http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288778124779.html?pos=ok-nln
Suomalainen islamistitaistelija dokumentissa: Haluan tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista
Tänään Amsterdamissa ensi-iltansa saavassa dokumentissa esiintyy lukuisia terroristijärjestöihin liittyneitä henkilöitä, jotka ovat lähtöisin Tanskasta, Hollannista, Englannista, Norjasta – ja Suomesta.
Terroristijärjestöihin liittyneistä miehistä kertova tanskalainen Warriors from the North -dokumentti (suom. Soturit pohjoisesta) saa ensi-iltansa tänään kansainvälisellä IDFAn dokumenttielokuvafestivaalilla Amsterdamissa. Dokumentti esitetään myös Ylellä joulukuussa.
Yhdessä noin puolitoista minuuttia kestävässä kohtauksessa naamioitunut mies tuijottaa suoraan kameraan ja kertoo suomeksi lievällä korostuksella:
- Minun nimeni on Mohammed Muse. Mä ilmoittauduin Al-Shabaabiin koska halusin... halusin puolustaa omaa maatani. Olin yksinäinen poika, koulussa ja töissä myös. Sen takia päätin tulla tänne Somaliaan.
Nimi on todennäköisesti keksitty, mutta dokumentaristit ovat varmistaneet, että haastateltava on Suomessa kasvanut mies.
Taistelija jatkaa kertomustaan uhkauksella, edelleen suomeksi puhuen:
-En oikein tiedä miksi, tein vain niin. (Haluan) tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Koska mä en kiinnostu mun elämästä enää yhtään.
Naamioitunut mies ei kuitenkaan ole täysin varma, palaako hän Suomeen enää koskaan:
- Mä rakastan teitä ja tiedoksi vaan, että tulen ehkä takaisin Suomeen. En oikein tiedä. Voi olla etten palaa enää ikinä kotiin.
Kyltymättömällä tappohalulla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa! Veikkaan, että sillä on kuitenkin paljon tekemistä vasemmistolaisuuden kanssa, koska tuskin muutoin vasemmiston vankkumattomana kannattajana tunnettu professori Hämeen-Anttila asiasta niin paljoa jatkuvasti parhain päin puhuisi.
Onhan se hyvä että jotain kunnianhimoa sentään löytyy. Vähän kun pääsee suorittamisen makuun niin voi palata Suomeen ja ryhtyä vaikka kouluammuskelijaksi. Enää ei tarvitse olla syrjäytynyt.
Quote- Mä rakastan teitä ja tiedoksi vaan, että tulen ehkä takaisin Suomeen. En oikein tiedä. Voi olla etten palaa enää ikinä kotiin.
Et tule. Jos edes yrität, niin saat kyllä kenkää virallisilta tai epävirallisilta tahoilta.
Quote from: törö on 22.11.2014, 13:36:30
Onhan se hyvä että jotain kunnianhimoa sentään löytyy. Vähän kun pääsee suorittamisen makuun niin voi palata Suomeen ja ryhtyä vaikka kouluammuskelijaksi. Enää ei tarvitse olla syrjäytynyt.
Monikulttuurisen kouluammuskelijan vakanssia eivät hyvät ihmiset ole palkkataulukkoon vielä keksineetkään.
Quote from: foobar on 22.11.2014, 13:38:31
Quote from: törö on 22.11.2014, 13:36:30
Onhan se hyvä että jotain kunnianhimoa sentään löytyy. Vähän kun pääsee suorittamisen makuun niin voi palata Suomeen ja ryhtyä vaikka kouluammuskelijaksi. Enää ei tarvitse olla syrjäytynyt.
Monikulttuurisen kouluammuskelijan vakanssia eivät hyvät ihmiset ole palkkataulukkoon vielä keksineetkään.
Yhteisökuiskaajan avuksi voisi perustaa yhteisöammuskelijan viran. Sitten voitaisiin toimia tehokkaasti myös tilanteissa, joissa pelkkä kuiskaaminen ei riitä.
Quote- Minun nimeni on Mohammed Muse. Mä ilmoittauduin Al-Shabaabiin koska halusin... halusin puolustaa omaa maatani. Olin yksinäinen poika, koulussa ja töissä myös. Sen takia päätin tulla tänne Somaliaan.
-En oikein tiedä miksi, tein vain niin. (Haluan) tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Koska mä en kiinnostu mun elämästä enää yhtään.
Mamujen radikalisoituminen on suoraa seurausta kantaväestön torjuvista asenteista ja rakenteellisesta rasismista. Integraatio on epäonnistunut, koska suomalainen yhteiskunta ei kykene tarjoamaan maahanmuuttajanuorille tulevaisuuden näköaloja. Tätähän meille on toitotettu pitkin syksyä. Taitaa olla sen sorttinen dokkari, että ainakin hyysäreiden keskuudessa suosio on taattu. Taas pääsee syyllistämään suomalaisia.
QuoteNaamioitunut mies ei kuitenkaan ole täysin varma, palaako hän Suomeen enää koskaan:
- Mä rakastan teitä ja tiedoksi vaan, että tulen ehkä takaisin Suomeen. En oikein tiedä. Voi olla etten palaa enää ikinä kotiin.
