Mikä on työttömän paras tapa työllistyä?
Mielestäni paras tapa ei ole se, että vastaa julkisiin työnhakuilmoituksiin. Mutta mikä olisi paras tapa?
Prostituutio? Vai miten sen laillisuuden kanssa?
Quote from: Kyklooppi on 30.12.2017, 00:57:05
Prostituutio? Vai miten sen laillisuuden kanssa?
Hallitus ja eduskunta pyyhkivät perustuslailla persettään.
Joten.
Alakohtaisesti vai yleensä?
Suhteilla.
Oikea koulutus työvoimapulasta kärsivään ammattiin ja sellainen ammattitaito, jolla on kysyntää työmarkkinoilla. Tuo lienee kaikkein paras tae työllistymiselle.
Toisaalta tämä voi tuoda myöhemmin yhteiskunnallisia ongelmia terveydenhoidon laatuun, sillä esimerkiksi hoitoalalle hakeutuu nyt kaiketi sellaisia, joita kiinnostaa vain sairaiden hoivaamisesta tuleva varma tilipussi eivätkä sairaat.
Ei ole kauaa siitä, kun hammashoitaja ja hammaslääkäri olivat rehellisesti sanottuna sadisteilta vaikuttavia. Olipa jopa toinen hammaslääkäri myöhemmin todennut, ettei heidän antamansa hoito ollut millään tavalla lääketieteellisesti perusteltua. Kuitenkin koska hampihoitaja ja hampilekuri pula, voivat "pöljemmätkin" työllistyä alalle ja pitää työpaikkansa, vaikka he olisivat käytännössä "konitohtoreiksikin" kelpaamattomia, kunhan koulut on sentään läpäisty läpipääsyrajaa nippa-nappa hipoen.
Hyvä tapa on kertoa kaikille tutuille (ja miksei tuntemattomillekin)
että on töitä vaille. Moni työpaikka ei mene koskaan julkiseen hakuun, kun siihen löytyy joku tutun tuttu. Yhdessä duunipaikassa tein hyvän tilin rekrypalkkioilla kun hankin tuttuja töihin. Palkkio oli 500-1500€/hlö. Sen verran vaikeaa oli löytää hyviä tekijöitä IT alalla.
Ja kannattaa muistaa että jokaisella on "suhteita". Baaritutun sedän firma saattaa etsiä juuri sinua. Jos ei kenellekkään kerro että hakee töitä, niin ei niitä tulla tarjoamaankaan.
Quote from: Lalli IsoTalo on 30.12.2017, 00:55:49
Mielestäni paras tapa ei ole se, että vastaa julkisiin työnhakuilmoituksiin.
Ei sekään huono tapa ole. Jos tekijöitä ei muilla keinoilla löydy on pakko julkaista julkinen hakuilmoitus. Joku nekin paikat saa.
Oman alan FB ryhmiä kannattaa seurata (jos sellainen on olemassa). Niihin postataan usein vapaat työpaikat ensimmäisenä.
Prostutuutio on täysin laillista, joten sekin on vaihtoehto jos vain rahkeet riittää.
Iskeä apinanraivolla työpaikkahakemukseen, joka on suunnilleenkaan sitä mitä osaat, ja ajomatkan päässä kotoasi. Työhaastattelussa vastailet itsevarmasti, mutta rehdisti niin, että kertakaikkiaan vakuutat hakijat halustasi päästä niille töihin.
Edit typoja...
Hanki duuni vaikka työllistettynä, ja hoida työtehtäväsi sitten työsopimuksessasi määritellyn ajan, työsi laadun riippuen siitä, miten kovasti haluat alalla jatkaa.
Mä olisin noista paljon parjatuista työvoimakoulutuksista työllistynyt useampaankin kertaan. Kaksi koulutusta - molemmat ammattikoulutusta.
Tuo miekkonen työllistyi sen vielä vitsimpänä pidetyn viikon CV:n kirjoituskurssin kautta.
Paras tapa työllistyä on näyttää Ylelle punavihreää puoluekirjaa. Työksesi näytät punavihreää puoluekirjaa palkanmaksajillesi.
Tilanne vuonna 2002 kun hain tätä nykyistä työpaikkaani (joka ei nyt niin ihmeellinen ole mutta sinällään OK koska olen siinä 15 vuotta notkunut) oli kovin erilainen kuin nykyään, silloin oli paljon työpaikkoja tarjolla ja itse olin töissä mutta 1-2 vuoden kuluessa lomautusuhan alla. Alasta en tiennyt oikeastaan yhtään mitään mutta minut pyydettiin haastatteluun jossa oli kolme haastattelijaa, esiinnyin asiallisesti ja sopivalla hetkellä esitin vitsin ja sain kaikki haastattelijat nauramaan, silloin tiesin että paikka on minun.
Vielä lisäyksenä.
Asiakkaat eivät koskaan ole haukkuneet minua vaikka yleensä olen heidän kanssaan tekemisissä vain kun on ongelmia jotka yli 90% tapauksissa johtuvat heidän omista laitteistaan, tilanne pitää heti ottaa hallintaan ja olla ystävällinen / diplomaattinen ja antaa silti selvä kuva siitä että on asiantuntija ja hoitaa ongelma tai delegoida ongelma toiselle asiantuntijalle joka auttaa asiakasta. Helppoa kun sen osaa.
Ei yleistä keskustelua. Ei sitten. En enää tiedä parasta tapaa. Sen tiedän, että oma juomatehdas ja kaksi luotettavaa jakajaa on varmin. Laadukkailla korpikuusen kyynelillä on aina kysyntää ja kun saa vakioasiakaskunnan niin työt eivät lopu.
Quote from: Ari-Lee on 30.12.2017, 01:46:37
Ei yleistä keskustelua. Ei sitten. En enää tiedä parasta tapaa. Sen tiedän, että oma juomatehdas ja kaksi luotettavaa jakajaa on varmin. Laadukkailla korpikuusen kyynelillä on aina kysyntää ja kun saa vakioasiakaskunnan niin työt eivät lopu.
