Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen toi esille Työväen Akatemian tilaisuudessa Kauniaisissa 18.1.2014 sellaisia epäilyjä, mitkä hyvin monet toisinajattelijat ja EU-kriitikot ovat tienneet tosiksi jo vuosien ajan.
Seuraavassa lainauksia Urpilaisen mullistavasta puheesta.
"Asia, joka minua erityisesti puhuttaa, liittyy monikansallisten yritysten valtaan. Sen kasvamiseen ja siihen, että mitä mahdollisuuksia kansallisvaltioilla oikeasti on toimia ja vaikuttaa näitä monikansallisia yrityksiä vastaan."
"Minulla on hirveän usein syntynyt semmoinen tunne, että kuka tätä maailmaa oikeasti johtaa. Vallan pitäisi olla demokraattisesti valituilla poliittisilla päätöksentekijöillä, mutta onko se sitten kuitenkaan niin?"
"Voimmeko tehdä jotain päätöstä? Jos teemme näin, markkinat reagoivat siihen näin. Tavallaan koko ajan heijastellaan poliittisia päätöksiä markkinoille ja sitä kautta monikansallisiin yrityksiin ja sijoittajiin."
"Tämä saa minut tuntemaan, että onko meillä oikeasti olemassa sellainen näkymätön käsi, joka tosiasiassa kuitenkin vaikuttaa hyvin paljon yhteiskunnallisiin päätöksiin ja käyttää merkittävää valtaa."
Minusta on merkille pantavaa, että edes yksi Suomen johtavista poliitikoista on alkanut ajatella omilla aivoillaan ja tekee oikeutettuja kysymyksiä.
Toivottavasti Jutta Urpilainen saa myös vastauksia ja hänelle selviää pian, että tätä maailmaa eivät todellakaan johda demokraattisesti valitut päätöksentekijät, vaan kulisseissa oleva pankkien ja monikansallisten suuryritysten raha- ja valtaeliitti, jolla on niskalenkki valtioista ja myös EU:sta. Ohjeet saadaan Bilderberg-kokouksissa, joissa Urpilainenkin on käynyt.
Silloin kun tämä asioiden karmea epädemokraattisuus paljastuu Urpilaiselle, hän ei voi enää olla SDP:n johdossa eikä nykyhallituksen valtiovarainministerinä tuhoamatta sieluaan ja kristillistä moraaliaan.
Farage ilmaisee asian paremmin, koska se on harjoitellut kauan.
http://www.youtube.com/watch?v=l93yjako2j8 (http://www.youtube.com/watch?v=l93yjako2j8)
Urpilainen on mennyttä miestä. Hyvä että alkaa puhua totuuksia edes tässä vaiheessa. Johtaja johtaa ja muut vikisee.
Suomen kommunistinen hallitus on käsi päässä ja toinen käsi kansalaisen veronmaksajan perseessä.
Quote
"Tämä saa minut tuntemaan, että onko meillä oikeasti olemassa sellainen näkymätön käsi, joka tosiasiassa kuitenkin vaikuttaa hyvin paljon yhteiskunnallisiin päätöksiin ja käyttää merkittävää valtaa."
Onko näkymätön käsi myös tuhertanut Jutan nimmarin lukemattomiin avoimiin euro-vekseleihin?
Luokanopettaja Jutta Urpilainen siis lopulta alkaa tajuamaan miten maailma pyörii ja lapsellinen idealismi alkaa varista pois, itse kyllä pidän Jutasta noin ihmisenä - hän vaikuttaa rehelliseltä toisin kuin esim. Katainen ja Stubb.
Oman puutteellisen käsitykseni mukaan yhteiskuntajärjestelmä voi olla 2:n eri tyylinen: kapitalistinen missä yritykset ym. päättää kaikesta kaiken ja lobbaa lait ja poliitikot sisään, äänestäminen on kohtuu merkityksetöntä ja sen vastakohta on kommunistinen malli missä sitten kaikki on valtion hallussa ja valtio omistaa kaiken, kyseessä ei ole myöskään kovin demokraattinen malli. Käsittääkseni kylmä sota nimenomaan perustui tähän vastakkainasetteluun ja kapitalismi taisi voittaa kylmän sodan ainakin osittain NL:n romahduttua.
