News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2012-05-14 Vihreä Lanka, Taneli Heikka: Normirasismia

Started by chacha2, 14.05.2012, 12:02:34

Previous topic - Next topic

chacha2

Vihreitten Taneli Heikka on kyllä aika vihainen mies:
QuoteNormirasismia
09:35
SUOMEN KOLMANNEKSI suurimman eduskuntapuolueen lehden johtoon valittiin uusi päätoimittaja. Matias Turkkila on tehnyt uransa rasististen ja natsihenkisten digiaktivistien parissa.
Hän on rakentanut internetverkoston, jonka kautta rasismi Suomessa on arkipäiväistynyt ja tullut hyväksytyksi osaksi suomalaista politiikkaa.

Avoimesti rasistiset kansanedustajat murtautuivat hänen avullaan eduskuntaan vaaleissa 2011. Hän on toiminut kampanjapäällikkönä Suomen tunnetuimmalle maahanmuuttobloggarille, kansanedustaja Jussi Halla-aholle.

Johtavat tiedotusvälineet uutisoivat asian näin:

"Helsinkiläinen Turkkila on maahanmuuttokriittisen Hommaforumin perustajajäsen. Turkkila on kuulunut myös kansallismieliseen Suomen Sisu -järjestöön, mutta luopunut sen jäsenyydestä tänä vuonna. Hän aikoo erota uuden tehtävänsä vuoksi myös Hommaforumista." (TS 4.5)

Rasismista on tullut mediassa maahanmuuttokritiikkiä. Natsihenkisyydestä on tullut kansallismielisyyttä. Perussuomalaisten itse käyttämät ilmaisut on omaksuttu läpi koko median.

Se on valtava propagandavoitto rasisteille ja perussuomalaisille.

Aikoinaan taistolaiskommunistien vaikutus yhteiskuntaan imeytyi sen ytimeen samalla tavalla. Taistolaisilla ihmisten jaottelu perustui yhteiskuntaluokkaan, perussuomalaisilla se perustuu etnisyyteen ja kulttuuriin. Jaotteluja tekevät kommunismin ideologit ja heidän myötäilijänsä nousivat johtopaikoille, kun median valppaus herpaantui. Niillä paikoilla he ovat vieläkin.

Turkkila kertoo uutisissa jättävänsä Hommaforumin ja Suomen Sisun. Tämä riitti toimittajille. Kukaan ei kysynyt, jättääkö hän niiden ajatukset.

Kannattaako hän entisen työnantajansa Halla-ahon ajatusta siitä, että kaikki ihmiset eivät ole samanarvoisia? Tuleeko Perussuomalainen-lehden kulttuuripoliittinen linja olemaan esimerkiksi se Suomen Sisun periaateohjelman kanta, että "yhteiskunnassa, jossa taideteokset elävät lyhyitä aikoja tai jossa taide muistuttaa erehdyttävästi jätettä, ei kukaan voi voida hyvin"?

Onko Turkkila entisen järjestönsä linjoilla siinä, että nykyään "normaalien sanojen käyttö on miltei rikollista"? Mitä tällaisia sanoja Turkkila haluaisi tuoda lehtensä sivuille?

Vielä jonkin aikaa sitten pohdittiin, ovatko rasistit perussuomalaisissa vain marginaalia. Turkkilan nousu puolueen lehden johtoon kertoo, että vihaliikkeen ote puheenjohtaja Timo Soinista on kenties vielä vahvempi kuin on uskottu.

Kirjoittaja on viestintäyrittäjä ja toimittaja. Kirjoitus on julkaistu alun perin 11. toukokuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.
http://www.vihrealanka.fi/blogi/normirasismia

Edit; Artikkelin boldaukset unohtui.
¨It is dangerous to be right in matters about which the established authorities are wrong.¨
Voltaire

"Condemnation without investigation is the height of ignorance"
Albert Einstein

AuggieWren

QuoteRasismista on tullut mediassa maahanmuuttokritiikkiä. Natsihenkisyydestä on tullut kansallismielisyyttä. Perussuomalaisten itse käyttämät ilmaisut on omaksuttu läpi koko median.

