News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2013-02-26: ESS: Apu: Tämä teksti maksoi veromaksajille sata tonnia per sivu

Started by tuomaankukko, 26.02.2013, 13:26:32

Previous topic - Next topic

tuomaankukko

Huippu-urheilun muutostyöryhmän eli Humun loppuraportti on Apu-lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan kallis kupla. Lehden mukaan vain 40-sivuinen raportti on täynnä latteuksia ja itsestäänselvyyksiä, ja osa siitä on kopioitu suoraan kanadalaisen tutkijan vanhoista teksteistä.

Kaksi vuotta istunut muutostyöryhmä sai työnsä valmiiksi joulukuussa. Olympiakomitean sivuilla julkaistu raportti on vain 40-sivuinen, ja ilman kuvia ja kaavioita siinä on tekstiä noin puolta vähemmän.

Apu-lehden haastattelema opetus- ja kulttuuriministeriön virkamies kertoo, että raportissa toisteltu urheilijan polku -teema on kopioitu lähdettä mainitsematta kanadalaisen Jean Cotén vanhoista tutkimuksista.

Raporttia työstänyttä ryhmää johti SLU:n pääsihteerinä istunut Jukka Pekkala. Jäseninä kuusihenkisessä ryhmässä olivat muun muassa mäkiluotsi Mika Kojonkoski, Kuortaneen valmennuskeskuksen johtaja Tapio Korjus ja ampumaurheilun valmennusjohtaja Leena Paavolainen.

Ryhmän jäsenet nostivat noin 10 000 euron kuukausipalkkaa ja nauttivat lisäksi valtion maksamaa autoetua. Raporttia varten tehdyistä kymmenistä haastatteluista maksettiin tekijöille tuhannen euron kertakorvaus.

Avun jutun mukaan työ maksoi yhteensä 2,5 miljoonaa euroa, eli loppuraportin yhdelle sivulle tulee hintaa 100000 euroa.

http://www.ess.fi/?article=405197

Apu lehden alkuperäinen artikkeli:
http://www.apu.fi/artikkeli/humun-raportti-kallis-kupla


mikkoR

Kuinkas paljon mm. reumasairaala olisi tarvinnut...
Ai niin! Mutta siellä ei ollutkaan hyväveli sulle mulle rahansuhmuroinnista!
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Nuivake

Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

AuggieWren

Miks mä en saa 40 sivun kliseelistauksen kopioinnista 2,5 millii. On se niin väärin.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Nissemand

Kyllä on mukavaa asua Suomessa, missä korkeilla veroilla turvataan "yhteistä hyvää"! Kohta taas lähtee kuukausipalkasta useampi satanen valtiolle.
Loppujen lopuksi on aivan sama mätetäänkö housuihin peetä lapiolla vai lusikalla. "Die Hosen voll" tulee olemaan kummassakin tapauksessa lopputulos.
-akez

CaptainNuiva

Minäkin voisin tehdä jonkun sortin selvityksen taikka raportin hallitukselle ja/tai jollekkin instanssille.
Loppuviikon tarjous:
Raportti kuin raportti, vain 999999,99 € ja jos tilaa kaksi raporttia niin kolmas ilmaiseksi!
Eikä siinä vielä kaikki!
Jokainen raportti on nimetty käsittämättömän hienoin sanankääntein ja 49 sivua (50 sivua on raportin laajuus, alkusanat 1 sivu) mitä parhaimmin muunneltua, toisilta kopioitua tekstiä!
Raporttien latteudet ja itsestäänselvyydet taataan, kalsarikännit luvataan !
Ostakaa!
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

elven archer

"Urheilija keskiössä", sanoo työryhmä 2,5 miljoonan euron hintaan. Vertailun vuoksi hiihdon A-maajoukkueen kustannukset ovat muistaakseni vuodessa reilusti alle miljoonan. "Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon" vaikuttaakin olevan raportin keskeisin sanoma sen paskaisen naurun lisäksi, mikä kuuluu matkalla pankkiin. Onneksi Suomessa ei ole korruptiota, sillä muuten alkaisi viime aikaisten uutisten valossa jo hieman epäilyttää.

