News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-09-24 Tutkija: 10 000 maahanmuuttajaa tuo 600 miljoonaa koulutuspääomaa

Started by Ink Visitor, 24.09.2015, 10:16:22

Previous topic - Next topic

Ink Visitor

Quote
Siirtolaisuusinstituutin eläkkeelle jäänyt johtaja Ismo Söderling toivoo, että maahanmuuttajien kotouttaminen otettaisiin hallituksen kärkihankkeeksi.

Söderlingin mukaan 10 000 peruskoulun käynyttä maahanmuuttajaa tuo mukanaan noin 600 miljoonan euron edestä koulutuspääomaa. Se saadaan kuitenkin käyttöön vain kotoutumisen onnistuessa. Tähän asti siihen ei ole pystytty paljon pienemmilläkään tulijamäärillä.

– Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa erotetaan kansallisessa politiikassa selkeästi maahanmuuton lyhyen ja pitkän aikavälin kustannukset.

– Lyhyellä aikavälillä kotouttaminen ei lisää kansan varallisuutta. Pidemmällä aikavälillä maahanmuuton väestölliset ja taloudelliset hyödyt on moneen kertaan todennettu, Söderling huomauttaa.

Hän viittaa tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan Ruotsi on saanut siirtolaisuudesta vuoden 1950 jälkeen nettohyötynä jo 90 miljardia euroa.

– Maahanmuutosta saatava hyöty on tietysti sitä parempi, mitä nopeammin tulijat työllistyvät ja oppivat kielen.

Söderlingin mukaan maahanmuuton vilkastuminen ei yllättänyt asiantuntijoita. Siirtolaisuusinstituutissa tehtiin jo kaksi vuotta sitten väestöennuste, jonka mukaan Suomessa olisi 2050 yli miljoona ulkomailla syntynyttä tai heidän jälkeläistään.

– Nykyisen suuren pakolaisaallon huomioiden laskelmaa voi hyvinkin pitää realistisena, Söderling toteaa.


http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/817161/Tutkija+10+000+maahanmuuttajaa+tuo+600+miljoonaa+koulutuspaaomaa

If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

valtakunnanpärkhele

QuoteSöderlingin mukaan 10 000 peruskoulun käynyttä maahanmuuttajaa tuo mukanaan noin 600 miljoonan euron edestä koulutuspääomaa. Se saadaan kuitenkin käyttöön vain kotoutumisen onnistuessa. Tähän asti siihen ei ole pystytty paljon pienemmilläkään tulijamäärillä.

Huh nyt on taas sitä itseään... toki ensin maahan pitää saada se 10 000 edes peruskoulun käynyttä, kun nyt puolet on vailla lukutaitoa...  mutta pisteet rehellisyydestä, kun toivat esiin, että ei ole pystytty 'kotouttamaan' edes pieniä tulijamääriä.

Nuo tyypit ovat unohtaneet sellaisen muuttujan tästä yhtälöstä, että hyvin monia ei edes kiinnosta kotoutua. Ei tarvi. Äläwäbälällä pärjää ihan hyvin Suomessa jo. 
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat


Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

Outo olio

10 000 maahanmuuttajaa tuo myös 60 miljardin edestä raiskauspääomaa. Lähde: Hommaforum.

Sitä paitsi koko skenaario on vain kuvitteellinen, koska oikeasti osa maahantulijoista ei osaa lukea ja kirjoittaa edes omaa äidinkieltään, ja nekin jotka osaavat, eivät osaa lukea, kirjoittaa eivätkä puhua suomea, ruotsia, eivätkä usein edes englantia, ja näinollen he ovat funktionaalisesti luku- ja kirjoitustaidottomia. Heistä ei ole, eikä keskimäärin tule ikinä olemaan, Suomelle mitään nettohyötyä.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

nutsy

Missä tuo kotoutuminen on onnistunut niin täydellisesti että tuo koulutuspääoma on saatu käyttöön?

Meillä on unelma nimisellä paikkakunnalla kenties?

:facepalm: :facepalm: :flowerhat:

Kohti rotkon pohjaa siis...
"Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä."
      \
        :)

Dangr

"Dangr:n mukaan 10 000 kilon kultaharkon omistavaa maahanmuuttajaa tuo mukanaan noin 200 miljoonan euron edestä pääomaa."

Yhtä todenperäinen skenaario.
"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy." Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT

Sydämistynyt

Lukutaidoton huiviin kääritty nainen on käytännössä neliraajahalvautunut invalidi, joka ei pysty auttamaan edes itseään.  Ja juuri näiden myöhempi maahantuominen on nuorten siirtolaismiesten tarkoitus.  Mitä hyötyä tästä yhtälöstä voisi Suomelle olla?

Tulijoiden pitäisi olla jo valmiiksi koulutettuja ja samaa kulttuuritaustaa kannattavia, jotka työllistyvät nopealla muuntokoulutuksella yhteiskunnan jäseniksi.

ämpee

Quote from: ei yhtään liian aikaisin eläkkeelle jäänyt johtaja Ismo Söderling

Söderlingin mukaan 10 000 peruskoulun käynyttä maahanmuuttajaa tuo mukanaan noin 600 miljoonan euron edestä koulutuspääomaa. Se saadaan kuitenkin käyttöön vain kotoutumisen onnistuessa. Tähän asti siihen ei ole pystytty paljon pienemmilläkään tulijamäärillä.