Quote from: kriittinen_ajattelija on 18.01.2014, 22:07:31

Saanen korjata malliasi hieman. Kun megakorporaatioiden markkinaosuudet on tarpeeksi suuret, ns. kapitalistinen järjestelmä muuttuu kommunismiksi. Olen huomannut matkustellessani että maissa missä keskiluokka voi parhaiten, myös kaikki köyhemmät luokat voivat parhaiten. Keskiluokka on eliitin suurin ja ainoa uhka sekä taloudellisessa että poliittisessa mielessä. Tämän takia eliitti megakorporaatioineen tehtailee keskiluokan päänmenoksi kaikkea mahdollista. Keskiluokan harrastaman liiketoiminnan mahdollisuuksia kavennetaan esimerkiksi älyttömillä direktiiveillä ja näin megakorporaatiot valtaavat markkinaosuuksia. En tiedä onko olemassa mitään -ismiä missä keskiluokkaa pidetään kuin kukkaa kämmenellä mutta se olisi mielestäni järkevää toimintaa.
Kyllä. Ja Suomen keskiluokka on kohta kanttuvei koska ei enää kiinnosta. Not. Jutta oli minun mielestäni kiva mutta harhautui poluille jotka johtivat vääriin kuvitelmiin. Jutta kenties oli totta.
Quote from: kriittinen_ajattelija on 18.01.2014, 22:07:31
Oman puutteellisen käsitykseni mukaan yhteiskuntajärjestelmä voi olla 2:n eri tyylinen: kapitalistinen missä yritykset ym. päättää kaikesta kaiken ja lobbaa lait ja poliitikot sisään, äänestäminen on kohtuu merkityksetöntä ja sen vastakohta on kommunistinen malli missä sitten kaikki on valtion hallussa ja valtio omistaa kaiken, kyseessä ei ole myöskään kovin demokraattinen malli. Käsittääkseni kylmä sota nimenomaan perustui tähän vastakkainasetteluun ja kapitalismi taisi voittaa kylmän sodan ainakin osittain NL:n romahduttua.
Äärimuotoonsa vietynä järjestelmissä ei lopulta ole kovinkaan paljon eroa: nomenklatuura juhlii ja köyhät kerjäävät - keskiluokkaa ei ole.
Pohjoismainen sekatalousmalli fiksattuna ja päivitettynä Sveitsin parhailla ominaisuuksilla on/olisi ylivoimaisesti toimivin ja paras.
Quote from: AfriCat on 18.01.2014, 22:27:45

Totta mutta mm. maahanmuuton estämisen ja kestävän kehityksen kannalta kommunismi olisi parempi järjestelmä, kommunistinen maa kun ei paljon "halpatyövoimaa" tarvi, kun löytyy omastakin takaa. Kapitalistiset monikansalliset yrityksethän tätä "one world" juttua on lobbaamassa missä valtioiden välillä ei ole rajoja ja kansat kivasti sekoittuneet keskenään, monikansallisten yritysten ohjauksessa aivottomina kuluttajina.
Quote from: AfriCat on 18.01.2014, 22:27:45
Äärimuotoonsa vietynä järjestelmissä ei lopulta ole kovinkaan paljon eroa: nomenklatuura juhlii ja köyhät kerjäävät - keskiluokkaa ei ole.
Tähän ollaan menossa koska robotit. Jännä nähdä pääseekö vielä näkemään kaiken: katkosähköautot pakkasessa, islamisaation ja robotit. Todellinen hat trick.
Ei uutinen. Riistososialistia vituttaa kun ei voi riistää enempää.
Quote from: kriittinen_ajattelija on 18.01.2014, 22:07:31
Oman puutteellisen käsitykseni mukaan yhteiskuntajärjestelmä voi olla 2:n eri tyylinen: kapitalistinen missä yritykset ym. päättää kaikesta kaiken ja lobbaa lait ja poliitikot sisään, äänestäminen on kohtuu merkityksetöntä ja sen vastakohta on kommunistinen malli missä sitten kaikki on valtion hallussa ja valtio omistaa kaiken, kyseessä ei ole myöskään kovin demokraattinen malli. Käsittääkseni kylmä sota nimenomaan perustui tähän vastakkainasetteluun ja kapitalismi taisi voittaa kylmän sodan ainakin osittain NL:n romahduttua.
