News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

Nuorsuomalaisen puolueen vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan

Started by Supernuiva, 30.01.2015, 20:14:18

Previous topic - Next topic

Supernuiva

Vanhemmat hommalaiset muistanevat edelleen nuorsuomalaiset 1990-luvulta. Olen pohtinut hyvin usein, mitä tämä puolue sai aikaan? Kokoomus pelkäsi nusuja, ainakin yksi tuhatkuntalainen (=Kokoomuksen opiskelijaliitto) puhui tuolloin tästä aiheesta minulle ihan tosissaan. Tästä johtuen olen tulkinnut, että kokoomuslainen politiikka muuttui nuorsuomalaisten vaikutuksesta kohti nuorsuomalaisten edistämiä teemoja. Vaikutus saattoi myös heijastua myös laajemminkin suomalaiseen poliittiseen kenttään.

Yliopistoissa 1990-luvun puolivälin aikoihin opiskelleet muistanevat vielä, miten nusut saivat paikkoja edariin ja puolue tuntui kasvavan aikaa myöten vähintään keskisuureksi valtakunnalliseksi puolueeksi. Puolueella oli tuolloin draivi päällä, eivätkä aktiivit häpeilleet sanomansa läpituontia. Puolue sai lähtökiidossa runsaasti mielestäni hyviä ehdokkaita - se ei ollut ongelma. Puolue perustettiin muistaakseni vuonna 1994, ja jo 1995 eduskuntavaaleissa puolue sai kaksi paikkaa eduskuntaan.

"Tämä maa tarvitsee täydellisen muutoksen" - oli puolueen kantava teema. Toki tuolloin oli syvä lama, mutta nyt taitaa olla kohta edessä vielä syvempi. Vuoden 2011 vaaleissa oli persuilla vähän samaa henkeä kuin tuolloin nusuilla. Vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen kuvittelin tuolloin puolueen nousukiidon vain jatkuvan, mutta jo vuoden 1999 eduskuntavaaleihin mennessä puolueen lento oli katkennut. Suurimmillaan nusujen kannatus saattoi olla vuonna 1996, tämän jälkeen puolueen draivi katosi johonkin ja aktiivit jättivät puolueen yksi kerrallaan.

Jotenkin sanoisin, että muut puolueet omivat nusujen esittämät kantavat teemat osaksi omia ohjelmiaan ja ihmiset pelkäävät lopulta paljon muutosta. Nokia-hype oli tuolloin kovimmillaan, tämäkin saattoi vaikuttaa paljon ihmisten ajatteluun. Jälkikäteen mietittynä nuo vuodet olivat hyvin poikkeuksellisia ja nykyisen mokutuksen siemenet kylvettiin tuolloin.

Miten politiikkaa syvällisesti tuolloin seuranneet hommalaiset arvioivat nuorsuomalaisten vaikuttaneen muiden puolueiden ohjelmiin? Nuivien kannalta mietin tässä sitä, miten nusujen opetuksia voitaisiin hyödyntää nuivuuden edistämisessä? Haluaisin myös nähdä vuoden 2015 vaaleissa vuoden 1995 toisinnon, nyt Muutos-puolueen kautta. Muutoksen ympärillä ei ole kuitenkaan likimainkaan samaa hypeä kuin tuolloin nuorsuomalaisten ympärillä, media vaikenee Muutoksesta puolueena - mitä se ei todellakaan tehnyt nusujen kohdalla!

Kysyisinkin nyt muiden mielipiteitä siitä, millaisen jäljen nuorsuomalaisuus jätti suomalaiseen politiikkaan. Mitä he saivat aikaiseksi? Muuttuiko Kokoomuksen politiikka nuorsuomalaisten vaikutuksesta? Miten nuorsuomalaisuus vaikutti nykyisen mokutuksen syntyyn?

Rubiikinkuutio

Quote from: Supernuiva on 30.01.2015, 20:14:18
Tästä johtuen olen tulkinnut, että kokoomuslainen politiikka muuttui nuorsuomalaisten vaikutuksesta kohti nuorsuomalaisten edistämiä teemoja.

Niinkö? Eikös Niinistö korvannut Salolaisen jotakuinkin niihin aikoihin kun NuSut aloittivat? Ja jos en väärin muista, niin Itälä aloitteli joihinkin niihin aikoihin kun Nusut päästettiin päiviltä?

