2011-02-24 HS Vieraskynä: Populismi lupaa järjestystä epäjärjestykseen

[skrabb]

VIERASKYNÄ
Populismi lupaa järjestystä epäjärjestykseen

Timo Soinin kaltaiset poliitikot vetoavat kansaan yksinkertaistamalla asioita ja tarjoamalla paluuta vanhoihin hyviin aikoihin.
24.2.2011 3:00

A A Erkki Karvonen Kirjoittaja on Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori.

Timo Soinin johtamien perussuomalaisten kannatus on viimeaikaisten mielipidemittausten mukaan kasvanut hurjasti.

Mikä suosioon on syynä? Mihin tarpeisiin populistinen politiikka vetoaa?

Soinin suosion perusteita kannattaa hakea amerikkalaisen sosiologin Orrin E. Klappin symbolisen johtajuuden ideasta.

Symbolinen johtaja on eräänlainen artisti, joka osaa tulkita sanoiksi tai säveliksi kansan kulloisetkin tuntemukset ja mielialat. Hän on kuin ukkosenjohdatin, jonka kautta kansan latautunut tunnelma purkautuu ja epämääräisinä pidetyt asiat saavat selvemmän ilmiasun. Seurauksena on usein maanvyörymään verrattava kansansuosio.

Politiikkaa voi ajatella populaaritaiteellisena toimintana, jossa luodataan väen syvimpiä tuntoja ja yritetään muotoilla kansaan menevää retoriikkaa. Politiikan ja populaarikulttuurin suhdetta tutkinut brittiprofessori John Street on todennut, että varsinkin populistinen politiikka on enemmän taidetta kuin tiedettä.

Politiikassakin voi olla kyse fanikulttuurista: Timo Soini -nimisen poliittisen trubaduurin rallit miellyttävät monia, ja hänellä on Suomessa kosolti ihailijoita.

Soinin suosio perustuu nimenomaan hänen puhelahjoihinsa. Soini osaa kansanomaistaa ja kiteyttää asiansa niin, että hänelle taputtavat myös toimittajat, ammattimaiset pelkistäjät. Televisiossa Soini on kuin kotonaan. Hän on hahmoltaan hyvänsuovan rauhallinen ja mitä sopivin edustamaan ja symboloimaan tavallista kansaa.
...

Thompsonin mukaan skandaalit syntyvät, kun joku rikkoo yhteisön moraalista järjestystä eli ylittää sopivana pidetyn käytöksen rajat. Rike tuodaan julkisuuteen, ja yhteisö alkaa median myötävaikutuksella paheksua asiaa. Useimmiten skandaali kohdistuu eliitin jäseniin. Mitä korkeampi virka, sitä suuremmat ovat nuhteettomuuden odotukset.

Jos henkilö edustaa tai symboloi jotain yhteiskunnan arvoa, väärinkäytökset juuri tässä suhteessa ovat erityisen paheksuttavia. Piispan ei sovi rikkoa kuudetta käskyä, eikä poliisi saa pitää lakia pilkkanaan.

Thompsonin mukaan skandaalit ovat poliittisille toimijoille vaarallisia siksi, että ne tuhoavat hyvän maineen ja luottamuspääoman. Koko yhteiskuntaelämä perustuu toimijoiden väliseen luottamukseen, joka karttuu pitkän ajan kuluessa mutta voi nollautua hetkessä.

Thompson jakaa poliittiset skandaalit valtaan, seksiin ja talouteen liittyviin. Kaikkia näitä on Suomessa riittänyt. Etenkin pitkäaikainen vaalirahoituskohu on murentanut koko poliittisen järjestelmän uskottavuutta, joka oli jo ennestään heikko. Vanha valta on kriisissä: sen olemassaolon oikeutus on kyseenalaistettu.

Skandaalit kohdistuvat eliittiin. Populistinen puolue on nimensä mukaisesti kansan tai rahvaan (populus) asialla "herroja" vastaan.

Suomessakin ero tavallisen kansan ja eliitin välillä on revennyt suureksi: enää ei olla samassa veneessä kuten joskus ennen. Eliitti intoutuu muutoksesta ja tahtoo kiihdyttää sitä, koska juuri uudelleenorganisoinnissa johto pääsee näyttämään kykynsä.