Yhdeltä tuntemaltani tyypiltä meni 1990-luvun laman aikaan betonilattioiden hiomaurakat pois ja hän ryhtyi ponutehtailijaksi, sekin taisi mennä mönkään koska hän muutti Lieksaan, lieneekö elossakaan enää.
Quote from: Ari-Lee on 30.12.2017, 01:46:37
Ei yleistä keskustelua. Ei sitten. En enää tiedä parasta tapaa. Sen tiedän, että oma juomatehdas ja kaksi luotettavaa jakajaa on varmin. Laadukkailla korpikuusen kyynelillä on aina kysyntää ja kun saa vakioasiakaskunnan niin työt eivät lopu.
Tuo ei ole huono idea ollenkaan, ja sitä paitsi sitä voi harrastaa nykyään valtiovallan suojeluksessakin.
Quote...koska hän muutti Lieksaan, lieneekö elossakaan enää...
Hmm.. mielenkiintonen yksityiskohta! Kosahtiko bisnes siis sikäläiseen kilpailuun vai somaleihin...?
Raivokas hakemusten lähettely kaikkiin vähänkin itseään kiinnostaviin työpaikkoihin. Itse sain vakituisen työpaikan, joka räätälöitiin osittain alkuperäisen tehtävän ja osittain minun osaamiseni perusteella. Olen oppinut uutta uudelta alalta ja pystynyt silti ylläpitämään ammattitaitoani alkuperäisellä alalla (johon myös koulutus).
Yksi keino on tehdä orjasoppari jonkun Franchising tsydeemin kanssa, R-Kioski lienee kurjimpia
mutta saatpahan painaa hommaa muutaman vuoden perse ruvella ja tienaat hädin tuskin leipääsi.
Näitä on lukemattomia vastaavia, lyövät upeat laskelmat alussa pöytään että näin tulloopi fyrkkaa
mutta todellisuus on aina toinen.
Jos oikein ottaa orsikyrsä menee vielä tuhkatkin pesästä.
Quote from: Syämmistynyt on 30.12.2017, 02:00:00
Quote...koska hän muutti Lieksaan, lieneekö elossakaan enää...
Hmm.. mielenkiintonen yksityiskohta! Kosahtiko bisnes siis sikäläiseen kilpailuun vai somaleihin...?
Jotain hämminkiä siellä Lieksassa oli ollut mikä ei kai liittynyt maahanmuuttajiin ja toisen käden tietona olen kuullut että hänen vaimonsa olisi sanonut ettei koskaan olisi pitänyt muuttaa Lieksaan koska siellä on niin paljon maahanmuuttajia.
Raivokas kutominen ja neulominen ja tuotteiden myyminen suoraan. Mielikuvitus on kattona. Reuma on rajana.
Hieman laittomampaa ja kuluttavampaa on postailla pinnassa kulmilla auton ratissa potentiaalisia kyydin tarvitsijoita. Tämä on ilmeisen suosittua puuhaa isommissa kaupugeissa. Täällä ei sellaista ole - kuolleeksi tapettu tyhjä kaupunki. Taksit käräyttävät nämä yyberit.
Harmaalla, mutta laillisella rajalla toimiva vapaa-ajankiinteistövalvonta. (Hut patrol) Siihen et tarvitse vartiointiliikettä kun käyt valokuvaamassa asiakkaiden vapaa-ajankiinteistöjen ikkunat, ovet ja nurkat. Toimiva jos saa toimeksiannot koko alueen kesämökkien omistajilta. Toki pitää maastoajoneuvo olla. Jokamiesoikeuksilla valvontaa. Vartiointiliikkeet vastustavat tätä mallia.
Menkääh muualle yleiskeskustelemaan tai kohta tiedätte mikä on Lallin kumaus.
Opiskella lääkäriksi, sairaanhoitajaksi, sosiaalityöntekijäksi, opettajaksi tms. julkisen puolen syöttövirkaan.
Vaikea sanoa kyllä. Ehkä sanoisin, että pitäisi löytää jotain sellaista jota kukaan muu ei ole keksinyt hakea ja lähettää juuri paljon avoimia hakemuksia. Esim. oman työnantajani naapurissa on toinen varsin matalaa profiilia pitävä firma, joka tekee periaatteessa samaa hommaa kuin mekin mutta juurikin kaikenlaisia työläitä erikoishommia eikä sitä bulkkia. Oma firmani ulkoistaa heille paljon erilaista "näpertelyhommaa" tai sitten ihan vaan pyytää kiireavuksi.
Heillä suurin osa työntekijöistä on käsittääkseni jonkinlaisella nollatuntisopimuksella, mutta käytännössä kaikki tekevät vähintään 25 tuntia viikossa töitä, parhaimmillaan varmaan lähemmäs 50 tuntia. Välillä saattaa olla pari arkipäivääkin vapaata, mutta sitten joskus taas ollaan iltamyöhään pakertamassa jotain erikoishommaa. Tietääkseni yrityksen n. 12 työntekijällä ei monillakaan ole kauheasti mitään koulutusta työhönsä eikä puolilla välttämättä ole ollut kokemusta edes alalta kun he ovat töihin tulleet. Heidät on palkattu sinne kaverin kautta suhteilla ja juuri sen perusteella, että joku hyvä tyyppi nyt on vaan sattunut hakemaan.
Aikoinaan Vaasan satamassa toimi yksityinen vartioitu paikoitusalue. Se oli rajattu verkkoaidalla ja keskellä oli väijykoju. P-alue täyttyi, koska satamassa oli tehty paljon tuhotöitä sekä työntekijöiden että asiakkaiden autoille. Mm. merivartijoiden autoja oli särjetty. En tiedä tarvitsiko toimija vartioimisliikkeen pätevyyden. Toki tuo oli asiakkaiden vaihtelevasta määrästä johtuen osa-aikainen ja vaatisi laajempaa kuvaa.
