News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee

Started by Mage, 19.07.2012, 09:20:40

Previous topic - Next topic

L. Brander

Quote from: Jouko on 19.07.2012, 10:56:45
Tästä puuttuu enää maailmalla yleiset lastensieppaukset(kidnapping). Sitten kuuluisimme parhaaseen A-ryhmään rikollisuuden alalla. Mahtaisiko poliisiylijohtaja Taapero sittenkään liikauttaa eväänsäkään valtavien rasismisyytösten ja sitä myöten heppoisen uransa katkeamisen pelossa. Haloskakaan ei ole enää suojelemassa. :flowerhat:

Ei Friedrichiä mikään uran katkeaminen pelota. Hän on jäämässä eläkkeelle, eikä Suomessa ole tapana kusta sisäpiiriläisten muroihin. Tekivät he mitä tahansa.

Veikkaan, että istuskelee rauhassa toimistossa ja odottaa jonkun tulevan sanomaan, että nyt sun on aika lähteä eläkkeelle. Äijällä jo kädet syyhyää tulevien puukäsitöiden tekemistä pienessä punaviinipöhnässä.
Dystooppinen salamasota

törö

Quote from: Lemmy on 19.07.2012, 10:38:59
Meinaaks et sellanen rimpulanisti jaksaa roudata muutaman sadan kilon kaidetta... niin o piripäissään joo...

En meinaa, mutta onhan tässä tapahtunut rimpulallekin sopivia varkauksia.

Jukka Wallin

Quote from: Jouko on 19.07.2012, 10:56:45
Tästä puuttuu enää maailmalla yleiset lastensieppaukset(kidnapping). Sitten kuuluisimme parhaaseen A-ryhmään rikollisuuden alalla. Mahtaisiko poliisiylijohtaja Taapero sittenkään liikauttaa eväänsäkään valtavien rasismisyytösten ja sitä myöten heppoisen uransa katkeamisen pelossa. Haloskakaan ei ole enää suojelemassa. :flowerhat:

Kyllä poliisi tarkkailee kemianopiskelijoita..
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

l'uomo normale

Quote from: matkamasentaja on 19.07.2012, 10:01:55
Ei ne marmoriset käppyrä-päreet seinästä kenellekkään kelpaisi?.

Voishan niistä kai polttaa kalkkia. Mutta kun ottaa huomioon, mikä show oli siinäkin kun noin 20 vuotta sitten Helsinki pakotettiin säilyttämään Suomen oloihin sopimattoman marmoripinnan finlandiatönössään, niin varmasti joutuvat joka kerta teettämään uuden kuparikaiteen varastettavaksi. Kiva pysyvä tulonlähde joillekin.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Nuutti Hyttinen

Quote from: RP on 19.07.2012, 09:56:54
Quote from: Mage on 19.07.2012, 09:20:40
Tarviiko paljoa veikata messingin vapaasta liikkuvuudesta  :roll:

En tiedä, poliisin mukaan touhussa on nykyään myös paljon suomalaisia
QuotePoliisin tietoon tulleiden metallivarkauksien määrä on kasvanut Helsingissä alkuvuoden aikana jopa noin 15 prosenttia verrattuna viime vuoteen.

Ilmi tulleita metallivarkaustapauksia on ollut reilut 20 kappaletta, eli noin yksi per viikko. Kaikissa tapauksissa oli varastettu kuparia.

---

Aiempina vuosina Helsingin metallivarkaat ovat olleet paljolti itäeurooppalaista alkuperää, eli lähinnä Baltian maista ja Balkanilta, mutta tänä vuonna on tapahtunut keikaus suomalaisten "eduksi".

–?Alkuvuonna kiinni saaduista on ollut 80 prosenttia suomalaisia. Ulkomaalaisten osuus on pudonnut 20 prosenttiin, kertoo [rikoskomisario] Niskanen.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/116529-kuparivarkaudet-kasvussa-syylliset-suomalaisia

Eli paikallinenkin kulttuuri on sitten ilmeisesti rikastunut.

