Postmodernismi

[nuivanniemi]

Postmodernismilla tarkoitetaan sellaista ajattelutapaa jonka lähtökohtana on, ettei ole suuria totuuksia (engl. absolutes). Koska mikään ajattelutapa ei voi olla perustettu totuudelle, jota ei ole olemassa, ovat kaikki ajattelutavat, filosofiat ja konstruktiot aivan yhtä oikeita. Koska mikään filosofia tai ajattelutapa, mukaanlukien postmodernismi, ei ole totta, voi jokainen valita itselleen parhaiten sopivat mielipiteet ja opin, vaikka ne eivät loogisesti sopisikkaan yhteen.

Jos postmodernismi ilmenee nyky-yhteiskunnassa ylenpalttisena suvaitsevaisuutena, johon kuuluu oleellisena osana kaiken vieraan ihannointi ja tutun ja perinteisen alistaminen ja halveksunta. Riippumatta siitä, onko uusi ja mielenkiintoinen ajattelutapa millään tavalla samoilla linjoilla postmodernistisen ihmisen kanssa, tämä suvaitsee uutta ja erikoista vain sen takia, että se on mielenkiintoista ja erilaista. Jos sen sijaan perinteisesti kulttuuriin on kuulunut Jumalasta lähtöisin oleva kaikkia ihmisiä koskeva ihmisarvo, on postmodernisti valmis luopumaan tästä, koska Jumala ei ole suuri totuus, vaan ihmisarvo on suhteellinen käsite, joka voidaan määritellä koskemaan kaikkia joita vallanpitäjä haluaa sen koskevan. Se voi poissulkea esimerkiksi vanhukset, lapset tai sairaat ihmiset. Ihmisoikeudetkin ovat suhteellisia ja riippuvat vallanpitäjän näkökulmasta. Kaikkia, jotka puolustavat vanhaa ajattelutapaa voidaan loukata taantumukselliseksi (taustalla kehitysmyytti) tai suvaitsemattomaksi. Jos yhteisölle uusi aatesuunta on samaa mieltä kuin perinteinen ajattelutapa, suvaitaan uutta aatesuuntaa ja jopa tuetaan aatesuunnan levittämistä vaikka se on täysin ristiriitainen vallanpitäjän määrittelemän totuuden kanssa ja vaikka täysin vastaava mielipide perinteisestä näkökulmasta nähdään vääränä.

Postmodernismiin kuuluu aatteiden suhteellisen suvaitsevaisuuden lisäksi yksilönvapauden korostaminen. Yksilöllä ajatellaan olevan "oikeus" toteuttaa halujaan, päättää itsestään ja tekemisistään, eikä kenelläkään ole "oikeutta" estää toista ihmistä missään tämän elämään liittyvässä asiassa. Tämän ajattelumallin pohjalta nousee vapaan seksin korostaminen ja kaikenlainen "koska minä haluan" -tyyppinen perusteleminen tekemisille. Oman edun tavoitteleminen, hedonismi, nähdään perustilana. Ei ajatella yhteistä hyvää, eikä välitetä muiden edusta, kunhan omat halut ja tarpeet tulevat tyydytetyiksi. Jos joku väittää, että joku halujen tyydyttäminen on väärin, nousee postmodernisti heti barrikadeille kertomaan, ettei tällä suvaitsemattomalla ole oikeutta estää ketää tekemästä mitä kukin haluaa. Jokaisella ajatellaan olevan oikeus tyydyttää tarpeensa niinkuin parhaaksi kokee, riippumatta kenestäkään muusta.

Postmodernistinen suvaitsevaisuus on täysin irrationaalista. Jokaista suvaitaan niin kauan, kun tämä toinen suvaitsee minua. Jos henkilö sen sijaan sanoo, että hän on oikeassa, tai että on olemassa joku moraalinen totuus, joka on universaali eli koskee kaikkia, on postmodernisti suvaitsematon tällaista henkilöä kohtaan. Vähätellään vastapuolen mielipidettä ja julistetaan omaa agendaa josta ei saa poiketa, suurta totuutta; kaikki ovat yhtä hyviä eikä ketään saa estää tekemästä mitä haluaa tehdä.