Ei mitään ristiriitaa tämän ja tämän välillä tietenkään :facepalm:

Rautalangasta: maahanmuuttokriittisyydestä on media sen kaikissa muodoissaan tosiasiassa leiponut virheellisesti rasismia ja sitten kun padot ovat vuotaneet yli, on otettu liikaa takaisin eli kritiikittä päästetty rasistitkin maahanmuuttokriittisinä seulan läpi. Tämä on yksiselitteisesti toimittajien vika kaikin puolin, alun leimaaminen ja nyttemmin seulan vuotaminen. Yksiselitteisesti ja vain ja ainoastaan toimittajien vika, koska nykyään toimittajat eivät halua tehdä muuta kuin viidakontähtös- ja lautakasajournalismia, ts. kohupaskaa.

Kämyt (kansallismieliset nuivasterit) ovat aina puhuneet nimenomaan kansallismielisyydestä. Kansallismielisyys on mediassa virhelliseesti leimattu natsihenkisyydeksi ja nyt Heikka kehtaa väittää asiaa päinvastaiseksi. Voi jumalauta, mikä taukki.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Siili

Alkuasukas

Heikka voisi lukea sen Lumedemokratiansa uudestaan ja vaihtaa Neuvostoliiton tilalle monikulttuurisuuden. Voisi lopputulos hämmästyttää.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

törö

Heikkaa harmittaa kun periaatteista luopuminen ja mielikuvapuolueeksi ryhtyminen antoikin virheille vain mielikuvan kannatuksen kasvamisesta.

AuggieWren

Quote from: törö on 14.05.2012, 12:12:16
Heikkaa harmittaa kun periaatteista luopuminen ja mielikuvapuolueeksi ryhtyminen antoikin virheille vain mielikuvan kannatuksen kasvamisesta.

Eikös Heikka ollut osa tätä Paavo Lipposen parjaamaa Alma Median Helsingin toimitusta, ts. kokoomukseen päin kallellaan. Ainakin Lumedemokratia on kirjana selkeästi kokoomukseen päin kallellaan, ts. puoluetta kohdellaan suhteessa muihin silkkihansikkain.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Jouko

Pitäisi ymmärtää se, että natseilla tarkoitetaan historiallisesti Saksan Kansallissosialisteja. jotka olivat vallassa 1933-45. Ja Fasisteilla Italiasssa samoihin aikoihin vallassa ollutta puoluetta. Suomesssa oli IKL, Isänmaallinen Kansan Liike, joka oli avoimen kommunistivastainen. Saksassa ja Italiassa oli rasistinen yhteiskuntajärjestys. Rasismi on juuri sitä. Käsitteet pitäisi selvittää itselleen ennen kuin alkaa leimaamaan.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Marjapussi

QuoteAvoimesti rasistiset kansanedustajat murtautuivat hänen avullaan eduskuntaan vaaleissa 2011

Tämä olikin uutta tietoa. Murtauduttiinko eduskuntataloon mahdollisesti takaoven kautta sorkkaraudalla yöaikaan? ;)
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

ekto

Antaako kirjoittaja nyt kunnian perussuomalaisten vaalivoitosta Matiakselle? Eräällä tavalla hän samalla syyllistää puolta miljoonaa suomalaista natseiksi sekä toki tämän foorumin käyttäjiä...

alussaolisana

Quote from: Marjapussi on 14.05.2012, 12:42:14
QuoteAvoimesti rasistiset kansanedustajat murtautuivat hänen avullaan eduskuntaan vaaleissa 2011

Tämä olikin uutta tietoa. Murtauduttiinko eduskuntataloon mahdollisesti takaoven kautta sorkkaraudalla yöaikaan? ;)

Ja avoimesti ääliöt toimittajat murtautuvat Suomen kansan tietoisuuteen - ja usein Vihreän Langan kautta.

