Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: akez on 23.10.2018, 12:37:11

Title: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: akez on 23.10.2018, 12:37:11
Iltalehden (https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/6e016ca1-c6bc-4b01-b15c-a184155f2d56_ul.shtml) juttu kertoo tänään Soroksen joutuneen melkein pommitetuksi.

QuoteÄärioikeiston maalitauluksi joutuneen miljardöörin George Sorosin kotoa löytyi pommi

Äärioikeiston ja autoritaaristen hallitsijoiden ykkösinhokki sai pommin postilaatikkoonsa.

New Yorkin poliisi on räjäyttänyt pommin, joka oli jätetty yksityiskodin postilaatikkoon maanantaina. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Wall Street Journalin mukaan koti kuuluu miljardööri George Sorosille.

Pommipaketin löysi Bedfordissa sijaitsevan talon työntekijä, joka vei sen läheiseen metsään ja soitti poliisin paikalle. Paikkakunta sijaitsee reilun 70 kilometrin päässä New Yorkin kaupungista.
(...)

"Antikristus"

Soros on unkarilais-yhdysvaltalainen liikemies, joka tunnetaan parhaiten 30 vuotta sitten perustamastaan Open Society -hyväntekeväisyyssäätiöstään. Säätiö tukee demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Viime vuosien aikana Soros siirsi järjestölle 18 miljardia dollaria varallisuuttaan. Jättimäinen varainsiirto paljastettiin vuosi sitten.

Open Societyn toiminta on tehnyt Sorosista diktaattorien vihollisen ympäri maailmaa. Synnyinmaassaan Unkarissa autoritaarinen pääministeri Viktor Orban pitää Sorosia ykkösvastustajanaan, jonka nimeä hän viljelee poliittisessa retoriikassaan jatkuvasti.
(...)

Tämä juttu on levinnyt laajalti kv. mediaan. Soros, tuo vanha keinottelija, vehkeilijä ja kelmi, on jutuissa sankari, ihmisoikeustaistelija ja filantrooppi. Missään jutussa ei kuitenkaan näytetty kerrottavan, että hän laittaa järjestönsä kautta joka vuosi miljardi dollaria lähinnä äärivasemmistolaisiksi katsottavien valtioiden kansalaisia vastaan suunnattujen hankkeiden rahoitukseen.

Missään ei myöskään ollut tarkempaa tarinaa siitä, että millaisesta pommista oli kyse. 5 kiloa dynamiittia, vai paketti papatteja? Jos jälkimmäinen, niin halvalla irtosi mittava mediahuomio ja vielä positiivisessa valossa.

Yhdistetty Soros-ketjusta pakettipommia koskevat viestit laajempaan pommipostitteluketjuun.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: HDRisto on 23.10.2018, 19:51:04
"Pommipaketin löysi Bedfordissa sijaitsevan talon työntekijä, joka vei sen läheiseen metsään ja soitti poliisin paikalle".

Varsinainen umpitollo ja huonosti ohjeistettu tuo työntekijä.
Huomaa, että pommihan se siinä ja kiikuttaa sen lähipusikkoon ennen kuin soittaa sheriffille.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 24.10.2018, 17:28:16
QuoteYhdysvaltain presidentille Barack Obamalle on lähetetty räjähde, kertoo New York Times. Samanlainen räjähde oli osoitettu myös Valkoiseen Taloon, kertoo Reuters.

Salaisen palvelun mukaan myös entisen ulkoministerin Hillary Clintonin toimistoon on lähetetty räjähteen sisältävä posti.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/hillary-ja-bill-clintonille-lahetetty-postissa-pommi/7129732#gs.41nYDTs (https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/hillary-ja-bill-clintonille-lahetetty-postissa-pommi/7129732#gs.41nYDTs)
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 24.10.2018, 17:48:09
Quote from: törö on 24.10.2018, 17:28:16
QuoteYhdysvaltain presidentille Barack Obamalle on lähetetty räjähde, kertoo New York Times. Samanlainen räjähde oli osoitettu myös Valkoiseen Taloon, kertoo Reuters.

Salaisen palvelun mukaan myös entisen ulkoministerin Hillary Clintonin toimistoon on lähetetty räjähteen sisältävä posti.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/hillary-ja-bill-clintonille-lahetetty-postissa-pommi/7129732#gs.41nYDTs (https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/hillary-ja-bill-clintonille-lahetetty-postissa-pommi/7129732#gs.41nYDTs)

Lisää pommeja.
[tweet]1055101301506351104[/tweet]
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Puskistahuutelija on 24.10.2018, 18:03:36
Joko Unabomber 2.0 on päässyt irti toden teolla tai kyseessä on false flagien sarja. On melko epäilyttävää, että vuorokauden sisällä lähetetään neljään eri osoitteeseen epäilyttävä paketti. Ja vielä sopivasti vaalien alla.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 24.10.2018, 18:05:47
Valkoiseen taloon ei olekaan lähtetty pommia.

https://edition.cnn.com/politics/live-news/clintons-obama-suspicious-packages/index.html (https://edition.cnn.com/politics/live-news/clintons-obama-suspicious-packages/index.html)
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: WinstonSmith on 24.10.2018, 18:10:11
Quote from: Puskistahuutelija on 24.10.2018, 18:03:36
Joko Unabomber 2.0 on päässyt irti toden teolla tai kyseessä on false flagien sarja. On melko epäilyttävää, että vuorokauden sisällä lähetetään neljään eri osoitteeseen epäilyttävä paketti. Ja vielä sopivasti vaalien alla.

Pomminlähettäjä on varmasti tiennyt, että pommit eivät pääse perille asti, joten ainoa syy lähettää pommeja on tietysti saada demokraateille sympatiaa juuri vaalien alla. Mahdolliset oikeustoimet ja rikostutkinta ei ehdi valmistua ennen vaaleja.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: satasenlaina on 24.10.2018, 18:10:49
Quote from: Puskistahuutelija on 24.10.2018, 18:03:36
Joko Unabomber 2.0 on päässyt irti toden teolla tai kyseessä on false flagien sarja. On melko epäilyttävää, että vuorokauden sisällä lähetetään neljään eri osoitteeseen epäilyttävä paketti. Ja vielä sopivasti vaalien alla.

Ruotsin autopalotkin olivat false flagien sarja?

Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 24.10.2018, 18:12:13
Quote from: WinstonSmith on 24.10.2018, 18:10:11
Pomminlähettäjä on varmasti tiennyt, että pommit eivät pääse perille asti, joten ainoa syy lähettää pommeja on tietysti saada demokraateille sympatiaa juuri vaalien alla. Mahdolliset oikeustoimet ja rikostutkinta ei ehdi valmistua ennen vaaleja.

Poliittisien hihhuleiden tietämys on nykyään sillä tasolla, että ihan noin varma ei kannata olla.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Leostoa on 24.10.2018, 18:19:44
Joku on todella kyllästynyt Soroksen, Clintonien ja CNN:n lietsomaan vihaan. Teon motiivi löytynee jos yhdistää sen mitä nuo kolme tahoa edustavat / ajavat yhdessä. Toinen vaihtoehto olisi tietysti vanha kunnon false flag ja jonkun sopivan tahon syyllistäminen. Näitähän on valitettavasti suunniteltu jenkeissä hyvinkin korkeita tahoja myöten, kansainvälisen politiikankin tarpeisiin (Northwoods, Tonkin jne.), miksipä ei siis myös sisäpolitiikssa.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: qwerty on 24.10.2018, 18:41:21
1) Kuka hyötyy?

Ennenkuin tekijästä/tekijöistä on mitään tietoa niin arvaan että tämä tulkitaan valtamediassa todisteeksi äärivoimien noususta tjsp. Kenetköhän Yle 20:30 uutiset kutsuu lausumaan annetut vuorosanat?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Emo on 24.10.2018, 19:14:13
Quote from: Leostoa on 24.10.2018, 18:19:44
Toinen vaihtoehto olisi tietysti vanha kunnon false flag ja jonkun sopivan tahon syyllistäminen. Näitähän on valitettavasti suunniteltu jenkeissä hyvinkin korkeita tahoja myöten, kansainvälisen politiikankin tarpeisiin (Northwoods, Tonkin jne.), miksipä ei siis myös sisäpolitiikssa.

Pidän false flagia todennäköisenä, eikös niillä ole Jenkkilässä jotkut vaalitkin kohta? Liian läpinäkyvää, kun yhtäkkiä moneen kohteeseen lähtee pommipaketti, kai noita tyyppejä ovat ihmiset vihanneet iät ajat joten miksi nyt?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 24.10.2018, 20:57:32
Yllätys. :roll:

QuoteIn NYT Op-Ed, George Soros' Son Blames Trump And "Demonization Of Opponents" For Bomb Packages

In what must be one of the most rapidly written, edited, and published op-eds in New York Times history, Alexander Soros, son of billionaire globalist puppet-master George Soros, has penned a blame-scaping piece pointing directly at president Trump's "politics of demonizing opponents" as responsible for the bombing of his father, The Clintons, The Obamas, and well anyone else who has received a suspicious package in the last few days and is not in any way right-leaning.

The article, with a title so ironic it has to be farce, "The Hate That Is Consuming Us" runs the gamut from 'saintly' McCain defending Obama's virtue in 2008 to President Trump and Prime Minister Orban's "extremist fringes" to "the poison of anti-semitism" (which given many of the stories about his father's behavior is somewhat surprising).

---
https://www.zerohedge.com/news/2018-10-24/nyt-op-ed-george-soros-son-blames-trump-and-demonization-opponents-bomb-packages
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Tomatoface on 24.10.2018, 21:17:18
Quote from: Emo on 24.10.2018, 19:14:13
Quote from: Leostoa on 24.10.2018, 18:19:44
Toinen vaihtoehto olisi tietysti vanha kunnon false flag ja jonkun sopivan tahon syyllistäminen. Näitähän on valitettavasti suunniteltu jenkeissä hyvinkin korkeita tahoja myöten, kansainvälisen politiikankin tarpeisiin (Northwoods, Tonkin jne.), miksipä ei siis myös sisäpolitiikssa.

Pidän false flagia todennäköisenä, eikös niillä ole Jenkkilässä jotkut vaalitkin kohta? Liian läpinäkyvää, kun yhtäkkiä moneen kohteeseen lähtee pommipaketti, kai noita tyyppejä ovat ihmiset vihanneet iät ajat joten miksi nyt?

Sama epäilys täällä. Noin monta pommia ja yksikään ei räjähtänyt edes vahingossa. Lisäksi jenkit tietävät tasan tarkkaan että tuollaisen paketin perillemenoprosentti on palttiarallaa 0..
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 25.10.2018, 00:31:28
Ei false flag vaan ISIS-lippu.

Ainakin CNN:n saama pommi on ollut putkipommi ja näköjään sen on ollut tarkoitus jäädä räjähtämättä, jotta sen kylkeen liimattu lippu varmasti huomattaisiin.

https://www.dailystar.co.uk/news/world-news/738501/ISIS-flag-US-pipe-bomb-attack-Hillary-Clinton-Barack-Obama-CNN (https://www.dailystar.co.uk/news/world-news/738501/ISIS-flag-US-pipe-bomb-attack-Hillary-Clinton-Barack-Obama-CNN)

Mutuna heitän, että tällä valmistellaan ilmapiiriä kunnollista iskua varten. ISIS ei ole nyt vissiin uhannut iskeä vaalitilaisuuksiin eikä se ole ennenkään varoitellut jos sillä on ollut suunnitelmia. Varoituksesta voi päätellä, ettei mitään tapahdu tai joku päävaivainen innostuu heilumaan puukon kanssa.

Ehkä tää on harhautus, jolla turvallisuus keskitetään väärään paikkaan, koska republikaanit värkkäävät ulkopolitiikkaa.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaska Pankkaaja on 25.10.2018, 03:27:40
Quote from: WinstonSmith on 24.10.2018, 18:10:11
Quote from: Puskistahuutelija on 24.10.2018, 18:03:36
Joko Unabomber 2.0 on päässyt irti toden teolla tai kyseessä on false flagien sarja. On melko epäilyttävää, että vuorokauden sisällä lähetetään neljään eri osoitteeseen epäilyttävä paketti. Ja vielä sopivasti vaalien alla.

Pomminlähettäjä on varmasti tiennyt, että pommit eivät pääse perille asti, joten ainoa syy lähettää pommeja on tietysti saada demokraateille sympatiaa juuri vaalien alla. Mahdolliset oikeustoimet ja rikostutkinta ei ehdi valmistua ennen vaaleja.
Nain juuri, unabomberin tasoinen hieman jo vaarallinen henkilo ei pelaisi vastustamiensa tahojen pussiin joten lahettaja on joko joku vahapoika tai paljon todennakoisemmin false flag. Vasemmiston suursuosikki miljoonat ihmiset kurjuuteen ja toivottomuuteen syossyt magakeinottelija Soros olisi voinut helposti uhrata pari paketit avaavaa goyimia Asian edesauttamiseksi. Tai vaikka sata miljoonaa, on se sateenpiiskaama lehmanpaska niiin Hyva Mies.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: potta on 25.10.2018, 07:59:46
Quote from: qwerty on 24.10.2018, 18:41:21
1) Kuka hyötyy?

Ennenkuin tekijästä/tekijöistä on mitään tietoa niin arvaan että tämä tulkitaan valtamediassa todisteeksi äärivoimien noususta tjsp. Kenetköhän Yle 20:30 uutiset kutsuu lausumaan annetut vuorosanat?
Kympin uutisten Usa-kirjeenvaihtaja näki jostain syystä tarpeelliseksi mainita erikseen Soroksen olevan juutalaismiljardööri.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 25.10.2018, 08:09:52
Quote from: törö on 25.10.2018, 00:31:28
Ei false flag vaan ISIS-lippu.

Ainakin CNN:n saama pommi on ollut putkipommi ja näköjään sen on ollut tarkoitus jäädä räjähtämättä, jotta sen kylkeen liimattu lippu varmasti huomattaisiin.

https://www.dailystar.co.uk/news/world-news/738501/ISIS-flag-US-pipe-bomb-attack-Hillary-Clinton-Barack-Obama-CNN (https://www.dailystar.co.uk/news/world-news/738501/ISIS-flag-US-pipe-bomb-attack-Hillary-Clinton-Barack-Obama-CNN)

Mutuna heitän, että tällä valmistellaan ilmapiiriä kunnollista iskua varten. ISIS ei ole nyt vissiin uhannut iskeä vaalitilaisuuksiin eikä se ole ennenkään varoitellut jos sillä on ollut suunnitelmia. Varoituksesta voi päätellä, ettei mitään tapahdu tai joku päävaivainen innostuu heilumaan puukon kanssa.

Ehkä tää on harhautus, jolla turvallisuus keskitetään väärään paikkaan, koska republikaanit värkkäävät ulkopolitiikkaa.

Itse asiassa se taitaa olla ISIS:n lipusta tehty parodialippu:

[tweet]1055229035259813889[/tweet]
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ikuturso on 25.10.2018, 08:15:50
Voisikohan nämä pommiuutiset kerätä omaksi ketjukseen. Ehtisikö joku mode? @hulaq @Alaric @Pullervo anyone?

Koitin katsoa, missä ketjussa näistä puhutaan ja nyt kun pommeja on saanut muutkin kuin Soros, ja kun alkaa spekulointi tekijästä MAGA vai false flag...

Toki äänestys tuosta tekijätahosta voisi olla mielenkiintoinen lisä.

-i-
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 25.10.2018, 08:23:23
Yhdysvalloissa on lähetetty yhteensä kahdeksan pommia paketissa. Saajina ovat olleet lähinnä korkean profiilin omaavat demokraatit mm. Obama sekä Clinton. Yksikään lähetetyistä pommeista ei ole räjähtänyt eikä kukaan ole näin ollen loukkaantunut.

QuoteObama, Clinton among targets of suspected bombs ahead of U.S. election

Former U.S. President Barack Obama and former Secretary of State Hillary Clinton were among the targets of suspected package bombs delivered to several high-profile Democrats and CNN, which the FBI said it was investigating as an act of terrorism.

At least eight suspicious parcels were intercepted before reaching any intended recipients, including Obama's attorney general, Eric Holder, former CIA Director John Brennan and prominent Democratic Party donor George Soros.

Two packages were sent to California Congresswoman Maxine Waters, the FBI said. Investigators were trying to track down another suspicious parcel they believe was addressed to Obama's vice president, Joe Biden, a federal official told Reuters late on Wednesday.

None of the eight packages detonated, and nobody was hurt. There was no immediate claim of responsibility.

----
http://news.trust.org/item/20181024233508-re9t7

Yksi pommeista sisälsi parodioidun kuvan ISIS-lipusta joka on varustettu tekstillä "Get er done". Tämä kuva on ilmeisesti pyörinyt "oikeistolaisilla" sivustoilla.

QuoteExplosive device sent to CNN featured parody ISIS flag, 'Get Er Done' inscription

An image on the explosive device sent to former CIA Director John Brennan on Tuesday appears to be a parody of an ISIS flag taken from a meme that has been circulating on right-wing corners of the internet since 2014.

The print-out appears to show a parody flag that replaces Arabic characters with the silhouette of three women in high heels, and a middle inscription reading "Get 'Er Done" — which is the catchphrase of standup comedian Larry the Cable Guy.

----
https://www.nbcnews.com/news/us-news/explosive-device-sent-cnn-featured-parody-isis-flag-get-er-n924166

Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Faidros. on 25.10.2018, 08:54:58
Väkisinkin tulee mieleen, että joku haluaa pilata republikaanien maineen, kun yksikään ei (tarkoituksella?)räjähtänyt.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ikuturso on 25.10.2018, 09:19:41
Jotenkin toivoisin, että tekijä löytyisi, ja kyseessä olisi jonkun Trumpin vastustajan, demokraatin tai antifan false flag-operaatio. Ihan yhtä hyvin voi kyllä Trumpin puolustajista löytyä joku höyrypää, joka ei osaa tehdä pommeja tai tarkoituksella ei halua vahingoittaa ketään - vain säikäyttää.

Paula Vilenin kirjeenvaihtajakommentit olivat taas kamalaa kuultavaa. Kaikki tuomitsevat iskut, mutta kriitikot muistuttavat, että kaikki pommin saaneet ovat Trumpin vastustajia tai haukkumia tahoja.

Ketkä hiton kriitikot? Ensin uutisoidaan, että molemmat puolet tuomitsevat, mutta heti perään muistetaan arvailla syyllistä. Maikkarin uutisissa sama oli toteutettu niin, että kerrottiin Trumpin tuominneen teot, mutta jo samana päivänä kannattajatilaisuudessa tuominneen demokraatit ja lehdistön. Klipissä tuolta tilaisuudesta ei kyllä tuomittu ketään. Lähinnä vaadittiin lehdistöltä vastuullisuutta ja valheellisin perustein mustamaalaamisen lopettamista.

-i-
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Mandula on 25.10.2018, 09:23:41
False-flag, tuo lippu sen todistaa. Kunnon maalitusta. Ihme, ettei pistetty suoraan Trumpin käyntikorttia pakettiin mukaan.  :facepalm:
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Beef Supreme on 25.10.2018, 09:25:31
Paremman tiedon puutteessa pidän false flaggina. Pieni panos jonkun tuppukylän arjalaimilitialle. Hyvä puoli näissä on että tekijä selviää aina, joten kauaa ei tarvitse arvailla. Expressan ja exehdokkaan/exfirstladyn ollessa kohteina koko systeemi valjastetaan etsintään, ja tekijä selvinnee viikossa.

Miksi false flag? No, parisataa rasismihuijausta saa vähän epäileväiseksi, plus sopiva ajoitus, plus nolla uhria. Veikkaan ettei ollut edes nalli paikallaan vaikka räjähdettä olisikin. Cui bono?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: akez on 25.10.2018, 09:35:36
Muslimisteja tuosta ainakaan voi epäillä, koska mitä he nyt kavereilleen pommeja lähettelemään.

Toisaalta vaikuttaa aika merkilliseltä koko tapaus. Tuollaisen lähetyksen noteeraa epäilyttäväksi jokainen, joka ohuen kuoren läpi havaitsee käsin sisällä olevan metalliputken. Eivät tuollaiset koskaan päädy aiotulle vastaanottajalleen, vaan jäävät väliportaiden ja turvamiesten haaviin, elleivät räjähtäisi jo Postissa, jossa tuollaisten lähetysten käsittely tapahtuu usein heittämällä se häkkiin tai säkkiin. Jotakin jännää tuosta vielä paljastuu, mutta ennakoisin, että vasta vaalien jälkeen. Sitä ennen tästä revitellään kaikki irti vaalivaikuttamisen merkeissä. Iltasanomien toimittajalla menee jo nyt niin lujaa, että lietsoo roskajulkaisunsa palstoilla jo sisällissotaa. Lepositeet kannattaa pitää valmiina, jos meno siitä vielä yltyy.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaska Pankkaaja on 25.10.2018, 09:52:43
Tasta oli jo toisessa ketjussa.. .10% osaamaton kaheli, 90% false flag. Toivottavasti lahettaja jaa kiinni.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 25.10.2018, 10:23:27
Muutama ellei kaikki "pommit" on jo todettu huijauksiksi, lasilla täytettyjä putkia, joissa kiinni digitaalinen kello, jolla ei ole herätystoimintoa, sähköjohdot molemmissa päissä pötköä (ei järkeä), paketit kuljetettu ilmeisesti kuriiripostilla, rekistereitä ei ole vielä näkösällä ja postimerkit eivät oikeuta kuriiripostiin eikä postimerkkejä ole leimattu.

Elikkä, Feikki pommeja, false flag mahdollisuus 95%, median uhriutuminen, kuvat "putkipommista", siis kuka järkevä asiassa koulutettu ihminen, poistaa pötkylän kirjeestä, asettelee sen pöydälle, ottaa kuvan ja sitten vasta kutsuu poliisin? Joo o. Normaalisti pommeista ei löydy kuvia kuukausienkaan jälkeen, varsinkaan samana päivänä.

Siellä raavitaan laatikonpohjia kun vaalitappio on käsin kosketeltavissa.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: akez on 25.10.2018, 10:24:14
Verkkouutisten (https://www.verkkouutiset.fi/cnnn-kuva-paljastaa-pommin-kyljessa-parodia-isisn-logosta/) juttu.

QuoteKuva paljastaa: USA:n kirjepommeissa parodia ISIS:n logosta

(...)
Lähettäjäksi on merkitty demokraattipuolueeseen kuuluva edustajainhuoneen jäsen Debbie Wasserman-Schultz, joka on merkitty lähettäjäksi myös muihin lähetettyihin paketteihin. Mikään ei mediatietojen mukaan kuitenkaan viittaa siihen, että hän olisi pakettien lähettäjä.

CNN:n johtava kirjeenvaihtaja Jim Acosta on jakanut Twitterissä kuvia myös Sorosin ja Obaman saamista pommipaketeista.
(...)
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Dangr on 25.10.2018, 10:52:58
Veikkaus: Appalakkien noloimman militian vajakein jäsen on ympäripuhuttu antamaan opetus tulevan YK-miehitysjoukkojen lakeijoille.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Beef Supreme on 25.10.2018, 10:59:29
QuoteLähettäjäksi on merkitty demokraattipuolueeseen kuuluva edustajainhuoneen jäsen Debbie Wasserman-Schultz, joka on merkitty lähettäjäksi myös muihin lähetettyihin paketteihin. Mikään ei mediatietojen mukaan kuitenkaan viittaa siihen, että hän olisi pakettien lähettäjä.

Suomen poliisi pitäisi tapausta selvitettynä ja rynnäköisi Debbien kotiin. Kysykää vaikka Julus Lokalta.

Kuva kirkastuu sikäli että arjalaiset voi jättää pois laskuista, kun ei edes yritetty vahingoittaa ketään. Eli 95% false flag, 5% pranksteri joka saa silti viettää loppuikänsä federal pound-me-in-the-ass penitentiaryssa.