Kirkkoon pesiytynyt postmodernismi ilmenee ensimmäisenä sanoman loiventamisena. Enää ei saarnata millään muotoa tuomiosta, Jeesuksesta eikä välttämättä edes Jumalasta. Oppi keskittyy rakkauteen, ja diakoniaan ja kaikenlaisiin positiivisiin asioihin, joita on johdettu kristillisestä opista, mutta joille ei löydetä enää perusteita Raamatusta, sillä enää ei voida olettaa että Raamattu olisi totta. Sen sijaan, että kristillistä oppia kaikessa loogisuudessaan kerrottaisiin ihmisille, saarnataan pelastusta riippumatta siitä mitä tekee tai mihin uskoo. Koska enää ei voida kertoa ihmisille Jeesuksen olevan totuus, nähdään parhaaksi saarnata lähimmäisenrakkautta, pelastusta kaikille ja sitä, että jokaisella on oikeus tehdä mitä haluaa. Kun ajatus siitä, ettei meillä ole suurta totuutta, Jumalan ilmoitusta, aletaan lähetystä ja evankeliointia rajoittamaan. Enää ei saa kertoa Jeesuksesta, vaan pitää auttaa toista ihmistä vain maanpäällisessä elämässä, ja kannustaa jatkamaan sellaista elämää kun haluaa.

Gene Edward Veith Jr.:n teos Postmodern Times on oppikirjanomainen kuvaus postmodernista ajasta, sen ilmiöistä, ajatusmaailmoista ja Veith antaa kirjassaan useampia vaihtoehtoisia malleja, jonka mukaan tulevaisuus saattaa mennä. Kirjan jokaisen luvun lopussa on muutamaan lauseen tai parin kappaleen mittainen lyhyt pätkä, jossa Veith kertoo kuinka kristityn tulisi suhtautua asiaan oikeaoppisesti, auheuttamatta inflaatiota Raamatulle, uskolle ja Jumalalle.

Kirjan tarjoaa suhtautumismallin jokaiseen esitettyyn postmodernismin ja postmodernin ajan lieveilmiöön, mutta pääsääntönä voidaan nähdä Raamatun arvovallan palautus ja paluu alkukristillisen kirkon tapoihin ja malleihin. Veith kertoo, että suurimpia ongelmia ajassa on nimenomaan relativistinen, ajan hengen mukainen suhtautuminen. Relativismi perustuu postmodernismin kantavalle ajatukselle siitä, ettei ole yhtä totuutta, eikä näin ollen meillä ole oikeutta kertoa toisille ihmisille, että heidän tulisi alkaa elämään kristillistä elämää. Jos me sen sijaan pysymme Raamatun sanassa, emmekä suostu kompromisseihin niin kristillinen kirkko tulee säilymään myös postmodernin ajan yli. Amerikassa on kuitenkin havaittavissa eräänlaista "ghettoutumista," jossa kristityt vetäytyvät omiin kouluihinsa, omille asuinalueillensa ja katsovat omia televisiokanaviaan. Kuppikuntaistuminen eristää uskovia muusta yhteiskunnasta ja hidastaa evankeliumin leviämistä teoin. Kääntöpuolena voidaan nähdä puritaaninen kirkko, jossa on vain tosiuskovia, eikä maallistuneet kirkon jäsenet ole liberalisoimassa oppia kohti relativismia.

Postmodernismi ei ole kuitenkaan yksinomaan huono asia, sillä enää ei modernismi hyökkää agressiivisesti kristinuskoa vastaan eikä tuputa tiedeuskoaan. Postmodernissa yhteiskunnassa, jos postmodernistit eivät olisi epäloogisia suvaitsevaisuuden suhteen, on tilaa kaikille, myös kristityille ja kristilliselle kirkolle. Jokainen saa teoriassa olla sitä mieltä kun tahtoo, ja jos kristityt levittävät sanomaa ylösnousseesta Kristuksesta, ei valtio ole sitä estämässä eikä teoriassa kenelläkään pitäisi olla mitään sitä vastaan.

Kaikenkaikkiaan Veithin kirja oli miellyttävää luettavaa, ja sen englanti oli kohtuullisen yksinkertaista, eikä näin ollen joka toista sanaa pitänyt tarkistaa sanakirjasta. Voin suositella Postmodern Timesiä sellaisille ihmisille, jotka puhuvat hyvää englantia ja ovat kiinnostuneet evankelioimaan kansaa postmodernissa yhteiskunnassa. Lähes ainoa negatiivinen asia oli erittäin pitkät johdannot hyvin lyhyisiin ohjeistuksiin siitä, kuinka kristityn pitäisi suhtautua aiheeseen.

Tekstin kirjoittanut Pertti Pehkonen / Kansanlähetysopisto. Tekstin pääasiallisena lähteenä on käytetty G. E Veith Jr.:n teosta Postmodern Times.

http://hengenmiekka.blogspot.fi/2013/02/postmodernismi.html