Miettikää; kaveri kääntää jutun niin, että persut ovat taistolaisten henkisiä lapsia. Heikka hei, missäköhän se stalinismi oikeasti lymyilee? Itse en pysty kuvittelemaan tähän hätään mitään tyhmempää ajatusta, kuin että maahanmuuttopolitiikan arvostelu = rasismi. Jos joku keksii jotain aivottomampaa, niin olis mielenkiintoista kuulla.
"Harmageddonin tapahtumapaikka sijaitsee nykyisessä Israelissa Afulan kunnassa (38 900 asukasta) ja sinne voi ajaa valtatie 66:a pitkin. Kunta mainostaa itseään sloganilla "Afula, hauska paikka asua"."

Veli Karimies

Jos olisin vihreä, tuntisin syvää myötähäpeää.

ihminen

Quote from: ajuha on 14.05.2012, 12:35:27
Joku ruotsalainen täti on myös huolissaan rasismista Suomessa....

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/05/1547221/suomessa-rasismi-hyvaksytaan-helpommin-kuin-ruotsissa

Samainen täti on naimisissa Suomen vihreiden puheenjohtajan, ministeri Ville Niinistön kanssa.

Että ihmekkös tuo... samasta suunnasta tulee.

Suomitalon renki

Mutta hei,, Heikka on kirjoitellut omilleen. Turha tuota vihreälanka julkaisua on seurata.

DuPont

Quote from: Siili on 14.05.2012, 12:07:20
Heikka vaikuttaa varsin vittuuntuneelta.
Minusta lähinnä häiriintyneeltä.

jmk

Quote from: elven archer on 14.05.2012, 13:55:34
Lumejournalismia.

Taneli "Natsilippu" Heikka on valetoimittaja.

(Heikka kirjoitti 2008 kunnallisvaalien alla faktana lehteen omasta päästään keksimänsä väitteen, että turkulainen kunnallisvaaliehdokas Jiri Keronen "pitää parvekkeellaan natsilippua".)

Joo ei varmaankaan mene Heikalla toimittajan työ (neutraali tiedonvälitys) ja omat poliittiset intohimot yhtään sekaisin, ei toki!

Mansikka

QuoteNormirasismia
Rasismista on tullut mediassa maahanmuuttokritiikkiä. Natsihenkisyydestä on tullut kansallismielisyyttä.

Korjaan: Maahanmuuttokritiikistä on tullut mediassa rasismia. Kansallismielisyydestä on tullut natsihenkisyyttä.

Quote
Turkkila kertoo uutisissa jättävänsä Hommaforumin ja Suomen Sisun. Tämä riitti toimittajille. Kukaan ei kysynyt, jättääkö hän niiden ajatukset.

Minäkin haluaisin tietää tähän vastauksen. Turkkila, jätätkö myös Hommaforumin ja Suomen Sisun ajatukset? Jos jätät, niin mikä on muuttanut mielesi? Jos et jätä, niin miksi jätät nämä organisaatiot?

Ensimmäinen ajatukseni näistä ilmoituksista oli, että nyt on Turkkila kuohittu Ruohonen-Lernerin tasolle.

Antti Tulonen

Quote from: chacha2 on 14.05.2012, 12:02:34
Avoimesti rasistiset kansanedustajat murtautuivat hänen avullaan eduskuntaan vaaleissa 2011. Hän on toiminut kampanjapäällikkönä Suomen tunnetuimmalle maahanmuuttobloggarille, kansanedustaja Jussi Halla-aholle.

Nämä kyseiset kansanedustajat ovat kyllä monissa yhteyksissä kieltäneet olevansa rasisteja, joten miten heitä voisi pitää "avoimesti rasistisina"? "Avoimesti rasistinenhan" tarkoittaa sitä, että henkilö myöntää olevansa rasisti.

Luotsi

No nythän mää sen vasta hokasin: me kaikki ollaan oltu hitlerin uuden inkarnaation johdateltavina kaikki nämä hommavuodet  :flowerhat:
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

ukkometso

Olisi kiva tietää, että  miksi tämä suvisporukka  käy kierroksilla jo puoluelehden päätoimittajavalinnasta. Kuka tietää muiden puoluelehtien/nettisivujen päätoimittajaa ja miksi Turkkilaa pidetään nyt jonakin valtavana peikkona. Senkö takia että hän on fiksu ja pätevä, ja heidän omat porukat ihan puulaakitasoa?

