Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Ulkomaat => Topic started by: B52 on 25.11.2012, 22:11:43

Title: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: B52 on 25.11.2012, 22:11:43
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012112516370032_ul.shtml

Koulu-univormuun pukeutunut pikkutyttö oli matkalla koulusta kotiin, kun mies hyökkäsi hänen kimppuunsa perjantaina kello 16.15. Tyttö oli juuri noussut ulos koulubussista ja lähtenyt kävelemään kotiaan kohti.

Tummaihoinen, afrohiuksinen tummiin pukeutunut mies oli lähtenyt seuraamaan tyttöä. Tyttö yritti karistaa seuraajansa kannoiltaan vaihtamalla toiselle puolelle katua, mutta mies oli napannut tytön kiinni ja raahannut läheiseen Jubilee-puistoon.

Puistossa mies teki tytölle vakavaa seksuaalista väkivaltaa. Tyttö ilmestyi kotiinsa kahdeksalta illalla, jolloin bussista nousemisesta oli kulunut lähes neljä tuntia. Tyttö oli vakavasti loukkaantunut ja hänet kiidätettiin sairaalaan.

Myös poliisi on tapauksesta hyvin järkyttynyt.

- Hän on yhä sairaalassa, jossa kirurgi on leikannut hänet. Hän on perheensä ympäröimänä ja toivomme todella, että hän selviää tapahtuneesta, kertoo rikoskomisario Simon Ellershaw.

- Kyseessä on julma hyökkäys puolustuskyvytöntä pikkutyttöä kohtaan, eikä liene tarpeen teroittaa kuinka vakavasta asiasta on kyse.

Poliisi tutkii asiaa ja etsii silminnäkijöitä, jotka olisivat saattaneet nähdä tytön tai hyökkääjän.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Haima on 25.11.2012, 22:34:37
Eikö se nyt ole jo selvä, että näistä vain ilmoitetaan herkemmin, kun raiskaaja (jos edes raiskasi) on tummahipiäinen. Ettekö te ikinä opi!
Sitä paitsi eniten raiskauksia tapahtuu tuttujen välillä. Ehkäpä olisi siis syytä tutkia perheen isän toimia.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Riukulehto on 25.11.2012, 22:47:27
Quote from: Haima on 25.11.2012, 22:34:37
Eikö se nyt ole jo selvä, että näistä vain ilmoitetaan herkemmin, kun raiskaaja (jos edes raiskasi) on tummahipiäinen. Ettekö te ikinä opi!
Sitä paitsi eniten raiskauksia tapahtuu tuttujen välillä. Ehkäpä olisi siis syytä tutkia perheen isän toimia.
Niin väsynyttä. Täytyykö tätä samaa paskaa suoltaa jokaisen raiskausuutisen kohdalla.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Marko M on 25.11.2012, 22:49:02
Toivottavasti sontiainen jää kiinni ja joutuu vankilassa muiden vankien käsiin.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Lodi on 25.11.2012, 22:50:39
Quote from: Riukulehto on 25.11.2012, 22:47:27
Quote from: Haima on 25.11.2012, 22:34:37
Eikö se nyt ole jo selvä, että näistä vain ilmoitetaan herkemmin, kun raiskaaja (jos edes raiskasi) on tummahipiäinen. Ettekö te ikinä opi!
Sitä paitsi eniten raiskauksia tapahtuu tuttujen välillä. Ehkäpä olisi siis syytä tutkia perheen isän toimia.
Niin väsynyttä. Täytyykö tätä samaa paskaa suoltaa jokaisen raiskausuutisen kohdalla.

Kyllä suomalaisetkin raiskaa.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: nuiv-or on 25.11.2012, 22:53:42
 
Quote from: Lodi on 25.11.2012, 22:50:39

Miksi tekijän etnisyys mainittu? Emmekö ole kaikki maahanmuuttajia?
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Lodi on 25.11.2012, 22:56:04
Quote from: Junes Lokka on 25.11.2012, 22:53:42

Se on rasistien salaliitto.

Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Sunt Lacrimae on 25.11.2012, 23:00:06
Quote from: Lodi on 25.11.2012, 22:56:04

Tuomiota arvioidessa pitää kuitenkin ottaa huomioon että kulttuurieroavaisuuksista johtuva laajempi käsitys seksuaalisuudesta saattoi johtaa tekoon. Valitettava väärinymmärrys. Toivottavasti tämä ei lisää rasistisia asenteita. On ikävää, jos maahanmuuttajat oppivat Britanniassa huonoille tavoille.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Ajattelija2008 on 25.11.2012, 23:02:09
Quote from: Riukulehto on 25.11.2012, 22:47:27
Quote from: Haima on 25.11.2012, 22:34:37
Eikö se nyt ole jo selvä, että näistä vain ilmoitetaan herkemmin, kun raiskaaja (jos edes raiskasi) on tummahipiäinen. Ettekö te ikinä opi!
Sitä paitsi eniten raiskauksia tapahtuu tuttujen välillä. Ehkäpä olisi siis syytä tutkia perheen isän toimia.
Niin väsynyttä. Täytyykö tätä samaa paskaa suoltaa jokaisen raiskausuutisen kohdalla.

Jotenkin näistä "suvisten" fraaseista muodostuu jatkuvasti pilkkalausumia. Muistamme kulttuurin rikastajan, kultamunan, työvoimapulan paikkaajan ja koneinsinöörin. Olikohan entisessä Neuvostoliitossa huumorilla samanlaisia juuria?
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Lodi on 25.11.2012, 23:07:35
Quote from: Sunt Lacrimae on 25.11.2012, 23:00:06
Quote from: Lodi on 25.11.2012, 22:56:04
Quote from: Junes Lokka on 25.11.2012, 22:53:42
Quote from: Lodi on 25.11.2012, 22:50:39
Quote from: Riukulehto on 25.11.2012, 22:47:27
Quote from: Haima on 25.11.2012, 22:34:37
Eikö se nyt ole jo selvä, että näistä vain ilmoitetaan herkemmin, kun raiskaaja (jos edes raiskasi) on tummahipiäinen. Ettekö te ikinä opi!
Sitä paitsi eniten raiskauksia tapahtuu tuttujen välillä. Ehkäpä olisi siis syytä tutkia perheen isän toimia.
Niin väsynyttä. Täytyykö tätä samaa paskaa suoltaa jokaisen raiskausuutisen kohdalla.

Kyllä suomalaisetkin raiskaa.

Miksi tekijän etnisyys mainittu? Emmekö ole kaikki maahanmuuttajia?

Se on rasistien salaliitto.

Tuomiota arvioidessa pitää kuitenkin ottaa huomioon että kulttuurieroavaisuuksista johtuva laajempi käsitys seksuaalisuudesta saattoi johtaa tekoon. Valitettava väärinymmärrys. Toivottavasti tämä ei lisää rasistisia asenteita. On ikävää, jos maahanmuuttajat oppivat Britanniassa huonoille tavoille.

Hyvin sanottu. Tuo rasismin lisääntyminen ennen kaikkea pelottaa. Se on vakava ongelma niin Britanniassa kuin meillä Suomessakin. Rasistisissa aikeissa liikkuvia on huolestuttavan paljon.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Merimakkara on 25.11.2012, 23:09:04
Miksi sontiaiset on sotkettu tähän asiaan.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Lodi on 25.11.2012, 23:09:30
Quote from: Ajattelija2008 on 25.11.2012, 23:02:09
Quote from: Riukulehto on 25.11.2012, 22:47:27
Quote from: Haima on 25.11.2012, 22:34:37
Eikö se nyt ole jo selvä, että näistä vain ilmoitetaan herkemmin, kun raiskaaja (jos edes raiskasi) on tummahipiäinen. Ettekö te ikinä opi!
Sitä paitsi eniten raiskauksia tapahtuu tuttujen välillä. Ehkäpä olisi siis syytä tutkia perheen isän toimia.
Niin väsynyttä. Täytyykö tätä samaa paskaa suoltaa jokaisen raiskausuutisen kohdalla.

Jotenkin näistä "suvisten" fraaseista muodostuu jatkuvasti pilkkalausumia. Muistamme kulttuurin rikastajan, kultamunan, työvoimapulan paikkaajan ja koneinsinöörin. Olikohan entisessä Neuvostoliitossa huumorilla samanlaisia juuria?

Kyllähän sielläkin aikoinaan rauhan nimissä harrastettiin etnistä puhdistusta siihen malliin, että itse Hitlerkin olisi ihaillut.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Aapo on 25.11.2012, 23:22:14
Pienen tytön elämä on pilalla ja keskustelijat eivät muuta osaa, kuin viljellä ketjun täyteen kyynistä sarkasmia.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Fetissimies on 25.11.2012, 23:24:52
Tekeväthän suomalaisetkin rikoksia sekä orjalaivojen terva  :flowerhat:
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Lodi on 25.11.2012, 23:31:36
Quote from: Aapo on 25.11.2012, 23:22:14
Pienen tytön elämä on pilalla ja keskustelijat eivät muuta osaa, kuin viljellä ketjun täyteen kyynistä sarkasmia.