Quote from: Syämmistynyt on 30.12.2017, 02:00:00
Quote...koska hän muutti Lieksaan, lieneekö elossakaan enää...
Hmm.. mielenkiintonen yksityiskohta! Kosahtiko bisnes siis sikäläiseen kilpailuun vai somaleihin...?
Lieksassa oli takuulla moni asia viturallaan jo 90-luvulla ja 2000-luvun alussa, mutta maahanmuuttajia siellä ei kyllä ollut kenenkään bisneksiä pilaamaan.
Tää koko aihe on kuin 30 työttömälle esitettäisiin kysely 4 työpaikan saamisesta. Kaikki hakisivat ja sitten 4 saisi työpaikan. Sen jälkeen 26 työnhakijaa joutuisi syyllistettäväksi että miten he aikovat saada jäljellä olevat 0 työpaikkaa. Vähennetään niiltä 5% elleivät hae niitä nollaa työpaikkaa.
Quote from: Supernuiva on 30.12.2017, 01:09:51
Oikea koulutus työvoimapulasta kärsivään ammattiin ja sellainen ammattitaito, jolla on kysyntää työmarkkinoilla. Tuo lienee kaikkein paras tae työllistymiselle.
Toisaalta tämä voi tuoda myöhemmin yhteiskunnallisia ongelmia terveydenhoidon laatuun, sillä esimerkiksi hoitoalalle hakeutuu nyt kaiketi sellaisia, joita kiinnostaa vain sairaiden hoivaamisesta tuleva varma tilipussi eivätkä sairaat.
Lääkäreiksi varmaan aina ennenkin hakeutunut, mutta lähihoitajiksihan työkkärit laittaa kouluttautuun jokseenkin kaikki työttömiksi jääneet (naiset.) Jossain vaiheessa alkaa oleen ylikoulutusta eikä ne enää töitä löydäkään.
Kuten monella työkkärin muotialalla onkin, ne kouluttaa aina liikaa yhdelle alalle. Sillä ei niin väliä mihinkä tahtoisi kouluttautua, valtio tietää paremmin.
Vinkkejä ei yleispäteviä taida olla, riippuu iästä, voiko muuttaa jne.
Hyvä keino työllistymiseen on hakeutua tekemään sijaisuuksia, vaikka parinkin päivän keikkaa, johonkin isompaan firmaan. Aivan sama, mihin hommaan, kunhan pystyt sen tekemään.
Teet hommat kunnollisesti ja välität lopputuloksesta.
Ensimmäiseen haastatteluun keksit sopivan selityksen, miksi tarvitset tällä hetkellä vain tilapäisiä keikkoja. Mainitset, että saatat olla käytettävissä muulloinkin keikkahommiin.
Asia on vain niin, että työnantajat olettavat työttömän olevan saamaton, kun ei työpaikkaa ole saanut hankituksi. Siksi uskottava selitys sille, miksi on muka hallunnut olla poissa vakituisesta työelämästä.
Seuraavaan tarpeeseen em. mainittu työnantaja soittaa sinulle ja pinkaiset taas näyttämään erinomaisuutesi. Isossa firmassa asiat elävät ja kohta voit olla halutessasi vakiokalustoa.
Se, että olet käynyt tekemässä em. mainitussa paikassa keikkoja, auttaa sinua seuraavassa haastattelussa. "Olen tehnyt viime aikoina Keskon varastossa vain keikkatyötä, mutta nyt tilanteeni on muuttunut ja etsin vakituista työpaikkaa."
Kuullostaa paljon paremmalta kuin "500 päivää työttömyyttä tuli taas täyteen, eikä niillä pelkillä peruspäivärahoilla elä ja pitää ainakin se 6kk olla töissä".
Valkoiset valheet ovat sallittuja, kunhan pystyy ja haluaa hommat tehdä. Se vain lopulta kiinnostaa työnantajaa.
Suhteilla tietty pääsisi yleensä helpommin töihin. Olet vastuussa ihmiselle, joka junaili työpaikan. Mikäli työkaverisi tietävät asian, olet myös aina leimattu pomon sukulaiseksi.
Nyt löytyisi halukkaille työpaikka ja asunto Tampereelta.
Taitaa olla paskapuhetta.
https://www.google.fi/search?q=Konepaja+Enne+Oy+Ty%C3%B6paikat&spell=1&sa=X&ved=0ahUKEwjxypHzl7HYAhXGDpoKHRRYCIAQBQgiKAA&biw=1619&bih=887
Omat kokemukset työllistymisestä:
Vuokrafirmojen kautta työllistyy helpoiten. Nämä tekevät usein nollatuntisopimuksia, mutta näillä sopimuksilla saa monesti sen täyden työviikon ja mahdolliset ylityöt päälle.
Huonona puolena on mahdollinen työn väheneminen/loppuminen kuin seinään. Toisaalta, riippuen elämäntilanteesta, työvuorot ja määrän saa monesti sovittua itselleen sopiviksi.
Vaikka työt vähenisivät/loppuisivat jossain hommassa, on helpompi työllistyä toiseen työhön, joko samaan vuokrafirmaan tai toiseen, kun on osoittaa työkokemusta viimeiseltä puoleltavuodelta.
Kun vuokrafirman rekrytoija oppii tuntemaan työntekijän, antaa hän tälle todennäköisesti parempia hommia. Edellytys on tietenkin, että on hoitanut työnsä hyvin.
