News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2013-05-26 HS: Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa

Started by Saippuakupla, 26.05.2013, 11:36:19

Previous topic - Next topic

Saippuakupla

QuoteMoni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa

Yhä useampi turvapaikanhakija saa avustusta, jotta voisi palata kotimaahansa itse eikä poliisisaattueessa. Eniten paluita järjestetään Irakiin.

Entistä useampi kielteisen oleskelulupapäätöksen saanut turvapaikanhakija päättää palata kotimaahansa vapaaehtoisesti.

Vapaaehtoiseen palaamiseen tukea myöntävä kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM järjesti viime vuonna paluun Suomesta 326 ihmiselle. Vielä viisi vuotta aiemmin palaajia oli 38.

Tänä vuonna paluumatkoja on järjestetty entistäkin vilkkaammin: keskimäärin yksi päivässä.

Yksi palaajista, 34-vuotias Karim, odotti viime maanantaina kotimatkan alkua Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Karim saapui Suomeen Irakin kurdialueelta toissa kesänä yksin. Suomessa hän asui vastaanottokeskuksissa Turussa, Imatralla ja lopulta Pudasjärvellä.

Turvapaikkaa ei myönnetty, vaikka Karim sanoo Irakista lähdön johtuneen henkilökohtaisista poliittisista ongelmista.

"Jos Irakin tilanne ja ihmisoikeudet olisivat kunnossa, en olisi tullut. Vastaanottokeskuksessa oli pahempaa kuin vankilassa."

Kun kielteinen päätös tuli, vaihtoehtoja oli kolme: paluu joko omatoimisesti, IOM:n avustamana tai poliisisaattueessa.

Valinta oli IOM, joka maksoi matkat Pudasjärveltä Helsinki-Vantaalle ja sieltä lennot Irakiin. Lisäksi Karim sai tuhat euroa, jonka on tarkoitus tukea kotimaan arkeen palaamista.

[...]

FAKTA
Joka toinen ei saa turvapaikkaa
- Maahanmuuttovirasto teki viime vuonna yhteensä 3 339 turvapaikkapäätöstä. Niistä 1 738 eli hiukan yli puolet oli kielteisiä.
- Hakija voi valittaa päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen ja hakea edelleen valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.
- Viime vuonna poliisi pani täytäntöön yhteensä 2 440 maasta poistamista. Niistä 260 hoitui IOM:n vapaaehtoisen paluun avulla. Kaikkiaan IOM järjesti 326 vapaaehtoista paluuta.

http://www.hs.fi/kotimaa/Moni+turvapaikanhakija+palaa+vapaaehtoisesti+kotimaahansa/a1369450734546

QuoteHS: KHO:n löytämä lain aukko aiotaan tukkia

Sisäministeriö valmistelee ulkomaalaislakiin muutosta, jonka myötä vapaaehtoisen paluun painoarvo kasvaa.

Ylitarkastaja Harri Sivulan mukaan palauttaminen aiotaan määritellä laissa niin, että se sisältää sekä vapaaehtoisen paluun että maasta poistamisen.

Muutos johtuu EU:n paluudirektiivistä, joka korostaa vapaaehtoisen paluun merkitystä.

Lainkohdalla on merkitystä tapauksissa, joissa ihmisiä käännytetään Suomesta alueille, jotka eivät käytännössä suostu ottamaan heitä vastaan. Tällaisia ovat Pohjois-Somaliassa sijaitsevat Somalimaa ja Puntmaa sekä Irakin pohjoisosat.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) linjasi huhtikuussa, että Maahanmuuttovirasto on soveltanut nykyistä ulkomaalaislakia ja EU:n paluudirektiiviä väärin.

KHO:n mukaan käännytettäväksi määrätylle turvapaikanhakijalle oli annettava tilapäinen oleskelulupa, koska hän ei halunnut palata Somalimaahan vapaaehtoisesti eikä hänen maasta poistamisensa onnistunut.

