News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2014-05-12 HS: Nurmijärvi saattaa ottaa ensimmäistä kertaa pakolaisia

Started by Rasvari, 13.05.2014, 12:23:31

Previous topic - Next topic

Khalifatta

"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

Iloveallpeople

QuotePakolaiskoordinaattorin pesti kiinnosti monia

Viime viikolla koolla ollut sosiaali- ja terveyslautakunta sai tilannekatsauksen kiintiöpakolaisten tulosta Nurmijärvelle. Lautakunnan puheenjohtaja Tarja Salonen kertoo, että maahanmuuttokoordinaattorin palkkaus on haastatteluvaiheessa.

– Kuulemamme mukaan maahanmuuttokoordinaattorin pesti on herättänyt suurta kiinnostusta. Hakijoita on ollut runsaasti. Koordinaattorin valinnan jälkeen asia etenee aiemmin sovitulla tavalla, Tarja Salonen kiteyttää.

Kunta päätti vastaanottaa noin 20 pakolaista. Näillä näkymin pakolaiset tulevat joko Syyriasta, Iranista tai Kongosta.

Nurmijärven kunnalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mistä maasta pakolaiset vastaanotetaan. Käytännössä päätöksen tekee virkamiestyöryhmä.

– Nämä ovat yksilötason kysymyksiä, eikä niistä siksi päätetä lautakunnassa. Tulemme kyllä kertomaan lautakunnalle päätöksestä ja sen valmistelusta sekä kuulemaan lautakuntaa, kertoi sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Pentti lehtemme aiemmassa haastattelussa.

Nurmijärven Uutiset
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Iloveallpeople

QuoteKiintiöpakolaisten vastaanotto etenee

Nurmijärven kunta on päättänyt ottaa 25 kiintiöpakolaista vuonna 2015. Valmistelutyö on edennyt siten, että kuntaan on valittu yhteistyössä Maahanmuuttoviraston kanssa 25 henkilöä Kongon demokraattisesta tasavallasta.

Nurmijärven kunta on tehnyt Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa sopimuksen pakolaisten vastaanotosta. Kunnassa on myös laadittu maahanmuuttoa varten kotouttamisohjelma. Valtuusto päätti kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta marraskuun kokouksessaan.

Yhteistyössä Maahanmuuttoviraston kanssa valittu 25 henkilön ryhmä koostuu suurimmaksi osaksi lapsiperheistä ja noin puolet tulijoista on alaikäisiä. He tulevat asumaan näillä näkymin Klaukkalan alueella Nurmijärven Vuokra-asunnot Oy:n vuokra-asunnoissa.

Kunta on varautunut ottamaan pakolaisryhmän vastaan aikaisintaan tämän vuoden elokuussa. Maahanmuuttokoordinaattori on aloittanut työnsä huhtikuun alussa ja osa-aikaisen pakolaisohjaajaan haku on käynnissä.  Valmistelutyön keskiössä on asumisen järjestelyjen lisäksi myös kotouttavien palvelujen suunnittelu useiden eri ammattilaisten kesken.

Kotouttamisohjelman mukaan kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja palveluja järjestetään osana kunnallisia palveluja ja tarvittaessa järjestetään erillispalveluja. Kotoutumisen tukeminen on monialaista yhteistyötä, jossa kunta on keskeisin toimija.  Yhdessä haetaan hyvää uutta alkua.
-Myös kolmannen sektorin yhteistyö on käynnistymässä ja vapaaehtoiselle kansalaistoiminnalle on tarkoitus antaa mahdollisuuksien mukaan tehtäviä tulijoiden kotouttamistyössä, kertoo sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Pentti.

Kiintiöpakolaiset tulevat Suomeen pysyväisluonteisilla oleskeluluvilla, tarkoituksena uudelleensijoittuminen Suomeen. Saapuessaan kuntaan he rekisteröityvät kuntalaisiksi. Koska he ovat kuntalaisia siinä kuin kuka muu nurmijärveläinen tahansa ja myös sosiaalipalvelujen asiakkaita, ei yksittäisiä salassa pidettäviä tietoja henkilöistä voida antaa.

Uudenmaan kunnista ovat lisäksi Espoo, Hanko, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, Porvoo, Raasepori ja Sipoo tehneet päätöksen vastaanottaa kiintiöpakolaisia vuosina 2015-2018.