Sisäinen puolustusmekanismi?

Loppujen lopuksi tilanne on se, että tätä ainesta tuodaan Pohjois-Euroopan maihin koko ajan. Heidän arvonsa, moraalinsa ja sivistyksensä
ovat niin erilaisia, että tilanne kärjistyy - aivan mihin tahansa heidät sitten sijoitetaankin. Siinä ei auta ymmärtäminen, suvaitsevaisuus, "ei rasismille"   marssit tai muukaan itsepetos. Siksi ainoa tapa on enää olla sarkastinen äärimmäisyyksienkin edessä.

Miksi näitä ihmisiä sitten annetaan tulla sivistysvaltioihin tekemään rikoksia ja elämään muiden rakentamassa yhteiskunnassa työtä tekevien kustannuksella? En osaa vastata.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Merimakkara on 25.11.2012, 23:32:05
Quote from: Aapo on 25.11.2012, 23:22:14
Pienen tytön elämä on pilalla ja keskustelijat eivät muuta osaa, kuin viljellä ketjun täyteen kyynistä sarkasmia.
Rikoshan on aivan karmea, ja kääntää vatsan nurin meikäläisellä.Mutta nämä rikokset alkavat arkipäiväistyä pelottavaan tahtiin.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Haima on 25.11.2012, 23:32:42
Quote from: Riukulehto on 25.11.2012, 22:47:27
Quote from: Haima on 25.11.2012, 22:34:37
Eikö se nyt ole jo selvä, että näistä vain ilmoitetaan herkemmin, kun raiskaaja (jos edes raiskasi) on tummahipiäinen. Ettekö te ikinä opi!
Sitä paitsi eniten raiskauksia tapahtuu tuttujen välillä. Ehkäpä olisi siis syytä tutkia perheen isän toimia.
Niin väsynyttä. Täytyykö tätä samaa paskaa suoltaa jokaisen raiskausuutisen kohdalla.

On ikävää, että olen oppinut Homma-foorumilla huonoille tavoille.  Tämä näppäimistöltäni ulos pääsevä "sama paska" on kuitenkin joka tapauksessa pohjoismaisen yhteiskunnan tuottamaa, minussa itsessäni ei ole mitään negatiivista. Why can´t we all just get along!
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: kekkeruusi on 25.11.2012, 23:35:03
Quote from: Aapo on 25.11.2012, 23:22:14
Pienen tytön elämä on pilalla ja keskustelijat eivät muuta osaa, kuin viljellä ketjun täyteen kyynistä sarkasmia.
Mitä näihin osaa enää muuta sanoa? Kaikki päivittelyt on jo päivitelty N tapausta sitten, kaikkia vituttaa näistä kuulla. Paitsi tietysti niitä, jotka eivät "hommafoorumeilla" notku ja joiden mielestä nämä ovat yksittäistapauksia ja raiskaavathan suomalaisetkin jne.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: guest584 on 25.11.2012, 23:41:15

Rikos on karmea ja pienen tytön elämä pilalla, mutta mitä väliä kun nyt on vaan kerta kaikkiaan saatava sitä erilaista kulttuuria hinnalla millä hyvänsä. Ja on myös marssittava rasismia vastaan vähintään kerran vuodessa.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: MW on 25.11.2012, 23:42:24
Quote from: Lodi on 25.11.2012, 23:31:36
Quote from: Aapo on 25.11.2012, 23:22:14
Pienen tytön elämä on pilalla ja keskustelijat eivät muuta osaa, kuin viljellä ketjun täyteen kyynistä sarkasmia.

Sisäinen puolustusmekanismi?

Loppujen lopuksi tilanne on se, että tätä ainesta tuodaan Pohjois-Euroopan maihin koko ajan. Heidän arvonsa, moraalinsa ja sivistyksensä
ovat niin erilaisia, että tilanne kärjistyy - aivan mihin tahansa heidät sitten sijoitetaankin. Siinä ei auta ymmärtäminen, suvaitsevaisuus, "ei rasismille"   marssit tai muukaan itsepetos. Siksi ainoa tapa on enää olla sarkastinen äärimmäisyyksienkin edessä.

Miksi näitä ihmisiä sitten annetaan tulla sivistysvaltioihin tekemään rikoksia ja elämään muiden rakentamassa yhteiskunnassa työtä tekevien kustannuksella? En osaa vastata.

Se on rikkaus ja voimavara, raiskaajien munat kuoriutuvat hetkenä minä hyvänsä, tuottaen kunnille? Ja tämä on sitten viralliseen liturgiaan luettavaa, minä en keksinyt näitä.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Lodi on 25.11.2012, 23:43:41
Quote from: Haima on 25.11.2012, 23:32:42
Quote from: Riukulehto on 25.11.2012, 22:47:27
Quote from: Haima on 25.11.2012, 22:34:37
Eikö se nyt ole jo selvä, että näistä vain ilmoitetaan herkemmin, kun raiskaaja (jos edes raiskasi) on tummahipiäinen. Ettekö te ikinä opi!
Sitä paitsi eniten raiskauksia tapahtuu tuttujen välillä. Ehkäpä olisi siis syytä tutkia perheen isän toimia.
Niin väsynyttä. Täytyykö tätä samaa paskaa suoltaa jokaisen raiskausuutisen kohdalla.

On ikävää, että olen oppinut Homma-foorumilla huonoille tavoille.  Tämä näppäimistöltäni ulos pääsevä "sama paska" on kuitenkin joka tapauksessa pohjoismaisen yhteiskunnan tuottamaa, minussa itsessäni ei ole mitään negatiivista. Why can´t we all just get along!

Olet rasistisen koulutusjärjestelmän aikaansaannos. Häpeä.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: MW on 25.11.2012, 23:50:51
Quote from: Haima on 25.11.2012, 23:32:42
Quote from: Riukulehto on 25.11.2012, 22:47:27
Quote from: Haima on 25.11.2012, 22:34:37
Eikö se nyt ole jo selvä, että näistä vain ilmoitetaan herkemmin, kun raiskaaja (jos edes raiskasi) on tummahipiäinen. Ettekö te ikinä opi!
Sitä paitsi eniten raiskauksia tapahtuu tuttujen välillä. Ehkäpä olisi siis syytä tutkia perheen isän toimia.
Niin väsynyttä. Täytyykö tätä samaa paskaa suoltaa jokaisen raiskausuutisen kohdalla.

On ikävää, että olen oppinut Homma-foorumilla huonoille tavoille.  Tämä näppäimistöltäni ulos pääsevä "sama paska" on kuitenkin joka tapauksessa pohjoismaisen yhteiskunnan tuottamaa, minussa itsessäni ei ole mitään negatiivista. Why can´t we all just get along!

On se kovaa, mutta "all just get along" edellyttää sitä, että dhimmi ottaa kiltisti kakkoseen.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Lodi on 26.11.2012, 00:05:25
No, eiköhän tämä ole tässä.
Muutaman kymmenen henkilön marssi kuviteltua rasismia vastaan on kuitenkin medialle tärkeämpi uutisoitava.
:facepalm:
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Lupu(kulkuri) on 26.11.2012, 00:06:50
Quote from: MW on 25.11.2012, 23:50:51
Quote from: Haima on 25.11.2012, 23:32:42
Quote from: Riukulehto on 25.11.2012, 22:47:27
Quote from: Haima on 25.11.2012, 22:34:37
Eikö se nyt ole jo selvä, että näistä vain ilmoitetaan herkemmin, kun raiskaaja (jos edes raiskasi) on tummahipiäinen. Ettekö te ikinä opi!
Sitä paitsi eniten raiskauksia tapahtuu tuttujen välillä. Ehkäpä olisi siis syytä tutkia perheen isän toimia.
Niin väsynyttä. Täytyykö tätä samaa paskaa suoltaa jokaisen raiskausuutisen kohdalla.

On ikävää, että olen oppinut Homma-foorumilla huonoille tavoille.  Tämä näppäimistöltäni ulos pääsevä "sama paska" on kuitenkin joka tapauksessa pohjoismaisen yhteiskunnan tuottamaa, minussa itsessäni ei ole mitään negatiivista. Why can´t we all just get along!

On se kovaa, mutta "all just get along" edellyttää sitä, että dhimmi ottaa kiltisti kakkoseen.

