News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-09-23 YLE: Slovakia haastaa EU:n pakolaiskiintiöt – Vie asian oikeuteen

Started by Myrkkymies, 23.09.2015, 16:47:45

Previous topic - Next topic

Myrkkymies

Slovakia haastaa EU:n pakolaiskiintiöt – Vie asian oikeuteen

EU:n sisäministerit päättivät tiistaina 120 000 turvapaikanhakijan sijoittamisesta EU-maihin kahden vuoden aikana.

Slovakia ei hyväksy EU:n pakottavia pakolaiskiintiöitä. Maan pääministeri Robert Fico ilmoittaa, että maa vie asian oikeuteen.

– Aiomme edetä kahteen suuntaan: Jätämme syytteen tuomioistuimeen Luxemburgissa ja toiseksi, emme aio noudattaa sisäministerien päätöstä, koska emme usko, että se toimii.

Fico kertoi maan päätöksestä toimittajille lähtiessään EU:n huippukokoukseen Brysseliin.

– Olemme vastustaneet tätä hölynpölyä alusta asti, ja suvereenina valtiona meillä on oikeus haastaa EU oikeuteen, Fico sanoi.

EU:n sisäministerit päättivät tiistaina 120 000 turvapaikanhakijan sijoittamisesta Italiasta ja Kreikasta muihin EU-maihin kahden vuoden aikana. Slovakia, Tšekki, Romania ja Unkari äänestivät suunnitelmaa vastaan.

Ficon mielestä pakolaiskiintiöt ovat ennemmin symbolinen ele kuin käytännöllinen teko. Hän huomauttaa, että suurin osa pakolaisista haluaa Saksaan ja uskoo, että he pyrkivät sinne joka tapauksessa.

– Kiintiöiden symboli oli isompi asia kuin Euroopan ongelman ratkaiseminen oikeasti. Miten voimme määrätä jonkun johonkin tiettyyn maahan, ja määrätä suvereenin valtion hyväksymään sen, Fico ihmetteli.

Tšekin pääministeri Bohuslav Sobotka sanoi aiemmin keskiviikkona, että maa ei aio viedä asiaa oikeuden käsiteltäväksi.

– Vaikka en pidä kiintiöistä, vaikka en hyväksy niitä ja äänestimme niitä vastaan, Euroopan ei pidä riidellä pakolaiskriisin ratkaisemista, Sobotka sanoi.

Hän ei halua lisätä jännitteitä EU:n sisällä viemällä kiintiöt oikeuteen.

Romanian presidentti Klaus Iohannis on sanonut, että maa selviää kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta. Hän sanoo kuitenkin olevansa eri mieltä siitä, miten kiintiöistä päätettiin.

– On epätavallista ja sopimatonta, että asia vietiin pakolla äänestykseen, Iohannis sanoi.

Hän vakuutti kuitenkin, että Romania ei ole pakolaisia tai pakolaisten vastaanottamista vastaan.

akez

Quote from: Myrkkymies on 23.09.2015, 16:47:45
– Kiintiöiden symboli oli isompi asia kuin Euroopan ongelman ratkaiseminen oikeasti. Miten voimme määrätä jonkun johonkin tiettyyn maahan, ja määrätä suvereenin valtion hyväksymään sen, Fico ihmetteli.

Samaa ihmettelen minäkin, mutta kannettiinhan Hölmölässäkin säkillä valoa tupaan. Ei tuohon juuri muuta selitystä ole kuin, että hullut siellä rakentelevat "liittovaltiotaan". Siitä tullee päheempi, kuin siitä edellisestä tuhatvuotisesta valtakunnasta.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Chew Bacca

Tuosta pakkojaosta kun kuulin niin ajattelin ekana kuinka ne meinaavat pakon läpi ajaa. Kun kerran suvereeni valtio sanoo ei kiitos. Asevoiminko?

Bigot

Eihän ne voi noin tehdä, koska läpi menee meidän vastustuksesta huolimatta, eikä mitään mahdeta, mutta ollaan hyvisten leirissä.

Roope

Quote from: Myrkkymies on 23.09.2015, 16:47:45
Slovakia ei hyväksy EU:n pakottavia pakolaiskiintiöitä. Maan pääministeri Robert Fico ilmoittaa, että maa vie asian oikeuteen.

– Aiomme edetä kahteen suuntaan: Jätämme syytteen tuomioistuimeen Luxemburgissa ja toiseksi, emme aio noudattaa sisäministerien päätöstä, koska emme usko, että se toimii.

Fico kertoi maan päätöksestä toimittajille lähtiessään EU:n huippukokoukseen Brysseliin.

Paitsi että ne eivät toimi millään tasolla, turvapaikanhakijoiden siirrot kolmansiin maihin ovat monin tavoin Dublin-sopimuksen ja luultavasti myös muiden yhteisten sopimuksien vastaisia. Kolmannella maalla ei ole velvollisuutta tutkia muualla rekisteröidyn turvapaikkahakemusta, turvapaikanhakijaa ei saa siirtää kolmanteen maahan, eikä turvapaikanhakijalla ole velvollisuutta hakea turvapaikkaa kolmannesta maasta. Näihin ongelmiin on epäilemättä ratkaisut jo lakiputkessa, mutta nykyisten lakien aikana tilanne on käsittääkseni tämä.

