Tänään hesarissa aloittaa uusi vastaava päätoimittaja Kaius Niemi. Pääkirjoituksessaan hän linjaa Hesarin tehtäviä. Mikä kiinnitti minun huomioni oli, että sanaa "uutinen" ei mainita kertaakaan. Luvataan mukavia aamuhetkiä, peilaillaan suomalaisessa yhteiskunnassa käytävää keskustelua ja tuotetaan kiinnostavia sisältöjä järjellä ja tunteella. Vähän tulee Seiskalehti mieleen.
QuotePäätoimittajalta
Lukijat ovat lehdentekijöitä
"Lukija on myös lehdentekijä." Näin muotoili Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Heikki Tikkanen pääkirjoituksessaan lehden satavuotisjulkaisussa. "Lukijat ratkaisevat omalla valinnallaan lehden tulevaisuuden."
Kahdenkymmenenneljän vuoden jälkeen Tikkasen sanat ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Suomalaisten mediankäyttö muuttuu ennennäkemätöntä vauhtia. Hesarin satavuotisjuhlallisuuksien aikaan elettiin keskellä kansainvälistä poliittista murrosta, kun Berliinin muuri murtui vain viikkoa aiemmin. Nyt murroksen keskellä on koko Suomi, Nokia-uutiset yhtenä ilmentymänä. Kaikissa perinteisissä viestimissä eletään todeksi uutta digitaalista aikaa. Kovassa vauhdissa on tarpeellista pohtia perusasioita.
Päivälehti-Helsingin Sanomia on julkaistu kolmella eri vuosisadalla. Pitkä historia muodostaa lukijasukupolvien ketjun. Lehti on ollut lukijoilleen merkityksellinen ja tärkeä vaihtelevissa olosuhteissa suuriruhtinaskunnan aikaisista sortovuosista maailmansotiin, 1990-luvun lamasta tähän päivään.
Toimittajasukupolvet ovat palvelleet tiedonjanoisia suomalaisia ja peilanneet työssään kansakunnan iloja ja suruja. Pitkään historiaan liittyy ylä- ja alamäkiä. Lukijoita kuuntelemalla ja sisältöjä uudistamalla lehti on ilmestynyt pian 124 vuoden ajan. Paperilehden rinnalle on kasvanut digitaalinen Helsingin Sanomat, joka on luettavissa esimerkiksi älypuhelimella missä ja milloin vain. Tämän kehitystyön ansiosta Hesari tavoittaa nyt enemmän suomalaisia kuin koskaan aikaisemmin.
Digitaalinen kehittäminen tapahtuu paperilehden kehittämisen rinnalla. Kanavat tukevat toinen toisiaan. Paperilehti ei unohdu. Teemme entistä enemmän töitä sen eteen, että Hesari säilyttää merkityksensä lukijoiden arjessa sekä viikonlopun aamuhetkissä. Tätä kehitystyötä jatketaan kanssanne yhdessä. Olemme valmiita ja innokkaita vuoropuheluun.
Toimitustyön parhaisiin puoliin kuuluu se, että sisältöjen kehittäminen on nopeaa ja suoraviivaista. Lopputulos on edessämme saman tien. "Lehti luodaan joka päivä uudelleen alati muuttuvassa tilanteessa", Heikki Tikkanen kuvaili.
Rakenteisiin käyvän mediamurroksen keskellä toimituksen on välttämätöntä pitää kirkkaana mielessä Hesarin ydintehtävä. Lehden on oltava lukijoidensa kanssa samalla aaltopituudella maailmassa, jossa sirpaleista tietoa tulvii kaikkialta yhä enemmän.
Sitoutumattoman ja moniarvoisen päivälehden tehtävänä on peilata Suomessa käytävää keskustelua laajasti ja tarjota siten lukijalle parhaat edellytykset tehdä omia johtopäätöksiään. Huolella jäsennellyt journalistiset sisällöt ovat omiaan tarjoamaan uusia ideoita ja inspiraatiotakin. Hyvää lehteä tehdään järjellä, ja mikä tärkeää, myös tunteella.