Herkemmin ? Löysemminkö pitäisi ? Jueaueahh ! MELKeen puTOON !
Hienoa, että hipsterit ovat löytäneet tämänkin. AAA
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: MW on 26.11.2012, 00:16:33
Quote from: Lupu(kulkuri) on 26.11.2012, 00:06:50

En minä puhunut mistään herkemmistä tai löysemmistä, puhuinko? Näiden kutsumattomien rakkautta raiskaukseen vain ihmettelin.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Sakari on 26.11.2012, 00:29:24
Täytyykö tässä odottaa, että oikeusministerin, pääministerin, yms. tytär raiskataan maahanmuuttajien toimesta, jotta asioille voisi tapahtua jotain?
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Miniluv on 26.11.2012, 00:32:06
Quote from: Riukulehto on 25.11.2012, 22:47:27
Quote from: Haima on 25.11.2012, 22:34:37
Eikö se nyt ole jo selvä, että näistä vain ilmoitetaan herkemmin, kun raiskaaja (jos edes raiskasi) on tummahipiäinen. Ettekö te ikinä opi!
Sitä paitsi eniten raiskauksia tapahtuu tuttujen välillä. Ehkäpä olisi siis syytä tutkia perheen isän toimia.
Niin väsynyttä. Täytyykö tätä samaa paskaa suoltaa jokaisen raiskausuutisen kohdalla.

Työturvallisuussyistä toivon, että sarkasmi ei keräänny rasvakerrokseen eikä aiheuta syöpää.

Oikeasti: älk'' aloittako jonkin jutun kommnetointia sillä vanhalla sarkasmilla. Jos ette muuta keksi,  yksi vaihtoehto on siirtyä lukemaan seuraavaa ketjua.

Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Emo on 26.11.2012, 00:39:35
Tälläiset uutiset saavat ihmisen voimattoman raivon valtaan.
En oikein tiedä, miten näitä monikulttuurisia lukuisia lapsiin kohdistuvia raiskauksia voisi muuten kommentoidakaan kuin pyörittelemällä vanhoja sarkasmeja. Jokainen tietää, mitä kommentoija oikeasti asiasta ajattelee, mutta sarkasmit näyttävät silti paremmilta kuin jos suoraan sanoisi että tappaisi tuon raiskaajan mikäli tämä uhri olisi oma lapsi.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Haima on 26.11.2012, 00:48:10
Sarkasmeista lienee aivan turha huomautella. Pari vuotta sitten itse vaahtosin niistä, että eikö jotakin muuta voisi harjoittaa. Kummasti maailman absurdius johtaa itse kullakin kuitenkin ennen pitkää joko akuuttiin tai krooniseen sarkasmoplasiaan (sarkasmin liikakasvuun). Sarkasmikommenttien todellinen viesti on juuri niiden väsyneisyydessä ja ennalta-arvattavuudessa. Kuinka niin? Pohtikaapa itse.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Ari-Lee on 26.11.2012, 00:52:27
Emo sen sitten sanoi! Sanonpa minäkin ääneen ilman sarkasmia: Porsastelijaa pampulla päähän, rautoihin ja monoo perään. Terveisiä alkuperämaahan jos on niitä sosiaalinotkujia. Jos on ihan kansalainen niin vähintään 30 vuotta vettä & leipää.

Millälailla tämän suoraan sanominen on parempi tapa käsitellä asiaa kuin sarkasmi?

Lisää rahaa & resursseja kotouttamiseen. Obs! r&v.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Merimakkara on 26.11.2012, 00:56:09
Jäljellä ei ole enään mitään muuta kuin viha.Vihaan kaikkia niitä paskoja jotka ovat tuoneet tämän saastan nurkkiimme. VIHAAN.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Elcric12 on 26.11.2012, 01:21:34
Quote from: Merimakkara on 26.11.2012, 00:56:09
Jäljellä ei ole enään mitään muuta kuin viha.Vihaan kaikkia niitä paskoja jotka ovat tuoneet tämän saastan nurkkiimme. VIHAAN.

Niitäkö, ketkä on tuoneet tummaihoiset Lontooseen?
http://en.wikipedia.org/wiki/Arrival_of_black_immigrants_in_London
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Merimakkara on 26.11.2012, 01:32:25
Quote from: Elcric12 on 26.11.2012, 01:21:34
Quote from: Merimakkara on 26.11.2012, 00:56:09
Jäljellä ei ole enään mitään muuta kuin viha.Vihaan kaikkia niitä paskoja jotka ovat tuoneet tämän saastan nurkkiimme. VIHAAN.

Niitäkö, ketkä on tuoneet tummaihoiset Lontooseen?
http://en.wikipedia.org/wiki/Arrival_of_black_immigrants_in_London
Tällä mobiililla ei linkki aukene, mutta voin jo kuvitella ketkä ovat syyllisiä.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: td on 26.11.2012, 01:47:04
Quote from: Elcric12 on 26.11.2012, 01:21:34
Quote from: Merimakkara on 26.11.2012, 00:56:09
Jäljellä ei ole enään mitään muuta kuin viha.Vihaan kaikkia niitä paskoja jotka ovat tuoneet tämän saastan nurkkiimme. VIHAAN.

Niitäkö, ketkä on tuoneet tummaihoiset Lontooseen?
http://en.wikipedia.org/wiki/Arrival_of_black_immigrants_in_London

Luulen Merimakkaran vain kokevan syvää empatiaa heitä kohtaan joiden ei ole tarkoitettu kohtaavaan tällaista toimintaa omissa nurkissaan.

Itse ainakin teen näin.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Merimakkara on 26.11.2012, 02:21:00
td. Juuri näin on. Tuollaiset rikokset kuvottavat ja kourivat sisuksiani syvältä. Niinkuin varmaan kaikkia joilla on omia lapsia.   
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: onni4me on 26.11.2012, 03:22:49
Niin kamalalta kuin se saattaa kuulostaakin, lisää tälläistä toivoisin. Miksi? No siksi, että jossain välissä siltä pahalta valkoihoiselta heteromieheltä (tai miksei homomieheltäkin?) niinsanotusti napsahtaa pääkopassa ja sen jälkeen jälki ei tule olemaan kaunista...

Minulla on 10 -vuotias adoptoitu tytär ja jos joku tekisi hänelle jotain vastaavaa ja saisin nimen selville, istuisin taatusti linnassa...

Tulkoon nyt sitten joku omankäden oikeuden vastustaja kertomaan minulle, miksi näin ei tulisi tapahtua? Jos joku osaa kertoa minulle niin hyvät perusteet, että vakuutun, tunnustan tyhmyyteni heti.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Elcric12 on 26.11.2012, 03:31:39
Quote from: onni4me on 26.11.2012, 03:22:49

Koska et olis silloin tyttäres tukena.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Fiftari on 26.11.2012, 04:43:15
Quote from: onni4me on 26.11.2012, 03:22:49
Niin kamalalta kuin se saattaa kuulostaakin, lisää tälläistä toivoisin. Miksi? No siksi, että jossain välissä siltä pahalta valkoihoiselta heteromieheltä (tai miksei homomieheltäkin?) niinsanotusti napsahtaa pääkopassa ja sen jälkeen jälki ei tule olemaan kaunista...

Minulla on 10 -vuotias adoptoitu tytär ja jos joku tekisi hänelle jotain vastaavaa ja saisin nimen selville, istuisin taatusti linnassa...

Tulkoon nyt sitten joku omankäden oikeuden vastustaja kertomaan minulle, miksi näin ei tulisi tapahtua? Jos joku osaa kertoa minulle niin hyvät perusteet, että vakuutun, tunnustan tyhmyyteni heti.

En nyt millään tavalla hyväksy raiskauksia tai mitään mutta: Aika moni sanoo että jos omalle kohalle niin..... No, kuinka moni vetäisi oikeasti liipaisimesta, kuinka moni kävisi oikeasti päälle ja vaikka kävisikin niin onko se ihan oikeasti sen arvoista? pahimmassa tapauksessa lähtee työpaikka ja tulee velat niskaan. Enemmän pitäisi pyrkiä vaikuttamaan virkamiehiin ja päättäjiin. Väkivallalla ei saavuta mitään.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: punikkikeisari on 26.11.2012, 06:38:25
Quote from: B52 on 25.11.2012, 22:11:43
Tummaihoinen, afrohiuksinen tummiin pukeutunut mies oli lähtenyt seuraamaan tyttöä. Tyttö yritti karistaa seuraajansa kannoiltaan vaihtamalla toiselle puolelle katua, mutta mies oli napannut tytön kiinni ja raahannut läheiseen Jubilee-puistoon.