EU:n moraalivajeesta kertoo painostuskampanja, jonka kohteeksi ovat joutuneet juuri ne maat, jotka ovat yrittäneet pitää kiinni voimassaolevista, yhdessä sovituista säännöistä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Hjuu Hefnöö

Quote from: Chew Bacca on 23.09.2015, 16:53:32
Tuosta pakkojaosta kun kuulin niin ajattelin ekana kuinka ne meinaavat pakon läpi ajaa. Kun kerran suvereeni valtio sanoo ei kiitos. Asevoiminko?
Veikkaan, että ne ajetaan pukumiesten voimalla. Ja nyt ei puhuta kurkkusalaatti puvuista, vaan niistä italialaisista puvuista, joihin yhdistetään usein attaseasalkku.

Eikös Saksa jo kerennyt joitain Itä-Euroopan valtioita uhkailemaan EU-tukien lakkauttamisella.
Vastuu siirtyy kuulijalle.

Åbo Akademin historian professori Holger Weiss: Suomellakin on kolonialistinen historia

"Jos Pohjanmaa oli maailman suurin tervantuottaja 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa, mihin sitä terva käytettiin? Niiden laivojen tiivistämiseen, jotka hakivat orjia siirtomaista", Weiss

P

Quote from: akez on 23.09.2015, 16:53:25
Quote from: Myrkkymies on 23.09.2015, 16:47:45
– Kiintiöiden symboli oli isompi asia kuin Euroopan ongelman ratkaiseminen oikeasti. Miten voimme määrätä jonkun johonkin tiettyyn maahan, ja määrätä suvereenin valtion hyväksymään sen, Fico ihmetteli.

Samaa ihmettelen minäkin, mutta kannettiinhan Hölmölässäkin säkillä valoa tupaan. Ei tuohon juuri muuta selitystä ole kuin, että hullut siellä rakentelevat "liittovaltiotaan". Siitä tullee päheempi, kuin siitä edellisestä tuhatvuotisesta valtakunnasta.

Jep. Ja loppukin on yhtä nopea tällä menolla. Valtioita pakotetaan luopumasta oikeudesta päättää keitä maahan tukee ja ei tule, samalla kun rajat vuotavat jopa aktiivisesti EU:n hakiessa paperitonta veneilijää Libyan rannikolta.

Kun taakkaa alkaa pukata tarpeeksi, aika moni valtio osaa laskea, että ero EU:sta on pienempi haitta, kuin hukkua kouluttamattomiin afrikkalaisiin ja arabeihin, joita pitää syöttää ja juottaa ja jotka alkavat kohta mellakoida.

Taisi Merkel avata pandoran lippaan kutsullaan 31.8.2015. Jos EU ei reivaa menoaan - siis pistä rajoja kiinni - niin eipä tämä federaatio tule kestämään kuin muutamia vuosia.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

P

Quote from: Hjuu Hefnöö on 23.09.2015, 17:10:00
Quote from: Chew Bacca on 23.09.2015, 16:53:32
Tuosta pakkojaosta kun kuulin niin ajattelin ekana kuinka ne meinaavat pakon läpi ajaa. Kun kerran suvereeni valtio sanoo ei kiitos. Asevoiminko?
Veikkaan, että ne ajetaan pukumiesten voimalla. Ja nyt ei puhuta kurkkusalaatti puvuista, vaan niistä italialaisista puvuista, joihin yhdistetään usein attaseasalkku.

Eikös Saksa jo kerennyt joitain Itä-Euroopan valtioita uhkailemaan EU-tukien lakkauttamisella.

Kun lyövät koneeseen taakanjaon hinnan ja siitä aiheutuvan poliittisen hinnan. Ja sen tosiseikan, että ensi vuonna on talla menolla tulpamäärä "taakkaa jaettavana" jne. Voinee olla, että haistattavat Saksalle ns. pitkän paskan. Pistävät samaa tahtia poppoota Saksaan. Kuppaavat viimeiset tuet, ennen kuin koko systeemi ja Saksankin talous kyykkää.

Koko Maailmaa ei voi pelastaa. Ei siihen riitä Saksan tai Ruotsin tai edes koko EU:n resurssit. Eivät edes osan kokoajan kasvavan Lähi-Idän ja Afrikan väestön siirtämiseen Eurooppaan. Sitähän se tarkoittaa, jos jatketaan näillä nykysäännöillä, jotak luotiin 1950-luvulla ihan erilaista tilannetta varten.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Hjuu Hefnöö

Quote from: P on 23.09.2015, 17:29:19

Kyllä ja toivottavasti haistattavat! Näin pitäisi Suomenkin tehdä.

En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että Euroopan toivo on Itä-Euroopan maat.
Vastuu siirtyy kuulijalle.

Åbo Akademin historian professori Holger Weiss: Suomellakin on kolonialistinen historia

"Jos Pohjanmaa oli maailman suurin tervantuottaja 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa, mihin sitä terva käytettiin? Niiden laivojen tiivistämiseen, jotka hakivat orjia siirtomaista", Weiss

foobar

Quote from: Hjuu Hefnöö on 23.09.2015, 17:35:50
Quote from: P on 23.09.2015, 17:29:19
Kun lyövät koneeseen taakanjaon hinnan ja siitä aiheutuvan poliittisen hinnan. Ja sen tosiseikan, että ensi vuonna on talla menolla tulpamäärä "taakkaa jaettavana" jne. Voinee olla, että haistattavat Saksalle ns. pitkän paskan. Pistävät samaa tahtia poppoota Saksaan. Kuppaavat viimeiset tuet, ennen kuin koko systeemi ja Saksankin talous kyykkää.

