News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2013-12-30: Sampo Terho: Suomalaisuuden liittoa vastaan hyökättiin

Started by Emo, 30.12.2013, 18:47:24

Previous topic - Next topic

Emo

"Suomalaisuuden liitto joutui hyökkäyksen kohteeksi"

Sampo Terhon tuorein blogikirjoitus:

http://sampoterho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157278-vihakirjoitus

QuoteSuomalaisuuden Liitto joutui tänä syksynä minun puheenjohtajakauteni kovimman hyökkäyksen kohteeksi. Liittoa syytettiin tiheään tahtiin eri lehdissä mm. ahdasmieliseksi, vihaa lietsovaksi, yksisilmäiseksi, ja vähemmistövihaa nostattavaksi. Syytökset olivat niin rajuja, että haluan nyt kirjoittaa jotain vihasta.

Vanha klisee siitä, että vihan vallassa oleva ihminen muuttuu juuri siksi mitä vihaa, on nähdäkseni paljolti totta. Usein sattuu, että vihastunut ihminen pyrkii mielestään avarakatseisuuden nimissä vaientamaan keskustelukumppaninsa. Hyvin helposti voi myös huomaamattaan vaatia moniarvoisuutta samalla kun itse kieltäytyy tutustumasta erilaisuuteen.

Vihaaminen vaatii silmien sulkemista laajemmalta todellisuudelta, asioiden yksinkertaistamista – siis itsensä tyhmentämistä. Paradoksaalista kyllä, nähdäkseen esimerkiksi poliittisen vastustajan yksinomaan tyhmänä, on itsekin tultava tyhmäksi.

Asian varjopuoli on, että toisen tyhmyys on sinun kuvitelmaasi, oma tyhmyytesi on totta.

Kaikkein vaarallisinta on, kun kiihkeän samanmielinen yhteisö päättää uskotella toisilleen, että heidän tyhmyytensä on älyä, halveksuntansa suvaitsevaisuutta ja kiihkomielisyytensä avarakatseisuutta.

Silloin ollaan kollektiivisen tyhmenemisen tiellä, jolla sanan- ja ajatuksenvapaus tallotaan jalkoihin. Samalla hiljaisesti myönnetään, että keskustelua ei voitu voittaa älyllisesti (mikä yleensä on merkki siitä, että oltiin väärässä). Järki korvataan fanaattisuudella.

Miksi tällainen vastenmielinen vihaideologia kuitenkin niin usein menestyy? Koska ihmisillä on ihmeellisen nautinnollinen tarve huutaa – ja jopa vihata – yhdessä. Yhteinen vihollinen yhdistää, ja jonkun toisen alaspäin osoittelu tuo tympeää itsetyytyväisyyttä ja ylemmyydentunnetta. Mikä parasta, vihansa kohteeseen voi myös projisoida kaiken sen, mitä itsessään inhoaa. Näin tyhmentynyt mieli vapauttaa itsensä pahuudesta.

Parhaiten tämä kaikki onnistuu kieltäytymällä tutustumasta toiseuteen ja ruokkimalla omia harhakäsityksiään sitä kohtaan. Kun vastustaja on mielikuvissa epäinhimillinen, epäinhimillisyys sitä kohtaan on sekin hyväksyttävää – ja jälleen kerran vihaaja on tullut juuri siksi mitä vihasi.

---

Suomalaisuuden Liitto ei edusta eikä hyväksy tällaista maailmankuvaa. Uudenvuoden lupauksena yritän tulevanakin vuonna ohjata kielikeskustelua järjelliselle pohjalle, mm. kun kansalaisaloite ruotsin kielen vapaaehtoisuudesta viedään eduskuntaan.

http://www.suomalaisuudenliitto.fi/?page_id=453

Ja blogikirjoitusta käsittelevä US:n uutinen: 

QuoteEuroparlamentaarikko, Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja Sampo Terho (ps.) on sitä mieltä, että hänen johtamansa liitto on joutunut hyökkäyksen kohteeksi.

-    Suomalaisuuden liitto joutui tänä syksynä minun puheenjohtajakauteni kovimman hyökkäyksen kohteeksi. Liittoa syytettiin tiheään tahtiin eri lehdissä mm. ahdasmieliseksi, vihaa lietsovaksi, yksisilmäiseksi, ja vähemmistövihaa nostattavaksi, Terho kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Suomalaisuuden liitto ajaa esimerkiksi pakollisen ruotsinopiskelun poistamista kouluista. Terho kirjoittaa liiton näkemysten arvostelijoista, että "hyvin helposti voi myös huomaamattaan vaatia moniarvoisuutta samalla kun itse kieltäytyy tutustumasta erilaisuuteen".