Tavalliselle kansalaiselle maailmanjärjestyksen alituinen murentuminen ja epävarmuus luovat ahdistusta. Vastareaktiona syntyy tarve saada maailmaan turvallisuutta, järjestystä ja selkeyttä. Halutaan painaa jarrua ja pysäyttää hullunmylly. Tähän tarpeeseen Soini vastaa.

Sääntelemätön kapitalismi on hyvin radikaali järjestelmä, joka mullistaa jatkuvasti ihmisten elinoloja.

Kemian tapaan radikaali voidaan ymmärtää äärimmäisen reaktiiviseksi ja siksi epävakaaksi yhdisteeksi. Turbokapitalistisen kilpailun ja kehittämisen oloissa edellinen muutos ei ehdi vakiintua, kun uusi mullistus jo pyyhkäisee ylitsemme.

Tätä taustaa vasten perussuomalaiset ovat naapurimaan ruotsidemokraattien tapaan niin sanottu kansalliskonservatiivinen liike, joka kaipaa nostalgisesti paluuta vanhoihin hyviin aikoihin. Ehkä toiveena on myös saada hallitsematon muutos takaisin ihmisten hallintaan.

Kansalliskonservatiivisuuteen kuuluu usein muukalaisviha. Tässäkin aukeaa railo eliitin ja rahvaan välille: jos eliitti oli 1930-luvulla ideologisesti "hurraa-isänmaallista", niin nykyään se on paremminkin "hurraa-kansainvälistä". Korkeasti koulutetuille kansainvälisyys on mahdollisuus, mutta duunarille se on usein uhka ja epävarmuustekijä.

Koulutetut ovat liberaaleja, suvaitsevaisia ja sallivia. Kaukaa oikealta tulkittuna tämä on pehmeyttä, puolustuskyvyttömyyttä ja heikkoutta, joiden tilalle tarvitaan kuria ja kunnon järjestyksen palauttamista.
...

Koko kirjoitus:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Populismi+lupaa+j%C3%A4rjestyst%C3%A4+ep%C3%A4j%C3%A4rjestykseen/1135264040925

[skrabb]

HS - Mielipide - 22.2.2011 - 2192 merkkiä - 1. painos

Perussuomalaisten nousu ja tuho

Vaalien voittaja on jo selvillä. Niin on myös seuraavan vaalikauden suurin häviäjä: porukka on yksi ja sama. Perussuomalaiset vyörynevät eduskuntaan tuloksella, joka on kymmenen prosentin korkeammalla puolen. Edustajien lukua vaalituloksen jälkeen voi vain arvailla - samoin sitä, mikä on perussuomalaisen eduskuntaryhmän koko vaalikauden päättyessä.

Perussuomalaiset on määritelty protestipuolueeksi. Määritelmä on tyhjentävä. Mitään muuta he eivät ryhmänä ole. Tässä on kuitenkin tulevan tuhon siemen.

Perussuomalaisten mielestä suurimmat pahat ovat Euroopan unioni ja rahaliitto. Puolueen rakenteissa piilee kolmaskin paha. Siitä ei vielä puhuta, mutta pian se ohittaa niin maahanmuuttajat, EU:n kuin vanhojen puolueiden virheetkin. Pahan nimi on ryhmäkuri.

Perussuomalaisen politiikan kuvassa ryhmäkuri on väsyneiden puolueiden synti, vapaata toimintaa kahlitseva puoluebyrokraattinen paise. Ryhmäkuri on kuitenkin yksi poliittisen toiminnan peruspilareista. Ilman yhtenäisenä esiintyvää ryhmää ei ole voimaa politiikan neuvottelupöydissä.

Siksi politiikassa on tärkeää sopia asiat ensin omalla porukalla ja pitää sovitusta myös kiinni, vaikka kuinka sattuisi. Seksi, uskonto ja ydinvoima ovat omantunnon asioita, muissa ei sooloilua katsota hyvällä.

