News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2014-12-01 Kuntsari: Nazar Al-Ghuraibawi toimii Kaarinassa kouluisäntänä

Started by Iloveallpeople, 01.12.2014, 16:53:21

Previous topic - Next topic

Iloveallpeople

QuoteNazar Al-Ghuraibawi toimii Kaarinassa kouluisäntänä

Kaarinan lukiossa on lokakuun lopusta saakka työskennellyt uusi henkilö, lukioisäntä Nazar Al-Ghuraibawi. Hän on kotoisin Irakista, josta hän tuli Suomeen sisällissotaa pakoon vuonna 2008.

Idea lukiossa avustamisesta tuli hänen kaarinalaista alakoulua käyvältä pojaltaan.

– Pojan opettaja kehui, että hyvin isä on häntä kouluttanut! Al-Ghuraibawi nauraa.

Lukiossa hän avustaa lyhyen matematiikan tunneilla. Hän auttaa tehtävissä ja kotiläksyissä sekä pitää tukiopetusta muutaman henkilön ryhmässä. Lisäksi hän on resurssiopettajana valvomassa kokeita.

Suomen ja Irakin välisistä kulttuurieroista hän nostaa esille koskettamisen ja äänentason: Irakissa on tapana koskettaa puhekumppania ja puhua kovalla äänellä. Hänellä kesti aikaa oppia, että Suomessa pysytään toisista kaukana ja puhutaan hiljaa.

Lue lisää kouluisännästä 2.12.2014 lehdestä

Kuntsari
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Chew Bacca

Koskettaa. Lukiolaisia. I have a bad feeling about this... 
QuoteRehtori Kimmo Laitinen on iloinnut siitä, että kouluisäntä on tuonut Kaarinan lukioon monikulttuurista arkea.
:o

Ei vais, hieno homma että on löytynyt oikeaa tekemistä mamulle. Työttömiä suomalaisia matikanosaajiahan ei ole varmaan yhtä ainoaa, ainakaan Kaarinassa.

Eino P. Keravalta

QuoteHän on kotoisin Irakista, josta hän tuli Suomeen sisällissotaa pakoon vuonna 2008.

No vieläkös siellä Irakissa on se sisällissota?

QuoteIrakissa on tapana koskettaa puhekumppania ja puhua kovalla äänellä. Hänellä kesti aikaa oppia, että Suomessa pysytään toisista kaukana ja puhutaan hiljaa.

Hienoa, että oppi. Kovin moni ei opi asiaa koskaan.

PS: Ehkä siellä Irakissa tarvittaisiin niitä kouluisäntiä kipeämmin. Meillä on omat kouluisännät sitäpaitsi työttöminä.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Ant.

Samaan aikaan kun kaikesta leikataan, kouluihin palkataan tällaisia "kouluisäntiä" tuomaan paikalle "monikulttuurista arkea".

Onko tällaista "kouluisäntää" ollut koululla ennen, vai onko virka luotu vain tämän Nazarin työllistämistä varten?

Homma is the new black.

Sietäjä

Quote from: Ant. on 01.12.2014, 17:14:17

En tiedä Kaarinan lukiosta, mutta itse ammattinimike on ollut käytössä jo vuosia:

http://yle.fi/uutiset/kouluisanta_korjaa_ja_kuuntelee/5669241

Työnkuva nähtävästi vaihtelee jonkin verran paikkakunnasta riippuen.

http://yle.fi/uutiset/kouluisantien_tyo_muuttuu_helsingissa__jatkossa_vahemman_huoltohommia/7249946

Koekaniini

Mitenkäs se kun noissa hommissa pitäisi tarkastaa rikosrekisteri? Onko Nasarilta tarkistettu taustat Irakista vai tyydytty Suomesta saataviin kuuden vuoden tietoihin?
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

siviilitarkkailija

Quote from: Ant. on 01.12.2014, 17:14:17
Onko tällaista "kouluisäntää" ollut koululla ennen, vai onko virka luotu vain tämän Nazarin työllistämistä varten?

