News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-01-17 IS 3 nuorta miestä raiskasi 3 pikkulasta

Started by Faidros., 17.01.2015, 11:31:49

Previous topic - Next topic

Kni

Quote from: Pikkuvaimo on 17.01.2015, 14:42:21
Tiedän ylireagoivani, pahoittelut siitä.

Vaikea tällaisissa asioissa on ylireagoida. Vihareaktio on ymmärrettävä.

Oma ihmettelyni perustui siihen, että tekijänä olisi ollut joku täysin ulkopuolinen. T.s lapset olisivat olleet ilman valvontaa esim. hiekkalaatikolla ja joku ulkopuolinen olisi sitten käyttänyt tilannetta hyväkseen, vanhempien tietämättä. Koska tämä on epätodennäköistä tuonikäisten kohdalla, arvelin että tekijöiden on pakko olla lähipiiriläisiä. Niinkuin sitten myöhemmin selvisi, että näin todellakin on.

Siinä olet varmasti oikeassa, että lähipiiri on se joka näihin useimmin syyllistyy ja että tämmöisiä lähipiirin tekemiä hirvityksiä on vaikea torjua ennalta. Mutta jo se vähä, mitä olen tekijöistä netistä löytänyt kyllä kertoo sen, että tekijät ovat enemmän tai vielä enemmän epätasapainoisia. Mielestäni lastensuojelun saadessa pienenkin aavistuksen, että jotakin on pielessä, olisi hyvä ryhtyä profiloimaan lähipiiriä. Samalla tavalla kuin nyt tehdään jälkikäteen ja liian myöhään.

Ilmianna se tuntemasi pedari, ellei se jo ole kiinni.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

far angst

Quote from: Asra on 17.01.2015, 15:21:04
Quote from: far angst on 17.01.2015, 15:08:32
Quote from: saifa on 17.01.2015, 12:46:30
Tulee surulliseksi kun lukee tällaista. Möykkä jää kumman pieneksi kun tekijäksi paljastui jälleen kantasuomalasia raiskareita. Muuten mentäisiin jo sivulla 70+. Tuommoinen käytös on kyllä ihan vierasta monessa muussa kulttuurissa. Ehkä se on tämä masentava maa. En tiedä. Sanattomaksi vetää.

Epäilemättä huomasit, että nuo suomalaiset lapsenraiskarit ovat Suomessa lain ja yhteisön edessä rikollisia?  Noilla ei ole koskaan enää kivaa ja nuo ovat lopun ikäänsä löytävä tekemänsä edestään, joku aina nuo tunnistaa ja kertoo yhteisölle poikien tempuista.

Aivan eri on alkukantaisessa, tuhoavassa ja lapsia raiskaavassa taikauskossa, jonka kaatumatautinen erämaarosvo perustaja esiintyi profeettana, raiskaili pikkulapsia, imeskeli ilokseen julkisesti lasten - pikkupoikien ja -tyttöjen - kieltä ja jonka käytös muodostaa velvoittavan esimerkin, jota jokaisen tuohon taikauskoon sairastuneen heikon ja harhaisen tulee noudattaa.

Huomaatko eron: Toisessa taikauskossa tuollainen tuomitaan ja siitä rangaistaan, toisessa sitä ihannoidaan ja jäljitellään?

Että et huomannut?  Sitähän minäkin,  hyvä alistumista vain!

Tuo arviosi profeetta Muhammadista on hyvin kaukana siitä millaiseksi muslimit esikuvansa mieltävät.

Mutta kuitenkin omasi aivan oikoseltaan tunsit, heti, välittömästi?

Islam nyt esiintyy niillä kulmilla tiheimmin, missä kaiken kaikkiaan ei järki, arvostelukyky, realismin taju ja oikeudenmukaisuus ole mitenkään yhteiskunnan päälle näkyvimpiä ominaisuuksia.  Katso vaikka niitä yhteiskuntia, jonka nuo porukat muodostavat, hedelmistään nuokin puut tunnetaan.   

