Poll
Question:
Mitä puhelinta käytät?
Option 1: Älypuhelinta
votes: 83
Option 2: Perinteistä kännykkää
votes: 16
Option 3: Lankapuhelinta
votes: 2
Option 4: Minulla ei ole puhelinta
votes: 2
Veijo, 71, piti kännykkäkameraa hyppysissään jo vuonna 1999, Nokia tyrmäsi idean täysin – "tullut arviointivirhe" (https://www.mtv.fi/lifestyle/digi/artikkeli/veijo-71-piti-kannykkakameraa-hyppysissaan-jo-vuonna-1999-nokia-tyrmasi-idean-taysin-tullut-arviointivirhe/6830918#gs.EG=Cgxw)
QuoteJoensuulaismies oli omien sanojensa mukaan edellä aikaansa. Nykypäivänä kaikkien taskusta löytyvä kameralla varustettu matkapuhelin sai 1990-luvun lopulla täysin tyrmääviä vastalauseita.
-----
Vaakanainen pisti tuumasta toimeen ja ryhtyi suunnittelemaan uutta laitetta. Hän päätti yhdistää Nokian matkapuhelimen ja Nintendon peleissä käytetyn kameran, jolla pelaajan kuvan sai televisioruutuun.
-----
Prototyyppiä ihastellessaan mies sai kuitenkin jatkoidean: Miksei kameraa voisi käyttää kännykässä myös muuten?
-----
Aikaansa edellä ollut huima idea ei kuitenkaan saanut kannatusta muiden ihmisten keskuudessä.
– Sitä sitten rupesin esittelemään muille ja kaikki sanoivat, että kuka nyt kännykässä kameraa tarvitsee! Vaakanainen kertoo.
Mies esitteli keksintöään myös Nokialle, mutta ei matkapuhelinjättikään siitä innostunut.
– Olin jo esitellyt ideaa Nokialle ennen tekemääni patenttihakemusta. Sieltä kuitenkin tuumattiin myös, että eihän kännykässä kameraa tarvitse. Olin kymmenen vuotta liian aikaisessa keksinnön kanssa, Vaakanainen arvelee.
Itse luovuin Nokiasta 2010, koska aloin joutua naurunalaiseksi vanhanaikaisen kapulani vuoksi. >:(
Quote from: Micke90 on 31.03.2018, 12:16:07
Itse luovuin Nokiasta 2010, koska aloin joutua naurunalaiseksi vanhanaikaisen kapulani vuoksi.
Moon naurunalainen vieläkin. Juuri jokin aika sitten hankin Nokia 230 Dual Sim luurin. Älyhärpäkkeitä en käytä kuin mitä duunissa on pakko. Vastenmielisiä rakkineita.
Samanlaisia pikku kömmähdyksiä Nokialle tapahtui kuulemani mukaan myös kosketusnäyttöjen kanssa. Ennen kuin Nokia sitten lopulta tietoisesti tuhottiin.
Hieman isänmaallisempi, järkevämpi ote asioihin, niin Nokiasta olisi voinut vielä tulla vaikka mitä!
Kun olin armeijassa v. 1991 niin meillä oli Nokian valmistamat tuliasemapäätteet eli taspit käytössä. Niissä oli yksivärinen kosketusnäyttö.
Eivät ne ihan uusinta uutta olleet enää silloin kun niitä opettelin käyttämään. Armeijatyyliin vehkeet olivat tietenkin raskaita teräskuorisia laatikoita, kooltaan
suurin piirtein 20x30x30 cm tai ehkä vähän isompia, ei muista enää.
Kännykkä, jossa on kamera, on jo nähty.
Nyt Nokia voisi kehittää kameran, jolla voi puhua toisille ihmisille vaikka toiselle puolen Maapalloa.
Quote from: Eino P. Keravalta on 31.03.2018, 13:01:32
Nyt Nokia voisi kehittää kameran, jolla voi puhua toisille ihmisille vaikka toiselle puolen Maapalloa.
Videopuhelut?
Nokiakin taisi kompuroida näihin kahteen kehitysjarruun, jotka vaikuttavat maassamme yleisemminkin, nimittäin:
(1) Ei niin olla ennenkään tehty!
ja
(2) Näin ollaan aina ennenkin tehty!
Toinen näistä kehitysjarruista sopii aina tilanteeseen kuin tilanteeseen jossa pitäisi ajatella jotain uutta ja stagnaatio on taattu.
Jotkut kauhistelevat kyborgi-juttuja ihmisen ja koneen yhteensulautumisesta, mutta sehän on oikeastaan vaivihkaa jo tapahtunut tässä viimeisten 20 vuoden aikana Internetin ja älypuhelinten takia, eikä mikään näytä estävän symbioosin syvenemistä entisestään. Ihmisen toiminta ei enää ole samanlaista kuin ennen, kun se tapahtuu yhä enemmän elektronisten laitteiden kautta.
Nokialla oli joku tabletin kaltainen laite vuosituhannen vaihteessa mutta ne uuvatit sössivät sen. Nokia käytti valtavan summan rahaa omien osakkeiden ostoon jotta johtajien optioiden arvo nousisi, muistaakseni tuo summa jonka Nokia tuohon käytti oli suurin piirtein tuolloin vaikeuksissa olleen Applen markkina-arvo. Vuosituhannen vaihteessa Jorma Ollila elvisteli Nokian peitonneen Microsoftin ja sitten Nokia palkkasi Microsoftin myyrän. Nokian johto oli täynnä tolvanoita.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Stephen_Elop
https://en.wikipedia.org/wiki/Stephen_Elop
1999 muistipiirit olivat sikakalliita ja ei se peruskännykkäkään vielä kovin halpa ollut sekään, joten kamerakännykkä olisi jo hintansakin puolesta ollut olemassa tuolloin väärään aikaan.
Nokian suurin moka tässä asiassa ei ollut kameralla varustetun puhelimen kehittämättä jättäminen vaan vaan asiaa koskevan patentin jättäminen muille. Myöhemmin Nokia kyllä patentoi paljon turhempia ja merkityksettömiä asioita, joista yhdessä olin itsekin mukana.
Nokian suurin ongelma saattoi olla se, että idean piti hyväksyttää noin 4 eri johtajatasolla, joten monet hyvät ideat tyssäsivät jollekin tasolle.
Aika ummehtunutta ja menneisyyttä. Korjaan vastaamaan trendikästä nykyaikaa.
Quote
Nyt Nokia voisi kehittää härpäkkeen, jolla voi hakea azyyliä vaikka toisella puolen Maapalloa.
Nokia menetti asemansa koska ei kyennyt olemaan luova, niin käy aina suurille yrityksille kun johto ja keskijohto keskittyy hiomaan prosesseja.
Se tappaa luovuuden työntekijöistä, ja ajaa luovimmat ulos firmasta sellaisiin työpaikkoihin joissa pääsevät käyttämään luovuuttaan.
Dick Tracy käytti rannekellovideopuhelinta jo 30-luvulla. Siihenkn on syynsä miksi taskulaskin ja digitaalikellot yleistyivät vasta silloin kun yleistyivät. Ei ongelma ole siinä ettei keksittäisi kivoja juttuja, vaan ajoitus ja tuotteistus. Jos 1999 komponenttien hinta ja markkinoiden pienuus tekivät kamerapuhelimesta rikkaiden lelun jolla olisi saanut huonolaatuisia kuvia, miksi vaivautua? Kamerapuhelin sivuutti laadussa ja hinnassa digipokkarit vasta tällä vuosikymmenellä, eikä järjestelmäkameraa ohiteta koskaan koska optiikka. Edelleen kännykkä on todella epäkäytännöllinen kuvaamiseen koska "etsimenä" käytetään isoa näyttöä jota ei voi katsella kirkkaassa valossa. Littana, reunoilta pideltävä levy on mahdollisimman epäergonominen laite. Jne.
Lisäksi mobiilikuvauksen elinehto on jakaminen ja some. Tähän ei ollut yhteysnopeuksia ja sovelluksia. Kuka muistaa kauanko kesti megan lataaminen modeemilla v 1999?
Turha piiskata itseään mentetyistä maailmanmarkkinoista. Älypuhelin on niin monen teknologian summa ette sitä olisi kukaan voinut kerralla keksiä. Näitä melkein-Jobseja kyllä riittää.
Niitä luddiitteja jotka vastustavat älypuhelimia suosittelen kokeilemaan vaikkapa laskun maksamista mökin laiturilta käsin, tai pysäköimistä ilman kolikoita ja mittarilla ramppaamista.
Quote from: Kari Kinnunen on 31.03.2018, 12:31:10
Quote from: Micke90 on 31.03.2018, 12:16:07
Itse luovuin Nokiasta 2010, koska aloin joutua naurunalaiseksi vanhanaikaisen kapulani vuoksi.
Moon naurunalainen vieläkin. Juuri jokin aika sitten hankin Nokia 230 Dual Sim luurin. Älyhärpäkkeitä en käytä kuin mitä duunissa on pakko. Vastenmielisiä rakkineita.
Minulle nauretaan myös. Nokia 6300 teräskuori ajaa asiansa kun on pakko puhua ääneen. Tosin on se älyinen, koska siinä on kamera, mp3 -soitin ja radio. Inettiwebbi on retardi.
Quote from: Ari-Lee on 31.03.2018, 15:11:51
Minulle nauretaan myös. Nokia 6300 teräskuori ajaa asiansa kun on pakko puhua ääneen. Tosin on se älyinen, koska siinä on kamera, mp3 -soitin ja radio. Inettiwebbi on retardi.
Itselläni oli tuo vuosina 2006-2007.
Se WAP oli kans hauskan kuuloinen juttu, vaikken ikinä päässyt sitä livenä käyttämään. Nii, ja joskus vuonna 2006 teki mieli ostaa Benefon, jossa oli oikein kartat (navikin?).
Nokialle tarjottiin tuota lähes valmista älypuhelimen edeltäjää vuosituhannen vaihteessa. Ei kiinnostanut Nokiaa paskaakaan.
https://yle.fi/uutiset/3-9842513
http://www.kaleva.fi/teemat/digi/reportaasi-alypuhelimen-keksija/665172/
Lopulta Nokian retardit hyppäsivät siihen Windows Phone harakirijunaan.
Onhan tuo käsittämätön temppu että firma hallitsee yli puolta maailman puhelinmarkkinoista vielä viime vuosikymmenen lopussa ja nyt osuus on tasan nolla.