normi

Impossible situations can become possible miracles

Micke90

Tässä nyt ei ole mitään uutta. Ovathan erilaiset monikulttuurisuusraportitkin maksaneet yhteiskunnalle hunajaa. Niiden hinnoista ei kuitenkaan julkisuudessa ole hiiskuttu sanaakaan.

elven archer

"Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin (r) vuonna 2010 käynnistämä hanke saatiin loppuun viime joulukuussa."

"Onko Humu esimerkki hyvä veli -verkoston toiminnasta: ensin istui Risto Niemisen työryhmä 2 vuotta (2008-2010), se asetti Humun, joka tilittää huhti-toukokuussa rahankäyttöään Olympiakomitealle, jonka johdossa on Risto Nieminen?"

http://www.apu.fi/artikkeli/humun-raportti-kallis-kupla

Minulla on ajatus. Mitäpä jos muutkin toimittajat alkaisivat tähän tapaan tehdä arvokasta työtä, kuten Liisa Talvitie on nyt tehnyt? Siis esimerkiksi sen typerän jokapäiväisen rasismista lässyttämisen sijaan. Mitäpä, jos muutkin toimittajat alkaisivat tehdä oikeaa työtä tyhjän paatoksen sijaan ja selvittää esim. mihin Moolokin kitaan veronmaksajien rahoja jatkuvasti kärrätään ja kuka siitä hyötyy? Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta silti peruspalvelujakin vain ajetaan alas. Mihin hornan syövereihin se ihmisten selkänahasta korkealla veroprosentilla revitty raha oikein katoaa? Mitäpä, jos toimittajat ammattikuntana ryhdistäytyisivät ja alkaisivat puhkoa näitä kuplia, näitä mätäpaiseita oikein urakalla?

törö

Jokelan kouluammuskelua puinut työryhmä yritti rahastaa pitämällä pullakaffeekokouksia, joissa edettiin mahdollisimman hitaasti, mutta suunnitelma meni mönkään Kauhoajoen kouluammuskelun takia. Äkkiä olikin päällä kova painostus näyttää että oltiin saatu jotain aikaiseksi, joten tuli kiirus etsiä netistä jotain raportin täytteeksi.

Silti työryhmä onnistui kuittaamaan ihan kivat kokouspalkkiot vetkutteluun käytetystä ajasta ja hätäisesti kasattua raporttia pidetään uskottavana.

Jos tässä maassa haluaa rikastua helposti, kannattaa hankkiutua asemaan, jossa saa ajatella muiden puolesta.

timouti

Quote from: tuomaankukko on 26.02.2013, 13:26:32
Raporttia työstänyttä ryhmää johti SLU:n pääsihteerinä istunut Jukka Pekkala. Jäseninä kuusihenkisessä ryhmässä olivat muun muassa mäkiluotsi Mika Kojonkoski, Kuortaneen valmennuskeskuksen johtaja Tapio Korjus ja ampumaurheilun valmennusjohtaja Leena Paavolainen.

Kuluvana kautena mäkimiehet joutuivat kirjaimellisesti kerjäämään rahaa toimintaansa. Mutta mitäpä se mäkiluotsi Kojonkoskelle kuuluu, kun hän itse oli norjalaisten valmentajana menneinä vuosina. Suvaitsi nyt sitten kuitenkin tulla Suomeen rahastamaan raportilla. Kaikki urheiluun liittyvä alkaa olla niin epäreilua, että siinäkin alkaa olla hyvä säästökohde.

törö

Quote from: normi on 26.02.2013, 14:06:10
Jaaha, Muuttuiko Kataisen homma nyt pikkujutuksi?

Se on ollut urheiluun verrattuna pikku juttu tähänkin asti.