Uskon, että laadukkaalla suomalaisella ja suomenkielisellä sanomalehdellä on merkittävän historiansa lisäksi myös kantava tulevaisuus yhdessä lukijoidensa kanssa. Toimituksen on ansaittava yleisön tyytyväisyys joka päivä uudelleen. Sisältöjen tarmokas kehittäminen on paluuta Helsingin Sanomien juurille. Se on paluuta siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että kirkkaat, oivalluksia ja elämyksiä tarjoavat kiinnostavat sisällöt ratkaisevat lehden tulevaisuuden – kaikkina aikoina, kaikissa kanavissa.
Kaius Niemi
Kirjoittaja on HS:n vastaava päätoimittaja
QuoteOlemme valmiita ja innokkaita vuoropuheluun.
QuoteSitoutumattoman ja moniarvoisen päivälehden tehtävänä on peilata Suomessa käytävää keskustelua laajasti ja tarjota siten lukijalle parhaat edellytykset tehdä omia johtopäätöksiään.
Tämähän tarkoittaa totaalista täyskäännöstä aikaisempaan nähden. Jos ovat tosissaan, lehdestä saadaan jatkossa lukea muutakin kuin vähäjärkistä vihervasemmistolaista propagandaa. Ja ehkäpä uutisia saa nyt kommentoida sensuroimatta muustakin näkökulmasta.
Jäämme odottamaan, Kaius.
QuoteSitoutumattoman ja moniarvoisen päivälehden....
Hesarin kohdalla nuo molemmat voi kyseenalaistaa aika rankasti, etenkin poliittisen toimituksen osalta.
Quote from: Blanc73 on 15.09.2013, 08:53:13
QuoteSitoutumattoman ja moniarvoisen päivälehden....
Hesarin kohdalla nuo molemmat voi kyseenalaistaa aika rankasti, etenkin poliittisen toimituksen osalta.
Nämä ovat aikamme koodisanat suvissitoutuneisuuden jatkumiselle. Kukaan muu kuin suvis ei käytä termiä "moniarvoinen". Tai no ehkä skitsofreniaa hoitavat.
Quote from: Dharma on 15.09.2013, 09:10:25

Ei minusta termi "moniarvoinen" ole kokenut mitään suvisinflaatiota. Ehkäpä sotket termiin "monikulttuurinen"?
Quote from: Siili on 15.09.2013, 09:13:52

Katsoin mitä ensimmäisensä tulee HS.fi arkistosta "moniarvoinen":
QuotePettynyt tarraa populismiin
Suomalaisille uudella tavalla avautuneet väylät äärioikeistoon ja jopa rasismiin ovat tämän vuoden romaaneissa toistuvia aiheita.
Pirjo Hassinen (s. 1957) rakentaa tähän asti tanakimman synteesin oikeistopopulismin kannatuksen syistä.
...
Tämän uhrauksen samoin kuin Pertun hahmon muutenkin voi nähdä turhan symbolisena: näin rehti ja moniarvoinen suomalaisuus lopulta selättää tyhjäkatseisen, tuhoavan vihan.
...
http://www.hs.fi/arviot/Kirja/Pettynyt+tarraa+populismiin/a1349406170119
ja Googlesta:
QuoteTurvallinen ja moniarvoinen
Suomi - sisäinen turvallisuus
ja maahanmuutto 2020
Sisäasiainministeriön tulevaisuuskatsaus
2020
http://www.intermin.fi/download/24912_252010.pdf
Quote from: VeePee on 15.09.2013, 08:45:55
Tänään hesarissa aloittaa uusi vastaava päätoimittaja Kaius Niemi. Pääkirjoituksessaan hän linjaa Hesarin tehtäviä. Mikä kiinnitti minun huomioni oli, että sanaa "uutinen" ei mainita kertaakaan. Luvataan mukavia aamuhetkiä, peilaillaan suomalaisessa yhteiskunnassa käytävää keskustelua ja tuotetaan kiinnostavia sisältöjä järjellä ja tunteella. Vähän tulee Seiskalehti mieleen.