Quote from: Rantasalmen Sulttaani on 31.03.2018, 13:09:01
Nokiakin taisi kompuroida näihin kahteen kehitysjarruun, jotka vaikuttavat maassamme yleisemminkin, nimittäin:
(1) Ei niin olla ennenkään tehty!
ja
(2) Näin ollaan aina ennenkin tehty!
Toinen näistä kehitysjarruista sopii aina tilanteeseen kuin tilanteeseen jossa pitäisi ajatella jotain uutta ja stagnaatio on taattu.
Hohoijaa mitä hevonsontaa. Nokia kaatui vain ja ainoastaan siihen että talosta ei löytynyt ohjelmisto-osaamista. Paskan Symbianin kanssa rämmittiin liian kauian ja Meego myöhästyi rajusti. Windows oli floppi ja androidilla liian pienet katteet.
Se mitä Nokia olisi ehkä voinut tehdä toisin olisi meegon kehittäminen aikaisemmin ja my origon ostaminen
https://fi.wikipedia.org/wiki/MyDevice
Quote from: koojii on 31.03.2018, 15:41:29Nokialle tarjottiin tuota lähes valmista älypuhelimen edeltäjää vuosituhannen vaihteessa. Ei kiinnostanut Nokiaa paskaakaan.
https://yle.fi/uutiset/3-9842513
http://www.kaleva.fi/teemat/digi/reportaasi-alypuhelimen-keksija/665172/
Lopulta Nokian retardit hyppäsivät siihen Windows Phone harakirijunaan.
Onhan tuo käsittämätön temppu että firma hallitsee yli puolta maailman puhelinmarkkinoista vielä viime vuosikymmenen lopussa ja nyt osuus on tasan nolla.
Minä käsitän asian loogisesti siten, että Bilderberg-Ollila sun kumppanit saivat sen hillotolppansa hilloineen siitä, että tuhosivat Nokian/antoivat muiden(kin) tuhota. Onhan se jenkkinäkökulmasta viheliäistä että joku Suomi ja Nokia ...
Toisekseen, kuten professori Pettis jo ekan jytkyn aikoihin sanoi, niin Liittovaltio (EU) tai ero ... jotta Suomen kaltaiset vahvat (silloin joskus) taloudet/valtiot saadaan alistumaan EU-liiittovaltioon, on niiden taloudet tuhottava. Suomen talous oli liikaa yhtä kuin Nokia, siihen kannatti iskeä tämänkin vuoksi.
Euroopan heikentäminen ja tuho on USAn kulttuurimarxilaisen suvakkikommunistieliitin päämäärä, eikai muuten hörökorva olisi viime töikseen USAn presidenttinä kierrellyt ympäri Eurooppaa saarnaamassa Euroopan rajojen aukipitämisen tärkeydestä; Obaman mukaan haittamatuilla on maanosamme täytettävä.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001708399.html
QuoteHän arvioi heikoimpien euromaiden luultavasti kypsyvän liittovaltioajatukseen vahvoja nopeammin – sitä helpommin ja nopeammin mitä pidemmäksi ja pahemmaksi kriisi kärjistyy.
– Jos kriisi pahenee pahenemistaan ja heikoimpien maiden tilanne käy oikein hankalaksi, alkavat Kreikka, Irlanti, Portugali – ja pahoin pelkään myös Espanja – olla valmiita jopa luovuttamaan talouspoliittisen itsenäisyytensä muille, arvioi Pettis.
Konstikkaampi ja arvaamattomampi kysymys on hänen mielestään, missä oloissa ja millä ehdoin Suomen kaltaiset vahvemmat maat olisivat valmiita samaan, vai olisivatko lainkaan.
My Origoa kehitettiin jonkun oululaisen ohjelmistofirman kanssa en nyt muista nimeä. Tämä firma myytiin ulkomaille jollain yli 100 miljoonaa € hinnalla My origon kaatumisen jälkeen. Jos nämä olisivat saaneet My Origon listattua pörssiin niin se olisi voinut olla melkoinen rahakone. Suomen talouden ongelma on se että kilpailijamailla pörssi toimii paremmin ja se takoo rahaa sekä innovaatioita liukuhihnalta.
MyOrigo ja tämä oululainen ohjelmistofirma olisikohan ollut Microcell OY olisi voitu listata pörssiin jo 2002 tai 2003.
Miksi yhteen Nokiaan olisi pitänyt hirttää itsensä. Ruotsissa Ericsson on tuhoutunut Nokiaakin perusteellisemmin eikä sitä kukaan siellä surkuttele. Viimevuonna Ruotsissa listattiin yli sata firmaa pörssiin.
Quote from: Dick Ursby on 31.03.2018, 14:59:09
***
Niitä luddiitteja jotka vastustavat älypuhelimia suosittelen kokeilemaan vaikkapa laskun maksamista mökin laiturilta käsin, tai pysäköimistä ilman kolikoita ja mittarilla ramppaamista.
Siinä olen luddiilihko, että tuon v*tun tabletin jälkeen oli pakko keksiä "hands free". Se päivän ainoa puhelu, kun tulee, ajan.
Vastaus #20
@Emo ja päästiin taas ytimen perimmäiseen kysymykseen. Kyse ei ole luureista eikä kameroista.
Quote from: Ari-Lee on 31.03.2018, 15:59:48
Vastaus #20 @Emo ja päästiin taas ytimen perimmäiseen kysymykseen. Kyse ei ole luureista eikä kameroista.
Ei todellakaan ole kyse luureista eikä kameroista. Tämä sama "käsittämätön typeryys" mikä Nokian ratkaisuissa näkyy, vallitsee esim. hallitusten maahanmuuttopoliittisissa päätöksissäkin. Liikaa käsittämättömän typeriä päätöksiä ja tekoja ympäri länsimaita/ Eurooppaa, että edes arpomalla näin huono mäihä olisi, saati kun joudumme kuitenkin uskomaan, että Nokian johtajat siinä kuin Euroopan johtajatkin ovat keskimäärin kuitenkin älyllisesti normaaleja, mutta heidän päätöksensä ovat täysin "käsittämättömän idioottimaisia ja itsetuhoisia". Tämän suuruusluokan kaikenkattavan "typeryyden" on mahdottomuus olla vain sattumaa. Sattumalta vain on tehty satoja ja tuhansia ihan retardeja ratkaisuja ja päätöksiä - ennemmin uskon joulupukkiin.
No jaa. Ainakin tämä HMD joka Nokia Brandin luureja nykyään kauppaa on onnistunut luomaan ihan käypiä luureja.
Toi 230 on simppeli lujan tuntuinen laite.
Nokia olisi voinut ostaa Applen ja antaa sen toimia itsenäisesti ja kasvaa sekä luoda lisäarvoa mutta johtajien optioiden arvon kasvattaminen oli tärkeämpää uuvateille. Nokia olisi voinut siirtyä kököstä symbianista (jota Nokia yritti pakottaa muut kännykkävalmistajat käyttämään) esimerkiksi Linuxiin ja kehittää järjestelmän jossa kännykät, tabletit, läppärit ja pöytätietokoneet olisivat toimineet saumattomasti ja todella haastaa ja voittaa Microsoftin mutta ahneella on p*skainen loppu.
Quote from: Golimar on 31.03.2018, 16:34:06

Nokia olisi voinut ostaa Applen? :facepalm: Symbian oli paskaa, mutta oliko Nokian johdolla ohjelmisto-osaamista? Kuulemma eui ollut. Nokian olisi pitänyt ostaa joklin ohjelmistofirma ja Microcell
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 31.03.2018, 16:40:46
Nokia olisi voinut ostaa Applen? :facepalm: l
https://finance.yahoo.com/quote/AAPL/
QuoteNokia osti osakkeitaan 19 miljardilla - Suomen teollisuushistorian suurin virhearvio
Nokia osti omia osakkeitaan markkinoilta vuosien 2003–2008 aikana yhteensä 18 683 365 593 eurolla. Rahalla saatiin 1 173 336 200 osaketta, joten osakkeiden keskihinnaksi tulee 15,92 euroa.
Nokian omien osakkeiden ostot ovat näillä näkymin paitsi Suomen teollisuushistorian suurin investointirysäys myös pahin virhearvio.
Nokian internetsivujen mukaan yhtiön ulkona oleva osakemäärä ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita on 3 710 057 469 kappaletta. Jos omia osakkeita ei olisi hankittu, ulkona olisi 4,88 miljardia osaketta. Mutta olisipa Nokialla kassassakin nuo ostoihin käytetyt 18,7 miljardia enemmän.
1,72 euron osakehinnalla Nokian markkina-arvo on 6,4 miljardia euroa. Jos Nokia ei olisi ostanut omia osakkeitaan vaan pitänyt rahansa kassassa ja kassassa oleva euro arvostettaisiin pörssissä euroksi, Nokian markkina-arvo olisi reilut 25 miljardia. 4,88 miljardille osakkeelle jaettuna se tarkoittaisi noin 5,15 euron osakekurssia.
Voi ajatella, että ne osakkeet, jotka Nokia on ostanut keskimäärin 15,92 eurolla se voisi ostaa nyt 1,72 eurolla. Näin laskettuna Nokian omien osakkeiden ostossa osakkeenomistajien rahaa on lentänyt Keilalahteen 14,20 euroa ostetulta osakkeelta eli yhteensä kuusitoista miljardia euroa.
Sillä rahalla, jonka Nokia käytti muutamana vuotena omien osakkeidensa ostoon, saisi nykykurssilla lähes kolme Nokiaa.
https://www.tivi.fi/Uutiset/2012-06-26/Nokia-osti-osakkeitaan-19-miljardilla---Suomen-teollisuushistorian-suurin-virhearvio-3192977.html
Kyselyyn vastanneista 2 käyttää lankapuhelinta. Lienevät jugurttipurkeista väsättyjä. Jugurttipurkkiteknologialla saa eetteriin yhtä tärkeää informaatiota kuin satojen eurojen paskalla koodilla.
Kuinkahan moni mahtaa käyttää päivittäin LA-radiota?
