Kai tänne yksi positiivinenkin mamu-uutinen mahtuu? Taitaa olla peräti jonottamisen arvoinen ihme ja syytä uutiseen: somalimies töissä kaupan kassalla.
Quote
Turtolan Citymarketin Jama Jamalla on jo yli tuhat fania Facebookissa
26.03.2010 - 23:10 (10:17) - Kommentit: 32
Jama Jama työssään Citymarketin kassalla. Kuva: Anni Tolvanen - Aamulehden arkisto
Turtolan Citymarketissa työskentelevä Jama Jama on ehkä maan suosituin myyjä - tai ainakin yksi heistä.
Miehelle perustettiin alkuvuonna oma faniryhmä Facebookiin. Nyt ryhmään on liittynyt jo yli tuhat Jama Jama -fania. Asiasta kertoi ensimmäisenä Tietoviikko-lehti verkkosivuillaan.
Aamulehti uutisoi Jama Jaman suosiosta helmikuussa.
Jama Jaman perhe muutti sisällissotaa pakoon Somaliasta Suomeen vuonna 1994. Jama Jama oli tuolloin kahdeksanvuotias.
Nyt 24-vuotias mies aloitti Turtolan Citymarketissa vuonna 2006.
Aluksi hän kertoi jännittäneensä, miten asiakkaat suhtautuvat mustaihoiseen kassaan.
- Vieläkin joku vaihtaa jonoa, kun huomaa millainen tyyppi on kassalla. Mutta toisaalta monet valitsevat minun kassani, ruuhkaa siitä tulee. Mutta se ei haittaa, pidän ihmisistä ja työstä, kertoi Jama Jama.
Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/turtolan-citymarketin-jama-jamalla-on-jo-yli-tuhat-fania-facebookissa/174443
Nyt Jama Jaman faniksi Facebookiin, tai Turtolan Citymarketiin jonottamaan!
Kävihän Louis Neil Armstrong kuussakin, niin miksei somalikin voisi käydä töissä Mansessa. Maailma on täynnä pieniä ihmeitä ;D
Niin, ihmiset usein valitsevat jonon sillä perusteella, minkä oloinen henkilö kassakonetta käyttää. Ei kai tässä mitään isompaa uutista ole? Oliko uutinen siis se, että somali voi olla miellyttävämmän oloinen kuin suomalainen?
Joku saattaa toki vaihtaa kassaa pois, koska ei halua asioida somalin kanssa. Ehkä pelkää, ettei kielitaito riitä somalin kanssa asioimiseen. Toisaalta joku saattaa valita Jaman kanssan todistaakseen itselleen ja muille, ettei ole rasisti.
pitääkin olla tarkkana kaupassa käydessä, että valitsee oikean väsisen kassa, jottei ole rasisti.
siis hei miettikääs vähän..
bussikuskeja, kaupan kassa ja jossain oli vielä puistotätikin!
ja täällä me rasistit vaan haukkumme, etteivät työllisty muuhun kuin somalitulkeiksi ja monikulttuurisuushöpöhommiin.
Hävetään, kollektiivisesti, kaikki, ihmisryhmänä.
Quote from: Marjapussi on 27.03.2010, 06:28:25
Kävihän Louis Neil Armstrong kuussakin,
Tuskin kävi
Aamulehden mielestä työskentelevä somali on uutisen arvoinen juttu. Olen kieltämättä samaa mieltä mutta eikö tuollaisen edes implisiittinen sanominen ole nykydiskurssissa epäkorrektia?
Vaikuttaa pelimieheltä tää Jama. Tosin naisia saattaa karkottaa se, että on "vain" Siwankassa (miten tuo sana kirjotetaan oikein?)...Mutta ilmiselvästi karismaattinen kaveri ja tulee pärjäämään tässä vaativassa yhteiskunnassa.
Muuten, olenko ainoa joka tulkitsee tätä allaolevaa Jaman lausetta niin, että on lottovoitto päästä Suomeen:
/// Petri Minä: Yks miniässä, ei oo väliä mikä
Jama: Ei kun valkkaat ite, Veikkaus – suomalainen voittaa aina, mun arpa on mennyt ohi jo... ///
Quote from: M.E on 27.03.2010, 10:29:37
Aamulehden mielestä työskentelevä somali on uutisen arvoinen juttu. Olen kieltämättä samaa mieltä mutta eikö tuollaisen edes implisiittinen sanominen ole nykydiskurssissa epäkorrektia?
On toki, jos asia tuotaisiin esiin esim. täällä.
Quote from: Mika.H on 27.03.2010, 10:13:08
siis hei miettikääs vähän..
bussikuskeja, kaupan kassa ja jossain oli vielä puistotätikin!
ja täällä me rasistit vaan haukkumme, etteivät työllisty muuhun kuin somalitulkeiksi ja monikulttuurisuushöpöhommiin.
Hävetään, kollektiivisesti, kaikki, ihmisryhmänä.
Niin, maahanmuuttajien pitäisi saada suomessa halutut ja kovapalkkaiset duunit.
Suomalaisella väestöllä on erittäin huutava halu päästä kauppojen kassoille ja siivoustöihin.
Quote from: M.E on 27.03.2010, 10:29:37
Aamulehden mielestä työskentelevä somali on uutisen arvoinen juttu. Olen kieltämättä samaa mieltä mutta eikö tuollaisen edes implisiittinen sanominen ole nykydiskurssissa epäkorrektia?
Mua alkoi vaivaamaan se että saako tuollaista ihmettä ruokkia? Vai onko se nyt viimeistään sitä rasimusta?
Eikös taätä tapaus-Jamaa käsitelty jo aika seikkaperäisesti toisessa ketjussa? Joka tapauksessa, pelkästään se, että ko. tapaus on ylittänyt uutiskynnyksen, kertoo mielestäni jo káiken tarpeellisen.
Jama on suomalaisen työn sankari!
Quote from: Porilainen munalla on 27.03.2010, 21:42:02
Jama on suomalaisen työn sankari!
Kaikkien janoisten sankari, aikamme legenda, varsinainen Kari Grandi!
Turtolan Citarissa ollut kassalla myös yksi ihan symppis huivityttö.
Monesti valinnut sen kassan. Jambalaya ei ole osunut kohdalle.
-i-
Quote from: Ano Nyymi on 27.03.2010, 22:48:44
Quote from: Porilainen munalla on 27.03.2010, 21:42:02
Jama on suomalaisen työn sankari!
Kaikkien janoisten sankari, aikamme legenda, varsinainen Kari Grandi!
On vain yksi Jama. Älä pidä muita Jamoja.
Aivan jama
Ei niin ettäkö haluaisin tuota kyseessä olevaa kassaa mitenkään väheksyä, mutta kuitenkin uskoisin että Suomen kokoisessa maassa on paljon muitakin todella mukavia ja aina hyväntuulisia kassoja. Veikkaan vaan että heillä ei ole omaa faniryhmää facebookissa yms.
Sen, että tuon kassan hehkuttajat ja fanit ovat valinneet hänet ihailunsa kohteeksi somalialaisuuden(?) perusteella, saattaisi joku tulkita rasismiksi.
Mielenkiinnolla odotan Anu-Elina Lehden mielipidettä asiaan. Hänhän siis oli nainen, jonka pohdinta Niilin Hanhet-ilmiöstä alkoi näin:
QuoteArvoisa Ebdo Mihemed, haluaisin esittää Teille syvimmät pahoittelut siitä, että olette tahtomattanne ajautunut suomalaisten sirkuseläimeksi.
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/avoin-kirje-pensseli-sedälle
Tuosta tekstistä en ole millään tasolla samaa mieltä, mutta täysin en teilaisi sitä arviota, jossa joku sanoisi Jama Jaman joutuneen "suomalaisten sirkuseläimeksi" somalialaisuutensa takia.
En nyt aivan sanoisi että tässä tapauksessa on kyseessä Lehden mainitsemaa "ylenkatsetta ja ivaa" vaan oman tulkintani mukaan ylenpalttinen fanittaminen viestittää enemmänkin ns. keskivertokansalaista ylevämmästä suvaitsevaisuudesta. Toki paljon porukassa on varmaan sitäkin että nyt vaan tykkää fanittaa hyvää kassaa alkuperästä riippumatta, jos sellainen ryhmä silmään osuu, mutta suvaitsevaisuusefekti on monella myös vahvasti läsnä.
Hauska ajatusleikki on, että mitä jos jossain kaupassa olisi kaikki muut kassat olivat somalialaisia paitsi yksi, ja se ainut suomalainen keräisi faniryhmiä yms., niin olisiko se rasismia?
Quote from: Tuomittu on 28.03.2010, 00:03:16
Sen, että tuon kassan hehkuttajat ja fanit ovat valinneet hänet ihailunsa kohteeksi somalialaisuuden(?) perusteella, saattaisi joku tulkita rasismiksi.
Minä ainakin tulkitsen. Onhan tuo melkoinen ylilyönti, jota on hankala nähdä tapahtuvan kantasuomalaisten tosi sympaattisten kassojen kohdalla. Mutta ennen kaikkea ryhmän luonne ja kyseisestä kassasta uutisoinnin luonne on rasistinen, koska kyseessä ei ole vain hyvän tyypin fanittaminen. Tuossa on jatkuvasti läsnä kyseisen kassan ihonvärin tai etnisyyden esille tuominen. Aito suvaitsevaisuus on värisokeaa. Nyt jauhavat jotain aivan viime vuosituhannen juttuja "mustasta miehestä kassalla", joka on kyllä aivan käsittämätöntä suomalaisten aliarviointia ja epäsuoraa vihjailua suomalaisten "sulkeutuneisuudesta" ja "junttimaisuudesta" ja kaikenlaisesta ei kosmopoliittisesta menosta.
Samoin tuohon fanittamiseen liittyen esitetään vertailuja kantasuomalaisiin "hapannaama"-kassoihin, joka on sitä paljon puhuttua vaarallista yleistämistä. Nyt kuitenkin tavallisesta poiketen yksi ei-kantasuomalainen yksilö todistaakin suomalaisen kulttuurin vioista ja jonkin toisen kulttuurin hyvistä puolista. Toiseen suuntaan toimiessa moinen ajattelu on hyihyi, kuten tietysti kuuluukin. Mutta tuo kaksinaismoralismi ottaa kyllä pannuun. Itse tiedän paljon hyviä ja iloisia kassoja kantasuomalaisissa. Itse asiassa parhaimmat kassat tähän asti ovat olleet kantasuomalaisia, mitä itse olen tavannut. Mutta en silti ala kiljua sen perusteella yhtään mitään idioottimaisia johtopäätöksiä siitä, miten suomalaiset sitä ja muut tätä.
Quote from: elven archer on 28.03.2010, 00:31:03
Aito suvaitsevaisuus on värisokeaa.
Hyvä huomio. Tulisiko meidän lanseerata käsite "varsinainen suvaitsevaisuus"?
Kenties ironista on se että eräs vanha luokkalaiseni lempinimi oli jama jama, tai joskus lama jama. Ihmiset eivät koskaan olisi tehneet hänestä facebook ryhmää..
Minäkin tiedän yhden kassan, jolle faniryhmän feispuukkiin heti tekisin, jos fb kiinnostaisi, ja jos olisin stalkkeri, tai muutoin mielenvikainen. Viikset on, vaikea sanoa kvalifioituuko kalapuikoiksi. Taidanpa kuitenkin jättää väliin.
Quote from: Uuno Nuivanen on 28.03.2010, 00:39:46
Quote from: elven archer on 28.03.2010, 00:31:03
Aito suvaitsevaisuus on värisokeaa.
Hyvä huomio. Tulisiko meidän lanseerata käsite "varsinainen suvaitsevaisuus"?
Tämä oli oikeastaan sellainen itsestäänselvyys, että se tuli kasvoille. Huraa!
Quote from: Punaniska on 27.03.2010, 10:26:15
Quote from: Marjapussi on 27.03.2010, 06:28:25
Kävihän Louis Neil Armstrong kuussakin,
Tuskin kävi
Kyllä se kävi.
Mutta asiaan. Onko kukaan teistä jättänyt ihastuttavalle kassaneidille tippiä?
Quote from: Juha J. on 28.03.2010, 02:35:46

Aika vierasta, Suomen maaperällä siis. Isot pojat ovat kertoneet, että tätä tippikulttuuria nykyään joissain baareissa harjoitetaan.
Beats me. Lopetin baareissa käynnin tupakointikiellon tultua voimaan.
Quote from: Juha J. on 28.03.2010, 02:35:46
Onko kukaan teistä jättänyt ihastuttavalle kassaneidille tippiä?
Päivittäin. Tammelassa onkin ihastuttavia kassaneitejä. ;)
Minäpä muistan tämän kassan. Fiksun oloinen ja erittäin reipas mies. Kiva kuulla tällaisiakin uutisia välillä.
Quote from: PaulR on 28.03.2010, 02:43:02...Tammelassa...
Jahas, Tammelassa asuu muitakin netsejä kuin minä ;)
Julkisen sektorin ulkopuolella työllistynyt somali on poikkeustapaus, jota ei saa yleistää. Nostan kaikki ulokkeeni pystyasentoon ja taputan niin lujaa kuin jaksan. Haluaisin yötä päivää paijata ja halia niitä somaleita, jotka ovat kotoutuneet, integroituneet ja tekevät töitä muissa hommissa kuin tulkkeina, monikulttuurisuusasiantuntijoina ja islaminopettajina. Minulla oli esim. Meilahdessa pari vuotta sitten aivan loistava somalihoitajamies. Haluaisin kosia Ayaan Hirsi Alia, mutta ensimmäisellä vaimollani saattaa olla asiaan jotain sanottavaa. Minulla ei ole siis somaleja vastaan juuri mitään.
