News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2014-11-09 Maailmalla luotetaan eniten Sveitsin, Ruotsin ja Saksan kansalaisiin

Started by ElenaDaylights, 11.09.2014, 12:47:00

Previous topic - Next topic

ElenaDaylights

QuoteSveitsiläisiin sanoi luottavansa keskimäärin 68 prosenttia haastatelluista, ruotsalaisiin samoin 68 prosenttia, saksalaisiin 65 prosenttia ja suomalaisiin 62 prosenttia. Listan kolme huonointa ovat Intia (14 %), Romania (8 %) ja Iran (6 %).

Tulokset selviävät Valittujen Palojen yhdessä Wyman & Dillon -tutkimuslaitoksen kanssa tekemästä suurtutkimuksesta, jolla selvitettiin kymmenen Euroopan maan kuluttajien luottamusta eri maiden kansalaisiin.

Vastaajia kyselyssä oli yhteensä lähes 18 000. Suomessa tutkimukseen vastasi 2026 henkilöä.

Vähiten suomalainen luottaa venäläiseen. Kyselyssä 80 prosenttia suomalaisista vastasi, että he eivät luota venäläisiin lainkaan tai ei ainakaan kovin paljon. Romanialaiset sijoittuvat suomalaisten listan toiseksi (78 %) ja kreikkalaiset kolmanneksi (76 %).

.......

QuoteIlta-Sanomat kysyi asiantuntijoilta, miten tuloksia voisi tulkita.

Itä-Suomen yliopiston historian professori Kimmo Katajala painottaa kriittisyyttä, vaikka kansojen välisen luottamusta on hänen mielestään ihan relevanttia selvittää.

- Jos samantyyppistä asiaa olisi kysytty vaikkapa 1860–70-luvuilla vastaukset olisivat olleet toisenlaisia, professori Kimmo Katajala pohtii.

- Kyselyn vastauksiin voi vaikuttaa se, miten etnisyys nykyään käsitetään ja toisaalta se, millaisia kansallisia stereotypioita ruokitaan. Se kuinka historiaa selitetään, muovaa sitä, millaiseksi todellisuus koetaan, Katajala painottaa.

Pohjoismaat, Sveitsi ja Saksa ovat kulttuurisesti ja poliittisesti samantyyppisiä maita. Toisaalta esimerkiksi Ranska, Kreikka ja Italia ovat Pohjoismaihin verrattuna kulttuurisesti erilaisia. Venäjä on muista eriävän historiansa vuoksi oma lukunsa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288736547694.html

Itä- Suomen yliopistoon vaan sellaisia terveisiä ettei suotta lähtisi tekemään mustavalkoisesta asiasta mitään turhan selittelevää syväanalyysia. Yhteisen historian vuoksi selittyvät tietysti luottamuksen asteet. Suomella ei ole yhteistä historiaa Kreikan eikä Romanian suhteen vaan ne selittyvän Kreikan "käsi ojolla"- tarpeesta eurokriisin yhtenä osapuolena ja romanialaisten kerjäläisoopperan tapahtumilla suomalaisessa katukuvassa ja rikostapauksissa.

Venäjään luotetaan lähes ollenkaan, mutta Ruotsia sympataan senkin edestä. Yhteistä historiaa molempien maiden kanssa riittää, silti toiseen luotetaan. arvatkaas miksi?
hei punakommarit, minkä kenttäoikeuden päätöksellä? mehän ollaan metsässä!

Micke90

Quote from: Kimmo Katajala on 11.09.2014, 12:47:00
- Jos samantyyppistä asiaa olisi kysytty vaikkapa 1860–70-luvuilla vastaukset olisivat olleet toisenlaisia.

Oletan, että ihmiset eivät pahemmin matkustelleen 1800-luvulla.  :P

JJohannes

Mikäköhän iranilaisissa on vikana? Minusta he vaikuttavat melko luotettavilta ja miellyttäviltä ihmisiltä. Romanilaisillakin taidetaan tarkoittaa erästä Romanian etnistä vähemmistöä.
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

huhha

Quote from: JJohannes on 11.09.2014, 12:50:30
Mikäköhän iranilaisissa on vikana? Minusta he vaikuttavat melko luotettavilta ja miellyttäviltä ihmisiltä. Romanilaisillakin taidetaan tarkoittaa erästä Romanian etnistä vähemmistöä.

