News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2012-08-21: IS: Pelastaa Lapset: Opettajien kuuluu puuttua rasismiin

Started by Elemosina, 21.08.2012, 15:17:17

Previous topic - Next topic

Elemosina

QuotePelastakaa Lapset: Opettajien kuuluu puuttua rasismiin
Julkaistu: 21.8.2012 14:45

Rasistisiin tilanteisiin puuttuminen on osa opettajien ja muiden nuorten parissa toimivien ammattitaitoa, katsoo Pelastakaa Lapset -järjestö.
–Rasismista pitää puhua rasismina. Hiljainen suvaitsevaisuus ei riitä, sanoo järjestön asiantuntija Heli Markkula.

Opettajan vaikeneminen vaikkapa rasistisen vitsin jälkeen antaa epäsuoran viestin hyväksymisestä. Vitsit sopivat hyvin keskustelun avaamiseen, sillä ne perustuvat kaavamaisiin käsityksiin eri ihmisryhmistä.
Yksittäisen opettajan on helpompi puuttua asiaan, jos menettelytavoista on sovittu koko työyhteisön kesken.

–Ensimmäinen askel on myöntää, että omassa koulussa on rasismia, Markkula sanoo.

Kun rasistiset herjat lentävät luokassa, ei Markkulan mukaan kannata keskittyä yksilöihin.

–Sen sijaan että kutsuttaisiin rasistisen vitsin kertoja ja sen kohde puhutteluun, asiasta pitää puhua koko luokassa.

Keskusteluihin kannattaa valmistautua, ja opettajan on pysyttävä tyynenä.
...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288493531120.html

Rasismi, eli rotusyrjintä, riehuu siis jo kouluissammekin. Ettei vaan olisi kyse ikiaikaisesta kiusaamisongelmasta, jolle on nyt annettu uusi, trendien mukainen, nimi.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Emo

Opettajat ovat täysin kyvyttömiä, munattomia, hampaattomia, kädettömiä jne... kiusaamisongelman edessä. Nytkö nämä nössykät röyhistävät rintaansa, ja käyvät rasismin kimppuun?  :o

D-con

Opettajien kuuluu opettaa. Riittävän pienissä ryhmissä, tasot ja lähtökohdat huomioiden. Ei yrittää toimia järjestyksenvalvojina ja epäonnistuneiden yhteiskunnallisten kokeiluiden maksumiehinä.

http://harrieerikäinen.fi/blogi/2012/04/04/71

turha jätkä

No tuohan on vallan erinomainen ohjeistus. Hieno juttu että rasistista kiusaamista kitketään pois, ja luonnollisesti kaikkea muutakin kiusaamista pitää koettaa suitsia pois.

Oami

Pelastakaa Lapset ry on yksi suurimpia sananvapauden vihollisia mitä maasta löytyy. Listalla hetikohta Illmanin ja Kalskeen jälkeen. Ja mikä vastenmielisintä, he käyttävät (vai pitäisikö sanoa hyväksikäyttävät) lapsia keppihevosenaan poliittisen agendan levittämisessä. Ei sillä, en tiedä onko heillä sen kummoisempia poliittisia ambitioita kuin vain taata omalle porukalleen hyvät suojatyöpaikat.

Mutta asiaan. Uuskieli on näemmä kehittynyt taas sen verran, että jotkut pitävät vitsejäkin rasistisina.

Kun minä olin nuori, niin kouluissa kerrottujen vitsien kohteina olivat tyypillisesti suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset. Taitaapi noita olla vieläkin. Ihan tunnettujen kustantajien nimiä löytyy vitsikirjojen kansista, joihin näitä on oikein koottu. Mitäs pitäisi tehdä?
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Nikopol

Nuo ihmiset elävät fantasiamaailmassa jossa kuunatsinpennut ahdistelevat porukalla pientä arkaa suklaasilmää.

Todellisuudessa kouluikäiset tulevat hyvin toimeen keskenään niin kauan kuin sopu säilyy, sen jälkeen rassismiset solvaukset ovat free for all, eikä niillä ole mitään tekemistä kukkisten hollywood-todellisuuden kanssa.

