Perussuomalaisten kirjalliset kysymykset

[Taikakaulin]

Tähän ketjuun on tarkoitus koota kansanedustajien Homman aihepiiriin liittyviä kirjallisia kysymyksiä.

Huom. tähän lankaan on tarkoitus postata vain kirjalliset kysymykset, joten keskustelut niistä käydään tarvittaessa muissa ketjuissa.

[Taikakaulin]

Sosiaalietuuksien maksamisen perusteet kolmansista maista Suomeen tuleville
Eduskunnan puhemiehelle

Kansainvälisen sosiaaliturvan merkitys on Suomessa kasvanut kymmenen viime vuoden aikana huomattavasti. Vielä 1990-luvulla kansainväliseen sosiaaliturvaan liittyvät tilanteet olivat harvinaisia. EU:n laajenemisen myötä Suomesta on tullut työperäisten maahanmuuttajien vastaanottomaa, mutta myös muiden kolmansista maista eli EU:n ulkopuolelta tulleiden ulkomaalaistaustaisten maahanmuutto on lisääntynyt. Lisäksi Suomeen otetaan esim. pakolaisia, turvapaikansaajia ja humanitaarisista syistä saapuvia, joista osa saa oleskeluluvan.

Joukon kasvaessa maassa oleskelevien kontrolli on entistä vaikeampaa ja sosiaaliturvamme väärinkäytökset lisääntyvät. Jos esim. EU:n ulkopuolelta saapuu turvapaikanhakija tai humanitaarisella perusteella oleskeluluvan saanut henkilö, joka jää Suomeen asumaan 4-5 vuodeksi ja tänä aikana synnyttää lapsia, on hän oikeutettu saamaan lapsilisää. Hän päättääkin muuttaa pois Suomesta EU:n ulkopuoliseen maahan, mutta ei ilmoita viranomaisille muutostaan. Näin ollen hän pystyy nostamaan lapsilisiä ainakin jonkin aikaa ennen kuin hänen maasta poistumisensa huomataan. Lisäksi, jos hän tulee n.10-12 kuukauden jälkeen uudestaan Suomeen mahdollisesti 2-3 kuukaudeksi, kukaan ei välttämättä edes huomaa, että hän ei enää asu pysyvästi Suomessa. Tosin Kelalla on ns. takaisinperintäsopimuksia myös EU:n ulkopuolisten maiden kesken, mutta käytännössä takaisinperintä on hankala toteuttaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Mitä hallitus aikoo tehdä, että Suomessa ei makseta lapsilisiä ja muita sosiaalietuuksia väärin perustein kolmansien maiden kansalaisille?

Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2013
Maria Tolppanen /ps

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_1150_2013_p.shtml

[Taikakaulin]

Äärivasemmistolaisen kiihotuksen ja terrorismin torjunnan tehostaminen Suomessa
Eduskunnan puhemiehelle

Europolin tänä vuonna julkaiseman terrorismin tilaa ja trendiä käsittelevän raportin mukaan EU:n alueella tehtiin vuonna 2012 18 terrorihyökkäystä, joiden toteuttajana oli äärivasemmistolainen ryhmittymä. Raportin mukaan äärivasemmiston tavoitteena on mellakoissaan aiheuttaa mahdollisimman suurta materiaalista tuhoa joskus jopa tuliaseisiin turvautuen. Laitavasemmistolaisten liikkeiden toiminnan kansainvälisestä koordinaatiosta on ollut myös yhä enemmän näyttöä. Kyseisessä raportissa kiinnitetään erityistä huomiota äärivasemmistolaisten ryhmien tapaan tarkoituksellisesti provosoida konflikteja poliisin kanssa eri mielenosoituksissa. Tämä on esimerkiksi Saksassa johtanut usein laitavasemmiston taholta poliiseihin kohdistettuun väkivaltaan, jota Europol pitää erityisen huolestuttava ilmiönä Euroopassa.

Suojelupoliisin vuoden 2012 toimintakertomuksessa laiton aktivismi nähdään Suomessa vielä pienimuotoisena ilmiönä, joka vaatii seurantaa. Laiton aktivismi ilmenee toimintakertomuksen mukaan usein globalisaation ja kulutusyhteiskunnan vastustamisena, jota voidaan pitää äärivasemmistolaisen liikehdinnän tunnusmerkkinä. Laittomassa aktivismissa toimivien henkilöiden mielenosoitusten ja mellakoinnin mallit ovat suojelupoliisin mielestä kansainvälisesti yhdenmukaiset, ja kokoontumisiin osallistuu säännönmukaisesti useiden maiden kansalaisia. Äärivasemmiston katsotaan myös usein vastustavan kansallisvaltioita.

6.12.2013 äärivasemmistolainen joukko järjesti väkivaltaisen mielenosoituksen ilmaistakseen tyytymättömyytensä Tampere-talolla järjestettyyn itsenäisyyspäivän vastaanottoon. Mielenosoittajien määrä kohosi poliisin arvioiden mukaan suurimmillaan noin kahteensataan henkilöön. Äärivasemmistolaiset radikaalit olivat varustautuneet mielenilmaukseensa muun muassa ilotulittein ja jääkiekkomailoin. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan poliisi oli yllättynyt äärivasemmistolaisten mielenosoittajien väkivallan intensiteetistä, sillä se ulottui poliisien lisäksi myös heidän puolustuskyvyttömiin poliisihevosiinsa, joista useita lyötiin jääkiekkomailoilla. Poliiseihin nämä huligaanit taas kohdistivat fyysisen väkivallan ohella myös ilotulitteiden ampumista sekä maalin heittämistä päälle. Äärivasemmistolaisten 6.12.2013 suorittaman mellakoinnin kustannusten on odotettu nousevan jopa kymmeniintuhansiin euroihin asti.

Tampereen väkivaltainen äärivasemmiston järjestämä mellakka osoitti sen, että myös Suomessa laitavasemmistolaisella ääritoiminnalla on jalansija. Voimassa olevan rikoslain (39/1889 ) 34 a luvussa määriteltyjen terrorismirikospykälien soveltamisessa onkin valtiovallan syytä ohjeistaa poliisia ja oikeuslaitosta, jotta äärivasemmistolaiset henkilöt tulisivat näiden pykälien nojalla tuomituiksi terroristisista teoistaan. Viranomaisten olisi myös äärivasemmiston uhan torjumisessa sovellettava täysimääräisesti rikoslain 11 luvun 10 §:ssä määriteltyä rikosnimikettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tapauksissa, joissa äärivasemmistolainen toimija kiihottaa ihmisiä esimerkiksi kantaväestöä, yrittäjiä tai kansallismielisiä politiikkoja vastaan väkivaltaan tai halveksuntaan yllyttävällä tavalla. Näillä rikoslain soveltamisen tehostamiskeinoilla äärivasemmistolaisen terroristien rikosvastuu toteutuisi nykyistä huomattavasti paremmin. Äärivasemmistolaisen terrorismin torjunnan tulisi lisäksi nousta suojelupoliisin ääri-ilmiöiden vastaisessa toiminnassa nykyistä keskeisempään rooliin. Suojelupoliisin olisikin syytä harkita kohdennetun toimintaohjelman käynnistämistä äärivasemmistolaista terrorismia vastaan.

Äärivasemmistolaisen toiminnan vastustamisen tulisi olla kaikkien poliittisten puolueiden asialistalla. Tietyissä eliitti- ja vasemmistopiireissä orastava ymmärrys näennäisesti suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon asialla olevaa äärivasemmistoa kohtaan olisikin päättäjien toimesta otettava kriittisen kansalaiskeskustelun kohteeksi. Äärivasemmistolaisen terrorismin yksipuolinen tuomitseminen kansalaisyhteiskunnan taholta on tämän Suomen vakautta uhkaavan ääriliikkeen kukistamisen onnistumiseksi välttämätöntä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Onko hallitus tietoinen äärivasemmistolaisen terrorismin roolista Euroopassa ja Suomessa,

   onko hallituksella valmiutta äärivasemmistolaisen terrorismin torjumiseksi ohjeistaa poliisia ja oikeuslaitosta täysimääräisesti soveltamaan rikoslain terrorismirikoksia ja kiihotusta kansanryhmää vastaan koskevia pykäliä, jotta äärivasemmistolaisten toimijoiden rikosvastuu toteutuu nykyistä paremmin sekä

   onko hallituksella aikomusta kehottaa suojelupoliisia käynnistämään kohdennettu toimintaohjelma äärivasemmistoa vastaan ja edistämään yhteiskunnallista yksimielisyyttä äärivasemmistolaisen terrorismin vastustamisessa?

Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2013
Vesa-Matti Saarakkala /ps

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_1136_2013_p.shtml

[Taikakaulin]

Työperäisen maahanmuuton suunnitelmallisuus
Eduskunnan puhemiehelle

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon mukaan sosiaali- ja terveydenhoitoalalle avautuu vuoteen 2025 mennessä 235 000 uutta työpaikkaa, koska alalta jää vuoteen 2020 mennessä eläkkeelle lähes 17 000 työntekijää vuosittain. Kansainvälisessä Siirtolaisjuhlassa Seinäjoella 15.7.2013 puhuneen Risikon mukaan alan työvoimapulaa paikkaamaan tarvitaan osaavaa työvoimaa myös ulkomailta.

Puheessaan ministeri Risikko sanoi mm., että sosiaali- ja terveysalan työperäisen maahanmuuton täytyy olla suunnitelmallista ja eettisesti kestävää. Tämä tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että Suomi sitoutuu noudattamaan Maailman terveysjärjestön (WHO) eettisiä periaatteita, jotka koskevat terveydenhuoltoalan kansainvälisiä rekrytointeja. Yksi periaatteista on, että Suomi ei rekrytoi terveydenhoitohenkilöstöä maista, joissa alan ammattilaisista on puutetta. Maahanmuuttajan on myös saatava tietoa esimerkiksi omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä. Sosiaali- ja terveydenhoitoalalla korostuu Risikon mukaan vahva ammattitaito, kielitaito ja koko järjestelmän tuntemus. Tämän perusteella herää kysymys, eikö sama päde myös muille ammattialoille.

Monilla aloilla (erit. rakennus-, siivous- ja ravintola-ala) Suomessa on ollut maahanmuuttoon ja ulkomailta tulevaan työvoimaan kytkeytyneitä viitteitä ihmiskaupasta, työvoiman hyväksikäytöstä, alipalkkauksesta ja harmaasta taloudesta. Maahanmuuton eettistä kestävyyttä ja suunnitelmallisuutta on täten arvioitava monin eri tavoin sekä maahanmuuttajan että vastaanottavan yhteiskunnan kannalta, sillä maahanmuuton vaikutukset eivät näy ainoastaan lähtömaassa. Väärinkäytökset ja ihmisoikeuksien polkeminen ovat kestämättömiä yksilön kannalta, ja aiheuttavat taloudellista ja hallinnollista rasitetta vastaanottavalle yhteiskunnalle.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Aikooko hallitus ulottaa sosiaali- ja terveydenhoitoalalle tarkoitetun suunnitelmallisuuden ja eettisen kestävyyden periaatteet myös muiden alojen työperäiseen maahanmuuttoon, ja huomioida ne myös vastaanottavan yhteiskunnan näkökulmasta?

Helsingissä 17 päivänä heinäkuuta 2013
Maria Lohela /ps

Ihalaisen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Ohjelmansa mukaisesti hallituksen lähtökohtana on edistää työperusteista maahanmuuttoa työmarkkinoiden todellisen tarpeen mukaisesti. Tämä tarkoittaa ensinnäkin sitä, että rekrytointia ulkomailta edistetään aloille, joilla ei ole työvoimaa saatavissa Suomesta tai Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen rajojen sisältä. Nykyisessä työmarkkinatilanteessa kyse on lähinnä erilaisista asiantuntijatason tehtävistä. Toiseksi lähtökohta tarkoittaa sitä, että työntekijän oleskelulupaan liittyvästä tarkoituksenmukaisuusharkinnasta nykyisessä laajuudessaan pidetään kiinni. Tarkoituksenmukaisuusharkinta sisältää sen selvittämisen, onko avoinna olevaan työhön saatavissa työvoimaa Suomesta tai EU/ETA-alueelta, ovatko työehdot lain- ja työehtosopimusten mukaiset ja voidaanko työnantajan arvioida olevan kykenevä ja halukas suoriutumaan työnantajavelvoitteistaan. Lähtökohtia on konkretisoitu valtioneuvoston periaatepäätöksessä Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiasta (13.6.2013).

Strategiassa on myös linjattu tarve tunnistaa ja tunnustaa maahanmuuttajien muualla hankittu koulutus ja osaaminen. Sekä yhteiskunnan että kunkin työnantajan tulee kyetä tähän, jotta maahanmuuttajien osaaminen saadaan käyttöön sekä huomioidaan palkkauksessa ja jotta tarvittavat panostukset osaamisen täydentämiseen voitaisiin kohdentaa oikein ja tehokkaasti. Strategiassa edellytetty menettelyjen kehittäminen on tältä osin vielä käynnissä. Käytännössä vielä suhteellisen harvoilla yrityksillä ja muilla työnantajilla on kokemuksia ulkomaisesta työvoimasta. Siksi myös asenteiden muuttamiseksi on tehtävä työtä monilla eri tahoilla.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden maahan jäännin edistäminen on keskeinen keino edistää maassa olevaa työvoimaa täydentävän osaavan työvoiman maahanmuuttoa. Maahanmuuttajien suomen ja ruotsin kielen taidon sekä yleisen osaamistason kohottaminen vähentävät myös hyväksikäytön riskiä työmarkkinoilla ja työelämässä.

Hallitus pitää tärkeänä sitä, että ulkomaista työvoimaa kohdellaan työmarkkinoilla ja työelämässä yhdenvertaisesti, muun muassa palkka- ja muiden työehtojen suhteen. Tämä edellyttää sitä, että työn teettämisestä ulkomaisella työvoimalla on hyvä kokonaiskuva, seuranta- ja valvontajärjestelmä on selkeä ja toimiva ja että epäkohtiin voidaan tehokkaasti puuttua. Tällä hetkellä Tilastokeskuksen vetämä monihallinnollinen asiantuntijatyöryhmä valmistelee ulkomaista työvoimaa koskevan kokonaisvaltaisen tilastointijärjestelmän kehittämistä. Jälkimmäisiä ulottuvuuksia kehitetään osana harmaan talouden torjuntaohjelmaa 2012-2015 sekä osana niin sanotun yhdistelmälupadirektiivin toimeenpanoa. Ennaltaehkäisevästi tulee kehittää myös Suomen työmarkkinoita ja työelämän pelisääntöjä koskevaa tiedottamista kotimaassa ja ulkomailla. Tiedottamisen parantaminen on osa työ- ja elinkeinoministeriössä tapahtuvaa kansainvälisen rekrytoinnin kehittämistä.

Maahanmuuttopolitiikan yhteys ulko- ja kehityspolitiikkaan on todettu Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiassa. Globaalissa mittakaavassa Suomen työmarkkinat eivät yksin aiheuta suuriakaan muutoksia kehitysmaiden talouksille. Kansainvälisen rekrytoinnin eettisyydellä ja varsinkin vaikuttamalla osana kansainvälistä yhteisöä Suomella on kuitenkin merkittävä mahdollisuus tukea kehitystavoitteiden saavuttamista.

Työperusteisen maahanmuuton suunnitelmallisuus ja eettinen kestävyys - sekä lähtömaiden että kotimaan työmarkkinoiden näkökulmasta -ovat varsin hyvässä tilanteessa. Työtä on kuitenkin vielä paljon edessä. Tärkeätä on pystyä kehittämään konkreettisia toimenpiteitä työperusteisen maahanmuuton infrastruktuurin kehittämiseksi pitkäjänteisesti sekä eri hallinnonalojen ja järjestöjen rakentavassa yhteistyössä.

Helsingissä 6 päivänä elokuuta 2013
Työministeri Lauri Ihalainen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_665_2013_p.shtml

[Taikakaulin]

Ulkomaalaisten rakennusmiesten määrän vaikutus suomalaisten työllisyyteen rakennusalalla
Eduskunnan puhemiehelle

Ulkomaalaisten rakennusalan työntekijöiden määrä Suomessa on peräti yli 50 000. Tämä lukumäärä on Ylen 19.8.2013 julkaiseman uutisen perusteella yli kaksinkertainen verottajan aikaisempiin arvioihin nähden. Edullisemman ulkomaisen työvoiman käytön yleistymisen myötä moni suomalainen rakennusmies on jäänyt ilman töitä.

Rakennusalalla kasvanut työttömyys on huolestuttava asia. Ammattitaitoisten suomalaisten rakennusalan toimijoiden työnsaantia vaikeuttaa muiden tekijöiden ohella tiukka kilpailutilanne, jossa tarjoukset herättävät usein hintansa puolesta epäilyn mahdollisista väärinkäytöksistä. On sääli, kun rakennusalalle koulutetaan uusia suomalaisia osaajia, joiden työllistymistä uhkaa epäreilu kilpailutus alalla. Lisäksi ulkomaalaisten rakennusmiesten myötä myös yleinen palkkataso alalla laskee, mikä puolestaan vähentää rakennusalan puoleensavetävyyttä koulutukseen hakeutuvien nuorten keskuudessa.

Valtion näkökulmasta on järkevää, että rakennusala työllistää mahdollisimman paljon alan suomalaisia ammattilaisia. Tästä syystä asiaan tulee puuttua pikimmiten. Suomalainen rakentaminen on perinteisesti ollut laatutyötä, ja mielestäni on tärkeää varmistaa, että näin on myös tulevaisuudessa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Miten hallituksen mielestä ulkomaalaisten rakennusmiesten kasvanut määrä vaikuttaa suomalaisten työllisyyteen rakennusalalla?

Helsingissä 21 päivänä elokuuta 2013
Ritva Elomaa /ps

Ihalaisen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Ulkomaisen työvoiman mukaan lukien Suomeen lähetetyt työntekijät määrästä ja ulkomaalaisten työntekijöiden vaikutuksesta Suomen työmarkkinoihin on viime aikoina tuotu esille useita huolia ja näkemyksiä: kilpailun vääristyminen, kotimaisten rakennusalan työntekijöiden heikompi työllistymismahdollisuus, nuorten pääsy työmarkkinoille ja rakennusalan osaamisen säilyttäminen Suomessa. Nämä ovat erittäin ajankohtaisia asioita, joihin pyritään hallituksen ja viranomaisten toimin vastaamaan niin lainsäädäntöä kehittämällä kuin valvontaa ja viranomaisten yhteistyötä tehostamalla.

Työvoiman ja palvelujen liikkuminen EU:n alueella on vapaata. Palvelujen tarjoamisen vapaus yli rajojen ja palvelujen tarjoamisen yhteydessä myös työntekijöiden lähettäminen on turvattu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 56 artiklassa ja työntekijöiden liikkuvuus puolestaan on turvattu 45 artiklassa. Siten Suomi ei voi estää työntekijöiden lähettämistä Suomeen tai työntekijöiden liikkumista Euroopan unionin alueella. EU:n jäsenvaltion kansalaista ei saa kansalaisuutensa vuoksi saattaa toisen jäsenvaltion alueella kotimaisiin työntekijöihin verrattuna eri asemaan työ- ja palvelussuhteen ehdoissa.

Ulkomainen työvoima on pysyvämpi ilmiö Suomessa. Olennaista on Suomen työelämän pelisääntöjen noudattaminen Suomessa työskentelyn ajalta niin työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun kuin yritysten tasavertaisen kilpailuasetelman kannalta. Viime vuosina lainsäädäntöä on kehitetty siten, että valvontaviranomaisen edellytykset valvoa lähetettyjen työntekijöiden työehtoja ovat parantuneet ja myös valvontaresursseja on lisätty.

Ulkomailta Suomeen lähetettyihin työntekijöihin on noudatettava Suomen työlainsäädännön ja työehtosopimusten mukaisia vähimmäistyöehtoja siten, kuin lähetetyistä työntekijöistä annetussa laissa säädetään. Lain mukaan lähetetyille työntekijöille maksetaan Suomessa työskentelyn ajalta alan yleissitovan työehtosopimuksen mukainen vähimmäispalkka. Lisäksi yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä sovelletaan neuvoston asetusta n:o 1408/71 (sosiaaliturva-asetus). Sosiaaliturva-asetuksen mukaan lähetettyyn työntekijään sovelletaan lähetettynä olon aikana edelleen lähettävän maan sosiaaliturvalainsäädäntöä. Lähettämisen aikana ulkomainen työnantaja ei ole velvollinen maksamaan sosiaaliturvamaksuja Suomeen, vaan maksut maksetaan siihen valtioon, jonka sosiaaliturvaan lähetetty työntekijä kuuluu. Työvoiman vapaan liikkuvuuden tilanteissa puolestaan noudatetaan ulkomaalaisiin työntekijöihin yhdenvertaista kohtelua suomalaisten työntekijöiden kanssa.

Ylen 19.8.2013 uutisissa ulkomaalaisten työntekijöiden määrä perustui virheelliseen tulkintaan ja tätä haluan täsmentää. Tieto siitä, että Suomessa olisi parhaillaan yli 50 000 ulkomaalaista rakennusalan työntekijää Verohallinnon veronumerorekisterin mukaan, on väärä, sillä kyseinen rekisteri ei yksinomaan kerro pelkästään rakennusmiesten lukumäärää. Luvussa ovat mukana kaikki yhteisellä työmaalla työskentelevät henkilöt kuten siivoojat, vartijat, keittiöhenkilökunta. Lisäksi luvussa voi olla mukana ne ulkomaalaiset työntekijät, jotka ovat asuneet jo vuosia Suomessa. Veronumerorekisteriin merkityistä ulkomaalaisista on kansalaisuustieto saatavilla. Eniten henkilöitä on tullut Virosta vajaa 26 000, Venäjältä noin 3 250, Puolasta noin 2 200 ja Saksasta noin 1 800. Ylen uutisessa oleva tieto ulkomaalaisia, joiden kotikunta on ulkomailla, on lähempänä oikeaa määrää lyhytaikaisesti Suomessa työskentelevien osalta. Tällaisia henkilöitä kerrottiin olevan noin 15 000. Tämä luku on myös yhdenmukainen Eläketurvakeskuksen vastaanottamien sosiaaliturvaa koskevien niin sanottujen A1-todistusten kanssa Suomeen lähetetyistä työntekijöistä. Vuonna 2012 Eläketurvakeskus vastaanotti A1-todistuksia Virosta 13 070, Puolasta 2 531, Saksasta 1 108 ja muista maista yhteensä 2 510.

Kaikkien veronumerorekisterissä olevien henkilöiden osalta on mahdotonta antaa tietoa siitä, kuinka moni rekisterissä oleva työskentelee enää Suomessa. Tämä johtuu siitä, että henkilö voidaan poistaa veronumerorekisteristä vain hänen omasta pyynnöstään. Kun työntekijä lopettaa työskentelyn Suomessa, hänen tulisi itse pyytää häntä koskevan rekisterimerkinnän poistamista. Verohallinto voi oma-aloitteisesti poistaa henkilön rekisteristä, jos henkilö ei enää työskentele yhteisellä työmaalla. Verohallinto aloittaa tällaisten poistamisen tekemisen rekisteristä ensi vuonna, kun kuukausittainen tiedonantomenettely rakennusurakoista ja työntekijöistä käytännössä alkaa. Tällä hetkellä verohallinnon rekisteristä ei saada luotettavaa tietoa siitä, kuka parhaillaan työskentelee Suomessa. Tieto on ainoastaan siitä, kuinka monta ulkomaalaista on Suomessa työskennellyt veronumeroa koskevan lain voimaantulon jälkeen syyskuun 2012 alusta lukien.

