Siirtolaisuusinstituutti: Yksintulleiden alaikäisten pakolaisten kotoutuminen

[Roope]

Yksintulleiden alaikäisten pakolaisten kotoutuminen Varsinais-Suomessa
Kirjoittaja:  Krister Björklund
Julkaisuvuosi:  2014

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa on viimeisen 30 vuoden aikana vaihdellut alle sadasta noin 700:aan vuodessa. Lapset ja nuoret on tavallisesti perheen toimesta lähetetty pakomatkalle aseellisten konfliktien repimistä maista, kuten Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Jotkut heistä ovat matkalla joutuneet eroon vanhemmistaan tai jääneet orvoksi. Suomeen päästyään yksintulleet lapset ja nuoret kohtaavat monenlaisia haasteita ja ongelmia. Sopeutumisvaikeuksien lisäksi monia lapsia ja nuoria painaa huoli kotimaahan jääneestä perheestä.

Tässä julkaisussa kerrotaan Varsinais-Suomeen asettuneiden, yksintulleiden alaikäisten, nyt jo aikuistuneiden, turvapaikanhakijoiden kokemuksista Suomeen saapumisensa jälkeen. Tietoja on kerätty sekä yksintulleilta itseltään että heidän parissaan työskenteleviltä tahoilta. Raportti kertoo yksintulleiden kotoutumisesta, heidän koulutuksestaan, työnsaannistaan ja niihin liittyvistä haasteista. Julkaisu antaa tietoa niin maahanmuuton asiantuntijoille kuin suurelle yleisöllekin.

Tutkimus on osa HALATEN -hanketta, jonka rahoitukseen Euroopan unionin Pakolaisrahasto osallistuu.

Krister Björklund: "Haluun koulutusta, haluun työtä ja elämän Suomessa" - Yksintulleiden alaikäisten pakolaisten kotoutuminen Varsinais-Suomessa (pdf)

Useimmat haastateltavat olivat selvästi haluttomia esittämään minkäänlaista
kritiikkiä Suomea tai suomalaisia kohtaan. Tämä koski erityisesti heitä, jotka olivat
asuneet vähemmän aikaa Suomessa. Kauimmin asuneet olivat avoimempia. Tähän
on monia syitä; vain muutaman vuoden Suomessa asuneet eivät olleet vielä kotou-
tuneita, he kokivat vielä jossain määrin olevansa vieraita uudessa kotimaassaan.

He halusivat myös tavallaan olla mieliksi, eivätkä halua kritisoida kantaväestöä
tutkijalle, joka itse kuuluu siihen. Haastellut vähättelivät kokemaansa rasismia, ja
panivat sen yksittäisten häirikköjen tiliin. Melkein kaikki kehuivat kotoutumisai-
kaa – ryhmäkotia, perheryhmäkotia, edustajia, sosiaalityöntekijöitä, opettajia ym.

Parantamisen varaa ei ollut, vaan kaikki oli mennyt aivan loistavasti ja he saivat
omasta mielestään tarpeeksi apua ja tukea kaikissa vaiheissa. Melkein kaikkia
haastateltuja, kahta nuorta miestä lukuun ottamatta, voisi haastattelujen perus-
teella luokitella hyvin pärjääviksi. Todellisuus ei kuitenkaan ole näin ruusuinen,
kuten rivien välistä kuitenkin tuli ilmi. Tutkimukseen osallistuneet asiantuntijat
osasivat kertoa kolikon kääntöpuolesta.

[siviilitarkkailija]

Tutkimukseen osallistuneet asiantuntijat osasivat kertoa kolikon kääntöpuolesta.

Kuinkakohan monta kolikkoa piti tutkijan kääntää, että sai haluamansa tuloksen ja pitää samalla kolikot vaivanpalkkanaan. Saman juttu kuin kolikonheitossa jossa voin taata että seuraava heittoni on kruuna, sillä jos sattuisi tulemaan klaava, niin seuraava heittoni, ainakin olisi kruuna. Tai sitä seuraava. Voi aina taata sen että kolikolla on käätöpuoli. Uskokaa tai älkää.

Sinällään kuvaava tutkimus ja kiitos sen löytämisestä Roopelle.

