News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2014-02-01 Metro: Pyysi pusua matkustajalta – bussikuski sai potkut aiheetta

Started by RP, 01.02.2014, 07:58:39

Previous topic - Next topic

RP

QuoteBussinkuljettajaa ei voi sanoa irti sillä perusteella, että hän pyytää matkustajalta pusun, linjasi työtuomioistuin tällä viikolla antamassaan päätöksessä.

Yöbussin kuljettaja oli herättänyt bussiin nukahtaneen alaikäisen tytön ja ohjannut tämän ulos autosta päätepysäkillä Vantaan Ylästössä. Tytön poistuessa ovesta kuljettaja oli tokaissut, että tämän sietäisi kiittää tai antaa kuljettajalle pusu.

Tytön äiti teki samana yönä rikosilmoituksen seksuaalisesta ahdistelusta. Kuljettajan työnantaja Veolia purki miehen työsopimuksen välittömästi saatuaan kuulla tapauksesta siitä kyselleiltä toimittajilta. Purkamisen syyksi kirjattiin "alaikäiseen matkustajaan kohdistuva häirintä".

Poliisitutkinta oli tällöin vielä kesken, ja pari viikkoa myöhemmin poliisi totesi, ettei kuljettajaa ei ollut syytä epäillä rikoksesta.

Veolia määrättiin korvaamaan kuljettajalle irtisanomisajan palkan lisäksi vuoden palkkaa vastaava korvaus.

Työtuomioistuin otti korvausta määritellessään huomioon sen, että kuljettajalla on tapauksen jälkeen lähes olemattomat mahdollisuudet työllistyä ammattiinsa jatkossa.
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/pyysi_pusua_matkustajalta_bussikuski_sai_potkut_aiheetta/?ref=tf_iOKboksi_news_p4
Oikeuden päätöksestä:
QuoteA:n työsuhde yhtiön palveluksessa on kestänyt noin kaksi vuotta. A ei ole työllistynyt työsuhteensa päättymisen jälkeen, vaan hän on edelleen työttömänä. Ottaen huomioon työsopimuksen purkuperuste ("alaikäiseen matkustajan kohdistuva häirintä"), myös mahdollisuudet työllistymiseen hänen ammattinsa mukaiseen työhön pääkaupunkiseudulla ovat todennäköisesti heikot. A on maahanmuuttajataustainen, ja hänellä on huollettavanaan kaksi alaikäistä lasta.
(Välikohtaus tapahtui 19.8.2012 , työsuhde purettiin 24.8 2012)

Itse tapauksen suhteen oikeudella on ollut kolme toisistaan kovasti poikkeavaa kertomusta punnittavanaan kuljettajan/AKT:n,  Veolian, ja tytön. Ainoasta puoluettomasta todistajasta, valvontakamerasta, todettiin:
QuoteNauhan laatu on niin huono ja valaistukseltaan heikko, että siitä ei voi tarkemmin nähdä, mitä matkustaja ja A missäkin vaiheessa tekevät.
mutta myöskin
QuoteKameratallenteelta nähtävistä tapahtumista ei ole käynyt ilmi, että A olisi ahdistellut matkustajaa vastaajan väittämällä tavalla eikä siitä myöskään voida päätellä, että linja-autossa olisi muutenkaan tapahtunut mitään epäasiallista kyseisenä iltana.

Muutoin tyttö (17v):
Quotematkustaja on kertonut kuljettajan muun muassa ottaneen häntä kiinni takapuolesta, nostaneen hänen hamettaan ja vaatineen häneltä suudelmaa. Matkustaja on kertonut kokeneensa tilanteen ahdistavana.

Tavatessaan tyttärensä hänen äitinsä huomasi tämän olevan järkyttynyt ja poissa tolaltaan, jolloin äiti on soittanut hätäkeskukseen ilmoittaen tyttärensä joutuneen linja-autonkuljettajan ahdistelemaksi.

ja kuljettaja:
QuoteA:n piti taputella matkustajaa saadakseen hänet heräämään. Matkustaja kertoi menevänsä Vantaalle, Ylästöön. Matkustaja oli ensin mennyt keskiovelle, mutta oli sitten palannut hakemaan laukkuaan. Kun matkustaja oli saanut laukkunsa, A johdatti hänet etuovelle. A:n avatessa oven matkustaja oli ärtynyt ja sanoi, ettei A saisi koskea häneen. A oli koskenut häneen vain johdattaakseen hänet etuovelle. A oli havainnut matkustajan istuimesta tulevan oksennuksen hajua ja matkustajan olevan hieman päihtynyt.

A oli kummeksunut ettei matkustaja kiittänyt häntä, koska hänen kotimaassaan avusta kiitetään. Etuovella matkustajan mennessä ulos A oli sanonut hänelle, että voisit ainakin kiittää tai antaa pusun. Tuolloin matkustaja oli jo ulkona ja toteamus oli tietenkin ollut vitsi.
http://www.tyotuomioistuin.fi/fi/index/tyotuomioratkaisut/tyotuomioratkaisut/1391173997925.html
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Leso

QuoteA oli kummeksunut ettei matkustaja kiittänyt häntä, koska hänen kotimaassaan avusta kiitetään.

