QuoteMatts Lindqvist: Analyysi: Ruotsi keskustelee nyt pakolaisista
Kysymys asetetaan nyt yhä avoimemmin ja yhä useammin: Kuinka Ruotsi pystyy ottamaan vastaan niin paljon pakolaisia kuin tänne näyttää tulevan?
Maahanmuuttoviraston tuoreessa ennusteessa puhutaan 100 000 Ruotsiin tulevasta pakolaisesta ensi vuonna, eikä mikään puhu sen puolesta, että pakolaisvirrat olisivat pienenemässä seuraavinakaan vuosina. Se voi tarkoittaa puolta miljoonaa uutta tulijaa muutamassa vuodessa.
Tähän asti Ruotsissa on ollut tabu mainita sanat määrä ja pakolaiset samassa lauseessa. Pakolaiskysymys on tavattoman herkkä. Keskustelu on ollut – ja on edelleen – erittäin polarisoitunutta ja yritykset kyseenalaistaa pakolaiskysymys ja argumentoida sen puolesta, että on raja sille, kuinka suurta se voi olla, kohtaa usein täyslaidallisen ideologisesti ohjattua vastarintaa.
Rasistileimaa jaetaan helposti niille, jotka arvostelevat pakolaisten vastaanottoa.
Esimerkin siitä, kuinka herkkä aihe on, saimme syksyllä 2012, kun Ruotsin TV:n Agenda-ohjelmassa keskusteltiin siitä, kuinka paljon maahanmuuttoa Ruotsi kestää. SVT sai vihaisia syytöksiä, kuinka julkisen palvelun kanava on päästänyt ruutuihin rasismia. Kriitikoiden mukaan jo kysymyksenasettelu itsessään oli rasistinen ja kysymys olisi pitänyt esittää toisin tai sitä ei olisi saanut esittää lainkaan.
Nyt kaksi vuotta myöhemmin on selvää, että kysymys esitetään yhä useammin.
Maahanmuuttoviraston ennuste antoi omalta osaltaan vauhtia keskustelulle, mutta se ei ole ainut syy.
Joidenkin mielestä kaikki alkoi siitä, kun edellinen pääministeri Fredrik Reinfeldt Moderaateista vetosi kuukausi ennen vaaleja, että ruotsalaiset "avaisivat sydämensä" pakolaisille, kun hän samanaikaisesti teki selväksi, että pakolaisten vastaanotosta tulee niin laajamittaista ja kallista, etteivät rahat riitä enempiin investointeihin yhteiskunnassa.
Kriitikoiden mielestä Reinfeldt siis asetti vastakkain pakolaiset ja hyvinvoinnin.
Vähän myöhemmin kristillisdemokraatti Sara Skyttedal kirjoitti Dagens Nyheterissä (29.8.) että Ruotsin on ryhdyttävä "vakavalla ja tosiasioihin perustuvalla tavalla" keskustelemaan siitä rajasta, kuinka paljon turvapaikanhakijoita maa voi ottaa vastaan.
Ja kun maahanmuuttokriittiset Ruotsidemokraatit saivat suurvoiton vaaleissa, ei kukaan enää voinut pidätellä pakolaiskeskustelua.
Viime aikoina monissa oikeistomedian pääkirjoituksissa on viitattu suurten pakolaisvirtojen aiheuttamiin ongelmiin ja monet ovat vaatineet monipuolisempaa keskustelua.
– Tarvitaan kolmas linja ruotsalaiseen pakolaiskeskusteluun – sellainen, joka puolustaa moninaisuutta ja solidaarisuutta, mutta joka samanaikaisesti tunnustaa, että tarvitaan tietty määrä realismia sen suhteen, mikä on vastaanottokykymme, kirjoitti esimerkiksi Anna Dahlberg Expressenissä (9.11.).
Monet suuret sanomalehdet ovat seuranneet esimerkkiä. Dagens Nyheter kirjoitti pääkirjoituksessaan (12.11.), että puuttuu uskottava vastaus siihen, kuinka Ruotsi voi ottaa puoli miljoonaa pakolaista lähivuosina. Svenska Dagbladet kirjoitti (10.11.), että on raja sille, kuinka monta Ruotsi voi ottaa ja että osa "äärimmilleen puristetuista kunnista" kokee jo ohittaneensa sen rajan.
Keskustelijat viittaavat ongelmina muun muassa pakolaisten epätasaiseen jakautumiseen. Osa kunnista ei ota pakolaisia juuri lainkaan, kuten Tukholmaa ympäröivät rikkaat suurkaupunkikunnat, kun taas toiset kunnat ottavat satoja ja jopa tuhansia.
Lisäksi pula uusien tulokkaiden asunnoista on valtavaa ja monien on vaikea saada töitä. Se luo rinnakkaisyhteiskuntia, joissa uusia tulokkaita käytetään hyväksi. Nämä ongelmat pitäisi ratkaista, sanovat ne, jotka haluavat pakolaiskysymyksen asialistalle.
Keskustelua voidaan tarkastella myös sitä taustaa vasten, että nykyiseen politiikkaan ollaan tyytymättömiä. Ruotsidemokraatit hyötyvät, kun ihmiset näkevät ongelmia arjessaan ja kokevat, että valtapuolueet eivät tee mitään heidän hyväkseen.
Moderaateissa, jotka hävisivät vaaleissa eniten Ruotsidemokraateille, vaaditaan nyt tiukempaa pakolaispolitiikkaa. Tuoreessa aloitteessa vaaditaan perheenyhdistämisen kiristämistä.
Mutta vastaherännyttä keskustelua ei katsota hyvällä niiden joukossa, jotka haluavat säilyttää pakeneville ihmisille avoimet rajat. Toisella puolella aitaa on monia poliitikkoja, sekä vasemmistossa että oikeistossa, joka kieltäytyvät puhumasta määristä ja tasoista pakolaisten vastaanotossa.
Niiden joukossa on tiedotusvälineistä etenkin sosialidemokraattisesti suuntautunut Aftonbladet, joka painaa jarrua, kun tulee puhe pakolaisten määrästä. Anders Lindberg kirjoittaa pääkirjoituksessa (27.11.), että "Pakolaispolitiikka on oikeiston pakkomielle" ja että oikeistomedia kuvaa pakenevia ihmisiä "ulkoiseksi uhaksi".
– Eduskuntavaalien jälkeen yhteiskunnallinen keskustelu on muuttunut, kuluu tuskin päivääkään ilman, että oikeistolaisilla pääkirjoitussivuilla kirjoitetaan pakolaispolitiikan ongelmista, kirjoittaa Lindberg.
Liberaalin uutistoimiston politiikantutkija Svend Dahl varoittaa (11.11.) keskustelun seurauksista.