En tietä oliko se vaikutus kummoinenkaan. Itälä ainakin oli suhteellisen sosialisti, että ainakin NuSujen kuolema aloitti kokoomuksen vasemmistokauden, jolle ei loppua ole näkynyt. Tiedä sitten oliko yhteyttä, mutta ei se ainakaan vaikeuttanut sitä toimintaa.
"Sananvapaus ei ole lupa loukata tai olla eri mieltä."

Jaska Pankkaaja

Eivät Nusut mitään pysyvää saaneet aikaiseksi. Suomen 1 puoluevaltiossa he olivat tietenkin kiinnostava joskin hyvin lyhytaikainen ilmiö. Hyviä ajatuksia heillä sinänsä oli, niin kuin tässä sosialistisessa maassa, mutta sitten ilmeisesti heidät ostettiin.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Trendkill

Quote from: Supernuiva on 30.01.2015, 20:14:18
Haluaisin myös nähdä vuoden 2015 vaaleissa vuoden 1995 toisinnon, nyt Muutos-puolueen kautta.

Ei tule tapahtumaan.

Quote from: Supernuiva on 30.01.2015, 20:14:18Muutoksen ympärillä ei ole kuitenkaan likimainkaan samaa hypeä kuin tuolloin nuorsuomalaisten ympärillä, media vaikenee Muutoksesta puolueena

Vaikenee mistä? Mitä Muutos-puolue on tehnyt? Kuntavaaleissa saivat peräti yhden valtuutetun, nyttemmin ilmeisesti pari opportunistia loikannut mukaan. Vai valitatko sitä, että media ei hehkuta jotain marginaaliryhmää ihan vain huvikseen?

Tee testi: mene keskustaan ja kysy vastaantulevilta mitä he tietävät Muutos 2011 -puolueesta. Ei kukaan tiedä eikä ketään kiinnosta. Ihmiset haluavat selviä vaihtoehtoja pöytään, eivätkä vain lauseautomaattia, joka sanoo, että on asiasta on järjestettävä kansanäänestys.
"Maahanmuuttopolitiikkaa on kiristetty, ja mä oon tämän hetkiseen tilanteeseen varsin tyytyväinen." - Timo Soini, Ykkösaamu 1.3.2014

Topi Junkkari

Nuorsuomalaisten nokkamiehet ja sittemmin kansanedustajiksi valitut olivat ennestään yhteiskunnallisesti tunnettuja henkilöitä akateemisista ja muistakin piireistä. Lisäksi Nuorsuomalaisilla oli aatteelliset juurensa jo useita vuosikymmeniä aiemmassa liberalistisessa liikkeessä ja kohtalaisen paljon rahaa käytettävissään.

Muutos-puolueella ei ole mitään näistä. Jotkut heidän ehdokkaistaan ovat valtakunnallisesti tunnettuja, mutta negatiivisista yhteyksistä (esim. Suomen pahimpiin kuuluva talousrikollinen Peter Fryckman eurovaaleissa ja joku tosi-TV-julkkis, jonka meriittinä on olla samanniminen keskustalaisen nuorisopoliitikon kanssa, tulevissa eduskuntavaaleissa).

Muutos voimailee aivan eri sarjassa.

Minä kuulun aloitusviestissä tarkoitettuun ryhmään "1990-luvun puolivälin aikoihin opiskelleet", mutta en muista ketään nuorsuomalaista opiskelijapoliitikkoa, enkä kiinnittänyt huomiota mihinkään merkittävään liikehdintään HYY:n enkä TKY:n edarissa.

EDITH: typo.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Supernuiva

Quote from: Trendkill on 30.01.2015, 20:53:53
Quote from: Supernuiva on 30.01.2015, 20:14:18
Haluaisin myös nähdä vuoden 2015 vaaleissa vuoden 1995 toisinnon, nyt Muutos-puolueen kautta.

Ei tule tapahtumaan.

Quote from: Supernuiva on 30.01.2015, 20:14:18Muutoksen ympärillä ei ole kuitenkaan likimainkaan samaa hypeä kuin tuolloin nuorsuomalaisten ympärillä, media vaikenee Muutoksesta puolueena

Vaikenee mistä? Mitä Muutos-puolue on tehnyt? Kuntavaaleissa saivat peräti yhden valtuutetun, nyttemmin ilmeisesti pari opportunistia loikannut mukaan. Vai valitatko sitä, että media ei hehkuta jotain marginaaliryhmää ihan vain huvikseen?

Tee testi: mene keskustaan ja kysy vastaantulevilta mitä he tietävät Muutos 2011 -puolueesta. Ei kukaan tiedä eikä ketään kiinnosta. Ihmiset haluavat selviä vaihtoehtoja pöytään, eivätkä vain lauseautomaattia, joka sanoo, että on asiasta on järjestettävä kansanäänestys.