Varmin tapa lisätä poskensoittoa on tehdä siitä iso numero.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

Emo

Quote from: Oami on 21.08.2012, 15:26:16
Pelastakaa Lapset ry on yksi suurimpia sananvapauden vihollisia mitä maasta löytyy. Listalla hetikohta Illmanin ja Kalskeen jälkeen.

Totta.

Sellaiset pytingit, kuten Pelastakaa Lapset ry, Unicef, SPR... ennen niille tuli annettua rahaa. Nyt ajatuskin kauhistuttaa, että noita tukisin.

Roope

Quote from: Elemosina on 21.08.2012, 15:17:17
Rasismi, eli rotusyrjintä, riehuu siis jo kouluissammekin. Ettei vaan olisi kyse ikiaikaisesta kiusaamisongelmasta, jolle on nyt annettu uusi, trendien mukainen, nimi.

Niin luulisi, mutta kirjoittajat tuntuvat olevan (mitenkään perustelematta) sitä mieltä, että ei.

QuotePelastakaa Lapset kannustaa lasten ja nuorten parissa toimivia puuttumaan rasismiin

21.8.2012

Lasten ja nuorten kanssa työtä tekevät ovat avainasemassa syrjimättömän ilmapiirin luomisessa. Rasismin ja syrjinnän ehkäisy ja vastustaminen on tuotava osaksi lapsi- ja nuorisotyön arkea ja rakenteita. Pelastakaa Lapset ry:n R-sana -kirja antaa välineitä rasismin torjuntaan eri yhteisöjen arjessa.

Nykyinen yhteiskunnallinen ilmapiiri sallii rasistisia lausuntoja ja kannanottoja. Arkipäivän rasismi ja kovat ennakkoluulot loukkaavat suoraan monia lapsia ja nuoria. Mediassa esiintyvä rasismi myös vaikuttaa lasten ja nuorten asenteisiin, rasistiseen puheeseen totutaan ja toimintamalleja toistetaan.  Rasismi- ja vihakirjoittelua esiintyy erityisesti verkossa, mikä näkyy myös nuorten suosimissa verkkoympäristöissä, joissa pelko saa nuorten nettikeskusteluissa paljon tilaa. Pelko luo uhkakuvia muun muassa maahanmuutosta, maahanmuuttajista ja islamista. Tarvitaan aktiivisia ja rohkeita keskustelun avauksia esimerkiksi ennakkoluuloihin ja maahanmuuttoon liittyvistä aiheista.

Kasvatusalan ammattilaiset kokevat rasismin käsittelyn haasteelliseksi. "Nuoret kaipaavat kriittistä vuoropuhelua rasismiin liittyvistä teemoista. Aikuisen tulee kuunnella, kyseenalaistaa ja haastaa nuorta," sanovat R-sana-kirjan kirjoittajat. Tarvitaan tietoa siitä, mitä rasismi on ja miten siihen voidaan puuttua. Tärkeää on myös, että ammattilaiset käsittelevät omia pelkojaan ja ennakkoluulojaan ja saavat työnsä tueksi rasisminvastaisia organisatorisia linjauksia. Pelastakaa Lasten mukaan yhdenvertainen lapsi-, nuoriso- ja opetustyö ottaa huomioon rasisminvastaisuuden, ja mahdollistaa nuorelle turvallisen tilan tulla, olla, osallistua ja vaikuttaa.

Mitkä ovat keskeisimmät haasteet rasismiin liittyen? Mitä taitoja tarvitaan rasismin vastustamiseksi? R-sana-kirja rasismista ja siihen puuttumisesta tarjoaa lapsi- ja nuorisotoimijoille välineitä rasisminvastaiseen toimintaan. Kirja keskittyy rasismin tunnistamisen ja puuttumisen lähtökohtiin ja käytäntöihin erityisesti verkossa. Pelastakaa Lasten tuottamassa teoksessa käsitellään kysymyksiä ja aiheita, jotka puhuttavat sekä valtaväestön lapsia ja nuoria että kasvatusalan ammattilaisia kuten nuorisotyöntekijöitä ja opettajia. Kirja antaa tietoja ja taitoja lasten ja nuorten kanssa toimiville rasisminvastaiseen toimintaan, esimerkiksi välineitä rasismiin puuttumiseen, avoimeen dialogiin, rasismia kohdanneiden nuorten tukemiseen ja erilaisuuden käsittelyyn.