-    Mikä parasta, vihansa kohteeseen voi myös projisoida kaiken sen, mitä itsessään inhoaa. Näin tyhmentynyt mieli vapauttaa itsensä pahuudesta. Parhaiten tämä kaikki onnistuu kieltäytymällä tutustumasta toiseuteen ja ruokkimalla omia harhakäsityksiään sitä kohtaan.

Tutkija Jussi Jalonen Tampereen yliopistosta ei yhdy Terhon ajatuksiin.

-    Tämä on kieltämättä parasta huumoria aikoihin. Suomalaisuuden liitto torjuu toisten suomalaisten kirjoittaman arvostelun vetoamalla siihen, että he edustavat omassa kotimaassaan "erilaisuutta" ja "toiseutta", jota pitää erikseen suvaita, Jalonen kommentoi Terhon blogissa.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/65265-suomalaisuuden-liitto-joutui-hyokkayksen-kohteeksi




ruikonperä

Mikä on Valitun kansan osuus Euroopan tuhossa

Tosiasiallinen Nuiva


Hyviä kommentteja Marjukka Kaakkolalta ja Fija Saarnelta. Lisäksi Antti Jokisen klassikko oli ilmeisesti muille kommentaattoreille liian osuva:

QuoteTätä olen ennenkin naurannut. Kun on "ruotsalainen" kartanonherra tai "saksalainen" teollisuusmies, niin ne ei muutu suomalaiseksi sitten millään, ei edes sadoissa vuosissa. Mutta, kun on joku somali tai muu afrikkalainen niin heti parissa vuodessa se muuttuu suomalaiseksi.

Palstan vakio fanaatikot vain jotenkin pyrkivät osoittamaan Terhon sanat oikeiksi, vaikka he itse eivät sitä havaitsekaan.
Non poteris veritatem

tietotyöläinen

Terholta oikein hyvää tekstiä. Kyllähän meillä täällä hommassakin on ajoittaista lievää ja jopa lievää pahempaa taipumusta tuohon kollektiiviseen oikeassaoloon ja vastustajan mollaamiseen.

Pääsekös Jalonen useinkin kommentteineen usein osaksi näitä uutisia? O tempera o mores...



Saturoitunut

Quote-    Tämä on kieltämättä parasta huumoria aikoihin. Suomalaisuuden liitto torjuu toisten suomalaisten kirjoittaman arvostelun vetoamalla siihen, että he edustavat omassa kotimaassaan "erilaisuutta" ja "toiseutta", jota pitää erikseen suvaita, Jalonen kommentoi Terhon blogissa.

Voisiko joku alleviivata mulle tekstistä sen kohdan, jossa Sampo Terho vetoaa tähän? Vai viittaako Jalonen tässä johonkin aikaisempaan lausuntoon?

Luotsi

Quote-    Tämä on kieltämättä parasta huumoria aikoihin. Suomalaisuuden liitto torjuu toisten suomalaisten kirjoittaman arvostelun vetoamalla siihen, että he edustavat omassa kotimaassaan "erilaisuutta" ja "toiseutta", jota pitää erikseen suvaita, Jalonen kommentoi Terhon blogissa.

JJ on kävelevä todiste Terhon kuvaamasta tyhmistymisestä  ;)
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

elukka

Olisi kiva tietää kuka taas kirjoitti tuonkin artikkelin US;ssä?
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

Perttu Ahonen

Sampo Terholta älykästä pohdintaa.   Se ei tietenkään yllätä, että "jojo" pyrkii omalla käytöksellään todistamaan oikeaksi Terhon oivalluksen omien huonojen puolien projisoinnista niihin, joista ei pidä.  Minusta "jojoilussa" kyse on laumakäytöksen primitiivisestä muodosta me "hyvät" vs. ne "pahat". 

Tässä täytyy nyt opettajamaisesti nostaa myös sormi pystyyn homman osalta.  Sillä myös ns. vastapuolessa löytyy kyllä paljon hyvääkin, mutta vallanmedian ja retoriikan - sekä vinoilun kyllästämä sanailu estää helposti näkemästä "vastapuolen" hyviä ajatuksia. 

Omasta mielestäni jyrkkä vastakkainasettelu palvelee lähinnä vallanpolitiikkaa ja sen tavoitteita.

nollatoleranssi

Suomalaisuuden Liitto joutui tämän vihakampanjan kohteeksi lähinnä sen takia, että se on ylipäätään ottanut kantaa siihen kuuluisaan "pakkoruotsi"-asiaan.

