News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2013-09-18 Valtuutettu yritti hillitä rasistihuutelua – joutui itse huoritteluun

Started by Ink Visitor, 18.09.2015, 18:26:17

Previous topic - Next topic

Mika

Quote from: Eino P. Keravalta on 18.09.2015, 20:48:06
Voisiko Honkasalo vielä yksilöidä, missä kohtaa hänen mainitsemaansa rasismia esiintyi ja millä tavoin, kiitos.

Honkasalo varmaan sanoisi tuohon, ettei rasistipaskalle tarvitse yksilöidä mitään.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

nollatoleranssi

Veronika Honkasalon ulkomaalaisesta muslimi-miehestä ei olekkaan ennen ollut juttua. Voi selittää sen, että miksi rasismia nähdään kaikkialla minne silmä välttää.

Esimerkit voivat sinänsä olla aivan todellisia. Eri asia on sitten siinä, että menikö tilanne täysin niin kuin kertomuksessa kerrotaan. Kertomus voi olla 50-100%:sesti totta.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Ajattelija2008

Ainoa rasistinen välikohtaus, jonka olen Helsingissä nähnyt viime vuosina oli tapaus, jossa neekeripoika oli jostain eri mieltä mulattikaverinsa kanssa ja haukkui mulatin rasistiksi. Tämä tarina on tosi.

nutsy

"Painu vittuun" on ihan kelpo ilmaisu ihmiselle joka tunkeutuu pöytääsi ja tulee opettamaan millaista keskustelua valtakunnassa saa käydä.

Asiat on vielä ihan siedettävällä pohjalla Veronikallekkin kun touhu pysyy pelkissä kahvipöytäpuheissa, sekään ei ole kaukana että muumiutuneet ihmiset siirtyvät tekoihin. Tämä on ihan Veronikan ja Veronikan kaltaisten oma vika, he tämän tilanteen Suomeen ovat osaltaan aiheuttaneet. Puhdas rasismi on osa monikulttuurista yhteiskuntaa, vaikka sitä ei vielä todellisuudessa ole nähty Suomessa. Rasismiin voi syyllistyä, ja syyllistyykin, myös muut kuin suomalaiset.

"Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä."
      \
        :)

Hamsteri

"Nuori nainen sanoo, että tässäkin kahvilassa pitäisi olla kyltti, joka kieltäisi rasismin ja että on tärkeää, että yhä suurempi osa puuttuisi rasismiin."


Hittolainen. Tää on sellainen lause, joka vaatii sanomaan jotain pohjattoman sovinistista, kyynistä ja sarkastista. En vain keksi mitä.


EDIT: Hei nyt keksin. Nazit merkkasivat juutalaiset daavidin tähdellä, jotta ne oli helpompi eritellä kaasukammioihin meneviin juniin. Meidät taas polttomerkataan rasisti logolla, että on helpompi konfiskoida asunnot niiltä, jotka jätetään pakkaseen kuolemaan iBodarien tieltä.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Jaska Pankkaaja

Quote from: Miniluv on 18.09.2015, 19:06:22
Veronika Honkasalolla on kohta enemmän seikkailuja kasassa kuin Tintillä.

Tätä juuri tarkoitin. Minä olen käynyt kahvilla viime aikoina hieman rouheammankin väen kanssa ja mamutuksesta on puhuttu. JOS lähistöllä on "yksikin ei niin tuttu" henkilö niin kylläpä se keskustelu aika korrektia on ja vanhojen tuttujenkin kesken jää kyllä "helvetit" ja "vihat" pois. Kuvitelkaa nyt, kuka sanoo kahvilla ollessaan tyynesti että "helvetti että mä vihaan noita" ja näyttää päälle keskaria" ja sitten vasta Hän kiivastuu ja vastaa vain toteuttavansa sananvapauttaan.

Eli ensin kiroillaan, sitten suututaan ja vastataan asiallisesti "sananvapaudesta". No tässä vaiheessa satutäti veronika toteaa jutun olevan jotenkin liian lyhyt ja lisää vielä haistattelun. Sitten veronika muistaa lapsena kuullemansa sadut Ziburashkasta ja Fedja-sedästä eli onnellinen loppu pitää saada! Neekeri ja kaapumamma on jo käytetty just edellisissä saduissa joten laitetaan tällä kertaa Nuori Nainen, jolle toki veronikan sepustukset ja naama ovat tuttuja.