Koko Maailmaa ei voi pelastaa. Ei siihen riitä Saksan tai Ruotsin tai edes koko EU:n resurssit. Eivät edes osan kokoajan kasvavan Lähi-Idän ja Afrikan väestön siirtämiseen Eurooppaan. Sitähän se tarkoittaa, jos jatketaan näillä nykysäännöillä, jotak luotiin 1950-luvulla ihan erilaista tilannetta varten.

Kyllä ja toivottavasti haistattavat! Näin pitäisi Suomenkin tehdä.

En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että Euroopan toivo on Itä-Euroopan maat.

Itse asiassa muutama vuosi sitten tämä alkoi tulla näkyviin hämärän peitosta. Kymmenen vuotta sitten asian arvaaminen olisi ollutkin vielä kovin hankalaa.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Risto A.

Jos tätä kaikkea miettii Sun Tzun näkökulmasta niin sehän tiivistyy siihen, että sota on vain oman poliittisen tahdon jatke. Sitä, että voi implimentoida oman tahtonsa muille [state policy], omat arvonsa muille. Saada määräysvalta tietyllä maantieteellisellä alueella. Se voidaan hoitaa sotimalla taistelukentällä, mutta Sun Tzun mukaan korkeinta sodankäynnin taidetta (ei taitoa vaan taidetta) on valloittaa käymättä yhtään taistelua taistelukentällä.

Tässä haetaan yhteinen kriisi, haetaan määräysvalta suvereeneista valtioista kriisin kautta. Täysin keinotekoisesti. Eurooppalaiset valtiot voisi koska tahansa pysäyttää tämän kehityksen ja kääntää kelkan, mutta, sitä ei tehdä. Eurooppa vedetään kriisiin, minkä jälkeen valta keskitetään. Tämän kriisin jäljiltä ei ole ehjiä kansallisvaltioita vaan ainoastaan kaikesta kansallisesta irroitettuja, nöyryytettyjä ja siten traumatisoituneita massoja. Tämä kaikki mitä nyt tapahtuu on nöyryyttävää, todella monella eri tasolla. Järjen käytön totaalinen puute ei ole niistä vähäisin nöyryytys eri kansoille. Sitten, ilmeisesti ajatuksena on "uuden rakentaminen" tältä pohjalta, eli euroopan liittovaltion rakentaminen.  Tuodaankin yhtäkkiä "järkeä" mukaan. Euroopan keskusjohto alkaakin ykskaks esiintymään järkevästi, pistäen kansallisvaltioiden johtajat naurettavaan valoon. Mikä ei olisi vaikeata. Odotuksena lienee, että sitten eri kansat nauraisi omat johtajansa pihalle ja suostuisi ilman muuta uuden hallinnon alle. Epäilemättä sosialistisen hallinnon alle (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan). Tässä olisi hallitsevina "hyvinvoinnin tuottajina" byrokratian tukemat, oligarkiaan perustuvat megakorporaatiot kaikessa. Tuottajille sanellaan hinnat, tuotantoa säädellään viisivuotiskausittain. Neuvostoliiton whole nine yards, mutta korporaatiotwistillä. Olisívat ikäänkuin keksineet "miten sosialismi toimii" ja korjanneet neukkulan valuviat.. (not).

Kuuntelin tässä joku aika sitten Zbigniew Brzezinskin audiokirjan "Grand Chessboard". Harmi kun oli vain kolme osaa eikä kokonaan, mutta kyllä siitä hyvän kuvan sai maailman geopolitiikasta ja etenkin suurvaltapolitiikasta. Teema on, että kansallisvaltiot on yksinkertaisesti haitallisia. Tätä ei kuitenkaan perustella mitenkään vaan annetaan aksiomina. Huvittavaa on kuitenkin se, että USA:n tulee ajaa omia intressejään ja pysyä maailman johtavana suurvaltana, maailman johtajana - eli ei ainoastaan kansallisvaltiona, mikä ajaa omia intressejään, vaan ubermench kansallisvaltiona, millä on joku ylimaallinen velvollisuus muita kansoja kohtaan. Ristiriitaista? Ei millään muotoa. Se on aina ollut kaikkien suurvaltojen tavoite: olla ainoa. "There can be only one". Sitä ei vain ole kukaan aikaisemmin yksinkertaisesti kysynyt muita luovuttamaan itsenäisyytensä sille yhdelle! :D

Suosittelen. Sillä tasolla millä Zbigniew ajattelee, maailma näyttäytyy ihan eri valossa, kuin tavallisen tallaajan näkökulmasta.
premissi = tarkalleen määritelty juurisyy

P

Quote from: Risto A. on 23.09.2015, 17:41:59

Tässä haetaan yhteinen kriisi, haetaan määräysvalta suvereeneista valtioista kriisin kautta. Täysin keinotekoisesti.
Eurooppalaiset valtiot voisi koska tahansa pysäyttää tämän kehityksen ja kääntää kelkan, mutta, sitä ei tehdä. Eurooppa vedetään kriisiin, minkä jälkeen valta keskitetään. Tämän kriisin jäljiltä ei ole ehjiä kansallisvaltioita vaan ainoastaan kaikesta kansallisesta irroitettuja, nöyryytettyjä ja siten traumatisoituneita massoja. Tämä kaikki mitä nyt tapahtuu on nöyryyttävää, todella monella eri tasolla.

Tuon ensimmäisen kohdan voin jo kohta allekirjoittaa. Tämä  viety kriisiksi saakka ihan tahallaan, tai sitten EU:ssa ja Saksan ja Ranskan johdossa on lauma täysiä ääliöitä.