Vai niin.

Tätä kyllästyksen määrää...
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Eino P. Keravalta

QuoteA oli kummeksunut ettei matkustaja kiittänyt häntä, koska hänen kotimaassaan avusta kiitetään.

A ei sitten edusta ainakaan näitä tutuimpia maahanmuuttajaryhmiämme, koska he eivät ole missään vaiheessa kiittäneet suomalaisia saamastaan avusta.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

kekkeruusi

Millähän pirulla tuostakin otat selvää mitä siellä on tapahtunut? Ei minulla ainakaan ole sellaisia selvänäkijän lahjoja.


siviilitarkkailija

Quote from: kekkeruusi on 01.02.2014, 10:12:57
Millähän pirulla tuostakin otat selvää mitä siellä on tapahtunut? Ei minulla ainakaan ole sellaisia selvänäkijän lahjoja.

klassinen kännikakara joka on sammunut bussiin. Mennyt ohi asemansa ja suuttunut. Sitten vihapäissään päättänyt että kerrompa kivan tarinan äitylille etten joudu itse pahempaan kuseen.

Huom: rikosilmoituksen teki äiti ei tyttö. Tämä kertoo ilmoituksessaan seksuaalihäiirintatapauksen vaikka itse ei ole edes paikalla. 17 v tyttö on jo sellainen että osaa itse tehdä ilmoituksen tai hänen on voitavat itse nostaa syyte tai olla syyttämättä. Kyse kun on tytön itsensä ja kuljettajan välisestä kohtaamisesta.


veolia löi hanskat tiskiin ja häipyy pohjois-euroopasta

Bussiyhtiön toiminta oli ala-arvoista. Pelkän syytteen perusteella irtisanominen osoittaa että yrityksen johdolla ei ole  vähäisintäkään halua noudattaa edes alkeellisia oikeudenmukaisuusvaatimuksia. Kyse ei ollut "todennäköisin syin" vaan äidin ja lehdistön paineella tekemä sopimuksen purku.

Tällainen on veolia joka on lähtenyt paskat housussa takaisin Ranskaan ja jättänyt kuskinsa sopimusneuvotteluissa yksin perustamaan oman yrityksen raunioillleen. Veolia on esimerkki yhtiöstä joka on vaatinut ja joka kannattaa holtitonta maahanmuuttoa ja sosialistiministeri Gustafsonin mukaan on osositus mamujen työllistymisestä. Käytännössä yritys laittomasti irtisanoo kenet hyvänsä eikä työntekijällä ole mitään työsopimusturvaa.

Ja tämä tilanne, laiton irtisanominen on se mitä sosialistipoliitikko Gustafsson juhlii ja pitää erinomaisena. Yrityshän voi milloin hyvänsä korvata työntekijänsä uudella ja halvemmalla maahanmuuttajalla eikä mitään työsuhdeturvaa tarvita. Näin käy kun suomalaiset äänestivät sosialisteja. He loivat veolian kaltaisille yrityksille markkinat työntekijöiden kustannuksella.

Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Tabula Rasa

Tuolla tiedolla voi olla yhtä hyvin raiskaus tai sen yritys, tai sitten yhtä hyvin perusteeton ilmianto ja aiheettomat potkut. Enpä lähde sanomaan puoleen tai toiseen.

Luulisi tällaisen aiheuttavan lainsäädännössä pakollisen turvakameran riittävällä valaistusteholla ja kuvanlaadulla bussiin vakiovarusteeksi. Kuljettajan vastuulle että laite toimii. Mikäli ei toimi ja jotain tapahtuu niin luetaan kyljettajan syyksi mikäli ei ole todisteita muusta.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Blanc73

Bussi pysähtyi vaikka kuskina oli maahanmuuttaja. Eihän tässä näin pitänyt käydä?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Professori

Epäselvä tapaus. Kommaan edelle kirjoittaneita, joiden mukaan tämän perusteella ei voi sanoa mitä oikein on tapahtunut. Joka tapauksessa joko kuljettaja tai tyttö ovat käyttäytyneet tavalla, jota on pidettävä törkeänä.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

siviilitarkkailija

Mikäli 17 v ei ole henkisesti jälkeenjäänyt niin hän on jo riittävän vanha vaatimaan kuljettajalle rangaistusta ITSE. Se että rangaistusta vaatii äiti, on ymmärrettävää, mutta ei seurausten ja rikoksen perusteella aiheellista.

Ja jos kyse on epäselvästä tapauksesta missä ei voida kuvamateriaalin perusteella edes sanoa tapahtuuko mitään mitä syyttäjä väittää tapahtuneen eikä kyseessä ole väkivalta ja sillä uhkaaminen vaan tavallinen tilanne linja-autossa, niin silloin asia on yksiselitteisesti se että mitään ei tapahtunut.