Rasismiin puuttuminen ei ole vain sitä kokevien vastuulla, vaan se on kaikkien velvollisuus. Rasismi ei saa olla mielipide tai valinta, vaan tuomittava teko.

Quote
R-sana – kirja rasismista ja siihen puuttumisesta on luettavissa verkossa ja painettua versiota voi tilata Pelastakaa Lasten verkkokaupasta. Lue lisää: http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/rasisminvastainen-tyo/

Lisätietoja:

Satu Kanninen, R-sana -kirjan kirjoittaja, asiantuntija, Pelastakaa Lapset ry, puh. 050 433 1397, [email protected]

Heli Markkula, R-sana -kirjan kirjoittaja, asiantuntija, Pelastakaa Lapset ry, puh. 050 433 1407, [email protected]

Aiempi ketju:
Seminaari ja kirja: Verkko ja rasisminvastainen työ nuorten parissa 8.12.2011
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Iloveallpeople

QuoteEroon arkipäivän rasismista

Elämme yhteiskunnassa, jossa rasistiset lausunnot ja kannanotot ovat arkipäivää, kuten vihapuheet ja rasistiset nettikirjoituksetkin. Ennakkoluulot ja pelko luovat uhkakuvia muun muassa maahanmuutosta ja uskonnoista. Rohkeat keskustelunavaukset liittyen rasismiin ja maahanmuuttoon ovat tervetulleita.

Lapsi jää syrjään ihonvärinsä perusteella, häntä ei haluta pienokaisen synttärijuhliin. Minun lapseni ei leiki noiden toisten kanssa, oppii pian huonoille tavoille. Arkipäivän rasismia kohtaavat jo aivan leikki-ikäiset ja pienet koululaiset.

Lapsemme ja nuoremme elävät jatkuvasti monikulttuuristuvassa maailmassa ja kasvatustyöntekijät päiväkodeissa ja kouluissa kokevat rasisminvastaisen työn vaikeaksi. Samaa mieltä ovat varmasti monet lasten vanhemmat. Miten kohdata lapsen rinnalla rasismi, miten siihen voi puuttua ja miten voi omalla työllään ehkäistä rasismia?

Pelastakaa Lapset ry:n asiantuntijat kirjoittivat kirjan aiheesta. R-sana antaa käytännön vinkkejä ja opastusta rasisminvastaiseen toimintaan niin kasvatusalan ammattilaisille kuin lasten vanhemmille.

Rasismia on usein vaikea havaita ja myöntää omassa lähipiirissä tai koulussa.
"Asenne pitäisi olla ennemminkin se, että tarkastellaan onko meillä rasismia, kuin että sen mahdollisuus suljetaan pois kokonaan", sanoo rasisminvastaisen työn asiantuntija Satu Kanninen.

Haastattelussa on R-sana - kirja rasismista ja siihen puuttumisesta -kirjan toinen kirjoittaja, Pelastakaa Lapset ry:n rasisminvastaisen työn asiantuntija Satu Kanninen.

Perheen ajassa laitetaan stoppi rasismille torstaina 23.8. kello 16:n jälkeen. Toimittaja on Salla Vuolteenaho.

YLE
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

jumahul

Quote from: Emo on 21.08.2012, 15:20:57
Opettajat ovat täysin kyvyttömiä, munattomia, hampaattomia, kädettömiä jne... kiusaamisongelman edessä. Nytkö nämä nössykät röyhistävät rintaansa, ja käyvät rasismin kimppuun?  :o

Kyllä me Jani-Petteri sinusta vielä rasismi hakataan pois?

Joker

QuoteR-sana – kirja rasismista ja siihen puuttumisesta on luettavissa verkossa ja painettua versiota voi tilata Pelastakaa Lasten verkkokaupasta. Lue lisää: http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/rasisminvastainen-tyo/

Lisätietoja:

Satu Kanninen, R-sana -kirjan kirjoittaja, asiantuntija, Pelastakaa Lapset ry, puh. 050 433 1397, [email protected]

Heli Markkula, R-sana -kirjan kirjoittaja, asiantuntija, Pelastakaa Lapset ry, puh. 050 433 1407, [email protected]

No jo nyt on pprlrkele kun tällälailla syrrrjitään ärrrllävikaisia pahasti.
Lapset voivat olla julmia:
-Lällällää, jätkällä on ärllävika, ei osaa edes neekerliä sanoo kunnolla! Ei susta ole edes rasistiksi!