Kommunistisessa mallissa, ainakin Neuvostoliitossa, kyse on myös kapitalismista, valtiokapitalismista. Lännen pankit rahoittivat Leninin vallankumousta. Kommunismin tasa-arvo oli massojen hämäystä. Rahanvalta ja harvainvalta jylläsi Neuvostoliitossa ja samoin nykyään Venäjällä.
Quote from: qwerty on 18.01.2014, 22:49:29
Ei uutinen. Riistososialistia vituttaa kun ei voi riistää enempää.
Se ei olekaan uutinen.
Uutinen on se, että Suomen valtapoliitikoista Jutta Urpilainen alkaa ehkä ensimmäisenä tajuta, mistä on kysymys.
Tosin Urpilainen tekee vasta kysymyksiä. Mutta jos Urpilainen tajuaa vastaukset ja toimii sen mukaan, niin siinä olisi uutispommi.
Quote from: Teemu Killinen on 18.01.2014, 21:48:57
Urpilainen on mennyttä miestä. Hyvä että alkaa puhua totuuksia edes tässä vaiheessa. Johtaja johtaa ja muut vikisee.
Suomessa politiikka on olemassa sitä varten, että poliitikot tajuavat uransa jälkeen jotain maailman menosta ja voivat hakeutua muihin tehtäviin.
Se ei passaa, että tajuaa jotain jo ennen politiikkaan sekaantumista.
Quote from: Jouko Piho on 18.01.2014, 22:57:34
Uutinen on se, että Suomen valtapoliitikoista Jutta Urpilainen alkaa ehkä ensimmäisenä tajuta, mistä on kysymys.
Muut tietävät. Hän ei.
Quote from: törö on 18.01.2014, 23:20:18
Suomessa politiikka on olemassa sitä varten, että poliitikot tajuavat uransa jälkeen jotain maailman menosta ja voivat hakeutua muihin tehtäviin.
Se ei passaa, että tajuaa jotain jo ennen politiikkaan sekaantumista.
Näin mutta nyt blondi puhuu kesken uran. En haluaisi sanoa tätä mutta harkittu epätoivo.
Quote from: Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen... onko meillä oikeasti olemassa sellainen näkymätön käsi, joka tosiasiassa kuitenkin vaikuttaa hyvin paljon yhteiskunnallisiin päätöksiin ja käyttää merkittävää valtaa."
Quote from: http://hommaforum.org/index.php/topic,99.0.html8 § Salaliittoteoriat
USA:n salainen varjohallitus, Illuminati ja/tai älykkäiden delfiinien salaliitto eivät ole vastuussa ...
Minä.
Quote"Minulla on hirveän usein syntynyt semmoinen tunne, että kuka tätä maailmaa oikeasti johtaa. Vallan pitäisi olla demokraattisesti valituilla poliittisilla päätöksentekijöillä, mutta onko se sitten kuitenkaan niin?"
Tuota tuota. Poliitikoilla on lainsäätämisvalta, ja ehkä hiukan vaikutus- ja painostusvaltaa. Ja hyvä niin; sehän tästä vielä puuttuisikin, että todellinen valta olisi kansakoulunopettajilla, enkä nyt viittaa Juttaan, joka sattuu olemaan opettaja.
Asiayhteys ilmenee paremmin tästä pidemmästä lainauksesta.
Quote from: http://www.hs.fi/politiikka/Urpilainen+N%C3%A4kym%C3%A4t%C3%B6n+k%C3%A4si+ohjaa+euroryhm%C3%A4%C3%A4/a1390013420703?ref=hs-art-new-1"Asia, joka minua erityisesti puhuttaa, liittyy monikansallisten yritysten valtaan. Sen kasvamiseen ja siihen, että mitä mahdollisuuksia kansallisvaltioilla oikeasti on toimia ja vaikuttaa näitä monikansallisia yrityksiä vastaan", Urpilainen sanoi.
Hän on edustanut Suomea euroryhmässä kolme vuotta.
"Minulla on hirveän usein syntynyt semmoinen tunne, että kuka tätä maailmaa oikeasti johtaa. Vallan pitäisi olla demokraattisesti valituilla poliittisilla päätöksentekijöillä, mutta onko se sitten kuitenkaan niin?"
Urpilaisen mukaan usein keskustelut euroryhmässä alkavat siitä, miten markkinat reagoivat.