Jännättää oikein missä veronika torjuu seuraavaksi rasismia.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Eino P. Keravalta

Veronika itse ajaa yhteiskuntaa, jossa naiset eivät edes saa käydä kahvilassa.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Kokoliha

^ ryhmäliketys, koska tuota 1 min rajoitusta ei jaksa.

Kuten olen aiemminkin Veronikasta sanonut, jos Veronika Honkasaloa ei ihan oikeasti olisi, nuivien pitäisi keksiä hänet. Veronika on stereotyypin sanakirjaesimerkki.

JEE

Quote from: ISO on 18.09.2015, 19:39:29

Saattaa tulla Veronicalle (TM) ullatuksena, mutta jatkossa tuskinpa monikaan tuonkaan ravintolan asiakkaista enää katselee ja kuuntelee hiljaa, jatkossa ne ottaa osaa huuteluun ja huoritteluun. Sellainen on yleinen mielipide Suomessa, kuplissa se voi olla jotain muuta.


Lisään tuohon sen, että voi olla, että jatkossa tuon ravintolan asiakaskunta saattaa koostua juuri tuosta sakista, jolle nyt näytettiin keskisormea lasin läpi. Osaavat varmasti myös huutaa ja huoritella, ehkä jopa paremmin kuin me hiljaiset hölmöt.....


repo

Quote from: nutsy on 18.09.2015, 21:01:34
Asiat on vielä ihan siedettävällä pohjalla Veronikallekkin kun touhu pysyy pelkissä kahvipöytäpuheissa, sekään ei ole kaukana että muumiutuneet ihmiset siirtyvät tekoihin.

Ja vähemmän on huomioitu sitä mahdollisuutta, että muumiutuneita ihmisiä ovatkin hylsyn saaneita turvapaikkashoppailijoita, jotka eivät enää tyydy alatyylisiin kahvipöytäpuheisiin.

Tuhansissa saapuneissa joillakin näistä oleskelulupaa odotettuaan ei välttämättä ole enää mitään menetettävää ja voi vähän jouduttaa verorahoitteista taksikyytiä kotimaahan hieman keppostelemalla. Jotenkin kummallisesti sympaniani eivät ole Veronikan puolella vaan toivon, että Veronika on kokemassa keppostelun rikkauden monen tilanteeseen syyttömän suomalaisen sijasta (vrt. Halla-ahon vertaus Vihreisiin naisiin raiskauksien uhreina).
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

KJ

Quote from: nutsy on 18.09.2015, 21:01:34
"Painu vittuun" on ihan kelpo ilmaisu ihmiselle joka tunkeutuu pöytääsi ja tulee opettamaan millaista keskustelua valtakunnassa saa käydä.

No niinpä. Mistäköhän Veronika on yleensä keksinyt, että hänen hallussaan on absoluuttinen totuus, joka oikeuttaa hänet menemään rähjäämään vieraisiiin pöytiin?

Kyllä minäkin käskisin suksia vittuun (tosin ehkä erilaisella sanavalinnalla), jos joku äärikommunisti tulisi kertomaan, että mistä saan puhua ja mistä en.
What would Gösta Sundqvist do?

nollatoleranssi

Quote from: repo on 18.09.2015, 21:17:42
Quote from: nutsy on 18.09.2015, 21:01:34
Asiat on vielä ihan siedettävällä pohjalla Veronikallekkin kun touhu pysyy pelkissä kahvipöytäpuheissa, sekään ei ole kaukana että muumiutuneet ihmiset siirtyvät tekoihin.

Ja vähemmän on huomioitu sitä mahdollisuutta, että muumiutuneita ihmisiä ovatkin hylsyn saaneita turvapaikkashoppailijoita, jotka eivät enää tyydy alatyylisiin kahvipöytäpuheisiin.