Luurit ovat nykypäivän leikkikaluja, joilla enimmäkseen välitetään maailmalle vahingollista disinformaatiota niin että maailman joka kolkka afrikkalaistuu. Rahavirrat valuvat ties minne maailmanherruuteen pyrkiville muutaman jäsenen loosheille. Pörssi mainittu? Pörssi on ensiaskel alasajoon ja konkurssiin. Luottakoon globaaliseen talousjärjestelmään kuka haluaa. Jos joku keksii midaksen kosketuksen niin sen vie hyväuskoiselta hölmöltä röyhkein ja ahnein. Tehköön uusia ja parempia keksintöjä. Nekin viedään hölmöiltä ja tilalle myydään lapsiorjien valmistamia halpiskopioita.
Quote from: HMV on 31.03.2018, 12:53:59
Kun olin armeijassa v. 1991 niin meillä oli Nokian valmistamat tuliasemapäätteet eli taspit käytössä. Niissä oli yksivärinen kosketusnäyttö.
Eivät ne ihan uusinta uutta olleet enää silloin kun niitä opettelin käyttämään. Armeijatyyliin vehkeet olivat tietenkin raskaita teräskuorisia laatikoita, kooltaan
suurin piirtein 20x30x30 cm tai ehkä vähän isompia, ei muista enää.
Viestissä oli myös noita.noita oli kiva käyttää kun ruutu oli paskasena/rikki eli oli vähän elvistelyä eikä oltu ihan ajateltu loppun asti niitä asioita.huomattava parannus kuitenkin kun vertasi niitä niihin vanhempiin laitteisiin.:D
Kaikkien jo lueteltujen mokien lisäksi tulee mieleen tämä:
Kun vuosituhannen vaihteessa teimme Nokialle alihankintana puhelinsoftaa, niin huomasin että meno oli kuin intissä; vasen käsi ei tiennyt mitä oikea jalka teki. Esim linja Lpr-Espoo ei auennut, vaikka meillä oli Nokian tietoturvaosaston äijä paikanpäällä yrittämässä. Ja Nokia mailitunnukset saimme puoli vuotta projektin päättymisen jälkeen, ynnä muuta samanlaista sähläystä.
Quote from: ämpee on 31.03.2018, 13:29:23
1999 muistipiirit olivat sikakalliita ja ei se peruskännykkäkään vielä kovin halpa ollut sekään, joten kamerakännykkä olisi jo hintansakin puolesta ollut olemassa tuolloin väärään aikaan.
Jotain tollaista.Ne kameratkaan ei olleet mitään halpoja eikä niille kuville olisi ollut tilaakaan kännykässä yms.Olikos tolloin edes värinäyttöjä?.:D
Vaikka Nokia osti omia osakkeita kallilla ja paljon niin se ei ollut yksiselitteisesti virhearvio paitsi Nokian jenkkiläisiltä omistajilta.
Ostot olivat hallituksen ja suurimpien omistajien elikkä erilaisten amerikkalaisten rahastojen vaatimus, ja vaihtoehto osinkojen maksulle. Yhtähyvin voi sanoa mitä tahansa osinkojenmaksua virheinvestoinniksi.
Quote from: Melbac on 31.03.2018, 18:02:16
Quote from: ämpee on 31.03.2018, 13:29:23
1999 muistipiirit olivat sikakalliita ja ei se peruskännykkäkään vielä kovin halpa ollut sekään, joten kamerakännykkä olisi jo hintansakin puolesta ollut olemassa tuolloin väärään aikaan.
Jotain tollaista.Ne kameratkaan ei olleet mitään halpoja eikä niille kuville olisi ollut tilaakaan kännykässä yms.Olikos tolloin edes värinäyttöjä?.:D
Entäs jos Nokialla oli jo tuolloin kamerakännykkä? Monesti innovaatiot ovat työnalla tai koekäytössä paljon ennen julkaisua.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nokia_7650
Elikkäs jutun sisältö hieman kyseenalaista. Jos linjalta tuotanto saatu ulos 2002 puolivälissä niin 1999 esitelty prototyypi ei lienee ollut yhtään aikaansa edellä.
Quote from: Golimar on 31.03.2018, 17:06:00
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 31.03.2018, 16:40:46
Nokia olisi voinut ostaa Applen? :facepalm: l
https://finance.yahoo.com/quote/AAPL/
No olisihan Nokia voinut ostaa, jos Jobbs ja muut pääomistajat olisivat myyneet. todennäköisesti herroilla oli käsitys siitä mihin firma saattaa pysyä ja kauppoja ei olisi tullut edes jättipreemioilla. Se että Jorma Ollila olisi keksinyt jotain semmoista aplesta, jota herra Jobbs ei olisi tajunnut on lähinnä unelmointia.
Quote from: Ari-Lee on 31.03.2018, 17:39:00
Pörssi mainittu? Pörssi on ensiaskel alasajoon ja konkurssiin.
Minä olen erimieltä, pörssiä tarvitaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%B6rssi
Falling Down - the Right to Disagree!
https://www.youtube.com/watch?v=ti7ZII6vZhU&feature=youtu.be&t=33
Gordon Gekko "Greed is Good"
https://www.youtube.com/watch?v=PF_iorX_MAw
Quote from: Golimar on 31.03.2018, 18:26:48
Quote from: Ari-Lee on 31.03.2018, 17:39:00
Pörssi mainittu? Pörssi on ensiaskel alasajoon ja konkurssiin.
Minä olen erimieltä, pörssiä tarvitaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%B6rssi
Falling Down - the Right to Disagree!
https://www.youtube.com/watch?v=ti7ZII6vZhU&feature=youtu.be&t=33
Gordon Gekko "Greed is Good"
https://www.youtube.com/watch?v=PF_iorX_MAw
Mistähän johtuu että ne maat joilla menee taloudellisesti hyvin on toimiva pörssin verotus. Paljon listattuja yrityksiä sekä talouden dynamiikkaa. Itkeekö Ruotsalaiset Ericsonin perään? Maat taas jossa pörssi on ehdoton ei ovat lähinnä raaka-aineiden tuottajia ja maatalousmaita.
Quote from: Ari-Lee on 31.03.2018, 17:39:00
Kuinkahan moni mahtaa käyttää päivittäin LA-radiota?
No tuota. Nyt kun kerran kysyt... o/
Kameroissahan Nokia ei koskaan ollut huono tai edes altavastaaja. Vielä nykyäänkin parhaat kamerapuhelimet ovat Nokia monster-kameroita. Niissä Nokia oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa. 1990-luvulla ei tosiaan ollut mitään mieltä yrittää laittaa isoa kameraa huonolla tarkkuudella hyvin yksinkertaisen laitteen kylkeen. Kun vielä digikameran hinnatkin olivat silloin tuhat euroa; olisi tullut kallis ja epäkäytännöllinen laite. Nokia kaatui muuhun kuin kameroihin.
Olen tätäkin aihetta kauan tutkinut ja syvällisesti. Lopulta se syy löytyy vielä askeleen syvemmältä kuin pörssistä, joka sekin helposti pilaa kaiken. Kyseessä on Eurostoliitossa hallitseva kyvyttömyyden kulttuuri. Yritetään tehdä vaikeampia asioita kuin osataan, ja tuloksena on täysin kelvotonta roskaa. Jos mitoitettaisiin kyvyt ja teot, saataisiin edes jotain aikaan. Sama on sotessa kuin Nokiassa. Nokiassa tosin lopulta tajuttiin myydä rippeet ja laittaa pillit pussiin; Eurostoliitossa vedetään sotet ja Kreikan-lainat katkeraan loppuun asti luovuttamatta. Kun sitten seinä tulee vastaan, se tulee sattumaan tosi kovin.
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 31.03.2018, 18:35:08
Mistähän johtuu että ne maat joilla menee taloudellisesti hyvin on toimiva pörssin verotus. Paljon listattuja yrityksiä sekä talouden dynamiikkaa. Itkeekö Ruotsalaiset Ericsonin perään? Maat taas jossa pörssi on ehdoton ei ovat lähinnä raaka-aineiden tuottajia ja maatalousmaita.
Suomessa ryöstöverotetaan piensijoittajia ja ketkut rellestävät, se aiheuttaa Suomen köyhtymistä.
Quote from: sivullinen. on 31.03.2018, 19:05:00
Kameroissahan Nokia ei koskaan ollut huono tai edes altavastaaja. Vielä nykyäänkin parhaat kamerapuhelimet ovat Nokia monster-kameroita. Niissä Nokia oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa. 1990-luvulla ei tosiaan ollut mitään mieltä yrittää laittaa isoa kameraa huonolla tarkkuudella hyvin yksinkertaisen laitteen kylkeen. Kun vielä digikameran hinnatkin olivat silloin tuhat euroa; olisi tullut kallis ja epäkäytännöllinen laite. Nokia kaatui muuhun kuin kameroihin.
Olen tätäkin aihetta kauan tutkinut ja syvällisesti. Lopulta se syy löytyy vielä askeleen syvemmältä kuin pörssistä, joka sekin helposti pilaa kaiken. Kyseessä on Eurostoliitossa hallitseva kyvyttömyyden kulttuuri. Yritetään tehdä vaikeampia asioita kuin osataan, ja tuloksena on täysin kelvotonta roskaa. Jos mitoitettaisiin kyvyt ja teot, saataisiin edes jotain aikaan. Sama on sotessa kuin Nokiassa. Nokiassa tosin lopulta tajuttiin myydä rippeet ja laittaa pillit pussiin; Eurostoliitossa vedetään sotet ja Kreikan-lainat katkeraan loppuun asti luovuttamatta. Kun sitten seinä tulee vastaan, se tulee sattumaan tosi kovin.
Hohoijaa mikä analyysi taas. :facepalm:
Nokia kaatui ohjelmisto-osaamisen puutteisiin. Nokia ei ole laittanut pillejä pussiin. Viime vuoden liikevaihto oli 23 miljardia ja tulostakin pari miljardia.
Quote from: Golimar on 31.03.2018, 19:10:16
Suomessa ryöstöverotetaan piensijoittajia ja ketkut rellestävät, se aiheuttaa Suomen köyhtymistä.
Kommunistinen kokoomus aina vaalien alla väläyttelee piensijoittajien helpotuksia mutta raippa käy taas vaalien jälkeen. Ja karja äänestää "menestyjiä".
Quote from: Eino P. Keravalta on 31.03.2018, 13:01:32
Kännykkä, jossa on kamera, on jo nähty.
Nyt Nokia voisi kehittää kameran, jolla voi puhua toisille ihmisille vaikka toiselle puolen Maapalloa.
Omalla toivelistallani on kahvinkeitin joka keittää kahvin alle 15 minuutissa, ja virastotalon saniteettitilat jotka eivät haise paskaviemärille sekä automaattisesti toimiva robotti-ruohonleikkuri joka toimii kuin robotti, automaattisesti.
