News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Presidentin uudenvuodenpuhe 1.1.2013

Started by mietinen, 01.01.2013, 13:34:25

Previous topic - Next topic

mietinen

Quote from: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2013

Kansalaiset,

Kun minut oli valittu tähän tehtävään toistin virkaanastujaisissa, mitä olen pitänyt ja pidän tärkeänä tälle kansakunnalle. Sitä kuvaa kaksi sanaa: oikeudentunto ja eheys.

Olemme viimeisen parin vuosikymmenenkin aikana kokeneet paljon, sekä kovia että hyviä. Nyt on päädytty taas ennen kokemattomaan ja hämmentävään aikaan, jossa talouden hallinta ei enää olekaan vain omissa käsissämme.

Kaiken tiedon, taidon ja osaamisen lisääntymisen myötä maailmasta ei ole tullut selkeämpi ympäristö toimia ja sopeutua. Pikemminkin on käynyt päinvastoin. Globalisaatio näyttäytyi ensin yhtenäistymisenä ja jopa samanlaistumisena. Nyt se näyttäytyy myös vallan ja vaurauden uusjakona, joka koskee kaikkia ja jossa kenenkään menestys ei ole itsestään selvää. Kenelläkään ei ole täyttä varmuutta tämän kehityksen tulevasta suunnasta.

Meillä on lausuttu paljon vakavia varoituksen sanoja, aiheellisestikin. Nuo viestit ovat varmasti myös hämmentäneet lisää: samalla kun pelätään lisääntyvää työttömyyttä, niin ennustetaan tulevaa pulaa työn tekijöistä. Tai kun vaaditaan menoleikkauksia, niin toivotaan myös lisäkulutusta tulevan kasvun alustaksi.

Suomella onkin kaksi osin päällekkäistä ja osin ristikkäistä ongelmaa: Suomi velkaantuu ehkei nopeammin, mutta kepeämmin kuin koskaan. Suomi ei ole koskaan ikääntynyt niin kuin nyt ja lähivuosien aikana. Ainoa yhteinen lääke näihin kahteen vaivaan on kasvu, eikä senkään varaan voi nyt tuudittautua. Siksi kumpikin vaiva vaatii myös omat vaikeasti nieltävät rohtonsa.

Vaikeita poliittisia päätöksiä edeltää aina toistensa ohi puhumisen aika. Nyt se on kulumassa loppuun, käsillä on ratkaisujen aika. Kannustan hallituksen ja eduskunnan jäseniä rohkeuteen; pienimmän yhteisen nimittäjän etsiminen ei nyt riitä. Suomen kansa on harvoin rankaissut, usein kyllä palkinnut rohkeuden nähdä oikeudentuntoisesti oman etupiirinsä ulkopuolellekin.

Työmarkkinajärjestöjen edustajatkin ovat esittäneet aitoa huolta työllisyyden ja talouden hiipumisesta. Heiltäkin odotetaan nyt paljon, lähtien jo siitä, että yhteinen huoli yleensä tuottaa sovintoa, ei riitaa. Se olisi arvokas viesti poliittiseen pöytään.

* * *

Suomalaiset ovat useissa vertailuissa osoittautuneet luotettavaksi, mutta myös luottavaiseksi kansaksi. Meillä on perinteisesti korkea luottamus toisiimme, yhteisöömme ja yhteiskuntaamme. Sen pohjalla on vankka oikeudentunnon käsitys, että menetellään ja päätetään niin kuin oikein on. Siitä syntynyt yhteiskunnallinen eheys on myös paras kilpailukykyvalttimme.

Eheyden voima on vaikeuksien voittamisen voimaa. Meillä on siitä kokemuksia, paljon nykyistä vaikeammista on selvitty. Onko tämä perisuomalainen hyvä jotenkin muuntumassa? Entäpä jos ratkaisevin rakennemuutos onkin arvojemme rakenteessa?

On nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan. Se on merkki oikeudentunnon kuihtumisesta; ei tehdäkään välttämättä niin, kuin oikealta tuntuu, vaan niin, miten saa itselleen eniten hyötyä. Sillä asenteella yhteisöstä katoaa luottamus. Niukat ajat, joissa elämme, vaativat ennemminkin ajattelemaan, voiko jostain edustaan luopua. Sillä rakennetaan eheyttä.