Julkisilla hankinnoilla on merkittävä kansantaloudellinen ja työllistävä vaikutus rakennusalalla. Julkisissa hankinnoissa voidaan huomioida laatua myös muuten kuin tarjousten vertailussa. Hankintalaki antaa hankkijoille mahdollisuuden asettaa hankinnan kohteelle vähimmäisvaatimuksia, joiden kautta hankintaa koskeva laatutaso voidaan nostaa hyvin korkealle. Vaikka tarjousten vertailu perustuisi pelkästään hintaan, käytäisiin hintavertailu tällöin ainoastaan erittäin tiukat laatuvaatimukset täyttäneiden tarjousten välillä. Vaatimusten asettamisella hankkija voi osaltaan varmistua, että tarjouskilpailun kautta valikoituva toimittaja on kykenevä suoriutumaan sopimuksen mukaisista tehtävistään ja huolehtimaan myös muista lakisääteisistä velvoitteista. Hankintalaki antaa hankintayksiköille myös mahdollisuuden sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle toimittaja, joka on laiminlyönyt verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamisen tai joka on syyllistynyt vakavaan virheeseen ammattinsa harjoittamisessa. Lisäksi tarjouskilpailun ulkopuolelle voidaan sulkea hinnaltaan poikkeuksellisen alhainen tarjous, mikäli alhaisuuden taustalla on suoritetun kirjallisen selvityksen perusteella esimerkiksi työsuojelua ja työoloja koskevien velvoitteiden noudattamisen laiminlyönti.

Jotta julkiset hankkijat saataisiin entistä enemmän huomioimaan hankinnoissaan edellä mainittuja laatutekijöitä, yksi tehokas keino on hankkijoiden neuvonta ja kouluttaminen. Työ- ja elinkeinoministeriö rahoittaa osin julkisten hankintojen neuvontayksikköä, joka antaa veloituksetta neuvontaa hankkijoille. Julkisten hankintojen EU-lainsäädäntöä uudistetaan paraikaa. Uudistuksen yksi päätavoitteista on laajentaa entisestään tapoja, joilla julkisyhteisöt voivat huomioida yritysten yhteiskuntavastuuseen liittyviä sosiaalisia näkökohtia hankinnoissaan. Toimittajien poissulkemisen perusteena on esitetty nykyistä laajemmin otettavaksi huomioon sosiaali- ja työlainsäädännön vaatimusten rikkomuksia ja hankintayksikölle asetettava velvollisuus hylätä tarjous, jonka hinnan poikkeuksellinen alhaisuus johtuu sosiaali- tai työlainsäädännön vaatimusten rikkomisesta. Direktiiviuudistus valmistunee vuoden 2013 loppuun mennessä.

Syyskuun 2012 alusta tuli voimaan hankintalain muutos, joka velvoittaa hankintayksiköitä rakentamistoimintaa koskevissa sopimuksissaan sisällyttämään urakkasopimukseen lausekkeen, jonka mukaan sopimukseen liittyvissä työsuhteissa on noudatettava vähintään niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusmääräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä. Siten hankinnan voittaneen tahon, joka käyttää  alihankintana muun muassa ulkomaista työvoimaa, tulee lisätä edellä mainittu lauseke omiin urakkasopimuksiinsa.

Lisäksi tilaajavastuulain uudistamista koskeva työ on parhaillaan käynnissä. Työryhmän väliraportti on lausuntokierroksella ja syksyllä päätetään saadun palautteen sekä erillisen vaikutus- ja kustannusselvityksen perusteella, miten tilaajavastuun kehittämisessä edetään. Työryhmän on tarkoitus luovuttaa loppuraporttinsa vuoden loppuun mennessä.

Helsingissä 11 päivänä syyskuuta 2013
Työministeri Lauri Ihalainen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_703_2013_p.shtml

[Taikakaulin]

Islamilaisen radikalismin torjunta Suomessa
Eduskunnan puhemiehelle

Suojelupoliisin vuoden 2012 vuosikertomuksen mukaan islamilainen radikalismi on saanut pysyvän jalansijan maassamme. Suojelupoliisin arvioiden perusteella Suomessa on jo satoja henkilöitä, joilla on yhteyksiä terrorismiin ja radikaaliin toimintaan. Suojelupoliisia huolestuttavat erityisesti ne radikalisoituneet henkilöt, jotka palaavat takaisin Eurooppaan oleskeltuaan maailman kriisipesäkkeissä määrätyn ajan. Kyseisten henkilöiden tapauksessa on vaarana, että he ovat osallistuneet ulkomailla oleskellessaan aseelliseen toimintaan terrorijärjestöjen nimissä.

Suojelupoliisin tuoreiden arvioiden mukaan Syyriaan on lähtenyt Suomesta muutamia kymmeniä ihmisiä mahdollisesti osallistuakseen siellä kapinallisten ja hallituksen välisiin taisteluihin. Tätä näkökantaa tukevat muun muassa Suomen arabiyhteisön julkisuuteen tuomat epäilyt Syyriaan matkanneista muslimitaistelijoista sekä muiden Pohjoismaiden islamistien havainnot paikan päällä toimineista suomalaisista jihadisteista. Suojelupoliisin uusimmasta vuosikertomuksesta käy myös ilmi Suojelupoliisin epäilykset muutaman henkilön matkaamisesta Suomesta Somaliaan osallistuakseen terrorijärjestöjen toimintaan.

Islamilaista radikalismia voidaan pitää vakavimpana uhkana suomalaiselle valtio- ja yhteiskuntajärjestykselle, minkä vuoksi turvallisuusviranomaistemme olisi viivyttelemättä ryhdyttävä päättäväisiin toimenpiteisiin tämän ilmiön torjumiseksi. Valitettavasti muslimitaustaisen väestön syrjäytymisestä sekä tukeutumisesta islamistiseen ideologiaan on havaittavissa yhä enemmän merkkejä maassamme. Tämän negatiivisen kehityksen pääasiallisena syynä voidaan pitää puutteellista arvo- ja tapakasvatusta maahanmuuttajien kotouttamisessa. Lisäksi Suojelupoliisille ei ole taattu riittäviä resursseja jo ennakkoon torjua sisäiselle turvallisuudelle uhkaa aiheuttavien henkilöiden maahantuloa. Erityisesti Syyrian konfliktin eskaloituminen voi kiihdyttää äärimuslimien liikkuvuutta Suomen ja Syyrian välillä, jolla voi olla vakavia valtion sisäistä turvallisuutta horjuttavia seurauksia.

Suojelupoliisin Afrikka-operaatiota voidaan pitää onnistuneena esimerkkinä tehokkaasta sisäisen turvallisuuden edistämisestä. Suojelupoliisin aktiivisen toiminnan myötä useiden ei-toivottujen henkilöiden maahantulo saatiin estettyä suojelupoliisien agenttien toimesta jo lähtömaissa. Kyseistä operaatiota olisi syytä laajentaa, jolloin suojelupoliisilla olisi toimihenkilöitä kaikissa niissä kolmansissa maissa, joista Suomeen kohdistuu huomattavaa muuttopainetta tai joissa epäillään olevan Suomesta kotoisin olevia muslimitaistelijoita. Tällöin turvallisuusviranomaisilla olisi mahdollista systemaattisesti torjua terroristien maahantuloa. Suojelupoliisin virkavapaalla olevan päällikön Ilkka Salmen ehdotus ulkomaisen tiedustelun yksikön perustamisesta Suojelupoliisin alaisuuteen olisi myös syytä ottaa vakavan harkinnan alaiseksi. Siviilitiedusteluyksikön perustaminen olisi omiaan vahvistamaan Suojelupoliisin roolia globaalien uhkien torjujana ja auttaisi suuresti ulkomaille matkaavien radikalisoituneiden suomalaismuslimien seurannassa.

Suomessa asuvien ulkomaalaisten osallistuminen al-Qaidaa tai muita terroristiverkostoja lähellä olevien tahojen toimintaan pitäisi johtaa maassaolon edellytysten päättymiseen. Ulkomaalaislain (301/2004 ) 148-150 §:issä määriteltyjä ulkomaalaisen käännyttämistä, karkottamista ja maahantulokieltoa koskevia säädöksiä olisikin syytä tarkentaa siten, että terroritoimintaan osallistuva ulkomaalainen poikkeuksetta poistetaan maasta ja hänelle asetetaan maahantulokielto. Lisäksi kansalaisuuslain (359/2003 ) Suomen kansalaisuuden menettämistä ja säilyttämistä koskevaa viidettä lukua olisi täydennettävä niin, että terroristiseen toimintaan osallistuminen johtaisi viiden vuoden oleskeluajan perusteella saadun kansalaisuusaseman menettämiseen. Tämä toimenpide mahdollistaisi Suomen kansalaisuuden saaneiden epätoivottavien henkilöiden karkottamisen sekä antaisi vahvan signaalin suomalaisesta yhteiskunnalta nollatoleranssista terrorismia kohtaan.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Onko hallitus tietoinen islamilaisen radikalismin kasvusta Suomessa erityisesti kiihtyvän Syyrian konfliktin myötä ja

    onko hallitus tämän ilmiön torjumiseksi valmis myöntämään Suojelupoliisille tarvittavat määrärahat epätoivottavien henkilöiden maahantulon torjumiseksi sekä

    onko hallituksella valmiutta muuttaa ulkomaalaislakia sekä kansalaisuuslakia siten, että terroristiseen toimintaan osallistuminen johtaisi ulkomaalaisen maasta poistamiseen ja maahantulokieltoon sekä kansalaisuusaseman menettämiseen?

Helsingissä 10 päivänä syyskuuta 2013
Vesa-Matti Saarakkala /ps

Räsäsen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomalaisten viranomaisten arvio terroristisen toiminnan ja terrorismiin kytkeytyvien ilmiöiden tulevasta kehityksestä perustuu Suojelupoliisin tilannekuvaan, jonka mukaan Suomeen kohdistuvan terrorismin uhka on edelleen vähäinen.

Tämänhetkisestä matalasta uhkatasosta huolimatta voi todeta, että terrorismiin kytköksissä olevien riski-henkilöiden lukumäärä on yli kolminkertaistunut Suomessa 2000-luvun puolivälin jälkeen. Väkivaltaisen ääri-islamin kannattajia on eri etnisissä ryhmissä ja suomalaisten keskuudessa. Konfliktit, joissa yhtenä osapuolena on radikaali-islamistinen ryhmä, saattavat heijastua ääri-islamistista ajattelun vahvistumisena Suomessa. Kansallisen terrorismin torjunnan strategian yhtenä pilarina on varautuminen, joka perustuu viranomaisten valmius- ja turvallisuussuunnitteluun, koulutukseen, operatiivisen toiminnan johtovalmiusjärjestelmiin sekä ajantasaiseen tilannekuvaan. Näiden toimien avulla ja yhteistyössä useiden tahojen kesken varaudutaan myös tuleviin uhkiin.

Syyrian konfliktiin on arvioitu osallistuvan satoja eurooppalaisia taistelijoita lähes kaikista Euroopan maista, myös Suomesta. Eräänä Suomen sisäisen turvallisuuden uhkakuvana onkin nuorten osallistuminen taisteluihin tai koulutusleireille Syyriassa ja muissa konfliktimaissa. Suomeen palattuaan nämä henkilöt ovat voineet omaksua aiempaa länsivastaisemman maailmankuvan ja saada terroritoiminnan edellyttämiä taitoja ja kontakteja.

Hallitus on tietoinen tästä ilmiöstä, seuraa tilannetta, varautuu siihen ja tulee ryhtymään tarvittaviin lisätoimiin.

Maahan saapuvien ulkomaalaisten, joilla voi olla yhteyksiä terroristiryhmittymiin, toimintaa valvotaan ja epäilyttävien henkilöiden maahantulo pyritään estämään. Suojelupoliisin osallistuminen kansallisessa kiintiössä otettavien pakolaisten valintaan on eräs toimintatapa, jolla pyritään estämään terrorismiin kytköksissä olevien henkilöiden maahantulo.

Hallituksella on ollut vuodesta 2012 kansallinen toimenpideohjelma väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisemiseksi. Ohjelman tavoitteena on juuri tunnistaa ja ennaltaehkäistä väkivaltaisia tekoja, joiden motiiveina on ekstremistisiä aatteita tai ideologioita.

Lisäksi hallituksella on vuodesta 2010 alkaen ollut valtioneuvoston periaatepäätös terrorismin torjunnan strategiaksi, jonka täytäntöönpanon vastuutahoina on sisäasiainministeriön lisäksi seitsemän muuta ministeriötä sekä kymmenen viranomaista. Näiden kumppaneiden kanssa laaditaan parhaillaan uutta terrorismin torjunnan strategiaa, jonka on määrä olla valmiina vuoden vaihteessa.

Vastauksena toiseen kysymykseen:

Suojelupoliisi saa ensi vuodesta lähtien 1,6 miljoonan euron määrärahan terrorismin torjuntaan varsinaisen noin 18 miljoonan euron budjetin lisäksi. Suojelupoliisin toimintaa on kehitetty viime vuosina ja sen toimintaedellytyksiä arvioidaan jatkuvasti varmistaaksemme sen, että Suojelupoliisi kykenee vastaamaan tehtävistään toimintaympäristön muutoksista huolimatta. Kuten vastauksessa ensimmäiseen kysymykseen todetaan, vastuu ei ole yksinomaan Suojelupoliisilla, vaan kyse on useiden viranomaisten yhteistyöstä ja tiedonvaihdosta kansallisesti ja kansainvälisesti. Tätä yhteistyötä on voimakkaasti kehitetty ja sitä tullaan vielä parantamaan erityisesti painottaen ennaltaehkäiseviä toimia, jotka ovat kansallisen väkivaltaisen ekstremismin vastaisen toimintaohjelman sekä nyt laadittavana olevan uuden terrorismin torjunnan strategian keskiössä.

Vastauksena kolmanteen kysymykseen:

Suomeen pyrkivä ulkomaalainen voidaan ulkomaalaislain perusteella käännyttää, jos hänen voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muusta syystä epäillä ryhtyvän Suomen kansallista turvallisuutta vaarantavaan toimintaan. Luvallisesti Suomessa oleskeleva voidaan vastaavin perustein karkottaa maasta. Lisäksi henkilö voidaan käännyttää, jos hänet on tuomittu rikoksesta rangaistukseen tai karkottaa maasta, jos hän on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle. Molemmissa tapauksissa henkilölle määrätään maahantulokielto eikä hän voi palata Suomeen ennen kiellon päättymistä.

Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksenä on nuhteettomuus. Suomen kansalaisuuden voi saada hakemuksesta vain, jos hakija ei ole syyllistynyt muulla kuin rikesakolla rangaistuun tekoon. Suomen kansalaisuuden voi myös menettää tietyin edellytyksin mm, jos henkilö on antanut sellaisen henkilöään koskevan tai muun väärän tai harhaanjohtavan tiedon, jonka tunteminen olisi johtanut Suomen kansalaisuuden epäämiseen, taikka salannut sellaisen olennaisen seikan, joka olisi vaikuttanut samalla tavoin. Päätöstä kansalaisuuden menettämisestä ei voida kuitenkaan tehdä, jos kansalaisuushakemuksen tai -ilmoituksen ratkaisusta on kulunut yli viisi vuotta. Suomen perustuslain 5 §:n mukaan Suomen kansalaisuudesta voidaan vapauttaa vain sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden. Kansalaisuuslain säännöksiä kansalaisuuden menettämisestä ei siis voida soveltaa, jos henkilöstä sen seurauksena tulisi kansalaisuudeton.

Muiden toimenpiteiden vaikuttavuus ja erityisesti jo aikaisemmin painotetut ennalta ehkäisevät toimet ovat ensisijaisia ehdotettuun ulkomaalaislain ja kansalaisuuslain muuttamiseen nähden.

Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2013
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_756_2013_p.shtml

[Taikakaulin]

Maastamuuton edistäminen väestön negatiivisen huoltosuhdekehityksen torjumiseksi
Eduskunnan puhemiehelle

Väestöllisellä huoltosuhteella tarkoitetaan lasten ja eläkeikäisten lukumäärää suhteessa työikäisten joukkoon. Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana eläkkeelle siirtyvien ihmisten määrä nousee Suomessa voimakkaasti, jolloin maamme työikäinen väestö vastaavasti pienentyy. Tämä tulee tarkoittamaan väestöllisen huoltosuhteen pitkäaikaista heikentymistä Suomessa.

Kansantaloudellisesti negatiiviseen väestörakennekehitykseen ovat sekä monet asiantuntijat että eduskuntapuolueet esittäneet ratkaisuksi maahanmuuton voimakasta lisäämistä. Tämä ajattelu näkyy myös eräissä ministeriöiden tekemissä väestötieteellisissä laskelmissa, joissa nettomaahanmuutto automaattisesti tulkitaan väestöllistä huoltosuhdetta parantavaksi tekijäksi. Virallisissa tilastoinneissa oletettu maahanmuuton positiivinen väestörakennevaikutus jättää kuitenkin huomioimatta kotouttamisennusteeltaan haasteellisten yksilöiden lisääntyneen maahantulon, joka tulee yhä kasvattamaan työikäisen väestön huollettavaksi jäävän väestönosan suuruutta.

Erityisesti monien kansallisuusryhmien keskuudessa, jotka ovat tulleet kolmansista maista turvapaikanhakijoina tai pakolaisina, työttömyysaste on virallisten tietojen mukaan jopa yli 50 prosenttia, mikä on yksi selvimmistä osoituksista maahanmuuton negatiivisista kansantaloudellisista vaikutuksista. Lisäksi maahanmuuttajataustaisen väestön ikäjakauman painottuminen kantaväestöön nähden nuorempiin ikäluokkiin on omiaan kasvattamaan tästä ryhmästä maamme julkiselle sektorille koituvia kustannuksia muun muassa eri yhteiskunnallisten tulonsiirtojen muodossa. Maahanmuuton lisäämisen sijasta Suomen olisi päinvastoin edistettävä niiden henkilöiden vapaaehtoista maastamuuttoa, jotka eivät ole halukkaita tai kykeneviä integroitumaan maahamme. Aktiivisella maastamuuttopolitiikalla voisi parhaimmassa tapauksessa olla valtava positiivinen vaikutus kotouttamispolitiikan ohella myös huollettavien ja työssä käyvien ihmisten väestösuhteen negatiivisen kehityksen vaimentamiseen maassamme.

Sisäasiainministeriö on kuluvana vuonna asettanut hankkeen, jonka tarkoituksena on vakiinnuttaa vapaaehtoisen paluun järjestelmä ja tehdä sitä vaativat muutokset kansalliseen lainsäädäntöömme. Vapaaehtoisen paluun järjestelmä keskittyy lähinnä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden tai turvapaikkahakemuksensa peruuttaneiden henkilöiden sujuvan paluun tukemiseen heidän alkuperämaihinsa. Vapaaehtoisen paluun järjestelmää olisi kuitenkin jatkossa syytä kehittää siten, että potentiaalinen maastamuuton määrä realisoituisi nykyistä paremmin. Tämä tarkoittaisi kattavan rahallisen korvauksen ja muun yhteiskunnallisen tuen myöntämistä myös niille kolmansista maista tulleille henkilöille, jotka haluavat luopua pysyvästä tai tilapäisestä oleskeluluvasta Suomessa palatakseen takaisin kotimaahansa. Myös niiden maahanmuuttajataustaisten henkilöiden, jotka haluavat luopua Suomen kansalaisuudesta ja palata esimerkiksi vanhempiensa alkuperämaahan, olisi saatava yhteiskunnalta tähän pyrkimykseensä avokätistä taloudellista tukea. Tanskassa vuonna 2009 säädetty maastamuuttomalli, jossa yhteiskuntaan sopeutumishaluttoman tai -kyvyttömän ei-länsimaisen maahanmuuttajan maastamuuttoa tuetaan noin 15 000 eurolla, voisi tulla Suomessakin harkittavaksi. Myös maamme kunnille olisi Tanskan esimerkin mukaisesti jokavuotisessa hallituksen talousarvioesityksessä syytä budjetoida erityinen maastamuuttorahasto, jonka turvin kunnat voisivat itse tukea kotouttamisennusteeltaan haasteellisten yksilöiden maastamuuttoa Suomesta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Onko hallituksella valmiutta edistää maastamuuttoa Suomesta, jotta väestön huoltosuhdekehityksen negatiivinen kierre ei voimistu kotouttamisennusteeltaan haasteellisten maahantulijoiden johdosta ja

    onko hallitus maastamuuton potentiaalisen määrän realisoimiseksi valmis harkitsemaan Tanskan ulkomaalaiskäytäntöjen seuraamista maastamuuton edistämiseksi?

Helsingissä 17 päivänä syyskuuta 2013
Vesa-Matti Saarakkala /ps

Räsäsen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Kesäkuussa hyväksytyssä Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiassa arvioidaan Suomeen kohdistuvaa muuttoliikettä sekä liikkuvuuden merkitystä yhteiskunnalle, jossa eläköityvien ikäluokkien määrä kasvaa merkittävästi. Eläkkeelle siirtyy 2010-luvulla vuosittain kaksinkertainen määrä työntekijöitä verrattuna 2000-luvun alkuvuosiin. Työvoiman poistuma koettelee kaikkia toimialoja, mutta erityisesti sosiaali- ja terveysalaa. Myös väestökehitys saattaa joillakin alueilla olla pitkälti maahanmuuton varassa. Maahanmuutto tarjoaa osaltaan vastauksen huoltosuhdeongelmaan. Samanaikaisesti kun nuorisoikäluokkien koko pienenee, palvelujen tarvitsijoita on yhä enemmän. Maahanmuuttostrategiassa todetaan, että myös muusta syystä kuin työn perusteella tänne tulevat maahanmuuttajat on onnistuttava työllistämään nykyistä nopeammin ja paremmin.

Eduskunta hyväksyi yksimielisesti vuonna 2010 lain maahanmuuttajien kotoutumisen edistämisestä (1386/2010, jäljempänä kotoutumislaki). Kotoutumislain soveltamisalana ovat kaikki maahanmuuttajat, ja toimeenpanossa korostetaan eheitä, tarvelähtöisiä palvelukokonaisuuksia, jotka muun muassa tukevat maahanmuuttajien osallistumista työelämään. Yksittäisen maahanmuuttajan kotoutumisen polku on varsin yksilöllinen ja riippuu muun muassa iästä maahantulovaiheessa, aikaisemmasta koulutuksesta ja työkokemuksesta sekä fyysisestä ja psyykkisestä toimintakyvystä.