Ehkä sitten ensi vuosikymmenellä?
Toiveeni olen taasen tyystin menettänyt mm. voileipämakkarasiivujen "kätevän" avaa ja "sulje"-toiminnon, sekä erinäisten muiden ruoka-ainespakkausten "avaa tästä"-vittuilun suhteen.
Älykännykkä kyllä löytyy ja siinä on kamera. Käyttö sillä on rajoittunut lähinnä akun lataamiseen viikottain, kun olen niin epäsosiaalinen ihminen että kännyä tulee käytettyä lähinnä pankkiasiointiin ja roskapostien blokkaamiseen.
Meillä on Samsung Galaxy Tabletit ajoneuvo päätteinä. On ne siinä hommassa ihan OK.
Androidiin saa kivasti softaa. Itse tykkään kovasti Sygic Truck navigaattorista. Yllättäen ihan soiva peli itä-euroopasta.
Nokian kassassa on 5 miljardia rahaa. Mitähän nokia voisi keksiä tietoliikenneverkkojen lisäksi?? Jokin perusinfraan liittyvä juttu, jota voisi myydä aasian kasvaville markkinoille. Esimerkiksi jätteenpolttolaitoksia ja sen alan osaamista olevan firman osto voisi olla kova sana.
Suomesta bittium voisi olla myös hyvä ostos.
Tuosta on ennenkin mainittu, mutta Nokian varmaan se suurin virhe (kännykkävalmistajana) oli se että ei nähty että Symbian ei vaan taivu tulevaisuuteen, että kosketusnäytöt on tuleva trendi ja Symbiania+omaa älysoftaa ois voitu aivan hyvin kehittää samaan aikaan.
Meego oli jo pahasti myöhässä, ja siinä vaiheessa kilpailijoiden rautasuunnitelmat olivat edellä.
Applen oma käyttis oli sellainen että ei siinä Nokialla olisi ollut mitään estettä sitä hommaa voittaa, mutta ei olisi kyllä ollut monella muullakaan perusmaineikkaalla firmalla. Jälkikäteen voi sitten aina jossitella vaikka mitä.
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 31.03.2018, 20:14:04
Nokian kassassa on 5 miljardia rahaa. Mitähän nokia voisi keksiä tietoliikenneverkkojen lisäksi?? Jokin perusinfraan liittyvä juttu...
Nokian epäonnistumisesta, älä suutu, mutta olen eri mieltä syystä. Homma kaatui johtamisosaamisen puutteeseen. Softaa siellä oli ja vaihtoehtojakin kehitteillä, muttei osattu päättää minkä aika on ohi ja mihin panoksia. Sössiminen omissa olisi voitu pelastaa sekin, jos olisi tunnistettu 1) epäily omaan softaosaamiseen tai 2) väärät valinnat softissa - ja olisi silloin hypätty sekä Androidiin että Mikkisoftaan. Lukuisia korjauspaikkoja, yhtä monta surkeaa johdon päätöstä.
Paljastan ihan vaan sulle: Ei noilla muillakaan täydelliset softat ole.
Ei ne kuuntele ehdotuksia uusiksi eli turha kaupata.
Quote from: Alarik on 31.03.2018, 20:32:18

Soodailin vähän Symbianilla ja pikkuisen vilkaisin mitä Meego pystyi tekemään, sittemmin soodailin iossia ihan alkuajoista. Näin.
Ja voin ihan suoraan sanoa, että vanha ios oli umpisurkea viritelmä. Meego olisi pitänyt ottaa käyttöön suoraan ja korjailla sitä sitä mukaa kuin tarvetta oli. Mutta Nokia oli muuttunut vanhasta insinöörifirmasta markkinamarakattien vetämäksi, niin ratkaisut olivat sitten sen mukaisia.
Niin, ei ole tainnut yksikään toinen mamu niin kalliiksi Suomen taloudelle kuin Elop oli. Ei kaikki haittamamut ole suinkaan MENA-maista.
Quote from: -PPT- on 31.03.2018, 20:56:42
Niin, ei ole tainnut yksikään toinen mamu niin kalliiksi Suomen taloudelle kuin Elop oli. Ei kaikki haittamamut ole suinkaan MENA-maista.
No ei se Elop sitä päätöstä tehnyt. Mikkisoftan kelkkaan hyppääminen oli tupla tai kuitti älypuhelinmarkkinoilla. Microsoft sen kusi kun ei saanut W10 juttelemaan riittävän ajoissa, riittävän yksinkertaisesti ja riittävällä peli/appivalikoimalla kännykkämaailman kanssa. Ei riittävän trendikkääksi massoille eikä riittävän hyvin että siitä olisi tullut business- puolen standardi kuten Office paketista.
Ne suuret linjat oli vedetty, jälkiviisaasti, siinä vaiheessa kun Android-Linux oli "valmis" älypuhelinsofta ja Ios toimi jotenkuten Applen tietokoneiden kanssa ja Applen markkinointitiimillä oli vuosien etumatka miten myydä tuote joka toimi juuri karvan verran paremmin kun kilpailevat niillä osa-alueilla mistä tuli trendi.
Apple voitti ensin markkinoinnin, sitten käytettävyyden. Ja hassua kyllä käytettävyyden lyömällä lukkoon kaiken kuluttajamuokattavuuden. Eli Apple ymmärsi että peruskäyttäjä haluaa korun joka toimii ilman nippua valintoja. Nyt peli on taas muuttunut, mutta +80v äidilleni ostin iPhonen älypuhelimeksi. Se kertoo aika paljon miksi iPhone on tällä hetkellä ykkönen.
Ollila tai joku sanoi itse että talossa oli tavattoman vähän softa osaamista. Softanhan teki lähinnä ulkopuoliset. Toki touhu oli sellaista tai sellainen kuva tuli että kukaan ei tiennyt mitä käyttistä pitäisi kehittää.
Quote from: Dick Ursby on 31.03.2018, 14:59:09
Dick Tracy käytti rannekellovideopuhelinta jo 30-luvulla. Siihenkn on syynsä miksi taskulaskin ja digitaalikellot yleistyivät vasta silloin kun yleistyivät. Ei ongelma ole siinä ettei keksittäisi kivoja juttuja, vaan ajoitus ja tuotteistus. Jos 1999 komponenttien hinta ja markkinoiden pienuus tekivät kamerapuhelimesta rikkaiden lelun jolla olisi saanut huonolaatuisia kuvia, miksi vaivautua? Kamerapuhelin sivuutti laadussa ja hinnassa digipokkarit vasta tällä vuosikymmenellä, eikä järjestelmäkameraa ohiteta koskaan koska optiikka. Edelleen kännykkä on todella epäkäytännöllinen kuvaamiseen koska "etsimenä" käytetään isoa näyttöä jota ei voi katsella kirkkaassa valossa. Littana, reunoilta pideltävä levy on mahdollisimman epäergonominen laite. Jne.
Lisäksi mobiilikuvauksen elinehto on jakaminen ja some. Tähän ei ollut yhteysnopeuksia ja sovelluksia. Kuka muistaa kauanko kesti megan lataaminen modeemilla v 1999?
Turha piiskata itseään mentetyistä maailmanmarkkinoista. Älypuhelin on niin monen teknologian summa ette sitä olisi kukaan voinut kerralla keksiä. Näitä melkein-Jobseja kyllä riittää.
Niitä luddiitteja jotka vastustavat älypuhelimia suosittelen kokeilemaan vaikkapa laskun maksamista mökin laiturilta käsin, tai pysäköimistä ilman kolikoita ja mittarilla ramppaamista.
Digikameroiden myynti ohitti filmikameroiden myynnin vasta 2003. Vuosituhannen vaihteessa sosiaalinen media ollut vielä lyönyt läpi, käyttökokemukseltaan rikkaista ja sutjakoista käyttöliittymistä sai vain unelmoida, kamerakennot olivat kaikin puolin melkoisen surkeita, mobiilidata oli hidasta ja käsittämättömän kallista jopa Suomessa. Kamerakännyköihin panostaminen olisi tuossa vaiheessa tuottanut Nokialle kunnian olla niin paljon edellä aikaansa ettei tuotteella olisi ollut mitään muuta virkaa kuin opettaa kilpailijoita sekä hyvien tavoitteiden että niiden väärän toteutuksen saralla.
Mutta jälkiviisas on tosiaankin helppo olla. Vielä helpompi on olla jälkiviisas jos osaa unohtaa sen milloin nykyään itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat ovat muuttuneet sellaisiksi.
Niin moni väittää tietävänsä syyn Nokian perikatoon ja vain minä olin oikeassa -- taas --. Tällaista elämä on. Veijo, 71, on kuin yksi meistä; hän on suomalainen ja suomalaiset tykkää olla oikeassa. Pyydän silti lukemaan edellisen viestini uudestaan niitä, joilta se jäi ensimmäisellä kerralla lukematta ja huomioimaan sen totuusarvon. Se ei nimittäin ole tavallinen merkityksetön turahdus mielipidemeressä vaan syvälle iskevä perusteltu analyysi maailman todellisesta tilanteesta. Olen jo yli viisi vuotta sitten -- oi kuin aika lentää -- esittänyt tämän saman analyysini asiallisemmassa muodossa blogissa. Ennustin jo silloin Soten kaatuvan "nokialaiseen" ylimielisyyteen ja kyvyttömyyteen. Näin sitten kävikin Kataisen Sotelle. Näin näyttäisi myös käyvän Sipilän Sotelle.
Todellista talousosaamista ei myöskään osoita väite siitä, että Nokian kassassa hyviltä ajoilta säästössä olevat miljardit pelastaisivat Nokian tai tekisivät siitä merkittävän tekijän toisella alalla. Jo ajat sitten on siirrytty tilanteeseen, jossa rahaa olisi kyllä jaossa vaikka miten, mutta järkeviä ideoita on hyvin vähän. Nyt jos jossain olisi hyvä idea, niin kaikki Warren Buffetista Euroopan Keskuspankkiin olisivat heti lykkäämässä sille rahojaan. Rakennetaan vaikka putkessa kulkeva juna Tallinnan ja Tukholman välille ja budjetti on 50 miljardia euroa. Onnistuu jos vain onnistutte näyttelemään hassun hankkeen uskottavasti läpi. Käytännön rakentamisessa sitten tulee seinä vastaan kuin Olkiluodon ydinvoimalassa. Siinä se ongelma on Eurostoliitossa.