Quote from: Ulvokki on 30.12.2017, 03:49:26
Sukulainen haki aikoinaan alemman tason virkaa eräästä ministeriöstä. Rekrytointi järjestettiin kolmipäiväisenä soveltuvuustestinä ja sukulainen sai viran. Kun hän tiedusteli testaajalta miksi valinta osui häneen oli vastaus että hänellä olivat kaikki tulokset täysin keskinkertaisia taulukossa muihin verrattuna. Ja se on ihanne työntekijälle. Ei saa luonnollisesti olla liian tyhmä mutta yhtä paha asia on jos on liian älykäs. Alkaa säveltelemään omiaan eikä voida luottaa että työtehtävät toteutetaan sovittujen normien mukaan.
Joten pyrkimällä keskinkertaisuuteen voi saada töitä.
Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi Suomi ei nouse. Toi liika fiksuus on lähinnä rasite niin, että pomoille ei tule liian kiusaantunut olo, kun alainenkaan ei loista.
Tästä saisi oman topikin.
Olen ollut esimiehenä 30 + vuotta. Nykytehtävänä esimiehenä alaiseni rekrytoivat vakituiseen työhön kymmeniä henkilöitä vuodessa ja eri pituisiin sijaisuuksiin satoja. Töitä saa a) kun kertoo kaikille tarvitsevansa töitä b) hakee kaikkiin itselleen sopiviin työpaikkoihin c) tekee keikkoja ja sijaisuuksia kaikessa mahdollisessa työssä d) tekee työnsä hyvin. Oma mielenkiintoinen kokemukseni tästä oli kun talousjohtajan sijaisuudesta meni metallimieheksi, kunnes sain taas oman alan töitä. Olisin voinut nostaa työttömyyskorvaustakin...
Quote from: räsänen on 30.12.2017, 01:58:56
Quote from: Ari-Lee on 30.12.2017, 01:46:37
Ei yleistä keskustelua. Ei sitten. En enää tiedä parasta tapaa. Sen tiedän, että oma juomatehdas ja kaksi luotettavaa jakajaa on varmin. Laadukkailla korpikuusen kyynelillä on aina kysyntää ja kun saa vakioasiakaskunnan niin työt eivät lopu.
Tuo ei ole huono idea ollenkaan, ja sitä paitsi sitä voi harrastaa nykyään valtiovallan suojeluksessakin.
Tuskinpa tästä enää linnaan joutuu, mutta voin allekirjoittaa tuon henkilökohtaisesti.
Aikoinaan -70 luvun alkupuolella viestiasemat olivat poliisin valvonnan ulkopuolella, joten kun esikoinen syntyi ja käytössä oli viestiaseman yhteis käyttö pannu, laskettelin varpajais iloliemet valtion suojeluksessa hissikuilun paskahuussissa.
Mutta itse aiheeseen:
Vastaus riippuu täysin työn hakijan tilanteesta, nuoren pitää löytää itsestään vastuun kantaja, sen jälkeen koulutus ja vanhempien suhteet ovat ratkaisevia.
Jo ammattilaisen kohdalla aiemmin uralla syntyneet kontaktit ja ihmissuhteet ovat se työllistymisen avain sana.
"Ikärasismi" on niin syvälle juurtunut työelämäämme että se alkaa vaikeuttaa jo 40 vuotiaan työllistymistä, -50 vuotiaan parhaassa iskukyvyssä olevan työllistyminen on jo aika mahdotonta, samalla tämä on pitävin todiste kaikenkarvaisten työvoima konsukttien todellisesta kyvyttömyydestä arvioida työntekijöitä, vielä onnettomampia he oman kokemukseni puitteissa ovat arvioimaan työnantajan tarpeita, pidän heitä ryhmänä jokseenkin massan mukana juoksevina idiootteina, joten heihin on turha panostaa, kummankaan osapuolen, pelkkiä vahingon tekijöitä.
Ulkomailta työnhaku on eräs vaihtoehto.
https://www.jobserve.com/fi/en/Job-Search/
USA:ssa ja Canadassa ikä ei ole este työllistymiselle, molemmissa maissa arvostetaan kokemusperäistä osaamista.
Kaikille tietenkään tämä vaihtoehto ole mahdollista, mutta ne joille on voivat päästä varsin hyville tienisteille.
Quote from: K.L.O on 30.12.2017, 08:29:02Suhteilla tietty pääsisi yleensä helpommin töihin. Olet vastuussa ihmiselle, joka junaili työpaikan. Mikäli työkaverisi tietävät asian, olet myös aina leimattu pomon sukulaiseksi.
Ehkä tätä ei ollut kirjoitettu ihan vakavissaan, mutta kommentoinpa kuitenkin.
Harvempi suhteilla saatu työpaikka taitaa olla pomon sukulaisilla. Esimerkiksi omista työpaikoistani olen pääosan saanut suhteilla nimenomaan rividuunareitten kautta.
Kohdallani homma on mennyt näin:
- juttele kavereitten kanssa siitä, että haet töitä / olet kiinnostunut vaihtamaan työpaikkaa
- kaverin työpaikalla tulee rekrytarve
- kaveri vinkkaa paikasta sinulle ja kun kerrot olevasi kiinnostunut, kaveri kertoo rekrytoijalle, että nyt olisi hyvä ehdokas tiedossa
- tee hakemus ja osallistu rekryprosessiin haastatteluineen, soveltuvuustesteineen ym. Tähän on helpompi päästä mukaan, kun rekrytoijalle on suositeltu sinua. Parasta on, jos olette entiset työkaverit eli suosittelija tuntee työtapasi.
- jos et mokaa, paikka on sinun
Ensimmäiset kuukaudet olen kokenut vastaavani paitsi työnantajalle myös kaverilleni. Jos mokaan, sössin kaverinkin maineen ja arviointikyvyn, vaikka firma onkin tehnyt rekrypäätöksen itsenäisesti. Velvollisuudentunne kaveria kohtaan hellittää, kun olen ansainnut paikkani työyhteisössä. Mitään lellikin leimaa en ole saanut.
^^ Ensimmäinen homma jota tuolla jobservessä tarjosivat USA:sta ei kyllä kannattaisi rahallisesti verrattuna nykyiseen puuhasteluuni.