Kansainvälistä suojelua saavien kohdalla kidutus-, sota- tai muut traumakokemukset voivat aiheuttaa lisääntynyttä tarvetta erityiselle tuelle, ja tämä on myös kotoutumislaissa huomioitu muun muassa säännöksissä, jotka koskevat maahanmuuttajalle laadittavaa kotoutumissuunnitelmaa. Kotoutumispalveluja annetaan kunnan peruspalveluissa ja TE-toimistojen palveluissa sekä tarvittaessa erityispalveluina. Kotoutumislain toimeenpanoa tukemaan valtioneuvosto hyväksyi 7.6.2013 periaatepäätöksen valtion kotouttamisohjelmasta, jonka tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista hallitus seuraa.

Kotoutumislain 85 §:ään sisältyy säännös paluumuuton tukemisesta. Pykälässä säädetään edellytyksistä tukea kansainvälisen suojelun tai eräiden muiden syiden perusteella oleskeluluvan saaneiden henkilöiden paluumuuttoa. Kunta voi korvata kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetulle henkilölle, joka palaa vapaaehtoisesti koti- tai lähtömaahansa muuten kuin tilapäisessä tarkoituksessa, kohtuulliset matka- ja muuttokustannukset. Lisäksi kunta voi maksaa yhdelle henkilölle enintään kahden kuukauden ja perheelle enintään neljän kuukauden toimeentulotuen perusosan määrää vastaavan paluumuuttoavustuksen.

Sisäasiainministeriössä on käynnissä hanke, jonka tarkoituksena on vakiinnuttaa vapaaehtoisen paluun järjestelmä ja tehdä sen edellyttämät muutokset lainsäädäntöön. Vapaaehtoisen paluun järjestelmän vakiinnuttaminen liittyy hallituksen ohjelman tavoitteeseen nopeuttaa kielteisestä turvapaikkapäätöksestä johtuvia käännytyksiä. Vapaaehtoisen paluun järjestelmän tavoitteena on, että se tarjoaisi Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille tai turvapaikkahakemuksensa peruuttaneille henkilöille mahdollisuuden palata vapaaehtoisesti kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa. Kokemuksia vapaaehtoisesta paluusta ja sen organisoimisesta on saatu Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n Helsingin toimiston ja Maahanmuuttoviraston yhdessä toteuttamasta määräaikaisesta hankkeesta. Suomi pyrkii myös solmimaan paluuyhteistyöpöytäkirjoja sellaisten maiden kanssa, joissa olosuhteet ovat parantuneet ja turvapaikanhakijoiden paluu alkuperämaihin on mahdollista. Todettakoon, että tällä hetkellä hallituksella ei ole asiaan liittyen muita suunnitelmia kuin edellä mainittu vapaaehtoisen paluun järjestelmän vakiinnuttaminen.

Helsingissä 9 päivänä lokakuuta 2013
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_797_2013_p.shtml

[Taikakaulin]

Finnairin ulkomaisen matkustamohenkilöstön työluvat
Eduskunnan puhemiehelle

Ulkomaalaisten työntekijöiden Suomessa työskentelyä koskevat lupasäännökset on kirjattu ulkomaalaislakiin. EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden kohdalla sovelletaan lain mukaan tarveharkintaa, eli työ- ja elinkeinotoimisto selvittää, olisiko työhön saatavissa kohtuullisessa ajassa sopivaa työvoimaa suomalaisilta työmarkkinoilta. Jos työntekijän oleskeluluvan myöntäminen ulkomaalaiselle estäisi työmarkkinoilla jo olevan henkilön työllistymisen, lupaa ei myönnetä. Valtion omistamassa Finnair Oyj:ssä näin ei ole kuitenkaan matkustamohenkilökunnan suhteen viime vuosina toimittu. Yhtiö ei ole luonut yhtään uutta vakinaista työpaikkaa viimeiseen kuuteen vuoteen Finnairin suomalaisen työehtosopimuksen alle.

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry on ihmeissään Finnairin nykyisistä palkkauskäytännöistä. Yhdistyksen mukaan suomalaista matkustamohenkilökuntaa on lomautettu ja lomautetaan edelleen jatkuvasti, lokakuussa jälleen 85 työntekijää. Lisäksi vuonna 2009 noin 200 määräaikaista työsuhdetta päättyi. Samalla kuitenkin vuokratyön käyttöä on lisätty. Matkustamoon avautuneet uudet työpaikat ovat menneet ulkomaisille vuokratyöntekijöille, vaikka suomalaisia työttömiä lentoemäntiä ja stuertteja olisi työmarkkinoilla vapaina riittämiin.

Finnair on perustellut ulkomaisen työvoiman käyttöä asiakaspalvelussa tarvittavalla kohdemaan kielitaidolla. Perustelu voi vielä toimia Aasiaan kohdistuvilla reiteillä, mutta ei enää silloin, kun kyseessä ovat esimerkiksi USA:n lennot, sillä kaikki Finnairin lentoemännät tai stuertit osaavat sujuvaa englantia. Finnair on myös itse myöntänyt yhdistykselle, että vuokratyövoimaa palkataan, jotta saavutettaisiin säästöjä, kun ulkomaisiin työntekijöihin voidaan soveltaa heidän kotimaansa työehtoja.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Miten hallitus perustelee sitä, että valtion omistamassa Finnairissa EU:n ulkopuolelta tuleville vuokratyöntekijöille on myönnetty työlupia, vaikka samanaikaisesti Suomessa on työttömiä lentoemäntiä ja stuertteja yhtiön toteuttamien irtisanomisten ja lomautusten seurauksena ja

    miten hallitus suhtautuu siihen, että yhtiön edustaja kertoo avoimesti järjestelyllä haluttavan kiertää suomalaisia työehtoja?

Helsingissä 17 päivänä syyskuuta 2013
Anne Louhelainen /ps

Ihalaisen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Työntekijän oleskeluluvasta säädetään ulkomaalaislaissa (301/2004). Ulkomaalaislakia sovelletaan työntekoon Suomessa. Työn tekemiseksi Suomessa katsotaan myös työnteko Suomen ilma-alusrekisteriin merkityssä ilma-aluksessa.

Ulkomaalaislain 70 §:n mukaan työntekijän oleskelulupa -järjestelmän tarkoituksena on tukea työvoiman saatavuutta suunnitelmallisesti, nopeasti ja joustavasti ottaen huomioon työnantajien ja ulkomaalaisten työntekijöiden oikeusturva sekä työmarkkinoilla jo olevan työvoiman mahdollisuus työllistyä.

Ulkomaalaislain mukaan TE-toimiston tehtävänä on tehdä osapäätös luvan myöntämisen työvoimapoliittisista edellytyksistä Maahanmuuttovirastolle, joka päättää työntekijän oleskeluluvan myöntämisestä. Osapäätöksessään TE-toimisto ratkaisee sen, onko tehtävään saatavilla sopivaa työvoimaa työmarkkinoilta kohtuullisessa ajassa vai ei. Jos työtehtävän kannalta on tarkoituksenmukaista, TE-toimiston tulee selvittää sopivan työvoiman saatavuutta koko Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen muodostamaan työvoiman vapaan liikkuvuuden alueelta. Tällä tavalla TE-toimisto varmistuu siitä, estäisikö luvan myöntäminen työmarkkinoilla jo olevan henkilön mahdollisuutta työllistyä vai ei.

Ulkomaalaiselle matkustamohenkilökunnalle on viime vuosina myönnetty työntekijän oleskelulupia Finnair Oyj:n ilma-aluksissa työskentelyä varten hakemusten mukaisesti käytännössä vain Aasian reiteille työvoiman vuokrausyritysten palvelukseen. Sopivan työvoiman saatavuuden selvittämisessä kohdemaan kielen taito on ollut olennainen kriteeri näillä reiteillä. Vuosina 2011-2013 on myönnetty ensimmäisiä työntekijän oleskelulupia yhteensä hieman alle 200 ja jatkolupia yhteensä hieman yli 400.

Tällä hetkellä yhteensä 19 Yhdysvaltain kansalaisten hakemusta on vireillä työntekijän oleskeluluvan saamiseksi lentoemännän ja stuertin tehtävissä Finnair Oyj:n ilma-aluksessa lentoreitillä New York-Helsinki. Hakemukset ovat vastauksen allekirjoituspäivänä yhä käsiteltävänä Uudenmaan TE-toimistossa.

Uudenmaan TE-toimiston tietojen mukaan Suomen kansallisilla työmarkkinoilla on useita kymmeniä työttömiä työnhakijoita, joiden ensisijainen hakuammatti on lentoemäntä tai stuertti. TE-toimisto on pyytänyt työnantajayritystä julkaisemaan avoimet työpaikat TE-hallinnon työnvälitysjärjestelmässä ja pyytänyt selvitystä työpaikkoja hakeneista henkilöistä, valinnan tuloksista sekä perusteista, miksi hakijat tulivat tai eivät tulleet valituiksi avoimiin työpaikkoihin.

Työvoiman saatavuuden selvittämisen ohella TE-toimiston tulee ulkomaalaislain mukaan varmistua myös siitä, että tarjotut palkka- ja muut työehdot täyttävät Suomen työlainsäädännön ja tehtävään sovellettavan työehtosopimuksen asettamat vähimmäisedellytykset siltä osin kuin työsuhteeseen tulee - kansainväliset lainvalintasäännökset huomioon ottaen - soveltaa Suomen työlainsäädäntöä. Lisäksi TE-toimiston tulee varmistua siitä, että työnantajalla on kyky suoriutua työnantajavelvoitteistaan.

Työntekijän oleskelulupahakemuksista ilmenevien tietojen mukaan työnantajana on Yhdysvaltoihin sijoittautunut suuri työvoiman vuokrausyritys, jolta Finnair vuokraisi kyseisen henkilökunnan. Kansainvälisessä ilmaliikenteessä työskentelevän henkilökunnan kotipaikka olisi Yhdysvalloissa, eikä henkilökunta oleskelisi Suomessa hotelliyöpymisiä lukuun ottamatta. Jotta kansainvälisten lainvalintasääntöjen mukaisesti voitaisiin edellyttää suomalaisen työlainsäädännön ja suomalaisen työehtosopimuksen soveltamista, on varmistuttava siitä, että työssä on kyse lähetetyistä työntekijöistä annetun lain (1146/1999) mukaisista lähetetyistä työntekijöistä tai että työsuhteeseen muutoin, kaikki asiaan vaikuttavat tekijät huomioon ottaen, tulee soveltaa Suomen lainsäädäntöä tai sen eräitä pakottavia säännöksiä. Myös tämä kysymys on selvitettävänä, ja ratkaisuun tulee vaikuttamaan myös TE-toimiston työnantajayritykseltä pyytämä lisäselvitys.

Työntekijän oleskeluluvan myöntämiselle ei ole edellytyksiä, jos työntekijöitä on lomautettu samoista tai samankaltaisista tehtävistä kuin joihin oleskelulupaa hakeva työntekijä on hakeutumassa, tai jos työnantaja on irtisanonut työntekijöitä tällaisista tehtävistä tuotannollisin tai taloudellisin perusteilla eikä työsuhteiden päättymisestä ei ole kulunut yhdeksää kuukautta. Työsopimuslain mukaan työnantajan tulee tarjota työtä työ- ja elinkeinotoimistossa työtä hakeville entisille työntekijöilleen, jos hän tarvitsee työvoimaa yhdeksän kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita irtisanottu oli tehnyt. Nämä edellytykset eivät kuitenkaan tule sovellettaviksi, jos kyseessä on ulkopuolisen työvoiman, kuten vuokratyövoiman käyttö. TE-toimisto tulee varmistumaan asiasta, ja asiaan vaikuttaa myös TE-toimiston Finnairilta pyytämä lisäselvitys.

Uudenmaan TE-toimisto käsittelee vuosittain noin 3 000 työntekijän oleskelulupahakemusta. Olen varma siitä, että myös nyt kyseessä olevat hakemukset tulevat käsitellyiksi asiantuntevasti sekä lain ja hyvän hallinnon mukaisesti.

Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2013
Työministeri Lauri Ihalainen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_804_2013_p.shtml

[Taikakaulin]

Työlupien myöntäminen EU:n ulkopuolelta tuleville Finnairin vuokratyöntekijöille
Eduskunnan puhemiehelle

Työvoimaviranomaisen mukaan päätös työlupaa myönnettäessä perustuu kokonaisharkintaan, joka sisältää työmarkkinatilanteen mukaisen työvoiman saatavuuden arvioinnin, työsuhteen ehtojen arvioinnin sekä ennakkovalvontaan liittyvän harkinnan. Työvoimaviranomainen tekee hakemukseen osaratkaisun, ja lopullisen päätöksen luvasta antaa Maahanmuuttovirasto tai poliisi.

Finnairin matkustamohenkilöstö on heikentänyt työehtojaan kesken työehtosopimuskauden erillisellä säästösopimuksella. Lisäksi Finnairin suomalaisen matkustamohenkilöstön lomautukset ovat jatkuneet vuodesta 2012 lähtien. Samalla Finnair on laajentanut vuokratyön käyttöä ja kaikki matkustamoon avautuneet uudet työpaikat ovat menneet ulkomaalaisille vuokratyöntekijöille. Esimerkiksi amerikkalaisten ja aasialaisten vuokratyöntekijöiden palkkaamista perustellaan kielitaitovaatimuksilla, vaikka kaikki suomalaiset matkustamotyöntekijät puhuvat englantia ja myös Aasian reiteillä englanti on valtakieli. Finnairin mukaan uutta miehistöä palkataan säästösyistä paikallisesti ja heihin noudatetaan yhdysvaltalaisia työehtoja ja paikallista lainsäädäntöä.

Finnairin EU:n ulkopuolelta tuleville vuokratyöntekijöille myönnetään työlupia, vaikka Suomessa on työttömiä lentoemäntiä ja stuertteja. Yhtiön oman ilmoituksen perusteella järjestelyllä halutaan kiertää suomalaisia työehtoja.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Miten hallitus perustelee työlupien myöntämistä EU:n ulkopuolelta tuleville vuokratyöntekijöille Finnairin tapauksessa, kun Suomessa on samaan aikaan tarjolla runsaasti alan ammattitaitoista työvoimaa?

Helsingissä 17 päivänä syyskuuta 2013
Arja Juvonen /ps

Ihalaisen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Työntekijän oleskeluluvasta säädetään ulkomaalaislaissa (301/2004). Ulkomaalaislakia sovelletaan työntekoon Suomessa. Työn tekemiseksi Suomessa katsotaan myös työnteko Suomen ilma-alusrekisteriin merkityssä ilma-aluksessa.

Ulkomaalaislain 70 §:n mukaan työntekijän oleskelulupa -järjestelmän tarkoituksena on tukea työvoiman saatavuutta suunnitelmallisesti, nopeasti ja joustavasti ottaen huomioon työnantajien ja ulkomaalaisten työntekijöiden oikeusturva sekä työmarkkinoilla jo olevan työvoiman mahdollisuus työllistyä.

Ulkomaalaislain mukaan TE-toimiston tehtävänä on tehdä osapäätös luvan myöntämisen työvoimapoliittisista edellytyksistä Maahanmuuttovirastolle, joka päättää työntekijän oleskeluluvan myöntämisestä. Osapäätöksessään TE-toimisto ratkaisee sen, onko tehtävään saatavilla sopivaa työvoimaa työmarkkinoilta kohtuullisessa ajassa vai ei. Jos työtehtävän kannalta on tarkoituksenmukaista, TE-toimiston tulee selvittää sopivan työvoiman saatavuutta koko Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen muodostaman työvoiman vapaan liikkuvuuden alueelta. Tällä tavalla TE-toimisto varmistuu siitä, estäisikö luvan myöntäminen työmarkkinoilla jo olevan henkilön mahdollisuutta työllistyä vai ei.

Ulkomaalaiselle matkustamohenkilökunnalle on viime vuosina myönnetty työntekijän oleskelulupia Finnair Oyj:n ilma-aluksissa työskentelyä varten hakemusten mukaisesti käytännössä vain Aasian reiteille työvoiman vuokrausyritysten palvelukseen. Sopivan työvoiman saatavuuden selvittämisessä kohdemaan kielen taito on ollut olennainen kriteeri näillä reiteillä. Vuosina 2011-2013 on myönnetty ensimmäisiä työntekijän oleskelulupia yhteensä hieman alle 200 ja jatkolupia yhteensä hieman yli 400.

Tällä hetkellä yhteensä 19 Yhdysvaltain kansalaisten hakemusta on vireillä työntekijän oleskeluluvan saamiseksi lentoemännän ja stuertin tehtävissä Finnair Oyj:n ilma-aluksessa lentoreitillä New York-Helsinki. Hakemukset ovat vastauksen allekirjoituspäivänä yhä käsiteltävinä Uudenmaan TE-toimistossa.

Uudenmaan TE-toimiston tietojen mukaan Suomen kansallisilla työmarkkinoilla on useita kymmeniä työttömiä työnhakijoita, joiden ensisijainen hakuammatti on lentoemäntä tai stuertti. TE-toimisto on pyytänyt työnantajayritystä julkaisemaan avoimet työpaikat TE-hallinnon työnvälitysjärjestelmässä ja pyytänyt selvitystä työpaikkoja hakeneista henkilöistä, valinnan tuloksista sekä perusteista, miksi hakijat tulivat tai eivät tulleet valituiksi avoimiin työpaikkoihin.

Työvoiman saatavuuden selvittämisen ohella TE-toimiston tulee ulkomaalaislain mukaan varmistua myös siitä, että tarjotut palkka- ja muut työehdot täyttävät Suomen työlainsäädännön ja tehtävään sovellettavan työehtosopimuksen asettamat vähimmäisedellytykset siltä osin kuin työsuhteeseen tulee - kansainväliset lainvalintasäännökset huomioon ottaen - soveltaa Suomen työlainsäädäntöä. Lisäksi TE-toimiston tulee varmistua siitä, että työnantajalla on kyky suoriutua työnantajavelvoitteistaan.

Työntekijän oleskelulupahakemuksista ilmenevien tietojen mukaan työnantajana on Yhdysvaltoihin sijoittautunut suuri työvoiman vuokrausyritys, jolta Finnair vuokraisi kyseisen henkilökunnan. Kansainvälisessä ilmaliikenteessä työskentelevän henkilökunnan kotipaikka olisi Yhdysvalloissa, eikä henkilökunta oleskelisi Suomessa hotelliyöpymisiä lukuun ottamatta. Jotta kansainvälisten lainvalintasääntöjen mukaisesti voitaisiin edellyttää suomalaisen työlainsäädännön ja suomalaisen työehtosopimuksen soveltamista, on varmistuttava siitä, että työssä on kyse lähetetyistä työntekijöistä annetun lain (1146/1999) mukaisista lähetetyistä työntekijöistä tai että työsuhteeseen muutoin, kaikki asiaan vaikuttavat tekijät huomioon ottaen, tulee soveltaa Suomen lainsäädäntöä tai sen eräitä pakottavia säännöksiä. Myös tämä kysymys on selvitettävänä, ja ratkaisuun tulee vaikuttamaan myös TE-toimiston työnantajayritykseltä pyytämä lisäselvitys.

Työntekijän oleskeluluvan myöntämiselle ei ole edellytyksiä, jos työntekijöitä on lomautettu samoista tai samankaltaisista tehtävistä kuin joihin oleskelulupaa hakeva työntekijä on hakeutumassa tai jos työnantaja on irtisanonut työntekijöitä tällaisista tehtävistä tuotannollisilla tai taloudellisilla perusteilla eikä työsuhteiden päättymisestä ei ole kulunut yhdeksää kuukautta. Työsopimuslain mukaan työnantajan tulee tarjota työtä työ- ja elinkeinotoimistossa työtä hakeville entisille työntekijöilleen, jos hän tarvitsee työvoimaa yhdeksän kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita irtisanottu oli tehnyt. Nämä edellytykset eivät kuitenkaan tule sovellettaviksi, jos kyseessä on ulkopuolisen työvoiman, kuten vuokratyövoiman, käyttö. TE-toimisto tulee varmistumaan asiasta, ja asiaan vaikuttaa myös TE-toimiston Finnairilta pyytämä lisäselvitys.

Uudenmaan TE-toimisto käsittelee vuosittain noin 3 000 työntekijän oleskelulupahakemusta. Olen varma siitä, että myös nyt kyseessä olevat hakemukset tulevat käsitellyiksi asiantuntevasti sekä lain ja hyvän hallinnon mukaisesti.

Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2013
Työministeri Lauri Ihalainen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_803_2013_p.shtml

[Taikakaulin]

Ruotsinkielisten opiskelupaikkojen määrä yliopistoissa
Eduskunnan puhemiehelle

Suomessa on kaksi ruotsinkielistä yliopistoa, Åbo Akademi ja Svenska handelshögskolan, sekä kuusi kaksikielistä yliopistoa, joissa on kiintiöpaikkoja ruotsinkielisille opiskelijoille. Tarkkaa lukua siitä, kuinka paljon ruotsinkieliseen opetukseen on varattu paikkoja, on osoittautunut hankalaksi saada, sillä yliopistot ilmoittavat omat aloituspaikkamääränsä vaihtelevin käytännöin. Eri laskelmien mukaan ruotsinkieliseen opetukseen on vuonna 2011 varattu 6-8 prosenttia yliopistojen aloituspaikoista.

Ruotsinkielisten 20-22-vuotiaiden osuus koko maan samanikäisistä on kuitenkin vain 5,2 prosenttia. Vaikuttaa siis siltä, että ruotsinkielisille on varattu opiskelupaikkoja yliopistoissa yli väestöosuuden. Lisäksi ruotsinkielisiin pääsykokeisiin osallistuneet ovat joissakin yliopistoissa päässeet opiskelemaan esimerkiksi lääketieteelliselle ja oikeustieteelliselle alalle huomattavasti alhaisemmilla pääsykoepisteillä kuin suomenkielisiin pääsykokeisiin osallistuneet.

Näin ollen näyttää siltä, että ruotsinkielisten on suhteessa helpompi päästä opiskelemaan yliopistoon kuin suomenkielisten. Tämä näkyy myös tilastoissa: vuosina 2000-2006 yliopistoihin on hyväksytty noin 50 prosenttia ruotsinkielisistä hakijoista, kun taas suomenkielisistä hakijoista opiskelupaikan on saanut noin 35 prosenttia.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Onko hallitus tietoinen yliopistojen aloituspaikkoihin mahdollisesti liittyvästä ehkä huomattavastakin epäsuhdasta suomen- ja ruotsinkielisten ylioppilaiden kesken ja

    mitä se aikoo tehdä asialle?

Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2011
Jussi Niinistö /ps

Virkkusen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Perustuslain mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä on turvattu lailla. Perustuslain mukaan julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.