Kun eduskuntaryhmän koko kasvaa nykyisestä kuudesta yli kahdenkymmenen, Arkadianmäellä alkaa touhuta sekalainen seurakunta: uuden elämän perussuomalaisista löytäneet paikallispolitiikan konkarit, eriväriset protestiehdokkaat ja yhden asian halla-ahot. Maakuntien ääniharavat ja muut kellokkaat ryhtyvät hakemaan omaa osuuttaan perussuomalaisesta medianäkyvyydestä. Samalla yhden miehen mediashow olisi taottava poliittiseksi joukkovoimaksi. Kuinkahan käy?

Miten esimerkiksi perussuomalaisten pienyrittäjien muutosryhmän esittämät työehtosopimuksien heikentämiset ja työnantajamaksujen (lue tulevien työeläkkeiden) leikkaukset otetaan vastaan entisen ay-jyrän, nykyisen perussuomalaisen vaalityöntekijän Matti Putkosen edustamien perusduunarien keskuudessa?

MATTI VUOHELAINEN SIPOO

http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Perussuomalaisten+nousu+ja+tuho/HS20110222SI1MP01geg?free=Perussuomalaisten nousu ja tuho&date=20110124&advancedSearch=&

[Kareliana-55]

Tätä taustaa vasten perussuomalaiset ovat naapurimaan ruotsidemokraattien tapaan niin sanottu kansalliskonservatiivinen liike, joka kaipaa nostalgisesti paluuta vanhoihin hyviin aikoihin. Ehkä toiveena on myös saada hallitsematon muutos takaisin ihmisten hallintaan.

Kansalliskonservatiivisuuteen kuuluu usein muukalaisviha. Tässäkin aukeaa railo eliitin ja rahvaan välille: jos eliitti oli 1930-luvulla ideologisesti "hurraa-isänmaallista", niin nykyään se on paremminkin "hurraa-kansainvälistä". Korkeasti koulutetuille kansainvälisyys on mahdollisuus, mutta duunarille se on usein uhka ja epävarmuustekijä.

Koulutetut ovat liberaaleja, suvaitsevaisia ja sallivia. Kaukaa oikealta tulkittuna tämä on pehmeyttä, puolustuskyvyttömyyttä ja heikkoutta, joiden tilalle tarvitaan kuria ja kunnon järjestyksen palauttamista.
...

Omien korvieni välistä tulkittuna taas viime vuosina harjoitettu politiikka on jakanut kansaa kahtia yhä selvemmin menestyjiin ja toisaalta jopa niihin, joille jokapäiväinen leipäkään ei ole enää saatavissa muutoin kuin almujen kautta.
Harjoitettu politiikka ei mielestäni missään nimessä ole ollut pehmeää, eivätkä sen politiikan tekijät ainakaan puolustuskyvyttömiä, saati sitten heikkoja. Päinvastoin. Joten oma näkökulmani ei sitten ainakaan ole tuo "kaukaa oikealta", harkitessani nyt antavani ääneni perussuomalaiselle ehdokkaalle tulevissa vaaleissa.

Ehkä toiveena on myös saada hallitsematon muutos takaisin ihmisten hallintaan.

Yllä olevan muotoilisin näin:

Ei vain ehkä vaan kyllä; toivon, että perussuomalaisten politiikkana on toimia sen puolesta, että edes osa nykyisen hallitsemattoman muutoksen komponenteista(tähän saakka harjoitetun politiikan negatiiviset seuraukset) saataisiin hallintaan.

Perussuomalaiset...ruotsidemokraatit..pläp..pläp...sama..samma..pläp..

Tästä..pläp..seuraava ..pläp ..johtopäätös..pläp...muukalaisviha..suorastaan..pläp..ihmisviha..äääriajattelua..kaaaukaa oikealta..pläp

Impivaara...pläp...pläp...

EI!

Vaan:

Eteenpäin - sano mummo lumessa.

Ja sitä kuuluisaa ryhtiliikettä tässä nykytilanteessa
voisi olla vaikka jalkojensa heittäminen olkapäilleen - eipähän ainakaan silloin talleksisi jalkoihinsa niitä, joiden ääni ei kuulu ja joita oikein kukaan ei muista olevankaan...