Tämä on kansan syviä rivejä kiinnostava asia, josta puhutaan vielä kymmenien vuosien kuluttua.

elven archer

Quote from: timouti on 26.02.2013, 14:18:15
Kaikki urheiluun liittyvä alkaa olla niin epäreilua, että siinäkin alkaa olla hyvä säästökohde.
Aivan. Yhä useampi alkaa olla sitä mieltä, että huippu-urheilun rahoitus joutaisi lopettaa kokonaan. Minä henkeen ja vereen urheiluhenkisenä olen yksi heistä. Huippu-urheilu on viihdettä, siis bisnestä, joten tehtäköön sitä normaalien talouden lakien vallitessa. Kaiken huipuksi harva talouden ala on niin korruptoitunutta kuin huippu-urheilu, kun mukaan lasketaan doping. Kaikki urheilun saama raha pitäisi kohdistaa vain tavallisten veronmaksajien liikuntamahdollisuuksien parantamiseen ja ylläpitoon, koska tällä asialla on oikeasti kansantaloudellista merkitystä ihmisten läskistymisen jatkuessa huolestuttavasti. Huippu-urheilijat voivat hankkia liksansa muualta, kuten muutkin yrittäjät tai työntekijät.

Ari-Lee

"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

AaJii

"Monikulttuurisuus on tie sivistyksen, inhimillisyyden ja yhteiskuntarauhan takaamiseen."
- Espoon piispa Mikko Heikka, HS 23.02.2009 -

Isäntä ja loinen

Valtion suora tuki huippu-urheilulle taitaa olla parikymmentä miljoonaa euroa vuositasolla. Ja sekin tulee veikkausvoittovaroista. Budjettialijäämää ei näillä summilla kurota umpeen, mutta itsekin olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että huippu-urheilu joutaisi yhteiskunnallisessa mielessä marginaaliin.

Viime päivinä vitutus on taas päässyt pintaan. Tämä HUMU on pelkkä kallis vitsi. Salaa toivon, että jääkiekon sponsorit seuraisivat Allerin esimerkkiä ja vetäisivät tukensa pois mokomalta pelleilyltä. Kaikki paukut ja kaikki fokus pitäisi suunnata terveys- ja harrasteliikunnan tukemiseen sekä kansanterveyden edistämiseen. Suomalainen huippu-urheilu on nykyään niin surkuhupaisaa puuhastelua, että sen inspiroivasta ja kansallistunnetta nostattavasta merkityksestäkään ei enää voi juuri puhua. Huippu-urheilusta hössötetään aivan liikaa, kun otetaan huomioon, kuinka vähäinen huippu-urheilun anti suomalaiselle nyky-yhteiskunnalle on. Kerran vuodessa hössötetään jääkiekon MM-kisoja ja kerran neljässä vuodessa ihmetellään olympialaisten keihäsfinaalia.
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

maahanmuuttaja

Huippu-urheilu on viihdettä, joka tuotetaan urheilijoiden terveyden kustannuksella. Tietysti on olemassa urheilulajeja, joissa ei vaadita yli-inhimillistä voimaa ja kestävyyttä, mutta suurin osa lajeista on itse urheilijoille jos ei suorastaan kuolettavan vaarallista, niin vähintään haitallista.

Huippu-urheilussa on käytännössä kyse siitä, kuinka paljon on valmis rääkkämään omaa kehoaan, ja kuinka onnistutaan paremmin salaamaan laittomien kemikaalien tai hormonien käyttöä.

Lukekaa mitä mieltä Paavo Nurmi oli urheilu-uran jälkeen huippu-urheilusta. "Vain todellisella työllä, tieteellä ja taiteella on jotakin arvoa."