Afrikan sarvesta tulleiden työllisyysaste on silti Suomessa niin järkyttävän huono, että lisätulijoita ei tarvita. Ei yhtäkään. Ennen kuin kotouttamispolitiikkaa muutetaan radikaalisti.
Huonoja uutisia. Jama Jama lopettaa työnsä Turtolassa lähipäivinä. Hän vetoaa nyt Aamulehdessä, ettei panisi pahakseen, jos naisasiakkaat vielä hänen viimeisinä työpäivinään sujauttaisivat salaa hänelle puhelinnumeroita lapulla.
Itsehän valitsen kaupassa jonon sillä perusteella, mikä jono on lyhin.
Quote from: kaivanto on 28.03.2010, 06:30:25
Afrikan sarvesta tulleiden työllisyysaste on silti Suomessa niin järkyttävän huono, että lisätulijoita ei tarvita. Ei yhtäkään. Ennen kuin kotouttamispolitiikkaa muutetaan radikaalisti.
Älä unohda, että kansalaisuuden saaneet eivät välttämättä näy tilastoissa.
Quote from: Oami on 29.03.2011, 00:41:13
Itsehän valitsen kaupassa jonon sillä perusteella, mikä jono on lyhin.
Se ei ole noin helppoa.
Kassan valinta vaatii pelisilmää kiireestä riippuen ja sitten tietty vielä jos ei ole kiirus niin hauskimman näköinen nainen saattaa olla valinta.
Eli jos on kiirus niin sitten vaikka Jama jos ei jonoja, who cares...Jos jonoja, valitse vanhimman naisen kassa, pisinkin jono vetää vauhdikkaimmin kokemuksen tuomalla rutiinilla.
Toisaalta näissä valinnoissa on muistettava myös luonnon lait eli valitset sitten minkä jonon vain niin kassanauha loppuu juuri edelläsi olevan asiakkaan aikana taikka jostain tuotteestaan puuttuu hintamerkintä jota lähdetään selvittelemään.
Näitä luonnon asettamia esteitä ja hidasteita vastaan ei luonnollisestikkaan pysty taistelemaan :P
Quote from: Viinankylväjä on 29.03.2011, 01:07:10
Älä unohda, että kansalaisuuden saaneet eivät välttämättä näy tilastoissa.
Wikipedian tilastosta voi päätellä, että kansalaisuuden saaneita 2008 oli n. 1400 ja täällä syntyneitä somalinkielisiä yli 4000. Suurin osa heistä on vielä alaikäisiä eli he eivät näy työttömyystilastoissa muutenkaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_somalit
Kato migrin tilastoja.Noita on tällä joku >10 000 ja lisää on tulossa.Itse valitsen kassan sen lyhimmän mukaan paitsi jos on musta tms joka ei todennäköisesti osaa suomea ollenkaan tai huonosti ja joka todennäköisesti ei osaa edes laskea koska itselläni ole halua ruveta noiden kanssa sähläämään kassalla.
Tamperelaisia ei ainakaan voi enää sanoa rasisteiksi kun valitsivat kyseisen heepon kakkos sijalle vuoden Tamperelais äänestyksessä. Periaatteessa Jama jama sai eniten ääniä koska voittajaksi valittiin poliisit sarjassa esiintynyt parivaljakko. Enkä usko että saivat kaksinkertaista äänimäärää koska puhuttiin tiukasta äänestysestä.
Olen tuossa Turtolan Citymarketissa asioinut yli 30-vuotta. Jama Jama on ihan ok
kassa silloin, kun ei ole jonoa. Pitkästä jonosta olen siirtynyt toiselle kassaalle vain siksi, koska tämän Jaman jono ei vedä yhtä nopeasti, kuin toisten kassojen.
Quote from: RIEKKIS on 29.03.2011, 09:46:28
Tamperelaisia ei ainakaan voi enää sanoa rasisteiksi kun valitsivat kyseisen heepon kakkos sijalle vuoden Tamperelais äänestyksessä. Periaatteessa Jama jama sai eniten ääniä koska voittajaksi valittiin poliisit sarjassa esiintynyt parivaljakko. Enkä usko että saivat kaksinkertaista äänimäärää koska puhuttiin tiukasta äänestysestä.
Käsittääkseni tuo parivaljakko oli yksi ehdokas, joka sai jopa enemmän ääniä kuin Jamajama.
Nimi ei ole Mohamed, mikä saattaa selittää sen, miksi hän kykenee työntekoon.
Puhutaanko vielä vähän lisää Jama Jamasta? Hänen eksoottisuutensa osoitti tekevänsä töitä ja olevansa mukava jannu tai jotain. Selvä. Voisimmeko siirtyä muihin asioihin?
Olin viime viikolla duunissa aivan ko. Cittarin takana. Safkiksella tuli katseltua läpi valikoimia, jotka lähisiwassa normaalisti asioivalle olivat mittavat. Kun nyt perjantaina oli palkkapäivä, otin pienen pienet purkit tryffeliä ja hanhenmaksaa. Sikahintaisia, mutta maistetaan joku päivä. :P
Kun tämä ketju on pinnalla niin haluan sanoa terve kaikille uusille hommalaisille! Mukavasti näyttää uutta porukkaa olevan.
Quote from: Equus Asinus on 29.03.2011, 10:04:52
Olen tuossa Turtolan Citymarketissa asioinut yli 30-vuotta. Jama Jama on ihan ok
kassa silloin, kun ei ole jonoa. Pitkästä jonosta olen siirtynyt toiselle kassaalle vain siksi, koska tämän Jaman jono ei vedä yhtä nopeasti, kuin toisten kassojen.
Mun suosikkikassa on se punatukkainen 50+ täti. On nopea, ei hölise turhia ja hymyilee asiallisesti.
Quote from: Oami on 29.03.2011, 00:41:13
Itsehän valitsen kaupassa jonon sillä perusteella, mikä jono on lyhin.
Mutta muista Murphyn laki! Vierinen jono liikkuu aina nopeammin.
Quote from: Marko Parkkola on 29.03.2011, 21:12:45
Quote from: Oami on 29.03.2011, 00:41:13
Itsehän valitsen kaupassa jonon sillä perusteella, mikä jono on lyhin.
Mutta muista Murphyn laki! Vierinen jono liikkuu aina nopeammin.
Jonon valinta nyt kuitenkin on enemmän tiedettä kuin tuuria. Muuttuvia kalkuloitavia tekijöitä on toki paljon, mutta harjoittelulla homma toimii.
Ensinnäkin pitää pääsääntöisesti valita jono aina sieltä suunnasta markettia mikä on kauimpana ruokapuolesta, siellä on vähiten ruuhkaa. Myyjien kohdalla pitää nopeasti tarkastella kuinka äkkiä heidän kätensä liikkuvat ja onko naamalla miten lasittunut katse. Osa näyttää niin zombeilta jo kauas, ettei niiden jonoon ole mitään asiaa. Ikäkin on yksi arvioitava tekijä. Jos sinun edellä joku on unohtanut punnita ne banaaninsa, niin nuori kassa juoksee vaa'alla ja takaisin nopeammin kuin eläkepäätöstä odottava.
Kun on saanut seulottua potentiaaliset kassat kasaan, tarkastellaan nopeasti jonoja. Pituus ei ole keskeisin juttu, pitkä jono saattaa liikkua yllättävän nopeasti, mikäli jonossa on paljon puolityhjiä kärryjä. Pitää siis koettaa arvioida mitä ihmisillä on koreissaan ja kärryissään, isot yksittäiset ostokset ovat bonusta. Jonossa on myös hämääviä ulkopuolisia ihmisiä, johonkin seurueeseen voi kuulua kolme tyyppiä, mutta vain yksi ostaa kaljaa. Luonnollisesti myös asiakkaiden ikärakennetta pitää harkita, mummot nyt vaan todennäköisesti tusaavat pitempään kuin nuoret. Ehkä vaikeinta on arvioida asiakkaita maalainen - kaupunkilainen -akselilla, joka sekin on kuitenkin tärkeä kriteeri. Sittariin jostain preeriakylästä kuukausittaiselle ostosmatkalle saapunut keski-ikäinen aviopari ei ole omaksunut samaa intensiteettiä toimintaansa kuin mitä nuori urbaani aikuinen omaa. Pahimmassa tapauksessa, Herra paratkoon, urjalalaiset alkavat vielä iskemään tarinaa tiskillä! Siinä sitä sitten päivitellään tomaattien hintaa myyjän kanssa koko muun jonon liikehtiessä kärsimättömästi.
Äärimmäisen tärkeää on myös sisäistää se, että jonon valinta ei ole mikään yksittäinen tapahtuma, vaan kyseessä on jatkuva vuorovaikutteinen prosessi. Eli kun on yhteen jonoon hypännyt, pitää silti kaiken aikaa pään pyöriä ja aivojen rekisteröidä muutoksia ympäristössä. Kaikkein tärkeintä on tutkailla liikkuvia myyjiä, hyvällä tuurilla myyjä on tulossa avaamaan uutta kassaa. Heti kun alkaa siltä näyttää, pitää nopeilla ja määrätietoisilla askeleilla kiirehtiä uuden jonon kärkeen. Jos myyjä ehtii huutamaan "täällä on vapaa kassa", olet jo pahasti myöhässä.
Mikäli myyjiä ei näy, tarkkaillaan toisaalta muiden jonojen etenemistä sekä ennenkaikkea oman jonon tapahtumia. Mikäli myyjä alkaa pyörittelemään jotain tarjoustuotetta kädessään ja sen jälkeen hamuamaan puhelinta esiin, on kiirellinen jonon vaihto varteenotettava optio. Huolestuttava merkki on sekin, jos jonossa yht'äkkiä alkaa kiihkeä supatus ja sitten seurueesta joku kiiruhtaa takaisin hyllyille. On pelättävissä, että jouheva etenemine pysähtyy kun odotellaan sitä hillosokeria haeskelevaa kaveria.
Näin, näillä metodeilla kassan valinta voidaan optimoida ja turhaan odotteluun menevä aika minimoida. Lisäksi moinen hektinen metodi luo jännitystä arkeen ja antaa arvokkaita onnistumisen elämyksiä. Kotimatkalla omassa yksityisautossa voi sitten koettaa heruttaa vaimolta kehuja, että enkös valinnutkin kassan tosi hyvin!
Quote from: turha jätkä on 29.03.2011, 18:47:28
Quote from: Equus Asinus on 29.03.2011, 10:04:52
Olen tuossa Turtolan Citymarketissa asioinut yli 30-vuotta. Jama Jama on ihan ok
kassa silloin, kun ei ole jonoa. Pitkästä jonosta olen siirtynyt toiselle kassaalle vain siksi, koska tämän Jaman jono ei vedä yhtä nopeasti, kuin toisten kassojen.
Mun suosikkikassa on se punatukkainen 50+ täti. On nopea, ei hölise turhia ja hymyilee asiallisesti.
Oma suosikkini on noin nelikymppinen,vaalea ja isohkopeppuinen rouvashenkilö.
Näköjään juttu on poistettu Aamulehdestä tai sitten etusivun linkki ei toimi.
Olisikohan Puolue poistanut jutun Tampereen Totuudesta.
Quote from: Paul Ruth on 29.03.2011, 18:26:09
Olin viime viikolla duunissa aivan ko. Cittarin takana. Safkiksella tuli katseltua läpi valikoimia, jotka lähisiwassa normaalisti asioivalle olivat mittavat. Kun nyt perjantaina oli palkkapäivä, otin pienen pienet purkit tryffeliä ja hanhenmaksaa. Sikahintaisia, mutta maistetaan joku päivä. :P
Tryffeli = yliarvostettu
Hanhenmaksa = aliarvostettu!
Quote from: Lalli IsoTalo on 30.03.2011, 01:04:50
Tryffeli = yliarvostettu
Hanhenmaksa = aliarvostettu!
Hoosianna ja Alhamdulillah, maailmassa on minun lisäkseni toinenkin Täydellisesti Valaistunut Makunystyröiden Elämän Ylläpitojärjestelmä.
Asia on juuri noin: tryffeli on hypeä, hanhenmaksa ambrosiaa.
Quote from: Viinankylväjä on 29.03.2011, 01:07:10
Quote from: kaivanto on 28.03.2010, 06:30:25
Afrikan sarvesta tulleiden työllisyysaste on silti Suomessa niin järkyttävän huono, että lisätulijoita ei tarvita. Ei yhtäkään. Ennen kuin kotouttamispolitiikkaa muutetaan radikaalisti.
Älä unohda, että kansalaisuuden saaneet eivät välttämättä näy tilastoissa.
Eivät nuo näytä kielen perusteella ryhmiteltyinä juuri ollenkaan paremmilta:
http://hommaforum.org/index.php/topic,45241.msg611541.html#msg611541
Quote from: far angst on 30.03.2011, 05:54:48
Asia on juuri noin: tryffeli on hypeä, hanhenmaksa ambrosiaa.
Hanhenmaksaan pääsin perehtymään kunnolla vasta vuosi sitten:
http://kaivanto.fi/blog/2010/04/01/paiva-25-budapest-3132010/
Tryffeliä olen saanut lähinnä Alberton luona:
http://www.anticofurlo.it/melagrana.htm
Suosittelen, samalla pääsee tsekkaamaan Mussolinin lemmenpesän!
