QuoteJos vihreiden uskomukset ja politiikka pääsevät hallitsevaksi, kansalta loppuu niin sähkö, lämpö kuin leipäkin. Näin ennusti lääketieteen tohtori Mikko Paunio 1990-luvun alussa. Onko ennustus käynyt toteen? Asiaa pohtii kestävän kehityksen asiantuntijatehtävissä toimiva Matti Hukari.
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/vihrean-politiikan-hinta/ (http://uutiset.perussuomalaiset.fi/vihrean-politiikan-hinta/)
Kannattaa lukea tuo analyysi kokonaan. Siinä on hyvin kattavasti tuotu ilmi sitä, kuinka kalliiksi "viherhumppa" on käynyt Suomelle.
Tuo Hukarin arvio on vielä siinä mielessä konservatiivinen, että jokainen kansantalouteen jäänyt euro luo vielä jonkin verran lisäbisnestä, kun raha pistetään kiertämään.
Toivottavasti seuraava hallitus ottaa pää-asialliseksi tavoitteekseen kotimaan talouden kohentamisen ja jättää lennokkaat visiot kiinalaisten aurinkopaneelien ja saksalaisten tuulimyllyjen tuetusta rakentamisesta unholaan.
Vesivoimaa voidaan yhä tehostaa ja ydinvoimalla on sijansa, kunhan se ei ole venäläistä.
Bio-energiassa on metsän, turpeen ja korsimassan muodossa suuret määrät hiilivetyjä ja niiden käyttökelpoiseksi muuntaminen on se teknologinen edistysaskel johon kannattaa panostaa.
Kyllähän bioenergiaa pitää kehittää, kuten myös ydinenergiaa, kunhan ymmärretään niiden olevan siirtymäkauden tuotantomuotoja. Uraanivarantoja esiintyy periaatteessa merivedessä, mutta niiden hyödyntämiskelpoisuus on toinen juttu. Tunnettuja varantoja riittää 85 vuodeksi -tietysti sillä edellytyksellä, ettei ydinvoimaa rakenneta lisää. Muuten ydinvoima olisi erinomaisen vähäpäästöinen ratkaisu.
Tähän asti ongelmaksi ei ole muodostunut energian riittämättömyys, vaan hyödyntämisprosessien asteittainen saastuttavuus. Kivihiilestä pystytään muuttamaan öljyä, mutta prosessi on tyypillisesti hyvin saastuttava. Energian kulutus kasvaa yhdessä väestön kanssa, ja öljynporaus on vielä suhteellisen ympäristöystävällinen tuotantomuoto verrattuna biopolttoaineisiin. Eri analyysien mukaan ihminen hukkuu siis paskaan ennen kuin energiavarat ehtyvät. Perusvirhe, jonka ihmiset tekevät, on illuusio toiminnan jatkamisesta 'business as usual'. Muutos tulee joka tapauksessa, kyse on pelkästään siitä millainen muutosura eri vaihtoehdoista valikoituu.
Olipa muuten erinomainen kirjoitus.
Olen käynyt montakin keskustelua vihreiden kanssa aiheesta, enkä ole koskaan saanut perusteluja ydinvoiman vastustamiselle. Keskustelu kuivuu lopulta siihen, että fem-hum-kom alkaa paasaamaan siitä kuinka insinöörit luulevat tietävänsä kaiken ja että maailmassa on paljon asioita mitä ei tiedetä. Ok. Nämä samat tyypit käyttävät samaa argumenttia mm homeopatian, sähköyliherkkyyden ja muun pseudotieteen tukemiseen.
Ainoa ymmärrettävä ydinvoiman vastainen argumentti tuli tutun punavihreän fysiikan tohtorin suusta. Hänen mukaansa ongelma ei suinkaan ole ydinvoiman vaarallisuus, pääomakeskeisyys, ydinjätteen varastointi tms. Ongelma on nimenomaan halpa energia, joka nostaa yleistä kulutuksen tasoa ajaen luonnonresurssien ylikäyttöä ja ylipäänsä energiaintensiivistä taloutta. Tämäkin argumentti tosin redusoituu lopulta siihen, että kaikkien pitäisi ajaa kesät-talvet jopolla.
Tuossa kirjoituksessa on täysin sivuutettu niiden nuorten suomalaisten elämä ja kärsimykset, jotka ovat vihreän perkeleen johdosta jääneet ikuisesti syrjäytyneiksi sekä työttömiksi ja kuinka monet heistä kärsivät päihteiden ja mielenterveyden ongelmista jotka usein ylittävät halun jatkaa elämäänsä.
Pääkaupunkiseudulla on kokonaisia ikäpolvia jätetty täysin heitteille kiitos vihreän valheen ja sen aikaansaaman rakenteellisen syrjäytymis- ja työttömyyskehityksen. Samalla kun vihreät valehtelijat itse elävät paremmissa kaupunginosissa ja nauttivat kiinalaisen kulutuselektroniikkavalmistuksen tuotteista.
Tulevaisuus – ilmastolaki ja tuulivoima
Suomen osuus maapallon hiilidioksidipäästöistä on promillen luokkaa. Silti vihreiden mielestä Suomen ilmastolaki on tärkeä, jotta maapallon ilmastonmuutos saadaan ehkäistyä. Hallitus antoikin 5.6.2014 eduskunnalle esityksen ilmastolaiksi (HE 82/2014). Eduskunta kävi esityksestä lähetekeskustelun 10.6.2014 ja esityksen valiokuntakäsittely alkanee syyskuussa 2014. Ilmastolain tavoitteena on 80 % päästövähennys vuoteen 2050 mennessä. Mikäli ydinvoima ja vesivoiman kasvu eivät kuulu toteutuksen keinovalikoimaan, tulisi vihreiden suosimalla tuulivoimalla tehdä nykyisiäkin suunnitelmia suurempi osa sähköstä. Tuulivoimalle myönnetty sähkön tuotantotuki on veronmaksajien kustantama ja siitä hyötyvät etupäässä ulkomaiset sijoittajat sekä ulkomaiset laitevalmistajat. Kustannuksia havainnollistaa se, että kun ilmastolain tavoitteen mukainen yhdeksän TWh:n tuotanto olisi käytössä eli 11 % Suomen sähköntuotannosta, se lohkaisisi nykyisellä tukipolitiikalla ja nykyisillä päästöoikeuksien hinnoilla valtion budjetista 1,2 % eli 630 miljoonaa euroa tuotantotukena, jotta tuulivoima olisi investoijille kannattavaa. Lisäksi kannattaa muistaa että käytännössä tuotantomäärä ei toteutuisi ilman sähkön varastointia eli pumppuvoimalainvestointeja. Luku ei ehkä äkkiseltään kuulosta suurelta, mutta se on kuitenkin noin puolet maksetuista lapsilisistä, ja sama kuin keskustelua aiheuttaneen perintöveron vuosittainen tuotto. On myös huomionarvoista, että pääministerimme Alexander Stubb esitti kokoomuksen puheenjohtajakamppailussaan kesäkuussa 2014 tulevaisuuden vision, jossa valtion budjettia tulisi leikata noin kuusi miljardia.