Tai ulkomaalaiset varkaat ovat oppineet taitavimmiksi, eivätkä enää jää kiinni? Jos pöllii kuparit yön aikana ja poistuu maasta aamulautalla, kiinnijäämisriski on oleellisesti pienempi kuin jos kantis tehtailee rikossarjaa. Kansainvälisen rikollisen kannattaa tietenkin tehdä rikoksia monessa eri maassa, koska poliisiorganisaatio rekistereineen epäillyistä ym. on joka valtiossa eri. Vapaata liikkuvuutta parhaimmillaan!
Ehdolla Helsingissä numerolla 393
oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri
kaupunginvaltuutettu
kaupunkiympäristölautakunnan jäsen

elven archer

Quote from: PahaSilmä on 19.07.2012, 12:00:54
Vapaata liikkuvuutta parhaimmillaan!
Rikollisetkin ovat ihmisiä ja rajat ovat keinotekoinen keksintö. Sanonpahan vain, ettei vasemmistovihreän tarvitse.

EU meni siinä pieleen, että se yritti olla muuta kuin vapaakauppa-alue. Sen jälkeen siitä tuli vastenmielinen byrokraattinen hirviö, jota johtavat epädemokraattisesti valitut byrokraatit, joita kiinnostaa vain ultrarikkaiden etu, kuten nyt näemme rahan kylvöstä pelimerkkinsä pelanneille pankeille ja siten niiden taustalla oleville sijoittajille.

En näe enää mitään syytä ihmisten vapaalle liikkuvuudelle. Harmi, etteivät nämä kaiderosvot vieneet kaiteiden sijaan edustakuntatalon ovenkahvoja, niin kansanedustajat eivät pääsisi sisään tekemään helvetin typeriä päätöksiä.

Tabula Rasa

Quote from: PahaSilmä on 19.07.2012, 12:00:54
Quote from: RP on 19.07.2012, 09:56:54
Quote from: Mage on 19.07.2012, 09:20:40
Tarviiko paljoa veikata messingin vapaasta liikkuvuudesta  :roll:

En tiedä, poliisin mukaan touhussa on nykyään myös paljon suomalaisia
QuotePoliisin tietoon tulleiden metallivarkauksien määrä on kasvanut Helsingissä alkuvuoden aikana jopa noin 15 prosenttia verrattuna viime vuoteen.

Ilmi tulleita metallivarkaustapauksia on ollut reilut 20 kappaletta, eli noin yksi per viikko. Kaikissa tapauksissa oli varastettu kuparia.

---

Aiempina vuosina Helsingin metallivarkaat ovat olleet paljolti itäeurooppalaista alkuperää, eli lähinnä Baltian maista ja Balkanilta, mutta tänä vuonna on tapahtunut keikaus suomalaisten "eduksi".

–?Alkuvuonna kiinni saaduista on ollut 80 prosenttia suomalaisia. Ulkomaalaisten osuus on pudonnut 20 prosenttiin, kertoo [rikoskomisario] Niskanen.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/116529-kuparivarkaudet-kasvussa-syylliset-suomalaisia

Eli paikallinenkin kulttuuri on sitten ilmeisesti rikastunut.

Tai ulkomaalaiset varkaat ovat oppineet taitavimmiksi, eivätkä enää jää kiinni? Jos pöllii kuparit yön aikana ja poistuu maasta aamulautalla, kiinnijäämisriski on oleellisesti pienempi kuin jos kantis tehtailee rikossarjaa. Kansainvälisen rikollisen kannattaa tietenkin tehdä rikoksia monessa eri maassa, koska poliisiorganisaatio rekistereineen epäillyistä ym. on joka valtiossa eri. Vapaata liikkuvuutta parhaimmillaan!

