Quote"Auta armias, ei näin!" Miten Martti Luther näkisi nykymenon, kun uskonpuhdistus täyttää 500 vuotta?
..............
Entä miten hän suhtautuisi nykyajan köyhiin, esimerkiksi kaduilla eläviin ihmisiin?
Todennäköisesti Luther ei kääntäisi selkäänsä nytkään, vaan pysähtyisi auttamaan, oli sitten kyseessä romanikerjäläinen tai koditon kantasaksalainen. Kerjäläinen ansaitsisi tulla kohdatuksi yksilönä, yhtenä meistä.
Sen sijaan Luther todennäköisesti polttaisi kiivaudessaan kaapunsa hihat, jos kerjäämisen taustalta paljastuisi järjestäytynyttä liiketoimintaa.
Eivätkä teot jäisi ilmeisesti tähän.
Aikamme keskustelua seuratessaan Martti Luther ottaisi kantaa hyväntekeväisyyteen, maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen. Luther käyttäisi palopuheissaan kenties sanoja "taakanjako" ja "solidaarisuus".
Hän vaati jo omana aikanaan, että rahakirstujen olisi avauduttava hädässä olevien lähimmäisten auttamiseksi, ja näin olisi varmasti nytkin.
...........
Mutta millä tavalla hän uhmaisi ylintä valtaa?
Ehkä Luther piilottelisi paperittomia turvapaikanhakijoita. Häntä ajaisi usko ja vakaumus silloin, kun lähimmäistä ajaa kodistaan nälkä, sota, hätä ja kuolema.
Suhde maahanmuuttoon näyttääkin olevan tässä ajassa ehkä kaikkein voimakkaimmin ihmisiä poliittisesti jakava kysymys. Lutherille asia ei ole varsinaisesti poliittinen, vaan se on uskonnollinen: on kristityn vastuu auttaa.
Kuten viime vuosina on nähty, saa maahanmuutto aivan uuden ulottuvuuden, kun tulijat ovat muslimeja. Asia ei olisi aivan yksinkertainen Martti Lutherillekaan.
500 vuotta sitten turkkilaiset laajensivat ottomaanien valtakuntaa ja olivat Euroopassa voimissaan. Lutherille ottomaanien levittämä islam oli uskontona vaara. Taustalla oli jatkuva sodan pelko.
Luther tuskin katsoisi tänään islamia sen nimissä tehtävien väkivallantekojen kautta. Vallankaan yksittäistä hädässä pakenevaa muslimia hän ei panisi tilille joidenkin äärisuuntausten vuoksi.
Suhde islamiin olisi kenties sovitteleva. Luther ehkä hakisi yhteistyötä islamin maltillisen tulkinnan piiristä.
............
Entä mitä mieltä luterilaisuuden oppi-isä saattaisi olla nykyisestä somevihasta?
Luther varmaan pystyisi itse kielellisesti kiivaaseenkin ilmaisumuotoon, mutta verkon vihan edessä hän lähinnä häpeäisi kanssaihmisten puolesta. Vihapuheessa kukkiva rasismi, ihmisvihamielisyys ja homofobia lisäisivät Lutherin tuskaa.
...........
Luther avioitui vuonna 1525 luostarista karanneen nunnan Katharina von Boran kanssa. Pari sai liudan lapsia. Olennaisinta oli kuitenkin Lutherin teon radikaalisuus. Hän ohjasi luterilaisen kirkon lopettamaan vaatimuksen pappien naimattomuudesta.
Voisiko tuon päätöksen suhteuttaa tähän päivään? Mikä olisi kirkolta nyt yhtä radikaalia?
Arvatenkin tulee mieleen homo- ja lesboliittojen hyväksyminen ja kirkollinen siunaaminen. Luther ei aikanaan homoutta hyväksynyt, mutta kuva homoudesta luonnottomuutena ja syntinä on vuosisatojen kuluessa muuttunut.
Tuli valistuksen aika ja maailma ympärillä muuttui.
Luther tahtoi järkeen pohjaavan tieteen elää omaa elämäänsä. Epäilemättä hän luottaisi nyt järjen todistusvoimaan esimerkiksi suhtautumisessa homouteen.
