News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2009-06-09 HS: Maahanmuuttajia halutaan usuttaa omalle alalleen

Started by lapio, 09.06.2009, 21:57:18

Previous topic - Next topic

lapio

Maahanmuuttajia halutaan työllistää hyödyntämällä heidän vanhoja taitojaan. Monilla maahanmuuttajilla on aiemmasta kotimaastaan koulutusta, jota ei ole otettu huomioon.

Moni maisteri työskentelee esimerkiksi siivoojana, sillä täydentävää koulutusta ei järjestetä kaikilla aloilla.

Suuri syy ongelmaan on kymmenen vuotta voimassa ollut kotouttamislaki.

"Siitä on kulkenut aika ohi", sanoo sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtaja Mervi Virtanen.

Nyt lakia ollaan lopulta muuttamassa. Eduskunta käsittelee lakia koskevaa selontekoa täysistunnossaan torstaina. Varsinainen lakiesitys pyritään saamaan eduskunnan käsiteltäväksi ensi keväänä.

Mervi Virtanen ja Helsingin maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander uskovat, että uusi laki parantaisi maahanmuuttajien kotoutumista ja työnsaantia.

"Kotouttamislaki vaatii ehdottomasti rukkausta", Forsander sanoo.

HS kertoi 8. kesäkuuta, että maahanmuuttajat eivät työllisty koulutuksesta huolimatta. Viime vuoden aikana vain yksi kuudesta kotouttamiskoulutuksessa olevasta maahanmuuttajasta sai töitä yleisiltä markkinoilta pääkaupunkiseudulla. Yhteensä koulutuksessa oli 15 611 maahanmuuttajaa.

Maahanmuuttajat opiskelevat muun muassa suomen kieltä ja työelämän taitoja.

Forsanderin mukaan esimerkiksi kielikoulutusta on parannettava ja koulutukseen pitäisi päästä nopeammin.

"Tavoitteet ovat kovat ja aikataulu tiukka", Virtanen myöntää.

Turvapaikan saaneet maahanmuuttajat ovat saaneet hyvin koulutusta nykyisenkin lain turvin. He ovat kuitenkin häviävä osuus.

"Muista syistä, esimerkiksi töihin tai perheenjäseninä maahan tulleet jäävät kotouttamisohjelman ulkopuolelle ja vaille koulutusta. Lain soveltamisalaa on laajennettava", Virtanen sanoo.

Kotouttamisohjelmaan pääsy vaatii työnhakijaksi ilmoittautumista.

"Täydentävän koulutuksen polkuja ei ole tarpeeksi, joten tämänlaiseen koulutukseen on panostettava enemmän", Virtanen toteaa.

"Esimerkiksi lääkäreillä on selvät reitit rinnastavan tutkintopäätöksen saamiseksi. Monilla yhteiskuntatieteellisillä ja humanistisilla aloilla tällaisia ei ole", Forsander kertoo.

Maahanmuuttajien työllistymisessä ratkaisee aika. Kotouttamisputki kestää muutenkin useita vuosia, joten oikean tasoiseen koulutukseen pitäisi päästä nopeammin.

Maahanmuuttajalla on nykyisen lain mukaan oikeus koulutukseen kolmen vuoden ajan. Tietyissä tilanteissa sitä voidaan pidentää viiteen. "Aika on täysin riittämätön", kommentoi Forsander.

Myös kielikoulutusta ja viranomaisten yhteistyötä tulisi parantaa. Koulutuksen kilpailuttaminen pahentaa ongelmaa.

"Maahanmuuttajien kotouttamiseen on pitkään suhtauduttu projektina", Forsander sanoo.

"Esimerkiksi kielikoulutus koostuu usein lyhyistä pätkistä, eivätkä opettajat tällöin pysty kehittämään toimintaansa. Mukana on kyllä paljon hyviä ja osaavia tahoja, mutta instanssista toiseen ohjaamisessa on petraamista."

Viime vuonna ulkomaalaisia oli Suomessa 142 256, joista puolet pääkaupunkiseudulla.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Maahanmuuttajia+halutaan+usuttaa+omalle+alalleen/1135246647359

Nikopol

Aikuisena tullut ei eläissään opi riittävästi kieltä korkeakoulutusta vaativiin töihin nyky-Suomessa, ellei ole poikkeusyksilö. Piste. Pulinat pois tästä aiheesta.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

Jaska Pankkaaja

Mitenkäs köyhät kalastajanuorukaiset tai technikalin miehistönä toimineet?