Kun olin vuodesta 1987 lähtien pääasiassa ulkomailla töissä, ja usein pitkiäkin ajanjaksoja kerrallaan, sanomalehtien muuttuminen juorulehtien suuntaan näkyi selvästi.
Uutislehdistä tuli jonkinlaisia viihdelehtiä, eikä tämä muutos ollut yhtään parempaan suuntaan.
Samaan aikaan jo aiemmin otetusta kansakunnan asennekasvattajan roolista pidettiin tinkimättömästi kiinni, mikä uudistuneen "uutisoinnin" kanssa ärsytti vielä entisestäänkin.
Sanomalehtien tulevaisuus näyttää huonolta, ja ansaitulta, suosion takaisin saaminen ei ole mahdotonta, mutta vaatii paljon työtä ja oikeaa asennetta.
Tuo asenne ei ole poliittisesti värittynyt, eikä kansalaisia nenän vartta ylimielisesti katsova, eikä mikään opettajan rooli, vaan uutisten välittäminen maailman tapahtumista ja asioista sellaisenaan.
Miksi eivät vaihda lehden nimeä vaikka kokoomuksen sanomiksi?
Quote from: Agentti on 15.09.2013, 09:27:02
Miksi eivät vaihda lehden nimeä vaikka kokoomuksen sanomiksi?
HS:n esimiehet ovat kyllä vihervasureita.
HS-kampanjahyökkäys päätoimittajavaihdoksen kynnyksellä (vaikka postiluukussa selvällä suomenkielellä teksti "Ei mainoksia."):
"Niille, jotka välittävät tästä elämästä. HELSINGIN SANOMAT", "Monipuolisin, informatiivisin ja laadukkain suomenkielinen sanomalehti", "Hesari avaa tapahtumien taustat - kiinnostavasti ja luotettavasti." ja "Joskus taas oikein odottaa saavansa tietää, mitä ajankohtaisten tapahtumien taustalta löytyy." Ohessa kolme tapaa mennä avioon kyseisen puljun kanssa (verkossa, postitse ja soittamalla).
Fiddu mikä diili. Pitäiskö tilata näillä sloganeilla.
Quote from: ämpee on 15.09.2013, 09:26:43
Sanomalehtien tulevaisuus näyttää huonolta, ja ansaitulta, suosion takaisin saaminen ei ole mahdotonta, mutta vaatii paljon työtä ja oikeaa asennetta.
Ongelma lienee se, että lehteen pitää saada palstantäytettä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Koska omien mielipiteitten esittäminen on huomattavasti helpompaa kuin taustoitettujen uutisartikkeleiden tuottaminen, kolumneilla on taipumus lisääntyä varsinaisten uutisten kustannuksella.
Quote from: Siili on 15.09.2013, 09:50:08

Juuri näin! Mikään ei ole niin halpaa kuin täyttää lehteä narsistien "mitä ajattelin tänään"-palstoilla. Taustoitetun uutisen tekeminen vaatii ammattitaitoisen ihmisen useiden tuntien työpanoksen. Reettarätyjen aivopieruja taas voi tuottaa, vaikka festarin vessajonossa näin mobiiliaikana. Parasta feature journalismia onkin juuri in situ eli paskalla tuotettu paska.
Moniarvoisuus tulee siitä, että sillä voi sytyttää saunan kiuaspuut, kääriä siihen kalan tai tehdä kompostipussin. No, nykyään siitä saa paljon pienemmän pussin. Sen takia kokoa varmaan pienennettiinkin, ihmiset eivät huomaa, ettei heillä ole enää juuri mitään kompostoitavaa, kun tähteetkin on pakko syödä. Hallitus on ehdottanut Hesarille lehden koon pienentämistä MacDonaldsin ranskalaispussiefektin aikaansaamiseksi. Ihminen luulee saaneensa aivan helvetisti ranskalaisia, kun ne ei mahdu pussiin.