Mikäli kuskilla on aikaisempia "vastaavia" niin sitten toinen linja olisi paikallaan tai tarkempi tutkinta.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Mursu

Tässä media raportoi bussikuskin kertomuksen totena aivan kuin tämä olisi kiistämätön. Riippumatta siitä, kumman sana piti paikkaansa oli työsuhteen puku asiallinen. Minkäänlainen seksuaalinen kommentointi ei ole sopivaa. Bussikuski yksinkertoisesti ei saa pyydellä suukkoja matkustajilta eikä edes puhua tällaisesta. On käsittämätöntä, että nuorta tyttöä tässä syyllistetään ja jopa syytetään henkisesti jälkeenjääneeksi. Suomen lain mukaan nyt 17-vuotias on alaikäinen.

siviilitarkkailija

QuoteRiippumatta siitä, kumman sana piti paikkaansa oli työsuhteen puku asiallinen.

No huh huh...jopas on logiikka.

QuoteBussikuski yksinkertoisesti ei saa pyydellä suukkoja matkustajilta eikä edes puhua tällaisesta
.

Oletan että lausunnon antaja EI ole matkustanut yöliikenteen linja-autoissa, ei käsitä niissä harjoitettua kielenkäyttöä, toimintaa ja yleisiä olosuhteita. Siitä olen samaa mieletä että pusun pyytely ei ole hyväksyttävää eikä bussikuskit moista pyytele (ainakaan tietämäni, ovat tyytyväisiä kun pääsevät kotiin yhtenä kappaleena).

Mitä tulee oikeustoimikelpoisuuteen, niin minä pidän ihan aiheellisena että se jota vastaan on tehty rikos on asiassaan reippaasti aktiivinen ja hoitaa asiansa niin että ITSE TAI VANHENMPIENSA AVUSTAMANA ITSE tekee rikosilmoituksen. Jos on niin henkisesti jälkeenjäänyt ettei kykene itse asiaansa hoitamaan tai niin ahdistunut ettei kykene mitään tekemään, toki vaikuttaa asiaan.

Työsuhteen laittoman purun seuraukset ovat tässä tapauksessa erittäin kovat. Kovemmat kuin työttömälle ammattitaparaiskarille määrätyt vankeustuomiot ja toimeenpanemattomat karkotukset.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Saippuakupla

Quote from: Tabula Rasa on 01.02.2014, 10:41:17
Luulisi tällaisen aiheuttavan lainsäädännössä pakollisen turvakameran riittävällä valaistusteholla ja kuvanlaadulla bussiin vakiovarusteeksi. Kuljettajan vastuulle että laite toimii. Mikäli ei toimi ja jotain tapahtuu niin luetaan kyljettajan syyksi mikäli ei ole todisteita muusta.

Onhan siellä bussissa ollut toimiva kamera. Kuljettaja sammutti bussin valot ennen kuin meni herättelemään sammunutta tyttöä, joten kameratallenteen kuvanlaatu on huono.

QuoteTyötuomioistuin on pääkäsittelyssä katsonut linja-auton valvontakameran nauhoitteen tapahtumista 19.8.2012.

Linja-auton valvontakameran nauhoitteesta on ilmennyt, että muutamaa pysäkkiä ennen vuoron päätepysäkkiä muut matkustajat ovat yrittäneet herätellä penkillä nukkuvaa matkustajaa. Linja-auton tultua päätepysäkille Ylästöön A sammutti linja-autosta valot ja meni herättämään nukkuvaa matkustajaa. Matkustaja lähti keskiovia kohden ilmeisesti unohtaen käsilaukkunsa istuimelle ja palasi hakemaan sitä, minkä jälkeen kuljettaja ja matkustaja siirtyivät etuovelle ja hetken päästä matkustaja poistui etuovesta. Matkustaja jäi tämän jälkeen ulos lähelle linja-autoa.

Nauhan laatu on niin huono ja valaistukseltaan heikko, että siitä ei voi tarkemmin nähdä, mitä matkustaja ja A missäkin vaiheessa tekevät. Kameratallenteelta nähtävistä tapahtumista ei ole käynyt ilmi, että A olisi ahdistellut matkustajaa vastaajan väittämällä tavalla eikä siitä myöskään voida päätellä, että linja-autossa olisi muutenkaan tapahtunut mitään epäasiallista kyseisenä iltana.

http://www.tyotuomioistuin.fi/fi/index/tyotuomioratkaisut/tyotuomioratkaisut/1391173997925.html

Kokonaisuutena todella sekava tapaus.

siviilitarkkailija

QuoteLinja-auton valvontakameran nauhoitteesta on ilmennyt, että muutamaa pysäkkiä ennen vuoron päätepysäkkiä muut matkustajat ovat yrittäneet herätellä penkillä nukkuvaa matkustajaa.

Jokainen voi päätellä onko 17 v tyttö nukkuva vai ympäripäissään.

QuoteYlästöön A sammutti linja-autosta valot ja meni herättämään nukkuvaa matkustajaa. Matkustaja lähti keskiovia kohden ilmeisesti unohtaen käsilaukkunsa istuimelle ja palasi hakemaan sitä, minkä jälkeen kuljettaja ja matkustaja siirtyivät etuovelle ja hetken päästä matkustaja poistui etuovesta. Matkustaja jäi tämän jälkeen ulos lähelle linja-autoa.