Nazarista en tiedä mitään mutta koskettelusta ja lasten kanssa tehtävään työhön tarvittavasta rikosrekisteriotteesta tiedän sen verran että rehtori Kimmo Laitinen on pyyhkinyt koko lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikosselvityksellä takapuolensa. Mutta hän voi koska nykyisen lain mukaan rehtori voi tehdä mitä vaan.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020504

QuoteOnko Nasarilta tarkistettu taustat Irakista vai tyydytty Suomesta saataviin kuuden vuoden tietoihin?

Ei varmasti ole tarkistettu. Se jos mikä on varmaa. Kaveri yllättyi kun kosketteli toisia puhuessaan. Sekin kertoo että edes kommunikaation perusteet eivät ole Kaarinan koulun oppilastyötätekeville ja rehtorille selviä. Ainoa mikä on selvä on se että "kivalle kaverille" piti saada "kivaa työtä" vaatimuksista ja laeista piittamatta. Toisaalta. Lakien mukaan rehtori saa palkata kenet huvittaa. Lain mukaan pitäisi taustat tarkastaa. Lakeja on ja on rehtoreita.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Maastamuuttaja

Mikä mahtaa olla kouluisännän palkka? Ja mahtaako olla sopivassa suhteessa Suomen kaikkien muiden kouluisäntien palkkoihin? Voiko näitä kouluisäntätehtäviä hakea myös Suomen kansalainen? Vaikka koskettaminen ja äänen taso noudattaisi jo suomalaisia käytänteitä?

Axlone

Quote from: siviilitarkkailija on 01.12.2014, 23:18:18
Quote from: Ant. on 01.12.2014, 17:14:17
Onko tällaista "kouluisäntää" ollut koululla ennen, vai onko virka luotu vain tämän Nazarin työllistämistä varten?

Nazarista en tiedä mitään mutta koskettelusta ja lasten kanssa tehtävään työhön tarvittavasta rikosrekisteriotteesta tiedän sen verran että rehtori Kimmo Laitinen on pyyhkinyt koko lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikosselvityksellä takapuolensa. Mutta hän voi koska nykyisen lain mukaan rehtori voi tehdä mitä vaan.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020504

QuoteOnko Nasarilta tarkistettu taustat Irakista vai tyydytty Suomesta saataviin kuuden vuoden tietoihin?

Ei varmasti ole tarkistettu. Se jos mikä on varmaa. Kaveri yllättyi kun kosketteli toisia puhuessaan. Sekin kertoo että edes kommunikaation perusteet eivät ole Kaarinan koulun oppilastyötätekeville ja rehtorille selviä. Ainoa mikä on selvä on se että "kivalle kaverille" piti saada "kivaa työtä" vaatimuksista ja laeista piittamatta. Toisaalta. Lakien mukaan rehtori saa palkata kenet huvittaa. Lain mukaan pitäisi taustat tarkastaa. Lakeja on ja on rehtoreita.

Siis mistä on tämä varma tieto peräisin että taustoja ei ole tarkastettu? Miten voit olla varma että lakeja on rikottu?

Koskettelunkin nyt voi sitten ilmeisesti ymmärtää monella eri tavalla. Itse ymmärsin että koskettelu olisi tapahtunut aikoinaan kun mamu on juuri suomeen tullut eikä liity ollenkaan nykyiseen työhön.

Blanc73

QuoteSuomen ja Irakin välisistä kulttuurieroista hän nostaa esille koskettamisen ja äänentason

Jaahas, taas näitä juttuja. "Lue mokujuttu ja koe oma kulttuurisi x-kertaa huonommaksi kuin tuontitavara, osa XXVVII"
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

mmm

Quote from: Ant. on 01.12.2014, 17:14:17
Samaan aikaan kun kaikesta leikataan, kouluihin palkataan tällaisia "kouluisäntiä" tuomaan paikalle "monikulttuurista arkea".

