News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-08-23 Kaleva: Perussuomalaisten vaikea mediasuhde

Started by Nyymi, 23.08.2015, 16:07:02

Previous topic - Next topic

Nyymi

Oululaisen sanomalehti Kalevan pääkirjoitustoimittaja Kyösti Karvonen pohtii itsensä ja perussuomalaisten suhdetta.

Quote
Perussuomalaisten vaikea mediasuhde

Tähän aiheeseen on tartuttava, senkin uhalla, että joutuu perussuomalaiseen mediamankeliin: miksi Suomen toiseksi suurimman puolueen suhde tiedotusvälineisiin näyttää tulehtuneen niin pahasti, että puolue on kertonut tutkituttavansa sitä koskevaa media- ja somekirjoittelua?

Lupaava alku, Karvonen uhriutuu varmuuden vuoksi jo ensimmäisessä lauseessa.

Quote
Yksittäisiä kirjoituksia viedään silloin tällöin oikeuteen. Se kuuluu oikeusvaltioon. Perussuomalaisten aloittama, ilmeisen järjestelmällinen mediaharjaus on sen sijaan harvinaisempaa.

On kyllä odotettavissa, että harjaus tuottaa paljon vähemmän porua mitä perussuomalaisten omista sanomisista on noussut.

Perussuomalaiset on nyt toiseksi suurin puolue ja toiseksi suurin hallituspuolue. Hallitusvastuusta seuraa aina, että puolue kuin puolue joutuu oppositiota tarkempaan mediasyyniin.

Muut, perussuomalaisittain vanhat puolueet ovat tottuneet tiukkaankin mediakäsittelyyn. Monille perussuomalaisille tämä näyttää olevan uutta ja tuomittavaa. He ovat kyllä kärkkäitä arvostelemaan muita, mutta ottavat herkästi nokkiinsa, kun omia tekemisiä kaivellaan.

Karvoslaisen valhepropagandan pitäisi olla kaiken arvostelun yläpuolella.

Quote
Itsestään median nyt uhreja tekevät perussuomalaiset ovat jo unohtaneet vuoden 2011 eduskuntavaalit. Tuolloin media ja muut puolueet pitelivät sitä ja puheenjohtaja Timo Soinia kuin kukkaa kämmenellä. Jytky väreili ilmassa, ja perussuomalaiset pääsivät vähällä. Tuo oli hävettävää aikaa niin medialle kuin muille puolueillekin.

Uhriutujat unohtavat sen, että perussuomalaisten riveistä kuuluu tämä tästä töräyksiä, joista pitääkin nostaa meteli. Viimeksi kansanedustaja Immonen on saanut ansionsa mukaan.

Toimittajan tehtävä ei siis ole kertoa tosiasioita, vaan olla tuomari.

Quote
Krp ilmoitti äsken, ettei Immosen monikulttuurisuuden vastaisesta julistuksesta aloiteta rikostutkintaa.

Mahtaa Karvosta harmittaa. Mutta eipä luovutetä vielä...

Quote
Tämä selvä. Mikään ei muuta muuksi sitä, että julistus "sattui" tulemaan julki Norjan verilöylyn vuosipäivänä ja vieläpä englanniksi. Miksei niin isänmaallinen Immonen (vai joku muu?) kirjoittanut suomeksi, ei edes suomeksi ja englanniksi.

Mikään ei muuta muuksi sitä, että Karvonen joko valehtelee vuosipäivän suhteen tai on yksinkertaisesti niin paska toimittaja, ettei osaa eikä viitsi tarkistaa edes yksinkertaisia faktoja. Tulehtuneen mediasuhteen mätäpaise on Karvonen itse.

Quote
Veikkaan, että Immos-kohu nousee uudelleen, jos puolueen eduskuntaryhmä vain kuittaa asian loppuun käsitellyksi.

Ilmeinen uhkaus...