Niinpä sitten järjen, kriittisyyden ja arvostelukyvyn puute saakin aikaan, että noissa ympäristöissä fanitetaan Muhammedia samanlaisella otteella, innolla ja älyllä kuin pikkutytöt idoleitaan:  kaiken hyvän uskoen, kaiken pahan täydellisesti kieltäen ja pois selittäen.  Muslimit ovat omassa ja kristityt omassa taikauskossaan asianosaisia, joten todistajina he ovat täydellisen jäävejä joka suhteessa.

Mutta kukin tietysti lahjojensa mukaan.
Rasisteille muistutan, että maahanmuuttajat ovat yhtä hyviä naapureita, kunnollisia, ammattitaitoisia ja rehellisiä, hyvin koulutettuja, lainkuuliaisia ja töissä käyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä kuin ovat Suomen somalit ja mustalaisetkin.

Kuningasweecee

Kolme vuotta tai puolitoistakin on linnassa helvetin pitkä aika, varsinkin kun tuomio on jostain lapsiinsekaatumisesta. Huomioi että jokainen päivä on sen 16-18 tuntia hereillä ja ne on pitkiä tunteja kun kukaan ei halua olla tekemisissä. Niitä 180 kpl peräkkäin, niin ei se hirvittävän lyhyt aika ole. Sikäli tuomio on mun mielestä ihan kohdallaan.

Lisäksi sitten tekijältäkin elämä uusiksi, voi olla ettei entiset kaverit ja perhekään ole hirveän innoissaan vierailuista. Käytännössä tuollainen vaikuttaa tekijään ja hänen lähipiiriinsä (joilla siis mitään tekemistä koko asian kanssa) todella voimakkaasti. Sikäli en tiedä onko noin vinoutuneita tyyppejä hyötyä pistää juuri kärsimäänkään, tärkeintä olisi etteivät he saa ulottuvilleen lisää potentiaalisia uhreja. Ajatelkaapa kun vaikka uudella nimellä, jne. yllättäen tapahtuukin niin että joku näin nettiaikaan saa tuon menneisyyden selville? Muutto edessä luulisin. Uskoisin että tuollaisen jälkeen se rangaistus on paljon pidempi kuin pelkkä vankilatuomio, koska aina on riski että joku saa tietää.

nollatoleranssi

Quote from: saifa on 17.01.2015, 12:46:30
Tulee surulliseksi kun lukee tällaista. Möykkä jää kumman pieneksi kun tekijäksi paljastui jälleen kantasuomalasia raiskareita. Muuten mentäisiin jo sivulla 70+. Tuommoinen käytös on kyllä ihan vierasta monessa muussa kulttuurissa. Ehkä se on tämä masentava maa. En tiedä. Sanattomaksi vetää.

Väittäisin tuollaisen olevan "yleistä" monissa muissa kulttuureissa, mutta hyvin harvoin taitavat tälläiset tapaukset paljastua.

Suomessa vastaavat teot ovat niin erikoisia, että ne keräävät yleensä valtavasti huomiota.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

nollatoleranssi

Quote from: Kuningasweecee on 17.01.2015, 15:46:28
Kolme vuotta tai puolitoistakin on linnassa helvetin pitkä aika, varsinkin kun tuomio on jostain lapsiinsekaatumisesta. Huomioi että jokainen päivä on sen 16-18 tuntia hereillä ja ne on pitkiä tunteja kun kukaan ei halua olla tekemisissä. Niitä 180 kpl peräkkäin, niin ei se hirvittävän lyhyt aika ole. Sikäli tuomio on mun mielestä ihan kohdallaan.

Yleensä ensikertalaisille tuomiot ovat korkeintaan puolet.

Quote from: Kuningasweecee on 17.01.2015, 15:46:28
Käytännössä tuollainen vaikuttaa tekijään ja hänen lähipiiriinsä (joilla siis mitään tekemistä koko asian kanssa) todella voimakkaasti.