Työ on aina ollut suomalaiselle tärkeä asia, niin toimeentulon lähteenä kuin elämän arvonakin. Kaikki työ on arvokasta, ja arvokasta on myös työn tavoittelu. Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.

Moni pohtii myös sitä, missä Suomessa kulkee yhteiskunnan ja yksilön vastuun raja. Kolmas sektori joutuu yhä pidemmälle sinne, missä yhteiskunnan tulisi olla. Yhteiskunta taas joutuu yhä pidemmälle sinne, missä oman vastuun, perheen tai lähimmäisten tulisi olla. Rajanvedossa ei tärkein saisi unohtua: ihminen ja ihmisarvoinen elämä. Rohkaisen jokaista meistä pohtimaan kohdaltaan, voinko minäkin tehdä jotain, jotta pahoinvointia olisi ympärillämme vähemmän.

* * *

Ulkopolitiikkamme tehtävänä on taata Suomen turvallisuus ja hyvinvointi. Vakaa ulkopolitiikka ei tarkoita pysähtyneisyyttä. Maailman monien muutosten keskellä on toimittava laaja-alaisesti, joustavasti ja joskus nopeastikin. Myös ennustettavuus ja johdonmukaisuus ovat tärkeitä. Linjamme ei kaipaa iskusanoja eikä äkillisiä ohjausliikkeitä.

Etenemme toiminnan ja yhteistyön kautta. Yhteistyötä ei ole ilman kumppaneita. Siksi panostamme vahvasti naapuruussuhteisiin, mutta myös siitä etäämmälle. Siksi tavoittelemme Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamista. Siksi jatkamme kumppanuuden kehittämistä puolustusliitto Naton kanssa.

Erityisen luontevaa kumppanuuden rakentaminen on Pohjoismaiden kanssa. Ne ovat historialtaan, yhteiskuntarakenteeltaan ja arvoiltaan meitä lähimpänä. Suomalaiset arvostavat pohjoismaista yhteistyötä. Tämä yhteistyö on laajentunut myös puolustukseen, mitä kehitystä meidänkin on syytä edistää. Pohjoismaat ovat tärkeitä myös Suomen taloudelle. Erityistä huomiota kiinnitän arktisella alueella avautuneisiin talouden mahdollisuuksiin. Niitä meillä ei ole varaa laiminlyödä.

Viimeiset kaksi vuosikymmentä ovat olleet Suomen tiiviin EU-jäsenyyden aikaa. Ne ovat olleet meille pääosin eteenpäin menon aikaa. Vakaa ja hyvinvoiva Eurooppa on Suomen etu. Tarvitsemme toimintakykyisen Euroopan unionin, mutta vastuuta ei voi ulkoistaa sille tai ylipäätään toisille. Tarvitaan vahvaa kansallista tahtoa ja johtajuutta eri puolilla maanosaamme. Niiden, joiden asiat ovat kunnossa, tulee pitää huolta siitä, että ne myös pysyvät kunnossa. Ja niiden, joiden tilanne on heikompi, on tehtävä kaikkensa korjaustoimenpiteiden onnistumiseksi. Tästä riippuu Euroopan tulevaisuus.

Suomalaisuus ei saa olla mikään sulku. Meidän tulee pitää Suomi avoimena maailmalle: auttamaan, kehittämään kestävästi, käymään kauppaa, rakentamaan rauhaa ja solmimaan suhteita. Meidän ei kuitenkaan kannata julistautua kaiken paremmin tietäjäksi ja osaajaksi. Sellaisille ei liiemmin ole kysyntää, mutta torjuntaa sitäkin enemmän. Meille luontevampaa on edistää auliisti hyvää ja olla toimivien ratkaisujen kanssaetsijä. Sekä kahden- että monenvälisesti.

Suomen talous sykkii maailmantalouden tahtiin ja taloussuhteemme ovat globaaleja. Leipämme on siis pieninä palasina maailmalla ja sieltä se on meidän myös haettava. Siksi vahvistammekin ulkopolitiikkamme taloudellista ulottuvuutta. Maailmalla, myös lännessä, valtioiden teollisuuspolitiikka on yhä omaa raskasta ja suurteollisuutta suojaavaa. Suomelle tämä on kova haaste. Tavoitteenani on kaikin keinoin tukea suomalaisten yritysten ja yrittäjien kansainvälistä pärjäämistä. Aivan yhtä tärkeää on edistää Suomeen suuntautuvia investointeja. Tämän kaiken tarkoituksena on maksimoida suomalainen työ, johon hyvinvointimme yksin nojaa.