Typerintä koko asiassa on se että miehen palaaminen Suomeen on oikeasti vain hänestä itsestään kiinni. Tulee, jos on tullakseen. Maamme viranomaiset ainakaan eivät tee mitään tämän estämiseksi. >:(
QuoteMä ilmoittauduin Al-Shabaabiin koska halusin... halusin puolustaa omaa maatani.
Terve menoa vaan, Suomi ainakaan ei ole tämän miehen oma maa, siitä olemme kaikki yhtä mieltä.
Otamme ilon kyyneleet silmissä takaisin. Toivottavasti saa toteuttaa unelmansa. http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/74551-isku-keniassa-bussi-pysaytettiin-ei-muslimit-surmattiin Mutta siellähän se kultainen lapsi jo keppostelee. Mannerheimin risti(Tai Mohammedin Sirppi) kultaisilla lehvillä ja kutsu presidentin linnaan. Eduskunnassa järjestettävä kyselytunti kuinka rakastamme Mohammedin takaisin arvoyhteisömme jäseneksi. Kuntoutusta ja kriisiterapiaa. Rahaa on löydyttävä! Mekin rakastamme sinua Mohammed!
"Rakkaus on elämäntarkoitus"
- Vladimir Putin
Kun Mohammed Muse pääsee vihdoin kiireiltään Suomeen, hänellä on valmiina sotaveteraani-status. Lisäksi häntä kilvoitellen pyydetään Tanssii tähtien kanssa, Uutisvuoto, Napapimppi, Vinoshow... jne hupailuihin.
Nouseva tähti, jonka haastattelusta maksetaan 10 x Nykäsmatti!
Quote from: B52 on 22.11.2014, 13:30:47
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288778124779.html?pos=ok-nln
Suomalainen islamistitaistelija dokumentissa: Haluan tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista
Olin yksinäinen poika, koulussa ja töissä myös. Sen takia päätin tulla tänne Somaliaan.
Jaa että töissä myös?
Voi voi sentään kun meille on juuri todisteltu tiedostavien taholta että ilman töitä olevat syrjäytyvät ja radikalisoituvat, miten tässä nyt näin on päässyt käymään että työpaikkakin on jäänyt ?
Jos kaikki ne suomalaiset jotka joko jatkuvasti tai hetkittäin tuntevat olonsa yksinäiksi, ryhtyisivät tappotöihin niin tämä maa ei juurikaan Somaliasta eroisi....Aina löytyy syy toteuttaa kulttuurinsa ja uskonnon nimissä tappamista ja se syy on aina muissa, kuinka ollakkaan.
Kun HS - oliko se eilen - kertoi näistä syytetyistä, jotka täällä Suomessa ovat rahoittaneet Al-Shabaabia niin siinä oli taas harhaanjohtavaa tietoa. Yksi syytetyistä kertoi, että hän ei hyväksy viattomien tappamista!
Tämä kuulosti toimittajan mielestä kauniilta, eikä toimittaja sitten pyytänyt täsmennystä siitä kuka on viaton ja kuka ei! Jos kyseessä on aito muslimi niin ainoastaan muslimit ovat viattomia, juutalaiset, kristityt ja muut vääräuskoiset ovat vapaata riistaa!
Eli taas kerran HS johti lukijoita harhaan!
Quote from: CaptainNuiva on 22.11.2014, 14:27:29
Quote from: B52 on 22.11.2014, 13:30:47
Olin yksinäinen poika, koulussa ja töissä myös. Sen takia päätin tulla tänne Somaliaan.
Jaa että töissä myös?
Voi voi sentään kun meille on juuri todisteltu tiedostavien taholta että ilman töitä olevat syrjäytyvät ja radikalisoituvat, miten tässä nyt näin on päässyt käymään että työpaikkakin on jäänyt ?
Eiköhän tässä ole kyse siitä, ettei suomalainen yhteiskunta ole ymmärtänyt millaisia töitä somaleille sopii antaa. Sellaisia, joissa palkkaa saa enemmän kuin ehtii kuluttaa ja joiden sisältönä on vain vääräuskoisten kyykyttäminen. Kyllähän siitä radikalisoituu, että joutuu tekemään töitä samalla tapaa kuin muutkin. Ei sellaista täydellisen ihmisen aivot kestä.
Quote from: Defend Finland! on 22.11.2014, 14:34:31

Eivät pelkästään juutalaiset, kristityt ja muut vääräuskoiset. Myös harhaoppiset muslimit kuuluu alistaa tai tappaa, jos parempaa ei keksi. Ja harhaoppisen löytää kyllä jos vähänkään sattuu kismittämään. Tämän vuoksihan muslimit tuntuvat olevan käytännössä ikuisessa keskinäisessä sodassa tuolla Lähi-Idässä...
Tappamisen halustaan huolimatta ei valtio halua lopettaa hänen tukemistaan erilaisilla sosiaalituilla. Tämän johdosta kaveri kuuluu suomenpalkka-armeijaan ja sen etujoukkoihin.
"Hyväksyn tämän!", huuti Äärisuvaitsija(TM) kun häneltä päätä irti leikattiin.
Tämäkin tullaan vielä näkemään. Ainakin tällä menolla.
Quote from: foobar on 22.11.2014, 14:35:39
Quote from: CaptainNuiva on 22.11.2014, 14:27:29
Quote from: B52 on 22.11.2014, 13:30:47
Olin yksinäinen poika, koulussa ja töissä myös. Sen takia päätin tulla tänne Somaliaan.
