News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-09-04 Kaleva: Piikkilanka-aita ei pysäytä pakolaisia

Started by Nyymi, 06.09.2015, 12:43:16

Previous topic - Next topic

Nyymi

Juttu on kirjoitettu analyysi-tyylilajissa. Kalevan tapauksessa se ei kuitenkaan tarkoita mitään, vaan zurnalisti pyrkii poimimaan irrallisia faktoja ideologiansa tueksi.

Quote
Piikkilanka-aita ei pysäytä pakolaisia

Eurooppaan tullaan yhä kauempaa. Suurin osa kodeistaan lähteneistä jää kuitenkin lähialueille. Syyrian kriisi on osoittanut EU:n maahanmuttopolitiikan ongelmat.

Analyysi

Seppo Ylönen

On väitetty, että Eurooppa olisi tänä vuona jäänyt erityisen vuolaan pakolaisvyöryn alle. Tulijoita on toden totta enemmän kuin pitkään aikaan, mutta vastaavaa ja pahempaakin on nähty aikaisemmin.

Jos jätetään laskuista pois heti toisen maailmansodan jälkeen liikkeelle lähteneet ihmismassat, on Euroopassa ollut runsaasti pakolaisia esimerkiksi Jugoslavian hajoamissotien vuosina 1990-luvulla ja ja 2000-luvun alussa.

Lisää suhteellisuutta asiaan saa, kun vertaa muutamaa tuhatta Suomeen tullutta tai 200 000:ta Saksaan saapunutta pakolaista Libanonin tilanteeseen. 3,5 miljoonan asukkaan pieni Libanon on vastaanottanut miljoona pakolaista naapurimaasta Syyriasta.

Saksaan odotetaan saapuvan 800 000 turvapaikanhakijaa Afrikasta ja Lähi-idästä. Ensi vuonna Suomen "muutama tuhat" on ainakin dekadilla pielessä.

Libanon on monikulttuurinen paratiisi. Maa hoippuu sisällissodan partaalla ja pysyy koossa vain vallanjakosysteemillä, jossa tietyt virat on jaettu uskonnon mukaan.

Quote
Vaikka Eurooppaan on tullut pakolaisia kaikista Afrikan ja Aasian kriisipesäkkeistä, on nimenomaan Syyria selittäjä sille, miksi Välimeren rantoihin huuhtoutuu pakolaisten ruumiita tai Budapestin rautatieasemalla tapellaan pääsystä Saksaan meneviin juniin.

Miksi juuri Syyria? Libyan kautta saapuvista vain pieni osa on syyrialaisia. Balkanin kautta saapuvista vain osa on syyrialaisia. Libyan kautta tullaan siksi, että Nato kävi pommittamassa Libyan hajalle. Kiitos siitä Obamalle.

Quote
Suurin osa neljästä miljoonasta kotimaansa jättäneestä syyrialaisesta odottaa aikoja parempia lähimaissa. Kohti Eurooppaa on kurssin ottanut vain pieni murto-osa syyrialaispakolaisista. Sama koskee afganistanilaisia, libyalaisia, eritrealaisia ja somaleja.

Ei odota enää kauan. Uusi paratiisi on jo tiedossa.

Quote
Toisaalta ei ole mitään takeita siitä, että syyrialaispakolaisten virta vauraisiin EU-maihin ehtyisi. Syyria on viimeinen arabikevään tartunnan saanut maa. Konfliktille ei näy loppua, sillä siihen ovat sekaantuneet kaikki alueelliset ja maailman mittakaavan suurvallat. Lisäksi se on ääri-islamilaisen väkivallan ykköskohde.

Köyhät EU-maat eivät näytä kelpaaavan.

Alueelliset suurvallat kuten Qatar, joka aikoo näyttää 200 miljardia dollaria jalkapalloon ja samaan aikaan on ottanut vastaan 42 syyrialaista. Qatar tukee huomattavilla summilla syyrialaisia aseistettuja ryhmiä.