Iso vaara on siinä, että täysin syyttömät saattavat joutua kärsimään. Tapaus on itsessään sen verran törkeä ja kun tuomiot ovat mitä ovat, niin oikeuden ei koeta toteutuvan.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

guest11919

Quote from: jmm on 17.01.2015, 12:03:03
Mitä ihmettä täytyisi tehdä että saa tuon kymmenen vuoden tuomion?

En osaa kuvitella. Hieman suuntaviivoja antaa seuraava seitsemän vuoden tuomio: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=4000

Eino P. Keravalta

QuoteMitä ihmettä täytyisi tehdä että saa tuon kymmenen vuoden tuomion?

Kyllä silloin uhrin täytyy olla mustaihoinen ja syyllisen valkoihoinen. Tai sitten pitää tehdä oikein reipas pilablogi jostain tollosta monikulttuurisuuden ystävästä.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

nollatoleranssi

Quote from: Asra on 17.01.2015, 12:21:20
Mitenkään tekijöitä puolustelematta ihmettelen, että miten tällainen on voinut tapahtua? Eivätkö vanhemmat ole huolehtineet lapsistaan ja olleet tietoisia lasten kulloisestakin olinpaikasta?

Mitä todennäköisemmin syytetyt ovat tutustuneet toisiinsa esim. netissä ja teot ovat kohdistuneet läheisiin.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Eino P. Keravalta

QuoteKolme vuotta tai puolitoistakin on linnassa helvetin pitkä aika, varsinkin kun tuomio on jostain lapsiinsekaatumisesta. Huomioi että jokainen päivä on sen 16-18 tuntia hereillä ja ne on pitkiä tunteja kun kukaan ei halua olla tekemisissä.

Minustakin alkaa jo lähennellä kidutusta, jos vangille ei anneta virikkeitä.

Siksi toki suon, että vangille annetaan rajattomasti kirjoja. Lisäksi hänelle voidaan antaa lyijykynä ja nippu vihkoja. Niihin hän voi piirtää tai purkaa omaa tarinaansa. Vihot saa mukaan tuomion loputtua.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

jka

Quote from: Bona on 17.01.2015, 16:00:50
Quote from: jmm on 17.01.2015, 12:03:03
Mitä ihmettä täytyisi tehdä että saa tuon kymmenen vuoden tuomion?

En osaa kuvitella. Hieman suuntaviivoja antaa seuraava seitsemän vuoden tuomio: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=4000

Tämähän tapaus oli täysin samanlainen kuin tuokin. Tuossahan mies sai juuri tuon kymmen vuotta, toinen mies 8 ja nainen 7 vuotta.

Miten ihmeessä tässä tapauksessa samoista teoista sai kolme vuotta?

Tuo ylläoleva paljastui mummolassa. Mielenkiintoinen yksityiskohta olisi, että miten tämä tapaus tuli viranomaisten tietoon. Teothan tehtiin jo 2007-2009 ja tuomio tuli vasta nyt. Eli kaverit otettiin kiinnikin monta vuotta tekojen jälkeen.

Pöllämystynyt

Quote from: uuninpankko on 17.01.2015, 13:45:09
Quote from: Pöllämystynyt on 17.01.2015, 12:49:26
Tällaiset naurettavan pienet näennäisrangaistukset, jotka rinnastuvat rankaisematta jättämiseen, loukkaavat rikoksen uhreja "todistamalla virallisesti", ettei rikos ollut vakava. Tällaiset tuomiot tosiasiassa jatkavat rikosta.
(...)

Suuta on helppo soittaa, kun emme tiedä tämän oksettavan tapauksen kaikkia tosiseikkoja. Tosiasia on nyt se, että oikeuslaitos ei ole jättänyt velvollisuuttaan tekemättä. Se on tuominnut rikolliset karmean rikoksen johdosta lain mukaiseen vankeusrangaistukseen ja vahingonkorvauksiin, jotka viime kädessä tosin tässä tapauksessa yhteiskunta maksanee.