Tuhansissa saapuneissa joillakin näistä oleskelulupaa odotettuaan ei välttämättä ole enää mitään menetettävää
ja voi vähän jouduttaa verorahoitteista taksikyytiä kotimaahan hieman keppostelemalla. Jotenkin kummallisesti sympaniani eivät ole Veronikan puolella vaan toivon, että Veronika on kokemassa keppostelun rikkauden monen tilanteeseen syyttömän suomalaisen sijasta (vrt. Halla-ahon vertaus Vihreisiin naisiin raiskauksien uhreina).

Ruotsissa tälläinen "hylsyn saanut turvapaikanhakija" tappoi muistaakseni pari ihmistä. Eiköhän se tuolta "Ulkomaat"-osiosta löydy tämäkin juttu.

Ei olisi mitenkään epätodennäköistä, että vastaavia tapauksia tapahtuisi Suomessakin.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Mehud

Ideologiansa nimissä Veronika voi keksiä ja esittää minkälaisia tarinoita tahansa, jos sen tarkoituksena on loukata, Suomea, Suomalaisia ja Suomalaisuutta. Veronika käyttää samaa perinteistä pelottelutaktiikkaa, kuin Isis.Isis pyrkii saamaan tunteen, että heidän uhriksi voi joutua kuka tahansa missä tahansa. Samalla tavalla Veronika tuo rasismin sinne missä sitä vähiten odotetaan. Rauhalliseen kahvilaan ja naapuripöytään.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Mulli

Naiskansanedustajilla näyttää olevan taipumusta tuollaisen julkiseen uhriutumiseen. Kontulaakin kiusattiin jokin aika sitten vai mikä se juttu oli? Taksicase ja nyt tämä Honkasalo juttu. Onhan niitä muitakin, kuten nipistelyjuttuja, seksuaalista ahdistelua yms... mutta en jaksa kaikkia muistaa.

Politiikka on likaista peliä, mutta tällainen tarinoiden tehtailu, vääristely ja väritäminen ei sitä ainakaan puhtaammaksi tee.

Alarik

Quote from: Hamsteri on 18.09.2015, 21:01:43
"Nuori nainen sanoo, että tässäkin kahvilassa pitäisi olla kyltti, joka kieltäisi rasismin ja että on tärkeää, että yhä suurempi osa puuttuisi rasismiin."

Hittolainen. Tää on sellainen lause, joka vaatii sanomaan jotain pohjattoman sovinistista, kyynistä ja sarkastista. En vain keksi mitä.
Jos joku Veronika-suvis tulis mulle avautumaan, niin tuossa kuvitteellisessa tilanteessa vaikka kahvilassa sanoisin juurikin että "painuhan vittuun siitä sekoilemasta" ja korostaakseni monikulttuurisuuskritiikkiäni jatkaisin vielä: "tulispa islam niin tuokin tyhmä ämmä olis pussitettuna ja turpa tukossa, kun miehet puhuu".

Ja että jos kylttiä ovat vailla, niin aina minulla pari hyvää on tarjolla:
1) turvallisuutesi juoda kahvi rauhassa on huomioitu:
(https://sioespain.files.wordpress.com/2010/12/saferestaurant.jpg)

2) Kunnioitetaan uskontoja eikä aseteta synnin kiusaukseen:
(http://i.imgur.com/t4HWeE6.jpeg)

Elemosina

Veronika on tarkkana kuin porkkana ja puuttuu kahvilassa tuntemattomien ihmisten rasistisiin keskusteluihin.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

MW

Quote from: nollatoleranssi on 18.09.2015, 21:25:31
***
Ruotsissa tälläinen "hylsyn saanut turvapaikanhakija" tappoi muistaakseni pari ihmistä. Eiköhän se tuolta "Ulkomaat"-osiosta löydy tämäkin juttu.

Ei olisi mitenkään epätodennäköistä, että vastaavia tapauksia tapahtuisi Suomessakin.

Suomessa sen hoitaa turvapaikan saanut Oulusomali. Kirveellä. Oli sentään Fiskarsin kirves, että laatutietoinen kaveri.

Koekaniini

Quote from: KJ on 18.09.2015, 21:24:04
Quote from: nutsy on 18.09.2015, 21:01:34
"Painu vittuun" on ihan kelpo ilmaisu ihmiselle joka tunkeutuu pöytääsi ja tulee opettamaan millaista keskustelua valtakunnassa saa käydä.