Jaa että töissä myös?
Voi voi sentään kun meille on juuri todisteltu tiedostavien taholta että ilman töitä olevat syrjäytyvät ja radikalisoituvat, miten tässä nyt näin on päässyt käymään että työpaikkakin on jäänyt ?
Eiköhän tässä ole kyse siitä, ettei suomalainen yhteiskunta ole ymmärtänyt millaisia töitä somaleille sopii antaa. Sellaisia, joissa palkkaa saa enemmän kuin ehtii kuluttaa ja joiden sisältönä on vain vääräuskoisten kyykyttäminen. Kyllähän siitä radikalisoituu, että joutuu tekemään töitä samalla tapaa kuin muutkin. Ei sellaista täydellisen ihmisen aivot kestä.
Totta, hyvinkin mahdollista myös näin.
Tiedostavat ja suvikset aikansa tätä pureskeltuaan kohottavat syyllistävät sormensa kohti suomalaisia ja kysyvät:
Miksi ei saanut Muhammed olla työssään "Like a boss"? Nyt monia kuolee suomalaisten rasistisuuden vuoksi...
Quote from: B52 on 22.11.2014, 13:30:47
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288778124779.html?pos=ok-nln
Suomalainen islamistitaistelija dokumentissa: Haluan tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista
Olenkin aina ihmetellyt sitä että kuinka se huoltosuhde paranee näiden superosaajien maahantuonnilla. Nyt sen taisin oivaltaa. Pienellä ohjauksella ja intohimojen kohdennuksella tämäkin sankari voi merkittävästi parantaa huoltosuhdetta.
Quote from: SimoMäkelä on 22.11.2014, 14:36:55
Tyyppi tulee vielä olemaan suvaitsevaiston lempilapsi. Nyt on tilaisuus yber-suvaitevaisuudelle.
Mitä mahdottomampi ongelma ratkaistavaksi, sitä suurempi on palkinnon ansaitseva kunnia yrittää ratkaista se. Strategioita on monia; sinisilmäisemmät kympin tytöt uskovat kykenevänsä muuttamaan rakkaudellaan ja ymmärtäväisyydellään (sekä sen institutionalisoinnilla veronmaksajien huoleksi) henkilön toiseksi ja muuttavansa tämän tekoihinsa addiktoituneen murhaajan 60-luvun pitkätukkahipiksi.
Kyynisemmät vanhemmat tantat käyttävät poisselittämisstrategiaa, jossa löydetään tuhansittain kulmia lähestyä asiaa niin, että syyksi murhiin voidaan havaita jokin epäsuora asia niiden tekijään liittyvien ominaisuuksien sijaan, ja keksitään tapoja nähdä teot vastentahtoisina oireina näistä muista vääryyksistä. Koska nämä vanhemmat tantat ovat yleensä taustaltaan erittäin punaisia, he ehdottavat ratkaisuksi ongelmaan Suomen ja koko maailman muuttamista Neuvostoliitoksi. No, he eivät sano sitä nimeä tai aatetta ääneen, koska edellisellä yrittämällä siihen jotenkin tarttui paha haju.
Sitä ihmettä emme tule näkemään että maailmanparantajavasemmisto tunnistaisi tässä henkilössä rikollista, joka ansaitsee ainoastaan elinkautisen kiven sisällä. Se ei ole mahdollista, koska ideologia kertoo hyville ihmisille maailman luonteen - maailma ei, vaikka nenän edessä seisoisi murhaamisen iloista raivoava, profeetan kannusteita resitoiva muslimi verinen kirves kädessä ruumiskasan äärellä.
Quote from: Nuivake on 22.11.2014, 14:46:10
"Hyväksyn tämän!", huuti Äärisuvaitsija(TM) kun häneltä päätä irti leikattiin.
Tämäkin tullaan vielä näkemään. Ainakin tällä menolla.
On nähty jo. Huuto "kauan eläköön toveri Stalin" kuultiin useasti NKVD:n teloitusosastojen edessä. Samaa hourehtimista.
Quote from: Isäntä ja loinen on 22.11.2014, 13:47:35
Quote- Minun nimeni on Mohammed Muse. Mä ilmoittauduin Al-Shabaabiin koska halusin... halusin puolustaa omaa maatani. Olin yksinäinen poika, koulussa ja töissä myös. Sen takia päätin tulla tänne Somaliaan.
-En oikein tiedä miksi, tein vain niin. (Haluan) tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Koska mä en kiinnostu mun elämästä enää yhtään.
Mamujen radikalisoituminen on suoraa seurausta kantaväestön torjuvista asenteista ja rakenteellisesta rasismista. Integraatio on epäonnistunut, koska suomalainen yhteiskunta ei kykene tarjoamaan maahanmuuttajanuorille tulevaisuuden näköaloja. Tätähän meille on toitotettu pitkin syksyä. Taitaa olla sen sorttinen dokkari, että ainakin hyysäreiden keskuudessa suosio on taattu. Taas pääsee syyllistämään suomalaisia.