Tai 80/20 meinaa henkilömäärissä 4 suomen kansalaisuuden saanutta rosvoa/yksi ulkkis+nuo 4 ovat voineet kansalaistamisen lisäksi jäädä kiinni yhdeltä paikalta.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Marius

Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Lauri Karppi

Kokoomuksen eduskuntaryhmän johtaja aloitti juuri äsken puheenvuoronsa kiittämällä vapaata liikkuvuutta.

http://www.goodmoodtv.com/internettv/application/eduskunta/system/Eduskunta.html

Jouko

Quote from: Lauri Karppi on 19.07.2012, 14:35:08
Kokoomuksen eduskuntaryhmän johtaja aloitti juuri äsken puheenvuoronsa kiittämällä vapaata liikkuvuutta.

http://www.goodmoodtv.com/internettv/application/eduskunta/system/Eduskunta.html

Vapaavuoren vapaa likkuvuus. Nimi on enne.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Lahti-Saloranta

Todella hyvä uutinen. Saa gulduuriväkikin kokeamusta rikastuksesta tai ei sentään asiallahan on selvästi Joensuun skinit.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

kekkeruusi

Ostin muuten halvalla hienot metallikaiteet, ajattelin mökille jos laittaisi. ;)

Marjapussi

Pravda 2012-07-19 http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/finlandia-talo_laittoi_arvokaiteet_vartiointiin_varkauksien/

QuoteTalon pihalla on yhä jäljellä samanlaisia kaiteita. Finlandia-talon turvallisuuspäällikön Ilkka Raitakiven mukaan niitä pidetään visusti silmällä.

"Suuntasimme vähän kameroita uudelleen. Pojat ovat olleet siinä muutamana yönä", kertoo Raitakivi.

Yli 40 vuotta sitten suunniteltujen kaiteiden arvo on Raitakiven mukaan toistakymmentätuhatta euroa kappaleelta. Sulatettuna tai romumetallina arvo olisi satasia, korkeintaan tuhat euroa.

"Ne ovat uniikkeja ja tehty käsityönä antiikkipatinoidusta messingistä. Eivät ole ihan halvimmasta päästä."

Satojen kilojen painoiset kaiteet saattoivat lähteä metallivarkaiden matkaan, sillä Raitakiven mukaan ne näyttävät kuparisilta. Helsingin kaupunki tekee tutkintapyynnön kaidevarkaudesta perjantaina.

Helsingin poliisin mukaan kaupungissa on ollut liikkeellä tällä viikolla kuparivarkaita, jotka ovat vieneet ainakin ikkunapeltejä.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

JoKaGO

Quote from: kekkeruusi on 19.07.2012, 15:49:35
Ostin muuten halvalla hienot metallikaiteet, ajattelin mökille jos laittaisi. ;)

Älä ny helvetissä pilaa mökkiäsi tuollaisilla rumiluksilla!

Kiitos, Kekkeruusi, pistit päivän parhaan  ;D
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Jouko

Näissä "katoamistempuissa" David Copperfield jää toiseksi. Mielenkiinnolla odotamme yhä merkillisempiä materian häviämisiä. :roll:
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

svobo

Meillä oli hieno maa, jossa kupari kiilsi vartioimattomana ulkona auringonpaisteessa, ei ole enää.
"Eilen paluumatkalle Irakiin lähteneillä mieli muuttunut kun olivat nähneet Helsingin. Aikovat palata Saarijärvelle päästäkseen Helsinkiin."
Jani Ilola (@i_lo_la) December 10, 2015

elven archer

Quote from: svobo on 19.07.2012, 18:42:23
Meillä oli hieno maa, jossa kupari kiilsi vartioimattomana ulkona auringonpaisteessa, ei ole enää.
Yllä kiteytyykin kaikki olennainen. Ja kaikesta tästä impivaaralaisesta tylsyydestä on luovuttu vapaaehtoisesti. Kyllä täytyy lainata Obelixin kuolemattomia sanoja: "Hulluja nuo suomalaiset!", jotka hän olisi lausunut, jos olisi Suomessa joskus vieraillut.

Nyt meillä on maa, jossa ei riitä, että aidat vartioivat asioita, vaan nyt niitä perkeleen aitojakin on jo pitänyt alkaa vartioida!

Jouko

Quote from: elven archer on 19.07.2012, 18:49:51

Sanos muuta. Varmaan vartiokoiratkin viedään pihoista ja myydään lihoiksi.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Blanc73

Miten tuollainen voi tapahtua keskellä Helsinkiä huomaamattomasti? Ovatko mustalaiset rakentaneet Bukarestin mannelabrassa stealth-Vectran?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

ike60

Quote from: L. Brander on 19.07.2012, 09:47:19
Kiitos Helsingin päättäjät, kiitos älyvapaa katto yms. larppaajakerhot. Erityisesti kiitokset Helsingin Poliisille, joka lainvastaisesti laiminlöi velvollisuuksiaan ja antoi näiden ammattirikollisten pesiytyä Helsinkiin ja Suomeen. Kunnioitukseni on taas hupussaan, kun näet teidät tekemässä "tärkeää työtänne". Roskajoukko jota kantaa sininen potkupuku...