Tuosta seuraavasta en olisi niin varma. Miksi helvetissä ja miten valta keskitettäisiin tahoille, jotka kriisin aiheuttivat? Toki jokin pölhö moisesta voi haaveilla Brysselissä, mutta reaalimaailma alkaa kaatua toiseen suuntaan. EU alkaa hajota, koska se ja sen jäsenet rikkovat peräjälkeen sovittuja sääntöjä. Varsinkin, kun moni valtio on jo alkanut kyseenalaistaa EU-päätöksiä.  Ei EU:lla onneksi ole omaa armeijaa. Kyllä siinä reaalimaailmassa ennemminkin käy niin, että EU hajoaa, kuin että kriisillä saataisiin valta keskitettyä. Alan pitää EU:n Itälaajenemista valtavan hienona asiana. Idässä maistettiin keskusjohtoista diktatuuria 50-vuotta. Samaan paskaan eivät enää lähde mukaan.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

kelloseppä

Quote from: Risto A. on 23.09.2015, 17:41:59
Jos tätä kaikkea miettii Sun Tzun näkökulmasta niin sehän tiivistyy siihen, että sota on vain oman poliittisen tahdon jatke. Sitä, että voi implimentoida oman tahtonsa muille [state policy], omat arvonsa muille. Saada määräysvalta tietyllä maantieteellisellä alueella. Se voidaan hoitaa sotimalla taistelukentällä, mutta Sun Tzun mukaan korkeinta sodankäynnin taidetta (ei taitoa vaan taidetta) on valloittaa käymättä yhtään taistelua taistelukentällä.

Tässä haetaan yhteinen kriisi, haetaan määräysvalta suvereeneista valtioista kriisin kautta. Täysin keinotekoisesti. Eurooppalaiset valtiot voisi koska tahansa pysäyttää tämän kehityksen ja kääntää kelkan, mutta, sitä ei tehdä. Eurooppa vedetään kriisiin, minkä jälkeen valta keskitetään. Tämän kriisin jäljiltä ei ole ehjiä kansallisvaltioita vaan ainoastaan kaikesta kansallisesta irroitettuja, nöyryytettyjä ja siten traumatisoituneita massoja. Tämä kaikki mitä nyt tapahtuu on nöyryyttävää, todella monella eri tasolla. Järjen käytön totaalinen puute ei ole niistä vähäisin nöyryytys eri kansoille. Sitten, ilmeisesti ajatuksena on "uuden rakentaminen" tältä pohjalta, eli euroopan liittovaltion rakentaminen.  Tuodaankin yhtäkkiä "järkeä" mukaan. Euroopan keskusjohto alkaakin ykskaks esiintymään järkevästi, pistäen kansallisvaltioiden johtajat naurettavaan valoon. Mikä ei olisi vaikeata. Odotuksena lienee, että sitten eri kansat nauraisi omat johtajansa pihalle ja suostuisi ilman muuta uuden hallinnon alle. Epäilemättä sosialistisen hallinnon alle (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan). Tässä olisi hallitsevina "hyvinvoinnin tuottajina" byrokratian tukemat, oligarkiaan perustuvat megakorporaatiot kaikessa. Tuottajille sanellaan hinnat, tuotantoa säädellään viisivuotiskausittain. Neuvostoliiton whole nine yards, mutta korporaatiotwistillä. Olisívat ikäänkuin keksineet "miten sosialismi toimii" ja korjanneet neukkulan valuviat.. (not).

Kuuntelin tässä joku aika sitten Zbigniew Brzezinskin audiokirjan "Grand Chessboard". Harmi kun oli vain kolme osaa eikä kokonaan, mutta kyllä siitä hyvän kuvan sai maailman geopolitiikasta ja etenkin suurvaltapolitiikasta. Teema on, että kansallisvaltiot on yksinkertaisesti haitallisia. Tätä ei kuitenkaan perustella mitenkään vaan annetaan aksiomina. Huvittavaa on kuitenkin se, että USA:n tulee ajaa omia intressejään ja pysyä maailman johtavana suurvaltana, maailman johtajana - eli ei ainoastaan kansallisvaltiona, mikä ajaa omia intressejään, vaan ubermench kansallisvaltiona, millä on joku ylimaallinen velvollisuus muita kansoja kohtaan. Ristiriitaista? Ei millään muotoa. Se on aina ollut kaikkien suurvaltojen tavoite: olla ainoa. "There can be only one". Sitä ei vain ole kukaan aikaisemmin yksinkertaisesti kysynyt muita luovuttamaan itsenäisyytensä sille yhdelle! :D

Suosittelen. Sillä tasolla millä Zbigniew ajattelee, maailma näyttäytyy ihan eri valossa, kuin tavallisen tallaajan näkökulmasta.