Yliopistolain 12 §:n mukaan Åbo Akademi, Svenska Handelshögskolan, Helsingin yliopisto, Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia, Teatterikorkeakoulu ja Aalto-yliopisto vastaavat siitä, että ruotsin kieltä taitavia henkilöitä koulutetaan riittävä määrä maan tarpeisiin. Jyväskylän yliopisto, jonka opetus- ja tutkintokieli on suomi, antaa maan ainoana liikuntatieteellisen koulutusalan yksikkönä ruotsin kieltä taitavien liikunnan aineenopettajien koulutusta

Yliopistot ja korkeakoulut päättävät itsenäisesti itsehallintonsa puitteissa opiskelijavalinnoista siten, kuin siitä on yliopistolaissa säädetty. Yliopistojen itsehallinto on myös Suomen perustuslaissa turvattu. Yliopistolain 36 §:n 2 momentin mukaisesti silloin, kun yliopisto-opiskelijoiden määrän rajoittamisen vuoksi ei voi ottaa koulutukseen kaikkia hakijoita, hakijoihin on sovellettava yhdenmukaisia valintaperusteita. Hakijat voidaan erilaisen koulutustaustan vuoksi jakaa valinnoissa erillisiin ryhmiin. Tällöin yhdenmukaisia valintaperusteita on sovellettava ryhmään kuuluviin hakijoihin. Jonkin kieliryhmän koulutustarpeen turvaamiseksi voidaan yhdenmukaisista valintaperusteista rajoitetusti poiketa.

Yliopistoissa on myös laajalti suomenkielellä järjestettävää tutkintoon johtavaa koulutusta, jossa ei ole ruotsinkielisille omia kiintiöitä. Näille aloille hakeutuvien ruotsinkielisten opiskelijoiden on haettava samassa ryhmässä yhdessä suomenkielisten opiskelijoiden kanssa. Mikäli ruotsin kieltä taitaville on omia kiintiöitä, kiintiöiminen ei välttämättä tarkoita sitä, että pistevaatimukset opiskelupaikkaan olisivat matalampia kuin suomenkielisten kiintiössä.

Niissä tilanteissa, joissa kielitaidon osalta on kiintiöitä asetettu, voi lähtökohtaisesti jokainen opiskelijakelpoisuuden ehdot täyttävä henkilö hakea opiskelupaikkaa valintansa mukaan suomen- tai ruotsinkielisten kiintiössä, jos hänellä on haun ehdot täyttävä riittävä kielitaito. Yliopistojen koulutuspaikat ovat siis koko väestön käytettävissä. Mahdolliset kiintiöt koskevat ainoastaan opinnoissa käytettävää kieltä, ei opiskelijan äidinkieltä.

Yliopistoissa aloitti vuonna 2009 opintonsa 1 285 ruotsinkielistä uutta opiskelijaa, joiden osuus kaikista uusista opiskelijoista oli kuusi prosenttia. Ruotsinkieltä äidinkielenään puhuvista uusista opiskelijoista 1 074 eli 83 prosenttia aloitti opintonsa Åbo Akademissa, Svenska handelshögskolanissa tai Helsingin yliopistossa. Åbo Akademin uusista opiskelijoista äidinkieli oli ruotsi 75 prosentilla ja Svenska handelshögskolanissa 58 prosentilla. Vuoden 2009 päävalinnoissa suomenkielisten hakemuksista hyväksyttiin 15 prosenttia ja ruotsinkielisten 25 prosenttia. Samalla henkilöllä on voinut kuitenkin olla useampia hakemuksia. Ruotsinkielisten uusien opiskelijoiden määrä 1 285 suhteessa 19-21-vuotiaiden keskimääräiseen ikäluokkaan oli 31,9 %. Suomenkielisillä vastaava luku oli (uusia opiskelijoita 17 172) oli 27,6 %.

Suomen- ja ruotsinkielisen koulutuksen sisäänpääsyä kuvaavien lukujen taustalla on useita tekijöitä, jotka tulisi ottaa lukuja tulkittaessa huomioon. Esimerkiksi kaikilla suosituilla aloilla - jotka nostavat kokonaishakijamääriä - ei ole vastaavaa ruotsinkielistä koulutusta ja siten luvut eivät ole tällaisenaan täysin vertailukelpoisia. Samat hakijat ovat voineet hakea myös sekä suomenkieliseen että ruotsinkieliseen koulutukseen, riippumatta äidinkielestä. On huomattava, että ikäluokkatarkastelussa ei näy kansainvälinen opiskelijarekrytointi. Yliopistojen ruotsinkielisten aloituspaikkoja on ollut enenevästi suomenkielisten lisäksi myös ulkomaalaisten käytössä. Opiskelijarekrytointia on suunnattu myös muihin Pohjoismaihin, mikä lisää hieman ruotsia äidinkielenään puhuvien määrää.

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä teki huhtikuussa 2011 ehdotuksen eri alojen koulutustarjonnan tavoitteiksi vuodelle 2016. Yliopistokoulutuksen aloittajamäärää työryhmä ei esittänyt muutosta nykytilanteeseen. Tässä ei käsitelty ruotsinkielistä koulutustarjontaa oma kokonaisuutenaan. Laajapohjaisessa Yrke 2020 -hankkeessa on ennakoitu ruotsinkielisen työvoiman tarvetta sekä ammatillisen koulutuksen että ammattikorkeakoulu- ja yliopistokoulutuksen tarvetta ruotsinkieliselle väestölle. Yrke 2020-ennakonnin mukaan vuoteen 2020 mennessä yliopistojen ruotsinkielisten aloittajatavoitteita tulisi alentaa vuosien 2001-2005 keskimääräisestä 1 300 aloittajasta noin 1 000 aloittajaan vuoteen 2020 mennessä. Koulutustarpeen ennakointien tulokset otetaan huomioon koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman valmistelussa vuoden 2011 aikana sekä sovittaessa vuoden 2012 aikana opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopistojen välillä korkeakoulupoliittisten tavoitteiden toteuttamisesta vuosina 2013-2016.

Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2011
Opetusministeri Henna Virkkunen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_6_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Teuraseläinten rituaaliteurastus
Eduskunnan puhemiehelle

EU on julki tulleiden tietojen perusteella kaavaillut uutta asetusta, joka sallisi eläinten rituaaliteurastuksen. Tämä tarkoittaisi teurastuksen sallimista ilman eläinten asianmukaista tainnutusta ennen toimenpidettä.

Tulevan asetuksen muotoilut ovat vastoin Suomen nykyistä eläinsuojelulakia, joka sallii ainoastaan eläimen tainnutuksen ja rituaaliteurastamisen samanaikaisesti. Suomen juutalais- ja muslimiyhteisöille rituaaliteurastuksen laillistaminen mahdollistaisi teuraseläimen kurkun leikkaamisen auki ilman tainnutusta, mikä vastaisi heidän uskonnollisia tapojaan. Rituaaliteurastus aiheuttaa eläimille tarpeetonta tuskaa ja stressiä.

Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2013 alusta. Jäsenmaille on alustavasti annettu oikeus poiketa asetuksen linjasta, mutta poikkeava linja on kirjattava erikseen kansalliseen eläinsuojelulakiin. EU:n jäsenmaiden kesken on eroavuuksia siinä, priorisoidaanko rituaaliteurastuskysymyksessä eläinten hyvinvointi vai uskonnonvapaus. Viimeisimpänä kehityskulkuna tässä teemassa voidaan mainita Hollannin parlamentin tuore päätös kieltää eläinten rituaaliteurastus.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Miten hallitus aikoo varmistaa Suomen nykyisen eläinsuojelulain tulkinnan säilymisen, ettei eläinten rituaaliteurastamista tulevaisuudessakaan sallittaisi ja

    aikooko Suomi toimia EU:ssa sen puolesta, että rituaaliteurastus saataisiin loppumaan unionin alueella?

Helsingissä 12 päivänä syyskuuta 2011
Vesa-Matti Saarakkala /ps

Koskisen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Eläinsuojelulain (247/1996) 33 §:n 1 momentin mukaan eläimelle ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, kipua eikä tuskaa tainnutettaessa sitä tai siitä verta laskettaessa. Eläimen on oltava asianmukaisesti tainnutettu tai lopetettu ennen verenlaskua. Kuitenkin sellainen uskonnollisista syistä noudatettava erityinen teurastustapa, jossa verenlasku aloitetaan samanaikaisesti eläimen tainnuttamisen kanssa, on sallittu siten, kun asetuksella tarkemmin säädetään.

Eläinsuojeluasetuksen (396/1996) 12 luvussa annetaan tarkemmat säännökset uskonnollisista syistä tehtävästä teurastuksesta. Eläinsuojeluasetuksen 45 §:n mukaan eläimen verenlasku saadaan aloittaa samanaikaisesti tainnuttamisen kanssa uskonnollisten syiden niin edellyttäessä. Tällä tavoin eläimen saa teurastaa vain teurastamossa tarkastuseläinlääkärin läsnä ollessa. Asetuksen 46-48 §:ssä säädetään eläinten liikkumisen rajoittamisesta, käytettävästä tainnutusvälineestä, kaulasuonten katkaisemisesta ja kaulasuonten katkaisun suorittajasta uskonnollisista syistä tapahtuvan teurastuksen yhteydessä.

Euroopan unionissa on jo tullut voimaan Neuvoston asetus (EY) N:o 1099/2009 eläinten suojelusta lopetuksen yhteydessä (lopetusasetus) ja sen soveltaminen alkaa 1 tammikuuta 2013. Lopetusasetuksen 4 artiklassa sallitaan poikkeus verenlaskua edeltävästä tainnutusvaatimuksesta, kun on kyse uskonnollisista syistä tapahtuvasta teurastuksesta, joka tehdään teurastamossa. Kuitenkin asetuksen 26 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat pitää voimassa asetuksen voimaantuloajankohtana voimassa olevia kansallisia sääntöjä, joiden tarkoituksena on varmistaa eläinten asetusta laajempi suojelu lopetuksen yhteydessä. Näistä kansallisista säännöistä on jäsenvaltioiden ilmoitettava komissiolle ennen 1 tammikuuta 2013. Lisäksi saman artiklan 2 kohdan c-alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat jatkossa antaa kansallisia sääntöjä uskonnollisista syistä tapahtuvasta teurastuksesta, kun näiden sääntöjen tarkoituksena on varmistaa eläinten suojelu lopetusasetusta tiukemmin.

Suomen tarkoituksena on säilyttää nykyiset uskonnollisista syistä noudatettavaa teurastustapaa koskevat säännökset voimassa jatkossakin. Maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan komissiolle tehtävä ilmoitus ennen määräajan umpeutumista.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 10 artiklassa on vahvistettu uskonnon vapaus ja oikeus tunnustaa uskontoa tai vakaumusta. Tämän vuoksi uskonnollisista syistä tapahtuvan teurastamisen kokonaan lakkauttaminen voi olla vaikeaa. Sen sijaan menetelmiä, joilla tällaista teurastusta tehdään, voidaan kehittää. EU on tukenut muun muassa DIALREL-projektia, jonka tarkoituksena oli lisätä sidosryhmien välistä keskustelua uskonnollisista syistä tapahtuvasta teurastuksesta sekä edistää hyvien toimintatapojen omaksumista teurastuskäytöntöihin. Komissio on myös kiinnittänyt aktiivisesti huomiota uskonnollisista syistä tapahtuvan teurastuksen yleistymiseen viime vuosina Euroopassa. Teurastusmäärät ylittävät useassa maassa selvästi kyseisen maan uskonnollisten yhteisöjen kuluttaman määrän. Tämä on vastoin lopetusasetuksen säännöksiä, joissa uskonnollisista syistä tapahtuva teurastus on tarkoitettu nimenomaan uskonnollisten yhteisöjen tarpeisiin. Suomi tukee komissiota tässä asiassa.

Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2011
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_82_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Suomen- ja ruotsinkielisten ylioppilaiden opiskelijavalintojen tasapuolisuus yliopistoissa
Eduskunnan puhemiehelle

Suomessa on kaksi ruotsinkielistä yliopistoa, Åbo Akademi ja Svenska handelshögskolan, sekä kuusi kaksikielistä yliopistoa, joissa on kiintiöpaikkoja ruotsinkielisille opiskelijoille. Tarkkaa lukua siitä, kuinka paljon ruotsinkieliseen opetukseen on varattu paikkoja, ei erilaisten ilmoitustapojen vuoksi ole saatavilla.

Tänä syksynä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan ruotsinkieliseen kiintiöön pääsi opiskelemaan kahdeksan pistettä heikommilla tuloksilla kuin suomenkieliselle puolelle. Samoin oikeustieteelliseen tiedekuntaan hakeneista ruotsinkielisistä pääsi sisään yli 23 prosenttia pyrkineistä, kun suomenkielisten kohdalla luku oli vain 18 prosenttia. Näin ollen näyttää siltä, että ruotsinkielisten on suhteessa helpompi päästä opiskelemaan yliopistoon kuin suomenkielisten.

Opetusministeriöstä on aikaisemmin todettu muun muassa allekirjoittaneelle (KK 6/2011 vp ), että yliopistot päättävät opiskelijavalinnoistaan itsenäisesti ja että kiintiöillä pyritään turvaamaan ruotsinkieliset palvelut. Kuitenkin opetusministeri Gustafssonin Yleisradiolle 3 lokakuuta 2011 antaman lausunnon mukaan "kaikilla on oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet päästä yliopistoon, eikä millään kansalaisryhmillä voi olla mitään etuoikeuksia". Ministeri toteaa myös, että opetusministeriö pystyy vaikuttamaan asiaan, kun tulosneuvotteluja yliopistojen kanssa käydään.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Mitä hallitus aikoo konkreettisesti tehdä yliopistojen opiskelijavalinnassa vallitsevalle epätasa-arvoiselle kohtelulle suomen- ja ruotsinkielisten ylioppilaiden kesken ja

    millä aikataululla muutoksia on odotettavissa?

Helsingissä 4 päivänä lokakuuta 2011
Jussi Niinistö /ps

Gustafssonin vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Yliopistolain 36 §:n 2 momentin mukaan jonkin kieliryhmän koulutustarpeen turvaamiseksi voidaan yhdenmukaisista valintaperusteista rajoitetusti poiketa. Tämä yliopistolaissa säädetty mahdollisuus muodostaa kielitaitokiintiöitä taikka myöntää kielitaidon perusteella lisäpisteitä perustuu suomen ja ruotsin kielen osalta perustuslain 17 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, turvataan lailla. Saman perustuslain säännöksen mukaan julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista, esimerkiksi ruotsinkielisten lääkäripalveluiden saatavuudesta. Kieliryhmän perusteella voidaan yhdenmukaisista valintaperusteista poiketa kuitenkin vain rajoitetusti, mikä tarkoittaa sitä, että kiintiöiden koko taikka myönnettävien lisäpisteiden määrä on suhteutettava tarkasti kyseisen kieliryhmän erityistarpeisiin ja toteuttamismahdollisuuksiin. Helsingin yliopistolle on yliopistolaissa säädetty vastuu mm. ruotsin kieltä taitavien lääkäreiden ja juristien kouluttamisesta. Tätä tehtävää hoitaessaan sen tulee arvioida tarve yliopistolain 36 §:n 2 momentin mukaisille kiintiöille tai lisäpisteille sekä mitoittaa ne vastaamaan kyseisen kieliryhmän erityistarpeita.

On selvää, että kaikilla on oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet päästä yliopistoon, eikä eri ryhmillä voi olla etuoikeuksia. Ruotsinkielisen koulutuksen kiintiöillä ja helpotuksilla turvataan kuitenkin ruotsinkielisten palveluita ja kaksikielisyyttä. Yliopistojen koulutuspaikat ovat koko väestön käytettävissä. Mahdolliset kiintiöt koskevat ainoastaan opinnoissa käytettävää kieltä, eivät opiskelijan äidinkieltä. Se ei ole suomenkielisten syrjintää, eikä asiaan ole tarvetta puuttua.

Helsingissä 25 päivänä lokakuuta 2011
Opetusministeri Jukka Gustafsson

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_132_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Ruotsin- ja suomenkielisten opiskelijoiden yhdenvertaisuus yliopistoihin haettaessa
Eduskunnan puhemiehelle

Tuoreiden tietojen mukaan ruotsinkieliset opiskelijat on asetettu yliopistovalinnoissa edullisempaan asemaan suomenkielisiin hakijoihin verrattuna. Ruotsinkielisistä pyrkijöistä pääsee arvioiden perusteella noin puolet yliopistoihin, kun suomenkielisistä hakijoista vain kolmannes tulee hyväksytyksi.

Tämä epätasa-arvoinen kohtelu on korostunut erityisesti aloilla, joilla sovelletaan äidinkielen mukaan säädettyjä kiintiöitä, kuten oikeus- ja lääketieteellisillä koulutusaloilla. Lääketieteellisen tiedekunnan ruotsinkieliselle linjalle opiskelijat pääsevät jopa kahdeksan pistettä alhaisimmilla tiedoilla kuin suomenkieliselle puolelle. Lisäksi oikeustieteellisen tiedekunnan ruotsia taitavien hakijoiden hyväksymisprosentti on viisi prosenttiyksikköä korkeampi verrattuna suomea äidinkielenä puhuviin. Tulevalla hallituskaudella kaavaillut suuret eri opiskelualojen aloituspaikkojen vähennykset eivät tule myöskään koskemaan ruotsinkielisiä koulutusohjelmia. Kiintiöpaikkoja ollaan yhä lisäämässä kaksikielisyyden turvaamisen nojalla. Tämä tulee tarkoittamaan ruotsinkielisten yliopistoon pääsyn helpottumista entisestään, sillä jo nykyään mm. ruotsinkielisen lääketieteellisen linjan kiintiöpaikkoja ei saada täytettyä liian alhaisten pääsykoesuoritusten takia.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta suomenkieliset ja ruotsinkieliset pyrkijät asetetaan yhdenvertaiseen asemaan yliopistoihin haettaessa ja

    aikooko hallitus harkita koko kielikiintiöjärjestelmän korvaamista, sillä kaksikielisyyden nojalla ei voida loukata kansalaisten oikeustajua yliopistoihin haettaessa?

Helsingissä 5 päivänä lokakuuta 2011
Vesa-Matti Saarakkala /ps

Gustafssonin vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Yliopistolain 36 §:n 2 momentin mukaan jonkin kieliryhmän koulutustarpeen turvaamiseksi voidaan yhdenmukaisista valintaperusteista rajoitetusti poiketa. Tämä yliopistolaissa säädetty mahdollisuus muodostaa kielitaitokiintiöitä taikka myöntää kielitaidon perusteella lisäpisteitä perustuu suomen ja ruotsin kielen osalta perustuslain 17 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, turvataan lailla. Saman perustuslain säännöksen mukaan julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista, esimerkiksi ruotsinkielisten lääkäripalveluiden saatavuudesta. Kieliryhmän perusteella voidaan yhdenmukaisista valintaperusteista poiketa kuitenkin vain rajoitetusti, mikä tarkoittaa sitä, että kiintiöiden koko taikka myönnettävien lisäpisteiden määrä on suhteutettava tarkasti kyseisen kieliryhmän erityistarpeisiin ja toteuttamismahdollisuuksiin. Helsingin yliopistolle on yliopistolaissa säädetty vastuu mm. ruotsin kieltä taitavien lääkäreiden ja juristien kouluttamisesta. Tätä tehtävää hoitaessaan sen tulee arvioida tarve yliopistolain 36 §:n 2 momentin mukaisille kiintiöille tai lisäpisteille sekä mitoittaa ne vastaamaan kyseisen kieliryhmän erityistarpeita.

Ruotsin kieltä taitavien kiintiöitä ei olla laajentamassa. Kysymyksessä viitattujen aloituspaikkojen vähennysten osalta opetus- ja kulttuuriministeriö toteaa esittäneensä 5.10.2011 ammattikorkeakouluille antamansa kirjallisen palautteen yhteydessä näkemyksensä siitä, miten ammattikorkeakouluihin vuonna 2013 kohdentuva 2 200 aloituspaikan vähennys tulisi kohdentaa. Vähennyksiä esitettiin myös ruotsinkieliseen ammattikorkeakoulutukseen. Lisäksi sivistyspoliittisen ministeriryhmän 29.9.2011 tekemän linjauksen mukaisesti ruotsinkielinen ammattikorkeakoulutus tulisi keskittää pelkästään ruotsinkielisiin ammattikorkeakouluihin.

On selvää, että kaikilla on oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet päästä yliopistoon, eikä eri ryhmillä voi olla etuoikeuksia. Ruotsinkielisen koulutuksen kiintiöillä ja helpotuksilla turvataan kuitenkin ruotsinkielisten palveluita ja kaksikielisyyttä. Yliopistojen koulutuspaikat ovat koko väestön käytettävissä. Mahdolliset kiintiöt koskevat ainoastaan opinnoissa käytettävää kieltä, eivät opiskelijan äidinkieltä. Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa tänä syksynä aloittaneista ruotsin kieltä taitavien kiintiöstä valituista 26 opiskelijasta 10 oli äidinkieleltään suomenkielisiä opiskelijoita. Ruotsin kieltä taitavien kiintiöt eivät ole suomenkielisten syrjintää, eikä asiaan ole tarvetta puuttua.

Helsingissä 25 päivänä lokakuuta 2011
Opetusministeri Jukka Gustafsson

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_142_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset Suomessa
Eduskunnan puhemiehelle

Poliisin tietoon tulee vuosittain satoja raiskaustapauksia, joista vain murto-osa etenee syyttäjälle. Tilastot kertovat kuitenkin karun totuuden siitä, että ulkomaalaisten osuus Suomessa tehdyistä raiskauksista on huomattava. Vuonna 2009 raiskauksista tuomittiin 69 ja törkeistä raiskauksista 15 henkilöä. Raiskauksiin syyllistyneistä 40,5 prosenttia oli ulkomaalaisia, joihin lasketaan kuuluviksi myös ulkomailla syntyneet Suomen kansalaisuuden saaneet henkilöt. Ulkomaalaisista tuomituista 20 henkilöllä oli teon aikaan vakituinen asuinpaikka Suomessa, joten prosenttiosuutta ei voida selittää vapaalla liikkuvuudella. Vuonna 2009 ulkomaan kansalaisten ja ulkomailla syntyneiden Suomen kansalaisten osuus koko maan väestöstä oli noin 4,8 prosenttia, mihin nähden raiskausten osuus on huomattava.

Oikeusministeriön ja Rikoksentorjuntaneuvoston julkaisemassa Haaste-lehdessä 26.9.2011 Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoissuunnittelija Hannu Niemi toteaa seuraavaa: "Kulttuuriset erot ovat näkyneet muun muassa siinä, että jotkut ulkomaalaisryhmät eivät kunnioita naisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta siten kuin suomalaisessa yhteiskunnassa on tapana. Ulkomaalaiset syyllistyvät suhteellisesti kaikkein useimmin raiskausrikoksiin ja muihin seksuaalirikoksiin."

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Onko hallitus tietoinen Suomessa oleskelevien ulkomaalaisten tekemien raiskausten suuresta osuudesta ja

    mitä se aikoo tehdä asialle?

Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2011
Olli Immonen /ps

Räsäsen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Poliisi seuraa tilastotietoja mm. ulkomaalaisten tekemien seksuaalirikosten osalta ja on havainnut ulkomaalaisten suhteellisen korkean osuuden esimerkiksi raiskausrikosten mahdollisina tekijöinä. Tutkimuksia tämän ilmiön syistä ei ole tehty.

Yleensä raiskauksen tekijä on nuorehko mies. Ulkomaalaisten suhteellinen osuus 15-45-vuotiaiden miesten ikäryhmästä on korkeampi kuin muissa ikäryhmissä. Maahanmuuttajia on näin ollen suhteellisesti enemmän kuin kantaväestöä siinä ikäryhmässä, joka syyllistyy raiskausrikoksiin. Kuitenkin myös tässä ikäryhmässä ulkomaalaisten osuus raiskausrikoksista on huomattavan korkea. Ulkomaalaisten korkeaa osuutta selittää osin myös se, että ulkomaalaisen tekemästä raiskauksesta ilmoitetaan poliisille ilmeisesti herkemmin.