Quote from: Dharma on 15.09.2013, 09:43:54
Quote from: Agentti on 15.09.2013, 09:27:02
Miksi eivät vaihda lehden nimeä vaikka kokoomuksen sanomiksi?
HS:n esimiehet ovat kyllä vihervasureita.
Eipä noilla "aatteilla" paljon eroa ole. Samaa diipadaapaa vähän erilaisissa pakkauksissa.
Quote from: Dharma on 15.09.2013, 09:43:54
Quote from: Agentti on 15.09.2013, 09:27:02
Miksi eivät vaihda lehden nimeä vaikka kokoomuksen sanomiksi?
HS:n esimiehet ovat kyllä vihervasureita.
Kokoomus on suurin vihervasuripuolue. Kataisen sanoin: "Kokoomuksen perusarvoja ovat välittäminen ja suvaitsevaisuus".
Quote from: HS on 15.09.2013, 08:45:55
"Lukija on myös lehdentekijä." Näin muotoili Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Heikki Tikkanen pääkirjoituksessaan lehden satavuotisjulkaisussa. "Lukijat ratkaisevat omalla valinnallaan lehden tulevaisuuden."
Minä olen omalta osaltani jo ratkaissut Hyysärin tulevaisuuden: en ole enää pitkään aikaan edes tilannut moista Seiska-lehteä.
QuoteLehden on oltava lukijoidensa kanssa samalla aaltopituudella maailmassa, jossa sirpaleista tietoa tulvii kaikkialta yhä enemmän
.
Ei ole tähänkään mennessä Hyysäriltä onnistunut.
QuoteSitoutumattoman ja moniarvoisen päivälehden tehtävänä on peilata Suomessa käytävää keskustelua laajasti ja tarjota siten lukijalle parhaat edellytykset tehdä omia johtopäätöksiään. Huolella jäsennellyt journalistiset sisällöt ovat omiaan tarjoamaan uusia ideoita ja inspiraatiotakin. Hyvää lehteä tehdään järjellä, ja mikä tärkeää, myös tunteella.
Tunnepuoli kyllä sujuu toimittajatyttösiltä vähän liiankin hyvin. Järki sen sijaan edelleenkin loistaa poisaolollaan... ;D
No, Hesarilla on päivä päivältä vähemmän niitä lehdentekijöitä. ;D
Mitähän ne ex-lukijat mahtavatkaan olla Niemen mielestä?
Kaius jauhaa tuossa itse asiassa ihan paskaa. Tosiasiassa hänen keskeisiä ongelmiaan ovat kovaa vauhtia laskeva levikki, printtimainosmarkkinan nopea romahdus, huomattavan raskas tuotantorakenne (~250 toimittajaa, valtakunnallinen seitsemänpäiväinen aamujakelu) ja nettimedian globaali kyvyttömyys rahastaa käyttäjiään.
En osaa yhtään arvioida, millaista liikkeenjohdollista osaamista Kaiuksella on, mutta päätoimittajien ja esimiesten paskapuheen rivien välistä on selvästi tihkunut tietoa jatkosta. NYT tapetaan City-lehden metodilla vuodenvaihteessa. Tämä on jo selvää.
Itse veikkaan, että koko Sanoman suomalainen mediakenttä pistetään uusiksi niin, että lehdillä ei ole enää omia toimituksia, vaan Sanomalla on yhteiset toimitukset aihepiireittäin. Urheilussa ja taloudessahan näin jo on. Sanoman toimittajien "mitä ajattelin tänään"-vuodatuksista on paljastunut, että Sanoma on viime aikoina kierrättänyt toimittajiaan eri lehtien toimituksissa. Tämä saattaa enteillä juuri em. muutosta.
Toimitukset siis saattavat alkaa tehdä ristiin juttuja toistensa medioihin. Tämä mahdollistaa huomattavat irtisanomiset.