Ensin tulee mamu jolla ei ole ongelmia. Sitten tutkitaan. Sitten tutkitaan. Ja yllätys yllätys, sitten löytyykin niitä ongelmia. Onkohan tämä ongelmien löytyminen tutkijalle suurikin yllätys. Taitaa olla kun on noita häpeä- ja kommariyliopiston tasoisia huuhaa-tutkijoita joille tavallainen elämä on yllätys. He kun eivät elä eivätkä tiedä mitään tavallisesta elämästä.

Tiesittekö että kun kysyy tavalliselta suomalaiselta että: Miten menee? Niin aika moni vastaa että : Kiitos ihan hyvin. Mutta tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa. Aivan. Kun jatkatte kyselyä, voi paljastua työttömyyttä, asuntohuolia, ihmissuhdeongelmia ja kaikkea sellaista mistä yliopistojen sekopäisessä mutta turvallisessa huuhaa-maailmassa ei ole mitään käsitystä.

Likipitäen jokainen suomalainen nuori haluaa koulutusta, haluaa työtä ja haluaa elämän Suomessa. Mutta vähemmän yllättävästi kaikki eivät tätä saa. Asia ei ole yllätys kuin ainoastaan humanistisen yliopistohuuhaakoulutuksen saaneille. Heidän maailmassaan kansallisuus = oletuslähtökohta elämän onnistumisesta tai epäonnistumisesta.

[Roope]

Et meiän nuoret on siin mielessä tottuu täällä aika hyvää, et heil on niiku oma
huone käytössä ja oma televisio, et sit jos se perhe tulee ja he muuttaa sinne
ja pahas tapaukses niin on jopa semmosen perheen kodin nähny mis oli niin,
että sinne muutti monta perheenjäsentä ja tää nuori muutti yhteen niin et hän
jako huoneen kolmen sisaruksen kanssa.
(Ohjaaja 5)

Jotkut ei tehny mitään sen jälkeen kun perhe tuli Suomeen, he asuivat perheen
kanssa ja käytti tukirahansa autoihin ja semmosiin, kun toiset menestyivät.
(M, 38)

Yksintulleisiin on kauan kohdistunut vihamielisyyttä. Varsinkin vuoden 2008
aikoihin, kun yksintulleiden lukumäärä kasvoi voimakkaasti, vihapuhe levisi
poliittisellekin tasolle maahanmuuttokriittisyydeksi verhottuna. Esimerkiksi
kansanedustaja Ben Zyskowicz sanoi eduskuntapuheenvuorossaan 19.5.2010, "...
sen sijaan, että alaikäisen turvapaikanhakijan kymmenen perheenjäsentä tuodaan
suomalaisten kustannuksella elämään Suomeen, minne tämä ankkurilapsi on ensin
saatu, tai se, että me emme yhdistäisi sitä perhettä tänne, vaan palauttaisimme
tämän alaikäisen turvapaikanhakijan oman perheensä luokse?" (Zyskowicz 2010).

Helsingin Diakonissalaitoksen selvityksen mukaan kaikista saapuneista alaikäisis-
tä pakolaisista ja turvapaikanhakijoista (0–24 vuotta) lähes kolmasosa (28–32 %)
oli vaikeasti traumatisoituneita tai havaittavasti oireilevia.

Diakonissalaitoksen selvitys perustui vastaanottokeskusten henkilökunnan kyselytutkimukseen. Respana työskentelevällä ylioppilaalla tuskin on minkäänlaista pätevyyttä arvioida kenenkään traumatisoitumisen astetta. Tutkimuksessa ei kysytty lääkäreiden tai muiden asiantuntijoiden mielipidettä.

Heidän optimisminsa taustalla on suuret selviytymispaineet, jotta he voisivat
taloudellisesti tukea omaisiaan.

