Hätävarjelu vai sen liioittelu?

[kelloseppä]

Oheisella lainauksella avaan keskustelun ns. väliinmenosta väkivaltatilanteeseen rai sen uhkaa sisältävään tilanteeseen tarvittaessa vaikka voimaakin riittävästi käyttäen, jottei asian periaatteellisen puolen käsittely huku uutisalueelle.

Väliin tulee mennä välittämättä v***ujakaan omista mahdollisista lakiteknisistä seuraamuksista. Demla on mädättänyt suomalaisen oikeusjärjestelmän mm. siksi, että raavaat miehet eivät enää kykenisi ylläpitämään järjestystä. Jos sieltä tulee joku hätävarjelunliioittelutuomio niin se on voi voi. Jos onnistut estämään jonkun tyttöparan raiskaamisen, niin mitä väliä tuomioilla? Järjestelmä on sairas. Meidän ei tule toimia sairaan järjestelmän vaatimusten mukaan.

Olen miettinyt ihan samaa. Oikeastaan joku tämmöiseen tapaukseen liittyvä näyttävä hätävarjelun liioittelukeissi voisi puhdistaa ilmaa. Pääasia että ongelmat ja niiden syyt saataisiin ulos kaapista.

edit vihre pois

[Kni]

Onnekseni en ole koskaan joutunut vähäistä suurempaan kärhämään. Pystyn melko hyvin hillitsemään itseni kaikenlaisissa tilanteissa, mutta ymmärrän, että joku ei pysty, jos tilanne on riittävän sairas. Itsellänikin taso laskee jos väkivallan tai muun rikoksen kohteena on lapsia, vanhuksia tai naisia.

Olen jo mielessäni antanut itselleni anteeksi, jos lasten, vanhusten tai naisten puolustustilanteessa saisin tuomion hätävarjelun liioittelusta. Omien lasteni kohdalla en voi kuvitella sellaista hirmutekoa, johon en olisi lapseni puolesta valmis.

Toivon kuitenkin kaikissa tilanteissa säilyttäväni maltin, koska se edesauttaa oikeiden päätösten tekemistä myös kriisitilanteissa.

[Tabula Rasa]

Se sitten että älyllisyys voi olla myös ongelma. Jäätyminen siihen että tällä puolustautuminen saattaa aiheuttaa laillisia ongelmia voi maksaa sen tehokkaan puolustuksen oleellisimman sekunnin.

[Dharma]

Kuka hakee enää oikeutta oikeudesta, kun juristit kuittaavat min. 50ke per tapaus?

[Tabula Rasa]

Karata toki yleensä parempi kuin karate. Se sitten että kolmen ässän sääntö taitaa toimia syrjemmässä varmemmin oikeusturvan kannalta. Shoot, shovel&shut up.

[kelloseppä]

Se sitten että älyllisyys voi olla myös ongelma. Jäätyminen siihen että tällä puolustautuminen saattaa aiheuttaa laillisia ongelmia voi maksaa sen tehokkaan puolustuksen oleellisimman sekunnin.

Tämä on eräs syy miksi avasin ketjun, jossa nopeasti tehdyn päätöksen mahdollisia seurauksia voisi rauhassa miettiä eri näkökulmista. Otaksun, etteivät kaikki hompanssit ole kohdallaan tätä ajatustyötä tehneet ajoissa saati harjoitelleet tiettyjä selkäydinreaktio -tyyppisiä reagointitapoja tiettyjen tilanteiden varalta. Hommassa voimme ainakin tehdä asiaan liittyvää ajatustyötä ennaltakäsin.

... Omien lasteni kohdalla en voi kuvitella sellaista hirmutekoa, johon en olisi lapseni puolesta valmis...

Hyvin läheisten ihmisten kohdalla tuo perusreaktio lienee jo biologiaa, enkä mene kovin sairaisiin teoreettisiin skenaarioihin tuon tiimoilta sen tarkemmin mutta siitä piiristä ulospäin liikuttaessa, mihin itsekukin olisi kentis valmis vaikkapa hyvän päivän tutun tai täysin ventovieraan vuoksi ja miksi.

Kuka hakee enää oikeutta oikeudesta, kun juristit kuittaavat min. 50ke per tapaus?

Realistinen huomio. Vaan miten sitten haetaan hyvitystä? Onko hyvitys ja pitäisikö sen olla oikeutta vai rahallista korvausta vai sekäettä? Taitavat olla kohtuullisen monen päässä vellovia kysymyksiä.

Muuttuuko oikeuskäsitys tätä myötä tulevaisuudessa yleisemminkin kenties jossain tapauksissa jotenkin esim. joitain muinaisten käytäntöjen kaltaiseen suuntaan esim. sukujen/klaanien väliseeen sovitteluun ja/tai ulkoisen kontrollielimen valvoman verirahan maksun tai verikoston kaltaisiin ratkaisuihin, vaikkapa sitten käytännön tasolla kuinka etäisesti? Onko mamutuksella mahdollisesti osuutta tämmöiseen kehityssuuntaan myös sen vuoksi, että alkaisimme yhteiskuntana suhtautua tiettyihin oikeustapauksiin osin joidenkin mamujen lähtöalueiden perinnäsitapojen kulttuurinsa tavalla emmekä enää omilla perinteisillä ja kodifioiduilla tavoillamme, eikä vaan sitä kautta, että oikeuslaitoksemme prosesseissa yhä enemmän kuulemme omista tavpistamme ja käsityksistämme poikkeavia perusteista jollekin teolle tai argumentille? Millaiseksi ns. sovittelun tuleva rooli ja muoto saattaakaan muotoutua oikeuslaitoksessamme?