– Todellisten ongelmien ja haavoittuvuuden tunteiden liittäminen maahanmuuton määrään voi johtaa vain yhteen tulokseen: että Ruotsidemokraattien edustamasta ongelmien kuvauksesta tulee vallitseva, kirjoittaa Svend Dahl.
Vastaväittäjät tekevät ehkä toisenlaisen tulkinnan: on todellisuuden kieltämistä olla liittämättä niitä yhteen. Se jos mikä suosisi Ruotsidemokraatteja. (käännös)
Hbl: Analys: Nu debatterar Sverige flyktingar (http://hbl.fi/nyheter/2014-11-30/689041/analys-nu-debatterar-sverige-flyktingar) 30.11.2014
Itken krokotiilin kyyneliä Rutosin suvaitsevaiston puolesta. Nyyh. On sietämätöntä että joudutaan keskustelemaan, avoimesti, maahanmuuton aiheuttamista kustannuksista ja (gasp!) heidän aiheuttamista yhteiskuntavaikutuksista kuten rauhattomuudesta, rikollisuudesta ja muusta ei-toivotusta yhteiskunta-aineksesta.
Maahanmuuton perimmäinen syy on sydämeltään tässä (Aftonbladet muuten aikanaan intoili kovasti tästä videosta, se oli kuulemma cooleinta ikinä):
http://www.liveleak.com/view?i=ffc_1346838274
Quote from: Leijona78 on 03.12.2014, 12:36:54
Maahanmuuton perimmäinen syy on sydämeltään tässä (Aftonbladet muuten aikanaan intoili kovasti tästä videosta, se oli kuulemma cooleinta ikinä):
http://www.liveleak.com/view?i=ffc_1346838274
Video on ruotsalaisesta Grotesco-sarjasta:
http://sv.wikipedia.org/wiki/Grotesco
Toisen kauden ensimmäisestä jaksosta Sverige:
Quote
På valnatten röstas det skånska partiet Svindemokraterna in i riksdagen och dess partiledare. Svinabonden Jöns Jönsson åker till Stockholm för att ta plats i riksdagen. Men väl där möts han av stort missnöje från de övriga partierna och är nära på att ge upp då något oväntat händer. Innehåller låten "Blanda Upp".
Videoon liittyy sellainen pikkuepisoodi, että videolla tumman miehen kanssa sukupuoliyhdyntää esittävä Elin Krantz tapettiin vähän myöhemmin etiopialaisen maahantulijan tekosina.
Sikolätti: Elin Krantz ei pitänyt ruotsidemokraateista (http://rahmispossu.net/reportaasit/elin-krantz-ei-pitanyt-ruotsidemokraateista/)
2011-03-11 Aftonbladet: Tapaus Elin Krantz, ikä 27 ja siihen jäi (http://hommaforum.org/index.php/topic,45014.0.html)
Kannattaa olla tarkkana näissä "keskusteluissa", joita Ruotsissa käydään valtamedian tai ns. monikulttuuristen piirien toimesta. Tosiasiassa ne eivät ole mitään oikeaa keskustelua, joissa otettaisiin oikeasti huomioon maahanmuuttoasioita. Ne ovat sellaista lätinää ja länkytystä. Tarkoitan sitä, että kun NE "kyseenalaistavat" maahanmuuttoa niin siinä kyseenalaistuksessa ei kyseenalaisteta tarkastiottaen sitä, että esim 100 000 koneinsinööriä alkaa olla niinku aivan älyvapaata touhua VAAN kyseenalaistetaan kuntien kapasiteettia ottaa vastaan koneinsinöörejä. Eli kyseenalaistuksella kyseenalaistetaan yhteiskunnan rakenteita, jotta saataisiin rakenteisiin uutta lisäkapasiteettia ottaa entistä enemmän muslimeja maahan.
Tai kun ollaan kyseenalaistavinaan maahanmuuttajien määrää ja, että se aiheuttaa "rinnakkaisyhteiskuntia" ja sosiaalista epävarmuutta niin taaskaan ei kyseenalaisteta itse sitä koneinsinöörien tulvaa vaan ruotsalaisen yhteiskunnan rakenteita, jotka aiheuttavat näitä ongelmia. Eli keskustelu ei tähtää koneinsinöörien tulvan lopettamiseen vaan rakenteiden muuttamiseen, jotta koneinsinöörit pääsevät paremmin mukaan yhteiskuntaan.
Toivottavasti ymmärrätte mitä meinaan.
Kohta Ruotsissa varmaan tehdään pakon edessä jokin päätös, joka myös rajoittaa uusien tulijoiden saapumista. Ja kuten edellisellä kerralla, silloin virrat hyvin mahdollisesti kääntyvät meidän ovellemme. Täytyy toivoa, että tämä tapahtuu sellaisessa vaiheessa vaalikautta, että tilanne päsee heti vaikuttamaan Suomen hallituksen kokoonpanoon ja hallitusohjelmaan. Eikä esim. neljän vuoden viiveellä.
Quote from: Kemolitor on 03.12.2014, 13:13:11
Videoon liittyy sellainen pikkuepisoodi, että videolla tumman miehen kanssa sukupuoliyhdyntää esittävä Elin Krantz tapettiin vähän myöhemmin etiopialaisen maahantulijan tekosina.
Sikolätti: Elin Krantz ei pitänyt ruotsidemokraateista (http://rahmispossu.net/reportaasit/elin-krantz-ei-pitanyt-ruotsidemokraateista/)
2011-03-11 Aftonbladet: Tapaus Elin Krantz, ikä 27 ja siihen jäi (http://hommaforum.org/index.php/topic,45014.0.html)
Joo. Tiesin tuosta. Vihjailin tähän yhdessä postauksessa toisaalla. Tosin on ollut väitettä että tuo videolla oleva henkilö ei ole Elin Krantz. On myös tullut esille video jossa valkoinen nainen ja musta mies harrastavat sukupuoliyhdyntää ja jossa samalla soitetaan Ruotsin kansallislaulu, eli pyritään loukkaamaan mahdollisimman syvästi ns. Ruotsin isänmaallisia. Tämänkin videon nainen on väitteiden mukaan Elin Krantz mutta toiset väittävät ettei ole.
Ainoa mistä on konsensus on että Elin Krantz oli aktiivinen "vi tycker olika" - liikkeessä ja valtavan maahanmuuttoystävällinen ja sitten se että tuo (hänelle ilmeisesti entuudestaan tuntematon) Etiopialainen puistoraiskasi hänet, ja jonka aikana tapahtui jotakin minkä seurauksena E. Krantz kuoli tekopaikalle ja alaston ruumis löydettiin seuraavana aamuna.
Sellaista Ruotsalaista monikulttuurisuutta.