Kansalaiset,

Suomella on takanaan 95 itsenäisyyden vuotta. Jokaisen sukupolven vastuulla on viedä eteenpäin Suomen tarinaa. Jokaisen sukupolven edessä on omat haasteensa ja taakkansa, niin nytkin. Viisautta on oppia edeltäjien kokemuksista, niin virheistä kuin onnistumisistakin. Menneisyys tulee tuntea, mutta siihen ei tule juuttua. Teot ja valinnat tehdään sen mukaan, mikä kulloinkin arvioidaan koituvan koko kansakunnan parhaaksi.

Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta!

Video Yle Areenassa: Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe

Bigger-John

http://areena.yle.fi/tv/1753452

Olinko haistavinani Niinistön puheen alussa globalisaation, kansainvälisyyden ja rajattomuuden suhteen kriittisyyttä?
Pidän tätä yllättävänä.

Taimi

Niinistö puhui jotain Natosta...
Siis: ei, ei ja ei!    :facepalm:

siviilitarkkailija

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on viisas ja kaukonäköinen johtaja.

Minä niin toivoin että presidentti olisi aloittanut hyväksymällä pääministerin eroilmoituksen, mutta hyvä se oli tämäkin puhe. Ja pilkulleen asiaa. Sosialistit ja koppavat eurokokoomuslaiset tappavat tuottavuuden, työn ja hyvinvoinnin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja entisen presidentti halosen merkittävin ero on siinä että Niinistö on kokokansan presidentti ja varsinkin vähävaraisten. Hän ei ole itsekäs eikä anna kansainvälisten huijareiden petkuttaa itseään kuten pääministeri.

kijoittakaamme kokminkertainen eläköön "kirjoitus" Suomen Tasavallalle ja sitä edustavalle presidentti Niinistölle!

eläköön

Eläköön

ELÄKÖÖN...


Ps ja Jenni kanssa.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Alkuasukas

Niinistön puheen pääkohdat: blaa blaa, klisekliseklise, blaa blaa, niukat ajat, blaa klise, sulkeutuminen, blaa blaa blaa jumalan siunausta.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Bigger-John

#5
Pahoittelen, off topic mutta pakko laittaa: https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=EcTAB8FlL3M
Kumpi onpi parempi?   :)
Taitaa joutua ensi vaaleissakin äänestämään Kekkosta.

siviilitarkkailija

kyllä minä mielummin huudan Niinistölle 3 kertaa "Eläköön" kuin haavistolle 3 kertainen "homoilkoon" . 
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

sunimh

Quote from: ananaskaarme on 01.01.2013, 14:12:01
Minulle tuosta puheesta tuli mieleen lähinnä Marie Antoinette kertomassa, että suomalaisten pitää syödä kakkua jos leipä on loppu kiristää vyötä ja syödä pettua, mutta miljardien tuhlauksen ulkomaille pitää jatkua ennustettavana kuten tähänkin asti. Gepardisuikat, Nato, Euvostoliitto ja muut vaativat osansa asioihin syyttömien suomalaisten selkänahasta.

Jaa. Minulle ei. Itse asiassa ei lainkaan pöllömpi puhe. En kyllä itse löytänyt hakemallakaan mitään juttua siitä, miten miljardeja pitää tuhlata ulkomaille, vaan päinvastoin kehotuksen "pitää asiat kunnossa" kansallisella tasolla.
Finland - the small Nordic nation, known for its high suicide rates, heavy drinking and domestic violence.
   - Fox News, 31.12.2009

saint

"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso

mikkoR

Ehkä hiukan latteahko puhe mutta ei nyt haukkumisenkaan arvoinen.
Itselle kosketti etenkin kohta että kaikki työ on tekemisen arvoista ja sitä tekemätöntä työtä on todellakin Suomessa kun vain viitsii liata kätensä jota olenkin tässä viimeaikoina tehnyt, palkka ei päätä huimaa mutta silti teen työtä jolla on jopa tarkoitus.