Keskustelu alkaa kyllä todella vakavasti kuulostaa siltä rauhanvaltio-Neuvostoliitto-aivopesulta jota sain kokea itse jo ala-asteella 1970-luvulla.
Olen vasta jälkikäteen tajunnut että ainakin 3 luokan opettajani Elina H. oli aivopesty kommunisti, joka syötti propagandaa lapsille:
-Muistaako joku muu arojen mustamullan ja Gruusian vilja-aitan?
-Maantiedon kirjassa rinnakkain samoilla aroilla jyristävän traktoririvistön?

Muistan vielä senkin kun koulussa opeteltiin maita, kansallisuuksia ja kieliä.
Piti tietää että Neuvostoliitossa puhutaan venäjää.
Erehdyin sekoittamaan käsitteet ja olin sitä mieltä että Venäjällä puhutaan venäjää. Muistan vieläkin kun opettajamme puhkui ja puhisi naama  punaisena "Sellaista valtiota ei ole olemassa!!!". Siis 10-vuotiaalle.

Joko nyt jotain tolkkua tähän rasismikeskusteluun tai sitten rasismia eniten aiheuttavat apinat takaisin Afrikkaan ja Lähi-Itään. Muut voivat jäädä. Tiedämme mitä Neuvostoliitolle kävi. Kauanko monikulttuuriaate kukoistaa?
Shaving primate Fahad Firas - Pelastakaa sotalapsi Fahad Firas

Oami

Quote from: Iloveallpeople on 21.08.2012, 17:17:06
Quote
Lapsi jää syrjään ihonvärinsä perusteella, häntä ei haluta pienokaisen synttärijuhliin.

Mikäpä on vaihtoehto tälle?

Vastaus löytyy Ruotsista. Koulussa kävi ilmi, että lapsi kutsui syntymäpäivilleen vain joitakin muita lapsia. Hänet sitten pakotettiin kutsumaan kaikki luokan lapset - myös omat kiusaajansa - tai vaihtoehtoisesti olemaan kutsumatta yhtään ketään. Siis omaan kotiinsa ja omalla ajallaan.

Tapaus löytyy tältä foorumilta, valitettavasti en muista tarkemmin.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Nikopol

Quote from: Puhdas sielu on 21.08.2012, 15:46:03
Luin tutkimuksesta, jonka mukaan eniten rasismia esiintyy eri maahanmuuttajaryhmien välillä keskenään. Olen itsekin havainnut tietynlaista kateutta esim. somalien ja venäläisten välillä. Toiset ovat omasta mielestään parempia maahanmuuttajia kuin toiset.

Meinasin laittaa edelliseen viestiini että venäläiset ovat yleisesti erittäin kovia rasisteja. Siis ihan tosissaan eikä läpällä. Mutta menepä sanomaan ryssä näiden kuullen... Isottelu ja kovat luulot on kaalimaalaisella äidinmaidossa. Tulee mieleen ilmaus "chip on his shoulder."

Marokosta Afganistaniin ulottuvalla puolikuuvyöhykkeellä elää paljon porukoita jotka pitävät yhtä tai vihaavat. Eniten vihataan tummia uskonveljiä.

Somalien rasismi on luontevaa. Siinä ei ole heille mitään erikoista tai omituista että pitävät itseään jumalina.

Vietnamilaiset hyvin yleisesti halveksivat kaikkia ulkoryhmiä. Tämä lienee opittua, onhan Aasiassa tapana kansanmurhata aina silloin tällöin esim kiinalaisvähemmistöjä.

Ja niin edespäin. Ainoat joita näillä kaikilla on kavereina ovat - tadaa - perusfinskit. Fennolle ei tuota mitään tuskaa heilua tois-etnisen tyttökaverina tai jengin liitännäisjäsenenä. Surullista on se että suomalaisen nuoren on niin helppo luopua omasta erikoislaatuisuudestaan.

