2013-09 Tiede: Vieras inhottaa, koska pelottaa

[Roope]

Voi olla, mutta minusta Kaaro jälleen kerran kirjoittaa terävästi ja uskottavasti.

Luonnehtisin kirjoitustyyliä lähinnä epätieteelliseksi. Fobia on henkilökohtainen, ei kollektiivinen ominaisuus. Torjuvaa asennetta, epäluuloa tai ennakkoluuloa ei määritellä fobiaksi. Esimerkiksi muslimit eivät suinkaan kärsi, ainakaan kollektiivisesti, kynofobiasta. Kun Kaaro vielä yhdistää kielteisen suhtautumisen homoihin ja maahanmuuttajiin muitta mutkitta fobioiden evolutiiviseen merkitykseen, hän harhautuu jo silkan viihteellisen hömpän puolelle. Saattaa hyvinkin olla evoluution kannalta mielekästä suosia "meitä" "muiden" kustannuksella, mutta evoluutiota ei voi käyttää tällä tavalla yleisselityksenä mihin tahansa kielteiseen suhtautumiseen, eikä kielteistä suhtautumista voi yleistää fobiaksi.

Kaaro varmaan tarkoittaa hyvää antaessaan rauhoittavasti ymmärtää, että rasistit eivät ole pahoja ihmisiä, mutta eivät vain voi geeneilleen mitään, mutta ei se ihan näin mene, eikä tällainen kirjoitus oikein sovi tiedelehteen. Ehkä paremminkin vaikka tänne keskustelun herättäjäksi.

[LW]

Teoria siitä, että ennakkoluulot ja kielteiset tunteet vähenevät tutustumisen myötä, tunnetaan nimellä kontaktihypoteesi. "Terävästi ja uskottavasti" kirjoittava Kaaro ei ole näköjään vaivautunut tekemään tutkimustyötä edes tuon Wikipedia-sivun lukemisen verran. Hypoteesihan esitettiin ensimmäisen kerran 1954, ja siihen liittyvä tutkimustyö on vuosien verralla osoittanut, että hypoteesi pätee vain tiettyjen reunaehtojen vallitessa. Käytännössä ryhmien välisen vuorovaikutuksen tulokset ovat usein neutraaleja, ambivalentteja tai jopa kielteisiä.

Mitä tuolla sivulla listattuihin kriteereihin ja monikulttuuriin tulee, niin:

1. Tasa-arvoinen status, eli ryhmien jäsenten välillä ei pitäisi olla merkittäviä eroja vallassa, varallisuudessa tai arvostetussa asemassa. Verrattuna kantaväestöön monet mamut työllistyvät vähemmän arvostetuille matalapalkka-aloille tai ovat kokonaan työttöminä. Lisäksi syrjintää esiintyy varmasti jonkin verran, mitä yhteiskunta kaikessa viisaudessaan kompensoi "positiivisella erityiskohtelulla", laajemmalla lain suojalla yms. Se, että kummatkin osapuolet ovat toisiinsa nähden epätasa-arvoisessa suhteessa, ei ole mikään tasa-arvoinen tilanne.
2. Yhteiset päämäärät, eli molempien ryhmien pitäisi työskennellä yhteisvoimin jonkin yhteisen tavoitteen puolesta. Rauhanajan yhteiskunnassa ei tietenkään ole mitään selkeää yhteistä tavoitetta, minkä puolesta voitaisiin kamppailla, ja tilanne vain pahenee, jos erilaisten kulttuurien vuoksi ryhmille on erilaiset näkemykset siitä, millainen yhteiskunnan pitäisi olla. Työpaikalla jämptisti toimiviin etnoihin tämä voi tietysti luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta (ilmiö on itse asiassa dokumentoitukin moneen kertaan), mutta se ei automaattisesti leviä firman ulkopuolelle.
3. Ryhmien välinen yhteistyö, eli ryhmät eivät saisi kilpailla keskenään. Jälleen kerran erilaiset kulttuurit luovat erilaisia näkemyksiä siitä, mitä pitäisi tavoitella, mistä syntyy ristiriitoja. Jakautuneessa yhteiskunnassa politiikka menee lisäksi helposti nimenomaan ryhmien väliseksi kilpailuksi. Ei päätetä siitä, miten yhteiset asiat hoidetaan, vaan siitä, mitä meille ja mitä teille. Tietysti tuo elementti on aina mukana, mutta ilman yhteistä vahvaa identiteettiä siinä onkin usein kaikki. Suomessa voisi miettiä tilannetta, jossa kaikki puolueet olisivat liikkeellä samalla mentaliteetilla kuin RKP - aatteista tai ideoista hällä väliä, mutta oman viiteryhmän etua lobbataan viimeiseen asti.
4. Auktoriteettien, lakien tai tapojen tuki, eli molemmat ryhmät toimivat yhteisten sosiaalisten normien alaisuudessa, ja myöntävät ne legitiimeiksi. Ja mitäs muuta monikulttuuri on kuin näiden yhteisten normien puutetta. "Monikulttuuri lain rajoissa" on kaunis idea, mutta ei oikein toimi siksi, että yhteiskunnan laki ja sen sosiaaliset normit ovat varsin pitkälti saman kolikon kaksi eri puolta. Jos Suomen laki on ristiriidassa oman vähemmistöryhmän sosiaalisten normien takia, niin sen lain noudattamisen kanssa voi olla usein vähän niin ja näin, varsinkin kun rangaistuskäytäntömmekin olettaa, että tuomion saanut ymmärtää sen oikeutetuksi rangaistukseksi hänenkin normiensa rikkomisesta. Normiurpon kanssa tämä päteekin, mutta kotimaisetkin taparikolliset alkavat olla jo vähän toinen juttu, saati sitten ne värilliset versiot.
5. Henkilökohtainen vuorovaikutus, eli ryhmien jäsenet saavat toimia keskenään myös epämuodollisissa ja henkilökohtaisissa tilanteissa. Pätee varmasti joissain tilanteissa, mutta esimerkiksi itse asun taloyhtiössä, jossa lienee joku 15-20% rikastus, joten teoriassa olen varmaan jossain kontaktissa. Käytännössä olen tervehtinyt mustaa miestä kahdesti pesutuvassa, ja jotenkin en ole huomannut sen muuttavan asenteitani. Kerrostaloissa ihmisten on luontevaa elää omassa kuplassaan, ja Suomessa nyt varmasti aivan erityisen helppoa.

Käytännön johtopäätöksiä kyseisen teorian tiimoilta? Monikulttuurista olisi siirryttävä monokulttuuriin, joka tietenkin voi jättää tilaa alakulttuureille niiden yhteisten normien lomassa. Niihin sitten mamu sopeutuu, itkee ja sopeutuu, tai tulee siihen tulokseen, että muualla on kivempaa. Mamujen keskittyminen tietyille aloille "tekemään töitä, joita me emme halua tehdä", on huono idea (etenkin jos ei voida luottaa siihen, että viimeistään toisessa sukupolvessa tullaan ylös), joskaan ei mitään verrattuna muuttoliikkeeseen kohti kortistoa. Syrjinnän vastainen lainsäädäntö on hyvä asia ja erilaisia ideoita ilmiön minimoimiseksi sopii pohtia pragmaattisesti, mutta avoimesti enemmistöä syrjivästä lainsäädännöstä pitäisi luopua. Olisi ihan kiva, jos suomalainen olisi vähemmän sulkeutunut tapaus, mutta siihen pakottaminen ampuisi ns. omaan jalkaan. Lopuksi olisi vielä syytä harkita sotaa vaikkapa Ruotsia vastaan.