Mikä kertoo erittäin selvästi sen että ko matkustaja on ollut sekavassa tilassa herätyksen jälkeen. Kuljettajien työtehtäviin kuuluu VAHVASTI ALKOHOLIN vaikutuksen alaisena olevien LASTEN JA NUORTEN HERÄTTELY!!! Tiedättekö...lapsi joka marssiin keskikaljalaatikon kanssa bussiin ja ostaa lastenlipun! Nämä vihervaemmistolaisen kaupunginäidin kullannuput ovat jokapäiväinen riesa julkisessa liikenteessä. Ja kun lapsi/nuori kännipäissään haluaa välttää kotiinmenot ja valvovan äidin riehaantumisen kun ollaan jo myöhässä kotoa ja pitäisi joku hätäkakka-vale keksiä.

Jos missä on aiheeton ja törkeä syytös vailla mitään todellista perustetta niin tässä.


Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

ämpee

Olisikohan "suoja-oksennus" toiminut ??
Nimittäin jos itse haluaisin siivota bussia tyhjäksi, en ensimmäisenä toimenpiteenä sammuttaisi valoja.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Mursu

Quote from: siviilitarkkailija on 01.02.2014, 12:17:46
QuoteLinja-auton valvontakameran nauhoitteesta on ilmennyt, että muutamaa pysäkkiä ennen vuoron päätepysäkkiä muut matkustajat ovat yrittäneet herätellä penkillä nukkuvaa matkustajaa.

Jokainen voi päätellä onko 17 v tyttö nukkuva vai ympäripäissään.

Mitä ihmeen väliä tällä on?

Mursu

Quote from: siviilitarkkailija on 01.02.2014, 11:45:47
QuoteRiippumatta siitä, kumman sana piti paikkaansa oli työsuhteen puku asiallinen.

No huh huh...jopas on logiikka.

QuoteBussikuski yksinkertoisesti ei saa pyydellä suukkoja matkustajilta eikä edes puhua tällaisesta
.

Oletan että lausunnon antaja EI ole matkustanut yöliikenteen linja-autoissa, ei käsitä niissä harjoitettua kielenkäyttöä, toimintaa ja yleisiä olosuhteita. Siitä olen samaa mieletä että pusun pyytely ei ole hyväksyttävää eikä bussikuskit moista pyytele (ainakaan tietämäni, ovat tyytyväisiä kun pääsevät kotiin yhtenä kappaleena).

Bussikuskin on käyttäydyttävä asiallisesti. Sillä, että joissain muissa tilanteissa matkustajat ovat käyttäytyneet rumaa kieltä ei ole mitään tekemistä tämän tapauksen kanssa. Suukkojen pyytely ei ole asiallista, joten potkut ovat asialliset.


Quote
Mitä tulee oikeustoimikelpoisuuteen, niin minä pidän ihan aiheellisena että se jota vastaan on tehty rikos on asiassaan reippaasti aktiivinen ja hoitaa asiansa niin että ITSE TAI VANHENMPIENSA AVUSTAMANA ITSE tekee rikosilmoituksen. Jos on niin henkisesti jälkeenjäänyt ettei kykene itse asiaansa hoitamaan tai niin ahdistunut ettei kykene mitään tekemään, toki vaikuttaa asiaan.

17-vuotias on lapsi. Ei hänen tarvitse itse tehdä tällaista. Puheesi henkisestä jälkeenjääneisyydestä on täysin asiatonta ja uhrin kunniaa loukkaavaa.

Quote
Työsuhteen laittoman purun seuraukset ovat tässä tapauksessa erittäin kovat. Kovemmat kuin työttömälle ammattitaparaiskarille määrätyt vankeustuomiot ja toimeenpanemattomat karkotukset.

Mikä argumentti tämä on? Miten noi edes liittyvät toisiinsa? Ei näe miten rahallisen korvauksen määrääminen firmalle olisi kovempi kuin vankilaan joutuminen.

siviilitarkkailija

http://www.youtube.com/watch?v=xVpQ7AM9PYI

Kuvamateriaalia päähän potkitun linja-autonkuljettajan sekä hänet potkineiden rikollisten oikeudenkäynnistä. Mursuseni luulet ilmeisesti että helsingin seudun joukkoliikennetyöntekijöiden ainoa ongelma olisi rumien puhuminen. Näin ei ole.

Vaarallinen ja väkivaltainen tilanne syntyy kun sammuneita herätetään. 99% herätetyistä ei käyttäydy herätettäessä agressiivisesti. 1% käyttäytyy ja kun niitä herätyksiä on jokaisella työtätekevällä jokaisessa työvuorossa, niin vuoden parin sisällä vastaan tulee väkisinkin erittäin vaarallinen ja väkivaltainen herätettävä. Eikä kyseessä ole sukupuoli, ikä vaan luonne ja ihmistyyppi. Se miten tämä tilanne kohdataan ja mitä varotoimia jokainen työntekijä ottaa on työntekijän omalla vastuulla. Työnantaja ei suojele työntekijää EIKÄ VARTIOINTIA TAI POLIISEJA OLE RIITTÄVÄSTI.