Kantaväestön torjuvat asenteet ja suomalaisen yhteiskunnan rakenteellinen rasismi on tukahduttanut maahanmuuttajanuoren omasta kulttuuritaustastaan lähtöisin olevan halun tappaa rajoittamattomasti ihmisiä. Siksipä integraatio onkin epäonnistunut ja ahdistuneen maahanmuuttajanuoren on ollut pakko lähteä toteuttamaan oikeutettuja kulttuurillisia tarpeitaan rakenteellisesta rasismista vapaassa ilmapiirissä.
Quote from: foobar on 22.11.2014, 14:38:05
Quote from: Defend Finland! on 22.11.2014, 14:34:31
Kun HS - oliko se eilen - kertoi näistä syytetyistä, jotka täällä Suomessa ovat rahoittaneet Al-Shabaabia niin siinä oli taas harhaanjohtavaa tietoa. Yksi syytetyistä kertoi, että hän ei hyväksy viattomien tappamista!
Tämä kuulosti toimittajan mielestä kauniilta, eikä toimittaja sitten pyytänyt täsmennystä siitä kuka on viaton ja kuka ei! Jos kyseessä on aito muslimi niin ainoastaan muslimit ovat viattomia, juutalaiset, kristityt ja muut vääräuskoiset ovat vapaata riistaa!
Eivät pelkästään juutalaiset, kristityt ja muut vääräuskoiset. Myös harhaoppiset muslimit kuuluu alistaa tai tappaa, jos parempaa ei keksi. Ja harhaoppisen löytää kyllä jos vähänkään sattuu kismittämään. Tämän vuoksihan muslimit tuntuvat olevan käytännössä ikuisessa keskinäisessä sodassa tuolla Lähi-Idässä...
ISIL:n tapauksessa harhaoppisia on helppo löytää kun al-Qaidakaan ei edusta heikäläisille riittävän puhdasta islamia.
Quote from: Defend Finland! on 22.11.2014, 14:34:31
Kun HS - oliko se eilen - kertoi näistä syytetyistä, jotka täällä Suomessa ovat rahoittaneet Al-Shabaabia niin siinä oli taas harhaanjohtavaa tietoa. Yksi syytetyistä kertoi, että hän ei hyväksy viattomien tappamista!
Tämä kuulosti toimittajan mielestä kauniilta, eikä toimittaja sitten pyytänyt täsmennystä siitä kuka on viaton ja kuka ei! Jos kyseessä on aito muslimi niin ainoastaan muslimit ovat viattomia, juutalaiset, kristityt ja muut vääräuskoiset ovat vapaata riistaa!
Eli taas kerran HS johti lukijoita harhaan!
Mitä muuta voi odottaa lehdeltä, joka kuvasi Tampereen tuhopolttajaa "mukavaksi kaveriksi", lähteenä oli kaverin oma kuvaus itsestään Facebook sivullaan. Enpä muista HS:n koskaan kuvanneen kantistappajaa mukavaksi kaveriksi.
Quote from: Keza on 22.11.2014, 18:44:05
***
Mitä muuta voi odottaa lehdeltä, joka kuvasi Tampereen tuhopolttajaa "mukavaksi kaveriksi", lähteenä oli kaverin oma kuvaus itsestään Facebook sivullaan. Enpä muista HS:n koskaan kuvanneen kantistappajaa mukavaksi kaveriksi.
Mukavan Oloiset Pojat sen sijaan on klassikko. Liittyyhän siihen jalkapalloa, joukkotappelu ja astaloita.
Loppupäätelmä: "mukavan oloisia poikia". Partalapset vauhdissa.
Quote from: keksitty nimi- Minun nimeni on Mohammed Muse. Mä ilmoittauduin Al-Shabaabiin koska halusin... halusin puolustaa omaa maatani. Sen takia päätin tulla tänne Somaliaan.
-En oikein tiedä miksi, tein vain niin. (Haluan) tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista.
Logiikan helmi, mutta ei niin kovin harvinainen tuollapäin, eikä erityisesti tuossa porukassa.
Al-Shabaabin työnäyte oman maan puolustamisesta. (http://yle.fi/uutiset/al-shabaab_ilmoittautui_kenian_bussihyokkayksen_tekijaksi/7645675)
Quote"Ääri-islamilaiset al-Shabaab-kapinalliset ilmoittautuivat Kenian bussi-iskun tekijäksi. Al-Shabaabin mukaan isku oli kosto Mombasan moskeijoihin tehdyistä poliisiratsioista."
Sillälailla, Al-idiootit kostavat kenialaisessa kaupungissa kenialaisten poliisien tekemän ratsian kenialaisiin moskeijoihin, tappamalla kenialaisia matkustavaisia Kenian maaperällä.
Rankkaa on Al-idioottien oman maan puolustus.
Quote"Aiemmin tänään Kenian poliisi kertoi asemiesten hyökänneen linja-autoon, etsineen kaikki ei-muslimit ja tappaneen heidät. Yhteensä hyökkääjät tappoivat 28 ihmistä."
Näin ratsia tuli kostetuksi, ja oma maa puolustettua.
Se linja-auto oli Kenian sisäisen liikenteen vuoro, eikä edes menossa Mombasan lähellekään.
Otetaan uusiksi tuon vääränimisen
oman maan puolustajan viimeinen lause:
Quote"-En oikein tiedä miksi, tein vain niin. (Haluan) tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista."