"Voimmeko tehdä jotain päätöstä? Jos teemme näin, markkinat reagoivat siihen näin. Tavallaan koko ajan heijastellaan poliittisia päätöksiä markkinoille ja sitä kautta monikansallisiin yrityksiin ja sijoittajiin."
"Tämä saa minut tuntemaan, että onko meillä oikeasti olemassa sellainen näkymätön käsi, joka tosiasiassa kuitenkin vaikuttaa hyvin paljon yhteiskunnallisiin päätöksiin ja käyttää merkittävää valtaa", Urpilainen sanoi.
[...]
Näkymättömällä kädellä Urpilainen viittasi kansantaloustieteen isän, 1700-luvulla eläneen skotlantilaisen taloustieteilijä Adam Smithin luomaan käsitteeseen. Smithin ajatuksen mukaan markkinoilla oman edun tavoittelu toimii koko yhteiskunnan hyväksi näkymättömän käden ohjaamana.
Urpilainen yhdisti näkymättömän käden ja kokemuksensa euroryhmästä monikansallisiin yrityksiin.
Itse sanoisin että asiayhteys paljastuu vieläkin paremmin yksityiskohdista. Lukekaapa ajatuksella:
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen puhuu (TYÖVÄEN) akatemian tilaisuudessa KAUNIAISISSA...
ja ihmettelee että "kuka tätä maata oikeasti johtaa. Niimpä niin. Vaalien alla muisti palailee pätkittäin. Akka ei tosin viitsi muistaa että varasti, petkutti ja hävitti miljardeittain suomalaisten työntekijöiden rahaa käteisen euro-kreikkakuprussa. Ja käteinen aikoo rahastaa kusetuksensa eurokomissaariviralla, toisin kuin Jutta joka jää hölmönä ottamaan vastaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Suuren suunsa mukaan kertoi että vakuudet löytyy. Hienoa, sääli ettei ole rahaa koska vakuutensa ovat arvottomia.
Olennainen kysymys ei ole se kuka tätä maata johtaa.
Olennainen kysymys on se kuka valtiovarainministeri ei johda rahojensa käyttöä.
Minä johdan, mutta kukaan ei seuraa!
Ihan hyviä (mutta itsestään selviä) havaintoja Urpilaiselta, mutta häneltä sitten taas unohtui se, että demokratiamme on rikki. Maan päätöksentekijät eivät ole erityisen demokraattisesti valittuja (kiitos vaalitapamme, puoluetuen, median yms.) ja toisaalta vain harvalla heistä on todellista valtaa asioihin (kiitos puoluekurin). Sen lisäksi "demokraattisesti valitut" edustajamme harvemmin välittävät siitä, mitä kansa tahtoo. Siis toisin sanottuna demokratia ei välity edes "demokraattisesti valittujen" edustajiemme tekemiin päätöksiin, puhumattakaan suuren rahan liikkeistä.
Quote"Minulla on hirveän usein syntynyt semmoinen tunne, että kuka tätä maailmaa oikeasti johtaa. Vallan pitäisi olla demokraattisesti valituilla poliittisilla päätöksentekijöillä, mutta onko se sitten kuitenkaan niin?"
No pääväittämä meni ainakin oikein. Jutta voi lohduttautua sillä, että tämän vaalikauden jälkeen Jutta ja demarit eivät pitkään aikaan päätä yhtään mistään yhtään mitään. Kemin kirjaston aukioloajoista päättävät, ja ehkä Forssassa katujen hiekoituksesta syntyy demareita tyydyttävä sopuratkaisu, mutta eiköhän se päättäminen ole aika pitkälti tuossa.
Quote from: siviilitarkkailija on 19.01.2014, 00:39:39
Olennainen kysymys ei ole se kuka tätä maata johtaa.
Jutta Urpilainen ei kysynyt, kuka tätä maata johtaa, vaan kuka tätä
maailmaa oikeasti johtaa.
Sitä kysyessään Urpilainen alkaa lähestyä sellaista tietoa, minkä me muut olemme tienneet kaiken aikaa.
Juttahan alkaa nähdä valon tunnelin päässä? Suomessa viranomaiset keskittyvät vinoilemaan ja liusaamaan pienyrityksiä ja yksinyrittäjiä. Kv-suurfirmoille säädetään niille sopiva lakikin, jos vaan pyytävät.
On loppumassa pulkkakyyti?