Edellinen juttu miehestä oli, ei ainoastaan foorumilla, vaan myös Aamulehdessä oli runsas kuukausi sitten: http://hommaforum.org/index.php/topic,23813.0.html
Siinä välissä lehti jo ehdotteli hänelle "vuoden pakolaismies"-titteliä: http://hommaforum.org/index.php/topic,44590.msg604569.html#msg604569
Quote from: Marko Parkkola on 29.03.2011, 21:12:45
Quote from: Oami on 29.03.2011, 00:41:13
Itsehän valitsen kaupassa jonon sillä perusteella, mikä jono on lyhin.
Mutta muista Murphyn laki! Vierinen jono liikkuu aina nopeammin.
Näin ollen kannattaa valita se, missä on kaikista parhaan näköinen kassa :D ei haittaa vaikka meneekin aikaa.
Quote from: Mage on 30.03.2011, 16:59:44
Näin ollen kannattaa valita se, missä on kaikista parhaan näköinen kassa :D ei haittaa vaikka meneekin aikaa.
Turkanen! Olen varjellut tätä salaisuutta jo vuosia. Kohta on jonoa kassoilla :(
Quote from: Equus Asinus on 29.03.2011, 22:58:01Oma suosikkini on noin nelikymppinen,vaalea ja isohkopeppuinen rouvashenkilö.
Sama.
Quote from: far angst on 30.03.2011, 05:54:48
Asia on juuri noin: tryffeli on hypeä, hanhenmaksa ambrosiaa.
Uhmaanko yhteistä kohtaloamme toteamalla, että kaviaari on sekä yliarvostettua että ylihinnoiteltua, kun vertaa kotimaisten kalojen mäteihin? Vieläkö taivaassa veisataan hallelujaata?
Jatkan vielä "In Topic" -aiheesta, kun kaupassa kerran ollaan: HK:n Kalaasi Maksapasteija on yllättävän hyvää, sitä voi tarjota vieraille paahtoleivän ja kurkunviipaleen kanssa alkunaposteltavina.
http://www.hkpro.fi/tuotteet/tuote/tuote=hk-kalaasi-maksapasteija/id=12352405/ryhmaId=40
Quote from: Lalli IsoTalo on 30.03.2011, 19:14:54
Uhmaanko yhteistä kohtaloamme toteamalla, että kaviaari on sekä yliarvostettua että ylihinnoiteltua, kun vertaa kotimaisten kalojen mäteihin? Vieläkö taivaassa veisataan hallelujaata?
Jatkan vielä "In Topic" -aiheesta, kun kaupassa kerran ollaan: HK:n Kalaasi Maksapasteija on yllättävän hyvää, sitä voi tarjota vieraille paahtoleivän ja kurkunviipaleen kanssa alkunaposteltavina.
http://www.hkpro.fi/tuotteet/tuote/tuote=hk-kalaasi-maksapasteija/id=12352405/ryhmaId=40
Uskon ettei tuosta mielipiteestäsi nouse sovittamattomia koulukuntariitoja, noitavainoja tai kerettiläisrovioita. Erinomattainkin kun itse kaikista kalan mädeistä pidän aivan ehdottomasti ykkösenä suurimunaista villilohen mätiä. (munan koolla
on merkitystä, selittelivätpä vajaavarusteiset mitä hyvänsä)
Kaiken kaikkiaan kaviaari (venäläinen ynnä iranilainen) ovat niille hyviä, jotka eivät ole parempaa saaneet tai saamaansa parempaa ymmärrä. Mitä viileämpi vesi, sitä parempaa on sieltä saalistettu kellueväs. Siksi lohi, muikku, kiiski ja made tekevät sampea parempaa mätiä.
HK:n Kalaasia en tunne, koska ystävällinen kulmakauppani ei sitä kaupan pidä, vaikka sitten monta muuta herkkuaa taritseekin. Maistuvaisia makuhetkiä joka tapauksessa.
Miehen fiksuus ilmenee hänen tuumissaan. Tuumat mitataan miestä hallitsevan elimen etäisyytenä lattiaan. Nuorukainen edustaa kehitysastetta ~30, hyvin kehittynyt gurmand ja bon vivant ~60 ja älyllisesti suuntautunut filosofi ~70. (variointi on noin +- 10) Oma lukuni on ~65, jota ylemmäksi ei minulla olekaan edellytyksiä. Mutta meneehän tämä näinkin.
Sadasti anteeksi OT!
Quote from: far angst on 30.03.2011, 21:01:27
... itse kaikista kalan mädeistä pidän aivan ehdottomasti ykkösenä suurimunaista villilohen mätiä.
Osa kirjolohen mädin syömisnautinnosta on se munien poksahtelu hampaissa. Täytyypä kokeilla sitä villilohen mätiä ensi kerralla. Vaimon ohje on paahtoleivän päälle smetanaa, punasipulisilppua, mätiä, sitruunaa ja tilliä tai ruohosipulia, ja ehkäpä hivenen mustapippuria.
Pitäisiköhän tuo tuumakappale editoida valokaapeliin?
Jama Jama sai tarpeekseen Espoosta. Hän palaa Tampereelle ja lähtee politiikkaan. :facepalm: :facepalm:
Ennakkovaroitus kaikille tamperelaisille: elokuusta lähtien saatatte törmätä äkillisesti leveään hymyyn missä tahansa kaupungilla, etenkin kaupan kassalla. Jama Jama palaa Tampereelle. Turtolan Citymarketin kassalla itsensä ihmisten sydämiin palvellut ja positiivisimmaksi tamperelaiseksi vuonna 2011 valittu Jama Jama muutti Espooseen viime elokuussa. Syynä oli isän sairaus. Isä on toipunut. Ja Espoo pettänyt. – Ihmiset olivat aivan erilaisia kuin Tampereella. Jouduin kohtaamaan rasismia sekä vapaaajalla että työssä.
Minä rakastan tätä kaupunkia, Jama Jama kehuu Tamperetta. Hänen mukaansa Tampereella asuu maailmankansalaisia.
Muutos pahempaan
Ennen Tampereelle muuttamista Jama Jama ehti asua Espoossa kymmenen vuotta.
– Viiden Tampereen vuoden aikana tapahtunut muutos oli järkyttävän suuri. Tuntuu siltä, että Kehä kolmosen sisäpuolella tilanne muuttuu koko ajan huonompaan suuntaan. Lama näkyy suoraan ihmisten käytöksessä ja asenteissa.
Tampereella asuu Jama Jaman mukaan maailmankansalaisia.
– En ole koko aikana kokenut rasismia kuin kaksi tai kolme kertaa. Tampere on maailman paras paikka asua, sanoo Mogadishussa Somaliassa vuonna 1985 syntynyt Jama Jama.
Tampereelle paluun takana on muutakin kuin Espoon tylyys. Jama Jama lähtee mukaan politiikkaan! – Sovimme keskiviikkona, että rupean Tampereen vihreiden kunnallisvaaliehdokkaaksi, paljastaa Jama Jama.
– Puolue saattaa olla yllätys, olinhan eduskuntavaaleissa Marja Tiuran tukijoukossa. En kuitenkin tiennyt silloin yhtään, missä olin mukana ja mitä kokoomus edustaa. Perussuomalaiset ovat vetäneet kaiken vessanpöntöstä alas. Vähän sama kuin jos minä näyttäisin kassalla keskisormea asiakkaalle. Asiasta tuli melkoisesti sanomista. – Opin äkkiä, miten raakaa peliä politiikka voi olla.
Jungner pyysi mukaan
Jama Jama kiinnosti muitakin puolueita ennen eduskuntavaaleja.
– Kokoomuksen lisäksi kristillisdemokraatit ja sdp pyysivät minua ehdokkaaksi. Mikael Jungner kysyi minua henkilökohtaisesti, kertoo Jama Jama.
– Alussa jännitin perussuomalaisten puolesta. Futiskielellä he nousivat kutosdivarista liigaan, se tuntui hienolta, myöntää Jama Jama.
– Nyt olen pettynyt ja loukkaantunut. Perussuomalaiset ovat vetäneet kaiken vessanpöntöstä alas. Vähän sama kuin jos minä näyttäisin kassalla keskisormea asiakkaalle.
Jama Jaman pään politiikkaan onnistui kääntämään vasta vihreiden kansanedustaja Jani Toivola.
– Ymmärsin, että vihreät edustaa niitä arvoja, joiden takana itse olen.
Ehdokkuus on Jama Jamalle kakkosasia. Ykkösenä pysyy asiakaspalvelu.
– Palaan kassalle. En tiedä vielä minne, mutta asiakaspalveluun. Olen neuvotellut sekä Turtolan, Sokoksen että Stockmannin kanssa, sanoo Jama Jama.
– Asiakaspalvelu on minun sydämeni asia. Vaikka minut valittaisin presidentiksi, jatkaisin kassalla, vakuuttaa Jama Jama.
Tamin matkassa
Jama Jama ehti kiertää Suomea kiekkoleijona Juhani Tammisen kanssa.
– Olimme televisiossa samassa keskustelutilaisuudessa. Kun studion valot sammuivat, Tamminen pyysi minua ykkösketjuunsa. Sanoin etten osaa jääkiekkoa, nauraa Jama Jama.
Siitä ei ollut kysymys. Tamminen kiertää maata konsulttina, käy puhumassa yrityksille oikeasta asenteesta. Jama Jama lähti mukaan puoleksitoista kuukaudeksi.
– Olihan se huikeaa. Kahdeksan vuotta sitten lähetin työhakemuksen 50 paikkaan. Vain yksi vastasi, 49 ei edes kiittänyt hakemuksesta. Nyt kävin puhumassa samoille tyypeille oikeasta asenteesta työelämässä.
Huikeaa!? Kyllä vain, Jama Jamaan on tarttunut Tammisen artikulaatiota ja asennetta.
Kiekkoleijona
Jama Jamalla on repussa pieni Suomen lippu. Sillä hän kannattaa kiekkoleijonia. Tammisen takia varmaan? – Ei suinkaan, minulla on ihan oma, erityinen syy, sanoo Jama Jama.
– Tulin Suomeen talvella 1995. Kaikki oli synkkää, kylmää, en osannut kieltä, ihmiset tuntuivat vihaisilta, hän muistelee.
– Sitten tuli ihmeellinen päivä: kaikki suomalaiset iloitsivat, halasivat toisiaan, loistivat onnesta. En ymmärtänyt miksi. Vasta seuraavana vuonna koulussa osasin kysyä opettajalta, mitä ihmettä tuona toukokuun päivänä tapahtui.
Opettaja vastasi: Suomi voitti jääkiekkoilun maailmanmestaruuden.
– Siitä lähtien olen aina kannattanut kiekkoleijonia. Tiedän, että jos voittavat, suomalaiset iloitsevat ja minä voi halata pysäkillä tuntematonta tyyppiä.
TKT:N valmentaja
Jääkiekko ei kuitenkaan ole Jama Jaman ykköslaji.
– Jalkapallo on intohimoni, kertoo juniorina En ole koko aikana kokenut rasismia kuin kaksi tai kolme kertaa. Tampere on maailman paras paikka asua. taidoillaan jopa Hjk:ssa huomiota herättänyt Jama Jama.
Oma ura päättyi loukkaantumiseen, nyt hän valmentaa TKT:N siniharmaita.
– TKT ja Ilves ovat minun joukkueitani. Teen kaikkeni, että Tampereelle saadaan vielä huippujoukkue omien junioreiden kautta.
Jama Jama katsoo, että juuri jalkapallo pelasti hänet syrjäytymiseltä.
– Kun menin jalkapalloharjoituksiin, aloin saada suomalaisia ystäviä ja uskoa itseeni, siitä kaikki alkoi.
Jama Jaman mukaan suomalaiset voisivatkin tehdä paljon, jotta somalialaiset nuoret eivät syrjäytyisi yhteiskunnasta.
– Tässä yksi neuvo: ottakaa heitä kesätöihin! Se on paras alku
PS: sinne minne Jama menee töihin, en minä astu jalallanikaan. Syynä tekstistä lihavoidut kohdat.
QuoteNyt olen pettynyt ja loukkaantunut. Perussuomalaiset ovat vetäneet kaiken vessanpöntöstä alas. Vähän sama kuin jos minä näyttäisin kassalla keskisormea asiakkaalle.
Kovaa tekstiä kaverilta joka vietti enemmän aikaa jutellen muiden liikkeiden naisille kuin oli kassalla.
Jama on mukava kaveri mutta työteho ei ole ehkä parasta a-luokkaa. Ehta poliitikko siis.
Mansesteriha om Paras! Mitäs uutta täs ny o, hä? ;D
Naurettavaa pelleilyä Aamulehdeltä tämä Jama Jaman hypetys. Äijä hymyilee kassalla ja omistaa sopivan suojavärin, niin Aamulehti ottaa äijästä itselleen kivan maskotin, jonka tekemisistä ja ihquudesta toitotetaan meille suvaitsemattomille aika ajoin.
Eiväthän suomalaiset myyjät tietenkään hymyile kassalla. :facepalm:
Quote from: Nousuhumala on 12.05.2012, 18:27:22
^Median toiminta hieman muistuttaa opetusministeriön(?) laatimaa ohjeistusta opettajille, joka meni suurin piirtein näin:
"Nostetaan esiin monikulttuurin hyviä puolia ja positiivisia asioita. Negatiiviset asiat sivuutetaan ilman huomiota"
Tämä on sitä huuskomaista vastuullista toimintaa.
Ei muuten ollut, ei varsinkaan OPM:n muttei OPH:nkaan laatima.
Quote from: Fiftari on 12.05.2012, 17:53:44
QuoteNyt olen pettynyt ja loukkaantunut. Perussuomalaiset ovat vetäneet kaiken vessanpöntöstä alas. Vähän sama kuin jos minä näyttäisin kassalla keskisormea asiakkaalle.
Kovaa tekstiä kaverilta joka vietti enemmän aikaa jutellen muiden liikkeiden naisille kuin oli kassalla.
Jama on mukava kaveri mutta työteho ei ole ehkä parasta a-luokkaa. Ehta poliitikko siis.
Minäkin muista tuon Jaman citymarketista. Jossain väitettiin että hänelle muodostui jonoja, koska hän oli niin suosittu.
Omien havaintojeni mukaan hänelle muodostui jono vain siksi, koska hänen kassansa ei vetänyt yhtä nopeasti kuin muiden.
Jama sai jopa kaupan hiljaisina hetkinä jonon aikaiseksi tupeloimisellaan.
Quote from: Haima on 12.05.2012, 18:28:58
Ei muuten ollut, ei varsinkaan OPM:n muttei OPH:nkaan laatima.
http://www.edu.fi/miina_ville_ja_kulttuurin_arvoitus/ajattelun_vapaus/suvaitsevaisuus_rasismi_ja_sorto
Quote
nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota
© Opetushallitus
Quote from: Teiskolainen on 12.05.2012, 18:36:40

No siis, jokaisen naisen kohdalla ainakin hidastui. Ja sitten kun näitä kavereita eksyi jonoon niin siellä alettiin höpöttämään niitä näitä. Ja kaverin tauot olivatkin sitten oma lukunsa. Oli aika kiukkuista tekstiä työkavereilta ja tauottajia ei meinannut löytyä, tosin eipä Jama mitään tauottajaa kyllä odottanutkaan.
Mutta monikulttuurista väriä kaupan kassalle. Sen kyllä silloin huomasi ettei lehtijuttu pitänyt paikkaansa totuuden kanssa.
Voi minua idioottia. Ilmeisesti olenkin ollut maahanmuutosta ihan turhaan huolissani, kun kaupan kassallakin voi joskus olla iloinen somali töissä. Ei hyvää päivää. :facepalm:
Lappeenrannan Prisman kassalla on useampiakin hieman eksoottisemman näköisiä neitokaisia. Voisivat ottaa Jaman iloisesta asenteesta mallia, niin jäisin mielelläni hengailemaan siihen kassalle pienen jutustelun merkeissä jonossa epätoivoisesti etuilemista yrittävien venäläisasiakkaiden kiusaksi ;)
Osaanottoni Mansen ja Turtolan puolesta. Ehkäpä kehäkolmosen sisäpuolella on nähty rikasta somalikulttuuria enemmän ja asenteet muuttuneet sen mukaan.
Quote from: jmk on 12.05.2012, 18:39:24
Quote from: Haima on 12.05.2012, 18:28:58
Ei muuten ollut, ei varsinkaan OPM:n muttei OPH:nkaan laatima.
http://www.edu.fi/miina_ville_ja_kulttuurin_arvoitus/ajattelun_vapaus/suvaitsevaisuus_rasismi_ja_sorto
Quote
nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota
© Opetushallitus
Niin...ei ole OPM:n laatima... liittessä tekijäksi mainittu Satu Honkala ainakin on Roihuvuoren ala-asteen koulun rehtori eikä Opetushallituksen virkamies...toiseksi tekijäski mainittu Ritva Tuominen taas on näköjään luikerrellut OPH:n palkkalistoille...No, oikeastaan ei edes yllätä....
Quote
Ennen Tampereelle muuttamista Jama Jama ehti asua Espoossa kymmenen vuotta.
– Viiden Tampereen vuoden aikana tapahtunut muutos oli järkyttävän suuri. Tuntuu siltä, että Kehä kolmosen sisäpuolella tilanne muuttuu koko ajan huonompaan suuntaan. Lama näkyy suoraan ihmisten käytöksessä ja asenteissa.
Tampereella asuu Jama Jaman mukaan maailmankansalaisia.
– En ole koko aikana kokenut rasismia kuin kaksi tai kolme kertaa. Tampere on maailman paras paikka asua, sanoo Mogadishussa Somaliassa vuonna 1985 syntynyt Jama Jama.
Suureen, viiden vuoden aikana tapahtuneeseen muutokseen Kehä kolmen sisällä voi syynä olla kontaktiteoria. Afrikan huippuosaajat ovat arkipäivää ja heitä enää jakseta palvoa. Heihin suhtaudutaan realistisemmin. Tampere on neitseellisempi tässä mielessä ja siellä on somaleilla ollut uutuusarvoa myöhempään kuin pk-seudulla.
Eiks nää ole kans yksittäistapauksia, ei voi yleistää ;D ;D :-X
Quote
– Jalkapallo on intohimoni, kertoo juniorina En ole koko aikana kokenut rasismia kuin kaksi tai kolme kertaa. Tampere on maailman paras paikka asua. taidoillaan jopa Hjk:ssa huomiota herättänyt Jama Jama.
Oma ura päättyi loukkaantumiseen, nyt hän valmentaa TKT:N siniharmaita.
Mahtoiko tämä Balotellin inkarnaation ura päättyä fyysisen vai Jani Toivolan tyyppiseen loukkaantumiseen?
"Olen neuvotellut sekä Turtolan, Sokoksen että Stockmannin kanssa....."
että noin kova pula moniosaajista jo, että ihan kassantyöstäkin neuvotellaan.
Toivottavasti Jamalin pää kestää tuntemattomien halaamisien kanssa jos sitä
kiekkokultaa ei ihan heti napsahdakkaan Suomen kohdalle.
:flowerhat:
Itse asiassa poikkeus vahvistaa säännön - tässäkin tapauksessa. Olen ollut Jaman palveltavana (kahdesti!) Turtolan Citymarketin kassalla, ja molemmilla kerroilla olin positiivisesti yllättänyt. Ei liittyen ihonväriin, vaan yleiseen kassahenkilökunnan palvelualttiuteen. Jama Jama todellakin on hyvä työssään; ottaa katsekontaktia, kyselee kuulumiset, hoitaa työnsä (silti) tehokkaasti. Hyvä Jama!
Tosin olen kyllä törmännyt yhtä hyvin palveleviin suomalaisiinkin kassatyöntekijöihin. Hah, pääsinpäs laittamaan han-kommentin kerrankin näin päin. ;)
Nyt ui kymmenen kilon hauki ohi katiskan. Ehdottomasti PS:n olisi pitänyt kaapata JamaJama listoilleen koska tyyppi ei kuuu minkään suvaitsemattoman koalition sätkynukeksi.
Quote from: ElenaDaylights on 12.05.2012, 19:59:34
Nyt ui kymmenen kilon hauki ohi katiskan. Ehdottomasti PS:n olisi pitänyt kaapata JamaJama listoilleen koska tyyppi ei kuuu minkään suvaitsemattoman koalition sätkynukeksi.
Tyyppi päättää liittyä kaikista mahdollisista vaihtoehdoista vihreisiin, joten ei todellakaan menetetty sitä penaalin terävintä kynää. Ehkä hän vain ei tiedä mitä tekee.
Quote from: kmruuska on 12.05.2012, 20:37:56
Quote from: Brandöt on 12.05.2012, 19:49:27
Itse asiassa poikkeus vahvistaa säännön - tässäkin tapauksessa. Olen ollut Jaman palveltavana (kahdesti!) Turtolan Citymarketin kassalla, ja molemmilla kerroilla olin positiivisesti yllättänyt. Ei liittyen ihonväriin, vaan yleiseen kassahenkilökunnan palvelualttiuteen. Jama Jama todellakin on hyvä työssään; ottaa katsekontaktia, kyselee kuulumiset, hoitaa työnsä (silti) tehokkaasti. Hyvä Jama!
Mitä mitä? Johan tässä useampikin kirjoittaja todisti kuinka hän on laiska ja tehoton naistennaurattaja joka lähinnä lorvii pidennetyillä tauoilla työkavereiden kustannuksella.
Äläpäs, rakas kmruuska, pakkaa meitä kaikkia taas samaan pussiin. :)
Minustakin Jama Jama kuulostaa aivan asialliselta mamulta: tekee töitä, puhuu selvää suomea ja katsoo tulevaisuuteen. Ja todellakin, vaikuttaa yksittäistapaukselta. :)
Quote from: kmruuska on 12.05.2012, 20:37:56
Quote from: Brandöt on 12.05.2012, 19:49:27
Itse asiassa poikkeus vahvistaa säännön - tässäkin tapauksessa. Olen ollut Jaman palveltavana (kahdesti!) Turtolan Citymarketin kassalla, ja molemmilla kerroilla olin positiivisesti yllättänyt. Ei liittyen ihonväriin, vaan yleiseen kassahenkilökunnan palvelualttiuteen. Jama Jama todellakin on hyvä työssään; ottaa katsekontaktia, kyselee kuulumiset, hoitaa työnsä (silti) tehokkaasti. Hyvä Jama!
Mitä mitä? Johan tässä useampikin kirjoittaja todisti kuinka hän on laiska ja tehoton naistennaurattaja joka lähinnä lorvii pidennetyillä tauoilla työkavereiden kustannuksella.
Niin ja sitten..? Toivottavasti otat opiksesi tästä ja tarkastelet omia ennakkoluulojasi hommalaisten suhteen.
Quote from: kmruuska on 12.05.2012, 20:37:56
Quote from: Brandöt on 12.05.2012, 19:49:27
Itse asiassa poikkeus vahvistaa säännön - tässäkin tapauksessa. Olen ollut Jaman palveltavana (kahdesti!) Turtolan Citymarketin kassalla, ja molemmilla kerroilla olin positiivisesti yllättänyt. Ei liittyen ihonväriin, vaan yleiseen kassahenkilökunnan palvelualttiuteen. Jama Jama todellakin on hyvä työssään; ottaa katsekontaktia, kyselee kuulumiset, hoitaa työnsä (silti) tehokkaasti. Hyvä Jama!
Mitä mitä? Johan tässä useampikin kirjoittaja todisti kuinka hän on laiska ja tehoton naistennaurattaja joka lähinnä lorvii pidennetyillä tauoilla työkavereiden kustannuksella.
...Niin että vahvistiko Brandöt kirjoituksellaan naistennaurattamisen vai ei?
Quote from: hiljainen tukija on 12.05.2012, 20:47:59

Naurattaa hän (tietääkseni) yhtä tasapuolisesti miehiäkin. ;)
Mies hoitaa työnsä hyvin, asiakkaat tykkäävät, what is the problem. rjuuska, relaa.
Quote– Asiakaspalvelu on minun sydämeni asia. Vaikka minut valittaisin presidentiksi, jatkaisin kassalla, vakuuttaa Jama Jama.
En usko. Presidentin virkatehtävien hoito kassalla istumalla ei vaan onnistu, ei sitten niin millään. Jama Jama valehtelee, tai sitten on superihminen, joka hoitelee presidentin viran kassalla istuen vasemmalla kädellä. Mutta koska kultamunaus, uskon Jama Jamaa.
Ei kaikista ole noihin asiakaspalvelutehtäviin. Tuo mamutaustainen tuntuu sopivan siihen annettujen kuvausten perusteella. Voi olla hyvinkin urkeneva ura edessä. Sellaiselle toivotan vilpittömästi lykkyä! Ja kassamyyjän palkka ei ole kaksinen. Työllä on muukin merkitys kuin pelkkä raha. Se jos mikä sopeuttaa yhteiskuntaan.
Quote from: KJ on 12.05.2012, 21:01:07
Quote– Asiakaspalvelu on minun sydämeni asia. Vaikka minut valittaisin presidentiksi, jatkaisin kassalla, vakuuttaa Jama Jama.
En usko. Presidentin virkatehtävien hoito kassalla istumalla ei vaan onnistu, ei sitten niin millään. Jama Jama valehtelee, tai sitten on superihminen, joka hoitelee presidentin viran kassalla istuen vasemmalla kädellä. Mutta koska kultamunaus, uskon Jama Jamaa.
Minä uskon. Jama sanoisi "No thanks. I stay here".
Näin joskus kuvan tästä Jamasta, hyvän näköinen herrasmies, jonka hymy valaisi huoneen, vaikka mää en ole todellakaan sellainen henkilö, joka arvostelee kirjaa kansien perusteella.
Quote from: Fiftari on 12.05.2012, 18:40:42
No siis, jokaisen naisen kohdalla ainakin hidastui. Ja sitten kun näitä kavereita eksyi jonoon niin siellä alettiin höpöttämään niitä näitä. Ja kaverin tauot olivatkin sitten oma lukunsa. Oli aika kiukkuista tekstiä työkavereilta ja tauottajia ei meinannut löytyä, tosin eipä Jama mitään tauottajaa kyllä odottanutkaan.
Mutta monikulttuurista väriä kaupan kassalle. Sen kyllä silloin huomasi ettei lehtijuttu pitänyt paikkaansa totuuden kanssa.
Onko tämä nyt siis insider-tietoa?
Kaikki julkisuus - myös nuivien lasien läpi - ja muutama ensikäden kokemus kaverin työstä ei tue tuota.
En yhtään epäile etteikö Jama Jamalla olisi jotain omiakin ongelmiaan, meilla kaikilla on. Mutta tuo ylläolevasi antaa jotenkin mielikuvan että tiedät kulissien takaa enemmän. Vai väritätkö vain? Nyt oli kmruuskankin kysymys aika perusteltu tätä väitettä vasten.
Jos meillä kolmannen maailman maahanmuuttajia (tai -taustaisia) niin mielluummin Jama Jaman kaltaisia jotka sentään ovat positiivisia vaikka eivät uutta Nokiaa perustaisikaan.
^^
(http://t3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRB3Z1H-wFcugiKLRaMPAxWS9pRT_axb8oIBANVzdT4jLkw2cGwvg&t=1)
Samalla myös Tamperelainen-lehdessä oleva juttu Jamasta:
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/108124-jama-jama-palaa-tampereelle-kassalle-ja-ryhtyy-vihreaksi (http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/108124-jama-jama-palaa-tampereelle-kassalle-ja-ryhtyy-vihreaksi)
Minäkin olen tyytyväinen, että mies tekee töitä, enkä ota kantaa työntekemisen laatuun. Minua sapettaa ainoastaan se, että mies, josta ihmiset ainakin virallisen tiedon mukaan "pitivät", alkaa uuden uransa kyseenalaisessa marginaalipuolueessa persuista räkyttämällä.
Olisi jatkanut kansansuosiotaan ja ollut ottamatta kantaa asioihin, joista ei ymmärrä. Ei niitä persuja ainakaan siellä Espoossa niin montaa ole, että sen vuoksi joutuu lähtemään. Ja vaikka olisikin Espoossa paljon persuja, en usko persujen ahdistelleen Jama Jamaa millään tapaa.
Se vähäinen arvostus, jota tunsin tämän Jaman suhteen, on täysin tiessään näiden Jaman "valintojen" ja "mielipiteiden" vuoksi.
Toisaalta persut rypevät edelleen sellaisessa tilassa, etten aio itsekkään heitä äänestää, jollei puoluejohto pian saa jotain rotia lausuntoihinsa. Itseasiassa mulle on politiikka aivan sama, kunhan ihmiset eivät äänestäisi vassareita, demareita, vihreitä, suviskoksuja tai citykepuja.
Quote from: vellihousu on 12.05.2012, 21:16:17
Olisi jatkanut kansansuosiotaan ja ollut ottamatta kantaa asioihin, joista ei ymmärrä.
Sano tuo Pirkko Ruohonen-Lernerille. Jama on kuitenkin rivikansalainen, joka ei osaa miettiä kannanottojaan (vielä) poliittisessa valossa.
Quote from: vellihousu on 12.05.2012, 21:16:17
persut rypevät edelleen sellaisessa tilassa, etten aio itsekkään heitä äänestää
...
kunhan ihmiset eivät äänestäisi vassareita, demareita, vihreitä, suviskoksuja tai citykepuja.
Kröhöm.. siis mitä jäi jäljelle? :P
Quote from: Uuno Nuivanen on 12.05.2012, 21:21:42

Kröhöm... kun nyt kerran kysyit: Muutos. ;D
Quote from: Brandöt on 12.05.2012, 20:50:50
Naurattaa hän (tietääkseni) yhtä tasapuolisesti miehiäkin. ;)
Onko hän Jama
biJama?
Quote from: Asta Tuominen on 12.05.2012, 21:30:51
Quote from: Uuno Nuivanen on 12.05.2012, 21:21:42
Quote from: vellihousu on 12.05.2012, 21:16:17
persut rypevät edelleen sellaisessa tilassa, etten aio itsekkään heitä äänestää
...
kunhan ihmiset eivät äänestäisi vassareita, demareita, vihreitä, suviskoksuja tai citykepuja.
Kröhöm.. siis mitä jäi jäljelle? :P
Kröhöm... kun nyt kerran kysyit: Muutos. ;D
No minähän olen äänestänyt rutkasti kokoomusta moninaisissa vaaleissa, sekä lähettänyt 1/n.5000 kannattajakortin Muutokselle. Kumpaakaan en tee enää koskaan.
Quote from: kmruuska on 12.05.2012, 20:37:56
Quote from: Brandöt on 12.05.2012, 19:49:27
Itse asiassa poikkeus vahvistaa säännön - tässäkin tapauksessa. Olen ollut Jaman palveltavana (kahdesti!) Turtolan Citymarketin kassalla, ja molemmilla kerroilla olin positiivisesti yllättänyt. Ei liittyen ihonväriin, vaan yleiseen kassahenkilökunnan palvelualttiuteen. Jama Jama todellakin on hyvä työssään; ottaa katsekontaktia, kyselee kuulumiset, hoitaa työnsä (silti) tehokkaasti. Hyvä Jama!
Mitä mitä? Johan tässä useampikin kirjoittaja todisti kuinka hän on laiska ja tehoton naistennaurattaja joka lähinnä lorvii pidennetyillä tauoilla työkavereiden kustannuksella.
Yksi nainen kehui. Naisia ei lasketa, eikä vihreitä mokumiehiä. Jamajama on tyhjäntoimittaja naistennaurattaja.
Että Tamin ykkösketjussa? Eikös se "soittanut" flyygeliä Frangenin ja Rostedtin ohjelmassa?
Täytyykin alkaa taas kehumaan kantiskassoja. Ja jos Jamajama sattuu pääsemään töihin Kalevan Prismaan, niin teen "standing ovationit". Eli menen täyden ostoskärryn kanssa kassalle, lastaan ostokset hihnalle, sitten sama takaperin. Siirryn toiselle kassalle. ;)
Quote from: Tommi Korhonen on 12.05.2012, 21:05:19
Quote from: Fiftari on 12.05.2012, 18:40:42
No siis, jokaisen naisen kohdalla ainakin hidastui. Ja sitten kun näitä kavereita eksyi jonoon niin siellä alettiin höpöttämään niitä näitä. Ja kaverin tauot olivatkin sitten oma lukunsa. Oli aika kiukkuista tekstiä työkavereilta ja tauottajia ei meinannut löytyä, tosin eipä Jama mitään tauottajaa kyllä odottanutkaan.
Mutta monikulttuurista väriä kaupan kassalle. Sen kyllä silloin huomasi ettei lehtijuttu pitänyt paikkaansa totuuden kanssa.
Onko tämä nyt siis insider-tietoa?
Kaikki julkisuus - myös nuivien lasien läpi - ja muutama ensikäden kokemus kaverin työstä ei tue tuota.
En yhtään epäile etteikö Jama Jamalla olisi jotain omiakin ongelmiaan, meilla kaikilla on. Mutta tuo ylläolevasi antaa jotenkin mielikuvan että tiedät kulissien takaa enemmän. Vai väritätkö vain?
Kyllä. Töissä samassa paikassa ollut. Näppäreiden ohella joutunut kaveria etsimään takaisin sorvin ääreen.
Mutta kyllä muuten mukava kaveri.
Quote from: kmruuska on 12.05.2012, 21:55:32
Sehän on selvä. Onhan hänellä tumma iho!
Rasistikortti, Ö-HÖ-HÖ!
Quote from: kmruuska on 12.05.2012, 21:55:32
"Vitsade, neekeri kassalla töissä, mun kaupassa. Menenpä mielenosoituksellisesti näyttämään että minun ostoksia ei neekeri kassaan näpyttele."
Kuukaas se nyt on ärrinmurrin keksin syönyt, noussut väärällä jalalla sängystä?
Nooh, me emme tarvitse kmruuskaa, mutta hän tarvitsee meitä. Joku kutistajakoulun käynyt voisi selittää tämän.
Quote from: Uuno Nuivanen on 12.05.2012, 21:42:20
No minähän olen äänestänyt rutkasti kokoomusta moninaisissa vaaleissa, sekä lähettänyt 1/n.5000 kannattajakortin Muutokselle. Kumpaakaan en tee enää koskaan.
Ei tarvitsekaan. Suosittelen nyt kahta uutta vaihtoehtoa:
1. Ala Muutoksen kuntavaaliehdokkaaksi itse, tai
2. äänestä jotain muuta Muutoksen kuntavaaliehdokasta ja ihan henkilökohtaisesti haastattele se hemmo, että saat mitä tilaat.
Muuten keskustelu tässä ketjussa on mennyt sille tasolle, että täältä tulee over and out. :)
Mulle ei oikein auennut että mitä kaikkea ne persut on vetänyt sieltä vessasta alas.
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 12.05.2012, 22:13:22
Mulle ei oikein auennut että mitä kaikkea ne persut on vetänyt sieltä vessasta alas.
Kmruuska tiesi, että jonkun ... öö... ootas kun copypastaan... "Vitsade, neekeri "
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/119594-jama-jama-hyva-mieli-asiakkaalle-versoo-kunnon-hymysta
Tämä työ jää olarilaiselta Jama Jamalta nyt taakse. Vuosi Ison Omenan Citymarketin kassalla oli palkitulle asiakaspalvelijalle antoisa. Moni asiakas sai kuitin ja vaihtorahojen lisäksi Jama Jamalta myös hersyvän hymyn.
Espoolaiset saivat nauttia vajaan vuoden verran legendaarisena asiakaspalvelijana tunnetun olarilaisen Jama Jaman, 26, iloisista hymyistä Ison Omenan kassalla.
Citymarketissa viime syksystä lähtien palvellut Jama palaa nyt Tampereelle. Asiakaspalvelu kassoilla jää ainakin toistaiseksi historiaan, sillä perjantaina hän sai kuulla saaneensa uuden työpaikan, tyystin uudelta alalta.
Vuosi Espoossa oli hyvin opettavainen."
–?Kivalta tuntuu, kun elämässä on taas uusi vaihde edessä. Vuosi Espoossa oli hyödyllinen monella tavalla. Hukkaan tämä vuosi ei todellakaan mennyt, vaan se oli hyvin opettavainen, arvioi Jama Jama.
Vertailu kahden suurkaupungin välillä kääntyy Jaman mielessä yllättäen Mansen eduksi.
–?Vaikka olen kasvanut Espoossa ja käynyt täällä kouluni, Tampere on vienyt minun sydämeni kokonaan. Asiahan on niin, että Tampere on Suomen seksikkäin kaupunki, ei Espoo, naurahtaa Jama Jama.
–?En kaipaa Tampereelle sen enempää metroa kuin ratikoitakaan. Manselaisuus riittää aivan hyvin.
Jaman saama suosio positiivisuuden puolestapuhujana on herättänyt huomiota eri puolilla Suomea.
Kolme puoluetta ehti pyytää häntä ehdokkaakseen syksyn kunnallisvaaleihin. Lokakuussa Jama Jama yrittää Tampereen kaupunginvaltuustoon vihreiden listalta.
–?Sen puolueen arvot tuntuvat kaikkein omimmilta, arvioi Jama.
–?Minulle tärkeää on lasten, vanhusten ja vammaisten hyvinvointi, esimerkiksi nuorten katoamistapaukset huolestuttavat, samoin liikuntapaikkojen vähäisyys. Rasismia vastaan en ryhdy tappelemaan, luettelee Jama.
Asiakkaan kärttyisyyteen ei pidä mennä mukaan."
Espoosta Tampereelle päätyy tänä syksynä myös toinen asiakaspalvelija, Matinkylässä asuva Minna Mikkilä, 20. Hän pääsi yliopistoon toisella yrittämällä opiskelemaan kauppatieteitä.
–?Minä ihailen Jamassa sitä, että hän jaksaa olla ystävällinen kaikenlaisten asiakkaiden kanssa. Jos asiakas on kärttyisä, Jama ei lähde mukaan kiukuttelemaan, vaan yrittää tehdä tilanteesta paremman. Se on ammattitaitoa, tunnustaa Minna.
–?Kassatyö ei ole kaikkein helpoimpia, sillä siinä ei heti näe oman työnsä tuloksia. Esimerkiksi hyllyttäjän työssä oman käden jälki näkyy heti.
Mikkilällä on takanaan vuoden kokemus kassapalvelijana. Kaupallisen koulutuksen myötä hän toivoo pääsevänsä kiinni yritysmaailmaan.
–?Yrityksen kannattavuuden laskeminen kiinnostaa minua aika tavalla. Mutta kaikesta huolimatta jokaisessa yrityksessä tarvitaan rahan lisäksi oikeaa asennetta ja hyvää asiakaspalvelua, muistuttaa Minna.
Vieressä hymyilevä Jama Jama on täsmälleen samaa mieltä.
Jama Jama, 26
Lähtöisin Somaliasta. Suomessa 17 vuotta, josta yli 10 vuotta Espoossa.
Ylläpitää positiivista asennetta tavallisessa arkityössä.
Arjen Sankari ja Suomen suosituin asiakaspalvelija 2010.
Vuoden tamperelainen -kilpailussa toinen sija 2011.
Positiivisin tamperelainen 2011.
Mukana Positiivinen työasenne -seminaareissa Juhani Tammisen kanssa.
Esiintynyt useissa televisio-ohjelmissa, muun muassa Mieletön maailma -sarjassa Mtv3:lla yhdessä Simo Frangenin ja Jethro Rostedtin kanssa.
Yli 4?000 Facebook-fania.
Eikös tässä ole hyvin kotoutunut somalitaustainen, ainoa vika, että on hurahtanut Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaaksi.
Quote from: Tomi on 03.08.2012, 21:28:37
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/119594-jama-jama-hyva-mieli-asiakkaalle-versoo-kunnon-hymysta
Quote
Kolme puoluetta ehti pyytää häntä ehdokkaakseen syksyn kunnallisvaaleihin. Lokakuussa Jama Jama yrittää Tampereen kaupunginvaltuustoon vihreiden listalta.
–?Sen puolueen arvot tuntuvat kaikkein omimmilta, arvioi Jama.[/b]
–?Minulle tärkeää on lasten, vanhusten ja vammaisten hyvinvointi, esimerkiksi nuorten katoamistapaukset huolestuttavat, samoin liikuntapaikkojen vähäisyys. Rasismia vastaan en ryhdy tappelemaan, luettelee Jama.
Eikös tässä ole hyvin kotoutunut somalitaustainen, ainoa vika, että on hurahtanut Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaaksi.
Niin. Vaikea nähdä, että vihreät olisivat oikea puolue, jos tärkeää on lasten, vanhusten ja vammaisten hyvinvointi. Hänestähän on ollut monta ketjua Hommassa aikaisemminkin. Töissä käyvä somali on kai sen verran ihmeellinen asia median mielestä.
Quote from: Iloveallpeople on 03.08.2012, 21:34:13
Töissä käyvä somali on kai sen verran ihmeellinen asia median mielestä.
Tunnen paljon ulkomaalaisia Oulun alueella, mutta en yhtään työssäkäyvää somalia. Viimeisin tuntemani somali oli työharjoittelussa, mutta potkaistiin pois, kun surffasi työnteon sijaan netissä ja häiritsi muiden työntekoa. :)
Kyllähän mallisomali aina huomiota kiinnittää, niin netsi- kuin suvispuolellakin.
Tästä on tehtävissä vain yksi johtopäätös; maahanmuuttoa Afrikasta, ja nimenomaan Somaliasta on lisättävä mahdollisimman nopeasti, ja paljon.
En voi ymmärtää, miten saimmekaan maitotölkkimme marketista ennen Jamoja. Eikä kauppaan päässytkään, kun bussit eivät kulkeneet.. :'(
Quote from: Uuno Nuivanen on 03.08.2012, 21:41:22
Eikä kauppaan päässytkään, kun bussit eivät kulkeneet.. :'(
Viime muutossa auttaneet somalipojat auttoivat rullaamalla myös meidän taskumme, kun takit jäivät hetkeksi vartioimatta. Halasin vielä poikia kiitokseksi heidän työstään! Muuttoapu oli valitettavasti maksettu housuntaskussa olevalla rahalla, joten rosvous huomattiin vasta parin tunnin päästä.
Anteeksi suvikset, mutta minulla on sen verran henk.koht. kokemuksia somaleista, että aidosti haluaisin Suomen olevan somalivapaa vyöhyke.
Tämä on siis se median lemmikkisomali, sellainen ihmepaketti, joiksi kaikki somalit voidaan periaatteessa median toimesta yleistää, jos vain jaksetaan "uutisoida" tarpeeksi.
Ehkä se nyt ei kuitenkaan ole Jaman vika, jos suomalainen media on huonossa Jamassa ja suhtautuu Jamaan naiivisti kuin pelastusenkeliin...
Tuossa on muuten Jama Jaman Facebook-sivu:
http://www.facebook.com/jama.jama.35?sk=wall
On juuri saapunut Tampereelle. Jos oikein ymmärrän, niin tänään on joku Ylen haastattelu, missä on Jama Jama.
Meni Jamajama halpaan, tai sitten se on kiero kuin korkkiruuvi!
Olen kertonut tämän varmaankin pariin kertaan mutta tykkään jankkaamisesta.
Kun Jama Jamasta ensimmäisen kerran vuosia sitten oli juttua jossain lehdessä, hihkaisin vaimolle että hei mehän ollaan kanssa oltu tuon hepun kassalla. Tähän vaimo tokaisi kuivasti, "joo, se oli tosi töykee!". Itsehän en tällaista muista koska en ole rasisti. :flowerhat:
Itse en koskaan juuri kiinitä huomiota kassahenkilöiden olemukseen vaan valitsen sen kassan jossa on lyhin jono. (Yleensä joku vanhempi tai miespuolinen kassahenkilö silloin) Enkä toivo kassoilta muuta kuin hinnan lyömistä kassaan ja rahan ja tavaran käsittelyä neutraalin asiallis-ystävällisellä tyylillä. En minä sinne seurustelemaan mene.
Quote from: Haima on 03.08.2012, 23:10:38
Ehkä se nyt ei kuitenkaan ole Jaman vika, jos suomalainen media on huonossa Jamassa ja suhtautuu Jamaan naiivisti kuin pelastusenkeliin...
Samaa mieltä. En nyt sitten tiedä onko kaverista ihan tarpeellista tälläkään foorumilla perustaa erikseen omia ketjuja. Lisäksi Jamalla olisi tuossakin haastattelussa ollut mehevä tilaisuus tuoda muiden vihervasemmiston mamuehdokkaiden tavoin omaa "antirasismi"/suvaitsevaisuus -tuubaansa mielin määrin esiin, muttei lähtenyt samaan pelleilyyn mukaan. Ihan fiksulta kaveriltahan tuo vaikuttaa. Median kiimasta häntä kohtaan ei sitten voikaan sanoa samaa.
Quote from: Dilat Laraht on 04.08.2012, 19:35:04
Itse en koskaan juuri kiinitä huomiota kassahenkilöiden olemukseen vaan valitsen sen kassan jossa on lyhin jono. (Yleensä joku vanhempi tai miespuolinen kassahenkilö silloin) Enkä toivo kassoilta muuta kuin hinnan lyömistä kassaan ja rahan ja tavaran käsittelyä neutraalin asiallis-ystävällisellä tyylillä. En minä sinne seurustelemaan mene.
Jep, samoin oletusarvoisesti. Lähikaupan tyyppien kanssa heitän jotkut läpät jos sattuu olemaan tuttu kassa kun käyn itse kyseisessä kaupassa useamman kerran viikossa mutta muuten en toivo mitään ylitsevuotavaa superseuramiestä sinne kassalle, ennemmin lyö hinnat, ottaa rahat ja antaa vaihtorahat mahdollisimman nopeasti. Tosin sekin ärsyttää, jos kassa on naama norsunvitulla ja puhuu korkeintaan epämääräistä muminaa.
Jos kaupan kanssa on mies ja heittäytyy ystävälliseksi, oletan hänen olevan homo jolla "haku päällä". Jos kyseessä on nainen, oletan hänen käyttävän piriä tai vastaavaa. Pelkkä moi, hei tai päivää riittää kummaltakin. "Kiitos, ei muuta"
Jokainen tanperelainen, joka ei valitse Jaman kassaa jonon pituudesta riippumatta, on rasisti.
Ja koska Jama pelastaa Suomen, ja Suomi koko maailman, Jama pelastaa koko maailman. Tai ainakin näin olemme antaneet itsellemme kertoa.
Kääntyisköhän tän kaltainen hehkutus hieman itseään vastaan: "Olemme löytäneet ystävällisen somalin!" "Juhlikaamme yhdessä löytämäämme mukavaa somalia!" :facepalm:
Kaikenlainen erotteleminen on juuri sitä älytöntä ja tylsää. Ihan sama minkävärinen JamaJama on. On hyviä ja huonoja asiakaspalvelijoita, ihan ihonväristatuksesta riippumatta. Koskas saisimme lukea kantasuomalaisista nauravista kassaihmisistä?
Btw, asioin viikottain kaupassa, jossa on kuvankaunis tummaihoinen kassatyttö. On myös ystävällinen, iloinen ja ammattitaitoinen. Menisin naimisiin jos olisin nuorempi :)
Onhan se melkoinen saavutus kun maahan on saatu hymyilevä ihminen.
Quote from: Sunt Lacrimae on 04.08.2012, 20:16:14
Quote from: Dilat Laraht on 04.08.2012, 19:35:04
Itse en koskaan juuri kiinitä huomiota kassahenkilöiden olemukseen vaan valitsen sen kassan jossa on lyhin jono. (Yleensä joku vanhempi tai miespuolinen kassahenkilö silloin) Enkä toivo kassoilta muuta kuin hinnan lyömistä kassaan ja rahan ja tavaran käsittelyä neutraalin asiallis-ystävällisellä tyylillä. En minä sinne seurustelemaan mene.
Jep, samoin oletusarvoisesti. Lähikaupan tyyppien kanssa heitän jotkut läpät jos sattuu olemaan tuttu kassa kun käyn itse kyseisessä kaupassa useamman kerran viikossa mutta muuten en toivo mitään ylitsevuotavaa superseuramiestä sinne kassalle, ennemmin lyö hinnat, ottaa rahat ja antaa vaihtorahat mahdollisimman nopeasti. Tosin sekin ärsyttää, jos kassa on naama norsunvitulla ja puhuu korkeintaan epämääräistä muminaa.
Joillekin kassamyyjä on yksi harvoja sosiaalisia kontakteja. Silloin seurallinen kassamyyjä on heille hyvä asia.
Minun muistaakseni Jama Jama menee nyt Tampereelle ja vaihtaa alaa.
Citymarketissa viime syksystä lähtien palvellut Jama palaa nyt Tampereelle. Asiakaspalvelu kassoilla jää ainakin toistaiseksi historiaan, sillä perjantaina hän sai kuulla saaneensa uuden työpaikan, tyystin uudelta alalta.
Quote from: Tomi on 04.08.2012, 21:17:57

Mahtaako tuohon alaan jotenkin liittyä mokutus?
Jama Jamasta tulee väistämättä Studio Julmahuvin sketsit Pää kylmänä, Nanook!. Puhuivat siinä jotain jamajama-kieltä. Täysin aiheen vierestä, mutta menkööt. ;D
Pave Maijanen tiesi Jama Jaman tulevaksi jo vuoden 1992 Euroviisuissa Ruotsin Malmössa.
http://www.youtube.com/watch?v=04wdmE1l20k
Että ei mikään turha kaveri tämä Jama Jama. Yamma yamma.
Quote from: kekkeruusi on 04.08.2012, 22:44:58
Jama Jamasta tulee väistämättä Studio Julmahuvin sketsit Pää kylmänä, Nanook!. Puhuivat siinä jotain jamajama-kieltä. Täysin aiheen vierestä, mutta menkööt. ;D
Se oli jamo!
Somalitaustainen jamppa voitti juuri 10 000m:llä olympiakultaa. Milloin suomen passia kantava somalialainen ostaa ekat piikkarit? :flowerhat:
Quote from: Tiraspol on 04.08.2012, 23:57:53
Somalitaustainen jamppa voitti juuri 10 000m:llä olympiakultaa. Milloin suomen passia kantava somalialainen ostaa ekat piikkarit? :flowerhat:
Sitten kun siat lentävät Tammelantorin yllä.
Kyllä fatta on ostanut piikkarit ja kaikki muutkin mahdolliset urheiluvälineet. Mitä nyt ovat keksineet pyytää vaatia. Ja tietokoneet, joilla pelailu kiinnostaa enemmän, ehkä.
Tilan haltuunotto on kuitenkin se fantsumpi homma, ja panna orjat väistämään ja kumartamaan herrakansaa.
Quote from: Uuno Nuivanen on 05.08.2012, 00:16:42
Kyllä fatta on ostanut piikkarit ja kaikki muutkin mahdolliset urheiluvälineet. Mitä nyt ovat keksineet pyytää vaatia. Ja tietokoneet, joilla pelailu kiinnostaa enemmän, ehkä.
Tilan haltuunotto on kuitenkin se fantsumpi homma, ja panna orjat väistämään ja kumartamaan herrakansaa.
Eikös niillä Lieksan
sompuilla siirtolaisilla ollut ihan tunnustetusti 300€/kk/kerä "harrastelisä", harkinnanvaraisesti sossusta? Varmaan on piikkareita ostettu pirusti, näillä voimavaroilla ja rikkauksilla.
Miksei tuota Jamaa ole pyydetty persujen listoille? Sattuisi nuo tärkeät asiat paremmin kohdilleen. Tosin vihreiden listoilta läpimeno on ainakin kohtuu varma asia, ja saattaisin itsekin helpon rahan houkutuksiin sortua. Voihan sitä sitten loikata kun on tullut tunnetummaksi.
Quote from: Nuivake on 04.08.2012, 20:24:03
Jos kaupan kanssa on mies ja heittäytyy ystävälliseksi, oletan hänen olevan homo jolla "haku päällä". Jos kyseessä on nainen, oletan hänen käyttävän piriä tai vastaavaa. Pelkkä moi, hei tai päivää riittää kummaltakin. "Kiitos, ei muuta"
Täytyy varmaan muuttaa toimintatapoja ;) Kassana osaan sanoa vain sen verran, että läpän heittäminen ja ystävällisyys saa asiakkaatkin hymyilemään ja itsellä on huomattavasti mukavampaa. Tottakai tilannetajua pitää olla ja jokaiselle asiakkaalle pitää asiakaspalvelua muokata sopivaksi. Yhdelle asiakkaalle ei kassalla ole kovin paljoa aikaa tuhlattavaksi, joten ei ole aina helppoa. Joskus jäävaihde päälle ja jos edellinen asiakas on ollut vaikkapa nätti naisihminen, niin seuraavana jonossa oleva raksaduunari voi saada mielestään hintahtavaa palvelua.
En vaan voi ymmärtää miten mukavasta kassasta saadaan näin paljon juttua revittyä. Senhän pitäisi olla itsestään selvää, että asiakaspalvelija on mukava.
Nimbykylän smarketissa on kivannäköisiä pimuja kassoilla, ja ystävällisiäkin yleensä. Normaalisti kotkani hoitaa ostokset, mutta kerran kun kävin oli sellainen tapaus, etten toipunut siitä viikkoon. Niin oli ehana!
Köö-kaupassa taas on yksi niin hirveä +- 60v tantta, että takaan, te yrmeimmätkin netsit pelästyisitte.. :o
Quote from: Tiraspol on 04.08.2012, 23:57:53
Somalitaustainen jamppa voitti juuri 10 000m:llä olympiakultaa. Milloin suomen passia kantava somalialainen ostaa ekat piikkarit? :flowerhat:
Minusta somalit voisivat enemmän pelata jallkapalloa. Siinä voisi lahjakkuudella ja harjoittelulla päästä veikkausliigaan ja ehkä jopa myöhemmin ulkomaan kentille ja maajoukkueeseen, jos ovat tarpeeksi. Maailman huippua ei tarvitse olla, Suomen maajoukkueeseen pääsee vähemmällä.
Jalkapallomenestystähän Suomi tarvitsee.
Quote from: Tomi on 05.08.2012, 09:11:34
Jalkapallomenestystähän Suomi tarvitsee.
Suomi tarvitsee jalkapallomenestystä tasan yhtä paljon kuin somaleitaan.
Suomi tarvitsisi nimenomaan somalimenestystä ja sitähän me tulemme samaan roppakaupalla, ainakin Kouvolassa, kun moskeija keskustassa saa somalit hyvälle mielelle ja onhan heidän pakko sitten mennä töihinkin kustantaakseen moskeijan vuokran.
Suomi tarvitsee somaleita.
Linja-autot eivät kulje ilman somaleita.
Raitiovaunut eivät kulje ilman somaleita.
Junat eivät kulje ilman somaleita.
Laivat eivät kulje ilman somaleita.
Lentokoneet eivät lennä ilman somaleita.
Vientiteollisuus pysähtyy ilman somaleita.
Vilja mätänee pelloille ilman somaleita.
Huoltosuhde romahtaa ilman somaleita jne.
Tarvitaan lisäksi thaimaalaisia, muuten mustikanvarvut jäisivä kansallispuistoon.
Quote from: Tomi on 04.08.2012, 21:17:57
Quote from: Sunt Lacrimae on 04.08.2012, 20:16:14
Quote from: Dilat Laraht on 04.08.2012, 19:35:04
Itse en koskaan juuri kiinitä huomiota kassahenkilöiden olemukseen vaan valitsen sen kassan jossa on lyhin jono. (Yleensä joku vanhempi tai miespuolinen kassahenkilö silloin) Enkä toivo kassoilta muuta kuin hinnan lyömistä kassaan ja rahan ja tavaran käsittelyä neutraalin asiallis-ystävällisellä tyylillä. En minä sinne seurustelemaan mene.
Jep, samoin oletusarvoisesti. Lähikaupan tyyppien kanssa heitän jotkut läpät jos sattuu olemaan tuttu kassa kun käyn itse kyseisessä kaupassa useamman kerran viikossa mutta muuten en toivo mitään ylitsevuotavaa superseuramiestä sinne kassalle, ennemmin lyö hinnat, ottaa rahat ja antaa vaihtorahat mahdollisimman nopeasti. Tosin sekin ärsyttää, jos kassa on naama norsunvitulla ja puhuu korkeintaan epämääräistä muminaa.
Joillekin kassamyyjä on yksi harvoja sosiaalisia kontakteja. Silloin seurallinen kassamyyjä on heille hyvä asia.
Jotkut eivät jaksa odottaa koko vuotta kun jonossa aikaisemmin oleva mummo kertoo kassalle koko elämäntarinansa koska niillä joillain muilla voi olla parempaakin tekemistä.
Quote from: Marko M on 05.08.2012, 09:45:20
Suomi tarvitsee somaleita.
Linja-autot eivät kulje ilman somaleita.
Raitiovaunut eivät kulje ilman somaleita.
Junat eivät kulje ilman somaleita.
Laivat eivät kulje ilman somaleita.
Lentokoneet eivät lennä ilman somaleita.
Vientiteollisuus pysähtyy ilman somaleita.
Vilja mätänee pelloille ilman somaleita.
Huoltosuhde romahtaa ilman somaleita jne.
Hei voisitko nyt lopettaa ihan oikeasti tällaisen tyhjänpäiväisen höpöttämisen ja liioittelun, vaikka kyseessä olisikin sarkasmi; kyllä laivat kulkevat ilman somaleitakin!
Quote from: Haima on 05.08.2012, 16:21:12
kyllä laivat kulkevat ilman somaleitakin!
Mutta somali nuorukaiset sentään auttavat muuttamaan laivankursseja kohti rannikkoa afrikansarvessa. Olisi ihqua jos he tekisivät samaa vaikkapa Oolannissa
Quote from: Haima on 05.08.2012, 16:21:12
Quote from: Marko M on 05.08.2012, 09:45:20
Suomi tarvitsee somaleita.
Linja-autot eivät kulje ilman somaleita.
Raitiovaunut eivät kulje ilman somaleita.
Junat eivät kulje ilman somaleita.
Laivat eivät kulje ilman somaleita.
Lentokoneet eivät lennä ilman somaleita.
Vientiteollisuus pysähtyy ilman somaleita.
Vilja mätänee pelloille ilman somaleita.
Huoltosuhde romahtaa ilman somaleita jne.
Hei voisitko nyt lopettaa ihan oikeasti tällaisen tyhjänpäiväisen höpöttämisen ja liioittelun, vaikka kyseessä olisikin sarkasmi; kyllä laivat kulkevat ilman somaleitakin!
Mutta eivät kulje ilman filippiiniläisiä. 8)
Quote from: Sunt Lacrimae on 05.08.2012, 16:07:10
Quote from: Tomi on 04.08.2012, 21:17:57
Quote from: Sunt Lacrimae on 04.08.2012, 20:16:14
Quote from: Dilat Laraht on 04.08.2012, 19:35:04
Itse en koskaan juuri kiinitä huomiota kassahenkilöiden olemukseen vaan valitsen sen kassan jossa on lyhin jono. (Yleensä joku vanhempi tai miespuolinen kassahenkilö silloin) Enkä toivo kassoilta muuta kuin hinnan lyömistä kassaan ja rahan ja tavaran käsittelyä neutraalin asiallis-ystävällisellä tyylillä. En minä sinne seurustelemaan mene.
Jep, samoin oletusarvoisesti. Lähikaupan tyyppien kanssa heitän jotkut läpät jos sattuu olemaan tuttu kassa kun käyn itse kyseisessä kaupassa useamman kerran viikossa mutta muuten en toivo mitään ylitsevuotavaa superseuramiestä sinne kassalle, ennemmin lyö hinnat, ottaa rahat ja antaa vaihtorahat mahdollisimman nopeasti. Tosin sekin ärsyttää, jos kassa on naama norsunvitulla ja puhuu korkeintaan epämääräistä muminaa.
Joillekin kassamyyjä on yksi harvoja sosiaalisia kontakteja. Silloin seurallinen kassamyyjä on heille hyvä asia.
Jotkut eivät jaksa odottaa koko vuotta kun jonossa aikaisemmin oleva mummo kertoo kassalle koko elämäntarinansa koska niillä joillain muilla voi olla parempaakin tekemistä.
Jep. Sille on syynsä miksi pankitkin ovat siirtäneet asiointia nettiin ja automaateille. Ei pankinkaan toimintaan kuulu psykologina/pappina/kaverina oleminen seurankipeille mummoille ja mammoille.
Kaupoissakin on minulle ihan se ja sama onko se kassahenkilö naama norsunemättimellä vai ei, kunhan hoitaa hommansa asiallisesti ja nopeasti.
Missäs tämä Turtola on? Pellossa ainakin on yksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Turtola
Quote from: Emo on 05.08.2012, 16:34:37
Missäs tämä Turtola on? Pellossa ainakin on yksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Turtola
Joo pitäjähän siellä, mutta kyseinen kultamunan "työpaikka" on Mansessa.
Quote from: Emo on 05.08.2012, 16:34:37
Missäs tämä Turtola on? Pellossa ainakin on yksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Turtola
Tossa keskustasta Hervantaan mentäessä jää valtaväylän vasemmalle puolelle.
Quote from: KeiKei on 05.08.2012, 01:25:56
Täytyy varmaan muuttaa toimintatapoja ;) Kassana osaan sanoa vain sen verran, että läpän heittäminen ja ystävällisyys saa asiakkaatkin hymyilemään ja itsellä on huomattavasti mukavampaa. Tottakai tilannetajua pitää olla ja jokaiselle asiakkaalle pitää asiakaspalvelua muokata sopivaksi. Yhdelle asiakkaalle ei kassalla ole kovin paljoa aikaa tuhlattavaksi, joten ei ole aina helppoa. Joskus jäävaihde päälle ja jos edellinen asiakas on ollut vaikkapa nätti naisihminen, niin seuraavana jonossa oleva raksaduunari voi saada mielestään hintahtavaa palvelua.
En vaan voi ymmärtää miten mukavasta kassasta saadaan näin paljon juttua revittyä. Senhän pitäisi olla itsestään selvää, että asiakaspalvelija on mukava.
Aika hyvin kirjoitettu, sanoisinpa erittäinkin hyvin!
Yleensä, lähes aina, saan kassalla ystävällistä ja hyvää ripeää palvelua. Mun kohdalle osuu vaan jostain syystä lähes aina se kassahenkilön vaihto vauhdissa tai vähintään kuittinauhan vaihto ;)
Kerran jouluruuhkassa adventtisohjossa rämmittyäni menin Prismaan ruokaostoksille, ja kauppa oli luonnollisesti täynnä kuin nuijalla lyöty. Ja tunnetusti pitkä vieterini oli vedetty suoraksi. Kassalla oli nuori opiskelija(?)tyttö, ja jostain syystä mieleni mustat padot avautuivat lähes selälleen. Tyttö hoiti hommansa ilmenkään värähtämättä, vaikka sikamainen asiakas antoi tulla paskaa niskaan, aiheetta. Kun maksoin ja sain kuitin, tyttö katsoi silmiin ja toivotti rauhallisella äänellä hauskaa Joulunaikaa. Silloin vit... muumitti monta päivää sikamainen käytökseni, ja päätin, että en ikinä enää avaudu ilman riittävän isoa syytä. Tuo nuori nainen osasi hommansa täydellisesti.
Kun tuota Jamajamaa taas hehkutetaan, niin pitääpä aloittaa taas kassahenkilöiden kehuminen. "Ilo asioida suomalaisen kassahenkilön kanssa!"
Quote from: kekkeruusi on 05.08.2012, 16:30:32
Quote from: Sunt Lacrimae on 05.08.2012, 16:07:10
Quote from: Tomi on 04.08.2012, 21:17:57
Quote from: Sunt Lacrimae on 04.08.2012, 20:16:14
Quote from: Dilat Laraht on 04.08.2012, 19:35:04
Itse en koskaan juuri kiinitä huomiota kassahenkilöiden olemukseen vaan valitsen sen kassan jossa on lyhin jono. (Yleensä joku vanhempi tai miespuolinen kassahenkilö silloin) Enkä toivo kassoilta muuta kuin hinnan lyömistä kassaan ja rahan ja tavaran käsittelyä neutraalin asiallis-ystävällisellä tyylillä. En minä sinne seurustelemaan mene.
Jep, samoin oletusarvoisesti. Lähikaupan tyyppien kanssa heitän jotkut läpät jos sattuu olemaan tuttu kassa kun käyn itse kyseisessä kaupassa useamman kerran viikossa mutta muuten en toivo mitään ylitsevuotavaa superseuramiestä sinne kassalle, ennemmin lyö hinnat, ottaa rahat ja antaa vaihtorahat mahdollisimman nopeasti. Tosin sekin ärsyttää, jos kassa on naama norsunvitulla ja puhuu korkeintaan epämääräistä muminaa.
Joillekin kassamyyjä on yksi harvoja sosiaalisia kontakteja. Silloin seurallinen kassamyyjä on heille hyvä asia.
Jotkut eivät jaksa odottaa koko vuotta kun jonossa aikaisemmin oleva mummo kertoo kassalle koko elämäntarinansa koska niillä joillain muilla voi olla parempaakin tekemistä.
Jep. Sille on syynsä miksi pankitkin ovat siirtäneet asiointia nettiin ja automaateille. Ei pankinkaan toimintaan kuulu psykologina/pappina/kaverina oleminen seurankipeille mummoille ja mammoille.
Kaupoissakin on minulle ihan se ja sama onko se kassahenkilö naama norsunemättimellä vai ei, kunhan hoitaa hommansa asiallisesti ja nopeasti.
Siksihän kyseessä onkin hidas kassa. Siellä takana olijat ovat sellaisia, jotka haluavat jonottaa. Sitten on tavalliset kassat, niille, jotka eivät halua jutella kassamyyjien kanssa. Hiljaisina aikoina on myös pikakassa, jos on vain vähän ostoksia.
Quote from: Tomi on 05.08.2012, 20:02:29

Pankit ovat vieneet toimintojaan nettiin, koska se on kustannustehokasta. Sillä tuskin on paljoa tekemistä sen kanssa, että Pispalan mummo odotuttaa pankin tiskillä ja jono seisoo. HOK Elanto ja Tradeka vetävät päivittäistavarakaupasta sellaiset massit, että luulisi olevan varaa palkata muutama työntekijä lisää tekemään henkisesti rasittavaa työtä kymmenen euron tuntipalkalla.
Minusta on hienoa, että on olemassa vanhoja, hitaita ja päästään vajaita ihmisiä. Heidän jatkuva tiellä oleminen muistuttaa siitä, että tässä elämässä ei ole kiire kellään. Jos kassajonossa tulee jokin hengenhätä niin herra, rouva tai neiti on hyvä, jättää ostoksensa siihen ja lähtee pois.
On myös hauskaa kun kassamyyjissä näkee kaikenlaisia persoonallisuuksia. Ikävimpiä ovat ne, jotka eivät osaa edes peruskohteliaisuuksia sanoa. Saatan itse usein heittää jonkin pienen ostoksiin liittyvän vitsin myyjälle. Toki teen sen niin, että en jää jaarittelemaan. Jos kuitenkin edessä on joku hidas mummo, joka on juttelutuulella niin en vedä pulttia vaan annan jutella. Odotan itse kauhulla omaa vanhuuttani: mitä jos se on tyhjä, kylmä, köyhä ja yksinäinen vanhuus, jota ei piristä edes ihmisten seura kun kassatoiminnot on automatisoitu? Niinpä en halua sitä myöskään edessäolevalle. Koska tässä elämässä kaikki on mahdollista voi se mummo saada siitä juttuhetkestä jonkin ajatuslangan kiinni. Hilja 85-v menee kotiin, kirjautuu Hommaan ja kostaa iänikuisen mummoille muumeilun täyttämällä Peräkammarin neulonta-, kaunari-, ja kampanisuketjuilla.
Mihin teillä ihmisillä on muuten niin älytön kiire? Hautaanko? Ei huolta, sinne pääsee kyllä vaikka ei haluaisi.
Quote from: Sanna Onkamo on 05.08.2012, 21:39:39
Odotan itse kauhulla omaa vanhuuttani: mitä jos se on tyhjä, kylmä, köyhä ja yksinäinen vanhuus, jota ei piristä edes ihmisten seura kun kassatoiminnot on automatisoitu?
Hankkisit perheen, lapsia, ja he hankkivat lapsia, jotka hankkivat lapsia... Kaikkiin heihin hyvät välit, ja se palkitaan sitten, kun olet vanha ja raihnainen. Mietipä sitä!
Quote from: JoKaGO on 05.08.2012, 22:03:20
Quote from: Sanna Onkamo on 05.08.2012, 21:39:39
Odotan itse kauhulla omaa vanhuuttani: mitä jos se on tyhjä, kylmä, köyhä ja yksinäinen vanhuus, jota ei piristä edes ihmisten seura kun kassatoiminnot on automatisoitu?
Hankkisit perheen, lapsia, ja he hankkivat lapsia, jotka hankkivat lapsia... Kaikkiin heihin hyvät välit, ja se palkitaan sitten, kun olet vanha ja raihnainen. Mietipä sitä!
No noita palkittujahan ovat hoito- ja vanhainkodit täynnä paskat vaipoissa. Mietipä sitä!
Quote from: Sanna Onkamo on 05.08.2012, 21:39:39
Pankit ovat vieneet toimintojaan nettiin, koska se on kustannustehokasta.
Ei se mummojen kanssa jaarittelu ole kovin kustannustehokasta. Mitä vähemmän niitä seurankipeitä siinä tiskillä norkoilee, sitä vähemmän niitä asiakaspalvelijoita siinä tiskillä tarvitaan. Ei se edelleenkään ole pankin palveluvalikoimissa jaaritella niitä näitä joidenkin kanssa.
Quote from: Sanna Onkamo on 05.08.2012, 21:39:39
Sillä tuskin on paljoa tekemistä sen kanssa, että Pispalan mummo odotuttaa pankin tiskillä ja jono seisoo.
Ei se Pispalan mummo siellä enää odotuta, asiat hoidetaan ja numero vaihtuu taulussa.
Quote from: Sanna Onkamo on 05.08.2012, 21:39:39
HOK Elanto ja Tradeka vetävät päivittäistavarakaupasta sellaiset massit, että luulisi olevan varaa palkata muutama työntekijä lisää tekemään henkisesti rasittavaa työtä kymmenen euron tuntipalkalla.
Toki. Heti kun siitä palvelusta voidaan veloittaa asiakkaalta. Turhat jonot rasittavat asiakkaita ja asiakkaat tuovat rahaa taloon. Kauppias ei halua asiakkaiden rasittuvan, koska muuten he etsivät toisen paikan ostoksilleen. Sitten kaupassa on vain ne seurankipeät jaarittelijat, jotka eivät varmasti ostoksillaan pidä markettia toiminnassa.
Quote from: Sanna Onkamo on 05.08.2012, 21:39:39
Odotan itse kauhulla omaa vanhuuttani: mitä jos se on tyhjä, kylmä, köyhä ja yksinäinen vanhuus, jota ei piristä edes ihmisten seura kun kassatoiminnot on automatisoitu? Niinpä en halua sitä myöskään edessäolevalle. Koska tässä elämässä kaikki on mahdollista voi se mummo saada siitä juttuhetkestä jonkin ajatuslangan kiinni. Hilja 85-v menee kotiin, kirjautuu Hommaan ja kostaa iänikuisen mummoille muumeilun täyttämällä Peräkammarin neulonta-, kaunari-, ja kampanisuketjuilla.
Mitäs jos sitä seuraa etsisi jostain muualta kuin kaupan kassalta? Edelleen, se ei ole kaupan tarjoama palvelu jauhaa sontaa työntekijöiden kanssa toisia asiakkaita häiriten.
Quote from: Sanna Onkamo on 05.08.2012, 21:39:39
Mihin teillä ihmisillä on muuten niin älytön kiire? Hautaanko? Ei huolta, sinne pääsee kyllä vaikka ei haluaisi.
En minä mene kauppaan aikaani viettämään, vaan ostoksille. Aikaa vietetään rauhassa ihan muissa paikoissa ja olosuhteissa.
Quote from: Sanna Onkamo on 05.08.2012, 21:39:39
Odotan itse kauhulla omaa vanhuuttani: mitä jos se on tyhjä, kylmä, köyhä ja yksinäinen vanhuus, jota ei piristä edes ihmisten seura kun kassatoiminnot on automatisoitu?
Odota nyt edes kolmekymppiseksi, joudat sitten vielä murehtimaan vanhenemista ihan tarpeeksi.
Mummot eivät sinänsä ole sen pahempi kassan tukko kuin muutkaan, paitsi kun ovat varmoja että ovat antaneet kassalle satasen eivätkä kymppiä ja vaativat vaihtorahoje sen mukaan. Sählääjiä aina on jos jonkinlaisia, huono tuuri jos osuu eteen mutta aina voi yrittää ennakoida. Nykyisin ärsyttää tupakkapelleily. Keskittäisivät marketeissa tupakan myynnin yhteen pisteeseen.
http://www.hervannansanomat.fi/jama-jama-tyoskentelee-nykyaan-hervannan-duossa/
"Jama Jama työskentelee nykyään Hervannan Duossa.
– Hervanta on ollut iloinen yllätys! Jama kertoo.
– Olin kuullut Hervannasta negatiivisia asioita, mutta täällä olikin aivan erilaista. Hervannalla on ihan suotta huono maine. Täällä osataan suhtautua ihmisiin ystävällisesti ja ennakkoluulottomasti.
Jaman mukaan Hervanta erottuu edukseen myös asiakaspalvelun kulttuurissa.
– Minulle on täällä monta haastajaa!"
Lukeeko tuolla rivien välissä jotain mikä olisi ollut helposti sanottavasti yhdellä sanalla. Rikastus.
QuoteJama Jama lähtee Tampereelta – "Halusin elämääni jotain uutta"
Tampereen Turtolan Citymarketin kassalta julkisuuteen 2000-luvun lopulla ponnahtanut Jama Jama muuttaa pois Tampereelta.
Entinen kassatyöntekijä ja myöhempien aikojen monitoimimies lähtee pääkaupunkiseudulle tekemään töitä lasten ja nuorten parissa koulunkäyntiavustajana. Tuleva koti löytyy suurella todennäköisyydellä Helsingistä. Ensimmäisenä etappina muuttotavaroille on Espoo.
– Työskentelin Vuoreksen koulussa lasten ja nuorten kanssa, ja viihdyin siinä työssä kyllä todella hyvin. Oppilaille voi olla pettymys, kun koulut alkavat mutta minä en ole enää töissä. En halunnut kertoa asiasta ennen kesäloman alkua, jotta he voisivat lähteä vapaalle hyvillä mielin. Koulun oppilaista ja henkilökunnasta jää erittäin hyvät muistot, Jama Jama perustelee.
Tampereesta Jama Jamalle jää kaiken kaikkiaan moniakin hyviä muistoja.
Ajattelen, että kokemukset ovat minun omaisuuttani, ne eivät lähde pois. Ehdin olla täällä 13 vuotta ja kokea kaikenlaista. On joskus mahdollisesti hieno sanoa omille lapsille, että olin mukana tekemässä päätöksiä ratikasta sekä kansiareenahankkeesta, ne ovat sellaisia jotka tulevat täällä pysymään, kertoo Tampereen kunnallispolitiikassa Vihreiden listoilta mukana ollut Jama Jama.
Loput linkistä: Tamperelainen (https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/788749-jama-jama-lahtee-tampereelta-halusin-elamaani-jotain-uutta?fbclid=IwAR0aC-LApAAb3Foo2Lzfl5A5MjVSzqzM3UvxHuqKzqsFCYZheSC6I4MvkPI)
Facebookissa uutista koskeva linkitys (https://www.facebook.com/tamperelainen.fi/posts/2501828999860287)
Facebookin kommenteissa ei ole kovin imartelevia mielipiteitä, ehkä kaiken hehkutuksen alla on jotain muutakin...
QuoteVai että ei viittiny kertoo lapsille lähdöstänsä ennen kesälomaa, ettei niille tulis paha mieli? Kyllä meillä työpaikalla tuli ainakin kaikkee muuta kun paha mieli, kun kuultiin tän henkilön vaihtavan työpaikkaa
QuoteHyvä kun lähtee! Baarien ovilla sitä ei ainakaan kukaan kaipaa.
QuoteVelkansa vois käydä makselees Tampereella ennen lähtöään sekä vuokra -asumis kusetuksesta aiheutuneet kulut maksaa hänelle joka tämän takia joutui kärsimään!!
Jään ootteleen paskamyrsyä
Ei siint kyl taida löytyy miestä hoitamaan noita asioita, eikä kyllä taida löytyy häneltä massiikaa niin et pystyis asiat hoitaan ( en tiedä ...mut pohdin) ... vaik hänen omia sanojaan lainatakseen..." Jama Jama muistaa ja hoitaa velat "
Olis kyllä niin paljon sanottavaa tosta tyypistä näin entisenä työ"kaverina", mutta parempi varmaan jättää väliin
Jatkoa "crash and burn" ketjuun, otaksun, tämä rakastettu huippuosaaja?
QuoteUlkomaalaistaustainen SDP:n kuntavaaliehdokas huijasi Kelalta yli 5 000 euron edestä tukia, tuomittiin petoksesta – valittu aiemmin vuoden positiivisimmaksi tamperelaiseksi
Leppoisaksi muslimiksi itseään kuvaileva, Somaliasta Suomeen muuttanut kuntapoliitikko toimii tällä hetkellä Tampereen vihreiden varavaltuutettuna, mutta on äskettäin loikannut demareihin. Sosiaalisessa mediassa mies mainostaa edelleen olevansa ehdolla kuntavaaleissa.
SDP:n kuntavaaliehdokas on tuomittu 1 900 euron sakkoihin petoksesta. Tampereen käräjäoikeus on antanut tuomion alkuviikosta. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Syyttäjän mukaan kuntavaaliehdokas on erehdyttänyt Kansaneläkelaitosta oikeudestaan saada työmarkkinatukea ja asumistukea siten, että hän jätti ilmoittamatta Kelalle työssäolojaan ja ansiotulojaan laiminlyöden näin ilmoitusvelvollisuutensa.
Syyttäjä katsoi, että vuosina 2018-2019 erehdyttämällä ja erehdystä ylläpitämällä kuntavaaliehdokas sai Kelan maksamaan hänelle perusteettomasti työmarkkinatukea yhteensä 3 081 euroa ja asumistukea yhteensä 2 312 euroa. Kelalle aiheutui menettelystä 5 393 euron taloudellinen vahinko.
Positiivisella asenteella ihmiset hyvälle tuulelle
Petostuomion saanut mies kotoisin Somaliasta ja tullut Suomeen pakolaisena. Hän kertoo olevansa "leppoisa muslimi".
Mies on samalla eri yhteyksistä tuttu julkisuudesta. Takavuosina hänet on esimerkiksi valittu vuoden positiivisimmaksi tamperelaiseksi. Palkinnon perustelujen mukaan palkittu on aurinkoinen, iloinen ja palvelualtis persoona, joka saa työssään poikkeuksellisen positiivisella asenteella ihmiset hyvälle tuulelle. Palkintoraadin mukaan palkittu ymmärtää myös pienten tekojen merkityksen.
(...)
https://www.suomenuutiset.fi/ulkomaalaistaustainen-sdpn-kuntavaaliehdokas-huijasi-kelalta-yli-5-000-euron-edesta-tukia-tuomittiin-petoksesta-valittu-aiemmin-vuoden-positiivisimmaksi-tamperelaiseksi/
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=32180
Ehkä jatkot mielummin tänne:
SDP:n mamurikolliset ja rikosepäillyt - kerää koko sarja! (https://hommaforum.org/index.php/topic,128484.0.html)
tai tänne:
Median mokutoteemien eeppinen crash and burn-ketju (https://hommaforum.org/index.php?topic=124098.0)
Quote from: MW on 12.08.2019, 22:20:32
Jatkoa "crash and burn" ketjuun, otaksun, tämä rakastettu huippuosaaja?
"takalaiton" olikin jo hoitanut homman, ehdottomasti paikka crash and burn - ketjuun
tämäkin positiivari kaikenmaailman murhaajien ja raiskaajien lisäksi iloa tuomaan :D
BTW ketjusta muodostuu oikeasti eeppinen jos me kaikki muistamme nämä tapaukset sinne laittaa :)
Ei ole kauniimpaa iloa kuin vahingonilo.
Taas kerran toiseustoteemi naurettiin ulos kentältä.
Ja mahtaakohan kelalla olla arkistot tällaisista narahtaneista?
Meinaan, että pääseekö jantteri uudelleen samanlaisiin otsikoihin? Ei tiikeri täplistään pääse vaikka voissa paistaisi. Ainakin yrittää.
Ja politiikka... Edes SDP tai Vihreät eivät ole niin tyhmiä... Jaa...
No, viimeistään vasemmiston liitossa nähdään, sinne se muukin sakka laskeutuu.