Todellisen WP-rassen olen tavannut kerran. Monta vuotta sitten. Ei tehnyt asiasta suurta numeroa, mutta ei myöskään puhunut somaleille ainakaan kolmeen vuoteen. Alkoi sitten seukata kotoutuneen, hunnuttoman lähi-itätytön kanssa, joten ei se tuohesta ole rasistinkaan mulkku.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

kekkeruusi

Quote from: jumahul on 21.08.2012, 17:21:08
Quote from: Emo on 21.08.2012, 15:20:57
Opettajat ovat täysin kyvyttömiä, munattomia, hampaattomia, kädettömiä jne... kiusaamisongelman edessä. Nytkö nämä nössykät röyhistävät rintaansa, ja käyvät rasismin kimppuun?  :o

Kyllä me Jani-Petteri sinusta vielä rasismi hakataan pois?
Vielä pahempaa, Jani-Petteristä tehdään jatkossa leimaamalla rasisti vaikka väkisin. Mitäpä se on, kun koulun pihalla välitunnilla pikku Jani-Petteri ja pikku Mahmoud riitelevät tahi tappelevat? No, rasismia tietysti ja Jani-Petteri on paha rasisti. Riippumatta siitä kuka aloitti ja miksi. Päästään pian siihen tilanteeseen, joka on jo joissain Saksan kouluissa, eli mamu-taustaisten lasten mafiankaltaiseen ylivaltaan. Kukaan ei voi asettaa rajoja tai sanoa vastaan, koska rasismi. Kiitos Pelastakaa Lapset tästäkin.

coscarnorth

Quote–Ensimmäinen askel on myöntää, että omassa koulussa on rasismia, Markkula sanoo.

Ei saatana, tässähän tulee jo mieleen joku AA-kerho: "ensimmäinen askel on myöntää, että on ongelma". Nykyään perusteeksi humanitaarisen maahanmuuton vastustamiseen luulisi rationaalisella ihmisellä riittävän jo pelkästään se, että se tuntuu vaikuttavan kielteisesti länsimaiden kantaväestön mielenterveyteen.
"False opinions are like false money, struck first of all by guilty men and thereafter circulated by honest people who perpetuate the crime without knowing what they are doing." -Joseph de Maistre

"Bad laws are the worst sort of tyranny." -Edmund Burke

törö

Quote from: Emo on 21.08.2012, 15:20:57
Opettajat ovat täysin kyvyttömiä, munattomia, hampaattomia, kädettömiä jne... kiusaamisongelman edessä. Nytkö nämä nössykät röyhistävät rintaansa, ja käyvät rasismin kimppuun?  :o

Ei kun ne syyllistävät kantisoppilaan siitä että joku Mahmoud haukkuu häntä spermanaamaksi ja hakkaa joskus viitsiessään. Kultamunahan selvästikin vain purkaa rasismin kohtaamisesta saamiaan traumoja.

Nikopol

Olen aikanaan blogissani kirjoittanut laajasti mamuista ja väkivallasta koulumaailmassa. Tuosta voi aloittaa. Kyllä rähinämamut tunnetaan, ja jos joku usual suspect on myllyttänyt, ei rasismi todellakaan ole ensimmäinen selitys. Eri asia on jos tulevaisuus tuo mukanaan tulosvastuun - koska ylhäällä on päätetty että rasismi on ongelma, tehdään samoin kuin poliisi tilastoinnissaan, eli white on black tilastoidaan aina rasismina.

Ihan vielä eivät soihdut ja heinähangot ole käsissä, mutta pidän kyllä silmät ja korvat tarkkoina kun tulee uusia naispuolisia kollegoja. Joillakin voi olla päähänpinttymänä olla se kuuluisa rasistinmetsästäjä ja saada nimensä ja kuvansa Opettaja-lehteen jonkun projektinsa tiimoilta.

Mainitaan nyt vielä että ainakin realistiset opettajat kuittaavat teinien spontaanit neekerinhuutelut väsyneenä läppänä jolla ei oikeasti ole mitään syvempää merkitystä. Eikä suunsoitto lopu koskaan. Kuten sanoin, mitä enemmän siitä tehdään numeroa, sen varmemmin jatkuu.

Rasismiongelma mkouluissa on sama kuin koko maassa: sitä on kaikkialla, mutta kukaan ei osaa sanoa missä.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

Ernst

Quote from: jumahul on 21.08.2012, 17:21:08
Quote from: Emo on 21.08.2012, 15:20:57
Opettajat ovat täysin kyvyttömiä, munattomia, hampaattomia, kädettömiä jne... kiusaamisongelman edessä. Nytkö nämä nössykät röyhistävät rintaansa, ja käyvät rasismin kimppuun?  :o

Kyllä me Jani-Petteri sinusta vielä rasismi hakataan pois?