Impivaaranilves

Quote from: tuomaankukko on 26.02.2013, 13:26:32
Huippu-urheilun muutostyöryhmän eli Humun loppuraportti on Apu-lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan kallis kupla. Lehden mukaan vain 40-sivuinen raportti on täynnä latteuksia ja itsestäänselvyyksiä, ja osa siitä on kopioitu suoraan kanadalaisen tutkijan vanhoista teksteistä.
En kiitoksia paljoa kertoile mutta kiitokset toimittajille että ovat työtään viitsineet tehdä vaihteeksi.
Vielä kun jaksaisivat enemmänkin tehdä niin varmasti jäisi pieneksi uutiseksi toikin muitten rinnalla.
Lisäksi kun tarpeeksi alkaisi olemaan juttuja niin yksittäiset toimittajat olisivat turvassa, eipä sillä etteikö Karpokin yhä hengissä olisi.

Ari-Lee

Mitä tämä on keltään pois?

Quote[...]
Huippu-urheilun muutostyöryhmän 40-sivuinen loppuraportti on täynnä tyhjää jopa raportin tilanneen opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiesten mielestä. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin (r) vuonna 2010 käynnistämä hanke saatiin loppuun viime joulukuussa. [...]

Työryhmää johti SLU:n silloinen pääsihteeri Jukka Pekkala, ja jäseninä kuusihenkisessä ryhmässä olivat muun muassa Kuortaneen valmennuskeskuksen johtaja Tapio Korjus, mäkivalmentaja Mika Kojonkoski ja ampumaurheilun valmennusjohtaja Leena Paavolainen.[...]

Humu tuli valtiolle kalliiksi. Ryhmän jäsenillä oli autoetu, ja he nostivat lähes 10 000 euron kuukausipalkkaa. Raporttiin tehtiin kymmeniä haastatteluja, ja niitä tehneet haastattelijat tienasivat 1 000 euroa per haastattelu. Kaikkinensa työ maksoi kaksi ja puoli miljoonaa euroa. Tutkimuksen yhden sivun hinnaksi kertyy 100 000 euroa.
http://www.apu.fi/artikkeli/humun-raportti-kallis-kupla
(boldaukset omiani)

Tyhjäpäitä ovat raportin tilaajat. Ei pidä mennä tilailemaan raportteja verokertymillä.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Kaptah

Kaikki tällaiset tapaukset, joita lienee käsittämätön määrä, pitää muistaa aina kun puhutaan siitä, miten verotus on hieno asia, verorahoilla maksetaan yhteinen hyvä, veronalennuksista puhuvat ajavat hyvinvointiyhteiskuntaa alas eikä ole tarvetta supistaa menoja.

Kukaan henkilö tai mikään firma ei voisi kuvitellakaan maksavansa kahden vuoden ajan 10 000 euroa kuussa ja autoedun plus tonnin per haastattelu porukalle, joka saa puserrettua kolmasosan keskivertogradusta kahdessa vuodessa yhteistuumin, mutta verorahat eivät ole keneltäkään pois.

Mitähän sitä pitäisi tehdä että pääsisi näissä hommissa maksumiehen paikalta saamapuolelle. Ei paljon asuntolaina painaisi eikä tarvitsisi katsastuksia jännittää kun olisi kymppitonnin kuukausipalkka ja työsuhdeauto siitä, että ruoppaa nenäänsä pari vuotta.
"Krimillä nähdyt joukot olivat paikallisia itsepuolustusjoukkoja. Kuka tahansa voi ostaa univormuja kaupasta."
- V. Putin 4.3.2014

"Viimeaikaiset tapahtumat Krimin niemimaalla osoittivat sotilasvoimiemme uudet laadulliset kyvyt ja henkilökunnan korkean moraalin."
- V. Putin 28.3.2014

Micke90

Quote from: maahanmuuttaja on 26.02.2013, 17:57:46
Huippu-urheilu on viihdettä, joka tuotetaan urheilijoiden terveyden kustannuksella. Tietysti on olemassa urheilulajeja, joissa ei vaadita yli-inhimillistä voimaa ja kestävyyttä, mutta suurin osa lajeista on itse urheilijoille jos ei suorastaan kuolettavan vaarallista, niin vähintään haitallista.