Quote
Kun ihminen nousee täpötäyteen, vuotavaan kalastusalukseen, jonka perille pääsystä ei ole varmuutta, on hätä suuri. Samasta syystä Unkarin piikkilanka-aita Serbian-rajalla ei estä pakolaisten liikkumista. Ihmissalakuljettajat löytävät aina uudet reitit, koska aina jossain raja vuotaa.

Hätä on suuri kun täytyy lähteä turvallisesta maasta parempien etujen toivossa.

Ylönen voisi analysoida, miksi Israelin Siinain-vastaiselle rajalle rakentama aita toimii. Tai miksi Saudi-Arabian aita toimii. Tai miksi syyrialaiset eivät pyri Golanille. Jokin heitä siinä estää. Miksi tehdä nopeusvalvontaa, kun joku kuitenkin ajaa ylinopeutta? Miksi yrittää estää huumeiden salakuljetusta, kun joku kuitenkin saa huumeet läpi? Me emme voiTM.

Quote
EU- ja Eta-maiden perustama Schengen-alueen oli määrä tehdä liikkumisesta mahdollisimman vapaata alueen sisällä ja samaan aikaan estää onnenonkijoiden pääsy lypsämään sosiaaliturvaa.

Schengen-periaatetta kritisoineet antoivat EU:lle pilkkanimen "Euroopan linnoitus". Jos tarkoitus oli pitää ei-toivotut tulijat EU-rajojen takana, on menestys ollut vaatimaton.

Israel tai Australia voisi tarjota konsultointiapua. Frontexia - EU:n rajavalvontaorganisaatiota - ei rajavalvonta voisi vähempää kiinnostaa. Itse asiassa Frontex vastustaa toimivaa rajavalvontaa:

http://www.unz.com/isteve/eu-denounces-hungary-bulgarias-negotiations-with-israel-to-buy-border-fences/

Quote
Euroopan köyhistä maista lähdetään leveämmän leivän hakuun. Viimeisimmät tulijat ovat Länsi-Balkanilta. Albaniassa, Kosovossa, Serbiassa tai Makedoniassa ei riehu sota, mutta silti Saksan ja Ruotsin turvapaikan hakijoista iso osa oli alkuvuodesta juuri näistä maista.

Ja näille "turvapaikanhakijoille" käy miten?

Quote
Syyrialaispakolaisten vyöry on paljastanut Schengeniin kiinteästi liittyvän Dublinin sopimuksen ongelmat. Sen pääperiaate on, että Schengen-alueelle tuleva hakee turvapaikkaa siinä maassa, johon hän on ensimmäisenä tullut. Tämä on aiheuttanut jättimäisiä ongelmia Kreikalle ja Italialle.

Erityisen jättimäisiä ongelmia on aiheutunut Italialle, joka käy noutamassa kaikki jotka pyytävät Libyan rannikolta ja lähettää heidät kohti Pohjois-Eurooppaa. Bulgarialle ei jostain kumman syystä ole aiheutunut jättimäisiä ongelmia.

Quote
Taakanjako on ainoa vaihtoehto, ellei sitten haluta jatkuvia riitoja EU-maiden välille. Unkarin pääministeri Viktor Orbán sanoi torstaina, että Euroopan pakolaiskriisi on "Saksan ongelma".

Israelilaistyylinen aita ei tietenkään ole vaihtoehto. Saksan lupaus ruhtinaallisista eduista ei tietenkään voi lisätä tulvaa...
Ennen muslimeja piti suojella betoniporsailta. Nyt betoniporsailla suojellaan muslimeilta.
Mitä eroa on Jammulla ja Muhammedilla? - Toinen on profeetta ja toinen on alue.
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario Jari Kiiskinen

akez

Quote from: Nyymi on 06.09.2015, 12:43:16
Kun ihminen nousee täpötäyteen, vuotavaan kalastusalukseen, jonka perille pääsystä ei ole varmuutta, on hätä suuri. ...