Sellainen lisä vielä että jos tekijää ei yllättäen saadakaan kiinni, kyseessä on 100% varmuudella demokraattien inside job.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Skeptikko on 25.10.2018, 11:08:52
Quote from: mannym on 25.10.2018, 10:23:27
Muutama ellei kaikki "pommit" on jo todettu huijauksiksi, lasilla täytettyjä putkia, joissa kiinni digitaalinen kello, jolla ei ole herätystoimintoa, sähköjohdot molemmissa päissä pötköä (ei järkeä), paketit kuljetettu ilmeisesti kuriiripostilla,

Lisäksi vaikka olisi herätystoiminto, on aikasytytys aika erikoinen valinta kirjepommiin. Yleensähän tällaiset kai on virotetty räjähtämään pakettia avatessa. Aikasytytyksellä on aika epätodennäköistä, että se sattuu räjähtämään aiotun kohteen ollessa vieressä.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 25.10.2018, 11:11:43
Quote from: mannym on 25.10.2018, 10:23:27
Muutama ellei kaikki "pommit" on jo todettu huijauksiksi, lasilla täytettyjä putkia, joissa kiinni digitaalinen kello, jolla ei ole herätystoimintoa, sähköjohdot molemmissa päissä pötköä (ei järkeä), paketit kuljetettu ilmeisesti kuriiripostilla, rekistereitä ei ole vielä näkösällä ja postimerkit eivät oikeuta kuriiripostiin eikä postimerkkejä ole leimattu.

Unohdit merkitä lähteet väitteillesi.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ismolento on 25.10.2018, 11:14:49
Quote from: Faidros. on 25.10.2018, 08:54:58
Väkisinkin tulee mieleen, että joku haluaa pilata republikaanien maineen, kun yksikään ei (tarkoituksella?)räjähtänyt.

Provokaatio demokraattien omista piireistä, että vasemmistolainen media pääsee pöyristelemään.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 25.10.2018, 11:15:49
Quote from: Jaakko Sivonen on 25.10.2018, 11:11:43
Quote from: mannym on 25.10.2018, 10:23:27
Muutama ellei kaikki "pommit" on jo todettu huijauksiksi, lasilla täytettyjä putkia, joissa kiinni digitaalinen kello, jolla ei ole herätystoimintoa, sähköjohdot molemmissa päissä pötköä (ei järkeä), paketit kuljetettu ilmeisesti kuriiripostilla, rekistereitä ei ole vielä näkösällä ja postimerkit eivät oikeuta kuriiripostiin eikä postimerkkejä ole leimattu.

Unohdit merkitä lähteet väitteillesi.

No katsotaan https://www.nationalreview.com/news/cnn-pipe-bomb-white-powder-harmless-law-enforcement-report/ (https://www.nationalreview.com/news/cnn-pipe-bomb-white-powder-harmless-law-enforcement-report/)
QuoteThe pipe bomb and white powder that forced an evacuation at CNN headquarters in New York City Wednesday morning were harmless, a law enforcement source told the Associated Press.

Sekä 8 lähetystä, 0 räjähdystä.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ismolento on 25.10.2018, 11:27:20
^ Jos todelliset terroristit olisivat olleet asialla, vähintään kuusi pommia olisi räjähtänyt.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Emo on 25.10.2018, 11:36:20
Quote from: Skeptikko on 25.10.2018, 11:08:52Lisäksi vaikka olisi herätystoiminto, on aikasytytys aika erikoinen valinta kirjepommiin. Yleensähän tällaiset kai on viritetty räjähtämään pakettia avatessa. Aikasytytyksellä on aika epätodennäköistä, että se sattuu räjähtämään aiotun kohteen ollessa vieressä.

Heh, tämän nyt tajuaa tosiaan ihan kaltaiseni maallikkokin, joka ei edes osaa pistää perheemme digitaalista herätyskelloa herättämään  :D

On kyllä todella alkeellinen vaalikampanja demokraateilla, ei kai niittenkään äänestäjät noin tyhmiä ole että tämän läpi eivät näe?

Hengästyttävän typerää!!!
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Totti on 25.10.2018, 12:11:21
On täysin selvä, että mitään todellista vaaraa nämä "pommit" eivät koskaan aiheuttaneet vaikka media (Suomessakin) haluaa antaa muuta ymmärtää. Kaikki "pommit" olivat tyhjiä atrappeja.

Tekeleet ovat myös niin tökerösti kasattu, että taustalla ei voi olla ammattilainen, tai edes puoliammattilainen, vaan inspiraatiota on lähinnä haettu b-luokan rikosleffoista. Jo pintapuolinen analyysi esim. CNN:n julkaisemista kuvista, tekee selväksi maallikollekin että kyse on huijauksesta.

Huijausta tukee se tosiasia, että esim. CNN:n saaman "pommin" ja heidän itse julkaiseman tarinan ja pommipaketin välillä on jättimäisiä epäjohdonmukaisuuksia. CNN:n tarina on jopa niin reikäinen, että herää kysymys onko heillä joku oma rooli tässä jupakassa.

Motiivista voi toistaiseksi vain spekuloida, mutta se tosiasia, että media USA:ssa avoimesti ja hyvin nopeasti syyttää Trumpia tämän pommijupakan masinoimisesta, antaa vahvasti ymmärtää, että kyseessä on ns. false-flag operaatio, jonka tarkoitus on mustamaalata demokraatit ennen 6.11. olevia välivaaleja.

Demokraatit julistivat jo alkuvuonna saavuttavansa ns. sinisen aallon (sininen on demokraattien väri), joka pyyhkäisi republikaanit pois kongressista. Ts. he voittaisivat vaalit ylivoimaisesti ihan kuten Hillary Clintoninkin.

Demokraattien optimismi ei sinänsä ollut ihan perusteeton sillä yleensä presidentin oppositiopuolue on voittanut välivaalit USA:ssa.

Viime aikoina moni demokraattiehdokas on kuitenkin päätynyt erinäisiin skandaaleihin ja kannatus on alkanut laskemaan. Selvä gallupetumatka on muuttunut tasapeliksi tai tappioksi monessa piirikunnassa.

Erityisesti fiasko Kavanaughin nimitysprosessissa ja Elizabeth "Pocahontas" Warrenin DNA-jupakka on nakertanut demokraattien uskottavuutta todella pahasti. Mutta myös paikallistasolla moni demokraattiehdokas on ryvettynyt kun vaihtoehtomedia on alkanut tutkimaan heitä. Suoranaisia rikoksiakin on tullut esiin kuten Floridalaisen pormestari Gillumin tapauksessa.

Demokraattien kriisi on myös kasvamassa ns. siirtolaiskaravaanin takia. Keski-Amerikasta on pyrkimässä joukkona jopa toistakymmentä tuhatta siirtolaista USA:n rajan yli. Demokraatit, jotka ovat jo pitkään liputtaneet laittoman siirtolaisuuden puolesta ja haluavat lakkauttaa rajatarkastukset, ovat kuitenkin tajunneet, että tällainen invaasio etelästä ei näytä hyvältä juuri ennen vaaleja.

Demokraateilla on siis hätä housuissa ja vaaleista uhkaa tulla täydellinen fiasko eli huomio saada siirrettyä pois demokraatteja ryvettämistä asioista.

Tähän kuvioon pommijupakka sattui kovin sopivasti muutama päivä ennen vaaleja. Antaahan se demokraateille ja medialle oivan tilaisuuden näyttäytyä uhreina ja siirtää keskustelu pois todellisista, kansaa kiinnostavista aiheista.

Katsotaan nyt mitä tässä tapahtuu ja löytyykö syyllinen. Epäilen kuitenkin, että asia jää tutkimatta ennen vaaleja ja median puolesta jätetään ilmaan roikkumaan mielikuva Trumpin kannattajista pommimiehinä ja fasisteina, jotka haluavat tuhota demokratian.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Beef Supreme on 25.10.2018, 12:23:40
Karavaanin tarkoitus lienee aikaansaada ruma kohtaus ja hyvää videomateriaalia kun Orange Man murhaa köyhiä rajalla.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Saturnalia on 25.10.2018, 12:25:57
Selkeä false flag, jos edes hetken ajattelee ja muutenkin. Likaista peliä, yritetään maalata vastustajasta paramilitaarinen, uhkaava ulkoparlamentaaristen keinojen käyttäjä. Sitähän suvaitsevaisto on kaikista kansallismielisistä yrittänyt maalata jo kohta kymmenen vuotta. Yritetään kiistää vastustajan sivistyneisyys, saada hänet näyttämään primitiiviseltä. Tällainen moderni luokka-asenne vetoaa koulutettuun vasemmistoon, joka kokee matalasti koulutetun työväenluokan nykyään täysin itsensä ulkopuoliseksi ryhmäksi vailla uskottavuutta.

Tämän nykyisen uudentyyppisen poliittisen kahtiajakautumisen syy on mielestäni tässä, vaikka aihe on vähän tabu. Koulutettuja ihmisiä alkaa olla lännessä liikaa. Sitä ei ole helppo sanoa ääneen. Tämä aiheuttaa sen että kaikki puolueet pyrkivät miellyttämään vain koulutettuja äänestäjiä ja uskottavuutta hakevan parhaaksi keinoksi muodostuu pyrkimys maalata vastustaja juntiksi. Yleisesti puhutaan, että politiikka on muuttunut elitistiseksi. Syy on tässä. Matalasti koulutetut ihmiset ovat jäämässä yhteiskunnissa vähemmistöön, ja uhkakuvien maalaaminen heistä on muuttunut poliittiseksi polttoaineeksi lähes kaikille. Populismia, jos jokin.

Nykyvasemmistofeministön poliittinen ase on matalasti koulutetun työväenluokan halveksunta, koulutetun äänestäjäkunnan voimaannuttaminen, eli lyhyesti - feministiseen sukupuolilogiikkaan perustuva elitismi. Samaan aikaan kun feminismi väittää miesten olevan yhä vallassa, se hakee aina poliittista uskottavuutta uskottelemalla jonkin teon olevan primitiivisen työväenluokkaisen miehen tekemä. Nykyinen vasemmistofeminismi maalaa ja käyttää poliittisena aseenaan uhkakuvaa työväenluokkaisista junteista, ja silti yhtaikaa väittää miesten yhä olevan vallassa. Haistan paradoksin, en räjähdysainetta.

Tämmöinen vähän laajempi lähestyminen tapahtumaan.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 25.10.2018, 14:08:48
De Niron omistaman ravintolan läheltä on löydetty epäilyttävä paketti.

Jokainen Trumpin vihaaja saa näköjään omansa.

[tweet]1055407181175144448[/tweet]
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Beef Supreme on 25.10.2018, 14:14:50
Homman laajuus saa jo epäilemään isompaa masinointia. Sellaisesta jää aina jälki, joten kiinnijääminen on varmaa.

Ja kuten sanottua, kos kukaan ei jää kiinni, homma on todella korkealta masinoitu.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Puskistahuutelija on 25.10.2018, 14:26:23
Mikä on todennäköisyys, että joku, joka haluaa ihmisiä hengiltä, lähettää kahdeksaan eri osoitteeseen pommin ja niistä jokainen on suutari?

Kyllä tämä tapaus haisee. Ja varsinkin se, että nämä tapaukset pusketaan Trumpin syyksi. Liian läpinäkyvä kuvio.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Puuha-Pepe on 25.10.2018, 14:29:07
Quote from: Totti on 25.10.2018, 12:11:21
On täysin selvä, että mitään todellista vaaraa nämä "pommit" eivät koskaan aiheuttaneet vaikka media (Suomessakin) haluaa antaa muuta ymmärtää. Kaikki "pommit" olivat tyhjiä atrappeja.

Tekeleet ovat myös niin tökerösti kasattu, että taustalla ei voi olla ammattilainen, tai edes puoliammattilainen, vaan inspiraatiota on lähinnä haettu b-luokan rikosleffoista. Jo pintapuolinen analyysi esim. CNN:n julkaisemista kuvista, tekee selväksi maallikollekin että kyse on huijauksesta.

Kaikki kriminaalit eivät ole aina penaalin terävimpiä kyniä. Varsinkaan jotkut peräkylän punaniskat, jotka uskovat kaikki hulluimmatkin salaliitot illuminaatista liskoihmisiin.  Uskoisin että tekijän jäljille päästään melko nopeasti.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 25.10.2018, 14:34:53
QuoteNew Yorkin poliisi tutki torstaina jo yhdeksättä epäilyttävää lähetystä Tribecan asuinalueella, kertoi uutiskanava CNN.

Televisiokanava NBC:n mukaan paketti muistutti tällä viikolla demokraattipoliitikkojen saamia epäiltyjä räjähdelähetyksiä ja oli lähetetty osoitteeseen, jossa on näyttelijä Robert De Niron omistama ravintola.

https://www.ts.fi/uutiset/maailma/4132292/New+Yorkista+loytyi+yhdeksas+epailty+rajahdelahetys+joka+oli+osoitetty+nayttelija+Robert+De+Nirolle (https://www.ts.fi/uutiset/maailma/4132292/New+Yorkista+loytyi+yhdeksas+epailty+rajahdelahetys+joka+oli+osoitetty+nayttelija+Robert+De+Nirolle)

Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ApuaHommmaan on 25.10.2018, 15:10:23
Quote from: törö on 25.10.2018, 14:34:53
QuoteNew Yorkin poliisi tutki torstaina jo yhdeksättä epäilyttävää lähetystä Tribecan asuinalueella, kertoi uutiskanava CNN.

Televisiokanava NBC:n mukaan paketti muistutti tällä viikolla demokraattipoliitikkojen saamia epäiltyjä räjähdelähetyksiä ja oli lähetetty osoitteeseen, jossa on näyttelijä Robert De Niron omistama ravintola.

https://www.ts.fi/uutiset/maailma/4132292/New+Yorkista+loytyi+yhdeksas+epailty+rajahdelahetys+joka+oli+osoitetty+nayttelija+Robert+De+Nirolle (https://www.ts.fi/uutiset/maailma/4132292/New+Yorkista+loytyi+yhdeksas+epailty+rajahdelahetys+joka+oli+osoitetty+nayttelija+Robert+De+Nirolle)

Montas kymmentä (sataa?)  ravintolaa De Niro omistaa?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Faidros. on 25.10.2018, 15:14:41
Robert DeNiro on ylen radiouutisten mukaan saanut myös toimimattoman pommin.  Pikkuhiljaa alkaa usko vahvistumaan  falseflagiin. Näin huonoja pomminrakentajia ei ole edes musut.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ismolento on 25.10.2018, 16:02:26
Quote from: Puuha-Pepe on 25.10.2018, 14:29:07
Quote from: Totti on 25.10.2018, 12:11:21
On täysin selvä, että mitään todellista vaaraa nämä "pommit" eivät koskaan aiheuttaneet vaikka media (Suomessakin) haluaa antaa muuta ymmärtää. Kaikki "pommit" olivat tyhjiä atrappeja.

Tekeleet ovat myös niin tökerösti kasattu, että taustalla ei voi olla ammattilainen, tai edes puoliammattilainen, vaan inspiraatiota on lähinnä haettu b-luokan rikosleffoista. Jo pintapuolinen analyysi esim. CNN:n julkaisemista kuvista, tekee selväksi maallikollekin että kyse on huijauksesta.

Kaikki kriminaalit eivät ole aina penaalin terävimpiä kyniä. Varsinkaan jotkut peräkylän punaniskat, jotka uskovat kaikki hulluimmatkin salaliitot illuminaatista liskoihmisiin.  Uskoisin että tekijän jäljille päästään melko nopeasti.

Jos tutkimuksissa paljastuu, että tekijä/tekijät ovat lähellä demokraatteja, niin koko juttu haudataan vasemmistomedian toimesta vähin äänin.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Leostoa on 25.10.2018, 17:15:54
Jos pommit eivät ole aitoja, voi tämän ajatella olevan demokraattipoliitikkoja, Sorosta ja avointen rajojen politiikkaa kritisoiva julkisuustemppu. Nämä tahothan ylläpitävät avointen rajojen politiikallaan myös terrorismin ja islamisaation virtaa länsimaihin. Jäynä huomauttaisi, etteivät myöskään herrojen omat asuinalueet ole turvassa aiheuttamaltaan harmilta.   
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Mr.Reese on 25.10.2018, 17:37:58
Quote from: Puskistahuutelija on 25.10.2018, 14:26:23
Mikä on todennäköisyys, että joku, joka haluaa ihmisiä hengiltä, lähettää kahdeksaan eri osoitteeseen pommin ja niistä jokainen on suutari?

Kyllä tämä tapaus haisee. Ja varsinkin se, että nämä tapaukset pusketaan Trumpin syyksi. Liian läpinäkyvä kuvio.
Kyllä Yle jo aamun uutisissa voimakkaasti vihjasi, että nämä ovat Trumpin maalituksien tulosta.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 25.10.2018, 18:28:56
Quote from: Mr.Reese on 25.10.2018, 17:37:58
Quote from: Puskistahuutelija on 25.10.2018, 14:26:23
Mikä on todennäköisyys, että joku, joka haluaa ihmisiä hengiltä, lähettää kahdeksaan eri osoitteeseen pommin ja niistä jokainen on suutari?

Kyllä tämä tapaus haisee. Ja varsinkin se, että nämä tapaukset pusketaan Trumpin syyksi. Liian läpinäkyvä kuvio.
Kyllä Yle jo aamun uutisissa voimakkaasti vihjasi, että nämä ovat Trumpin maalituksien tulosta.

Kumma kyllä, kun Trump yritettiin ihan oikeasti murhata vaalikampanjan aikana, se ei ollut lehdistön maalituksen syytä.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Faidros. on 25.10.2018, 18:45:45
Noin monta räjähtämätöntä pommia ja kuitenkin lähettäjä onnistuu piilottelemaan, ehkä maailman toiseksi parhaimman tiedusteluorganisaation saavuttamattomissa, herättää kyllä kysymyksiä.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Tunkki on 25.10.2018, 18:50:03
Quote from: Faidros. on 25.10.2018, 18:45:45
Noin monta räjähtämätöntä pommia ja kuitenkin lähettäjä onnistuu piilottelemaan, ehkä maailman toiseksi parhaimman tiedusteluorganisaation saavuttamattomissa, herättää kyllä kysymyksiä.

Ja kun ne paketitkaan eivät ole kulkeneet postin kautta. Esim. CNN:n "pommissa" oli 3 taalan edestä postimerkkejä (vaadittu määrä 3,50) ja niitä ei ollut leimattu - ei kulkenut postin kautta. Samoin moisia on noille henkilöille melko turha lähetellä, eivät he käy itse postilaatikolla. Sopivien valtionhallinnon ex:ien posti kulkee aina paikallisen Secret Servicen konttorin kautta.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ismolento on 25.10.2018, 18:52:56
Quote from: Faidros. on 25.10.2018, 18:45:45
Noin monta räjähtämätöntä pommia ja kuitenkin lähettäjä onnistuu piilottelemaan, ehkä maailman toiseksi parhaimman tiedusteluorganisaation saavuttamattomissa, herättää kyllä kysymyksiä.

Ehkä nämä 10 valepommia ovat vain harhautus. Sen oikean räjähtävän pommin kohde on POTUS.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: JT on 25.10.2018, 19:03:51
Aika alkeellista - ja aivan liian alkeellista - ratsastaa vaaleissa jonkun kahjon lähettämillä "pommipaketeilla". Tämäkin tapaus kertoo demokraattien ja heidän puppumediansa suuresta ahdingosta.

Pallo on hukassa ja pahasti.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Totti on 25.10.2018, 19:28:14
Quote from: Puuha-Pepe on 25.10.2018, 14:29:07
Kaikki kriminaalit eivät ole aina penaalin terävimpiä kyniä. Varsinkaan jotkut peräkylän punaniskat, jotka uskovat kaikki hulluimmatkin salaliitot illuminaatista liskoihmisiin.  Uskoisin että tekijän jäljille päästään melko nopeasti.

Puheet Trumpin kannattajista jonain salaliittoihin uskoviin punaniskoina on lähinnä median luoma mielikuva. Tutkimusten mukaan juuri liberaalit (vasemmistolaiset) ovat alttiimpia uskomaan heille syötettyä tietoa (kuten Venäjän vaalivaikuttaminen)  siinä missä konservatiivit ovat skeptisempiä.

Toisaalta teoriasi on ristiriitainen. Yleensä tämän tyyppinen terrorisointi on älykkäiden ihmisten tekemiä. Esimerkiksi Ted Kaczynski, Unabomber oli vasemmistolainen älykkö. Sama koskee lähes kaikkia terroristeja, joilla yleensä on koulutusta ja tietotaitoa takanaan.

Ajatus, että joku nyrkkejään maassa vetävä luolamies peräkylistä tekisi näitä temppuja, on siis varsin kaukaa haettu.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: idiot_narcissist on 25.10.2018, 19:51:16
Quote from: Puuha-Pepe on 25.10.2018, 14:29:07
Kaikki kriminaalit eivät ole aina penaalin terävimpiä kyniä. Varsinkaan jotkut peräkylän punaniskat, jotka uskovat kaikki hulluimmatkin salaliitot illuminaatista liskoihmisiin.  Uskoisin että tekijän jäljille päästään melko nopeasti.

Jos argumentoidaan stereotypioilla, niin peräkylien punaniskolla juuri on hyvät valmiudet rakentaa jotain räjähtävää. Heidän kohdalla ehkä olisi ongelma, että pommi räjähtää ennen aikojaan.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Oho on 25.10.2018, 21:20:55
Quote from: Totti on 25.10.2018, 19:28:14
Puheet Trumpin kannattajista jonain salaliittoihin uskoviin punaniskoina on lähinnä median luoma mielikuva. Tutkimusten mukaan juuri liberaalit (vasemmistolaiset) ovat alttiimpia uskomaan heille syötettyä tietoa (kuten Venäjän vaalivaikuttaminen)  siinä missä konservatiivit ovat skeptisempiä.

Venäjän vaalivaikuttamiseen uskovat kyllä oikeastaan kaikki paikalliset tiedusteluorganisaatiot....
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Infernaalinen_aviomies on 25.10.2018, 21:23:01
Quote from: Saturnalia on 25.10.2018, 12:25:57
Selkeä false flag, jos edes hetken ajattelee ja muutenkin. Likaista peliä, yritetään maalata vastustajasta paramilitaarinen, uhkaava ulkoparlamentaaristen keinojen käyttäjä.

Selkeä false flag? Kun katson amerikkalaisten lehtien otsikoita, niin tosiaan oikeistolaisissa julkaisuissa on hämmästyttävästi otsikkoja joissa annetaan ymmärtää että demokraatit olisivat itse lähettäneet nämä paketit itselleen (ja Sorosille), tosin tästä ei ole minkäänlaista näyttöä.

Toisaalta Trump on kiihottanut väkivaltaan mediaa ja demokraatteja vastaan, ja väkivaltaa on hänen kehotuksestaan jo tapahtunutkin, joten on enemmän syitä olettaa että tapahtunut on osa tätä jo olemassaolevaa jatkumoa. Onneksi laitteet eivät vahingoittaneet ketään.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Beef Supreme on 25.10.2018, 21:28:39
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 25.10.2018, 21:23:01

Toisaalta Trump on kiihottanut väkivaltaan mediaa ja demokraatteja vastaan, ja väkivaltaa on hänen kehotuksestaan jo tapahtunutkin

Kerro lisää, epäilen että narraat.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: anatall on 25.10.2018, 21:29:57
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 25.10.2018, 21:23:01
Quote from: Saturnalia on 25.10.2018, 12:25:57
Selkeä false flag, jos edes hetken ajattelee ja muutenkin. Likaista peliä, yritetään maalata vastustajasta paramilitaarinen, uhkaava ulkoparlamentaaristen keinojen käyttäjä.

Selkeä false flag? Kun katson amerikkalaisten lehtien otsikoita, niin tosiaan oikeistolaisissa julkaisuissa on hämmästyttävästi otsikkoja joissa annetaan ymmärtää että demokraatit olisivat itse lähettäneet nämä paketit itselleen (ja Sorosille), tosin tästä ei ole minkäänlaista näyttöä.