Minihallitusneuvotteluiden jälkeisessä tiedotustilaisuudessa 19.6.2014 Ville Niinistö luetteli, kuinka hallitus rakentaa vähähiilistä yhteiskuntaa ja on sitoutunut ilmastolakiin. Uskokoon ken tahtoo. Niin nykyisen kuin tulevienkin hallitusten aikana ilmastolain tavoite on pelkkää viherpropagandaa,
QuotePutkonen: Viherhumppa sulkee paperikoneita
Metsäyhtiö UPM on vähentämässä Suomesta 283 työpaikkaa. Yhtiö sulkee paperikoneen sekä Jämsän että Kaukaan tehtailta. Korkeat kustannukset Suomessa vaikuttivat sulkemispäätökseen. Mikäli nykyistä talous- ja ilmastopolitiikkaa jatketaan, on järkyttäviä uutisia odotettavissa lisää.
Teollisuus on soittanut hälytyskelloja jo vuosia. Edes Elorannan työryhmän viesti, että 70 suuryritystä on harkitsemassa tuotantonsa siirtämistä Suomesta pois seuraavan viiden vuoden aikana, ei ole saanut liikkeelle korjaavia toimenpiteitä. Hallitus ja kepu suhtautuvat molemmat ylimielisesti viesteihin. Sekä pääministeri Alexander Stubb että valtiovarainministeri Antti Rinne ajavat lisää soraa paperiteollisuuden rattaisiin kannattamalla tuoreimpia EU:n ilmasto- ja energiatavoitteita. Kepu lisää Juha Sipilän johtamana bensaa liekkeihin esittämällä veroeuroilla tuetun energiapuun räjähdysmäistä lisäämistä.
EU:n uusia ilmasto- ja energiapoliittisia tavoitteita ei tule hyväksyä missään olosuhteissa. Ei edes pohjaesitystä, joka nostaisi sähkön hintaa vähintään 30 %, bensan hintaa 20 % ja kaukolämmön hintaa jopa yli 10 %. EU:n taakanjaon johdosta Suomessa näihin tulee vielä vähintään 30 prosentin korotus. Me suomalaiset maksaisimme esimerkiksi Puolan, yhden EU:n merkittävimmistä teollisuusmaista, osuuksia taakasta. Tämä on jälleen erinomainen esimerkki siitä, miksi Suomen harjoittama EU-politiikka on turmiollista sekä suomalaiselle työlle että suomalaisille yrityksille.
Kustannuskilpailukyvyn uhraaminen viherhumpan alttarille on sulkemassa kaksi UPM:n paperikonetta. Kepun esittämät energiapuun tuet nokittavat viherhumppaa nostamalla metsäteollisuuden raaka-aineen hinnan merkittävästi kilpailijoitamme korkeammaksi. Samalla se aiheuttaa raaka-ainepulan. Poskettominta tilanteessa on hallituksen ja oppositiopuolue kepun ajama palkka-ale teollisuuden kustannuskilpailukyvyn palauttamiseksi. UPM:n työntekijöitä syyllistävät palkka-alepuheet ovat pöyristyttäviä.
Teollisuutemme kilpailukykyä rasittavat eniten kotikutoiset, yli EU:n minimitason olevat kansalliset viherverot. Kansallisten viherverojen nollaus on vaihtoehtoinen tapa kilpailukykymme palauttamiseksi vuoden 2008 tasolle. Vuosittaiset kansalliset viherverot vievät 0,7 miljardia euroa. Vastaava kilpailukyvyn kohentaminen vaatisi 1,5-2 prosentin palkka-alen.
Vaihtoehdot ovat selkeät: raju palkka-ale tai viherverojen nollaus.
Matti Putkonen
työmies (ps.)
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/putkonen-viherhumppa-sulkee-paperikoneita/ (http://uutiset.perussuomalaiset.fi/putkonen-viherhumppa-sulkee-paperikoneita/)
Vihreän politiikan hinta tulee aina takautuvasti jälkijunassa, mutta se maksetaan menetettyinä työpaikkoina, kilpailukyvyn menetyksenä ja rajoitettuina kansalaisoikeuksina, sekä perusteettomina tulonsiirtoina ulkomaille ja ulkomaalaisille.
Siinä ei saada sitä mitä tilataan, mutta saadaan kumminkin.
Quote from: Taikakaulin on 13.11.2014, 16:13:31
QuotePutkonen: Viherhumppa sulkee paperikoneita
Metsäyhtiö UPM on vähentämässä Suomesta 283 työpaikkaa. Yhtiö sulkee paperikoneen sekä Jämsän että Kaukaan tehtailta. Korkeat kustannukset Suomessa vaikuttivat sulkemispäätökseen. Mikäli nykyistä talous- ja ilmastopolitiikkaa jatketaan, on järkyttäviä uutisia odotettavissa lisää.
Teollisuus on soittanut hälytyskelloja jo vuosia. Edes Elorannan työryhmän viesti, että 70 suuryritystä on harkitsemassa tuotantonsa siirtämistä Suomesta pois seuraavan viiden vuoden aikana, ei ole saanut liikkeelle korjaavia toimenpiteitä. Hallitus ja kepu suhtautuvat molemmat ylimielisesti viesteihin. Sekä pääministeri Alexander Stubb että valtiovarainministeri Antti Rinne ajavat lisää soraa paperiteollisuuden rattaisiin kannattamalla tuoreimpia EU:n ilmasto- ja energiatavoitteita. Kepu lisää Juha Sipilän johtamana bensaa liekkeihin esittämällä veroeuroilla tuetun energiapuun räjähdysmäistä lisäämistä.
EU:n uusia ilmasto- ja energiapoliittisia tavoitteita ei tule hyväksyä missään olosuhteissa. Ei edes pohjaesitystä, joka nostaisi sähkön hintaa vähintään 30 %, bensan hintaa 20 % ja kaukolämmön hintaa jopa yli 10 %. EU:n taakanjaon johdosta Suomessa näihin tulee vielä vähintään 30 prosentin korotus. Me suomalaiset maksaisimme esimerkiksi Puolan, yhden EU:n merkittävimmistä teollisuusmaista, osuuksia taakasta. Tämä on jälleen erinomainen esimerkki siitä, miksi Suomen harjoittama EU-politiikka on turmiollista sekä suomalaiselle työlle että suomalaisille yrityksille.
Kustannuskilpailukyvyn uhraaminen viherhumpan alttarille on sulkemassa kaksi UPM:n paperikonetta. Kepun esittämät energiapuun tuet nokittavat viherhumppaa nostamalla metsäteollisuuden raaka-aineen hinnan merkittävästi kilpailijoitamme korkeammaksi. Samalla se aiheuttaa raaka-ainepulan. Poskettominta tilanteessa on hallituksen ja oppositiopuolue kepun ajama palkka-ale teollisuuden kustannuskilpailukyvyn palauttamiseksi. UPM:n työntekijöitä syyllistävät palkka-alepuheet ovat pöyristyttäviä.