Nurmijärvellä asui vuoden 2014 lopussa yhteensä 41 577 henkilöä, joista ulkomaan kansalaisia oli 1 029. Vieraskielisten määrä oli 1 348.  Suurimmat kieliryhmät olivat eesti (viro), venäjä, englanti, thai ja saksa.

Nurmijärvi
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

kriittinen_ajattelija

#93
Ironista, että Nurmijärvi saa juuri kongolaisia ottaen huomioon, että Nurmijärvellä käsittääkseni vaikuttaa rotutohtori Tatu Vanhanen joka on kirjoittanut usein kongolaisista.

(http://s.cdon.com/media-dynamic/images/product/book/book/image4/miksi_kiina_lahtee_lentoon_ja_kongo_ei-vanhanen_tatu-23495577-3827167974-frntl.jpg)

No mutta, ehkä Tatu voi jatkaa tutkimuksia nyt kotoa käsin, ei tarvi enää matkustaa ulkomaille...  8)
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Iloveallpeople

QuoteMaahanmuuttokoordinaattori: "Pakolaisiin kannattaa tutustua ihmisinä"

Nurmijärvelle saapuvat pakolaiset tulevat Kongon demokraattisesta tasavallasta. He tulevat asumaan Klaukkalan alueella kunnan omistaman Nurmijärven Vuokra-asunnot Oy:n asunnoissa.

Nurmijärvi on valmis vastaanottomaan kongolaiset elokuussa. Ryhmä koostuu suurimmaksi osaksi lapsiperheistä ja noin puolet tulijoista on lapsia ja nuoria.

Maahanmuuttokoordinaattori Saara Marjasvaara aloitti työnsä kunnassa huhtikuussa. Nurmijärvelle tullaan palkkaamaan myös osa-aikainen pakolaisohjaaja.

– On hyvä muistaa se, että meille tulee Kongosta yksilöitä ja ihmisiä, ei stereotypioita. Kannattaa tutustua ensisijaisesti heihin ihmisenä, eikä niinkään jonkun kansakunnan edustajana, Marjasvaara kertoo.
...

Nurmijärven Uutiset
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Contributor

Heimosotaa vuodesta 1964. YK:n rauhanturvahistoriassa pidetään vihamielisimpänä toimintaympäristönä, Somalian ollessa kakkonen.

Hyvin on taas osattu valita. Näillä 23:n heimolaisen rahtaamisella Klaukkalaan onkin paljon vaikutusta Kongon hädässä oleviiin.

Miksi "pakolais"kiintiöläiset "uudelleensijoitetaan" suomeen? Ovatko he sitten Uudelleensijoittamiskiintiöläisiä?

"Koska he ovat kuntalaisia siinä kuin kuka muu nurmijärveläinen tahansa ja myös sosiaalipalvelujen asiakkaita, ei yksittäisiä salassa pidettäviä tietoja henkilöistä voida antaa."

Uudelleensijoittaminen tekee siis ulkomaalaisesta suoraan sosiaalipalvelun asiakkaita. Itse kun olen ulkosuomalainen, naurattaa kun jos paluumuuttaisin suomeen niin pitäisi olla 6kk töissä ennenkuin sosiaaliturva tai edes KELA-oikeus palautuisi.

Ei hätää. En varmasti ole palaamassa. Ottakaa vaan Kongolaiset.

Jeremias

Nurmijärven Vuokra-asuntojen Klaukkalan asuntoihin... HMM! Olen itse asunut aikuisiällä kahdessa eri vuokra-asunnossa Klaukkalassa, ja molempiin asuntoihin oli aikamoinen jono päästä asumaan. Klaukkalassa ei ole tyhjillään seisovia vuokra-asuntoja, vaan ne ovat koko Nurmijärven alueen haetuimpia kohteita. Mistähän näitä valmiiksi tyhjiä vuokra-asuntoja nyt yllättäen löytyy? Ilmeisesti vielä isoja asuntoja, lapsiperheistä kun on kyse? Tuo häpeällinen impivaaralaisuuskin pistää miettimään. Klaukkalassa on jo vuosikymmeniä asunut mm. intialaisia ja turkkilaisia maahanmuuttajia. Suurin osa alueen ravintoloista ym on maahanmuuttajien omistamia, eikä näistä kukaan ole pahemmin syrjinnästä tai rasismista valitelleet. Nämä ahkerat ja rehdit maahanmuuttajat eivät kuitenkaan kelpaa osoitukseksi Nurmijärven suvaitsevaisuudesta, koska he ovat itsenäisesti Suomeen saapuneita, hyvin kotoutuneita ja omalla panoksellaan työllistyneitä puurtajia. Heitä varten ei ole tarvinnut luoda monikulttuurikoneistoa koordinaattoreineen ja propagandasuunnittelijoineen joten eihän se nyt käy. Ja tuo uskomaton lässytys siitä että "eihän se meille mitään maksa, koska VALTIO maksaa kulut..." Voi vadelma!! Miten voivat aikuiset ihmiset olla noin mielettömän typeriä!? Loppuuko kuntapäättäjällä ihan oikeasti aivotoiminta heti kunnanviraston ulkopuolelle astuessa? Että valtion taikamaatista vaan rahaa, ei tää meille mitään maksa!  :'(
Maa on monikulttuurinen pallo. Annetaan sen olla.

