News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-07-28 HS:n pääkirjoitus: Suomella ei ole syytä kääntyä sisäänpäin

Started by koli, 28.07.2015, 13:08:19

Previous topic - Next topic

koli

QuoteSuomella ei ole syytä kääntyä sisäänpäin

Tänään tiistaina kello 17 Helsingissä järjestetään mielenosoitus avoimen ja monikulttuurisen Suomen puolesta. Mielenosoitus on nopea vastareaktio perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen viikonvaihteessa Facebookissa julkaisemaan englanninkieliseen tekstiin, jossa hän muun muassa nimittää monikulttuurisuutta "painajaiseksi" ja kertoo taistelevansa loppuun saakka kotimaansa ja "yhtenäisen aidon suomalaisen kansakunnan" puolesta.

Rasistinen ja kansallismielinen teksti, jossa suomalaisia jaetaan vihollisiin ja kanssataistelijoihin, on sanankäytöltään häiritsevän lähellä norjalaisen joukkomurhaajan Anders Behring Breivikin kirjoituksia. Samoin tekstin ajoitus on lähellä Utøyan surmien vuosipäivää.

Moni suomalainen – moni kärkipoliitikko mukaan luettuna – on seurannut sivusta ja hiljaa, kun asenteet ja puheet maahanmuuttajia kohtaan ovat taloustaantuman seurauksena vähitellen koventuneet. Immosen teksti näyttää nyt ylittäneen sietokyvyn rajat. Vastareaktion voimakkuus on tervetullut.

Pahinta olisikin hiljaisuus, jonka voisi tulkita hyväksynnäksi. Valitettavasti perussuomalaisen puolueen johto on vahvistanut tätä tulkintaa omalla hiljaisuudellaan.

Perussuomalaiset ovat yksi harvoista puolueista, joilla oli eduskuntavaaleissa tuore maahanmuuttopoliittinen ohjelma. Puolue haluaa muun muassa vähentää nettomaahanmuuton 1990-luvun tasolle ja saada kuriin "monikulttuurisuuden keinotekoisen pönkittämisen".

Ohjelma on laaja, mutta siitä ei jäänyt paljoa keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten yhteiseen hallitusohjelmaan.

Maahanmuuton analysointi ja sen nykytilan arvosteleminen voivat hyvin olla osa poliittisen puolueen ohjelmaa, ja maahanmuuton hillinnän voi ottaa poliittiseksi tavoitteeksi. Se on yhteiskunnallista keskustelua, johon toiset puolueet voivat vastata omilla ohjelmillaan. Äänestäjä voi niiden perusteella tehdä omat päätöksensä.

Rasistinen puhe ja viholliskuvien maalailu eivät sen sijaan kuulu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Perustuslaki on tässä suhteessa yksiselitteinen: ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Puolueiden tehtävä on varmistaa, että poliittinen keskustelu maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on ihmisarvoa kunnioittavaa eikä ennakkoluuloja lietsovaa.

Suomi oli vielä 1970-luvulla maastamuuttomaa, kun suomalaiset lähtivät etsimään parempaa tulevaisuutta muualta maailmasta. Maahanmuutto Suomeen alkoi kiihtyä 1990-luvulla. Tänne muutetaan töiden perässä, minkä lisäksi Suomi on myös turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kohdemaa.

Suomi ikääntyy ja tarvitsee maahanmuuttoa jo yksinkertaisesti siitä syystä, että työvoiman määrä – yksi talouskasvun tekijä – ei alkaisi supistua. Nykyisen työttömyyden ei pitäisi hämärtää tätä tosiseikkaa. Toimiva maahanmuutto tarvitsee tuekseen yhteiskuntapolitiikkaa, joka huolehtii tulijoiden kotoutumisesta ja koulutuksesta.

Suomi on myös osa kansainvälistä yhteisöä eikä voi suhtautua välinpitämättömästi esimerkiksi sodan jaloista pakenevien siviilien hätään.