Hourly Rate $12.74 - $26.16
Overtime $18.41 - $41.03
Total Pay (?) $27,773 - $60,543
https://www.payscale.com/research/US/Job=Water_Treatment_Operator/Hourly_Rate
Yksi tapa on hankkiutua koulutukseen, jossa on osana pakollinen harjoittelu ja vähintään kohtalaiset mahdollisuudet myös löytää harjoittelupaikka. Lähihoitajilla on ymmärtääkseni edelleen erinomaiset työllistymismahdollisuudet (jo opintojen aikana), koska kysyntää on paljon, ja vaikka koulutusmäärätkin ovat suuria, moni alalle hakeutuneista (lue: dumpatuista) nuorista on itse moniongelmainen, eikä siis oikeasti työkykyinen.
Yksi myyntialalta työttömäksi jäänyt viiskymppinen kaverini haeskeli turhaan töitä vuoden verran kunnes pisti oman firman pystyyn, jota on nyt pyörittänyt jo muutaman vuoden. Liikeideaa en viitsi kertoa, mutta se on nerokkaan yksinkertainen. Kaveri tienaa kohtuullisen mukavasti, eikä enää edes harkitsisi toisen palvelukseen menemistä.
OT: työllistyminen ei ole ongelma, vaan ongelma on saada työstään palkkaa, jolla pärjää.
Ilmaista työtä kun suostuu tekemään, voi valita työpaikkansa.
Teeitse-toimiston kanssa oli ihan turha veivata sekuntiakaan enempää vaan heti vuokrafirmoihin hakemukset sellaisille aloille, joissa voisi pärjätä ja työtä suorittaa. Melkeinpä kaikki käy, mutta ei mielellään mitään päivän reissuja. Aktiivista soittelua onko mitään kuulunut niin oma paperi pöyhii mukavasti siellä pinossa. Sieltähän sitten tuli parin kuukauden odottelun jälkeen paikka kesäksi ja sattui niin hyvin, että työ maistuikin ja nyt sitä hommaa on tehty viisi vuotta putkeen vakituisena ja palkkakin on duunarille kohtuullinen.
Tämä ei ollut ainoa kerta kun olen vuokrafirman kautta töitä saanut. Edellinen paikka tuli kanssa nopeasti ja sain olla pari vuotta, kunnes työt loppui itsestä riippumattomista syistä.
Tämä on toki vain oma kokemukseni työnhaussa, mutta ainoa yhdistävä tekijä kaikessa ja ehkä kliseinen neuvo on olla aktiivinen.
Edit. Toki pitää olla myös valmis tekemään muutakin kuin koulutusta vastaavaa työtä. Sitä saa sitten parhaimmillaan odotella eläkkeeseen asti jos ei ole valmis joustamaan mukavuudesta. Ja jos tekeekin jotain ihan muuta niin eihän kukaan kiellä työssä käydessä etsimästä sitä oman alan hommaa samalla.
Quote from: K.L.O on 30.12.2017, 08:29:02
Valkoiset valheet ovat sallittuja, kunhan pystyy ja haluaa hommat tehdä.
Näitä valkoisia valheita kannattaa harjoitella niin, että itsekin uskoo niihin. Muuten haastattelija voi alitajuisesti tajuta (esim. mikroilmeistä), että tässä tyypissä jokin asia falskaa.
Ja sitten toisaalta työnantajat myös valehtelevat, tai jättävät kertomatta oleellisia asioita:
- "vain taivas on rajana"
- "meidän rakennuksessa on homevaurioita, mutta sitä sinun ei tarvitse tietää"
Quote from: Ulvokki on 30.12.2017, 03:49:26
Ei saa luonnollisesti olla liian tyhmä mutta yhtä paha asia on jos on liian älykäs. Alkaa säveltelemään omiaan eikä voida luottaa että työtehtävät toteutetaan sovittujen normien mukaan.
Joten pyrkimällä keskinkertaisuuteen voi saada töitä.
Ja pomon ei kannata palkata alaista, josta tulee uhka pomon omalle urakehitykselle.
Riippuu kyllä todella paljon lähtötilanteesta. Mutta paras tapa varmaan on suhteet, joka pääasiassa tarkoittaa kyllä perinteisen isä/eno/setä -akselin sijasta opiskelukavereita, joukkuekavereita harrastuksissa jne. Noiden kautta työllistyy yleensä niin tahtoessaan puolessa vuodessa, jos nykyinen työpaikka ei miellytä.
Jos on työtön, niin varmin tapa on vääntäytyä koulutukseen, johon kuuluu pakollista harjoittelua. Niin ja mielellään sellaiselle alalle, joka kiinnostaa. Tekee harjoittelussa työnsä hyvin, niin yleensä työllistyy harjoittelufirmaan tai jos heillä ei ole avoimia paikkoja, niin suosittelevat aika varmasti pyydettäessä eteenpäin toiseen firmaan.
Työttömänä ollessa sivuuttaisin melkein kokonaan jotkut työpaikkailmoitukset ja vastaavat, voihan se tärpätä toki, mutta epätodennäköistä se silti on. Eli puhelin käteen perjantaina iltapäivästä ja soittamaan firmaan, johon haluaisi työllistyä. "Nnn nnn iltapäivää, olisin ihan nopeasti kysäissyt vähän teidän työllisyystilanteesta, että oisko nyt tai tulevaisuudessa tarvetta tekijälle. Että soitinko pahaan aikaan vai oisko hetki aikaa jutella?". Perjantai ja iltapäivä siitä syystä että yleensä silloin ollaan jo vähän viikonloppufiiliksissä. Ja kohteliaasti ajan kysyminen puhelulle sen takia että sillä tekee yleensä vaikutuksen.