Todellisuudessa asiat menee omalla painolla eteenpäin, joten on hieman turha puhua siitä "kuka tätä maailma pyörittää/johtaa" En usko että kenelläkään on kovin suurta kontrollia asioihin loppupeleissä - joku tiedemies jossain takahikiällä keksii nobel-keksinnon X niin se muuttaa taas koko pelin kokonaan hyvään tai huonoon suuntaan jne..
Suomen poliitikoillakin on loppupeleissä hyvin vähän kontrollia minkään asian suhteen, kunhan siellä vain lausuntoja on antamassa.
Quote from: kriittinen_ajattelija on 19.01.2014, 01:52:52
En usko että kenelläkään on kovin suurta kontrollia asioihin loppupeleissä
Olen ihan samaa mieltä. Maailma pyörii sarjalla enemmän tai vähemmän satunnaisia päätöksiä, joiden seuraukset ovat usein täysin arvaamattomat.
Quote from: Teemu Killinen on 18.01.2014, 21:48:57
Urpilainen on mennyttä miestä. Hyvä että alkaa puhua totuuksia edes tässä vaiheessa. Johtaja johtaa ja muut vikisee.
Urpilainen on tosiaan mennyttä naista ja tietää sen itsekkin. Sen voi todeta muistelemalla opetusministeri Gustavssonin kohtaloa. Mies puhui koko ministeriytensä aikana viisi lausetta totta ja asiaa. Ne niinä parina päivänä, jolloin hän itse jo tiesi tulevansa vaihdetuksi pois, mutta ennen vaihdon julkistamista. Se on demareille
itsensä puhdistamisen hetki. Urpilaiselle tuli se nyt.
Viisaita sanoja Jutta. Kesällä olet rivikansanedustaja.
Hold your horses. Miten tämä liipalaapa oikeasti eroaa siitä mitä demarit keskimäärin sanovat kannattajilleen? Ihan samalta alentuvalta paskalta se vaikuttaa kuin yleensäkin.
Vähän lisäedittiä. Mikä oli viimeisin työläistä hyödyttävä teko, jonka demari tai demarit ovat tehneet? Muistuuko mieleen? Ei muistu.
Todellisuudessa unohtivat kannattajakuntansa kuten Keskusta. Keskusta heräsi, entä demarit?
NWOBIRLERBERGJUUTALAISETEUKOMISSIO-teorioihin en ota kantaa koska olen pertilian.
Kirjoitin pertilian ettei kukaan tietäisi että olen reptilian. Väärin en kirjoita koskaan.
Quote from: Jouko Piho on 18.01.2014, 22:54:11
Quote from: kriittinen_ajattelija on 18.01.2014, 22:07:31
Oman puutteellisen käsitykseni mukaan yhteiskuntajärjestelmä voi olla 2:n eri tyylinen: kapitalistinen missä yritykset ym. päättää kaikesta kaiken ja lobbaa lait ja poliitikot sisään, äänestäminen on kohtuu merkityksetöntä ja sen vastakohta on kommunistinen malli missä sitten kaikki on valtion hallussa ja valtio omistaa kaiken, kyseessä ei ole myöskään kovin demokraattinen malli. Käsittääkseni kylmä sota nimenomaan perustui tähän vastakkainasetteluun ja kapitalismi taisi voittaa kylmän sodan ainakin osittain NL:n romahduttua.
Kommunistisessa mallissa, ainakin Neuvostoliitossa, kyse on myös kapitalismista, valtiokapitalismista. Lännen pankit rahoittivat Leninin vallankumousta. Kommunismin tasa-arvo oli massojen hämäystä. Rahanvalta ja harvainvalta jylläsi Neuvostoliitossa ja samoin nykyään Venäjällä.
EU:ssa ovat monet asiat samalla tavalla kuin olivat edesmenneessä Neuvostoliitossa. Mainitsemasi "rahanvalta ja harvainvalta" ei suinkaan ole ainoat vallan väärinkäytön välineet, jotka jyllää EU:ssakin. Vahva virkamiesbyrokratia, kansan kontrolloiminen, paikoin järjettömät lait ja asetukset ovat oleellinen osa EU:a. Kehitteillä oleva liittovaltio vain vahvistaa harvain- ja rahanvaltaa.
Tätähän minäkin.
Mutta Näkymätön Käsi ei ole enää vähään aikaan ollut näkymätön. Sen voi kyllä jo nähdä.