Tällaista äärijumppaa tällä kertaa täältä.

Terveisin, Liikkuva äänestäjä   

[JR]

Minä vaan olen sitä mieltä, että Perussuomalaisten kannatus johtuu siitä, että kaikkien puolueitten johto on liberaalien käsissä ja kaikkien puolueitten konservatiivit eivät sitä politiikkaa tue.

[EL SID]

Onhan Pohjalaisellakin asenneongelma, mutta Hesarilla se on aivan ylivertainen. Ilkka-konserniin kuuluvan Pohjalaisen tempaukset ymmärtää, Persut ovat alueella keskustan, joka omistaa ison osan Ilkka-konsernista, pahin kilpailija, mutta mikä hesaria vaivaa? muuta kuin Berlusconimainen halu pyrkiä osoittamaan erkon media-imperiumin voima?

[Roope]

Thompsonin mukaan skandaalit ovat poliittisille toimijoille vaarallisia siksi, että ne tuhoavat hyvän maineen ja luottamuspääoman. Koko yhteiskuntaelämä perustuu toimijoiden väliseen luottamukseen, joka karttuu pitkän ajan kuluessa mutta voi nollautua hetkessä.

Olipa pitkä kirjoitus, kun olennainen oli näissä parissa lauseessa.

Kansalliskonservatiivisuuteen kuuluu usein muukalaisviha. Tässäkin aukeaa railo eliitin ja rahvaan välille: jos eliitti oli 1930-luvulla ideologisesti "hurraa-isänmaallista", niin nykyään se on paremminkin "hurraa-kansainvälistä". Korkeasti koulutetuille kansainvälisyys on mahdollisuus, mutta duunarille se on usein uhka ja epävarmuustekijä.

Koulutetut ovat liberaaleja, suvaitsevaisia ja sallivia. Kaukaa oikealta tulkittuna tämä on pehmeyttä, puolustuskyvyttömyyttä ja heikkoutta, joiden tilalle tarvitaan kuria ja kunnon järjestyksen palauttamista.

Kyseenalaistamaton suvaitsevaisuus, kulttuurirelativismi ja itseinho ovat myös kaukaa ulkomailta katsottuna pehmeyttä, puolustuskyvyttömyyttä ja heikkoutta. Sitä käytetään hyväksi. Ja kysehän ei ole näiden koulutettujen henkilökohtaisista uhrauksista, päinvastoin. He saavat monikultturismin edistämisestä itselleen lisää resursseja, vaikutusvaltaa ja mahdollisuuksia tai vähimmilläänkin moraalista pääomaa vertaistensa keskuudessa.

[Roope]

Paremman puutteessa tähän populismiketjuun:

Kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita

[...]

Tällainen sivistysusko on keskustelijoiden mukaan enää pelkkä kaunis muisto. Sen ovat korvanneet populismi ja älyllinen laiskuus.


Viime vuosina vahvistunut antielitismi ei syntynyt tyhjästä. Suomessa monia tärkeitä asioita on hoideltu eliitin kesken tai sen vankassa ohjauk­sessa.

Eliitti ajoi EU:hun ja euroon liittymistä. Kehitysapua ja pakolaispolitiik­kaa on perusteltu Suomen kansainvälisellä vastuulla. Kriminaalipolitii­kassa asiantuntijat ovat kannattaneet lievempiä rangaistuksia kuin taval­linen kansa. Kulttuurin piirissä kansansuosio oli pitkään pikemminkin huono kuin hyvä asia.

Ei olekaan ihme, että juuri EU, kehitysapu, pakolaiset, rikokset ja "post­moderni taide" ovat olleet populistipoliitikkojen kestoaiheita.

Tällaista populismia on helppo ymmärtää. Totta kai ihmisiä ärsyttää, jos joitakin mielipiteitä ja niiden esittäjiä pidetään tyhminä ihan peruste­luista riippumatta.

On hyvä, jos ajatuksia ei niellä vain siksi, että joku arvovaltainen on ne esittänyt. Sellaista epäluuloisuutta voi kutsua vaikka älykkääksi populis­miksi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on sellainen populisti. Soi­ni ei pelkää ärsyttää eliittiä eikä puhua asioista kansan kielellä, mutta hän on ottanut asioista selvää.