Pyrkimyksiä riittää - monellakin toimijalla - onneksi ei vain yhdellä toimijalla. Kaikki varteenotettavat toimijat ovat myös Sun Tzunsa ja Brzezinskinsä lukeneet monta kertaa etu- ja takaperin. Silti - jokin menee aina vikaan ja aina monin tavoin ennakoimaton ketjureaktio käynnistyy ja saa sekä odotettuja että odottamattomia ilmenemismuotoja ... Vähäisestä ketjureaktiosta juurensa saavan merkitsevän lumipalloefektin syntymiseen - joko vaaralliseksi tai hyödylliseksi eskaloitumiseen - voi mennä sitten aikaa helpostikin vuosikymmeniä - tai sitten se posahtaa silmille tavattoman nopeasti. Puhumattakaan monien toimijoiden toimien taustalla piilevien ulkopoliittisten peruspyrkimysten tavattoman pitkästä kestöiästä...ja jonkun toimijan aivan täydellisestä  ainaostaan yhden yksittäisen päätöksen silmänräpäyksen mittaisesta hetkellisestä typerehtimisestä...

kelloseppä

Quote from: P on 23.09.2015, 18:08:24
Quote from: Risto A. on 23.09.2015, 17:41:59

Tässä haetaan yhteinen kriisi, haetaan määräysvalta suvereeneista valtioista kriisin kautta. Täysin keinotekoisesti. Eurooppalaiset valtiot voisi koska tahansa pysäyttää tämän kehityksen ja kääntää kelkan, mutta, sitä ei tehdä. Eurooppa vedetään kriisiin, minkä jälkeen valta keskitetään. Tämän kriisin jäljiltä ei ole ehjiä kansallisvaltioita vaan ainoastaan kaikesta kansallisesta irroitettuja, nöyryytettyjä ja siten traumatisoituneita massoja. Tämä kaikki mitä nyt tapahtuu on nöyryyttävää, todella monella eri tasolla.

Tuon ylemmän voin jo kohta allekirjoittaa. Tämä  viety kriisiksi saakka ihan tahallaan, tai sitten EU:ssa ja Saksan ja Ranskan johdossa on lauma täysiä ääliöitä.

Tuosta seuraavasta en olisi niin varma. Miksi helvetissä ja miten valta keskitettäisiin tahoille, jotka kriisin aiheuttivat? Toki jokin pölhö moisesta voi haaveilla Brysselissä, mutta reaalimaailma alkaa kaatua toiseen suuntaan. EU alkaa hajota, koska se ja sen jäsenet rikkovat peräjälkeen sovittuja sääntöjä. Varsinkin, kun moni valtio on jo alkanut kyseenalaistaa EU-päätöksiä.  Ei EU:lla onneksi ole omaa armeijaa. Kyllä siinä reaalimaailmassa ennemminkin käy niin, että EU hajoaa, kuin että kriisillä saataisiin valta keskitettyä. Alan pitää EU:n Itälaajenemista valtavan hienona asiana. Idässä maistettiin keskusjohtoista diktatuuria 50-vuotta. Samaan paskaan eivät enää lähde mukaan.

lihavointi minun

Toisinaan, toki harvemmin, vallanhimoisten pölhöjenkin täyshullut haaveet saattavat hetkeksi toteutua...

En osaa tuommoista mennä ennustelemaan puoleen tai toiseen ...

Risto A.

Quote from: P on 23.09.2015, 18:08:24

Tuosta seuraavasta en olisi niin varma. Miksi helvetissä ja miten valta keskitettäisiin tahoille, jotka kriisin aiheuttivat?

Uudet miehet ja naiset astuu remmiin. Yksi porukka demoralisoi, seuraava destabilisoi, sitten ajetaan kriisiin - sitten tulee kokonaan uudet ihmiset puikkoihin. Uusi järjestelmä haluaa tietenkin ensimmäisenä työnään puhdistaa järjestelmän aikaisemmista byrokraateista. Taidetaan nähdä paljon seksiskandaaleja yms. syytöksiä tulevaisuudessa..

Näiden uusien tarvitsee ainoastaan puhua järkeä. Kontrasti on valtava nykyisiin nähden. Epäilemättä tulee joku hyvin karismaattinen, Obaman tapainen marxisti.
premissi = tarkalleen määritelty juurisyy

xor_rox

Quote from: P on 23.09.2015, 18:08:24
Tuon ylemmän voin jo kohta allekirjoittaa. Tämä  viety kriisiksi saakka ihan tahallaan, tai sitten EU:ssa ja Saksan ja Ranskan johdossa on lauma täysiä ääliöitä.

Tuosta seuraavasta en olisi niin varma. Miksi helvetissä ja miten valta keskitettäisiin tahoille, jotka kriisin aiheuttivat? Toki jokin pölhö moisesta voi haaveilla Brysselissä, mutta reaalimaailma alkaa kaatua toiseen suuntaan. EU alkaa hajota, koska se ja sen jäsenet rikkovat peräjälkeen sovittuja sääntöjä. Varsinkin, kun moni valtio on jo alkanut kyseenalaistaa EU-päätöksiä.  Ei EU:lla onneksi ole omaa armeijaa. Kyllä siinä reaalimaailmassa ennemminkin käy niin, että EU hajoaa, kuin että kriisillä saataisiin valta keskitettyä. Alan pitää EU:n Itälaajenemista valtavan hienona asiana. Idässä maistettiin keskusjohtoista diktatuuria 50-vuotta. Samaan paskaan eivät enää lähde mukaan.

Mielenkiintoinen pointti. Olisiko Eurostoliiton itään suuntautuva ekspansiopolitiikka se virhe, johon koko kommunistien projekti lopulta kaatuu ja sitä kautta itsenäisten kansallisvaltioiden pelastus? Nähdäänkö nyt esimmäisten maiden irtautumiset Eurostoliitosta?

Risto A.

EU:n itään laajeneminen on keskeistä. Ukraina on "pivot state" Zbigniewin mukaan. Jos tämä tulee lännelle, se sulkee Venäjän kokonaan ulos "lännestä" ja pakottaa tämän vain itäisille apajille. Jos taas Venäjällä on ote Ukrainasta, Venäjä saa otteen koko läntisestä euroopasta.

premissi = tarkalleen määritelty juurisyy

Risto A.