Quote
Tämänkaltaisten ylilyöntien painaminen villaisella olisi karhunpalvelus demokratialle ja myös perussuomalaisille itselleen. Mitä enemmän puolue sallii ylilyöntejä, sitä enemmän se uhkaa ajautua äärilinjoille.

Euroedustaja Jussi Halla-aho puolestaan kutsui Turun puoluekokouksessa muun muassa pääkirjoitustoimittajia ja kolumnisteja demokratian vihollisiksi. He kuulemma "eivät kunnioita kansalaisten vaaleissa osoittamaa tahtoa, vaan pyrkivät sanelemaan, millaisia mielipiteitä eduskunnassa saa olla edustettuna".

Juurihan uhkasit vaikeuksilla ja pyrit sanelemaan...

Quote
Tuo lausunto spontaanit ja pitkät, Soinin puhetta pidemmät aplodit. Anteeksi vain ja kaikella kunnioituksella: lausunto on täyttä puppua. Myös meitä mediaväkeä pitää arvioida kriittisesti, mutta demokratian viholliset löytyvät kyllä ihan muualta.

Kaiken päälle Halla-aho rinnasti meikäläiset antifasisteihin eli suomeksi sanottuna Johan Bäckmanin kaltaisiin hörhöihin. Rinnastusta voisi pitää jo loukkauksena.

Älä nyt Kyösti viitsi uhriutua. Lopeta valehtelu ja yritä vain tehdä työsi niin hyvin kuin mahdollista! Voit jopa onnistua ja eheytyä Moskovan kokemuksistasi.

[Loppu kolumnista käsitteli Kreikkaa, en jaksa sitä tähän kirjoittaa.]
Ennen muslimeja piti suojella betoniporsailta. Nyt betoniporsailla suojellaan muslimeilta.
Mitä eroa on Jammulla ja Muhammedilla? - Toinen on profeetta ja toinen on alue.
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario Jari Kiiskinen

IDA

Jaksoin lukea siihen asti, että suomalaisen median pääkirjoittaja on nyt oppinut käsitteen "harjaus".
qui non est mecum adversum me est

tinnitus

Näin ulkoa tarkasteltuna kyllä näyttää hiukan oudolta, kun ensin Tynkkynen moneen kertaan ykkösaamussa toistaa että Immosen kirjoituksissa ei ollut mitään laitonta, ja seuraavaksi Putkonen laittaa juristin asialle kun persuista niin ikävästi kirjoitellaan. Jonnekin hävisivät ne jalot sananvapauden periaatteet, jotka olivat Halla-Ahon kohdalla niin tärkeitä.

Peltipaita

#3
Quote from: tinnitus on 23.08.2015, 16:39:30

No onhan se vähän ikävästi kirjoiteltu kun esim. Immosen kirjoituksen sanotaan ilmestyneen Breivikin teon vuosipäivänä vaikka näin ei todellisuudessa ollut. On tärkeää että lukijat saavat tietää että median kirjoitukset persuista eivät välttämättä ole totta. Ja toisaalta, juuri tätä vääristelevän kirjoittelun paljastumista suurelle yleisölle mediataloissa pelätään. Sen Kalevan kirjoituksestakin voi päätellä.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

tinnitus

Quote from: Peltipaita on 23.08.2015, 17:08:21
No onhan se vähän ikävästi kirjoiteltu kun esim. Immosen kirjoituksen sanotaan ilmestyneen Breivikin teon vuosipäivänä vaikka näin ei todellisuudessa ollut. On tärkeää että lukijat saavat tietää että median kirjoitukset persuista eivät välttämättä ole totta.

Tällaisia faktavirheitä varten on ihan vakiintunut käytäntö. Otetaan yhteyttä lehden toimitukseen, ja seuraavan päivän lehdessä sitten ilmestyy oikaisu. Tämän tason asioiden kanssa on turha lähteä yhteiskunnan rahoja haaskaamaan käräjöimällä. Mikähän tuossa edes olisi mahdollinen rikosnimike?