Runtua tulee joiltain aivan varmasti kuin noin röyhkeästi soittelee firman sivuilla ilmoitettuun numeroon, johon saa soittaa. Mutta toisaalta, haluaisko sitö sellaisen pomon alaisuudessa työskennelläkään joka raivoaa jo ventovieraillekin.?
Ei sähköposteja ensiviestiksi. Niihin hukkuu muutenkin.
Edit:sen lisään, että antakaa mahdollisuus myös pikkufirmoille. Siellä ne paikat on. Eikös joku 90% suomalaisista työskennelly alle 10 hengen yrityksissä tms. Jos noita ylläolevia urapolkuja, kvartaaleja ja johtoportaan jonninjoutavaa mälväämistä haluaa kuunnella, niin sit varmaan noi konsernit ja julkinen puoli vois olla se oma juttu.
Quote from: Osiris on 30.12.2017, 13:29:49
Eli puhelin käteen perjantaina iltapäivästä
+
Ainakin löytyy paikka jossa ollaan yhä töissä perjantaina iltapäivällä. Jos viittivät vastata. Kellokorttikin varmaan löytyy. :D
Järjestyksenvalvojakortin suorittaminen takaa töitä, heti.
http://www.poliisi.fi/yksityinen_turvallisuusala/yksityisen_turvallisuusalan_korttihakemukset#J%C3%A4rjestyksenvalvojakortti
Jos on yhtään kyvykkyyttä ja halua tehdä töitä, niitä riittää.
Jokainen tämän foorumin käyttäjä tietää, mitä turvallisuusympäristössä on tapahtunut ja ymmärtää, että tämä ala on jatkuvassa kasvussa, eikä taitekohtaa ole aivan äkkiä tulossa.
Alan ongelmana näen kortin saamisen helppouden, täysin sopimatonta porukkaa ovat tapahtumat täyllänsä, koska paikat on pakko täyttää.
Toki, joskus tulee eteen se tilanne, että ihan "työtäkin" on tehtävä, yleisön, omaa, tai työkaverin turvallisuutta on puolustettava, voimakeinoin- ja välinein. Tiedän laajasta kokemuksesta, että valtaosa ihmisistä ei tähän kykene, eivätkä ikinä, yhtä kertaa, halua tämän kaltaisiin tilanteisiin ajautua.
Edit korjaus
Quote from: Tabula Rasa on 30.12.2017, 14:47:39
Yksi kortti jätetty uusimatta nimenomaan sen vuoksi ettei töitä löydy. Muutenkin tässä ketjussa on joukoittain epärealistisia työnhakuneuvoja useamman kokemuksen perusteella. Mutta ehkä tämä onkin hyvänmielenketju jossa oleellista on todistella kuinka helposti töitä saa. Ja samalla syyttää työttömiä kun eivät edes näin helposti töitä saa.
Ei kai täällä kukaan työttömiä syytä. Eikä sellaista yhtä oikeaa tapaa ole työtä löytääkään, koska jokainen yksilö lähtee työnhakuun eri lähtökohdista koulutuksineen ja työkokemuksineen.
Haalarihommiin pääsee aina jos pysyy kädet paikoillaan ja on motivoitunut tekemään pienemmällä liksalla fyysistä työtä. Se on monelta työttömältä poissuljettu vaihtoehto ja jäljelle jää kilpailla niistä vähäisistä korkeamman koulutuksen vaativista työpaikoista.
Kuvio on kieltämättä kiharainen eikä monella ole tarjota taikasauvaa siihen tilanteeseen.
Quote from: Timo Rainela on 30.12.2017, 14:39:20
Järjestyksenvalvojakortin suorittaminen takaa töitä, heti.
http://www.poliisi.fi/yksityinen_turvallisuusala/yksityisen_turvallisuusalan_korttihakemukset#J%C3%A4rjestyksenvalvojakortti
Jos on yhtään kyvykkyyttä ja halua tehdä töitä, niitä riittää.
Jokainen tämän foorumin käyttäjä tietää, mitä turvallisuusympäristössä on tapahtunut ja ymmärtää, että tämä ala on jatkuvassa kasvussa, eikä taitekohtaa ole aivan äkkiä tulossa.
Alan ongelmana näen kortin saamisen helppouden, täysin sopimatonta porukkaa ovat tapahtumat täyllänsä, koska paikat on pakko täyttää.
Alipalkkaus syynä työvoimapulaan ja siksi sopimattomia kelpuutetaan. Toisaalta jos käy turvallisuusalan koulut ja kurssit kortin päälle ei enää tarvitse tapella kadulla. Paitsi ehkä entisten asiakkaidensa kanssa aina tavatessa. Pääsee koulun jälkeen siisteihin hommiin. Voi perustaa yrityksen ja alipalkata sopimattomiakin. Suurin osa taitaa kuitenkin tyytyä pelkkään korttiin, alipalkkaukseen ja adrenaliiniin.
Anteeksi yleiskommenttini. Lalli kumauttaa.
Vankilat ottavat kesävartijoiksi tolkun kansalaisia. Ikävä puoli on kun opisto on ainoastaan Vantaalla. Voisivat kyllä uudistaa opiston paikallisiksi. Sonkajärvellä olisi muutamia vanginvartijan paikkoja auki. Muutapa tästä ensin Sonkajärvelle, ja heti perään Vantaalle, ja kohta ties minne huitsun vinkuintiaan. Ei enää tällä iällä.
KUM! Vinkkejä, ei yleistä keskustelua, kiitos!
Pointti onkin siinä että kun haalarihommiin ei vastavalmistunut mahdu kun puuttuu se kokemus ja pitää ties miten monta vuotta tehä ilmaiseksi että voi vaatia työstä palkkaa.
Hyvä yrmiö, mille aloille ehdin kouluttautua, kun eläkeikään on vuosi aikaa tai mille alalle suosittelisit hakeutua 30 vuoden yrittäjyyden jälkeen?
Quote from: Lalli IsoTalo on 30.12.2017, 00:55:49
Mikä on työttömän paras tapa työllistyä?
