News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Eläkeläisten verovapaus Portugalissa halutaan kieltää..

Started by jopelius, 02.03.2015, 22:07:19

Previous topic - Next topic

jopelius

Suomen valtio pyrkii rajoittamaan kansalaisten liikkumisvapautta EU.N alueella. Eräiden suomalaisten kansanedustajien mielestä on väärin että Portugal myöntää maahan pysyvästi muuttaville eläkeläisille verovapauden tuloverotuksesta. Tässä rikotaan aika monia kansalaisvapauksiin liittyvää periaatetta. Ainakin sitä että ettei kansalaisten sallittaisi valita vapaasti asuinpaikkaansa EU:n sisällä.

Nämä ainakin tulisi huomioida:

- työeläkemaksuista on maksettu jo verot Suomeen, palkanmaksun yhteydessä. pahimmillaan niistä menee jo tässä vaiheessa puolet valtiolle.
- työeläkelaitokseen talletettu (verotuksen jälkeen netto)raha on kansalaisen varoja jotka hänellä pitää olla oikeus käyttää omien tarpeidensa mukaisesti. Huolimatta siitä että osa eläkkeistä maksetaan ns. valtion suorana osuutena.
- kansalaisella pitää olla eläkeläisenä oikeus asettua asumaan haluamaansa paikkaan ja maksaa veroja ko. asuinmaan säädösten mukaisesti
- Portugal ei verota (tiettyjen sääntojen mukaisesti) maahan muuttaneiden henkilöiden tuloista. Siellä kuitenkin verotetaan ALV ja monet muut verot kaikilta maassa asuvilta..myös eläkeläisiltä..
- jokainen maa luonnolisesti hoitaa omien sääntöjensä mukaisesti asukkaidensa terveydenhuollosta, asumistuista, lapsilisistä, peruspäivärahoista, sosiaalituista yms.

Suomen tulee toimia samalla tavalla vastavuoroisesti kuin Portugal..
 
Arto Tuhkamuna

Jos suomalainen herra paratkoon EU:sta voisikin jotenkin hyötyä, niin omat politrukit eivät sitä hyväksy.

Jos suomalaisen rahoja taasen tarvitaan mihin tahansa euromielisairauteen, suomalaiset politrukit ovat ensimmäisenä survomassa suomalaisten rahat.

mikkoR

Muistankohan ihan väärin mutta tässä taisi olla ideana alunperin joku virkamiesten lisäetu aikoinaan?
Nämä verosopimukset taitaa olla jo ennen EU aikaa olemassa olleita ja jostain kumman syystä esim. Portugali ei halua muuttaa käytäntöä kun Suomalaiset ostovoimaiset ihmiset haluaa muuttaa sinne...
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Micke90

Vapaa liikkuvuus on ongelma silloin, kun suomalainen lähtee halvemman verotuksen perässä ulkomaille, mutta ei ongelma silloin, kun ulkomaalainen tulee tänne paremman sosiaaliturvan perässä. Onko tämäkin taas jotakin suvaitsevaista logiikkaa, jota tällainen valkoinen lihansyöjämies ei voi ymmärtää?  :facepalm:

RP

Quote from: jopelius on 02.03.2015, 22:07:19
- työeläkemaksuista on maksettu jo verot Suomeen, palkanmaksun yhteydessä. pahimmillaan niistä menee jo tässä vaiheessa puolet valtiolle.
Se "työntekijän" osuus on pieni osa koko eläkemaksusta. Nykyään eläkkeellä olevien palkoista maksettiin huomattavasti pienempiä eläkemaksuja kuin nykypäivän työssäkäyvät joutuvat maksamaan noiden eläkeläisten eläkkeiden kattamiseksi.

Quote- jokainen maa luonnolisesti hoitaa omien sääntöjensä mukaisesti asukkaidensa terveydenhuollosta, asumistuista, lapsilisistä, peruspäivärahoista, sosiaalituista yms.
Kun hoitaisivatkin. Suomen valtio korvaa eläkeläisten terveydenhoitokulut, jos he tekivät työuransa täällä.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

RP

Quote from: mikkoR on 03.03.2015, 05:21:27
Muistankohan ihan väärin mutta tässä taisi olla ideana alunperin joku virkamiesten lisäetu aikoinaan?
Nämä verosopimukset taitaa olla jo ennen EU aikaa olemassa olleita ja jostain kumman syystä esim. Portugali ei halua muuttaa käytäntöä kun Suomalaiset ostovoimaiset ihmiset haluaa muuttaa sinne...