Naisten ja miesten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on keskeinen osa maahanmuuttajille kotouttamislain nojalla annettavaa koulutusta ja tietoaineistoa. Tässä koulutuksessa tullaan jatkossa painottamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Poliisi osallistuu mm. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelman toteuttamiseen, jonka yhtenä tavoitteena on naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan ennaltaehkäisy ja vähentäminen.

Poliisi tutkii sille ilmoitetut tapaukset ilman aiheetonta viivytystä ja pyrkii toimimaan niin, että asia saadaan eteenpäin syyttäjän harkintaan sekä tuomioistuimen käsittelyyn nopeasti. Asian nopealla etenemisellä rikosprosessissa ja tekijän saamisella vastuuseen mahdollisimman nopeasti tekonsa jälkeen saattaa olla sekä tekijään itseensä kohdistuvaa että myös yleisesti samankaltaisia tekoja ennaltaehkäisevää vaikutusta.

Jotta raiskausrikoksia voitaisiin ennaltaehkäistä, olisi tiedettävä mikä tai mitkä syyt ovat vaikuttaneet teon tekemiseen. Mikäli yleispäteviä syitä löytyy, niiden mukaan on sovitettava ja kehitettävä myös ennalta ehkäisevät toimet. Näiden toimenpiteiden tekeminen ei ole ainoastaan poliisin tehtävä, vaan siihen on toimintavelvollisuus myös muilla viranomaisilla.

Hallitusohjelmassa on tuotu esille useita toimenpiteitä, joilla raiskausrikosten estämiseen ja uhrien auttamiseen pyritään vaikuttamaan. Seksuaalirikoslainsäädäntöä uudistetaan siten, että se turvaa paremmin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden. Huolehditaan kansallisen naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelman toimeenpanosta. Seksuaalisen väkivallan uhreille turvataan katkeamaton hoitoketju. Rikosuhripäivystyksen palvelut turvataan sisäisen turvallisuuden ohjelman mukaisesti.

Helsingissä 1 päivänä marraskuuta 2011
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_153_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Kielilain ja elintarvikkeiden pakkausmerkintäasetuksen välinen ristiriita
Eduskunnan puhemiehelle

Vuonna 2003 säädettiin kielilaki, jonka 34 §:ssä todetaan, että myytävään tuotteeseen on lain mukaan yksikielisessä kunnassa merkittävä kauppatavaran mukainen nimi, tuoteseloste, käyttöohje tai varoitus ainakin sen kunnan kielellä ja kaksikielisessä kunnassa ainakin suomen ja ruotsin kielellä. Näitä tietoja annettaessa suomen ja ruotsin kieltä on lain mukaan kohdeltava tasapuolisesti.

Vuonna 2004 annettiin kauppa- ja teollisuusministeriön asetus elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä, jonka 5 §:ssä säädetään kielimääräyksistä. Sen mukaan pakolliset pakkausmerkinnät on tehtävä suomen ja ruotsin kielellä. Ruotsin kielen asemesta voidaan käyttää norjan- tai tanskankielisiä merkintöjä.

Asetuksessa myös todetaan, että Suomessa valmistetuissa elintarvikkeissa, joita myydään vain yksikielisissä kunnissa, voidaan käyttää näiden kuntien kielellä olevia yksikielisiä merkintöjä. Kaksikielisissä kunnissa voidaan myyntipaikalla pakatuissa elintarvikkeissa käyttää joko suomen- tai ruotsinkielisiä merkintöjä.

Lisäksi asetuksen mukaan voidaan maahantuotujen elintarvikkeiden alkuperämaa tai -alue ilmoittaa jollakin kansainvälisessä kaupassa yleisesti käytetyllä kielellä tai yleisesti tunnetuilla kirjainlyhenteillä.

Eduskunnan oikeusasiamies on äskettäin päättänyt (9.9.2011 Dnro 4099/4/10) jättää tutkimatta valveutuneen kansalaisen valituksen, jossa oli kiinnitetty huomiota siihen, etteivät lähinnä Ruotsista maahantuoduissa tai kauppaketjun pohjoismaisissa yhteishankinnoissa valmistetuissa elintarvikepakkauksissa olevat merkinnät täytä edellä mainittujen säädösten asettamia velvoitteita pakkausmerkinnöistä molemmilla kotimaisilla kielillä.

Päätöksessään oikeusasiamies pidättäytyi ottamasta kantaa valittajan esittämiin yksityiskohtaisiin esimerkkeihin kielilain 34 §:n rikkomisista, koska hän totesi, että kielilain ja elintarvikkeiden pakkausmerkintäasetuksen välillä vallitsee ristiriita. Tätä ristiriitaa on oikeusasiamiehen lausunnon mukaan selvitetty sekä oikeusministeriössä että maatalousministeriössä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Onko hallitus tietoinen, että kielilain sekä kauppa- ja teollisuusministeriön antaman elintarvikkeiden pakkausmerkintäasetuksen välillä vallitsee maan suomenkielisen väestön kielellisiä oikeuksia loukkaava ristiriita, joka koskee elintarvikkeiden pakkauksissa olevia suomen ja ruotsin kielellä esitettäviä pakollisia merkintöjä ja

    mitä hallitus aikoo tehdä tämän ristiriidan poistamiseksi?

Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2011
Jussi Niinistö /ps

Koskisen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Elintarvikkeiden pakollisia pakkausmerkintöjä koskevat vaatimukset on Euroopan unionissa harmonisoitu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/13/EY. Direktiivin 16 artiklan mukaan jäsenvaltio, jossa elintarviketta pidetään kaupan, saa säätää, että kyseiset merkinnät tehdään yhdellä tai useammalla unionin virallisista kielistä määräämällään kielellä.

Suomessa direktiivi 2000/13/EY on pantu täytäntöön elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä annetulla kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksella (1084/2004). Pakollisten merkintöjen kielimääräyksistä säädetään asetuksen 5 §:ssä. Pakolliset merkinnät on pääsääntöisesti tehtävä suomen ja ruotsin kielellä. Asetuksen 5 §:n 2 momentissa mainituissa tapauksissa merkinnät voi kuitenkin tehdä pelkästään yhdellä kielellä, joko suomeksi tai ruotsiksi.

Kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksella (1084/2004) kumottiin elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä annettu asetus (794/1991), jonka 21 §:ssä oli pakollisten merkintöjen kielimääräyksistä vastaava säännös kuin voimassa olevassa lainsäädännössä. Kun asetusta (1084/2004) valmisteltiin, pidettiin tarkoituksenmukaisena säilyttää kielivaatimuksia koskeva säännös ennallaan. Kielivaatimuksia koskevien helpotusten on katsottu joissain tapauksissa vähentävän elintarvikealan toimijan hallinnollista taakkaa. Mahdollisuutta tehdä elintarvikkeesta annettavat tiedot pelkästään yhdellä kielellä joko suomeksi tai ruotsiksi käytetään silloin, kun elintarvikkeita pieniä tuotemääriä tuottava valmistaja toimittaa elintarvikkeita suoraan loppukuluttajalle tai paikallisille vähittäismyymälöille. Suuret elintarvikealan toimijat eivät tee erikseen yksikielisiä pakkauksia yksikielisissä kunnissa tapahtuvaa myyntiä varten, vaan elintarvikkeet toimitetaan sekä yksi- että kaksikielisiin kuntiin myytäväksi pakkauksissa, joissa merkinnät ovat sekä suomeksi että ruotsiksi. Lisäksi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran Pakkausmerkintäoppaassa (Eviran ohje 17005/4) todetaan, että jos elintarvike on sekä valmistettu että pakattu myyntipaikalla, asetuksen (1084/2004) 5 §:n 2 momentin mukaista myyntipaikalla pakattuja elintarvikkeita koskevaa helpotusta ei sovelleta, vaan tiedot on annettava sekä suomeksi että ruotsiksi.

Vastuu merkintöjen tekemisestä on elintarvikealan toimijalla, joka valmistaa, tuo maahan, vie maasta, pitää kaupan tai muuten luovuttaa elintarviketta. Merkintöjen tekijä vastaa siitä, että kaikki pakolliset merkinnät on tehty elintarvikkeen pakkaukseen ja että ne ovat oikein tehtyjä, selviä ja havaittavia.

Euroopan unionin lainsäädäntö elintarvikkeiden pakollisista merkinnöistä on uudistettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella elintarviketietojen antamisesta kuluttajille. Asetus hyväksyttiin neuvostossa syyskuussa 2011 ja sen odotetaan tulevan voimaan kuluvan vuoden aikana. Asetuksen 15 artiklan mukaan jäsenvaltio, jossa elintarviketta pidetään kaupan, saa säätää, että kyseiset merkinnät tehdään määräämällään yhdellä tai useammalla unionin virallisista kielistä. EU-asetuksia sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Kun mainittu asetus tulee voimaan, Suomessa voimassa olevat elintarvikkeiden pakollisia pakkausmerkintöjä koskevat kansalliset säännökset kumotaan. Kansallisesti täytyy kuitenkin edelleen säätää muun muassa pakollisten elintarviketietojen kielivaatimuksista. Siinä yhteydessä tullaan arvioimaan myös kielivaatimuksia koskevat mahdolliset helpotukset.

Helsingissä 1 päivänä marraskuuta 2011
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_169_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Laittomasti maahan tulleiden turvapaikanhakijoiden salakuljetusten maksaminen sosiaalituella
Eduskunnan puhemiehelle

Viranomaiset ovat saaneet runsaasti viitteitä siitä, että osa Suomeen laittomasti saapuvista turvapaikanhakijoista maksaa salakuljetuksensa Suomen valtion maksamalla vastaanottorahalla. Turun Sanomat uutisoi 26 päivänä lokakuuta 2011, että keskusrikospoliisin arvion mukaan Suomessa toimii 5-10 aktiivista ihmissalakuljetusryhmää, jotka myyvät velaksi kuljetuksia Suomeen. Salakuljettajien kiinnisaaminen on hankalaa, sillä usein maahantulijoiden sukulaiset odottavat lähtömaassa myös kuljetusta, eivätkä salakuljettajat kaihda uhkailun tai väkivallan käyttöä.

Syyskuussa 2011 voimaan tullut laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ei ota huomioon vastaanottorahan mahdollista väärinkäyttöä salakuljetuksen maksamiseen. Vastaanottorahan sijasta olisikin tärkeä tarjota turvapaikanhakijoille hyödykkeitä muuten kuin rahallisessa muodossa.

Ihmisten salakuljetus on suosittua, koska sekä rangaistukset että kiinnijäämisen riski ovat pieniä. Suomessa turvapaikanhakijoille annettava kuukausittainen vastaanottoraha puolestaan mahdollistaa kuljetuksen ostamisen velaksi.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta laittomasti maahan tulleiden turvapaikanhakijoiden salakuljetuksia ei makseta enää jatkossa Suomen sosiaalituella ja

    aikooko hallitus kiristää lainsäädäntöä siten, ettei ihmisten salakuljetus ole enää houkuttelevaa?

Helsingissä 28 päivänä lokakuuta 2011
Olli Immonen /ps

Räsäsen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Kotimaastaan sotaa, vainoa ja turvattomuutta pakenevat ihmiset turvautuvat usein ihmissalakuljetukseen, koska muita keinoja ei ole. Turvapaikkaa voi hakea vasta, kun on saapunut kohdemaahan. Jos henkilötietoja koskevia asiakirjoja ei kotimaassa ole luotettavasti saatavilla, monet turvautuvat väärennettyihin asiakirjoihin ja ihmissalakuljetukseen.

Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta (746/2011 , vastaanottolaki) tuli voimaan syyskuussa 2011. Lain 19 §:n mukaan turvapaikanhakijalle myönnetään vastaanottoraha ihmisarvoisen elämän kannalta välttämättömän toimeentulon turvaamiseksi ja itsenäisen selviytymisen edistämiseksi. Raha annetaan vain henkilölle, joka on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, muista tuloistaan tai varoistaan, itseensä nähden elatusvelvollisen huolenpidolla tai muulla tavalla. Vastaanottorahan tarve arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Säännöksen taustalla on perustuslain 19 §:ssä jokaisen oikeudeksi taattu välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon turvaaminen. Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi vastaanottolakia koskevassa lausunnossaan (PeVL 59/2010 vp ), että sääntely on merkityksellistä perustuslain 19 §:n kannalta.

Eduskunta päätti turvapaikanhakijoille maksettavan vastaanottorahan määrästä hyväksyessään vastaanottolain keväällä 2011. Määrä pidettiin sillä tasolla, johon turvapaikanhakijoiden saaman toimeentulotuen rahana maksettavaa osa oli pudotettu vuonna 2010. Taso on siis toimeentulotukea noin 30 % alhaisempi, koska hakijat saavat osan tuesta hyödykkeinä vastaanottokeskuksissa. Esimerkiksi yksin asuvan vastaanottoraha on noin 290 euroa kuukaudessa. Rahalla on katettava ruokamenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot, paikallisliikenteen ja puhelimen käytöstä aiheutuvat menot ja vastaavat muut jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot. Jos vastaanottokeskus järjestää ateriat, yksin asuvan vastaanottoraha on noin 85 euroa kuukaudessa.

Ilman huoltajaa olevien lasten taloudelliseen tukeen tehtiin uuden vastaanottolain myötä merkittävä muutos. Oli esitetty epäilyjä, että lapset lähettäisivät osan heille maksetusta toimeentulotuesta ulkomaille, mikä ei luonnollisesti ollut tuen tarkoitus. Syyskuussa voimaan tullut vastaanottolaki mahdollistaa sen, että lapsille maksetaan vastaanottorahan sijasta käyttörahaa. Pääsääntöisesti lapset saavat nykyisin välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon hyödykkeinä vastaanottokeskuksissa ja rahana vain taskurahaa, joka on alle 16-vuotiaalle kuukautta kohti enintään 25 euroa ja 16 vuotta täyttäneelle 45 euroa.

Vastaanottoraha on tarkoitettu käytettäväksi toimeentuloon Suomessa, ja se on mitoitettu sen mukaisesti. Jos yksittäistapauksessa tulee ilmi, että rahan myöntäminen on perustunut esimerkiksi tahallaan annettuihin erehdyttäviin tietoihin tuen tarpeesta, voidaan se periä takaisin.

Ihmissalakuljetusta tulee ehkäistä kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin. Sen syyt ovat kuitenkin hyvin monitahoiset, ja syistä useimmat liittyvät salakuljettajien palveluja käyttävien ihmisten koti- ja lähtömaiden tilanteeseen. Suomi onkin pitänyt tärkeänä tukea meille tulevien turvapaikanhakijoiden lähtömaiden, niiden lähialueiden ja kauttakulkumaiden kehitystä sekä auttaa pakolaisia lähellä heidän kotimaataan.

Hallitus seuraa tarkasti vastaanottolain vaikutuksia ja erityisesti vastaanotto- ja käyttörahaan liittyvien muutosten merkitystä. Jos vastaanottojärjestelmässä on vetotekijöitä, jotka houkuttelevat maahan perusteettomia turvapaikanhakijoita, siihen tulee puuttua. Lisäksi pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa edellytetään lainsäädännön kehittämistä ihmiskaupan torjumiseksi kaikissa muodoissaan, ihmiskaupan uhrien suojelemiseksi ja oikeusturvan parantamiseksi.

Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 2011
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_232_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Maahanmuuttajakeskittymistä aiheutuvien ongelmien ehkäiseminen
Eduskunnan puhemiehelle

Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden merkittävä osuus asukkaista tietyillä kaupunkialueilla on uusi, mutta koko ajan voimistuva ilmiö. Turun Varissuo on Suomen maahanmuuttajavaltaisin lähiö. Turun kaupungin julkaiseman uusimman "Muutoksen suunnat" -ajankohtaisraportin 3/2011 mukaan muunkielisten, eli muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien osuus Varissuon asukkaista on 37 %. "Muutoksen suunnat" -raportin 3/2007 mukaan muunkielisten osuus Varissuolla oli 31 %.

Muualta Euroopasta saadut esimerkit maahanmuuttajakeskittymistä kertovat, että maahanmuuttajavaltaisilla alueilla on tyypillisesti ongelmia, kuten työttömyyttä ja syrjäytymistä. Integraatio ympäröivään yhteiskuntaan on ohutta. Maahanmuuttajat pysyvät omissa kulttuuripiireissään ilman kosketusta kantaväestöön. Esimerkiksi Englannissa toimii useita maallisen lain sijasta uskontoon perustuvia sharia-oikeusistuimia. Joissakin Englannin ja Ranskan sekä myös Ruotsin maahanmuuttajalähiöissä väkivalta ja jopa mellakointi on tyypillistä. Ruotsin eräässä maahanmuuttajavaltaisimmassa kaupungissa, Malmössä Rosengårdin ja Herrgårdenin lähiöissä tilanne on mennyt jo niin pahaksi, että viranomaiset eivät voi suorittaa tehtäviään ilman poliisin turvaa. Vuoden 2005 mellakat Pariisissa muistetaan yhä. Sen jälkeen Ranskassa on käytetty 35 miljardia euroa lähiöiden viihtyvyyden parantamiseen, mutta tämän jälkeen tehdyn tutkimuksen tuloksena todettiin, että segregaatio on rahallisesta panostuksesta huolimatta vain lisääntynyt.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Onko hallitus tietoinen tiettyjen Suomen lähiöiden maahanmuuttajakeskittymistä ja

    mitä hallitus aikoo tehdä, että Euroopassa koetut keskittymistä aiheutuvat ongelmat eivät toistu Suomessa?

Helsingissä 2 päivänä marraskuuta 2011
Maria Lohela /ps

Ihalaisen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Vieraskielisten määrän lisääntyminen maahanmuuton, maan sisäisen muuttoliikkeen ja kantaväestöä hieman suuremman syntyvyyden seurauksena asettaa pitkäkestoisia haasteita asumisen järjestämiselle. Vieraskieliset ovat paikoin keskittyneet samoille asuinalueille. Vaikka valtaosassa asuinalueita vieraskielisten osuus on pysynyt vakiona, joillakin asuinalueilla vieraskielisten määrä on kasvanut nopeasti. Usein näiltä alueilta on myös havaittavissa kantaväestön poismuuttoa. Tämä kehitys johtaa usein eriytymisen kierteeseen niin asuinalueilla kuin koulussa.

Maahanmuuttajien keskittyminen ei sinänsä ole ongelma, mutta keskittyminen vuokratalovaltaisille alueille yhdessä alhaisen koulutus- ja palkkatason kanssa saattaa nostaa riskiä huono-osaisuuden kasautumisesta tietyille alueille, joka taas vahvistaa asuinalueiden sosiaalisen eriytymisen kierrettä. Osittain maahanmuuttajien keskittymiseen samoille alueille vaikuttaa myös asuntotarjonta; suuria perheasuntoja on usein saatavilla vain tietyillä asuinalueilla. Tämä ohjannee osittain maahanmuuttajien asumista ainakin pääkaupunkiseudulla.

Hallitusohjelman mukaan maahanmuuttajien asumisessa huolehditaan kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen riittävästä tarjonnasta sekä kattavasta seudullisesta jakautumisesta. Kaupunkiseutujen kehittämisessä on harjoitettava positiivista erityiskohtelua. Määrärahoja kohdennetaan alueille, joilla on korkea työttömyys, paljon vuokralla asuvia ihmisiä ja korkea maahanmuuttajaosuus väestöstä. Pääkaupunkiseudulla hallitus jatkaa aiesopimusmenettelyä kokonaisvaltaisemman kotouttamispolitiikan vahvistamiseksi. Tavoitteena on nopeuttaa kotoutumista, koulutukseen pääsyä ja työllistymistä paikallistason toimijoiden yhteistyötä lisäämällä ja työnjakoa selkeyttämällä.

Kotoutumislain tavoitteena on tehostaa maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä. Kotoutumista edistävät toimenpiteet pyritään aloittamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kaikille maahanmuuttajille tarjotaan perustietoa suomalaisesta yhteiskunnasta, millä voidaan vaikuttaa siihen, että useampi maahanmuuttaja pääsisi kotoutumista edistävien palvelujen piiriin. Perustietomateriaali on haettavissa myös osoitteesta www.lifeinfinland.fi. Maahantulon jälkeen toteutetaan alkuvaiheen toimenpiteitä, kuten yksilöllinen alkukartoitus, jonka perusteella maahanmuuttajalle pystytään laatimaan yksilöllisiin ja perheiden tarpeisiin vastaava kotoutumissuunnitelma.

Kotoutumislakiin sisältyy myös Osallisena Suomessa -kokeilu, jossa kokeillaan kotoutumiskoulutuksen uusia koulutuskokonaisuuksia, koulutuksen hankkimista ja järjestämistä, koulutukseen ohjaamista ja koulutuksen tarjoamista nykyistä laajemmalle henkilöpiirille. Etenkin suomen tai ruotsin kielen opetusta, yhteiskuntaan perehdyttävää opetusta sekä työllistymistä ja työelämään osallistumista tukevaa opetusta tehostetaan. Kokeilun tavoitteena on tukea maahanmuuttajien osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa lisäämällä heidän kielellisiä ja yhteiskunnallisia valmiuksiaan, jolloin myös työllistymisen edellytykset paranisivat ja samalla yhteiskunnasta syrjäytymisen uhka pienenisi.

Hallitus valmistelee nelivuotisen valtion kotouttamisohjelman ensi vuoden toukokuun loppuun mennessä. Ohjelman tavoite on laaja-alaisen yhteistyön avulla varmistaa maahanmuuttajien aktiivinen osallistuminen Suomessa sekä lisätä tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja eri väestöryhmien välistä vuorovaikutusta maassamme. Ohjelma keskittyy erityisesti keinoihin, jotka parantavat maahanmuuttajien työllisyyttä, edistävät kotoutumiskoulutusta ja parantavat heikossa asemassa olevien maahanmuuttajien (nuoret, naiset, turvapaikanhakijat) asemaa. Ohjelmaa tarvitaan myös helpottamaan kotouttamisen seurantaa. Kotouttamisohjelma pureutuu myös keinoihin, jotka auttaisivat lisäämään eri väestöryhmien välistä myönteistä vuorovaikutusta ja suvaitsevaisuutta.

Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 2011
Työministeri Lauri Ihalainen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_251_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Suomen kiintiöpakolaispolitiikan järkeistäminen
Eduskunnan puhemiehelle

Suomi on vuodesta 2001 asti ollut valmis ottamaan vuosittain vastaan 750 kiintiöpakolaista sisäasiain- ja ulkoasiainministeriön toimesta UNHCR:n tekemän esityksen pohjalta. Kiintiöpakolaisiksi valittavilla henkilöillä on jo virallinen YK:n tunnustama pakolaisasema, ja heidät viime kädessä otetaan vastaanotettavien pakolaisten kiintiöön henkilökohtaisten haastatteluiden jälkeen.