Saturoitunut

Quote from: Iloveallpeople on 08.05.2015, 16:15:44
Maahanmuuttokoordinaattori Saara Marjasvaara aloitti työnsä kunnassa huhtikuussa. Nurmijärvelle tullaan palkkaamaan myös osa-aikainen pakolaisohjaaja.

– On hyvä muistaa se, että meille tulee Kongosta yksilöitä ja ihmisiä, ei stereotypioita. Kannattaa tutustua ensisijaisesti heihin ihmisenä, eikä niinkään jonkun kansakunnan edustajana, Marjasvaara kertoo.

QuoteEnsimmäiset pakolaislapset saapuivat Kotkaan

30.9. 20:44

(http://4.bp.blogspot.com/-ytTXVnbKWDM/TVPnWnJSDmI/AAAAAAAAAFw/ou0zynKCZvw/s1600/parrakaat+ankkurilapset.jpg)
Sosiaaliohjaaja Saara Marjasvaara (oikealla) ja alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodin vastaava ohjaaja Saija Makkonen opastivat somalialaisnuoria Laajakosken sairaalaan perustetussa ryhmäkodissa.

Vastaanottokeskuksen yhteyteen kuuluva alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkoti pistettiin pystyyn viikossa.

KOTKA. Ensimmäiset kuusi alaikäistä pakolaista saapuivat tiistaina illalla Laajakosken sairaalan asuntotiloihin perustettuun alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkotiin. Somaliasta lähtöisin olevat 14-16-vuotiaat nuoret ovat tulleet Suomeen ilman vanhempiaan tai sukulaisiaan.

Artikkelia ei näytä löytyvän enää archive.orgistakaan, vauva.fi:n foorumilla on siitä copypaste:

http://www.vauva.fi/keskustelu/1542167/ketju/somalien_ilmeet_loistavia_

Iloveallpeople

QuoteMietityttääkö maahanmuutto? Kunta järjestää keskustelutilaisuuden kiintiöpakolaisuudesta

Nurmijärven kunta järjestää yhdessä ELY-keskuksen kanssa keskustelutilaisuuden koskien ensimmäisten kiintiöpakolaisten saapumista Nurmijärvelle. Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 17. kesäkuuta klo 17–19 Klaukkalan yläasteen auditoriossa. Nurmijärvelle muuttavat 25 pakolaista ovat Kongon demokraattisesta tasavallasta ja tulevat asumaan Klaukkalassa kunnan omistamissa vuokra-asunnoissa.

Tilaisuudessa ovat läsnä maahanmuuttoviranomaisten lisäksi Kongosta Suomeen saapunut pakolainen, joka kertoo kokemuksistaan. Keskustelua pohjustamaan esitetään lyhyt dokumenttielokuva, jonka avulla yleisö voi tutustua kongolaisen pakolaisperheen matkaan pakolaisleiriltä Suomeen. Läsnä on myös seurakunnan edustajia.

Nurmijärvelle saapuvat pakolaiset ovat kiintiöpakolaisia. Se tarkoittaa, että pakolaiset ovat lähteneet kotimaastaan tai pysyvästä asuinmaastaan toiseen maahan, johon he eivät kuitenkaan ole voineet pysyvästi asettua asumaan. Näin heidät voidaan ottaa uudelleen sijoitettavaksi kolmanteen maahan niin sanottuina kiintiöpakolaisina. Kiintiöpakolaisen statuksen syyksi ei riitä esimerkiksi luonnonkatastrofi tai edes sota – pakolaisuuden tulee perustua vainoon tai perusteltuun syyhyn pelätä vainotuksi tai väkivallan uhriksi joutumista. Monissa maissa myös muut henkeä uhkaavat tekijät otetaan huomioon.