Tuntuu ainakin kovin ihmeelliseltä, että noita verosopimuksia ei neuvoteltu uudestaan tai irtisanottu siinä vaiheessa kun EU-säädösten mukaisesti kyseisten ihmisten terveydenhoidon kustantaminen siirtyi Suomen maksettavaksi (tilanne oli tuskin tuo UKK:n aikoina, kun nuo verosopimukset sovittiin).
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Source

Quote from: RP on 03.03.2015, 05:55:16
Kun hoitaisivatkin. Suomen valtio korvaa eläkeläisten terveydenhoitokulut, jos he tekivät työuransa täällä.

Siis miten tuo systeemi hoituu? Saako eläkeläinen laittaa Kela anomuksen menemään, kun taas ennen eläkeikää maasta poistuneelta Kela ilmoittaa suuri elkeisesti, että Kela-kortin voi leikata kahtia ja mitään tukia on turha odottaa.
"Nämä ihmiset, turvapaikanhakijat vain pömpsähtivät taivaasta."

RP

Quote from: Source on 03.03.2015, 06:51:18
Siis miten tuo systeemi hoituu? Saako eläkeläinen laittaa Kela anomuksen menemään, kun taas ennen eläkeikää maasta poistuneelta Kela ilmoittaa suuri elkeisesti, että Kela-kortin voi leikata kahtia ja mitään tukia on turha odottaa.
Puhuin siis nimenomaan terveydenhuoltomenoista.

QuoteIf you do not receive a pension or any other income from the country where you live, 2 situations are possible:
    if you receive a pension from another EU country, you belong to that country's health insurance system
    if you receive a pension from several other EU countries, you belong to the healthcare insurance system of the country where you were insured for the longest period of time.
http://europa.eu/youreurope/citizens/health/when-living-abroad/health-insurance-cover/index_en.htm

Käytännön "sovellus"
QuoteEsimerkiksi Espanja on lähettänyt Suomelle vuotta 2012 koskevan suomalaiseläkeläisten terveydenhoitolaskun, jonka loppusumma on 7,3 miljoonaa euroa. Portugali ei ole vielä laskuja verovapausvuosien laskuja lähettänyt, mutta Kelassa tiedetään niiden tulevan.
http://yle.fi/uutiset/kansanedustajat_sulkisivat_tien_portugalin_verovapauteen/7840823
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Goman

Quote from: RP on 03.03.2015, 05:55:16
Quote- jokainen maa luonnolisesti hoitaa omien sääntöjensä mukaisesti asukkaidensa terveydenhuollosta, asumistuista, lapsilisistä, peruspäivärahoista, sosiaalituista yms.
Kun hoitaisivatkin. Suomen valtio korvaa eläkeläisten terveydenhoitokulut, jos he tekivät työuransa täällä.

Ja kun terveydenhoidon kustannukset ovat Portugalissa taatusti halvemmat kuin täällä Suomessa, niin jokainen eläkeläinen joka hoidattaa terveyttään Portugalissa Suomen sijaan, tuo säästöä Suomen valtiolle.

Eli itse asiassa, jos kaikki suomalaiset eläkeläiset muuttaisivat Portugaliin , niin Suomen eläkejärjestelmä (ja veronmaksajat) hyötyisi siitä huomattavasti.

Sama koskee kaikkia sosiaaliturvan varassa eläviä. Valtion kannattaisi suosia sosiaaliavun varassa elävien muuttamista pois Suomesta. Melkeinpä missä tahansa muussa maassa ihmisen elämisen kustantaminen tulee halvemmaksi kuin Suomessa.

Joka tapauksessa;  Suunnitelmat eläkeläisten verovapauden kieltämisestä ovat tyypillistä kansalaisen kyykyttämispolitiikkaa, joka on tyypillistä huippukorkean veroasteen vasemmistolaisissa valtioissa. Ei hyvä.

RP

Quote from: Goman on 03.03.2015, 07:14:51
Ja kun terveydenhoidon kustannukset ovat Portugalissa taatusti halvemmat kuin täällä Suomessa, niin jokainen eläkeläinen joka hoidattaa terveyttään Portugalissa Suomen sijaan, tuo säästöä Suomen valtiolle.

