Tasavallan presidentti Niinistö tapasi nuorisotutkijoita ja nuoria

[Saippuakupla]

Törmäsin sosiaalisessa medissa tähän Tommi Laition kirjoittamaan taustapaperiin. Laitio nostaa esiin toiminnallisen ja suoran demokratian, joilla tuetaan erityisesti huonosti suomea puhuvien osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia. Mukana tasavallan presidentin tapaamisessa ovat olleet nuorisotutkijat Tommi Hoikkala, Leena Suurpää, Sami Myllyniemi ja Elina Pekkarinen. Mainituista ainakin Suurpää on kunnostautunut mokutuksessa.

Kansalaiseksi kasvaminen edellyttää kokemuksellista ryhmätoimintaa

(Taustapaperi helsinkiläisten nuorten kansalaiseksi kasvamisesta ja Ruuti-järjestelmästä nuorisotutkijoiden ja tasavallan presidentin tapaamiseen 27.9.2013 osana valmistautumista tasavallan presidentin vierailuun nuorten toimintakeskus Luupissa Kontulassa varten.)

Helsingin ja muun Suomen ero kasvaa. Kun suurin osa Suomesta kamppailee huoltosuhteen kanssa, nettomuutto Helsinkiin on noin 10 000 asukasta vuodessa. Perheet päättävät yhä useammin kasvattaa lapsensa kehyskuntien sijasta Helsingissä. Nuoret ovat jatkossakin Helsingin suuret ikäluokat.

Normaalia helsinkiläistä nuoruutta ei ole. Helsinki on joukko kuplia, joihin kuuluvien ihmisten elämät harvoin koskettavat toisiaan. Kun suuri osa nuorista suhaa harrastuksesta toiseen, merkittävä osa lähiöiden nuorista ei poistu kaupunginosastaan edes kuukausittain. Samaan aikaan kun Malmin nuorisotalon kävijämäärät kasvavat työttömyyden mukana, toisaalla lapsi tulee koulun retkelle sadan euron eväsrahan kanssa. Helsingin 10–17-vuotiaista joka kuudes puhuu äidinkielenään muuta kuin kotimaisia kieliä. Kun 90 prosenttia yläkoululaisista sanoo olevansa onnellinen tai erittäin onnellinen, vuosittain noin tuhat nuorta jää ilman toisen asteen opiskelupaikkaa. Alle 18-vuotiaiden lastensuojelun asiakkaiden osuus koko ikäryhmästä vaihtelee Helsingin peruspiireissä 2,3 prosentista 20,8 prosenttiin.

Enemmistön kasvava hyvinvointi synnyttää helposti näkökulmaharhan. Helsingissä löytyy aina suurikin joukko nuoria, jotka innostuvat perinteisistä edustuksellisista vaikuttamismahdollisuuksista. Kuitenkin näiden nuorten välimatka vain kasvaa niihin tuhansiin, jotka kohtaavat arjessaan ongelmia tai arastelevat osallistumista. Edustuksellisuuteen perustuvat nuorten vaikuttamisjärjestelmät Helsingin kaltaisessa monimuotoisessa kaupungissa aktiivisesti syrjäyttäisivät niitä, jotka puhuvat suomea huonosti tai jotka tuntevat kokemuksista kumpuavaa epäluuloa yhteiskunnan rakenteita kohtaan. Siksi Helsinki on päättänyt vahvistaa nuorten vaikuttamisessa edustuksellisen demokratian sijasta toiminnallisen ja suoran demokratian muotoja. Vuonna 2011 aloitetun Ruuti-vaikuttamisjärjestelmän tavoitteena on, että jokaisella helsinkiläisellä nuorella on vuosittain ainakin yksi myönteinen kansalaisuuden kokemus. Kokemus määrittyy sekä nuoren vaikuttamishistorian että oman valinnan tuloksena. Se voi olla osallistuminen lähiliikuntapaikan suunnitteluun, toimintaryhmän kanssa tehdyn aloitteen käsittely kaupungin päätöksentekoelimissä tai skeittipuiston toteuttaminen yhdessä kaupungin kanssa.