Onko tällaista "kouluisäntää" ollut koululla ennen, vai onko virka luotu vain tämän Nazarin työllistämistä varten?
80-luvulla oli talonmiehet ja ne vastasivat myös meidän pikkupilttien kulttuurikasvatuksesta, kun kaikenlaista jäynää piti toisinaan päästä tekemään
Eläköön Suomi ja Åland ja Sulo ja
brr..brr..brr...bruttokansantulo.

maha54

Quote from: mmm on 02.12.2014, 12:12:17
Quote from: Ant. on 01.12.2014, 17:14:17
Samaan aikaan kun kaikesta leikataan, kouluihin palkataan tällaisia "kouluisäntiä" tuomaan paikalle "monikulttuurista arkea".

Onko tällaista "kouluisäntää" ollut koululla ennen, vai onko virka luotu vain tämän Nazarin työllistämistä varten?
80-luvulla oli talonmiehet ja ne vastasivat myös meidän pikkupilttien kulttuurikasvatuksesta, kun kaikenlaista jäynää piti toisinaan päästä tekemään

Vaalitoimitsijana Vuosaaressa olen kahdessa koulussa törmännyt huonoa suomea puhuviin kouluisäntiin. Taidettu soveltaa rekrytoinnissa positiivista syrjintää?
"DDR försvann inte - det flyttade bara lite norr ut." - laina tuntemattomalta ruotsalaiselta.

KeiKei

Quote from: Axlone on 02.12.2014, 11:49:37
Siis mistä on tämä varma tieto peräisin että taustoja ei ole tarkastettu? Miten voit olla varma että lakeja on rikottu?

Se on varma tieto. Tällaisia tietoja ei yksinkertaisesti ole saatavissa Irakin viranomaisilta.

Axlone

Quote from: KeiKei on 02.12.2014, 12:53:45

Laki ei ymmärtääkseni vaadi ulkomaista rikosrekisteriotetta

jolina

En tiedä lasten ja nuorten parissa toimivien taustaselvityksistä, mutta jos työ vaatii turvaselvityksen - vaikka tyyppi toimisi vain harjoittelijana paikassa, johon turvaselvitys vaaditaan - niin se pitää toimittaa myös ulkomailta.

Oma lapseni oli turvaselvitystä vaativassa paikassa harjoittelijana takavuosina ja häneltä vaadittiin viiden viimeisen vuoden aikana otteet rikosrekisteristä kaikista niistä maista, joissa hän oli vakituisesti asunut. Ikävästi oli niin, että olimme Suomen lisäksi asuneet kahdessa muussa maassa, joten rekistereitä piti sitten toimittaa kolme kappaletta, joista kaksi piti vielä käännätyttää virallisesti suomeksi. Englannin tai saksankielisen olisivat hyväksyneet sinällään, muita eivät.

Tällä perusteella voisin kuvitella, että lasten ja nuorten parissa toimiviltakin vaaditaan. Toisaalta, jos tyyppi on ollut jo viisi vuotta Suomessa, niin epäilen, ettei ulkomaista todistusta enää vaadita. Ei olisi vaadittu omalta lapseltanikaan.

Kari Kinnunen

Quote from: Iloveallpeople on 01.12.2014, 16:53:21
Lisäksi hän on resurssiopettajana valvomassa kokeita.

Mikä on 'resurssiopettaja'. Onko tämä nyt implementaatio niistä etnojen piilevistä resursseista?

siviilitarkkailija

Quote from: jolina on 02.12.2014, 15:57:30
En tiedä lasten ja nuorten parissa toimivien taustaselvityksistä, mutta jos työ vaatii turvaselvityksen - vaikka tyyppi toimisi vain harjoittelijana paikassa, johon turvaselvitys vaaditaan - niin se pitää toimittaa myös ulkomailta.

EI TARVI jos henkilö on maasta josta moisen saaminen on mahdotonta. Suomalainen ja ulkomaalainen työnhakija ovat tässä suhteessa aivan erilaisessa asemassa. Suomalaisen työnhakijan rikosrekisteri näkyy ja vaikuttaa, ulkomaalaisen rikosrekisteri ei.

QuoteOma lapseni oli turvaselvitystä vaativassa paikassa harjoittelijana takavuosina ja häneltä vaadittiin viiden viimeisen vuoden aikana otteet rikosrekisteristä kaikista niistä maista, joissa hän oli vakituisesti asunut.