Sisäänpäin kääntyminen ja menneisyyden ihannointi ovat suosiossa, kun taloudellinen hyvinvointi ei lisäänny niin nopeasti kuin ennen. Taaksepäin katsominen ei kuitenkaan vie – eikä ole koskaan vienyt – Suomea eteenpäin. Avoimuus, kansainvälisyys ja ihmisten tasa-arvoiset mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa ovat vahvuuksia, joiden varaan Suomi voi rakentaa ja joista sen kannattaa pitää huolta.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1437966388578?jako=5af0b56edaa4aa9b988098f7cd455868
Mörökölli

Mehud

Se ei ole sisäänpäin kääntymistä, jos halutaan pitää haittamaahanmuutto rajojen ulkopuolella. Se ei ole sisäänpäin kääntymistä, että halutaan ylläpitää kansalaisten hyvinvointi ja turvallisuus. Se ei ole sisäänpäin kääntymistä, että halutaan pitää yllä ihmisoikeuksia, pitämällä ihmisoikeusrikkojat rajojen ulkopuolella.

Tämä kaikki on ulospäin suuntautunutta ennakointia ja huolenpitoa. Yksinkertaisuudessaan kyse on järjenkäytöstä!
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

nollatoleranssi

Kirjoitus on tätä perinteistä "poliittista retoriikkaa", jota on aiemminkin tehty. Sisältö on sitten täyttä huttua.

Ensinnäkin perustuslakiin vetoaminen on muuttunut jo valtamediassa täysin naurettavaksi perusteeksi. Sillä huijataan ainoastaan tyhmiä kansalaisia, jotka eivät ymmärrä asiasta yhtikäs mitään. Samaa perustelua koska on käytetty ties missä asioissa, aina Perussuomalaisten ehdotuksia vastaan.

Suomen perustuslakia on kuitenkin muutettu niin euro, EU jäsenyyksissä yms. Homojenkin asiat on laitettu paremmalle tolalle jne. Tässä Immosen kohussa ei perustulailla ollut asian kanssa edes mitään tekemistä, kun vastustetaan "monikulttuurisuutta".

1970-lukuun kantaa ottaminen sodan jälkeisten aikojen takia on hieman typerää. Suomi sentään puolusti Ruotsia, joka katsoi vierestä koko puolustustaistelua. Suomalaiset kaatuivatkin ruotsalaisten puolesta.

Jokainen maa päättää turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten määrästä. Moni maa ottaa suhteellisesti heitä vähemmän kuin Suomi.

Ongelma on siinäkin, ettei Suomen lehdistössä ja valtamediassa paljon ongelmista puhuta. Mutta Immosen kaltaiset kohut saavat valtavasti huomiota.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

tutkimus

Työvoiman määrä ei lisää talouskasvua jos työvoiman työttömyysprosentit ovat yli 50% kuten somaleilla, irakilaisilla, afganistanilaisilla ja syyrialaisilla vaan mitä enemmän työttömiksi jääviä ja toisessa ja kolmannessa ja neljännessäkin polvessa muiden maiden kokemusten perusteella syrjäytymisherkkiä maahanmuuttajia näistä ryhmistä ja muista vastaavista suomeen tulee sitä nopeammin suomalainen hyvinvointivaltio tuhoutuu.

Suomi tarvitsee työpaikkoja ei työntekijöitä sillä nykyisillekään työntekijöille ei ole töitä ja automaatio ja digitalisaatio tuhoavat jatkuvasti työpaikkoja yhdessä euron kilpailukykyä tuhoavan vaikutuksen ja hiilidioksidin "pääästö"kaupan kanssa.



Jokaista hommaan kirjoitettua kommenttia kohti kannattaa kirjoittaa 5 faktoja levittävää kommenttia muihin medioihin jos haluaa että maahanmuuttokriittisyys valtavirtaistuu.

Emo

Suomella ei ole syytä kääntyä sisäänpäin, mutta turvapaikkaturistit on syytä kääntää Suomesta ulospäin.

Luin aamulla Hesaria lounaspaikassa ja näin otsikon, mutta tällaisia pääkirjoituksia en ole lukenut enää vuosiin.
Ensinnäkin, aika ei riitä kaiken sonnan lukemiseen ja toiseksi, nämä jutut on nähty tuhat ja yksi kertaa. Kolmanneksi, Hommalta ja muusta mediasta saa lukea repostelut, eli sekin riittää kertomaan että pääkirjoitus oli ehtaa paskaa taas kerran.

Kuka näitä lukee? Kenelle toimittaja näitä kirjoittaa? Onpa ihme, että Hesarin levikki laskee ja laskee ja laskee.

Topi Junkkari

Jälleen kerran:

  • mikä kohta Ollin kirjoituksessa on rasistinen (rotusortava tai -syrjivä) tai ylipäänsä mitenkään rotuihin liittyvä?
  • mitä pahaa on kansallismielisyydessä?
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

kriittinen_ajattelija

QuoteSuomi ei voi kääntyä sisäänpäin!

Mitä yhteistä on Olli Immosella ja - Hitler:llä, Breivik:llä, Stalinilla, Mao:lla, ISIS:llä, Pol Pot:lla, Darth Vaderilla, Kapteeni Koukulla ja itse Saatanalla? Se, että he ovat kaikki pahoja ja haluavat tappaa viattomia ja heikkoja vähemmistöjä omien pyrkimystensä vuoksi. Ollin lausauhdus facebookissa edusti vaarallista ja kivikautista ajattelua, että olisi muka joku "suomalaiset" olemassa johon kaikki ei kuuluisi. Nykyään tiede on kuitenkin moneen kertaan osoittanut, että ei ole mitään "suomalaisia" olemassa - Suomeen ollaan aina muutettu muualta niin Idästä kuin Lännestäkin, ja Suomi on perinteinen maahanmuuttajien maa. Siksi on vastenmielistä vaatia, että Suomen pitäisi säilyttää "suomalaiset ominaspiirteensä" joita ei ole olemassa. Kun luin Olli Immosen kirjoituksen facebookista, niin ensin tuli mieleeni järkytys miten joku voi kirjoittaa tuollaista enää 2015 luvun Suomessa, sitten pelko siitä - aikooko hän tehdä Breivikit - ja sitten yksinkertainen vastenmielisyys, menin vessaan oksentamaan moneksi tunniksi. Näytin tekstin myös Afrikkalaiselle miehelleni Muhammedille, joka oli niin järkyttynyt, että alkoi itkeä. Myöhemmin tulimme siihen johtopäätökseen, että naapurimme Pertti 70v joka on julkisesti äänestänyt persuja ja etenkin Olli Immosta, ei voi enää asua kerrostalossamme ja taloyhtiökokouksessa aiomme vaatia hänen erottamista kerrostalosta koska hänkin voi olla vaarallinen natsi. Mieheni Muhammed meni vielä puukolla kaivertamaan hänen oveensa "painu vittuun natsisika tästä talosta." On tärkeätä tehdä omasta elinympäristöstään "natsivapaata."

Ehdotan, että Olli Immonen kaikki häntä äänestäneet sijoitetaan jollekin autiolle saarella esim. Turun saaristoon, ettei he tule yrittämään mitään esim. terroristi-iskuja tai muuta kansankiihottamista meidän monikulttuurista unelmaa vastaan. Me "suvaitsevaiset" voimme sitten vahtia, ettei yksikään vähemmistön edustaja pääse rantautumaan tuolla saarelle, joten he voivat siellä vapaasti harjoittaa monokulttuurista utopiaansa. Vahdimme myös, ettei he lähde pois sieltä, ettei he järkyttyisi meidän monikulttuurisesta unelmastamme mikä on heille yhtä painajaista. Heidän ei pidä ottaa sitä vankilatuomiona, eheeei... se on heille ainutlaatuinen mahdollisuus, harjoittaa monokulttuuriaan mistä he niin paljon puhuvat.

Me suvaitsevaiset emme voi hyväksyä tuon kaltaista synnynäistä pahuutta joka pyrkii suorittamaan kansanmurhan Suomessa. Monikulttuurisuus on meille aivan uskomaton ja fantastinen voimavara Suomessa, se voi rikastuttaa elämäämme odottamattomilla tavoilla.  Mitä monikulttuurisemmaksi Suomi tulee niin sitä vahvempi Suomesta myös tulee ja sitä vähemmän jalansijaa täällä on enää sitä vastustavilla. Emme voi yksinkertaisesti enää käpertyä itseemme ja leikkiä lintukotoa, nykymaailmassa rajat maitten välillä ei enää yksinkertaisesti toimi, ihmisten pitää antaa liikkua vapaasti maasta maahan ja mitä enemmän Suomeen tulee niin sen parempi, koska sitä enemmän meille tulee talouskasvua. Esim. jos tänne muuttaa miljoonaa Afrikkalaista niin silloin tietenkin tulee myös huikeasti lisää talouskasvua ja se rikastuttaa meidän kaikkien elämää odottamattomilla tavoilla. Suomen väestö myös ikääntyy kovaa vauhtia, joten emme yksinkertaisesti tule toimeen ilman heitä. On myös järkevämpää ottaa tänne maahanmuuttajia kun tehdä lapsia, koska kuten tiedämme niin yhden työläisen elättämiseen menee 20 vuotta keskimäärin, siinä missä maahanmuuttaja astuu työmarkkinoille välittömästi.

Tietenkin monikulttuurisuudesta voi tulla myös ongelmia, mutta pitää muistaa, että me suvaitsevaiset kannatamme kannabiksen laillistamista, pilvessä oleminen auttaa suvaitsemaan rappukäytävässä mölyäviä Afrikkalaisia ja sitä kun romanit ryöstää lompakkoni kadulla tai kun somali-lauma joukkoraiskaa siskoani, kannabis tekee kaikesta siedettävää ja olosta tasaisen passiivisen ja rennon. Ehkä Olli Immonenkin alkaisi suvaita enemmän jos hän ottaisi henkoset jointistani.

Maahanmuutto on rikkaus, ei mulla muuta.

Hs. Liisa Kukka-Husu
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Leijona78

"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

-PPT-


Dharma

Koko juttu on jälleen hyvä osoitus siitä, ettei Suomessa kannata yrittää argumentoida mitään, koska keskustelu ei pyöri argumenttien, vaan mielikuvien ympärillä. Samalla on mennyt mahdollisuus korjata Suomen vakavia ongelmia ajoissa. Parempi keskittyä omaan elämäänsä ja läheisiinsä.

Terveisiä Suomen kokoisesta maasta, johon tulee tänä vuonna 70 000 syyrialaista!

Roope

Quote from: HS 28.7.2015Rasistinen ja kansallismielinen teksti, jossa suomalaisia jaetaan vihollisiin ja kanssataistelijoihin, on sanankäytöltään häiritsevän lähellä norjalaisen joukkomurhaajan Anders Behring Breivikin kirjoituksia.

Rasismin löytäminen Immosen lyhyestä tekstistä vaatisi hyvän selityksen. Tai sitten rasismin käsitettä on taas venytetty tuntemattomalla tavalla.

Pelkästä sanankäytöstä ja omista mielleyhtymistä ei pitäisi tehdä tuollaista rinnastusta, etenkin kun epäilen, että monikaan Breivik-kortin nostanut ei ole itse tutustunut Breivikin teksteihin. Immosen käyttämää tyyliä voi verrata vaikkapa Ison-Britannian pääministeri Winston Churchillin lennokkaaseen retoriikkaan. Breivikin manifestissa siteerattiin monenlaisia nationalistisia ja muitakin kirjoittajia, muun muassa juuri Churchilliä ja Yhdysvaltain presidentti Thomas Jeffersonia.

Quote from: HS 28.7.2015
Moni suomalainen – moni kärkipoliitikko mukaan luettuna – on seurannut sivusta ja hiljaa, kun asenteet ja puheet maahanmuuttajia kohtaan ovat taloustaantuman seurauksena vähitellen koventuneet. Immosen teksti näyttää nyt ylittäneen sietokyvyn rajat. Vastareaktion voimakkuus on tervetullut.

Mikä Immosen tekstissä on ylittänyt sietokyvyn rajat? Siinä ei edes mainittu maahanmuuttajia. Eikö vastareaktion voimakkuus yhteen Facebook-kirjoitukseen ole jokseenkin kohtuuton verrattuna esimerkiksi islamistisaarnaajien esiintymisiin, islamistitaistelijoiden värväyksiin ja heidän Suomeen palaamisiinsa?

Quote from: HS 28.7.2015
Rasistinen puhe ja viholliskuvien maalailu eivät sen sijaan kuulu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Perustuslaki on tässä suhteessa yksiselitteinen: ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Selvä, mutta miten rasistinen puhe tai perustuslaki liittyy Immosen kirjoitukseen?

Quote from: HS 28.7.2015
Puolueiden tehtävä on varmistaa, että poliittinen keskustelu maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on ihmisarvoa kunnioittavaa eikä ennakkoluuloja lietsovaa.

Ei ole puolueiden asia ohjata maahanmuuttokeskustelua. Se ei ole puolueiden omaisuutta. Puolueiden ohjailusta on huonoja kokemuksia, kun Suomessa on joskus aiemmin ennen vaaleja salaa sovittu, että maahanmuutosta ei puhuta kampanjoissa. Suurin osa puolueista haluaisi jatkaa edelleen samalla linjalla, eikä keskustelu maahanmuuttopolitiikan valinnoista ota vieläkään onnistuakseen, vaikka parhaillaan ollaan tekemässä Suomen ja Euroopan tulevaisuuden kannalta kriittisen tärkeitä maahanmuuttopoliittisia päätöksiä. Näköjään vielä katastrofaalisen huonoja sellaisia.

Quote from: HS 28.7.2015
Suomi ikääntyy ja tarvitsee maahanmuuttoa jo yksinkertaisesti siitä syystä, että työvoiman määrä – yksi talouskasvun tekijä – ei alkaisi supistua. Nykyisen työttömyyden ei pitäisi hämärtää tätä tosiseikkaa.

Työvoima on kätevä termi Vartiaiselle ja muille huijareille, koska suurin osa ihmisistä mieltää sen tarkoittavan työssä käyviä ihmisiä. Oikeasti se kuitenkin tarkoittaa työikäisiä ihmisiä, olivat he töissä tai eivät.

Suomi ei tarvitse ulkomailta uusia työttömiä tai edes yhteiskunnan subventoimia halpatyöläisiä, eikä siis myöskään maahanmuuttoa vain työvoiman määrän ylläpitämiseksi tai kasvattamiseksi. Yhteiskunnan kannalta on parempi, että maahanmuuttajia on vaikka vähemmän, jos suurempi osa heistä on nettomaksajia. Jos työikäisten määrään halutaan tosissaan vaikuttaa maahanmuutolla, on tyydyttävä tulijoihin, jotka ovat yhteiskunnan kannalta nettosaajia. Veronmaksajien kannalta sellaisessa ei olisi järkeä.

Quote from: HS 28.7.2015
Toimiva maahanmuutto tarvitsee tuekseen yhteiskuntapolitiikkaa, joka huolehtii tulijoiden kotoutumisesta ja koulutuksesta.

Maahanmuuton toimivuus ratkaistaan maahanmuuton valikoivuudella, ei kotouttamisella tai kouluttamisella. Kotouttamisponnistelut ovat enää jälkihoitoa. Yksikään maa maailmassa ei ole onnistunut paikkaamaan maahanmuuttopolitiikassa tehtyjä virheitä kotouttamistoimenpiteillä. Ei edes rahankäytössä mitaten kotouttamisen ykkösmaa Ruotsi, jossa maahanmuuton ongelmat vain pahenevat vuosi vuodelta, vaikka kotouttamiseen käytetään yhä enemmän yhteiskunnan resursseja.

Quote from: HS 28.7.2015
Suomi on myös osa kansainvälistä yhteisöä eikä voi suhtautua välinpitämättömästi esimerkiksi sodan jaloista pakenevien siviilien hätään.

Ei siviilien hätään tarvitse suhtautua välinpitämättömästi, mutta on otettava järki käteen. Tähän asti harjoitettu politiikka houkuttelee Eurooppaan yhä enemmän ihmisiä, eikä edes tähän asti saapuneista voida pitää huolta eurooppalaisten standardien mukaisesti. Kun kaikkia ei voi kuitenkaan auttaa, maailman pakolaisten asuttaminen Eurooppaan on kallein ja hölmöin mahdollinen ratkaisu.

Quote from: HS 28.7.2015
Sisäänpäin kääntyminen ja menneisyyden ihannointi ovat suosiossa, kun taloudellinen hyvinvointi ei lisäänny niin nopeasti kuin ennen. Taaksepäin katsominen ei kuitenkaan vie – eikä ole koskaan vienyt – Suomea eteenpäin. Avoimuus, kansainvälisyys ja ihmisten tasa-arvoiset mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa ovat vahvuuksia, joiden varaan Suomi voi rakentaa ja joista sen kannattaa pitää huolta.

Mitä ihan täsmälleen ovat poliittisina päätöksinä ja uusina lakeina "avoimuus, kansainvälisyys ja ihmisten tasa-arvoiset mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa"? Helsingin Sanomien aiempien linjausten perusteella ilmeisesti Suomen kansainvälisestikin poikkeuksellisen löysän maahanmuuttopolitiikan liberalisoimista entisestään ja päätösvallan siirtämistä EU:lle. Entä kuinka tämä vie Suomea eteenpäin, kun tiedetään aiemman kokemuksen perusteella, että tällaiset valinnat tulevat vain kaikin tavoin kurjistamaan talouskriisin lamauttamaa Suomea ja Eurooppaa?
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

foobar

Quote from: Roope on 29.07.2015, 00:01:50
Quote from: HS 28.7.2015Rasistinen ja kansallismielinen teksti, jossa suomalaisia jaetaan vihollisiin ja kanssataistelijoihin, on sanankäytöltään häiritsevän lähellä norjalaisen joukkomurhaajan Anders Behring Breivikin kirjoituksia.

Rasismin löytäminen Immosen lyhyestä tekstistä vaatisi hyvän selityksen. Tai sitten rasismin käsitettä on taas venytetty tuntemattomalla tavalla.

Noh, Hesarilla käsitteistö on aivan oma. Viimeksi maanantaina väitti ruotsinkielisten kohtaavan Suomessa rasismia, siis nimenomaan kielensä vuoksi. Muuta termiä ei edes yritetty löytää asian esittämiseksi.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

koli

Pääkirjoitustoimittelija jatkaa tänään samalla linjalla:
QuoteMaahanmuuttoasioita ei pidä jättää vain kiihkoilijoille

Eduskunta on täynnä hyviä sosiaalipoliitikkoja, puolustuspoliitikkoja, ulko- ja turvallisuuspoliitikkoja ja maatalouspoliitikkoja – muiden muassa. Moni tulee eduskuntaan valmiiksi erikoistuneena, moni löytää vahvan alueensa edustajavuosien varrella. Osa jää suosiolla yleispoliitikoksi, jonka voi heittää melkein tehtävään kuin tehtävään. Harva poliitikko perussuomalaisia lukuun ottamatta haluaa profiloitua maahanmuuttopoliitikkona. Heitä saa etsimällä etsiä muista eduskuntapuolueista.

Ei voisi kuvitellakaan, että kansanedustaja menisi mutu-tuntumalta keskustelemaan televisioon vaikkapa puolustuspolitiikasta. Maahanmuutosta sen sijaan voi mennä hölisemään mitä tahansa siltä pohjalta, että on joskus kuullut jonkun sanoneen jotain esimerkiksi kaupunkien sosiaalitoimen käytännöistä.

Toki moni poliitikko tuntee aihepiirin oikein hyvin, esimerkiksi eduskunnan hallintovaliokunnassa istuneet, koska kyseinen valiokunta käsittelee kaikki ulkomaalaislait. Lisäksi muutkin puolueet kuin perussuomalaiset ovat tehneet maahanmuuttopoliittisia ohjelmia ja raportteja tai käsitelleet maahanmuuttoa osana ohjelmatyötään.

Silti maahanmuutto on aihe, johon moni suhtautuu kuin perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Hän sanoi viimevuotisessa Peruspomo-kirjassaan, ettei pidä maahanmuuttoteemaa erityisen tärkeänä ja on poliitikkona mielellään "monikärkiohjus", joka puhuu kaikesta mahdollisesta, esimerkiksi taloudesta.

Soini myös tuskaili puolueensa "nuorten miesten" lyhyttä asialistaa eli pelkkää maahanmuuttoraiteella ajamista.

Kaikissa puolueissa pitäisi oivaltaa maahanmuuton alkavan olla Suomen kannalta niin tärkeä politiikan lohko, että sitä ei saa jättää vain Olli Immosen (ps) kaltaisille kiihkoilijoille. Joka puolueessa pitäisi olla maahanmuuttoasiat läpikotaisin tuntevia poliitikkoja. Maahanmuutto liittyy nimittäin kahteen suureen muutokseen, Suomen väestön vanhenemiseen ja Välimeren alueen siirtolaisvirtoihin. Kummatkin teemat ravistelevat Suomea ja Eurooppaa jo nyt.

Suomessa ei saa käydä niin kuin Ruotsissa, jossa ruotsidemokraatit omivat maahanmuuton ja muut puolueet alkoivat väistellä keskustelua. Ei puhuta ongelmista, joten ei puhuta mahdollisuuksistakaan saati tavoitteista. Normaali poliittinen keskustelu loppuu – ja kielletyltä vaikuttava aihe vain ruokkii epäluuloja.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1438053871053?jako=590ac5371d8395b5ee1c8edf6b97fdb4
Mörökölli

Roope

Quote from: HS 29.7.2015
Ei voisi kuvitellakaan, että kansanedustaja menisi mutu-tuntumalta keskustelemaan televisioon vaikkapa puolustuspolitiikasta. Maahanmuutosta sen sijaan voi mennä hölisemään mitä tahansa siltä pohjalta, että on joskus kuullut jonkun sanoneen jotain esimerkiksi kaupunkien sosiaalitoimen käytännöistä.

Eikä voisi kuvitella, että Hesarin pääkirjoitustoimittaja menee mutu-tuntumalta väittämään, että "Suomi (..) tarvitsee maahanmuuttoa (..) siitä syystä, että työvoiman määrä – yksi talouskasvun tekijä – ei alkaisi supistua".

Ajatus on absurdi, kun työvoimaa eli työmarkkinoiden käytettävissä olevia työikäisiä ihmisiä olisi tarjolla Afrikasta miljoonittain, mutta kaikki EU-maat tekevät parhaansa välttyäkseen ottamasta heitä vastaan. Silti niin eilisessä pääkirjoituksessa sanottiin, koska pääkirjoitustoimittaja on joskus kuullut jonkun sanoneen jotain maahanmuuton kaikinpuolisesta siunauksellisuudesta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Veturinainen

Olen harkinnut tilaavani Hesarin, jotta voisin lopettaa tilauksen.
Puolueiden kannatusilmoitukset ovat julkisia. Lue Hesarin viimekertainen juttu tämän linkin takaa.

Dharma

Quote from: Veturimies on 29.07.2015, 14:56:11
Olen harkinnut tilaavani Hesarin, jotta voisin lopettaa tilauksen.

Pidä kiirettä, Sanoma on ilmoittanut kertovansa syksyllä suurista muutoksista Suomen mediapuoleensa. Ennakoin HS:n siirtymistä pelkästään verkkoon.

Sanoman kurssikehitys:

(http://www.kauppalehti.fi/5/i/img/cewolf/kehitys.gif?stoid=SAA1V&klid=1091&days=max)

Näkkileipä

Quote[...]Perustuslaki on tässä suhteessa yksiselitteinen: ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Todellakin "yksiselitteinen": Ketään ei saa syrjiä, paitsi silloin täytyy kun on syrjintään oikeuttava ja perusteltu syy...  :o

Quote
Puolueiden tehtävä on varmistaa, että poliittinen keskustelu maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on ihmisarvoa kunnioittavaa eikä ennakkoluuloja lietsovaa.
Tästä minä olen samaa mieltä, kunhan puolueet yrittäisivät olla lietsoatta positiivisia ennakkoluuloja monikulttuuria ja maahanmuuttoa kohtaan.

QuoteToimiva maahanmuutto tarvitsee tuekseen yhteiskuntapolitiikkaa, [...]
[...] ja rikollisten maahanmuuttajien maahan pääsyn estämistä.


Quote[Sisäänpäin kääntyminen ja menneisyyden ihannointi ovat suosiossa, kun taloudellinen hyvinvointi ei lisäänny niin nopeasti kuin ennen. Taaksepäin katsominen ei kuitenkaan vie – eikä ole koskaan vienyt – Suomea eteenpän[...]
Terveiset RKP'n kielipoliitikan perusteluille.   :D

Ville Hämäläinen

Quote from: Markus Bunders on 29.07.2015, 15:35:50
Quote from: Veturimies on 29.07.2015, 14:56:11
Olen harkinnut tilaavani Hesarin, jotta voisin lopettaa tilauksen.

Pidä kiirettä, Sanoma on ilmoittanut kertovansa syksyllä suurista muutoksista Suomen mediapuoleensa. Ennakoin HS:n siirtymistä pelkästään verkkoon.

Sanoman kurssikehitys:

(http://www.kauppalehti.fi/5/i/img/cewolf/kehitys.gif?stoid=SAA1V&klid=1091&days=max)

Meinaavatkohan yhdistyä demarin kanssa
Tunnustakaa pois, mamuhan se oli taas ja syy poliitikkojen

-PPT-

Oliko Suomi ennen Schengeniä sisäänpäinkääntynyt? Ilmeisesti sitten oli.