Ruudin lähtökohtana on ryhmälähtöinen kansalaisuus. Ryhmätoiminta vahvistaa luottamusta omiin taitoihin, muihin ja yhteiskuntaan. Ryhmä voi olla olemassa oleva (luokka), oman elämäntilanteen tuottama (lastensuojelun jälkihuollon asiakkaat) tai muodostua elämäntyylin ympärille (skeittarit, talonvaltaajat). Ruuti-järjestelmää ohjaavat opetus- ja nuorisotoimi yhdessä. Ruudissa nuorten yhteistoiminta tulkitaan politiikan viitekehyksessä. Helsinki teroittaa nuorten vaikuttamistyössään kuluttajakansalaisuuden (minä valitsen, muut tuottavat) eroa kansalaisuuteen, jossa demokratia on aktiivista, yhteistä toimintaa (vapaus johonkin). Ruudin toimintamalli jättää kaupunkiympäristöön jälkiä nuorten toiminnasta ja siten vahvistaa nuorten kokemusta julkisesta tilasta kuntalaisten yhteisvastuullisena omaisuutena. Ruudin ensimmäisiin saavutuksiin kuuluvat alle 18-vuotiaiden kesäterassi Helsingin keskustassa, nuorten osallistuminen koulun sääntöjen laatimiseen, luvallisten graffitipaikkojen lisääminen erityisesti lähiöissä sekä Suomen laajin osallistuvan budjetoinnin kokeilu nuorisotoimessa.

Ruuti lähtee ajatuksesta, että kansalaiseksi kasvaminen edellyttää empatiaa, oppimista ja toimintaa. Kuten filosofi John Dewey kirjoittaa teoksessaan Julkinen toiminta ja sen ongelmat (1927): "Kun yhteisen toiminnan seuraukset havaitaan, ne saavat uuden merkityksen. (...) Yksilöt edelleenkin ajattelevat, haluavat ja asettavat päämääriä, mutta heidän ajattelunsa kohteena on nyt se, mitä seurauksia heidän käyttäytymisestään koituu muille ja muiden käyttäytymisestä heille itselleen."

http://tommilaitio.munstadi.fi/2013/09/27/kansalaiseksi-kasvaminen-edellyttaa-kokemuksellista-ryhmatoimintaa/

[Saippuakupla]

Suurpää toi esiin näkemyksensä, jossa korostuu arkipäivän rasismi. Tämä siis on syötetty tänään Niinistölle.

Hyvä Tommi! Toiminnallista ryhmänäkökulmaa, jossa nuoruus otetaan vakavasti ja itseisarvoisestikin, tarvitaan kaiken työelämälähtöisyyden ja yksilökansalaisuuden lähtökohtien vastapainona. Nuoruus ei ole vain välivaihe matkalla työelämäkelpoista aikuisuutta. Tommi mainitsi myös rasismin olleen tasavallan presidentin tapaamisessa teemana esillä. Alla liuskani aiheesta "Arkipäivän rasismi ja sukupolvien ohipuhuminen"

Arkipäivän rasismi ja sukupolvien ohipuhuminen

Nuorisotutkimuksissa on viime aikoina kiinnitetty enenevässä määrin huomiota sukupolvisuhteisiin. Näkökulmina ovat olleet mm. hyvinvoinnin ja luottamuksen ylisukupolvinen periytyminen, nuoren sukupolven sisäinen eriarvoistuminen ja sukupolvien välinen kommunikaatio. Kiinnitän huomioni listan viimeiseen seikkaan. Sukupolvien ohipuhuminen valaisee sukupolvien välisen vuorovaikutuksen monimielisyyttä. Yhtäältä ohipuhumisen voidaan katsoa olevan myönteinen, yhteiskuntaa eteenpäin vievä voima, joka kertoo siitä etteivät nuoret vain mukaudu aiempien sukupolvien maailmaan ja "valmiiseen yhteiskuntaan". Toisaalta ohipuhuminen on pakotettua hiljaisuutta, vaientamista ja epäluottamusta.