Suurimmaksi osaksi Nurmijärvelle saapuvat pakolaiset ovat lapsiperheitä, joten noin puolet heistä on myös alaikäisiä. Kunta on valmis vastaanottamaan heidät aikaisintaan elokuussa.

Tilaisuus on avoin kaikille kuntalaisille, ja se myös videoidaan.

Kiinnostavatko maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen liittyvät asiat? -keskustelutilaisuus Klaukkalan yläasteen auditoriossa (Kisatie 2) keskiviikkona 17.6 klo 17-19.

Nurmijärven Uutiset
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Uuno Nuivanen

Minulla olisi kysymys. Kongon väkiluku on noin 80 000 000, mitä järkeä on haalia 25 kongolaista ikuiseen syytinkiin jonnekin Nurmijärvelle?

Ari-Lee

Quote from: Uuno Nuivanen on 08.06.2015, 15:50:06
Minulla olisi kysymys. Kongon väkiluku on noin 80 000 000, mitä järkeä on haalia 25 kongolaista ikuiseen syytinkiin jonnekin Nurmijärvelle?

Järki? Tunteella ja sydämellä katso. Kotoutuskoordinaattorit ja pakolaisaputädit pääsevät siunailemaan kuinka nämä syrjäytyvät. On saatava lisää samanlaisia, etteivät he tunne itseään yksinäisiksi. Niin, ja tietysti jtn. 2800€/kk on kiva saada pelkästä siunailusta omalle tilille.


Maahanmuutto on miljoonabisnestä. Sen alkupäässä Afrikassa ihmissalakuljettajat rikastuvat. Italian mafia tekee rahaa vastaanottokeskuksilla. Sama meno jatkuu täällä pohjoisessa. Se on sitä samaa veronmaksajan rahastamista riippumatta siitä onko siellä laiton vai laillinen mafia välissä. Rikollisuus ei tunne lakien rajoja.

http://hommaforum.org/index.php/topic,101070.msg1896967.html#msg1896967
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Kemolitor

Quote
Nurmijärvi ottaa ensimmäiset kiintiöpakolaisensa

"Joskus pelkäsin mennä kouluun, koska mietin mitä siellä tapahtuisi. Minua heitettiin kirjoilla ja kengillä päähän."

Escocia Nsuku kertoo kokemuksistaan ainoana luokkansa tummaihoisena lapsena 1990-luvulla. Nsuku saapui Suomeen 6-vuotiaana ja työskentelee nykyään globaalikasvatuksen koordinaattorina Suomen pakolaisavussa.

Auditoriossa istuu parikymmentä paikallista kuuntelemassa. Paikalla on myös liuta viranomaisia, asiantuntijoita ja kolmannen sektorin edustajia. Nurmijärvi valmistelee 25 kongolaisen kiintiöpakolaisen vastaanottamista elokuussa.

Kongon demokraattisesta tasavallasta tulevista pakolaisista suuri osa koostuu perheistä, joista puolet ovat lapsia ja nuoria. Kiintiöpakolaiset sijoitetaan asumaan Klaukkalaan.

Uudenmaan ely-keskus ja Nurmijärven kunta järjestivät tänään avoimen keskustelutilaisuuden. Tavoitteena oli, että tieto hälventäisi mahdollisia ennakkoluuloja.

Nurmijärven päätös vastaanottaa ensimmäiset kiintiöpakolaisensa ei ollut yksimielinen, ja sitä vastusti joka neljäs kunnallisvaltuutettu. Erityisesti internet-keskustelu aiheesta on ollut kärkästä.
-----
Maahanmuuttokoordinaattori Saara Marjasvaara aloitti tehtävänsä huhtikuussa. Hänen vastuulleen kuuluu valmistella pakolaisten vastaanottoa ja kotouttamista yhdessä kunnan ja kolmannen sektorin kanssa.

Marjasvaara näyttää kädestä pitäen, miten arki toimii. Näin toimivat vesihanat ja näin ulko-ovi. Tuolla on ruokakauppa, ja näin kassalla maksetaan. Valtio korvaa Kotoutumisesta koituvat kulut  ensimmäisen neljän vuoden ajan.
-----
Koko juttu:
HS: Nurmijärvi ottaa ensimmäiset kiintiöpakolaisensa

Uuno Nuivanen

QuoteMaahanmuuttokoordinaattori Saara Marjasvaara aloitti tehtävänsä huhtikuussa. Hänen vastuulleen kuuluu valmistella pakolaisten vastaanottoa ja kotouttamista yhdessä kunnan ja kolmannen sektorin kanssa.

