News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2014-03-07 MTV Vuoden Lehtikuva on voimakas potretti nyky-Suomesta

Started by Ink Visitor, 07.03.2014, 12:37:34

Previous topic - Next topic

Ink Visitor

Vuoden lehtikuva -palkinnon on voittanut Helsingin Sanomien kuvaaja Heidi Piiroinen.

Voittajakuvaa perusteltiin muun muassa sillä, että se on voimakas potretti nyky-Suomesta, jossa pakolaisina maahan tulleiden perheiden lapset ovat ottamassa paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. "Heidän puolestaan ei tarvitse puhua, he puhuvat itse"

Vuoden lehtikuvaajaksi valittiin freelance-kuvaaja Meeri Koutaniemi. Koutaniemi on tuomariston mukaan klassinen kuvajournalisti, joka haluaa muistuttaa, että maailma on yhä täynnä kärsimystä.

Vuoden uutiskuvan on ottanut STT-Lehtikuvan kuvaaja Jussi Nukari. Hänen kuvansa Venäjällä vangitusta Sini Saarelasta on perusteluiden mukaan konstailematon, suora lehtikuva, joka ei huuda visuaalisuudellaan.

Vuoden lehtikuvat 2013 -kilpailun voittajat julkistettiin tänään Kuva&Kamera -messuilla Helsingissä.

Vuoden multimedia -palkinnon voitti freelancekuvaaja Kari Kuukka. Kuukan työ on perusteluiden mukaan pieni ja koskettava tarina, joka kertoo ihmisen sisällä asuvasta pahuudesta ilman verta, ruumiita ja räjähdyksiä.

http://www.mtv.fi/uutiset/kulttuuri/artikkeli/vuoden-lehtikuva-on-voimakas-potretti-nyky-suomesta/3075156

If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Taikakaulin

Quote from: Ink Visitor on 07.03.2014, 12:37:34"Heidän puolestaan ei tarvitse puhua, he puhuvat itse"

Kukaan ei odota puhetta, vaan tekoja. Somaleilla se on valitettavasti juuri päinvastoin - paljon puhetta, vähän tekoja. Teoilla tarkoitan nyt nimenomaan oikeiden töiden tekemistä, enkä notkumista ja rötöstelyä.
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Aukusti Jylhä

Uskooko kukaan hetkeäkään, että palkitussa kuvassa voisi olla joku muu kuin "mamu"?
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.


Sivustakatsoja

Quote from: Ink Visitor on 07.03.2014, 12:37:34
"Heidän puolestaan ei tarvitse puhua, he puhuvat itse"

Sanoo taho, joka tämän lausumansa yhteydessä samalla itseasiassa puhuu maahanmuuttajien puolesta. Lievää kognitiivista dissonanssia havaittavissa?

dothefake

Normitilanne Suomessa, tavallinen näky joka puolella, edustaa siis normaalia nykysuomessa.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Marija

Quote from: rölli2 on 07.03.2014, 12:55:12
hohhoijaa :-\

Niinpä niin. Kuvassa ei ole mitään suomalaista, rhodorendronpensaskin lienee ulkomaista perua, mutta tokihan isänmaan petturit jo siirtävät suomalaisia pois Suomen kuvasta, tunnustavat ja julistavat jo kuvillaan uutta ulkomaista islamin valtaa. Eivät he ole koskaan tuolla tavoin esim. Suomen juutalaisia mokuttaneet. Mutta heillä onkin väärä jumala. On vain yksi Allah ja sitä rataa.

Ihminen kuitenkin aina, ennenpitkää joutuu tavalla tai toisella maksamaan omista teoistaan.

Isäntä ja loinen

Ääh.

Taannoisen "Olen suomalainen"-musavideon väitettiin näyttävän suomalaisuuden kasvot vuonna 2014. Nyt vuoden lehtikuvan väitetään olevan voimakas potretti nyky-Suomesta.

Ei pitäisi puhua suomalaisuuden kasvoista eikä nyky-Suomesta. Korkeintaan voitaisiin ehkä puhua helsinkiläisyyden kasvoista ja nyky-Helsingistä. Moku- ja etnokiimaisilla pääkaupunkikeskeisillä toimittelijoilla ynnä muilla kulttuuripuuhastelijoilla menee puurot ja vellit sekaisin. 

- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

tapio

On muukalaisvihamielistä ja islamofobista vastustaa sitä, että muslimit hirttävät homoja.
http://tuuritapio.blogspot.com/

Blanc73

Quotevoimakas potretti nyky-Suomesta
Jos somali-teini on voimakas potretti nyky-Suomesta, niin sanoudun irti nykypäivän suomalaisuudesta. Vuoden lehtikuva on valittu vain ja ainostaan monikulttuurisuusprogandan airueeksi. Ja tottakai kuvassa somali, kuinkas muuten.

On se jännä juttu, vuodesta toiseen somalit ovat mokuttajien kansikuvapoikina-ja tyttöinä. Kun kerran jalustalle on nostettu, niin siellä ovat, forever. Joku voisi tietysti kommentoida, että onko tuo todellakin se paras A-ryhmä edustamaan maahanmuuttoa mediassa? :-X :-X
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

nollatoleranssi

Quote
Vuoden lehtikuvat 2013 -julkistettiin perjantaina.

Vuoden lehtikuva -kilpailun voittajat julkistettiin Kuva&Kamera-messuilla Messukeskuksessa, Helsingissä.

http://is11.snstatic.fi/img/658/1288662640620.jpg
Vuoden lehtikuva: Heidi Piiroinen (Helsingin Sanomat).

Perustelut: Voimakas potretti nyky-Suomesta, jossa pakolaisina maahan tulleiden perheiden lapset ovat ottamassa paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Heidän puolestaan ei tarvitse puhua, he puhuvat itse.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288662641363.html?pos=navnow

Sopivasti ennen naisten päivää julkaistaan kuva naisesta kaavussa. ;)
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Marija


ElinaElina

Quote from: tapio on 07.03.2014, 13:04:52
Vuoden eduskuntakuva-sarjan voittivat Jussi ja Maria:

http://www.marmai.fi/uutiset/vuoden+lehtikuva+on+heidi+piiroisen+ottama+potretti/a2236701

Anteeksi kauheasti. Minä kun luulin että linkin Vuoden urheilukuva, Miikka Pirinen, on.... :flowerhat:
Facebookissa kiva sivu: Lieksa maahanmuutto kuvia

Isäntä ja loinen

Quote
Voittajakuvaa perusteltiin muun muassa sillä, että se on voimakas potretti nyky-Suomesta, jossa pakolaisina maahan tulleiden perheiden lapset ovat ottamassa paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Joo, he todellakin ovat ottamassa paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Harmi vaan, ettei se tapahdu nöyrän ja sopeutuvaisen puurtamisen kautta, vaan pikemminkin röyhkeän ja kovaäänisen möykkäämisen kautta.
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

Blanc73

Tästä epäonnistuneesta ja falskista lehtikuvasta monikulttuurisuus-propagandasta on jo ketju Tuvan puolella. Sylettää vieläkin >:(
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Marija

Minun mielissäni tuo joukko ei koskaan tule edustamaan suomalaisuutta, vaikka mokuttajat kuinka heitä esittelisivät.

Tiedänhän minä, kuten jokainen muukin aitosuomalainen tietää, minkälainen on suomalainen. Jokainen suomalainen tuntee omansa. Jopa nk. "ryssässä" on enemmän suomalaisuutta kuin tuossa ihmeporukassa!

Viimeinen suomalainen

#16
ZZZZ...pitäisiköhän tuota nimeä jo vaihtaa? Vuoden mamutuskuva? Vuoden mokutuskuva? Vuoden n-kuva? Vuoden lakukuva? Vuoden pakko-islamointikuva? Vuoden aivopesukuva? Vuoden Hyvän Ihmisen ja Valokuvaajan palkinnonhakukuva? Vuoden Kela Gold-mannekiinikuva?

PS. Tavalliset jätesäkit takaisin
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

Saturoitunut

Perustelut: Ensiluokkainen esimerkki sosialistisesta monikultturistisesta realismista.

Whomanoid

Naisen ja Suomen välissä ei ole enää muuta kuin kaapu?
Väärin liputettu!

nollatoleranssi

Quote from: Isäntä ja loinen on 07.03.2014, 13:04:22
Taannoisen "Olen suomalainen"-musavideon väitettiin näyttävän suomalaisuuden kasvot vuonna 2014. Nyt vuoden lehtikuvan väitetään olevan voimakas potretti nyky-Suomesta.

Ei pitäisi puhua suomalaisuuden kasvoista eikä nyky-Suomesta. Korkeintaan voitaisiin ehkä puhua helsinkiläisyyden kasvoista ja nyky-Helsingistä. Moku- ja etnokiimaisilla pääkaupunkikeskeisillä toimittelijoilla ynnä muilla kulttuuripuuhastelijoilla menee puurot ja vellit sekaisin.