Quote17-vuotias on lapsi.
Tämä on sinun näkemyksesi. Mm HSL-ei käsittele 17 vuotiasta lapsena. 17 v MAKSAA LIPUSTAAN TÄYDEN HINNAN.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Mursu

Quote from: siviilitarkkailija on 01.02.2014, 12:55:06
http://www.youtube.com/watch?v=xVpQ7AM9PYI

Kuvamateriaalia päähän potkitun linja-autonkuljettajan sekä hänet potkineiden rikollisten oikeudenkäynnistä. Mursuseni luulet ilmeisesti että helsingin seudun joukkoliikennetyöntekijöiden ainoa ongelma olisi rumien puhuminen. Näin ei ole.

Tuolla ei ole mitään tekemistä tämän tapauksen kanssa. Ei mitään!

Quote
Quote17-vuotias on lapsi.
Tämä on sinun näkemyksesi. Mm HSL-ei käsittele 17 vuotiasta lapsena. 17 v MAKSAA LIPUSTAAN TÄYDEN HINNAN.

Taas epäoleellisuuksia. Kun minä oli 12, olisin joutunut maksamaan aikuisten lipun, ellei minulla ollut koululaislippua. En kokenut olevani aikuinen. Loppuhinnoittelulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko joku aikuinen.

Luotsi

Quote from: Saippuakupla on 01.02.2014, 12:08:41
Quote from: Tabula Rasa on 01.02.2014, 10:41:17
Luulisi tällaisen aiheuttavan lainsäädännössä pakollisen turvakameran riittävällä valaistusteholla ja kuvanlaadulla bussiin vakiovarusteeksi. Kuljettajan vastuulle että laite toimii. Mikäli ei toimi ja jotain tapahtuu niin luetaan kyljettajan syyksi mikäli ei ole todisteita muusta.

Onhan siellä bussissa ollut toimiva kamera. Kuljettaja sammutti bussin valot ennen kuin meni herättelemään sammunutta tyttöä, joten kameratallenteen kuvanlaatu on huono.

QuoteTyötuomioistuin on pääkäsittelyssä katsonut linja-auton valvontakameran nauhoitteen tapahtumista 19.8.2012.

Linja-auton valvontakameran nauhoitteesta on ilmennyt, että muutamaa pysäkkiä ennen vuoron päätepysäkkiä muut matkustajat ovat yrittäneet herätellä penkillä nukkuvaa matkustajaa. Linja-auton tultua päätepysäkille Ylästöön A sammutti linja-autosta valot ja meni herättämään nukkuvaa matkustajaa. Matkustaja lähti keskiovia kohden ilmeisesti unohtaen käsilaukkunsa istuimelle ja palasi hakemaan sitä, minkä jälkeen kuljettaja ja matkustaja siirtyivät etuovelle ja hetken päästä matkustaja poistui etuovesta. Matkustaja jäi tämän jälkeen ulos lähelle linja-autoa.

Nauhan laatu on niin huono ja valaistukseltaan heikko, että siitä ei voi tarkemmin nähdä, mitä matkustaja ja A missäkin vaiheessa tekevät. Kameratallenteelta nähtävistä tapahtumista ei ole käynyt ilmi, että A olisi ahdistellut matkustajaa vastaajan väittämällä tavalla eikä siitä myöskään voida päätellä, että linja-autossa olisi muutenkaan tapahtunut mitään epäasiallista kyseisenä iltana.

http://www.tyotuomioistuin.fi/fi/index/tyotuomioratkaisut/tyotuomioratkaisut/1391173997925.html

Kokonaisuutena todella sekava tapaus.

Tuo valojen sammuttaminen on taatusti poikkeava ja omituinen toimenpide ennen asiakkaan herättelyä, se epäilemättä on ollut vahva argumentti kuskin potkuissa. Valot sammuksiin ja takapenkille tyttöä herättelemään - niin ei vain tehdä.
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

CaptainNuiva

Quote from: ämpee on 01.02.2014, 12:17:59
Olisikohan "suoja-oksennus" toiminut ??
Nimittäin jos itse haluaisin siivota bussia tyhjäksi, en ensimmäisenä toimenpiteenä sammuttaisi valoja.

Juuripa näin, käsittääkseni kuskin pitää vilkaista bussi läpi myös unohtuneiden tavaroiden,siivottomuuden ja mahdollisien
ilkivallan/paikkojen rikkoontumisen vuoksi...Ja nimenomaan viimeistään silloin pistetään päälle kaikki valot, tämähän sanoo jo ihan maalaisjärki.

Vaikeahan näillä tiedoin sinällään puolesta taikka vastaan mitään ehdotonta ja kummempaa sanoa mutta kaksi kohtaa tosiaankin pistää silmään:
"- Linja-auton valvontakameran nauhoitteesta on ilmennyt, että muutamaa pysäkkiä ennen vuoron päätepysäkkiä muut matkustajat ovat yrittäneet herätellä penkillä nukkuvaa matkustajaa."
"- Nauhan laatu on niin huono ja valaistukseltaan heikko, että siitä ei voi tarkemmin nähdä, mitä matkustaja ja A missäkin vaiheessa tekevät."