Pieniin ihmisen kokoisiin hankkeisiin ei Eurostoliiton talousjärjestelmä taivu -- ja on muutenkin rikki --. Siksi se ei ainoastaan ole huono ja toimimaton, vaan se on myös mahdotonta korjata. Näin Eurostoliitto tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa samoin kuin Neuvostoliitto -- ja jo tänä vuonna --. Sen jälkeen tarvitaan yli 5 miljardia Eurostoliiton rahakuponkia yhden älypuhelimen hankkimiseen. Siinä mielessä Nokian kannattaisi nyt ehdottomasti sijoitella ja ostaa vaikka omia osakkeitaan sillä rahalla -- niitä vanhasta kunnon nokialaisesta paperista valmistettuja --. Sosialistisen lehdistön mukaan Venezuelassa, jossa nyt käydään läpi sosialismista poistumista, on pula jopa vessapaperista. Omasta paperirahasta sielläkään ei ole pulaa. Sen maahantuonti jopa kiellettiin joulun aikana kun sitä alkoi tulvia maahan liian paljon. Jopa Ylen politiikkaradiossa käsiteltiin äskettäin lotrauksen -- eli EKP:n mielettömän rahanjaon -- ongelmaa (https://areena.yle.fi/1-4377933). Se raha pitäisi hyvin pian imuroida takaisin keskuspankin holveihin tai muuten rahatalous ei voi toimia. Keskuspankin edustajalla oli tähän vaikeaan ongelmaan hyvin helppo ratkaisu: Kun tulee suunnaton nousukausi, niin keskuspankki voi kiristää rahapolitiikkaa ja kaikki hoituu kuin itsestään. Noin vahvaa uskoa harvoin näkee edes äärisosialistilla.
Quote from: Vesa Heimo on 31.03.2018, 21:06:27
Apple voitti ensin markkinoinnin, sitten käytettävyyden. Ja hassua kyllä käytettävyyden lyömällä lukkoon kaiken kuluttajamuokattavuuden. Eli Apple ymmärsi että peruskäyttäjä haluaa korun joka toimii ilman nippua valintoja. Nyt peli on taas muuttunut, mutta +80v äidilleni ostin iPhonen älypuhelimeksi. Se kertoo aika paljon miksi iPhone on tällä hetkellä ykkönen.
Tässä homman ydin. Nokialla oli rauta valmiina ja softakin käytännössä valmiina. Jostain syystä meni pupu pöksyyn.
Quote from: Jäniksenkäpälä on 31.03.2018, 21:33:46

Nokialla oli rauta valmiina. Mutta ohjelmistojen käytettävyys surkea. Tuolloin aikas monella taloussivulla tuota manattiin. Kuulemma Symbianille sovellusten tekeminen tosi vaikea applen iosille taas ei. tämä sovellusten myynti kaatoi nokian.
Quote from: sivullinen. on 31.03.2018, 21:22:09

Aikamoinen töräys taas. Nokialla on paljon osaamista juurikin julkisen sektorin infran myymisestä. Nokia ei ole mikään kriisiyhtiö tai menetetty suuruus. Nokia varmaan keksii jonkun uuden alueen tai jatkaa pelkästään tietoverkkojen myyjänä. Sen aika näyttää.
Eurostoliittohöpinät on ihan puutaheinää Saksa ja euroopan muut vahvat maat on jotain muuta kuin kirjoituksesi. Itseasiassa koko taloushöpinä 100% varmuudella 100% hevonpaskaa. Ei ole mitään eurostoliiton talousjärjestelmää ennen liittovaltiota, ja toivottavasti ei koskaan tulekkaan.
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 31.03.2018, 21:50:25
Quote from: Jäniksenkäpälä on 31.03.2018, 21:33:46
Quote from: Vesa Heimo on 31.03.2018, 21:06:27
Apple voitti ensin markkinoinnin, sitten käytettävyyden. Ja hassua kyllä käytettävyyden lyömällä lukkoon kaiken kuluttajamuokattavuuden. Eli Apple ymmärsi että peruskäyttäjä haluaa korun joka toimii ilman nippua valintoja. Nyt peli on taas muuttunut, mutta +80v äidilleni ostin iPhonen älypuhelimeksi. Se kertoo aika paljon miksi iPhone on tällä hetkellä ykkönen.
Tässä homman ydin. Nokialla oli rauta valmiina ja softakin käytännössä valmiina. Jostain syystä meni pupu pöksyyn.
Nokialla oli rauta valmiina. Mutta ohjelmistojen käytettävyys surkea. Tuolloin aikas monella taloussivulla tuota manattiin. Kuulemma Symbianille sovellusten tekeminen tosi vaikea applen iosille taas ei. tämä sovellusten myynti kaatoi nokian.
Rauta oli hyvää ja niin myös Meego. Symbian oli wanha ja suunniteltu pikkujuttuihin, joten sen aika oli jo. iOSille kehittäminen ei ollut kovin paljoa helpompaa kuin Symbianille. Nokian pomoilta vain puuttuivat munat.
Noksulla-han oli pelipuolelle yritys, mikä ei ollut välttämättä ihan tyhmä.
Nämä saatanan laudat, joita nyt joutuu pitelemään, eivät ainakaa puhelimia ole, vaikka niillä voi soittaa.
Quote from: MW on 31.03.2018, 22:19:13
Nämä saatanan laudat, joita nyt joutuu pitelemään, eivät ainakaa puhelimia ole, vaikka niillä voi soittaa.
Puhelimia löytyy kaupoista edelleen, ei niitä älylautoja ole pakko ostaa.
Liitteenä kuva v. 1999 ennustajasta. Eikä kyse ollut siitä kuka tekee, vaan kuka keksii oikeaan aikaan tavan tehdä se niin että kuluttajan näpit siihen tarttuu Beta-Vhs noin ensialkuun.
https://pbs.twimg.com/media/DZYgFbYVoAA0hHT.jpg
Keskustelu jatkuu ja laatu jatkaa kasvuaan, kuten usein täällä olevissa keskusteluissa täysin höpöaiheista käy. Jatkan sitten minäkin; sen verran paljon olen arvostusta jo huomioideni kautta saanut. Enkä ryhdy toistamaan tällä kertaa sanasta sanaan esitystäni Eurostoliiton ongelmista, vaan ainoastaan pintapuoleisesti käsittelen sitä, ja tuon ainostaan todistusaineistoksi mukaan erään tarinan kuuluisalta 1930-luvulta -- joka osittain jopa liittyy ketjun aiheeseen --.
1930-luvulla oli eurooppaan levinnyt amerikasta alkanut suuri talousromahdus. Se oli johtanut eräänlaiseen outoon ongelmaan: Pankeilla oli liikaa rahaa mutta tarvetta rahalle liian vähän. Tämä vei monet keinottelijat etsimään sijoituksia kaikkialta. Yksi tällainen keinottelija oli ruotsalainen tulitikkumoguli Ivar Kreuger (https://en.wikipedia.org/wiki/Ivar_Kreuger). Hän oli ostanut lähes kaikki maailman tulitikkutehtaat ja yritti perustaa tulitikkumonopolia; näistä yrityksistä on meillä vieläkin jäljellä tunnettu swedish match brändi ja käsitys ruotsalaisista tulitikun keksijöinä. Joka tapauksessa hänen liiketoimensa alkoivat 1930-luvun vaihteessa alkoivat ontua ja raha etsi uutta kohdetta. Hän päättikin sijoittaa rahojaan toisiin tuottaviin hankkeisiin. Hänestä tuli kuuluisan ruotsalaisen L.M. Ericssonin pääomistaja; tämä puhelinverkkoja tekevä yritys on yhä olemassa ja Nokian nykyisen verkkoyksikön suurin kilpailija ja monelta kannalta myös synnyttäjä. Siihen loppuu tarinan iloinen jakso.
Sitten alkaa tarinan surullisempi jakso. Ruotsissa valtaan nousivat sosiaalidemokraatit. Ruotsin sosiaalidemokraatit olivat natsien sisarpuolue pohjolassa. Pian heidän valtaannousunsa jälkeen Saksassa valtaan nousivat natsit; on tietenkin hankalta todistaa ruotsalaisten sosiaalidemokraattien olleen natsit valtaan nostaneen vaalivilpin takana, mutta järkeenkäyvältä se kuulostaa. Tulitikkumoguli Kreuger jokatapauksessa joutui isoihin ongelmiin sosiaalidemokraattien tultua valtaan ja alettua verottaa keinottelua, ja näin hänen yritysimperiuminsa ajatui välikäsien kautta Ruotsin keskuspankin -- ja natsien suosikkien eli Wallenbergien -- haltuun. Kreuger lähti Berliiniin neuvottelemaan sosialisoinnin haittapuolista. Hän kulki Pariisin kautta. Pariisissa hän kuitenkin päätti tehdä itsemurhan ampumalla automaattiaseella itseään, koska tuli surulliseksi; näin virallinen totuus kertoo. Ruotsi ei vieläkään ole tehnyt tiliä natsimenneisyytensä kanssa, koska Ruotsissa valtaa pitää yhä natsien sisarpuolue. Suomi taas on moneen kertaan yrittänyt nojata Ruotsiin. Minä en tällä olisi nykyisen Nokian johtajana -- tai omistajana -- niin rohkea, että uskaltaisin lähteä kohtalostani valittamaan, jos valtio päättäisi sosialisoida omaisuuteni. Eletään sen verran kiihkeitä aikoja. Eurostoliitto hajoaa jo ehkä tänä vuonna.
Tämähän on mielenkiintoinen aihe
@sivullinen on oikeassa siinä, että 1999 ei ollut mahdollinen kamerakännykälle riittävän matalalla hinnalla. Järjestelmäkameroiden ensimmäiset digiversiot tulivat tuohon aikaan markkinoille, mutta ensimmäiset versiot eivät olleet vielä riittävän hyviä syrjäyttämään filmejä. Muutos tapahtui jossain 2002 kieppeillä, jolloin seuraavat mallit alkoivat jo olemaan riittävän hyviä filmiin verrattuna.