Toisaalta Trump on kiihottanut väkivaltaan mediaa ja demokraatteja vastaan, ja väkivaltaa on hänen kehotuksestaan jo tapahtunutkin, joten on enemmän syitä olettaa että tapahtunut on osa tätä jo olemassaolevaa jatkumoa. Onneksi laitteet eivät vahingoittaneet ketään.

"Onneksi laitteet eivät vahingoittaneet ketään."

Meinaatko tosissasi että kysymys on onnesta? On täysin selvää ettei "pommien" ollut tarkoituskaan vahingoittaa ketään, syitä taas voi ainoastaan arvailla niin kauan kun joku on saatu teosta kiinni.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Puuha-Pepe on 25.10.2018, 21:39:12

Quote from: Saturnalia on 25.10.2018, 12:25:57
Selkeä false flag, jos edes hetken ajattelee ja muutenkin. Likaista peliä, yritetään maalata vastustajasta paramilitaarinen, uhkaava ulkoparlamentaaristen keinojen käyttäjä.

Joo. Ihan varmasti on Salainen palvelu, FBI , NYPD jne. tutkintaan osallistuvat tahot mukana tässä suuressa salaliitossa.  Kaikki nämähän toimivat tunnetusti Hillaryn ja Demokraattipuolueen käsikassaroina. :facepalm:
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Infernaalinen_aviomies on 25.10.2018, 22:13:49
Quote from: Beef Supreme on 25.10.2018, 21:28:39
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 25.10.2018, 21:23:01

Toisaalta Trump on kiihottanut väkivaltaan mediaa ja demokraatteja vastaan, ja väkivaltaa on hänen kehotuksestaan jo tapahtunutkin

Kerro lisää, epäilen että narraat.

Katsotaanpas:

https://edition.cnn.com/2016/08/09/politics/donald-trump-hillary-clinton-second-amendment/index.html
QuoteWilmington, North Carolina (CNN)Donald Trump set off a fierce new controversy Tuesday with remarks about the right to bear arms that were interpreted by many as a threat of violence against Hillary Clinton.

https://www.nytimes.com/video/us/100000004269364/trump-and-violence.html
QuoteDonald J. Trump has appealed to the raw anger of voters and encouraged crowds at rallies to use force against protesters who are disruptive.

Trump on myös julkaissut videon jossa hän pahoinpitelee CNN-kanavaa:
https://twitter.com/realDonaldTrump/status/881503147168071680?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E881503147168071680&ref_url=https%3A%2F%2Fwww.washingtonpost.com%2Fnews%2Fpost-politics%2Fwp%2F2017%2F07%2F02%2Ftrump-appears-to-promote-violence-against-cnn-with-tweet%2F

Hän on myös kehunut toimittajaa pahoinpidellyttä miestä ("my kind of guy")
https://www.politico.com/story/2018/10/19/trump-rallies-comedy-916795
Quoteon Thursday night, Trump's newest bit was a tribute to the Montana congressman who gained nationwide attention last year for body slamming a reporter.

"And by the way, never wrestle him. Do you understand that? Never," Trump deadpanned, pausing for a moment to soak in the roaring crowd. "Any guy who can do a body slam — he's my kind of guy," the president continued, using his hands to mimic a body flipping onto the ground.

QuoteOn täysin selvää ettei "pommien" ollut tarkoituskaan vahingoittaa ketään

Millähän lailla tämä on selvää?

Quote(CNN)The bombs sent to prominent Democrats and CNN were simple but functional, and there are signs whoever was behind the attempted attacks didn't know much about making bombs or disguising them, experts say.
https://edition.cnn.com/2018/10/25/us/what-bombs-cnn-obama-clinton-soros-tell-us/index.html
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: WinstonSmith on 25.10.2018, 22:33:38
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 25.10.2018, 22:13:49
Quote(CNN)The bombs sent to prominent Democrats and CNN were simple but functional, and there are signs whoever was behind the attempted attacks didn't know much about making bombs or disguising them, experts say.
https://edition.cnn.com/2018/10/25/us/what-bombs-cnn-obama-clinton-soros-tell-us/index.html

Millä perusteella päättelet, että lähettäjäksi merkitty nainen ei ollut pommien lähettäjä? Jos taas voidaan päätellä, että ei ole, niin millä perusteella voidaan päätellä, että pommeissa olevat viittaukset Trumpiin ovat lähettäjän motiivit? Osaamaton henkilö kasaa 10 tai useampia pommeja ja selviää hengissä? Yksikään pommi ei ole räjähtänyt, vaikka olisi todennäköisempää, että joku pommi olisi räjähtänyt, jos ne olisi amatöörin tekemiä. Pommien lähettäjä on selkeästi halunnut leimata Trumpia, mutta miksi Trumpin kannattaja haluaisi tehdä sellaista juuri vaalien alla tai ylipäänsä koskaan? On aivan selvää, että tämä massiivinen pommioperaatio on tarkasti suunniteltu viimeistä yksityiskohtaa myöden ja pommit on taitavasti rakennettu, niin että ne ovat aitoja pommeja, jotka eivät räjähdä. Yhdysvalloissa on kameroita kaikkialla, mutta tekijä ei ole jäänyt kiinni? Tämä viittaa siihen, että taustalla on todella osaava organisaatio, joka osaa toimittaa pommeja huomaamattomasti vartijoiden ja kameroiden valvovien silmien alla. CNN uutisointi on aivan kuin se olisi valmisteltu jo ennen kuin pommeista oli tietoa. Pommien ajoitus on juuri vaalien alla kun demokraatit ovat häviämässä vaalit, pommien lähettämien itsellensä on kovaa uhkapeliä demokraateilta, jos tämä saadaan jäljitettyä demokraattien tekosiksi, niin vaikka he voittaisivat vaalit, niin siitä tulee varmasti seuraamaan paljon levottomuuksia.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 25.10.2018, 22:49:01
Trumphan kehitti joku aika sitten varsin osuvan ja tarttuvan lauseen kuvaamaan demokraattien toimintaa.

QuoteDemocrats produce mobs, Republicans produce jobs.

Ehkä demokraatit ovat itsekin hoksanneet että parin vuoden ajan jatkunut jatkuva väkivallalla fantasiointi, republikaanien ajojahdit, Kavanaughin valintaprosessin kaltainen öyhöttäminen ovat osumassa omaan nilkkaan.

Moni on varmasti ärsyyntynyt kyseisestä toiminnasta ja on yksi iso motivaatio äänestää tulevissa vaaleissa.

Ilmeisesti demokraatit kokevat että ainoa keino vaikuttaa on heittäytyä uhrin asemaan.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 25.10.2018, 22:54:07
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 25.10.2018, 22:13:49
Quote from: Beef Supreme on 25.10.2018, 21:28:39
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 25.10.2018, 21:23:01

Toisaalta Trump on kiihottanut väkivaltaan mediaa ja demokraatteja vastaan, ja väkivaltaa on hänen kehotuksestaan jo tapahtunutkin

Kerro lisää, epäilen että narraat.

Katsotaanpas:

https://edition.cnn.com/2016/08/09/politics/donald-trump-hillary-clinton-second-amendment/index.html
QuoteWilmington, North Carolina (CNN)Donald Trump set off a fierce new controversy Tuesday with remarks about the right to bear arms that were interpreted by many as a threat of violence against Hillary Clinton.

https://www.nytimes.com/video/us/100000004269364/trump-and-violence.html
QuoteDonald J. Trump has appealed to the raw anger of voters and encouraged crowds at rallies to use force against protesters who are disruptive.

Trump on myös julkaissut (retweetannut) videon jossa hän pahoinpitelee CNN-kanavaa:
https://twitter.com/realDonaldTrump/status/881503147168071680?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E881503147168071680&ref_url=https%3A%2F%2Fwww.washingtonpost.com%2Fnews%2Fpost-politics%2Fwp%2F2017%2F07%2F02%2Ftrump-appears-to-promote-violence-against-cnn-with-tweet%2F

Hän on myös kehunut toimittajaa pahoinpidellyttä miestä ("my kind of guy")
https://www.politico.com/story/2018/10/19/trump-rallies-comedy-916795
Quoteon Thursday night, Trump's newest bit was a tribute to the Montana congressman who gained nationwide attention last year for body slamming a reporter.

"And by the way, never wrestle him. Do you understand that? Never," Trump deadpanned, pausing for a moment to soak in the roaring crowd. "Any guy who can do a body slam — he's my kind of guy," the president continued, using his hands to mimic a body flipping onto the ground.

QuoteOn täysin selvää ettei "pommien" ollut tarkoituskaan vahingoittaa ketään

Millähän lailla tämä on selvää?

Quote(CNN)The bombs sent to prominent Democrats and CNN were simple but functional, and there are signs whoever was behind the attempted attacks didn't know much about making bombs or disguising them, experts say.
https://edition.cnn.com/2018/10/25/us/what-bombs-cnn-obama-clinton-soros-tell-us/index.html

Korjasin viestiäsi. Siinä oli useampi virhe nyt ne tummennukset kertovat enemmän kuin alkuperäiset. Suosittelen myös tutustumaan muihin uutislähteisiin kuin CNN:ään. Tai no turhaan taidan taas suositella.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 25.10.2018, 22:56:10
Hieman näistä "pommeista" vielä.

QuoteThe devices were poorly made and some discovered could not have exploded, but it's unclear if that was intentional, or if they were just badly constructed, officials said. They said some of the bombs had substantial flaws, some had subtle flaws and some have yet to be examined.

----
https://www.nbcnews.com/news/us-news/package-found-robert-de-niro-s-office-nyc-matches-other-n924251
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 25.10.2018, 23:03:11
Quote from: WinstonSmith on 25.10.2018, 22:33:38
Millä perusteella päättelet, että lähettäjäksi merkitty nainen ei ollut pommien lähettäjä?

Ai meinaat ihan aikuisten oikeesti, että kongressiedustaja Debbie Wasserman Schultz päätti niin vain lähettää puoluetovereilleen pommeja niin, että kirjoitti vielä pakettiin olevansa lähettäjä?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: WinstonSmith on 25.10.2018, 23:03:34
Quote from: Valli on 25.10.2018, 22:56:10
Hieman näistä pommeista vielä.

QuoteThe devices were poorly made and some discovered could not have exploded, but it's unclear if that was intentional, or if they were just badly constructed, officials said. They said some of the bombs had substantial flaws, some had subtle flaws and some have yet to be examined.

----
https://www.nbcnews.com/news/us-news/package-found-robert-de-niro-s-office-nyc-matches-other-n924251

Tekijä halusi, että pommit ovat turvallisia pommitettaville...? Aivan kun tekijä olisi halunnut varmistaa, että kohteet eivät missään tapauksessa joudu vaaraan...
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: WinstonSmith on 25.10.2018, 23:04:48
Quote from: Jaakko Sivonen on 25.10.2018, 23:03:11
Quote from: WinstonSmith on 25.10.2018, 22:33:38
Millä perusteella päättelet, että lähettäjäksi merkitty nainen ei ollut pommien lähettäjä?

Ai meinaat ihan aikuisten oikeesti, että kongressiedustaja Debbie Wasserman Schultz päätti niin vain lähettää puoluetovereilleen pommeja niin, että kirjoitti vielä pakettiin olevansa lähettäjä?

En vaan meinasin sitä, että koska voimme helposti päätellä, että hän ei niitä tehnyt, niin emme myöskään voi päätellä Trump-viittauksista, että tekijä olisi Trumpin innostama rasisti.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: potta on 25.10.2018, 23:33:26
Quote from: Valli on 25.10.2018, 22:56:10
Hieman näistä "pommeista" vielä.

QuoteThe devices were poorly made and some discovered could not have exploded, but it's unclear if that was intentional, or if they were just badly constructed, officials said. They said some of the bombs had substantial flaws, some had subtle flaws and some have yet to be examined.

----
https://www.nbcnews.com/news/us-news/package-found-robert-de-niro-s-office-nyc-matches-other-n924251
yksi suunnittelukukkanen tai sitten hämäys laitteissa (devices) näyttäisi olevan mukaan teipattu kello, joka sekä etupuolen kuvien, että röngenkuvien näyttämän takapuolen (6 ruuvia, pariston sijainti) perusteella lienee tämä: https://www.amazon.com/SODIAL-Ultra-thin-Digital-Dashboard-Calendar/dp/B073Z6D1BW/

siinä on vain kello ja kalenteri, ei mitään toimintoa ajastimena toimimista varten.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Beef Supreme on 25.10.2018, 23:48:40
Olipa aika infernaaliset todisteet. Kyllä nyt uskon että oranssi mies on paha.

Mitä tahansa voi väittää jos amerikkalaismedian otsikot kelpaavat faktoiksi.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Totti on 26.10.2018, 01:06:10
Quote from: WinstonSmith on 25.10.2018, 22:33:38
Millä perusteella päättelet, että lähettäjäksi merkitty nainen ei ollut pommien lähettäjä?

Wasserman-Schultz ei tietenkään lähettänyt pommia Bidenille.

Eräs arvaus kuitenkin on, että hänen nimensä esiintyy lähettäjänä piikkinä Bernie Sandersin vaalikampanjan sabotoimisesta. Wasserman-Schultzhan oli yksi avainhenkilö Sandersin kaatamisessa demokraattien esivaaleissa.

Sandersin kampanjan sabotoiminen demokraattisen puolueen puolesta aiheutti suuren kohun ja hyvin paljon katkeruutta Clintonia kohtaan. Moni Sanders-kannattaja äänestikin Trumpia lopullisissa vaaleissa.

Tämä teorian perusteella pommittaja voisi olla joku demokraatti tai muu vasemmistolainen.

QuoteOsaamaton henkilö kasaa 10 tai useampia pommeja ja selviää hengissä? Yksikään pommi ei ole räjähtänyt, vaikka olisi todennäköisempää, että joku pommi olisi räjähtänyt, jos ne olisi amatöörin tekemiä.

Associated press on avannut pommien tekotapaa hieman:

https://www.apnews.com/5c93ac06309c4ce88e8cd5023f89feca

Heidän jutustaan ilmenee, että pommeissa on käytetty:

- Muoviputkea, joka on tavattoman huono pommin säiliönä.

- Jotain pulveria, johon oli sekoitettu lasinsiruja. Lasinsirut ovat kepeytensä ja helpon rikkoutumisen takia huono sirpalemateriaali.

- Muu sälä on asiaan kuulumatonta tavaraa kuten halpa digitaalinen ajastin, jota tuskin käytetään kirjepommissa (lähettäjä ei voi tietää koska kirje saapuu perille eikä siten asettaa ajastinta oikein).

- Poliisi ei ole vahvistanut pommien pulverin olevan räjähdysaltista.

Huomioiden pommien rakenteen, joka lähinnä imitoi teatterirekvisiittaa, on epätodennäköistä, että tekijällä edes olisi ollut räjähtävää ainetta käytössä. Tämän perusteella arvailen, että pommit eivät ole edes voineet räjähtää oli kokoaja kuinka amatööri tahansa.

Pommit on siis kasattu vain pelottelumielessä.

Quotepommit on taitavasti rakennettu, niin että ne ovat aitoja pommeja, jotka eivät räjähdä.

Juu ei.

QuoteYhdysvalloissa on kameroita kaikkialla, mutta tekijä ei ole jäänyt kiinni? Tämä viittaa siihen, että taustalla on todella osaava organisaatio, joka osaa toimittaa pommeja huomaamattomasti vartijoiden ja kameroiden valvovien silmien alla.

Tai sitten kyse on yksinkertaisesti siitä, että joku vain pistää paketteja lähetykseen paikkakunnalta jossa ei ole kameroita. Lähettipalveluhan (paketit ei ole postin toimittamia) toimittaa paketteja vaikka toiselta puolella maailmaa.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 26.10.2018, 01:17:37
Täähän voi olla vaikka kännissä keksitty opiskelijapila tai todiste siitä, että kannabiksen vapauttaminen muuttaa maailman paremmaksi paikaksi.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: anatall on 26.10.2018, 02:44:09
Quote from: Puuha-Pepe on 25.10.2018, 21:39:12

Quote from: Saturnalia on 25.10.2018, 12:25:57
Selkeä false flag, jos edes hetken ajattelee ja muutenkin. Likaista peliä, yritetään maalata vastustajasta paramilitaarinen, uhkaava ulkoparlamentaaristen keinojen käyttäjä.

Joo. Ihan varmasti on Salainen palvelu, FBI , NYPD jne. tutkintaan osallistuvat tahot mukana tässä suuressa salaliitossa.  Kaikki nämähän toimivat tunnetusti Hillaryn ja Demokraattipuolueen käsikassaroina. :facepalm:

No niinhän tuossa lainaamassasi viestissä tosiaankin väitetään.  :facepalm:
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: anatall on 26.10.2018, 02:48:40
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 25.10.2018, 22:13:49

QuoteOn täysin selvää ettei "pommien" ollut tarkoituskaan vahingoittaa ketään

Millähän lailla tämä on selvää?

Quote(CNN)The bombs sent to prominent Democrats and CNN were simple but functional, and there are signs whoever was behind the attempted attacks didn't know much about making bombs or disguising them, experts say.
https://edition.cnn.com/2018/10/25/us/what-bombs-cnn-obama-clinton-soros-tell-us/index.html

Siten, että ei se ole sattumaa ettei yksikään pommi ole räjähtänyt.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: jarno Alander on 26.10.2018, 03:05:35
Katkon jälkeen vielä luvassa:

FBI saa nimettömän vihjeen.  Keski-ikäinen, valkoinen, yksin asuva mies kuulemma terrorisoi naapurustoa uhoamalla päivittäin, että Trump karkottaa kaikki meksikolaiset, palauttaa neekeriorjuuden, poistaa naisten äänioikeuden ja julistaa USA vs muu maailma -maailmansodan. Lisäksi hän väittää, että sukupuolia on kaksi.

FBI ja paikalliset poliisivoimat porhaltavat paikalle pillit soiden. Ikävä kyllä miestä ei päästä kuulustelemaan, koska tajutessaan jäävänsä kiinni hän ehtii tehdä itsemurhan ampumalla itseään selkään viiden metrin päästä.

Hänen tietokoneeltaan toki löytyy runsaasti asiointia erilaisilla vaihtoehtomedian sivustoilla. Tämä saa Washington Postin, New York Timesin ja Saska Saarikosken aprikoimaan, pitäisikö ne kieltää lailla. Sananvapaus on tottakai oltava — sitähän ei tietenkään olla viemässä keneltäkään — mutta murhanhimoisten valkoisten suprematistien kiihottaminen ei ole sananvapautta.

Jne, jne jne,

Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: idiot_narcissist on 26.10.2018, 06:26:13
Quote from: potta on 25.10.2018, 23:33:26
yksi suunnittelukukkanen tai sitten hämäys laitteissa (devices) näyttäisi olevan mukaan teipattu kello, joka sekä etupuolen kuvien, että röngenkuvien näyttämän takapuolen (6 ruuvia, pariston sijainti) perusteella lienee tämä: https://www.amazon.com/SODIAL-Ultra-thin-Digital-Dashboard-Calendar/dp/B073Z6D1BW/

siinä on vain kello ja kalenteri, ei mitään toimintoa ajastimena toimimista varten.

Kello on ACME-tasoa. Ei kirjepommia voi ajastaa ja ottaen huomioon, ettei yksikään räjähtänyt, tuskin oli tarkoituskaan räjähtää.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Faidros. on 26.10.2018, 06:52:10
Ilmeisesti pulverikirjeet on nyt niin last season, kun tällaisia on alettu väsäämään?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Saturnalia on 26.10.2018, 06:53:29
Pommeilla ei ollut tarkoituskaan räjähtää, koska tekijä ei halua joutua raskaisiin syytteisiin, jos jää kiinni. Nyt hän voi sanoa, että heh heh. Kevyet syytteet, jos niitäkään kun laitteet eivät ole teknisesti pommeja. Vaikuttaa että tarkoitus oli nimenomaan falseflagata, ja toimii kohtuullisesti. Puoli yhdeksän uutisissakin jo heti puhuttiin "vihankylvöstä". Ei kohde ole mikään alt-porukka, vaan noin 50% amerikkalaisista. He ovat kaikki pahoja, kun joku vie lelupommin jollekin.

Siis falseflaggausta tapahtuu ihan oikeasti, ei se ole mitään foliokamaa. Se on raakaa mielialojen hallintaa ja usein toimii hyvin.
Tähän tapaukseen en logiikkaa löydä muulla teorialla.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 26.10.2018, 08:37:00
Ei ole mikään hirveän iso yllätys että "pommien" malli on peräisin internetin syövereistä.

QuoteDesign of bombs targeting Trump critics came from Internet: source

Investigators believe that the design and instructions for building the bombs sent to several critics of U.S. President Donald Trump this week were taken from the internet, a federal law enforcement official told Reuters on Thursday.

The instructions for such devices are widely available on websites and in propaganda distributed by Islamic militant groups including Al Qaeda and ISIS, said the official and a former federal government bomb expert.

The federal official also said the designs could have been lifted from "The Anarchist Cookbook," a notorious bomb and hacker manual dating to the early 1970s.

https://www.reuters.com/article/us-usa-packages-design/design-of-bombs-targeting-trump-critics-came-from-internet-source-idUSKCN1MZ306
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Ajattelija2008 on 26.10.2018, 08:44:59
Postipaketteja on vaikea lähettää niin, että ei jää valvontakameroiden kuviin. Pakettien lähettäjä jää todennäköisesti kiinni jo ennen välivaaleja.

Ilmeisesti kyse siis ei ollut toimivista pommeista vaan pelottelusta. Veikkaisin, että USA:ssa tuosta tulee monen vuoden ehdoton vankeustuomio, kun taas Suomessa tulisi 4 päiväsakkoa jos sitäkään.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 26.10.2018, 08:51:24
Quote from: Ajattelija2008 on 26.10.2018, 08:44:59
Postipaketteja on vaikea lähettää niin, että ei jää valvontakameroiden kuviin. Pakettien lähettäjä jää todennäköisesti kiinni jo ennen välivaaleja.

Ilmeisesti kyse siis ei ollut toimivista pommeista vaan pelottelusta. Veikkaisin, että USA:ssa tuosta tulee monen vuoden ehdoton vankeustuomio, kun taas Suomessa tulisi 4 päiväsakkoa jos sitäkään.

Yhdysvaltain posti ilmeisesti kuvaa kaikki sen kautta lähetetyt paketit, joten niiden jäljittäminen on helpompaa.

QuoteThe U.S. Postal Service operates a sophisticated imaging system that photographs the outside of each piece of mail processed across the country and can be used to determine the specific location of where it was sent. That's how federal officials were led to a woman who sent the poison ricin through the mail to President Barack Obama and then-New York City Mayor Michael Bloomberg in 2013.

https://www.apnews.com/8602ba97298a47b88439b4922d96bd6c
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Faidros. on 26.10.2018, 08:56:13
Quote from: Valli on 26.10.2018, 08:37:00
Ei ole mikään hirveän iso yllätys että "pommien" malli on peräisin internetin syövereistä.

QuoteDesign of bombs targeting Trump critics came from Internet: source

Investigators believe that the design and instructions for building the bombs sent to several critics of U.S. President Donald Trump this week were taken from the internet, a federal law enforcement official told Reuters on Thursday.

The instructions for such devices are widely available on websites and in propaganda distributed by Islamic militant groups including Al Qaeda and ISIS, said the official and a former federal government bomb expert.