Tuo nimittäin sopii varsin hyvin tämän Kenian viimeisimmän iskun selittäjäksi ja kertojaksi.
Ainakin tavoitteet korkealla. Meinaakohan tappaa somaleja vai kenialaisia? Vai käykö ihan kaikki?
Ulkoministeriössä ollaan varmaan jo valmistauduttu siltä varalta, jos Somalia käyttää kuolemanrangaistusta tätä terroristia kohtaan. Terroristi pitää saada Suomeen, ettei häntä tapeta. :flowerhat:
Quote from: foobar on 22.11.2014, 13:35:09
Kyltymättömällä tappohalulla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa!
Noin mullekin sanottiin. Nuoremman poikani ristiäisissä ihan fiksu pappi oli kastajaiskahveilla pitkään, viihtyi sukumme seurassa, kaunis kevätpäivä, rivitalo pikkupihoineen. Jotenkin keskustelu ajautui Iranin tilanteeseen, elettiin Khomeinin valtaan nousun aikaa. Pidin mielestäni fiksun puheenvuoron, jossa ihmettelin, miten maailman käy, kun Islam leviää. Se on niin sotaisa uskonto. Pappi melkein hyppäsi pystyn ja kiisti sotaisuuden. Ja väitti (aivan oikein) että hallitsijat käyttävät Islamia hyväkseen valtapyrkimystensä kanssa. Vaihdoimme puheenaihetta.
Eli n. vuonna 20 EHS (ennen Homman^^^ syntymää) olin jo jyvällä, vähän kuin sokea kana.
Quote from: Pollard on 22.11.2014, 20:08:28
Ainakin tavoitteet korkealla. Meinaakohan tappaa somaleja vai kenialaisia? Vai käykö ihan kaikki?
Ulkoministeriössä ollaan varmaan jo valmistauduttu siltä varalta, jos Somalia käyttää kuolemanrangaistusta tätä terroristia kohtaan. Terroristi pitää saada Suomeen, ettei häntä tapeta. :flowerhat:
Ihan varmasti kaikki käy, kunhan pääsee toteuttamaan itseään. Ovat nämä rikkauksia ja voimavaroja.
Quote from: ämpee on 22.11.2014, 19:22:36
Al-Shabaabin työnäyte oman maan puolustamisesta. (http://yle.fi/uutiset/al-shabaab_ilmoittautui_kenian_bussihyokkayksen_tekijaksi/7645675)
"Ääri-islamilaiset al-Shabaab-kapinalliset ilmoittautuivat Kenian bussi-iskun tekijäksi. Al-Shabaabin mukaan isku oli kosto Mombasan moskeijoihin tehdyistä poliisiratsioista."
Sillälailla, Al-idiootit kostavat kenialaisessa kaupungissa kenialaisten poliisien tekemän ratsian kenialaisiin moskeijoihin, tappamalla kenialaisia matkustavaisia Kenian maaperällä.
Rankkaa on Al-idioottien oman maan puolustus.
Tää on varmaan joku Somalialainen versio Suomen pubeissa tutusta "Sä katsoit mun tuoppiin,
nyt tulee turpaan!" -seurapelistä.
Quote from: MW on 22.11.2014, 20:45:01
Quote from: Pollard on 22.11.2014, 20:08:28
Ainakin tavoitteet korkealla. Meinaakohan tappaa somaleja vai kenialaisia? Vai käykö ihan kaikki?
Ulkoministeriössä ollaan varmaan jo valmistauduttu siltä varalta, jos Somalia käyttää kuolemanrangaistusta tätä terroristia kohtaan. Terroristi pitää saada Suomeen, ettei häntä tapeta. :flowerhat:
Ihan varmasti kaikki käy, kunhan pääsee toteuttamaan itseään. Ovat nämä rikkauksia ja voimavaroja.
Hämäävintä tämäntapaisissa voimavaroissa on se, että suomensomalit pitävät suurempana syntinä asian noustessa otsikoihin jälleen sitä että somalin tekoja ja ajatuksia paheksutaan täällä Suomessa, ei suinkaan sitä että heidän viiteryhmänsä henkilö tappaa silmittömästi porukkaa ympäriinsä koska se on hänestä hauskaa.
Maine puhdistuisi paljon jos osaittaisiin myöntää että yksilöiden pahuus on ihan aikuisten oikeesti rehellisesti tuomittavissa ja tuomittavaa jopa silloin, kun kyseessä on somali sen sijaan, että asiasta tehtäisiin rasistikorttiratsastuksen erikoiskoe.
Quote from: Defend Finland! on 22.11.2014, 14:34:31
Kun HS - oliko se eilen - kertoi näistä syytetyistä, jotka täällä Suomessa ovat rahoittaneet Al-Shabaabia niin siinä oli taas harhaanjohtavaa tietoa. Yksi syytetyistä kertoi, että hän ei hyväksy viattomien tappamista!
Tämä kuulosti toimittajan mielestä kauniilta, eikä toimittaja sitten pyytänyt täsmennystä siitä kuka on viaton ja kuka ei! Jos kyseessä on aito muslimi niin ainoastaan muslimit ovat viattomia, juutalaiset, kristityt ja muut vääräuskoiset ovat vapaata riistaa!
Eli taas kerran HS johti lukijoita harhaan!