Kelloseppä,

Se on tuossa isossa kaavassa periaatteessa niin yksinkertaista kuin vesiletkun hanan avaaminen ja sitten sen sulkeminen.. Ensin tulvii ja sitten ei enään.

Alaric

Juuri näin pitäisi jokaisen järkevän valtion toimia tätä hulluutta vastaan. Kapuloita rattaisiin, hyvä Slovakia!

Kuten sanottu, niin Saksaan, Pohjoismaihin ja muualle leveämmän leivän ääreenhän nuo turistit haluavat ja sinne varmaan lopulta myös päätyvät vapaan liikkuvuuden myötä, vaikka miten olisi kiintiöitetty itäiseen Eurooppaan. Poliitikot sitten vaan ihmettelevät ja selvittelevät ja lopulta varmaan päädytään siihen, että vaikka olisi hakenut turvapaikkaa jo sieltä kiintiömaasta pakolla, niin kyllähän heillä on oikeus silti turvapaikkaan esim. Saksasta.

Eli jälleen kerran luodaan sääntöjä ja paskan osuessa hyvin todennäköisesti taas tuulettimeen tämänkin virityksen kanssa ne säännöt eivät enää pädekään.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

kelloseppä

Quote from: xor_rox on 23.09.2015, 18:16:11
Quote from: P on 23.09.2015, 18:08:24
Tuon ylemmän voin jo kohta allekirjoittaa. Tämä  viety kriisiksi saakka ihan tahallaan, tai sitten EU:ssa ja Saksan ja Ranskan johdossa on lauma täysiä ääliöitä.

Tuosta seuraavasta en olisi niin varma. Miksi helvetissä ja miten valta keskitettäisiin tahoille, jotka kriisin aiheuttivat? Toki jokin pölhö moisesta voi haaveilla Brysselissä, mutta reaalimaailma alkaa kaatua toiseen suuntaan. EU alkaa hajota, koska se ja sen jäsenet rikkovat peräjälkeen sovittuja sääntöjä. Varsinkin, kun moni valtio on jo alkanut kyseenalaistaa EU-päätöksiä.  Ei EU:lla onneksi ole omaa armeijaa. Kyllä siinä reaalimaailmassa ennemminkin käy niin, että EU hajoaa, kuin että kriisillä saataisiin valta keskitettyä. Alan pitää EU:n Itälaajenemista valtavan hienona asiana. Idässä maistettiin keskusjohtoista diktatuuria 50-vuotta. Samaan paskaan eivät enää lähde mukaan.

Mielenkiintoinen pointti. 1. Olisiko Eurostoliiton itään suuntautuva ekspansiopolitiikka se virhe, johon koko kommunistien projekti lopulta kaatuu ja sitä kautta itsenäisten kansallisvaltioiden pelastus? 2. Nähdäänkö nyt esimmäisten maiden irtautumiset Eurostoliitosta?

numerointi minun

Veikkaukseni:

1  On.
2. Ei.

Ylläoleva veikkausrivi mm. tarkoittaa, että Eurostoliitto saatetaan kasaan saada - hetkeksi, vaan ei tuhatvuotiseksi Neljänneksi Valtakunnaksi.

Kauan on kolmatta Roomaa pöhisty; ei vaan vieläkään valmista näytä tulevan kovinkaan pikaista vauhtia. Mutta pöhinä tuntuu kestävän helpostikin sen tuhat vuotta.

kelloseppä

Quote from: Risto A. on 23.09.2015, 18:19:39
Kelloseppä,

Se on tuossa isossa kaavassa periaatteessa niin yksinkertaista kuin vesiletkun hanan avaaminen ja sitten sen sulkeminen.. Ensin tulvii ja sitten ei enään.

Periaatteet ovat aina eri asia kuin niiden toteuttaminen käytännössä.

Kumma kyllä tulvimista aina on toistaiseksi piisannut, vaikka kaikenlaisia hanan sulkijoitakin on nähty.

Risto A.

Tulvaa piisaa tasan niin kauan, kunnes tavoitteet on saatu aikaan. Sitten se vain suljetaan. Se, että rivipoliitikot on tekevinään kauheasti asioita, ei vaikuta niihin oikeisiin linjauksiin suuntaan tai toiseen.

Tällä normaalilla tasolla, millä sinä ja minä ollaan, asiat on alisteisia kaikenlaiselle sattumalle. Tuolla tasolla mistä Zbigniew puhuu, sattumia ei tapahdu kovin paljoa. Putin on mestari tuossa shakissa myös. Kaikki mitä nämä nokittelee toisiaan, itä ja länsi, on vain showta. Jos ne aikoo ottaa yhteen, molemmat tietää sen jo vuosia ennen kuin varsinainen yhteenotto tapahtuu. Sen määrittelee "state policy". Esim. UK on Zbigniewin mukaan "retired superpower". Eli vetäytynyt. UK:lla ei ole varsinaista agendaa tai state policya, kuin statistinen eli pitää ainoastaan yllä nykyisiä asemiaan. Grand Chessboard kirjan kirjoittamisen aikaan (-95/-97) sitä ei voinut tietää mihin suuntaan Venäjä lähtee, mutta varsin pätevästi Zbigniew antoi kaksi mahdollista kulkua. Joko tämä pyrkii integroitumaan länteen, demokratisoituu jne, mikä olikin melko pitkään ilmeistä, tai, tämä herättää vanhat suurpoliittiset linjat ja alkaa hakemaan kunnianhimoista dominanttista asemaa maailman näyttämöllä..
premissi = tarkalleen määritelty juurisyy

Jaska Pankkaaja

Jopa tuo 120 000 Euroopan tasolla on lillukan varsia eikä ne itäisen Euroopan maissa pysy koska siellä taikaseinä pykii.