Myönnän, että tässä näyttäisi olevan kyseessä sinänsä validi tuomio, joka saattaa perustua lakiin, vakiintuneisiin oikeusperiaatteisiin, tapauksen faktoihin, olla linjassa aiempien tuomioiden kanssa, ja niin edelleen, päin vastoin kuin esimerkiksi Halla-aholle sisäpiirissä junailtu näytöstuomio, joka ei ole edes tuomio laillisen ja demokraattisen yhteiskunnan näkökannalta. Siksi tämän tuomion kyseenalaistaminen juridiselta kannalta on paljon vaikeampaa, ja vaatii hyvin erilaista argumentointia, kuin Halla-ahon näytöstuomion toteaminen laittomaksi ja perättömäksi.

Halla-ahon "tuomio" on luokkaa "valetuomio ja ihmisoikeusloukkaus". Selvästi väärät tai sellaisiksi koetut tuomiot, joista aina valitetaan, ovat luokkaa "väärä tuomio". Jos tässä tapauksessa epäiltyjen syyllisyys on selvää, niin tämä taas on luokkaa "sinänsä oikea tuomio, mutta yhteiskunnassa on jotain pahasti vialla, kun rangaistus on tällainen". Nyt on kyse muun muassa siitä, voiko yhteiskunta edes näennäisdemokraattisesti, puoluepolitiikan vinouttaman edustuslaitoksensa kautta suodatetulla vallallaan ylipäätään mahdollistaa tällaisen rangaistuksen, joka muistuttaa rankaisematta jättämistä ja siten loukkaa uhrien ihmisoikeuksia. Tällaisesta teosta kyseinen rangaistus on siinä rajoilla, onko se rangaistus alkuunkaan.

Toinen kysymys on se, haluaako Suomen kansa, ainoa ja ylin vallankäyttäjä maassa, oikeuslaitoksen antavan tällaisia tuomioita. Koska se ei selvästikään halua, ei demokratia toimi, koska kansan tahto ei välity tuomioihin. Tällainen selvä ja vakava demokratian vaje on laiton ja oikeudeton tilanne maassa, jossa ylin vallankäyttäjä on kansa. Valtaa ei käytä kansa, vaan nämä rangaistusasteikot ja niiden tulkinnan periaatteet sanelee joku muu. Tämä tilanne edellyttää, siis juridisesti ja perustuslaillisesti edellyttää pikaista yhteiskunnan muutosta ja demokratian kehittämistä. Toistaiseksi vallitsee laillisuuden ja vallankäytön hämärä, jossa ei ole selvää, onko yhteiskunnan nykyinen valtarakenne ja sen toiminta laillisella pohjalla vai ei, ja ovatko kansalaiset siten juridisesti velvoitettuja sitä tottelemaan. Siis onko yhteiskunnan valta perusteiltaan laillista. Tämä on myös hyvin vaarallista  mahdollisissa poikkeusoloissa, joissa yhteiskunnan väkivaltakoneisto ei käytännössä pysty hallitsemaan tilannetta.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

jka

Quote from: Eino P. Keravalta on 17.01.2015, 16:12:45
QuoteKolme vuotta tai puolitoistakin on linnassa helvetin pitkä aika, varsinkin kun tuomio on jostain lapsiinsekaatumisesta. Huomioi että jokainen päivä on sen 16-18 tuntia hereillä ja ne on pitkiä tunteja kun kukaan ei halua olla tekemisissä.

Minustakin alkaa jo lähennellä kidutusta, jos vangille ei anneta virikkeitä.

Siksi toki suon, että vangille annetaan rajattomasti kirjoja. Lisäksi hänelle voidaan antaa lyijykynä ja nippu vihkoja. Niihin hän voi piirtää tai purkaa omaa tarinaansa. Vihot saa mukaan tuomion loputtua.

Kaikista pahinta on että vangit eivät saa käyttää uuden sukupolven pelikonsoleita.

Uudet pelikonsolit totaalikieltoon vankiloissa

Quote
Viime vuonna erään rikollisjengin vangittujen jäsenten apurit olivat asentaneet vankilan lähelle langattooman wlan-tukiaseman, jonka avulla linnakundit olivat päässeet Xboxeillaan nettiin. Nettiyhteyden kautta vangit pystyivät viestimään sekä keskenään että vankilan ulkopuolelle.