Sisällön puolesta lehti luultavasti populistuu entisestään, koska kohderyhmä on yhä kriittisempää kuluttajaa. HS:n on pakko nuolla lukijoittensa persettä. Sitähän tuo Kaiuksen kirjoitus juuri tarkoittaa.
Quote from: Dharma on 15.09.2013, 12:18:37

Sinä päivänä, kun hesari julkaisee ensimmäisen maahanmuuttokriiitisen kolumnin, pitää piirtää ruksi seinään.
Quote from: Siili on 15.09.2013, 12:25:05

Olihan niillä se tilasto joskus, missä selvästi näkyi tiettyjen mamuryhmien yliedustus tietyissä rikoksissa Helsingissä. En nyt löydä nopeasti linkkiä. Ainakin 3 v vanha juttu.
Kun Hesari muutti erottajan ikivanhoista kiviseinien eristämistä pieni-ikkunaisista ahtaista ja hankalista toimistosta eduskuntatalon edessä olevaan lasitaloon, tapahtui hassunkurinen asia. Lasitalosta ei enää nähty ulos. Lasiseinän edessä oleva toimittaja katsoo ja katsoo...eikä näe muuta kuin oman kuvansa. Toimituksella on nyt tilaa. Sillä oli isot avokonttorit. Kaikki mitä sanotte kuullaan ja tullaan käyttämään todistusaineistona teitä vastaan. Siellä ei enää ole yhtään asiaankuulumatonta. Täydellistä. Ei ihmisiä, vai toimittajapaskaa.
Muodollisesti tilan piti olla aivan erilainen. Piti olla näkyvyyttä, piti olla kosketuspintaa. Piti olla yhteinen olohuone. Tapahtuikin aivan päinvastoin. Kaikki mikä oli hyvää ja oikein, lakkasi. Toimitukseen ei enää ollut mitään asiaa. Se nousi ja nousi kunnes jokainen tunsi olevansa vähintään 7 metriä kaduntallaajan yläpuolella. Itseasiassa kaduntallaajalla ei ole mitään asiaa koko laitokseen. Se ei tarvi ihmisiä. Se ei ole ihmisiä varten. Hesari leijuu lasiseinäarkkitehtuurisessa limbossa taivaan ja maan välillä ja yrittää opettaa ihmisiä omien jalat irti maasta arvojensa mukaan.
Hesarin ikkunasta jos oikein siristää ja katsoo ulos, niin toimittaja näkee finlandiatalon, kiasman eduskuntatalon. Kaisaniemenpuistokin näkyy, mutta huumekauppiaita ei enää nähdä. Ei nähdä eläkeläistä keräämässä pulloja, ei nukkujia asemalla eikä pahoinpideltyjä suomalaispoikia.
Kukaan voi kävellä ja sanoa mitä on mielessä koska Hesaria EI KIINNOSTA! !
www.hs....
Arvoisa pahoinpidelty suomalainen, tapauksesi on valitettava mutta sitä ei julkaista koska se ei ole lehtemme linjan mukainen tai emme julkaise pahoinpitelijäsi tuntomerkkejä koska pelkomme rasismisyytöksistä ylittää uutisointitarpeen. Tähän sähköpostiin on turha vastata koska emme tehtenee sitä edes itse vaan se on sähköpostiohjelman luoma.
Quote from: Dharma on 15.09.2013, 12:18:37
Toimitukset siis saattavat alkaa tehdä ristiin juttuja toistensa medioihin. Tämä mahdollistaa huomattavat irtisanomiset.
Eipä olisi kiva olla nyt toimittaja suuren asuntovelan kassa. Paitsi tietenkin, jos työnantaja on YLE.
Quote from: Siili on 15.09.2013, 12:31:45
Quote from: Dharma on 15.09.2013, 12:18:37
Toimitukset siis saattavat alkaa tehdä ristiin juttuja toistensa medioihin. Tämä mahdollistaa huomattavat irtisanomiset.
Eipä olisi kiva olla nyt toimittaja suuren asuntovelan kassa. Paitsi tietenkin, jos työnantaja on YLE.
Koko sukupolveni (vm. 1978) on äärivelkaantunut pätkäsuhteissaan (työ, puoliso) ja alttiimpi henk. koht. konkurssille kuin yhtään ymmärtää. Joten sikäli eivät toimittajat erotu kavereistaan. Ja kavereiltaan opittuja malleja nuo fiksut ja koulutetut toistavat.
"Hesari säilyttää merkityksensä lukijoiden arjessa sekä viikonlopun aamuhetkissä..."
Mitä ihmettä no 1, tämähän on ihan paikkaansapitämätöntä p...kaa!
"Olemme valmiita ja innokkaita vuoropuheluun"
Mitä ihmettä no 2, tämähän on ihan paikkaansapitämätöntä p...kaa!
"Lehden on oltava lukijoidensa kanssa samalla aaltopituudella..."
Mitä ihmettä no 3, tämähän on ihan paikkaansapitämätöntä p...kaa!
"Sitoutumattoman ja moniarvoisen..."
Mitä ihmettä no 4, tämähän on ihan paikkaansapitämätöntä p...kaa!
Puhetta riittää, mutta ei ainakaan vielä toistaiseksi mitään tekoja. Ja puhekin on silkkaa huttua. Ei ala kovin vakuuttavasti uuden päätoimittajan pesti.
Ai niin, Hesarin toimittajat,pian teille aletaan jakamaan potkuja. Kun tämä hetki tulee niin katsokaa peiliin, sieltä löydätte syyllisen.
Hesari ei ole vieläkään ymmärtänyt, että sen syvin ongelma on sen arvomaailmassa.
Lehti on kääntynyt Suomea, suomalaisia ja heidän eurooppalaisia arvojaan vastaan. Sen sijaan Hesari suoltaa katkeamattomana paskavanana kulttuurimarksilaista höttöä, jolla se kuvittelee "kasvattavansa" lukijaa! Kansasta vain noin 5-10 prosenttiin tuollainen soopa uppoaa. Ei lehti voi olla valtakunnallisesti vahva tai pitkän päälle taloudellisesti menestyvä, jos se miellyttää vain lähinnä Punavuoressa asuvia punikkeja ja vihrukkeja.
Hei, ryhtyykö hesari maksamaan sen lukemisesta?
QuoteLukijat ovat lehdentekijöitä
Tilaajanne ovat kuolaavia idiootteja. Pitäkää tunkkinne.
Sitten kun on mennyt 6 kk ilman yhtään Somalia-artikkelia, voidaan palata asiaan.
Avoin kysymys HS:lle?
Jos kerran lukijat ovat lehdentekijöitä, niin miksi mielipidekirjoitustani ei julkaista?
Hesari voisi oikeasti kokeilla maksaa lukijoille sen tuotteiden lukemisesta. Siinä olisi bisnesajatus.
Samalla tavalla kun nettifirma saa rahaa klikkauksista, hesari voisi maksaa lukemisesta kun onneton piruparka joutuu tahkoamaan sivullisen sitä itseään. Hesarin rahat tulevat jokatapauksessa muualta kuin lukijoilta. Mainostajat maksavat hesarille joka välittää rahat hesarin lukijoille. Olen nero mutta valitettavasti en kärsi vaatimattomuuden siunauksesta.
Ajatelkaapa tätä esimerkkiä.
Työtön Matti Meikäläinen (mamut älkööt vaivautuko koska eivät kuitenkaan osaa lukea) avaa joka päivä sivullisen hesaria. Lukee kuinka housuunsa kakkaava hs/ylioppilaslehden toimittaja istuu liikennöitsijän tuolin ruskeaksi ja kuinka paha ja huono ihminen tämä lukija Matti on ja kuinka istuttamalla koko kaupungin täyteen afrikkalaisia, Suomesta tulee parempi.
Matti on lukenut paskaa vähintään 25 päivänä kuukaudesta (ollaan inhimillisiä Matille ei joka päivä eihän). Mutta ei hätää. Jokainen rekisteröityminen merkataan, mainostaja ilahtuu (tämä on se tärkein juttu) ja kuukauden lopussa Matin tilille kilahtaa kymppi. Kaikki voittavat.
Mainostaja saa huomiota, hesari välityspalkkion ja Matti kympin. ehdotus on luonnollisesti liian hyvä toteutettavaksi,,,
Niin kauan kuin jaksan muistaa, niin hesari on ollut poliittinen harmaa eminenssi, mielipiteitä ohjaava taustavaikuttaja ja puolueettomuutta teeskentelevä jättiläismäinen aivopesula. Lehti, joka on koettanut tehdä lukijoitaan sellaisiksi kuin itse haluaa eikä lehteä sellaisiksi kuin lukijat haluavat.
Historiallisista ja taloudellisista kytköksistä johtuvista syistä saavuttamallaan valta-asemalaan painetussa mediassa hesari olikin tehokas lukijoidensa tekijä - ja Suomen tekijä - vuosikymmenet ja kantaa myös vahvan osavastuun vaikkapa Suomen nykyisesta asemasta EU:n heittopussina. Hesarin tähti on kuitenkin laskussa, kuten uuden päätoimittajan yllättävän lauhkeasta lampaan äänestä kuulemme, ja vanha kunnon valehteleva, vääristelevä, vilpistelevä, manipuloiva ja läpeensä kieroutunut soopatykki on nyt eksynyt sähköisen median lakeuksille, kuten Napoleonin armeija Venäjän aroille. Takkiin on siis tullut pahasti - kuten lehden ja sen levikin kutistumisesta ja päätoimittajan määkynästä hyvin huomaa - räkä juoksee toimittajien nenästä ja soopa on jähmettymässä tykkiin. Jo se on hyvä uutinen pitkään höynäytetyille lukijoille. Mutta ei tuo vielä riitä; Waterloo siintää vielä hesarin edessä. Jaksan odottaa.
Tasan varmasti muuttuu hesari tämänkin pääjohtajan aikana.
Kauan sitten kaupungissa EI ollut kerjäläisiä. Sitten tuli hesarin päätoimittajan kannattama schengen. Sitten tulivat kerjäläiset ja jengit. Nykyään kerjäläiset istuvat toimistorakennuksen edessä ympäri rautatieasemaa. Mikäli tahti jatkuu, tämän päätoimittajan aikana kerjäläiset vallannevat sanomatalon näyttelytilat. Missä onkin mukava lämmitellä kylmän sään aikana.
Oikea journalisti noudattaa journalistin ammattietiikkaa. Hesari voi aloittaa luottamukseni lunastamisen erottamalla kaikki vanhat toimittajat ja palkkaamalla uudet. Lähdetään liikkeelle siitä. Näistä nykyisistä ei ole journalisteiksi.
Edellinen päätoimittaja sai lähteä kun levikki romahti vuodessa 8%. Uskon vilpittömästi että kyllä tämä uusi kykenee parempaan ;)
Olen ollut näkevinäni hesarissa viime aikoina pieniä toivon pilkahduksia. Nyt on tullut uusi päätoimittaja, joka ei ole itseään vielä loannut. Ei häntä pidä tuomita vielä. Tosin aika sankari hän saa olla, jos pystyy ison laivan kääntämään ennen täydellistä romahdusta, mutta sitä sopii toivoa. Periaatteessa nimittäin olisi hyvä, jos Suomessa olisi ainakin yksi valtakunnallinen sanomalehti aamukahvin kanssa luettavaksi.
Joten nyt on pyydetty apua. Sitä on silloin lupa antaa. Samalla olisi oiva tilaisuus yrittää tarjota hesarille aineistoa levitettäväksi. Ensin voisi kokeilla kepillä jäätä, ja lähettää nettikommenttia. Jos sieltä tulisi vihreää valoa, niin seuraavaksi olisi mahdollista kaivaa kiinnostavaa tilastotietoa tai kansalaismielipidettä jutun juureksi varsinaiseen lehteen toimittajien avuksi. Turhan räväkkä juttu ei varmasti vieläkään mene läpi, mutta esimerkiksi yksittäinen huomio tietyn alueen ghettoutumisesta - ja sen ikävistä puolista - saattaisi lähettää toimittajan tutkimaan asiaa.
Valitettavasti tulkitsen yhä, ettei hesarin kanta "suvaitsevaisuuteen" ole vieläkään muuttunut. Herlinin toimesta kuitenkin on siirretty mokutus pois pääasialistalta ja otettu talouden ongelmat tilalle. Homman kannalta tulos on erittäin kaksijakoinen. On ilon aihe, ettei enää mokutusta tarvitse lukea, mutta mokutuksen vaatima vastavoima "rasistinen keskustelupalsta" ei myöskään enää ole ajankohtainen. Uutisseurantakin menettää merkityksenä, jos ei tule mokutus uutisia. Eurokriittisiä puheenvuoroja Hurrin suusta tultanee ottamaan sivuille, ja vastaavia toivotaan myös muilta. Joten pakolaiskeskusten, kotouttamisen tai muun maahanmuuttoon liittyvän kustannuksista tai kehitysavun määrästä voisi saada juttua läpi.
Yksi tapa Homman auttaa Kaiusta olisi perustaa ketju, jossa materiaalia kerätään tiettyä aihetta varten, ja josta hesarin toimittaja voisi helposti koostaa jutun. Olisiko tällaisille tarvetta?
Quote from: Siili on 15.09.2013, 12:25:05
Quote from: Dharma on 15.09.2013, 12:18:37
Sisällön puolesta lehti luultavasti populistuu entisestään, koska kohderyhmä on yhä kriittisempää kuluttajaa. HS:n on pakko nuolla lukijoittensa persettä. Sitähän tuo Kaiuksen kirjoitus juuri tarkoittaa.
Sinä päivänä, kun hesari julkaisee ensimmäisen maahanmuuttokriiitisen kolumnin, pitää piirtää ruksi seinään.
Seinäsi pysynee puhtaana vielä pitkään, tai ainakin niin kauan kuin sanomien taseessa riittää pätäkkää.
Jostain syystä meikän lehdentekotalkoot hesarissa ovat poikkeuksetta tyssänneet sensuurin kynsiin. Kait se on sitä moniarvoisuutta...
Quote from: Luotsi on 15.09.2013, 16:21:34
Edellinen päätoimittaja sai lähteä kun levikki romahti vuodessa 8%. Uskon vilpittömästi että kyllä tämä uusi kykenee parempaan ;)
Tämän aamun Kalevassa Eero Marttinen sanoo toimittaja Martti Huhtamäen muistelmateoksen arvostelussaan
"Mikael Pentikäisen saaneen neljä varoitusta ennen erottamistaan HS:n päätoimittajan paikalta. Yksi kuulemma liittyi siihen, kun lehden sivukoon puolittamisen ajankohdasta ei kerrottu etukäteen omistajille mitään."
Quote from: normi on 15.09.2013, 14:34:43
Avoin kysymys HS:lle?
Jos kerran lukijat ovat lehdentekijöitä, niin miksi mielipidekirjoitustani ei julkaista?
Olisi hieno juttu, jos Kaius tarkoittaisi lehdentekijöillä myös sitä porukkaa, joka tilasi ja luki Hesaria vielä Kari Suomalaisen aikoihin. Se taitaa kuitenkin olla toiveajattelua. HS:n tilanne on jo pitkälti samanlainen kuin ev.lut.kirkolla: kun toisinajattelijat ovat yhä enenevässä määrin hylänneet sen, tilaajiksi/lukijoiksi on jäänyt pääasiassa vihervasemmistolaista hörhöporukkaa, jota yksipuolinen ja yliampuva mokupropaganda ei häiritse lainkaan.
Mitään tarvetta muutokseen ei siis ole...