Kaikkein tärkein kohta on tuo luottamus, sitä ei voi ostaa, sitä ei voi tuoda, sitä ei voi ostaa, sen voi ainoastaan ansaita ja vaikka miehellä ei olisi mitään muuta niin silti miehellä on sana ja siihen pitää pystyä toisten luottamaan, rikaskaan mies ei ole yhtään mitään, ei edes roskan arvoinen jos hän syö sanansa!
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Machine Head

Mielestäni erinomainen puhe. Kuuntelin presidentin uudenvuodenpuheen ensimmäistä kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen.
Kommunistipressojen puheet eivät koskaan jaksaneet innostaa.
Parasta puheessa oli kuitenkin Jumalan siunauksen toivottaminen, jos jotain tämä kansa tarvitsee niin Jumalan siunausta.

Raro

#11
Jos tämä olisi ollut Halosen puhe, niin heti muutaman virkkeen päästä olisi oltu globalisaatiossa ja sen kautta olisi jatkettu suvaitsevaisuuden ja rasismin kautta suomalaisten syyllistämiseen. Solidaarisuutta olisi pyydetty, mutta yksilön vastuuta itsestään ei.

Asiallinen puhe perusarvoista. Radikaalilta se kuulosta sen takia, että presidentiltä on kuultu viimeiset 12 vuotta jotain ihan toista äärilaitaa.
Jos ei veroilla saa edes yövartijaa, missä valtion legitimiteetti? -- Toadie

akez

Quote from: mietinen on 01.01.2013, 13:34:25
Quote from: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Suomella onkin kaksi osin päällekkäistä ja osin ristikkäistä ongelmaa: Suomi velkaantuu ehkei nopeammin, mutta kepeämmin kuin koskaan. Suomi ei ole koskaan ikääntynyt niin kuin nyt ja lähivuosien aikana. Ainoa yhteinen lääke näihin kahteen vaivaan on kasvu, eikä senkään varaan voi nyt tuudittautua. Siksi kumpikin vaiva vaatii myös omat vaikeasti nieltävät rohtonsa.

Miksi Suomi velkaantuu? Taidamme elää yli varojemme ja lainata vielä rahaa kylvääkseemme ne ympäri Eurooppaa ja jopa sen ulkopuolelle. Tähän löytyisi helposti nieltävä rohto, johon on helppo saada yleistä kannatusta.

Kaikkialla maailmassa ihmisten keskimääräinen elinikä on pidentynyt, joten voidaan puhua väestön ikääntymisestä. Yleensä tätä lääketieteen kehityksen seurausta on kuitenkin pidetty hyvänä asiana. Nyt suuret ikäluokat siirtyivät jo Suomessa eläkkeelle ja ainoa vaikutus tällä oli, että työttömyys ei noussut niin paljon kuin ennakoitiin.

Tietysti jos eläkevarat on hassattu menemään ja kirstun pohja on tyhjä, niin sitten tulee pulma. Jos näin, niin miten siihen päädyttiin? Vanhustenhoitoon tarvittavista varoistakin kuulema on puutetta. Pääsikö ne rahat jossakin vaiheessa lipsahtamaan momentille: "pakolaiset", näiden perheenyhdistämiset ja monikulttuurihankkeet?

Jossakin vaiheessa tietenkin joudutaan tällä eliniän pitenemisen trendillä korottamaan eläkeikää, leikkaamaan ylisuuria eläkkeitä (olisi voitu tehdä jo ajat sitten) ja mahdollistamaan jo eläkkeellä olevien osa-aikaisen työnteon, jos töitä on.

Vain kasvu takaa sen, että nykyistä menoa voidaan jatkaa ilman mitään muutoksia ja sopeutumista. Siksi kasvua tarjotaankin lääkkeeksi. Kuitenkaan en näe, miksi edistyminen ja talouden kasvu olisivat kansalaisille "vaikeasti nieltäviä rohtoja". Hallitus vain käärii hihat ylös ja ryhtyy toimiin.

Miksi siis tuo termi "vaikeasti nieltävä rohto"? Johtuuko siitä, että kasvun toteuttamisen välineenä on meillä yleensä esitetty työvoiman tarjonnan lisäämistä, eli käytännössä lähinnä kehitysmaalaisten massiivista tuontia, vaikka työpaikkoja ei edes olisi. Koko yhteiskunnalle tästä tulee taatusti tappiota, vaikka jotkut yksittäiset tahot onnistuisivat tilanteesta hyötymään. Huoltosuhde näillä on yleensä heikompi kuin kantaväestöllä, mikä siten vain pahentaa edelleen maan kestävyysvajetta.