Mutta keiden, minkä käsi se on? ???
Ja jälleen katson kauas länteen, yli valtameren, kohti "merestä nousevaa Petoa, jonka valta ulottuu yli maanpiirin..."
Siksi sanon: pidetään me huoli vain itsestämme, nyt ei enää ole varaa hyväntekeväisyydelle, nyt on itsesuojelun aika.
Niin pahalta, kuin tuo itäinen rajanaapurimme saattaa monista suomalaisista tuntuakin - ja onhan se himppa kummallinen, varsinkin sen dosentti-peräinen lehdistö - on se kumminkin meidän ikioma naapuri, jonka kanssa meillä on runsaasti yhteistä: samat kansanryhmät, osin sama uskonto, yhteistä historiaa - joo, joo, myös pahassa! Mutta on se meidän ikioma koti-vihollisemme, jonka tunnemme. Läheinen koti-vihollinen on parempi kuin kaukainen, julma Maailman Peto, joka ei ketään säästä.
Syö Kansat, kuin hodarin. Ja soittaa Auld Lang Syneä perään. Ja Amazing Grace'ä, joka on jo suorastaan Jumalan pilkkaa.
Sellainen on Maailman Peto, Suuri Käsi kansojen yllä.
Olisko tämän valkoisenrodun vastaisen mustan kampanjoinnin takana se ihan itte Obama I ?
Quote from: Jouko Piho on 18.01.2014, 21:21:04Seuraavassa lainauksia Urpilaisen mullistavasta puheesta.
"Asia, joka minua erityisesti puhuttaa, liittyy monikansallisten yritysten valtaan. Sen kasvamiseen ja siihen, että mitä mahdollisuuksia kansallisvaltioilla oikeasti on toimia ja vaikuttaa näitä monikansallisia yrityksiä vastaan."
"Minulla on hirveän usein syntynyt semmoinen tunne, että kuka tätä maailmaa oikeasti johtaa. Vallan pitäisi olla demokraattisesti valituilla poliittisilla päätöksentekijöillä, mutta onko se sitten kuitenkaan niin?"
Se on se Wrathchild (http://www.youtube.com/watch?v=G1GCMhSeByA).
Quote"Smithin ajatuksen mukaan markkinoilla oman edun tavoittelu toimii koko yhteiskunnan hyväksi näkymättömän käden ohjaamana."
Tästähän tässä juuri on kyse, se oma etu on unohtunut !
Oman edun vastaisesti kylvetään rahaa milloin minnekin, ja pilataan omaa(?) yhteiskuntaa minkä kerjetään.
" Sen voi todeta muistelemalla opetusministeri Gustavssonin kohtaloa. Mies puhui koko ministeriytensä aikana viisi lausetta totta ja asiaa"
Pakkoruotsi oli yksi niistä ja eikun hyllytettiin!
Minusta tämä puheenvuoro oli vastuun siirtoa kaikessa kauneudessaan.
Pyritään osoittamaan kautta rantain, että ne päätökset, joita tehtiin, tehtiin pakon sanelemana eikä niitä oikeastaan oltaisi tahdottu tehdä. Mutta kun 'ei ollut vaihtoehtoja'.
Tätä ^ mantraa ja puolustelua tulemme kuulemaan runsaasti siinä vaiheessa kun jälkipyykki alkaa.
Quote from: Brandöt on 19.01.2014, 15:51:02
Minusta tämä puheenvuoro oli vastuun siirtoa kaikessa kauneudessaan.
Oman syntitaakan ulkoistamista.
Quote from: Lalli IsoTalo
Quote from: Brandöt
Minusta tämä puheenvuoro oli vastuun siirtoa kaikessa kauneudessaan.
Oman syntitaakan ulkoistamista.
Juuri sitä.
En hetkeäkään usko, että ymmärrys olisi merkittävästi viime aikoina laajentunut. Totuus on, ettei tällä kuluvalla hallituskaudella aikuisten oikeasti uskallettu tehdä
mitään kipeitä päätöksiä (kuten esimerkiksi tämän tolkuttomuuden lopettamista Suomen vastuiden osalta) ja nyt on tullut selittelyiden aika.
'Johtajat olivat koko ajan muualla' nyt sattuu olemaan perin kätevä selitysmalli tälle kaikelle selkärangattomuudelle ja väärille päätöksille.