Eikö tätä huippuosaamista voida mitenkään hyödyntää?
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

IDA

Quote from: lapio on 09.06.2009, 21:57:18
HS kertoi 8. kesäkuuta, että maahanmuuttajat eivät työllisty koulutuksesta huolimatta. Viime vuoden aikana vain yksi kuudesta kotouttamiskoulutuksessa olevasta maahanmuuttajasta sai töitä yleisiltä markkinoilta pääkaupunkiseudulla. Yhteensä koulutuksessa oli 15 611 maahanmuuttajaa.

Maahanmuuttajat opiskelevat muun muassa suomen kieltä ja työelämän taitoja.

Kun koulutetut suomalaisetkaan eivät työllisty, niin miten voisivat työllistyä ne, jotka opiskelevat muun muassa suomen kieltä ja työelämän taitoja?

Kysyn vaan.

Suosittelen Jukka Hankamäen kirjaa Suomalaisen nykyfilosofian historia. Siinä on pari hienoa kuvausta siitä, kuinka työvoimatoimisto järjestelee tekstinkäsittelykursseja filosofian tohtoreille. Joskus tuntuu, että virkamiehet ja poliitikot eivät lainkaan tiedä mitä maassa tapahtuu, ovat joko täysin tyhmiä tai sitten aidosti ilkeämielisiä.

lapio

Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 22:05:04
Aikuisena tullut ei eläissään opi riittävästi kieltä korkeakoulutusta vaativiin töihin nyky-Suomessa, ellei ole poikkeusyksilö. Piste. Pulinat pois tästä aiheesta.

Totta ellei työkielenä käytetä jotain muuta kieltä kuin suomea. Tällainen menettely onnistunee, jos kyseessä on monikansallinen yhtiö. Toisaalta teknisen tai kaupallisen alan korkeakoulutus luo paremmat edellytykset työllistymiseen kuin humanistisen alan koulutus.

pate ensimmäinen

No, aika näyttää milloin suomi saa ensimmäisen poppamiehen, joka keittää albiinoista taikajuomaa. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906099744209_ul.shtml

PMH

Quote"Muista syistä, esimerkiksi töihin tai perheenjäseninä maahan tulleet jäävät kotouttamisohjelman ulkopuolelle ja vaille koulutusta. Lain soveltamisalaa on laajennettava", Virtanen sanoo.

Töihin tullut? Siis pitääkö Nokian intialaista insinööriä tai virolaista rakennusmiestä kotouttaa verovaroin?
Vittuile vielä kun voit vaikuttaa
"Sosiaalisen median syöpä(läinen)
PerusSuomlainen

Lemmy

Tiettyjen ammattien ja ulkomaalaisten kanssa on näin, tiettyjen ei. Esimerkiksi Suomessa opettajalta vaaditaan maisterintutkinto sekä tutkinto pedagokiiikasta. Jossain ulkomailla penskoja pääsee opettamaan 2-vuotisen opistotasoisen opettajakoulun jälkeen. Hirvee rasismi nääs. Nigel Watson Oulusta (hakekaa ite) esimerkkinä.

Mä vietin viikonlopun Intiasta kotoisin olleen, jenkeissä työskennelleen, suomalaistuneen inssin soffalla. Mikä v*n kotoutumisongelma... toisaalta ei sitä kielikursseille laita kun firma. Mutta ei ole pahemmin aikaa opiskella, kun on töissä.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Alkuasukas

Quote"Muista syistä, esimerkiksi töihin... tulleet jäävät ... vaille koulutusta.

WTF? Tullaanko tänne töihin ilman koulutusta? Ajatteleekohan noi puusilmät yhtään mitä suustaan päästävät...
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Vera

Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 22:05:04
Aikuisena tullut ei eläissään opi riittävästi kieltä korkeakoulutusta vaativiin töihin nyky-Suomessa, ellei ole poikkeusyksilö. Piste. Pulinat pois tästä aiheesta.

Ihanko totta? :D

Ei se suomen kieli niin vaikea ole, ja sitäpaitsi Suomessa ainakin joillakin aloilla ollaan aivan uskomattoman suvaitsevaisia niitä työntekijöitä kohtaan jotka eivät osaa suomea.

Ihmiset oppivat vieraita kieliä aikuisena koko ajan ympäri maailmaa, ja suomi ei ole millään objektiivisella kriteerilla yhtään sen vaikeampi kieli kuin englanti, ranska tai espanja. Ainoa syy. miksi täällä asuu niin paljon ihmisiä jotka eivät osaa suomea, on se, että täällä pärjää niin hyvin englannilla.

sydäri

Quote from: lapio on 09.06.2009, 22:15:43
Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 22:05:04
Aikuisena tullut ei eläissään opi riittävästi kieltä korkeakoulutusta vaativiin töihin nyky-Suomessa, ellei ole poikkeusyksilö. Piste. Pulinat pois tästä aiheesta.

Totta ellei työkielenä käytetä jotain muuta kieltä kuin suomea. Tällainen menettely onnistunee, jos kyseessä on monikansallinen yhtiö. Toisaalta teknisen tai kaupallisen alan korkeakoulutus luo paremmat edellytykset työllistymiseen kuin humanistisen alan koulutus.
Nigerialaisesta yliopistosta valmistunut humanisti hakee töitä. Hah haa nyt nukkumaan. Tai ehkä luen vielä yhden Pahkasian...
"Vi gillar olika" Elin Krantz

Fariseus

Quote from: Lemmy on 09.06.2009, 22:28:23
Hirvee rasismi nääs. Nigel Watson Oulusta (hakekaa ite) esimerkkinä.

No minäpä hain. Ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti! Löytyi kolumni, joka on yksi parhaita kommentteja kiihkomielisen mokutuksen vaaroista ja mikä parasta, mamun kirjoittama :)

http://www.ovimagazine.com/art/703

IDA

Quote from: Vera on 09.06.2009, 22:51:59
Ihanko totta? :D

Ei se suomen kieli niin vaikea ole, ja sitäpaitsi Suomessa ainakin joillakin aloilla ollaan aivan uskomattoman suvaitsevaisia niitä työntekijöitä kohtaan jotka eivät osaa suomea.

Ihmiset oppivat vieraita kieliä aikuisena koko ajan ympäri maailmaa, ja suomi ei ole millään objektiivisella kriteerilla yhtään sen vaikeampi kieli kuin englanti, ranska tai espanja. Ainoa syy. miksi täällä asuu niin paljon ihmisiä jotka eivät osaa suomea, on se, että täällä pärjää niin hyvin englannilla.

Oletkin poikkeusyksilö  :o

Jos nyt kuuntelee vaikka suomalaisten poliitikkojen puheita ruotsiksi tai englanniksi, niin huonommallakin kielitaidolla havaitsee, että ei niillä akateemisiin virkoihin työllistyttäisi ainakaan, jos jotkut akateemiset tasovaatimukset on.

Teknisellä puolella asia on tietysti toinen. Se, että ymmärretään käsiteltävä asia menee usein kielitaidon yli.

Mika.H

ja aivopesu jatkuu...

e ihmisiä tarvitse "kotiuttaa" ym muuta hömppää jos ne tänne ovat työn perässä tulleet.. tai muuten täysipäisiä...

täyttä aivopesua taaskin.
Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

lapio

Quote from: sydäri on 09.06.2009, 22:55:31
Quote from: lapio on 09.06.2009, 22:15:43
Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 22:05:04
Aikuisena tullut ei eläissään opi riittävästi kieltä korkeakoulutusta vaativiin töihin nyky-Suomessa, ellei ole poikkeusyksilö. Piste. Pulinat pois tästä aiheesta.

Totta ellei työkielenä käytetä jotain muuta kieltä kuin suomea. Tällainen menettely onnistunee, jos kyseessä on monikansallinen yhtiö. Toisaalta teknisen tai kaupallisen alan korkeakoulutus luo paremmat edellytykset työllistymiseen kuin humanistisen alan koulutus.
Nigerialaisesta yliopistosta valmistunut humanisti hakee töitä. Hah haa nyt nukkumaan. Tai ehkä luen vielä yhden Pahkasian...

Todennäköisesti tällaisen taustan omaava ihminen pääsee tekemään työuraa tulkkina tai koordinaattorina maahanmuuttoasioiden hallinnossa. ;D

Kari Kinnunen

Quote from: IDA on 09.06.2009, 22:59:36
Quote from: Vera on 09.06.2009, 22:51:59
Ihanko totta? :D

Ei se suomen kieli niin vaikea ole, ja sitäpaitsi Suomessa ainakin joillakin aloilla ollaan aivan uskomattoman suvaitsevaisia niitä työntekijöitä kohtaan jotka eivät osaa suomea.

Ihmiset oppivat vieraita kieliä aikuisena koko ajan ympäri maailmaa, ja suomi ei ole millään objektiivisella kriteerilla yhtään sen vaikeampi kieli kuin englanti, ranska tai espanja. Ainoa syy. miksi täällä asuu niin paljon ihmisiä jotka eivät osaa suomea, on se, että täällä pärjää niin hyvin englannilla.

Oletkin poikkeusyksilö  :o

Jos nyt kuuntelee vaikka suomalaisten poliitikkojen puheita ruotsiksi tai englanniksi, niin huonommallakin kielitaidolla havaitsee, että ei niillä akateemisiin virkoihin työllistyttäisi ainakaan, jos jotkut akateemiset tasovaatimukset on.

Teknisellä puolella asia on tietysti toinen. Se, että ymmärretään käsiteltävä asia menee usein kielitaidon yli.

Really, is she?

I don't have something this called higher education. Thus as international driver I believe that I can operate in most common (need to say) european countries.

And it is true that even low education jobs, as truck driver is possible to operate by english, even here in Finland.

Only what matters is professional skils.

nyt nappaa

Miten tuosta Mervi Virtasesta päästään eroon? Kertakaikkiaan sietämätön kiihkomokuttaja. Kuka tuntee lainsäädäntöä, miten kansliapäällikkö erotetaan?

Hallituspuolueet hoi! Onko tämä lakialoite Mervi Virtasen aloitteesta, vai hallituksen? Eikö vielä ennen vaaleja puhuttu että säännöksiä tiukennetaan? Nyt löysätään.

Silloin kun Suomeen tulee henkilö, jolle todella on tarvetta työmarkkinoilla, hän työllistyy. Jos ei työllisty niin ei tarvita, pois maasta. Ei tarvetta muuttaa lakia.
Sulje televisio. Käynnistä aivot.

Missra

Quote from: Mika.H on 09.06.2009, 23:01:25
ja aivopesu jatkuu...

e ihmisiä tarvitse "kotiuttaa" ym muuta hömppää jos ne tänne ovat työn perässä tulleet.. tai muuten täysipäisiä...

täyttä aivopesua taaskin.

Nimenomaan.

Minulla on useampia ei-suomalaisia ystavia Suomessa jotka ovat tulleet toihin. Ei heille ainakaan mitaan kotiuttamista ole tarvinut tehda.

Samaa mielta myos siita etta Suomessa parjaa hyvin englanninkielella. Eras ystavistani joka on Suomessa asunut 6 vuotta ymmartaa suomea paremmin kuin hyvin. Vastaa silti usein (suomeksi kysyttyyn kysymykseen) englanniksi koska suomalaiset kuulemma takertuvat kielioppiin/aantamiseen ja unohtavat itse aiheen.

"Nanananaanananannannaa, tana iltana ei tupakkeja." kuten pelimies kuulemma eraan tyoperaisen maahanmuuttajan mielesta menee... ^_^

lapio

Quote from: nyt nappaa on 09.06.2009, 23:13:02
Miten tuosta Mervi Virtasesta päästään eroon? Kertakaikkiaan sietämätön kiihkomokuttaja. Kuka tuntee lainsäädäntöä, miten kansliapäällikkö erotetaan?
Varmaan ainoa tapa on virkavirhe, mutta sen toteen näyttäminen onkin hankalaa, kun ei ole näyttöä, vaikka mielipidetasolla Virtanen toimisikin isänmaan etujen vastaisesti.

Kari Kinnunen

Quote from: lapio on 09.06.2009, 23:18:17
Quote from: nyt nappaa on 09.06.2009, 23:13:02
Miten tuosta Mervi Virtasesta päästään eroon? Kertakaikkiaan sietämätön kiihkomokuttaja. Kuka tuntee lainsäädäntöä, miten kansliapäällikkö erotetaan?
Varmaan ainoa tapa on virkavirhe, mutta sen toteen näyttäminen onkin hankalaa, kun ei ole näyttöä, vaikka mielipidetasolla Virtanen toimisikin isänmaan etujen vastaisesti.

Mervistä ei päästä eroon niin kauan kuin valtakunnan tättähäärä setalainen Halonen touhuaa päättämässä virkamiehistä.