Marjasvaara näyttää kädestä pitäen, miten arki toimii. Näin toimivat vesihanat ja näin ulko-ovi. Tuolla on ruokakauppa, ja näin kassalla maksetaan. Valtio korvaa Kotoutumisesta koituvat kulut  ensimmäisen neljän vuoden ajan.

Taas yksi tienaamistarina. Hulluja nuo nurmijärveläiset.

Rasvari

Työpaikkoja syntyy kuin sieniä sateella.

Quote
Nurmijärven opetuspäällikkö Kati Luostarinen sen sijaan kertoi, että Klaukkalaan perustetaan perusopetukseen valmistava luokka kaikille ulkomaalaistaustaisille oppilaille.

– Valmistava luokka on toimintavalmiudessa 1. elokuuta lähtien – opettajan rekrytointi on tällä hetkellä käynnissä.
http://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/295289-pakolaisten-vastustajat-jaivat-kotiin-kotouttaminen-heratti-kysymyksia

Jack

Maahanmuuttokoordinaattori Saara Marjasvaara Yle Puheen haastattelussa muutama päivä sitten:

Tukitoimet lähtee ihan siitä, että kun he saapuvat maahan, niin tuota, meillä on siinä vaiheessa töissä täällä pakolaisohjaaja minun lisäksi. He saavat oman sosiaalityöntekijän, nimetyn sosiaalityöntekijän, sosiaaliohjaajan. Ja me lähetään sinne arkielämään heidän kanssa. Ollaan paljon siellä kotona, näytetään, miten asiat toimii. Ja siitä sitten laajennetaan kauppareissuihin ja tutustutaan lähialueeseen. Ja sitten ihan näitä lakisääteisiä juttuja aletaan tekemään. Että terveystarkastuksia tehdään, ja kotoutumissuunnitelmia tehdään. Kouluhaastatteluja tehdään, ja sitten tuodaan siihen rinnalle tätä vapaaehtoistyötä. Että siinä vaiheessa, kun työtekijät lähtee kotiin, niin mitä muuta toimintaa kunnasta sitten vielä löytyy heille iltaisin, niin kyllä siinä on monenlaista.

Aika mukavasti on kyllä tullut yhteydenottoja. Että ite olen just tuossa juossu pihan poikki edellisestä palaverista, missä käytiin just näitä asioita läpi ja päätettiin, että me Nurmijärvellä halutaan tehdä niin kuin yhteisesti tätä vapaaehtoistyötä. Että me ei lokeroiduta jokainen niin kuin omaan poteroon ja sitä kautta mietitä, vaan me keskusteltiin yhdessä, että miten me saatais sitten syksyllä esimerkiksi tätä ystävätoimintaa käyntiin. Että siellä on monta toimijaa nyt mukana, ja me tuetaan niin kuin toinen toistamme siinä sitten.

Loppujen lopuksi ei puhuta hirveän isosta määrästä, niin kuin taas sanon. 25 vain. Ja he saa sitten itse esimerkiksi päättää, että ottaako he tällaisen ystävän elämäänsä. Joku ei välttämättä halua.

Tosiaankin, oon saanut ihan kuntalaisilta soittoja. Monta. Että kuinka mä voin olla mukana. Ja mä oon ottanut yhteystietoja sitten ylös. Itse asiassa ensimmäiset yhteystiedot sain jo sillä tavalla, että tuota, kun tulin töihin, niin minulle annettiin jo ensimmäiset kiinnostuneet henkilöt.



http://areena.yle.fi/1-2881734

Rasvari

Nyt on laskelmaakin tehty mitä harjoitus kustantaa. Osui silmään, että perheasuntoja varaudutaan pitämään tyhjänä kahdeksan kuukautta ennen pakolaisten saapumista.

http://nurmijarvi02.hosting.documenta.fi/kokous/20143813-5-1.PDF

Yhtä kaikki, tuossa on vain välittömät lisäkustannukset. Peruspalveluiden käyttöä tuossa ei ole huomioitu, pakolaiset eivät kartuta verokertymää ennen kuin työllistyvät.