Se on sellainen, mitä he tavallaan itse tavallaan ylläpitää. Kukaan ei täältä
koskaan mene kotiin, tai soita kotiin ja sano, että "nyt on vaikeeta siellä Eu-
roopassa, aivan p-stä niinku, rahaa ei saa mistään ja työtä on vaikeeta saada".
Vaan kaikkien pitää mennä sinne ja sanottava, että hyvin menee ja helppoa on
ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Kukaan ei voi mennä sinne sanomaan, että
täällä on vaikeeta, et täällä ei oo helppoo, koska silloin se yksilö on epäonnis-
tunut, koska kaikilla muilla menee niin hyvin. Kun ne tulee sieltä, ne ajattelee,
että tää on kaikki hyvin, kaikki onnistuu ja kaikki ovet on avoinna. Ja kun se
ei oo ihan niin.
(Ohjaaja 2)

[siviilitarkkailija]

Diakonissalaitoksen selvitys perustui vastaanottokeskusten henkilökunnan kyselytutkimukseen. Respana työskentelevällä ylioppilaalla tuskin on minkäänlaista pätevyyttä arvioida kenenkään traumatisoitumisen astetta. Tutkimuksessa ei kysytty lääkäreiden tai muiden asiantuntijoiden mielipidettä.

No ei ne vastaanottovirkailijat ole pelkkiä ylioppilaita ja ovat kiertäneet muutakin kuin tahkoa. Ja joutuvat tekemään työnsä ohessa ihan oikeaa trauma-arviointia. Lääkäriltä moista ei voi kysyä koska lääkäri ei voi työnsä psta tehdä moisia laaja-alaisia arvioita. Lääkäri hoitaa potilaita mutta lääkäriltä olisi voinut kysyä kuinka paljon näitä oikeasti hoidetaan ja paljonko tämä mielenterveyshoito maksaa.

[Roope]

Ja joutuvat tekemään työnsä ohessa ihan oikeaa trauma-arviointia.

Keskimääräisellä vastaanottokeskuksen työntekijällä ei ole arviointiin pätevyyttä, joten tuollaisen kyselyn tulokset kertovat enemmän vastaajista kuin tutkimuksen kohteista.

Kaiken huipuksi Diakonissalaitos on käyttänyt noita kyselyn maallikkoarvioita "havaittavasti oirehtivien" määrästä todisteena Suomessa asuvien kidutuksen uhrien määrästä.

[Onkko]

Diakonissalaitoksen selvitys perustui vastaanottokeskusten henkilökunnan kyselytutkimukseen. Respana työskentelevällä ylioppilaalla tuskin on minkäänlaista pätevyyttä arvioida kenenkään traumatisoitumisen astetta. Tutkimuksessa ei kysytty lääkäreiden tai muiden asiantuntijoiden mielipidettä.

No ei ne vastaanottovirkailijat ole pelkkiä ylioppilaita ja ovat kiertäneet muutakin kuin tahkoa. Ja joutuvat tekemään työnsä ohessa ihan oikeaa trauma-arviointia. Lääkäriltä moista ei voi kysyä koska lääkäri ei voi työnsä psta tehdä moisia laaja-alaisia arvioita. Lääkäri hoitaa potilaita mutta lääkäriltä olisi voinut kysyä kuinka paljon näitä oikeasti hoidetaan ja paljonko tämä mielenterveyshoito maksaa.

No mitä ne ovat? Ei tuollaisia arvioita ilman koulutusta tehdä. Minä arvioin tässä että sinä kärsit sotatraumoista ja akuutti PSTD ja psykoosi eli mene hoitoon. Kuulostaako luotettavalta arviolta?

[siviilitarkkailija]

No mitä ne ovat? Ei tuollaisia arvioita ilman koulutusta tehdä. Minä arvioin tässä että sinä kärsit sotatraumoista ja akuutti PSTD ja psykoosi eli mene hoitoon. Kuulostaako luotettavalta arviolta?

Itseasiassa ...

Luotettavuuteen en ota kantaa. Totean vain että jos tekisit ko vastaanottotyötä, ennen kommenttiasi pidin todennäköisenä että olisit varmaan kehittynyt työssäsi näkemään ja tekemään arvoita hoitotarpeesta ja hoitoon ohjaamisesta. Nyt en ole varma. Arvio ei varmasti tyydytä akateemista tarkkuutta,  mutta se antaa käsityksen mittakaavasta ja asteesta.

Jos ja kun vastaan tulee liukuhihnalla mielenterveyspotilaita tai hoidon tarpeessa olevia, niin kyllä vastaaottovirkailijakin voi kehittyä havaitsemaan ja tekemään johtopäätöksiä. Vaikkei ole muodollisesti tähän koulutettu. Mutta jos ei tähän kykene, ja käsittelee jokaista vastaan tulevaa ihmistä numerona ja pakettina,  niin on väärässä duunissa.