The federal official also said the designs could have been lifted from "The Anarchist Cookbook," a notorious bomb and hacker manual dating to the early 1970s.

https://www.reuters.com/article/us-usa-packages-design/design-of-bombs-targeting-trump-critics-came-from-internet-source-idUSKCN1MZ306

Joo, netistä, mutta tietoa on ollut hankittavissa jo vuosikymmenet kirjallisuudesta. Nykyään sama tieto on ladattuna nettiin. Jo35 vuotta sitten Kokkolan Asekoulussa oppitunneilla luimme Black book of small arm's-kirjaa. Siellä oli kaikki tieto saatavilla, esim. kuinka tehdä tavallisista lannoitteista räjähteitä.
Varmaan Amazonista tms.voi kirjan tilata nykyään?
En ole ihan varma kirjan nimestä, mutta jotenkin noin se on.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Dangr on 26.10.2018, 09:33:45
Jos samaa tapahtuu republikaaneille ja muille oikeistolaisille, niin otsikkoehdotus hyysärille:

"USA:n oikeisto pelkää leikkipommeja."
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ikuturso on 26.10.2018, 10:05:59
Quote from: Totti on 26.10.2018, 01:06:10Heidän jutustaan ilmenee, että pommeissa on käytetty:

- Muoviputkea, joka on tavattoman huono pommin säiliönä.

- Jotain pulveria, johon oli sekoitettu lasinsiruja. Lasinsirut ovat kepeytensä ja helpon rikkoutumisen takia huono sirpalemateriaali.

- Muu sälä on asiaan kuulumatonta tavaraa kuten halpa digitaalinen ajastin, jota tuskin käytetään kirjepommissa (lähettäjä ei voi tietää koska kirje saapuu perille eikä siten asettaa ajastinta oikein).

- Poliisi ei ole vahvistanut pommien pulverin olevan räjähdysaltista.

Huomioiden pommien rakenteen, joka lähinnä imitoi teatterirekvisiittaa, on epätodennäköistä, että tekijällä edes olisi ollut räjähtävää ainetta käytössä. Tämän perusteella arvailen, että pommit eivät ole edes voineet räjähtää oli kokoaja kuinka amatööri tahansa.

Tuon pulverin koostumusta on kyseenalaistettu monissakin lähteissä. Valemedia YLE puhui uutisissaan vain räjähdysaineesta. Ilman epäilyn viitettäkään.

Kun selvästi näyttää, että kyseessä on pelottelutarkoituksiin kyhätyt teatteripommit, joiden tekijä ei ilmeisestikään halua murhasyytettä, miksi tämä riskeeraisi kaiken laittamalla jotain räjähtävää kötöstyksiinsä? Jokuhan voisi vahingoittua, jos vaikka paketti heitettäisiin takkaan tms.

-i-
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Keza on 26.10.2018, 14:35:21
Quote from: Saturnalia on 26.10.2018, 06:53:29
Pommeilla ei ollut tarkoituskaan räjähtää, koska tekijä ei halua joutua raskaisiin syytteisiin, jos jää kiinni. Nyt hän voi sanoa, että heh heh. Kevyet syytteet, jos niitäkään kun laitteet eivät ole teknisesti pommeja. Vaikuttaa että tarkoitus oli nimenomaan falseflagata, ja toimii kohtuullisesti. Puoli yhdeksän uutisissakin jo heti puhuttiin "vihankylvöstä". Ei kohde ole mikään alt-porukka, vaan noin 50% amerikkalaisista. He ovat kaikki pahoja, kun joku vie lelupommin jollekin.

Siis falseflaggausta tapahtuu ihan oikeasti, ei se ole mitään foliokamaa. Se on raakaa mielialojen hallintaa ja usein toimii hyvin.
Tähän tapaukseen en logiikkaa löydä muulla teorialla.

Tekijä tuskin on ajatellut, miten Ylenanto tai Hesari asian uutisoi. NYT, siis se jenkki, nyt uutisoi varmaankin tasottomaan tyyliinsä, umpidemokraatti kun on, eli Sanomakuplan mukaan "laatulehti". Voi olla falseflag mutta siinä tapauksessa surkea sellainen kun "pommit" noin selvästi toimimattomia. Motiivi selviää varmaan aikanaan. Täällä joku teorisoi, että joku erikoisammattimies on tehnyt tarkoituksella toimimattomia pommeja, lol. Toimimattoman pommin tekeminen on helpompaa kuin toimivan, jokainen mämmikourakin osaa tehdä toimimattoman pommin. Tuosta ajastinjutusta sen verran, että jos ei oikein hommaa osaa, niin se on turvallinen sytytystapa tekijälle ja kuitenkin oikein tehtynä varma, joku paukku kohteen lähellä on tekijälle parempi vaihtoehto kuin paukku omissa käsissä. Ei tuollainen avattaessa/paketissa pois otettaessa räjähtävä systeemi monimutkainen ole, mutta sen virittelyssä on riskinsä ja amatöörille voi helposti käydä vahinko sitä rustatessa.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ismolento on 26.10.2018, 14:49:57
Quote from: Valli on 26.10.2018, 08:51:24
Quote from: Ajattelija2008 on 26.10.2018, 08:44:59
Postipaketteja on vaikea lähettää niin, että ei jää valvontakameroiden kuviin. Pakettien lähettäjä jää todennäköisesti kiinni jo ennen välivaaleja.

Ilmeisesti kyse siis ei ollut toimivista pommeista vaan pelottelusta. Veikkaisin, että USA:ssa tuosta tulee monen vuoden ehdoton vankeustuomio, kun taas Suomessa tulisi 4 päiväsakkoa jos sitäkään.

Yhdysvaltain posti ilmeisesti kuvaa kaikki sen kautta lähetetyt paketit, joten niiden jäljittäminen on helpompaa.

QuoteThe U.S. Postal Service operates a sophisticated imaging system that photographs the outside of each piece of mail processed across the country and can be used to determine the specific location of where it was sent. That's how federal officials were led to a woman who sent the poison ricin through the mail to President Barack Obama and then-New York City Mayor Michael Bloomberg in 2013.

https://www.apnews.com/8602ba97298a47b88439b4922d96bd6c

Eiköhän tekijän henkilöllisyys salata vaalien jälkeiseen aikaan saakka. Todennäköisesti se tiedetään jo nyt, mutta vasemmistoliberaali media hautaa sen toistaiseksi - mielellään iäksi.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ismolento on 26.10.2018, 15:02:04
Kun kerran demokraattien mielestä venäläiset valitsivat Trumpin presidentiksi, mikseivät he olisi myös tämän pommifarssin takana?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Leostoa on 26.10.2018, 15:23:50
Demokraattien kannattaa olla huolestuneita erityisesti isoista paketeista. Sellaisessa voi olla vaikka "Tsar-bomba". Tulee iso jytky.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Nikolas on 26.10.2018, 15:24:29
Tulkitsen tapauksesta seuraavat ominaisuudet:
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 26.10.2018, 16:35:23
Epäilyttäviä paketteja löytynyt lisää.

QuoteSuspicious Packages Targeting James Clapper, Sen. Cory Booker Found In Midtown And In Florida

https://newyork.cbslocal.com/2018/10/26/explosive-device-mailings-investigation/
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Emo on 26.10.2018, 16:43:16
Quote from: Valli on 26.10.2018, 16:35:23
Epäilyttäviä paketteja löytynyt lisää.

QuoteSuspicious Packages Targeting James Clapper, Sen. Cory Booker Found In Midtown And In Florida

https://newyork.cbslocal.com/2018/10/26/explosive-device-mailings-investigation/

Josko niillä (keillä?) on taktiikka lähettää ensin kyllästymiseen asti vaarattomia pellepommeja, ja lopulta joku saa käsiinsä aidon räjähtävän pommin? Joten olkaapa tarkkoina siellä Jenkeissä.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Oho on 26.10.2018, 16:54:30
Quote from: törö on 26.10.2018, 01:17:37
Täähän voi olla vaikka kännissä keksitty opiskelijapila tai todiste siitä, että kannabiksen vapauttaminen muuttaa maailman paremmaksi paikaksi.

No ei ole, ihan liikaa vaivaa humalan haihduttua...
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Julleht on 26.10.2018, 18:10:12
[tweet]1055838285082382340[/tweet]

Jaha, veikkauksia tulille?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: satasenlaina on 26.10.2018, 18:16:27
Quote from: Julleht on 26.10.2018, 18:10:12
[tweet]1055838285082382340[/tweet]

Jaha, veikkauksia tulille?

Joku natsi. Ei kai tuo nyt niin vaikeaa ole arvata millainen tekijä.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: idiot_narcissist on 26.10.2018, 18:22:56
Quote from: Julleht on 26.10.2018, 18:10:12
Jaha, veikkauksia tulille?

Veikkaan vassaria/vassareita. Pommeissa on liian monta outoa yksityiskohtaa. Niillä haettiin huomiota vaalien alla.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Sibis on 26.10.2018, 18:29:27
Ootellaan lisätietoa mielenkiinnolla.

Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 26.10.2018, 18:32:53
"Person" on yleensä nainen, mutta medialle ei välttämättä ole vielä kerrottu sukupuolioletuksista.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Julleht on 26.10.2018, 18:39:25
QuoteSuspect arrested in Florida in connection with suspicious packages sent to Democrats

One suspect in custody in connection to suspicious packages
Sources confirm that a male suspect has been arrested in Florida in connection to the suspicious packages sent across the country.

A male suspect was arrested in Florida on Friday morning in connection with the rash of suspicious packages sent to prominent Democrats nationwide, law enforcement sources confirmed to Fox News.

A law enforcement source told Fox News that the suspect is a white male in his 50s, a former New Yorker, who lives in Aventura, Florida, who had prior arrests for terroristic threats. Several of the packages went through a U.S. postal facility in Opa-locka, which is less than 10 miles from Aventura.

The Department of Justice will hold a press conference at 2:30 p.m. ET.

[...]

https://www.foxnews.com/us/suspect-arrested-in-florida-in-connection-with-suspicious-packages-sent-to-democrats

Tuo pressikonffa on Suomen aikaa 21:30.

edit.
[tweet]1055849800816566273[/tweet]

Ei ihan täysipäiseltä tapaukselta vaikuta, tosin en tiedä kuinka yleistä toi ekstensiivinen tarranliimailu rapakon takana on.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 26.10.2018, 18:50:25
Poliisin vanha tuttu.

https://mobile.twitter.com/jaketapper/status/1055844544154087424
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Leijona78 on 26.10.2018, 18:56:42
Juuri ennen pidätystä "entinen salaisen palvelun agentti" sanoi Infowarsille (?) että pidätetyn identiteetti 'tulee yllättämään monet'.

http://lmnapps-d-p.azurewebsites.net/infowars/article_night.php?url=https://www.infowars.com/former-secret-service-agent-says-identity-of-mail-bomber-is-going-to-surprise-people/
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: JulmaJuha on 26.10.2018, 19:01:18
Pidättelen täällä henkeä ja odotan, että CNN kertoo meille miten tutkimukset etenevät.

Joo en pidätä. En enää usko mihinkään...

Jos oli kommari, niin varmaan kerrotaan sitten tiedotustilaisuudessa, että tekijän epäillään olleen tunnettu äärioikeistolainen joka teki pidättäessä erittäin kovaa vastarintaa ja jouduttiin ampumaan singolla kiertoradalle. juttu selvitetty, ruumista ei enää ole... Trump syyllinen, vihapuhe kiihottaminen jnejne. Trumpin erottava...
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 26.10.2018, 19:02:29
Tekijällä on autossa oikein Trumpin tarrakin.  ;D

[tweet]1055844596897452032[/tweet]
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:05:07
Quote from: Valli on 26.10.2018, 19:02:29
Tekijällä on autossa oikein Trumpin tarrakin.  ;D

Se siitä false flag -teoriasta. Tässä lisää kuvia "Magabomberin" pakusta:

[tweet]1055849943318122496[/tweet]

Pidätetyn nimi on Cesar Sayoc.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Lasse on 26.10.2018, 19:10:23
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:05:07
Quote from: Valli on 26.10.2018, 19:02:29
Tekijällä on autossa oikein Trumpin tarrakin.  ;D

Se siitä false flag -teoriasta. #Magabomber

Et ehkä ymmärrä, mitä ff -teorialla tarkoitetaan.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:12:43
Quote from: Lasse on 26.10.2018, 19:10:23
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:05:07
Quote from: Valli on 26.10.2018, 19:02:29
Tekijällä on autossa oikein Trumpin tarrakin.  ;D

Se siitä false flag -teoriasta. #Magabomber

Et ehkä ymmärrä, mitä ff -teorialla tarkoitetaan.

Meinaat, että false flag -terroristin tarkoitus oli jäädä kiinni ja mennä vankilaan 30 vuodeksi ihan vain siksi, että Trump saadaan huonoon valoon? Playing the long game?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Leijona78 on 26.10.2018, 19:16:50
Cesar on mediatietojen mukaan republikaaneja äänestävä, mutta ei ns pottunokka vaan Native American, eli niinku inkkari.

Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:19:25
Quote from: Leijona78 on 26.10.2018, 19:16:50
Cesar on mediatietojen mukaan republikaaneja äänestävä, mutta ei ns pottunokka vaan Native American, eli niinku inkkari.

Perustuisiko tuo siihen "Native Americans for Trump" -stickeriin pakussa? Toinen tarra oli "Top Youth Soccer Recruits for Trump" (tyyppi on viisikymppinen).
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: WinstonSmith on 26.10.2018, 19:21:15
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:05:07
Quote from: Valli on 26.10.2018, 19:02:29
Tekijällä on autossa oikein Trumpin tarrakin.  ;D

Se siitä false flag -teoriasta. Tässä lisää kuvia "Magabomberin" pakusta:

[tweet]1055849943318122496[/tweet]

Pidätetyn nimi on Cesar Sayoc.

Ei taida olla ihan valkoinen mies, kannattaa myös katsoa linkedin, ei taida olla sellaista kuin kuubalainen MAGA-rasisti...

https://boards.4chan.org/pol/thread/190887987
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 26.10.2018, 19:21:47
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:12:43
Quote from: Lasse on 26.10.2018, 19:10:23
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:05:07
Quote from: Valli on 26.10.2018, 19:02:29
Tekijällä on autossa oikein Trumpin tarrakin.  ;D

Se siitä false flag -teoriasta. #Magabomber

Et ehkä ymmärrä, mitä ff -teorialla tarkoitetaan.

Meinaat, että false flag -terroristin tarkoitus oli jäädä kiinni ja mennä vankilaan 30 vuodeksi ihan vain siksi, että Trump saadaan huonoon valoon? Playing the long game?

Enää puuttuu ne pommit että tekijästä saadaan "bomber".
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: satasenlaina on 26.10.2018, 19:21:53
Kakka lentää tuulettimeen kunnolla Trumpille. Sen siitä saa kun öyhöttää ja kiihottaa kaikkia vastaan.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ämpee on 26.10.2018, 19:21:59
Quote from: Valli on 26.10.2018, 19:02:29
Tekijällä on autossa oikein Trumpin tarrakin.  ;D

Epäselvä suurennos ja Trumpin tarra(?) ei oikein mätsää keskenään.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Leijona78 on 26.10.2018, 19:23:43
Tällä Cesarilla on ollut useita 'Native American' - firmoja.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:26:49
Quote from: Leijona78 on 26.10.2018, 19:23:43
Tällä Cesarilla on ollut useita 'Native American' - firmoja.

Kuuluukohan samaan heimoon kuin Elizabeth Warren?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: no future on 26.10.2018, 19:27:45
Onko se nyt ajatuksenakin mahdoton, että joku oikeistosekopää voisi samaan aikaan fanittaa Trumpia ja uhkailla demareita pommivirityksillä?  Kaikessa ei tarvitse nähdä salaliittoja, eikä kaikkea etenkään pidä väkisin verhota mahdollisten ja mahdottomien salaliittojen taakse.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Roope on 26.10.2018, 19:29:00
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:12:43
Meinaat, että false flag -terroristin tarkoitus oli jäädä kiinni ja mennä vankilaan 30 vuodeksi ihan vain siksi, että Trump saadaan huonoon valoon? Playing the long game?

Breivik teki juuri noin. Hänen pitkän tähtäimen pelinsä tuli julki vasta oikeudenkäynnissä ja silloinkin vain, koska Breivik itse päätti sen paljastaa.

Joten katsotaan ihan rauhassa, mitä tästä selviää.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Lasse on 26.10.2018, 19:29:24
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:12:43
Quote from: Lasse on 26.10.2018, 19:10:23
Et ehkä ymmärrä, mitä ff -teorialla tarkoitetaan.

Meinaat, että false flag -terroristin tarkoitus oli jäädä kiinni ja mennä vankilaan 30 vuodeksi ihan vain siksi, että Trump saadaan huonoon valoon? Playing the long game?

Niin, Mohammed Salameh sai elinkautisen. My original statement stands.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:30:29
Quote from: WinstonSmith on 26.10.2018, 19:21:15
Ei taida olla ihan valkoinen mies, kannattaa myös katsoa linkedin, ei taida olla sellaista kuin kuubalainen MAGA-rasisti...

En tiedä onko kuubalainen vai ei, mutta 2016 exit pollin mukaan lähes 30 prosenttia latinoista äänesti Trumpia, ja amerikankuubalaiset erityisesti ovat perinteisesti kannattaneet republikaaneja (senaatissa on kaksi kuubalaistaustaista GOP-senaattoria), joten en ole varma, mikä pointtisi on.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Julleht on 26.10.2018, 19:30:52
Quote from: Julleht on 26.10.2018, 18:39:25

Quote from: Fox NewsA law enforcement source told Fox News that the suspect is a white male in his 50s

Pakko kyllä ihmetellä a) jenkkien fiksatoitumista ihonvärin raportointiin ja b) sitä että Floridan poliisia myöten ilmeisesti kuubalainen (joita osavaltiossa on paljon) (edit. tai natiivi?) epäilty kuvataan valkoiseksi.

Floridan kuubalaiset ovat sikäli muuten vähän erityyppisiä muiden latinojen kanssa äänestyskäyttäytymiseltään, että Castron regiimiä paossa ollessaan ovat vahvasti sosialismia vastaan ja näin paljon useammin republikaaneja kuin muut latinot. Ei sillä että tekijän poliittisella orientoitumisella olisi mitään väliä syyllisyyttä katsoessa, oksettava teko, mutta kun tuota nyt kerran lähdettiin spekuloimaan (osin omasta huutelustani).
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ämpee on 26.10.2018, 19:32:54
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:05:07

Se siitä false flag -teoriasta. Tässä lisää kuvia "Magabomberin" pakusta:

Oliko sillä LCD-näytöt ikkunoina ??
Lisäksi vielä vaihtuva määrä noita näyttöjä.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 26.10.2018, 19:37:45
Quote from: satasenlaina on 26.10.2018, 19:21:53
Kakka lentää tuulettimeen kunnolla Trumpille. Sen siitä saa kun öyhöttää ja kiihottaa kaikkia vastaan.

Tämä ei onneksi koske mediaa tai demokraatteja. Maxine Waters saa ainakin puhtaat paperit.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:37:53
Quote from: ämpee on 26.10.2018, 19:32:54
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:05:07

Se siitä false flag -teoriasta. Tässä lisää kuvia "Magabomberin" pakusta:

Oliko sillä LCD-näytöt ikkunoina ??
Lisäksi vielä vaihtuva määrä noita näyttöjä.

Näyttääkö tuo oikean yläkulman kuvan teksti "Democrats" muka LCD-näytön tekstiltä?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:39:08
Huhujen mukaan tämä olisi epäillyn Twitter-tili: https://twitter.com/hardrock2016
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Ajattelija2008 on 26.10.2018, 19:40:40
Kyseessä lienee mielenvikainen ihminen, tai sitten hän halusi lähteä vuosiksi vankilaan. Kun kerran kyseessä on natiivi tai hispaani, niin USA:n korruptoitunut media haluaa unohtaa jutun nopeasti.

Update:

https://heavy.com/news/2018/10/cesar-sayoc/
Quote
Sayoc has been arrested several times in Broward County, Florida, dating back to 1991, court records show. His most recent arrest in Broward was in 2014. In 2002, he was charged with making a bomb threat in Dade County, Florida. He was sentenced to one year of probation

Etnisyys ei kuvasta selviä. Epäilty on siis pitkän linjan rikollinen. Nyt taisi tulla pitkä reissu telkien taakse.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: WinstonSmith on 26.10.2018, 19:44:05
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:30:29
Quote from: WinstonSmith on 26.10.2018, 19:21:15
Ei taida olla ihan valkoinen mies, kannattaa myös katsoa linkedin, ei taida olla sellaista kuin kuubalainen MAGA-rasisti...

En tiedä onko kuubalainen vai ei, mutta 2016 exit pollin mukaan lähes 30 prosenttia latinoista äänesti Trumpia, ja amerikankuubalaiset erityisesti ovat perinteisesti kannattaneet republikaaneja (senaatissa on kaksi kuubalaistaustaista GOP-senaattoria), joten en ole varma, mikä pointtisi on.

Vaikuttaisi, että ei ole kuubalainen, mutta siis ei kuitenkaan mikää valkoinen taustaltansa. Linkedin:ssä profiilissa lukee:

QuoteExperience
International Gold Productions/ Cesar Palace Royale Burlesque Show Clubs/ Tony Valent. Chippendales
Promoter, booking agent Live entertainment, owner, choreographer,
Present
Education
Brevard College, N.C./Univ of N.C. at Charlotte
BA, Business, Finance, Economics , Biology,, Veterinary Medicine Graduate 2021 from High Point Univ.
1980 – 1984
Career decision of becoming a Horse Doctor was always a love for animals, which were here first and never do anything to anyone. And respect all living things. My family very sound Sayoc name in Medical field Grandfather Col. Baltazar Zook Sayoc that perfect the conversion oriental eye to Americanize. The first plastic surgeon to be observed by 8 million people in NY city Hospital. He over through Communist Philippines liberated island. He built all hospitals in Philippines islands and sets standards highest level. Most surgeon use his instruments which are patented. And a lot surgeon use today. Also Sayoc intl. schools marshals arts Kali that used to over throw communist party . Also one 5 Hero's disciplinary my mother Madeline Sayoc Giardiello First president Pharmacy Cosmetic Association, Who Who Business Women of Year, Soul buyer consultant for Home Shopping Network, head number 1 marketing consul in World Aventura Marketing consul, up for city counsel women Aventura,

https://www.linkedin.com/in/cesar-altieri-45424988 (avaa yksityisselauksella, niin et rekisteröidy profiilin katsojaksi)

Koreografi ja republikaani...?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: WinstonSmith on 26.10.2018, 19:47:30
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:39:08
Huhujen mukaan tämä olisi epäillyn Twitter-tili: https://twitter.com/hardrock2016

Postannut saman twiitin kymmeniä tai ehkä jopa satoja kertoja? Ei keskustelua twiiteissä ja kaikki jotain kuvia? Vaikuttaa jopa huonolta feikiltä...
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:49:40
Quote from: WinstonSmith on 26.10.2018, 19:47:30
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:39:08
Huhujen mukaan tämä olisi epäillyn Twitter-tili: https://twitter.com/hardrock2016

Postannut saman twiitin kymmeniä tai ehkä jopa satoja kertoja? Ei keskustelua twiiteissä ja kaikki jotain kuvia? Vaikuttaa jopa huonolta feikiltä...

Lähettänyt uhkauksia Bidenille (joka oli yksi paketin saaneista) kuukausi sitten. Yksi Twitter-käyttäjä havaitsi tämän jo ennen kuin pidätys julkistettiin:

[tweet]1055511737217232897[/tweet]
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 26.10.2018, 19:52:59
Vaikuttaa filippiiniläistaustaiselta.

https://heavy.com/news/2018/10/cesar-sayoc/
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: qwerty on 26.10.2018, 19:57:10
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:49:40
Huhujen mukaan tämä olisi epäillyn Twitter-tili: https://twitter.com/hardrock2016

Lähettänyt uhkauksia Bidenille (joka oli yksi paketin saaneista) kuukausi sitten. Yksi Twitter-käyttäjä havaitsi tämän jo ennen kuin pidätys julkistettiin:

Jos noin, niin olettaisi että seuraisi muita kuin Obamaa, CNN:ää ja paikallisia koomikkoja. Esim. Trumpia? :P
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jorma M. on 26.10.2018, 19:59:55
Demokraattien äärihullujen aggressio ja politiikan tunkeminen jokaiselle yhteiskunnan atomille ovat myrkyttäneet yhteiskuntaa pahasti. Demokratian nimissä he vaativat ettei tietynlaisia ihmisiä voi asettaa ehdolle vaaleihin. Tiettyjen ihmisten vaalivoittoja ei voi hyväksyä. Tiettyjen mielipiteiden esittäjiä pitää pahoinpidellä ja aiheuttaa heille potkut töistä. Tietynlaisten mielipiteiden omaaville on asetettava tervehtimis- ja kättelykiellot. Tällaista on monien demokraattien demokratia. Hommassa myös tällaista väkeä.