Suomi on maahanmuuttopolitiikassaan niitä harvoja maailman maita, jotka ottavat kiintiöpakolaisia vastaan. Maailmassa ainoastaan yhdeksän maata, Suomi mukaan luettuna, valitsee vuosikiintiön mukaan pakolaisia. Euroopassa Suomen pakolaiskiintiö on Ruotsin ja Norjan jälkeen korkein väkilukuun suhteutettuna. Pahentuneen taloustilanteen jatkuessa ja pakolaistaustaisten ihmisten kotoutukseen liittyvien vaikeuksien kasvaessa kunnat eivät ole olleet halukkaita ottamaan vastaan kiintiöpakolaisia, joten Suomi ei ole viime vuosina kyennyt täyttämään 750 pakolaisen kiintiötä. Suomi on lisäksi viime vuosina valinnut pakolaiskiintiöönsä ihmisiä, joiden lähtömaista on jo valmiiksi suuri paine turvapaikanhakujärjestelmään. Tämä vaikuttanee myös kielteisesti kuntien halukkuuteen ottaa vastaan kiintiöpakolaisia, sillä maailman pahimmilta kriisialueilta, kuten Irakista ja Afganistanista, tulleilla kiintiöpakolaisilla edellytykset kotoutumiseen ovat heikohkot.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Aikooko hallitus harkita vuosittain vastaanotettavien kiintiöpakolaisten määrän laskemista esimerkiksi 500 henkilöön, sillä Suomella ei ole tässä taloudellisessa tilanteessa resursseja täyttää 750 kiintiöpakolaisen vastaanottamisen kustannuksia ja

    aikooko hallitus kiintiöpakolaisia valitessaan painottaa jatkossa muita kansallisuuksia kuin niitä, jotka ovat jo turvapaikanhakijoiden alkuperämaiden kärjessä?

Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2011
Vesa-Matti Saarakkala /ps

Räsäsen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomi on ottanut vastaan kiintiöpakolaisia vuodesta 1979. Eduskunta päättää talousarvion käsittelyn yhteydessä kiintiöpakolaisina Suomeen otettavien henkilöiden määrästä. Vuodesta 2001 lähtien vuosittaisen kiintiön koko on ollut 750.

UNHCR:n pakolaisiksi katsomia henkilöitä ovat viime vuosien aikana uudelleensijoittaneet Suomen lisäksi mm. Ruotsi, Tanska, Norja, Alankomaat, Iso-Britannia, Irlanti, Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti.

Kiintiöpakolaispolitiikka on osa Suomen humanitaarista politiikkaa.

Pakolaiskiintiön kohdentamispäätöksen taustalla on UNHCR:n vuosittainen arvio pakolaisten uudelleensijoittamistarpeista maailmassa ja esitys Suomelle. Kansainvälisen suojelun tarve on tärkein uudelleensijoittamisen peruste. Sen lisäksi kiintiöpakolaisia valittaessa arvioidaan vastaanoton ja Suomeen kotoutumisen edellytykset. Suomeen on viime vuosina otettu kiintiöpakolaisina mm. irakilaisia, myanmarilaisia, kongolaisia ja afganistanilaisia. Suomi on pääsääntöisesti painottanut samojen pakolaisryhmien uudelleensijoittamista, sillä pakolaisten kuntasijoitusta ja kotoutumista edesauttavat jo olemassa olevien, samoista pakolaisryhmistä koostuvien yhteisöjen kokemukset ja tuki. Pakolaisryhmät tulevat yleensä vaikeista ja pitkittyneistä pakolaistilanteista, joista ihmiset pakenevat ja hakeutuvat myös oma-aloitteisesti hakemaan kansainvälistä suojelua (turvapaikkaa) maassamme.

Kiintiöpakolaisina Suomeen otettavien henkilöiden valinta on osa hallittua maahanmuuttoa, sillä Suomi voi valita uudelleensijoittamansa henkilöt. Valinnassa on tarkoitus huomioida pakolaisryhmien kulttuuriset edellytykset sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Henkilön valinnalle ei saa olla yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen, kansanterveyteen tai Suomen kansainvälisiin suhteisiin liittyviä esteitä, eikä kyseessä saa olla maahantuloa koskevien säännösten kiertäminen. Henkilöiden valinta pohjautuu UNHCR:n toimittamiin asiakirjoihin ja valintamatkan aikana tehtyihin haastatteluihin. Hätätapaukset valitaan kuitenkin UNHCR:n kirjallisen selvityksen perusteella ilman henkilökohtaista haastattelua. Maahanmuuttovirasto päättää oleskeluluvan myöntämisestä saatuaan suojelupoliisin lausunnon. UNHCR:n esittäminä kiintiöpakolaisina Suomeen saapuvat henkilöt saavat pakolaisaseman.

Kiintiöpakolaisten vastaanotto on kunnille vapaaehtoista. Kuntapaikkatilanne on ollut viime vuosina vaikea: paikkoja ei ole löytynyt riittävästi ja kiintiöpakolaisten odotusajat lähtömaissa ovat viivästyneet. Pääministeri Jyrki Kataisen hallitus on kiinnittänyt asiaan huomiota. Hallitusohjelmassa todetaan, että valtio ja kunnat laativat yhteistyösopimuksen, jolla pyritään pakolaisten ja myönteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden hallittuun ja systemaattiseen sijoittamiseen kuntiin. Yhteistyösopimusta laadittaessa hyödynnetään niiden kuntien esimerkkiä, joilla on positiivisia kokemuksia kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta, sekä järjestöjen hankkeita, joilla on edistetty maahanmuuttajien ja kantaväestön positiivista vuorovaikutusta sekä maahanmuuttajien kotoutumista.

Hallitusohjelman mukaisesti kiintiöpakolaispolitiikkaa jatketaan vakiintuneen tasoisena yhteistyössä UNHCR:n kanssa.

Helsingissä 7 päivänä joulukuuta 2011
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_293_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Ulkomaalaisten opiskelijoiden osuuden kasvattaminen Suomen korkeakouluissa
Eduskunnan puhemiehelle

Opetusministeri Jukka Gustafssonin mukaan (Helsingin Sanomat 22.9.2011) Suomeen tulee saada lisää ulkomaalaisia korkeakouluopiskelijoita. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa opiskelemaan hakevien ulkomaalaisten määrä on tunnetusti pääkaupunkiseutua huomattavasti pienempi. Hallitus aikoo ryhtyä vähentämään ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja tuntuvasti muun muassa Pohjois-Suomessa ja lisäämään niitä pääkaupunkiseudulle. Tällä toimenpiteellä suomalaisten opiskelijoiden aloituspaikat vähenevät ja ulkomaalaisten opiskelijoiden aloituspaikat ja heidän osuutensa korkeakouluissa lisääntyy. Aloituspaikkojen karsiminen Pohjois-Suomesta johtaa siihen, että yhä suurempi osa suomalaisista nuorista jää ilman opiskelupaikkaa ja heidän syrjäytymisriskinsä kasvaa. Jo tällä hetkellä nuorisotyöttömyys on alueella maan korkein.

Ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden määrän lisäämistä perustellaan erityisesti kansainvälisyydellä. Samalla tavalla perustellaan myös sitä, ettei ETA-alueen ulkopuolelta opiskelemaan tulevien tarvitse maksaa opinnoistaan Suomessa. Lisäksi ETA-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuja on vastustettu virheellisesti siten, että mikäli ulkomaalaisten lukukausimaksut otettaisiin käyttöön, se olisi myös askel kohti suomalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuja. Osa ulkomaalaisista opiskelijoista hakee Suomesta vain ilmaisen tutkinnon jäämättä kuitenkaan sen jälkeen maahamme töihin. Kansainvälisyyttä korkeakouluissa voidaan ulkomaalaisten opiskelijoiden haalimisen sijaan kehittää esimerkiksi vaihto-oppilasohjelmien ja yritysyhteistyön avulla.

Suomeen hakevien ulkomaalaisten opiskelijoiden kielitaitoa tai oikeaa syytä opiskelijaksi hakeutumiseen ei tutkita nykyisin kunnolla, mikä aiheuttaa ongelmia sekä kouluille että kanssaopiskelijoille. Vaadittavien taitojen puutteen vuoksi opettajat sekä opiskelijat joutuvat käyttämään aikaansa ulkomaalaisten oppilaiden auttamiseen, mikä haittaa suomalaisten nuorten opetusta ja oppimista. Ilmi on tullut myös tapauksia, joissa ulkomaalaiset ovat hakeneet Suomeen opiskelemaan väärennetyillä asiakirjoilla eikä maahan tulemisen todellisena syynä ole ollut opiskelu. Tällöin ulkomaalaiset ovat vieneet tutkintoon valmistavia opiskelupaikkoja aidosti opiskelemaan haluavilta suomalaisilta nuorilta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Onko hallituksen tavoitteena lisätä ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää ja osuutta Suomen korkeakouluissa vähentämällä aloituspaikkoja muun muassa Pohjois-Suomesta ja lisäämällä niitä pääkaupunkiseudulle?

Helsingissä 17 päivänä marraskuuta 2011
Olli Immonen /ps

Gustafssonin vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Koulutustarjonnan valtakunnallisten ennakointitietojen perusteella ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaa tulee supistaa 2 200 aloittajalla vuoteen 2016 mennessä. Tämä on tarkoitus toteuttaa vähentämällä ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja 2 200:lla vuodesta 2013. Koulutustarjonnan oikea kohdentaminen on välttämättömyys tulevaisuuden osaavan työvoiman turvaamiseksi alueittain ja aloittain. Samalla pystytään järkevällä tavalla toteuttamaan merkittävä osa hallituksen ammattikorkeakouluille asettamaa säästövelvoitetta vuoteen 2015 mennessä. Säästövelvoite on osa hallituksen toimia julkisen talouden kestävyyden vahvistamiseksi ja talkoot koskettavat yhteiskunnan kaikkia sektoreita.

Sivistyspoliittisen ministeriryhmän syyskuussa tekemien linjausten mukaisesti vähennykset kohdennetaan siten, että ne suuntaavat valtakunnallista koulutustarjontaa ennakointien mukaisesti, koulutuksen saavutettavuus ja alueellinen koulutustarjonta turvataan korkeakouluverkon tiivistyessä ja eri kieliryhmien tarpeet otetaan huomioon koulutuksen mitoituksessa. Alueellisesti kattava koulutusverkko on jatkossakin suomalaisen osaamisen perusta. Koulutuspaikkojen käyttöä tehostamalla ja opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään turvaamaan ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevien nopeampi siirtyminen koulutukseen ja opintoprosesseja parantamalla nopeuttamaan tutkinnon suorittamista ja siirtymistä työelämään.

Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi 5.10.2011 ammattikorkeakouluille ja yliopistoille kirjallisen palautteensa, joissa pääpaino on korkeakoulujen strategioiden ja rakenteellisen kehittämisen etenemisen arvioinnissa. Ammattikorkeakoulujen osalta palautteeseen sisältyy myös ministeriön konkreettisia ehdotuksia menosäästöjen toteuttamiseksi osittain rakenteellisen kehittämisen keinoin ja aloituspaikkoja vähentämällä. Aloituspaikkavähennyksiä on valmisteltu suuralueittain niin, että samalla pystytään tukemaan ja vahvistamaan korkeakoulujen painoaloja ja profiileja. Aloituspaikkavähennykset koskevat kaikkia alueita ja kaikkia ammattikorkeakouluja ja myös vieraskielistä koulutustarjontaa.

Pääkaupunkiseudulle ei siten lisätä, vaan myös sieltä vähennetään koulutustarjontaa. Pohjois-Suomen suuralueen korkeakoulujen koulutustarjonta suhteessa 19-21-vuotiaiden nuorten keskimääräiseen ikäluokkaan säilyy ministeriön palautteeseen sisältyneiden aloituspaikkaleikkausten jälkeenkin samalla tasolla kuin se on tällä hetkellä. Suhdeluku oli 65,2 % vuonna 2010 ja palautteen pohjalta se on 65,1 % vuonna 2016. Vastaavat suhdeluvut ovat suurmetropolialueen osalta 62,4 % ja 63,4 %. Leikkausten jälkeenkin Pohjois-Suomessa on siis ikäluokkaan nähden enemmän korkeakoulujen koulutustarjontaa kuin pääkaupunkiseudulla.

Ministeriö odottaa ammattikorkeakouluilta perusteltuja palautteita ja esityksiä aloituspaikkavähennyksiin 17.2.2012 mennessä. Sen jälkeen tehdään tarvittavat päätökset. Sinä aikana on mahdollista käydä myös syventäviä neuvotteluja ministeriön kanssa.

Globalisaation oloissa Suomen on huolehdittava kansallisten vahvuuksien kehittämisestä kansainvälisen yhteistyön kautta. Suomen korkeakoulu-, tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän keskeisiä heikkouksia on kuitenkin vähäinen kansainvälisyys. Opetus- ja kulttuuriministeriö on sitoutunut luomaan korkeakouluille toimintapuitteet, jotka mahdollistavat korkeakoulujen entistä aktiivisemman toiminnan kansainvälisessä koulutus- ja tutkimusyhteistyössä. Korkeakoulujen tulisi tarjota korkeatasoista vahvuusalueilleen keskittyvää vieraskielistä opetusta sekä hyödyntää aktiivisesti kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia. Vieraskielinen opetus Suomessa mahdollistaa suomalaisten opiskelijoiden vastavuoroisen opiskelijaliikkuvuuden ja tarjoaa suomalaisille opiskelijoille mahdollisuuden vieraskieliseen opiskeluun myös kotimaassa.

Korkeakoulut voivat vuosina 2010-2014 osallistua lukukausimaksukokeiluun, jolla vahvistetaan korkeakoulujen kansainvälistymistä ja luodaan korkeakouluille uusia kansainvälisiä toimintamahdollisuuksia. Korkeakoulut voivat kokeilun aikana periä maksuja vieraskieliseen ylempään korkeakoulututkintoon tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutusohjelmaan hyväksytyltä ETA-alueen ulkopuolelta tulevalta opiskelijalta. Maksujen perimisen edellytyksenä on, että korkeakouluilla on apurahaohjelma, jolla voidaan tarvittaessa tukea maksullisiin koulutusohjelmiin osallistuvien opiskelijoiden opiskelua. Kokeilun aikana selvitetään, mitä vaikutuksia maksullisiin koulutusohjelmiin siirtymisestä on korkeakoulujen kansainvälistymiselle, suomalaisen korkeakoulutuksen vetovoimalle, opiskelijavirroille ja vieraskielisen korkeakoulutuksen laadulle.

Korkeakoulujen rakenteiden ja koulutustarjonnan suuntaamisen lähtökohtana on toiminnan laadun ja vaikuttavuuden vahvistaminen. Uudistuksilla tavoitellaan korkeakouluyhteisöjä, joilla on edellytykset toimia kansallisesti ja kansainvälisesti korkealla tasolla ja joiden taloudellinen kantokyky on kestävällä pohjalla. Tavoitteena on myös tarjota opiskelijoille entistä laadukkaampaa koulutusta ja edistää koulutuksellista tasa-arvoa eri puolilla maata. Tehtävät ratkaisut tähtäävät näiden tavoitteiden saavuttamiseen myös Pohjois-Suomen ammattikorkeakoulujen kohdalla.

Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 2011
Opetusministeri Jukka Gustafsson

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_309_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Kansalaisuustestin järjestäminen Suomen kansalaisuutta hakeville
Eduskunnan puhemiehelle

Vuonna 2005 Ison-Britannian hallitus otti käyttöön uuden "Life in the United Kingdom" ("Elämä Yhdistyneessä kuningaskunnassa") -testin. Kaikkien ulkomaan kansalaisten, jotka haluavat Britannian kansalaisiksi, on osallistuttava pakolliseen monivalintakysymyksiä sisältävään testiin ja läpäistävä se. Testin kysymykset käsittelevät elämää Isossa-Britanniassa, ja sillä mitataan kansalaisuutta hakevan henkilön brittiläisyyttä.

Yhä useampi Euroopan maa on ottanut viime vuosina käyttöönsä kansalaisuustestin. Testit ovat käytössä tällä hetkellä muun muassa Saksassa, Isossa-Britanniassa, Hollannissa ja Tanskassa.

Suomen Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio on todennut haluavansa selvittää, tarvittaisiinko Suomen kansalaisuutta hakeville oma testi. Hänen arvionsa mukaan kansalaisuustestin aloittaminen ei vaatisi suuria käytännön järjestelyjä (Turun Sanomat 29.10.2010).

Kansalaisuustestin tarpeellisuutta ei ole vielä toistaiseksi tutkittu Suomessa. Muiden maiden kokemusten perusteella kansalaisuustesti on hyvä keino selvittää ja mitata, kuinka hyvin maahanmuuttajan kotoutuminen uuteen kotimaahan on onnistunut.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Onko hallituksella aikomus selvittää kansalaisuustestin tarpeellisuutta ja käyttöönottoa Suomessa?

Helsingissä 1 päivänä joulukuuta 2011
Olli Immonen /ps

Räsäsen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Kansalaisuuslain muutos tuli voimaan 1. syyskuuta 2011. Muutoksella edistetään Suomessa pysyvästi asuvien maahanmuuttajien yhteiskunnallista osallisuutta ja kotoutumista mahdollistamalla kansalaisuuden saaminen nykyistä joustavammin. Kansalaisena ulkomaalainen hyväksytään yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi tähän liittyvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Myös Euroopan unionin komissio on todennut kansalaisuuden saamisen ja poliittisten oikeuksien myöntämisen pitkään unionin alueella oleskelleille maahanmuuttajille olevan oleellista kotoutumisprosessin kannalta.

Hallituksen esitystä edeltäneessä sisäasiainministeriön selvityksessä kansalaisuuslain muutostarpeista otettiin kantaa testien merkitykseen Suomen kansalaisuuslain kannalta. Lisäksi sisäasiainministeriössä on juuri valmistumassa kansalaisuustesteistä selvitys, jota eduskunta edellytti vastauksessaan hallituksen esitykseen kotoutumisen edistämisestä annetusta laista.

Kansalaisuustestit vaikuttavat mahdollisuuteen hakea kansalaisuutta yhdenvertaisin edellytyksin. Testit saattavat asettaa hakijat epätasa-arvoiseen asemaan esimerkiksi hakijoiden koulutus-, varallisuus- tai muun taustan vuoksi. Kulttuurisesti ja koulutustaustallisesti lähempää testausmaata tulevien hakijoiden voi olla helpompaa suoriutua testistä kuin kauempaa tulevien hakijoiden. Lisäksi esimerkiksi alhaisen koulutustaustan omaavien, oppimisvaikeuksista kärsivien, iäkkäiden tai vakavista sairauksista tai vammoista kärsivien hakijoiden voi olla vaikeaa suoriutua testistä.

Eri ryhmien tarvitsemat poikkeussäännökset ja -järjestelyt edellyttäisivätkin huolellista monialaista valmistelua. Esimerkkinä voidaan mainita kansalaisuuslain mukainen kielitaitoedellytys, joka osoitetaan usein yleisellä kielitutkinnolla. Kielitaitotestien laatiminen, järjestäminen ja arviointi edellyttävät laaja-alaista pedagogiikan ja testaussisältöjen ja -järjestelmien hallintaa. Yhdenvertaisuuden vuoksi kansalaisuustestin yhteydessä valtion tulisikin kyetä takaamaan testeihin valmentavaa laadukasta, kohtuuhintaista ja tasapuolisesti tarjolla olevaa koulutusta. Niin ikään valitusmahdollisuus testistä on merkittävä kysymys, joka saattaisi vaikuttaa kansalaisuusasioiden käsittelyaikoihin pidentävästi. Tällä hetkellä suurin osa kielteisistä kansalaisuuspäätöksistä on tehty kielitaitoedellytyksen täyttymättömyyden vuoksi.

Oleellinen kysymys kansalaisuustestejä mietittäessä on selkeän käsityksen muodostaminen siitä, mitä tietoutta testissä mitataan ja miksi. Osattavaksi edellytettävien asioiden märittely vaatii analyyttisen, laaja-alaisen pohdinnan siitä, mitä vastaanottavan maan uuden kansalaisen tulisi tietää ja osata ja onko tieto sellaista, että sen hallitsemisen testillä osoittamalla tulee olla edellytys kansalaisuuden saamiselle ja yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi pääsylle.

Suomi pitää lähtökohtana, että mahdollisuus saada Suomen kansalaisuus tukee maahanmuuttajan kotoutumista ja yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tästä syystä hallituksen esitykseen kansalaisuuslain muuttamiseksi ei sisällytetty yhteiskunta- ja historiatietoutta tai arvoja mittaavia testejä. Tämänkaltaisten testien nähdään usein mittaavan kotoutumisen onnistumista edellytyksenä kansalaisuuden saamiselle sen sijaan, että ne toimisivat maahanmuuttajan yksilöllisen kotoutumisprosessin tukena.

Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2011
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_364_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Maahanmuuttajataustaisten naisten kotoutuminen
Eduskunnan puhemiehelle

Maahanmuuttajataustaisten naisten kiinnittymisestä suomalaiseen yhteiskuntaan on tullut yksi maamme kotouttamispolitiikan polttavimmista kysymyksistä.

Etnisten suhteiden foorumin samapalkkatoimikunnassa päädyttiin vuonna 2010 johtopäätökseen, että maahanmuuttajanaiset osaavat usein huonosti suomen kieltä ja kärsivät korkeammasta työttömyysasteesta kantaväestöön nähden. Myös monikulttuuristen naisten parissa työskentelevän Monika-Naiset liitto -yhdistyksen mukaan maahanmuuttajanaiset elävät yleisesti yhteiskunnan marginaalissa ja syrjäytyvät omaan etniseen yhteisöönsä.

Vuonna 2005 Suomessa solmittiin tilastokeskuksen mukaan noin 3 000 avioliittoa, joissa Suomen kansalainen meni naimisiin ulkomaalaisen kanssa. Tilastojen nojalla suomalaisten miesten on naisia useammin havaittu valitsevan ulkomaalainen puolison. Yleisimmin suomalaiset miehet menevät naimisiin thaimaalaisten, virolaisten tai venäläisten naisten kanssa. Lähi-idän tai Afrikan alueelta muuttaneiden naisten avioituminen suomalaisten miesten kanssa taas on huomattavasti harvinaisempaa. Ns. seka-avioliittojen määrästä eri kansallisuuksien välillä voidaan johtaa kotoutumisen onnistumisen aste, sillä suurempi alttius valita puoliso oman kulttuurisen viiteryhmän ulkopuolelta osoittaa kotoutumisen suomalaiseen yhteiskuntaan sujuneen hyvin. Usein varsinkin kansainvälisen suojelun perusteella Suomeen oleskeluluvan saaneilla naisilla on oman kulttuuriyhteisönsä taholta painetta olla valitsematta kantasuomalaista puolisoa, mikä voidaan katsoa kotoutumisen kannalta ongelmalliseksi.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta maahanmuuttajataustaisten naisten kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan varmistetaan riittävän kielikoulutuksen ja työhön valmistamisen kautta ja

    miten hallitus aikoo käytännössä toteuttaa kaikkien maahanmuuttajanaisten oikeuden solmia avioliitto muidenkin kuin omaan kulttuuriseen viiteryhmäänsä kuuluvien henkilöiden kanssa?