Misät ne suuremmat kustannukset täällä tulevat? Lähinnä varmaan palkoista, joista täällä maksettaisiin suomalaiset verot ja loppu osa jäisi muuten pyörittämään paikallista taloutta.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Siili

Quote from: Goman on 03.03.2015, 07:14:51
Ja kun terveydenhoidon kustannukset ovat Portugalissa taatusti halvemmat kuin täällä Suomessa, niin jokainen eläkeläinen joka hoidattaa terveyttään Portugalissa Suomen sijaan, tuo säästöä Suomen valtiolle.

Eli itse asiassa, jos kaikki suomalaiset eläkeläiset muuttaisivat Portugaliin , niin Suomen eläkejärjestelmä (ja veronmaksajat) hyötyisi siitä huomattavasti.

En usko.  Kahden viimeisen elinvuoden kustannukset muodostavat erittäin suuren osan elinikäisistä terveydenhuoltokustannuksista.   Verenpainemittaukset ja kolesterolikokeet eivät kummoista maksa.

Epäilen vahvasti, että nämä eläkeläiset muuttavat suurin joukoin takaisin Suomeen, kun ovat niin raihnaisia, että lähihoito on ajankohtaista.  Näin ainakin on tapahtunut laajalti omassa tuttavapiirissä.  Onhan se paljon mukavempaa, kun pääsee puhumaan suomea päivittäin hoitavan henkilökunnan kanssa.   

valkobandiitti

Quote from: mikkoR on 03.03.2015, 05:21:27
Muistankohan ihan väärin mutta tässä taisi olla ideana alunperin joku virkamiesten lisäetu aikoinaan?
Nämä verosopimukset taitaa olla jo ennen EU aikaa olemassa olleita ja jostain kumman syystä esim. Portugali ei halua muuttaa käytäntöä kun Suomalaiset ostovoimaiset ihmiset haluaa muuttaa sinne...

Eiköhän kyseessä ole virkamiesten kateus. Ainakin valtion maksamista virkamiesten eläkkeistä pidätetään vero suomessa.
Ekologia on valjastettu poliittisten tavoitteiden ajamiseen, ja vihreyden ytimessä on vasemmistolainen, kapitalismin vastainen politiikka, jolla halutaan lopulta rajoittaa yksilön vapautta.

J.M

On se nähty ennenkin, että suureen ääneen huudetaan EUn ja ihmisten ja tavaroiden vapaan liikkumisen ihanuuden puolesta, mutta jos tuo liikkuvuus millään lailla uhkaisi Suomen verokarhun pottia, niin johan aletaan keksiä, miten sen saisi kiellettyä. Sitten EU-tuomioistuin toteaa Suomen toimet laittomiksi, Suomi joutuu maksamaan korvauksia sooloilustaan... Mutta mikä parasta tuossa rytäkässä, EU-alueen BKT kasvaa!!1!
"Rajavalvonnan tilapäinen palauttaminen EU:n sisärajoille ei ole mahdollista kansanterveyden vaarantumisen perusteella". Maria Ohisalo

FatFrank

Quote from: jopelius on 02.03.2015, 22:07:19
Suomen valtio pyrkii rajoittamaan kansalaisten liikkumisvapautta EU.N alueella. Eräiden suomalaisten kansanedustajien mielestä on väärin että Portugal myöntää maahan pysyvästi muuttaville eläkeläisille verovapauden tuloverotuksesta. Tässä rikotaan aika monia kansalaisvapauksiin liittyvää periaatetta. Ainakin sitä että ettei kansalaisten sallittaisi valita vapaasti asuinpaikkaansa EU:n sisällä.

jos muuttaa Portugaliin, tarviiko siitä kertoa yhtään kellekään
''The only thing necessary for the triumph of evil..
is for good men to do nothing..''

Edmund Burke

jopelius

Quote from: RP on 03.03.2015, 05:55:16
Quote from: jopelius on 02.03.2015, 22:07:19
- työeläkemaksuista on maksettu jo verot Suomeen, palkanmaksun yhteydessä. pahimmillaan niistä menee jo tässä vaiheessa puolet valtiolle.
Se "työntekijän" osuus on pieni osa koko eläkemaksusta. Nykyään eläkkeellä olevien palkoista maksettiin huomattavasti pienempiä eläkemaksuja kuin nykypäivän työssäkäyvät joutuvat maksamaan noiden eläkeläisten eläkkeiden kattamiseksi.