Olen kanssasi suurelta osin täysin samaa mieltä. Oli ehkä virhe kirjoittaa nusuja käsittelevään viestiini mitään Muutos 2011 -puolueesta. Lähinnä halusin viestini kautta muiden hommalaisten näkemyksiä siitä, miten Nuorsuomalainen puolue vaikutti suomalaiseen politiikkaan. Omat pienehköt sympatiani muutoslaisuutta kohtaan tulevat vain siitä, että persut ovat pitäneet maahanmuuttokysymyksiä pimennossa omassa politiikassaan. Soinin kommentit nuivia kohtaan muutamia vuosia sitten kertoivat ainakin minulle tarpeeksi selkeästi sen, että hänen johtamassaan puolueessa mokutuksen aiheuttamat ongelmat eivät ole merkityksellisiä - ainakaan jos joudutaan valitsemaan mokutuksen ja jonkun muun poliittisen kysymyksen välillä. Itselleni seuraavissa eduskuntavaaleissa puoluetta valittaessa tärkeää on vain puolueen varma nuivuus, kaikesta muusta voidaan tinkiä.

Muutoksesta tietävät tällä hetkellä vain maahanmuuttokysymyksiä aktiivisesti seuraavat ihmiset, suuret massat eivät tiedä nykyään Muutos-puolueesta yhtään mitään. Voihan jopa olla, että Fingerporin kautta massoille tutuksi tullut Jouko Piho on tunnetumpi kuin Muutos 2011.

Nykykampanjoinnilla yhdenkään muutoslaisen ehdokkaan läpimeno on hyvin epävarmaa, jos näin nuivien kannalta onnellisesti kuitenkin käy, se kertoo siitä, että nuivalle politiikalle on äänestäjien parissa hyvin suuri kysyntä. Homman lukijamäärien perusteella nuivaskene on kuitenkin tällä hetkellä marginaalissa. Homman nykyinen kävijäennätys on käsittääkseni vaalien tulosilta vuodelta 2011, joten sen jälkeen täällä on kaiketi ollut aina tuota ajankohtaa hiljaisempaa.

Kansanäänestyksien yhdistäminen maahanmuuttokriittiseen puolueeseen voi olla yksi tapa tehdä puolueesta "salonkikelpoisempi" nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että keskimääräiset äänestäjät eivät tiedä tarpeeksi osatakseen äänestää "oikein" monissa asiakysymyksissä. Ei sen puoleen, en ole myöskään vakuuttunut siitä, että monet eduskuntaan valitut "broilerit" olisivat tässä yhtään sen parempia. Monet kansanedustajat ovat olleet vuosikausia kansanedustajia, eikä heillä ole tästä johtuen aitoa kosketusta ihmisten enemmistön arkeen ja sen ongelmiin. Hyvin monet kansanedustajat ajavat myös tiukasti pienten ryhmien etua - enemmistön edun kustannuksella.

Mediassa työskentelevät toimittajat ovat hyvin usein tiukan vasemmistovihreitä, tästä johtuen he pyrkivät muokkaamaan uutisia ja artikkeleja kuluttavien ihmisjoukkojen mielipiteitä omien mielipiteidensä mukaisiksi. Kuitenkin tuolloin noin 20 vuotta sitten nuorsuomalaiset saivat yllättävän paljon tilaa mediassa, toki heillä oli sanottavaa. Muutoslaisten vähäiset sanomat ovat olleet maahanmuuttokriittisiä, joten ei ole yllättävää ettei näitä - usein hyvin perusteltuja - puheenvuoroja ole tuotu julkisuuteen, sillä ne ovat toimittajien enemmistön oman maailmankuvan vastaisia.

Toki on niin, että muutoslaisten sanoma ei ole ollut mielestäni objektiivisesti arvioituna yhteiskunnallisesti niin merkittävää, että se olisi ansainnut enemmän julkisuutta. (Kirjoitan kohta toisaalle tästä enemmän.)

Toivoisin kuitenkin, että tässä ketjussa keskusteltaisiin pääosin nuorsuomalaisten vaikutuksesta suomalaiseen politiikkaan ja nykyiseen mokutukseen, sillä tämä aihe kiinnostaa minua varsin paljon.