Se mitä Nokian tuotekehityspuolelta tiedän (en ole itse ollut töissä siellä), niin siellä on tehty paljon hommia kosketusnäyttöjen ja kameroiden osalta. Ongelma on jatkuvasti ollut firman sisälle rakentunut nurkkakuntaisuus, joka huipuntui asiaan nimeltä matriisiorganisaatio. Jostain syystä firmojen johtokuntiin tuppaa hyvien säiden aikana pesiytymään henkilöitä, jotka eivät halua ottaa vastuuta tekemisistään. Tässä tapauksessa ulkoiset konsultit onnistuivat myymään matriisiorganisaation Nokian johdolle, ja kun konsultit suosittelevat, niin kyllähän sen täytyy olla totta. Sillä mentiin sitten jokunen vuosi eteen päin. Aiheeseen kuuluu Dilbertin periaate: ruohonjuuritason tuottamattomin tyyppi potkitaan ylempään portaaseen tekemään vähemmän välitöntä vahinkoa. Tämä etenkin silloin, kun tuottamattoman tyypin irtisanominen tehdään lainsäädännössä liian vaikeaksi. Olen tämän efektin nähnyt itsekin käytännössä.
Nokialaiset ovat ruohonjuuritasolla tienneet kokoajan mitä pitäisi tehdä ja missä mättää. Ongelma oli siinä, että putiikissa oli organisaatiorakenteesta johtuen liikaa pomoja miettimässä ja torpeedoimassa muiden osastojen ideoita. Meego ja Meltemi olivat tosipuheessa käyttöjärjestelminä aivan riittävän hyviä, mutta firma ei vaan millään saanut täyttä tahtoaan niiden taakse, vaan usko loppui kesken ja juurikin kalkkiviivoilla. Tämä oli se ison luokan strateginen virhe. Nokialla oli kyllä softaosaamista, mutta ei riittävää osaamista sen kehitystyön johtamisesta ja markkinoille tuonnin aikauttamisesta. Johtoporras oli tottunut liikaa hyviin aikoihin, ja säikähti kun trendiviivat lähtivät alaspäin. Mutta näinhän siinä käy, jos teknologiayrityksen johtokunnassa on mukana mm. kosmetiikkateollisuuden porukkaa.
Jos tästä pitää jotain oppia, niin siinä vaiheessa, kun firman johto palkkaa ulkoisia konsultteja kertomaan että missä mättää, on osaavien aika vaihtaa maisemaa. Nokia oli tosipuheessa tutkimus- ja kehityspuolen veturi kännykkäpuolella, ja Nokian puhelimien kamerat olivat ja ovat vieläkin markkinajohtajia muutamalla osa-alueella.
Palasin muuten aamusta Aasian reissulta; sielläkin tuli puheeksi Nokia. Nokia on nykyään maailman toiseksi suurin tietoliikennejärjestelmien toimittaja Huawein jälkeen. Tämä on tapahtunut aikalailla hiljaa taustalla. Kyllä Nokia on vielä pelissä mukana.
Ihan kaikkia faktoja ei ehdi tarkistaa. Mutta Ruotsi pärjäsi kyllä hyvin Aatun kanssa. Kova on hinta, jos sitä nykypolitiikassaan maksavat.
^ Tarkennan esitystäni siltä osin, että Kreuger ampui itseään automaattiaseella tappavasti juuri ennenkuin natsit pääsivät valtaan Saksassa eli 1932. Hän kuvitteli vielä silloin Saksan olevan turvallinen valtio.
Quote from: sivullinen. on 01.04.2018, 00:32:48
^ Tarkennan esitystäni siltä osin, että Kreuger ampui itseään automaattiaseella tappavasti juuri ennenkuin natsit pääsivät valtaan Saksassa eli 1932. Hän kuvitteli vielä silloin Saksan olevan turvallinen valtio.
Voisit tarkentaa myös sen verran että
eurostoliitto ei ole valitettavasti hajoamssa ja B hyperinflaatiota ei ole tulossa lähivuosina.
Ei olis oikeen toiminut ARPissa.. Mitä oli kyllä hauska käyttää (käsivälitteistä) kunhan ei ollut niin kännissä että tiesi olinpaikkansa. Taidan olla aika vanha...
Tästä se lähti:
Original iPhone Introduction - Apple Macworld San Francisco 2007 (https://www.youtube.com/watch?v=9hUIxyE2Ns8)
Tyytyväinen Applen asiakas. On Macbook, iPhone, pad + TV.
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 31.03.2018, 21:07:02
Ollila tai joku sanoi itse että talossa oli tavattoman vähän softa osaamista. Softanhan teki lähinnä ulkopuoliset. Toki touhu oli sellaista tai sellainen kuva tuli että kukaan ei tiennyt mitä käyttistä pitäisi kehittää.
Nokialla oli myös itse aiheutettuna rasitteenaan se, että raudasta yritettiin säästää liikaa, mikä teki ohjelmien kehittämisestä vaikeampaa, kuin mitä se olisi ollut, jos esimerkiksi muistia tai laskentatehoa olisi ollut paremmin käytettävissä. Lisäksi erilaisia puhelinmalleja oli hyvin paljon, mikä lienee aiheuttanut turhaa työvoiman haaskaamista siihen, että kehitetään ja tuetaan tolkutonta määrää hieman toisistaan poikkeavia malleja, eikä selvästi pienempää määrää erilaisia malleja.
Quote from: Arvoton on 31.03.2018, 15:30:35
Se WAP oli kans hauskan kuuloinen juttu, vaikken ikinä päässyt sitä livenä käyttämään. Nii, ja joskus vuonna 2006 teki mieli ostaa Benefon, jossa oli oikein kartat (navikin?).
Se WAP oli onnettoman rajoittunut räpellys. Toki olihan siitä varmaan pystynyt jatkossa kehittämään vähän paremman, mutta ehkä se ei olisi maksanut vaivaa, kun kännykät saatiin kuitenkin toimimaan ihan normaaleillakin HTML-sivuilla (tosin nykymuotoinen HTML lisukkeineen, kuten potentiaalisesti vihamielisine javascript-kikkareineen yms on taas toisella tapaa aika kammottava systeemi etenkin tietoturvan kannalta).
Quote from: koojii on 31.03.2018, 15:41:29
Nokialle tarjottiin tuota lähes valmista älypuhelimen edeltäjää vuosituhannen vaihteessa. Ei kiinnostanut Nokiaa paskaakaan.
https://yle.fi/uutiset/3-9842513
http://www.kaleva.fi/teemat/digi/reportaasi-alypuhelimen-keksija/665172/
Lopulta Nokian retardit hyppäsivät siihen Windows Phone harakirijunaan.
Onhan tuo käsittämätön temppu että firma hallitsee yli puolta maailman puhelinmarkkinoista vielä viime vuosikymmenen lopussa ja nyt osuus on tasan nolla.
Vai oliko kyseessä "pelastetaan, mitä pelastettavissa on"-operaatio? Itse olen aika vakuuttunut siitä, että Nokian kännykkäpuoli tietoisesti ajettiin alas, koska vain siten voitiin turvata yhtiön ja Suomen kansantalouden tulevaisuus. Stephen Elop hankittiin sössimään julkisesti, jotta Nokian kännykkäpuolen alasajo saatiin näyttämään uskottavalta. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta kun miettii tiettyjä seikkoja, alkaa tietty kuvio muodostua.
1. Rauma-Repola Oceanics ja Mir-sukelluspallot: CIA tuhosi bisneksen. https://www.tekniikkatalous.fi/metallitekniikka/2008-12-05/CIA-tuhosi-Rauma-Repolan-parhaan-bisneksen-3263996.html (https://www.tekniikkatalous.fi/metallitekniikka/2008-12-05/CIA-tuhosi-Rauma-Repolan-parhaan-bisneksen-3263996.html) Eli on olemassa ennakkotapaus suomalaisen firman bisneksien tuhoamisesta, koska se ei sopinut jenkkien ulkopoliittisiin kuvioihin. Tämä juttu oli jo tiedossani, kun Nokia ilmoitti puhelinyksikön myynnistä Microsoftille, ja se sai minut miettimään, että asiassa saattoi piillä enemmänkin kuin julkisuuteen kerrottiin.
2. Nokian lopetettua Symbianin ja Meegon kehittämisen, jotka molemmat ovat open source ideoihin pohjautuvia (Meego on Linux-pohjainen ja Symbian oli aloitettu useamman kännykkäfirman muillekin lisensoitavana yhteisprojektina), maailman älypuhelinmarkkinoille jäi 3 (tai käytännössä 2) käyttöjärjestelmää kilpailemaan keskenään: Android, iOS ja Windows Phone. Näistä Android on ainoa, joka ei ole täysin suljetun lähdekoodin softaa, mutta sekin on vankasti sidoksissa Googlen suljetun lähdekoodin tuotteisiin. Näistä poikkeavilla käyttöjärjestelmillä (esim. Samsungin Tizen ja bada, tai Jollan kehittämä Meegon seuraaja Sailfish) on alle 1% markkinaosuus. Mitä yhteistä on Androidilla, iOSilla ja Windows Phonella? Ne ovat kaikki amerikkalaisia.
3. NSA kerää tietoa puhelinten olinpaikoista ja on tiettävästi yrittänyt saada puhelinten käyttöjärjestelmien toimittajia luomaan takaovea, jonka kautta NSA / muu tiedustelu- tai lainvalvontaorganisaatio voisi päästä käsiksi puhelinten sisältämään dataan. Nokialla on aina ollut tiukempi näkemys käyttäjien oikeudesta yksityisyyteen kuin esim. Googlella. Tiedän henkilökohtaisesta kokemuksesta, että HEREllä (entinen Nokian karttayksikkö) netissä esillä olevaa dataa esim. kauppaketjujen aukioloajoista tai ostoskeskusten sisäisiä karttoja ei saa integroida HEREn karttatietoihin, ellei ole todistettavissa, että käyttöön on joko saatu lupa datan omistajalta tai datan sisältävältä nettisivustolta puuttuu kokonaan datan käyttöä rajoittavat disclaimerit. Jopa vailla laillista merkitystä oleva huomautus "Copyright. All rights reserved" saattaa joskus aiheuttaa kiellon käyttää dataa ilman yhteydenottoa datan omistajaan. Googlella vastaavat rajoitukset eivät ole läheskään yhtä tiukat. Jos Googlella on jollakin tavalla pääsy dataan, sitä yhdistellään Googlen eri tuotteisiin. Oletan tästä syystä Nokian jossakin vaiheessa ilmoittaneen NSA:lle, että pitäkää tunkkinne, me emme aio suostua yksityisyyden loukkaamiseen tähtääviin vaatimuksiin käyttöjärjestelmiemme osalta. Nokia ei ole amerikkalainen yhtiö, joten sen painostamiseen jenkkilän deep statella ei ole samoja työkaluja kuin amerikkalaisten yhtiöiden painostamiseen.