Ehkä syy on siinä, että he ovat melkein kuin länsimaalaiset, mutta ei ihan. Ja menneet hieman kohti pahempaa viime aikoina, vähän niin kuin venäläiset.

Saudit ja afrikkalaiset ovat taas niin erilaisia, ettei niistä uskalla ajatellakaan mitään (en kyllä tiedä, miten näillä meni tutkimuksessa). Ja propagandalla on varmasti merkitystä saudi vs persialainen -keississä.

Eino P. Keravalta

QuoteJos samantyyppistä asiaa olisi kysytty vaikkapa 1860–70-luvuilla vastaukset olisivat olleet toisenlaisia, professori Kimmo Katajala pohtii.

No kerro Kimmo vielä, paljonko Suomi maksoi Kreikalle tukea 1860-luvulla tai paljonko Suomessa oli tuohon aikaan varastelevia Romanian mustalaiskerjäläisiä?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Punaniska

Itse luottaisin vähiten ruotsalaisiin, koska olen suomalainen. Heidän alaspäinkarsova asenteensa tekee meistä epävertaisen neuvottelukumppanin, eikä heidän tarvitse välittää finnjäveleleiden mielipahasta. Venäläisiin taas luottaisin, koska he tuskin haluavat mokata hyviä suhteita, jos ne ovat oraallaan.

En  minäkään iranilaisten dissaamista ymmärrä, he ovat vanha sivistyskansa, joka nyt on takapakissa, mutta tuskin ikuisesti. En luottaisi yleensä ottaen uhriasenteella esiintyviin matalan sivistystason maihin. Heille olemme todennäköisimmin oikeutettuja kusetuksen kohteita - ehkä.

Ainoat kerrat, kun on oikeasti kusetettu ovat jenkit ja sveitsiläiset, btw.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Mehud

Itse luotan eniten isämaallisiin somaleihin. He ovat maataan rakentamassa afrikassa. Muihin somaleihin en luota ollenkaan.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Rändöm

Melko loogisia tuloksia, jotka perustunevat monen kansalaisuuden kohdalla kuitenkin enemmän juuri median välittämiin mielikuviin, yleisiin stereotyyppeihin ja toisen käden lähteisiin kuin todellisiin subjektiivisiin kokemuksiin. Yleisesti ottaen lähempänä olevien maiden kansalaiset koetaan luotettavimmiksi ellei lähihistoriassa ole sitten ollut sotia jonkin naapurimaan kanssa (Suomen tapauksessa Venäjä). Intialaisten yllättävän huono maine selittynee kai sen etäisyydellä ja vieraudella, kun taas iranilaisten vitsauksena on myöskin sekä etäisyys että maansa huono uskonnollispoliittinen maine (ja hyvästä syystäkin). Ei käy kyllä kateeksi romanialaisten (todellisten etnisten romanialaisten) kohtaloa, kun heidän mustalaisvähemmistönsä on tehokkaasti onnistunut pilaamaan koko maan maineen perinpohjaisesti. Ilman mustalaiskerjäläisrikollisia Romania olisi vain yksi jälkikommunistinen itä-eurooppalainen maa muiden joukossa ja maineeltaan kaiketi hyvin neutraali.

Jännä on muuten miettiä, mikä ruotsalaisten imago tulee olemaan lähitulevaisuudessa, kun pellavapäinen ruotsalainen alkaa jäämään vähemmistöön. Ruotsi on kyllä osannut brändätä maataan erinomaisesti ainakin tähän asti ja luultavasti perinteinen mielikuva rintavasta vetyperoksidiblondista keskellä vehreää maalaisidylliä elää yhä vahvasti monien mielikuvissa, vaikka todellisuus alkaa jo olla jotain aivan muuta ja "värisevämpää". Saatan luottaa ruotsalaisiin yksilöihin, mutta on todella vaikea luottaa kollektiivisesti kansaan, joka edustaa kaikista maailman kansakunnista räikeimmin niitä arvoja, jotka ovat minulle vieraita tai peräti vastenmielisiä ja tuhoisia. Luotan tosin kyllä siihen, että nykyruotsalaisilla on kyky tuhota kaikki mihin he koskevat, omasta maastaan alkaen.

ilkka75

http://www.como.fi/uutiset/tamperelaisyrittajan-koskettava-mainoselokuva-leviaa-somessa-tekee-suosikkiruokaa-vaatimattomassa-vajassa/

Tämä kaveri on Iranista. Tunnen hyvin. Käsittääkseni ei muslimi. Paikka on kamalan näköinen, mutta lähes steriili. Pöperöt ovat viimeisen päälle ja palvelu samaten. Hintataso on sopiva.