No niinpä. Mistäköhän Veronika on yleensä keksinyt, että hänen hallussaan on absoluuttinen totuus, joka oikeuttaa hänet menemään rähjäämään vieraisiiin pöytiin?

Kyllä minäkin käskisin suksia vittuun (tosin ehkä erilaisella sanavalinnalla), jos joku äärikommunisti tulisi kertomaan, että mistä saan puhua ja mistä en.

On melko erikoinen tämä Veronika ja jutut sen mukaiset. Kuuntelee toisen pöydän keskustelua(oletan ettei kyseessä ollut juopuneet huutajat, heidäthän olisi ohjattu ulos kahvilahenkilökunnan puuttuessa tilanteeseen), alkaa ohjeistamaan tuntemattomia ihmisiä kahvilassa siitä mistä ja miten pitää puhua, saa ansaitsemansa haukut, mutta kuin sattumalta takana olevassa pöydässä onkin häntä äänestänyt ihminen jolla sattuu vielä kätevästi olemaan vietnamilaisia ystäviäkin mukana. Keskustelu siirtyykin sulavasti kiihkeästä yhteenotosta huolimatta(mihin ne rasistit hävisivät?) rauhalliseen ajatustenvaihtoon hallituksen politiikasta ja tietysti arkipäivän rasismiin. Keksitäänpä siinä sivussa vielä uusi vientituote, rasismin kieltävät kahvilakyltit. Hurmoksellinen kirjoitus päättyy ihokarvat nostattavaan toteamaan; "Enää ei voi olla hiljaa. Ei niin, puuttuminen on meidän jokaisen velvollisuus."

Ei voi ei, lupaan täst'edes aina puuttua jos kuulen jonkun hullun ämmän alkavan kahvilassa ohjeistamaan toisia pöytiä siitä mistä ja miten saa puhua.
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

Koekaniini

Niin joo, unohtui mainita että Veronikan kannattaisi hankkia Gopro-kamera pääpannalla varustettuna, niin paljon hän näitä seikkailuja kokee.
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

ViljaK

Johan tässä on somekansa viihtynyt muiden aiheiden parissa pari viikkoa joten olihan se aikakin nostaa esille tätä rassismia omaa itseään. Konsertista on jo niin kauan, Immoskaustikin ihan unohdettu ja typerä kansakin keskittynyt lakkoihin ja muihin typeryyksiin.

Echidna

Jonkinlainen loukkaus maailman vanhimman ammatin arvostettuja harjoittajia kohtaan on se, että joku spontaanisti nimittää Veronikaa huoraksi, vaikka kyseinen henkilö ei todellakaan voisi olla huora.

P

Quote from: koli on 18.09.2015, 19:11:44
QuoteNuori nainen sanoo, että tässäkin kahvilassa pitäisi olla kyltti, joka kieltäisi rasismin

Hahaha, eihän noille stereotyyppisille vasemmistomädättäjille voi kuin nauraa. :D

Ja tarjoilijankin pitää muistaa huikata kaikille asiakkaille, että:
"Hei muistattehan, että ette puhu omassa pöytäseurueessanne rasistisia juttuja."

Koska Suomessa yhä työvoima on kallista, ei ole varaa soluttaa paria ilminantajaa (joo, eivät tiedä toisiaan, mutta se varmistaa luotettavuutta, kun tietää, että joku muukin kirjoittaa tilanteesta raportin.) joka pöytäseurueeseen, kuten Stasilla DDR:ssä oli varaa, asia voidaan hoitaa Suurkorva TM - järjestelmällä. Joka pöydässä on mikrofoneja kuuntelemassa puhetta. Sopivat avainsanat, termit ja ilmaisut sitten aktivoivat hälytysjärjestelmän joka ilmoittaa henkilökunnalle (ja vakavissa tapauksissa suoraan poliisille) pöydässä käydyn keskustelua vääränlaisesta aiheesta vääränlaisin termein. Pöytäkeskustelu tietysti nauhoittuu todisteeksi. Henkilökunta voi sitten hälytyksen piipattua poistaa pöytäseurueen kadulle odottamaan poliisia.

Uskoisin Suurkorva TM-järjestelmän olevan seuraava Nokia vientimarkkinoilla .
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991