4. Android, joka tuli alkuvuosinaan tunnetuksi tietoturvaltaan heikkona käyttöjärjestelmänä, on nykyään mobiilikäyttöjärjestelmien ykkönen. Androidin omistaa ja sitä kehittää Google. (Meego oli Nokian ja Intelin yhteistyöprojekti, kunnes Intel luopui leikistä.)
5. Jo kohdat 1, 2, 3 ja 4 yhdessä riittävät luomaan epäilyksen Nokian romahduksen julkisen tarinan täyteen selitysarvoon. Elop effect on totta, mutta onko se koko totuus? Oliko Elop epäpätevä vai tekikö hän työtä käskettyä? Miksi Elopin annettiin jatkaa Burning Platforms-muistion vuodettua julkisuuteen? Miksei vahinkoa rajoitettu potkimalla Elop pellolle? Kun törmäsin tähän Julian Assangen tarinaan, aloin ajatella, että Elop kenties oli tarkoituksella palkattu ajamaan Nokian kännykkäbisnes alas Googlen ja muiden jenkkiläisten käyttöjärjestelmätoimittajien hyväksi. Deep state tahtoi vakoilla kaikkia kaikkialla ja siihen se tarvitsisi amerikkalaisia käyttöjärjestelmiä ja varsinkin Googlea. Ainoa mahdollisuus estää mobiilikäyttöjärjestelmämarkkinoiden luisuminen Androidin ja iOSin kuristusotteeseen olisi ollut Nokia + Meego/Sailfish. Nokian brändi ja asema maailman suurimpana kännykkävalmistajana yhdistettynä yksityisyyttä kunnioittavaan ja Androidia paljon parempaan käyttöjärjestelmään (Sailfishin käyttökokemuksen perusteella) olisi ollut todella suuri este Androidin leviämiselle. Fiksu ihminen ei valitse Androidia, jos valittavana on parempi järjestelmä- ja kännykkäyhdistelmä, eikä tällä hetkellä sellaista ole. Rauma-Repola Oceanicsin alasajo onnistui valheella korkeista projektikustannuksista ja tyhjistä tilauskirjoista. Nokian ja Meegon raivaamiseen Androidin tieltä vaadittiin Elop Effect. https://wikileaks.org/google-is-not-what-it-seems/ (https://wikileaks.org/google-is-not-what-it-seems/) Googlen yhteydet jenkkilän ulkopoliittisiin organisaatioihin ovat läheisemmät kuin olin koskaan osannut epäilläkään.
Saatan olla tietysti väärässä teorioineni ja kuulen mielelläni, jos jollakulla on parempi selitys tälle kaikelle.
Dokumenttiprojekti: Nokia Mobile (https://areena.yle.fi/1-3995064)
QuoteTarina Nokian ja koko suomalaisen matkapuhelinalan noususta ja tuhosta ruohonjuuritasolta, niiden ihmisten kokemana, jotka ihmeen tekivät ja tuhon kohtasivat. O: Arto Koskinen. T: Illume Oy
Quote from: Mindy on 01.04.2018, 02:16:57
Quote from: koojii on 31.03.2018, 15:41:29
Nokialle tarjottiin tuota lähes valmista älypuhelimen edeltäjää vuosituhannen vaihteessa. Ei kiinnostanut Nokiaa paskaakaan.
Lopulta Nokian retardit hyppäsivät siihen Windows Phone harakirijunaan.
Onhan tuo käsittämätön temppu että firma hallitsee yli puolta maailman puhelinmarkkinoista vielä viime vuosikymmenen lopussa ja nyt osuus on tasan nolla.
...Nokian kännykkäpuoli tietoisesti ajettiin alas, koska vain siten voitiin turvata yhtiön ja Suomen kansantalouden tulevaisuus. Stephen Elop hankittiin sössimään julkisesti, jotta Nokian kännykkäpuolen alasajo saatiin näyttämään uskottavalta. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta kun miettii tiettyjä seikkoja, alkaa tietty kuvio muodostua.
...Elop effect on totta, mutta onko se koko totuus? Oliko Elop epäpätevä vai tekikö hän työtä käskettyä? Miksi Elopin annettiin jatkaa Burning Platforms-muistion vuodettua julkisuuteen? Miksei vahinkoa rajoitettu potkimalla Elop pellolle? Kun törmäsin tähän Julian Assangen tarinaan, aloin ajatella, että Elop kenties oli tarkoituksella palkattu ajamaan Nokian kännykkäbisnes alas Googlen ja muiden jenkkiläisten käyttöjärjestelmätoimittajien hyväksi...
Ei tuosta ole todisteita, mutta kieltämättä erikoiselta koko tapahtumaketju näyttää.
Se toki on varmaa, että Elop tuli taloon 21.9.2010 vasta, kun ensin oli sovittu kännykkäpuolen kauppahinnasta neuvotteluissa (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010071512045860_uu.shtml) 15.7.2010 kun Paul Allenin huvijahti pyörähti Helsingissä:
QuoteAllen on toinen ohjelmistoyritys Microsoftin perustajista....Merivartioston mukaan jahdilta on lähdetty pienemmällä veneellä Helsingin edustalle.
Mutta toki ellei ollut neuvotteluja, niin sitten tyyppi muuten vain käväisi tuomassa pyynnöstä Elopin työnhakuun liittyen suosituskirjeen Nokian respaan.
Nokian Salon koetuotannossa oli parhaimmillaan/pahimmillaan 70 aktiivista puhelinmalliprojektia.
Osa oli toki copypasteja.
Applella oli malleja yksi.
Mielestäni Mindyn teksti edellä on vuoden merkittävin kirjoitus Hommalla. Jälleen yksi pala loksahti paikoilleen. Kuvio selkeytyy koko ajan.
Muistatteko muuten, kun Google tuli, miten ylivoimainen se oli sekä hakupalvelullaan että kartoillaan? On edelleen. Jollain Bingillä ei pysty hakemaan yhtään mitään, edes läheisen ruokakaupan aukioloaikoja (ehkä juuri ja juuri). Minusta oli alusta pitäen itsestään selvää, että NSA ja jokin valtava salainen budjetti oli siellä taustalla.
F-securen Hyppönen arveli julkisessa seminaarissa jo muutama vuosi sitten, että NSA olisi murtautunut tärkeimpiin amerikkalaisiin IT-yhtiöihin, eli siis että kyse ei olisi yhteistyöstä. Tiedä sitten miten tuo on.
Quote from: Bona on 01.04.2018, 08:50:52
Muistatteko muuten, kun Google tuli, miten ylivoimainen se oli sekä hakupalvelullaan että kartoillaan? On edelleen.
Oli ja on. Jos Google oli jokin Deep State -projekti alkujaankin, olemme syvemmällä kusessa kuin olisin uskaltanut arvata. Enkä minä edes pidä salaliittoteorioista noin yleensä.
Tuolla paljon juttua Nokiasta, kirjoituksen todenmukaisuuteen en ota kantaa.
https://finnsanity.blogspot.fi/2016/08/elopin-ja-ollilan-onnistunut-operaatio.html?m=1
Quote from: Emo on 31.03.2018, 12:38:54
Samanlaisia pikku kömmähdyksiä Nokialle tapahtui kuulemani mukaan myös kosketusnäyttöjen kanssa.
Nojaa, kosketusnäyttö on pääosin aika huono ja epäkäytännöllinen idea. Nokian kännyköissä panostettiin erityisesti käytettävyyteen ja näinollen paskempaa tekniikkaa ei hyväksytty. Haptinen vaste, eli se kun tuntee näppäimet ja niiden painallukset mahdollistaa ruudulla olevien valikkojen käytön ilman että tarvii epäkäytännöllisesti sorkkia näyttöä. Silloin arvostettiin myös pientä kokoa, pieniruutuinen kosketusnäyttöpuhelin onkin jonkin verran hankalampi käyttää. Kosketusnäyttöpuhelimella saa toki täysnäppäimistön, mutta fyysinen täysnäppäimistö on kuitenkin paljon parempi kirjoittamiseen.
Se että miksi kosketusnäytöt menestyivät kuitenkin, lienee selitettävissä sillä että ne olivat aikoinaan hieno graafinen efekti.
Mulla on vanha samsungin eka xcover - pitäisi hankkia uusi kun on niin hidas ja pahanen, mutta kun inhoan nykyaikaisia kännyköitä niin ei tee mieli hankkia sellaista. Lisäksi olen sitä mieltä että kännykän pitää olla pienikokoinen, mieluummin alle 4" näyttö. Qwerty-näppäimistön puutteen takia en kuitenkaan viitsi peruspuhelinta hankkia (käytän paljon muistikirjaa ja kalenteria), jos joku valmistaisi sellasen jossa on fyysinen qwerty, niin ostaisin heti. Netin käyttöä puhelimella silleen isommin koitan välttää, tietokoneella kätevämpää ja terveempää, älykännäysasento on haitallinen niskalle ja ryhdille ylipäätäänsä.
Quote from: AnteroK on 01.04.2018, 14:10:55Jos Google oli jokin Deep State -projekti alkujaankin, olemme syvemmällä kusessa kuin olisin uskaltanut arvata. Enkä minä edes pidä salaliittoteorioista noin yleensä.
Ymmärtääkseni on ihan yleistä tietoa, että Googlen syntyminen oli riippuvaista USA:n puolustussektorin rahoituksesta. Aikoinaan kun Haminan palvelukeskusta perustettiin, niin tuttu alalla toimiva virkamies totesi, että nyt Suomellakin on oma Suomeen sijoitettu ulkomaantiedustelu. Harmi vain, että se ei raportoi meille.
Googlen synty oli ihan luonnollista seurausta 1980-luvun lopulla USA:ssa tehdyistä "perception management"-tyyppisistä tutkimusprojekteista. Googlen ydin muistaakseni kehitettiin CIA/NSA-yhteishankkeessa MDDS-rahoituksella. Tuon ytimen pohjalta sitten luotiin hieman myöhemmin yritys nimeltä Google. Kokonaisuus putosi hienosti osaksi "persistent surveillance"-ajatusmallia, jonka USA kehitti 9/11 jälkeen.