Ahneus oli ainakin eräässä tekohampaiden saamista koskevassa tapauksessa se pohjimmainen motiivi. Turvallisessa maassa oleskelevalla ei ole hätää. Turkki ja Libanon ovat turvallisia maita. Etenkin Turkkiin mahtuu paljon väkeä, sillä se on iso maa. Lisäksi se on yksi Syyrian konfliktin pääsyntipukeista. Se on tukenut vuosikausien ajan salaa ISIS:tä. Tänne imuroitujen aiheuttamilla kustannuksilla voitaisiin auttaa huomattavasti tehokkaammin noilla lähialueille. Kehitysavusta voitaisiin osa ohjata humanitaarisena apuna tuonne.

QuoteEU- ja Eta-maiden perustama Schengen-alueen oli määrä tehdä liikkumisesta mahdollisimman vapaata alueen sisällä ja samaan aikaan estää onnenonkijoiden pääsy lypsämään sosiaaliturvaa.

Schengen-periaatetta kritisoineet antoivat EU:lle pilkkanimen "Euroopan linnoitus". Jos tarkoitus oli pitää ei-toivotut tulijat EU-rajojen takana, on menestys ollut vaatimaton.

Heh, toimittaja on pihalla kuin pyöräteline koko Schengenistä ja käyttämästään "Festung Europa" -käsitteestä. No, ei heiltä voi liikoja odottaa, koska eivät tiedä edes mitä monikulturismi on - nuo monikulttuurin kannattajat.

QuoteWikipedia: "Festung Europa (engl. fortress Europe) war ursprünglich der Begriff im Zweiten Weltkrieg für den von Nazideutschland besetzten Teil Europas. Heute ist er ein ,,häufig von Journalisten in kritischer Absicht gebrauchter Ausdruck, dem die Behauptung zugrunde liegt, die EU betreibe gegenüber Drittstaaten eine Politik der Abschottung insbesondere beim Asyl- und Einwanderungsrecht oder bei der Gemeinsamen Agrarpolitik".
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Roope

Quote from: Kaleva
Syyrialaispakolaisten vyöry on paljastanut Schengeniin kiinteästi liittyvän Dublinin sopimuksen ongelmat. Sen pääperiaate on, että Schengen-alueelle tuleva hakee turvapaikkaa siinä maassa, johon hän on ensimmäisenä tullut. Tämä on aiheuttanut jättimäisiä ongelmia Kreikalle ja Italialle.

Mitä ongelmia? Kreikka ja Italia eivät ole koskaan kunnioittaneet Dublinin sopimusta. Turvapaikanhakijat eivät halua missään tapauksessa jäädä rajavaltioihin Italiaan, Kreikkaan ja Unkariin, joten juuri Dublinin sopimuksen tiukka noudattaminen tyrehdyttäisi hiljalleen tulijavirrat. Ongelma ei tosiaankaan ole turvapaikkashoppailua ehkäisemään luotu Dublinin sopimus vaan se, että sopimuksen noudattamista on katsottu vuosikymmenet enemmän tai vähemmän läpi sormien.

Quote from: KalevaTaakanjako on ainoa vaihtoehto, ellei sitten haluta jatkuvia riitoja EU-maiden välille. Unkarin pääministeri Viktor Orbán sanoi torstaina, että Euroopan pakolaiskriisi on "Saksan ongelma".

Vaihtoehtoja on, mutta "taakanjako" on niistä luultavasti huonoin mahdollinen, koska se ei pelkästään pidä virtoja käynnissä vaan takaa vyöryn kasvamisen raamatullisiin mittasuhteisiin. "Taakanjaon" jälkeen ulkorajavaltioilla ei ole enää kiinnostusta valvoa EU:n ulkorajoja nykyiseen tapaan, kun ne keskittyvät enää tulijoiden mahdollisimman nopeaan prosessointiin.

Jos EU haluaisi oikeasti ratkaista pakolaisongelman, se perustaisi Euroopan ulkopuolella yhteistyössä muiden valtioiden kanssa turva-alueita, joihin turvapaikanhakijat siirrettäisiin. Mikään kansainvälinen sopimus kun ei edellytä, että myönteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat pitäisi asuttaa Eurooppaan.

Vaikka sitä ei haluta myöntää, Eurooppaan suuntautuvia virtoja pitää käynnissä ennen kaikkea unelma elämästä Saksassa. Tämä unelma on rikottava.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset