Vesa-Matti Saarakkala: Puoluehanke oikealla laidalla

[domokun]

Kävikö tässä taas kerran niin, että yhden miehen (?) fantasiat ja päähänpistot transformoituivat jollakin perin mystisellä tavalla 'liikkeeksi', vai onko asia todella niin huonosti, että Homman rivit koostuvat, kuten Pöllämystynyt sanoi, pääasiallisesti vasemmisto-/keskusta-henkilöistä? 

Hommalaisista on vaikea tehdä oikeastaan minkäänlaista perinteistä oikeisto-vasemmisto luokittelua. Porukkaa on molemmilta puolilta, yhdistävinä tekijöinä on lähinnä nuivuus ja kyrpiintyminen konsensuspolitiikkaan sekä sitä edustaviin poliitikkoihin jotka puhuvat omasta "linjastaan" mutta äänestävät aina kuten puolue käskee vaikka se onkin heidän vaalilupaustensa vastaista.

Lex Nokia ja ulkomaalaislaki ovat parhaat esimerkit, monet puhuivat vastaan mutta enemmistö vastaan puhuneista joko äänesti puolesta tai oli poissa.

[pelle12]

Vaikuttaa siltä, että Suomen tie on Itävallan tie. Itävallassa oli kauan vallalla samanlainen konsensus-politiikka kuin Suomessa. Nyt kaikki riippuu siitä, miten hyvin uudet muutos-voimat hallitsevat strategian ja taktiikan, ja välttävät Soinin ' haluan olla ainoa kukko tunkiolla'-mentaliteetin, ts. miten onnistuu liittolaispolitiikka. Tuohan on itse asiassa selkosuomella: onko yhteiskunnallinen vaikuttaminen tärkeämpää kuin henkilökohtainen gloria ja vallanhimo?

[Rankkibus]

Suomessa ei ole mitenkään erityisen laajaa kannatusta minkäänlaisilla libertaristisilla tai republikanistisilla aatteilla.

Itse asiassa 'puhdasoppiset' jenkkirepublikaanit kannattavat hyvinkin voimakkaasti vallan hajauttamista Washingtonista osavaltiotasolle ollen sikäläinen vertailukohta täkäläisille EU-kriitikoille. Jeesustelut yms. ovatkin sitten ikävämpi sivumaku ja kokonaan oma lukunsa.

Republikaanithan ovat perinteisesti olleet juuri niitä, jotka ajavat voimakasta  keskuhallinnon harjoittamaa kontrollia eli käytännössä vahvaa valtiota. Demokraateilla poliittiset juuret ovat osavaltioiden itsehallintovapauksien ajamisessa.
Amerikan poliittinen kenttä on kylläkin aikojen saatossa kiepsahanut ympäri, esim. republikaanit ja demokraatit ovat vaihtaneet päikseen ilmansuuntia. Kuitenkin USA:ssa ei ole juurikin sen syntyhistorian vuoksi koskaan kannatettu kovaa talouden säätelyä, ei ainakaan ennen Suurta Lamaa.

[Johannes Nieminen]

Suomessa ei ole mitenkään erityisen laajaa kannatusta minkäänlaisilla libertaristisilla tai republikanistisilla aatteilla.

Itse asiassa 'puhdasoppiset' jenkkirepublikaanit kannattavat hyvinkin voimakkaasti vallan hajauttamista Washingtonista osavaltiotasolle ollen sikäläinen vertailukohta täkäläisille EU-kriitikoille. Jeesustelut yms. ovatkin sitten ikävämpi sivumaku ja kokonaan oma lukunsa.

Republikaanithan ovat perinteisesti olleet juuri niitä, jotka ajavat voimakasta  keskuhallinnon harjoittamaa kontrollia eli käytännössä vahvaa valtiota. Demokraateilla poliittiset juuret ovat osavaltioiden itsehallintovapauksien ajamisessa.
Amerikan poliittinen kenttä on kylläkin aikojen saatossa kiepsahanut ympäri, esim. republikaanit ja demokraatit ovat vaihtaneet päikseen ilmansuuntia. Kuitenkin USA:ssa ei ole juurikin sen syntyhistorian vuoksi koskaan kannatettu kovaa talouden säätelyä, ei ainakaan ennen Suurta Lamaa.

Jos oikein tarkkoja ollaan, niin Yhdysvalloissa näiden kahden suuren puolueen sisällä on lukuisia eri ryhmittymiä. Republikaaneissa on vahvaa valtiota kannattavia ja yhtälailla myös hyvin minimaalista keskushallintoa vaativia. Jos kannatat jompaa kumpaa puoluetta, niin tuulet saattavat kääntyä, ja puolueen sisällä valta-asemat vaihtua. Kohta huomaatkin, ettei puolue olekaan sellainen mitä olit kannattanut. Presidenttien politiikka on keskeisessä roolissa. Esimerkiksi Bush jr. pisti uskonnolliset konservatiivit kuriin, ja vei heiltä ne valta-asemat mitä olivat saavuttaneet.

[domokun]

Jos oikein tarkkoja ollaan, niin Yhdysvalloissa näiden kahden suuren puolueen sisällä on lukuisia eri ryhmittymiä. Republikaaneissa on vahvaa valtiota kannattavia ja yhtälailla myös hyvin minimaalista keskushallintoa vaativia. Jos kannatat jompaa kumpaa puoluetta, niin tuulet saattavat kääntyä, ja puolueen sisällä valta-asemat vaihtua. Kohta huomaatkin, ettei puolue olekaan sellainen mitä olit kannattanut. Presidenttien politiikka on keskeisessä roolissa. Esimerkiksi Bush jr. pisti uskonnolliset konservatiivit kuriin, ja vei heiltä ne valta-asemat mitä olivat saavuttaneet.

Toisaalta maallisemmat konservatiivit syyttivät Bush II:sta liiasta uskonnollisen retoriikan käytöstä ja kristillisten konservatiivien suosimisesta monissa nimityksissä. Jenkeissä kaikki vakavasti otettava politiikka mahtuu kahteen puolueeseen kiitos vaalilakien, joten puolueissa on kaikenlaisia siipiä. Yleensä valtaanpääsyyn tarvitaan varsin maltillista ja keskustalaista linjaa jotta saadaa houkuteltua puolueisiin sitoutumattomia äänestäjiä, jos hallinnon politiikka menee liian kaukana keskustasta tulee useimmiten turpiin seuraavissa vaaleissa koska liikkuvat äänestäjät pettyvät.

[Miniluv]

Toisaalta maallisemmat konservatiivit syyttivät Bush II:sta liiasta uskonnollisen retoriikan käytöstä ja kristillisten konservatiivien suosimisesta monissa nimityksissä. Jenkeissä kaikki vakavasti otettava politiikka mahtuu kahteen puolueeseen kiitos vaalilakien, joten puolueissa on kaikenlaisia siipiä. Yleensä valtaanpääsyyn tarvitaan varsin maltillista ja keskustalaista linjaa jotta saadaa houkuteltua puolueisiin sitoutumattomia äänestäjiä, jos hallinnon politiikka menee liian kaukana keskustasta tulee useimmiten turpiin seuraavissa vaaleissa koska liikkuvat äänestäjät pettyvät.

Bushilla on kokemusta uskonnollisten johtajien puhumisesta pussiin jo isänsä vaalikampanjan ajalta. David Kuo tuli huomaamaan, että äänet kelpasivat, mutta muuten oli tarjolla vain lämmintä kättä:

Author David Kuo's conservative Christian credentials are impeccable; his resume sprinkled with names like Bennett and Ashcroft.  Now, as the Foley cover-up has many evangelical Christians wondering whether the G.O.P. is really in sync with their values, "Tempting Faith" provides the answer: No way.

Kuo, citing one example after another of a White House that repeatedly uses evangelical Christians for their votes -- while consistently giving them nothing in return;

A White House which routinely speaks of the nation's most famous evangelical leaders behind their backs, with contempt and derision.

Furthermore, Faith-Based Initiatives were not only stiffed on one public promise after another by Mr. Bush -- the office itself was eventually forced to answer a higher calling: Electing Republican politicians.

Kuo's bottom line: the Bush White House is playing millions of American Christians for suckers.

According to Kuo, Karl Rove's office referred to evangelical leaders as 'the nuts.'

Kuo says, 'National Christian leaders received hugs and smiles in person and then were dismissed behind their backs and described as 'ridiculous,' 'out of control,' and just plain 'goofy.' "

http://www.everydaycitizen.com/2007/06/tempting_faith_by_david_kuo.html

[Kokoliha]

Iteki voisin paljastaa pari synkkää salaisuutta poliittisesta menneisyydestäni...

2) Viime TYY:n vaaleissa äänestin Sini Terävää, joka kuuluu vihreisiin.

Tuo oli tosi synkkä & rankka. Meinaan, että vastuunkantaja ja riskinottaja Sini Terävähän on nuoren vihreän feministimokuttajapoliitikon prototyyppi, jolta mokutuskliseet soljuu suusta yhtä vankkumattomalla logiikalla kuin Joni Pelkoselta kommentointi eri palstoille.

http://siniterava.blogspot.com/2008/10/vihreiden-maahanmuuttoteesit.html

Toki riskinä on ranskalainen malli, jossa maahanmuuttajien tyytymättömyys nousee esiin. Tämä voidaan kuitenkin estää kiinnittämällä kotoutumiseen aktiivista huomiota ja kitkemällä rasismia. Näen monikulttuurisuuden niin suurena rikkautena, että olen valmis "ottamaan tämän riskin". Tämän lisäksi näen, että meillä rikkailla mailla on velvollisuutemme maailman köyhiä kohtaan. Kehitysapu on osa tätä velvollisuutta, mutta niin on myös rajojen avaaminen maahanmuuttajien tulla.