Tuohon "Hyvä kuva/huono kuva" keissiin kun lisää epätavallisen pyynnön pususta ja toteamuksesta että jossain maassa niin tavataan palveluksesta antaa niin ei näytä hyvältä.
En tiedä enkä todellakaan usko että on ainoatakaan maata missä naiset automaattisesti suutelevat tuntemattomia miehiä erillaisista naisille tehdyistä palveluksista jotka palveluammattiin jo automaattisesti sisältyvät joten kuskin selittely näiltä osin on taatusti hätäkakka...Toisaalta, kuskilla olisi myös ollut mahdollisuus tarkemmin selitää että missä maassa näin on ja valoittaa käytäntöjä näitä osin niin sikälihän olisi sitten tarkastettavissa tämä "Pusukäytäntö" mutta tätä kuski ei sitten kai ole halunut tarkemmin selvittää.

Maalaisjärjellä ajatellen bussin kamera ei ole pelkästään matkustajien turva vaan myös kuskin turva juuri tälläisissa keisseissä, miksi siis mennä sammuttamaan valot vai onko meillä tässä kuski joka ymmärtää vaikkapa ajovalojen merkityksen pimeällä ajaessa mutta ei ymmärrä että kuvaaminenkin normikameroilla vaatii valoa?
Outoa jos tällä tasolla ymmärrys on ihmisellä jolla on allaan kallis auto ja kyydissä kymmeniä ihmisiä...


"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Saippuakupla

Quote from: Luotsi on 01.02.2014, 13:11:44
Tuo valojen sammuttaminen on taatusti poikkeava ja omituinen toimenpide ennen asiakkaan herättelyä, se epäilemättä on ollut vahva argumentti kuskin potkuissa. Valot sammuksiin ja takapenkille tyttöä herättelemään - niin ei vain tehdä.

Kannattaa lukea tuo linkin kautta löytyvä koko teksti. Siellä on tuohonkin asiaa sekä kuljettajana toimineen miehen selitys että työnantajan vastakkainen näkemys asiasta.

http://www.tyotuomioistuin.fi/fi/index/tyotuomioratkaisut/tyotuomioratkaisut/1391173997925.html

Työtuomioistuimen ratkaisussa todetaan:

QuoteKun käytäntö ja ohjeistus nukahtaneen matkustajan poistamisessa linja-autosta on ollut B:n kertomalla tavalla vaihtelevaa eikä poliisin kutsuminen paikalle useinkaan ole tarkoituksenmukaista. A:n ei voida katsoa toimineen työnantajan ohjeistuksen vastaisesti ainakaan sillä tavalla, että sille olisi annettava merkitystä arvioitaessa A:n toimintaa työsuhteen päättämisperusteen kannalta.

jmm

Quote from: Luotsi on 01.02.2014, 13:11:44
Tuo valojen sammuttaminen on taatusti poikkeava ja omituinen toimenpide ennen asiakkaan herättelyä, se epäilemättä on ollut vahva argumentti kuskin potkuissa. Valot sammuksiin ja takapenkille tyttöä herättelemään - niin ei vain tehdä.

Tästä olen samaa mieltä. Aivan kuin kuski nimenomaan olisi halunnut salata kameroilta mitä hän menee tekemään tytölle.

Quote from: Saippuakupla on 01.02.2014, 13:19:48
Quote from: Luotsi on 01.02.2014, 13:11:44
Tuo valojen sammuttaminen on taatusti poikkeava ja omituinen toimenpide ennen asiakkaan herättelyä, se epäilemättä on ollut vahva argumentti kuskin potkuissa. Valot sammuksiin ja takapenkille tyttöä herättelemään - niin ei vain tehdä.

Kannattaa lukea tuo linkin kautta löytyvä koko teksti. Siellä on tuohonkin asiaa sekä kuljettajana toimineen miehen selitys että työnantajan vastakkainen näkemys asiasta.

http://www.tyotuomioistuin.fi/fi/index/tyotuomioratkaisut/tyotuomioratkaisut/1391173997925.html

Kyllä vaikuttaa aika pahalta kuskin kannalta. Mitä ihmettä hänelle pitäisi tehdä, jos epäillään alaikäisen matkustajan seksuaalisesta ahdistelusta ja asiaa selvitettäessä jää monta kertaa valehtelusta kiinni?

QuoteTapahtumista Veolia Transport Vantaa Oy sai tietää julkisuuden kautta siten, että iltapäivälehden toimittaja soitti asiasta. A valehteli tapahtuneesta kahteen eri otteeseen yhtiön edustajille ja kiisti, että mitään epänormaalia olisi tapahtunut. Kuulemistilaisuudessa A myönsi auton matkustajatilan valojen sammuttamisen, käsien kietomisen tytön ympärille ja suukon pyytämisen. Työnantajan edustaja pyysi useaan otteeseen kuljettajaa kertomaan, millä työnantaja voi hänet tilanteesta pelastaa. A ei osannut tähän vastata. A ei halunnut katsoa videotallennetta ja siten pyrkiä selittämään tekojaan. Työnantajan luottamus A:han linja-autonkuljettajana katosi tuolloin täydellisesti.
"The difference between a cult and religion? A cult is led by a guy who knows it's bullshit. In a religion, that guy is dead." - Joe Rogan