Luotettavamman oloista tyyppiä en edes tiedä. Ja kansojen luotettavuuksista ja ahkeruudesta voisin mennä juttelemaan vaikka johonkin somalialaiseen ravintolaan. Mihin tahansa päin Suomea. Sellaista kun ei ole.
"Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia."

-- Albert Einstein

"Suomi voi välttää lännen virheet maahanmuuttajien kotouttamisessa."

-- Dosentti Pasi Saukkonen

JoKaGO

Quote from: Punaniska on 11.09.2014, 21:07:16
Itse luottaisin vähiten ruotsalaisiin, koska olen suomalainen. Heidän alaspäinkarsova asenteensa tekee meistä epävertaisen neuvottelukumppanin, eikä heidän tarvitse välittää finnjäveleleiden mielipahasta. Venäläisiin taas luottaisin, koska he tuskin haluavat mokata hyviä suhteita, jos ne ovat oraallaan.

Eikö tuo ole vähän naiivi ajatelma?

QuoteEn  minäkään iranilaisten dissaamista ymmärrä, he ovat vanha sivistyskansa, joka nyt on takapakissa, mutta tuskin ikuisesti.

Menivät halpaan. Halusivat eroon konservatiivisesta Shaahista, mikä toteutuikin. Pesuveden mukana meni sitten vapauskin, kun kaula suorana huusivat liberaalin Khomeinin valtion johtoon.  ;D :) ??? :-X

QuoteAinoat kerrat, kun on oikeasti kusetettu ovat jenkit ja sveitsiläiset,

Nyt en ymmärrä, mitä tarkoitat, mutta ei se mitään!
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Punaniska

Quote from: JoKaGO on 11.09.2014, 23:03:45
Quote from: Punaniska on 11.09.2014, 21:07:16
Itse luottaisin vähiten ruotsalaisiin, koska olen suomalainen. Heidän alaspäinkarsova asenteensa tekee meistä epävertaisen neuvottelukumppanin, eikä heidän tarvitse välittää finnjäveleleiden mielipahasta. Venäläisiin taas luottaisin, koska he tuskin haluavat mokata hyviä suhteita, jos ne ovat oraallaan.

Eikö tuo ole vähän naiivi ajatelma?

QuoteEn  minäkään iranilaisten dissaamista ymmärrä, he ovat vanha sivistyskansa, joka nyt on takapakissa, mutta tuskin ikuisesti.

Menivät halpaan. Halusivat eroon konservatiivisesta Shaahista, mikä toteutuikin. Pesuveden mukana meni sitten vapauskin, kun kaula suorana huusivat liberaalin Khomeinin valtion johtoon.  ;D :) ??? :-X

QuoteAinoat kerrat, kun on oikeasti kusetettu ovat jenkit ja sveitsiläiset,

Nyt en ymmärrä, mitä tarkoitat, mutta ei se mitään!

Venäjä: en identifioi ihmisiä heidän johtajiensa perusteella. Enkä todellakaan halua, että minua määriteltäisiin sen perusteella, että olemme äänestäneet HALOSEN kahdesti presidentiksi. Tietysti jos on löytänyt elämänsä naisen tissibaarista, niin  olla myöhemmin vähän vedätetty olo (kuten on useasti tapahtunut)

Jenkit ja sveitsiläiset: Omakohtaiset stereotypioiden vastaiset kokemukset.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

2011-04-17

Sveitsin suorat kansanäänestykset (kuten tämä) ovat tainneet huonontaa sveitsiläisten mainetta.

Enää ykkösenä.
Burkakulttuuri meets saunakulttuuri.