JKN

Noihin aikoihin elettiin kuplataloutta ja jokainen halusi osingoille. Jari Sarivuon uskottiin olevan vakavasti otettava luennoitsija. Verkostomarkkinointiyritykset (lue pyramidiyritykset) mainostivat olevansa maailman nopeimmin kasvava ala. Erilaiset dotcom-yritykset keräsivät huikeita summia pörssissä vaikkei niillä ollut edes liikeideaa. Nokialaiset uskoivat olevansa myös identiteetiltään nokialaisia, eivätkä enää suomalaisia.

Mitä tapahtui oli, että kuplat puhkeavat, ja niin kävi myös nusuille. Nusujen vaikutus Suomeen oli samaa luokkaa kuin verkostomarkkinoinnissa kiertäneiden venäläisten vitamiinipillereiden vaikutus suomalaisten terveyteen. Ehkä joku lopulta tuli viisaammaksi kantapäänkautta. Mutta sitten on aina myös niitä, jotka eivät suostu ymmärtämään, että heitä on huijattu.

Tänä päivänä Alex Stubbissa on jotain samaa kuin 90-luvun kuplatalouden ilmiöissä. Mitä voisimme oppia häneltä?

mikkojuha

Liityin Nuorsuomalaiseen puolueeseen heti ensimmäisten joukossa. Olin lähinnä paperijäsen, eikä Tampereella juuri toimintaa ollutkaan. Sen sijaan puolueeseen mukaan houkuttelemani ystäväni Pekka N oli aktiivisempi Helsingin suunnalla. Hän oli myös yksi Tampereen yliopistolla vaikuttaneen vaihtoehtoliike Pirkkalaisen Nuijan perustajista.

Nuorsuomalaiset henkilöityivät pitkälti puheenjohtajaansa Risto Penttilään. Hänellä oli tunnettavuutta ja varallisuutta. Nuorsuomalaiset tarjosivat raikkaan vaihtoehdon perinteisiin puolueisiin kyllästyneille. Kansaa vaihtoehto ei kuitenkaan kiinnostanut, ja puolue lopetti itse toimintansa kahden vuoden jälkeen. Samoin oli jo aikaisemmin tehnyt Pirkkalainen Nuija.
Opiskelijat eivät halunneet äänestää perinteistä puoluepolitiikkaa vastustavaa Nuijaliikettä. Saimme 40-henkiseen edustajistoon kaksissa vaaleissa kaksi edustajaa: Pertti "Veltto" Virtasen ja Kari Peitsamon. Miksi antaa sioille helmiä, ajattelimme. Kun kerran vaihtoehtomme ei kelvannut, lopetimme toiminnan. Mikä sitten oli esimerkkimme vaikutus Risto Penttilän toimintaan, jää historiankirjoituksen selvitettäväksi. Taisi kuitenkin olla ensimmäinen kerta kun rekisteröitynyt puolue vapaaehtoisesti lopettaa toimintansa.

l'uomo normale

Jos Risto Kuisma olisi malttanut pysyä nuorsuomalaisissa, eikä perustanut omaa remonttiryhmäänsä, olisivat nuorsuomalaiset Tennilä ja Tarkka kai pääseet vielä 1999 läpi. Tuskin siitä olisi sen kummempaa tullut, joten tekivät oikeat johtopäätökset. Valtio-oppineitten osallistuminen politiikantekoon käytännön tasolla, kuten kansanedustajina, ei käsittääkseni ole viime vuosikymmeninä useimmiten aikaansaanut mitään sen kummempia tuloksia. Teoria on teoria ja käytäntö on käytäntö. Mitä olisvat nuorsuomalaisten kannat nykyisin eurotukias- ym. kysymyksiin. Olisiko tarjolla muuta kuin stunnilaista retoriikkaa, kun valitun suunnan riskit alkavat realisoitua?
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

MW

Quote from: Golimar on 30.01.2015, 23:24:41
Piia-Noora Kauppi teki kuulemma joskus viuhahduksen, näin luin joskus Pravdasta.

https://www.youtube.com/watch?v=O6FqU52SAuU

Piia-Noora Lotta-Camilla Jurvanen, ketä kiinnostaa?

Professori

Quote from: Jaska Pankkaaja on 30.01.2015, 20:35:39
Eivät Nusut mitään pysyvää saaneet aikaiseksi. Suomen 1 puoluevaltiossa he olivat tietenkin kiinnostava joskin hyvin lyhytaikainen ilmiö. Hyviä ajatuksia heillä sinänsä oli, niin kuin tässä sosialistisessa maassa, mutta sitten ilmeisesti heidät ostettiin.