Viittaat varmaankin tähän uutiseen:
Quote
Terrorismista syytetty: Vastustan terroritekoja
Al-Shabaab-järjestössä on hyvää ja myös huonoa, vastasi terrorismin rahoittamisesta syytetty mies torstaina Helsingin käräjäoikeudessa. Syyttäjä kysyi hänen mielipidettään al-Shabaabista, joka on listattu terroristijärjestöksi. Mies kertoi hyväksyvänsä osin al-Shabaabin toiminnan Somaliassa.
Järjestön huonoiksi puoliksi mies mainitsi muun muassa viattomien tappamisen. Mies sanoi vastustavansa jyrkästi terrorismia ja terroritekoja.
Syyttäjä katsoo miehen lähettäneen eri ihmisiltä kerättyjä rahoja Somaliaan tietoisena siitä, että niillä rahoitetaan al-Shabaab-ryhmän terroristista toimintaa vuonna 2010.
Myös kolmea muuta syytetään terrorismin rahoittamisesta. Kaikki syytetyt kiistävät syytteet.
HS: Terrorismista syytetty: Vastustan terroritekoja (http://www.hs.fi/kotimaa/a1416462275959)
Voi olla, että ymmärsin väärin, mutta ymmärsin tuon jutun niin, että siinä toimittaja selostaa oikeudenistunnon tapahtumia, mitä syyttäjä sanoi ja mitä syytetyt sanoivat. Edelleen ymmärtääkseni (voi olla, että olen väärässä) toimittajat eivät oikeudenistunnoissa Suomessa kysele syytetyiltä mitään täsmennyksiä, syyttäjällä sen sijaan sellainen oikeus taitaa olla.
Minusta HS:n toimittaja ei varsinaisesti johtanut lukijoita mihinkään suuntaan vaan kertoi, mitä syytetty oli oikeudenkäynnissä sanonut ottamatta (toimittaja) itse kantaa asiaan.
Jos minä matkustaisin ruotsalaiseen mamulähiöön, ja antaisin sitten videohaastattelun jossa ilmoittaisin että olen "puolustamassa omaa maatani" ja että "haluan tappaa mahdollisimman monta ihmistä" niin mitä minulle todennäköisesti tapahtuisi? Irtoaisiko ymmärtäjiltä terapiaa ja sääliseksiä? :flowerhat:
Quote from: Outo olio on 24.11.2014, 21:30:30
Jos minä matkustaisin ruotsalaiseen mamulähiöön, ja antaisin sitten videohaastattelun jossa ilmoittaisin että olen "puolustamassa omaa maatani" ja että "haluan tappaa mahdollisimman monta ihmistä" niin mitä minulle todennäköisesti tapahtuisi? Irtoaisiko ymmärtäjiltä terapiaa ja sääliseksiä? :flowerhat:
Tottakai. Jos se lähiö on Södermalm tjsp.
Miksi ihminen ei saisi haluta tappaa sotaan mennessään? Minusta päinvastainen asenne olisi arveluttava.
Jos itse lähtisin vanhalla iälläni niin tappaminen olisi sekä velvollisuus ja oikeus. Tulisivat nämä oikeudet ja velvollisuudet mistä tahansa.
Nuoret haluavat seikkailla ja tappamispuheet ovat ganstarappia.
Älkäämme nyt demonisoiko, isäämme äitimme syleilyssä.
Millähän hinnalla sitä voitaisiin lähteä tappamaan. Ostettaisiin Isisiltä tappoturismimiretki. Riskit tietysti tiedostettaisiin, mutta olisihan se aikamoinen korvaaja vaikkapa Haltialailtaan. Homman desantit oikealla tapporeissulla laillisesti.
Luettavaa, normaalia IS:n roskapaskaviihdettä tuo oli, mutta miksi meni pilaamaan koko jutun : "..tulen ehkä takaisin Suomeen". Ehkä juttu myydään uudestaan...
Quote- (Haluan) tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista, kertoo Mohammed Muse -niminen nuorimies videolla hieman suomea murtaen.
QuoteEsimerkiksi Muse kertoo dokumentissa yksinäisyydestään ja siitä, kuinka aikoo palata jonain päivänä Suomeen.
Juu, tervetuloa vaan tappamaan niin monta kuin mahdollista. Muista pliis itsarivideossas kiittää niitä puolueita jotka sen mahdollistavat.
Koko artikkeli:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014112718870293_ul.shtml (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014112718870293_ul.shtml)
Tervetuloa Mohammed Derka Derka Jihad! Veteraanikuntoutukseen on jo paikka varattuna.
Kansanedustajaehdokkaaksi vaaleihin. Useat puolueet kilpailevat saadakseen kultamunan riveihinsä. Suomen valkoi Mustan ruusun ritarikunta perustettava ja mitali rintaan. Itsenäisyyspäivän juhliin pressanlinnaan 2017.
Hyysäysrahat ovat taas tienneet paikkansa. Mamu on selvästi voimaantunut, löytänyt tehtävänsä.
Quote from: Iltalehti 27.11.2014Jespersen kuitenkin korostaa, ettei syy ole nuorissa vaan yhteiskunnassa.
- Kun eristetään yhteiskunnasta eikä ole ääntä puuttua asioihin, on helppo maali kaikille ääriteoille ja tällaiselle liikehdinnälle.