Border guard

Quote from: tinnitus on 23.08.2015, 17:21:39

Media tietoisesti valehtelee suorilla lainauksilla. Kun valheen esittää kukkahattutäti, niin media voi sen esittää sellaisenaan lainausmerkeissä. Toki puolueeton ja ammattiylpeytensä säilyttänyt toimittaja kertoisi haastattelun perään että faktojen mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Toimittajat eivät halua puolueetonta tiedonvälitystä, ja antavat valheiden jäädä elämään. Oikaisun vaatiminenkaan ei johda mihinkään, sillä eihän toimittaja ole tehnyt väärin lainatessaan valehtelevaa haastateltavaa.
HS 13.3.2015: "Raiskausten määrää on Hannu Niemen mukaan voinut lisätä pitkällä tähtäimellä se, että ulkomaalaistaustainen väestö on kasvanut Suomessa.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen raportin mukaan joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalaistaustainen." https://archive.today/JVjh5

tinnitus

Quote from: Border guard on 23.08.2015, 17:42:43
Oikaisun vaatiminenkaan ei johda mihinkään, sillä eihän toimittaja ole tehnyt väärin lainatessaan valehtelevaa haastateltavaa.

Jos mitään laitonta ei ole tapahtunut niin silloin Putkosen juristin tutkimiset on yhtä tyhjän kanssa. Siitähän tässä nyt on kyse. Puolueella on tietysti vapaus käyttää rahansa miten haluaa, mutta jos olisin Perussuomalaisten jäsen, niin alkaisin kysellä juristin tuntiveloitusta.

En muista että Vihreät olisi uhannut käräjillä kun heitä on kutsuttu ekofasisteiksi, tai Kokoomuksen kun heitä on nimitetty verenimijäporvareiksi. En itse asiassa muista minkään muun puolueen tehneen mitään vastaavaa. Tässä suhteessa Perussuomalaiset on mahdollisesti tehnyt poliittista historiaa.

nollatoleranssi

Perussuomalaisten vaikea mediasuhde johtuu paljolti vääristelevistä ja haukkuvista toimittajista, ei niinkään tosiasioiden läpikäymisestä.

Päätoimittajalla olisi ollut hyvin aikaa korjata faktat kuntoon pääkirjoitusta tehdessään, mutta ei siitä huolimatta ole niin viitsinyt/halunnut tehdä, vaan tietoisesti kertoo valheita. Immosen julistus ei tullut esiin Norjan verilöylyn vuosipäivänä, vaikka tälläistä virheellistä tietoa muutamissa medioissa syötettiin.

Immoskohun mittasuhteet olivat täysin ylimitoitetut, jos vertaa siihen mitä oikeasti tapahtui. Julkisuudessa on saanut esittää paljon kovempia ja suorempia kannanottoja, mutta niiden media-arvo on ollut todella vähäinen.

QuoteItsestään median nyt uhreja tekevät perussuomalaiset ovat jo unohtaneet vuoden 2011 eduskuntavaalit. Tuolloin media ja muut puolueet pitelivät sitä ja puheenjohtaja Timo Soinia kuin kukkaa kämmenellä. Jytky väreili ilmassa, ja perussuomalaiset pääsivät vähällä. Tuo oli hävettävää aikaa niin medialle kuin muille puolueillekin.

Uhriutujat unohtavat sen, että perussuomalaisten riveistä kuuluu tämä tästä töräyksiä, joista pitääkin nostaa meteli. Viimeksi kansanedustaja Immonen on saanut ansionsa mukaan.

On valheita ja emävalheita. Kalevan päätoimittaja yrittää huijata ihmisiä miten haluaa, mutta tästä syystä media kärsii juuri alennustilasta, kun ei pyritä edes rehellisyyteen.

Ennen 2011 eduskuntavaaleja Perussuomalaiset (ja tavalliset suomalaiset) saivat semmoisen vihapuheryöpyn niskaansa toimittajilta, joka on todennäköisesti suomalaisen mediahistoriankin valossa aivan omaa luokkaansa.