Pitäisi olla aika selkeää kaikille.

Vera

Quote from: IDA on 09.06.2009, 22:59:36
Oletkin poikkeusyksilö  :o

En ole. Olen ihan tavallinen ohjelmistosuunnittelija, vaikka olenkin hieman innokkaampi opiskelemaan vieraita kieliä kuin ihmiset keskimäärin.

Quote
Jos nyt kuuntelee vaikka suomalaisten poliitikkojen puheita ruotsiksi tai englanniksi, niin huonommallakin kielitaidolla havaitsee, että ei niillä akateemisiin virkoihin työllistyttäisi ainakaan, jos jotkut akateemiset tasovaatimukset on.

Teknisellä puolella asia on tietysti toinen. Se, että ymmärretään käsiteltävä asia menee usein kielitaidon yli.

Sen verran mitä olen kuullut suomalaisten poliitikkojen puhuvan englantia, joka ikinen niistä olisi kelvannut edes jonkinlaiseen akateemiseen työpaikkaan esim. Yhdysvalloissa, ainakin kielitaitonsa puolesta. Joskin ei välttämättä sellaisiin paikkoihin joissa tarvitaan natiivintasoista englantia. Mutta enhän minäkään varmaan kelpaisi TV-uutistenlukijaksi Suomessa, joten valitsin sellaisen ammatin johon ei sisälly vaatimuksena ihan täydellinen suomen kielen taito.

Oikeastaan hyvin harvat akateemiset ammatit vaativat täydellistä kielitaitoa. Useimmissa riittää kun osaa lukea hyvin ja osaa puhua sen verran että ihmiset ymmärtävät. Sellainen kielitaito on aika helposti saavuttavissa jos on tahtoa ja aikaa. Teknisillä aloilla ei tarvita sitäkään, ainakaan nykyajan Suomessa.

CaptainNuiva

Juu,päivän polttava kyssäri on kyllä että kuinka saadaan ammattitaitovaatimukset vastaamaan toisiaan.
Kuinka hyvin suomalaisen ja arabialaisen kamelikuskin taidot vastaavat toisiaan?
Entä somalialaisen ja suomalaisen kalastajan, toinen pyytää silakkaa ja toinen taas jotain muuta...

Toki provoilen hiukka mutta pointti on se että humanitäärinen maahanmuutto ei todellakaan tuo maahan ensimmäistäkään semmoista osaajaa jota olisi kieli pitkällä odotettu(En nyt tarkoita odottajilla pakolaisneuvontaa ja DEMLAa)...Tai ehkä jotkut odottavat että vaikkapa Kaukokiito oy muuttuu jossain vaiheessa Kamelikiito Oy:ksi.
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Karkea

Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 22:05:04
Aikuisena tullut ei eläissään opi riittävästi kieltä korkeakoulutusta vaativiin töihin nyky-Suomessa, ellei ole poikkeusyksilö. Piste. Pulinat pois tästä aiheesta.
No, minä ainakin olen tavannut montakin erittäin sujuvaa suomea puhuvaa korkeakoulutasoisissa töissä toimivaa, jotka ovat järkijään tulleet aikuisina ummikkoina maahan. Muistan näin äkkikseltään tuttavapiiristäni ainakin kanadalaisen, kaksi unkarilaista, saksalaisen, kiinalaisen USAlaisen ja kreikkalaisen.
Jos ees joku joskus jottain, muttaku ei kukkaan koskaan mittään, ku aina kaikki vaan.

Kari Kinnunen

Quote from: CaptainNuiva on 09.06.2009, 23:48:36
Kaukokiito oy muuttuu jossain vaiheessa Kamelikiito Oy:ksi.

Nooh, jos saataisiin Kaukokiito yhdistymään vaikka Flowertrucksiin?

http://www.kaukokiito.fi/fi/Etusivu/

http://www.flowertrucks.fi/

Kukkiahan voisi kuljettaa moniarvoisen ekologisesti.

Roope

Quote from: Vera on 09.06.2009, 22:51:59
Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 22:05:04
Aikuisena tullut ei eläissään opi riittävästi kieltä korkeakoulutusta vaativiin töihin nyky-Suomessa, ellei ole poikkeusyksilö. Piste. Pulinat pois tästä aiheesta.
Ei se suomen kieli niin vaikea ole, ja sitäpaitsi Suomessa ainakin joillakin aloilla ollaan aivan uskomattoman suvaitsevaisia niitä työntekijöitä kohtaan jotka eivät osaa suomea.

Muistini mukaan joku asiantuntija totesi puoli vuotta sitten Hesarissa, että lääkärin hommien hoitamiseen tarvittavan kielitaidon hankkiminen kestää ulkomaalaiselta ummikolta viisi vuotta. Lisäsiköhän vielä, että ammattisanaston oppiminen kestää pari vuotta päälle. En valitettavasti löydä uutista, saattoi olla vain paperiversiossa.

Tuo pitkä aika muistui mieleeni, kun nyt yritetään taikoa kielikoulutuksesta jotain maahanmuuttajaongelmat ratkaisevaa viisasten kiveä. Minun mielestäni kannattaa vaikka lajitella posteja, kunnes oppii kielen. Jos suomen kieltä siis siinä koulutustaan vastaavassa työssään tarvitsee.

Tässä muistutus siitä, mistä uudessa kotouttamislaissa oikeasti on kysymys:
Thors: Maahanmuuttajien kielikokeet saattavat olla liian tiukkoja (HS 16.8.2008)

Edit:
Kansalaisuuslaki on erikseen kotouttamislaista, mutta samat päämäärät ja keinot molemmissa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Kari Kinnunen

"Tietyissä tapauksissa koko muu perhe voi saada kansalaisuuden paitsi äiti, joka ei selviä nykyisestä kielikokeesta, jonka vaatimukset on asetettu aika korkealle. Syynä on esimerkiksi heikompi koulutustausta tai lastenhoidosta johtuvat velvoitteet."

On se tosi leppoisaa kun noissa rikkaissa kulttuureissa on tuo naisen asema sillai kohdallaan. Oikein joviaalin oloisia nämä, sanoisin.

lapio

Quote from: Vera on 09.06.2009, 23:27:24
En ole. Olen ihan tavallinen ohjelmistosuunnittelija, vaikka olenkin hieman innokkaampi opiskelemaan vieraita kieliä kuin ihmiset keskimäärin.

Yleensä työnantaja odottaa, että ohjemistosuunnitelija/ohjelmoija osaa useita vieraita kieliä mukaan lukien formaaleita kieliä ;).

Kari Kinnunen

Quote from: lapio on 10.06.2009, 00:06:24
Quote from: Vera on 09.06.2009, 23:27:24
En ole. Olen ihan tavallinen ohjelmistosuunnittelija, vaikka olenkin hieman innokkaampi opiskelemaan vieraita kieliä kuin ihmiset keskimäärin.

Yleensä työnantaja odottaa, että ohjemistosuunnitelija/ohjelmoija osaa useita vieraita kieliä mukaan lukien formaaleita kieliä ;).

Nih, kuten vaikka:
C++
C#net
PHP
VisualBasic
Assembler

Ja kuten monesti työpaikka ilmoituksissa sanotaan SQL. SQL ei ole ohjelmointikieli vaan stantardi jolla tehdään hakuja tietokantoihin.

Lisään kuitenkin listaan:

SQL.

IDA

Quote from: Vera on 09.06.2009, 23:27:24
Oikeastaan hyvin harvat akateemiset ammatit vaativat täydellistä kielitaitoa. Useimmissa riittää kun osaa lukea hyvin ja osaa puhua sen verran että ihmiset ymmärtävät. Sellainen kielitaito on aika helposti saavuttavissa jos on tahtoa ja aikaa. Teknisillä aloilla ei tarvita sitäkään, ainakaan nykyajan Suomessa.

Tarkoitin lähinnä humanistisen koulutuksen aloja. Itsekin olen sitä mieltä, että teknisillä aloilla ei vaadita mitään erityisen kummallista kielitaitoa. Mutta esimerkiksi jo sairaanhoitajana vaaditaan, koska ei ole mitään syytä olettaa, että keskiverto potilas kertoisi vaivoistaan englanniksi, eikä toisaalta olisi mitenkään kivaa, jos vanha ihminen joutuisi sairastamaan viimeiset päivänsä sellaisten ihmisten keskellä, jotka eivät osaisi sanoa hänelle mitään.

Ja esimerkiksi opettajana kielitaidon pitäisi olla jo erinomainen.

Kari Kinnunen

Quote from: IDA on 10.06.2009, 00:13:04

Kuljetus hommissa olisi hyvä jos kaikki osapuolet osaisivat lukea rahtikirjoja.