Huippu-urheilussa on käytännössä kyse siitä, kuinka paljon on valmis rääkkämään omaa kehoaan, ja kuinka onnistutaan paremmin salaamaan laittomien kemikaalien tai hormonien käyttöä.

Lukekaa mitä mieltä Paavo Nurmi oli urheilu-uran jälkeen huippu-urheilusta. "Vain todellisella työllä, tieteellä ja taiteella on jotakin arvoa."

Todellinen huippu-urheilu ei vaadi myöskään veronmaksajien rahoitusta, vaan yksityiset rahoittajat ja mainostajat yleensä maksavat koko touhun. Suomessa tällainen on vielä lapsenkengissä.

nuiseva

Vanha viidakon sanonta -jos et halua saada mitään aikaiseksi, perusta työryhmä- osoittaa jälleen kerran paikkansa pitävyyden. Joukko ihmisiä istuu, kokoustaa, nostaa palkkaa ja kirjoittaa latteuksia. Kenelläkään ei ole tulosvastuuta mistään, eikä tarvitse osoittaa, että jotain oltaisiin saatu aikaiseksi.
Koko ajan puhutaan vain kuluista, puuskahtaa Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.).
Hän haluaisi puhua enemmän Guggenheimin positiivisesta vaikutuksesta ja vähemmän hankkeen kustannuksista.

raato

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013022616722253_uu.shtml

QuoteApu: Urheiluraporttiin 2,5 miljoonaa!

Tiistai 26.2.2013 klo 21.31

Olympiavoittaja puolustelee, ministeri vierittää vastuun edeltäjälleen.

TAUSTA

Apu: Huippu-urheilusta nollaselvitys - miljoonat kankkulan kaivoon

Urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) myöntää, että huippu-urheilun muutosryhmälle maksettiin liian avokätisesti.

Apu-lehti kertoo, että muutosryhmän työ tuli maksamaan 2,5 miljoonaa euroa. Se on kolme ja puoli kertaa kohutun Pekka Himasen raportin verran.

Avun mukaan työryhmän jäsenet nauttivat pari vuotta autoetua ja 10 000 euron kuukausipalkkaa. Tuloksena oli 40-sivuinen raportti.

Onko raportti mielestänne 2,5 miljoonan euron arvoinen, urheiluministeri Paavo Arhinmäki?

- Huippu-urheiluun käytetään suoraan veikkausvoittorahoja yli 15 miljoonaa vuosittain. Summa on tuplaantunut 2000-luvulla. Jos tämä rahamäärä käytettäisiin jatkossa paremmin siellä missä varsinainen urheilu tapahtuu, parempien edellytysten luomiseen valmentajille ja urheilijoille, olisivat menestysmahdollisuudetkin nykyistä paremmat. Rakennetta oli siis syytä pohtia, mutta sen olisi voinut tehdä monipuolisemmin ja edullisemmin.

Onko ministeriöllä muita projektiryhmiä, joiden jäsenillä on 10 000 euron kuukausipalkka ja autoetu?

- Ei ole, eikä minun aikanani varmasti tule. Ryhmä oli Olympiakomitean, ei ministeriön, ja he ovat neuvotelleet palkasta ja eduista. Mielestäni palkat ja edut olivat liian suuret. Työryhmän rahoituksesta Olympiakomitea sopi silloisen ministeri (Stefan) Wallinin aikana.

Korjus vastaa

Työryhmässä istunut olympiavoittaja Tapio Korjus pitää muutosryhmän arvostelua kohtuuttomana ja virheellisenä. Korjus sanoo, että kuukausipalkat jäivät alle 10 000 euron. Töitä hän sanoo tehneensä yhtä paljon kuin olympiakultansa eteen.