Kun Helsingin Sanomat pani Soinin maantietotestiin, hän otti täydet pis­teet, aivan kuten ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan pitääkin.


Älykäs populismi vaatii kuitenkin ajatustyötä. Helpommalla pääsee, kun tyytyy älyttömään populismiin.

Silloin voi ehdottaa roturekistereitä tai etnisiä hihamerkkejä, vaatia slummeja rupusakille tai lietsoa pahvinaamari päässä luokkasotaa – pu­humattakaan kaikesta muusta älämölöstä, jota verkkosivut nykyään tul­vivat.

Älytön populisti ei perehdy asioihin eikä seiso sanojensa takana, sillä hä­nen puheensa ovat aina pelkkiä provoja, läppiä tai mediapläjäyksiä.

Älyttömyyden taustalla voi olla väärinkäsitys. Yleisen auktoriteettiuskon hiivuttua ihmiset ovat innostuneet siitä, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Niin onkin. Mutta vaikka kaikki ihmiset ovat yhtä ar­vokkaita, kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita.

Perusteelliseen tiedonhankintaan ja eri näkökantojen puntarointiin pe­rustuva mielipide on arvokkaampi kuin lonkalta heitetty läppä, aivan ku­ten hyvin rakennettu talo on parempi kuin kehnosti pystytetty.

Sen sanominen ei ole elitismiä vaan tervettä järkeä.

[...]

Jos halutaan, että kaikki suomalaiset voivat tulevaisuudessakin kokoon­tua yhteisen pöydän ääreen, menestyjien täytyy kantaa vastuunsa ja päättäjien tehdä hyviä päätöksiä. Mutta se ei riitä.

Jos osa ihmisistä päättää panna aivot narikkaan, kansan kahtiajakoa ei voi estää mikään.

Saska Saarikoski

Kirjoittaja on HS:n Kuukausiliitteen toimittaja.

Helsingin Sanomat 9.1.2014

Perusteelliseen tiedonhankintaan ja eri näkökantojen puntarointiin pe­rustuva mielipide on arvokkaampi kuin lonkalta heitetty läppä, aivan ku­ten hyvin rakennettu talo on parempi kuin kehnosti pystytetty.

Sen sanominen ei ole elitismiä vaan tervettä järkeä.

Kun Hesarissa on väitetty viime kuukausina useampaan otteeseen, että Norjaan on pyrkinyt 3 500 syyrialaista turvapaikanhakijaa ja Suomeen alle sata, tai kun HS:n toimittaja Anna-Liisa Kauhanen on pariinkin kertaan kirjoittanut, että Norjan edistyspuolue ei aja vähempää kuin rajojen sulkemista kaikelta maahanmuutolta, niin eiväthän tuollaiset lonkalta heitetyt läpät ole yhtä arvokkaita kuin rehellinen tiedonhankintaan perustuva journalismi. Mutta tuollaisen lonkalta heitetyn läpän painoarvo muuttuu valtakunnan suurilevikkisimmässä sanomalehdessä paljon todellista arvoaan suuremmaksi, eikä kovin paljon auta, että jossain netinnurkassa oikaistaan, miten asia oikeasti on.

Hesarin pitäisi tehdä jotain toimituksensa ylimielisen oikeassa olemisen, itsekritiikittömyyden ja ylhäältä alaspäin katsomisen kulttuurille, jota tuo Saarikosken kolumni sittenkin henkii, vaikka itse asiasisällön voin allekirjoittaa lähes sellaisenaan.

e: linkki

[Vasarahammer]

Hesarin pitäisi tehdä jotain toimituksensa ylimielisen oikeassa olemisen, itsekritiikittömyyden ja ylhäältä alaspäin katsomisen kulttuurille, jota tuo Saarikosken kolumni sittenkin henkii, vaikka itse asiasisällön voin allekirjoittaa lähes sellaisenaan.

Ei onnistu, koska ylimielisyys ja omahyväisyys ovat niin syvällä toimintakulttuurissa.