CaptainNuiva

Jos kerran näin niin jos taas käytetään maalaisjärkeä niin keissi on aivan selvä, korvaukset näköjään pistettiin sitten maksamaan koska rikastus ja etnisyys eli tuplastandari osoitti taas voimansa...Tai positiivinen syrjintä, ihan miten vain.
Pottunenä lähtisi tälläisen jälkeen firmasta ilman vuoden palkaa, perässään mahdollinen korvausvaade.

http://www.tyotuomioistuin.fi/fi/index/tyotuomioratkaisut/tyotuomioratkaisut/1391173997925.html
"Tapahtumista Veolia Transport Vantaa Oy sai tietää julkisuuden kautta siten, että iltapäivälehden toimittaja soitti asiasta. A valehteli tapahtuneesta kahteen eri otteeseen yhtiön edustajille ja kiisti, että mitään epänormaalia olisi tapahtunut. Kuulemistilaisuudessa A myönsi auton matkustajatilan valojen sammuttamisen, käsien kietomisen tytön ympärille ja suukon pyytämisen. Työnantajan edustaja pyysi useaan otteeseen kuljettajaa kertomaan, millä työnantaja voi hänet tilanteesta pelastaa. A ei osannut tähän vastata. A ei halunnut katsoa videotallennetta ja siten pyrkiä selittämään tekojaan. Työnantajan luottamus A:han linja-autonkuljettajana katosi tuolloin täydellisesti."
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Saippuakupla

Quote from: jmm on 01.02.2014, 13:21:19
Quote from: Luotsi on 01.02.2014, 13:11:44
Tuo valojen sammuttaminen on taatusti poikkeava ja omituinen toimenpide ennen asiakkaan herättelyä, se epäilemättä on ollut vahva argumentti kuskin potkuissa. Valot sammuksiin ja takapenkille tyttöä herättelemään - niin ei vain tehdä.

Tästä olen samaa mieltä. Aivan kuin kuski nimenomaan olisi halunnut salata kameroilta mitä hän menee tekemään tytölle.

Työnantaja ei näytä kiistäneen kuljettajan kertomusta siitä, että hänelle on voitu opettaa moinen käytäntö, jonka mukaan valot kannattaa sammuttaa. Työnantaja vetoaa sen sijaan ohjeistukseen, joka koskee väkivaltatilanteissa toimimista.

QuoteB:n mukaan hänelle oli opetettu linja-autonkuljettajan työtä aloittaessaan, että kun kuljettaja sammutti linja-autosta valot, matkustaja havahtuu siihen. Käytännön työssä kuljettajat toimivat ovien suhteen eri tavoin, jotkut sulkivat ovet ja toiset pitivät ne auki poistettaessa nukahtanutta matkustajaa linja-autosta. Poliisia oli käytännössä viikonloppuöisin vaikeaa ja aikaa vievää saada paikalle poistamaan matkustaja linja-autosta.

QuoteNäyttö kuljettajille annetusta ohjeistuksesta vastaavia tilanteita varten on ollut joiltain osin ristiriitaista. C:n kertoman mukaan nukkuva tai sammunut matkustaja pitäisi pyrkiä herättämään niin, että autossa on muitakin matkustajia, ensin huutelemalla ja sitten tarvittaessa kevyesti olkapäästä ravistelemalla. Mikäli tämä ei auttanut, kuljettajan tuli soittaa poliisi poistamaan matkustaja autosta. C:n kertoma perustuu Veolia Transport Vantaa Oy:n väkivaltaohjeeseen 5.9.2011 (vastaajan todiste 3), joka on kuljettajille laadittu toimintaohje väkivallan välttämiseksi. B:n mukaan hänelle oli opetettu linja-autonkuljettajan työtä aloittaessaan, että kun kuljettaja sammutti linja-autosta valot, matkustaja havahtuu siihen. Käytännön työssä kuljettajat toimivat ovien suhteen eri tavoin, jotkut sulkivat ovet ja toiset pitivät ne auki poistettaessa nukahtanutta matkustajaa linja-autosta. Poliisia oli käytännössä viikonloppuöisin vaikeaa ja aikaa vievää saada paikalle poistamaan matkustaja linja-autosta.

Työtuomioistuin toteaa näiltä osin edellä mainitusta kirjallisesta ohjeesta ilmenevän selkeästi, että se on laadittu kuljettajien kokeman väkivallan uhan välttämiseksi eikä sitä ilmeisesti ole varsinaisesti tarkoitettu menettelytapaohjeeksi nyt kyseessä olevan tapahtuman kaltaiseen tilanteeseen. On epätodennäköistä, että A olisi tässä tilanteessa kokenut tarpeelliseksi välttää väkivallan uhkaa. Kun käytäntö ja ohjeistus nukahtaneen matkustajan poistamisessa linja-autosta on ollut B:n kertomalla tavalla vaihtelevaa eikä poliisin kutsuminen paikalle useinkaan ole tarkoituksenmukaista. A:n ei voida katsoa toimineen työnantajan ohjeistuksen vastaisesti ainakaan sillä tavalla, että sille olisi annettava merkitystä arvioitaessa A:n toimintaa työsuhteen päättämisperusteen kannalta.

Marija

Juu. Tuollaisia asioita ei sanota edes leikillään.
Jokaisella ihmisellä on oikeus koskemattomuuteen.

Varsinkin lapsilla ja nuorilla, myös aikuisillakin.