Quote- jokainen maa luonnolisesti hoitaa omien sääntöjensä mukaisesti asukkaidensa terveydenhuollosta, asumistuista, lapsilisistä, peruspäivärahoista, sosiaalituista yms.
Kun hoitaisivatkin. Suomen valtio korvaa eläkeläisten terveydenhoitokulut, jos he tekivät työuransa täällä.

Siitähän he maksavat koko Suomessa asumansa työuran ajan, jotta saisivat eläkeläisenäkin terveydenhuollon kustannettua..miksei ihminen voisi valita missä hän asuu eläkeläisenä?
Ja luonnollisesti maksaa verojaan aina siihen maahan missä kulloinkin asuu. Olen itse työskennellyt ulkomailla ja tulen saamaan sieltä eläkeitä..josta maksan veroja Suomeen tai jos muutan jonnekin muualle niin sitten menee verotkin ko. maahan...vai pystyisikö Suomen verottaja pidättämään niistäkin verot??

Joka maassa on omat tapansa kerätä verotuottoa..Portugalissa tietyiltä eläkeläisiltä ei veroteta ns. tuloveroja, mutta kaikki maksavat esim. alv:a kyseisen maan säädösten mukaisesti..Ehkä Portugalissa katsotaan että se riittää, eikä näiltä eläkeläisiltä muuta tarvita. Kenties tarkoituksena on houkutella sinne eläkeläisiä pysyvästi ja jossain vaiheessa he joutuvat maksamaan veroa tuloistaan

Jos meillä olisi fiksuja poliitikkoja he tarjoaisivat maailmalta muuttaville eläkeläisille vapaavuosia tuloverotuksesta, mielummin kuin pyrkiä verottamaan ulkomaille muuttaneita suomalaisia ympäri maailman.

Tai ehkä olisikin parempi että koko EU:n alueella olisi yhtenäinen verotus..Kaiken lisäksi Suomella riittäisi julkishallinnossa henkilökuntaa (ainakin johtajia ja päälliköitä) koko EU:n tarpeisiin. Terveydenhuolto olisi kaikkein fiksuinta toteuttaa paikallisesti, siellä missä ihminen sattuu kulloinkin olemaan.

Sekin tässä suomalaisessa verotuskiimassa olisi hyvä ymmärtää että yleensä eläkkeet ovat huomattavasti pienempiä kuin työstä saatavat palkkatulot...Tuloverojen osuus eläkkeistä on pieni ja ehkä olisi koko kansantaloudelle etu että eläkeläiset saisivat pitää pienee eläkkeensä verottomana. Useimmilta tulot menevät suoraan kulutukseen ja sen myötä kansantalouden kiertoon..Samalla voisi pistää julkishallinnosta johtajia yms. paperinpyörittäjiä (ainakin 2/3 on turhia) avoimelle sektorille tekemään tuottavaa työtä..se voisi olla avaimena myös verotuksen kehittämisessä.

RP

Quote from: jopelius on 03.03.2015, 16:09:18
miksei ihminen voisi valita missä hän asuu eläkeläisenä?
Eihän tuota olla oltu estämässä.

QuoteJa luonnollisesti maksaa verojaan aina siihen maahan missä kulloinkin asuu.
Olisin taipuvainen sanomaan, että on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että maasta "A" saaduista tuloista joutuu maksamaan tuossa maaasa veroa, vaika asuisikin toisessa maassa.

Jollen pahasti erehdy ulkomaille (esimerkiksi Suomeen) maksettuja eläkkeitä verottavat esimerkiksi Ruotsi, Saksa ja Yhdysvallat.

QuoteOlen itse työskennellyt ulkomailla ja tulen saamaan sieltä eläkeitä..josta maksan veroja Suomeen tai jos muutan jonnekin muualle niin sitten menee verotkin ko. maahan
Voinee olla syytä tarkistaa, että haluaako niistä periä verot ensin se maa, josta ne maksetaan.

Quotevai pystyisikö Suomen verottaja pidättämään niistäkin verot??
Suomi ei verota pelkästään kansalaisuuden perusteella, eli jos niitä ei sen enempää  makseta Suomesta tai Suomeen, niin ei.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Nuivistelija

Emmekö voisi kieltää kansanedustajien verovapaat kulukorvaukset? Muilla kuin kansanedustajillahan tuommoinen on laitonta.

JoKaGO

Quote from: jopelius on 03.03.2015, 16:09:18
Quote from: RP on 03.03.2015, 05:55:16
Quote from: jopelius on 02.03.2015, 22:07:19
- työeläkemaksuista on maksettu jo verot Suomeen, palkanmaksun yhteydessä. pahimmillaan niistä menee jo tässä vaiheessa puolet valtiolle.
Se "työntekijän" osuus on pieni osa koko eläkemaksusta. Nykyään eläkkeellä olevien palkoista maksettiin huomattavasti pienempiä eläkemaksuja kuin nykypäivän työssäkäyvät joutuvat maksamaan noiden eläkeläisten eläkkeiden kattamiseksi.

Quote- jokainen maa luonnolisesti hoitaa omien sääntöjensä mukaisesti asukkaidensa terveydenhuollosta, asumistuista, lapsilisistä, peruspäivärahoista, sosiaalituista yms.
Kun hoitaisivatkin. Suomen valtio korvaa eläkeläisten terveydenhoitokulut, jos he tekivät työuransa täällä.

Siitähän he maksavat koko Suomessa asumansa työuran ajan...

Paitsi maatilojen emännät.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

JoKaGO

Quote from: RP on 03.03.2015, 05:55:16
Se "työntekijän" osuus on pieni osa koko eläkemaksusta. Nykyään eläkkeellä olevien palkoista maksettiin huomattavasti pienempiä eläkemaksuja kuin nykypäivän työssäkäyvät joutuvat maksamaan noiden eläkeläisten eläkkeiden kattamiseksi.

Onko heittää jotain faktaa tämän tueksi? Paljonko pienempiä?

Emo

Suomeen saa koko maailma tulla verorahoillamme syömään ja loisimaan, joten ei se käy, että eläkeläiset pakenevat Suomesta ja maksamasta veroja.

Alkuasukas

Quote from: JoKaGO on 03.03.2015, 21:29:09
Quote from: RP on 03.03.2015, 05:55:16
Se "työntekijän" osuus on pieni osa koko eläkemaksusta. Nykyään eläkkeellä olevien palkoista maksettiin huomattavasti pienempiä eläkemaksuja kuin nykypäivän työssäkäyvät joutuvat maksamaan noiden eläkeläisten eläkkeiden kattamiseksi.

Onko heittää jotain faktaa tämän tueksi? Paljonko pienempiä?
Eläkemaksu oli alun perin 2% palkasta. En tiedä kenen neropatin mielestä se riitti mihinkään. Ajan mittaan tuota on hilattu ylöspäin jotta pyramidissa riittäisi rahaa. Nykyisellään jokaisen pitäisi eläköityä miljonäärinä jos eläkemaksut menisivät vain omaan eläkkeeseen.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Jaska Pankkaaja

Quote from: Alkuasukas on 03.03.2015, 21:58:02

Juuri näin. Kunpa olisi mahdollista sijoittaa edes puolet maksuista haluamallaan tavalla niin sitä eläkettä voisi jopa saadakin.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Lemmy

Yksi vanha tuttu aikoinaan sanoi, että "vittujako sitä eläkkeeksi sanovat kun ei sillä elä, sanoisivat kidukkeeksi kun sillä kituu"...  Tarttee jotain säästää sukanvarteen ja jokin huokea paikka löytää asuttavaksi...
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Alkuasukas

Yrittäjänä olemisen yksi hyvä puoli on se, että voi laittaa eläkemaksut omaan rahastoon.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

desperaato

Veroprosenttilaskurilla vuoden 2014 verotuksesta laskettu suuntaa-antava:

Eläkeläinen ja palkansaaja. Kumpikin asuu Akaassa ja rahaa tulee 2k€/kk bruttona.

Eläkeläinen: Koko vuoden verot ja maksut yhteensä     5400€

Palkansaaja: Koko vuoden verot ja maksut yhteensä    4080€
                                                                                 ---------
Eläkeläinen saa €uroja                                                 1320€    vähemmän.

Palkansaajan verot ja maksut sisältää myös työttömyys- ja eläkemaksut.