Hävettävää aikaa se oli tosiaan medialle, kun ei ole vieläkään rehellisesti asiaa tutkittu ja sitä kuinka paljon epämääräistä viha- ja haukkumispuhetta mediassa esiteltiin toimittajien kautta. Se osaltaan selittikin Perussuomalaisten saamaa kovaa suosiota.

Syy näihin toimittajien käyttämiin vihapuheisiin saattoi johtua siitäkin, että Vihreät oli julistanut "avoimen sodan" Perussuomalaisille ja näin ollen moni toimittaja otti osaa tuohon taisteluun haukkumalla niin Perussuomalaiset kuin tavalliset suomalaiset (vrt. Kallio-ilmiö missä Krista Kosonen ei tuntenut "suomalaisia"), mutta paljon suoremmin. Samalla oli olemassa avoin viha ns. tavallisia kansalaisia kohtaan, joka sitten meni usein hieman yli erilaisten toimittajien ja päätoimittajien kirjoitteluissa.

Tuosta ilmiöstä on onneksi päästy yli. Enää ei näy samanlaista kielenkäyttöä julkisuudessa. Tai sitten huomattiin sillä olevan niin huonoja vaikutuksia, ettei enää uskalleta kirjoittaa samalla tavalla?
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

nollatoleranssi

Quote from: tinnitus on 23.08.2015, 16:39:30
Näin ulkoa tarkasteltuna kyllä näyttää hiukan oudolta, kun ensin Tynkkynen moneen kertaan ykkösaamussa toistaa että Immosen kirjoituksissa ei ollut mitään laitonta, ja seuraavaksi Putkonen laittaa juristin asialle kun persuista niin ikävästi kirjoitellaan. Jonnekin hävisivät ne jalot sananvapauden periaatteet, jotka olivat Halla-Ahon kohdalla niin tärkeitä.

Toimittajat ovat halunneet antaa kuvan kuin niissä kirjoituksissa olisi jotakin laitonta, mutta Tynkkysen on ollut pakko korjata nämä väitteet. Tietysti silloin voidaan hyvin pohtia sitäkin, että mistä syystä ihmiset olettavat kirjoituksissa olleen jotakin laitonta, jos niissä ei ole?

Syy voi johtuakin siitä, että eri toimittajat ja päätoimittajat tietoisesti antavat ymmärtää näin olevan, vaikka niin ei olisikaan. Silloin mennään valehtelun puolelle.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

tinnitus

Nyt vuorostaan Putkonen on antanut ymmärtää, että lehtien kirjoittelussa on ollut jotain laitonta. Kun ottaa huomioon kuinka paljon Hommalla on sananvapauden kilpeä kiillotettu, niin luulisi yhden jos toisenkin tuntevan nyt myötähäpeää.

nollatoleranssi

#10
Perussuomalaisten kommenteista ja kirjoituksista tulee seuraamaan jatkossakin kohuja, koska on aina sama kaava, jolla ne keräävät huomiota.

1. Medioiden edustajat tekevät yhden jutun jostakin tälläisestä kommentista.
2. Juttu kopioidaan kaikkii muihin medioihin lähes sellaisenaan.
3. Sen jälkeen uutisoidaan erilaisten vastakkaista poliittista näkemystä edustavien ammattipöyristyjien pöyristymisestä.
4. Media menee kysymään muiltakin poliittisilta vastustajilta kannanottoja, jotka hekin yhtyvät samaan leikkiin (olipa aihetta tai ei).
5. Perussuomalaisten edustajalta vaaditaan selityksiä kirjoituksiinsa ja Timo Soinia vaaditaan irtisanoutumaan puheista.
6. Mediakohut eivät voi päättyä muuhun kuin samojen alkuperäisten pöyristyjien mielenosoituksiin, josta taas uutisoidaan lisää.