Vanhojen pelikonsoleidenhan on todettu olevan suurin riski löyhien nuorisojoukkojen syrjäytymiselle.

acc

Quote from: Gommi on 17.01.2015, 11:55:47
Jonkun kannattaisi tehdä matemaattinen tilasto näistä asioista. Minulla on sellainen käsitys, että vaikka muslimit tekevät naisille mitä tekevät, pääsääntöinen mielenkiinto kuitenkin kohdistuu ehkäpä 14 vuodesta ylöspäin. Pedofilia -kun siis puhutaan äärimmäisen alhaisesta iästä- lienee siis häpeällistä jopa muslimeille.


Ikäraja lienee 9 vuodessa, koska profeetta.
2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8

mikkojuha

Quote from: Veturimies on 17.01.2015, 12:55:15
Quote from: saifa on 17.01.2015, 12:46:30
Möykkä jää kumman pieneksi kun tekijäksi paljastui jälleen kantasuomalasia raiskareita.

Kantasuomalaisiin kusipäihin ei voida vaikuttaa maahanmuuttopolitiikalla.

Pykäliä voisi viilata siihen malliin, että Suomella olisi vankipaikkoja myös ulkomailla. Vankilapalveluja voisi ulkoistaa, ja ostaa niitä es. Somaliasta. Myös Siperian suunta olisi kustannustehokas suunta. Somaleille voisi ostaa palveluita es. Irkutskin keskusvankilasta ja venäläisroikaleet voisivat hoitaa kakkunsa Mogadishussa. Suomalaisille niljakkeille kävisivät molemmat suunnat.
Kantasuomalaisten vankeuden  voisi ulkoistaa es. Somaliaan.

Sietäjä

Quote from: Gommi on 17.01.2015, 11:55:47
Jonkun kannattaisi tehdä matemaattinen tilasto näistä asioista. Minulla on sellainen käsitys, että vaikka muslimit tekevät naisille mitä tekevät, pääsääntöinen mielenkiinto kuitenkin kohdistuu ehkäpä 14 vuodesta ylöspäin. Pedofilia -kun siis puhutaan äärimmäisen alhaisesta iästä- lienee siis häpeällistä jopa muslimeille.

FB:n Ei hyssyttelyä pedofiileille -sivustoa kun lukee, saa jotain osviittaa, vaikka kaikki tapaukset eivät sinne toki päädykään. Suurin osa on kotimaisia ja kun menee profiileihin, niin käsittämättömän moni myös legendaarisia elämän kova koululaisia. Niin myös kaksi näistä pedareista.

rölli2

tapaus saattaa ajan kuluessa unohtua kokonaan vuosiksi lasten mielestä ja tulla pintaan jonkun elämänmuutoksen seurauksena. ( koska hyvin nuori ikä )esim. pois kotoa muuttaminen, avioliitto, omien lasten saamien. tällainen kun palaa mieleen vähitelleen se voi aiheuttaa psykoosin tai niin vakavan masennuksen, että ihminen riistää henkensä koska ei jaksa itsekään ymmärtää mitä on tapahtunut. muistaakseni tuomio lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä on lievempi jos tekijä on lähisukulainen esim. oma isä. en ymmärrä tuotakaan logiikkaa

Punaniska

Quote from: Sietäjä on 17.01.2015, 16:51:14
Quote from: Gommi on 17.01.2015, 11:55:47
Jonkun kannattaisi tehdä matemaattinen tilasto näistä asioista. Minulla on sellainen käsitys, että vaikka muslimit tekevät naisille mitä tekevät, pääsääntöinen mielenkiinto kuitenkin kohdistuu ehkäpä 14 vuodesta ylöspäin. Pedofilia -kun siis puhutaan äärimmäisen alhaisesta iästä- lienee siis häpeällistä jopa muslimeille.