.
Quote from: Marija on 19.01.2014, 13:35:55
Tätähän minäkin.
Mutta Näkymätön Käsi ei ole enää vähään aikaan ollut näkymätön. Sen voi kyllä jo nähdä.
Mutta keiden, minkä käsi se on? ???."
Ei ihme, että Viroksi tervehditään 'kuis käsi käyb'.
Quote from: Jouko Piho on 18.01.2014, 21:21:04
Seuraavassa lainauksia Urpilaisen mullistavasta puheesta.
"Minulla on hirveän usein syntynyt semmoinen tunne, että kuka tätä maailmaa oikeasti johtaa. Vallan pitäisi olla demokraattisesti valituilla poliittisilla päätöksentekijöillä, mutta onko se sitten kuitenkaan niin?"
"Voimmeko tehdä jotain päätöstä? Jos teemme näin, markkinat reagoivat siihen näin. Tavallaan koko ajan heijastellaan poliittisia päätöksiä markkinoille ja sitä kautta monikansallisiin yrityksiin ja sijoittajiin."
"Tämä saa minut tuntemaan, että onko meillä oikeasti olemassa sellainen näkymätön käsi, joka tosiasiassa kuitenkin vaikuttaa hyvin paljon yhteiskunnallisiin päätöksiin ja käyttää merkittävää valtaa."
Minusta on merkille pantavaa, että edes yksi Suomen johtavista poliitikoista on alkanut ajatella omilla aivoillaan ja tekee oikeutettuja kysymyksiä.
Toivottavasti Jutta Urpilainen saa myös vastauksia ja hänelle selviää pian, että tätä maailmaa eivät todellakaan johda demokraattisesti valitut päätöksentekijät, vaan kulisseissa oleva pankkien ja monikansallisten suuryritysten raha- ja valtaeliitti, jolla on niskalenkki valtioista ja myös EU:sta. Ohjeet saadaan Bilderberg-kokouksissa, joissa Urpilainenkin on käynyt.
Silloin kun tämä asioiden karmea epädemokraattisuus paljastuu Urpilaiselle, hän ei voi enää olla SDP:n johdossa eikä nykyhallituksen valtiovarainministerinä tuhoamatta sieluaan ja kristillistä moraaliaan.
Meillä on monenlaisia vallankäyttäjiä ja vallan anastajia..
Suurinta tuhoa yhteiskunnalle aiheuttavat puna-vihersosialistit. He ovat suoranaisia rikollisia. Onneksi tämä yhteiskunnan syöpä on katoamassa.
Markkinatalous, yrittäminen ja työntekeminen on se pohja jonka varassa yksittäinen ihminen, yhteisö ja loppuviimeksi koko ihmiskunta saa toimeentulonsa. Näin on ollut aina ja tulee olemaankin.
Quote from: Lalli IsoTalo on 18.01.2014, 23:59:18
Quote from: Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen... onko meillä oikeasti olemassa sellainen näkymätön käsi, joka tosiasiassa kuitenkin vaikuttaa hyvin paljon yhteiskunnallisiin päätöksiin ja käyttää merkittävää valtaa."
Quote from: http://hommaforum.org/index.php/topic,99.0.html8 § Salaliittoteoriat
USA:n salainen varjohallitus, Illuminati ja/tai älykkäiden delfiinien salaliitto eivät ole vastuussa ...
Omat mielipiteeni asiaan:
http://hommaforum.org/index.php/topic,94.msg689738.html#msg689738http://hommaforum.org/index.php/topic,94.msg703537.html#msg703537
Quote from: Lalli IsoTalo on 19.01.2014, 15:57:00
Quote from: Brandöt on 19.01.2014, 15:51:02
Minusta tämä puheenvuoro oli vastuun siirtoa kaikessa kauneudessaan.
Oman syntitaakan ulkoistamista.
Jep. Paskantärkeys estää Urpolaista myöntämästä, että muut ovat olleet oikeassa, joten hänen tietämättömyytensä on oltava muiden syytä.
Missään tapauksessa hän ei ota asioista selvää vaan korkeintaan keksii avustajiensa kanssa jonkinlaisen käsityksen tilanteessa, ja se on sitten olevinaan korkein totuus. Tärkeintä on, että se on vähän erilainen kuin muiden, varsinkin oikeassa olevien, käsitykset.