Vaikka spedepommittajaksi paljastuisi kuka hyvänsä, niin demokraattipuolueen natsististen osien toiminta on ajamassa maata yhä lähemmäksi isompia vaikeuksia.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Julleht on 26.10.2018, 20:00:35
Quote from: WinstonSmith on 26.10.2018, 19:47:30
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:39:08
Huhujen mukaan tämä olisi epäillyn Twitter-tili: https://twitter.com/hardrock2016

Postannut saman twiitin kymmeniä tai ehkä jopa satoja kertoja? Ei keskustelua twiiteissä ja kaikki jotain kuvia? Vaikuttaa jopa huonolta feikiltä...

On ne melkosia ne demokraatit kun postauksista ja rekisteröitymisestä päätellen ovat kaksi ja puoli vuotta tätä koijausta valmistelleet postaten samoista aiheesta — mukaan lukien 18 000 hengen inkkariheimo — twiittejä kun postatussa pakussa tarroja.

Suurimmassa osassa tapauksia se todennäköisin ja yksinkertaisin selitys on se oikea. Todennäköisesti tässäkin. Jokaisessa tapauksessa ei löydy salaperäistä koko liittovaltion poliisin sekä tiedusteluinstituutiot kattavaa salaliittoa.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ämpee on 26.10.2018, 20:29:34
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:37:53

Näyttääkö tuo oikean yläkulman kuvan teksti "Democrats" muka LCD-näytön tekstiltä?

Noita teipattuja ikkunoita alkaa olla liikaa yhteen vaniin.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Infernaalinen_aviomies on 26.10.2018, 20:58:56
Quote from: Julleht on 26.10.2018, 20:00:35
Suurimmassa osassa tapauksia se todennäköisin ja yksinkertaisin selitys on se oikea. Todennäköisesti tässäkin. Jokaisessa tapauksessa ei löydy salaperäistä koko liittovaltion poliisin sekä tiedusteluinstituutiot kattavaa salaliittoa.

Juuri näin. Trumpin vihakiihotuspuheet ovat saaneet jo valmiiksi epävakaan henkilön lähettämään pommeja presidentin vastustajille ja CNN:lle. Tuo CNN pointti muuten upottaa false-flag teoria jo alkuunsa, koska kukaan ei vakavissaan kai ole valmis ehdottamaan, että demokraatit lähettäisivät pommin CNN:n toimistoon manipuloidakseen kansaa vaaleissa. Nimittäin riski sunnitelman silmille räjähtämiseen (pun) olisi aika suuri.

Sen sijaan Trumpin tiedetään jo vuosia kiihottaneen ihmisiä väkivaltaan ja hänet tiedetään manipulatiiviseksi tyypiksi, mikä huomattiin hänen presidentinvaaleissa käyttämistään "data-operaatioistakin" missä äänestäjille syötettiin personoitua bullshittiä. Republikaanien tiedetään jo entuudestaan pommittaneen mm. aborttiklinikoita.

Tässä on muuten hyvä kuva pidätetyn miehen pakusta:

https://www.commondreams.org/news/2018/10/26/course-somebody-took-close-pictures-suspected-bombers-van-here-they-are

"TRUMP - PENCE"
"Youth Soccer Recruits for Trump"
"CNN SUCKS"

Lisäksi ikkunoissa on kuvia mm. Michael Mooresta ja Hillary Clintonista, joiden päällä on kuva kiväärin tähtäimestä.

Tilastojen valossa on ilmeisesti aika tavallista, että USA:n sisällä terrori-iskussa ei kuole ihmisiä:

QuoteSeventy-eight percent of all the terrorist attacks in the U.S. recorded by the GTD — and 83 percent of politically targeted attacks — caused no fatalities and no injuries. In contrast, about 35 percent of recorded terrorist attacks globally caused no physical harm.
https://fivethirtyeight.com/features/how-to-make-sense-of-this-weeks-mail-bombs/

Pidätetty on jo aiemmin tuomittu pommiuhkauksista:
https://edition.cnn.com/politics/live-news/clintons-obama-suspicious-packages/index.html

QuoteFlorida Department of Law Enforcement records show a string of arrests dating back to the early 1990s for 56-year-old Cesar Altieri Sayoc.

Notable among them is a 2002 arrest by Miami police for an offense described in online records as a "threat to bomb" and "threaten to discharge destructive device."

The online records do not provide details about the case. They show that Sayoc pleaded guilty and was sentenced to one year of probation.

Mikäli pidätetty varmistuu pakettien lähettäjäksi, voisi jokainen false-flag salaliittoteorian kritiikittä niellyt henkilö pysähtyä hetkeksi pohtimaan suhdettaan valemediaan, huuhaaseen ja todellisuuteen.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 26.10.2018, 21:04:01
Voi pojat infernaalinen aviomies, odotas kun pääsen töistä niin saat verbaalisen täyslaidallisen
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Tomatoface on 26.10.2018, 21:09:30
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 26.10.2018, 20:58:56
Mikäli pidätetty varmistuu pakettien lähettäjäksi, voisi jokainen false-flag salaliittoteorian kritiikittä niellyt henkilö pysähtyä hetkeksi pohtimaan suhdettaan valemediaan, huuhaaseen ja todellisuuteen.

Aamen. Tunnustan syntini ja luotan tästä lähin ainoastaan CNN:ään, YLEen, vihreisiin poliitikkoihin ja avaruusolioihin.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ämpee on 26.10.2018, 21:14:56
Mikäpä sen parempaa Trumpin vastaista toimintaa kuin järjestää idioottimainen "pommi"kampanja, ja liimailla vaninsa täyteen sopivia kuvia.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: WinstonSmith on 26.10.2018, 21:15:43
Quote from: Julleht on 26.10.2018, 20:00:35
Quote from: WinstonSmith on 26.10.2018, 19:47:30
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 19:39:08
Huhujen mukaan tämä olisi epäillyn Twitter-tili: https://twitter.com/hardrock2016

Postannut saman twiitin kymmeniä tai ehkä jopa satoja kertoja? Ei keskustelua twiiteissä ja kaikki jotain kuvia? Vaikuttaa jopa huonolta feikiltä...

On ne melkosia ne demokraatit kun postauksista ja rekisteröitymisestä päätellen ovat kaksi ja puoli vuotta tätä koijausta valmistelleet postaten samoista aiheesta — mukaan lukien 18 000 hengen inkkariheimo — twiittejä kun postatussa pakussa tarroja.

Suurimmassa osassa tapauksia se todennäköisin ja yksinkertaisin selitys on se oikea. Todennäköisesti tässäkin. Jokaisessa tapauksessa ei löydy salaperäistä koko liittovaltion poliisin sekä tiedusteluinstituutiot kattavaa salaliittoa.

Jos olisivat valmistelleet, niin miksi se olisi tehty lyhyessä ajassa pitemmän ajan sijaan? Twitter-tili on outo, koska siellä ei ole mitään keskustelua ja samoja twiittejä on satoja. Hän ei tykkää Trumpin twitteristä, mutta tykkää liberaaleista twittereistä...? Miespuolinen filippiiniläinen strippari...? On ihan mahdollista, että hänen perheellensä maksetaan Soroksen toimesta iso summa rahaa siitä, että hän tekee "iskun" demokraatteja vastaan ja joutuu vankilaan. Hän voi myös omassa mielessänsä olla LGBT-sankari, joka tuhosi "natsit"...
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Puuha-Pepe on 26.10.2018, 21:17:51
Quote from: ämpee on 26.10.2018, 21:14:56
Mikäpä sen parempaa Trumpin vastaista toimintaa kuin järjestää idioottimainen "pommi"kampanja, ja liimailla vaninsa täyteen sopivia kuvia.

Niinkuin jo aiemmin sanoin, nämä hörhöt ei ole niitä laakson fiksuimpia muumeja.   :facepalm:
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Julleht on 26.10.2018, 21:23:15
Quote from: WinstonSmith on 26.10.2018, 21:15:43
Quote from: Julleht on 26.10.2018, 20:00:35

On ne melkosia ne demokraatit kun postauksista ja rekisteröitymisestä päätellen ovat kaksi ja puoli vuotta tätä koijausta valmistelleet postaten samoista aiheesta — mukaan lukien 18 000 hengen inkkariheimo — twiittejä kun postatussa pakussa tarroja.

Suurimmassa osassa tapauksia se todennäköisin ja yksinkertaisin selitys on se oikea. Todennäköisesti tässäkin. Jokaisessa tapauksessa ei löydy salaperäistä koko liittovaltion poliisin sekä tiedusteluinstituutiot kattavaa salaliittoa.

Jos olisivat valmistelleet, niin miksi se olisi tehty lyhyessä ajassa pitemmän ajan sijaan? Twitter-tili on outo, koska siellä ei ole mitään keskustelua ja samoja twiittejä on satoja. Hän ei tykkää Trumpin twitteristä, mutta tykkää liberaaleista twittereistä...? Miespuolinen filippiiniläinen strippari...?

Kaverillahan näyttää olevan myös toinen twitter-tili (https://twitter.com/hardrockintlent) josta löytyy Sean Hannitya ja Mike Penceä seurattavista. Vaikuttaa olevan luotu vieläkin aiemmin. Tällä myös varsinaisia tekstiposteja, jos niitä sellaiseksi voi kutsua.

QuoteOn ihan mahdollista, että hänen perheellensä maksetaan Soroksen toimesta iso summa rahaa siitä, että hän tekee "iskun" demokraatteja vastaan ja joutuu vankilaan. Hän voi myös omassa mielessänsä olla LGBT-sankari, joka tuhosi "natsit"...
Ristus sentään.

edit. siistitty lainauspyramidia.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 26.10.2018, 21:24:56
5 minuuttia lehdistötilaisuuden alkamiseen.

https://video.foxnews.com/v/5853987826001/?#sp=show-clips (https://video.foxnews.com/v/5853987826001/?#sp=show-clips)
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: jka on 26.10.2018, 21:25:17
Onko mielenterveysongelmat mainittu? Täysin terve kaveri vuoraa pakunsa noin ja lähettelee satoja twiittejä joissa ei ole päätä eikä häntää. Tällä kertaa ei kuitenkaan liene kyse mielenterveysongelmista.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: dothefake on 26.10.2018, 21:26:56
Kuinka on käynyt kirjesalaisuudelle?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 26.10.2018, 21:28:33
Quote from: Puuha-Pepe on 26.10.2018, 21:17:51
Quote from: ämpee on 26.10.2018, 21:14:56
Mikäpä sen parempaa Trumpin vastaista toimintaa kuin järjestää idioottimainen "pommi"kampanja, ja liimailla vaninsa täyteen sopivia kuvia.

Niinkuin jo aiemmin sanoin, nämä hörhöt ei ole niitä laakson fiksuimpia muumeja.   :facepalm:

Joo. Tää on vissiin jo ollut vuoden vankilassa pommiuhkauksen takia ja takaisin pitää päästä.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Valli on 26.10.2018, 21:32:13
Entinen bodari joka on ilmeisesti pitänyt huolen lääkityksestään.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 21:57:17
"These are not hoax devices" --FBI:n johtaja Christopher Wray lehdistötilaisuudessa.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ämpee on 26.10.2018, 22:04:23
Quote from: Puuha-Pepe on 26.10.2018, 21:17:51
Quote from: ämpee on 26.10.2018, 21:14:56
Mikäpä sen parempaa Trumpin vastaista toimintaa kuin järjestää idioottimainen "pommi"kampanja, ja liimailla vaninsa täyteen sopivia kuvia.

Niinkuin jo aiemmin sanoin, nämä hörhöt ei ole niitä laakson fiksuimpia muumeja.   :facepalm:

Tahattomasti tai tahallisesti, nämä hörhöt eivät todellakaan ole niitä laakson fiksuimpia muumeja.
Trump tulee kääntämään tämänkin tapahtuman edukseen, sillä hän ei ole niitä laakson hölmöimpiä muumeja alkuukaan.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: satasenlaina on 26.10.2018, 22:07:44
Quote from: Valli on 26.10.2018, 21:32:13
Entinen bodari joka on ilmeisesti pitänyt huolen lääkityksestään.

kyllä tuo ihan Trumpin fanaattiselta kannattajalta vaikuttaa. Hyvin onnistui torpedoimaan Trumpin mainetta (siitä mitä nyt enää on jäljellä)
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 26.10.2018, 22:13:41
Sille voi tulla 58 vuotta istuttavaa. Suomessa sais tuskin edes ehdollista.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Totti on 26.10.2018, 22:14:03
Tämä Cesar Sayoc on kyllä sangen erikoinen tapaus.

Kaveri on ilmeisesti filippiiniläistaustainen. Hän kertoo isoisänsä taistelleen kommunisteja vastaan Filippiineillä; perhetausta, joka on voinut vaikutta antiososialistisiin näkemyksiin.

Vuonna 2002 hän on uhannut pommi-iskuilla, siis paljon ennen Trumpin presidenttiyttä. Mies on stripannut mm. homoklubeilla ja muutenkin harrastanut kaiken maailman juttuja ja hankkinut itselleen rikostaustaa.

Sayocin koko historia on yhtä sekoilua ja viittaa epästabiiliin henkilöön, jonka elämästä on puuttunut päämäärä ja tavoitteet.

Vaikka pommijupakka viittasi hyvin vahvasti false-flagiin, nykyisellään näyttää siis siltä, että tekijä onkin sekopää, jonka tarinan osaksi Trump ja republikaanit ovat päätyneet.

Oletetusta republikaanikannatuksesta huolimatta demokraattien kauppaama narratiivi Tumpin agitoimasta valkoista ylivaltaa kannattavasta natsista ei siis oikein ole menossa putkeen. Tyyppi näyttäisi kuuluvan demokraattien vaalimiin vähemmistöihin ja on jo vuosia sitten käyttäytynyt holtittomasti.

Viimeinen sana tästä jupakasta on kuitenkin vielä sanomatta. Tässä voi ilmetä vielä ihan mitä tahansa, joten parasta vielä odotella aikaa ja katsoa mitä tulevan pitää.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Vaniljaihminen on 26.10.2018, 22:18:03
Niin harvinaisen tyhmä tapaus tämä ettei tarvi ihmetellä miksi joku CNN jauhaa tästäkin kuin kyseessä olisi erityisen vakava kriisi. Vaikka olihan syksyllä 2001 myös nämä "pernaruttokirjeet" ja sitten Suomessakin jotkut ryhtyivät lähettelemään jotain perunajauhoa kirjeissä.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ämpee on 26.10.2018, 22:22:20
Quote from: törö on 26.10.2018, 22:13:41
Sille voi tulla 58 vuotta istuttavaa. Suomessa sais tuskin edes ehdollista.

Leimallisesti nykyinen "aktivismi" kohdistuu matalan riskin kohteisiin, eli mielellään täysin puolustuskyvyttömiin.
Kaikki vähänkään agressiivisemmat ilmentymät ovat täysin suojatut aktivismilta, oli niiden julistama sanoma mitä tahansa.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 26.10.2018, 22:47:27
Quote from: Vaniljaihminen on 26.10.2018, 22:18:03
Niin harvinaisen tyhmä tapaus tämä ettei tarvi ihmetellä miksi joku CNN jauhaa tästäkin kuin kyseessä olisi erityisen vakava kriisi. Vaikka olihan syksyllä 2001 myös nämä "pernaruttokirjeet" ja sitten Suomessakin jotkut ryhtyivät lähettelemään jotain perunajauhoa kirjeissä.

CNN:n lähdekritiikki on sitä, että pitää saada uutisia ennen muita ja vitut laadusta.

Se Valkoisen talon pommi oli CNN:n keksintöä ja perustui siihen, että joku oli kertonut, että siellä oli tavattu jollain tavalla epäilyttävä paketti eikä sekään ollut totta, ja tää selitettiin oikaisussa, koska ongelma tiedostetaan firman sisällä, vaikka uutishaukat leikkivätkin, ettei sitä ole.

Mä en sitten tiedä, että missä keksittiin, että putkissa on jotain lasijauhetta, mutta hyvin sekin levisi mediassa ja lehdistötilaisuudessa sitten selkisi, että sekin on skeidaa eikä pommeja olla vielä ehditty tutkia kunnolla.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 26.10.2018, 23:08:56
Noniin, missä oli infernaalinen aviomies kun trumpin kannattajia pahoinpideltiin ja häiriköitiin sen 600 kertaa https://www.breitbart.com/the-media/2018/07/05/rap-sheet-acts-of-media-approved-violence-and-harassment-against-trump-supporters/ (https://www.breitbart.com/the-media/2018/07/05/rap-sheet-acts-of-media-approved-violence-and-harassment-against-trump-supporters/)
Missä oli infernaalinen aviomies kun media uutisoi Trumpista yli 90% negatiivisesti https://townhall.com/tipsheet/timothymeads/2018/07/29/presiden-trump-is-correct---study-shows-90-of-media-coverage-negative-study-shows-n2504929 (https://townhall.com/tipsheet/timothymeads/2018/07/29/presiden-trump-is-correct---study-shows-90-of-media-coverage-negative-study-shows-n2504929)
Missä oli infernaalinen aviomies kun Kathy Griffin roikotti Trumpin feikki irtileikattua päätä? https://www.foxnews.com/entertainment/kathy-griffin-talks-life-after-trump-photo-scandal-i-didnt-commit-a-crime (https://www.foxnews.com/entertainment/kathy-griffin-talks-life-after-trump-photo-scandal-i-didnt-commit-a-crime)
Missä oli infernaalinen aviomies kun republikaani konressiedustajaa ammuttiin baseball kentällä? https://www.nytimes.com/2017/06/14/us/steve-scalise-congress-shot-alexandria-virginia.html (https://www.nytimes.com/2017/06/14/us/steve-scalise-congress-shot-alexandria-virginia.html)
Missä on infernaalinen aviomies ollut tuomitsemassa retoriikkaa Trumppia vastaan? Samalla innolla kuin nyt Trumpin retoriikkaa tuomitsemassa? Itse asiassa missä oli infernaalinen aviomies, kun Hillary Clinton julisti You cannot be civil with a political party that wants to destroy what you stand for https://edition.cnn.com/2018/10/09/politics/hillary-clinton-civility-congress-cnntv/index.html (https://edition.cnn.com/2018/10/09/politics/hillary-clinton-civility-congress-cnntv/index.html)

Ihan viime aikoina New York times julkaisi fantasian Trumpin teilaamisesta. https://www.nytimes.com/2018/10/23/books/review/trumps-next-chapter.html (https://www.nytimes.com/2018/10/23/books/review/trumps-next-chapter.html)

Tai tällainen, kun Trump teilattiin Caesarin hengessä teatterin lavalla. https://www.washingtonpost.com/news/morning-mix/wp/2017/06/12/trump-like-julius-caesar-assassinated-in-new-york-play-delta-bank-of-america-pull-funding/?utm_term=.a46d4253f3b3 (https://www.washingtonpost.com/news/morning-mix/wp/2017/06/12/trump-like-julius-caesar-assassinated-in-new-york-play-delta-bank-of-america-pull-funding/?utm_term=.a46d4253f3b3)

Mitä tiedetään "pommittajasta", Maaliskuussa rekisteröitynyt republikaani äänestäjäksi, mikä on rikos, sillä hän tuomittuna entisenä vankina (felon), ei saa enää äänestää.

Mutta kuten tavallista, toivottavasti mies saa sellaisen tuomion kuin laki antaa myöten. Riippumatta siitä onko hän demokraatti tai republikaani. Tai kuten Trump asian ilmaisi

Quote"These terrorizing acts are despicable and have no place in our country," "I've instructed authorities to spare no resource or expense in finding those responsible and bringing them to swift and certain justice."
https://www.breitbart.com/politics/2018/10/26/donald-trump-reacts-to-bomb-scares-these-terrorist-acts-are-despicable/ (https://www.breitbart.com/politics/2018/10/26/donald-trump-reacts-to-bomb-scares-these-terrorist-acts-are-despicable/)
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Lalli IsoTalo on 26.10.2018, 23:39:46
Emäaluksellinen.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 27.10.2018, 00:35:10
Quote from: mannym on 26.10.2018, 23:08:56Mitä tiedetään "pommittajasta", Maaliskuussa rekisteröitynyt republikaani äänestäjäksi, mikä on rikos, sillä hän tuomittuna entisenä vankina (felon), ei saa enää äänestää.

Todellisuus:

QuoteIn the State of Florida, persons convicted of a felony are stripped of their voting rights in addition to other sentencing. This restriction lasts for life, and the right can only be restored through special permissions from both the governor and the state clemency board.
https://en.wikipedia.org/wiki/Felon_disenfranchisement_in_Florida

Floridan kuvernööri Rick Scott siis palautti hänelle äänestysoikeudet. Scott on republikaani.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Totti on 27.10.2018, 00:44:22
Quote from: mannym on 26.10.2018, 23:08:56
Noniin, missä oli infernaalinen aviomies kun trumpin kannattajia pahoinpideltiin ja häiriköitiin sen 600 kertaa
...

Median tarina on koko ajan ollut, että juuri Trump lietsoo väkivaltaa. Todisteeksi tästä on pidetty sitä, että hän on haukkunut esim. CNN:n fake newssiksi jne.

Koko Trumpin presidenttikausi on kuitenkin ollut demokraattien megalomaanien shit-show, jossa he ovat haukkuneet Trumpin äänestäjiä ties miksi, kehottaneet demareita hyökkäämään Trumpin äänestäjiä ja virkamiehiä vastaan, Hollywood haukkuu kaikki konservatiivit pystyyn ja riehuu Twitterissä, Antifa hakkaa ihmisiä kaduilla median taputtaessa vieressä, Sorosin ja demokraattien tukema BLM porukka haluaa tappaa poliisit ja hakkaa valkoisia, Facebook, Google, Twitter jne. sulkee konservatiivien some-tilejä, media valehtelee ihmisiä päin naamaa, demokraatit sabotoivat Trumpin politiikkaa, konservatiiveja poliitikkoja ja virkamiehiä vedetään lokaan ja syytetään ilman todisteita, demokraatit keksivät salaliittoja, joilla halutaan kaataa valeissa valittu presidentti jne. jne. jne.

USA:n jakautuneisuus ja sekasorto on tasan tarkkaan vain demokraattien ja median aikaansaannos.

Pitää kyllä olla ihan helvetin typerä jos äänestää demokraatteja, joilla ei ole tarjolla mitään muuta kun riitaa ja väkivaltaa.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 27.10.2018, 00:51:05
Quote from: Jaakko Sivonen on 27.10.2018, 00:35:10
Quote from: mannym on 26.10.2018, 23:08:56Mitä tiedetään "pommittajasta", Maaliskuussa rekisteröitynyt republikaani äänestäjäksi, mikä on rikos, sillä hän tuomittuna entisenä vankina (felon), ei saa enää äänestää.

Todellisuus:

QuoteIn the State of Florida, persons convicted of a felony are stripped of their voting rights in addition to other sentencing. This restriction lasts for life, and the right can only be restored through special permissions from both the governor and the state clemency board.
https://en.wikipedia.org/wiki/Felon_disenfranchisement_in_Florida

Floridan kuvernööri Rick Scott siis palautti hänelle äänestysoikeudet. Scott on republikaani.