Vasta eilen tuli samanlainen näky vastaan (3 huntunaista) isommassa kaupassa, vaikka ei olisi ehkäpä alueellisesti sitä odottanut. Toki onhan tuota ennenkin joskus sattunut vastaan, vaikka harvemmin.

Toisaalta nyt propaganda on lähinnä ollut sitä, että suomalaisten olisi pakko hyväksyä maahanmuuttajat ja heidän tapansa, mutta toistepäin samaa ei odoteta.

Feminismissäkin on hieman sama juttu, että pääpuhujien sanoma keskittyy ainoastaan niihin paikkoihin, joissa naisten oikeudet ovat jo muutenkin hyvää tasoa esim. Suomeen ja Ruotsiin. Feministit eivät koskaan puhu niistä maista, joissa naisten oikeudet ovat todella heikossa jamassa.

Sitäkin voi miettiä, että mitä tuollainen huntu naisen päällä kuvaa nykyajasta.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

ElinaElina

Kun syyshortensiat kukoistavat, talvi ja pimeys on ovella.
Facebookissa kiva sivu: Lieksa maahanmuutto kuvia

Lalli IsoTalo

Quote from: Ink Visitor on 07.03.2014, 12:37:34
Vuoden lehtikuva -palkinnon on voittanut Helsingin Sanomien kuvaaja Heidi Piiroinen.

Voittajakuvaa perusteltiin muun muassa sillä, että se on voimakas potretti nyky-Suomesta, jossa pakolaisina maahan tulleiden perheiden lapset ovat ottamassa paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. "Heidän puolestaan ei tarvitse puhua, he puhuvat itse"

Kädet voima-asennossa lantiolla sanovat: "minä otan oman paikkani suomalaisessa yhteiskunnassa".

Päässä oleva rätti sanoo: "yritä, niin lennät parvekkeelta".
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

ämpee

Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

RP

Löytääkö joku maininnan, onko tämä "vuoden lehtikuva 2013" jopa julkaistu jossakin ennen tätä päivää?
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

normi

Montakohan vuotta enää tarvitaan, että vuoden luontokuvassa on kameli?
Impossible situations can become possible miracles

Emo

Vuoden lehtikuva on tosiaankin voimakas potretti nyky-Suomesta; täysin järjetön.
Nauratti, vaikkei sairaudelle (yhteiskunnankaan sairaudelle) saisi nauraa.

Ville Hämäläinen

Quote from: normi on 07.03.2014, 13:54:51
Montakohan vuotta enää tarvitaan, että vuoden luontokuvassa on kameli?

Tai torakka. Vuoden vaapaamuurari järjestöksi on valittu tuberku-loossi.
Viestini nro 666
Tunnustakaa pois, mamuhan se oli taas ja syy poliitikkojen

sivullinen.

Vuoden lehtikuva kuvaa hyvin sitä miten Suomea lehdissä on tänä vuonna kuvattu. Sillä ei tosin ole mitään tekemistä sen kanssa minkälainen Suomi oli tänä vuonna. Hyvin valehdeltu ja paras vale nyt palkitaan. Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Ihmettelevät vielä miksei valekuvaajan ammattia arvosteta.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

akez

Quote from: käpykaarti on 07.03.2014, 12:48:01
Uskooko kukaan hetkeäkään, että palkitussa kuvassa voisi olla joku muu kuin "mamu"?

Voi ollakin, jos se on homo. Vuoden 2013 voittajakuvia.

(http://im.mtv.fi/image/395794/landscape16_9/1024/576/8d6beb8f585bfd522f335870eb369351/bs/1620724.jpg)
Vuoden uutiskuvassa komeilee tatuointi Sauli Niinistöstä.

... mutta sitten pitää aiheena olla taas mamu, muuten ei palkintoja satele.

(http://im.mtv.fi/image/395926/landscape16_9/1024/576/95b96d20741665ceef9bd2d9d3fab3d7/El/1620725.jpg)
Vuoden lehtikuvaksi valitussa otoksessa poseeraa toimittaja Elena, joka pakeni vuonna 2009 Venäjältä Suomeen.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vuoden-lehtikuva-on-julkaisematon-otos---vuoden-uutiskuva-peffaan-tatuoitu-niinisto/1909764
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

nollatoleranssi

Vuoden lehtikuvan alla on IS:n sivuilla "vuoden epävirallinen mainoskuva".

(http://aijaa.com/img/b/00913/13103702.jpg)
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/