Ruotsin poliitikkojen äkistämä sotku on liian suuri siivottavaksi edes sadan vuoden jaksolla. Toki sotkua tulee koko ajan lisää, koska he eivät ole lopettaneet äkistämistä. He eivät tähän ilmeisestikään pysty, koska ovat maalanneet itsensä nurkkaan ja sen tunnustaessaan he joutuisivat myöntämään vaiennetun opposition olleen oikeassa koko ajan.
Quote from: Juffe on 03.12.2014, 13:45:48
Kohta Ruotsissa varmaan tehdään pakon edessä jokin päätös, joka myös rajoittaa uusien tulijoiden saapumista. Ja kuten edellisellä kerralla, silloin virrat hyvin mahdollisesti kääntyvät meidän ovellemme.
Juuri sellainen on tilanne, mutta viime kerralla Ruotsiin tuli turvapaikanhakijoita vain noin kolmannes siitä mitä nyt. Jos virrat ohjautuvat uudelleen vastaavalla tavalla, meillä on hyvinkin käsissä se 20 000 turvapaikanhakijaa, josta pääministeri Vanhanen vuonna 2009 varoitteli (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339510647.html), mutta jolle uhalle hän kieltäytyi tekemästä mitään.
Todellisuudessa kaksipuolueisessa Ruotsissa ei ole edes aloitettu keskustelua. Keskusteluun tarvitaan vähintään kaksi osapuolta.
Quote from: Roope on 03.12.2014, 15:35:17
Quote from: Juffe on 03.12.2014, 13:45:48
Kohta Ruotsissa varmaan tehdään pakon edessä jokin päätös, joka myös rajoittaa uusien tulijoiden saapumista. Ja kuten edellisellä kerralla, silloin virrat hyvin mahdollisesti kääntyvät meidän ovellemme.
Juuri sellainen on tilanne, mutta viime kerralla Ruotsiin tuli turvapaikanhakijoita vain noin kolmannes siitä mitä nyt. Jos virrat ohjautuvat uudelleen vastaavalla tavalla, meillä on hyvinkin käsissä se 20 000 turvapaikanhakijaa, josta pääministeri Vanhanen vuonna 2009 varoitteli (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339510647.html), mutta jolle uhalle hän kieltäytyi tekemästä mitään.
Vuonna 2009:kin sentään voitiin asioista puhua jonkinverran ääneen:
"Vanhanen muistuttaa, että maahanmuutolla voi vaikuttaa huoltosuhteeseen vain pieniltä osin."
Jos Ruotsin kokoinen maa ottaa jotain 80 000 pakolaista vuodessa ilman juuri minkäänlaista laadunvalvontaa ja se pitää vielä kertoa neljällä perheenyhdistämisien takia niin määrä on liian suuri. Siinä ei ole mitään keskustelemista.
Pakolaiset vain dumpataan ghettoutuviin lähiöihin pärjäilemään omillaan eikä byrokratia ehdi muuta kuin järjestää niille kämpät, tuet ja kielikurssit ja etsiä lisää säilöntäpaikkoja sitä mukaan kun entiset täyttyvät.
Mitään muita syitä mamulähiöiden ongelmiin ei ole kuin pakolaispolitiikka, joka on syvältä perseestä.
Pelastakoot minun puolestani vaikka koko Afrikan kulmilleen notkumaan jos siltä tuntuu, mutta kaikki skeida siitä että kyse on muusta kuin silkasta mielenvikaisuudesta sopii jättää kertomatta.
Quote from: törö on 03.12.2014, 17:25:44

Pitäiskohän Ruotsiin mennä vastaavasti osoittamaan mieltä sikäläiseen maahanmuuttopolitiikkaan kohdistuen. Mahdollinen ympäristöuhka sekin.
vrt.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ruotsalaiset-jarjestot-pyhajoen-ydinvoimala-uhkaisi-ruotsin-elinymparistoa/4393330
Ruotsi-laiva on on hidas kääntää, sellaisen kuopan ovat kaivaneet. (hmm. Meni vertauskuvat sekaisin :) ) Näyttää onneksi siltä että ruotsidemokraatit ovat jonkin verran muutosta saaneet aikaan.
Kevääksi on tulossa uudet vaalit. Mielenkiintoista seurata vaalikamppailua kotimaan taiston ohella.
Quote from: Juffe on 03.12.2014, 13:45:48
Kohta Ruotsissa varmaan tehdään pakon edessä jokin päätös, joka myös rajoittaa uusien tulijoiden saapumista. Ja kuten edellisellä kerralla, silloin virrat hyvin mahdollisesti kääntyvät meidän ovellemme. Täytyy toivoa, että tämä tapahtuu sellaisessa vaiheessa vaalikautta, että tilanne päsee heti vaikuttamaan Suomen hallituksen kokoonpanoon ja hallitusohjelmaan. Eikä esim. neljän vuoden viiveellä.
Tähän liittynee vielä hemmetinmoinen painostuskampanja Ruotsin suunnalta. Suomi on todennäköisin silmätikku. Tulemme varmaan kuulemaan, että Ruotsi on vain syönyt liikaa herkkua ja tarvitsee nyt aikaa sulatteluun. Borg&Vartiainen komppaa, jos Ruotsissa ehditään tehdä päätöksiä ennen Suomen vaaleja. Todennäköisesti ei ehditä.
Persujen olisi hyvä ottaa tämä esille jo vaaleissa ja esittää tiukennuksia turvapaikkapolitiikkaan. Äänestäjät tykkäävät, kun ehdokkaat osoittavat olevansa ajan hermolla ja haasteiden tasalla. Enoch Powellin kuuluisa Birminghamin puhe keväältä 1968 alkaa lauseella "
The supreme function of statesmanship is to provide against preventable evils."
Entä perimmäinen syy siihen että ihminen "joutuu" lähtemään kotimaastaan.
Tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa:
a) Yksi (tai kaksi) valtionpäämies päättää kaunistella työttömyystilastoa. Järjestää kahakan, hädän, (sisällis-) sodan tms. kaaoksen.
Mielellään YK:n myötävaikutuksella.
b) Rotubiologia, sisäsiittoiset kansat tarvitsevat uutta verta.
Kertokaa viisaammat a, b, a ja b, vai c .. ?
Quote from: Leijona78 on 03.12.2014, 15:03:28
Ainoa mistä on konsensus on että Elin Krantz oli aktiivinen "vi tycker olika" - liikkeessä ja valtavan maahanmuuttoystävällinen ja sitten se että tuo (hänelle ilmeisesti entuudestaan tuntematon) Etiopialainen puistoraiskasi hänet, ja jonka aikana tapahtui jotakin minkä seurauksena E. Krantz kuoli tekopaikalle ja alaston ruumis löydettiin seuraavana aamuna.