Tästä syystä alkuperäisen jutun tarvitsee olla aivan todella mitätön, koska Perussuomalaisten poliittiset vastustajat yhdessä valtamedian kanssa pyrkivät käyttämään kaikki kohut hyväkseen.

Samaa ei tapahdu, jos asialla on yhdenkään muun puolueen edustaja, koska 1.) Heidän kommenteistaan ei välttämättä edes uutisoida, 2.) Ammattipöyristyjät eivät pöyristy 3.) Poliittisten vastustajien mielipiteet eivät kiinnosta valtamediaa, että niistä pitäisi uutisoida. 4.) Ei vaadita puolueen puheenjohtajaa irtisanoutumaan puolueensa edustajan puheista.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Oami

"Olet rasisti." "En ole." "Olet fasisti." "En ole." "Olet ulkomaalaisten vihaaja." "En ole." "Miksi sinulla on koko ajan noin kielteinen asenne?"
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Onkko

Quote from: tinnitus on 23.08.2015, 18:25:21
Nyt vuorostaan Putkonen on antanut ymmärtää, että lehtien kirjoittelussa on ollut jotain laitonta. Kun ottaa huomioon kuinka paljon Hommalla on sananvapauden kilpeä kiillotettu, niin luulisi yhden jos toisenkin tuntevan nyt myötähäpeää.

Tahallinen valehtelu sanomalehdessä ei kuulu sananvapauden piiriin.

ISO

Perussuomalaisten vaikea mediasuhde juontaa juurensa median vaikeaan Perussuomalais-suhteeseen.

Median mielestä Perussuomalaisten äänestäjät ovat äänestäneet väärin, ja siitäkös on suututtu, ja nyt kiukutellaan niin kuin pikkulapsilla on tapana jos eivät saa tahtoansa läpi.

Media on aivan väärä taho tutkimaan omia vaikeita suhteitaan ja omia tekojaan.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Kukko

Lopettakaa lehtien tilaus, lopettakaa median vallan rahoitus.

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2015/08/valitilinpaatos.html
Quote...
Luulen Sipilän toiminnan syynä olevan yksinkertaisesti se, että Sipilä pelkää. Hän ei pelkää äänestäjien tuomiota, mitä äkkinäinen luulisi (ja mihin politiikan tällaisen yksinkertaisemman mielestä pitäisi perustuakin). Sipilä pelkää mediaa. Hallitus pelkää mediaa. Eduskunta pelkää mediaa. Koko poliittinen kenttä pelkää mediaa, ja sitä myötä on luovuttanut vallan medialle.
....
Poliittinen koneistomme on luovuttanut Suomen maahanmuuttopoliitikan käskyvallan medialle, ja toimii sen halun mukaisesti. Ja median näkemys maahanmuuttoon taas pohjautuu siihen utopiaan, mihin se haluaa uskoa. Tämä on taas pitkällä tähtäimellä Suomelle äärimmäisen kallista ja tuhoisaa.
...
Mediaa vastaan voi taistella ensinnäkin rahalla. Eroa Erkosta. Lopeta Hesarin tai  maakuntalehtesi tilaaminen. Aamukahvisi aiheuttaa sinulle närästystä muutenkin. Et sinä siitä lehdestä lisää tarvitse. Jos uutisia haluat, lyö se tablettisi pöytään. Pääset siitä lehtitavasta eroon huomattavasti nopeammin kuin vaikkapa tupakasta. Ja jokainen lopetettu tilaus vie mediatalot lähemmäksi sitä tilannetta, jolloin niitten on valittava joko pankrotti tai linjan vaihtaminen. Loppujen lopuksi ne ovat kuitenkin yrityksiä. Mediaa vastaan voi taistella myös tiedolla. Joka ainoa mediasta väännetty vitsi, jokainen facebookissa levitetty median ylimielinen propagandapäläjäys ja jokainen kavereille levitetty viesti omalta pieneltä osaltaan nakertaa median jo nyt kärsinyttä arvovaltaa ja osaltaan vie sen polttoaineen, mitä se tarvitsee, eli lukijat
...
Sananvapautta ei nähdä Euroopan unionissa enää kansalaisten suojautumiskeinona hallintoa vastaan, vaan sen käyttäminen nähdään rikoksena, joka antaa viranomaisille aseet kansalaisten syyttämiseksi "vihapuheesta" tai jostakin tekaistusta "rasismista".
-J. Sakari Hankamäki

