News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Maahanmuuttajien rikollisuus 2008

Started by sologdin, 06.09.2010, 00:27:52

Previous topic - Next topic

sologdin

Maahanmuuttajien rikollisuudesta Suomessa on saatu tuoretta tietoa.  Niemi, Honkatukia ja Lehti ovat julkaisseet aiheesta tutkimuksen.

Alkuperämaan perusteella eniten rikoksesta epäiltyjä per 1000 henkilöä oli vuonna 2008 seuraavasti:

- Irak 466
- Iran 441
- Turkki 400
- Somalia 320

Somalian kansalaisia oli em. maista Suomessa eniten, 4919.  Tästä voimme laskea, että heistä 1568 eli 32 % oli rikoksesta epäiltynä vuonna 2008.

Käytettävissäni ei ole tilastoa somalien sukupuoli-, eikä ikäjakaumasta.  Jos oletamme, että lasten osuus populaatiosta on 25 % ja edelleen että naisten ja rikoksiin osallistumattomien vanhusten osuus on 43 %, niin rikoksiin epäiltiin osallistuneen jokaisen kynnelle kykenevän somalimiehen.  Tämä siis yhden vuoden, 2008 aikana. 

Tutkimus koski vain Somalian kansalaisia Suomessa; Suomen kansalaisuuden saaneitahan oli tuolloin jo enemmän, eli somalipopulaation koko oli noin 11.000.  Somaliperäisten epäiltyjen kokonaismäärä olisi tuon laskutavan mukaan noin 3500 epäiltyä.

Muiden kansallisuuksien vastaavia lukuja:

- Puola 71
- Saksa 98
- Romania 122
- Venäjä 150
- Viro 153
- Ruotsi 210

http://www.optula.om.fi/uploads/bqo7i2ws2l3.pdf
Jos en muitten kanssa mennä saa, kai yksinäni mennä saan.

Iloveallpeople

Ei voi millään pitää paikkansa, että esim. irakilaisista lähes puolet olisivat syyllistyneet rikokseen yhden vuoden aikana. Ehkä tuossa on tarkoitettu rikoksesta epäilyä/tuhat henkilöä. Joillakinhan saattaa olla kymmeniä rikoksia kontollaan.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Professori

Quote from: Iloveallpeople on 06.09.2010, 00:40:55
Ei voi millään pitää paikkansa, että esim. irakilaisista lähes puolet olisivat syyllistyneet rikokseen yhden vuoden aikana. Ehkä tuossa on tarkoitettu rikoksesta epäilyä/tuhat henkilöä. Joillakinhan saattaa olla kymmeniä rikoksia kontollaan.

Juuri näinhän tuossa on. Mutta siitä huolimatta todella hätkähdyttäviä lukuja. Tätäkö suomalaiset haluavat?

Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Lemmy

QuoteTätäkö suomalaiset haluavat?
Dan Koivulaakso ja Katja Tuominen ainakin, muistakaa äänestää  ;D
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Mursu

Quote from: Iloveallpeople on 06.09.2010, 00:40:55
Ei voi millään pitää paikkansa, että esim. irakilaisista lähes puolet olisivat syyllistyneet rikokseen yhden vuoden aikana. Ehkä tuossa on tarkoitettu rikoksesta epäilyä/tuhat henkilöä. Joillakinhan saattaa olla kymmeniä rikoksia kontollaan.

Kyse on epäilystä, ei syyllisyydestä. Rikos on myös hyvin laaja käsite. Punaisia päin käveleminen on rikos. Olihan suomalaisillakin yli 10 % kansasta epäiltynä rikoksista.

Himatuikku

Quote from: Mursu on 07.09.2010, 11:43:43
Quote from: Iloveallpeople on 06.09.2010, 00:40:55
Ei voi millään pitää paikkansa, että esim. irakilaisista lähes puolet olisivat syyllistyneet rikokseen yhden vuoden aikana. Ehkä tuossa on tarkoitettu rikoksesta epäilyä/tuhat henkilöä. Joillakinhan saattaa olla kymmeniä rikoksia kontollaan.

Kyse on epäilystä, ei syyllisyydestä. Rikos on myös hyvin laaja käsite. Punaisia päin käveleminen on rikos. Olihan suomalaisillakin yli 10 % kansasta epäiltynä rikoksista.

Täytyykö han-suomalaisten lisäksi alkaa käyttää termiä kin-suomalaiset? Jos 30-50% tiettyjen kansallisuuksien edustajista on rikoksista epäiltynä niin eihän tuo ole mikään mainitsemisen arvoinen ongelma, koska yli 10% kin-suomalaisista on myös epäiltynä. Eli kolmin-nelinkertainen rikosten/rikollisten määrä on ihan OK, koska kin?

sologdin

Vuonna 2005 rikoksesta epäiltyjä somaleja oli tuhatta henkeä kohti 321, vuonna 2008 heitä oli 320.