Rasvari

Documentan linkkiä olikin jo kommentoitu yllä. Kauan sitten.

Laitetaan tähänkin ketjuun uusin uutinen muistoksi:

http://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/310997-pakolaisille-ystavia-haussa-positiivinen-vastaanotto-auttaa-nopeampaan


Quote from: Rasvari on 21.08.2015, 13:04:07
Nyt on laskelmaakin tehty mitä harjoitus kustantaa. Osui silmään, että perheasuntoja varaudutaan pitämään tyhjänä kahdeksan kuukautta ennen pakolaisten saapumista.

http://nurmijarvi02.hosting.documenta.fi/kokous/20143813-5-1.PDF

Yhtä kaikki, tuossa on vain välittömät lisäkustannukset. Peruspalveluiden käyttöä tuossa ei ole huomioitu, pakolaiset eivät kartuta verokertymää ennen kuin työllistyvät.

Blanc73

Quotetyöskentelee nykyään globaalikasvatuksen koordinaattorina Suomen pakolaisavussa.
Mistä näitä hulluja työtitteleitä oikein keksitään moku-bisneksessä?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Rasvari

Nyt kun pää on saatu auki parilla kymmenellä pakolaisella on hyvä jatkaa kansainvälistymistä VOK:lla.

http://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/312504-turvapaikanhakijoita-nurmijarvelle-roykan-sairaala-saattaa-kiinnostaa

Paikka on syrjässä, Helsinkiin pääsee harvakseltaan bussilla reilussa tunnissa. Lähin isompi taajama on Rajamäki reilun 10 km päässä.

https://goo.gl/maps/4kvlO

Kulttuurimono

No, näissä Nurmijärven turviksissa tuntuu olevan kuitenkin paljon perheitä, naisia ja lapsia. Näille voisi pullia vaikka leipoakin toisin kuin niille geelitukille.
Persialaisen kalenterin mukaan 15-vuotias.

Rasvari

Quote from: Kulttuurimono on 28.08.2015, 00:23:12
No, näissä Nurmijärven turviksissa tuntuu olevan kuitenkin paljon perheitä, naisia ja lapsia. Näille voisi pullia vaikka leipoakin toisin kuin niille geelitukille.

Kiintiöpakolaisissa ehkä. Jos, siis jos, vok tulee niin tuskin sinne pelkästään perheellisiä tulee jo pelkästään siksi, että  niitä on muutenkin turviksissa vähemmän.

Gunnar Hymén

^

nuo neemut tuolla ole alaikäisiä nähnytkään, toivottavasti. muutenhan olisi ollut instant rikastus pimeässä paikallaan?
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Rasvari

Homma etenee odotetusti. Oma veikkaukseni on, että Röykän sairaala on vastaanottokeskus viimeistään keväällä.

http://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/314283-nurmijarvi-ei-varaudu-viela-turvapaikanhakijoihin-rkp-avasi

Jos Kepu pettää aina niin RKP:n voi sentään aina luottaa  :facepalm:

Raksa_Mies

Quote from: mannym on 14.05.2014, 11:31:12
Kerro toki Mrusu, montako pakolaista nurmijärven tulee ottaa? 10 000, 20 000? Samaan hengenvetoon montako pakolaista Suomen tulisi ottaa? 100 000, 200 000?

Mie osaan  kuvitella montakian lukua yhden ja kymmentuhannen välillä. Tärkeämpää olisi kuitenkin saada pakolaisia ruotsinkielisiin kuntiin ja erityisesti Ahvenanmaalle.

ISO


Nurmijärvellä on vanhasen matin tölli, sinne mahtunee hyvinkin kymmenen farazia. Pitää muistaa muistuttaa mattia, että hankkii autotalliin punttisalin ja jääkaappiin palautusjuomaa.
Nämä tänne hädässä tulevat lapsukaiset tykkää nostella painoja.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

nevahood

Quote
Maahanmuuttovirasto: Röykän sairaalaan hätämajoitus turvapaikanhakijoille

Maahanmuuttovirasto kertoi hetki sitten Twitter-tilillään, että Röykän sairaalaan on tulossa hätämajoitusyksikkö turvapaikanhakijoille. Tarkoitus on majoittaa sairaalaan 200 turvapaikanhakijaa.

Tilan omistaa ja vuokraa Helsingin kaupunki ja majoituskeskuksen ylläpitäjäksi tulee Suomen Punainen Risti.