Kun tummuusasteessaan vaihteleva mamujengi hakkaa Jani-Petteriä, Jani-Petteristä voi tulla piintynyt rasisti.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ernst

Quote from: Oami on 21.08.2012, 17:32:52
Quote from: Iloveallpeople on 21.08.2012, 17:17:06
Quote
Lapsi jää syrjään ihonvärinsä perusteella, häntä ei haluta pienokaisen synttärijuhliin.

Mikäpä on vaihtoehto tälle?

Vastaus löytyy Ruotsista. Koulussa kävi ilmi, että lapsi kutsui syntymäpäivilleen vain joitakin muita lapsia. Hänet sitten pakotettiin kutsumaan kaikki luokan lapset - myös omat kiusaajansa - tai vaihtoehtoisesti olemaan kutsumatta yhtään ketään. Siis omaan kotiinsa ja omalla ajallaan.

Tapaus löytyy tältä foorumilta, valitettavasti en muista tarkemmin.

Ylen Radio Suomen iltapäiväohjelma, jossa haastateltiin (olisiko ollut MML:n) jonkin järjestön työntekijää: hän piti lähes väkivaltana, jos synttäreille ei kutsuttu kaikkia, ja vanhempia syypäinä moiseen.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Kaptah

Oikeaan rasismiin on syytäkin puuttua, ja sellaista oikeaa idioottimaista väkivaltaista "kaikki neekerit pitäis ampua" -rasismia esiintyy todistetusti typerien ihmisten typerien lapsien keskuudessa. Tällaiseen onkin puututtava.

Yhtä tärkeää olisi se, ettei kaikkea ei-suomalaisiin tapoihin kohdistuvaa kritiikkiä leimattaisi rasismiksi.
"Krimillä nähdyt joukot olivat paikallisia itsepuolustusjoukkoja. Kuka tahansa voi ostaa univormuja kaupasta."
- V. Putin 4.3.2014

"Viimeaikaiset tapahtumat Krimin niemimaalla osoittivat sotilasvoimiemme uudet laadulliset kyvyt ja henkilökunnan korkean moraalin."
- V. Putin 28.3.2014

Alma-ata

Se voi kuulkaa oikeasti olla kiusaamista, syrjintää ja julmaa valtapeliä se, että ei kutsuta synttäreille. Eikö siihen saisi koulussa puuttua, koska vapaa-aika jne?

Muuten olen sitä mieltä, että kyllä me opettajat parhaamme mukaan puutumme ihan kaikenlaiseen nimittelyyn ja kiusaamiseen. Poikkeuksiakin on, mutta niiden perusteella ei pidä yhdenkään paremmintietävän järjestön tai nettifoorumin, iltapäivälehden tms. tulla koko ammattikunnalle keuhkoamaan. Syntimme on varmaankin (tämän uutisen taustaoletuksena luuraten) se, että emme pidä rasistista nimittelyä sen kummempana kuin muutakaan kiusaamista, haukkumista yms. perseilyä toisia kohtaan.

Maisterinna

QuoteEroon arkipäivän rasismista

Elämme yhteiskunnassa, jossa rasistiset lausunnot ja kannanotot ovat arkipäivää, kuten vihapuheet ja rasistiset nettikirjoituksetkin. Ennakkoluulot ja pelko luovat uhkakuvia muun muassa maahanmuutosta ja uskonnoista. Rohkeat keskustelunavaukset liittyen rasismiin ja maahanmuuttoon ovat tervetulleita.

Ennakkoluulot ja pelko kohoavat maahanmuuton faktoista: Ruotsi raiskausten johtavana maana, kunniamurhat, ympäri Eurooppaa kohavat moskeijat, terrori-iskujen pelko, Ranskan mellakat, silmitön raivo ja tappouhkaukset pilakuvista, sharian eteneminen Iso-Britanniassa, no-go -alueet. Nämä ovat todellisuutta, eivät uhkakuvia. Sellaisessako yhteiskunnassa haluamme elää?

maahanmuuttaja

Tarkoittavatko he näitä tapauksia, joissa parempaan kastiin kuuluvat lapset hakkaavat suomalaisia lapsia, kutsuvat tyttöjä suomihuoriksi ja käyttäytyvät halveksivasti kaikkia sianlihaa syöviä kohtaan?