Myös turkkilaisten rikollisuus näyttäisi olevan koko lailla vakio, 398 pro 400

Sen sijaan irakilaisten rikollisuus on tukevassa kasvussa, 367 pro 466, samoin iranilaisten, 374 pro 441.
Jos en muitten kanssa mennä saa, kai yksinäni mennä saan.

TJK

Quote from: sologdin on 06.09.2010, 00:27:52Somalian kansalaisia oli em. maista Suomessa eniten, 4919.  Tästä voimme laskea, että heistä 1568 eli 32 % oli rikoksesta epäiltynä vuonna 2008.

Käytettävissäni ei ole tilastoa somalien sukupuoli-, eikä ikäjakaumasta.  Jos oletamme, että lasten osuus populaatiosta on 25 % ja edelleen että naisten ja rikoksiin osallistumattomien vanhusten osuus on 43 %, niin rikoksiin epäiltiin osallistuneen jokaisen kynnelle kykenevän somalimiehen.  Tämä siis yhden vuoden, 2008 aikana.
Tutkimus vaikuttaa erittäin pätevältä. Kiitokset linkistä!

Tietojen tulkinnassa taidat kuitenkin mennä liian pitkälle. Tutkimuksessa sanottiin nimenomaan seuraavaa: "On huomattava, että useiden rikosten kasautuminen pienehkölle rikosaktiiville joukolle nostaa tällaisia suhdelukuja, koska sama henkilö voi esiintyä useampaan kertaan tilastossa rikoksista epäiltynä."

Jos siis somalimiehistä vain 1/10 on epäiltynä rikoksista, epäilyjä on kuitenkin yksi jokaista somalimiestä kohti, jos jokaisella rikoksestä epäillyllä on tilillään 10 epäilyä vuoden aikana.

Joka tapauksessa vaikuttaa toki selvältä, että edellisten vuosikymmenten maahanmuuttopolitiikan johdosta maassamme tapahtuu absoluuttisesti laskienkin valitettavan paljon rikoksia.

kohmelo

tietotyöläinen

Quote from: TJK on 07.09.2010, 18:58:11
Tietojen tulkinnassa taidat kuitenkin mennä liian pitkälle. Tutkimuksessa sanottiin nimenomaan seuraavaa: "On huomattava, että useiden rikosten kasautuminen pienehkölle rikosaktiiville joukolle nostaa tällaisia suhdelukuja, koska sama henkilö voi esiintyä useampaan kertaan tilastossa rikoksista epäiltynä."

Jos siis somalimiehistä vain 1/10 on epäiltynä rikoksista, epäilyjä on kuitenkin yksi jokaista somalimiestä kohti, jos jokaisella rikoksestä epäillyllä on tilillään 10 epäilyä vuoden aikana.

Toki on niin, että 32-46% tiettyjen mamuryhmien jäsenistä ei ollut epäiltynä rikoksesta 2008.

Mutta tavallaan se on melko laiha lohtu tekeekö esim. 400 tuhannesta yhden rikoksen vai 40 kymmenen rikosta vuodessa. Haitta yhteiskunnalle ja etenkin meille muille on kuitenkin sama.

Tommi Korhonen

Tuo vanhusten osuus on väärin arvioitu. Eikös se väestöpyramidi kyseisille kansalaisuuksille ole alapainoinen? Jos moista arviota tehdään, se pitää tehdä alaikäisten (ja siis rikosvastuun ulkopuolisten) osalta.
Quote from: Ant. on 25.06.2015, 06:17:22Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.

TJK

Quote from: tietotyöläinen on 07.09.2010, 23:21:54
Toki on niin, että 32-46% tiettyjen mamuryhmien jäsenistä ei ollut epäiltynä rikoksesta 2008.

Mutta tavallaan se on melko laiha lohtu tekeekö esim. 400 tuhannesta yhden rikoksen vai 40 kymmenen rikosta vuodessa. Haitta yhteiskunnalle ja etenkin meille muille on kuitenkin sama.

Todellinen rikosten määrä on tietenkin se yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Rikokset henkeä kohti ovat vain siitä kiinnostava mittari, että silloin voi tehdä paljastavia vertailuja hyvin erikokoisistakin väestösegmenteistä. Esimerkiksi Suomen rikoksista suurimman osan tekevät Suomessa syntyneet ihmiset, mutta vain siksi, että heitä on väestöstäkin ylivoimainen enemmistö.

Ilkka

Joka kymmenes saksalainen & joka viides ruotsalainen rikoksesta epäiltyjä...? Jokin ton statistiikan suhdeluvuissa heittää nyt kautta linjan & pahasti...

Pyöräilijä

Saksalaisten ja ruotsalaisten osuus voi selittyä rikollisten etnisellä alkuperällä.