Suuri osa asioista on ollut aikoinaan 1990-luvulla avoimesti luettavissa alan julkaisuista ja tuotu esiin haastatteluissa.
Mikäli haluaa etsiä Googlen historiaan liittyviä dokumentteja yms juttuja, niin ei kannata käyttää hakukoneena Googlea. Yllättäen ei meinaa löytyä.
Quote from: flammee on 02.04.2018, 19:20:52
Quote from: Emo on 31.03.2018, 12:38:54
Samanlaisia pikku kömmähdyksiä Nokialle tapahtui kuulemani mukaan myös kosketusnäyttöjen kanssa.
Nojaa, kosketusnäyttö on pääosin aika huono ja epäkäytännöllinen idea.
N800
Puhdasta Peräkammarispekulointiahan tämä ketju on jo ollut lähes alusta asti, mutta aina vain hurjemmaksi menee. Liskot, kuunatsit ja haarp odottavat vielä omaan esiintulemistaan. Mielikuvitusrikasta elämä nykyään on Suomessa -- ja erityisesti Hommaforumilla --. Minua harmittaa se, ettei kukaan oikein osannut sanoa mitään omasta hyvästä ja perustellusta teoriastani Ruotsin sosiaalidemokraattien -- eli protonatsien -- osallisuudesta Ericssonin sosialisoinnin kautta maailmanlaajuiseen vakoilukuvioon. Usein käykin niin, että paras teoria on liian tylsä ja liian totta, että se uskottaisiin. Sen sijaan tyydytään liskoihin, koska ne miellyttävät enemmän päänsisäistä hermostoa. Se on sääli. Todellisuus on kuitenkin paikka, jossa elämme ja jonka varaan kaikki tulevat kuvitelmat tulee rakentaa, jos ne haluaa rakentaa tukevalle pohjalle. Todellisuus on, että ruotsalaiset sosiaalidemokraatit ovat protonatseja, jotka vakoilevat kaikkia.
Vakoilullisen ulottuvuuden esiinnouseminen kertoo minusta erityisesti altistumisesta tietynlaiselle viestinnälle. Viime viikkoina Suomen sosialistinen lehdistö on rummuttanut ruudun täydeltä cambridgeläisten analyytikkojen salaisia vakoilutoimia. Myös murhattu vakooja -- vai oliko peräti kaksoisvakooja -- lisää kiinnostusta. Oikein innoittuneessa tilassa olevat katsovat jo nyt kadulla kulkiessaan puiden taakse nähdäkseen vihollisen vakoojia; hieman vähemmän samaa myrkkyä juoneet kertovat omien koukkujensa kautta vakoojatarinoita verkossa. Olisipa minunkin uskoni niin suurta, että voisin puhtain sydämin olla tässä seikkailussa mukana. Mutta en vaan voi. En näe suurta vakoiluaaltoa enkä mitään uutta Googlen, Facebookin tai muidenkaan toiminnassa. Kaikki on puhtaasti lehdistä nostettua tunnelmointia ilman merkittävää totuuspohjaa -- ja minä en näiden lehtien vilpittömyyteen usko --.
Mitä ne vakoojat edes etsisivät? Kaikki Hommaforumillekin kirjoitettu on kaikkien luettavissa Peräkammaria ja yksityisviestejä lukuunottamatta. Tuskin kukaan hompanssi pöytälaatikkoonsa tarinoi vieläkin hurjempia liskotarinoita kirjoittelee. En minä ainakaan usko; kyllä se kaikkein olennaisin tietämys halutaan aina ehdottomasti julkisesti jakaa. Poliisi voi sitten käydä poimimassa ne kirjoittelijat pois, jotka alkavat vaikuttaa liian murhanhimoisilta. Mihinkään muuhunkaan merkittävään en usko kenenkään täällä ja vielä vähemmän muualla pystyvän. Tarvitsee olla Trump ollakseen kiinnostava, ja hän on kiinnostava ilman nettiäkin, koska on presidentti. Ei vakoojilla ole netistä mitään vakoiltavaa. Edes Veijon keksimällä kamerakännykällä ei kukaan kuvaa yhtään mitään vakoilijoita kiinnostavaa.
Ainoastaan data-analyysit voivat olla -- ja ovat kiinnostavia --. Ja ne eivät ole salatietoa. Niissä päätellään yleisestä keskusteluilmapiiristä jotain: Taas puhutaan Hommaforumilla vakoilijoista pahaa; siellä ei taideta tykätä niistä. Mitä pahaa tai väärää tällaisen johtopäätöksen tekemisessä on, ja miksi vakoilijoita täällä vihataan? Sitä minä en käsitä. Hyvä vakoilija, joka kykenee lukemaan ajatukseni ja ymmärtämään ne, on ainoa, joka siihen pystyy, ja jos hän vielä laittaa ne talteen holviin, säilyttääkin hän niitä hatarien aivojeni puolesta. Hieman lisää interaktiota vain haluaisin; enkä tarkoita vain Mata Harin tasolle vietyä toimintaa vaan pelkkää keskustelua. Twitterissä konetrollit seuraavat keskustelijoita ja Facebookissa konevaikuttajat peukuttavat viestejä. Täällä joutuu tyytymään omiin harhoihinsa näkymättömistä lukijoista. Entä jos niitä ei olekaan? Se, että paljastuu jonkun vakoilevan sinua, on ikävä asia; se, että paljastuu, ettei joku vakoillutkaan sinua, vaikka niin luulit, toivot ja uskoit, on vielä ikävämpi asia. Ensimmäisessä tapauksessa tiedät liikaa; jälkimmäisessä tiedät liian vähän kiinnostaaksesi ketään. Voi Veijo jos tietäisit, minkälaisia neroja täälläkin jää ilman ansaitsemaansa arvostusta joka päivä.
http://www.breitbart.com/tech/2018/04/02/google-and-amazon-patents-hint-at-further-device-monitoring/ (http://www.breitbart.com/tech/2018/04/02/google-and-amazon-patents-hint-at-further-device-monitoring/)
Tuskinpa täällä kukaan pelkää henkilökohtaisesti joutuvansa NSA:n tai CIA:n tai edes Supon vakoilun kohteeksi. Mutta deep statella on kiinnostusta yleisen mielipiteen ohjailuun heidän haluamaansa suuntaan ja vaihtoehtoisten tietolähteiden vaikuttavuuden rajoittamiseen. Sosiaalisen median tietojen analysointi oli, kuten Trump-ketjussa lainatussa artikkelissa kerrottiin, pitkälti Obaman vaalimenestyksen takana. Lisäksi poliittisten toimijoiden ja yritysjohtajien data itsessään on deep statella arvokasta. Jos NSA:lla on pääsy lähinnä jenkkien dataan, niin silloin on vaikeaa ohjailla mielipiteitä muualla. Jos taas samoja työkaluja voidaan käyttää myös muiden maiden yleisen mielipiteen muokkaamiseen... No siitä on saatu jo hieman esimakua mm. arabikevään katastrofin muodossa.
Kaksi asiaa, missä Nokiassa mentiin vikaan.
Pitkään yrityksessä ei ollut asiantuntijoille tulospalkkausjärjestelmää. Taitavat softantekijät, jotka halusivat lisää palkkaa, alkoivat managereiksi kun saivat tilaisuuden.
Softaa tekivät sitten kokemattomat teekkarit ja dippatyön/graduntekijät.
Vasta pitkällä 2000-luvun puolella Nokia sai organisaatioonsa dual ladder -etenemispolun. Saatoit edetä joko manageriksi, tai sitten asiantuntijana hyvinkin pitkälle. Muutamia tosikoodareita tiedän, jotka tekivät hyvää koodia ja nopeasti, jotka myös pysyivät koodareina. Oma esimieheni tiesi hyvin, miten kaikki olisi pitänyt tehdä, mutta keskittyi paperinpyörittelyyn, kun minä dippatyökseni koodasin kokonaisen tiedonsiirtoprotokollan yksin.
---
Myöhemmin takkusi päätöksenteko. Kaikki päätöksenteko oli hajautettu boardeihin. Sooloilu oli kielletty paitsi tosi suurilta nimiltä. Kaikki muu päätettiin boardeissa. 90-luvulla vielä mentiin esimiehen luo ja sanottiin, että "tämä toimisi, mennäänkö tällä" ja homma eteni pienen evaluoinnin jälkeen. 2010-luvulla sama asia dokumentoitiin ja lähetettiin viidelle eri taholle katselmoitavaksi. Asiaan tehtiin näiden tahojen vaatimat muutokset ja korjaukset, jonka jälkeen se lähetettiin boardille katselmoitavaksi. Sitten puhelinpalaverissa käytiin asia läpi kahdessa minuutissa ja jos joku epäili tarpeeksi joko asian toimivuutta, resursointeja tai aikataulua, asia rejektoitiin. Eli ei edennyt. Seuraava boardimiitinki kuukauden päästä ja samaa ideaa on turha tuoda uudelleen, ellei sitä ole muutetu oleellisesti, lobattu uudelleen ja sille ole osoittaa täydet resurssit. Olin joskus yhden osa-alueen vastaava erään tuotegeneraation ohjelmistoarkkitehtuuriryhmässä. Tiedän siis mistä puhun. Sitten kun näitä asioita ei saatu tuotegeneraation geneeriselle alustalle, tuoteprojektit koodasivat ne kukin omaan tuotteeseensa quick and dirty -menetelmällä ja yksi työ tehtiin monessa paikkaa yhtaikaa täysin kaoottisesti ja tuhlattiin moninkertaiset resurssit siihen nähden, mitä muutokseen ei olisi ollut geneeriselle alustalle osoittaa.
Päätöksenteko alkoi muistuttaa euroopan parlamenttia. Komissio esittää, parlamentti vesittää ja ulos tulee pelkkiä kompromisseja ja myöhässä aikataulusta.
-i-
YLE:n Areenassa on uusi dokkari aiheesta: Dokumenttiprojekti: Nokia Mobile (https://areena.yle.fi/1-3995064)
QuoteTarina Nokian ja koko suomalaisen matkapuhelinalan noususta ja tuhosta ruohonjuuritasolta, niiden ihmisten kokemana, jotka ihmeen tekivät ja tuhon kohtasivat
Ei sanaakaan alihankinnan osuudesta/merkityksestä tai siitä kuinka huonosti alihankkijoiden työntekijöitä kohdeltiin verrattuna omiin. Ja elokuvan perusteella omiakin jo kohdeltiin huonosti.