Elin Kranzin kohtalo muistuttaa Ruotsin tulevaisuutta. Sielläkin huudettiin " Vi gillar olika" ja sitä olikaa sitten tuli tuvan täydeltä. Oli mistä gillata mutta se olika sitten syöksikin valtion perikatoon, vain raiskattu alaston ruumis jäi muistoksi.
Quote from: Lahti-Saloranta on 03.12.2014, 21:47:05
Quote from: Leijona78 on 03.12.2014, 15:03:28
***
Oli mistä gillata mutta se olika sitten syöksikin valtion perikatoon, vain raiskattu alaston ruumis jäi muistoksi.
Nyj jillataan, sanos Sundin.
QuoteTarvitaan kolmas linja ruotsalaiseen pakolaiskeskusteluun – sellainen, joka puolustaa moninaisuutta ja solidaarisuutta, mutta joka samanaikaisesti tunnustaa, että tarvitaan tietty määrä realismia sen suhteen, mikä on vastaanottokykymme
Toivon, ettei Suomessa koskaan tule tarvetta toivoa kolmatta linjaa pakolaiskeskusteluun.
Käytännössä tarve kolmannelle keskustelulinjalle tulisi edellisten linjojen epäonnistuttua ajautuessaan ääripäihin ja marginaaleihin. Olisikohan täälläkin jo aika alkaa kuunnella toinen toisiansa ja lopettaa miekkailu mielikuvitusvihollista vastaan.
Quote from: huhha on 03.12.2014, 19:38:39
Quote from: Juffe on 03.12.2014, 13:45:48
Kohta Ruotsissa varmaan tehdään pakon edessä jokin päätös, joka myös rajoittaa uusien tulijoiden saapumista. Ja kuten edellisellä kerralla, silloin virrat hyvin mahdollisesti kääntyvät meidän ovellemme. Täytyy toivoa, että tämä tapahtuu sellaisessa vaiheessa vaalikautta, että tilanne päsee heti vaikuttamaan Suomen hallituksen kokoonpanoon ja hallitusohjelmaan. Eikä esim. neljän vuoden viiveellä.
Tähän liittynee vielä hemmetinmoinen painostuskampanja Ruotsin suunnalta. Suomi on todennäköisin silmätikku. Tulemme varmaan kuulemaan, että Ruotsi on vain syönyt liikaa herkkua ja tarvitsee nyt aikaa sulatteluun. Borg&Vartiainen komppaa, jos Ruotsissa ehditään tehdä päätöksiä ennen Suomen vaaleja. Todennäköisesti ei ehditä.
Persujen olisi hyvä ottaa tämä esille jo vaaleissa ja esittää tiukennuksia turvapaikkapolitiikkaan. Äänestäjät tykkäävät, kun ehdokkaat osoittavat olevansa ajan hermolla ja haasteiden tasalla. Enoch Powellin kuuluisa Birminghamin puhe keväältä 1968 alkaa lauseella "The supreme function of statesmanship is to provide against preventable evils."
Suomalaiset eivät ole sokeita eikä kuuroja, nyt tulisi PS:n ja Muutoksen ottaa kaikki irti Ruotsin tilanteesta. Nykyiset hallituspuolueet tykkäävät käyttää Ruotsia esimerkkina: "Otetaan lisää humamuja kun Ruotsillakin menee niin hyvin", nyt on aika kovaan ääneen kysyä että jaa mitä sanoittekaan? Menee niin hyvin että mamutus kaataa jo hallituksiakin :)
Quote from: Brandis on 03.12.2014, 23:31:27
QuoteTarvitaan kolmas linja ruotsalaiseen pakolaiskeskusteluun – sellainen, joka puolustaa moninaisuutta ja solidaarisuutta, mutta joka samanaikaisesti tunnustaa, että tarvitaan tietty määrä realismia sen suhteen, mikä on vastaanottokykymme
Toivon, ettei Suomessa koskaan tule tarvetta toivoa kolmatta linjaa pakolaiskeskusteluun.
Käytännössä tarve kolmannelle keskustelulinjalle tulisi edellisten linjojen epäonnistuttua ajautuessaan ääripäihin ja marginaaleihin. Olisikohan täälläkin jo aika alkaa kuunnella toinen toisiansa ja lopettaa miekkailu mielikuvitusvihollista vastaan.
Selvennyksenä pakko kysyä, ovatko Brandöt ja Brandis mahdollisesti jotain sukua keskenään?
Muuten hyvin sanottu.
QuotePopulistit piirtävät politiikan uusiksi
[...]
Ruotsidemokraateille tärkein poliittinen kysymys on maahanmuuton lopettaminen. Ruotsidemokraatit käyttää nyt eri taktiikkaa kuin aiemmin. Kaikki pannaan yhden kortin varaan ja haastetaan maahanmuuttoystävällinen politiikka, johon kaikki muut puolueet ovat sitoutuneet.
Koska Ruotsi on ottanut ja aikoo jatkossakin ottaa vastaan suuret määrät pakolaisia, on kysymys ajankohtaisempi kuin 1990-luvulla. Lisäksi Ruotsidemokraateilla on myös sisäistä painetta toimia. Tavoitteena on pakottaa muut puolueet toimimaan Ruotsidemokraattien kanssa. Tähän asti ne ovat kieltäytyneet ja eristäneet puolueen viitaten sen maahanmuuttajavihamieliseen politiikkaan ja natsijuuriin. Siksi ainoa vaihtoehto on tehdä jonkinlaista poliittiset blokkirajat ylittävää yhteistyötä.
Ruotsissa on edelleen tabu keskustella ongelmista, joita vieraanvarainen pakolaispolitiikka varmastikin tuottaa. Ongelmista keskusteleminen, niiden asettaminen yhteyksiinsä ja mittasuhteiden antaminen on tähän asti ollut yhtä kuin pakolaisten ja maahanmuuton vastustaminen. Tämä luo polarisoitumista ja paljon tilaa Ruotsidemokraateille ottaa asiassa poliittinen aloite. Viime aikoina osa oikeistolehdistä on avannut keskustelua, mutta aihe on herkkä.
Meillä Suomessa maahanmuuttajavihamielisyys oli osa Perussuomalaisten vuoden 2011 vaalikampanjaa, ja puolue otti jytkyvoiton, mutta ei ainoastaan sitä. Valitettavasti Perussuomalaiset onnistui asettamaan maahanmuuttokeskusteluun uuden sävyn ja houkutteli myös muut puolueet tekemään niin.
Perussuomalaisilla ja Ruotsidemokraateilla on yhtymäkohtia, mutta erotkin ovat suuria. Perussuomalaisilla ei ole samanlaista natsitaustaa kuin Ruotsidemokraateilla, ja se on todella merkittävä ero. Molemmat ovat kuitenkin populistisia puolueita.
