Quote from: Impivaaran tiikeri on 20.10.2011, 12:52:18
Muuten, mitä velvollisuuksia perussuomalaisten jäsenyys tuo? Onko muuta kuin jäsenmaksun maksaminen?
Olen jäsenyyttä harkitseva, oikeammin kannatusjäsenyyttä harkitseva.
Puolueessa ei voi olla kannattavana jäsenenä, mutta paikallisyhdistyksessä kyllä. Kannattajilla on samat velvollisuudet kuin varsinaisilla jäsenillä.
Paikallisyhdistysten mallisäännöissä erottamisperusteet ovat:
Quote6§ JÄSENEN EROTTAMINEN YHDISTYKSESTÄ
Yhdistys voi päätöksellään erottaa yhdistyksen jäsenen jollakin seuraavista perusteista:
- jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa eräpäivään mennessä maksamatta
- varsinainen jäsen on eronnut tai erotettu puolueen jäsenyydestä
- jäsen on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on sitoutunut yhdistykseen liittymällä
- jäsen on toisen Suomessa toimivan puolueen jäsen tai toisen Suomessa toimivan puolueen organisaatioon kuuluvan muun yhdistyksen jäsen
- jäsen on asettunut toisen Suomessa toimivan puolueen tai vaalilain mukaisen valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi yleisissä vaaleissa
- jäsen on eronnut Perussuomalaisten kunnallisesta valtuustoryhmästä
- jäsen on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella vahingoittanut yhdistystä
- jäsen ei ole täyttänyt yhdistykseen liittyessään tai ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja
Puolueen säännöissä on vastaava kohta, koskien varsinaisia jäseniä:
Quote7§ JÄSENEN EROTTAMINEN
Puoluehallitus voi päätöksellään erottaa puolueen jäsenen jollakin seuraavista erottamisperusteista:
- Jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa eräpäivään mennessä maksamatta.
- Jäsen on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on sitoutunut puolueeseen liittymällä.
- Jäsen on toisen Suomessa toimivan puolueen jäsen tai toisen Suomessa toimivan puolueen organisaatioon kuuluvan muun yhdistyksen jäsen.
- Jäsen on asettunut toisen Suomessa toimivan puolueen tai vaalilain mukaisen valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi yleisissä vaaleissa.
- Jäsen on eronnut Perussuomalaisten kunnallisesta valtuustoryhmästä.
- Jäsen on menettelyllään puolueessa tai sen ulkopuolella vahingoittanut puoluetta.
- Jäsen ei ole täyttänyt puolueeseen liittyessään tai ei enää täytä laissa tai puolueen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
Eli identtiset vaatimukset.
Täältä nousee esiin sama, käytännössä kaikkien Suomen yhdistysten säännöissä oleva peruste:
Jäsen on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on sitoutunut puolueeseen liittymällä..
Puolueen rivijäsenellä ei juurikaan moisia velvoituksia ole, riittää kun maksaa jäsenmaksun ja on yleislojaali yhdistykselle.
Minulle tulee perussuomalainen ja vuosittainen lasku jäsenmaksusta. Eipä siinä mitään, eikä siitä mitään haittaa ole ollut.
En vain ole koskaan puolueeseen liittynyt, enkä tiedä miten olen puolueen jäseneksi päätynyt.
Quote from: Teiskolainen on 20.10.2011, 14:49:30

No tuskin olet jäsen jos et ole jäsenmaksua ikinä maksanut? Joku tietokonevirhe taas lähettelee sinulle ilmaista lehteä! ;D
Quote from: Emo on 20.10.2011, 14:52:00

Jotain tällaista on päässyt käymään tai sitten olet saanut joskus lahjatilauksen lehdestä tjmsp. Jos tuo ei häiritse, niin anna olla, jos häiritsee niin puoluetoimistoon voi varmaan huomauttaa asiasta.
Quote from: Emo on 20.10.2011, 14:52:00
Quote from: Teiskolainen on 20.10.2011, 14:49:30
Minulle tulee perussuomalainen ja vuosittainen lasku jäsenmaksusta. Eipä siinä mitään, eikä siitä mitään haittaa ole ollut.
En vain ole koskaan puolueeseen liittynyt, enkä tiedä miten olen puolueen jäseneksi päätynyt.
No tuskin olet jäsen jos et ole jäsenmaksua ikinä maksanut? Joku tietokonevirhe taas lähettelee sinulle ilmaista lehteä! ;D
Tuo lehti ja lasku, on tullut minulle likimain viimeiset kymmenen vuotta. Viime kaväänä palkitsin sitkeyden, ja maksoin jäsenmaksun.
Quote from: Teiskolainen on 20.10.2011, 15:07:33

No sitten onnittelut! Jäsen olet! :)
Minulla sama juttu, lehti ja lasku tullut vuosikausia ja palkitsin myös itse mahdottoman sitkeyden ja maksoin laskun ;D

Quote from: mikkoR on 20.10.2011, 15:33:47
Minulla sama juttu, lehti ja lasku tullut vuosikausia ja palkitsin myös itse mahdottoman sitkeyden ja maksoin laskun ;D
Kyllä ne sitten jaksavat. Melkoinen taikaseinä tuo persujen puoluetoimisto. ;D
Quote from: Teemu Lahtinen on 20.10.2011, 14:40:22
Puolueen rivijäsenellä ei juurikaan moisia velvoituksia ole, riittää kun maksaa jäsenmaksun ja on yleislojaali yhdistykselle.
Riippuu mihin monista puoluetta jakavista falangeista kuuluu. Halla-aholaisen falangin wonterghemilaisessa siivessä on esimerkiksi velvollisuus pyrkiä eroon kiroilusta ja kärjekkäästä kielenkäytöstä ;)
Quote from: Emo on 20.10.2011, 15:11:41
Quote from: Teiskolainen on 20.10.2011, 15:07:33
Quote from: Emo on 20.10.2011, 14:52:00
Quote from: Teiskolainen on 20.10.2011, 14:49:30
Minulle tulee perussuomalainen ja vuosittainen lasku jäsenmaksusta. Eipä siinä mitään, eikä siitä mitään haittaa ole ollut.
En vain ole koskaan puolueeseen liittynyt, enkä tiedä miten olen puolueen jäseneksi päätynyt.
No tuskin olet jäsen jos et ole jäsenmaksua ikinä maksanut? Joku tietokonevirhe taas lähettelee sinulle ilmaista lehteä! ;D
Tuo lehti ja lasku, on tullut minulle likimain viimeiset kymmenen vuotta. Viime kaväänä palkitsin sitkeyden, ja maksoin jäsenmaksun.
No sitten onnittelut! Jäsen olet! :)
Mmm... Ei ole. Ellei ole hakenut jäseneksi, ei ole jäsen. Yhdistyslaki sanoo näin:
Quote12 §
Jäseneksi liittyminen
Sen, joka tahtoo liittyä yhdistyksen jäseneksi, on ilmoitettava aikomuksestaan yhdistykselle.
Varminta olisi nyt selvittää asia soittamalla puoluetoimistoon.
Quote from: Marko Parkkola on 21.10.2011, 12:56:23
Mmm... Ei ole. Ellei ole hakenut jäseneksi, ei ole jäsen. Yhdistyslaki sanoo näin:
Quote12 §
Jäseneksi liittyminen
Sen, joka tahtoo liittyä yhdistyksen jäseneksi, on ilmoitettava aikomuksestaan yhdistykselle.
Varminta olisi nyt selvittää asia soittamalla puoluetoimistoon.
Yhdistyshän voi halutessaan tulkita jäsenmaksun maksamisen halukkuudeksi kuulu8a yhdistykseen, mutta ei ole velvoitettu tekeään näin.
Mietinkin tuota aikaisemmin. Asiassa ihmetyttää vain, jos laskuja jäsenmaksusta on tullut "pyytämättä, täysin yllätyksenä" kuten fakseja konsanaan, asiassa on varmasti jonkinlaista sekaannusta. Hyvä pointti kuitenkin. Kehoitan kutienkin soittamaan toimistoon, jotta asia on varmasti kunnossa.
Quote from: PeterFaber on 20.10.2011, 19:20:56
Halla-aholaisen falangin wonterghemilaisessa siivessä on esimerkiksi velvollisuus pyrkiä eroon kiroilusta ja kärjekkäästä kielenkäytöstä ;)
Onko tuon falangin siivessä olevilla joitakin erityisoikeuksia, mainitsemiesi velvollisuuksien vastapainoksi?
Näidenhän pitäisi olla balanssissa.
Quote from: MoonShine on 21.10.2011, 16:19:09
Quote from: PeterFaber on 20.10.2011, 19:20:56
Halla-aholaisen falangin wonterghemilaisessa siivessä on esimerkiksi velvollisuus pyrkiä eroon kiroilusta ja kärjekkäästä kielenkäytöstä ;)
Onko tuon falangin siivessä olevilla joitakin erityisoikeuksia, mainitsemiesi velvollisuuksien vastapainoksi?
Näidenhän pitäisi olla balanssissa.
Pääsee iltapäivälehtien lööppeihin ja on hesarin keskustelluin hahmo. Minusta nuo ovat aika hyvät bonukat :)
Quote from: PeterFaber on 20.10.2011, 19:20:56
Quote from: Teemu Lahtinen on 20.10.2011, 14:40:22
Puolueen rivijäsenellä ei juurikaan moisia velvoituksia ole, riittää kun maksaa jäsenmaksun ja on yleislojaali yhdistykselle.
Riippuu mihin monista puoluetta jakavista falangeista kuuluu. Halla-aholaisen falangin wonterghemilaisessa siivessä on esimerkiksi velvollisuus pyrkiä eroon kiroilusta ja kärjekkäästä kielenkäytöstä ;)
Kova on vaatimus, onpa hyvinkin. Kuinka monesta tuli aluksi mykkä?
;)