Lain mukaan tilapäinen oleskelulupa pitää myöntää, jos maasta poistaminen ei ole tosiasiassa mahdollista.

Maahanmuuttovirasto on tulkinnut lainkohtaa paluudirektiivin valossa niin, että vaikka käännytettyä ei voitaisikaan poistaa maasta, oikeutta tilapäiseen oleskelulupaan ei ole, koska henkilö olisi voinut palata myös vapaaehtoisesti.

Jos kaavailtu lainmuutos hyväksytään, tilapäisen oleskeluluvan voi saada vasta, jos sekä vapaaehtoinen paluu että pakkokäännytys osoittautuvat mahdottomiksi.

Sivulan mukaan tavoitteena on, että hallitus antaa asiasta lakiesityksen syksyllä.

http://www.hs.fi/kotimaa/KHOn+l%C3%B6yt%C3%A4m%C3%A4+lain+aukko+aiotaan+tukkia/a1369451086226

Fiftari

QuoteIOM järjesti viime vuonna paluun Suomesta 326 ihmiselle.
VS
QuoteMaahanmuuttovirasto myönsi viime vuonna Suomen kansalaisuuden yli 9500 henkilölle.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

rooster

Aina ne jaksaa mainita vain sen kuinka moni sai turvapaikan. Minua kiinnostaa kuinka moni saa jäädä maahan laillisesti ja kuinka moni jää laittomasti. Lisäksi montako tulee perheenyhdistämisen kautta.

1NiitäKelanPoikia

Quote
Jos kaavailtu lainmuutos hyväksytään, tilapäisen oleskeluluvan voi saada vasta, jos sekä vapaaehtoinen paluu että pakkokäännytys osoittautuvat mahdottomiksi.
Hyvään suuntaan kyllä, mutta vapaaehtoisen paluun "mahdottomaksi" osoittamiseen ei pidä riittää palaajan oma halu, eikä pakkokäännytyksen pitäisi antaa voida olla mahdotonta. Siinä tapauksessa olisi kyllä kiitoksen paikka. Pieni mutta tärkeä askel. Vielä kun saataisiin vastuu hakijasta ylipäänsä otettua pois suomen valtion kontolta, niin kauaksi aikaa kun turvapaikkaa ei ole myönnetty.
Sananvapauteen kuuluu aina vastuu. Sananvapaudella on myös rajansa. Siihen ei kuulu oikeus sanoa laittomuuksia...
-Jukka Holmberg, Medialiitto

Leso

Anteeks vaan mun kyynisyys, mutta miksi Karim suostuu palaamaan tuhat euroa taskussaan Irakiin, josta hän on paennut "henkilökohtaisten poliittisten ongelmien" takia?

Oliko vastaanottokeskuksessa tosiaankin niin paljon kamalampaa kuin vankilassa (minkä maan?), että Karim katsoi paremmaksi palata vapaaehtoisesti, kun paluuta tuetaan?

Riittääkö tuhat euroa "uuteen passiin"?
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

nuiv-or

326 * matkat + 326 * 1000 > 500 000 euroa ja bisnes on nousussa.

Mikähän matikkanero on tämän systeemin keksinyt. Miten noiden lentojen hiilijalanjälki.

Miten vokissa voi olla kamalampaa kuin vankilassa? Siellähän on täysin vapaa liikkuvuus. Ymmärrän, jos Karim valittaa niistä kanssa-asujista, mutta tämän epäkohdan mekin haluammekin korjata: vähemmän asukkaita vokkeihin. Mitä äänesti sikspäkkiä.


Tässä mokutuksessa ei ole järjen hiventäkään, ainakaan tavalliselle kansalle. Investoidaan rajavalvontaan ja lopetetaan kokonaan ulkomaalaislain 6. luku aka turvapaikkabisnes. Fuck the kansainväliset sopimukset.