Niin, jos tulijalla on se peruskoulu käytynä, eräissä ryhmissä se tuntuu olevan pikemminkin poikkeus kuin sääntö.

Kun tähänkään asti ei olla onnistuttu "kotouttamisessa", niin miten Söderling arvelee sen onnistuvan isomman tulijajoukon kanssa ??
Isompi joukko nimittäin muodostaa entistä helpommin oman yhteisönsä meidän yhteisömme sisään, eikä taatusti "kotoudu", kuten esimerkit kaikkialta muualta maailmassa osoittavat.

Lisäksi tähän päälle nykyinen taloustaantuma, joka ei osoita minkäänlaisia helpottumisen merkkejä, jolloin suomalaistenkin "kotoutuminen" on varsin heikoilla.
Puhutaan syrjäytymisestä, ja jos kotimaiset syrjäytyvät, niin kielitaidottomat vasta syrjäytyvätkin.

Puheet "600 miljoonan koulutuspääomasta" ovat puhtaasti teoreettisia, ja teorian mahdollisuus toteutua on jokseenkin sama kuin lumipallon loistava tulevaisuus helvetissä.

Quote"– Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa erotetaan kansallisessa politiikassa selkeästi maahanmuuton lyhyen ja pitkän aikavälin kustannukset.

– Lyhyellä aikavälillä kotouttaminen ei lisää kansan varallisuutta. Pidemmällä aikavälillä maahanmuuton väestölliset ja taloudelliset hyödyt on moneen kertaan todennettu, Söderling huomauttaa."

Vastaavaa kehitysmaalaisten massamaahanmuuttoa kehittyneisiin maihin ei olla koskaan nähty, minä huomautan.
Joten tuloksista hehkutteleminen on hivenen ennenaikaista, sekä perusteetonta.
Tähän mennessä nähdyt tulokset eivät laita paukuttelemaan henkseleitään, missään.

QuoteHän viittaa tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan Ruotsi on saanut siirtolaisuudesta vuoden 1950 jälkeen nettohyötynä jo 90 miljardia euroa.

Oikeammin olisi ollut sanoa, "Ruotsilla on vielä jäljellä siirtolaisuuden nettohyötyä 90 miljardia €Uroa".
Kaikki tutkimukset viittaavat siihen, että nykyisen kaltainen maahanmuutto ei tuota muuta kuin nettokustannuksia.

Quote– Maahanmuutosta saatava hyöty on tietysti sitä parempi, mitä nopeammin tulijat työllistyvät ja oppivat kielen.

Epäilemättä, Ruotsin kaltaisessa menestystarinassa maahanmuuttajien keskimääräinen työllistymisaika maahantulosta on kahdeksan vuotta.
Siinä saa hyväpalkkaisessakin työssä paiskoa useamman vuoden, ennen kuin siihen mennessä kertyneet kustannukset tulevat kuitattua, ja kun maahanmuuttajat kaiketi eivät työllisty markkinoiden ylähyllylle, niin monilla jää tämä takaisinmaksu työ-uralla kesken.
Toisaalta on niitäkin varsin paljon jotka eivät missään vaiheessa kuulu työvoimaan, ja siten takaisinmaksu ei edes koskaan ala.

QuoteSöderlingin mukaan maahanmuuton vilkastuminen ei yllättänyt asiantuntijoita. Siirtolaisuusinstituutissa tehtiin jo kaksi vuotta sitten väestöennuste, jonka mukaan Suomessa olisi 2050 yli miljoona ulkomailla syntynyttä tai heidän jälkeläistään.

– Nykyisen suuren pakolaisaallon huomioiden laskelmaa voi hyvinkin pitää realistisena, Söderling toteaa.

"Ennuste" nähtävästi perustui siihen ajatukseen, että löperö maahanmuuttopolitiikka tulee jatkumaan maailman tappiin, sillä on pelkästään poliittinen valinta onko meillä "ennusteen" mukaisia määriä maahanmuuttajia vai ei.
Toinen seikka joka kannattaa ottaa huomioon, mitä tähän mennessä ei liene otettu, on yhteiskuntamme kantokyky uusien huollettavien määrän suhteen.

Kestääkö suomalainen yhteiskunta noin suuren määrän moniongelmaisia huollettavia ?


Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."


Rusinapulla

Kiertääkö Suomessa salainen lobotomiabussi johon vahingossa nousseet operoidaan suopeiksi pullahalaajiksi jotka näkevät vain rikkauksia ja mahdollisuuksia?
"Teidän on pakko hyväksyä meidän ikivanhat perinteemme: lihakarjan teurastaminen islamilaiseen tapaan tai vaikka se, että naiset pitävät huivia. Tästä ei voi keskustella."
- H. Bahmanpour 16.9.2014 Helsingin Sanomat

Kim Evil-666

On näillä tutkijoilla luja usko asiaansa. Kaikki nämä maahanmuuttoon liittyvät tutkimukset perustuvat "aina" mitä villeimpiin oletuksiin. Juu, varmasti ne 10 000 maahanmuuttajaa toisivat sen pääoman, jos ne kaikki tulijat olisivat esim. Sveitsiläisiä natiiveja. Näillä paskastanioiden tulijoilla ei saavuteta muuta, kuin jättimäiset velkavuoret ja yhteiskunnan hajoamisen sisältäpäin.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."