Maidemme poliittiset perinteet eroavat toisistaan. Meidän koalitiopolitiikassamme kaikki puolueet on otettava huomioon, kun taas blokkipolitiikan Ruotsissa on ollut mahdollista eristää Ruotsidemokraatit. Meillä Perussuomalaiset tekevät nyt kovasti töitä päästäkseen seuraavaan hallitukseen, ja kiemurtelu on hieman huvittavaa. Timo Soini vetää itsensä melkein solmuun vaikuttaakseen valtiomieheltä.
Suomalaisesta näkökulmasta ruotsalaiseen ongelmaan on yksinkertainen ratkaisu: hallitus, jossa on Sosialidemokraatit ja osa oikeistoallianssin puolueista. Ruotsalaisesta näkökulmasta se on melkein mahdoton ajatus – toistaiseksi. Populistipuolueiden suosio näkyy joka tapauksessa poliittisella kartalla ja luo epävarmuutta. (käännös)
Susanna Ginman
Hbl: Populisterna ritar om politiken (http://hbl.fi/opinion/ledare/2014-12-04/690591/populisterna-ritar-om-politiken) 4.12.2014
Oheinen Expressin juttu kertoo hyvin miten ruotsalaiset "keskustelevat" pakolaisistaan. Lisäksi jutusta selviää, että syyrialaiset miehet ovat täysiä lampaita. Jutussa haastatellaan muuatta kymmenvuotiasta Nabil- poikaa, joka tuli isänsä kanssa syyriasta. Nabil tulkkaa isänsä puolesta, joka ei osaa vielä ruotsia. He asuvat Fagerstassa eräässä pakolaiskeskuksessa jo vuoden ja pari kuukautta:
- Nabil- poikani herää joka yö ja itkee äitinsä perään. Vaimoni on Syyriassa odottamassa tilanteen kehittymistä. Pidimme apteekkia Syyriassa, vaimonikin oli apteekkari. Meillä oli hyvä elämä Syyriassa, kaksi autoa, iso hieno talo ja paljon rahaa. Mutta sodan takia jouduimme poikani kanssa pakenemaan.
- Olemme nyt notkuneet täällä pakolaiskeskuksessa yli vuoden. Miksi emme saa asuntoa ja työtä? Tällainen notkuminen on perseestä ja siinä ei ole mitään järkeä. Teidän ruotsalaisten pitäisi vähän ajatella ennenkuin otatte ihmisä maahanne, että onko tällaisessa järkeä. Meidän pitää saada paremmat oltavat. Tekin journalistittkin tulette aina tänne ja kyselette typeriä. Silti mitään ei tapahdu. Käytätte Meitä hyväksi.
Nabilin isä jatkaa:
- Kun sota Syyriassa loppuu joka ikinen syriaanimies palaa takaisin kotiinsa.
http://www.expressen.se/kronikorer/lotta-groning/sverige-oppnar-sitt-hjarta--men-stanger-det-genast-igen/
------------------------------------------------
VMP. Mies jätti muijansa vahtimaan taloa sillä aikaa kun itse lähti Ruotsiin vaatimaan kaikenlaista. Expressin toimittajankuvatus lähtee kyseenalaistuksessaan siitä, että ruotsalaiset ovat ylpeitä ottaessaan pakolaisia. Enempikin kelpaisi. Mutta pitäähän niille reppanoille hankkia hyvät olotkin kun kerran tänne tulevat. Oleskelulupa, työ, kielikurssi yms heti. Heti heti heti.
QuotePopulistit piirtävät politiikan uusiksi
[...]
Meillä Suomessa maahanmuuttajavihamielisyys oli osa Perussuomalaisten vuoden 2011 vaalikampanjaa, ja puolue otti jytkyvoiton, mutta ei ainoastaan sitä. Valitettavasti Perussuomalaiset onnistui asettamaan maahanmuuttokeskusteluun uuden sävyn ja houkutteli myös muut puolueet tekemään niin.
Susanna Ginman
Hbl: Populisterna ritar om politiken (http://hbl.fi/opinion/ledare/2014-12-04/690591/populisterna-ritar-om-politiken) 4.12.2014
Ei se jytky sentään ihan hukkaan mennyt.
Eikös Ruotsissa kyse ole siitä että jotkut kunnat eivät suinkaan ota tuhansia pakolaisia vaan heille sysätään tuhansia pakolaisia kun taas rikkaat kunnat käyttävät rahaa ja vaikutusvaltaansa sen puolesta että heidän kaduillensa ei pakolaisia tule?
Quote from: -PPT- on 06.12.2014, 17:21:20
Eikös Ruotsissa kyse ole siitä että jotkut kunnat eivät suinkaan ota tuhansia pakolaisia vaan heille sysätään tuhansia pakolaisia kun taas rikkaat kunnat käyttävät rahaa ja vaikutusvaltaansa sen puolesta että heidän kaduillensa ei pakolaisia tule?
Juurikin noin, mutta sillä erolla että asiaa ennakoineet kunnat hankkiutuivat vuokra-asunnoista eroon ja voivat nyt hyvällä omallatunnolla levitellä käsiä "ei meillä ole asuntoja, emme voi vastaanottaa".
Pahimmassa vaarassa ovat pikkukylät joissa on suuria tyhjiä kiinteistöjä tai huonosti kannattavia hotelleja.
Maahanmuuttovirasto tekee usein sopimuksen kiinteistön omistajan kanssa kuulematta asukkaita ja yhtäkkiä kylänraitilla hiippailee satoja partalapsukaisia ja kantaväestö joutuu pelkäämään liikkumista ulkona.
Quote from: Roope on 04.12.2014, 02:17:19
Quote
Ruotsidemokraatit käyttää nyt eri taktiikkaa kuin aiemmin. Kaikki pannaan yhden kortin varaan ja haastetaan maahanmuuttoystävällinen politiikka, johon kaikki muut puolueet ovat sitoutuneet.
Puolueet jotka sitovat itsensä ehdottomuuksiin eivät ole osa ratkaisua, vaan osa ongelmaa. Ja politiikan pitäisi olla nimenomaan yhteisten ongelmien ratkomista, ei niiden luomista.
Ruotsissa on epäilemättä puolueita jotka tosiaankin ovat niin hulluja kuin HBL haluaa hehkuttaa kaikkien puolueiden SD:tä lukuunottamatta olevan, mutta vahvasti epäilen että jokaiselta ei-sosialistiselta puolueelta löytyy lopulta se kipuraja, jolla ehdottomuudet alkavat joustaa. Siitä ei vain vielä uskalleta puhua, koska vielä luotetaan siihen, että epäonnistumiset aiemmassa politiikassa pystytään jotenkin pesemään pois. Tästä on kuitenkin tarkoitushakuista tehdä sitä johtopäätöstä, että kaikki "fiksut" puolueet olisivat sitoutuneet vihervasemmiston kiveen kirjoittamaan maahanmuuttopoliittiseen agendaan.
