News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2013-01-31 IL: Vanki sai puolustautua veitsellä

Started by chacha2, 31.01.2013, 12:44:37

Previous topic - Next topic

chacha2

Suomalainen, ulkomaalainen ja virolainen tapasivat vankilassa. Näin siinä sitten kävi.
QuoteVanki sai puolustautua veitsellä

Torstai 31.1.2013 klo 11.12

Kaksi vankia ajautui kaksintaisteluun keskenään. Vierasmaalainen käytti jotakin meisselin kaltaista astaloa ja suomalainen leipäveistä.

Helsingin käräjäoikeuteen päätynyt tapaus sattui Helsingin vankilassa runsas vuosi sitten.

Syyttäjä vaati 39-vuotiaalle suomalaismielle rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä. Ulkomaalainen vanki sai suomalaisen veitsestä poskeensa kymmenen sentin pituisen ja aika syvän viiltohaavan. Edelleen miehen peukalosta leikkautui pala irti.

39-vuotias myönsi aiheuttaneensa vammat mutta kiisti rikoksen. 39-vuotiaan mukaan hän oli ollut osaston käytävällä istumassa, kun toinen vanki yllättäen hyökkäsi hänen kimppuunsa. Toiselle vangilla oli piikkimäinen ase, ehkä ruuvimeisseli. Kyse oli puolustuksen mukaan siis hätävarjelusta.

Suomalainen sai tuosta aseesta vammoja käsiinsä. Osa iskuista vahingoitti myös raajojen toimintakykyä.

Toisaalta niin oli vastapuolen poskeen saama haavakin varsin vakava. Haavasta vuosi runsaasti verta ja se vaati sairaalahoitoa.

Tapauksen oikeustutkinta osoittautui hankalaksi, sillä ainut silminnäkijä - virolainen vanki - muutteli kertomustaan, eikä loppuen lopuksi ollut nähnyt mitään tappelua.

Vartijat tulivat paikalle vasta, kun haavoittunut ulkomaalainen vanki oli linnoittautunut selliinsä, jonne oli paennut suomalaista.

Oikeus katsoi, että 39-vuotiaan kertomus tapahtumain kulusta eli itsepuolustuksesta on mahdollinen ja syytetyn vammat tukevat sitä, ja epäselvässä tilanteessa asian ratkaista syytetyn eduksi.

- On selvää, että henkilöllä, jonka henkeä tai terveyttä uhataan teräaseella lyömällä, on vastaavanlainen oikeus käyttää itse teräasetta puolustautumiseen, toteaa käräjäoikeus.

Alioikeuden tuore ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013013116616526_uu.shtml


¨It is dangerous to be right in matters about which the established authorities are wrong.¨
Voltaire

"Condemnation without investigation is the height of ignorance"
Albert Einstein

P

Syytettiinkö ruuvimeisselisetää, korjaan vankia? Ja jos ei, niin miksi ei?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

multsi

Itse kiinnostuin siitä, että mistä vankilan käytävällä saa leipäveitsen käteen?

P

Quote from: multsi on 31.01.2013, 13:37:54
Itse kiinnostuin siitä, että mistä vankilan käytävällä saa leipäveitsen käteen?

Ja se ruuvimeisselikin kiinnostaa samassa valossa. Olisikohan tuossa ollut ihan pedattu tappelu, johon molemmat olivat ottaneet oman kättäpidempänsä mukaan? Ihmetyttää vain, että veitsimiestä syytettiin? Eikös syyte olisi pitänyt napsua molemmille?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

EL SID

Quote from: chacha2 on 31.01.2013, 12:44:37
Suomalainen, ulkomaalainen ja virolainen tapasivat vankilassa. Näin siinä sitten kävi.
QuoteVanki sai puolustautua veitsellä



- On selvää, että henkilöllä, jonka henkeä tai terveyttä uhataan teräaseella lyömällä, on vastaavanlainen oikeus käyttää itse teräasetta puolustautumiseen, toteaa käräjäoikeus.

Alioikeuden tuore ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013013116616526_uu.shtml



saako noin tehdä normaalielämässäkin? siis puolustautua veistellä, jos toisella on myös bveitsi?
jos saa, niin suomi onkin parempi paikka, mitä luulin. tavallisella ihmisellä on sentään jotain oikeuksia omaan henkeen ja itsensä puolustamiseen.

nuiv-or

Suomalainen, virolainen ja ulkomaalainen. Kas kun ei varsinainen. Koomikkoja, nämä toimittajat.


http://yle.fi/uutiset/vankiloiden_rasismia_ratkotaan_vankien_sijoittelulla/6266142

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_toiset_vangit_ja_vartijat_nimittelevat_maahanmuuttajavankeja_rasistisesti/5236060

Maahanmuuttajavangit kohtaavat rasismia suomalaisissa vankiloissa. Sosiologi Helena Huhta on tutkimuksissaan etsinyt erityisesti vankiloissa esiintyviä ongelmakohtia, joita maahanmuuttajavangit kohtaavat.

Fiftari

Quote from: EL SID on 31.01.2013, 13:49:14
Quote from: chacha2 on 31.01.2013, 12:44:37
Suomalainen, ulkomaalainen ja virolainen tapasivat vankilassa. Näin siinä sitten kävi.
QuoteVanki sai puolustautua veitsellä



- On selvää, että henkilöllä, jonka henkeä tai terveyttä uhataan teräaseella lyömällä, on vastaavanlainen oikeus käyttää itse teräasetta puolustautumiseen, toteaa käräjäoikeus.

Alioikeuden tuore ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013013116616526_uu.shtml



saako noin tehdä normaalielämässäkin? siis puolustautua veistellä, jos toisella on myös bveitsi?
jos saa, niin suomi onkin parempi paikka, mitä luulin. tavallisella ihmisellä on sentään jotain oikeuksia omaan henkeen ja itsensä puolustamiseen.

No olihan tässä yhdessä vaiheessa lehdessä juttu jossa mies oli puolustautunut miekalla kotiinsa tunkeutunutta vastaan ja syytteet oli hylätty.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

siviilitarkkailija

Quote from: EL SID on 31.01.2013, 13:49:14

saako noin tehdä normaalielämässäkin? siis puolustautua veistellä, jos toisella on myös bveitsi?
jos saa, niin suomi onkin parempi paikka, mitä luulin. tavallisella ihmisellä on sentään jotain oikeuksia omaan henkeen ja itsensä puolustamiseen.

Tämä tapaus on äärimmäinen poikkeus. Vanki ei nauti vapaan liikkumisen mahdollistamaa pakenemisvaihtoehtoa. Vanki on suljettu tilaan missä vaihtoehtona on taistelu tai kuolema tylsällä välineellä puhkottuna. Mikäli päällekarkaaja on aseistautunut veitsellä, eikä mitään pakomahdollisuutta ole, on itsepuolustus veitsellä mahdollinen. Toinen vaihtoehto on mikäli veitsellä aseistautunut hyökkääjä uhkaa sellaista henkilöä joka ei itse pääse pakenemaan hyökkäystä ja tämän henkilön hengissäselviäminen edellyttää rivakkaa päätöstä niin oikeus voi tulkita veitsen käytön hätävarjeluksi.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...