Tavallisia rivipoliiseja ei tuosta voi syyttää. Jos heillä olisi ollut valtuudet, uskon että asia olisi hoidettu vaikka karkottamalla ne joilla ei ole maassaolon edellytyksiä. Poliisijohto ei kuitenkaan ole tällaiseen tarvittavaa operaatiota käynnistänyt. Lisäksi aina kun poliisi on yrittänyt toimia, se on saanut vastaansa sekalaisen joukon. Käsittääkseni karkotusehdotukset eivät yleensä mene läpi hallinto-oikeuksissa, joten komisariot ovat pitkälti luopuneet niiden tekemisestä.

Pikemminkin tämä on osoitus siitä, että edustuksellisessa demokratiassa pienikin joukko saa halvaannutettua toiminnan, kunhan joukossa on pari riittävän energistä touhoa (muut voivat hyvin olla mukana lähinnä vastakkaisen sukupuolen sylin lämpöä etsimässä, kunhan tekevät rutiinitehtäviä ja tuovat toiminnalle joukkoliikkeen leimaa). Ei siihen päälle tarvita kuin muutama "ihmisrakas" päättäjä, tuomari ja median edustaja, niin kaikki järkevät toimet asiassa voidaan torpata tai ainakin niitä riittävästi viivästyttää.

EDIT. Täydennystä

l'uomo normale

Netti-Iltasanomissa oli kuva niistä kymmenientuhansien eurojen Alvar Aalto-kaiteista. Ja v'''t niissä mitään ihmeellistä ollut. Samaa nykytyyliä kuin missä tahansa muuallakin. Jos joku voisi selittää, miksi ne muka ovat niin suunnattoman paljon arvokkaampia kuin metallin hinta romuttamolla. Taitaa olla samaa ilmiö kuin nykytaiteessa yleensä.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

JoKaGO

Quote from: Jouko on 19.07.2012, 19:03:01
Quote from: elven archer on 19.07.2012, 18:49:51
Quote from: svobo on 19.07.2012, 18:42:23
Meillä oli hieno maa, jossa kupari kiilsi vartioimattomana ulkona auringonpaisteessa, ei ole enää.
Yllä kiteytyykin kaikki olennainen. Ja kaikesta tästä impivaaralaisesta tylsyydestä on luovuttu vapaaehtoisesti. Kyllä täytyy lainata Obelixin kuolemattomia sanoja: "Hulluja nuo suomalaiset!", jotka hän olisi lausunut, jos olisi Suomessa joskus vieraillut.

Nyt meillä on maa, jossa ei riitä, että aidat vartioivat asioita, vaan nyt niitä perkeleen aitojakin on jo pitänyt alkaa vartioida!

Sanos muuta. Varmaan vartiokoiratkin viedään pihoista ja myydään lihoiksi.

Miettikääpäs, millaisena Helsinkiä ja suomalaisia kuvataan kirjassa Valkoliljojen maa, suunnilleen näin:

Suomalaiset ovat hiljaisia vaaleatukkaisia ja -ihoisia, liikkuvat hiljakseen kaupungin katuja, metelöimättä. Kun katua katsoo, näyttää kuin se olisi täynnänsä kauniita valkoliljoja...
Raitiovaunussa huomaan, että rahastajaa ei vaunussa ole. Kuskin vieressä on puulaatikko, johon jokainen laitaa maksunsa matkastaan. Kaikki tekevät niin, vaikka kukaan ei valvo. Kun ihmettelen tätä suomalaiselle ystävälleni, hän kertoo, että suomalaiset eivät usko valvontaan. Ja jos tuohon palkattaisiin joku valvomaan, että kaikki maksavat matkansa oikein, niin kuka takaa, ettei tämä valvoja kavalla rahaa? Pitäisikö hänellekin palkata valvoja? Ja sitten tälle? Jos emme luota toisiimme, tarvitsemme loputtoman pitkän valvontaketjun...