Lasse

Quote from: tinnitus on 23.08.2015, 17:21:39
Tällaisia faktavirheitä varten on ihan vakiintunut käytäntö. Otetaan yhteyttä lehden toimitukseen, ja seuraavan päivän lehdessä sitten ilmestyy oikaisu.

En nyt esimerkiksi Mörkö-Oskarin penispumppulähteistettyä kuprua pelkkänä faktavihreenä pitäisi, peliähän tämä on...

Quote
Taktiikka on yleistynyt viime vuosina suomalaislehdissä. Ensin kirjoitetaan valheellinen uutinen ja annetaan sen levitä verkossa ja painetussa paperilehdessä kaikkien tietoisuuteen. Kun valhe on saanut toimittajan mielestä tarpeeksi näkyvyyttä, päivitetään artikkeliin pieni "oikaisu", jota käytännössä kukaan ei lue. Näin poliittisesti vääräoppisista kansalaisista voi valehdella mediassa mitä tahansa ja samalla kiertää kunnianloukkaussyytteet.
http://magneettimedia.com/valtamedian-sota-kansallismielisyytta-vastaan-jatkuu/
NOVUS ORDO HOMMARUM

kummastelija

Karvosen pääkirjoituksessa on selvä virhe, kun hän väittää Immosen julkaisseen tekstinsä Utöyan terrori-iskun päivänä, ja näin ollen vihjailee Immosen tukevan terroristia.

Nyt jonkun nimellisen tulisi vaatia Karvoselta korjausta. Huomatkaa että aloittaessaan päätoimittajana, hän linjasi että virheet tulee korjata nopeasti ja siinä osassa lehteä kuin missä virhe tapahtui. Ainoa oikea paikka on siis pääkirjoitusosio. Nähtäväksi sitten jää onko Karvonen sanansa mittainen mies.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Sietäjä

Quote from: Nyymi on 23.08.2015, 16:07:02
Oululaisen sanomalehti Kalevan pääkirjoitustoimittaja Kyösti Karvonen pohtii itsensä ja perussuomalaisten suhdetta.

Quote
Tämä selvä. Mikään ei muuta muuksi sitä, että julistus "sattui" tulemaan julki Norjan verilöylyn vuosipäivänä ja vieläpä englanniksi. Miksei niin isänmaallinen Immonen (vai joku muu?) kirjoittanut suomeksi, ei edes suomeksi ja englanniksi.

Mikään ei muuta muuksi sitä, että Karvonen joko valehtelee vuosipäivän suhteen tai on yksinkertaisesti niin paska toimittaja, ettei osaa eikä viitsi tarkistaa edes yksinkertaisia faktoja. Tulehtuneen mediasuhteen mätäpaise on Karvonen itse.

Mutta onko se selvinnyt, miksi Immonen kirjoitti fantasiansa englanniksi?

Oami

Quote from: kummastelija on 23.08.2015, 19:37:49
Karvosen pääkirjoituksessa on selvä virhe, kun hän väittää Immosen julkaisseen tekstinsä Utöyan terrori-iskun päivänä, ja näin ollen vihjailee Immosen tukevan terroristia.