Jos hän on suomalainen, niin vaaditaan. Jos ulkomaalainen niin ... lopulta itse selvityksellä ei ole niin merkitystä.

http://tompackalen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/100831-turvaselvityksess%C3%A4-sorsitaan-suomalaisia-duunareita

Tom Packalen puhuu asiassa vain yhdestä työmaasta. Satun tietämään pari muutakin työmaata jossa periaattessa on vastaava turvataso mutta ainoastaan suomalaisten työnhakijoiden taustat selvitetään. Ulkomaalaisten hakijoiden taustoja ei selvitetä ja lopulta työsuhteet muuttuvat selvityksistä riippumatta pysyviksi.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Malla

Quote from: Kari Kinnunen on 03.12.2014, 09:13:16
Quote from: Iloveallpeople on 01.12.2014, 16:53:21
Lisäksi hän on resurssiopettajana valvomassa kokeita.

Mikä on 'resurssiopettaja'. Onko tämä nyt implementaatio niistä etnojen piilevistä resursseista?

Sukulaislikka (mafyke-ope) on toiminut tavallisen luokkaopettamisen lisäksi myös resurssiopena. Käytännössä: on käynyt opettamassa esim. sairaalassa koipivamman vuoksi pitkään olevaa koulun oppilasta.
Olen ollut siinä, ilmeisesti väärässä, käsityksessä, että resurssiope on aina auskultoinut, "oikea" ope.

Marjapussi

Quote from: Malla on 03.12.2014, 09:26:53Olen ollut siinä, ilmeisesti väärässä, käsityksessä, että resurssiope on aina auskultoinut, "oikea" ope.

Mutta Nazarhan voi olla melkein nobelin palkinnon saanut yliopiston matemaatikko, jonka paperit jäivät ikävä kyllä sodan jalkoihin.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

junakohtaus

En nyt oikein ymmärrä mikä tässäkin on taas ongelma. Siellä se on koululla vaksina ja elämä rullailee eteenpäin.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

Ntti

Ei ole mitään ongelmaa. Hienoa, että Nazar on päässyt arvokkaaseen työhön ja auttaa rakentamaan yhteiskuntaa.

Tulituki

"Mikä on 'resurssiopettaja'. Onko tämä nyt implementaatio niistä etnojen piilevistä resursseista?"

Hmm... vaikuttaisi viittaavan 'voimavaraan'. En ole varma, koska 'voimavaran' käsite on melko huonosti määritelty.

'Resurssiopettaja' on näin ollen sitä, mitä kukakin haluaa sen olevan, näinhän suvaitsevaisten määrittelemien käsitteiden kanssa yleensä on laita.
Nostalgiaa: Koulu päättyi taas suvivirteen, reksi huusi: "Kommarit hirteen!"

Maskit uuniin

Ernst

Quote from: KeiKei on 02.12.2014, 12:53:45
Quote from: Axlone on 02.12.2014, 11:49:37
Siis mistä on tämä varma tieto peräisin että taustoja ei ole tarkastettu? Miten voit olla varma että lakeja on rikottu?

Se on varma tieto. Tällaisia tietoja ei yksinkertaisesti ole saatavissa Irakin viranomaisilta.

Ja rikosrekisterilain mukaan rikosrekisteriin ei voi merkitä Irakista (tai käytännössä kaikista ei-länsimaista) saatuja tietoja, jos niitä ei ole saatu viranomaisilta.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ernst

Quote from: Axlone on 02.12.2014, 13:18:24

Laki ei ymmärtääkseni vaadi ulkomaista rikosrekisteriotetta

Tietosi on oikea mutta samalla karmaisevalla tavalla väärä. Suomalainen ote vaaditaan, ja suomalaisessa otteessa on (käytännössä) kaikissa länsimaissa tehdyt nimetyt rikokset. Suomalaisessa otteessa ei kuitenkaan ole esimerkiksi somalipedofiilin Somaliassa tekemiä rikoksia, jos tietoja ei ole saatu viranomaisilta. Sama pätee näihin muihin afromusuarabimaiden tänne lähettämiin "kouluisäntiin" ja Etelä-Amerikan "tanssinopettajiin".