Tuollaista oli 1900-luvun alussa (?). Avainsana on moraali, jonka liian moni suomalainen on menettänyt.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Marjapussi

Quote from: PahaSilmä on 20.07.2012, 12:14:41
Iso muutos tapahtui 1960-luvun lopussa, kun rikollisten fanittamisesta tuli vasemmistolaispiireissä muotia ja tavoite saatiin juntattua yhteiskunnassa läpi.

No "faniteettihan" tätä ennenkin rikollisia kuten Isontalon Anttia ja Rannanjärveä.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

femacco

"Vastassani on ensimmäisiä rakennuksia Yhdysvalloissa. Laittoivat siihen kuparikaton. Tiedätkö mitä nuo tekivät? Arvasit jo"

-PR

Nuutti Hyttinen

Quote from: Marjapussi on 20.07.2012, 12:17:52
Quote from: PahaSilmä on 20.07.2012, 12:14:41
Iso muutos tapahtui 1960-luvun lopussa, kun rikollisten fanittamisesta tuli vasemmistolaispiireissä muotia ja tavoite saatiin juntattua yhteiskunnassa läpi.

No "faniteettihan" tätä ennenkin rikollisia kuten Isontalon Anttia ja Rannanjärveä.

Rangaistuksissa ei kuitenkaan. Silloin oli käytössä vielä kovennettu vankilarangaistus eli kuritushuone ja sellaisia vankeja, joiden vaarallisuus ei edellyttänyt pakkolaitosrangaistusta, käytettiin yleisesti mm. teiden ja lentokenttien rakentamiseen työsiirtolarangaistuksen muodossa.
Ehdolla Helsingissä numerolla 393
oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri
kaupunginvaltuutettu
kaupunkiympäristölautakunnan jäsen

hattiwatti

Eräs mainio kohde vapaalle liikkuvuudelle voisi olla se stalinin urkuja muistuttava metallipömpeli töölönlahden puistossa. Metallia on paljon, helppo irroittaa, ja putketkin vielä voi irroittaa toisistaan eteenpäin sulattamoon kuljetettavaksi. Eikä asutusta ihan lähellä vartioimassa.

Marjapussi

Quote from: hattiwatti on 20.07.2012, 14:52:58

Meinaatko Kekkosslovakian diktaattorin jäänteitä? Stalinin urut sentään olivat yleensä suoraan kuorma-auton lavalla joten ne olivat vieläkin helpompia siirtää.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

JoKaGO

Aamulehti: Kuka ihme tarvitsee varastettuja mattojen pesualtaita?

Punavihervärisokeat kesätoimittajat eivät näköjään sittenkään seuraa forumiamme. Kukahan olisi kyseessä  :facepalm:

http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1194755856133/artikkeli/kuka+ihme+tarvitsee+varastettuja+mattojen+pesualtaita+.html

[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Lemmy

Quote from: Marjapussi on 20.07.2012, 15:04:30
Quote from: hattiwatti on 20.07.2012, 14:52:58
Eräs mainio kohde vapaalle liikkuvuudelle voisi olla se stalinin urkuja muistuttava metallipömpeli töölönlahden puistossa. Metallia on paljon, helppo irroittaa, ja putketkin vielä voi irroittaa toisistaan eteenpäin sulattamoon kuljetettavaksi. Eikä asutusta ihan lähellä vartioimassa.

Meinaatko Kekkosslovakian diktaattorin jäänteitä? Stalinin urut sentään olivat yleensä suoraan kuorma-auton lavalla joten ne olivat vieläkin helpompia siirtää.

Tarkoittanee toisessa päässä merenrannan hujakoilla sijaitsevaa Sibeliuksen urkuharmoonia, Kekkosen ankkalammesta ei saa kun pari hassua valotolppaa irti.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Lodi

Todella rasistista valittaa nyt jostain kaiteen häviämisestä.
Sitä paitsi, varastavathan suomalaisetkin.
Hävetkää kaikki.
Toivottavasti tämä ei lisää rasismia Suomessa !