Melkeinpä toivon että punavihreät Ruotsissa menisivät fanaattisuudessansa niin pitkälle että alkaisivat vaatia ihmisten kesämökkien takavarikoimista ja pakottamaan ihmisiä antamaan ylimääräisiä neliöitänsä alivuokralaisille jotta mielipuolinen maahanmuuttosirkus saisi jatkua. Silloin mentäisiin jonkin rajan yli josta ei ole enää paluuta.
Suurin osa ruotsalaisista porvareista jotka suhtautuvat periaatteessa myönteisesti maahanmuuttoon ovat kuitenkin nimbyjä. Maahanmuutto on hienoa kunhan eivät minun nurkilleni tule notkumaan.
/\ Tuo asuntojen ja kesämökkien pakkolunastus on vain ajan kysymys. Se nousee aina toisinaan esille ihan vakavasti. Ja sen ymmärtää. Tänä vuonna maahan tullut enempi ihmisiä kuin Vaasassa on asukkaita, eli yli 70 000. Ensi vuoden arvio on nyt jo 105 000. Asuntoja ei yksinkertaisesti ehditä rakentamaankaan tuota tahtia. Asunnot ovat tiukassa jo ilman arabi-afrikka-joukkuettakin, joten jotain on keksittävä.
Norrtäljen perukoilla maahanmuuttovirasto vuokraa yksityisiltä jo kesämökkejä. Tällä hetkellä se on vapaaehtoista, mutta koska asuntopula alkaa olemaan paniikinomainen niin ei tästä mene enää kauaa pakkolunastuksiin. Nyt maahanmuuttovirasto esim ostaa asuntoja. Naapurini myi asuntonsa maahanmuuttovirastolle, joka asutti kämppään lauman somaleja, jotka eivät käy töissä.
Eli varmaan ensi vuonna alkaa pakkolunastukset.
Reinfeldt on avannut keskustelun omalta osaltaan:
Quote
Ruotsin Reinfeldt haluaa lisää pakolaisia Pohjoismaihin
Ruotsin entisen pääministerin Fredrik Reinfeldtin mielestä Pohjoismaat voivat ottaa huomattavasti nykyistä enemmän pakolaisia. Hän sanoo tanskalaisen Politiken-lehden haastattelussa, että esimerkiksi Ruotsin maaseudulla on vaikka kuinka paljon tilaa.
Reinfeldt on jättämässä tehtävänsä maltillisen kokoomuksen puheenjohtajana. Puolue jäi valtiopäivävaalien jälkeen oppositioon, mutta uudet vaalit ovat tulossa maaliskuussa.
Uudet vaalit laukaisi ja hallituksen kaatoi keskiviikkona ruotsidemokraatit, joka äänesti sosiaalidemokraattien tekemää budjettia vastaan. Puolue perusteli äänestyspäätöstään sillä, että se vastustaa kaikkia budjetteja, jotka lisäisivät maahanmuuttoa.
Ruotsin sosiaalidemokraatit ovat jo aloittaneet vastahyökkäykseen kannatustaan kasvattaneita ruotsidemokraatteja vastaan. Reinfeldtin mukaan kokoomuskaan ei aio tehdä yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa.
STT
ESS: Ruotsin Reinfeldt haluaa lisää pakolaisia Pohjoismaihin (http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/2014/12/07/ruotsin-reinfeldt-haluaa-lisaa-pakolaisia-pohjoismaihin)
Hyvän perinnön jättää Reinfeldt seuraajalleen. Mitenkähän Norjassa ja Tanskassa on hänen puhettaan kommentoitu? Jos kokoomuksen vastahyökkäys ruotsidemokraattien suuntaan on ilmoitus, että voidaan ottaa nykyistäkin enemmän pakolaisia, niin onpahan ovela taktiikka.
Sitkeästi jaksaa STT:kin toistella sitä, että budjetti kaatui koska ruotsidemokraatit äänestivät sitä vastaan, vaikka aivan samalla tavalla kokoomuskin äänesti budjettia vastaan.
Tuo Reinfeldtin juttu sai ainakin Friatidenin kommentointiosastolla karvat pystyyn mm norjalaisilta. "Jos ruotsalaiset haluavat täyttää maansa neekereillä ja arabeilla niin mitä tekemistä meillä norjalaisilla on asian kanssa?"
Quote from: Kemolitor on 07.12.2014, 10:13:56
Reinfeldt on avannut keskustelun omalta osaltaan:
Quote
Ruotsin Reinfeldt haluaa lisää pakolaisia Pohjoismaihin
Ruotsin entisen pääministerin Fredrik Reinfeldtin mielestä Pohjoismaat voivat ottaa huomattavasti nykyistä enemmän pakolaisia. Hän sanoo tanskalaisen Politiken-lehden haastattelussa, että esimerkiksi Ruotsin maaseudulla on vaikka kuinka paljon tilaa.
Reinfeldt on jättämässä tehtävänsä maltillisen kokoomuksen puheenjohtajana. Puolue jäi valtiopäivävaalien jälkeen oppositioon, mutta uudet vaalit ovat tulossa maaliskuussa.
Hyvän perinnön jättää Reinfeldt seuraajalleen.
Minusta tuntuu että Fredrik on liian tyhmä ymmärtääkseen mitään ihmisten siirtymisestä mutta riittävän viisas ymmärtääkseen että hänen poliittinen perintönsä on painolasti. Mistä syystä haluaa sitoa puolueen ja seuraajansa kädet hänen mielipuoliseen politiikkaansa.
Ennenkun Fredrikiltä kysytään mitään ihmisten sijoittamisesta Ruotsin maaseudulle, pitäisi selvittää kuinka paljon kiinteistö- ja maaomaisuutta Reinfeltillä itsellään on, ja tämän jälkeen ottaa siitä puolet pois valtion maahanmuuttolaskun katteeksi. Tämä sosialistien harjoittama ja kannattama ryöstö valtion nimissä, moderaattipoliitikon suusta, on sellaista että lopulta moisia valheita ei usko edes niiden esittäjä. Mutta esittää kuitenkin koska tietää että suuri joukko vasemmistolaisia toimittajia pitää kuulemastaan.
Jos pelkkä tyhjä tila on hyvä syy siirtää kansoja toiseen paikkaan, niin kyllä löytyy huomattavasti tilavampia paikkoja mm. saharasta, siperiasta, gröönlannista ja avaruusmatkailun yleistyessä hieman kauempaakin. Jos kuuhun rakennettaisiin rautatieasema, metroasema, kirjasto, sekä kela, niin se olisi hyvin vetovoimainen paikka määrätyille ryhmille.