Teollisuutemme kilpailukykyä rasittavat eniten kotikutoiset, yli EU:n minimitason olevat kansalliset viherverot. Kansallisten viherverojen nollaus on vaihtoehtoinen tapa kilpailukykymme palauttamiseksi vuoden 2008 tasolle. Vuosittaiset kansalliset viherverot vievät 0,7 miljardia euroa. Vastaava kilpailukyvyn kohentaminen vaatisi 1,5-2 prosentin palkka-alen.
Vaihtoehdot ovat selkeät: raju palkka-ale tai viherverojen nollaus.
Matti Putkonen
työmies (ps.)
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/putkonen-viherhumppa-sulkee-paperikoneita/ (http://uutiset.perussuomalaiset.fi/putkonen-viherhumppa-sulkee-paperikoneita/)
Tietty Putkonen voisi edes hieman perustella väitteitään. Ihan uskottavuuden nimissä. UPM näkee asian näin: "Paperikoneiden sulkemisen taustalla on Euroopan paperikulutuksen pysyvä lasku ja siitä johtuva suuri ylikapasiteetti."
Ajattelevien ihmisten täytyisi aina osata suhteuttaa asioiden suuruusluokat. Suomessa on 5,5 miljoonaa ihmistä ja koko maapallolla 7000 miljoonaa. Jokaista suomalaista kohti on siis noin 1300 muuta ihmistä.
Täällä "jeesustellaan" vihreillä arvoilla energian suhteen ymmärtämättä, että sillä millä me täällä lämmitämme kotimme ei ole mitään merkitystä verrattuna siihen, että Kiinan tärkein energian lähde on kivihiili, jota siellä poltetaan surutta niin paljon kuin ehditään louhia.
Sama koskee humanitääristä maahanmuuttoa. Suomen minimaalisen kansan ja varsinkin sen valtion ja eduskunnan tulisi pitää huoli omistaan eikä levitellä tähän konkurssipesään lainattuja rahoja ympäri maailmaa.
Eivätköhän nuo UPM:n laskentatyypit osaa laskea sen mistä kapasiteettia kannattaa vähentää. Kun sitä on pakko jostain vähentää.
En myöskään yhtään ihmettele sitä että Suomestakin joku kone suljetaan. Sen verran paljon on kiviä kannettu suomalaisen teollisen tuotannon rekeen viime vuosikymmeninä. Siihen ovat syyllisiä kaikki ne joilla päätösvalta on viime vuosina ollut. Ensimmäisenä tulee mieleen Kokoomus, Keskusta ja SDP. Vihreät ja kommarit mukaanlukien.
työmies Putkonen on aivan oikeilla jäljillä, ellei peräti 100%:n oikeassa.
Quote from: Goman on 13.11.2014, 21:32:07
Eivätköhän nuo UPM:n laskentatyypit osaa laskea sen mistä kapasiteettia kannattaa vähentää. Kun sitä on pakko jostain vähentää.
En myöskään yhtään ihmettele sitä että Suomestakin joku kone suljetaan. Sen verran paljon on kiviä kannettu suomalaisen teollisen tuotannon rekeen viime vuosikymmeninä. Siihen ovat syyllisiä kaikki ne joilla päätösvalta on viime vuosina ollut. Ensimmäisenä tulee mieleen Kokoomus, Keskusta ja SDP. Vihreät ja kommarit mukaanlukien.
työmies Putkonen on aivan oikeilla jäljillä, ellei peräti 100%:n oikeassa.
Kerrotko vielä ne kivet
Kerrotko ovatko mielestäsi nuo mainitsemasi tahot syyllisiä paperikulutuksen pysyvään laskuuun ja siitä johtuvaan suureen ylikapasiteettiin?
Vihreiden ei pitäisi ottaa kantaa koko energiapolitiikkaan. Heillä ei ole muuta kuin tunnepohjasia "musta tuntuu" argumentteja maailman pelastamiseksi ja kovat energiaverot puhdistaa ilmakehää jne. Energia on yksi tärkeimmistä asioista yhteiskunnassa. Energiasta ei pidä tehdä keinotekoisesti kalliimmaksi ja ahnehtia sillä, koska se heikäntää kansantaloutta. Kaikenlainen kikkailu ja p....ka puheet tunnepohjalla syövät kilpailukykyämme ja syventää lamaa.
Mitä enemmän ihmisiä on, sitä enemmän energiaa kuluu. Vain tehhokkaat ja kustannustehokkaat voimalat voi pitää hyvinvointia ja työpaikkoja yllä. Jos pitää kuluttaa vähemmän niin helpoin tapa on sitten saada syntyvyys laskemaan. Kun suita on vähemmän niin niin maailma voi pelastua :P
Quote from: Sour-One on 13.11.2014, 21:38:12
Kerrotko ovatko mielestäsi nuo mainitsemasi tahot syyllisiä paperikulutuksen pysyvään laskuuun ja siitä johtuvaan suureen ylikapasiteettiin?
Vaikka painopaperin kysyntä länsimaissa alenee, niin kyllä paperille vielä lehtiä ja esitteitä painetaan. Jos Suomen paperitehtaita ei rasitettaisi energia-, rikkidioksidi- yms maksuilla, saattaisi UPM kyetä myymään Suomessa tuotettua paperia ja suljettavat tehtaat olisivat muualla, vaikka Saksassa tai Ruotsissa. Paperia kuten muitakiin tavaroita tuotetaan Suomessa niin pieni osuus maailman kokonaiskulutuksesta, että meidän tuotteemme kyllä mahtuisivat maailman markkinoille olipa millainen lama tai laskusuhdanne, jos Suomella olisi kipailukykyä.
Quote
Kyllähän bioenergiaa pitää kehittää, kuten myös ydinenergiaa, kunhan ymmärretään niiden olevan siirtymäkauden tuotantomuotoja. Uraanivarantoja esiintyy periaatteessa merivedessä, mutta niiden hyödyntämiskelpoisuus on toinen juttu. Tunnettuja varantoja riittää 85 vuodeksi -tietysti sillä edellytyksellä, ettei ydinvoimaa rakenneta lisää. Muuten ydinvoima olisi erinomaisen vähäpäästöinen ratkaisu.
Uraania on aivan riittävästi, Suomessakin yllin kyllin, vaikka jytkyesiintymä on vielä löytymättä.
"Tunnetut varat" tarkoittavat yleensä niitä varoja, jotka on otettavissa käyttöön heti. Tämän lisäksi maankamarassa on uraania vaikka millä mitalla, koska uraani on varsin yleinen alkuaine. Maassa on vielä kaivamatta 63 000 000 miljoonaa tonnia uraania. Kaksi kolmasososaa tästä uraanista on kertynyt maankuoreen, josta se on ihmisen kaivettavissa.
Vielä 1950-luvulla uraanille ei aina laskettu edes tonnihintaa, koska se oli yleinen sivukivi kaikissa kaivoksissa. Uraania on edelleen helposti saatavissa vanhojen kaivosten jätevuorista. Uraania voi myös kierrättää uudelleen käyttöön, sillä yhdessä vaihdossa kuluu vain 2-3 prosenttia polttoainesauvan uraanista.
Maailman energianjärjestön IAEAn mukaan uraanin saanti ei rajoita ydinvoiman rakentamista. Käytännössä uraania ja sen sukulaista toriumia on käytettävissä sadoiksi tuhansiksi - ellei jopa miljooniksi - vuosiksi. Ja sen jälkeen voimme hyödyntää fuusioenergiaa.
Muistettakoon, että Suomessa on huomattavat uraanivarat. Tästä kertoo peruskalliostamme purkautuva radon-kaasu, jota on monilla paikkakunnilla kiusaksi asti. Olisi viisasta louhia tämä uraani pois talojen alta.
Suomen maaperän graniittikilpi muistuttaa ominaisuuksiltaan maailman suurimpien uraanintuotantoalueiden mankamaraa Kanadassa ja Australiassa. Tämä on vanhastaan tiedossa, sillä Enon Paukkajanvaarassa ja Askolassa avattiin 60-luvulla koekaivokset, mutta niiden uraaniesiintymät olivat siihen aikaan liian köyhiä kannattavaan kaivostoimintaan. Jos ja kun uraanin hinta nousee, kaivostoiminta saattaa alkaa uudelleen. Talvivaarassakin on valmius uraanin hankkimiseen kaivoksen sivukivestä.
(http://www.gtk.fi/export/sites/fi/geologia/kuvat/uraania.jpg)
Uraanimalmia Enon Paukkajanvaarasta.
Malmin keltainen mineraali uranofaania.
Lähde: Geologian tutkimuskeskus.
Quote
Eivätköhän nuo UPM:n laskentatyypit osaa laskea sen mistä kapasiteettia kannattaa vähentää. Kun sitä on pakko jostain vähentää.
Juuri näin, paperin valmistusta ohjaa hinta kuten muutakin teollista toimintaa.
Rahtikustannukset ovat laskeneet maailmalla niin alas, että suomalaisen kuluttajan kannattaa tilata Kiinasta yksi nappi talvitakkiin tai yksi lamppu auton kattoon, koska se on edullisempaa kuin käydä ostamassa sama nappi tai lamppu Prismasta tai Citymarketista. Jokainen ymmärtää, että tuhansien tonnien paperilasti kulkisi Suomesta Lontooseen lähes samalla hinnalla kuin Saksasta Lontooseen.
Rahdit eivät ole ainoa kustannus vaan myös raha, työvoima, raakapuu ja energia maksavat.
Suomessa työvoima on entistä kalliimpaa, koska palkkaveroa nostavat kymmenet ja sadat vihreän politiikan hedelmät aina mustan Afrikan hukkatukiaisista alkaen. Yksikään vihreiden aloite ei ole 25 vuoteen laskenut työn hintaa vaan kasvattanut sitä - tosin vasemmiston ja Maalaisliiton riemullisella avustuksella.
Edullista ja luotettavaa ydinvoimaa ei saa vihreiden vastarinnan takia rakentaa. Vastikään kaatui eduskunnassa Teollisuuden Voiman nelosreaktori ja Fortum odottaa yhä lupaa omille voimaloilleen, jotka korvaisivat Loviisa ykkösen ja kakkosen.
Jopa kokoomuksen Jan Vapaavuori asettui teollisuuden etuja vastaan.
On muistettava, että me maksamme tänään sitä laskua, jonka Maalaisliiton edustaja Matti Vanhanen pisti vihreiden ja vasemmiston kanssa liikkelle eduskunnasta vuonna 1993. Jos eduskunta olisi silloin hyväksynyt valmiit suunnitelmat uudesta ydinvoimasta, metsäteollisuus ei olisi karkaamassa nyt pois Suomesta.
Kaikki synnit eivät ole silti vihreiden ansiota. Maalaisliitto on kiinnostunut vain tukiaisista ja puun hinnasta - ei teollisuuden tulevaisuudesta. Raakapuu on Suomessa Euroopan kalleinta eikä korjuukustannuksetkaan ole pienimmästä päästä. Teollisuuden kannattaisi ostaa kaikki raakapuu Venäjältä, jos se olisi mahdollista. Kierrätyspaperia jo tuodaan Suomeen raaka-aineeksi Keski-Euroopasta.
Ainoa kustannus, jota vihreät eivät ole vielä onnistuneet nostamaan, on rahan hinta. Tämä johtuu vain siitä, että vihreillä ei ole vielä edustajaa Euroopan keskuspankissa. Ehkä sekin päivä vielä koittaa ja pääsemme nauttimaan entistä kalliimmasta rahasta ja koroista korkojen kera.
(https://encrypted-tbn2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRnSJ8gw0XIyFWNZhM2atboGkWcrRalsWpwQbcsFl7T-g1hD9erCUjjxNkH)
Jos vihreiden käsi pääsee
säätämään rahan hintaa niin
sekin kallistuu vuorenvarmasti.
Rahan hinta saattaa kasvaa, mutta se on varmaa että jos sitä virhepunikit säätää niin vhm saa sillä entistäkin vähemmän.
Tuoreen Annukka Valkeapään väitöskirjatutkuimuksen mukaan suomalaiset ovat omaksuneet hyvin vihreät aatteet.
HS:n mukaan (http://www.hs.fi/paivanlehti/28112014/tiede/Tiedon+jyv%C3%A4t/ar1417062424815)
QuoteKansalaisten mielestä metsistä päätettäessä tulisi kiinnittää huomiota ensisijaisesti siihen, että luonnon monimuotoisuus säilyy.....käytännön metsätaloudesta suomalaiset paheksuivat eniten avohakkuita. He katsoivat, että eri näkökulmia ei huomioida päätöksenteossa tasapuolisesti.
Mitähän siitäkin tulisi, jos kansalaisten tahto toteutuisi? Metsäteollisuus alas tai ulkomaille? Kaikista metsistä lahoja kuusikoita? Maaseudulta turkistarhauksen lisäksi ainoa taloudellisesti (=ilman subventioita) kannattava tulonlähde pois?
Pidempi vuodatus täällä: http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2014/11/kansalaiset-haluavat-ensisijaisesti.html (http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2014/11/kansalaiset-haluavat-ensisijaisesti.html)
Olikos tämä Saksan vähemmän yllättävä herääminen ruodittu jo täällä?
QuoteSaksa antoi pakit ydinvoimalle – nyt käryää hiili
http://www.taloussanomat.fi/energia/2014/09/22/saksa-antoi-pakit-ydinvoimalle-nyt-karyaa-hiili/201413134/12 (http://www.taloussanomat.fi/energia/2014/09/22/saksa-antoi-pakit-ydinvoimalle-nyt-karyaa-hiili/201413134/12)
Quote from: mmm on 28.11.2014, 18:14:29
Olikos tämä Saksan vähemmän yllättävä herääminen ruodittu jo täällä?
QuoteSaksa antoi pakit ydinvoimalle – nyt käryää hiili
http://www.taloussanomat.fi/energia/2014/09/22/saksa-antoi-pakit-ydinvoimalle-nyt-karyaa-hiili/201413134/12 (http://www.taloussanomat.fi/energia/2014/09/22/saksa-antoi-pakit-ydinvoimalle-nyt-karyaa-hiili/201413134/12)
Eipä Vihreä lanka ainakaan hehkuta Saksan kehityksellä.
QuotePS: Ilmastolaki lisää byrokratiaa ja heikentää teollisuuden kilpailukykyä
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Lauri Heikkilä ja Reijo Hongisto jättivät tänään valiokunnassa hylkäysesityksen koskien ilmastolakia ja sen hyväksymistä.
- Suomen ei pidä ottaa vapaaehtoisesti ilmastoasioissa voimakasta teollisuutemme kilpailukykyä heikentävää etunojaa, varsinkin kun maamme päästöt ovat vain kaksi promillea maailman tasosta, kaksikko painottaa.
Teollisuus siirtyy ulkomaille
Lisäksi Heikkilä ja Hongisto muistuttavat, että vientiteollisuuttamme on jo rangaistu riittävästi erilaisilla aikaisemmilla rajoituksilla.
- Kysymys koskettaa yleisemmin myös keskustelua liiallisesta sääntelystä, sillä järjestelmä tulisi sekä jäykistämään ilmasto- ja energiapoliittista suunnittelua maassamme että aiheuttamaan tarpeetonta hallinnollista lisätaakkaa. Tosiasiassa käy usein niin, että kun maassamme tehdään lisärajoituksia, tästä seurauksena on vain teollisuuden siirtyminen sellaisiin maihin, joissa vastaavia rajoituksia ei ole. Näissä maissa vanhanaikaisempi valmistustekniikka aiheuttaa suuremmat päästöt, Heikkilä ja Hongisto toteavat.
Metsäpolitiikasta päätettävä Suomessa
Heikkilän ja Hongiston mukaan ilmastolaissa ja sen uudistuksessa on kokonaisuudessaan kyse valtavan suurista asioista, jotka vaikuttavat Suomen maatalouteen ja teollisuuteen sekä niiden jatkuvuuteen.
- Perussuomalaiset haluavat jatkossakin pitää kiinni siitä, että metsäpolitiikastamme päätetään Suomessa. Tätä päätöksentekovaltaa pyritään nyt energia- ja ilmastopolitiikan varjolla viemään Brysseliin.
https://www.suomenuutiset.fi/ps-ilmastolaki-lisaa-byrokratiaa-ja-heikentaa-teollisuuden-kilpailukykya/ (https://www.suomenuutiset.fi/ps-ilmastolaki-lisaa-byrokratiaa-ja-heikentaa-teollisuuden-kilpailukykya/)
Vähän on yksipuolista tulkintaa.
Minusta perussuomalaisten pitäisi nimenomaan päästä eroon siitä profiista, että ajellaan stetsonhattujen ja möhömahojen kanssa räkäisesti nauraen komeilla amerikanraudoilla ,käydään painelemassa paria nappia paperitehtaalla ja suhataan maailmanympärimatkoilla samaan aikaan vaatien julkisen terveydenhuollon karsimista, koska jostain työmiehien on saatava palkankorotukset omaan moottoripyöräilyharrastukseensa. Hakkaraisen kanssa on sitten kiva suhata kesäyössä nelitahtisen selässä ja tehdä aamuyön tunteina hauskoja facebook-päivityksiä viherhumpasta.
Näin itse vihertävänä perussuomalaisena en näe, että työmies Putkosen analyysit höystettynä vihjauksilla, että vihreät tuottavat vääjäämättömän nälänhädän ja venäläismiehityksen Suomeen, auttavat tätä asiaa. Vaikka on toki totta, että vihreiden viheraatos on aika suurelta osalta pelkkää lumetta. Kiinalaiselektroniikka vain virtaa, ulkoomailla käydään lenneskelemässä ja yksityisautolla ajetaan töihin ja tämä sitten kuitataan "huolella" joukkoliikenteen elinvoimaisuudesta.
Velisisko tuossa yllä puhuu asiaa.
Iiro Viinanen ryhtyi vesiensuojelijaksi vanhoilla päivillään. Hyvä move ja asianlinjan mies. Vedenpilaaja on ihmisolennoista alhaisin.
Quote from: Gommi on 20.01.2015, 20:08:16
Vähän on yksipuolista tulkintaa.
Minusta perussuomalaisten pitäisi nimenomaan päästä eroon siitä profiista, että ajellaan stetsonhattujen ja möhömahojen kanssa räkäisesti nauraen komeilla amerikanraudoilla...
En minä ole tuollaista profiilia kenenkään ennen nähnyt perussuomalaisista maalailevan, kuin nyt sinun viestissäsi. Ellei jotain punavihertoimittelijoita lasketa mukaan, mutta ne elääkin ihan omassa sairaassa maailmassaan.
Teollisuuden alasajo on ihan tuntuva ongelma viherhumpan takia, joten on hyvä että edes yksi puolue tajuaa tämän ja kritisoi älyttömyyksiä. Satu Hassi on pahinta myrkkyä Suomelle, en tiedä sitten onko hän jumala sinulle.
Quote from: M on 20.01.2015, 20:46:45Vedenpilaaja on ihmisolennoista alhaisin.
Totta. Nykyään Suomessa ei onneksi ainakaan paperi- ja sellutehtaat pilaa vesistöjä. Valtionyhtiö Rautavaara sen sijaan pilaa.
Quote from: Taikakaulin on 20.01.2015, 21:36:33
Quote from: Gommi on 20.01.2015, 20:08:16
Vähän on yksipuolista tulkintaa.
Minusta perussuomalaisten pitäisi nimenomaan päästä eroon siitä profiista, että ajellaan stetsonhattujen ja möhömahojen kanssa räkäisesti nauraen komeilla amerikanraudoilla...
En minä ole tuollaista profiilia kenenkään ennen nähnyt perussuomalaisista maalailevan, kuin nyt sinun viestissäsi. Ellei jotain punavihertoimittelijoita lasketa mukaan, mutta ne elääkin ihan omassa sairaassa maailmassaan.
Teollisuuden alasajo on ihan tuntuva ongelma viherhumpan takia, joten on hyvä että edes yksi puolue tajuaa tämän ja kritisoi älyttömyyksiä. Satu Hassi on pahinta myrkkyä Suomelle, en tiedä sitten onko hän jumala sinulle.
Quote from: M on 20.01.2015, 20:46:45Vedenpilaaja on ihmisolennoista alhaisin.
Totta. Nykyään Suomessa ei onneksi ainakaan paperi- ja sellutehtaat pilaa vesistöjä. Valtionyhtiö Rautavaara sen sijaan pilaa.
Maa- (ja metsä) talous on ollut yksi pahimmista. Enkä nyt halua vertailua Pietarin paskomisiin enkä paperitehtaiden menneisiin tai nykyisiin synteihin. Periaateeni on se, että joka paskoo (juoma)veteeni, nielköön paskan takaisin massiivisina korvauksina. Jos ei maistu, keksiköön muun tavan saattaa vesitö tolkun tilaan.
Quote from: Pyöräilijä on 18.11.2014, 17:03:18
...
Kaikki synnit eivät ole silti vihreiden ansiota. Maalaisliitto on kiinnostunut vain tukiaisista ja puun hinnasta - ei teollisuuden tulevaisuudesta. Raakapuu on Suomessa Euroopan kalleinta eikä korjuukustannuksetkaan ole pienimmästä päästä. Teollisuuden kannattaisi ostaa kaikki raakapuu Venäjältä, jos se olisi mahdollista. Kierrätyspaperia jo tuodaan Suomeen raaka-aineeksi Keski-Euroopasta.
...
(lihavointi minun)Laitapa linkkiä tuohon väitteeseesi puun hinnasta.
Metsänomistajana minulle on ihan ihan sama, mistä suomalainen suurteollisuus ostaa bulkkiraakapuunsa, sillä sellaista en tuota, mutta suomalaisena toivoisin sen ostavan bulkkiraakapuunsakin Suomesta.
PS Odotan yhä vastaustasi kiinteistöverokeskustelussamme esittämääni kysymykseen, jotta pääsisimme siinä eteenpäin edes pääargumentteihin saakka.
Quote from: M on 20.01.2015, 22:27:18
...
Maa- (ja metsä) talous on ollut yksi pahimmista. Enkä nyt halua vertailua Pietarin paskomisiin enkä paperitehtaiden menneisiin tai nykyisiin synteihin. Periaateeni on se, että joka paskoo (juoma)veteeni, nielköön paskan takaisin massiivisina korvauksina. Jos ei maistu, keksiköön muun tavan saattaa vesitö tolkun tilaan.
Metsätaloudessa suurin vesistöjen saastuttaja taitaa olla metsien ojitus, jonka jälkeen seuraavaksi suurin saastuttaja, perseilty metsän lannoitus, taitaa olla kaukana ojituksen takana vaikuttavuudeltaan. Mutta taitaa olla aika vaikea yhtälö toimia nim. Pyöräilijän haluamalla tavalla ja samanaikaisesti toteuttaa nim. M:n esittämä tahtotila. Itse valitsisin vesistöjen puhtauden tähden nim. M:n tahtotilan.
Quote from: kelloseppä on 20.01.2015, 23:04:11
Metsätaloudessa suurin vesistöjen saastuttaja taitaa olla metsien ojitus, jonka jälkeen seuraavaksi suurin saastuttaja, perseilty metsän lannoitus, taitaa olla kaukana ojituksen takana vaikuttavuudeltaan.
Metsätalous on ihan minimaalinen ympäristökuormittaja verrattuna maatalouteen. Metsistä ei pääse valumaan ravinteita merkittäviin vesistöihin juuri lainkaan.
QuotePS: Teollisuuspolitiikaan täyskäännös, kohonnutta poliittista maariskiä vähennettävä
Suomen teollisuus jatkaa irtisanomisiaan. Tällä viikolla irtisanomisista ilmoitti UPM, joka sulkee paperikoneensa Jämsässä ja Kaukaalla. Vientiteollisuuden piiristä vedotaankin hallitustavoitteitaan työstäville puolueisiin, etteivät nämä kuormittaisi kriisiytynyttä vientiteollisuutta enempää.
Vientiteollisuusliitot esittelivät hallitusohjelmaterveisensä 19. tammikuuta. Viesti oli selvä. Teollisuus tarvitsisi vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön, mutta tämän sijasta Suomen poliittinen maariski onkin kasvanut merkittävästi. Liittojen tilannekuva ja ehdottamat keinot ovat monin paikoin yhteneviä perussuomalaisten ajaman politiikan kanssa.
Vientiteollisuusliitot esittävät perussuomalaisten tavoin teollisuuden energiaverojen laskemista EU:n sallimalle minitasolle. Molemmat ovat yhtä mieltä, että kilpailukyky on nostettava energia- ja ilmastopolitiikan kärkeen.
- Valtiovarainministerin ja SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen päättämän kaivosten sähköveron kolminkertaistamisen peruminen pikimmiten on perussuomalaisten ja vientiteollisuuden yhteinen vaade, sanoo perussuomalaisten työmies Matti Putkonen.
- Seuraavalla hallitusohjelmalla ratkaistaan teollisen Suomen tulevaisuus. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida viimeistään kun Elorannan raportti kertoi, että 70 % suuyrityksistä suunnittelee siirtävänsä tuotantonsa pois Suomesta seuraavan viiden vuoden aikana. Viesti on karua luettavaa.
Vihermaksut ja -verot minimitasolle
Perussuomalaisten mielestä Suomen teollisuuspolitiikassa on tehtävä täyskäännös.
- Kuluneellakin viikolla perusteollisuutemme on jatkanut irtisanomisiaan. Näillä valmistaudutaan teollisuutemme siirtämiseen kokonaiskustannuskykykilpailultaan edullisempiin maihin. Perussuomalaiset ovat esittäneet teollisuuden kustannuskilpailukyvyn kohentamista lähes miljardilla eurolla vuosittain pudottamalla vihermaksut ja -verot EU:n minitasolle, Putkonen kertoo.
- Puheenjohtaja Timo Soini ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kysyivät jo lokakuussa kepulta, kokoomukselta ja SDP:lta, ovatko he valmiita perussuomalaisten kanssa hallitukseen tekemään budjettiin todellista rakenneuudistusta. Rakenneremontilla ohjattaisiin niukat euromme suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja teollisuuden kilpailukyvyn kohentamiseksi maailman parantamisen sijaan.
Vaalit ratkaisevat
Putkosen mielestä teollisuustyöpaikkojen kohtalo ratkaistaan ensi kevään eduskuntavaaleissa.
[...]
https://www.suomenuutiset.fi/putkonen-poliittinen-maariski-tuplaantunut/ (https://www.suomenuutiset.fi/putkonen-poliittinen-maariski-tuplaantunut/)
Quote from: Taikakaulin on 21.01.2015, 16:30:58
Quote from: kelloseppä on 20.01.2015, 23:04:11
Metsätaloudessa suurin vesistöjen saastuttaja taitaa olla metsien ojitus, jonka jälkeen seuraavaksi suurin saastuttaja, perseilty metsän lannoitus, taitaa olla kaukana ojituksen takana vaikuttavuudeltaan.
Metsätalous on ihan minimaalinen ympäristökuormittaja verrattuna maatalouteen. Metsistä ei pääse valumaan ravinteita merkittäviin vesistöihin juuri lainkaan.
...
Täysin päivänselvää - yleisellä tasolla. Pienvesistöissä ja paikallisesti, etenkin seuduilla, jossa maataloutta on erikoisen vähän, poikkeuksia tästä perussäännöstä saattaa esiintyä.
Quote"Keskustalta kompassi kateissa" – tuulivoiman tukemisesta tulossa 11,5 miljardin lisälasku veronmaksajille
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo lyttää keskustan energiapolitiikan vastuuttomana ja erittäin kalliina.
– Kepu on kadottanut talous-, työllisyys- ja energiapoliittisen kompassinsa lopullisesti. Kepun vaaliohjelman energiapoliittinen osio on tuhoisa sekä Suomen taloudelle että teollisuudelle, Slunga-Poutsalo kertoo tiedotteessaan.
Keskusta vaatii uusiutuvan energian osuuden nostamista nykyisestä 35 % tasosta aina 60 % saakka. Uusiutuvan energian lisäosuudesta arviolta kolmannes olisi tuulivoimaa.
– Tämä merkitsisi, että veronmaksajat tukisivat kannattamatonta tuulivoiman tuotantoa yli 11,5 miljardilla eurolla. Tästä lankeaisi veronmaksajille maksuun joka vuosi yli 950 miljoonan euron erä tulevan 12 vuoden ajan syöttötariffien nimellä. Valtaisa rahamäärä olisi kaikki pois yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä. Tämä olisi sekä täysin vastuuton että järjetön tulonsiirto duunareiden pussista kannattamattomille tuulivoimayhtiöille, Slunga-Poutsalo kauhistelee.
Puoluesihteeri moittii myös keskustan aikeita lopettaa turvetuotanto.
– Kepu esittää Suomen turvetuotannon lopettamista viimeistään vuonna 2030 samanaikaisesti kivihiilen käytön lopettamisen kanssa. Perussuomalaiset eivät missään olosuhteissa hyväksy turvetuotannon lopettamista.
Perussuomalaiset poistaisivat turpeen verotuksen kokonaan. Tällä puolue työllistäisi maaseudun asukkaita ja parantaisi huoltovarmuutta.
– Emme tule hyväksymään yhtään uutta tuulivoiman syöttötariffisopimusta veronmaksajien kustannuksella tulevalla vaalikaudella. Tekisimme lopun muidenkin kannattamattomien energiamuotojen elättämisestä veronmaksajien piikkiin.
Sipilän lempilapselle tylyt henkselit
– Puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk.) koki merkittävän arvovaltatappion, kun hänen kuukausia markkinoimansa miljardien euron kasvurahasto on tylysti poistettu koko vaaliohjelmasta, Slunga-Poutsalo huomauttaa.
[...]
https://www.suomenuutiset.fi/keskustalta-kompassi-kateissa-tuulivoiman-tukemisesta-tulossa-115-miljardin-lisalasku-veronmaksajille/ (https://www.suomenuutiset.fi/keskustalta-kompassi-kateissa-tuulivoiman-tukemisesta-tulossa-115-miljardin-lisalasku-veronmaksajille/)
Loistokirjoitus tuo alkuperäinen. Sääli, ettei Satu "krasnii zeljonii bljad" Hassi ei potkaissut tyhjää silloin joskus...
28 EU-maata tuottavat noin 10 % maailman CO2-päästöistä. Yksin Kiina tuottaa yli neljänneksen ja Kiinan päästöt kasvavat tasaisen varmasti noin 6 % vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka EU onnistui leikkaamaan päästöjään huomattavasti, niin Kiina lisää leikkauksen verran muutamassa vuodessa. Siten CO2-argumentti on kaikessa Suomen energiapolitiikassa täysin kestämätön.
Kivihiili on Suomen kannalta ehdottomasti paras energiaratkaisu. Se on erittäin halpaa ja sitä voi ostaa vuosisadoiksi monesta eri maasta. Sitä voi varastoida. Sitä voi kannattavasti käyttää varsin pienissä yksiköissä, mikä sopii isopinta-alaiseen maahan, jossa on vähän väkeä. Ja mikä tärkeintä: samalla saadaan halpaa lämmitysvettä eli kaukolämpöä.
Kivihiilen pienhiukkaspäästöt ovat kivihiilen ainoa miinus, mutta uudenaikaisissa voimaloissa ne ovat hyvin vähäiset.
Vaan kukapa kivihiiltä ehdottaisi? Ei kukaan, koska se ei ole muotia ja 20/20 palkkaa nostavasta on populisti. Itse olen pitkäaikaistyötön ja voin sanoa, mitä mieli tekee. En saa edes työttömyyskorvausta tai muita sosiaalitukia.
QuotePutkonen: Talousahdingon syynä ylisuuret viherverot
Työmiehen tuumaustunnilla puitiin tänään valtiontalouden ahdinkoa ja teollisuuden kilpailukykyä. Työmies Matti Putkonen ihmetteli mikä mättää, kun suomalaisessa politiikassa ei saada aikaiseksi kunnollista vuoropuhelua perussuomalaisten ja muiden puolueiden välillä.
– Talouden ongelmat eivät johdu palkoista, vaan ylisuurista kansallisista viherveroista. On hyvä aina kysyä, mihin maksan sen noin euron joka kerta kun käyn auton tankaamassa. Meneekö se suomalaisen yhteiskunnan hyväksi vai maailmanparantamiseen? Suomalaisista suuryrityksistä noin 70 prosenttia on siirtämässä tuotantoaan pois Suomesta seuraavien viiden vuoden aikana. Siinä on seuraavalle hallitukselle miettimistä, sanoi Putkonen.
Teollisuuden palkkakehitys ollut maltillista
Muun muassa pankit ovat Putkosen mielestä tehneet voimakasta propagandaa sillä, että palkkakehitys olisi talouden ahdingon taustalla. Perussuomalaiset selvitti asiaa toimialakohtaisesti ja päätyi mielenkiintoiseen havaintoon. Teollisuuden osalta palkkakehitys ei ole noussut kilpailijamaita enempää, mutta sen jälkeen kun tuposta vuoden 2007 jälkeen irtauduttiin, se avasi padot julkisella sektorilla, jossa palkat ovat nousseet valtavasti.
– Euron tukipiikki ja EU:n uudet energia- ja ilmastotavoitteet, niistä on lankeamassa miljardien lasku suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi. Valtio tukee myös suurella rahalla sitä, että pienvoimaloihin saataisiin haettua puuta, joka vääristää kilpailua. Tästä on päästävä eroon, metsäteollisuuden kilpailukyky on säilytettävä, Putkonen jyrisi.
– Ei pidä rakentaa sellaista systeemiä, että aina kun pannunluukun aukaisee, pannaan viisisatasia klapien sekaan palamaan. Putkosen mielestä myös metsänomistajia pitäisi verotuksellisin keinoin kannustaa ja ohjata hoitamaan metsiään, jotta puu ei jää sinne mätänemään.
Työmies on palkkansa ansainnut
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström huomautti, ettei pidä unohtaa sitäkään, että teollisuudesta on viimeisten vuosien aikana hävinnyt kymmeniätuhansia työpaikkoja. Yhä pienempi porukka siis tekee entistä lujemmin töitä.
– Maltti palkankorotuksissa kannattaa pitää, mutta kyllä työmies on palkkansa ansainnut. Ei pidä ymmärtää asiaa niin, että olisimme ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa vastaan, mutta perussuomalaiset haluavat nostaa niiden rinnalle myös kilpailukyvyn säilyttämisen – ettei ammuttaisi omaan nilkkaan, Lindström sanoi.
https://www.suomenuutiset.fi/putkonen-talousahdingon-syyna-ylisuuret-viherverot/ (https://www.suomenuutiset.fi/putkonen-talousahdingon-syyna-ylisuuret-viherverot/)
Järkevin ratkaisu olisi reipas lisäydinvoiman rakentaminen, jolloin voitaisiin taata halpaa ja puhdasta energiaa sekä kansalle että teollisuudelle. Tarvitsemme ainakin yhden hyötöreaktorin, jossa voi käyttää muiden voimaloiden jätettä. Tästä voisi tehdä myös miljardibisneksen vastaanottamalla ulkomaista ydinjätettä. Edellytyksenä tähän se, että energiapolitiikka perustetaan järkeen ja Suomen etuun, ei tuulentupiin.
Komppaan edellistä kirjoittajaa. Hiilidioksidi -päästöt on aivan sama. Ilmasto lämpenee tai kylmenee, kuten ennenkin. Tuulentupia(= tuulivoimaloita) ei kannata lisätä, ei vain yksinkertaisesti kannata. Vesivoimaloilla ja niiden vaatimilla säännöstelyillä on tuhottu kokonaisia vesistöjä, kalakantoineen kaikkineen. vanhentuneet vesivoimalat tulisikin pikimmiten purkaa eikä uusia enää lisää. Turpeen ja risujen mm kantojen keräilyllä polttoaineeksi veronmaksajien rahoilla on loputtava. Metsät eivät sitä kestä ja soiden ojittaminen tuottaa humusvettä muutenkin happikatoa potevaan Itämereen. Kun nyt nuo ns. kotimaiset vahingolliset vaihtoehdot heitetään roskiin (mukaan myös "hiuslisäke" Pekkarinen) niin jäljelle jäävät kivihiili ja ydinvoima. Siinä se.
Vihreiden energiaratkaisu on
ei ydinvoimaa, koska EI
ei hiiltä, öljyä, maakaasua, hiiltä koska CO2
Ei turvetta, koska yhtään suota ei saa ojittaa
ei vesivoimaa, koska yhtään jokea ei saa padota
ei puuta , koska metsiä ei saa kaataa+CO2
ei biobensaa, koska palmuöljy ja ruokaa ei saa käyttää energiaksi
Tuulimyllyt ja aurinkokennot ovat jees, mutta akut saastuttavat ja mitä silloin kun ei tuule eikä paista. (Suomessa monta kuukautta vuodessa.)
tarhurin juttuun. Ihmettelen, että vihreät eivät ymmärrä että nyt välivaiheessa matkalla uusiutuviin ydinvoima on todennäköisesti paras, ehkä ainut ratkaisu turvata energiansaanti ja pienet CO2-päästöt.
Vesivoimaloista Vihreät eivät edes hoksaa yhdistää politikointia ydinvoimaluvista, esim. patojen purkamiseen.
Otsikkoon:
-Mikä hinta on jalkaväkimiinoista luopumisella?
-Mikä hinta on valitulla kaavoituspolitiikalla?
-Mikä hinta on joukkoliikenteen tukemisella?
-Mikä hinta on CO2-päästöjen rajoituksilla?
-Mikä hinta on sotilaallisella liittoutumattomuudella?
-Mikä hinta on maahanmuuttopolitiikalla?
Miljardeja, kymmeniä miljardeja vuodessa. Ehkä jopa enemmän. Kukaan ei voi sanoa edes suurinpiirtein.
Olisihan vekkuli toteuttaa kaikki vihreiden ideat. Olisi jännä nähdä miten kityvirhe mahtaisi pärjätä utopiassaan.
Ei taitaisi kityvirheelle siinä utopiassa tulla caffelatte ihan noin vain nenän eteen.
QuoteTurunen: Voidaanko rahan kylväminen tuuleen lopettaa?
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen kysyi eduskunnan kyselytunnilla, onko mitään järkeä kylvää rahaa tuuleen tuulivoiman tukemisen muodossa.
Turunen muistutti, kuinka keskustajohtoinen hallitus päätti vuonna 2010 erittäin anteliaasta tuulivoiman tukipaketista, joka myöntää tuulivoimalle korkean, 83,50 euron tuen (megawattitunnilta) kahdeksitoista vuodeksi.
Nykyään tuulivoiman tukemiseen uppoaa melkein 150 miljoonaa euroa vuodessa.
– Jo tämä on järjetön summa, mutta jos nykyinen sähkön hintataso säilyy ja tavoitteet tuulivoiman määrälle toteutuvat, tukisumma on vuosikymmenen vaihteessa jopa yli 300 miljoonaa euroa. Tällä summalla voisi perua lapsilisäleikkaukset ja kaupan päälle rakentaa joka vuosi kaksi uutta lastensairaalaa. Kysynkin, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että täysin järjettömään mittaan kasvaneita tuulivoimatukiaisia saadaan alennettua? Turunen kysyi.
Hän ihmetteli myös, kuinka tuulivoimasta on tullut pääomamarkkinoille kaikkein tuottoisin sijoituskohde: tuotto arvioitiin vuonna 2013 yli 160 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.
– Ja tämä perustuu yhteiskunnan tukeen, Turunen syytti.
Myös nykyhallitus jatkanut tukea
Vaikka tukipäätöksen teki edellinen hallitus, jonka elinkeinoministerinä hääri Mauri Pekkarinen (kesk.), myös nykyinen hallitus laajensi tukia perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta avomerituulivoimaan, vaikka se saa jo investointitukea.
– Nyt kaiken järjettömyyden huipuksi hallitus haluaa, että maksamme myös ahvenanmaalaisten tuulivoimaloiden tukiaiset. Tuulivoiman tukeminen kuuluu Ahvenanmaan omaan päätösvaltaan. Itsehallintolain mukaan se, kenen vallassa päätös on, maksaa laskun. Nyt hallitus lipeää tästä periaatteesta ja avaa budjettiinsa uuden 50 miljoonan euron rahareiän.
– Miksi meidän pitäisi maksaa Ahvenanmaan tuulivoiman tuet, vaikka meillä ei ole edes elinkeino-oikeutta Ahvenanmaalla? Turunen kysyi.
[...]
https://www.suomenuutiset.fi/turunen-voidaanko-rahan-kylvaminen-tuuleen-lopettaa/ (https://www.suomenuutiset.fi/turunen-voidaanko-rahan-kylvaminen-tuuleen-lopettaa/)
Heh heh... Labour saattaa voittaa, mutta noi riemuidiootit saa odottaa ainakin yhden sukupolven
http://www.hs.fi/m/ulkomaat/a1423460434986?
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2613905/Lunacy-town-turned-green-A-ban-bacon-butties-Traffic-calming-sheep-Transgender-toilets-Sounds-like-send-In-fact-real-story-Britains-loopiest-party-took-Brighton.html