Mikko pa

Onko tuossa mitään ehtoa että rahan vastaanotettuuan eivät enää palaa tänne? vai käyttävätkö ne tuota 1000€ vain lomakustannusten kompensointiin?
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

skrabb

Quote from: Mikko pa on 27.05.2013, 06:00:06
Onko tuossa mitään ehtoa että rahan vastaanotettuuan eivät enää palaa tänne? vai käyttävätkö ne tuota 1000€ vain lomakustannusten kompensointiin?

Millä senkin tarkistaa?
Onhan täällä aiemminkin samaa yritetty Romanian kerjäläisten kanssa:
QuoteHelsinki antaa Romanian romaneille rahat kotimatkaan
VARTTI Helsinki 25.11.2010

Pakkanen on vihdoin laittamassa pisteen Helsingin Kalasataman romanileirin kohtalolle. Ilman sähköä kuluneen viikon alusta saakka olleet leiriläiset eivät olisi pystyneet enää asumaan asuntovaunuissaan. Sähköt katkaistiin sunnuntaisen tulipalon jälkeen. Palo syttyi, kun leiriläiset ottivat sähköä autoihinsa sosiaalikeskus Sataman ulkopuolelta.

-?Huomenna aamulla leiriläiset saavat käteensä bensarahat ja lauttaliput, Helsingin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä kertoi torstaina kello 16:n aikaan.
Hän oli juuri päättänyt kolmituntiset neuvottelut romanien kanssa.
-?He ymmärsivät sen, että heidän on mahdotonta asua alueella ilman sähköä pakkasessa, Räihä selvitti.

Leiriläiset lähtevät siis vapaaehtoisesti, eikä heidän liikkeitään aiota Räihän mukaan erityisesti valvoa.
-?Heille on järjestetty kahdeksi vuorokaudeksi lämpimät sisätilat. Kahden vuorokauden sisällä he ovat luvanneet lähteä - tästä olemme lyöneet suvun päämiehen kanssa kättä päälle.

Rahaa kotimaahan palaamista varten romanit saavat 300 euroa yhtä autokuntaa kohti. Lisäksi heille kustannetaan noin 25 euroa maksavat lauttaliput.

Anne Viljamaa, Metro
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/helsinki_antaa_romanian_romaneille_rahat_kotimatkaan/

Kevään koittaessa, muuttolinnut palasivat "töihinsä".

http://hommaforum.org/index.php/topic,37802.msg515711.html#msg515711
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Jaska Pankkaaja

Quote from: Junes Lokka on 27.05.2013, 02:56:27
326 * matkat + 326 * 1000 > 500 000 euroa ja bisnes on nousussa.



No no Junes, halpaa tämä on kuin saippua siihen nähden mitä ikiloisija maksaisi tänne jäädessään.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Blanc73

QuoteVapaaehtoiseen palaamiseen tukea myöntävä kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM

QuoteKarim sai tuhat euroa, jonka on tarkoitus tukea kotimaan arkeen palaamista.

Ei perkele, niljakasta sosku-turismia aidoimmillaan.

Minäkin tarvin tonnin rahaa. Jos menen Irakiin hakemaan turvapaikkaa, niin palautetaanko minut sieltä takaisin Suomen suveen tonni perstakussa?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Siili

Quote from: Blanc73 on 27.05.2013, 08:07:18
QuoteVapaaehtoiseen palaamiseen tukea myöntävä kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM

QuoteKarim sai tuhat euroa, jonka on tarkoitus tukea kotimaan arkeen palaamista.

Ei perkele, niljakasta sosku-turismia aidoimmillaan.

Minäkin tarvin tonnin rahaa. Jos menen Irakiin hakemaan turvapaikkaa, niin palautetaanko minut sieltä takaisin Suomen suveen tonni perstakussa?

Montakohan kertaa tuo onnistuu?  Jos kaveri tulee vuoden kuluttua takaisin kertoen stooreja, joissa häntä on sorsittu takaisin menon jälkeen, alkaako käsittely uudestaan?

n.n.