Autoetu tuli Korjuksen arvion mukaan työnantajalle halvemmaksi kuin kilometrikorvaukset.

- Minullekin tuli vuositasolla varmaan 55 000 - 60 000 kilometriä.

Neljäkymmentäsivuisen raportin ohuuden ilkkujille Korjus vastaa, että ryhmän työstä syntyi satojen sivujen liiteaineisto. Eikä itse raportti ole pääasia.

- Meitä ei palkattu tekemään raporttia vaan muutos suomalaiseen huippu-urheiluun.

Osa salaista

Opetusministeriössä on kaipailtu menestyneiden huippu-urheilijoiden haastatteluja. Korjuksen mukaan haastattelut ovat tallessa, mutta niitä ei julkaistu, koska ne tehtiin luottamuksellisina. Jokaiselta menestyjältä kysyttiin kolmen tunnin haastattelussa toistasataa kysymystä.

Säästöpaineissa kamppaileva ministeriö pettyi myös siihen, että työryhmä päätyi esittämään roimaa korotusta huippu-urheilun tukeen.

Korjus puolestaan vakuuttaa, että työryhmän esityksillä urheilumenestys paranee. Ensimmäisiä tuloksia voidaan nähdä jo Rion olympialaisissa 2016.
PEKKA TIINANEN
[email protected]

Onneksi ne palkat ei sitten olleetkaan (ainakaan yli) kymppitonnia kuussa.  :facepalm:

Suomitalon renki

Quote from: raato on 27.02.2013, 11:59:45
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013022616722253_uu.shtml

QuoteApu: Urheiluraporttiin 2,5 miljoonaa!

Tiistai 26.2.2013 klo 21.31

Olympiavoittaja puolustelee, ministeri vierittää vastuun edeltäjälleen.

[email protected]

Onneksi ne palkat ei sitten olleetkaan (ainakaan yli) kymppitonnia kuussa.  :facepalm:

Miten ne Mäntyranta ja Rautavaara osasivat voittaa ilman tukia? Mitä enemmän tukia = sitä huonommat tulokset.

Kaptah

Ainakin olen Arhinmäen kanssa erittäin vahvasti samaa mieltä kutakuinkin kaikesta mitä hän sanoo. Palkat olivat liian suuret ja rahat väärin kohdistettu.

En itse ymmärrä miksi valtion pitäisi laisinkaan tukea huippu-urheilua niin kauan kuin nuorisotyö, opetus, poliisi, armeija, koululaitos, infrastruktuuri yms ovat rahapulassa.
"Krimillä nähdyt joukot olivat paikallisia itsepuolustusjoukkoja. Kuka tahansa voi ostaa univormuja kaupasta."
- V. Putin 4.3.2014

"Viimeaikaiset tapahtumat Krimin niemimaalla osoittivat sotilasvoimiemme uudet laadulliset kyvyt ja henkilökunnan korkean moraalin."
- V. Putin 28.3.2014

Arvoton

Ihan totta, hei. Korjuksen keihäänheiton analyysiä olen toistakyt vuotta kuunnellut eri kisojen televisioinneissa. Jätkä heittää loputonta erittelyä ja analyysiä kuin teknisen korkeakoulun proffa. Suomen keihäänheitto voitti kultaa Korjuksen ikäluokassa. Muijat eivät pääse enää edes finaaliin.

Saman luokan höpötystä olen kuunnellut Kojonkoskelta nyt tämän huippu-urheilun muutostyön asioissa, kun hän palasi kotimaahansa. Selkeästi elitistinen jätkä, jolla on pilvenpiirtäjän ego ja pokeri. Eiks se Kuopiosta ollu?

Toivottavasti en nyt hirveesti muista väärin, mutta eikö jätkät meinanneet Suomen hiihtoa Pohjoismaiden ykköseksi? Joku sanoi tellussa viime viikolla, että se olisi yhtä kuin maailman ykkönen, koska Norja.

Olen saletti, että Suomen yleisurheilu ja hiihtolajit eivät tästä suosta nouse ainakaan noiden kapulakielisten jätkien ansiosta. Jos heistä joku jotain oppii, niin sitä, että sä pärjäät vero- ja sponssirahojen nauttimisessa, kun vain höpöttää tyhjää ja hienolta kuulostavaa puhetta pokerilla, joka muistuttaa luonnevikaa.

Pieni toivo mulla on Rädyn ja Nevalan keihäskouluun.

Suomi pärjää jääkiekossa ja pärjätköön, jos rikkaita isukkaliinejä ja äityleitä riittää. Mutta verovaroin ei rakenneta yhtään hallia lisää. Kuten ei uimahallejakaan. Vai riittääkö muka jäähallivuoroja kiekon ja muutaman taitoluistelutreenitunnin lisäksi taviksille ja mamuille pilkinnän opetteluun?

Joku mainitsi taiteilija-apurahat. Valtio voi ostaa/kilpailuttaa julkisia veistoksia ja maalauksia varten taiteilijoita. Mutta kuka tietää mullistavaa kirjaa, sävellystä, taulua, leffaa, installaatiota, tms, jotka ovat apurahatuotantoa? Siis nimenomaan vaikkapa taiteellisesti korkeatasoista teosta, joka ei menestyisi kaupallisesti? Rautalangasta väännettynä, onko tänne tullut kirjallisuuden Nobelia apurahoillakaan? Apurahasysteemi kun kuulema luotiin turvaamaan taiteen (korkea) taso, mikä ei ole mahdollista kaupallisen viihteen ehdoilla. Aki Kaurismäki on kriitikoiden ylistämä ympäri Eurooppaa, mutta käsittääkseni hänkään ei tuota pelkkää valtiontukitaidetta. Jonkun edullisen lainasysteemin mä jo ymmärtäisin. En nälkätaiteilijoiden elättämistä. Onko apurahojen käytön tuloksille mitään arviointijengiä, vai olisiko jälkianalyysejä tekevät työryhmät fasismia?

mielipide

Suomen valtio voisi lopettaa velanoton yhden vuoden aikana jos kaikki turhat sekoilut karsittaisiin.
Jos halutaan välttää muiden maiden tekemät virheet maahanmuutossa niin miksi ihmeessä suomen maahanmuuttopolitiikka on kopioitu ruotsista ja miksi sitä aina verrataan ruotsiin?

Ruotsi on maa jossa on maahanmuuttaja-alueita joihin palokunta ja ambulanssi eivät mene ilman poliisia ja poliisitkin vain 2 auton ryhmissä!

Saippuakupla

QuoteSK selvitti: Näin huippu-urheilun muutosryhmä törsäsi, kopioi ja petti lupauksensa

Viime vuonna loppuraporttinsa jättäneen Huippu-urheilun muutosryhmän (HuMu) rahankäyttö on ollut vielä holtittomampaa kuin tähän asti on tiedetty.

Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä on liikuntatieteen tohtori Antti Laineen ja Nuorisotutkimusverkoston vastaavan tutkijan Mikko Salasuon laajoihin selvityksiin perustuva juttu, josta käy ilmi, että HuMu törsäsi suuria summia mitä kummallisimpiin tarkoituksiin.

HuMun vetäjänä toimi SLU:n entinen pääsihteeri Jukka Pekkala, ja ryhmässä oli hänen lisäkseen neljä muuta jäsentä: Tapio Korjus, Mika Kojonkoski, Antti Paananen ja Leena Paavolainen. Julkisuudessa on aikaisemmin kerrottu, että heille maksettiin lähes 10 000 euron kuukausipalkkaa. Laineen ja Salasuon tietojen mukaan HuMun viiden varsinaisen jäsenen keskimääräiset kuukausiansiot olivat sivukuluineen noin 11 500 euroa. Olympiakomitea paransi vielä palkkatasoa tarjoamalla muutosryhmäläisille autoedun.