Uutista päivitetään pian lisätiedoilla. Vielä ei ole selvää, milloin hätämajoitusyksikkö aloittaa toimintansa.

Maahanmuuttovirasto ilmoitti eilen, ettei se enää jatkossa neuvottele kunnan kanssa hätämajoitusyksiköistä, ellei tila ole kunnan omistama tai ylläpitö kunnan vastuulla.
http://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/316293-maahanmuuttovirasto-roykan-sairaalaan-hatamajoitus-turvapaikanhakijoille

Tämä on vähän kuin se Viekkauden Naapurit -peli. Käänteisenä. Kutkuttavaa jännitystä ilmassa milloin omakotitalojen ja tonttien arvo romahtaa. Jos haluat parantaa voittomahdollisuuksiasi, pidä huoli ettei lähistöllä ole tyhjillään olevaa sairaalaa, varuskuntaa tai heikosti menestyvää hotellia.


Edit. uutinen päivittyy:

Quote
Maahanmuuttovirasto: Röykän sairaalaan hätämajoitus turvapaikanhakijoille

Rakennus vaatii joitakin korjauksia, mutta on käyttövalmis kahden viikon kuluttua.

Maahanmuuttovirasto kertoi hetki sitten Twitter-tilillään, että Röykän sairaalaan on tulossa hätämajoitusyksikkö turvapaikanhakijoille. Tarkoitus on majoittaa sairaalaan 200 turvapaikanhakijaa.

Tilan omistaa ja vuokraa Helsingin kaupunki ja majoituskeskuksen ylläpitäjäksi tulee Suomen Punainen Risti. Hätämajoituksen järjestämistä vastaa SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piiri. Piirin toiminnanjohtajana työskentelee Petri Kaukiainen.

Viestintäpäällikkö Hanna Kautto Maahanmuuttovirastosta kertoo, että kyse on hätämajoituksesta. Näin ollen turvapaikanhakijat saattavat saapua melko nopeallakin aikataululla

Maahanmuuttovirasto ilmoitti eilen, ettei se enää jatkossa neuvottele kunnan kanssa hätämajoitusyksiköistä, ellei tila ole kunnan omistama tai ylläpitö kunnan vastuulla.

Röykän vaikutuspiirissä komealla paikalla sijaitseva Röykän sairaala oli Nummelan parantola-nimellä maamme ensimmäinen keuhkotautiparantola.

Parantola siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen 1950 luvulla Vuonna 1999 tyhjentynyttä sairaalaa on sittemmin käytetty muun muassa Helsingin nuorisotoimen kesäleirien pitopaikkana.

Helsingin kaupungin tilakeskuksen vuokrauspäällikkö Risto Heikkinen kertoo, että Röykän sairaala edellyttää joitakin teknisiä korjaustoimenpiteitä, ennen kuin se voidaan ottaa käyttöön hätämajoitusyksiköksi.

-Työt alkavat heti. Kaksi viikkoa, niin rakennus on kunnossa, Heikkinen kertoo.

Heikkinen myös kertoo, että ikkunat ovat suurin kuluerä, joidenka korjaukseen joudutaan käyttämään 30 000 euroa verorahoja, sillä rakennusta ei ole vakuutettu. Hän toivookin, että tulevalta ilkivallalta säästytään, sillä se on kaikki pois veronmaksajien kukkarosta.

Kunnanjohtaja Kimmo Behm kuuli päätöksestä tiistai-aamuna.

-Kuntaan ei ole oltu missään yhteydessä. Kyllähän tämä tuo meille paineita, että tarvitaanko joitakin erityisjärjestelyjä. Valtio maksaa muuten kulut, mutta varmasti joitakin vällisiä kuluja aiheutuu, Behm katsoo.

Juttua päivitetty 10.58: lisätty Helsingin kaupungin tilakeskuksen kommentit.

Päivitys 12.08: Lisätty kunnanjohtajan kommentti.
Suurkiihottaja Runeberg

Rasvari

Quote from: Rasvari on 06.09.2015, 22:52:42
Homma etenee odotetusti. Oma veikkaukseni on, että Röykän sairaala on vastaanottokeskus viimeistään keväällä.

Tapahtuipas se nopeasti. On ilo huomata, että tästä maassa löytyy tahtoa ja resursseja jos vain asia on oikea.

Gunnar Hymén

loistavaa, ei jäänyt 25 henkeen tämä, tulee melkein 10 kertainen annos vipinää ja väriä
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

JEE

 - "Heikkinen myös kertoo, että ikkunat ovat suurin kuluerä, joidenka korjaukseen joudutaan käyttämään 30 000 euroa verorahoja, sillä rakennusta ei ole vakuutettu. Hän toivookin, että tulevalta ilkivallalta säästytään, sillä se on kaikki pois veronmaksajien kukkarosta."

Helsingin kaupungin tilakeskuksen vuokrauspäällikkö on huolissaan veronmaksajien rahoista? On tämä kyllä suorastaan perverssiä touhua ja suoranaista kusen juottamista porukalle, jolta on kädet sidottu ja suukin tukittu aina juottojen välissä! VMP!

Rasvari

Kunnan elinkeinoelämä osoittaa vilkaistumisen merkkejä näinä ahtaina aikoina. Väliaikaismajoitus on pyörinyt vasta kaksi viikkoa ja tulokset näkyvät jo.

Esimies/vastaava ohjaaja, Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri, Nurmijärvi
QuoteEsimiesten tehtävät ovat vaativia ja monipuolisia. Vastaavan ohjaajan työhön kuuluu mm. ohjaajien lähiesimiehenä toimiminen, työvuorosuunnittelu ja arkityön koordinointi. Työ sisältää myös asiakastyötä.
http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/8792694_fi.htm

Toimistosihteeri/etuuskäsittelijä, Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri, Nurmijärvi
QuoteToimistosihteeri/etuuskäsittelijän tehtävänä ovat talousasiat ja muut toimistotehtävät. Lisäksi toimistosihteeri/etuuskäsittelijä vastaa vastaanottorahan järjestämisestä vastaanottokeskuksessa yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa. Tehtävä edellyttää monipuolista kokemusta toimistotyöstä.
http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/8792687_fi.htm

Sosiaalityöntekijä, Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri, Nurmijärvi
QuoteVoidakseen taata turvapaikanhakijoiden laadukkaat vastaanottopalvelut Helsingin ja Uudenmaan piiri hakee kymmeniä työntekijöitä erilaisiin tehtäviin vastaanottokeskuksissa.
http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/8792675_fi.htm

Pakolaisohjaaja, Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri, Nurmijärvi
QuotePakolaisohjaajan tehtävät ovat monipuolisia ja vaativia. Työ sisältää asiakkaiden ohjausta ja neuvontaa sekä vastaanottokeskuksen toiminnan ja ylläpitoon liittyviä tehtäviä.

Aikuisyksikössä ohjaajan työ on asiakkaan neuvontaa ja ohjausta. Aikuisyksiköissä tehtävä työ on 2-vuorotyötä. Alaikäisyksikössä ohjaajat ovat nuorten kanssa läsnä kaikissa arjen askareissa ja toimivat oma-ohjaajina nuorille. Alaikäisyksikössä työ on pääosin kaksivuorotyötä mutta yövuorojakin voi olla.

Edellytämme pakolaisohjaajilta vähintään opistotasoista koulutusta sosiaalityön, terveydenhuollon tai nuorisotyön alalta ja ajokorttia. Odotamme kokemusta työskentelystä turvapaikanhakijoiden kanssa ja/tai monikulttuurista osaamista. Arvostamme yhteistyökykyä, oma-aloitteisuutta ja omien vahvuuksien käyttöönottoa työyhteisössä.
http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/8792617_fi.htm

Terveydenhoitaja / sairaanhoitaja, Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri, Nurmijärvi
QuoteTerveydenhoitajan/sairaanhoitajan tehtävänä ovat asukkaiden alkuvaiheen terveystarkastukset, ajanvaraukset ja yhteistyö terveyspalveluja asiakkaille tuottavan tahon kanssa, kliininen hoitotyö sekä neuvonta ja ohjaus. Tehtävä edellyttää soveltuvaa koulutusta. Eduksi luetaan kokemus psykiatrisesta hoitotyöstä.
http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/8792623_fi.htm

Lisäksi kunnalla on muutamia sosiaalialanpaikkoauki joiden voisi olettaa linkittyvän jollakin tavalla edellisiin.

Tämä on kuitenkin vasta alkua, uusille työpaikoille syntyy jälleen tarvetta kun tulijat siirtyvät aikanaan kunnan järjestämän opetuksen ja terveydenhuollon piiriin.

Tervehdin ilolla työllistävää vaikutusta. Fantastista.