Olen samaa mieltä, niihin rasistisiin viharikoksiin pitää puuttua.

Eino P. Keravalta

Jos kerran "vitsit" perustuvat kaavamaisiin käsityksiin eri ihmisryhmistä", tarkoittaako se, että kaavamaisesti käyttäytyvä ihmisryhmä on vitsi?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Koskela Suomesta

Quote from: Alma-ata on 21.08.2012, 20:48:31
Se voi kuulkaa oikeasti olla kiusaamista, syrjintää ja julmaa valtapeliä se, että ei kutsuta synttäreille. Eikö siihen saisi koulussa puuttua, koska vapaa-aika jne?

Voi olla ja onkin, mutta kun ihmisillä on tämä vapaus valita, niin aika paha siihen on puuttua. Asiasta voi keskustella kiusaajan kanssa, mutta pakottaa ei voi, eikä saa. Ja siinä saattaa tehdä sille kiusatullekin karhunpalveluksen.

Quote from: Alma-ata on 21.08.2012, 20:48:31Muuten olen sitä mieltä, että kyllä me opettajat parhaamme mukaan puutumme ihan kaikenlaiseen nimittelyyn ja kiusaamiseen. Poikkeuksiakin on, mutta niiden perusteella ei pidä yhdenkään paremmintietävän järjestön tai nettifoorumin, iltapäivälehden tms. tulla koko ammattikunnalle keuhkoamaan. Syntimme on varmaankin (tämän uutisen taustaoletuksena luuraten) se, että emme pidä rasistista nimittelyä sen kummempana kuin muutakaan kiusaamista, haukkumista yms. perseilyä toisia kohtaan.

Tätähän se on ja lisäksi vielä siten että he haluavat teidän puuttuvan siihen yksisuuntaisesti, kantiksia vastaan ja syyllistäen. Mamuhan ei voinut olla rasisti eikä kiusaaja.....
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

Nikopol

Quote from: Eino P. Keravalta on 21.08.2012, 20:55:23
Jos kerran "vitsit" perustuvat kaavamaisiin käsityksiin eri ihmisryhmistä", tarkoittaako se, että kaavamaisesti käyttäytyvä ihmisryhmä on vitsi?

Jonkun siguna oli elokuvaohjaaja Cronenbergin toteamus siitö että stereotyypit ovat stereotyyppejä juuri siksi että ne ovat totta.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

JoKaGO

Quote from: Alma-ata on 21.08.2012, 20:48:31
Se voi kuulkaa oikeasti olla kiusaamista, syrjintää ja julmaa valtapeliä se, että ei kutsuta synttäreille.

Kyynel.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

l'uomo normale

Quote from: JoKaGO on 21.08.2012, 21:08:19
Quote from: Alma-ata on 21.08.2012, 20:48:31
Se voi kuulkaa oikeasti olla kiusaamista, syrjintää ja julmaa valtapeliä se, että ei kutsuta synttäreille.

Kyynel.

Ennemmin tai myöhemmin siihen joutuu kuitenkin tutustumaan.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Leso

Satu Kanninen ja Heli Markkula Ajantasassa tänään äsken. Kohdasta 10:57.

Yle Areena
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

VeePee

Quote from: Dilat Laraht on 21.08.2012, 21:40:33
Quote from: JoKaGO on 21.08.2012, 21:08:19
Quote from: Alma-ata on 21.08.2012, 20:48:31
Se voi kuulkaa oikeasti olla kiusaamista, syrjintää ja julmaa valtapeliä se, että ei kutsuta synttäreille.

Kyynel.

Ennemmin tai myöhemmin siihen joutuu kuitenkin tutustumaan.

Mitä myöhemmin siihen kiusatuksi tulemiseen/kiusaamiseen joutuu tutustumaan niin sitä parempi. Itse en antaisi omien lapsieni kiusata tai syrjiä muita lapsia. Kaikista ei tarvitse pitää mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. En suostuisi esimerkiksi siihen että lapsi kutsuisi kaikki luokkakaverit synttäreille yhtä lukuunottamatta.