JoKaGO

Quote from: Alkuasukas on 03.03.2015, 21:58:02
Quote from: JoKaGO on 03.03.2015, 21:29:09
Quote from: RP on 03.03.2015, 05:55:16
Se "työntekijän" osuus on pieni osa koko eläkemaksusta. Nykyään eläkkeellä olevien palkoista maksettiin huomattavasti pienempiä eläkemaksuja kuin nykypäivän työssäkäyvät joutuvat maksamaan noiden eläkeläisten eläkkeiden kattamiseksi.

Onko heittää jotain faktaa tämän tueksi? Paljonko pienempiä?
Eläkemaksu oli alun perin 2% palkasta.

Noh-noh  ;D
Seuraava!
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

JoKaGO

Quote from: desperaato on 03.03.2015, 22:24:28
Veroprosenttilaskurilla vuoden 2014 verotuksesta laskettu suuntaa-antava:

Eläkeläinen ja palkansaaja. Kumpikin asuu Akaassa ja rahaa tulee 2k€/kk bruttona.

Eläkeläinen: Koko vuoden verot ja maksut yhteensä     5400€

Palkansaaja: Koko vuoden verot ja maksut yhteensä    4080€
                                                                                 ---------
Eläkeläinen saa €uroja                                                 1320€    vähemmän.

Palkansaajan verot ja maksut sisältää myös työttömyys- ja eläkemaksut.

Tuntuu hurjan suurelle tuo ero. Pystytkö avaamaan, mistä ero syntyy?

Quote from: JoKaGO on 03.03.2015, 22:54:16

En pysty.
Suoraan verohallinon sivuilla lasketut summat lisättynä palkansaajan eläke- ja työttömyysturvamaksuilla. Sen tiesin entuudestaan, että eläkkeitä verotetaan ankarammin kuin ansiotuloja.

Peltipaita

Työtulovähennys, joka on huomattavasti suurempi kuin eläketulovähennys. Verotaulukot  ovat samat kummallakin ryhmällä.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

JoKaGO

Quote from: desperaato on 03.03.2015, 23:02:36
Quote from: JoKaGO on 03.03.2015, 22:54:16

Tuntuu hurjan suurelle tuo ero. Pystytkö avaamaan, mistä ero syntyy?

En pysty.
Suoraan verohallinon sivuilla lasketut summat lisättynä palkansaajan eläke- ja työttömyysturvamaksuilla. Sen tiesin entuudestaan, että eläkkeitä verotetaan ankarammin kuin ansiotuloja.

40000 vuodessa eli noin 3300 kuussa bruttoeläke, vero vuodessa 11777 euroa. Samasta bruttopalkasta menisi veroa 9070 euroa vuodessa PLUS "Palkasta menee perusprosentin lisäksi eläkevakuutusmaksua 7,20 % ja työttömyysvakuutusmaksua 0,65 %. Jos lasket, paljonko palkasta jää käteen verojen ja maksujen jälkeen, lisää perusprosenttiin 7,85 prosenttiyksikköä", euroina noin 3200 yhteensä vuodessa yli 12000 euroa.

32000 vuodessa bruttoeläkettä, veroja vuodessa 8062 euroa. 32000 vuodessa bruttopalkkaa, verot 6036 PLUS "Palkasta menee perusprosentin lisäksi eläkevakuutusmaksua 7,20 % ja työttömyysvakuutusmaksua 0,65 %. Jos lasket, paljonko palkasta jää käteen verojen ja maksujen jälkeen, lisää perusprosenttiin 7,85 prosenttiyksikköä" eli noin 2600 euroa , yhteensä vuodessa yli 8600 euroa.

24000 vuodessa eli 24000 vuodessa 2000 kuussa eläkettä bruttona, veronpidätys on 5011 euroa. Samansuuruisesta bruttopalkasta vuotuinen veronpidätys on 3400 PLUS "Palkasta menee perusprosentin lisäksi eläkevakuutusmaksua 7,20 % ja työttömyysvakuutusmaksua 0,65 %. Jos lasket, paljonko palkasta jää käteen verojen ja maksujen jälkeen, lisää perusprosenttiin 7,85 prosenttiyksikköä" eli noin 1900, yhteensä vuodessa yli 6900 5300 euroa.

Tämä silloin, kun palkansaaja on 55-vuotias ja eläkkeensaaja 70-vuotias, paikkakuntana Tampere.

Kiepsahtikin toisinpäin ...