Mielestäni paras tapa ei ole se, että vastaa julkisiin työnhakuilmoituksiin. Mutta mikä olisi paras tapa?
No kun kerran ei palkasta puhetta ollut niin onhan noita, valtion suosittelemia:
Tästä vain valikoimaan:
https://fi-fi.facebook.com/Orjafirmat/
Ja tuollakin jossain pitäisi niitä olla (en viitsi etsiä valmiiksi koska en perusta näistä facebuukeista yms.)
https://www.facebook.com/groups/eipakkotyolle/?fref=ts
Pidetään ketju aloittajan toiveiden mukaisena eli vinkkejä työllistymiseen, ei yleistä höpinää työttömyydestä. Sille löytyy monta muutakin ketjua.
Kävelet sisään urakkapalkattuun nollasopparifirmaan ja pidät tason joka heille riittää. Voit jämähtää siihen loppuelämäksesi jos et heti lähde lätkimään.
Yksi työnhakukonsultti tms selitti minulle kerran cv-pohjaista valintaprosessia (eli paikka on julkisessa haussa).
1. Otetaan käsittelyyn saapuneet 400 hakemusta, ja jaetaan ne kahteen pinoon:
- Pino 1: ehkä
- Pino 2: ei näytä täyttävä kriteerejä ensikatsomalla
2. Toistetaan vaihetta 1, kunnes 10 hakijaa on jäljellä.
3. Haastatellaan nuo 10.
4. Valitaan paras.
Kun tarkastellaan vaihetta 1 huomataan, että tärkeää on vastata työhakemuksen kriteereihin, mielellään samassa järjestyksessä kuin ne on mainittu työpaikkailmoituksessa. Tämä ei ole vaikeaa. Mutta ansioluettelo pitää myös muokata vastaamaan vaatimuksia, ja se on se työläs vaihe.
Toistan: se mitä työpaikkailmoituksessa vaaditaan, pitää näkyä heti hakemuksesta ja cv:stä. Jos näin ei ole, päädytään ennen pitkää pinoon "ei täytä kriteerejä".
Työhakemuksen tarkoitus on päästä työhaastatteluun. Jos kriteerit eivät täyty, tai ovat sivulla 3, ja hakijoita on paljon, työhaastattelu ei ole vaihtoehto.
---
Varttuneempaan ikään ehtineet harkinnevat useamman kuin yhden "perus-cv:n" tekemistä eri aloilta. Itselläni on neljä cv:tä. Ansioluetteloita kyselevät työnantajien lisäksi potentiaaliset asiakkaat, kun projekteja yritetään myydä.
---
Dinosauruksien aikaan valokuvia ei tarvittu, jos ei ollut tarkoitus hakea mallin hommin. Nykyään on hyvä olla itse-esittely-video, varsinkin jos haet ict-alalle. Videoiden tekeminen vaatii harjoittelua, ja siinä on hyvä olla "haastattelija", jolle puhua.
On ollut kyllä aika jäätävää seurata vierestä rekrytointeja, jotka hoidettiin ulkoisen konsultin kautta. Teknistä porukkaa ei käytännössä löytänyt millään, kun taas toimistohommiin yms. oli hirveästi hakijoita ja kandidaatit valikoituivat CV:n avainsanojen ja varmaan loppumetreillä vielä kämmenen viivojenkin perusteella.
Olen fantasioinut jonkinlaisesta etsivästä rekrytointipalvelusta, joka paikantaisi teknisesti lahjakkaita, mutta komeroonsa jämähtäneitä asperger-nörttejä, potkisi komeron oven sisään ja raahaisi ne puoliväkisin työelämään. Nykyinen rekryprosessi todennäköisesti filtteröi niitä pois ilman mitään hyvää syytä. Ekstroverttivetoinen, lähinnä pöhinään perustuva hurmiollinen jee-jee-Slush-meininki vain sabotoi teknologia-alan kehitystä, joka kuitenkin loppuviimeksi perustuu aina siihen, että nörtti hieroo systeemin kuntoon.
Itsekin suosittelisin turvallisuusalaa. Esimerkiksi oma esimieheni, nyk. Tietohallintojohtaja on aloittanut duunit piirivartijana. Päällikkötasolla on vaikka ja kuinka samalta tasolta lähteneitä, myös myynnin puolella eikä pelkästään vartioinnin. Koulutus on helppo ja nopea ja töitä löytyy kyllä. Myös naisille, koska respa/aspahenkilöt usein tarvitsevat vartijakortin eikä siten tarvitse vääntää narkin kanssa puskassa. JV-kortilla saa varmasti kaikensorttista hanttikeikkaa myös.
JV-kortin saa 40h koulutuksella ja väliaikaisen vartijakortin (4kk voimassa) niinikään 40h koulutuksella ja pysyvän (5v voimassa) kun käy siihen päälle 80h lisää. Kurssit maksavat pari sataa jos niihin menee itse ja vartioimisliikkeet maksavat myös koulutukset rekryämilleen henkilöille.
Kylkiäisenä tulee sitten ea-koulutusta ja tulityökortti joista voi olla hyötyä muuallakin.
Jatkokoulutuksena voi suorittaa sitten turvallisuusalan erikoisammattitutkinnon eli TVEATin joka antaa pätevyyden toimia mm. turvallisuusalan yrityksen vastaavana hoitajana. Tällä voi tienata lähes tekemättä mitään jos antaa nimensä käyttöön jollekin pienwllw toimijalle jolla ei ole resursseja kouluttaa porukkaa omasta rivistä joko ajan- tai rahanpuutteen vuoksi.
Työpaikat painottuvat kyllä suureksi osaksi ruuhkasuomeen mutta meillä näyttäisi olevan vapaita paikkoja Rovaniemelläkin.