Kuten kansanmurhaaja Bazarambo (Ruanda) eleli keskuudessamme näennäisesti nuhteettomana, lapsiemme parissa voi olla väkivaltainen seksuaalirikollinen siitä yksinkertaisesta syystä, että tietoja ei ole saatavissa.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ernst

Quote from: Marjapussi on 03.12.2014, 10:40:02
Quote from: Malla on 03.12.2014, 09:26:53Olen ollut siinä, ilmeisesti väärässä, käsityksessä, että resurssiope on aina auskultoinut, "oikea" ope.

Mutta Nazarhan voi olla melkein nobelin palkinnon saanut yliopiston matemaatikko, jonka paperit jäivät ikävä kyllä sodan jalkoihin.

"Sodan jalkoihin" jää monenlaisia dokumentteja. Ja maahan pääsee anonyymina sanomalla taikasanan. Tiedätte kyllä, mikä se sana on.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

siviilitarkkailija

Quote from: junakohtaus on 03.12.2014, 10:51:33
En nyt oikein ymmärrä mikä tässäkin on taas ongelma. Siellä se on koululla vaksina ja elämä rullailee eteenpäin.

Päästäkseen koululle vahtimestariksi hänelle oli eri taustavaatimukset kuin suomalaistyönhakijalle joka myös haluaisi päästä koulun vahtimestariksi. Lisäksi henkilö havaitsi itse että käsityksensä soveliaisuudesta on tyystin erilainen mutta onhan se kiva että huomasi "itse" ettei tarvinnut rehtorin ja koulun yrittää haudata ikävää käpälöintisyytettä. Kun näitä taustaselvityksiä tehdään juurikin siksi ettei yhdenkään koululaisen tarvitse tuntea epämiellyttävyyttä epäasiallisesta koskettelua.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Ernst

Quote from: junakohtaus on 03.12.2014, 10:51:33
En nyt oikein ymmärrä mikä tässäkin on taas ongelma. Siellä se on koululla vaksina ja elämä rullailee eteenpäin.

Ongelma on bazarambot. Elämän rullaaminen voi yht'äkkiä muuttua, monenkin elämän. Ongelmana on sinisilmäinen suhtautuminen seksuaalirikollisuuteen ja taustoiltaan tuntemattomiin ihmisiin lasten parissa.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Sikanez

Quote from: Marjapussi on 03.12.2014, 10:40:02
Quote from: Malla on 03.12.2014, 09:26:53Olen ollut siinä, ilmeisesti väärässä, käsityksessä, että resurssiope on aina auskultoinut, "oikea" ope.

Mutta Nazarhan voi olla melkein nobelin palkinnon saanut yliopiston matemaatikko, jonka paperit jäivät ikävä kyllä sodan jalkoihin.
Matematiikasta ei jaeta nobelin palkintoja.
"Ei ole olemassa syyttömiä ihmisiä. On vain huonosti kuulusteltuja." - Josef Stalin

Ernst

Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Sietäjä

Quote from: Kari Kinnunen on 03.12.2014, 09:13:16
Quote from: Iloveallpeople on 01.12.2014, 16:53:21
Lisäksi hän on resurssiopettajana valvomassa kokeita.

Mikä on 'resurssiopettaja'. Onko tämä nyt implementaatio niistä etnojen piilevistä resursseista?

Resurssiopettaja on normaalisti sellainen opettaja, jolla on virka tai on tuntiopettajana, mutta ei ole omaa luokkaa, vaan voi toimia esim. samanaikaisopettajana, sijaisena ja milloin minäkin, tarpeen mukaan. Mutta on siis oikea opettaja, jolla on pätevyys. Se on sitten eri asia, jos jotain kouluisäntää, koulunkäyntiohjaajaa tai muuta henkilökuntaan kuuluvaa käyttää ylimääräisenä resurssina vaikka kokeiden valvomisessa tai läksytunnilla. Silloin on "resurssiopettaja", ei resurssiopettaja.