Löysin tylsän googlailun jälkeen toisen selityksen. Mikä on lähteesi sille että Scott on palauttanut hänelle äänestysoikeudet?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 27.10.2018, 01:01:07
Quote from: mannym on 27.10.2018, 00:51:05
Löysin tylsän googlailun jälkeen toisen selityksen. Mikä on lähteesi sille että Scott on palauttanut hänelle äänestysoikeudet?

Koska muuten hän ei niitä olisi takaisin saanut. Mikä se sinun toinen selityksesi on ja mikä on lähteesi sille?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: koojii on 27.10.2018, 01:09:16

Hauska tuo twiitin kuva:

https://twitter.com/VergaChino/status/1055482699136135168

Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 27.10.2018, 01:09:51
Quote from: Jaakko Sivonen on 27.10.2018, 01:01:07
Quote from: mannym on 27.10.2018, 00:51:05
Löysin tylsän googlailun jälkeen toisen selityksen. Mikä on lähteesi sille että Scott on palauttanut hänelle äänestysoikeudet?

Koska muuten hän ei niitä olisi takaisin saanut. Mikä se sinun toinen selityksesi on ja mikä on lähteesi sille?

Tarkennan vielä, miten se että Scott on republikaani vaikuttaa siihen että Scott palauttaa tuomituille äänestysoikeudet?

Tutkin tylsyyksissäni vielä lisää. Floridan laki on kuten tavallista, erilainen kuin suuressa osassa muuta maata. Nykyisin Floridassa tuomitut rikolliset voivat anoa äänestysoikeutensa palautusta. 5-7 vuotta sen jälkeen kun on istunut tuomionsa ja on käyttäytynyt sen jälkeen lain mukaisesti. Rick Scott on ollut Floridan kuvernöörinä vuodesta 2011. Cesar Sayoc sai aikaisemmasta pommi uhkauksestaan ehdonalaista 2002-2003. Joten hän on voinut saada äänestysoikeutensa takaisin jo ennen kuin Scott istui kuvernöörinä. Kun aiemmin se oli helpompaa kuin mitä se on nyt Scottin aikakaudella.

https://www.palmbeachpost.com/news/20181025/florida-felon-voting-rights-who-got-theirs-back-under-scott (https://www.palmbeachpost.com/news/20181025/florida-felon-voting-rights-who-got-theirs-back-under-scott)
QuoteWhere the process was once nearly automatic for most in Florida, felons must now wait five to seven years after completing any prison sentence and probation before they even can apply to get their voting rights back. Their applications are reviewed individually by an investigator, forcing some to wait as long as a decade and creating a backlog of more than 10,000.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Beef Supreme on 27.10.2018, 01:13:12
Miksi antitrump-faktio kyselee lähteitä kun tiesi jo heti lähdössä että oranssi mies on syyllinen?

Breivik oli sekopää jolla oli sympatiansa. Putkipommimies on sekopää jolla on sympatiansa. Jos hän paljastuu sandersisitiksi, kuunatsiksi tai ihan miksi vain, hän on tekonsa perusteella sekopää jolla on sympatiansa.

Olen pysynyt trump-ketjusta pois näiden samojen naamojen vuoksi mutta koska samaa tavaraa levitetään jokaiseen amerikkaketjuun, ei kai auta kuin päivittää estolistaa. En kyllä tajua mikä saa suomalaiset liittymään amerikkalaiseen joukkopsykoosiin.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: idiot_narcissist on 27.10.2018, 06:35:55
Siis pommit menivätkin postin kautta, vaikka niissä ei ollut mitään merkintöjä? Miten se on mahdollista?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: foobar on 27.10.2018, 06:54:40
Quote from: törö on 26.10.2018, 22:13:41
Sille voi tulla 58 vuotta istuttavaa. Suomessa sais tuskin edes ehdollista.

Suomessa valtakunnansyyttäjä etsisi vääriä ajatuksia ja valittaisi siitä että niistä on niin vaikeaa antaa elinkautista vaikka vihapuhe on rikoksista kauhein.

Jenkeissä tuomitaan kymmeniksi vuosiksi vaaran aiheuttamisesta. Suomessa ei onneksi voi. Siitä osataan kyllä jeesustella kuinka satunnaiseen ohikulkevaan valkoiseen narkkiin kohdistunut potku oli selkeästi rasistinen viharikos ja kuinka kyseessä on suunniteltu murha, vaikka uhri itse teki kaikkensa päästäkseen hengestään jälkihoidossa. Potkijaa ei ole kuitenkaan saatu aiemmin pysyvästi linnaan koska väkivalta ei ole oikeastaan rikos toisin kuin väärinajattelu; muutenhan myös valtakunnansyyttäjän kavereita saattaisi päätyä tuomituiksi.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: RP on 27.10.2018, 07:14:26
Quote from: Jaakko Sivonen on 27.10.2018, 00:35:10
Quote from: mannym on 26.10.2018, 23:08:56Mitä tiedetään "pommittajasta", Maaliskuussa rekisteröitynyt republikaani äänestäjäksi, mikä on rikos, sillä hän tuomittuna entisenä vankina (felon), ei saa enää äänestää.

Todellisuus:

QuoteIn the State of Florida, persons convicted of a felony are stripped of their voting rights in addition to other sentencing. This restriction lasts for life, and the right can only be restored through special permissions from both the governor and the state clemency board.
https://en.wikipedia.org/wiki/Felon_disenfranchisement_in_Florida

Floridan kuvernööri Rick Scott siis palautti hänelle äänestysoikeudet. Scott on republikaani.

Ilmeisesti olet väärässä (kuten myös viesti johon vastasit)
QuoteSayoc pleaded guilty to second-degree felony charges of threatening to throw and discharge a destructive device in 11th Circuit Court in Miami in November, 2002. Adjudication was withheld, meaning he avoided a felony conviction.
https://www.tampabay.com/florida-politics/buzz/2018/10/26/bombing-suspect-is-registered-to-vote-in-miami-dade-voted-in-august-primary-2016-election/
Ilmeisesti siis amerikkalaisen oikeusjärjestelmän yhtenä erikoispiirteinä äänioikeuden syyllisyyden tunnustaminen / plead deal ei siis tarvitse sisältää samaa äänioikeuden menetystä kuin jos olisi oikeasti mennyt oikeusprosessin läpi ja tullut tuomituksi
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: P on 27.10.2018, 09:59:03
Quote from: Jaakko Sivonen on 27.10.2018, 01:01:07
Quote from: mannym on 27.10.2018, 00:51:05
Löysin tylsän googlailun jälkeen toisen selityksen. Mikä on lähteesi sille että Scott on palauttanut hänelle äänestysoikeudet?

Koska muuten hän ei niitä olisi takaisin saanut. Mikä se sinun toinen selityksesi on ja mikä on lähteesi sille?

Olisiko alkuvuonna 2018 tullut Floridan korkeimman oikeuden päätös, että järjestely, jossa äänioikeuden voi saada takaisin vain anomalla yhdessä kuvernööriltä, että erilliseltä lautakunnalta, asettaa hakijat epätasa-arvoiseen asemaan. Ja on siksi perustuslain vastainen...

Olisiko tuo siellä taustallla?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 27.10.2018, 10:01:04
Quote from: P on 27.10.2018, 09:59:03
Quote from: Jaakko Sivonen on 27.10.2018, 01:01:07
Quote from: mannym on 27.10.2018, 00:51:05
Löysin tylsän googlailun jälkeen toisen selityksen. Mikä on lähteesi sille että Scott on palauttanut hänelle äänestysoikeudet?

Koska muuten hän ei niitä olisi takaisin saanut. Mikä se sinun toinen selityksesi on ja mikä on lähteesi sille?

Olisiko alkuvuonna 2018 tullut Floridan korkeimman oikeuden päätös, että järjestely, jossa äänioikeuden voi saada takaisin vain anomalla yhdessä kuvernööriltä, että erilliseltä lautakunnalta, asettaa hakijat epätasa-arvoiseen asemaan. Ja on siksi perustuslain vastainen...

Olisiko tuo siellä taustallla?

Hän rekisteröityi äänestäjäksi 2016.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: P on 27.10.2018, 10:02:31
Quote from: Jaakko Sivonen on 27.10.2018, 10:01:04
Hän rekisteröityi äänestäjäksi 2016.

Ok. Onko kellään tietoa, milloin on hakenut ja saanut äänioikeutensa takaisin? Aikaisemman kuvernöörin aikana se netin perusteella vaikutti automaatiolta, jonka saattoi tehdä 5-vuotta tuomion / ehdonalaisen loputtua. Scott tiukensi menettelyä. Eli 2002 oli felonytasoinen tuomio. Äänioikeuden palautus on voinut tapahtua jo paljon aikaisemmin, kuin 2016.

Ja kuten tänne postattiin, ilmeisesti plea bargin- tuomiossa ei menetäkään välttämättä äänioikeuttaan?

Pyramidi pois.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 27.10.2018, 10:19:57
https://edition.cnn.com/politics/live-news/clintons-obama-suspicious-packages/h_35192d6ecc50df212f4bbc1f96ccd945 (https://edition.cnn.com/politics/live-news/clintons-obama-suspicious-packages/h_35192d6ecc50df212f4bbc1f96ccd945)

QuoteSayoc was initially somewhat cooperative, the official said. He told investigators that the pipe bombs wouldn't have hurt anyone and that he didn't want to hurt anyone.

Sayoc has now retained a lawyer so the questioning has ceased, the official said.

Odottelen kunnollista tutkintaa ja tulosten julkaisua noista "pommeista", sanoi Wray mitä vain, onhan se noloa jos ne tosiaan eivät ole räjähtäviä.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Tunkki on 27.10.2018, 10:31:22
Näytös"pommeja" ne postitetut olivat. Tässä pari huomiota:
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Infernaalinen_aviomies on 27.10.2018, 11:15:08
Quote from: Tunkki on 27.10.2018, 10:31:22
Näytös"pommeja" ne postitetut olivat. Tässä pari huomiota:

Tämä ei pidä paikkaansa:

QuoteFBI Director Christopher Wray (...) None of the bombs exploded, but Wray said "these are not hoax devices."
https://edition.cnn.com/2018/10/27/politics/mail-bomb-investigation/index.html

Epäillystä tiedetään nyt jo aika paljon:

https://edition.cnn.com/2018/10/26/politics/suspicious-packages-arrest/index.html

QuoteCesar Sayoc's political inclinations were passionately displayed for everyone to see.

His social media accounts and the windows of his white van were plastered with messages supporting the President, and provocative photos and memes attacking liberals. Facebook video showed him in a MAGA hat at Trump rally in 2016
(...)
Sayoc called himself a white supremacist
(...)
Debra Gureghian said Sayoc told her that lesbians like her and other minorities should be put on an island. And though he liked her, she would be the first person he would burn
(...)
But federal authorities say the 14 pipe bombs Sayoc, of Aventura, Florida, allegedly sent through the US mail are real, and were a danger to the people he mailed them to in recent days
(...)
One picture from a video clearly shows the suspect with Trump in the background speaking on stage at what appears to be a campaign rally in 2016. Another appears to have been taken at Trump's inauguration
(...)
Sayoc shared several conspiracy theories, memes and articles slamming Hillary Clinton, who ran against Trump
(...)
He also posted virulently anti-Muslim memes and published the address of George Soros, and photos of the homes of some of the people who later received bombs in the mail
(...)
Sayoc threatened to bomb the Florida Power and Light Co., Miami police alleged, and said that "it would be worse than September 11th."
(...)
Sayoc dislikes gay people, African-Americans, Jews, and anybody who isn't white
(...)
Sayoc is a registered Republican

Tyyppi vaikuttaa siis vaaralliselta ja on hyvä että hän jäi kiinni. Pommisarja vaikuttaa yksinäisen suden tekemältä (Trumpin retoriikan liikkeellepiiskaamana), mutta poliisi varmasti tutkiii myös sen mahdollisuuden, että Sayoc oli saanut ohjeita pommien lähettämiseen Trumpin hallinnosta tai muualta republikaanipiireistä.

Saa nähdä lisääkö tämä demokraattien mahdollisuuksia saada senaattikin haltuunsa välivaaleissa.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 27.10.2018, 11:19:54
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 27.10.2018, 11:15:08

Kun 2016 presidentinvaalien alla ja sen jälkeen, media on ylipelannut kätensä useasti ja Demokraattimieliset ovat myös, muutaman päivän päästä tullee lisää tietoa ja taas kerran demokraatteja kiukututtaa. Tummennettu kohta menee parodiahorisontin yli niin että heilahtaa. Molemmat oikeastaan.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Dangr on 27.10.2018, 11:22:03
"Pommisarja vaikuttaa yksinäisen suden tekemältä (Totuusmedian retoriikan liikkeellepiiskaamana), mutta poliisi varmasti tutkiii myös sen mahdollisuuden, että Sayoc oli saanut ohjeita pommien lähettämiseen Obaman entisestä hallinnosta tai muualta demokraattipiireistä."

Muokkasin nimimerkin "Infernaalinen_aviomies" ylläolevaa viestiä hieman todennäköisempään suuntaan, muokkaukseni lihavoidulla.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 27.10.2018, 11:30:46
Quote from: Tunkki on 27.10.2018, 10:31:22
Näytös"pommeja" ne postitetut olivat. Tässä pari huomiota:

Kyllä nyt ilman muuta uskotaan anonyymia 4-chan-käyttäjää, eikä FBI:n johtajaa (jonka Trump nimitti).
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Tunkki on 27.10.2018, 11:36:04
Quote from: Jaakko Sivonen on 27.10.2018, 11:30:46
Kyllä nyt ilman muuta uskotaan anonyymia 4-chan-käyttäjää, eikä FBI:n johtajaa (jonka Trump nimitti).

No tuossa oli lueteltuna faktat siitä Tsar Bombasta jonka CNN vastaanotti ja kuvaa innolla levitti. Miten lie loppujen (oliko 13) kanssa :)
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: WinstonSmith on 27.10.2018, 12:16:08
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 27.10.2018, 11:15:08
Quote from: Tunkki on 27.10.2018, 10:31:22
Näytös"pommeja" ne postitetut olivat. Tässä pari huomiota:

Tämä ei pidä paikkaansa:

QuoteFBI Director Christopher Wray (...) None of the bombs exploded, but Wray said "these are not hoax devices."
https://edition.cnn.com/2018/10/27/politics/mail-bomb-investigation/index.html

Epäillystä tiedetään nyt jo aika paljon:

https://edition.cnn.com/2018/10/26/politics/suspicious-packages-arrest/index.html

QuoteCesar Sayoc's political inclinations were passionately displayed for everyone to see.

His social media accounts and the windows of his white van were plastered with messages supporting the President, and provocative photos and memes attacking liberals. Facebook video showed him in a MAGA hat at Trump rally in 2016
(...)
Sayoc called himself a white supremacist
(...)
Debra Gureghian said Sayoc told her that lesbians like her and other minorities should be put on an island. And though he liked her, she would be the first person he would burn
(...)
But federal authorities say the 14 pipe bombs Sayoc, of Aventura, Florida, allegedly sent through the US mail are real, and were a danger to the people he mailed them to in recent days
(...)
One picture from a video clearly shows the suspect with Trump in the background speaking on stage at what appears to be a campaign rally in 2016. Another appears to have been taken at Trump's inauguration
(...)
Sayoc shared several conspiracy theories, memes and articles slamming Hillary Clinton, who ran against Trump
(...)
He also posted virulently anti-Muslim memes and published the address of George Soros, and photos of the homes of some of the people who later received bombs in the mail
(...)
Sayoc threatened to bomb the Florida Power and Light Co., Miami police alleged, and said that "it would be worse than September 11th."
(...)
Sayoc dislikes gay people, African-Americans, Jews, and anybody who isn't white
(...)
Sayoc is a registered Republican

Tyyppi vaikuttaa siis vaaralliselta ja on hyvä että hän jäi kiinni. Pommisarja vaikuttaa yksinäisen suden tekemältä (Trumpin retoriikan liikkeellepiiskaamana), mutta poliisi varmasti tutkiii myös sen mahdollisuuden, että Sayoc oli saanut ohjeita pommien lähettämiseen Trumpin hallinnosta tai muualta republikaanipiireistä.

Saa nähdä lisääkö tämä demokraattien mahdollisuuksia saada senaattikin haltuunsa välivaaleissa.

Filippiiniläinen homoseksuaali, joka luulee olevansa intiaani? Tämä tyyppi on joko itse keksinyt, että tällä tavalla voi hyökätä Trumpia vastaan tai hänelle maksetaan siitä. Twitter-tilikin näyttää tyypilliseltä botin tililtä...
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: no future on 27.10.2018, 13:59:29
Jos tyyppi sanoo olevansa ja käyttäytyy kuin  Trumpia fanittava "white supremacist", niin täällä on silti pakko yrittää etsiä syitä demokraateista, ihonvärisävyistä, huhuista etnisestä taustasta ja seksuaalisesta käyttäytymisestä ja oikeastaan kaikesta muusta paitsi siitä mitä tuo epäilty on itse väittänyt olevansa?

Jotenkin kuvittelisi että täälläkin hyväksytään että siellä oikean laidan reunan takana on omat hörhöporukkansa ja itsenäiset ajattelijansa, aivan kuten vasemman laidan komeroiden takanakin. Mitään tekemistä kummallakaan väkivaltaosastolla ei ole kummankaan Yhdysvaltain valtapuolueen kanssa, ihan sama kuka siellä on presidenttinä. Jos tämä tyyppi fanitti Trumpia, niin hittoako Trump sille voi? Toki voi tarkastella mikä Trumpin poliittisessa retoriikassa vetosi kaveriin, mutta silti yhtäläisyysmerkkien vetäminen Trumpin ja pommimiehen välille on yhtä järkevää kuin vaikkapa Obaman vääntäminen pakolla muslimiksi.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: satasenlaina on 27.10.2018, 14:31:56
Quote from: no future on 27.10.2018, 13:59:29

Amen! Tässä kaikki tiivistettynä.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Ajattelija2008 on 27.10.2018, 14:56:02
https://heavy.com/news/2018/10/cesar-sayoc-nationality-jr-ceasar/
Heavy.com on paras uutissaitti. He selvittivät epäillyn etnisyyttä.

Hänen isänsä Caesar Sayoc oli filippiiniläinen. Äidin nimi on ollut Madeline Altieri, mikä on italialainen sukunimi.

Seminoliheimon edustaja sanoi, että vaikka epäilty väitti olevansa heimon jäsen, se ei pidä paikkaansa

Tuossa on niin paljon vierasrotuisuutta mukana, että USA:n demokraattimedia tulee unohtamaan jutun nopeasti.

Epäillyllä on pitkä rikosrekisteri. Onneksi hän pääsee nyt vankilaan ilman, että vahingoitti ketään.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: anatall on 27.10.2018, 16:39:11
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 27.10.2018, 11:15:08

Saa nähdä lisääkö tämä demokraattien mahdollisuuksia saada senaattikin haltuunsa välivaaleissa.

Ei. Ja se on hyvä se.

Ei amerikkalaisetkaan niin idiootteja ole että lankeaisivat tällaiseen vaalitemppuun.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Totti on 27.10.2018, 16:45:05
Quote from: no future on 27.10.2018, 13:59:29
Jos tyyppi sanoo olevansa ja käyttäytyy kuin  Trumpia fanittava "white supremacist", niin täällä on silti pakko yrittää etsiä syitä demokraateista, ihonvärisävyistä, huhuista etnisestä taustasta ja seksuaalisesta käyttäytymisestä ja oikeastaan kaikesta muusta paitsi siitä mitä tuo epäilty on itse väittänyt olevansa?

Jotenkin kuvittelisi että täälläkin hyväksytään että siellä oikean laidan reunan takana on omat hörhöporukkansa ja itsenäiset ajattelijansa, aivan kuten vasemman laidan komeroiden takanakin.

Itse en koe ongelmalliseksi, että pommimies on republikaanien kannattaja vaikka jollain tasolla kannatan Trumpia.

Demokraattinen ja MSM-median tarina on kuitenkin koko ajan perustunut ajatukseen, että nimenomaan Trump olisi suoraan tai epäsuorasti pommitusten takana. Ts. hänen ympärillään olisi olemassa organisoitu väkivaltainen liike, jota hän agitoi murhaamaan demokraatteja.

Itse kritisoin tätä näkökantaa koska jos tekijä olisi Trumpin kannattaja, on päivän selvää, että hän ei voi toimia muutoin kun omin päin eikä voi olla täysijärkinen. Demokraattien logiikka, että Trump tuhoaisi republikaanien vaalit organisoimalla pommikampanjoita, on nimittäin täysin absurdi ja järjenvastainen. Silti juuri tätä tarinaa kaupataan mediassa kansalaisille.

Tässä siis koko ajan pyritään rakentamaan siltaa Trumpin ja pommimiehen välillä, vaikka on ilmiselvää, että pommimies, Trump-kannatuksestaan huolimatta, toimi täysin itsenäisesti.

Demokraattien ja median tarinankerronta on kuitenkin hajoamassa, koska pommimies kuuluu niihin identiteettipolitiikan vähemmistöihin, joita demokraatit ovat ottaneet siipensä alle. USA:n vasemmiston retoriikka on sen takia laantunut varsin nopeasti pommimiehen paljastuttua.

Tämä sama kuvio toistui Las Vegasin ampujan kanssa. Demokraatit ja media julistivat nopeasti ampujan olevan Trumpin miehiä. Juttu hävisi kuitenkin yhtä nopeasti julkisuudesta koska ilmeisesti jonkinlainen yhteys demokraatteihin tai heidän politiikkaan oli paljastumassa.

Lopuksi todettakoon, että ns. false-flag operaatio oli todennäköisin motiivi tällaiselle pommikampanjalle. Sen sanoo jo logiikkakin koska ainoa voittaja kampanjasta on demokraatit ja ainoa häviäjä republikaanit. Spekulaatiot ns. false-flagista olivat sen takia varsin perusteltuja ja rationaalisia.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Totti on 27.10.2018, 16:57:02
Quote from: anatall on 27.10.2018, 16:39:11
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 27.10.2018, 11:15:08

Saa nähdä lisääkö tämä demokraattien mahdollisuuksia saada senaattikin haltuunsa välivaaleissa.

Ei. Ja se on hyvä se.

Ei amerikkalaisetkaan niin idiootteja ole että lankeaisivat tällaiseen vaalitemppuun.

En minäkään usko tämän vaikuttavan vaaleihin sen enempää.

Demokraattien ongelma on, että tekijä ei ole sitä mitä media on halunnut kaupata kansalaisille vaan ilmiselvästi sekopäinen etninen henkilö, joka ei sovi tarinaan organisoidusta Trumpia kannattavasta valkoista ylivaltaa kannattavasta porukasta. Suuri yleisö ymmärtää kyllä, että pommimies toimi yksin eikä ole tervejärkinen.

Toisaalta tässä on myös sellainen näkökulma, että demokraattien jatkuva vihanlietsonta ja poliittinen sabotaasi provosoi äärilaidat rikoksiin.

Epäilen, että tämä pommimieskään ei olisi koskaan ryhtynyt toimeen ellei demokraatit ja media provosoisi kansalaisia, haastaisi ihmisten oikeustajua ja järkeä kuten vaikkapa Kavanaughin nimitysprosessissa.

Osviittaa tästä voi saada vaikkapa #WalkAway kampanjasta (YouTube), jossa moni amerikkalainen kokee demokraattien vihanlietsonnan vastenmieliseksi ja päättää siirtyä republikaanien äänestäjiksi.

Demokraattien toimet siis aiheuttaa paljon närää kansalaisissa ja on selvä, että siihen voidaan reagoida äärilaidoilla. Tässä mielessä on hyvin vaikea pitää demokraatteja ja mediaa syytöminä.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: no future on 27.10.2018, 16:59:11
Koska tällainen terrorikampanja on paljastunut false flag-operaatioksi?  Eikä ainakaan itselleni ole mistään mediajutuista tullut mielikuvaa, että Trump tai lähipiirinsä olisi jotenkin tämän takana. Eihän sellaista kukaan voisi vakavissaan väittää, sen enempää kuin voisi syyttää demokraattipuoluetta tällaisesta.