Esimerkiksi Suomen 15.000 romanista muutti Ruotsiin 5.000 romania 1960-ja 1970-luvuilla. He ja heidän jälkeläisensä matkustavat runsaasti lahden yli kuten kaikki Ruotsin laivoilla käyneet ovat varmasti huomanneet. En väitä, että Ruotsin romanit olisivat syyllistyneet Suomessa yhtään mihinkään, mutta kerron yhden mahdollisen selityksen noille tilastoille.

Toinen mahdollinen selitys on Saksan ja Ruotsin runsas maahanmuuttoväestö.

En edelleenkään väitä, että ruotsittuneet ja saksalaistuneet afrikkalaiset tai arabit olisivat syyllistyneet Suomessa mihinkään, mutta tämä on yksi mahdollinen selitys. Tätä asiaa on vaikea selvittää, koska muun muassa Ruotsissa kaikki tilastointi etnisen alkuperän nojalla on kielletty.

ike60

Quote from: Ilkka on 20.01.2013, 15:57:35
Joka kymmenes saksalainen & joka viides ruotsalainen rikoksesta epäiltyjä...? Jokin ton statistiikan suhdeluvuissa heittää nyt kautta linjan & pahasti...

Lue ketjun alkupää. Kyseessä on siis rikoksista epäilyt per tuhat henkeä. Jos vaikka Hans-Jörgen on maahan tultuaan tehtaillut vaikka 98 rikosta, joista jokaisesta häntä epäillään, se näkyisi tuossa tilastossa 98:na rikosepäilynä. Jos saksalaisten määrä Suomessa olisi vaikka noin tuhat henkeä, Hans-Jörgen olisi siis aikaansaanut kaikki saksalaisiin kohdistuneet  rikosepäilyt.

Nuo suhdeluvut eivät siis kerro, kuinka suurella osalla mistäkin väestönosasta on vaikeuksia pysyä kaidalla polulla. Se toki voidaan melkoisella varmuudella päätellä, että vaikkapa Suomessa asuvien irakilaisten keskuudessa on suhteellisesti ottaen enemmän rikollisia kuin esimerkiksi puolalaisten keskuudessa.

Ilkka

Quote from: ike60 on 20.01.2013, 19:03:14

Hmm, tuolla logiikallahan myöskään tämä ei sitten pidä paikkaansa:

"- Somalia 320

Somalian kansalaisia oli em. maista Suomessa eniten, 4919.  Tästä voimme laskea, että heistä 1568 eli 32 % oli rikoksesta epäiltynä vuonna 2008."

Vai käsitinkö nyt jotakin väärin?

ike60

Quote from: Ilkka on 21.01.2013, 10:14:46
Quote from: ike60 on 20.01.2013, 19:03:14
Quote from: Ilkka on 20.01.2013, 15:57:35
Joka kymmenes saksalainen & joka viides ruotsalainen rikoksesta epäiltyjä...? Jokin ton statistiikan suhdeluvuissa heittää nyt kautta linjan & pahasti...

Lue ketjun alkupää. Kyseessä on siis rikoksista epäilyt per tuhat henkeä. Jos vaikka Hans-Jörgen on maahan tultuaan tehtaillut vaikka 98 rikosta, joista jokaisesta häntä epäillään, se näkyisi tuossa tilastossa 98:na rikosepäilynä. Jos saksalaisten määrä Suomessa olisi vaikka noin tuhat henkeä, Hans-Jörgen olisi siis aikaansaanut kaikki saksalaisiin kohdistuneet  rikosepäilyt.

Nuo suhdeluvut eivät siis kerro, kuinka suurella osalla mistäkin väestönosasta on vaikeuksia pysyä kaidalla polulla. Se toki voidaan melkoisella varmuudella päätellä, että vaikkapa Suomessa asuvien irakilaisten keskuudessa on suhteellisesti ottaen enemmän rikollisia kuin esimerkiksi puolalaisten keskuudessa.

Hmm, tuolla logiikallahan myöskään tämä ei sitten pidä paikkaansa:

Quote from: Sologdin- Somalia 320

Somalian kansalaisia oli em. maista Suomessa eniten, 4919.  Tästä voimme laskea, että heistä 1568 eli 32 % oli rikoksesta epäiltynä vuonna 2008.

Ei pidä ei. Sologdinin linkki ei toimi, mutta hän on ilmeisesti viitannut julkaisuun Rikollisuustilanne 2008 (OPTL:n tutkimuksia 247). Nuo luvut ovat peräisin taulukosta sivulta 254. Sologdinilta on jäänyt huomaamatta samalla sivulla seuraava lause:

Quote from: OptulaOn huomattava, että useiden rikosten kasautuminen pienehkölle rikosaktiiville joukolle nostaa tällaisia suhdelukuja, koska sama henkilö voi esiintyä useampaan kertaan tilastossa rikoksista epäiltynä.

Toisaalta Sologdinin väärinkäsitys ei ole ihme, koska esim. taulukon selitetekstissä tuota lukua kuvataan ilmauksella "epäiltyjä 1000 henkeä kohti".