Vaikka väite olisi pitänyt paikkansa, niin mitä sitten? Ei vuodessa ole kuin 365, joskus 366 päivää. Aika harva niistä on semmoinen, jona ei olisi tapahtunut jotain ikävää.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

kummastelija

Quote from: Oami on 23.08.2015, 19:51:07
Quote from: kummastelija on 23.08.2015, 19:37:49
Karvosen pääkirjoituksessa on selvä virhe, kun hän väittää Immosen julkaisseen tekstinsä Utöyan terrori-iskun päivänä, ja näin ollen vihjailee Immosen tukevan terroristia.

Vaikka väite olisi pitänyt paikkansa, niin mitä sitten? Ei vuodessa ole kuin 365, joskus 366 päivää. Aika harva niistä on semmoinen, jona ei olisi tapahtunut jotain ikävää.
Karvonen käyttää samaa päivämäärää, jotta saa tekosyyn yhdistää Immonen ja Breivik. Juuri siksi tämä pitää korjata. Toinen syy on että median tahallaan tekemät väärät rinnastukset persuista ovat juuri persujen mediakielteisyyden takana. Tekstissään Karvonen väitti että persuja kohdellaan samoin kuin muitakin ja syy on persuissa. Nyt Karvonen jäisi rysän päältä kiinni ja osoitraisi itse persujen väitteet tosiksi.

Jotta Karvosen tausta tulee selväksi, kyseessä on demari, joka on koulutuksensa hankkinut mm. Neuvostoliitosta. Että sellainen journalisti.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

nollatoleranssi

Quote from: tinnitus on 23.08.2015, 17:21:39
Tällaisia faktavirheitä varten on ihan vakiintunut käytäntö. Otetaan yhteyttä lehden toimitukseen, ja seuraavan päivän lehdessä sitten ilmestyy oikaisu. Tämän tason asioiden kanssa on turha lähteä yhteiskunnan rahoja haaskaamaan käräjöimällä. Mikähän tuossa edes olisi mahdollinen rikosnimike?

Niinhän sitä luulisi. Iltalehti korjasikin tuon tiedon (jos oikein muistan), mutta sama "valhe" tulee esiin tässä Kalevan pääkirjoituksessa... Toki tuonkin asian olisi voinut kiertää puhumalla "samoista ajoista" ottamatta kantaa suoraan vuosipäivään...

Eikä kukaan enää lopulta edes muista sitä oikaisua, vaan ainoastaan sen virheellisen alkuperäistiedon...

Onhan näitä muitakin vastaavia kohuja ollut, kun on väitetty milloin natsien tekemiksi jutuiksi ja oikeasti taustalla ovat olleet äärivasemmistolaiset... Ruotsissakin taisi tapahtua yksi kuuluisa murha(?). Saati sitten tiedot Suomessa "natsien tappeluista" jne. kun äärivasemmistolaiset järjestöt hyökkäsivät rauhanomaisella marssilla olleiden kimppuun...

Se on totta, että onko näistä järkevää käräjöidä. Luultavasti halutaan saada jonkinlainen ennakkotapaus siitä, että onko syyllistytty suorien valheiden kirjoittamiseen vai ei... Mutta usein on helppoa kirjoittaa ns. "muunneltua totuutta" eli valhe ei ole riittävän iso, että siihen voitaisiin ottaa mitään kantaa.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

nollatoleranssi

Quote from: ISO on 23.08.2015, 18:38:07

Perussuomalaisten vaikea mediasuhde juontaa juurensa median vaikeaan Perussuomalais-suhteeseen.

Median mielestä Perussuomalaisten äänestäjät ovat äänestäneet väärin, ja siitäkös on suututtu, ja nyt kiukutellaan niin kuin pikkulapsilla on tapana jos eivät saa tahtoansa läpi.

Media on aivan väärä taho tutkimaan omia vaikeita suhteitaan ja omia tekojaan.

Osuit asian ytimeen! Tuosta tämä ongelma pohjimmiltaan johtuu.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

IDA

Quote from: tinnitus on 23.08.2015, 18:25:21
Nyt vuorostaan Putkonen on antanut ymmärtää, että lehtien kirjoittelussa on ollut jotain laitonta. Kun ottaa huomioon kuinka paljon Hommalla on sananvapauden kilpeä kiillotettu, niin luulisi yhden jos toisenkin tuntevan nyt myötähäpeää.