Mitä taustaisuuteen tulee, niin missä vaiheessa Italialaiset ovat olleet rodullistettuja Yhdysvalloissa? Miten eroavat määritelmästä "white american"?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Totti on 27.10.2018, 17:08:07
Quote from: no future on 27.10.2018, 16:59:11Koska tällainen terrorikampanja on paljastunut false flag-operaatioksi?

False-flag oli spekulaatiota, joka perustui ihan järkeilyyn.

QuoteEikä ainakaan itselleni ole mistään mediajutuista tullut mielikuvaa, että Trump tai lähipiirinsä olisi jotenkin tämän takana.

Ainakin Amerikkalainen media on hyvin vahvasti kaupannut yleisölleen tarinaa, että Trump on jollain lailla syyllinen pommikampanjaan. Trumpia on syytetty jo monta päivää non-stop.

QuoteEihän sellaista kukaan voisi vakavissaan väittää, sen enempää kuin voisi syyttää demokraattipuoluetta tällaisesta.

Jos kyse olisi olut false-flag niin demokraatit tietenkin olisivat suoraan syyllisiä.

Nykyisellään heitä voi kuitenkin moittia siitä jatkuvasta vihanlietsonnasta, jonka turvin he käyvät vaalikampanjaa ja yrittää kaataa Trumpin.

Demokraattien ja median loanheitto Trumpia vastana on jatkunut intensiivisenä jo 2 vuotta. On selvä, että tällainen retoriikka jossain vaiheessa alkaa vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin ja molemmat äärilaidat kiihottuvat.

QuoteMitä taustaisuuteen tulee, niin missä vaiheessa Italialaiset ovat olleet rodullistettuja Yhdysvalloissa? Miten eroavat määritelmästä "white american"?

Filippiiniläisyys on tässä tapauksessa "taustaisuutta". Lisäksi kaveri on kovasti fanittanut intiaaneja, joka tietenkin tuo epämukavan vivahteen koko jupakkaan. Homovihjailut eivät myöskään oikein sovi demokraattien pirtaan.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Lasse on 27.10.2018, 17:11:59
Quote from: Totti on 27.10.2018, 16:45:05
Lopuksi todettakoon, että ns. false-flag operaatio oli todennäköisin motiivi tällaiselle pommikampanjalle. Sen sanoo jo logiikkakin koska ainoa voittaja kampanjasta on demokraatit ja ainoa häviäjä republikaanit. Spekulaatiot ns. false-flagista olivat sen takia varsin perusteltuja ja rationaalisia.

Esiintulleet faktat eivät vielä todellakaan poissulje ff -vaihtoehtoa, täytyy myöntää.

Äijä on Joelan PolPon rekistereissä epävakaana, rikollisen taustan omaavana trumpittajana.
Kainaloon ilmaantuu kiihkeä kanssakulkija Grima "The Red Wave" Käärmeenkieli, joka ehdottaa ja opastaa.
Hillarity ensues.

Kekkonen teki lopputyönsä agent provocateur -aiheesta, joka on toki vanhempaa perua, kuin Urkki.

Näin ulkopuolisena on todella viihdyttävää seurata parasta tositv:n tuotantokautta ikinä.

TDS (Trump derangement syndrome) saattaa olla toksoplasmoosin kaltainen loisinfektio aivoissa.
Mutta miten se näyttää onnistuneen levitä Suomeenkin?

#WalkAway
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Ajattelija2008 on 27.10.2018, 18:13:37
Nämä false flag -spekulaatiot ovat täysin perusteettomia. Epäilty vaikuttaa sekopäältä. Ei mikään tiedustelupalvelu pysty kontrolloimaan moista ihmisiä, kun ei siihen pysty psykiatrit, omaiset eikä oikeuslaitos.

USA:ssa on viime vuosina ollut false flag -tapauksia, jossa joku musta on kirjoittanut esim. Ku Klux Klan -uhkauksia itselleen. Tuleeko mieleen muita?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Rikastettu uraani on 27.10.2018, 18:18:12
Quote from: Lasse on 27.10.2018, 17:11:59
Quote from: Totti on 27.10.2018, 16:45:05
Lopuksi todettakoon, että ns. false-flag operaatio oli todennäköisin motiivi tällaiselle pommikampanjalle. Sen sanoo jo logiikkakin koska ainoa voittaja kampanjasta on demokraatit ja ainoa häviäjä republikaanit. Spekulaatiot ns. false-flagista olivat sen takia varsin perusteltuja ja rationaalisia.

Esiintulleet faktat eivät vielä todellakaan poissulje ff -vaihtoehtoa, täytyy myöntää.

Äijä on Joelan PolPon rekistereissä epävakaana, rikollisen taustan omaavana trumpittajana.
Kainaloon ilmaantuu kiihkeä kanssakulkija Grima "The Red Wave" Käärmeenkieli, joka ehdottaa ja opastaa.
Hillarity ensues.

Kekkonen teki lopputyönsä agent provocateur -aiheesta, joka on toki vanhempaa perua, kuin Urkki.

Näin ulkopuolisena on todella viihdyttävää seurata parasta tositv:n tuotantokautta ikinä.

TDS (Trump derangement syndrome) saattaa olla toksoplasmoosin kaltainen loisinfektio aivoissa.
Mutta miten se näyttää onnistuneen levitä Suomeenkin?

#WalkAway
Mainitsit tuon #walkawayn, liike järjestää tänään marssin Washingtonissa. Livestriimi alkaa seitsemältä. Mielenkiintoista nähdä järjestääkö mikään taho vastamiekkaria. https://www.youtube.com/watch?v=mxe480BCWh0 (https://www.youtube.com/watch?v=mxe480BCWh0)
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: -PPT- on 27.10.2018, 18:54:12
Kuinkahan moni ihminen oli aikeissa äänestää republikaaneja mutta tämän tapauksen vuoksi muutti mielensä? En usko että kovinkaan moni mutta sellaista vaikutelmaa yritetään luoda että nyt kääntyi ylösalaisin.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Ajattelija2008 on 27.10.2018, 18:58:10
https://odds.watch/democrats-house
Vedonlyöntikerroin ennustaa demokraattien voittavan Housen 64 % todennäköisyydellä. Mitään muutosta ei ole ollut viime päivinä.

Vaaliin on enää 10 päivää.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: törö on 27.10.2018, 19:16:42
Quote from: Ajattelija2008 on 27.10.2018, 18:13:37
USA:ssa on viime vuosina ollut false flag -tapauksia, jossa joku musta on kirjoittanut esim. Ku Klux Klan -uhkauksia itselleen. Tuleeko mieleen muita?

Tuo on nykyään niin tavallista, että media on oppinut varovaiseksi ja tuomio saa yleensä enemmän huomiota kuin false flag.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ämpee on 27.10.2018, 19:44:22
Quote from: no future on 27.10.2018, 13:59:29
Jos tyyppi sanoo olevansa ja käyttäytyy kuin  Trumpia fanittava "white supremacist", niin täällä on silti pakko yrittää etsiä syitä demokraateista, ihonvärisävyistä, huhuista etnisestä taustasta ja seksuaalisesta käyttäytymisestä ja oikeastaan kaikesta muusta paitsi siitä mitä tuo epäilty on itse väittänyt olevansa?

Tuo kaikki on seurausta "luotettavan" median luotettavuudesta.
Pitäisikö olla huolestuneempi toiminnan tuloksista vai toiminnasta ??
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Lasse on 27.10.2018, 19:57:19
Quote from: Lasse on 27.10.2018, 17:11:59
Näin ulkopuolisena on todella viihdyttävää seurata parasta tositv:n tuotantokautta ikinä.

Sorcha on samoilla linjoilla:

FBI "Fake Bomb" Informant Becomes Latest Character In American Horror Story
http://www.whatdoesitmean.com/index2695pl.htm (http://www.whatdoesitmean.com/index2695pl.htm)
Quote
Hello Folks,

One of the most defining traits of the American people unique to them among any other people in the world is that they absolutely love to be scared out of their wits!

In fact, the most popular movie at their theaters this weekend is the horror flick "Halloween", and one of their most watched television programmes is "American Horror Story"—that is an anthology horror television series which each season is conceived as a self-contained miniseries, following a different set of characters and settings, and a storyline with its own "beginning, middle, and end".

Trying to explain why these people love to be scared so much, Clinical Psychologist Glenn D. Walters, Ph.D., Associate Professor of Criminal Justice Kutztown University, identified three primary factors that feed the attraction to horror entertainment:

Tension—which producers and directors create by including elements of mystery, suspense, gore, terror and shock.

Relevance—horror films have to include elements that viewers will identify with—this can mean universal relevance, which involves fear of things like death and the unknown or cultural relevance of social issues—with personal relevance happening when the viewer identifies with the protagonist (lead character) or condemns the antagonist (hostile adversary), and is the final way that relevance influences the reaction to horror.

Unrealism—though horror entertainment has become more and more graphic in recent years, viewers realize that what they are watching is fake—movies and television shows feature elements like camera angles, soundtracks and even humor, all of which send cues to viewers that what they're watching is intended to entertain—all of which means that horror films and television shows that incorporate these factors are more appealing to viewers.
(jatkuu artikkelissa)
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ismolento on 27.10.2018, 20:00:58
Quote from: Lasse on 27.10.2018, 17:11:59
Quote from: Totti on 27.10.2018, 16:45:05
Lopuksi todettakoon, että ns. false-flag operaatio oli todennäköisin motiivi tällaiselle pommikampanjalle. Sen sanoo jo logiikkakin koska ainoa voittaja kampanjasta on demokraatit ja ainoa häviäjä republikaanit. Spekulaatiot ns. false-flagista olivat sen takia varsin perusteltuja ja rationaalisia.

Esiintulleet faktat eivät vielä todellakaan poissulje ff -vaihtoehtoa, täytyy myöntää.

Äijä on Joelan PolPon rekistereissä epävakaana, rikollisen taustan omaavana trumpittajana.
Kainaloon ilmaantuu kiihkeä kanssakulkija Grima "The Red Wave" Käärmeenkieli, joka ehdottaa ja opastaa.
Hillarity ensues.

Kekkonen teki lopputyönsä agent provocateur -aiheesta, joka on toki vanhempaa perua, kuin Urkki.

Näin ulkopuolisena on todella viihdyttävää seurata parasta tositv:n tuotantokautta ikinä.

TDS (Trump derangement syndrome) saattaa olla toksoplasmoosin kaltainen loisinfektio aivoissa.
Mutta miten se näyttää onnistuneen levitä Suomeenkin?

#WalkAway

YLEn ja mtv3:n USA:n kirjeenvaihtajien sekä Hyysärin Saarikosken pariskunnan välittäminä, lähteenä CNN ja muut USA:n vasemmistolaiset eetteri- ja printtimediat.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt "putkipommit"
Post by: qwerty on 27.10.2018, 20:49:51
False flageistä puheen ollen...

[tweet]1056228233501261824[/tweet]
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 27.10.2018, 22:20:03
Quote from: Jaakko Sivonen on 26.10.2018, 21:57:17
"These are not hoax devices" --FBI:n johtaja Christopher Wray lehdistötilaisuudessa.

Olen tainnut aiemminkin mainita lyhyistä lainauksistasi ja lyhyistä viesteistäsi. Piti käydä tarkistamassa mitä Wray sanoi ja miten sen esitit. https://www.fbi.gov/news/pressrel/press-releases/fbi-director-christopher-wrays-remarks-regarding-arrest-of-cesar-sayoc-in-suspicious-package-investigation (https://www.fbi.gov/news/pressrel/press-releases/fbi-director-christopher-wrays-remarks-regarding-arrest-of-cesar-sayoc-in-suspicious-package-investigation)
QuoteI want to acknowledge the many partners who helped in recovering and transporting these IEDs to our lab in Quantico. This is dangerous and highly specialized work that requires great care, and we're incredibly grateful to everyone who helped us in getting those to our lab from around the country.

We can confirm that 13 IEDs were sent to various individuals across the country. Each device consisted of roughly six inches of PVC pipe, a small clock, a battery, some wiring, and what is known as "energetic material," which is essentially potential explosives and material that gives off heat and energy through a reaction to heat, shock, or friction. Though we're still analyzing the devices in our Laboratory, these are not hoax devices.

Siinä on teknistä jargonia osakseen. Ajatella, t-paitasi täyttää määritelmän "energetic material.. material that gives off heat and energy through a reaction to heat, shock, or friction...

Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: guest15586 on 27.10.2018, 22:28:53
Quote from: ämpee on 27.10.2018, 19:44:22
Quote from: no future on 27.10.2018, 13:59:29
Jos tyyppi sanoo olevansa ja käyttäytyy kuin  Trumpia fanittava "white supremacist", niin täällä on silti pakko yrittää etsiä syitä demokraateista, ihonvärisävyistä, huhuista etnisestä taustasta ja seksuaalisesta käyttäytymisestä ja oikeastaan kaikesta muusta paitsi siitä mitä tuo epäilty on itse väittänyt olevansa?

Tuo kaikki on seurausta "luotettavan" median luotettavuudesta.
Pitäisikö olla huolestuneempi toiminnan tuloksista vai toiminnasta ??

Tekeekö sinulle uutisesta epäluotettavan ja valheen pelkästään se, että se on CNN:n julkaisema?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Infernaalinen_aviomies on 27.10.2018, 22:39:14
Quote from: anatall on 27.10.2018, 16:39:11
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 27.10.2018, 11:15:08
Saa nähdä lisääkö tämä demokraattien mahdollisuuksia saada senaattikin haltuunsa välivaaleissa.
Ei. Ja se on hyvä se.

Ei amerikkalaisetkaan niin idiootteja ole että lankeaisivat tällaiseen vaalitemppuun.

Onko sinulla jotain konreettisia syitä uskoa että kyseessä olisi "vaalitemppu", eikä terroriteko kuten USA:n viranomaiset sanovat sen olevan?

mannym: ("These are not hoax devices" --FBI:n johtaja Christopher Wray lehdistötilaisuudessa.)
QuoteSiinä on teknistä jargonia osakseen. Ajatella, t-paitasi täyttää määritelmän "energetic material.. material that gives off heat and energy through a reaction to heat, shock, or friction...

Mikäli paketeissa olisi ollut pelkkiä t-paitoja, FBI:n johtaja ei olisi sanonut niiden olevan "not hoax devices". Hän olisi sanonut niiden olevan t-paitoja.

Se on ymmärrettävää että se fakta että pommit olivat oikeita on pelottava, mutta maailma on tällainen ja siihen pitää koittaa suhtautua järkevästi ja tosiasiapohjaisesti. Viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 27.10.2018, 22:54:55
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 27.10.2018, 22:39:14

Tjaa, https://www.law.cornell.edu/definitions/uscode.php?width=840&height=800&iframe=true&def_id=18-USC-2003303595-783258095&term_occur=1&term_src=title:18:part:I:chapter:113B:section:2332a (https://www.law.cornell.edu/definitions/uscode.php?width=840&height=800&iframe=true&def_id=18-USC-2003303595-783258095&term_occur=1&term_src=title:18:part:I:chapter:113B:section:2332a)
Quote(2)the term "weapon of mass destruction" means— (A)any destructive device as defined insection 921 of this title; (B)any weapon that is designed or intended to cause death or serious bodily injury through the release, dissemination, or impact of toxic or poisonous chemicals, or their precursors; (C)any weapon involving a biological agent, toxin, or vector (as those terms are defined insection 178 of this title); or (D)any weapon that is designed to release radiation or radioactivity at a level dangerous to human life; and

https://www.law.cornell.edu/uscode/text/18/2332a (https://www.law.cornell.edu/uscode/text/18/2332a)

Siinä on lakiteksti. Jos nuo "pommit olisivat olleet oikeita, räjähtäviä ja suurta vahinkoa aiheuttavia, olisi virallisessa syytteessä mainittu 18 US Code 2332a
Näin ei ole, vaan jotain ihan muuta, seuraavassa linkissä se virallinen syyte.
http://www.documentcloud.org/documents/5022249-Cesar-Sayoc.html (http://www.documentcloud.org/documents/5022249-Cesar-Sayoc.html)

Nyt on korjattu myöskin että luultavasti linnaa on tulossa 48 vuotta. Jos ne olisivat olleet todellisia pommeja, niin elinkautinen per pommi. Tuon jargonin mukaan sinunkin T-paitasi on määritelmän mukainen, se että sinä trollaat ja ymmärrät väärin tarkoituksenmukaisesti ei muuta sitä tosiasiaa lainkaan. Kerroppa, missä kohtaa sitä tilaisuutta Wray sanoo näiden olleen toimivia pommeja ja miksi syytteessä ei ole tuota mainitsemaani kohtaa?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ikuturso on 27.10.2018, 23:12:34
Kukaan ei tiedä täällä oliko jauhe räjähtävää vai ei.

Kuvaus kertoo palavasta materiaalista, onko kyse palamisesta vai räjähdyksestä riippuu palonopeudesta.

Kitkasta ja tärähdyksestä syttyvästä aineesta tulee mieleen koiranpommi tai vastaava.

-i-
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Lasse on 27.10.2018, 23:47:54
Quote from: ikuturso on 27.10.2018, 23:12:34
Kuvaus kertoo palavasta materiaalista, onko kyse palamisesta vai räjähdyksestä riippuu palonopeudesta.

Puupölyn palonopeus taisi olla apaut tuplat mustaruutiin verrattuna.

PVC -putki täynnä sahajauhoa, weapon of mass distraction...
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: ämpee on 28.10.2018, 01:42:38
Quote from: Helmeri on 27.10.2018, 22:28:53
Tekeekö sinulle uutisesta epäluotettavan ja valheen pelkästään se, että se on CNN:n julkaisema?

Kyllä CNN on oman maineensa ansainnut omalla toiminnallaan.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Infernaalinen_aviomies on 29.10.2018, 21:32:48
Quote from: mannym on 27.10.2018, 22:54:55
Nyt on korjattu myöskin että luultavasti linnaa on tulossa 48 vuotta. Jos ne olisivat olleet todellisia pommeja, niin elinkautinen per pommi. Tuon jargonin mukaan sinunkin T-paitasi on määritelmän mukainen, se että sinä trollaat ja ymmärrät väärin tarkoituksenmukaisesti ei muuta sitä tosiasiaa lainkaan. Kerroppa, missä kohtaa sitä tilaisuutta Wray sanoo näiden olleen toimivia pommeja ja miksi syytteessä ei ole tuota mainitsemaani kohtaa?

Mielestäsi siis t-paitojen lähettämisestä voi USA:ssa saada 48 vuotta vankeutta. Sen tiesin että siellä on pitkiä tuomioita, mutta että ihan näin pitkiä!

WMD-juttusi eivät vaikuta liittyvän ketjun aiheeseen millään tavalla. Onko joku väittänyt pommien olleen joukkotuhoaseita? Ne olivat yksinkertaisia mutta aitoja putkipommeja, jotka olivat USA:n viranomaisten mukaan vaarallisia vastaanottajilleen, ja niiden lähettäminen oli terroriteko. Oli erinomaisen hyvä asia etteivät ne räjähtäneet, ja että lähettäjä on nyt todennäköisesti jäänyt kiinni.

On myös hyvä asia, että jenkeissä nyt käydään vaalien alla keskustelua siitä, mitä seurauksia sikäläisen presidentin  puheilla oikeastaan onkaan. Hedelmistään puu tunnetaan, kuten raamattua lukevat jenkit tietävät.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 30.10.2018, 05:16:39
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 29.10.2018, 21:32:48

Tuomitset jatkuvasti presidenttiä puheista ja ruoskit tätä terminologiasta. Sivuuttaen kuitenkin täysin sen mitä vastapuoli viskoo jatkuvasti, äiti äiti toi löi eka takaisin tulee taas mieleen. WMD juttuni liittyvät tähän aiheeseen, sillä jos pommit olisivat olleet oikeita pommeja, niin niiden määrä ja lähettämistapa olisivat siirtäneet ne WMD luokkaan, jolloin haetut tuomiot olisivat olleet elinkautinen per pommi.

Nyt ne "pommit" olivat FBI:nkin mukaan, pvc putkea, johtoja, kello ilman herätystoimintoa ja  what is known as "energetic material," which is essentially potential explosives and material that gives off heat and energy through a reaction to heat, shock, or friction.

T-paitasikin vapauttaa energiaa ja lämpöä jos sille antaa vähän lämpöä, shokkia ja kitkaa. Se syttyy tuleen jolloin se on energetic material.

Mitä tulee minun mielipiteeseeni, opettele lukemaan äläkä väitä minun mielipiteekseni sellaisia mitä en ole kirjoittanut. Kenties juuri tuosta syystä että keksit mitä muut ajattelettelevat ja kirjoittavat, sen sijaan että viitsisit kysyä tai lukea, on maailmankuvasi sellainen kuin se on. Ryömi takaisin sinne kivenkoloon nielemään toimittajien pureksimia uutisia ja uskottelemaan itsellesi että maailma on juuri sellainen kuin toimittajat väittävät sen olevan.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Lasse on 30.10.2018, 18:37:05
Hassu yhteensattuma:

Craziness: Bomb Suspect Cesar Sayoc And Stormy Daniels Worked at the Same Strip Club
https://townhall.com/tipsheet/bethbaumann/2018/10/29/craziness-bomb-suspect-cesar-sayoc-and-stormy-daniels-worked-at-the-same-strip-c-n2533093 (https://townhall.com/tipsheet/bethbaumann/2018/10/29/craziness-bomb-suspect-cesar-sayoc-and-stormy-daniels-worked-at-the-same-strip-c-n2533093)
Quote
In a really strange turn of events, it has been discovered that bombing suspect Cesar Sayoc worked at Ultra Gentleman's Club in West Palm Beach, FL, the same strip club that Stormy Daniels performed at back in April, WPTV reported. 

Sayoc worked as a DJ at the club on Thursday afternoon and was arrested on Friday.   
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Lasse on 30.10.2018, 19:44:08
Toinen hassu yhteensattuma:
Quote
State Department contractor who worked for Hillary Clinton went to the same gym as Sayoc and took footage of the van in July 2018. But just like David Cypkin he sat on the footage until the news story broke.

http://www.wwnytv.com/story/39366683/harrisville-native-crossed-paths-with-bomb-suspect-recorded-van (http://www.wwnytv.com/story/39366683/harrisville-native-crossed-paths-with-bomb-suspect-recorded-van)

An Air Force veteran, Hebert worked as a contractor for the State Department doing diplomatic protection overseas for people such as former Vice President Joe Biden and Former Secretary of State Hillary Clinton. Ironically, both Clinton and Biden were allegedly targeted by the bomb suspect.

"He just kind of kept to himself and worked out quietly, kind of like I do, you know, I keep to myself and work out quietly. So, there's nothing outstanding about him other than his vehicle," he said. "My reaction was, wow, I have video of this thing and how close I was to this guy, you know, probably sharing some of the same equipment daily in the gym and now he's tried to murder 11 different people."

Hebert didn't show his video to law enforcement over the summer, he said, because there's no law against having stickers on a vehicle. He did, however, share it with a friend at the State Department.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Onkko on 31.10.2018, 01:36:36
Quote from: mannym on 30.10.2018, 05:16:39WMD juttuni liittyvät tähän aiheeseen, sillä jos pommit olisivat olleet oikeita pommeja, niin niiden määrä ja lähettämistapa olisivat siirtäneet ne WMD luokkaan, jolloin haetut tuomiot olisivat olleet elinkautinen per pommi.

Ei olisi koska vaatii että pommilla on massatuhon mahdollisuus johon mikään normipommi ei kykene.

(2)the term "weapon of mass destruction" means— (A)any destructive device as defined insection 921 of this title; (B)any weapon that is designed or intended to cause death or serious bodily injury through the release, dissemination, or impact of toxic or poisonous chemicals, or their precursors; (C)any weapon involving a biological agent, toxin, or vector (as those terms are defined insection 178 of this title); or (D)any weapon that is designed to release radiation or radioactivity at a level dangerous to human life; and
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Lasse on 31.10.2018, 02:02:49
Quote from: Onkko on 31.10.2018, 01:36:36

Ilmeisesti jäi huomaamatta tuo (A) -kohta, alaosion 921 määrittelemät laitteet:

Quote
The statutory definition of "weapon of mass destruction" refers to "any destructive device as defined in section 921 of this title," which in turn includes: a "rocket having a propellant charge of more than four ounces."

Other weapons of mass destruction, legally speaking: Bombs. Grenades. Mines. Missiles "having an explosive or incendiary charge of more than one-quarter ounce."
https://www.wired.com/2013/03/weapons-of-mass-destruction/ (https://www.wired.com/2013/03/weapons-of-mass-destruction/)

Esimerkiksi viime maanantaina yksi hemmo tunnusti käyttäneensä WMD:itä:

https://www.justice.gov/usao-sc/pr/anderson-man-pleads-guilty-federal-court-using-weapons-mass-destruction (https://www.justice.gov/usao-sc/pr/anderson-man-pleads-guilty-federal-court-using-weapons-mass-destruction)
Quote
Ayers admitted that he constructed, and then placed, three explosive devices in various parts of Anderson County between January 24, 2018, and February 24, 2018.  A device placed by Ayers on January 30, 2018, at the intersection of Travis and Martin Roads, in Anderson County, detonated and injured one individual.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 31.10.2018, 05:19:36
Quote from: Onkko on 31.10.2018, 01:36:36
Quote from: mannym on 30.10.2018, 05:16:39WMD juttuni liittyvät tähän aiheeseen, sillä jos pommit olisivat olleet oikeita pommeja, niin niiden määrä ja lähettämistapa olisivat siirtäneet ne WMD luokkaan, jolloin haetut tuomiot olisivat olleet elinkautinen per pommi.

Ei olisi koska vaatii että pommilla on massatuhon mahdollisuus johon mikään normipommi ei kykene.

(2)the term "weapon of mass destruction" means— (A)any destructive device as defined insection 921 of this title; (B)any weapon that is designed or intended to cause death or serious bodily injury through the release, dissemination, or impact of toxic or poisonous chemicals, or their precursors; (C)any weapon involving a biological agent, toxin, or vector (as those terms are defined insection 178 of this title); or (D)any weapon that is designed to release radiation or radioactivity at a level dangerous to human life; and

Poistin tummennuksen ja lisäsin yhden. Mennään katsomaan mitä lukee tuon 921 määritelmän alla. https://www.law.cornell.edu/uscode/text/18/921 (https://www.law.cornell.edu/uscode/text/18/921)
Quote(4) The term "destructive device" means—
(A) any explosive, incendiary, or poison gas—
(i) bomb,
(ii) grenade,
(iii) rocket having a propellant charge of more than four ounces,
(iv) missile having an explosive or incendiary charge of more than one-quarter ounce,
(v) mine, or
(vi) device similar to any of the devices described in the preceding clauses;

Wanna try again?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Infernaalinen_aviomies on 01.11.2018, 21:53:50
Quote from: mannym on 30.10.2018, 05:16:39
Tuomitset jatkuvasti presidenttiä puheista ja ruoskit tätä terminologiasta. Sivuuttaen kuitenkin täysin sen mitä vastapuoli viskoo jatkuvasti, äiti äiti toi löi eka takaisin tulee taas mieleen. WMD juttuni liittyvät tähän aiheeseen, sillä jos pommit olisivat olleet oikeita pommeja, niin niiden määrä ja lähettämistapa olisivat siirtäneet ne WMD luokkaan, jolloin haetut tuomiot olisivat olleet elinkautinen per pommi.

Sori, mutta ei tämä näin mene. Sinä olit väärässä pommien aitoudesta, ja on vaikeaa myöntää olleensa väärässä, se on inhimillistä. Koitat sitten vaihtaa puheenaihetta WMD:n määritelmään, vaikka kytkös ketjun aiheeseen on ylläolevan perusteella se, että amerikkalaiset syyttäjät eivät mielestäsi osaa hommaansa ja ovat nostaneet ihan väärät syytteet. Sinä tietenkin tiedät paremmin.

Presidentti Tramp on piiskannut kannattajiaan vihaamaan poliittisia vastustajia ja mediaa. Kun CNN:n toimistoon lähetettiin sitten pommi, Trump syytti siitä - kuinkas muuten! - mediaa eli CNN:ää itseään. Hän ei siis esimerkiksi eronnut tehtävästään, kuten olisi äkkiseen voinut naiivisti kuvitella.

Ellei sinulla ole muuta itse aiheeseen liittyen, jätämme asian tällä kertaa tähän. Trumpin kannatuskäyrä on kääntynyt tapahtuneen jälkeen takaisin alaspäin, mikä on sentään hyvä asia.

Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 01.11.2018, 22:13:39
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 01.11.2018, 21:53:50

Ehei, minä perustelin elinkautisiin verrattuna lyhyttä tuomiota, sillä etteivät pommit vaikka ovatkin kategoriassa WMD, ole syytekirjelmässä. Sinä taikka FBI ette ole antanut todisteita siitä että pommit olisivat olleet aitoja. Ainoa syytettykin sanoi ettei halunnut satuttaa ketään, eikä "pommit" olisi voineet satuttaa ketään.
13 lähetystä tähän mennessä. 0 loukkaantunutta, 0 kuollutta, 0 räjähdystä, kuvia pommeista lukuisia, väitteitä suuntaan ja toiseen lukuisia. Todisteita pommien aitoudesta 0, lakiteknistä jargonia lukuunottamatta.

Nyt syyttäjä tai DOJ esittää 48 vuoden linnatuomiota, vaikka käytännössä pommien ollessa oikeita, syytteet olisivat voineet olla 13 x elinkautinen joka on minimissään 195 vuotta. Kun Yhdysvalloissa ei Suomen tavoin anneta paljousalennusta, niin lopputulos on aina vähän mitä on.

Presidentti Trump on kenties piiskannut kannattajiaan, mutta verrattuna vastapuolen ja median suorittamaan piiskaukseen vihaan Trumppia vastaan, se on kuin kusen luikaus laatokassa. Miksi Trump olisi eronnut tehtävästään? Eroatko sinä työstäsi kun joku muu kävelee punaisia päin?

Eli kertauksena. 13 lähetystä, 0 räjähdystä, 0 loukkaantunutta, 0 kuollutta, 0 todistetta pommien aitoudesta lakiteknistä jargonia lukuunottamatta, lyhyemmät haetut tuomiot kuin mahdollista. WMD kriteeri taisi iskeä ilkeään paikkaan kun se nyt vain sattuu olemaan niinkuin kirjoitin. Trumpin kannatuskäyrä muuten rasmussenin pollissa nousi, eikä suinkaan laskenut. Demokraateille saattaa olla ikävää kun mustat kävelevät plantaasilta pois.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Lasse on 02.11.2018, 00:10:00
George Webb on tässäkin keississä hereillä.

Pikku siivu:

[tweet]1056893434970169345[/tweet]

Jäniksenkolo on sokkeloinen...
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Don Nachos on 02.11.2018, 17:09:44
^ Black Water yms ryhmät ovat MAGA jengiä joten niiden kanssa hengailu vain alleviivaa kuinka vaarallista sakkia MAGAmiehet voi oikein olla. Eric Prince sanoi ihan haastattelussa että odottaa Trumpin yksityistävän tiedustelupalvelut heidän hommiksi. Lobbaus on kovaa.
https://www.nbcnews.com/news/military/officials-worry-trump-may-back-erik-prince-plan-privatize-war-n901401

False Flag narratiivi ei ole vieläkään saanut aikaan mitään todisteita vaikka aikaa on kulunut.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 02.11.2018, 17:32:53
Quote from: Don Nachos on 02.11.2018, 17:09:44
^ Black Water yms ryhmät ovat MAGA jengiä joten niiden kanssa hengailu vain alleviivaa kuinka vaarallista sakkia MAGAmiehet voi oikein olla. Eric Prince sanoi ihan haastattelussa että odottaa Trumpin yksityistävän tiedustelupalvelut heidän hommiksi. Lobbaus on kovaa.
https://www.nbcnews.com/news/military/officials-worry-trump-may-back-erik-prince-plan-privatize-war-n901401

False Flag narratiivi ei ole vieläkään saanut aikaan mitään todisteita vaikka aikaa on kulunut.

Tuotaa, onhan ensimmäisestä uutisoinnista jo reilu viikko ja ensimmäisestä pidätyksestä viikko. Oikeudenkäyntiä jossa todisteet ladotaan syyttäjän toimesta pöytään ei myöskään ole ollut. Aikaa on tosiaan kulunut, kauhiasti, valtavasti, järkyttävästi, niin paljon että olisi pitänyt saada jo paljon aikaan.  ;D
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Don Nachos on 02.11.2018, 17:40:55
^ Oikeusjutusta tulee läpihuutojuttu, kun tekijä oli niin tumpelo, että jätti sormenjäljet ja DNA:n. Puolustus tulee ehdottamaan jotain diiliä että saisi pienemmän tuomion.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 02.11.2018, 17:56:54
Quote from: Don Nachos on 02.11.2018, 17:40:55
^ Oikeusjutusta tulee läpihuutojuttu, kun tekijä oli niin tumpelo, että jätti sormenjäljet ja DNA:n. Puolustus tulee ehdottamaan jotain diiliä että saisi pienemmän tuomion.

Niin, ajatella kuinka vikkelästi sormenjälki ja DNA prosessoitiin. Vaikka tavanomaisesti DNA testien tuloksia odotellaan jopa vuosia. https://www.nij.gov/topics/forensics/lab-operations/evidence-backlogs/Pages/forensic-evidence-backlog.aspx (https://www.nij.gov/topics/forensics/lab-operations/evidence-backlogs/Pages/forensic-evidence-backlog.aspx)

Sormenjäljenkin tutkinnassa rikottiin ennätyksiä ja tyyppi joka asuu autossa, löydettiin pika pikaa...

Tuomio tulee suht varmasti, mutta oikeudenkäynnistä tulee mielenkiintoinen sillä silloin syyttäjä joutuu latomaan pöytään todisteet niistä pommeista, kuten räjähdysaineesta sun sellaisista.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Infernaalinen_aviomies on 02.11.2018, 21:15:51
Quote from: mannym on 01.11.2018, 22:13:39
Ehei, minä perustelin elinkautisiin verrattuna lyhyttä tuomiota, sillä etteivät pommit vaikka ovatkin kategoriassa WMD, ole syytekirjelmässä. Sinä taikka FBI ette ole antanut todisteita siitä että pommit olisivat olleet aitoja. Ainoa syytettykin sanoi ettei halunnut satuttaa ketään, eikä "pommit" olisi voineet satuttaa ketään.
13 lähetystä tähän mennessä. 0 loukkaantunutta, 0 kuollutta, 0 räjähdystä, kuvia pommeista lukuisia, väitteitä suuntaan ja toiseen lukuisia. Todisteita pommien aitoudesta 0, lakiteknistä jargonia lukuunottamatta.

Nyt syyttäjä tai DOJ esittää 48 vuoden linnatuomiota, vaikka käytännössä pommien ollessa oikeita, syytteet olisivat voineet olla 13 x elinkautinen joka on minimissään 195 vuotta. Kun Yhdysvalloissa ei Suomen tavoin anneta paljousalennusta, niin lopputulos on aina vähän mitä on.

Kerrataan: koitat vaihtaa puheenaihetta siihen, että alkaisimme väittelemään WMD:n määritelmästä tai syytekirjelmän yksityiskohdista sen sijaan, että myöntäisit miehekkäästi olleesi väärässä.

New Yorkin kuvernööri Cuomo:
QuoteSupporters of Trump speculated without evidence that the devices were not viable and could not have harmed people. Cuomo said: "No one can say that they were fake bombs. These were dangerous devices that could explode."
https://www.theguardian.com/us-news/2018/oct/26/suspicious-package-pipe-bombs-latest-found-cory-booker-florida

FBI:
QuoteFBI: Mail Bombs Were 'Not Hoax Devices' Devices sent to prominent Democrats may have looked like TV props, but they weren't, FBI director says
(...)
The 13 bombs found so far were not "hoax devices," he said, calling them "IEDs," or improvised explosive devices.
(...)
Attorney General Jeff Sessions said that, as with any case, the charges may expand or contract.
He called the explosive devices "utterly unacceptable"
(...)
Many of the bomb targets have clashed with Trump in the past. The president has derided Waters as a "low IQ person" and retweeted conspiracy theories about Soros. At an awards ceremony in June, DeNiro said "F--- Trump" during a rant.
(...)
None of the devices exploded before they were recovered by authorities. While the FBI's lab is still working to determine if the devices were functional, Wray said, they did contain "energetic material" — meaning the right combination of heat, shock or friction could have set them off.
https://www.rollcall.com/news/politics/fbi-package-bombs-not-hoax-devices

Quote from: mannym on 01.11.2018, 22:13:39
Demokraateille saattaa olla ikävää kun mustat kävelevät plantaasilta pois.

Oliko tämä rasistinen heitto? Liittyyko ketjun aiheeseen?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 02.11.2018, 21:43:04
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 02.11.2018, 21:15:51

Joo ei, en yritä, totesin että haetut tuomiot ovat pieniä ja koska pommit ollessaan toimivia pommeja, asettuvat WMD:n alle, tuomiot olisivat kovempia. Eikä syytekirjelmässä ko lainkohtaan viitattu. En yrittänyt siirtää keskustelua WMD:n määritelmään, vaan totesin sen määritelmän ja jopa annoin lainkohdan johon sen pohjaan. Miksi myöntäisin olevani väärässä, tilanteessa jossa sinä vain poljet jalkaasi ja intät? New Yorkin Kuvernööri Cuomohan on se the viranomainen joka kykenee sanomaan olivatko pommit oikeita vaiko eivät, varsinkin sen jälkeen kun ilmoitti että hänellekin on lähetetty pommi ja sehän sitten iski ilkeästi takaisin. https://nypost.com/2018/10/24/cuomo-confirms-he-also-received-suspicious-device-in-mail/ (https://nypost.com/2018/10/24/cuomo-confirms-he-also-received-suspicious-device-in-mail/) 'Device' sent to Cuomo had nothing to do with bombs sent to political figures

FBI:
Quote
QuoteFBI: Mail Bombs Were 'Not Hoax Devices' Devices sent to prominent Democrats may have looked like TV props, but they weren't, FBI director says
(...)
The 13 bombs found so far were not "hoax devices," he said, calling them "IEDs," or improvised explosive devices.
(...)
Attorney General Jeff Sessions said that, as with any case, the charges may expand or contract.
He called the explosive devices "utterly unacceptable"
(...)
Many of the bomb targets have clashed with Trump in the past. The president has derided Waters as a "low IQ person" and retweeted conspiracy theories about Soros. At an awards ceremony in June, DeNiro said "F--- Trump" during a rant.
(...)
None of the devices exploded before they were recovered by authorities. While the FBI's lab is still working to determine if the devices were functional, Wray said, they did contain "energetic material" — meaning the right combination of heat, shock or friction could have set them off.
https://www.rollcall.com/news/politics/fbi-package-bombs-not-hoax-devices

Tiedätkö että tietty yhdistelmä lämpöä, shokkia ja kitkaa saa T-paitasi syttymään, jolloin se vapauttaa energiaa ollen energetic material. Annan 10+ pistettä ja papukaijamerkin lähteestä. rollcall.com ja sen toimittajan pureskelema juttu. Ui että, minä sentään hain lähteekseni FBI:n omat sivut joissa kyseisen lehdistötilaisuuden lausunto oli kirjoitettu kokonaisuudessaan. Eli minä haen viranomaisten sivuilta näiden sanomisia, sinä lehdistä, minä haen lakitekstit lakiteksteinä en toimittajien pureskeluina.

Quote
Quote from: mannym on 01.11.2018, 22:13:39
Demokraateille saattaa olla ikävää kun mustat kävelevät plantaasilta pois.

Oliko tämä rasistinen heitto? Liittyyko ketjun aiheeseen?
(s)No mutta tottakai se oli rasistinen heitto, eihän nyt muuten voi heitelläkkään(/s)
Se liittyi ketjun aiheeseen ihan samoin kuin Trumpin "kannatuksen lasku". Viimeisimmän rasmussen pollin mukaan, mustien Trump favourability on noussut jo 40% yli, joka tarkoittaa sitä että Demokraattien kannatus mustien keskuudessa näyttäisi pienenevän. Sen näemme sitten vaalituloksessa, mutta demokraattien plantaasilta kävelee väkeä nyt pois. Se on Demokraateille kökkö paikka.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Lasse on 02.11.2018, 21:59:49
Quote from: Infernaalinen_aviomies on 02.11.2018, 21:15:51
New Yorkin kuvernööri Cuomo:
QuoteSupporters of Trump speculated without evidence that the devices were not viable and could not have harmed people. Cuomo said: "No one can say that they were fake bombs. These were dangerous devices that could explode."
https://www.theguardian.com/us-news/2018/oct/26/suspicious-package-pipe-bombs-latest-found-cory-booker-florida

FBI:
QuoteFBI: Mail Bombs Were 'Not Hoax Devices' Devices sent to prominent Democrats may have looked like TV props, but they weren't, FBI director says
(...)
The 13 bombs found so far were not "hoax devices," he said, calling them "IEDs," or improvised explosive devices.

(...)
None of the devices exploded before they were recovered by authorities. While the FBI's lab is still working to determine if the devices were functional, Wray said, they did contain "energetic material" — meaning the right combination of heat, shock or friction could have set them off.
https://www.rollcall.com/news/politics/fbi-package-bombs-not-hoax-devices

Joidenkin tietojen mukaan (ABC, mutta ei ole nyt linkkiä laittaa) tuo energeettinen materiaali oli rikkijauhetta.
Joka kyllä palaa, mutta heikosti 20,8% hapessa ja vielä heikommin pvc -putken sisälle tampattuna.

Burning Sulfur In Open Air
https://www.youtube.com/watch?v=6Fv69ildQlc (https://www.youtube.com/watch?v=6Fv69ildQlc)

Taisi hiilipöly ja salpietari jäädä vielä nerolta reseptistä.
Sittenhän tuo nähdään, kun todisteet esitetään tutkinnan valmistuttua...

Quote from: Infernaalinen_aviomies on 02.11.2018, 21:15:51
Quote from: mannym on 01.11.2018, 22:13:39
Demokraateille saattaa olla ikävää kun mustat kävelevät plantaasilta pois.

Oliko tämä rasistinen heitto? Liittyyko ketjun aiheeseen?

Oma veikkaukseni:

INCONVENIENT TRUTHS
Knowledge is the root of freedom. Learn more about America's forgotten history.

https://blexit.com/#history (https://blexit.com/#history)

Liittyy rasismiin. Liittyy tuleviin vaaleihin. Liittyy ketjun aiheeseen, koska isku tehtiin vaikuttamaan vaaleihin.

Elementary.
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Jaakko Sivonen on 10.11.2018, 01:27:58
Quote from: mannym on 30.10.2018, 05:16:39WMD juttuni liittyvät tähän aiheeseen, sillä jos pommit olisivat olleet oikeita pommeja, niin niiden määrä ja lähettämistapa olisivat siirtäneet ne WMD luokkaan, jolloin haetut tuomiot olisivat olleet elinkautinen per pommi.

Mites nyt, mannym?

Quote from: ABCA federal grand jury in Manhattan on Friday returned a 30-count indictment against Cesar Sayoc, who allegedly mailed 16 improvised explosive devices to prominent Democrats, critics of President Trump and CNN.

The charges carry a maximum sentence of life in prison.

The charges include the use of a weapon of mass destruction, interstate transportation of explosives, illegal mailing of explosives and threatening interstate communications.
https://abcnews.go.com/US/mail-bombing-suspect-cesar-sayoc-indicted-30-counts/story?id=59088285

Oletko nyt valmis myöntämään, että kyseessä oli ihka aito Magabomber?
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: Emo on 10.11.2018, 02:10:18
USA:n kirjepommilähetykset, synagogaisku ja marraskuun välivaalit

https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1228/usa_n_kirjepommilahetykset_synagogaisku_ja_marraskuun_valivaalit

QuoteUSA:n kuten Suomenkin vasemmistohenkinen valtamedia ja muut vasemmistoliberaalit vaikuttajat ovat välittömissä ensitulkinnoissaan ryhtyneet heti sanoittamaan kertomusta, jonka mukaan molemmat iskut ovat seurausta presidentti Donald Trumpin politiikan ja väitetyn viharetoriikan aiheuttamasta yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristymisestä ja vastakkainasettelun kärjistymisestä.

Valtavirtamedian oletus on ollut annetusti heti se, että sekä verisen antisemitistisen synagogaiskun että kirjepommikampanjan tekijä on Trumpia kannattava "äärioikeistolainen" alt-right -persoona, jollaisten esiinmarssista Trumpin presidenttikauden aikana USA:n vasemmistovaikuttajat ovat jatkuvasti varoittaneet. Nyt tapahtuneet ja uutisoidut iskut ovat kuin suoraan Trumpia vihaavan progressiivisen vasemmiston kertomuksesta ja sen esittämien "profetioiden" täyttymys ja tällaisena hämmästyttävän sopivana ajankohtana ilmaantunut "todiste" Trumpin konservatiivihallinnon kauhistuttavuudesta.   

QuoteKirjepommilähetysten ja synagogaiskun ajoittuminen juuri ratkaisevan tärkeiden välivaalien aattohetkiin on demokraattien ja USA:n muun vasemmiston kannalta epäilyttävän oikea-aikainen.

Näiden aiottujen pommiräjäytysten ja Pittsburghissa toteutuneen murhaiskun sanoma on jo nyt USA:n julkisuudessa sanoitettu seuraavaan muotoon: Juuri tällaisia antisemitistisiä iskuja ja demokraattien vastaista pommiväkivaltaa tulee lisää, jos "arkkirasisti" Trumpia ei saada pois presidentinvirasta, eli:

"Amerikkalaiset, äänestäkää demokraattinen Blue Wave, sininen aalto, enemmistöksi kongressin edustajainhuoneeseen ja mielellään senaattiinkin, niin saadaan presidentti Trump pakotetuksi valtakunnanoikeuteen ja mahdollisesti pois virastaankin."
Title: Vs: 2018-10-25 Yhdysvalloissa lähetetyt putkipommit
Post by: mannym on 10.11.2018, 09:51:17
Quote from: Jaakko Sivonen on 10.11.2018, 01:27:58
Quote from: mannym on 30.10.2018, 05:16:39WMD juttuni liittyvät tähän aiheeseen, sillä jos pommit olisivat olleet oikeita pommeja, niin niiden määrä ja lähettämistapa olisivat siirtäneet ne WMD luokkaan, jolloin haetut tuomiot olisivat olleet elinkautinen per pommi.

Mites nyt, mannym?

Quote from: ABCA federal grand jury in Manhattan on Friday returned a 30-count indictment against Cesar Sayoc, who allegedly mailed 16 improvised explosive devices to prominent Democrats, critics of President Trump and CNN.

The charges carry a maximum sentence of life in prison.

The charges include the use of a weapon of mass destruction, interstate transportation of explosives, illegal mailing of explosives and threatening interstate communications.
https://abcnews.go.com/US/mail-bombing-suspect-cesar-sayoc-indicted-30-counts/story?id=59088285

Oletko nyt valmis myöntämään, että kyseessä oli ihka aito Magabomber?

Se on kauhean mukavaa kuinka todistat lähteillä sen mitä itse väitin. Nyt näyttää siltä että syytteet tukevat pommien aitoutta. Tuon perusteella en kuitenkaan vedä 100% päätöstä että pommit olivat aitoja. Räjähdysaineraporttia odotellen, joka tullaan esittämään oikeudessa.

Mukava kun samalla osoitat Onkolle ja Infernaaliselle aviomiehelle että WMD väitteeni olivat tuon perusteella tosia.