Helsingissä 1 päivänä joulukuuta 2011
Vesa-Matti Saarakkala /ps

Ihalaisen vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Hallituksen toimenpiteitä maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi ohjaa 1.9.2011 voimaan astunut laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010 ; kotoutumislaki). Lain 1 § määrittää lain tarkoitukseksi tukea ja edistää kotoutumista ja maahanmuuttajan mahdollisuutta osallistua aktiivisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintaan. Lisäksi lain tarkoituksena on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä myönteistä vuorovaikutusta eri väestöryhmien kesken.

Hallitus on ohjelmassaan nostanut tavoitteeksi kotoutumislain tehokkaan toimeenpanon, erityisesti maahanmuuttajien työllisyysasteen nostamisen ja maahanmuuttajien työttömyyden puolittamisen tällä hallituskaudella. Maahanmuuttajataustaisten naisten riski jäädä työelämän ja opintojen ulkopuolelle on huomattavasti suurempi kuin miesten. Vuonna 2009 15-29-vuotiaiden naisten ulkopuolisuuden riski oli 37,7 %, kun se miehillä oli 30,1 % (Tilastokeskus/Pekka Myrskylä). Siksi niihin esteisiin, joita maahanmuuttajanaisilla on työmarkkinoille pääsyssä, tulee kiinnittää myös kotoutumislain toimeenpanossa erityistä huomiota. Tasa-arvon toteutuminen maahanmuuttajanaisten kohdalla edellyttää, että myös heillä on miesten kanssa yhdenvertaiset mahdollisuudet kielen ja yhteiskuntatietouden omaksumiseen, sekä ammattiin johtaviin opintopolkuihin tai jo saavutetun ammatillisen osaamisen tunnistamiseen.

Kotoutumislakiin sisältyy 9 luvun kokeilu kotoutumiskoulutuksen kehittämiseksi, Osallisena Suomessa -hanke. Osallisena Suomessa -hankkeessa pyritään muun muassa koulutuskokeiluilla hakemaan tapoja, joilla nykyään kieli- ja yhteiskuntatietouden opetuksen ulkopuolelle jääviä ryhmiä saadaan koulutuksen piiriin. Useassa kokeiluhankkeessa pilotoidaan malleja, joissa myös kotonaan lapsiaan hoitavat maahanmuuttajanaiset voivat ainakin osa-aikaisesti päästä koulutuksen piiriin. Hankkeet päättyvät vuonna 2013, ja tuolloin arvioidaan tarpeita uudistaa kotoutumiskoulutuksen rakenteita, rahoitusta ja toteuttamistapoja muun muassa myös maahanmuuttajanaisten koulutukseen pääsyn varmistamiseksi.

Maahanmuuttajien kotoutuminen on vuorovaikutteinen prosessi, jonka tavoitteena on antaa maahanmuuttajalle yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja samalla kun tuetaan hänen mahdollisuuksiaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen. Kotoutumisen edellytyksenä on myös kaikkien perusoikeuksien toteutuminen maahanmuuttajien kohdalla, mukaan lukien oikeus vapauteen, henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityiselämään. Yksityiselämän suojan piiriin kuuluu yksilön oikeus vapaasta tahdostaan viettää perhe-elämää, ja valita kumppaninsa.

Kotoutumislain 2 lukuun on koottu säännökset toimenpiteistä, joilla rakennetaan maahanmuuton alkuvaiheeseen suuntautuva, yksilöllinen, maahanmuuttajan tarpeista lähtevä kotoutumisen polku.

Kotoutumislain 7 ja 8 §:n nojalla Suomen viranomaisilla on velvollisuus antaa perustietoa suomalaisesta yhteiskunnasta sekä antaa maahanmuuttajille ohjausta ja neuvontaa. 9 §:n mukaisessa alkukartoituksessa selvitetään maahanmuuttajan elämäntilannetta, osaamista ja palvelujen tarvetta, joiden pohjalta laaditaan lain 11 §:n mukainen kotoutumissuunnitelma. Aikuisen maahanmuuttajan kohdalla kotoutumissuunnitelmaan sisältyy yleensä kotoutumiskoulutusta (20 §). Kotoutumiskoulutuksen yhteiskuntatietouden opetukseen sisältyy myös tietoa muun muassa perusoikeuksista ja perhe-elämää koskevasta lainsäädännöstä. Näiden toimenpiteiden tehokkaalla toimeenpanolla maahanmuuton alkuvaiheessa voidaan turvata, että maahanmuuttajilla myös on tietoisuus omista oikeuksistaan Suomen lainsäädännön valossa muun muassa perhe-elämään liittyvissä kysymyksissä.

Maahanmuuttajanaiset saattavat kuitenkin olla korostuneessa riskissä joutua kulttuuristen tapojen johdosta haitallisten käytäntöjen tai avioliittoon liittyvän painostuksen tai väkivallan uhreiksi. Nämä riskit voivat olla huomattavia sekä maahanmuuttaja- että suomalaistaustaisten puolisojen taholta, ja liittyvät usein naisten ulkopuolisuuteen työelämästä tai koulutuksesta sekä kielitaidon puutteesta. Siksi muun muassa naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen toimintaohjelmassa on erillinen suunnitelma koulutuskokonaisuudeksi maahanmuuttajataustaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. Hallitus pitää myös tärkeänä, että kansalaisyhteiskunnan toimijoiden edellytyksiä antaa neuvontaa ja tukea maahanmuuttajanaisille väkivaltatilanteissa vahvistetaan.

Hallitus on käynnistänyt kotoutumislain 34 §:n mukaisen valtion kotouttamisohjelman valmistelun. Siinä sovitaan hallitusohjelman ja kotoutumislain pohjalta tarkemmista toimenpiteistä, joilla vahvistetaan maahanmuuttajien kotoutumista. Yhteisöllisyyden vahvistaminen ja maahanmuuttajaperheiden kokonaistilanteen huomioiminen kotouttamistoimenpiteissä ovat niitä lähtökohtia, joilla myös maahanmuuttajanaisten kotoutumista voidaan edistää ja vahvistaa.

Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011
Työministeri Lauri Ihalainen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_370_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuus
Eduskunnan puhemiehelle

Suomessa kansalaisille asetettavat kielivaatimukset ovat maailman tiukimmat. Meillä jokaisen ammattiin opiskelevan on opiskeltava ja osattava vähintään kahta vierasta kieltä, ja asiantuntija-ammateissa toimivilta odotetaan lisäksi kolmannen itselle vieraan kielen osaamista. Tämä johtuu siitä, että koulutusjärjestelmässämme jokainen suomalainen opiskelee ruotsia ns. pakollisena kielenä. Missään muussa maailman maassa ei ole vähemmistön puhumaa kieltä vastaavaa vaatimusta.

Suomen kansainvälinen kilpailukyky ja työelämä vaativat yhä enemmän kielitaitoa ns. kansallisena kielivarantona. Kansainvälinen kanssakäyminen edellyttää hyvän englannin kielen osaamisen lisäksi myös muiden maailman kielien osaamista. Kun ruotsin kielen pakollisuus johtaa käytännössä suomalaisten vieraiden kielten taitamisen kapeutumiseen ja typistymiseen, ei pakollisuus ole siten kansamme yleissivistyksenkään näkökulmasta toimiva ratkaisu.

Kielikoulutuspolitiikkamme epäonnistuu myös siinä, mihin siinä sanotaan pyrittävän. Kaikilta korkeakoulutetuilta vaadittava ns. virkamiesruotsi ei takaa riittävää kielitaitoa. Eikö olisi parempi, että motivoituneet, vapaaehtoisesti ruotsia opiskelevat ammattilaiset vastaisivat tästä tehtävästä? Perustuslain tarkoittamista suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista huolehditaan paremmin nojaamalla vapaaehtoisuuteen kuin pakkoon. Lisäksi näin kunnioitettaisiin myös perustuslain henkeä ja kirjainta, koska vapaus on perusteena tasapuolisesti sama molemmille väestönosille.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Aikooko hallitus ryhtyä toimiin nykyistä tarkoituksenmukaisemman kieli- ja koulutuspolitiikan harjoittamiseksi niin, että ruotsin kielen opiskelu toisena kansalliskielenä perustuu pakon sijasta kannustavuuteen ja vapaaehtoisuuteen suomenkielisen väestön sivistykselliset ja yhteiskunnalliset tarpeet huomioon ottavalla tavalla?

Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 2012
Lea Mäkipää /ps

Gustafssonin vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Perustuslain 17 §:n 1 momentin mukaan Suomen kansalliskieliä ovat suomi ja ruotsi. Säännöksen 2 momentin mukaan jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Säännöksen 2 momentissa säädetään myös siitä, että julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.

Perustuslaissa määritetään kielilainsäädännön yleiset puitteet, joita lait ja asetukset täsmentävät. Suomen ja ruotsin kielen osalta keskeisimmät näistä ovat kielilaki (423/2003) ja laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003). Kielilailla turvataan suomen- ja ruotsinkielisen väestön kielelliset oikeudet perustuslaissa edellytetyllä tavalla. Kielitaitolain mukaan korkeakoulututkintoa edellyttävissä valtion ja kaksikielisten kuntien viroissa viranhaltijalta vaaditaan vähemmistökielen tyydyttävä taito. Yksikielisissä kunnissa edellytetään tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) ja ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (352/2003) mukaan korkeakouluopiskelijan tulee tutkintoon sisältyvissä opinnoissa tai muulla tavalla osoittaa saavuttaneensa sellaisen suomen ja ruotsin kielen taidon, joka kielitaitolain mukaan vaaditaan valtion henkilöstöltä kaksikielisessä viranomaisessa.

Suomen kielikoulutuspolitiikan keskeisenä tavoitteena on turvata kansalaisten sivistystaso ja sen olennaisena osana monipuolinen ja syvällinen kielitaito. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan Suomen kaksikielisyys on rikkaus ja voimavara. Hallitusohjelman mukaan suomen- ja ruotsinkielisen väestön mahdollisuudet saada palveluja omalla kiellellään turvataan. Pääministerin johdolla laaditaan pitkän aikavälin kielistrategia kahden elinvoimaisen kansalliskielen kehittämiseksi ja konkretisoidaan sen pohjalta toimet hallituskaudelle. Valtioneuvoston kanslia asetti 2.11.2011 kansalliskielistrategiahankkeen, jonka määräaika on vuoden 2012 loppuun mennessä. Opetus- ja kulttuuriministeriön 31.3.2011 asettaman ruotsin kielen opetuksen kehittämisryhmän on tarkoitus 31.5.2012 mennessä tuottaa kattava nykytilankuvaus ruotsin kielen opetuksen ja oppimistuloksien osalta sekä tuottaa opetuksen ja oppimisen parantamiseksi konkreettisia esityksiä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö katsoo, että ottaen huomioon voimassa oleva lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset, kysymykseen sisältyneellä ehdotuksella olisi ennakoimattomia vaikutuksia kansalliskielen aseman muuttumiseen ja oppilaan oikeusturvaan ajatellen jatko-opinto- ja virkakelpoisuutta sekä muutoinkin mahdollisuuksia siirtyä työelämään.

Kysymyksessä esitetyn suuntaisia koulutuspoliittisia tavoitteita ei sisälly hallitusohjelmaan eikä valtioneuvoston joulukuussa hyväksymään Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosille 2011-2016.

Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2012
Opetusministeri Jukka Gustafsson

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_488_2011_p.shtml

[Taikakaulin]

Suomen Etiopialle myöntämän kehitysavun eettiset perusteet ottaen huomioon maan jatkuvat ihmisoikeusloukkaukset
Eduskunnan puhemiehelle

Suomi antaa Etiopialle kehitysapuna 20 miljoonaa euroa.

Apu Etiopialle (kahdenvälinen kehitysapu) on 72,8 milj. euroa.

Suomen kahdenvälinen kehitysyhteistyö Etiopian kanssa on ollut viime vuosina kasvussa. Vuosina 2009-2012 Suomi tukee Etiopian opetussektoria 17,2 miljoonalla eurolla. Vesisektorille annettavan tuen määrä vuosina 2009-2013 on 36,7 miljoonaa euroa. Maaseudun taloudellisen kehityksen sektorille suunnataan vuosina 2011-2015 22,1 miljoonaa euroa.

Paikallisen yhteistyön määrärahan kautta kansalaisyhteiskunnalle suunnattu tuki on vuosina 2010-2011 vuositasolla noin miljoona euroa. Ulkoministeriö tuki vuonna 2010 Etiopiassa toimivia suomalaisia kansalaisjärjestöjä 4,75 miljoonalla eurolla ja vuoden 2011 suunnitelmien mukaan noin 3,2 miljoonalla eurolla. Humanitaarisen avun määrä on vuositasolla noin 700 000 euroa.

Suunnitteilla on päätös kehitysavun lakkauttamisesta Nicaragualle vedoten osittain maan ihmisoikeuksien huonoon tilaan, korruptioon ja hallinnon läpinäkyvyyden puutteeseen.

Etiopiassa ihmisoikeustilanne on erittäin huolestuttava. Vankiloissa viruu satoja poliittisia vankeja, jotka mitä todennäköisimmin altistuvat kidutuksille ja huonolle kohtelulle (World Report 2011).

Vaalitarkkailijoiden ja opposition mukaan vuoden 2010 vaalit olivat vilpilliset.

Johtavan puolueen kannatus oli 99,6 prosenttia. Se oli tulos, jonka hallitus sai aikaan viiden vuoden systemaattisella strategialla, jolla estettiin poliittinen kritiikki valtapuoluetta kohtaan. Opposition jäseniä pahoinpideltiin, häirittiin, vangittiin ja jopa tapettiin vaalien aikana. Mm. opposition ehdokas Aregawi Gebreyohannes murhattiin. Äänestäjiä uhkailtiin ja kiristettiin. Kansalaisia painostettiin äänestämään valtapuoluetta ja peloteltiin työn tai kodin menettämisellä, mikäli kansalainen antaisi äänensä oppositiolle.

Satoja etiopialaisia on vangittu mielivaltaisesti ja heitä on ajoittain kidutettu tai kohdeltu muuten huonosti. Riippumattomat kotimaiset tai ulkomaiset organisaatiot eivät pääse kaikkiin vankiloihin, joten on mahdotonta tietää poliittisin perustein vangittujen ihmisten todellista määrää.

Monet Etiopian johtavat riippumattomat toimittajat ja ihmisoikeusaktivistit ovat lähteneet maasta jouduttuaan suoran tai epäsuoran uhkailun kohteeksi. Etiopiassa on voimassa laki, jonka nojalla kansallisia ja kansainvälisiä ihmisoikeusjärjestöjä kielletään toimimasta ulkomaisen rahoituksen turvin. Käytännössä se estää useimmat ihmisoikeusaloitteet maassa.

Etiopian ja Eritrean väliseen rajaan liittyvät erimielisyydet vaativat 80 000 ihmishenkeä vuosina 1998-2000, eikä konfliktia ole vieläkään ratkaistu. Lukkiutunut tilanne on seurausta molempien maiden vaatimuksesta saada pieni vuoristoalue haltuunsa. Kumpikin maa on vuorotellen mobilisoinut armeijaansa rajan läheisyydelle, mutta suuremmilta hyökkäyksiltä on vältytty. Molempien maiden hallintoa syytetään erinäisten Afrikan sissiliikkeiden rahoittamisesta, ja maissa onkin ollut entistä enemmän terrori-iskuja muistuttavia pommituksia. Eritrean ja Etiopian välinen konflikti hankaloitui entisestään, kun Etiopia miehitti Somalian vuonna 2006. Etiopian armeija ja turvallisuusjoukot ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin, myös sotarikoksiin Somaliassa. Etiopian hallitus ei ole tähän mennessä tehnyt mitään tutkiakseen näitä rikoksia

Eritrean kanssa käymänsä sodan jälkeen Etiopialla on myös suuria sisäisiä konflikteja. Suurin konflikti vallitsee hallituksen ja oromojen etnisen ryhmän välillä. Oromo-kansaan kuuluu noin 30 prosenttia maan väestöstä. Oromot ovat vuodesta 1974 lähtien taistelleet saadakseen itsenäisyyden. Joidenkin vuosien ajan he taistelivat oikeuksiensa puolesta poliittisen järjestelmän kautta. He päättivät aloittaa sissisodan Etiopian hallitusta vastaan vuonna 1997. Konflikti jatkuu yhä.

Etiopiassa on työn alla ristiriitoja herättänyt, monia miljardeja euroja maksava Niilin joen vesivoimalapato, Gibe 3 -pato. Hanke on herättänyt paljon huolta ympäristönsuojelijoissa. Jos pato saadaan valmiiksi vuoteen 2015 mennessä, se tulee olemaan suurin vesivoimalaitos Afrikassa. Etiopian hallituksen mukaan suuri osa sähköstä viedään naapurimaihin. Egypti ja Pohjois- Sudan ovat huolissaan siitä, että pato saattaa huomattavasti vähentää veden virtausta Niilin joesta heidän maihinsa. Padon vaikutusta ympäristöön ei ole tutkittu ollenkaan.

Hallitus on aiemmin syyllistynyt maan haltuunottoon ajamalla alkuperäiskansaa pois erilaisten hankkeiden alta ja vuokraamalla maan ulkomaalaisille sijoittajille. Gibe 3 -padon on määrä kaksinkertaistaa Etiopian energiantuotanto ja tarjota kasteluvettä pelloille, joita hallitus on vuokrannut esimerkiksi Saudi-Arabialle ja Kiinalle. Hanketta rahoittaa yksi suurista kiinalaispankeista. Ihmisiä on pakkosiirretty vuokratuilta alueilta. Ne, jotka vastustavat tai edes kysyvät jotakin, joutuvat uhkailujen, pahoinpitelyjen ja mielivaltaisten pidätysten uhreiksi. Naisia raiskataan.

Väestönsiirrot aloitetaan joskus huonoimpaan mahdolliseen aikaan, juuri satokauden alussa. Asukkaat eivät ehdi korjata satoa entisiltä asuinpaikoiltaan. Uusilla alueilla he eivät saa siemeniä eivätkä lannoitteita. Siksi moni näkee nälkää. Uudet alueet ovat usein maaperältään köyhiä ja kuivia. Kylissä ei ole kouluja, terveydenhoitoa tai mitään muitakaan palveluita. Menetetyistä maista ei makseta korvauksia. Aseellisen konfliktin riski on näin suuri. Jotkut lähtevät pakolaisleireihin Keniaan. Human Rights Watch vetoaa avustajahallituksiin, etteivät ne edes tietämättään olisi osallisina väestön pakkosiirroissa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Onko hallitus selvittänyt Etiopian ihmisoikeustilanteen riittävän laajasti,

    aikooko hallitus jatkaa kehitysavun antamista Etiopialle ja

    jos ihmisoikeusrikkomuksista ollaan tietoisia, aikooko hallitus olla näin osallisena väestön pakkosiirroissa?

Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2012
Teuvo Hakkarainen /ps

Hautalan vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomi seuraa Etiopian ihmisoikeustilannetta tarkkaan, niin kahdenvälisten kanavien kuin kansainvälisen avunantajayhteisön, esimerkiksi EU:n ja sen muiden jäsenvaltioiden kautta. Suomen uuden ihmisoikeuksia korostavan kehityspoliittisen toimenpideohjelman mukaisesti ihmisoikeuksilla on entistä keskeisempi merkitys Suomen ja Etiopian välisessä kehitysyhteistyössä. Ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen sisältää niin kansalais- ja poliittiset vapaudet kuin taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet.

Suomen hallitus jakaa huolen kansalais- ja poliittisten oikeuksien kaventumisesta Etiopiassa, vaikkakaan se ei ole samaa mieltä kaikista kirjallisessa kysymyksessä esitetyistä yksityiskohdista. Suomi tukee ihmisoikeuksien edistämistä poliittisen vuoropuhelun kautta sekä kohdistamalla kehitysyhteistyötukensa Etiopian kansalaisten elinolojen sekä osallistumismahdollisuuksien parantumiseen. Poliittista vuoropuhelua Etiopian hallituksen kanssa ihmisoikeusasioista käydään sekä kahdenvälisesti että osana avunantajayhteisöä esimerkiksi muiden EU-maiden kanssa. Nostin maan ihmisoikeustilanteen ja ruotsalaisten toimittajien tapauksen esiin keskusteluissani Etiopian pääministeri Meles Zenawin ja ulkoministeri Heilemariam Desalegnin kanssa. Kehitysyhteistyön kautta Suomella on hankkeiden kohdealueilla suora yhteys maan kansalaisiin, joiden oikeuksien toteutumista pystytään näin seuraamaan ja edistämään.

Suomen ja Etiopian kehitysyhteistyö keskittyy opetukseen, veteen ja ympäristön kannalta kestävään maaseudun taloudelliseen kehitykseen. Lähtökohtana ovat kansalaisten määrittämät kehitystarpeet sekä osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen suunnittelussa ja toimeenpanossa sekä kaiken toiminnan ympäristökestävyys.

Etiopiassa on saavutettu mittavaa edistystä erityisesti peruspalveluiden ja -infrastruktuurin saralla viimeisen kymmenen vuoden aikana ja maan kehityksen suunta on oikea vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. Kehitystarpeet ovat kuitenkin edelleen valtavat johtuen maan alhaisesta lähtötasosta 1990-luvun alussa. Etiopian poliittinen johto on sitoutunut kansalaisten elinolojen parantamiseen ja on jo kuuden vuoden ajan kohdistanut omasta budjetistaan yli 60 % köyhyyden vähentämiseksi maatalouteen, opetukseen, terveyteen sekä vesihuollon ja tieverkoston parantamiseen.

Maan kehitystahto ja kehitysyhteistyön tulokset näkyvät selvästi.

Opetussektorilla on tapahtunut mittavaa edistystä kouluun pääsyn edistämisessä; perusopetuksen oppilasmäärät kasvoivat 10 vuoden ajanjaksolla yli nelinkertaisiksi alle 4 miljoonasta noin 16 miljoonaan vuonna 2009, ja perusopetukseen osallistumisprosentti on jo 82 %. Suurin muutos tapahtui tyttöjen koulunkäynnin yleistymisessä

Puhtaan veden saatavuudessa on myös tapahtunut merkittävää edistystä; kun vuonna 1990 19 % väestöstä oli puhtaan veden piirissä, vuonna 2010 luku oli noussut 68,5 % väestöstä. Erityisen positiivista on, että suurin kasvu on tapahtunut maaseudulla, jossa 80 % kansalaisista asuu. Tulokset alkavat myös näkyä terveystilastoissa ja erityisesti lapsikuolleisuuden vähentymisenä.

Näillä sektoreilla Suomen kehitysyhteistyössä toteutettuja malleja on myös alettu noudattaa laajemmin. Suomen panoksella on ollut merkittävä vaikutus myös esimerkiksi vammaisten lasten koulunkäynnin mahdollistamisessa.

Tuloksellisen yhteistyön ansiosta monet Etiopian tärkeät kehitysyhteistyökumppanit ovat viime aikoina kasvattaneet Etiopialle annettavaa apuaan ja esimerkiksi Iso-Britannia on nostanut Etiopian suurimmaksi kumppanimaakseen, Norja on kolminkertaistanut Etiopialle annettavan avun ja Tanska ja Australia kasvattavat apuaan. Etiopian ihmisoikeustilanteen kehittyminen tulee vaikuttamaan Suomen tulevien vuosien kehityspolitiikkaan ja -yhteistyöhön.