Sitten tietysti vielä ne ekologiset seikat. Rajaton kasvu rajatussa tilassa ei ole edes mahdollista, joten tästä ei viisastenkiveä saada. Eikös ekologisesti kestävämpää olisi itseasiassa se, että väestön määrä sopivasti laskisi?
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

dothefake

Miksi siis tuo termi "vaikeasti nieltävä rohto"?

Sen valmistavat meille afrikkalaiset monipoppaosaajat, siitä termi.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

DEVUSKA

Quoteon nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan. Se on merkki oikeudentunnon kuihtumisesta; ei tehdäkään välttämättä niin, kuin oikealta tuntuu, vaan niin, miten saa itselleen eniten hyötyä. Sillä asenteella yhteisöstä katoaa luottamus. Niukat ajat, joissa elämme, vaativat ennemminkin ajattelemaan, voiko jostain edustaan luopua. Sillä rakennetaan eheyttä.

Nämä ahneet keplottelijät tulisi kaataa pikimmiten. Onhan persujen nousu merkki siitä, ettei ihmiset enää jaksa katsella silmään kusemista tai epädemokraattista maailmanparantamista heidän laskuunsa. Yksi suuri korjausliike olisi tehdä "pohjois-koreat" ja sulkea raja hetkeksi tulokkailta ja istua sen pöydän ääreen miettimään onko tässä nyt mitään järkeä tässä nykymenossa ja avata ovet brainstormin jälkeen uudelleen, kun on rahamenot laskettu 34 kertaa ja käyty rumat faktat läpi, että saatte päättää hoidetaanko suomalaisten asiat vai otetaanko 95929 uutta hoidokkia Afrikasta.


Quoteheidän tulee pitää Suomi avoimena maailmalle: auttamaan, kehittämään kestävästi, käymään kauppaa, rakentamaan rauhaa ja solmimaan suhteita. Meidän ei kuitenkaan kannata julistautua kaiken paremmin tietäjäksi ja osaajaksi. Sellaisille ei liiemmin ole kysyntää, mutta torjuntaa sitäkin enemmän. Meille luontevampaa on edistää auliisti hyvää ja olla toimivien ratkaisujen kanssaetsijä. Sekä kahden- että monenvälisesti.

Rauha ja suhteet ovat hyvä juttu, mutta mites se auttaminen? Olisko se vapaaehtoista nyt viimein? Kolehtia pyörimään ja jos kukaan ei anna pennin pyörylää, niin voidaan miettiä mikä meni päin persettä.

Goman

Hyvä puhe oli.
Presidentti kiinnitti huomiota juuri niihin kysymyksiin joita meillä suomalaisilla on edessämme. Koko maailman parannus oli jäänyt vähemmälle. Hyvä niin.  Oikea mies oikealla asialla.


Lalli IsoTalo

Quote from: sunimh on 01.01.2013, 14:26:59
Itse asiassa ei lainkaan pöllömpi puhe. En kyllä itse löytänyt hakemallakaan mitään juttua siitä, miten miljardeja pitää tuhlata ulkomaille, vaan päinvastoin kehotuksen "pitää asiat kunnossa" kansallisella tasolla.

Oikeista asioista puhuttiin. Eikä ollenkaan mamu&solidaarisuusprogandaa. Ihan ok aloitus.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

kaukopartio

Näen asian Niinistö-faniuden silmin, mutta silti mielestäni objektiivisestikin kelpo puhe.  Miettikää mitä vaihtoehtoja puheiksi olisi olemassa, jos vaaleissa olisi tapahtunut toisin.

standardi

Oli minusta aivan asiallinen puhe, Niinistö nosti esille yhteiskuntafilosofiaa ja konkreettisia haasteita suht rohkeasti. Virkistävää vaihtelua Halosen pseudo-Marxismiin ja hyssyttelyyn.

Raro

Avasin Facebookin.

Vasemmistolaisten vihareaktio on alkanut.
Jos ei veroilla saa edes yövartijaa, missä valtion legitimiteetti? -- Toadie

Janix

Hyvä puhe Niinistöltä. Tarjan viimevuotisessa puheessa oli samoja aineksia. Niinistön puhe on paljon parempi.
Jos Eurooppa luopuu omista arvoistaan ja muuttuu toisten kulttuurien jatkeeksi, ei maailma tee sellaisella Euroopalla mitään.