Arkipäivän rasismi on ilmiö, jossa sukupolvien ohipuhuminen on erityisen vahvasti läsnä – katsottiinpa suomalaista asenneilmastoa, viranomaisten suhdetta rasismikysymykseen tai nuorten arkielämää. Suomessa rasismi on tunteita herättävä teema, josta asiallisen julkisen keskustelun käyminen on vaikeaa. Asenneilmastomme ei ole omiaan tukemaan eri yhteiskuntatoimijoiden yhteisvastuuta rasismin vastustamiseksi. Nuorisotutkimukset osoittavat, että nuorten parissa rasismi on arkipäiväinen ilmiö. Samaan aikaan siitä helposti vaietaan tai sen olemassaoloa väheksytään. Suomesta puuttuu sellainen keskustelukulttuuri, jossa rasismin eri puolia olisi mahdollista ja turvallista käsitellä ilman vastakkainasetteluja tai pelkoa ongelman esiin ottamisen kielteisistä seurauksista. Rasismia kokeneiden nuorten on vaikeaa nostaa ilmiötä rakentavalla tavalla esille perheen sisällä tai yhteiskunnan kasvatusinstituutioiden piirissä. Rasismikokemusten vaientamisen kääntöpuolena on vähemmistöryhmien sisäänpäin kääntyminen ja osallisuuden kokemusten puuttuminen, tukimahdollisuuksien ulkopuolelle jääminen ja turhautuminen.

Arkipäivän rasismin kohdalla nuorten ja aikuisten maailmat kohtaavat erityisen heikosti. Kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta jännitteestä. Yksi esimerkki Nuorisobarometrista: vain harva nuori kokee oman kuntansa asioista päättävien aikuisten pitävän nuoria varteenotettavina keskustelukumppaneina tai vaikuttajina. Äänensä saavat kuuluville kaikkein helpoiten saavutettavat nuoret. Myös tutkijat ja viranomaiset ovat taipuvaisia kuuntelemaan tietynlaisia helposti tunnistettavia ja ymmärrettäviä ääniä. Näihin eivät kuulu yhteiskunnan moninkertaisessa marginaalissa olevat, suurten keskusten ulkopuolella asuvat maahanmuuttajanuorten ryhmät tai rasistisesti asennoituvat nuoret.

Suomessa on kiitettävän ammattitaitoinen nuorten parissa toimiva viranomaisverkosto. Tästä huolimatta moniperustainen syrjintä on edelleen aihepiiri, jonka edessä viranomaisilla on pedagogista keinottomuutta. Niin ikään nuorten kertomuksissa nousee esiin kohtaamattomuuden teema, joiden taustalta löytyy useita tekijöitä, kuten viranomaisten kiire ja resurssipula, aikuisten vaikeudet tunnistaa ja tunnustaa nuorten syrjintäkokemuksia tai nuoren kyvyttömyys ilmaista omia tunteitaan vallitsevissa institutionaalisissa kasvatusympäristöissä. Keskeinen kysymys on se, miten sukupolvien dialogiin panostetaan.

Tutkimukset osoittavat, että arkipäivän rasismi nivoutuu osaksi nuorten ryhmäsuhteita. Nuorten kanssa työskentelevien ammatillisiin lähtökohtiin olisi syytä kuulua kaikkialla – koulutusjärjestelmistä rikosoikeusjärjestelmiin – nuorten ryhmäsuhteiden kasvatuksellinen tukeminen ja dialogisen keskustelukulttuurin vahvistaminen sen sijaan, että nuoren tukeminen rajautuu vain yksilötason koulupärjäämiseen tai työelämävalmiuksien takaamiseen.

Toimiva yhdenvertaisuus edellyttää ammattitaitoa ja rohkeutta soveltaa positiivista erityiskohtelua ja dialogista kasvatusotetta kaikkeen nuorten kanssa tehtävään työhön koulutuksen, työmarkkinoiden ja vapaa-ajan kentillä. Tämä voi tarkoittaa mm. rasisminvastaista ammatillista työotetta kasvatusinstituutioiden kaikilla tasoilla, kohdennettua työtä rasismikokemusten käsittelemiseksi, riittäviä satsauksia nuorten opinto-ohjaukseen kaikilla koulutusasteilla ja erityistä panostamista maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden palkkaamiseksi eri kasvatusinstituutioihin.

https://www.facebook.com/tommi.laitio?fref=ts

[Micke90]

Presidentti Niinistö nuorten tentittävänä

Aika somalipainotteista näkyi olevan. Juontajakin oli somppu. Ovatko kaikki kontulalaiset muka somppuja? 

Ja sompun räp-esitys oli kyllä nolouden huippu... 

Kyselytunnin voi katsoa myös tästä.

[Saippuakupla]

Kouluruoka, opiskelu ja kesätyöt - itähelsinkiläiset nuoret kysyivät presidentti Niinistöltä 

http://www.tpk.fi/Public/default.aspx?contentid=283692&nodeid=44807&culture=fi-FI