En tunne lainkaan myötähäpeää, koska Putkonen on huomattavasti fiksumpi tyyppi kuin suomalaisen median pääkirjoittaja. Toisaalta hän ehkä ottaa median liian vakavasti. Muutaman vuoden päästä meillä ei enää ole tällaista lehdistöä riesanamme lainkaan. Jopa eläkeläiset nykyään harkitsevat tilausten lopettamista ja nuoret taas eivät edes harkitse tilaavansa.
qui non est mecum adversum me est

Kari Kinnunen

Minusta nuo toimittelijoiden itkupotkuraivarit ovat ihan hauskoja.

Vähän kuin lukisi Pahkasikaa aamukahvilla. Pitää vain ymmärtää, että kyseessä on vinksahtanut/tahaton huumori.

Roope

Quote from: Nyymi on 23.08.2015, 16:07:02
Oululaisen sanomalehti Kalevan pääkirjoitustoimittaja Kyösti Karvonen pohtii itsensä ja perussuomalaisten suhdetta.

Quote
Itsestään median nyt uhreja tekevät perussuomalaiset ovat jo unohtaneet vuoden 2011 eduskuntavaalit. Tuolloin media ja muut puolueet pitelivät sitä ja puheenjohtaja Timo Soinia kuin kukkaa kämmenellä. Jytky väreili ilmassa, ja perussuomalaiset pääsivät vähällä. Tuo oli hävettävää aikaa niin medialle kuin muille puolueillekin.

Tuo on yhtä paljon totta kuin se nykyään usein esitettävä dementtinen väite, että maahanmuuttopolitiikka olisi ollut vuoden 2011 eduskuntavaalien merkittäviä teemoja. Kyllähän Soinia pilkattiin ja Perussuomalaisia mätkittiin kuin vierasta sikaa, mutta joitakin liisajaakonsaaria ärsytti tavattomasti, että ei tarpeeksi kovaa ja ei joka jutussa rasismi- ja äärioikeistokirveillä. Pääkirjoitustoimittajia ärsyttää näköjään edelleen.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope2

Olen juuri saapunut seuraamaan Perussuomalaiset-puolueen puoluekokousta. Kokouksesta tulee varmaan mielenkiintoinen, sillä Perussuomalaisethan ovat Suomen ainoa ns. Populisten äärioikeistopuolue. Tänne tuleminen oli helppoa. Täytyi vain kaupungilla seurata eilisillan hiljentämiä miesryhmiä, joilla useimmilla puvun mitoitus oli tehty kantajan ollessa 20-30 kg:a kevyempi. Samoin kölnin vettä oli aamulla ruiskastu koko viikonloppua varten samalla kertaa. Osa oli jopa onnistunut kravattisolmun teossa......  jne.

Eihän ylläolevassa tekstissä ole mitään laitonta. Koko teksti on neutraalia, Kalevan lukijaa kiinnostavaa kuvausta puoluekokouksesta.
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

kummastelija

^ Taattua Kaleva-laatua. Toimittelija kertoi täsmällistä, biasoitumatonta ja tärkeää tietoa.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Blanc73

Tästä on tullut hauskaa ja osin lapsellistakin moku-pingistä Persujen ja punavihreän median välillä: persu sanoo mediassa jotain pakolaisista tai monikulttuurisuudesta, niin toimittelija uutisoi sen paheksuvasti ja sen jälkeen soittaa tutkijalle, jolta lypsää toimittelijaa itseään miellyttävän vastauksen ja uutisoi sen riemusta kiljuen. Ikiliikkuja on keksitty.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

repo

Irtisanoin juuri päivälehden tilauksen.

Lisäys: Luotettavasta journalismista voisi maksaakin mutta mielipiteitä ja kuraa saa netistäkin.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo