Esimerkki 1. Monikulttuurinen kahvimylly Norjasta (Luston metsämuseo 2017)
"MONIKULTTUURISET ESINEET. ... joitakin uutuuksia metsäsuomalaiset omaksuivat uusilla asuinalueillaan, kuten kahvimyllyn"
Esimerkki 2. Suomalaisuutta ei ole olemassa (Turun taidemuseo 2016)
"Kultakauden taitelijapolvi muovasi jylhästä ja villistä luonnosta uutta kansallismaisemaamme ja kansanluonteemme symbolia .... Toisaalta voidaan kysyä, onko tällaista selkeästi rajattua ja yhtenäistä suomalaisuutta olemassa vai onko kyse ennen kaikkea sopimuksenvaraisesta, rakennetusta identiteetistä."
Voi V niinkuin Ketutus...
Museokin alkaa mokuttamaan.
"Joka hallitsee historiaa, hallitsee tulevaisuutta."
Quote from: Shemeikka on 19.05.2019, 15:42:33
Voi V niinkuin Ketutus...
Museokin alkaa mokuttamaan.
"Joka hallitsee historiaa, hallitsee tulevaisuutta."
Eiköhän virhevasemmistolainen yliopistoväki ole jo parasta aikaa kirjoittamassa uusiksi Suomen historiaa tai jopa kokonaan mitätöimässä sitä.
Kouvolan museossa perusteltiin mokujen tänne tuloa sillä että suomalaisia on mennyt ruotsiin ja amerikkaan. Olikohan niillä samat aikeet kun näillä tänne tunkevilla muslimeilla.
Jotta historiaa voidaan kirjoittaa uusiksi, niin vanhat Eloveena- ja maitomainokset tulee kuvata uudelleen monikulttuurisessa hengessä.
No, Hitler ainakin tulee aina pysymään valkoisena joka ainoassa elokuvassa ja telkkarisarjassa. :P
Quote from: Shemeikka on 19.05.2019, 16:36:15
No, Hitler ainakin tulee aina pysymään valkoisena joka ainoassa elokuvassa ja telkkarisarjassa. :P
Olihan musta Mannerheimkin. Jospa joku tekisi elokuvan Mannerheimin 75v päiviltä. Vieraita tuli ihan Saksasta asti joten jos Mannerheim oli musta niin kai se viiksekäs vieraskin sieltä Saksanmaalta oli musta.
Quote from: Sigmoid on 19.05.2019, 16:19:08
En kyllä ymmärrä sitä vimmaa, jolla vihervasemmistolaiset ovat repimässä suomalaisten juuria ylös maasta. Ilmeisesti EU:ssa ei saisi olla mitään identiteettiä (ainakaan valkolaisilla).
Quote from: Jorma Teräsrautela on 19.05.2019, 15:27:27
Esimerkki 2. Suomalaisuutta ei ole olemassa (Turun taidemuseo 2016)
"Kultakauden taitelijapolvi muovasi jylhästä ja villistä luonnosta uutta kansallismaisemaamme ja kansanluonteemme symbolia .... Toisaalta voidaan kysyä, onko tällaista selkeästi rajattua ja yhtenäistä suomalaisuutta olemassa vai onko kyse ennen kaikkea sopimuksenvaraisesta, rakennetusta identiteetistä."
Tyypillistä semanttista jekkuilua. Kansallistietoisuus syntyi. Eihän Euroopan autokratiset valtakunnat halunneet ihmisten ymmärtävän paikkaansa maailmassa. Heille paras mahdollinen ihminen oli samanlainen kuin EU:llekin, eli kosmopoliittinen, juureton ja valmis kumartamaan vierasta kieltä puhuvan hallitsijan edessä. Ok, eihän 1600-luvun suomalaiset käsittäneet suomalaisuutta samalla tavalla kuin me, mutta ei se kansallisaate tyhjästä ponnistanut. Aina meillä on ollut paljon enemmän yhteistä kuin erilaista.
Neuvostoliitto pyrki aikanaan samaan; mitätöimään valloittamiensa ns. neuvostokansojen historian, identiteetin ja jopa kielen ja sulauttamaan ne yhteen venäjänkieliseen valtakuntaan. Sitä nimitettiin kansainvälisyyskasvatukseksi. Tuo kansainvälisyys tarkoitti tietenkin vain N-liiton valloittamia kansoja, eikä suinkaan länsimaisia markkinatalousmaita. Nykyviher-Suomessa taas puhuttaessa kansainvälisyydestä tarkoitetaan lähinnä MENA-maiden kansoja, jotka puolestaan ovat valloittamassa Euroopan maita.
Quote from: Shemeikka on 19.05.2019, 16:36:15
No, Hitler ainakin tulee aina pysymään valkoisena joka ainoassa elokuvassa ja telkkarisarjassa. :P
Älä ole niin varma. Juuri kun luulet, että pohja on saavutettu, joku tekee uuden ennätyksen.
Quote from: Lahti-Saloranta on 19.05.2019, 16:43:52
Quote from: Shemeikka on 19.05.2019, 16:36:15
No, Hitler ainakin tulee aina pysymään valkoisena joka ainoassa elokuvassa ja telkkarisarjassa. :P
Olihan musta Mannerheimkin. Jospa joku tekisi elokuvan Mannerheimin 75v päiviltä. Vieraita tuli ihan Saksasta asti joten jos Mannerheim oli musta niin kai se viiksekäs vieraskin sieltä Saksanmaalta oli musta.
Tuskin. Hitler on maailman Äärimmäisen Paha Mies; Stalin, Mao, Tshingis Khan, yms monimurhaajien fanitus on ok mutta pienikin viittaus Hitleriin ei.
Hitlerin esittämistä neekerinä ei ikinä tulla hyväksymään.
Helsingin Kaupunginmuseossa on oli noin vuosi sitten, ylimmässä kerroksessa, vaihtuva näyttely, jonka aiheena oli "seksuaaliset oikeudet". En onnistunut ymmärtämään koko näyttelyn pointtia ollenkaan, vaikka kovasti yritin.
Mutta kun hissistä tuli ulos, jättinäytöltä iski silmien eteen näkymä, jossa sellaiset kaikkein erikoisimman näköiset suomalaiset tyypit, naama täynnä mopon osia, miehiä ja naisia, oli jonossa, jossa edellinen suuteli kielisuudelmia seuraavan kanssa. Tätä jatkonuoleskelua näytettiin lähietäisyydellä. Ideana oli kertoa katsojille, että AIDS/HIV ei tartu kielisuutelusta.
Nähtyä ei valitettavasti saa näkemättömäksi. :P
Tätä kaikkea näytettiin myös pikkulapsille, joita tuli näyttelyyn vanhempiensa kanssa. Silloin ajattelin :facepalm: :facepalm: :facepalm:.
Kuuluuko Helsingin Kaupunginmuseon ydintehtäviin kertoa, että AIDS/HIV ei tartu kielisuutelusta? Ei helvetissä!
Quote from: ismolento on 19.05.2019, 15:56:35
Quote from: Shemeikka on 19.05.2019, 15:42:33
Voi V niinkuin Ketutus...
Museokin alkaa mokuttamaan.
"Joka hallitsee historiaa, hallitsee tulevaisuutta."
Eiköhän virhevasemmistolainen yliopistoväki ole jo parasta aikaa kirjoittamassa uusiksi Suomen historiaa tai jopa kokonaan mitätöimässä sitä.
Suomessa on historiaa kirjoitettu uudestaan kiihtyvällä tahdilla jo 1960-luvulta lähtien. Ja ulkomaisia teoksia on julkaistu jo 1970-luvulla mistä jätettiin pois mm. Stalinin ja Maon järjestelmien 100 000 000 kuolemaa. Ja jo 20 vuotta sitten Hesari on uutterasti mainostanut "tutkimuksia" joiden mukaan Suomi suurin piirtein perusti Auschwitzin ja aiheutti neekeriorjuuden.
Ehläpä mädätys museoalalla alkoi silloin, kun museot alkoivat irtautumaan fyysisistä esineisiin keskittyvästä toiminannasta. Suomalaisten museoiden halu kertoa "historiatarinoita", keskittyä esittämään tulkintoja historian ilmiöistä ja tuoda niitä nykypäivään joidenkin silmälasien läpi on korvannut perinteisen esinelähtöisen "pölyisen" museotyön. Samalla esinetuntemuksen keskimääräinen taso on laskenut, esinetutkimus on lähes unohdettu ja näin on käännetty selkä "aineellisen kulttuuriperinnön" ytimelle.
Jos ei edes haluta yrittää ymmärtää muinoin valmistettua rompetta museoissa tai niiden ulkopuolella tai jos ei edes haluta tietää, mitä muinoin valmistettua rompetta ylipäätään on olemassa, ajaudutaan luonnolisesti fantasiamaailmaan ja fantasiamaailman historiakäsityksiin, joita sitten markkinoidaan suurelle yleisölle jonkin muodikkaan -ismin nimissä.
Ehkäoä nykyista suomalaisten museoiden tilaa kuvastaa omalta osaltaan varsin osuvasti se, että jotkut museoalan henkilöt, jotka vielä arvostavat esineitä, saavat vasta eläkepäivillään julkaistua laadukasta esinehistoriallista perustutkimusta, joka pysyy irti valitettavasti varsin muodikkaan villeistä "museologisista" tulkinnoista.
http://www.artefacta.fi/uutiset/arvioarkisto/arvio_viipurin_hopeat.694.news
Quote from: kelloseppä on 20.05.2019, 10:10:27
Ehläpä mädätys museoalalla alkoi silloin, kun museot alkoivat irtautumaan fyysisistä esineisiin keskittyvästä toiminannasta. Suomalaisten museoiden halu kertoa "historiatarinoita", keskittyä esittämään tulkintoja historian ilmiöistä ja tuoda niitä nykypäivään joidenkin silmälasien läpi on korvannut perinteisen esinelähtöisen "pölyisen" museotyön.
Lopputuloksena on sitten "monikulttuurinen kahvipannu" ja muut hirvitykset.
Quote from: Sigmoid on 19.05.2019, 16:19:08
En kyllä ymmärrä sitä vimmaa, jolla vihervasemmistolaiset ovat repimässä suomalaisten juuria ylös maasta. Ilmeisesti EU:ssa ei saisi olla mitään identiteettiä (ainakaan valkolaisilla).
Quote from: Jorma Teräsrautela on 19.05.2019, 15:27:27
Toisaalta voidaan kysyä, onko tällaista selkeästi rajattua ja yhtenäistä suomalaisuutta olemassa vai onko kyse ennen kaikkea sopimuksenvaraisesta, rakennetusta identiteetistä."
Tyypillistä semanttista jekkuilua. Kansallistietoisuus syntyi. Eihän Euroopan autokratiset valtakunnat halunneet ihmisten ymmärtävän paikkaansa maailmassa. Heille paras mahdollinen ihminen oli samanlainen kuin EU:llekin, eli kosmopoliittinen, juureton ja valmis kumartamaan vierasta kieltä puhuvan hallitsijan edessä.
Yksi teoriahan on sellainen, että ennen kuin ihmiset hyväksyvät "eurooppalaisen" identiteetin, ja sitä myötä liittovaltion, pitää mitätöidä ja häivyttää kansalliset identiteetit. Tätä teoriaa vasten on mielenkiintoista seurata mitä suomalaisissa ja eurooppalaisissa kulttuuri- ja muissa instituutioissa puuhastellaan ja kirjoitellaan.
Tuo on hyvä pointti, että jos kansallinen/alueellinen identiteetti ei ole vahva, on aina helpompaa saada hyväksyntä ulkomaiselle hallitsijalle.
Jos suomalaisuutta ei ole, ei ole myös muita kulttuureita eli maahanmuutto ei lisää monikulttuurisuutta ja voidaan lopettaa tarpeettomana.
Nykyään historian tutkimista dominoi ns. kriittinen suhtautuminen historiaan, mikä juuri sanansa mukaisesti tarkoittaa kyseenalaistavaa suhtautumista historiallisiin lähteisiin joita pidetään faktoina. Kohtuullisissa määrin tätä tarvitaan, mutta kriittisyys kriittisyyden vuoksi tuottaa näitä hörhöilyitä. Henkilöllä pitää olla todella monipuolinen tietämys ennen kun hän voi olla vakuuttavasti kriittinen, ja se vaihe skipataan nykyään.
Quote from: Jorma Teräsrautela on 19.05.2019, 15:27:27
...
Esimerkki 2. Suomalaisuutta ei ole olemassa (Turun taidemuseo 2016)
...
[
Muinais-DNA-tutkija David Reich totesi suomalaisten olevan yksi harvoista pullonkaulaväestöistä. Termi tarkoittaa, että koko väestöpohja on syntynyt muutamista yksilöistä ja 1000-2000 vuoden aikana sekoittunut hyvin vähän muun geeniperimän kanssa.
Eli suomalaisuus on varsin vahva käsite genetiikan näkökulmasta.
Quote from: Lalli IsoTalo on 19.05.2019, 17:38:34
Tätä jatkonuoleskelua näytettiin lähietäisyydellä. Ideana oli kertoa katsojille, että AIDS/HIV ei tartu kielisuutelusta.
Jos suussa on haava eli verenvuotoa esimerkiksi ientulehduksen tai tehdyn hammaslääketieteellisen toimenpiteen vuoksi, niin totta mooses se tartuntavaara on olemassa.
Quote from: sancai on 20.05.2019, 19:34:21
Jos suomalaisuutta ei ole, ei ole myös muita kulttuureita eli maahanmuutto ei lisää monikulttuurisuutta ja voidaan lopettaa tarpeettomana.
Nykyään historian tutkimista dominoi ns. kriittinen suhtautuminen historiaan, mikä juuri sanansa mukaisesti tarkoittaa kyseenalaistavaa suhtautumista historiallisiin lähteisiin joita pidetään faktoina. Kohtuullisissa määrin tätä tarvitaan, mutta kriittisyys kriittisyyden vuoksi tuottaa näitä hörhöilyitä. Henkilöllä pitää olla todella monipuolinen tietämys ennen kun hän voi olla vakuuttavasti kriittinen, ja se vaihe skipataan nykyään.
Oikeastaan kysymys on postmodernista tai jälkiposmodernista historiankäsityksestä, joka suhtautuu "kriittisesti", so. kielteisesti, valistukseen, sen tavoitteisiin, tuloksiin ja kaikkeen muuhunkin, mitä länsimaissa on pidetty arvossa. Tämä koskee tietenkin myös dokumentoitua historiaa, joka näiden mielestä voidaan korvata millaisilla "kertomuksilla" tahansa vaikka ilman dokumentteja.
Quote from: Jorma M. on 19.05.2019, 18:16:58
Suomessa on historiaa kirjoitettu uudestaan kiihtyvällä tahdilla jo 1960-luvulta lähtien. Ja ulkomaisia teoksia on julkaistu jo 1970-luvulla mistä jätettiin pois mm. Stalinin ja Maon järjestelmien 100 000 000 kuolemaa. Ja jo 20 vuotta sitten Hesari on uutterasti mainostanut "tutkimuksia" joiden mukaan Suomi suurin piirtein perusti Auschwitzin ja aiheutti neekeriorjuuden.
Keskitysleiri teollisena laitoksena, missä energia otetaan nälkään näännytettävien vankien ruumiista, on suomalainen keksintö. Naftali Frenkel on luultavasti vaikutusvaltaisin suomalainen ikinä.
QuoteNaftali Aronovitš Frenkel (ven. Нафталий Аронович Френкель, 1883 Konstantinopoli – 1960 Moskova) neuvostokansalainen, joka oli alun perin turkinjuutalainen, joka vaikutti useiden suurten, Gulag-järjestelmään kuuluneiden orjatyöleirien johdossa, ensin Solovetskin saarilla, sitten Vienanmeren-Itämeren kanavan rakennustyömaalla ja edelleen Baikalin-Amurin rautatien rakennustyömailla.
...
Frenkelin vuonna 1933 tavanneen Arvo "Poika" Tuomisen mukaan hän olisi kuulunut suomenruotsalaisen Frenckell-sukuun ja puhui ruotsia.
https://en.wikipedia.org/wiki/Naftaly_Frenkel
Mitä tulee orjalaivojen tervaan niin se heppavainaa on jo ruoskittu. :P
Quote from: Jorma M. on 19.05.2019, 18:16:58
Suomessa on historiaa kirjoitettu uudestaan kiihtyvällä tahdilla jo 1960-luvulta lähtien. Ja ulkomaisia teoksia on julkaistu jo 1970-luvulla mistä jätettiin pois mm. Stalinin ja Maon järjestelmien 100 000 000 kuolemaa. Ja jo 20 vuotta sitten Hesari on uutterasti mainostanut "tutkimuksia" joiden mukaan Suomi suurin piirtein perusti Auschwitzin ja aiheutti neekeriorjuuden.
Suomen historiaa alettiin väärentämään sinä päivänä kun mokuttaja kristityt saapuvat tänne. On suoranainen ihme että että edes Kalevalaa saatiin säästettyä. Se mistä itse olet huolestunut on kusen luikaus verrattuna suomen satojen vuosien traditioihin jotka kristityt ovat tehokkaasti tuhonneet.
Kansallismuseossa viime vuonna esillä olleessa Suomen lähihistorian näyttelyssä jatkosota kuitattiin käytännössä valokuvalla, jossa suomalaissotilaat poseerasivat kaatuneen venäläisen kanssa. Tähän liittyi luonnollisesti paheksuva teksti. Siinäpä se, sankarillinen selviytymistaistelu vedettynä vessasta alas.
Quote from: Don Nachos on 21.05.2019, 09:38:28
Quote from: Jorma M. on 19.05.2019, 18:16:58
Suomessa on historiaa kirjoitettu uudestaan kiihtyvällä tahdilla jo 1960-luvulta lähtien. Ja ulkomaisia teoksia on julkaistu jo 1970-luvulla mistä jätettiin pois mm. Stalinin ja Maon järjestelmien 100 000 000 kuolemaa. Ja jo 20 vuotta sitten Hesari on uutterasti mainostanut "tutkimuksia" joiden mukaan Suomi suurin piirtein perusti Auschwitzin ja aiheutti neekeriorjuuden.
Suomen historiaa alettiin väärentämään sinä päivänä kun mokuttaja kristityt saapuvat tänne. On suoranainen ihme että että edes Kalevalaa saatiin säästettyä. Se mistä itse olet huolestunut on kusen luikaus verrattuna suomen satojen vuosien traditioihin jotka kristityt ovat tehokkaasti tuhonneet.
Aivan. Jos täällä on n1000v ollut yksi aavikkouskonto tekemässä tuhojaan niin ei ole kovinkaan toivottavaa että toinenkin aavikkouskonto lisäänryisi näillä leveysasteilla.
Quote from: Don Nachos on 21.05.2019, 09:38:28
Quote from: Jorma M. on 19.05.2019, 18:16:58
Suomessa on historiaa kirjoitettu uudestaan kiihtyvällä tahdilla jo 1960-luvulta lähtien. Ja ulkomaisia teoksia on julkaistu jo 1970-luvulla mistä jätettiin pois mm. Stalinin ja Maon järjestelmien 100 000 000 kuolemaa. Ja jo 20 vuotta sitten Hesari on uutterasti mainostanut "tutkimuksia" joiden mukaan Suomi suurin piirtein perusti Auschwitzin ja aiheutti neekeriorjuuden.
Suomen historiaa alettiin väärentämään sinä päivänä kun mokuttaja kristityt saapuvat tänne. On suoranainen ihme että että edes Kalevalaa saatiin säästettyä. Se mistä itse olet huolestunut on kusen luikaus verrattuna suomen satojen vuosien traditioihin jotka kristityt ovat tehokkaasti tuhonneet.
Kalevala sinänsä on väärennös. Se on Elias Lönnrotin kansanrunojen pohjalta kielellisesti ja sisällöllisesti manipuloima ja yhtenäiseksi kertomukseksi muokkaama tekaistu "kansalliseepos".
Onhan tätä ollut jo iät ja ajat. Muistaakseni Ars95 -näyttelyssä oli jossain kusi- ja spermateosten välissä kuvataideteos, jossa oli järvimaisema ja kallio, jossa kasvoi käkkärämänty. Teoksen nimi oli 'Suomen suosituin taulu' tjsp. Puhdasta postmodernismia, jonka viesti oli ridikuloida kultakautta. Teoksen funktio oli antaa kaikille hyville ihmisille hyvänolon tunteen siitä, että tässä sitä puretaan valheellista kansallista narratiivia.
Quote from: Panopticon on 21.05.2019, 19:46:23

"Mä takaan sen, että jos mä väännän kunnon maissipaskat kattilaan ja lyön siihen propellin pystyyn ja vien sen yöllä salaa Kiasman näyttelyyn jonkun feministilesbotaiteilijan nimellä, niin siellä on helsinkiläiset taidekriitikot seuraavana päivänä lääpällään kehumassa että onpa uskomattoman hienoa taidetta."
Tony Halme
Quote from: Jorma Teräsrautela on 19.05.2019, 15:27:27
Esimerkki 1. Monikulttuurinen kahvimylly Norjasta (Luston metsämuseo 2017)
"MONIKULTTUURISET ESINEET. ... joitakin uutuuksia metsäsuomalaiset omaksuivat uusilla asuinalueillaan, kuten kahvimyllyn"
Esimerkki 2. Suomalaisuutta ei ole olemassa (Turun taidemuseo 2016)
"Kultakauden taitelijapolvi muovasi jylhästä ja villistä luonnosta uutta kansallismaisemaamme ja kansanluonteemme symbolia .... Toisaalta voidaan kysyä, onko tällaista selkeästi rajattua ja yhtenäistä suomalaisuutta olemassa vai onko kyse ennen kaikkea sopimuksenvaraisesta, rakennetusta identiteetistä."
No mikäpä siinä, sovitaan sitten näin. Jos näin on, niin vaikkapa afrikkalaisuutta, intialaisuutta jne. ei ole olemassa, vaan ne ovat jälkeenpäin poliittisista syistä rakennettuja identiteettejä.
Näin ollen imperialismia ja siirtomaahallituksiakaan ei ollut olemassa, vaan ne olivat puhtaan monikulttuurin muotoja ja Mahatma Gandhi oli fasistinen ja ummehtunut monikulttuurin vastustaja.
Rule Britannia! ja mennään mekin hankkimaan siirtomaita monikulttuurisuuden nimissä.
Quote from: Lemmy on 21.05.2019, 20:03:21
Quote from: Panopticon on 21.05.2019, 19:46:23
Onhan tätä ollut jo iät ja ajat. Muistaakseni Ars95 -näyttelyssä oli jossain kusi- ja spermateosten välissä kuvataideteos, jossa oli järvimaisema ja kallio, jossa kasvoi käkkärämänty. Teoksen nimi oli 'Suomen suosituin taulu' tjsp. Puhdasta postmodernismia, jonka viesti oli ridikuloida kultakautta. Teoksen funktio oli antaa kaikille hyville ihmisille hyvänolon tunteen siitä, että tässä sitä puretaan valheellista kansallista narratiivia.
"Mä takaan sen, että jos mä väännän kunnon maissipaskat kattilaan ja lyön siihen propellin pystyyn ja vien sen yöllä salaa Kiasman näyttelyyn jonkun feministilesbotaiteilijan nimellä, niin siellä on helsinkiläiset taidekriitikot seuraavana päivänä lääpällään kehumassa että onpa uskomattoman hienoa taidetta."
Tony Halme
Tulipahan vaan mieleen eräs tulevaisuuden museotyöläisiä kouluttavan yliopiston humanistisen tiedekunnan meneillään oleva Disgust-tutkimushanke:
QuoteInhoverkosto on marraskuussa 2018 perustettu monitieteinen tutkijaverkosto, jossa voimakkaan ruumiillisena tunnettua tunnereaktiota inhoa lähestytään erityisesti humanistisista tieteenaloista käsin.
Kaikki kiinnostuneet voivat liittyä mukaan!
https://www.jyu.fi/hytk/fi/tutkimus/tutkimusverkostot/disgust (https://www.jyu.fi/hytk/fi/tutkimus/tutkimusverkostot/disgust)
Quote from: Supernuiva on 20.05.2019, 23:49:51
Quote from: Lalli IsoTalo on 19.05.2019, 17:38:34
Tätä jatkonuoleskelua näytettiin lähietäisyydellä. Ideana oli kertoa katsojille, että AIDS/HIV ei tartu kielisuutelusta.
Jos suussa on haava eli verenvuotoa esimerkiksi ientulehduksen tai tehdyn hammaslääketieteellisen toimenpiteen vuoksi, niin totta mooses se tartuntavaara on olemassa.
Ja vaikka ei hivi tarttuisikaan, niin aika moni muu kyllä tarttuu. Sellaista terveysvalistusta tällä kertaa, "jakakaa nesteitänne". Kaupunginmuseo on ymmärtänyt tehtävänsä väärin. Se, että Helsingissä Vihreät oli silloin toiseksi suurin puolue, saattaa liittyä asiaan.
Quote"Päätös oli aika helppo" – Suomen kansallismuseo palauttaa ensimmäistä kertaa ihmisten jäännöksiä ulkomaille
Edellinen merkittävä palautuspäätös Suomessa tehtiin vuonna 2017, kun Kansallismuseo ja saamelaismuseo Siida sopivat noin 2 600:n saamelaiskulttuurien alkuperäisesineen siirtämisestä Siidan haltuun.Edellinen merkittävä palautuspäätös Suomessa tehtiin vuonna 2017, kun Kansallismuseo ja saamelaismuseo Siida sopivat noin 2 600:n saamelaiskulttuurien alkuperäisesineen siirtämisestä Siidan haltuun
https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/paatos-oli-aika-helppo-suomen-kansallismuseo-palauttaa-ensimmaista-kertaa-ihmisten-jaannoksia-ulkomaille/828171/
YLE kertoo, ettei kyse ollutkaan vain luista
Quote– Olemme neuvotelleet 22 vainajan ihmisjäänteiden, kuten luiden ja muumioiden, sekä noin kahdenkymmenen, haudasta löytyneen esineen luovuttamisesta, kertoo Ylen Oslosta työmatkalta tavoittama Kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila.
https://yle.fi/uutiset/3-11003017
Tämä näyttää olevan suvakismin uusi aluevaltaus, museoita aletaan tyhjentää kehitysmaihin. Seuraavat otsikot kertovat, minne tavarat lopulta joutuvat:
QuoteUnesco järkyttyi: toistasataa museoesinettä vaurioitui pommi-iskussa Kairossa
https://yle.fi/uutiset/3-7064182
QuoteSatoja museoesineitä löytyi Irakin pääministerin keittiökalujen joukosta
https://yle.fi/uutiset/3-5635288
Kaiken saamelaisesineistön siirtäminen Kansallismuseosta Lapin perukoille on enää ajan kysymys. Ei taida olla yhtään museoalan koulutuksen saanutta saamelaista niitä siellä hoitamassa.
Quote from: Jorma Teräsrautela on 03.11.2019, 13:50:54
Kaiken saamelaisesineistön siirtäminen Kansallismuseosta Lapin perukoille on enää ajan kysymys. Ei taida olla yhtään museoalan koulutuksen saanutta saamelaista niitä siellä hoitamassa.
No jos tahtovat että oman kulttuurin jäänteet katoavat niin siitä sitten vain. Todennäköisesti museossa niistä olisi huolehdittu mutta nyt sitten niitä hehkutetaan hetken aikaa ja lopuksi ne unohtuvat jonnekin siivouskomeroon.
Mielestäni sen voi katsoa ihan imperialistiseksi toisten valtioiden ja kansojen ryöväämiseksi jos näiden kiistattomia muinaisesineitä viedään alkuperäismaasta muualle omaan museoon näiltä kysymättä. Sama homma vaikka faaraoiden muumiot jossain Lontoossa. Tuskin täälläkään hirveästi tykättäisiin jos suomalaisia muinaisesineitä olisi ryövätty Tukholmaan museoon vastoin meitin tahtoa.
Jos meillä on jotain pueblo-inkkareiden ruumiita ja esineistöä (yo. Kalevan artikkeli) niin totta ihmeessä ne sinne voi ja pitääkin pyynnöstä palauttaa ihan jo vaikka nationalistisesta näkökulmasta. En ihan heti keksi mitä suvakoitumista tässä nyt oli.
Ruotsalaiset kallonmittaajat kävivät 1800-luvulla Suomessa hautoja kaivelemassa ja ryöstelemässä.
Muun muassa Pälkäneeltä vietiin pääkalloja Ruotsiin ja sillä tiellään ne ovat vieläkin. Tästä asiasta on nyt viime aikoina herätty vähän pitämään ääntä ja vaatimaan kalloja takaisin haudattavaksi sinne mistä ne vietiin.
YLE, 22.7.2019:
QuotePälkäneen pääkallot halutaan takaisin Ruotsista – ratkaisu voi syntyä vielä tänä vuonna
Ruotsiin 1800-luvulla ryöstettyjen vainajien jäänteiden palauttamista Suomeen selvitellään edelleen.
Karoliinisen instituutin kokoelmissa Tukholmassa on 82 suomalaisvainajan jäänteet. Suuri osa niistä on peräisin Pälkäneen rauniokirkon hautausmaalta.
Pälkäneen lisäksi ihmisjäänteitä on viety Enon, Pielaveden ja Rautalammin seurakuntien hautausmailta.
Jäänteet kaivettiin haudoista rotututkimuksen nimissä ja vietiin Ruotsiin vuonna 1873.
Vainajien jäänteiden mahdollinen palauttaminen suomalaisille seurakunnille nousi julkisuuteen viime vuonna. Myös Pälkäneen seurakunta on toivonut jäänteiden palauttamista.
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru teki asiasta kirjallisen kysymyksen aiemmin kesällä.
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) toteaa vastauksessaan, että palauttamisesta käydään vuoropuhelua virkamiestasolla. Virallista palautuspyyntöä ei kuitenkaan ole vielä tehty.
Karoliininen instituutti kartoittaa parhaillaan kokoelmiinsa kuuluvien ihmisjäänteiden alkuperää. Kartoitus valmistuu tämän vuoden aikana. Vasta tämän jälkeen mahdollisesta palauttamisesta voidaan päättää.
– Olisin yllättynyt, jos myönteinen päätös pääkallojen palautuksesta ei syntyisi Karoliinisessa instituutissa jo tulevana syksynä tai ainakin vuoden sisällä, Pauli Kiuru toteaa tiedotteessa.
Juttua muokattu 23.7. klo 5:12: Lisätty tieto muista paikkakunnista, joista vainajien jäänteitä on viety.
https://yle.fi/uutiset/3-10888365
Aamulehti 6.1.2019:
QuotePälkäneen kirkkomaasta ryövättiin rotututkimukseen kymmeniä pääkalloja – Ruotsia vaaditaan palauttamaan kallot takaisin Suomeen
Karoliiniselle instituutille luovutettiin joulun alla luovutusvetoomus. Pyynnön takana on yhdistysten, järjestöjen ja tutkijoiden lisäksi myös Pälkäneen seurakunta.
Ruotsin lääketieteellisellä yliopistolla eli Karoliinisella instituutilla on hallussaan yli 80 suomalaista pääkalloa, joista yli puolet ryövättiin rotututkimukseen täkäläisiltä hautausmailta vuonna 1873 tehdyllä retkellä.
...
Jutun loput, vain tilaajille:
https://www.aamulehti.fi/a/201383739
Kyllä kannatan luiden palautusta Suomeen ja meidän pitää silloin tietenkin itse toimia samoin.
Quote from: Julleht on 03.11.2019, 14:06:46
Jos meillä on jotain pueblo-inkkareiden ruumiita ja esineistöä (yo. Kalevan artikkeli) niin totta ihmeessä ne sinne voi ja pitääkin pyynnöstä palauttaa ihan jo vaikka nationalistisesta näkökulmasta. En ihan heti keksi mitä suvakoitumista tässä nyt oli.
Tämä on siitä vähän hankala juttu, että noita palautuksia voidaan tehdä sekä tervejärkisistä että suvaitsevaisista motiiveista.
"Tietysti sorrettujen värillisten alkuperäiskansojen täytyy saada esineensä takaisin valkoisilta suomalaisilta riistäjiltään" tjsp. Vaikea sanoa, ovatko ne huono merkki, vai taas yksi myrsky teekupissa. Oli miten oli, puebloesineet ovat täällä vain lainassa, ja toki heillä on täysi oikeus saada ne takaisin.
Quote from: Sator Arepo on 03.11.2019, 14:49:04
Quote from: Julleht on 03.11.2019, 14:06:46
Jos meillä on jotain pueblo-inkkareiden ruumiita ja esineistöä (yo. Kalevan artikkeli) niin totta ihmeessä ne sinne voi ja pitääkin pyynnöstä palauttaa ihan jo vaikka nationalistisesta näkökulmasta. En ihan heti keksi mitä suvakoitumista tässä nyt oli.
Tämä on siitä vähän hankala juttu, että noita palautuksia voidaan tehdä sekä tervejärkisistä että suvaitsevaisista motiiveista. "Tietysti sorrettujen värillisten alkuperäiskansojen täytyy saada esineensä takaisin valkoisilta suomalaisilta riistäjiltään" tjsp. Vaikea sanoa, ovatko ne huono merkki, vai taas yksi myrsky teekupissa. Oli miten oli, puebloesineet ovat täällä vain lainassa, ja toki heillä on täysi oikeus saada ne takaisin.
Suomalainen tutkimusmatkailija kaivoi esineet maasta, niillä ei ollut laillista omistajaa ja sinne jäädessään ne olisi ajat sitten ryöstetty. Tämä museoesineitten palauttaminen on uusi sentimentaalisen ihmisrakkauden aluevaltaus. Esineitten omistajat kuolivat 700 - 1500 vuotta sitten. Laillisia omistajia taitaa olla enää vaikea löytää?
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003100187.html
Quote from: Jorma Teräsrautela on 03.11.2019, 15:04:18
Esineitten omistajat kuolivat 700 - 1500 vuotta sitten. Laillisia omistajia taitaa olla enää vaikea löytää?
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003100187.html
Kyllähän kuolleem ihmisen omaisuus ja jäännökset kuuluu lähtökohtaisesti kuolleen jälkeläisille, ja jos niitä ei ole tiedossa, suvulle. Saamelaisen suku on todennäköisesti saamelaisia.
Quote from: 1NiitäKelanPoikia on 04.11.2019, 07:19:46

Mesa Verde -kokoelman tavaroita ei uutisen mukaan palautettu sukulaisille, vaan "Yhdysvaltoihin".
Sukulaiset jäivät taas nuolemaan näppejään.
Minusta tuossa uutisessa on kummallisinta se, että onko saamelainen Lappi jo irtautunut Suomesta? Kun kerran 'ulkomaille' palautetaan?
Siida museo on Inarissa. Ihan hieno paikka. Veikkaan kyllä, että saa rahoituksensa ihan samasta lähteestä kuin etelän museot.
Mahtoivatko palauttaa jonnekin muuallekin?
Lähetetty minun SM-G930F laitteesta Tapatalkilla
Quote from: 1NiitäKelanPoikia on 04.11.2019, 07:19:46
Kyllähän kuolleem ihmisen omaisuus ja jäännökset kuuluu lähtökohtaisesti kuolleen jälkeläisille, ja jos niitä ei ole tiedossa, suvulle. Saamelaisen suku on todennäköisesti saamelaisia.
Suomen lain mukaan suvun perintöoikeus on aika rajallinen. Jotta se kattaisi alkuperäisen perillisen omat jälkeläiset (ja niiden jälkeläiset) kyseessä pitäisi olla joka omat tai sisarusten lapset. Jos joku luita kaipaa, voi ne minun puolestani antaa (suurempi tunteellisuus asiassa tuntuu erikoiselta, ottaen huomioon, mikä on seurakuntien normaali menettely hautapaikkojen suhteen, joita joku sukulainen ei ole säännöllisesti uusimassa).
Muun esineistön suhteen on minusta tavoite siitä, että ne kaikki olisivat keskitettynä maaniteteellisesti mahdollisimman lähelle toisiaan, tyhmää ottaen huomioon museoiden sekä sivistävät, että säilyttävät tehtävät. Ulkomaiden suhtene tätä voinee pitää tarkoituksenmukaisuuskysymyksenä (onko mahdollinen goodwill sen arvoista). Inarin Siidahan on sinänsä kai ihan yhtä valtiollinen kuin Helsingin kansallismuseo ja suomalaiseksi museoksi yleisesti sieltä paremmasta päästä.
Al Qaida tai Isis siellä räjäytteli jossain laaksossa jotain korvaamattomia buddhakuvia. Muistelisin.
Jossain vaiheessa Isis uhkaili räjäyttää pyramiditkin vääräuskoisten temppeleinä.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-4304450/Inside-museum-destroyed-looted-ISIS-jihadis.html (https://www.dailymail.co.uk/news/article-4304450/Inside-museum-destroyed-looted-ISIS-jihadis.html)
Tuolla artikkelissa muutakin tuhoa tehty. Osa esineistä kaivettu huolella esiin, eli arvo on tunnettu, mutta suuri osa vaan paskottu palasiksi.
Palauttakaa kaikki mesopotamian ja assyrian aarteet kotiseudulleen. Siellä niitä hoivataan ja vaalitaan kansallisomaisuutena.
-i-