Mielenkiintoisinta oli lukea niitä pääkirjoituksia, kun SL:ltä lopetettiin rahallinen valtiontuki Niissä pääkirjoituksissa paheksuttiin valtavasti liiton toimintaa mitä erikoisemmilla sanankäänteillä, vaikka todellisuudessa ainoa syy niiden kirjoitustenkin perusteella oli ainoastaan tämä kieliasia.

Ei Suomessa pitäisi joutua valtavan hyökkäyskampanjan kohteeksi vain sen takia, ettei kannata jonkin kielen opetusta pakollisena koulussa.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

nollatoleranssi

QuoteTutkija Jussi Jalonen Tampereen yliopistosta ei yhdy Terhon ajatuksiin.

-    Tämä on kieltämättä parasta huumoria aikoihin. Suomalaisuuden liitto torjuu toisten suomalaisten kirjoittaman arvostelun vetoamalla siihen, että he edustavat omassa kotimaassaan "erilaisuutta" ja "toiseutta", jota pitää erikseen suvaita, Jalonen kommentoi Terhon blogissa.

Täyttä hölynpölyä! Suomalaisuuden Liitto ei olisi koskaan joutunut Suomessa minkäänlaisen vihakampanjan kohteeksi, jos olisi kannattanut kahta pakollista kieltä kaikissa kannanotoissaan.

Oikeastaan tämä episodi paljasti paljolti siitäkin, että mitkä voimat Suomessa suojelevat nykyistä kielipolitiikkaa. Suomalaisuuden Liiton ongelma olikin lähinnä siinä, että se otti ns. virallisena tahona tähän asiaan kantaa. Se ei ole sallittua Nyky-Suomessa.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

foobar

Terho laittoi tuon itsensätyhmistämisjutun melko taitavasti. Olen tässä vuoden-pari ihmetellyt juuri sitä, kuinka fanaattisesti kaiken "hyvän" puolella olevat ovat pyrkineet tekemään itsestään toisilleen kelpaavia ryhmäsieluisia idiootteja, joille vääristä lähtökohdista keskustelua käyvä ei voi vääntää yksinkertaisintakaan väittämää ilman, että oikeamielisten kilvoittelu typeryydessä lopulta johtaa lausunnon taidokkaaseen väärinymmärtämiseen. Meno on vaaratonta ja koomista kun se tapahtuu yksilösuorituksina, mutta jos se muuttuu voimakkaiden ja mediavaltaa käyttävien intressiryhmien toiminta-agendaksi, tapa on mielestäni yhteiskunnallinen tragedia jonka seuraamukset lähestyvät todellista vaaranaiheuttamista.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Sepi

Terhon kirjoitus oli kuin virittäisi matoa koukkuun, eikä aikaakaan kun eräs JeiJei ja joku toimittaja sen nielaisi. Mutta luulen että vieläkin paremmin tämän syötin joku löytää. Tätä odotellessa...
Edellä mainittu teksti ei edusta kirjoittajan oikeata mielipidettä, vaan mielipidepoliisien pelossa teksti on kirjoitettu itsesensuuria vahvasti harjoittaen.

FlyinHighAgain

Terholta hyvä ja totuudenmukainen blogikirjoitus, jäi ehkä pieni fiilis että tarkoitus oli lähinnä sohaista muurahaispesää mutta mikäs sen parempaa  ;D

Näissä kielikysymyksissä on aina jäänyt kaihertamaan se median kuoliaaksivaikenema osuus siitä miten Ruotsi ja/tai Ruotsissa toimivat järjestöt puuttuvatkaan Suomen asioihin. Jossakin sivistysvaltiossa kansanedustuslaitos nostaisi hemmetinmoisen mekkalan tällaisesta.

Terhon blogin komenteista löytyi linkki hyvin kiinnostavaan Vesa-Matti Louekosken blogiin jossa asiaa käsitellään yhden toimijan osalta.
http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157200-ruotsalaisen-sprakforsvaret-verkoston-ohjelmajulistus-ja-yhteydet-suomeen

QuoteSuomen kielipoliittisen keskustelun ja edunvalvonnan niin sanottujen virallisten (= yhteiskunnallisesti ja poliittisesti "salonkikelpoisten") ylläpitäjien muodostama verkosto ei ole suinkaan puhtaasti kotimaista tekoa.