Muutosryhmän ehtymättömästä kassasta liikeni muutenkin rahaa mitä kummallisimpiin tarkoituksiin. Ari Mennanderin viestintäyritystä pyydettiin esimerkiksi järjestämään ja taltioimaan HuMun tiedotustilaisuudet ja haastattelemaan sen jäsenet 39 000 eurolla. Hiihtosuunnistaja Anssi Juutilainen laskutti 46 000 euroa muutosprojektin käynnistyksen, vision kehittelyn ja HuMun jäsenten työnohjauksen konsultoinnista. Loppuraportistakaan HuMu ei selvinnyt omin voimin, vaan sen tekemisestä maksettiin ulkopuoliselle konsulttifirmalle 25 000 euroa.

HuMu ulkoisti myös ison osan "muutostyöhön" liittyneistä urheilijahaastatteluista. Lomakkeiden suunnittelu annettiin Korjuksen tuttavapiiriin kuuluvien urheilumanageri Harri Halmeen ja valmentaja Mika Lehtimäen tehtäväksi. He muun muassa valmistelivat yhdessä Korjuksen kanssa 135 kysymystä sisältäneen kysymyspatteriston. Työ oli melkoista amatöörien puuhastelua, sillä kolmikko sekoitti jopa kyselyn ja haastattelun kaltaiset peruskäsitteet keskenään.

Lehtimäelle ja Halmeelle maksettiin yhteensä 29 520 euroa. Summa jäi muutamalla satasella alle kilpailutusrajan.

Urheilijahaastattelujen johtopäätökset luvattiin esittää muutosryhmän väliraportin liitteenä. Tällaista liitettä ei kuitenkaan löydy. Myöskään loppuraporttiin ei ole kirjattu haastatteluista mitään tarkempaa informaatiota. HuMu ei ole kertonut esimerkiksi haastateltujen valintaperusteita eikä heidän sukupuoli-, ikä- ja lajijakaumiaan.

HuMun oma panos urheilun muutostyöhön jäi muutenkin laihaksi. Useat sen toistelemat lausahdukset, kuten "urheilija keskiössä", esiintyivät jo edellisen, Risto Niemisen johtaman muutosryhmän mietinnössä. HuMun koko työn perustaksi noussut "urheilijan polku" -käsite esiintyi tutkimuskirjallisuudessa jo 1990-luvulla.

Väliraportissa luvattiin rakentaa suomalaisen huippu-urheilun osaamisen, arvostuksen ja menestyksen mittarit vuoden 2012 aikana. Ne jäivät kuitenkin laatimatta.

Muutostyön toimeksiantoon ei edes kuulunut lisärahan hankkiminen huippu-urheilulle. Tästä huolimatta HuMu esitti loppuraportissa huippu-urheilun resursseihin kaikkiaan 2,5 miljoonan euron vuosittaista lisäystä vuosina 2014-2018. Laineen ja Salasuon hankkimista tiedoista käy ilmi, että ryhmä kokeili kepillä jäätä vielä paljon suuremman summan saamiseksi. Uskaliammassa hahmotelmassa se kaavaili noin 7 miljoonan euron lisäpanostusta vuodelle 2013 ja vuosille 2015-2017 kaikkiaan 19 miljoonan euron lisäystä vuoden 2012 tasoon nähden.

Poliittisen päävastuun HuMun sekoiluista kantaa edellisen hallituksen urheilu- ja kulttuuriministeri Stefan Wallin (r), jonka aikana ryhmä asetettiin. Hän on jälkeenpäin ilmoittanut olevansa tyytyväinen sekä HuMun työhön että lopputulokseen.

Lisää aiheesta painetussa Suomen Kuvalehdessä 15/2013 (ilm. 12.4.).

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sk-selvitti-nain-huippu-urheilun-muutosryhma-torsasi-kopioi-ja-petti-lupauksensa