FB:n Ei hyssyttelyä pedofiileille -sivustoa kun lukee, saa jotain osviittaa, vaikka kaikki tapaukset eivät sinne toki päädykään. Suurin osa on kotimaisia ja kun menee profiileihin, niin käsittämättömän moni myös legendaarisia elämän kova koululaisia. Niin myös kaksi näistä pedareista.

Luulisin että tarkoitat tuolla kovakoululaisuudella huonoja kortteja omaankin käteen alusta pitäen. Tämä pitää paikkansa siinä mielessä, että eräs tietämäni, jo tuomionsa kärsinyt pedari oli tietyllä tapaa kovakoululainen: äitinsä hutsu ja sisaruksilla eri isät. Kuitenkin, samat lähtökortit vaikuttivat täysin eri tavoin: Yksi ryhtyi auttamaan murjottuja lapsia, toisesta tuli kiukkuinen mies mutta hyvä perheenisä. Tämä kolmas sitten meni vinoon huolella. Nämä kaikki siis nykyään tukevasti keski-ikäisiä miehiä.

Nykyään tilanne on kuitenkin paljon huonompi kuin ennen. Jos viidesosa nykynuorista tarvitsee mielenterveyspalveluita, on selvää, että entistä suurempi osa kasvaa samalla lailla kieroon, kuin nämä raiskarit. Suomi 2025 on aika "mielenkiintoinen" paikka, kun nämä nykyiset itsensä viiltelijät kasvavat aikuisiksi ja vaikuttavat yhteiskuntaan paljon suuremmalla painoarvolla kuin nyt.

Kiitos demarit - Sorsa, Koivisto  ja Halonen. Kiitos 1992 pankkiherrat - teidän paikkanne olisi jalkapuussa. Kiitos kokkareiden mänttipääsiipi - hedonismi ja ahneus rulettaa, v#tun k####äät.

Ja ennen kaikkea kiitos Kepu, jotka ryhdyitte parittamaan suomineitoa itärosvolle.

Edellä mainitut kiitoksien kohteet ovat jokainen täysin syypäitä nykytilanteeseen. Olemme siinä missä olemme niiden kehityskulkujen johdosta, joita edellämainitut ovat päätöksillään ja toimillaan saaneet aikaan.

(Tää nyt on tälläistä puolisekavaa tajunnanvirtaa, sori)
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

nollatoleranssi

Quote from: Sietäjä on 17.01.2015, 16:51:14
Quote from: Gommi on 17.01.2015, 11:55:47
Jonkun kannattaisi tehdä matemaattinen tilasto näistä asioista. Minulla on sellainen käsitys, että vaikka muslimit tekevät naisille mitä tekevät, pääsääntöinen mielenkiinto kuitenkin kohdistuu ehkäpä 14 vuodesta ylöspäin. Pedofilia -kun siis puhutaan äärimmäisen alhaisesta iästä- lienee siis häpeällistä jopa muslimeille.

FB:n Ei hyssyttelyä pedofiileille -sivustoa kun lukee, saa jotain osviittaa, vaikka kaikki tapaukset eivät sinne toki päädykään. Suurin osa on kotimaisia ja kun menee profiileihin, niin käsittämättömän moni myös legendaarisia elämän kova koululaisia. Niin myös kaksi näistä pedareista.

Pitäisin erikoisena, jos siellä ei olisi suurin osa kotimaisia. Onhan pedofilia varsin äärimmäinen rikos varsinkin tekojen kohdistuessa alle 12 vuotiaisiin ja rikosten ymmärtäjiä ei löydy.

Lapsiavioliitot sisältävät yleensä pedofiliaa, mutta tulkitaanko ne sillä tavalla? Eipä taideta.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Sietäjä

Quote from: Punaniska on 17.01.2015, 18:30:10
Quote from: Sietäjä on 17.01.2015, 16:51:14
Quote from: Gommi on 17.01.2015, 11:55:47
Jonkun kannattaisi tehdä matemaattinen tilasto näistä asioista. Minulla on sellainen käsitys, että vaikka muslimit tekevät naisille mitä tekevät, pääsääntöinen mielenkiinto kuitenkin kohdistuu ehkäpä 14 vuodesta ylöspäin. Pedofilia -kun siis puhutaan äärimmäisen alhaisesta iästä- lienee siis häpeällistä jopa muslimeille.