Tämä on niin malliesimerkki byrokratia-Suomen toimintatavoista. Kun alkuperäistä ongelmaa ei pystytä/haluta/voida korjata, vedetään hatusta aivan älyttömän huonosti mietitty toimintamalli, josta on mahdotonta sanoa onko laatija epäpätevä vai yrittääkö tarkoituksellisesti järjestää kavereilleen rahastusmahdollisuutta.

Ongelmahan on: mielivaltaisesti jaettu sosiaaliturva ja vapaaehtoinen paluu (rikollisille vapaaehtoinen ilmoittautuminen oikeuteen / vankilaan. Jos/kun ei ilmesty paikalle niin nostetaan kädet ylös - kaikki keinot käytetty?)
"Jos olet aina ollut sitä mieltä, että sääntöjen tulee kohdella kaikkia samalla tavalla ja kaikkia tulisi arvioida samoilla kriteereillä, sinua olisi pidetty 60 vuotta sitten radikaalina, 30 vuotta sitten liberaalina, mutta tänä päivänä rasistina." -Thomas Sowell

1NiitäKelanPoikia

Quote from: n.n. on 27.05.2013, 08:20:34
Tämä on niin malliesimerkki byrokratia-Suomen toimintatavoista. Kun alkuperäistä ongelmaa ei pystytä/haluta/voida korjata, vedetään hatusta aivan älyttömän huonosti mietitty toimintamalli, josta on mahdotonta sanoa onko laatija epäpätevä vai yrittääkö tarkoituksellisesti järjestää kavereilleen rahastusmahdollisuutta.

Ongelmahan on: mielivaltaisesti jaettu sosiaaliturva ja vapaaehtoinen paluu (rikollisille vapaaehtoinen ilmoittautuminen oikeuteen / vankilaan. Jos/kun ei ilmesty paikalle niin nostetaan kädet ylös - kaikki keinot käytetty?)
Kyllä minä jaan mielummin vaikka joka vuosi tonnin näille hepuille, kuin ilmaisen elämän ja naistemme ja lastemme turvallisuuden.
Sananvapauteen kuuluu aina vastuu. Sananvapaudella on myös rajansa. Siihen ei kuulu oikeus sanoa laittomuuksia...
-Jukka Holmberg, Medialiitto

Micke90

En ymmärrä vapaaehtoisen paluun käsitettä laittoman turvapaikkakiertolaisen kohdalla. Ei se ole "vapaaehtoinen paluu", vaan hänen on poistuttava maasta tai hänet poistetaan maasta. Niin yksinkertaista se on. Tuokin sankari aikoo sitä paitsi yrittää taas Eurooppaan, joten hukkaan menivät nekin rahat. Seuraavaksi he varmaan keksivät ruveta maksamaan "paluumuuttoavustuksia" maasta karkotettaville rikollisille? "Paluumuuttoavustukset" tietenkin vastaanottokeskuksessa maksettavien avustusten päälle.

normi

Paluumuuttoavustuksia pitäisi maksaa maahan jo asettuneillekin.
Impossible situations can become possible miracles

Shemeikka

Muutama vuosi sitten oli jossain ohjelmassa pätkä muistaakseni bulgarialaisesta perheest joka haki turvapaikkaa Suomesta. Olivat Suomessa aikansa, nostivat ja säästivät sossunrahoja ja kun kielteinen päätös aikanaan tuli, palasivat kiltisti Bulgariaan, sikäläisittäin rikkaina ihmisinä. Perustivat Suomessa "tienatuilla" rahoilla kotimaahansa minimarketin nimeltä Halpa- Hally, muistoksi Suomesta.

Jos ilmaista rahaa jaetaan, niin se houkuttelee hakemaan turvapaikkaa vaikka ei saisikaan. Jos ei elämä urkene Suomessa, ainakin taskuun jää diskorahat ja aina voi tehdä uuden reissun.

Ehkä se on parempi maksaa ulkomalaisille että lähtevät, etteivät jää tänne mutta kustannukset voivat tulla korkeiksi kun sana leviää. Jotain pitäisi jäädä pottunokillekin.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen