QuoteHS: Tämän takia Ruotsi synnyttää menestystarinoita maailmalla - Suomi ei
Ruotsalaiset ovat onnistuneet myymään maailmalle vaikka mitä tuotteita ja luomaan tuotemerkeistään kansainvälisiä brändejä. Miksi Ruotsi vaikuttaa tässä suhteessa menestyneen paljon Suomea paremmin?
Sunnuntain Helsingin Sanomissa asiaa pohtii Suomen vientiä ulkomaille tukevan Finpron myyntijohtaja Kimmo Pekari, joka on asunut useita vuosia Ruotsissa. Hänen mukaansa Ruotsissa panostetaan enemmän tuotekehitykseen kuin Suomessa - "insinöörien maassa".
- Ratkaiseva etu ruotsalaisilla on kyky tuotteistaa ja kaupallistaa osaamistaan. Suomessa sääntöjä luetaan pilkuntarkasti miettimättä mitä järkeä niissä on. Ruotsissa käytetään järkeä ja sovelletaan sääntöjä joustavasti, Pekari sanoo HS:lle.
Yhdeksi Ruotsin menestyksen tekijäksi Pekari listaa maahanmuuton, joka kasvattaa väestöpohjaa. Hänen mukaansa on naiivia vain poimia yksittäisiä ulkomaalaisia joihinkin tehtäviin, sen sijaan toisen sukupolven maahanmuuttajat lisäävät työvoimaa.
Yhdeksi suureksi eroksi Suomen ja Ruotsin välillä Pekari mainitsee markkinoinnin ja myynnin taidon.
- Suomalaisissa yrityksissä elää edelleen syvällä asenne, ettei meidän tuotetta tarvitse markkinoida, koska se myy itse itsensä.
- Eiväthän H&M:n vaatteet ole sen kummempia kuin muutkaan, mutta viesti on mietitty tarkasti, Pekari sanoo HS:lle.
http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288713759907.html
jollain merkillisellä tavalla on maahanmuutto taas ujutettu uutiseen vaikka sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. montakos afrikkalaista maahnmuuttajaa oli nokialla töissä silloin kun nokia oli vielä suurin :o
Quote..toisen sukupolven maahanmuuttajat lisäävät työvoimaa.
Filosofina peräänkuuluttaisin tämän sanakokoelman merkitystä: mitä tässä tarkoitetaan?
Ymmärrän kyllä, mitä työvoima on. Mutta miten toisen polven maahanmuuttajat lisäävät työvoimaa? Houkuttelevatko he maahan työvoimaa? Siittävätkö he sitä? Vai ovatko he itse tuo työvoima?
Ja oli vastaus mikä tahansa, mitä hyötyä on työvoiman lisäämisestä? Suomessahan työvoima lisääntyy joka kuukausi tuhannella potkut saaneella, mutta emme ymmärrä olla siitä kiitollisia, vaikka ilmeisesti pitäisi.
Selittäkää nyt joku.
Mitä? Onko Vartiainen myös iltasanomien toimittaja?
Myytti Ruotsista mokutuksen ihmemaana elää voimakkaana suvisgenressä. Sitä on pakko pitää yllä, jotta edes joku tukipalkki mokuttajien harhaisille jutuille olisi olemassa. Vähän niin kuin ne kuuluisat Minnesotan "menestyvät somalit".
Quotetoisen sukupolven maahanmuuttajat lisäävät työvoimaa.
Oikein kirjoitettuna: "toisen sukupolven maahanmuuttajat lisäävät työvoimareserviä
TM"
Aivan tavanomaista mielipiteenmuokkausta, manipulointia, propagandan levittämistä.
Simppeleille suomiaivoille syötetään tarpeeksi usein tarpeeksi monessa kanavassa mantraa:
lisää maahanmuuttoa--> Suomi menestyy
Jotta Suomi menestyisi paremmin, tarvitaan lisää maahanmuuttoa.
Maahanmuuttajia on Suomessa vähän, menestyäkseen paremmin Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttoa.
Ruotsi on menestynyt Suomea paremmin, koska siellä on enemmän maahanmuuttajia
oooommmmmmmmmm, uskokaa jo!
Quote from: Elemosina on 13.07.2014, 17:43:38
Aivan tavanomaista mielipiteenmuokkausta, manipulointia, propagandoimista.
Simppeleille suomiaivoille syötetään tarpeeksi usein tarpeeksi monessa kanavassa mantraa:
lisää maahanmuuttoa--> Suomi menestyy
Jotta Suomi menestyisi paremmin, tarvitaan lisää maahanmuuttoa.
Maahanmuuttajia on Suomessa vähän, menestyäkseen paremmin Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttoa.
Ruotsi on menestynyt Suomea paremmin, koska siellä on enemmän maahanmuuttajia
oooommmmmmmmmm, uskokaa jo!
Onhan se osittain näin. Jostain kuulin että balkanilta tulleet löysivät paikkansa hyvin ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Ja ne jotka muuttivat ruotsiin ennen sitä. Mutta, kun irakilaiset ja muut samanlaiset löysivät svean, tilanne alkoi kääntymään negatiiviseksi
Quote from: nollatoleranssi on 13.07.2014, 16:08:23
QuoteHS: Tämän takia Ruotsi synnyttää menestystarinoita maailmalla - Suomi ei
Yhdeksi Ruotsin menestyksen tekijäksi Pekari listaa maahanmuuton, joka kasvattaa väestöpohjaa. Hänen mukaansa on naiivia vain poimia yksittäisiä ulkomaalaisia joihinkin tehtäviin, sen sijaan toisen sukupolven maahanmuuttajat lisäävät työvoimaa.
http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288713759907.html
Husbystä on poimittavissa kokonainen sukupolvi myynti- ja markkinointi- sekä innovaattori- ynnä insinööriosaamiseen.
Naiviuden välttämiseksi. :roll:
Ristuksen ristiriitainen juttu. Juttu sanoo että ruotsissa panostetaan enemmän tuotekehitykseen kuin suomessa - "insinöörien maassa". No mitäs ne insinöörit tekee? Eikös ne tee tuotekehitystä? Hä?
Ja että suomessako toimitaan pilkuntarkasti säätöjä ja ruotsissa käytetään järkeä? Melkoinen väite. 25 v tuotekehityksessä itse toimineena että suomalaisessa tuotekehityksessä järjen käyttö on keskeistä. Pilkkupyrokraateille nauretaan.
Ehkä on niin että ruotsin "finpro":n äijät osaa hommansa näitä mamu-pekareita sen verran paremmin että niiden vienti syntyy siitä. Ai niin, jutussa vielä tuodaan esiin miten ruotsi panostaa suomea enemmän t&k:hon. Onkohan niin....
http://www.taloussanomat.fi/uutinen/2010/09/15/tutkiva-suomi-rynnimassa-ruotsin-ohi/201012802/243
Potkut tuollaiselle pekarille. Sen homma on edistää suomalaisen t&k:n myyntiä, eikä louskuttaa poskeaan insinööreille siitä että myynti ei etene. Pelle.
IKEA, H&M... mitä muita niitä olikaan?
Quote from: kyllästynyt on 13.07.2014, 18:52:05
IKEA, H&M... mitä muita niitä olikaan?
Parin vuosikymmenen kuluttua Ruotsin huomattavin vientituote on Jihad.
Quote from: rölli2 on 13.07.2014, 17:07:01
jollain merkillisellä tavalla on maahanmuutto taas ujutettu uutiseen vaikka sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. montakos afrikkalaista maahnmuuttajaa oli nokialla töissä silloin kun nokia oli vielä suurin :o
Eipä saivarrella. Lisää neekereitä ja moskeijoita Suomeen, niistä aineksista kudotaan Suomenkin menestystarina!
Tuo mokuaivopieru nyt on typerä, mutta totta on, että ruotsalaiset ovat valovuosia Suomea edellä brändäämisessä ja markkinoinnissa.
Ruotsalainen kulttuuri on itsessään osoitus tästä. He ovat onnistuneet rakentamaan vahvan maabrändin viikinkeineen, blondeine naisineen
ja Peppi Pitkätossuineen, vaikka vastaavaa kulttuuria löytyy suunnilleen jokaisesta itämeren maasta. He ovat saaneet ängettyä nuo viikingit
jopa maailmanhistoriaan ja populaarikulttuuriin antiikin Kreikan ja Rooman kokoiseen valokeilaan, vaikka koko viikinkihömpötys on alunperin
lähinnä ruotsalaisten nationalistien 1800-luvulla paisuttelemaa legendaa. Viikinkien aikaahan ei pidetty mitenkään erikoisena aikakautena
ennen 1800-lukua, vaan sitä pidettiin vain yhtenä osana rautakautta.
Suomesta puuttuu tällainen markkinoinnin kulttuuri ja tietynlainen kansallinen röyhkeys. Ei ole maabrändistä tietoakaan. Meillä on kyllä
hieno kalevalainen kulttuuri josta voisi ammentaa, mutta sitäkään ei osata markkinoida maailmalle. Toreilla myydään vaan jotain epämääräisiä
pehmoleluporoja ja neljäntuulenlakkeja, siinä kaikki. Nokiakin tunnetaan maailmalla jonain kinkkien firmana. IT- ja videopelipuolella on tosin näkynyt
ilahduttavia valonpilkahduksia. Suomen laajassa nörttikulttuurissa ja sen kansainvälistyneessä nuoressa polvessa on kenties tulevaisuuden toivo.
Quote from: Huscarl on 13.07.2014, 19:38:12
Suomesta puuttuu tällainen markkinoinnin kulttuuri ja tietynlainen kansallinen röyhkeys. Ei ole maabrändistä tietoakaan.
OT: El Stubbido muistaakseni järjesti oikein kilpailun maabrändin luomiseksi Suomelle. Ja päätti sitten myöhemmin ettei tuloksia kannata ottaa hyötykäyttöön. Alex sai kuitenkin julkisuutta ennen päätöstä tulosten laitosta Ö-mappiin, ja saattoipa olla juuri vaalien aika kun asiasta puhuttiin.
Kuinka se suomalainen
menestystarina taas olikaan. Kymmeniä vuosia menestyksekkäästi pyörinyt yritys jakaa suuret optiot ja bonukset osakkeenomistajilleen ja potkii työntekijät pellolle. Yhtiö ositetaan. Lopuksi osakekannat myydään ulkomaille ja tuotanto lopetetaan Suomessa "kannattamattomana".
Sako, Valmet - Metso, UPM, Nokia, you name it.
QuoteSuuryhtiöt karsineet rajusti Suomessa: kymmenen vuotta vei 60 000 työpaikkaa
Vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen oli suuryritysten suomalaisille työntekijöille synkkä.
Vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen oli suuryritysten suomalaisille työntekijöille synkkä. Tekniikka&Talouden selvityksen mukaan pelkästään 20 eniten työllistänyttä suomalaisyritystä vähensi väkeään kotimaassa lähes 60 000 työntekijällä.
Samaan aikaan työntekijämäärä Suomen ulkopuolella kasvoi näissä yrityksissä yli 110 000:lla.
Kuvaavaa on, että 20 suurimman työnantajan joukossa vain kolme työllistää Suomessa nyt enemmän kuin vuosituhannen alussa. Nämä kummajaiset ovat YIT, Tieto ja Kone.
Koneen työvoiman lisäys myös Suomessa on hienoinen yllätys, sillä juuri teknologiateollisuus on ollut Kiina-ilmiön kärjessä.
Myös Wärtsilä ja Metso kuuluvat maltillisiin väen vähentäjiin. Tämä kertoo siitä, että voimakas tuotannon ja työpaikkojen kasvatus Aasiassa ei välttämättä merkitse toiminnan näivettymistä Suomessa, vaan asia voi olla jopa päinvastoin.
Teknologiateollisuuden kokonaiskuva ei ikävä kyllä ole yhtä valoisa kuin sen muutaman suuryrityksen.
Teknologiateollisuus ry:n tuoreen suhdanneraportin mukaan alalta on kadonnut Suomesta pelkästään kolmen viime vuoden aikana 34 000 työpaikkaa.
Kauden 2000–2010 vähennyssaldo on noin 20 000.
Metsäteollisuus puolittui
Nämäkin vähennykset ovat kuitenkin suhteellisen pieniä verrattuna metsäteollisuuden alasajoon Suomessa.
UPM, Stora Enso ja M-Real ovat kutistuneet vuodesta 2000 lähtien Suomessa yhteensä lähes 25 000 hengellä. Se tarkoittaa, että väkeä on enää alle puolet siitä mitä vuosikymmen sitten.
Ja toisin kuin teknologiateollisuus, suomalainen metsäteollisuus ei työllistä myöskään maailmalla vaan väki on vähentynyt muissakin maissa.
Yt:t pyyhkivät yhtiöissä
Mikään ei viittaa siihen, etteikö isojen yritysten työpaikkakato jatkuisi. Nokian vähennystarpeet nousevat tuhansiin. Stora Enso kertoi taas uusista yt-neuvotteluista viime viikolla, ja Telia-Sonera käy yt-neuvotteluja lähes jatkuvasti.
Pienenä lohtuna on syytä huomata, että pelkkä numeroihin katsominen antaa väen vähennyksistä hieman liian synkän kuvan.
Muutamalla suurvähentäjällä kuten Fortumilla tai Kemiralla ainakin osa selittyy sillä, että osa yrityksestä jatkaa toimintaansa uuden omistajan käsissä.
Sama pätee toisinkin päin. Työvoimaansa eniten maailmalla kasvattaneen Nokian rajua kasvua selittää Siemensin ja Nokian verkkobisnesten fuusio vuonna 2006.
http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/suuryhtiot+karsineet+rajusti+suomessa+kymmenen+vuotta+vei+60+000+tyopaikkaa/a625611?service=mobile&page=3
Tuossa taas menee yksi suomalainen menestystarina:
Suomalainen tuulivoimayhtiö myydään Japaniin (http://www.kauppalehti.fi/omayritys/suomalainen+tuulivoimayhtio+myydaan+japaniin/201407688740)
Suomalaisten ongelma saattaa olla yleisellä tasolla se, että ei osata pitää omista kiinni.
Eikä osata sen paremmin pitää omista huoltakaan.
Siellä taas eletään jalat tukevasti ilmassa.... Ruotsissahan hiljattain julkaistiin tutkimus, missä mahanmuuton suorien ja välillisten kustannuksien vaikutukseksi bruttokansantuotteeseen arvioitiin olevan yli -5% luokkaa.
meanwhile in Finland: YLE uutisoi mamujen korkeasta työttömyydestä Ruotsissa, ja miten Ruotsi on surkeimpia Euroopan maita mamujen työllistämisen suhteen
http://yle.fi/uutiset/ruotsi_huonoimpia_kotouttamaan_euroopassa/7313549
Quote from: -PPT- on 13.07.2014, 17:29:48
Mitä? Onko Vartiainen myös iltasanomien toimittaja?
Kun ottaa huomioon nykyisen suomalaisen median alennustilan, ammattitaidottomuuden, järjettömyyden ja lukutaidottomuuden, saattaa myös olla, että "menetystarina" on luettu muodossa "menestystarina".
Quote from: Elemosina on 13.07.2014, 21:06:08
Suomalaisten ongelma saattaa olla yleisellä tasolla se, että ei osata pitää omista kiinni.
Eikä osata sen paremmin pitää omista huoltakaan.
Nykyaikaa,
Elemosina, nykyaikaa. Tietyllä varakkuuden ja koulutuksen tasolla ei ole mitään käsitystä siitä, miten suomalaiset tavikset pärjäävät. Kun muistelee omianikin vaikeuksia kolutuksen saamisessa, työelämään pääsyssä ja kodin hankkimisessa, niin nykyaika on muuttanut ihmiset itsekkäiksi ja välinpitämättömiksi.
On kaiketi vain ihqua kannattaa kivaa maahanmuuttoa ja yhtä ihqua halveksia taviksia. Siitä se lähtee.
Ruotsi on vaurastunut puhtaasti Kiirunan rautamalmin takia. Sen takia kannattaa siirtää kokonainen kaupunki pois kaivoksen päältä.
Teollisuudesta on sitten saatu varoja niin hyödylliseen toimintaan kuin järjettömään perseilyynkin.
Saksan kukoistuksen syy on Ruhrin kivihiili ja homma toimii samalla tavalla.
Elikkä jos Suomi halutaan saada kukoistamaan niin täytyy ottaa luonnonvarat käyttöön ja alkaa kehittää teollisuutta.
Ajatus tosin on siinä määrin rationaalinen, ettei se tule saamaan täällä suosiota, koska vajaaälyinen lottokansa miettii kuinka saada pikavoitto jollain ihmekikalla ja sitä Suomessa piisaa kaikissa kansanosissa, punikeista toimitusjohtajiin.
Kun pikavoitto on saatu, lopetetaan duunit ja vetäydytään omakotitaloon nysväämään jotain paskaa. Välillä käydään kesämökillä saamassa vaihtelua.
Suomalainen on pohjimmiltaan torppari. Jos se suinkin on mahdollista, se hankkii torpan ja sulkeutuu sinne katsomaan televisiosta urheilua ja saippuasarjoja. Välillä se kiroaa että herrat johtavat maata huonosti, ja seuraavissa vaaleissa se äänestää samanlaista pattiaivoa kuin ennenkin, koska eihän se herroihin luota vaan toiseen torppariin, joka ei edes halua tietää mitä ympärillä tapahtuu. Herrat ovat sille vihollispuolueen torppareita.
Quote from: Huscarl on 13.07.2014, 19:38:12
Meillä on kyllä hieno kalevalainen kulttuuri josta voisi ammentaa, mutta sitäkään ei osata markkinoida maailmalle. Toreilla myydään vaan jotain epämääräisiä pehmoleluporoja ja neljäntuulenlakkeja, siinä kaikki.
Se henkilö tai ne henkilöt, jotka aikoinaan "keksivät" markkinoida Suomea maailmalle poroilla ja neljäntuulenlakeilla, pitäisi saattaa edusvastuuseen ja julkiseen häpeään. Porot ja neljäntuulenlakit eivät edusta millään lailla suomalaisuutta. Ne ovat suorastaan noloja suomalaisuuden symboleja.
Quote from: Phantasticum on 13.07.2014, 22:28:53

Aivan totta. Maahanmuutolla tuhotun alkuperäisväestön alkuperäiskulttuuriin liittyvillä aiheilla ei markkinoida mitään. Amerikan Yhdysvaltoja ei voi markkinoida intiaanien käsitöillä. Se vasta noloa olisikin.
On kyllä aivan järjetön jäätelövertaus. Koska kesällä on lämmin ja kesällä myydään jäätelöä, jäätelö siis aiheuttaa lämpöaallon.
Quote from: Deputy M on 13.07.2014, 21:32:58
Nykyaikaa, Elemosina, nykyaikaa. Tietyllä varakkuuden ja koulutuksen tasolla ei ole mitään käsitystä siitä, miten suomalaiset tavikset pärjäävät. Kun muistelee omianikin vaikeuksia kolutuksen saamisessa, työelämään pääsyssä ja kodin hankkimisessa, niin nykyaika on muuttanut ihmiset itsekkäiksi ja välinpitämättömiksi.
On kaiketi vain ihqua kannattaa kivaa maahanmuuttoa ja yhtä ihqua halveksia taviksia. Siitä se lähtee.
Ei ole nykyaikaa. "ihqu":n tilalla kannattaisi käyttää oman sukupolvenne käsitteistöä onko se nyt "maneeta" vai "svengaavaa".
Ensimmäisen kerran kuulin sanat "monikulttuuri rikastuttaa" lukion historian opettajalta vuonna 1986 ja seuraavan kerran yliopistolla virkamiesruotsin lehtorilta 1995. Kyllä nämä on nimenomaan '68-flyygelin****sukupolven juttuja, toiseuden ihannointi ja elitismi.
Maahanmuuton korostaminen yhtenä menestystekijänä oli nimenomaan toimittajan pikemminkin kuin Finpron edustajan valinta, joka, noin karkeasti ottaen, ei nähnyt maahanmuutossa juuri muuta arvokasta kuin väestölisäyksen ja senkin suunnilleen sillä ehdolla, että porukka ainakin noin laajassa mitassa ruotsalaistuu pikemminkin kuin eristäytyy. Ennuste ei taida olla kaksinen.
QuoteHS: Tämän takia Ruotsi synnyttää menestystarinoita maailmalla - Suomi ei
Yhdeksi Ruotsin menestyksen tekijäksi Pekari listaa maahanmuuton, joka kasvattaa väestöpohjaa. Hänen mukaansa on naiivia vain poimia yksittäisiä ulkomaalaisia joihinkin tehtäviin, sen sijaan toisen sukupolven maahanmuuttajat lisäävät työvoimaa.
Kanada poimii yksittäisiä ulkomaalaisia heidän tarpeellisuutensa perusteella. Pisteitä saa muun muassa työkokemuksesta, koulutuksesta ja kielitaidosta. Kanada on siis menetellyt naiivisti. Pekari voisikin mennä neuvomaan kanadalaisia.
http://www.cic.gc.ca/english/immigrate/skilled/apply-who.asp
Quote from: rölli2 on 13.07.2014, 17:07:01
jollain merkillisellä tavalla on maahanmuutto taas ujutettu uutiseen vaikka sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. montakos afrikkalaista maahnmuuttajaa oli nokialla töissä silloin kun nokia oli vielä suurin :o
Tunnen ainakin yhden. ;)
Ruotsi on kylläkin synnyttämässä katastrofia. ;)
Quote from: Oho on 14.07.2014, 09:50:44
Maahanmuuton korostaminen yhtenä menestystekijänä oli nimenomaan toimittajan pikemminkin kuin Finpron edustajan valinta, joka, noin karkeasti ottaen, ei nähnyt maahanmuutossa juuri muuta arvokasta kuin väestölisäyksen ja senkin suunnilleen sillä ehdolla, että porukka ainakin noin laajassa mitassa ruotsalaistuu pikemminkin kuin eristäytyy. Ennuste ei taida olla kaksinen.
Minkälainen se alkuperäisjuttu oli? Kysyikö toimittaja maahanmuuton vaikutuksesta vai vastasiko edustaja etukäteen siitä?
Yllätys yllätys! Yritysjohtajat kannattavat halpatyövoiman lisäämistä! Kuka olisi ikinä osannut arvatakaan?
Quote from: -PPT- on 14.07.2014, 15:45:08
Yllätys yllätys! Yritysjohtajat kannattavat halpatyövoiman lisäämistä! Kuka olisi ikinä osannut arvatakaan?
Kannattavatkohan. Kuitenkaan eivät itse palkkaa kieli-, ja ammattitaidotonta sakkia. Jotain muuta tässä täytyy olla takana. Kenties tietämättömän tyhmyyttä.
Tähän liittyen: Miksi ydinvoimalamme ei valmistu?
Quote from: Ari-Lee on 14.07.2014, 15:51:43
Tähän liittyen: Miksi ydinvoimalamme ei valmistu?
Saishan se valmistua ja pian, jotta tämä tivoli sen (OL3:n) ympärillä loppuisi. Mutta ei sitä saisi käynnistää ikinä!
Quote from: JoKaGO on 14.07.2014, 15:56:46

Suomalaiset hitsaajamestarit eivät ota vastuuta niistä töistä joita on tehty heidän tietämättään ja tarkastamattaan. Joten perusteita käynnistysluvan epäämiselle on.
Quote from: kummastelija on 13.07.2014, 18:52:00Juttu sanoo että ruotsissa panostetaan enemmän tuotekehitykseen kuin suomessa - "insinöörien maassa". No mitäs ne insinöörit tekee? Eikös ne tee tuotekehitystä? Hä?
Voipi olla toimittajan moka käyttää "tuotekehitys"-sanaa - lainauksessahan sanotaan "tuotteistaa ja kaupallistaa" joka on pääosin ihan eri asia ...jossa suomalaiset ei kyllä kauhean hyvin ole onnistuneet.
nimim. "entinen t&k-asiantuntija"
(Tuo mamu-heitto tuossa on ihan puutaheinää.)
Quote from: -PPT- on 14.07.2014, 15:45:08
Yllätys yllätys! Yritysjohtajat kannattavat halpatyövoiman lisäämistä! Kuka olisi ikinä osannut arvatakaan?
Avautuminen:
Ei oo uutta. Jo 10 vuotta sitten täältä kotosuomesta siirrettiin korkean teknologian töitä Intiaan ja Kiinaan. Etenkin Intiaan.
Piti oikein poskiin puhallella kun heltsingin ihmejohtajat tuli pitämään auditorioon puheenvuoroa, missä kehuttiin Intian insinööriä, jonka palkkataso oli viidennes suomalaisen insinöörin palkkatasosta. Oli sertifikaatit ja sitä ja tätä. Sellainen pikkujuttu kuin työkokemus oli vain kahta-kolmea vuotta, mutta eihän se meidän johtajia haitannut kun oli niin halapaa. Ja sellainen toinen pikkujuttu, että nämä Intian ihmeinsinöörit oli sellaisia että ei ne olleet hommissa vuottakaan kun ne jo singahti uudelle työnantajalle. Suomalaisten hommana oli "siirtää työt intiaan", eli opettaa intialaisille oma työnsä. No, sille urakalle ei oikein meinannut tulla loppua kun uutta koulutettavaa tuli sitä mukaa kun vuoden opetellut jengi siirtyi muualle.
Lopputulos oli sellainen että halavalla ei saanut mitään. Tosin, aika kalliiksi se tuli kun halvan intialaisinsinöörin kaverina piti olla se kallis suomalaisinsinööri.
Kaikissa tapauksissa ei tukihommilla pärjätty. Eräässä tapauksessa 50 hengen erittäin erikoistuneen suomalaistiimin työt siirrettiin myös intiaan. Suomalaisjohto kas kun otaksui että 50 henkeä Intiassakin oppii sen saman mitä suomalaistiimi osasi tehdä. Ei tullut valmista. Ei aikaakaan, kun intiassa väkimäärä lisääntyi sataan. Ei tullut valmista. 250. Ei vieläkään onnistu. 500. Ei. 1000. Ei. Loppusumma 2 500 intialaista teki hommia joihin aiemmin tarvittiin 50 suomalaista. Ihanan halpaa.
Näillä Finpron äijillä ja suomalaisilla T&K-johtajilla on yksi keskeinen vika. Ne ei osaa hommiaan. Siinä missä jenkkiyrityksen T&K-johtaja osallistuu kädet savessa teknologia- ja kehitystyöhön, nämä suomen johtajat osaa vain laskea nuppilukumääriä ja kustannuksia. Siinä missä ameriikan T&K-johtaja pitää keskeisen osaamisen amerikkalaisissa käsissä, nämä suomen äijät haluaa siirtää suomalaisen työn ulkomaille. Siinä se ero.
Quote from: Ari-Lee on 14.07.2014, 15:51:43
Quote from: -PPT- on 14.07.2014, 15:45:08
Yllätys yllätys! Yritysjohtajat kannattavat halpatyövoiman lisäämistä! Kuka olisi ikinä osannut arvatakaan?
Kannattavatkohan. Kuitenkaan eivät itse palkkaa kieli-, ja ammattitaidotonta sakkia. Jotain muuta tässä täytyy olla takana. Kenties tietämättömän tyhmyyttä.
Tähän liittyen: Miksi ydinvoimalamme ei valmistu?
Hyvä yritysjohtaja osaa toimia yrityksen parrhaaksi, mutta ei se tarkoita, että yritysjohtaja olisi välttämättä yhteiskunnallisissa asioissa fiksu ja näkisi asioita laajemmin. Tiedän kouluajoilta monia keskinkertaisuuksia lahjakkuuksien osalta, jotka ovat kuitenkin edenneet jollain alalla oikein hyvin akateemisesti ja työelämässä. Eli se yritysjohtaja on vain pohjimmiltaan kuka tahansa meistä. Niinistökin on vain yksi henkilö, joka nyt on valinnut uran joka johti pressaksi. Hänen näkemyksensä ei ole lähtökohtaisesti yhtään parempi tai oikeampi kuin vaikka sinun.
Quote from: Jouko on 14.07.2014, 16:08:52
Quote from: JoKaGO on 14.07.2014, 15:56:46
Quote from: Ari-Lee on 14.07.2014, 15:51:43
Tähän liittyen: Miksi ydinvoimalamme ei valmistu?
Saishan se valmistua ja pian, jotta tämä tivoli sen (OL3:n) ympärillä loppuisi. Mutta ei sitä saisi käynnistää ikinä!
Suomalaiset hitsaajamestarit eivät ota vastuuta niistä töistä joita on tehty heidän tietämättään ja tarkastamattaan. Joten perusteita käynnistysluvan epäämiselle on.
Korkeapainehöyryputkiston hitsaukset tarkastetaan yleensä röntgenillä. Ei kaikkia saumoja, vaan pistokokeen omaisesti tietty määrä jokaisen hitsarin saumoja. Jos löytyy huono sauma, niin se korjataan, ja sen hitsarin kaikki saumat tarkastetaan. Jos löytyy vielä yksikin saman hitsarin huono sauma, niin kaikki tämän hitsaamat saumat avataan ja hitsataan uudestaan. Niin, ja se hitsari voi sitten etsiä itselleen muita hommia.
Tietenkin jos tarkastajilla on sellaiset piirustukset, joissa ei näy kaikki putkistot, niin vaarana on, että jotain jää tarkastamatta, jollei tarkastajat ole itse aktiivisia ja katsele vähän ympärilleen.
Olen antanut kertoa itselleni, että betoniraudoituksissa ja niiden hitsauksissa yms. olisi fuskattu. En tunne tuota puolta, kuinka siellä laatua valvotaan.
Anteeksi ja kiitos...
Quote from: nollatoleranssi on 13.07.2014, 16:08:23
Yhdeksi suureksi eroksi Suomen ja Ruotsin välillä Pekari mainitsee markkinoinnin ja myynnin taidon.
Tämä kai se totuus on.
Quote
Yhdeksi Ruotsin menestyksen tekijäksi Pekari listaa maahanmuuton, joka kasvattaa väestöpohjaa. Hänen mukaansa on naiivia vain poimia yksittäisiä ulkomaalaisia joihinkin tehtäviin, sen sijaan toisen sukupolven maahanmuuttajat lisäävät työvoimaa.
Tätä taas en usko ilman kunnon perusteluja tilastoilla höystettynä.
Quote from: Kulttuurirealisti on 15.07.2014, 12:36:59
Quote from: nollatoleranssi on 13.07.2014, 16:08:23
Yhdeksi suureksi eroksi Suomen ja Ruotsin välillä Pekari mainitsee markkinoinnin ja myynnin taidon.
Tämä kai se totuus on.
Quote
Yhdeksi Ruotsin menestyksen tekijäksi Pekari listaa maahanmuuton, joka kasvattaa väestöpohjaa. Hänen mukaansa on naiivia vain poimia yksittäisiä ulkomaalaisia joihinkin tehtäviin, sen sijaan toisen sukupolven maahanmuuttajat lisäävät työvoimaa.
Tätä taas en usko ilman kunnon perusteluja tilastoilla höystettynä.
Mikäli nokia olisi edelleen voimissaan eikä sitä olisi myyty, niin päätelmät olisivat pänvastaisia... "ruotsalaiset eivät osanneet markkinointia ja myyntiä ja ericssonin puhelimet eivät menneet kaupaksi, kun taas suomalaiset ovat päihittäneet ruotsalaiset tällä saralla, minkä nokian kännykkämenestys todistaa"
Oikea totuus on siinä, että euro on liian kallis valuutta suomalaisille vientiyrityksille eikä sen kurssi seuraa meidän teollisuutemme ja talouden tilaa, vaan saksan, sen sijaan ruotsin kruunun arvo on se mikä ruotsin talouden mukaan sen aina kulloinkin kuuluu olla.
Että on tyhmiä "asiantuntijoita" sitten olemassa...
maahanmuuttajista on taloudelle hyötyä vain kahdella tavalla
a) jos se laskee palkkakustannuksia eli tuotantokustannuksia tehokkuuden vähenemättä
b) jos kansan ostokyky kasvaa eli markkinat laajenevat
Kumpikaan ei toteudu maahanmuuton seurauksena, koska mamulle ei saa maksaa heikompaa palkkaa ja maahantulijat ovat köyhempiä kuin jo maassaolijat... eli maalaisjärki kertoo, että maahanmuutosta on voittopuolisesti haittaa taloudelle.
Quote from: normi on 15.07.2014, 12:48:58
Oikea totuus on siinä, että euro on liian kallis valuutta suomalaisille vientiyrityksille eikä sen kurssi seuraa meidän teollisuutemme ja talouden tilaa, vaan saksan, sen sijaan ruotsin kruunun arvo on se mikä ruotsin talouden mukaan sen aina kulloinkin kuuluu olla.
Totta on, että eurolla on merkittävä vaikutus. Mutta jos mietitään vaatteita, IKEAA, clasohlsoneja, Volvoa, joka ainakin kuorma-autopuolella elää ja voi hyvin, pankkeja, musiikkibisnestä, niin ruotsalaiset osaavat kyllä myynnin ja markkinoinnin. Suomalaisilla olisi kehittämisen varaa.
Edit. Eino, valitettavan totta. Ruotsalaiset osaavat myydä p*skaa timanttina.
Quote from: Kulttuurirealisti on 15.07.2014, 13:15:44
Quote from: normi on 15.07.2014, 12:48:58
Oikea totuus on siinä, että euro on liian kallis valuutta suomalaisille vientiyrityksille eikä sen kurssi seuraa meidän teollisuutemme ja talouden tilaa, vaan saksan, sen sijaan ruotsin kruunun arvo on se mikä ruotsin talouden mukaan sen aina kulloinkin kuuluu olla.
Totta on, että eurolla on merkittävä vaikutus. Mutta jos mietitään vaatteita, IKEAA, clasohlsoneja, Volvoa, joka ainakin kuorma-autopuolella elää ja voi hyvin, pankkeja, musiikkibisnestä, niin ruotsalaiset osaavat kyllä myynnin ja markkinoinnin. Suomalaisilla olisi kehittämisen varaa.
Kyllä ruotsalaiset ovat huikeita markkinoimaan, täytyy myöntää.
Esimerkiksi monikulttuurisuus, joka on aivan hirveää p-skaa ja johtaa ruotsalaisten tuhoon, on onnistuttu markkinoimaan jotenkin "hyvänä juttuna".
Quote from: Kulttuurirealisti on 15.07.2014, 13:15:44
Quote from: normi on 15.07.2014, 12:48:58
Oikea totuus on siinä, että euro on liian kallis valuutta suomalaisille vientiyrityksille eikä sen kurssi seuraa meidän teollisuutemme ja talouden tilaa, vaan saksan, sen sijaan ruotsin kruunun arvo on se mikä ruotsin talouden mukaan sen aina kulloinkin kuuluu olla.
Totta on, että eurolla on merkittävä vaikutus. Mutta jos mietitään vaatteita, IKEAA, clasohlsoneja, Volvoa, joka ainakin kuorma-autopuolella elää ja voi hyvin, pankkeja, musiikkibisnestä, niin ruotsalaiset osaavat kyllä myynnin ja markkinoinnin. Suomalaisilla olisi kehittämisen varaa.
Tuota... IKEA juontaa jo 1940 luvulta, että se on kehittynyt aikojen saatossa ja Ruotsin maantieteellinen asema ja jääminen CCCP:n vaikutuksen ulkopuolle ja säästyminen sodalta ja paremmat yhteydet ja aikaisempi teollistuminen selittävät miksi IKEAt ja vastaavat ovat ruotsista eivätkä Suomesta. Kyse ei siis ole myynnistä markkinoinnista, vaan erilaisesta lähtötilanteesta. Ruotsihan vaurastui sodan jälkeen kun se pystyi heti tuottamaan hyödykkeitä euroopalle, jonka teollisuus oli osin paskana. Suomi oli vielä pitkälti maatalousmaa 1940 luvulla...
Mutta ilman muuta oppia voisi ottaa ja kopioida näitä ketjujen strategioita. ja synnyttää suomalisia ketjuja. No marimekko on pyrkinyt ja päässytkin kansainväliseksi merkiksi. Tosin nyt sekoilivat niissä kopioinneissaan.
Suomalisen kaupan kannattaisi matkia JYSkejä (tanska) Ikeaa, H&M (ruotsi), LIDL (Saksa) ja tehdä tosiaan tällaisia vaat, huonekalu ja vähittäiskaupan sapluunoja, joita vaan monistetaan mahdollisimman laajalle jolloin tuotantokustannukset vähenevät.
QuoteRuotsissa on ymmärretty myös siirtolaisuuden uutta luova voima. Ruotsin strategia on ollut kasvattaa väestöpohjaa ja vasta sen kautta lisätä työvoimaa.
"Ruotsin työmarkkinat ovat hyötyneet jo monen sukupolven ajan maahanmuuttajista. On naiivia kuvitella, että maahanmuutto etenisi noukkimalla yksittäisiä ammattilaisia joihinkin tehtäviin.
Maahanmuuttoa vastustavat Ruotsissa Pekarin mielestä vain "yksittäiset hihhulit".
[...]
Mitä Ruotsista Kimmo Pekarin mielestä voisi ottaa opiksi:
...
3. Maahanmuutosta hyötyy, kun avaa ovet kaikille.
Helsingin Sanomat: Ruotsalainen osaa myydä 13.7.2014
Kun saisi vielä perustelut sille, kuinka Ruotsi on hyötynyt ovien avaamisesta kaikille. Tilastojen perusteella viime aikojen ei-eurooppalaisen maahanmuuton saldo ruotsalaiselle yhteiskunnalle näyttää vahvasti negatiiviselta.
Ruotsalaisosaamisesta en sen paremmin ole perillä, mutta joskus on mielessä käväissyt, että Ikea ja Volvo käyttävät samaa suunnittelijaa, koska Ikean lastulevylaatikkomallisto tuo usein mieleen Volvon ja päinvastoin?
Quote from: Nanfung on 15.07.2014, 14:44:58
Ruotsalaisosaamisesta en sen paremmin ole perillä, mutta joskus on mielessä käväissyt, että Ikea ja Volvo käyttävät samaa suunnittelijaa, koska Ikean lastulevylaatikkomallisto tuo usein mieleen Volvon ja päinvastoin?
Niin no Volvo ei oikeastaan ole ollut Ruotsalainen suunnilleen pariinkymmeneen vuoteen.
Mitään täysin ylivoimaista teknologista tai tuotannollista eroa ei Suomen ja Ruotsin välillä taida olla. Mutta kyllä he vain nuo Ikeat ja eurohittinsä osaavat jotenkin markkinoida paremmin. Siitä kunnia ruotsalaisille.
Meillä taitaa ongelmana olla psykologia (varovaisuus) ja huonot päättäjät (euro).
Sent from my alien_jolla_bionic using Tapatalk 2
Quote from: Tommi Korhonen on 15.07.2014, 15:57:37
Sent from my alien_jolla_bionic using Tapatalk 2
Asetuskista pois naurettavat allekirjoitukset. Kiitos!
Sent from my Nostromo space cargo using Hatetalk 3.0
Quote from: Ari-Lee on 15.07.2014, 16:05:03
Quote from: Tommi Korhonen on 15.07.2014, 15:57:37
Sent from my alien_jolla_bionic using Tapatalk 2
Asetuskista pois naurettavat allekirjoitukset. Kiitos!
Sent from my Nostromo space cargo using Hatetalk 3.0
TapuTapu!
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=103&artikel=5961046
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=83&artikel=5961334
Quote from: Riukulehto on 11.09.2014, 23:40:01
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=103&artikel=5961046
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=83&artikel=5961334
Ei näin, ei suomenkieliselle palstalle paskota ruotsinkielisiä linkkejä ilman mitään selitystä...