Kysymykseen pakkosiirroista hallitus toteaa seuraavaa: Suomi edistää pienviljelijöiden oikeusturvaa omaan maahansa tukemalla maarekisteröintiä ja hallintakirjojen jakamista. Etiopian lainsäädännön mukaan kaikki maa on valtion omistuksessa mutta valtio on alkanut myöntää pienviljelijöille elinikäisiä hallintaoikeuksia viljelemäänsä maahan. Hallintansa vakuudeksi viljelijä saa maakirjan, jossa on kartta hänen tilastaan ja rajanaapureistaan.

Osana kansainvälistä avunantajayhteisöä Suomi seuraa ja suhtautuu valppaasti myös Etiopiassa käynnissä olevaan kyläistämisohjelmaan. Etiopian hallinnon tavoitteena on keskittää kyliä suurimmiksi kokonaisuuksiksi neljässä osavaltiossa Benishangul-Gumuzissa, Afarissa, Somali-alueella ja Gambellassa, jotta kyläläisille pystyttäisiin turvaamaan peruspalvelut. Ohjelman toimeenpanossa on esiintynyt puutteita ja epäilyksiä ihmisten muuttoon painostamisesta. Kansainväliset avunantajat, mukaan lukien EU- edustusto ja monet EU:n jäsenvaltioista, ovat tehneet yhteisiä selvitysmatkoja kyläistämisen kohteena oleville alueille. Suomi osallistui matkalle Benishangul-Gumuzin alueelle, joka on ainoa kyläistämisen kohdealue, jota tuetaan suoraan Suomen kehitysyhteistyövaroilla. Matkan havaintojen perusteella Suomi ei ole katsonut tarpeelliseksi hanketuen jäädyttämistä Benishangul-Gumuzissa, sillä sekä Suomen alueella toimiva vesihuoltohanke, että käynnistymässä oleva maarekisteröintituki tukevat kyläläisten ihmisoikeuksien turvaamista kyläistämisprosessin keskellä. Suomi jatkaa tilanteen seuraamista Benishangul-Gumuzin alueella ja Suomella on valmiudet reagoida kulloisenkin tilanteen edellyttämällä tavalla.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tarkastellessaan ihmisoikeuksien toteutumista Etiopiassa kokonaisuutena Suomi ottaa huomioon paitsi kansalais- ja poliittiset vapaudet, joiden osalta on syytä vakavaan huoleen, mutta myös taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet, joissa on tapahtunut merkittävää edistystä niillä sektoreilla, joilla Suomi toimii. Lisäksi tukea tarkasteltaessa huomioidaan Afrikan sarven epävakaa tilanne, jossa Etiopialla on vakauttava rooli.

Helsingissä 9 päivänä maaliskuuta 2012
Ministeri Heidi Hautala

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_63_2012_p.shtml

[Taikakaulin]

Tiitisen listan avaaminen
Eduskunnan puhemiehelle

Tiitisen lista on Suojelupoliisin vuonna 1990 Länsi-Saksan turvallisuuspalvelu Bundesnachrichtendienstilta haltuunsa saama nimilista 18 suomalaisesta henkilöstä, jotka ovat epäilyjen mukaan olleet yhteydessä Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasin Suomessa toimineeseen edustajaan. Listalla mainittujen henkilöiden osalta ei ole olemassa näyttöjä mahdollisesta vakoilutyöstä, mutta se antaa kuitenkin Bundesnachrichtendienstin ja Supon mukaan osviittaa niistä suomalaisista, joista Stasi oli kiinnostunut.

Ensimmäiseksi Tiitisen listan avaamista vastustivat presidentti Mauno Koivisto ja senaikainen Supon päällikkö Seppo Tiitinen. Viimeksi vuonna 2010 korkein hallinto-oikeus katsoi, että listan avaaminen olisi haitallista. Tiitisen lista tulee julkiseksi viimeistään vuonna 2050, mutta jotkut tutkijat saattavat päästä tutustumaan aineistoon mahdollisesti jo aiemmin vuonna 2015. Vastaavat aineistot on avattu Saksassa ja Tanskassa jo aikoja sitten kyseisten maiden kansalaisten osalta.

Tiitisen lista olisi syytä avata Suomessa välittömästi, jotta pääsisimme keskustelemaan aiheesta sekä arvioimaan suomalaista lähihistoriaa. Suomessa otettaisiin tämän myötä merkittävä askel kohti länsimaista avoimuutta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta Tiitisen lista saadaan viimein avattua?

Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2012
Olli Immonen /ps

Henrikssonin vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Kysymyksessä tarkoitettu ns. Tiitisen lista sisältää tiettävästi lähinnä nimiluettelon ja muitakin yksilöintitietoja henkilöistä, joiden asiakirjan Suomeen luovuttanut turvallisuuspalvelu on arvioinut olleen yhteydessä Saksan demokraattisen tasavallan tiedustelupalvelun (Stasi) edustajiin tai jotka ovat muuten olleet Stasin mielenkiinnon kohteena. Suojelupoliisi on saanut asiakirjan vuonna 1990 Saksan liittotasavallan ja Suomen välisessä tiedustelutietojen vaihdossa.

Korkein hallinto-oikeus on käsitellyt kaksi eri kertaa asiakirjapyyntöä, joka koskee kysymyksessä tarkoitettua ns. Tiitisen listaa (KHO:2003:77 ja KHO:2010:31). Kummassakin tapauksessa korkein hallinto-oikeus katsoi, että suojelupoliisi oli voinut viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999), jäljempänä julkisuuslaki, mukaan kieltäytyä antamasta asiakirjasta kopiota.

Ns. Tiitisen lista on annettu suojelupoliisille suojelupoliisin tehtävänä olevan valtion turvallisuuden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Tällöin asiakirjaa koskee julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 9 kohta riippumatta siitä, minkälaisiin toimenpiteisiin asiakirjan johdosta on katsottu olevan tarpeen ryhtyä. Korkein hallinto-oikeus on perustanut ratkaisunsa julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 9 kohtaan, jonka mukaan on oltava ilmeistä, ettei asiakirjan julkiseksi tuleminen vaaranna suojattavana etuna olevaa valtion turvallisuutta. Tämä ei päätöksen mukaan määräydy yksinomaan asiakirjassa olevan tiedon perusteella, vaan huomioon on otettava myös asiakirjan saantitapa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu perustuu kansainvälisten tiedustelutietojen vaihdon luottamuksellisuuteen. Kansainvälisenä vakiintuneena käytäntönä on, että valtiot kunnioittavat toistensa ilmoittamaa salassapitotahtoa.

Julkisuuslain mukaan viranomainen päättää sen hallussa olevien asiakirjojen julkisuudesta ja salassapidosta ja tähän päätökseen voidaan hakea muutosta. Valtioneuvostolla ei voimassa olevan lainsäädännön mukaan ole mahdollisuuksia puuttua tietyllä viranomaisella olevan yksittäisen asiakirjan julkisuutta koskeviin ratkaisuihin. Yksittäisen asiakirjan julkisuutta koskevan erityislain antaminen ei myöskään olisi Suomessa noudatetun lainsäädäntökäytännön mukaista.

Viranomainen voi julkisuuslain nojalla antaa luvan salassa pidettävien asiakirjojen luovuttamiseen tieteellistä tutkimusta varten. Päätöksenteko nyt käsiteltävässä asiassa kuuluu suojelupoliisille.

Helsingissä 9 päivänä maaliskuuta 2012
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_69_2012_p.shtml

[Taikakaulin]

Virolaisten maksamattomat sakot Suomessa
Eduskunnan puhemiehelle

Talouselämä-lehti otti 12.3.2011 päivätyssä uutisessaan esille asian siitä, miten virolaisten ei tarvitse lainkaan maksaa Suomessa heille määrättyjä sakkoja. Suomalaiset sakot ovat Virossa perintäkelvottomia, koska Viron lain mukaan maa ei tunnusta sellaisissa maissa annettuja rangaistuksia, joissa syytetty ei ole ollut paikalla oikeudessa tai muuten sakkoa määrättäessä. Suomessa ei puolestaan tarvitse olla läsnä, kun tuomioistuin määrää sakon.

Edellisen hallituksen oikeusministeri Tuija Brax yllättyi myös tästä virolaisten sakkoparatiisista (Talouselämä 16.3.2011, nettiuutinen). Hän kertoi kyllä olleensa tietoinen tästä porsaanreiästä, mutta ei sen laajuudesta. Ongelman laajuus on todella valtava. Esimerkiksi MTV3-nettiuutiset kertoi 30.1.2012 päivätyssä uutisessaan, että poliisi oli pysäyttänyt vuonna 2011 ennätykselliset 1 500 humalassa autoilevaa virolaista, joita epäiltiin rattijuopumuksesta tai törkeästä rattijuopumuksesta. Saman uutisen mukaan määrä oli kasvanut edellisvuodesta jopa kolmellasadalla.

Näiden tietojen valossa on suorastaan pöyristyttävää se, että tällaista porsaanreikää ei ole välittömästi tukittu, vaan sen on annettu jatkua tietoisesti jo vuosikausia.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Mitä oikeusministeriö on tähän mennessä tehnyt ja aikoo vielä tehdä perusteluissa mainitun porsaanreiän tukkimiseksi ja

    milloin myös virolaiset alkavat maksaa heille Suomessa langetettuja sakkoja?

Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2012
Anssi Joutsenlahti /ps

Henrikssonin vastaus:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

EU:ssa on voimassa säännökset siitä, että yhdessä jäsenvaltiossa annettu sakkorangaistus tulee panna täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa. Tämä velvollisuus perustuu vastavuoroisen tunnustamisen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin tehtyyn puitepäätökseen (2005/214/YOS, niin sanottu sakkopuitepäätös). Puitepäätös lähtökohtaisesti velvoittaa jäsenvaltiot panemaan täytäntöön myös mm. kirjallisessa menettelyssä määrätyt sakot sekä sakot, jotka on määrätty oikeudenkäyntimenettelyssä, jossa sakon saanut henkilö ei ole ollut läsnä. Puitepäätös toisaalta sallii rajoitetusti kieltäytymisen panemasta täytäntöön mainitunlaisissa menettelyissä määrättyjä sakkoja, mutta vain jos menettelyssä ei ole noudatettu puitepäätöksen mukaisia edellytyksiä siitä, että asianosaisen tulee saada tieto menettelystä tai oikeudestaan riitauttaa asia ja tällaista oikeussuojakeinoa koskevista aikarajoista. Säännöksiä kieltäytymisoikeuden rajoittamisesta sisältyy myös poissaolotuomioita koskevaan niin sanottuun in absentia -puitepäätökseen (2009/299/YOS). Suomi on pannut molemmat mainitut puitepäätökset määräajassa täytäntöön, ja siten lainsäädäntömme mahdollistaa Suomessa määrätyn sakkorangaistuksen lähettämisen pantavaksi täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa sekä Suomeen lähetetyn sakkorangaistuksen täytäntöönpanon.

Oikeusrekisterikeskukselta saatujen tietojen mukaan tapaukset, joissa Viro on kieltäytynyt Suomessa määrätyn sakkorangaistuksen täytäntöönpanosta, ovat useimmiten koskeneet rangaistusmääräysmenettelyssä annettuja sakkoja, joissa menettely yleensä on se, että rangaistusvaatimus annetaan henkilölle heti rikkomuksen jälkeen tiedoksi, ja rangaistusvaatimuksesta myös ilmenee, miten rangaistusvaatimuksen saaneen on meneteltävä, jos hän haluaa vastustaa saamaansa rangaistusvaatimusta. Jos rangaistusvaatimusta ei vastusteta, syyttäjä antaa rangaistusmääräyksen. Mainitunlaisessa menettelyssä annetut rangaistusmääräykset kuuluvat sakkopuitepäätöksen soveltamisalaan, eikä niistä ole yllä mainittujen puitepäätösten mukaan sallittua kieltäytyä. Sallittua ei ole myöskään kieltäytyä sellaisten sakkojen täytäntöönpanosta, jotka Suomessa on määrätty oikeudenkäyntimenettelyssä, johon vastaaja on haastettu uhalla, että asia voidaan hänen poissaolostaan huolimatta ratkaista, koska tällöinkin puitepäätösten edellyttämät oikeussuojakeinot täyttyvät, eikä kieltäytymisoikeutta siis ole.

Näin ollen, jos jäsenvaltio kieltäytyy panemasta Suomen järjestelmässä määrättyjä sakkoja täytäntöön, toiminta on vastoin EU-velvoitteita. Toisaalta kyse ei ole Suomen lainsäädännöllä ratkaistavissa olevasta ongelmasta, koska Suomi ei yksipuolisesti pysty puuttumaan toisen jäsenvaltion kansalliseen lainsäädäntöön. Puitepäätöksessä on omat säännöksensä sakkojen täytäntöönpanossa ilmenevien ongelmien ratkaisemisesta jäsenvaltioiden välillä. Ensisijaisesti tulisi pyrkiä löytämään ratkaisu neuvotteluteitse, ja jos ratkaisuun ei siten päästä, asiasta voi ilmoittaa neuvostolle puitepäätöksen toimivuuden arvioimiseksi EU:n tasolla. Puitepäätöksen toimivuudesta tehdään myös kansallisia arviointeja eri jäsenvaltioissa, joissa saatujen havaintojen perusteella tehtävistä uusista aloitteista päättää komissio. Erikseen on säännökset EU-tuomioistuimen toimivallasta.

Sakkojen täytäntöönpanoon liittyvistä ongelmista on neuvoteltu Viron kanssa Suomen ja Viron oikeusministeriöiden välisessä kansliapäälliköiden johtamissa yhteistyöneuvotteluissa 30.8.2011 sekä uudelleen virkamiestapaamisessa 1.12.2011. Viron oikeusministeriön 28.2.2012 antamien tietojen mukaan siellä on nyt valmisteilla lainmuutos, joka korjaa tilanteen. Lakiluonnos lähetetään piakkoin lausunnoille muille ministeriöille ja sen pitäisi tulla voimaan tämän vuoden aikana. Lainmuutoksen jälkeen sakkojen perinnän pitäisi olla mahdollista EU-säännösten edellyttämällä tavalla.

Niissä tapauksissa, joissa virolaisella sakotetulla henkilöllä on ulosmittauskelpoista tuloa tai omaisuutta Suomessa, voidaan täytäntöönpano kohdistaa niihin ja sakko periä ulosottoviranomaisen toimesta sitä kautta.

Helsingissä 7 päivänä maaliskuuta 2012
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_75_2012_p.shtml

[qwerty]

KIRJALLINEN KYSYMYS 117/2014 vp

Neuvoa-antavien kunnallisten kansanäänestysten aseman vahvistaminen lainsäädännössä
Eduskunnan puhemiehelle

Kuntaliitoksissa on kyse käytännössä peruuttamattomista päätöksistä. Pääosa tähän mennessä tehdyistä kuntaliitoksista on tehty käytännössä kuntalaisia kuulematta, eli kunnissa ei ole järjestetty perussuomalaisten vaatimia kuntalain 30 §:n mukaisia neuvoa-antavia kuntakohtaisia kansanäänestyksiä.

Usein kansanäänestysaloitteisiin, joiden takana on lain mukaan oltava vähintään 5 % kunnan äänioikeutetuista asukkaista, suhtaudutaan kunnanvaltuustoissa myös kielteisesti. Viimeisten n. 20 vuoden aikana kuntalaisten aloitteista vain 14 %:ssa on seurannut kansanäänestyksen järjestäminen. Kansanäänestyksen toteutuessa kansanäänestyksen neuvoa kuitenkin yleensä kuunnellaan, mikä viittaa siihen, että äänestyksiä ei haluta järjestää, jos äänestystuloksen ennakoidaan olevan kunnanvaltuuston enemmistön kannan vastainen. Tavallaan nykyinen neuvoa-antava kansanäänestys ei olekaan siis neuvoa-antava, vaan neuvoa pyytävä, koska sen järjestäminen riippuu täysin kunnanvaltuuston tahdosta eli siitä, pyytääkö se tätä neuvoa. Sama pätee myös mahdollisiin valtakunnallisiin kansanäänestysaloitteisiin. Esimerkiksi Sveitsissä on jo voimassa laki, jonka mukaan valtiollisella tasolla on velvollisuus järjestää kansanäänestys, mikäli kansanäänestystä vaativan aloitteen on allekirjoittanut vähintään 100 000 Sveitsin kansalaista 18 kuukauden keräysaikana.

Koska kansanäänestyksiä koskien kuntalaisilla ei ole nyt käytännössä kuin aloiteoikeus ilman kunnanvaltuuston velvollisuutta järjestää kansanäänestys ja koska aloitteet eivät useinkaan johda äänestyksen järjestämiseen, olisi aiheellista harkita kuntalain muuttamista siten, että jos esimerkiksi vähintään 10 % äänioikeutetuista kuntalaisista tekee kansanäänestysaloitteen, kunnallinen neuvoa-antava kansanäänestys olisi silloin lain nojalla järjestettävä.

Kansalaiskeskustelussa esillä ovat olleet myös sitovat kansanäänestykset, mutta luonnollinen ja edustuksellista demokratiaa tukeva askel olisi se, että kansalaisilla olisi ylipäätään jokin suora ja varma keino saada kansanäänestyksiä aikaiseksi. Näin kansalaiset voisivat paitsi päästä välillisesti vaikuttamaan yksittäisiin asioihin myös samalla näkemään, miten päätöksentekijät reagoivat kansanäänestysten tuloksiin, millä tietysti olisi äänestyspäätöksiä tukeva vaikutus edustuksellisissa vaaleissa. Kansanäänestysten lisäämisellä olisi todennäköisesti myös yhteiskunnallista keskustelua aktivoiva ja stimuloiva vaikutus. Luonnollisinta olisi aloittaa kuntatasolta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Onko hallituksella valmiutta ja halua harkita kuntalain muuttamista siten, että jos esimerkiksi vähintään 10 % äänioikeutetuista kuntalaisista tekee aloitteen neuvoa-antavan kunnallisen kansanäänestyksen järjestämiseksi ja aloitteeseen on kerätty allekirjoitukset esimerkiksi 6 kuukauden aikarajan puitteissa, kunnanvaltuuston olisi silloin lain nojalla järjestettävä aloitteen vaatima neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestys?

Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2014
Vesa-Matti Saarakkala /ps

[Jari Leino]

Pienenä vinkkinä että Juho Eerolalta tullut erittäin asiallinen kirjallinen kysymys maahanmuuttoon liittyen juuri äsken.

[ihminen]

Immonen: Vaaralliset tartuntataudit seulottava

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti kirjallisen kysymyksen hallitukselle kansainvälisen liikkuvuuden aiheuttamien tartuntatautien leviämisen estämisestä Suomeen.

http://uutiset.perussuomalaiset.fi/immonen-vaaralliset-tartuntataudit-seulottava/

[Emo]

^ Aiheellinen, joskin hyvin ikävä kysymys... Kuulen jo tippatelineiden kolinaa!

[qwerty]

Pieni mutta tärkeä kysymys ja siihen saatu vastaus.

KIRJALLINEN KYSYMYS 891/2014 vp

Isänpäivän luokitteleminen viralliseksi liputuspäiväksi

Eduskunnan puhemiehelle

Kun nykyaikoina korostetaan jatkuvasti eri yhteyksissä miehen ja naisen tasa-arvoista kohtelua ja peräänkuulutetaan yleisemminkin tasa-arvoisuutta, niin olisi aika tehdä konkreettisia tekoja tuon tasa-arvoisuuden parantamiseksi.

Yksi helposti toteutettava teko olisi muuttaa isänpäivä eli marraskuun toinen sunnuntai (vuonna 2014 se oli 9.11.) viralliseksi liputuspäiväksi, kuten äitienpäiväkin on. Nyt isänpäivänä voidaan liputtaa, mutta se ei ole samassa kategoriassa äitienpäivän liputuksen kanssa.

Perustelut, joilla tätä eriarvoisuutta on ylläpidetty, eivät kestä kriittistä tarkastelua, jos otetaan huomioon isien kokonaisvaikutukset perhe-elämään ja liputuksen kannustava, yhdenvertaisuutta lisäävä ja muutoinkin positiivinen vaikutus.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Mitä hallitus ja asianomainen ministeriö aikovat tehdä, jotta isänpäivä luokitellaan viralliseksi liputuspäiväksi ja saatetaan siten samanarvoiseksi äitienpäivän liputuksen kanssa?

Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 2014
Reijo Tossavainen /ps

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Liputuspäivät jaetaan Suomessa virallisiin ja vakiintuneisiin liputuspäiviin. Viralliset liputuspäivät on lueteltu liputuksesta Suomen lipulla annetussa asetuksessa (383/1978). Jokavuotisia virallisia liputuspäiviä on kuusi. Vakiintuneet liputuspäivät ovat muita yleiseksi liputuspäiväksi vuosien saatossa muotoutuneita merkkipäiviä, jotka Helsingin yliopiston almanakkatoimisto on merkinnyt kalentereihin. Vakiintuneita liputuspäiviä on vuosittain 13.

Asetuksessa mainittuja virallisia liputuspäiviä on muutettu vain kerran. Vuonna 1996 asetus saatettiin ajan tasalle uusien vaalipäivien osalta. Uusien liputuspäivien vahvistaminen on liittynyt niiden vakiinnuttamiseen ja merkitsemiseen liputuspäiviksi kalentereihin. Liputuspäivän vakiinnuttaminen on mahdollista aloittaa siten, että sisäministeriö suosittelee vuosittain liputusta, kuten tapahtui esim. Minna Canthin ja Jean Sibeliuksen syntymäpäivien osalta.

Viimeksi sisäministeriö on määrännyt valtion virastot ja laitokset liputtamaan ja samalla suositellut yleistä liputusta Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. Liputusta suositeltiin mainittuna päivänä ensimmäisen kerran vuonna 2013 ja sama suositus annettiin tänä vuonna. Asiasta saadun palautteen perusteella päätetään, esitetäänkö päivän merkitsemistä kalentereihin eli vakiintuuko se liputuspäiväksi.

Liputusvelvollisuus koskee vain valtion virastoja ja laitoksia virallisina liputuspäivinä. Käytännössä valtion virastot ja laitokset liputtavat aina myös ns. vakiintuneina liputuspäivinä. Muiden yhteisöjen (esim. kuntien) asema on sama kuin yritysten ja yksityisten kansalaisten. Liputusta suositellaan sekä virallisina että vakiintuneina liputuspäivinä, mutta velvollisuutta liputtaa ei ole.

Sisäministeriön käsityksen mukaan liputuksen Suomen lipulla tulee olla mahdollisimman vapaata. Maassamme jo hyvin vakiintuneet liputustavat antavat perustellun pohjan tälle näkemykselle. Kun sekä äitienpäivänä että isänpäivänä liputetaan jo vakiintuneen käytännön mukaan yleisesti,  sisäministeriö katsoo, ettei liputuksen osalta ole erityisiä syitä miesten yhteiskunnallisen tasa-arvon korostamiseen määräämällä myös isänpäivä viralliseksi liputuspäiväksi.

Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2014
Sisäministeri Päivi Räsänen