- Kaikki haluavat kuulua johonkin - me kaikki tiedämme sen tunteen.
Terroritekojen välttäminen ei ole kuitenkaan rakettitiedettä. Esimerkiksi Jespersenin mukaan paras keino ääritekojen välttämiseen on parempi kotouttaminen.
- Muista etnisistä ryhmistä Tanskassa on poliitikkoja ja media-alan ammattilaisia - mutta ei somalialaisia, Jespersen muistuttaa.
Samaa mieltä on myös dokumentin toinen ohjaaja, tanskalaissomalialainen Nasib Farah.
- Erittäin tärkeää on saada ihmiset tuntemaan kuuluvansa johonkin. Saamalla heille työpaikka tai koulutus. Pitää olla osa jotakin, Farah muistuttaa.
Quote from: Roope on 27.11.2014, 14:16:28
Quote from: Iltalehti 27.11.2014Jespersen kuitenkin korostaa, ettei syy ole nuorissa vaan yhteiskunnassa.
- Kun eristetään yhteiskunnasta eikä ole ääntä puuttua asioihin, on helppo maali kaikille ääriteoille ja tällaiselle liikehdinnälle.
...
Jespersenin mukaan paras keino ääritekojen välttämiseen on parempi kotouttaminen.
Niin väsynyttä. Pitäisikö jo laittaa levylautaselle uusi levy. Vai eikö ole levyä, mitä laittaa? Tässäkö on kaikki, mitä on tarjota?
Huoh.
Quote- Erittäin tärkeää on saada ihmiset tuntemaan kuuluvansa johonkin. Saamalla heille työpaikka tai koulutus. Pitää olla osa jotakin, Farah muistuttaa.
Päteekö tämä myös kantaväestön nuoriin? Olisiko myös valkoihoisille tanskalaisille ja suomalaisille tärkeää, että voisivat tuntea kuuluvansa johonkin? Että heillä olisi oikeus tuntea ylpeyttä juuristaan, suomalaisuudestaan, osastaan kansankunnan sukupolvien jatkumossa.
Entäs duuni tai koulutus?
Eikö mitään tarjolla kantaväestölle?
Näyttäs olevan muslimien geneettinen erityispiirre lähteä tappamaan kun eivät saa otetta yhteiskunnasta....
Suvakit ovat voittaneet jo niin totaalisesti että voivat namutella täysin avoimesti mediassa suomalaisten tappamisella, ei keskiverto suomalainen reagoi enää mihinkään sohvaltaan. Mömmöt, kalija ja teevee, siinä suomalainen nykykulttuuri kokonaisuudessa.
Kultamuna palaa päänleikkaus- ja niskaanampumislomaltaan kurkkaamaan paljonko kokoomuslaiset jakkupukukanat ovat pistäneet massia tilille. Matkalla nauraen pankkiin toki Suomen Polliisi "ottaa kopin" ts. on keksitty joku hieno uussana joita polliisijohtajat toistelevat mediassa.
Polliisi: no ö mitä ö sitä sinä siis TE olette siellä kotimaasa siis ei kotimaassa kun ö jossain tehneet anteeksi kun emme osaa teidän kieltänne ja tulkkikin puhuu hieman toista murretta eikä ole ilmeisesti teidän klaanistakaan kun ei semmoista löytynyt.
Kultamuna: imekää läskit toistenne munaa ja tappakaa ittenne!
Polliisi: joo o eikähän tämä täs, Hyvää Päivänjatkoa ja Tervetuloa Takaisin!
Kultamuna on täysin oikeassa.
Quote from: Roope on 27.11.2014, 14:16:28
Quote from: Iltalehti 27.11.2014Jespersen kuitenkin korostaa, ettei syy ole nuorissa vaan yhteiskunnassa.
- Erittäin tärkeää on saada ihmiset tuntemaan kuuluvansa johonkin. Saamalla heille työpaikka tai koulutus. Pitää olla osa jotakin, Farah muistuttaa.
Onko näiden tappajien taustaa tutkittaessa havaittu hirmuiista hinkua koulutukseen tai työntekoon? Nuo ovat sellaisia asioita, joihin tarvitaan jonkin asteista motivaatiota. Jos sellaista ei ole, ei yhteiskunta voi kummoista tehdä.
Vai onko motivaation puutekin yhteiskunnan vika?
Olin yksinäinen poika, koulussa ja töissä myös.
En oikein tiedä miksi, tein vain niin. (Haluan) tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Koska mä en kiinnostu mun elämästä enää yhtään.
Ja entäs kun näin sanoo kantasuomalainen koulusurmaaja?
Quote from: Leso on 28.11.2014, 06:49:02
Olin yksinäinen poika, koulussa ja töissä myös.
En oikein tiedä miksi, tein vain niin. (Haluan) tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Koska mä en kiinnostu mun elämästä enää yhtään.
Ja entäs kun näin sanoo kantasuomalainen koulusurmaaja?
Kyllä sekin on varmaan yhteiskunnan vika. Itse asiassa kaikki alle kahdeksankymppisenä tapahtuneet kuolemat ovat yhteiskunnan vika.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288786274878.html?pos=ok-trm-uutu
"Haluan tappaa niin monta kuin mahdollista" – Suomesta lähtenyt taistelija katosi
Tanskalaisdokumentaristit haastattelivat 4,5 vuotta al-Shabaabin riveihin lähteneitä nuorukaisia. Yksi taistelijoista oli suomalainen.