Suomeen sen sijaan tulee nyt virallisen arvion mukaan n. 600 miestä päivässä, yhteensä siis 30 000 iLoista vuodessa uusmatikanmukaisesti. Jo naurettavan alakanttiin oleva 30 000 on saman verran kuin on yksi kokonainen miesten ikäluokka Suomessa. Vallassa olevat iLoiset siis kirjaimellisesti vaihtavat kansaa toiseksi aina siihen asti kun vapauttava anarkia koittaa..

Pikkukilli päätään vääntää kääntää - laittakaa nimiä mieleen.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Risto A.

Otampas hieman takaisin sanomaani tai täsmennän.

Se, että tukevasti ohjauksessa olevat poliitikot ovat mukatekevinään jotain, on samantekevää. Se on vain ohjattua näytelmää.

Poliitikot, jotka eivät ole ohjauksessa voi saada ihan oikeasti paljonkin aikaan.

lisäys.

Stubbilta kysyttiin ennen pääministeriyttä, että miten hänellä riittää aika treenata päivisin kaiken ohella mm. juoksumatolla tai kuntopyörällä työhuoneessaan. Tämä vastasi, että hänelle tuodaan valmiit esitykset ja hänen tehtävä on ainoastaan omaksua niiden sisältö.. go figure.
premissi = tarkalleen määritelty juurisyy

Leso

Jännää!
Enpä ois ikuna arvannut vuonna 1991 Tshekkoslovakiassa, että se Bratislavassa käynnissä ollut nimienkeruu itsenäisyyden puolesta sais tällaisen käänteen.
Enpä kyllä arvannut myöskään vielä jonain päivänä olevani netsi.
Ja tuntevani itseni erityisen eurooppalaiseksi, kun maanosa on uhattuna.

Mä luulin, että mun elämän suurimmat historian mullistukset oikeesti ois 1989-1991.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Yhteisöjäävi

Quote from: Roope on 23.09.2015, 17:01:55
Quote from: Myrkkymies on 23.09.2015, 16:47:45
Slovakia ei hyväksy EU:n pakottavia pakolaiskiintiöitä. Maan pääministeri Robert Fico ilmoittaa, että maa vie asian oikeuteen.

– Aiomme edetä kahteen suuntaan: Jätämme syytteen tuomioistuimeen Luxemburgissa ja toiseksi, emme aio noudattaa sisäministerien päätöstä, koska emme usko, että se toimii.

Fico kertoi maan päätöksestä toimittajille lähtiessään EU:n huippukokoukseen Brysseliin.

Paitsi että ne eivät toimi millään tasolla, turvapaikanhakijoiden siirrot kolmansiin maihin ovat monin tavoin Dublin-sopimuksen ja luultavasti myös muiden yhteisten sopimuksien vastaisia. Kolmannella maalla ei ole velvollisuutta tutkia muualla rekisteröidyn turvapaikkahakemusta, turvapaikanhakijaa ei saa siirtää kolmanteen maahan, eikä turvapaikanhakijalla ole velvollisuutta hakea turvapaikkaa kolmannesta maasta. Näihin ongelmiin on epäilemättä ratkaisut jo lakiputkessa, mutta nykyisten lakien aikana tilanne on käsittääkseni tämä.

EU:n moraalivajeesta kertoo painostuskampanja, jonka kohteeksi ovat joutuneet juuri ne maat, jotka ovat yrittäneet pitää kiinni voimassaolevista, yhdessä sovituista säännöistä.

Kansainvälinen oikeus yleensä ja EU-oikeus erityisesti ovat siitä metkoja juttuja, että aina kun on tavoittamassa sen, missä se oikeus tässä oikeudessa on, se livahtaakin pakoon, muuttaa muotoaan ja kätkeytyy. Tässä puhun tietystikin vain omasta puolestani, vaikeuksistani nähdä useiden sopimusten ja niitä täydentävien lisäpöytäkirjojen sekä jatkuvasti kasautuvien ja uudelleen hahmottuvien tuomioistuinkäytäntöjen - kv-lainkäytön - pintatason alaista systematiikkaa - siis sikäli kuin siellä on tällaista oikeudellista systematiikkaa erotuksena poliittisten, sosiaalisten ja taloudellisten tuulenpuhurien arvaamattomista hönkäilyistä.

Vuonna 2006 käsitellessään EU:n perustuslakisopimusta (joka meni puihin, tosin) eduskunnan perustuslakivaliokunta tuli ehkä paljastaneeksi jotakin oleellista siitä oikeudellisesta maisemasta, johon olemme oikeuden kansainvälistymisen myötä joutuneet ja joka on tämänkin uutisen oleellinen tausta. Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, "ettei valtiosopimusten ja muiden kansainvälisten velvoitteiden määräyksiltä ole aina mahdollista vaatia samanlaista tarkkuutta ja täsmällisyyttä kuin kansallisilta laeilta"(PeVL 36/2006 vp.). Tämän voisi hyvin tulkita paitsi kansainvälisten velvoitteiden pysyvästi epäselvän luonteen myöntämisenä myös alistumisena sen seikan edessä, että kv-oikeus ehkä kuitenkin on enemmän politiikkaa kuin oikeutta. Tarkkuuden ja täsmällisyyden vaatimukset kun juuri suojelevat oikeutta oikeudettomuudelta. Ne suojelevat sekä kansalaisia että kansallisvaltioita mielivallalta.