Melkoinen musta ritari. Muistuu mieleen ihan lapsuuden hittibiisi: "Tättärätää, käkkäräpää naisia metsästää" (Ritari Ässän melodialla).  ;D

Yleensä en jaksa näitä rikosuutisia kommentoida, mutta tämä afrotukkainen neekeri tummissa vaatteissa oli niin hauska tapaus, että oli pakko. Hommalaiset voisivat muuten rahoittaa Alibin kylkiäiseksi joskus Homma-Alibin, jossa olisi käsitelty pelkästään maahanmuuttajataustaisia rikollisia. Minusta se olisi vallan mainio erikoisnumero.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: HMV on 26.11.2012, 08:06:14
Quoteafrotukkainen neekeri tummissa vaatteissa

Kuka pelkää mustaa miestä?
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Nikopol on 26.11.2012, 08:10:56
Like- ja Lainaus-nappuloiden viereen Pöyristy-toiminto, jolla voisi kuitata viestin luetuksi ja kommentoiduksi. Parempaan ei pysty kun soihtu on sammunut ja heinähanko huollossa.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Marko Parkkola on 26.11.2012, 08:28:06
Tässä on tapahtunut vain tekninen virhe. Mikäli mies ja tyttö olisivat olleet naimisissa, niin kuin tietyissä uskonnoissa ja tietyissä osissa maailmaa on hyvin tavanomaista, olisi kaikki ollut hyvin. Tässä tapauksessa Iso-Britannian rakenteellisesti rasistinen laki kielsi tällaisen rakkausavioliiton, jolloin lopputulos nyt on mitä on.

Vaadin sharia-lakia Iso-Britanniaan.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: nuiseva on 26.11.2012, 10:12:59
Nämä elukat saavat kukkahattujen siunauksella tuhota nuorten lasten elämän rauhassa. Kuvottavaa.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: crissaegrim on 26.11.2012, 10:43:35
Minulle tuli alun järkyttymisen ja kauhistumisen (olen jo osittaiö turtunut näihin monikulttuurillisen yhteiskunnan lieveilmiöihin, joten ei kestä kovin kauaa ennen kuin tärinä ja ajatustenkarkaaminen lakkaavat) jälkeen mieleen jotain tällaista: yritetäänköhän tuolla afro-hiukset-maininnalla ohjata lukijaa sivupolulle: luulemaan että kyseessä on britannian siirtomaista tullut musta, vaikka saattaisa olla (tod. Näk. On) somali.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Elcric12 on 26.11.2012, 10:54:16
Quote from: crissaegrim on 26.11.2012, 10:43:35

Afrohiukset-maininnalla varmaan yritetään saada niitä silminnäkijähavaintoja.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Outo olio on 26.11.2012, 11:00:55
Kuvitellaan tapaus päinvastoin: joku valkonaama menee kyseisen miehen alkuperäkulttuuriin ja siellä, paikallisen väestön ja oikeusjärjestelmän ympäröimänä, raiskaa paikallisen mustan kikkaratukkaisen pikkutytön puistossa. Millä tavalla paikallinen väestö ja oikeusjärjestelmä asiaan suhtautuisivat?
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: törö on 26.11.2012, 11:05:12
Ilman tällaisia uutisia yön Timot kohtaisivat paljon vähemmän ennakkoluuloja. Raiskaaja ansaitsee siten tuomion myös rasismin lietsomisesta.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Haima on 26.11.2012, 11:17:42
Quote from: Ulkopuolinen on 26.11.2012, 10:58:25
Quote from: Aapo on 25.11.2012, 23:22:14
Pienen tytön elämä on pilalla ja keskustelijat eivät muuta osaa, kuin viljellä ketjun täyteen kyynistä sarkasmia.

Kai se ihan oikeasti kertoo jotain kirjoittajistakin jos on ihan pakko käydä kirjoittamassa jokaiseen mahdolliseen ketjuun samat loppuunkalutut latteudet, nälvimiset ja ja tekohauskuudet.

Alan pikkuhiljaa uskoa että Hommafoorumi on ihan oikeasti täynnä idiootteja, joilla ei juuri koskaan ole juuri mitään omaa sanottavaa.

Näin on. Sarkiasmikommentoijien lisäksi ennalta-arvattavaa kirjoittajakalustoa ovat ne, jotka tulevat pätemään sillä, että "nyt on kirjoitettu väärin ja kaikki ovat idiootteja...paitsi mä!"

Näitä samoja keskusteluja on käyty jo 5 vuotta sitten. Jossakin välissä myös kiivaasti puolustettiin n-sanan käyttöä tällä foorumilla. Notkuitko sinä näiden puolustajien joukossa?
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: propagandaministeri on 26.11.2012, 11:18:24
QuoteHomma-foorumi alkaa olla aika lukukelvoton ympäristö. Tai oikeammin... On tultu monta askelta kohti sellaista tilannetta jossa jokaisesta ketjusta kannattaa lukea lähinnä avausviesti ja hypätä sen jälkeen seuraavaan juttuun.

Tännehän voisi perustaa jonkin "Yleinen vitutus"-ketjun jonne voi käydä postaamassa ennen kuin aloittaa uusia viestiketjuja tai kommentoi vanhoja.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 12:10:01
Quote from: Outo olio on 26.11.2012, 11:00:55
Kuvitellaan tapaus päinvastoin: joku valkonaama menee kyseisen miehen alkuperäkulttuuriin ja siellä, paikallisen väestön ja oikeusjärjestelmän ympäröimänä, raiskaa paikallisen mustan kikkaratukkaisen pikkutytön puistossa. Millä tavalla paikallinen väestö ja oikeusjärjestelmä asiaan suhtautuisivat?

Aivan valtaisalla mellakalla, näin tiivistettynä.

Noista sarkasmeista sen verran puolustusta, että kun Hommalle postataan viikoittain kymmeniä tämäntyyppisiä uutisia niin ei liene kovinkaan suuri yllätys, että skenevitsien ja sarkasmien viljely alkaa väistämättä jossakin kohtaa mikäli aiheesta ei löydy muuta keskusteltavaa. En tiedä, olisiko 50 suunnilleen samansisältöistä "pallit valtiolle ja maasta ulos!"- viestiä per uutinen keskustelun kannalta yhtään kehittävämpää. Ennemmin nauran suvakkien naiiviudelle.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Jaakko P. on 26.11.2012, 12:48:27
Quote from: Haima on 26.11.2012, 00:48:10
Sarkasmeista lienee aivan turha huomautella. Pari vuotta sitten itse vaahtosin niistä, että eikö jotakin muuta voisi harjoittaa. Kummasti maailman absurdius johtaa itse kullakin kuitenkin ennen pitkää joko akuuttiin tai krooniseen sarkasmoplasiaan (sarkasmin liikakasvuun). Sarkasmikommenttien todellinen viesti on juuri niiden väsyneisyydessä ja ennalta-arvattavuudessa. Kuinka niin? Pohtikaapa itse.
Emo ja Haima on oikeassa. Ei näihin voi enää kommentoida mitään, koska kaikki on jo sanottu silloin n tapausta sitten.
Jos mennään nettikeskustelun ulkopuolelle niin ainoat tavat vaikuttaa näihin on äänestää oikein, joka vaikuttaa hitaasti jos lainkaan. Katulyhtyyn hirttäminen antaisi tervetulleen signaalin siitä ettei yhteiskunta suvaitse lisääntyvää ja raaistuvaa lastenraiskaamista (muutamia poliitikkoja lukuunottamatta) mutta se on laitonta, kuten pelkkä yllyttäminenkin siihen.
Ylipäänsä liian vahva reagointi monikultturiseen rikollisuuteen on Suomessa epäviisasta koska lyhyen ajan sisältä meillä on paljon esimerkkejä siitä miten näistä väännetään oikeusjuttuja, tai vähintään koitetaan torpata poliittinen ura.
Sarkasmi lienee ihan hyvä vaihtoehto, sen äänestämisen lisäksi.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Elcric12 on 26.11.2012, 12:54:46
Quote from: Jaakko P. on 26.11.2012, 12:48:27

Vilpitön kysymys: tekeekö epäillyn ihonväri tästä otsikon tapauksesta monikulttuurisen rikoksen? Tekijän kansallisuudestahan ei kait ole tietoa.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Emo on 26.11.2012, 13:05:24
^ Tekee tietenkin. Suojavärihän se AINA ratkaisee, jos ei ole mitään muuta syytä esittää erityiskohtelun tarpeelle kuten esimerkiksi seksuaalinen suuntautuneisuus. Jos tuo afrojätkä olisi työtä hakemassa, hän saisi sen todennäköisesti värinsä vuoksi. Kun hän raiskaa, niin värikö ei merkitsekään mitään?
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Suvaitsija on 26.11.2012, 13:14:39
Quote from: Aapo on 25.11.2012, 23:22:14
Pienen tytön elämä on pilalla ja keskustelijat eivät muuta osaa, kuin viljellä ketjun täyteen kyynistä sarkasmia.

Kaikki sanottava on jo sanottu. Nämä voisi pistää vain ilmoitusluontoisina ketjuina esille ja lukita samantien, koska eipä näistä kukaan keksi mitään keskusteltavaa. Joku vihastuu, joku sarkasmoituu, joku järkyttyy ja joku tulee aina valittamaan, kuinka nää jutut on niin nähty. Itse olen niin saturoitunut, etten jaksa enää edes hymähtää.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Riukulehto on 26.11.2012, 13:15:28
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 12:10:01
Noista sarkasmeista sen verran puolustusta, että kun Hommalle postataan viikoittain kymmeniä tämäntyyppisiä uutisia niin ei liene kovinkaan suuri yllätys, että skenevitsien ja sarkasmien viljely alkaa väistämättä jossakin kohtaa mikäli aiheesta ei löydy muuta keskusteltavaa. En tiedä, olisiko 50 suunnilleen samansisältöistä "pallit valtiolle ja maasta ulos!"- viestiä per uutinen keskustelun kannalta yhtään kehittävämpää.
Miksi uutista pitää ylipäänsä kommentoida mitenkään, jos aiheeseen ei löydy itseltä mitään uutta näkökantaa.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Elcric12 on 26.11.2012, 13:17:41
Quote from: Suvaitsija on 26.11.2012, 13:14:39
Quote from: Aapo on 25.11.2012, 23:22:14
Pienen tytön elämä on pilalla ja keskustelijat eivät muuta osaa, kuin viljellä ketjun täyteen kyynistä sarkasmia.

Kaikki sanottava on jo sanottu. Nämä voisi pistää vain ilmoitusluontoisina ketjuina esille ja lukita samantien, koska eipä näistä kukaan keksi mitään keskusteltavaa. Joku vihastuu, joku sarkasmoituu, joku järkyttyy ja joku tulee aina valittamaan, kuinka nää jutut on niin nähty.

En kyllä ylipäänsäkään näe, miksi esim. tällainen Lontoossa tapahtunut mustaihoisen tekemä rikos liittyy hommaforumiin tai maahanmuuttoon.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Suvaitsija on 26.11.2012, 13:25:54
Quote from: Elcric12 on 26.11.2012, 13:17:41
En kyllä ylipäänsäkään näe, miksi esim. tällainen Lontoossa tapahtunut mustaihoisen tekemä rikos liittyy hommaforumiin tai maahanmuuttoon.

Vaikkei ihonväri tarkoita automaattisesti monikulttuurisuutta, niin usein se tarkoittaa. Myös poliittinen korrektius tällaisten tapausten ympärillä usein kuuluu aihepiiriin. Enpä muista, milloin viimeksi suomalaisessa mediassa on noin selvästi eritelty "afrohiuksinen, tummaihoinen mies" epäkorrekteissa tapauksissa. Sitä paitsi hommufoorumiinhan kuuluu nykyään vähän kaikki, ei keskustelu rajoitu pelkästään maahanmuuttoon.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Uuno Nuivanen on 26.11.2012, 13:33:32
Hyvä uutinen tässä huonossa uutisessa onkin se, että etniset tuntomerkit yleensä mainittiin suomalaisessa mediassa.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Elcric12 on 26.11.2012, 13:35:05
Quote from: Suvaitsija on 26.11.2012, 13:25:54
Quote from: Elcric12 on 26.11.2012, 13:17:41
En kyllä ylipäänsäkään näe, miksi esim. tällainen Lontoossa tapahtunut mustaihoisen tekemä rikos liittyy hommaforumiin tai maahanmuuttoon.

Vaikkei ihonväri tarkoita automaattisesti monikulttuurisuutta, niin usein se tarkoittaa. Myös poliittinen korrektius tällaisten tapausten ympärillä usein kuuluu aihepiiriin. Enpä muista, milloin viimeksi suomalaisessa mediassa on noin selvästi eritelty "afrohiuksinen, tummaihoinen mies" epäkorrekteissa tapauksissa. Sitä paitsi hommufoorumiinhan kuuluu nykyään vähän kaikki, ei keskustelu rajoitu pelkästään maahanmuuttoon.

No juu. Tuo selvä erittely on muuten suoraa lainausta lähteestä, jossa se oli esitetty, koska poliisi kaipasi yleisövihjeitä tekijän liikkeistä.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: IMMane on 26.11.2012, 13:59:13
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 13:15:28
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 12:10:01
Noista sarkasmeista sen verran puolustusta, että kun Hommalle postataan viikoittain kymmeniä tämäntyyppisiä uutisia niin ei liene kovinkaan suuri yllätys, että skenevitsien ja sarkasmien viljely alkaa väistämättä jossakin kohtaa mikäli aiheesta ei löydy muuta keskusteltavaa. En tiedä, olisiko 50 suunnilleen samansisältöistä "pallit valtiolle ja maasta ulos!"- viestiä per uutinen keskustelun kannalta yhtään kehittävämpää.
Miksi uutista pitää ylipäänsä kommentoida mitenkään, jos aiheeseen ei löydy itseltä mitään uutta näkökantaa.

Autobanni jos ei uutta näkökantaa samaan aiheeseen ja silti kirjoittaa kommentin ?
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Ari-Lee on 26.11.2012, 14:03:58
^Jatkuuko tämä ketju nyt kehityskeskustelulla kuten hyvin monet muut ketjut? Eikö siihen ole omakin ketjunsa? Näin ollen itse olisit autobannattu jo.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Haima on 26.11.2012, 14:16:15
Quote from: IMMane on 26.11.2012, 13:59:13
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 13:15:28
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 12:10:01
Noista sarkasmeista sen verran puolustusta, että kun Hommalle postataan viikoittain kymmeniä tämäntyyppisiä uutisia niin ei liene kovinkaan suuri yllätys, että skenevitsien ja sarkasmien viljely alkaa väistämättä jossakin kohtaa mikäli aiheesta ei löydy muuta keskusteltavaa. En tiedä, olisiko 50 suunnilleen samansisältöistä "pallit valtiolle ja maasta ulos!"- viestiä per uutinen keskustelun kannalta yhtään kehittävämpää.
Miksi uutista pitää ylipäänsä kommentoida mitenkään, jos aiheeseen ei löydy itseltä mitään uutta näkökantaa.

Autobanni jos ei uutta näkökantaa samaan aiheeseen ja silti kirjoittaa kommentin ?

Autobanni? Pistetään jalankulkubanni vielä päälle samaan syssyyn...!
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 14:29:34
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 13:15:28
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 12:10:01
Noista sarkasmeista sen verran puolustusta, että kun Hommalle postataan viikoittain kymmeniä tämäntyyppisiä uutisia niin ei liene kovinkaan suuri yllätys, että skenevitsien ja sarkasmien viljely alkaa väistämättä jossakin kohtaa mikäli aiheesta ei löydy muuta keskusteltavaa. En tiedä, olisiko 50 suunnilleen samansisältöistä "pallit valtiolle ja maasta ulos!"- viestiä per uutinen keskustelun kannalta yhtään kehittävämpää.
Miksi uutista pitää ylipäänsä kommentoida mitenkään, jos aiheeseen ei löydy itseltä mitään uutta näkökantaa.

Sarkasmillakin on oma funktionsa esimerkiksi siinä suvisten naurunalaiseksi saattamisessa.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: J. Lannan haamu on 26.11.2012, 16:49:16
^ Ennen kun ketju suljetaan tai ketään bannataan, niin sanoisinpa että tällainen sarkasmin viljely on suht ymmärrettävää. Koska jos edes yksi suvaitsevainen (Elcric12 (?) lisäksi) lukee näitä ketjuja, niin on mahdollista että he tulevat edes osittain ymmärtäneeksi heidän paradoksaalisen ja irstaan puolustelumekanismin ja muun 'koneinsinööri' -tasoisen argumentoinnin.

Sarkasmi tämänkaltaisen viimeisen hädän edessä on kenties jollain tavalla mautonta, mutta ei millään tavalla verrattavissa yleisimpiin suvaitsevaiston kommentointiin. Itse ainakin koen sarkasmin ainoana vastauksena hulluuteen, koska kuten vuosia on todettu, mikään muu ei vaan mene läpi.

Niille, jotka eivät ymmärrä sarkasmia, toivon mukaan ymmärtävät sarkasmin takana olevan harmin ja surun uhria kohtaan
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: nuiv-or on 26.11.2012, 16:58:01
En ole huomannut mitään sarkasmia?

Tapaus saattaa olla keksitty, kysyn vaan, miksi tämä 11-vuotias nainen meni provosoimaan vainottua lapsukaista, ei pitäisi mennä tyrkyttämään itseään Lontoossa, ja mitä on englantilaisuus.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Haima on 26.11.2012, 17:05:23
Ei mitään muuta kuin SARKASMIMARSSI pystyyn, jos a) sarkasmi korpeaa tai b) yksittäistapaus korpeaa. Kaikki voittavat.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Riukulehto on 26.11.2012, 17:24:38
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 14:29:34
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 13:15:28
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 12:10:01
Noista sarkasmeista sen verran puolustusta, että kun Hommalle postataan viikoittain kymmeniä tämäntyyppisiä uutisia niin ei liene kovinkaan suuri yllätys, että skenevitsien ja sarkasmien viljely alkaa väistämättä jossakin kohtaa mikäli aiheesta ei löydy muuta keskusteltavaa. En tiedä, olisiko 50 suunnilleen samansisältöistä "pallit valtiolle ja maasta ulos!"- viestiä per uutinen keskustelun kannalta yhtään kehittävämpää.
Miksi uutista pitää ylipäänsä kommentoida mitenkään, jos aiheeseen ei löydy itseltä mitään uutta näkökantaa.

Sarkasmillakin on oma funktionsa esimerkiksi siinä suvisten naurunalaiseksi saattamisessa.
Kohtuus kaikessa. Liiallinen sarkasmin viljely kääntyy ennemmin tai myöhemmin itseään vastaan. Jos sinulla on/olisi tytär ja hänet raiskattaisiin, niin olisi varmasti mukava lukea hänestä sarkasmisia tekstejä.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Riukulehto on 26.11.2012, 17:26:09
Quote from: Junes Lokka on 26.11.2012, 16:58:01
En ole huomannut mitään sarkasmia?

Tapaus saattaa olla keksitty, kysyn vaan, miksi tämä 11-vuotias nainen meni provosoimaan vainottua lapsukaista, ei pitäisi mennä tyrkyttämään itseään Lontoossa, ja mitä on englantilaisuus.
Onneksi en äänestänyt tätä heppua kunnallisvaaleíssa. Enkä tule tällaisten tekstien jälkeen koskaan äänestämäänkään.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 17:43:48
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 17:24:38
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 14:29:34
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 13:15:28
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 12:10:01
Noista sarkasmeista sen verran puolustusta, että kun Hommalle postataan viikoittain kymmeniä tämäntyyppisiä uutisia niin ei liene kovinkaan suuri yllätys, että skenevitsien ja sarkasmien viljely alkaa väistämättä jossakin kohtaa mikäli aiheesta ei löydy muuta keskusteltavaa. En tiedä, olisiko 50 suunnilleen samansisältöistä "pallit valtiolle ja maasta ulos!"- viestiä per uutinen keskustelun kannalta yhtään kehittävämpää.
Miksi uutista pitää ylipäänsä kommentoida mitenkään, jos aiheeseen ei löydy itseltä mitään uutta näkökantaa.

Sarkasmillakin on oma funktionsa esimerkiksi siinä suvisten naurunalaiseksi saattamisessa.
Jos sinulla on/olisi tytär ja hänet raiskattaisiin, niin olisi varmasti mukava lukea hänestä sarkasmisia tekstejä.

Ko. likan iskä ei taida lukea Hommaa joten vertauksesi on melko lailla ontto. Puolestaloukkaantumisessa taas on yhtä vähän järkeä kuin vaikka kantasuomalaisen vihervassaritoimittajan "tämähän on rasismia!"- kirjoituksissa, joita tehdään ilman kenenkään mamun ilmaisemaa loukkaantumista.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Haima on 26.11.2012, 17:49:46
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 17:26:09
Quote from: Junes Lokka on 26.11.2012, 16:58:01
En ole huomannut mitään sarkasmia?

Tapaus saattaa olla keksitty, kysyn vaan, miksi tämä 11-vuotias nainen meni provosoimaan vainottua lapsukaista, ei pitäisi mennä tyrkyttämään itseään Lontoossa, ja mitä on englantilaisuus.
Onneksi en äänestänyt tätä heppua kunnallisvaaleíssa. Enkä tule tällaisten tekstien jälkeen koskaan äänestämäänkään.

Panokset kovenee...
http://www.youtube.com/watch?v=bMCipQI1yv8

:)  :D
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Jaakko P. on 26.11.2012, 17:59:28
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 17:26:09
Quote from: Junes Lokka on 26.11.2012, 16:58:01
En ole huomannut mitään sarkasmia?

Tapaus saattaa olla keksitty, kysyn vaan, miksi tämä 11-vuotias nainen meni provosoimaan vainottua lapsukaista, ei pitäisi mennä tyrkyttämään itseään Lontoossa, ja mitä on englantilaisuus.
Onneksi en äänestänyt tätä heppua kunnallisvaaleíssa. Enkä tule tällaisten tekstien jälkeen koskaan äänestämäänkään.
Jännä miten Junes osaa kirjoittaa myös fiksusti mutta tekee sen aina jossain muualla kuin Hommassa. Jos tulee blogi- tai FB-kommentti häneltä vastaan niin kannattaa suorittaa vertailua.

Miksi näin, Junes L.?
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: crissaegrim on 26.11.2012, 18:00:25
Quote from: Elcric12 on 26.11.2012, 10:54:16
Quote from: crissaegrim on 26.11.2012, 10:43:35
Minulle tuli alun järkyttymisen ja kauhistumisen (olen jo osittaiö turtunut näihin monikulttuurillisen yhteiskunnan lieveilmiöihin, joten ei kestä kovin kauaa ennen kuin tärinä ja ajatustenkarkaaminen lakkaavat) jälkeen mieleen jotain tällaista: yritetäänköhän tuolla afro-hiukset-maininnalla ohjata lukijaa sivupolulle: luulemaan että kyseessä on britannian siirtomaista tullut musta, vaikka saattaisa olla (tod. Näk. On) somali.

Afrohiukset-maininnalla varmaan yritetään saada niitä silminnäkijähavaintoja.

Tarkoitin IS:n uutisointia. Ko. afrikkalainen lastenraiskaaja tuskin on ennättänyt Suomeen karkumatkalle. Se, että uutinen on kopioitu suoraan alkuperäisestä, ei selitä sitä, että IS on halunnut jättää tiettyjä juttuja uutiseen.

Kuitenkin, suomalainen media on edennyt hienoon suuntaan noiden kanssa. Ei olisi varmasti pari vuotta sitten millään mainittu etnistä taustaa, jos se ei olisi ollut aivan välttämätöntä tai varmasti tulossa ilmi muuta kautta. Jatkakaa samaa (kansalaispainostuksen aiheuttamaa) linjaa.

E. samaa linjaa sen etenemisen kanssa siis, ei samaa uutisointilinjaa, se ei ole vielä lähellekään täydellinen.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Riukulehto on 26.11.2012, 18:03:22
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 17:43:48
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 17:24:38
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 14:29:34
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 13:15:28
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 12:10:01
Noista sarkasmeista sen verran puolustusta, että kun Hommalle postataan viikoittain kymmeniä tämäntyyppisiä uutisia niin ei liene kovinkaan suuri yllätys, että skenevitsien ja sarkasmien viljely alkaa väistämättä jossakin kohtaa mikäli aiheesta ei löydy muuta keskusteltavaa. En tiedä, olisiko 50 suunnilleen samansisältöistä "pallit valtiolle ja maasta ulos!"- viestiä per uutinen keskustelun kannalta yhtään kehittävämpää.
Miksi uutista pitää ylipäänsä kommentoida mitenkään, jos aiheeseen ei löydy itseltä mitään uutta näkökantaa.

Sarkasmillakin on oma funktionsa esimerkiksi siinä suvisten naurunalaiseksi saattamisessa.
Jos sinulla on/olisi tytär ja hänet raiskattaisiin, niin olisi varmasti mukava lukea hänestä sarkasmisia tekstejä.

Ko. likan iskä ei taida lukea Hommaa joten vertauksesi on melko lailla ontto. Puolestaloukkaantumisessa taas on yhtä vähän järkeä kuin vaikka kantasuomalaisen vihervassaritoimittajan "tämähän on rasismia!"- kirjoituksissa, joita tehdään ilman kenenkään mamun ilmaisemaa loukkaantumista.
Vertaus ei ole ontto, sillä samaa sarkasmia on harrastettu uhrin ollessa suomalainen.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: AIP on 26.11.2012, 18:04:16
Quote
Puistossa mies teki tytölle vakavaa seksuaalista väkivaltaa.
...
- Hän on yhä sairaalassa, jossa kirurgi on leikannut hänet.

Tulee mieleen hakkaaminen ja sen sellaista, mutta miettikääpä sitä, kun aikuinen murhak***i kohtaa 11-vuotiaan tytön? Luin Internetistä - jossa kaikki on totta ja en muista urlia eikä .jpg:tä - tapauksesta, jossa lääkäri nimen omaan kursi uhrin siitä päästä kasaan ja uhri sai palkakseen mm. pysyvän Pampers-tarpeen.

Ei ehkä naurata.

Ai joo, painukaa v***uun tappelemaan.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 18:05:05
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 18:03:22
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 17:43:48
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 17:24:38
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 14:29:34
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 13:15:28
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 12:10:01
Noista sarkasmeista sen verran puolustusta, että kun Hommalle postataan viikoittain kymmeniä tämäntyyppisiä uutisia niin ei liene kovinkaan suuri yllätys, että skenevitsien ja sarkasmien viljely alkaa väistämättä jossakin kohtaa mikäli aiheesta ei löydy muuta keskusteltavaa. En tiedä, olisiko 50 suunnilleen samansisältöistä "pallit valtiolle ja maasta ulos!"- viestiä per uutinen keskustelun kannalta yhtään kehittävämpää.
Miksi uutista pitää ylipäänsä kommentoida mitenkään, jos aiheeseen ei löydy itseltä mitään uutta näkökantaa.

Sarkasmillakin on oma funktionsa esimerkiksi siinä suvisten naurunalaiseksi saattamisessa.
Jos sinulla on/olisi tytär ja hänet raiskattaisiin, niin olisi varmasti mukava lukea hänestä sarkasmisia tekstejä.

Ko. likan iskä ei taida lukea Hommaa joten vertauksesi on melko lailla ontto. Puolestaloukkaantumisessa taas on yhtä vähän järkeä kuin vaikka kantasuomalaisen vihervassaritoimittajan "tämähän on rasismia!"- kirjoituksissa, joita tehdään ilman kenenkään mamun ilmaisemaa loukkaantumista.
Vertaus ei ole ontto, sillä samaa sarkasmia on harrastettu uhrin ollessa suomalainen.

Olisit sitten valittanut niistä silloin tämän topicin sijaan.
Title: Vs: 2012-11-25 IL: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: P on 26.11.2012, 18:19:15
Quote from: Lodi on 25.11.2012, 23:31:36
Quote from: Aapo on 25.11.2012, 23:22:14
Pienen tytön elämä on pilalla ja keskustelijat eivät muuta osaa, kuin viljellä ketjun täyteen kyynistä sarkasmia.

Sisäinen puolustusmekanismi?

Loppujen lopuksi tilanne on se, että tätä ainesta tuodaan Pohjois-Euroopan maihin koko ajan. Heidän arvonsa, moraalinsa ja sivistyksensä
ovat niin erilaisia, että tilanne kärjistyy - aivan mihin tahansa heidät sitten sijoitetaankin. Siinä ei auta ymmärtäminen, suvaitsevaisuus, "ei rasismille"   marssit tai muukaan itsepetos. Siksi ainoa tapa on enää olla sarkastinen äärimmäisyyksienkin edessä.

Miksi näitä ihmisiä sitten annetaan tulla sivistysvaltioihin tekemään rikoksia ja elämään muiden rakentamassa yhteiskunnassa työtä tekevien kustannuksella? En osaa vastata.

Katsos se on ihmisoikeus muuttaa Eurooppaan elämään eurooppalaisten veronmaksajien kustannuksella. Ja perseillä saa ilman pelkoa karkoituksesta, katsos karkoittaminen rikkoisi perseilijän ihmisoikeuksia.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: nuiv-or on 26.11.2012, 18:22:37
Quote from: Jaakko P. on 26.11.2012, 17:59:28
Jännä miten Junes osaa kirjoittaa myös fiksusti mutta tekee sen aina jossain muualla kuin Hommassa. Jos tulee blogi- tai FB-kommentti häneltä vastaan niin kannattaa suorittaa vertailua.

Miksi näin, Junes L.?

Jaa-a, kirjoitan mielestäni tänne muutakin kuin typeryyksiä ja kirjoitan muualle myös typeryyksiä.

Mutta miten tähän brittiläiskepposeen pitäisi suhtautua? Ottaa demaritantan huolestunut ilme ja kirjoittaa "Sydäntäni viilsi, kun luin tästä raiskauksesta, blaa blaa..." vai mitä?

Viranomaisten syytähän tämä on, kun päästävät ukkoja suoraan viidakosta Eurooppaan. Kannattaisi edes vähän karsia näitä tulijoita, ottaa dna:t talteen rajalla ja tehdä selväksi, että lentää maasta ulos. Tai miksei kuolemantuomio, mitä tällaisia elättämään.

Toivottavasti kaveri jää kiinni. Kuinka kauan ollut maassa, status ja kaikki mahdolliset tiedot. Kuinka pitkä tuomio tulee, ehdollista vai ehdotonta?

Ja lopuksi: kyllähän suomalaisetkin, Jammu, Abdigadir Osman Hussein (http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein), ...
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Noottikriisi on 26.11.2012, 18:49:41
Quote from: Junes Lokka on 26.11.2012, 18:22:37

Viranomaisten syytähän tämä on, kun päästävät ukkoja suoraan viidakosta Eurooppaan.

Juuri niin! Lisäksi näiden villi-ihmisten puolustusliiga on vetänyt argumentoinnin sellaiselle tasolle että sarkasmin on pakko olla täysin absurdia ettei sitä luulla tosissaan kirjoitetuksi.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Marko M on 26.11.2012, 19:07:58
26-vuotias epäilty on pidätetty.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2238111/Hunt-sexual-predator-attacked-girl-11-Jubilee-Park-Enfield.html

Outo yhteensattuma, minä näin tuolla sivulla somalin kielen tulkkauspalvelun mainoksen.

http://www.newsrt.co.uk/news/enfield-rape-brutal-attack-on-11-year-old-girl-1004106.html
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: P on 26.11.2012, 19:55:16
"The park lies opposite a row of smart houses in the affluent north London suburb."

Koneinsinöörit laajentavat reviiriään. Teko tapahtui varakkaassa lähiössä. Kohta alkaa aitaaminen ja lasten kuljettaminen valvottuina autolla. Kivaa tämä eurooppalaisen kulttuurin rikastaminen. Oli suorastaan nerokasta laivata Eurooppaan syrjäytynyt alaluokka mm. Afrikasta.

Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Jaakko P. on 26.11.2012, 21:24:23
Junes: ok.

Kirurgiasta: muistan Suomesta kuinka kuuskymppinen mies raiskasi ala-asteikäisen pojan niin pahasti että tämä tarvitsi myös leikkaushoitoa. Missasi vuoden koulua. Tekijä sai ehkä puoli vuotta ehdollista. Google ei nyt auta, muistan mielestäni aika hyvin tuon tapauksen mutten löydä sitä. Siinä yksi tapaus joka on vituttanut mielen perukoilla varmaan sen kolmisen vuotta, vai kuinka kauan siitä nyt on. Tekijän puolustukseksi taidettiin tällä kertaa laittaa seniori-ikä, ainahan ne ihmissaastat jotka näitä tuomioita antaa jotain lieventävää keksivät.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Emo on 26.11.2012, 21:36:30
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 17:24:38
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 14:29:34
Quote from: Riukulehto on 26.11.2012, 13:15:28
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.11.2012, 12:10:01
Noista sarkasmeista sen verran puolustusta, että kun Hommalle postataan viikoittain kymmeniä tämäntyyppisiä uutisia niin ei liene kovinkaan suuri yllätys, että skenevitsien ja sarkasmien viljely alkaa väistämättä jossakin kohtaa mikäli aiheesta ei löydy muuta keskusteltavaa. En tiedä, olisiko 50 suunnilleen samansisältöistä "pallit valtiolle ja maasta ulos!"- viestiä per uutinen keskustelun kannalta yhtään kehittävämpää.
Miksi uutista pitää ylipäänsä kommentoida mitenkään, jos aiheeseen ei löydy itseltä mitään uutta näkökantaa.

Sarkasmillakin on oma funktionsa esimerkiksi siinä suvisten naurunalaiseksi saattamisessa.
Kohtuus kaikessa. Liiallinen sarkasmin viljely kääntyy ennemmin tai myöhemmin itseään vastaan. Jos sinulla on/olisi tytär ja hänet raiskattaisiin, niin olisi varmasti mukava lukea hänestä sarkasmisia tekstejä.

Minulla on tytär ja jos hänelle tapahtuisi mitä tahansa pahaa, niin en todellakaan istuisi täällä lukemassa mitä tapauksesta  kirjoitetaan.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Professori on 26.11.2012, 21:47:15
Tunnen nuoren naisen, joka ymmärtää varsin hyvin maahanmuuton ongelmat ml. raiskaukset ja koko maahanmuuttobisneksen logiikan. Hän on myös rajoittanut näiden maahanmuuttajien takia omaa elinaluettaan - ja tiedostaa sen. Olen myös kuullut saman naisen kertovan, ettei missään tilanteessa voisi kuvitella vaaleissa äänestävänsä perussuomalaisia, koska persuja nyt vaan ei voi äänestää kun se on junttipuolue ja rasistit vaikuttavat siellä...

En usko, että tuntemani nainen on ainut laatuaan - päin vastoin. Niinpä tässä on haastetta sekä perussuomalaisille, että niille jotka itseni tavoin arvelevat äänestämisen olevan ainoa keino estää Suomen (ja yleisemminkin Euroopan) muuttumimsta hiljalleen lähi-itäläis-afrikkalaiseen kulttuuripiiriin kuuluvaksi.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Totuus EPT on 26.11.2012, 21:52:40
Taas tälläinen tapaus, :-\ joka todistaa taas, että siirtomaavallan aikainen siirtomaakontrolli on liian aikaisin lopetettu Afrikan siirtomaassa. Ja heidän reviirinsä on siirtynyt tänne länsimaihin.
Tässä pitää taas ymmärtää Afrikan alkuasukasta, jonka eläimellinen vaisto hallitsee hänen mieltäänsä betoniviidakossa.
Hänet pitää siirtää takaisin banaanipuun viereen, jossa hän pääsee banaania syömään oman heimolaistensa kanssa. Kerta naapuriheimolaiset eivät anna hänen syödä rauhassa.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: asaura on 26.11.2012, 21:54:45
Quote from: Professori on 26.11.2012, 21:47:15
Tunnen nuoren naisen, joka ymmärtää varsin hyvin maahanmuuton ongelmat ml. raiskaukset ja koko maahanmuuttobisneksen logiikan. Hän on myös rajoittanut näiden maahanmuuttajien takia omaa elinaluettaan - ja tiedostaa sen. Olen myös kuullut saman naisen kertovan, ettei missään tilanteessa voisi kuvitella vaaleissa äänestävänsä perussuomalaisia, koska persuja nyt vaan ei voi äänestää kun se on junttipuolue ja rasistit vaikuttavat siellä...

En usko, että tuntemani nainen on ainut laatuaan - päin vastoin. Niinpä tässä on haastetta sekä perussuomalaisille, että niille jotka itseni tavoin arvelevat äänestämisen olevan ainoa keino estää Suomen (ja yleisemminkin Euroopan) muuttumimsta hiljalleen lähi-itäläis-afrikkalaiseen kulttuuripiiriin kuuluvaksi.

Politics trumps policy. Signalointiarvo sopivan puolueen kannattamisessa/äänestämisessä on rationaalinen valinta yksilön tasolla, koska ei se yksi ääni kokdemille vaikuta juurikaan policy-politiikkaan, mutta se voi olla ratkaiseva tekijä äänestäjäyksilön omassa elämässä.

Aina kun kelaan tuon auki noin, herää väkisin kysymys siitä, paljonko hyvää demokratia-aatteessa lopulta onkaan. Mutta se on se systeemi, joka meillä nyt on. Systeemissä on puutteineen tilaa myös nk. järkiehdokkaille, mutta menestyvä demokraattinen liike voittaa politics-keinoilla eikä policy-keinoilla.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: ile on 26.11.2012, 22:01:57
Quote from: Professori on 26.11.2012, 21:47:15rasistit vaikuttavat siellä...

http://rahmispossu.net/2012/06/04/somalikirjailija-abdi-noor-mohamed-rasistit-ovat-oikeassa/

Tuosta linkki tutullesi. Jos tuo ei vielä auta, niin tällä saa ajattelun niin solmuun, että mikään "rasismiargumentti" ei enää toimi:

http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/110004-rasistista-kunnianimi
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: nuiv-or on 26.11.2012, 22:03:28
Quote from: Professori on 26.11.2012, 21:47:15
Tunnen nuoren naisen, joka ymmärtää varsin hyvin maahanmuuton ongelmat ml. raiskaukset ja koko maahanmuuttobisneksen logiikan. Hän on myös rajoittanut näiden maahanmuuttajien takia omaa elinaluettaan - ja tiedostaa sen. Olen myös kuullut saman naisen kertovan, ettei missään tilanteessa voisi kuvitella vaaleissa äänestävänsä perussuomalaisia, koska persuja nyt vaan ei voi äänestää kun se on junttipuolue ja rasistit vaikuttavat siellä...

Muutos 2011? Meillä on vain mukavan oloisia nuorukaisia, ei rasisteja eikä juntteja.  Emmekä vaikuta mihinkään.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Marko M on 27.11.2012, 17:31:49
Poliisi on pidättänyt uuden epäillyn.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2238111/Hunt-sexual-predator-attacked-girl-11-Jubilee-Park-Enfield.html
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Sietäjä on 27.11.2012, 17:40:51
Quote from: Junes Lokka on 26.11.2012, 22:03:28
Quote from: Professori on 26.11.2012, 21:47:15
Tunnen nuoren naisen, joka ymmärtää varsin hyvin maahanmuuton ongelmat ml. raiskaukset ja koko maahanmuuttobisneksen logiikan. Hän on myös rajoittanut näiden maahanmuuttajien takia omaa elinaluettaan - ja tiedostaa sen. Olen myös kuullut saman naisen kertovan, ettei missään tilanteessa voisi kuvitella vaaleissa äänestävänsä perussuomalaisia, koska persuja nyt vaan ei voi äänestää kun se on junttipuolue ja rasistit vaikuttavat siellä...

Muutos 2011? Meillä on vain mukavan oloisia nuorukaisia, ei rasisteja eikä juntteja.  Emmekä vaikuta mihinkään.

Ei ehkä rasisteja, mutta pahamaineisia sarkasteja kylläkin.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Ari-Lee on 27.11.2012, 17:52:53
Mukavanolosia yösarkastelijoita. Sarkastelevat aamunsarkastukseen. Ja kun päivä koittaa niin sarkastelu jatkuu aina vain. Ei sarkasmia voi kriminalisoida.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Mikko pa on 27.11.2012, 17:54:57
Quote from: Jaakko P. on 26.11.2012, 21:24:23
Junes: ok.

Kirurgiasta: muistan Suomesta kuinka kuuskymppinen mies raiskasi ala-asteikäisen pojan niin pahasti että tämä tarvitsi myös leikkaushoitoa. Missasi vuoden koulua. Tekijä sai ehkä puoli vuotta ehdollista. Google ei nyt auta, muistan mielestäni aika hyvin tuon tapauksen mutten löydä sitä. Siinä yksi tapaus joka on vituttanut mielen perukoilla varmaan sen kolmisen vuotta, vai kuinka kauan siitä nyt on. Tekijän puolustukseksi taidettiin tällä kertaa laittaa seniori-ikä, ainahan ne ihmissaastat jotka näitä tuomioita antaa jotain lieventävää keksivät.

Mikäs juttu tuo oli? mullakin on mennyt ohi...täytyypäs kaivella arkistoja...
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Tapiotar on 27.11.2012, 18:17:10
Hammurabin laki. Silmä silmästä, hammas hampaasta, helvetti helvetistä.   
Kiinnisaatuna tämän afrohiuksisen elämästä tulisi tehdä pahempi kuin limbo (kiirastuli).    >:(

Kauhua yötä päivää, sillä sitä itse tytön loppuelämä tulee olemaan.    :facepalm:

Tietenkin laillisesti tuomittuna! (Jos fobba sattuu lukemaan.)    :-X
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: jmm on 27.11.2012, 18:26:43
Quote from: Tapiotar on 27.11.2012, 18:17:10
Kauhua yötä päivää, sillä sitä itse tytön loppuelämä tulee olemaan.    :facepalm:

Miksi te tuomitsette tuota uhria ikuiseen kadotukseen ja elämän pilaantumiseen? Hän on vasta 11-vuotias lapsi ja hänellä on koko elämä edessään. Hänelle tapahtui kamala asia mutta sen voi jättää taakseen ja luoda itselleen kunnon tulevaisuuden.
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: J. Lannan haamu on 27.11.2012, 18:32:28
Quote from: jmm on 27.11.2012, 18:26:43
Quote from: Tapiotar on 27.11.2012, 18:17:10
Kauhua yötä päivää, sillä sitä itse tytön loppuelämä tulee olemaan.    :facepalm:

Miksi te tuomitsette tuota uhria ikuiseen kadotukseen ja elämän pilaantumiseen? Hän on vasta 11-vuotias lapsi ja hänellä on koko elämä edessään. Hänelle tapahtui kamala asia mutta sen voi jättää taakseen ja luoda itselleen kunnon tulevaisuuden.

Aivan helvetin hyvä aspekti tähän asiayhteyteen. Respec'. Nimittäin, henkilöhistorian ja itsensä tärkeyden poispyyhkiminen on eräs merkittävä elementti soturin tiellä. Tämä ei koske ainoastaan sorrettuja, vaan kaikkia joilla on ego. Ja tämä ei ollut sarkasmia, vaan castanedalaista pyhyyttä.

Off-topic, eräs aiempi kommentti herätti pohtimaan, että hemmetti sentään kohtakohan sarkasmi käännetään vihapuheeksi ja kriminalisoidaan? Mikä Pandoran boksi Hommassa on avattu...Fobba?
Title: Vs: 2012-11-25 UK: 11-vuotias raiskattiin ja pahoinpideltiin koulumatkalla
Post by: Moonwalk on 28.11.2012, 23:30:15
Ei toi "silmä silmästä" juttu toimi. Siinä loppuu ennen pitkää silmät molemmilta puolilta. Paljon parempi olisi tehdä kuten Israel, eli parisataa vihollisruumista yhdestäkin älähdyksestä, niin ne oppii ennemmin tai myöhemmin tavoille tai sitten loppuu häiritsijät.

UK:n tilanteeseen soveltaen: jos etninen rikastaja tekee rikoksen, niin tuomitaan parisataa etnistä rikastajaa karkotukseen, pakkotyöhön tai kuolemaan. Pehmeämpi linja on merkki itsesuojeluvaiston puuttumisesta.