Tanskalaisessa dokumentissa Warriors from the North (suom. Soturit pohjoisesta) seurataan Pohjoismaissa kasvaneita somalinuorukaisia, jotka ovat hylänneet kotinsa ja lähteneet Somaliaan sotimaan.
Haastateltavana on al-Shabaabin taistelijoita muun muassa Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Englannista ja Suomesta. Pari minuuttia kestävässä haastattelussa al-Shabaabiin liittynyt suomalainen taistelija kertoo:
"Mä ilmoittauduin Al-Shabaabiin koska halusin... halusin puolustaa omaa maatani. Olin yksinäinen poika, koulussa ja töissä myös. Sen takia päätin tulla tänne Somaliaan."
"En oikein tiedä miksi, tein vain niin. (Haluan) tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Koska mä en kiinnostu mun elämästä enää yhtään."
Dokumentin ohjaaja Søren Steen Jespersen sanoo, että vaikka joihinkin dokumentin haastateltaviin on edelleen yhteys tallella, suomalaistaistelija on kadonnut jäljettömiin. Ohjaajat eivät tiedä, onko hän elossa vai ei.
Monista lähteneistä tulee kovan luokan ääri-islamisteja, mutta hän oli kovin nuori ja epävarma tilanteestaan. Hänestä näki, että hän olisi halunnut palata kotiinsa Suomeen.
Sotaan lähtemisen taustatekijät monitahoiset
Ohjaajat Søren Steen Jespersen ja Nasib Farah kertovat Ilta-Sanomille tehneensä dokumenttia neljä ja puoli vuotta. Jespersenin mukaan sotaan lähtemisen taustatekijät ovat monitahoiset. Somalinuoria eivät paina vain henkilökohtaiset, vaan myös yhteisön ongelmat.
- Olin yllättynyt tajutessani, kuinka eristettynä somaliyhteisö elää Tanskassa. Heillä ei ole äänitorvea, kukaan ei puhu heidän puolestaan eikä media kirjoita heistä kuin rikosten yhteydessä. Eivät he tunne kuuluvansa tähän yhteiskuntaan. Tilanne on sama kaikkialla Pohjoismaissa.
Näitä nuoria miehiä al-Shabaab värvää muun muassa moskeijoista ja netin avulla. Jespersenin mukaan al-Shabaabin johtajiston julkaisemat lukuisat, paatokselliset nettivideot ovat tärkeä osa propagandatyötä.
- Niissä sotaan lähteville uskotellaan, että he ovat vapaustaistelijoita, Somalian itsenäisyyden sotureita. Nuoret uskovat.
Ohjaajien mukaan Pohjoismailla on edessään haaste siinä, kuinka sodasta palaavat saadaan sopeutumaan yhteiskuntaan.
- Tiedän, että moni al-Shabaabin hylännyt elää nyt eräänlaisessa limbossa. He eivät voi jäädä Somaliaan, mutta eivät he voi myöskään palata Pohjoismaihin. Siksi haluamme tehdä dokumentille jatkoa ja selvittää, mihin he tästä risteyksestä päätyvät.
Warriors from the North esitettiin ensimmäisen kerran Amsterdamissa dokumenttielokuvafestivaaleilla marraskuussa. Yle esittää dokumentin Suomessa joulukuun aikana.
Quote from: B52 on 30.11.2014, 17:43:22
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288786274878.html?pos=ok-trm-uutu
"Haluan tappaa niin monta kuin mahdollista" – Suomesta lähtenyt taistelija katosi
- Olin yllättynyt tajutessani, kuinka eristettynä somaliyhteisö elää Tanskassa. Heillä ei ole äänitorvea, kukaan ei puhu heidän puolestaan eikä media kirjoita heistä kuin rikosten yhteydessä. Eivät he tunne kuuluvansa tähän yhteiskuntaan. Tilanne on sama kaikkialla Pohjoismaissa.
Mitä se Johanna Suurpää sanoikaan:
Quote"Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina."
Quote from: B52 on 30.11.2014, 17:43:22
- Olin yllättynyt tajutessani, kuinka eristettynä somaliyhteisö elää Tanskassa. Heillä ei ole äänitorvea, kukaan ei puhu heidän puolestaan eikä media kirjoita heistä kuin rikosten yhteydessä. Eivät he tunne kuuluvansa tähän yhteiskuntaan. Tilanne on sama kaikkialla Pohjoismaissa.
Jälleen kerran somalit nähdään isoina lapsina joiden kaikki aktiviteetit ovat lopulta eurooppalaisen kantaväestön vastuulla. On ilmeisesti suorastaan pöyristyttävää ajatella että somaleille itselleen kuuluisi vastuuta jostain, edes omilla aivoilla ajattelusta.
Voisin ehkä ymmärtää jos nämä hyvät ihmiset pitäisivät somaleja yllä kuvatulla tavalla jälkeenjääneinä vajokkeina, mutta kun samaan aikaan tätä porukkaa pitäisi heidän mielestään pitää myös esimerkillisenä maahanmuuttaja-aineksena jolta meidän pitäisi kysyä neuvoa. Päättäisivät jo miten päin pitäisi ajatella.