Muistan puolueen todenneen lopettamispäätöksestä, että koska se ei saanut kannatusta oli järkevämpää lopettaa koko homma kuin jäädä pikkupuolueeksi. Mutta kyllä minun mielestäni moni puolue joko omi nuorsuomalaisten liberaaleja (alkuperäisessä merkityksessä) arvoja tai sitten ajan henki oli yleisesti sellainen. Joka tapauksessa vaikka täällä usein puhutaan kokoomuksestakin sosialistipuolueena on tosiasia, että se on tänä päivänä ainakin puheissaan paljon oikeistolaisempi kuin vielä 1980-luvulla.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Topi Junkkari

Quote from: Professori on 31.01.2015, 10:46:55
Joka tapauksessa vaikka täällä usein puhutaan kokoomuksestakin sosialistipuolueena on tosiasia, että se on tänä päivänä ainakin puheissaan paljon oikeistolaisempi kuin vielä 1980-luvulla.

1980-luvulla ei saanut puhua oikeistolaisesti, koska niin sanotut yleiset syyt. Eihän Suomessa vuosina 1945–91 ollut muita oikeistopuolueita kuin Georg C. Ehrnroothin (ks. allekirjoitusteksti alla) johtama Perustuslaillinen Oikeistopuolue noin 1973–1992.

Kyllä minä muistan, koska ns. yleisten syiden hälveneminen, täysi-ikäiseksi tulemiseni, kokoomukseen liittymiseni ja mm. varusmiespalvelukseni osuivat samoihin vuosiin.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Jääpää

Risto E J Penttilä...mitähän asiaa se oli silloin puhuvinaan? Eipä muista juuri muuta kuin sen, että harvinaisen ärsyttävä jantteri. Duunarit on vaan karjaa", tai joku muu vastaava mielikuva liittyy älykköön. Kauhulla katseli silloin maanpetturikavalkadia ja näitä "nousevia tähtiä" ..Mikä se ykskin loso oli.." Kyllä Suomen mies puolustaa Suomen naista", jep, muttei
räkäluutaa, joka parhaansa mukaan myy Suomea eeuulle..

Viimeaikaisia Risto E J Penttilöitä;
http://app.kauppalehti.fi/uutiset/risto-ej-penttila-haukkuu-suomen-financial-timesissa/zjx9esrE

Sitten pitikin jo tarkistaa, kun nuo referaatit joskus eivät ole niin onnistuneita;
 

http://m.ft.com/cms/s/0/03bafa4c-fae3-11e3-8959-00144feab7de.html

joo..Risto E J Penttilää, sticks and carrots. Pojojakin vois antaa, mutta..
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Heq3

Risto Penttilä (mä inhoon tota E.J:ta, ihan niin kuin se olisi "jotain") sanoi jossain haastattelussa, että hän perusti "nyk. nuor.suomal. puolueen, ihan kiusaksi". No, se ei ole mulle vielä ihan auennut, mutta EK ...en mä sitä tosissaan silloinkaan ottanut. Risto kun on vähän ku Stupido, meinaan itseään täynnä (Luojan kiitos, se näkyy). Stupido ei ottanut mallia sen ajan miehistä, vaan nykyajan ylimielisyydestä. Mun isoisä oli oikea nuorsuomalainen, eikä hänen periaatteensa olleet, uskoisin niin,  lähelläkään nykyistä sosialistista Kokoomusta. Sellaista, mitä se tuntuu tänä päivänä olevan. Stupidonkin isoisä oli E.N.Setälä, itsenäisyyssenaattori hänkin, joten tuntuu siltä, ettei ainoastaan periaatteet ole vaihtuneet, vaan myös kansa tuntuisi olevan yhdentekevää pohjasakkaa. Monen aivopestyn osalta näin toki onkin. No, Hietsussa kolina käynee? Nuorsuomalaisten vaikutus yhteiskuntaan on ollut vaihtelevaa. En tarkoita, että "me" olemme jotain, mitä kaikki meistä poikkevat eivät ole. Tarkoitan, että nuorsuomalaiset ajoivat yleensä kaikkien suomalaisten etuja ja monessakin mielessä. Se oli siihen aikaan täysin ymmärrettävää ja, jopa hyväksyttävää.  Näin ei ole enää, joten se siitä puolueesta. Nimi Kokoomus on irvikuva siitä. Ja valtiomiehet olivat valtiomiehiä. Nyt heitä ei valitettavasti ole. Ehkä heitä ilmestyy taas, kun maa makaa, toivottavasti poikkeuksellisesti näin.
Kirjoitin nyt oikeista nuorsuomalaisista, en heistä, jotka "ovat sitä vieläkin olevinaan". Se aika oli ja meni. Ikävää.