Myyminen on aina helppo keino saada lisätuloja. Esim Tavaroiden, seksipalveluiden, laittomien päihteiden tai muiden palveluiden myyminen. Tavaroita ja rompetta jota joku tarvii ja joku toinen ei on aina saatavissa.
AV-asentajia tarvitaan jatkuvasti enemmän, sekä kyseisen alan myyjiä. Firmat kouluttaa aika hyvin ja maksaa viulut uusillekin, tosin monesti bonus+pohjapalkka -tyyppiset myyntityöt alkaa tuottamaan vasta 3-6kk kuluttua jos tyhjältä pöydältä aloittaa.
Mutta näyttöjä seinään, projektoria kattoon ja kaapelin vetoa niin aina löytyy hommia. Tarvittavat tulityökortit yms. yleensä firmat hoitaa tietenkin pois jaloista, jotta töitä saapi tehdä.
Hankkii sellaisen ammattitaidon, jota tarvitaan alalla jolla on töitä. Taivaanrannan maalailu ja kutsumuksen seuraaminen ei aina ole hyvä ajatus. Lukupäästä ja rahanahneudesta riippuen se ammatti voi sitten olla lääkäri tai lähihoitaja tai jotain muuta. Sen jälkeen tekee listan kaikista lähiseudun firmoista tms jossa voisi olla alan hommia. Soittaa ne läpi, ja kirjoittaa jokaisen perään että mitä sieltä sanottiin. Jos sanottiin että ei osata vielä sanoa mutta parin viikon päästä ehkä, niin sitten kirjoittaa lapulle että soittaa parin viikon päästä, ja sanoo että soittelin tuossa aiemmin ja kuulemma nyt pitäisi olla lisätietoa. Kun on töissä, tekee edes suurimman osan työajasta hommia, käyttäytyy ihmisiksi eikä sekoile esim. viinan kanssa.
Jos asuu jossain Kainuun korvessa ja etsii potkukelkankantaman säteeltä hyvin palkattuja, mukavia ja helppoja hommia, niin niitä tuskin löytyy. Ymmärrän kotiseuturakkauden, muutosvastarinnan ja kaikkea sellaista, mutta kun omat vanhemmat ovat muuttaneet monta kertaa töiden perässä ympäri Suomea paikkoihin joista eivät tunne ketään, niin loputonta ymmärrystä ei löydy niitä kohtaan jotka mieluummin nostavat työttömyyskorvauksia peräkammarinpoikina kuin muuttavat töiden perässä.
Jari Parantaisen vinkit työllistymiseen:
Quote
Ensinnä on tietysti pohdittava kysyntää. Osaanko jotain sellaista, jota joku työnantaja tarvitsee?
Kukaan ei tietenkään palkkaa edes maailman parasta ammattilaista muuten vain. Hänen osaamisensa on muututtava rahaksi tai muuksi hyödyksi.
Jos kysyntää ei ole, vaihdan tietysti alaa. Olen tehnyt niin monta kertaa työurani aikana.
Seuraavaksi täytyy selvittää, miksi työnantaja ei palkkaa, vaikka tarvetta olisi. Vastaus on yksinkertainen: hän pelkää niin perhanasti.
Uusi työntekijä on aina valtava taloudellinen riski. Hän on sitä jo koeaikana, puhumattakaan kuukausista sen jälkeen.
Tähänkin ongelmaan on onneksi hyvin yksinkertainen ratkaisu. Poistan riskin. Sen jälkeen palkkaamiseni käy sormia napsauttamalla.
Miten saan riskin katoamaan kuin taikaiskusta?
No tietenkin joudun huolehtimaan, ettei palkkaamiseni maksa mitään. Sen vuoksi ehdottaisin liksaa, joka on nolla euroa kuukaudessa.
Jos työntantaja on tosi fiksu, hän ymmärtää, että aiheutan nollapalkkani lisäksi kuluja. Esimerkiksi perehdyttämiseni maksaa. Joudun korottamaan tarjoustani.
Lupaan maksaa pomolle kuukausittain siitä, että hän päästää minut työpaikalle. Summa olisi esimerkiksi puolet kaltaiseni duunarin palkasta.
Entä mistä tällainen työtön saisi muka rahaa, jolla maksaa työntantajalle? Se vasta helppoa onkin.
Myisin tietenkin autoni, asuntoni tai polkupyöräni. Tai hakisin pankista lainaa, jos luottotiedot ovat kunnossa. Tai pummaisin sukulaisilta.
Siirtäisin rahaa vastavirtaan niin kauan kuin koeaikani kestää. Tätä taloustieteilijät kutsuvat investoinniksi.
No niin kaikki demarihenkiset, puuskuttakaapa hetkinen pussiin.
Ehdotukseni saattaa tuntua poikkeukselliselta vain sellaisen ihmisen mielestä, joka ei tiedä elämästä paljon mitään.
Kuvaamallani tavalla me tuhannet yrittäjät tai ammatinharjoittajat hankimme itsellemme töitä harva se viikko.
Pelko on palkkaamisen suurin este. Saat varmasti pestin, kun poistat työnantajalta riskin tunteen.
http://www.pollitasta.fi/2013/05/yrittajan-vinkki-tyottomalle/ (http://www.pollitasta.fi/2013/05/yrittajan-vinkki-tyottomalle/)
Lisävinkkejä:
http://www.pollitasta.fi/2016/09/tietenkin-tyottomyys-on-tyottoman-oma-vika/ (http://www.pollitasta.fi/2016/09/tietenkin-tyottomyys-on-tyottoman-oma-vika/)
http://www.pollitasta.fi/2014/10/tyhma-kuin-tyoton-tohtori/ (http://www.pollitasta.fi/2014/10/tyhma-kuin-tyoton-tohtori/)
http://www.pollitasta.fi/2014/05/auttaisiko-viela-yksi-tyohakemus/ (http://www.pollitasta.fi/2014/05/auttaisiko-viela-yksi-tyohakemus/)