Se nyt on loppupeleissä kait enempi merkkaavaa mitä lehdessä kirjoitetaan ei se kuka on päätoimittaja ja hyväksyy linjan. Siitä sisällöstä voi sitten lätistä niin paljon kuin jaksaa.  Ja rutistaan siitä, oli syytä tai ei

Jos valinta olisi ollut jotenkin huono niin asiasta ei kirjoitettaisi sanaakaan.  Happamia sanoi Heikka pihlajanmarjoista ;)

Ja tämä rasismihömppä on samantyylistä vatkaamista kuin kysymys "joko olet lopettanut hakkaamasta vaimoa". Eli vastasi kuinka vaan niin aina joku pääsee viisastelemaan.
Nerouden ja typeryyden ero?

Neroudella on rajansa.

törö

Quote from: ukkometso on 14.05.2012, 15:31:50
Olisi kiva tietää, että  miksi tämä suvisporukka  käy kierroksilla jo puoluelehden päätoimittajavalinnasta. Kuka tietää muiden puoluelehtien/nettisivujen päätoimittajaa ja miksi Turkkilaa pidetään nyt jonakin valtavana peikkona. Senkö takia että hän on fiksu ja pätevä, ja heidän omat porukat ihan puulaakitasoa?

Nuivat tarvitsisivat suviskommunikoijan ottamaan selville mikä suviksia oikeasti närästää.

http://yle.fi/uutiset/elainkommunikoija_on_uusi_yrittaja_lemmikkibisneksessa/6095075

Blanc73

QuoteNatsihenkisyydestä on tullut kansallismielisyyttä

Heikka on sekaisin, todella sekaisin. Suosittelen rauhoittavaa lääkitystä natsiharhoihin...
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Herbert

Quote from: Blanc73 on 14.05.2012, 15:52:16
QuoteNatsihenkisyydestä on tullut kansallismielisyyttä

Heikka on sekaisin, todella sekaisin. Suosittelen rauhoittavaa lääkitystä natsiharhoihin...

Heikan saksalainen isoisä oli Hitlerin natsiarmeijassa sijoitettuna Suomeen toisen maailmansodan aikaan, jolloin Heikan isä pantiin alulle.
"The problem isn't that Johnny can't read. The problem isn't even that Johnny can't think. The problem is that Johnny doesn't know what thinking is; he confuses it with feeling."

Thomas Sowell

Mansikka

Quote from: Bonaventura on 14.05.2012, 16:28:24
Quote from: Mansikka on 14.05.2012, 14:31:46
Quote
Turkkila kertoo uutisissa jättävänsä Hommaforumin ja Suomen Sisun. Tämä riitti toimittajille. Kukaan ei kysynyt, jättääkö hän niiden ajatukset.

Minäkin haluaisin tietää tähän vastauksen. Turkkila, jätätkö myös Hommaforumin ja Suomen Sisun ajatukset? Jos jätät, niin mikä on muuttanut mielesi? Jos et jätä, niin miksi jätät nämä organisaatiot?

Päätoimittaja Turkkila on vastannut tähän kysymykseen jo täällä Hommalla. Ei jätä ajatuksia.

Missä? Tahdon lukea.

chacha2

Quote from: Mansikka on 14.05.2012, 19:07:15

Tässä.
http://hommaforum.org/index.php/topic,70387.msg1007951.html#msg1007951
¨It is dangerous to be right in matters about which the established authorities are wrong.¨
Voltaire

"Condemnation without investigation is the height of ignorance"
Albert Einstein

Mansikka

Tuotako Bonaventurakin tarkoitit?

Ei kovin uskottava, ja herättää puolestaan kysymään, että onko Turkkila ollut työttömänä ennen tätä, jos nyt päivätyön ohella aika ei enää riitä.

Mansikka

Tässä on sellaista seremoniallista irtisanoutumista. Ammattipoliitikon ainesta, tervemenoa edustukselliseen demokratiaan!

guest584

Quote

Kirjoittaja on viestintäyrittäjä ja toimittaja.

Tarkoititko: kirjoittaja on väärinymmärtäjä ja tyhjäntoimittaja?