Jotenkin vaikeata kuvitella, että edes ruotsalaiset olisivat niin lampaita, että tyynesti hyväksyisivät sen että valtio ryöstää heiltä maa- ja kiinteistöomaisuutta jotta saisi asutettua maahan lisää sellaista porukkaa joka ei alkuunkaan näille leveysasteille edes kuulu.
Toisaalta, ihmisten lamamsmaisuus on asia mitä ei ikinä pidä aliarvioida.
Quote from: -PPT- on 07.12.2014, 15:32:22
Jotenkin vaikeata kuvitella, että edes ruotsalaiset olisivat niin lampaita, että tyynesti hyväksyisivät sen että valtio ryöstää heiltä maa- ja kiinteistöomaisuutta jotta saisi asutettua maahan lisää sellaista porukkaa joka ei alkuunkaan näille leveysasteille edes kuulu.
Ei ainoastaan hyväksy tyynesti vaan raivoisasti ja tarkasti asiaa vaatimalla. Ruotsalaiset eivät ole homogeeninen ja yhdenmukainen joukko ihmisiä. Ruotsi on tarkasti varallisuuden perusteella jakautunut kansakunta jossa omistajat ja köyhät elävät tiukasti toisistaan eristettyinä ja eristyneenä.
Ruotsin köyhät ja vihervasemmistolaiset joilla ei ole omaisuutta, kokevat lopulta vahingoniloa siitä että ne joilla on omaisuutta joutuvat sen menettämään. Ne joiden omaisuus menee tai joiden omaisuuden arvo maahanmuuttobisneksen mukana romahtaa, ovat asiasta todennäköisesti aivan erimieltä.
loppujen lopuksi 100 000 asunnon rakentaminen on pikku juttu sen rinnalla, mitenkä tämä pakoloislauma saadaan muuten kotiutettua. Jotain tekemistä pitäisi keksiä tai maksaa sellaisia korvauksia jotta voi harrastaa. Koulutusta järjestää ja edes osalle työpaikat. 100 000 toimetonta karvalasta on melkoinen armeija, jos ne sattuvat turhautumaan joutenoloon.
QuoteRuotsin Reinfeldt haluaa lisää pakolaisia Pohjoismaihin
Ruotsin entisen pääministerin Fredrik Reinfeldtin mielestä Pohjoismaat voivat ottaa huomattavasti nykyistä enemmän pakolaisia. Hän sanoo tanskalaisen Politiken-lehden haastattelussa, että esimerkiksi Ruotsin maaseudulla on vaikka kuinka paljon tilaa.
Eiköhän sitä ole lähempänäkin tilaa sijoittaa Afrikan pakolaiset kuin Ruotsin maaseutu, vaikkapa Sahara.
Täysin järjetön tokaisu Reinfeldiltä. Luulisi miehen jo tietävän että se tila on ongelmista pienin näissä pakolaiskysymyksissä. Eipä taida monikaan pakolainen tulla toimeen omillaan. Pakolainen sitoo yhteiskunnan resursseja samalla lailla ili sitten maalla tai kaupungissa. Maaseudulla oleskeleva taitaa tulla vielä kalliimmaksi.
Helpointa ja halvinta varmaan olisi myöntää jonkinlaisia etäturvapaikkoja pakolaisille. Eli toimii siten että ei tarvi tulla paikan päälle, mutta sossutuet maksetaan sinne missä ikinä asuukin. Näin elintasopakolaiset saisivat juuri sen mitä ovat tulleet hakemaankin, mutta ei tarvitsisi lähteä mihinkään. Olisi jännä nähdä että kuinka suurelta osin tällainen käytäntö tyrehdyttäisi pakolaisvirtoja.
Koska Viro tarjoaa virtuaalikansalaisuuksia ja odotuksissa on jopa 10 miljoonaa virtuaalikansalaista, niin Ruotsi voisi tarjota virtuaaliturvapaikkoja rajattomasti ilman kansakunnan kurjistumista. Suomessa kansalle tarjotaan virtuaalivaurautta ja jokainen suomalainen voi netistä katsoa seteleiden kuvia rajattomasti.
Riikka Purra viime perjantain seminaarista (http://hommaforum.org/index.php/topic,77485.msg1755227.html#msg1755227), poliittisen korrektiuden vaatimasta oikeaoppisesta terminologiasta ja suomalaisesta maahanmuuttokeskustelusta:
QuoteMaahanmuuton faktoista, terminologiasta ja kynnyksistä
Euroopan parlamentin tiedotustoimisto ja EMN (European Migration Network) järjestivät tänään kolmatta kertaa vuotuisen seminaarinsa. Aiheena oli "Faktat puhuvat? Eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka mediassa", ja esiintyjinä muun muassa meppejä, toimittajia ja virkamiehiä. Aihe on tietysti kutkuttava, mutta ehkä tärkein syy täydemmälle salille kuin koskaan aiemmin oli kuitenkin siinä, että lavalle nousi Jussi Halla-aho. Toistaiseksi "maahanmuuttokriittisin" henkilö kyseisessä tapahtumassa on ollut toissavuonna esiintynyt Sampo Terho.
Kuten tämänlaisissa seminaareissa usein, minkäänlaista yhteisnäkemystä ei tietenkään saatu aikaiseksi. Ihmisten lähtökohdat, ammatilliset ja henkilökohtaiset positiot ovat toisistaan liian poikkeavat. Poliittiset ja ideologiset näkemykset suhtautuvat toisiinsa vihamielisesti.
[...]
Lähes kaikki perinteiset kliseet käväisivät joko esiintyjien tai kommentoijien puheissa. Luulin, että niitä ei voi kuulla enää missään. Kuinka väärässä olinkaan!
Mutta yksi asia oli silti muuttunut.
Kukaan ei enää sanonut minkäänlaisia vastalauseita Halla-ahon analyysille siitä, että Ruotsissa on katastrofaalinen tilanne, pääasiassa maahanmuuton ja maahanmuuttopolitiikan takia.
Kukaan ei väittänyt, että Ruotsissa on asiat paremmin.
Kukaan ei kehottanut meitä ottamaan mallia Ruotsista.
Kukaan ei kieltänyt, etteikö ruotsalainen maahanmuuttopolitiikka olisi epäonnistunut.
Kukaan ei vaatinut kotoutumiseen samanlaisia toimia kuin Ruotsissa.
Kukaan ei vaatinut Suomeen lisää maahanmuuttajia, koska Ruotsissa on niin paljon.
Ehkä tätä pitäisi kutsua edistymiseksi? Vai olisiko mikään muu enää mahdollistakaan, kun armas länsinaapuri on pahemmassa poliittisessa umpikujassa kuin ehkä koskaan?