Edellä sanotun johdosta sydämessäni lainehtii ilon tsunamiaallokko ajatellessani Slovakian ratkaisua. Ihanaa, Slovakia, ihanaa!  :)   

kelloseppä

Quote from: Risto A. on 23.09.2015, 18:39:13
Tulvaa piisaa tasan niin kauan, kunnes tavoitteet on saatu aikaan. Sitten se vain suljetaan. Se, että rivipoliitikot on tekevinään kauheasti asioita, ei vaikuta niihin oikeisiin linjauksiin suuntaan tai toiseen.

Tällä normaalilla tasolla, millä sinä ja minä ollaan, asiat on alisteisia kaikenlaiselle sattumalle. Tuolla tasolla mistä Zbigniew puhuu, sattumia ei tapahdu kovin paljoa. Putin on mestari tuossa shakissa myös. Kaikki mitä nämä nokittelee toisiaan, itä ja länsi, on vain showta. Jos ne aikoo ottaa yhteen, molemmat tietää sen jo vuosia ennen kuin varsinainen yhteenotto tapahtuu. Sen määrittelee "state policy". Esim. UK on Zbigniewin mukaan "retired superpower". Eli vetäytynyt. UK:lla ei ole varsinaista agendaa tai state policya, kuin statistinen eli pitää ainoastaan yllä nykyisiä asemiaan. Grand Chessboard kirjan kirjoittamisen aikaan (-95/-97) sitä ei voinut tietää mihin suuntaan Venäjä lähtee, mutta varsin pätevästi Zbigniew antoi kaksi mahdollista kulkua. Joko tämä pyrkii integroitumaan länteen, demokratisoituu jne, mikä olikin melko pitkään ilmeistä, tai, tämä herättää vanhat suurpoliittiset linjat ja alkaa hakemaan kunnianhimoista dominanttista asemaa maailman näyttämöllä..

Aikajänteemme tulvan sulkemisessa taitaa olla hivenen erilainen: minä puhuin paljon pidemmästä ajanjaksosta kuin yhden poliitikon poliittinen tai biologinen elinikä.

Saatamme myös tarkoittaa tulvalla eri asioita. Tarkoitin tulvalla ylipäätään jotain suurta valtapoliittista tavoitetta, en juuri nyt ajankohtaisen mamutulvan taustalla olevia suuria valtapoliittista tavoitetta toimijalla X.

Venäjän tulevaisuuden kehityskulun kahteen mainitsemaasi todennäköiseen peruslinjaan jakaminen vuonna 1995 ei paljon vielä osoittanut sinällään poliittista ymmärrystä -ainakaan Venäjällä. Jos Lännessä oli asian suhteen toisin, siitä en oikein tiedä mitään.

kelloseppä

Quote from: Leso on 23.09.2015, 19:09:51
Jännää!
Enpä ois ikuna arvannut vuonna 1991 Tshekkoslovakiassa, että se Bratislavassa käynnissä ollut nimienkeruu itsenäisyyden puolesta sais tällaisen käänteen.
Enpä kyllä arvannut myöskään vielä jonain päivänä olevani netsi.
Ja tuntevani itseni erityisen eurooppalaiseksi, kun maanosa on uhattuna.

Mä luulin, että mun elämän suurimmat historian mullistukset oikeesti ois 1989-1991.

Mm. Sarajevossa ja Pietarissa 1989-91 jotkut puhuivat vähän toista. Jotkut kuuntelivat heitä, useimmat eivät. Tässä nyt ollaan. Valitettavasti.

jmk

Quote
EU:n sisäministerit päättivät tiistaina 120 000 turvapaikanhakijan sijoittamisesta Italiasta ja Kreikasta muihin EU-maihin kahden vuoden aikana. Slovakia, Tšekki, Romania ja Unkari äänestivät suunnitelmaa vastaan.

Osaako joku selittää, mistä noilla sisäministereillä on edes toimivalta päättää jostain tuollaisesta keskenään äänestämällä, suvereeneja valtioita sitovasti?

Siis missä ja miten on esim. Suomi luovuttanut asiassa päätösvallan noille sisäministereille? Jos ei ole luovuttanut, niin eihän sisäministerien keskenään puuhailemalla äänestyksellä ole mitään virkaa eikä sitovuutta.

Yhteisöjäävi

Quote from: jmk on 23.09.2015, 19:19:58
Osaako joku selittää, mistä noilla sisäministereillä on edes toimivalta päättää jostain tuollaisesta keskenään äänestämällä, suvereeneja valtioita sitovasti?

Siis missä ja miten on esim. Suomi luovuttanut asiassa päätösvallan noille sisäministereille?
Niin. EU-jäsenvaltiothan eivät ole suvereeneja ainakaan missään tämän sanan aiemmin yleisesti käytetyssä merkityksessä. Monethan ajattelevat vanhan mallin mukaisesti, että valtio joko on suvereeni tai ei ole. Joko-tai.

Valtiosääntöoikeudessa asia ei ole näin. Suvereenisuudesta on tullut zombikäsite. Suvereenisuus on kuollut, mutta ei aivan kuollut kuitenkaan. Siitä pitäisi päästä eroon, mutta se pirulainen kummittelee toisten käsitteiden sisällä ja niiden liepeillä.

Liittyessään EU:n jäseneksi Suomi-neito tuli astuneeksi tähän valtiosääntöoikeudelliseen kauhutaloon, josta ei näytä olevan ulospääsyä.