FB:n Ei hyssyttelyä pedofiileille -sivustoa kun lukee, saa jotain osviittaa, vaikka kaikki tapaukset eivät sinne toki päädykään. Suurin osa on kotimaisia ja kun menee profiileihin, niin käsittämättömän moni myös legendaarisia elämän kova koululaisia. Niin myös kaksi näistä pedareista.

Luulisin että tarkoitat tuolla kovakoululaisuudella huonoja kortteja omaankin käteen alusta pitäen.

Tarkoitan sitä, että nää on porukkaa, jotka laittaa Facebookissa omaan esittelyynsä koulutukseksi Elämänkoulu tai Elämän kova koulu. Tämä on hyvin yleistä esim romanien, linnakundien ja Juneksen fanittajien kohdalla. Ns. kansan syvät rivit haluavat näin korostaa sitä, että eivät ole ainakaan mitään yliopistohihhuleita.

me

Quote from: mikkojuha on 17.01.2015, 16:45:36
Quote from: Veturimies on 17.01.2015, 12:55:15
Quote from: saifa on 17.01.2015, 12:46:30
Möykkä jää kumman pieneksi kun tekijäksi paljastui jälleen kantasuomalasia raiskareita.

Kantasuomalaisiin kusipäihin ei voida vaikuttaa maahanmuuttopolitiikalla.

Pykäliä voisi viilata siihen malliin, että Suomella olisi vankipaikkoja myös ulkomailla. Vankilapalveluja voisi ulkoistaa, ja ostaa niitä es. Somaliasta. Myös Siperian suunta olisi kustannustehokas suunta. Somaleille voisi ostaa palveluita es. Irkutskin keskusvankilasta ja venäläisroikaleet voisivat hoitaa kakkunsa Mogadishussa. Suomalaisille niljakkeille kävisivät molemmat suunnat.
Kantasuomalaisten vankeuden  voisi ulkoistaa es. Somaliaan.

Oikein kannatettava idea. Sääli vaan, ettei tuollaista voida toteuttaa perustuslain takia. Kaikista helpoiten päästäisiin, jos palautettaisiin kuolemanragaistus. Tällaisissa tapauksissa se tulisi ihan oikeasti tarpeen, samoin kuin vaikka Oulun tapauksessa, vaikkakin se nilkki meni kuolemaan ennen tuomiota (joka on myös rangaistava, ei ole ärsyttävämpää kun nilkki, joka heittää veivinsä omin käsin saatana).

Alkuasukas

Vankilan voisi varmaan ulkoistaa Venäjälle. Kilpailutetaan....
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Jaska Pankkaaja

Quote from: Alkuasukas on 17.01.2015, 19:35:25
Vankilan voisi varmaan ulkoistaa Venäjälle. Kilpailutetaan....

Tämä on todella yleinen ehdotus ja vilpittömästi ihmettelen sitä. Totta kai joltain retardilta se on sopiva heitto mutta myös fiksummilta..   :o

Tietenkin jokaisen maan tulee prosessoida tuomittunsa aivan itse oman lainsäädäntönsä perusteella ja kun kerran nykyiset lait ovat pelkkää oikeudenmukaisuuden pilkkaa niin pitäisi vaatia uusia lakeja ja tuomareita. Väkivaltarikoksista saatavien tuomioiden tuplaaminen tai triplaaminen olisi paitsi hyvä alku niin myös eduskunnan käsissä, ja kun osa tuomareita pyrkii antamaan aina minimituomion niin eikun kenkää näille kok ja kom mädättäjille.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Villea

Quote from: Faidros. on 17.01.2015, 13:34:54
Kannattaa verrata esim. somppujen ja kehareiden älykkyysosamäärää.

Eiköhän kehonrakentajien älykkyysosamäärä ole aikalailla kantasuomalaisia vastaava?