Mielestäni kyse on eräänlaisista kynnyksistä. Ne pätevät monessa asiassa. Kun tarpeeksi yleisen mielipiteen tai "faktan" vastaista tietoa ja evidenssiä alkaa tulla, mielipide tai "fakta" ei suinkaan ala vähitellen muuttua – sehän olisi noloa, se vaatisi väärässä olemisen myöntämistä. Tämä pätee niin mediaan kuin vaikka puoluepolitiikkaan ja osin jopa tutkimukseen. Muutos tulee usein yhtäkkiä, melkein kuin yhdessä yössä.
Yhtäkkiä Suomessa onkin "huonoja kouluja", vaikka juuri äsken kaikki koulut olivat hyviä – ja tämä uusi totuuus vaatii tietysti uusia toimia.
Yhtäkkiä maahanmuuttajiin liittyykin ongelmia, vaikka juuri hetki sitten niitä ei ollut – ja tämä vaatii tietysti uusia toimia.
Ja nyt, Ruotsissa on kuin onkin ongelmia – ne ovat niin selviä, että niistä ei mieluusti tarvitse edes puhua – vaikka juuri hetki sitten Ruotsi oli se maa, josta meidän piti ottaa oppia. Ja – nyt on kai jo selvää – tämä tietysti vaatii erityisiä uusia toimia.
Tänään kuulimme myös, että kotoutumispolitiikkamme on sittenkin onnistunut kohtuullisesti, kunhan vain otamme tarpeeksi pitkän tarkastelujakson. Tai vertaamme... Ruotsiin!
Hesarin pääkirjoituksissa tämä Ruotsi-kynnys ylittynee lähiaikoina. Yhtenä aamuna vain saamme lukea, että "koska Ruotsissa maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut, tulee meidän..." ja niin edelleen. Kaksi päivää sitten jo saimme lukea, että Ruotsin pitää nyt oppia uusia tapoja (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1417588524199). Ajatelkaa, Hesari ojentaa ruotsalaisia siitä, miten toisinajattelevaa puoluetta tulee kohdella!
[...]
Lopuksi kiitetään kauniisti (onhan se sentään meppi) ja myös todetaan, että ei kyllä persujen ikkunoita saa rikkoa (onhan tämä kuitenkin demokratia).
Ja kaikesta täytyy voida puhua! Kunhan muistaa terminologian ja faktat.
Riikka Purra (http://riikkapurra.net/2014/12/05/maahanmuuton-faktoista-terminologiasta-ja-kynnyksista/) 5.12.2014
Quote from: flammee on 07.12.2014, 18:49:12
Helpointa ja halvinta varmaan olisi myöntää jonkinlaisia etäturvapaikkoja pakolaisille. Eli toimii siten että ei tarvi tulla paikan päälle, mutta sossutuet maksetaan sinne missä ikinä asuukin. Näin elintasopakolaiset saisivat juuri sen mitä ovat tulleet hakemaankin, mutta ei tarvitsisi lähteä mihinkään. Olisi jännä nähdä että kuinka suurelta osin tällainen käytäntö tyrehdyttäisi pakolaisvirtoja.
Tällainen käytäntö, paitsi, että se on täysin teoreettinen mielestäni, loisi suuremmat mahdollisuudet tukien keinottelulle kuin maksajan maassa tapahtuva oleskelu. Oikeille pakolaisille on perustettava pakolaisleirejä kansainvälisellä tuella sinne missä niitä tarvitaan kuten nykyisinkin, mutta rahankäyttöä on valvottava tarkasti ja toiminta pidettävä asianmukaisena. Tätä varten on jo YK:lla kaikki olemassa, mutta valvonta 'kusee' ja pahasti.
Eksoottista ja elinvoimaisempaa kulttuuria voi käydä halukkaat ihastelemassa ulkomailla, omaan laskuun. Vapaaehtoinen ja lahjoituksin rajoitettu kehitysapu toimisi myös tarkoituksenmukaisesti ja silloin saisi päättää itse ketä haluaa tukea.
Maahanmuutto pitäisi olla ainoastaan työperusteista ja laillista. Ilman papereita ei ketään saisi päästää maahan. Jos maassa oleskeleva henkilö haluaisi tuoda maahan esim. puolison itselleen, hänen pitäisi sitoutua elättämään maahantulija esim. viiden vuoden ajan.
Quote from: ArtturiE on 07.12.2014, 18:49:12
Maahanmuutto pitäisi olla ainoastaan työperusteista ja laillista. Ilman papereita ei ketään saisi päästää maahan. Jos maassa oleskeleva henkilö haluaisi tuoda maahan esim. puolison itselleen, hänen pitäisi sitoutua elättämään maahantulija esim. viiden vuoden ajan.
Minua on ihmetyttänytkin pari asiaa Ruotsin maahanmuuttoa koskien, joihin en ole saanut oikein järkeviä vastauksia.
Nimittäin 95 % nykyisistä pakolaisista- siis sompuista, syyrialaisista, afgaaneista ja palestiinalaisista eivät omista mitään papereita. Sompuista sen voi uskoakin, sillä eihän siellä ole mitään hallintoa, joka kirjoittelee papereita. Mutta miksi syriaanit hävittävät paperinsa ennen maahantuloa? Ruotsin laissa sanotaan, että turvapaikkaa hakevan pitää pystyä todistamaan henkilöllisyys ja hänellä on puoli vuotta aikaa tehdä se. Silti he saavat automaattisesti turvapaikan.
Mitä en ymmärrä? Miksi näitä paperittomia päästetään siis laillisesti maahan?
Quote from: Riikka Purra"Muutos tulee usein yhtäkkiä, melkein kuin yhdessä yössä."
Kyse ei ole muutoksesta, vaan siitä, että todisteet ovat jo niin vastaan sanomattomat, ettei valehteleminen enää onnistu, joten kelkka käännetään siten, ettei mitään tarvitsisi tunnustaa.
Tätä jatketaan sitten niin pitkään kuin ideologiasta mitään on jäljellä.
Quote from: Roope on 08.12.2014, 03:23:25
Riikka Purra viime perjantain seminaarista (http://hommaforum.org/index.php/topic,77485.msg1755227.html#msg1755227) ...
Homman ketju seminaarista videolinkkeineen on täällä: http://hommaforum.org/index.php?topic=97527.new#new
Quote from: valla_valla on 08.12.2014, 11:13:59
Mitä en ymmärrä? Miksi näitä paperittomia päästetään siis laillisesti maahan?
"Jotta heille voitaisiin tarjota hyvinvointipalveluja, jotka eivät ole muilta pois", sanoi Jaakonsaari seminaarissa, johon edellisessä viestissä viittasin.