JoKaGO

Quote from: sunimh on 01.01.2013, 14:26:59
Quote from: ananaskaarme on 01.01.2013, 14:12:01
Minulle tuosta puheesta tuli mieleen lähinnä Marie Antoinette kertomassa, että suomalaisten pitää syödä kakkua jos leipä on loppu kiristää vyötä ja syödä pettua, mutta miljardien tuhlauksen ulkomaille pitää jatkua ennustettavana kuten tähänkin asti. Gepardisuikat, Nato, Euvostoliitto ja muut vaativat osansa asioihin syyttömien suomalaisten selkänahasta.

Jaa. Minulle ei. Itse asiassa ei lainkaan pöllömpi puhe. En kyllä itse löytänyt hakemallakaan mitään juttua siitä, miten miljardeja pitää tuhlata ulkomaille, vaan päinvastoin kehotuksen "pitää asiat kunnossa" kansallisella tasolla.

Komps! Minuakin miellytti tuo kohta puheessa. Muutenkin pidin puheesta.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Alkuasukas

Quote from: Raro on 01.01.2013, 16:35:14
Avasin Facebookin.

Vasemmistolaisten vihareaktio on alkanut.
Jaa? Laitas parhaat palat...
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

törö

#23
Quote from: Raro on 01.01.2013, 16:35:14
Avasin Facebookin.

Vasemmistolaisten vihareaktio on alkanut.

Paskan väliä.

Niinistö on duunarin hommia tehdessään saanut paremman tuntuman työväenluokkaan kuin kaikki Facebookin trendifantsuvassarit yhteensä, joiden älämölö ei anna minkäänlaista käsitystä oikean vasemmiston reaktioista.

Faktisesti Niinistöä kunnioitetaan vasemmalla, vaikka hän onkin porvari. Jos hän vielä osoittaa luopuneensa Kokoomuksen jäsenkirjan mukana sen suosimisestakin niin hänellä on mahkuja kohota koko kansan presidentiksi, jollaista meillä ei ole ollut pitkään aikaan.

Lalli IsoTalo

Mainos:
HOMMAFORUM HAASTATTELEE SAULI NIINISTÖÄ 28.1.2012 ESPOON SELLOSSA
http://www.youtube.com/watch?v=GW4MLptWlD4
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Raro

Quote from: Alkuasukas on 01.01.2013, 16:54:25
Quote from: Raro on 01.01.2013, 16:35:14
Avasin Facebookin.

Vasemmistolaisten vihareaktio on alkanut.
Jaa? Laitas parhaat palat...

Tuttuja. Liikaa riskiä.
Jos ei veroilla saa edes yövartijaa, missä valtion legitimiteetti? -- Toadie


elukka

Quote from: Lalli IsoTalo on 01.01.2013, 17:07:15
Mainos:
HOMMAFORUM HAASTATTELEE SAULI NIINISTÖÄ 28.1.2012 ESPOON SELLOSSA
http://www.youtube.com/watch?v=GW4MLptWlD4

Tuossakin Niinistö puhui asiaa.
Loukkaamistarkoitus tekee puheesta samaa ¤%¤#&& kuin kommunistinen agitaatio.

2013 puheessakin kiinnitettiin oleskeluyhteiskunnasta. Ei kiinnitetä huomiota kansanosiin vaan vääriin tekoihin. Lie useimpien hommalaisten mielestä OK?

Tärkeintä lienee tehdä Suomesta parempi paikka asua? Minusta myös  hommafoorumi

Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

elukka

Quote from: Raro on 01.01.2013, 17:41:30
Quote from: Alkuasukas on 01.01.2013, 16:54:25
Quote from: Raro on 01.01.2013, 16:35:14
Avasin Facebookin.

Vasemmistolaisten vihareaktio on alkanut.
Jaa? Laitas parhaat palat...

Tuttuja. Liikaa riskiä.

Panisitko edes jotain herkkua tulemaan?
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

kaukopartio

Jostain syystä minun fb-vihervassukamut ei saa nyt juuri mitään irti. Yleensä kaikki Niinistön julkiset kommentit nälvitään niissä piireissä, mikä on minusta suuri vääryys. Tölvisivät nykyisen eurosekoomuksen kärkeä.