Jos taas ahdistelua EI ole tapahtunut, tytöllä olisi syytä pyytää auttavaiselta kuskilta anteeksi sekoilujaan ja hänen maineensa tahraamista. Olikohan tytön kohdalla tällöin kyse kotona huomion siirtämisestä tytön omasta yöreissusta muka dramaattisempaan tapahtumaan?

Arvoton

Ei ollut likka täysi-ikäinen, mutta oli kylläkin ylittänyt suojaikärajan. Että lapsesta ei siltä kannalta ollut kysymys.

Saippuakupla

Quote from: CaptainNuiva on 01.02.2014, 13:29:09
Jos kerran näin niin jos taas käytetään maalaisjärkeä niin keissi on aivan selvä, korvaukset näköjään pistettiin sitten maksamaan koska rikastus ja etnisyys. Pottunenä lähtisi tälläisen jälkeen firmasta ilman vuoden palkaa, perässään mahdollinen korvausvaade.

http://www.tyotuomioistuin.fi/fi/index/tyotuomioratkaisut/tyotuomioratkaisut/1391173997925.html
"Tapahtumista Veolia Transport Vantaa Oy sai tietää julkisuuden kautta siten, että iltapäivälehden toimittaja soitti asiasta. A valehteli tapahtuneesta kahteen eri otteeseen yhtiön edustajille ja kiisti, että mitään epänormaalia olisi tapahtunut. Kuulemistilaisuudessa A myönsi auton matkustajatilan valojen sammuttamisen, käsien kietomisen tytön ympärille ja suukon pyytämisen. Työnantajan edustaja pyysi useaan otteeseen kuljettajaa kertomaan, millä työnantaja voi hänet tilanteesta pelastaa. A ei osannut tähän vastata. A ei halunnut katsoa videotallennetta ja siten pyrkiä selittämään tekojaan. Työnantajan luottamus A:han linja-autonkuljettajana katosi tuolloin täydellisesti."

Tuo kohta on työnantajan perusteluista, joilla työnantaja on kiistänyt kanteen. Tuo ei ole työtuomioistuimen ratkaisusta. Työtuomioistuimen ratkaisusta:

QuoteEdellä selostetusti valvontakameran nauhalta näkyvistä tapahtumista ei ole ilmennyt, että A olisi käyttäytynyt sopimattomasti tai epäasiallisesti kyseistä matkustajaa kohtaan tai toiminut vastoin työnantajan nimenomaisia, vastaavia tilanteita koskevia määräyksiä. A on C:n ja D:n kertomusten mukaan kiistänyt, että kyseisenä iltana olisi tapahtunut mitään poikkeavaa eikä hän ollut kokenut, että olisi tapahtunut mitään väärää. C:n mukaan se, ettei A ole missään vaiheessa kokenut tapahtuneessa mitään väärää on johtanut luottamuspulaan. Työtuomioistuin toteaa, että A on perustellusti voinut olla siinä käsityksessä, ettei vuoron päättyessä tapahtuneessa ollut sinänsä mitään poikkeavaa huomioon ottaen, että kyse oli viikonloppuyöstä. A on johdonmukaisesti kertonut ensin, ettei mitään poikkeuksellista ollut tapahtunut ja myöhemmin kiistänyt häneen kohdistuneet epäilyt. Työtuomioistuimen käsityksen mukaan tämä viittaa siihen, ettei hän ole mieltänyt menetelleensä ohjeiden vastaisesti tai muutoinkaan moitittavasti, taikka ollut tietoinen, että matkustaja olisi voinut olla eri käsityksessä tapahtumista. A on itse kertonut ja myöntänyt todenneensa matkustajalle tämän poistuttua ulos ovesta, että tämä voisi ainakin kiittää tai antaa pusun hänelle. Jotta sopimaton käyttäytyminen riittäisi irtisanomisperusteeksi, sen tulee muodostaa asiallinen ja painava syy. Muussa tapauksessa työnantaja voi puuttua työntekijän menettelyyn tarvittaessa lievemmillä keinoilla. Suukon pyytämistä tällaisessa tilanteessa voidaan pitää epäasiallisena käyttäytymisenä, mutta se ei kuitenkaan muodosta irtisanomisperustetta.

Edellä selostettujen seikkojen perusteella työtuomioistuin päätyy siihen, että yhtiöllä ei ole ollut myöskään irtisanomissuojasopimuksessa tarkoitettua perustetta päättää A:n työsopimusta myöskään irtisanomalla.

CaptainNuiva

Tuo Metron otsikointi on kummallinen.
Matkustajan seksuaalinen häirintä ja/tai ahdistelu ei siis ole millään muotoa kiellettyä taikka rangaistavaa?
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Mursu

Quote from: Arvoton on 01.02.2014, 13:33:49
Ei ollut likka täysi-ikäinen, mutta oli kylläkin ylittänyt suojaikärajan. Että lapsesta ei siltä kannalta ollut kysymys.

Jo menee ala-arvoiseksi nämä kommentit. Suojaikäraja liittyy vapaaehtoisiin seksuaalisuhteisiin ei ahdisteluun. Se ei myöskään tarkoita, että 17 vuotias ei olisi lapsi.