Nimittäin, taas jälleen kerran on osoittautunut, että edellä mainituille "salonkikelpoisille" ylläpitäjille löytyy lahdentakaisesta Ruotsista julkinen tukiverkosto.

Tukiverkosto nojaa oman ohjelmajulistuksensa mukaisesti pohjoisgermaaniseen kielelliseen ja kulttuuriseen (ja kenties jopa rodulliseen) jatkumoon.

Ohjelmajulistuksen epäviralliseen suomenkieliseen käännökseen pääsee täältä:

http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157200-ruotsalaisen-sprakforsvaret-verkoston-ohjelmajulistus-ja-yhteydet-suomeen#comment-2453747

tai täältä:

http://www.vesamattilouekoski.net/blogi/2013/12/28/125

Kyseessä on vuonna 2005 varsinaisen toimintansa aloittanut Språkförsvaret-verkosto (suom. "Kielipuolustus"-verkosto), joka puolustaa fanaattisesti ruotsin kielen asemaa Ruotsissa – Suomeakaan unohtamatta:

QuoteVielä hämmästyttävämpää on se, että Språkförsvaret-verkosto on pyrkinyt puuttumaan Suomen kielipolitiikkaan äärimmäisen hyökkäävästi osoittamalla avoimen vetoomuksen Ruotsin eduskunnalle ja hallitukselle puuttumiseksi vuoden 2011 kevään Suomen eduskuntavaalien alla ilmenneisiin haluihin irtautua pakollisesta ruotsin kielen opiskelusta Suomessa.

Kyseinen vetoomus on nimetty "Svenskans sak i Finland är vår", joka on suomeksi käännettynä "Ruotsin kielen asia Suomessa on meidän asiamme".

Vetoomuksen ovat julkaisseet omilla kotisivuillaan sekä ruotsalainen Språkförsvaret-verkosto että suomalainen ruotsinkielinen Ajatushautomo Magma:

http://www.språkförsvaret.se/sf/index.php?id=969

http://www.magma.fi/magma/svenskans-sak-i-finland-aer-var

Myöskään Paavo Lipposen johtaman Svenska Nu-verkoston puheiden ja kannanottojen mainostamista ei ole unohdettu Språkförsvaret-verkoston kotisivuilla:

http://sprakforsvaret.bloggagratis.se/2007/03/25/108568-uttalande-av-paavo-lipponen-om-svenska-sprakets-betydelse/

http://www.språkförsvaret.se/sf/fileadmin/PDF/Irriterar_finlandssvenskarna.pdf

Språkförsvaret-verkoston ohjelmajulistus tekee selväksi, että nimenomaan englannin kieli on ikään kuin "vihollinen", jota vastaan on sotilaallisia termejä käyttäen "puolustauduttava".

Todellakin hämmästyttävää. Jo pelkästään edellisen valossa Suomalaisuuden liitto tekee erittäin arvokasta työtä ja ansaitsee kaiken mahdollisen tuen, Sampo Terholle vaan tsemppiä!

Toivottavasti myös jossakin vaiheessa tähän maahan syntyisi edes yksi (1) riippumaton media joka uskaltaisi tonkia RKP:tä tukevien säätiöiden raha-asioita kunnolla, Svenska Kulturfonden, Konstsamförbundet ja Sparbanksstiftelsen i Helsingfors noin etunenässä.



IDA

Quote from: Saturoitunut on 31.12.2013, 00:02:54
joku alleviivata mulle tekstistä sen kohdan, jossa Sampo Terho vetoaa tähän? Vai viittaako Jalonen tässä johonkin aikaisempaan lausuntoon?

Jalosella taitaa olla suuri idea, että rasistiksi, natsiksi ja islamofobiksi syyttäminen on kritiikkiä. Samoin se, että syytettyjä rasisteja, natseja ja islamofobeja tuomitaan oikeudessa. Jos tähän sitten väittää vastaan ei kestä kritiikkiä. Eli ihan tyypillistä kommarimeininkiä siis.
qui non est mecum adversum me est

guest3656

Kirjoitus oli hyvä, looginen ja kaikinpuolin sivistynyt. Tässä mielessä tyypillistä Homma-tasoa.

Asia joka kuitenkin jäi kaivelemaan, oli uhriutuminen ja lievä jeesustelu. Ei suomenkielisten tarvitse olla altavastaajina omassa maassaan millään muotoa, vaan pikemminkin vaatia ponnekkaasti muita elämään ehdoillamme. Se mitä suomenkieliset tarvitsisivat, olisi voimakkaampaa retoriikkaa kansakunnan tulevaisuuden puolesta.