Lutherin voisi helposti kuvitella katsovan tämän päivän keskustelua uusin tiedoin, minkä takia hän voisi hyvinkin pitää homojen ja lesbojen avioliitto-oikeutta yhtenä ihmisoikeutena.
https://yle.fi/uutiset/3-9904384?origin=rss
Että tällaista roskaa tänään. :flowerhat:
Vaikken mä mikään Luther-vainaan fani olekaan - hiukan alkaa käydä hemmoo sääliks, kun noin projisoidaan omia eetoksia puolustuskyvyttömän päähän :)
Quote from: koli on 29.10.2017, 12:02:01
QuoteSuhde islamiin olisi kenties sovitteleva. Luther ehkä hakisi yhteistyötä islamin maltillisen tulkinnan piiristä.
Ehkä tai luultavammin ei.
Quote
Luther varmaan pystyisi itse kielellisesti kiivaaseenkin ilmaisumuotoon, mutta verkon vihan edessä hän lähinnä häpeäisi kanssaihmisten puolesta. Vihapuheessa kukkiva rasismi, ihmisvihamielisyys ja homofobia lisäisivät Lutherin tuskaa.
Nykypäivän vihapuhe on pääosin aika kevyttä tavaraa verrattuna Lutherin omaan vihapuheeseen. Esimerkiksi hänen Juutalaisista ja heidän valheistaan -teoksessa mm. muistaakseni käsketään tappaa juutalaiset.
Martti Luther
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Luther#Luther_ja_juutalaiset
QuoteLutherin ankara suhde juutalaisiin on saanut puolustelijoita ja syyttäjiä. Lutherilta löytyy suopeampaa ja aivan nykypäivän mukaan sairaalloisena pidettävää suhtautumistapaa juutalaisia kohtaan.
...
Hän saarnasi juutalaisten noudattavan pahoja epäkristillisiä tapoja, sillä juutalaiset olivat muun muassa herjanneet Neitsyt Mariaa huoraksi ja Jeesusta äpäräksi. (s. 157) Koska Jeesus on Raamatun mukaan Jumala, juutalaiset syyllistyivät Lutherin mielestä jumalanpilkkaan.
...
Lutherin kirjaa Juutalaisista ja heidän valheistaan (Von Juden und ihre Lügen) on pidetty Lutherin tuotannon häpeäpilkkunakenen mukaan?, sillä kirjaan sisältyy "juutalaisten valheiden" kuulemisesta pääsemiseksi kehotuksia esivallalle polttaa juutalaisten synagogia, keräämään juutalaiset kaupungeissa omiin suljettuihin kortteleihinsa (gettoihin) ja viemään laiskat juutalaiset ahkeruuden oppimista varten työleireihin kaupunkien ulkopuolelle. Myös hengen riistäminen juutalaisilta kuului Lutherin kirjassa oikeutettuihin toimenpiteisiin kristinuskon puolesta.
...
Vuonna 1542 Luther luki Koraanin latinankielisen käännöksen.[17] Hän tuotti sittemmin useita jyrkästi arvostelevia kirjoituksia islamin uskosta, jota hän nimitti muhammettilaisuudeksi. Hän kirjoitti muslimien uskosta kiihkottomammin kuin juutalaisuudesta.[18] Vaikka Luther piti muslimien uskoa paholaisen aseena sekä nimitti Muhammadia "piruksi ja Saatanan esikoislapseksi",[19] hän suhtautui välinpitämättömästi islamin harjoittamiseen: "Annettakoon turkkilaisen uskoa ja elää kuten tahtoo, aivan kuten paaviuden ja valekristittyjen annetaan elää."
Eräs historiaa opiskellut tuttavani puolestaan hiljattain korosti sitä, että uskonpuhdistus oli itse asiassa oman aikansa ISIS. Siinä missä katolilaisuus oli rappeutunut melkoisen kauas alkuperäisestä versiostaan, uskonpuhdistuksessa haluttiin palauttaa äärimmäinen puhdasoppineisuus. Seurauksena uskonpuhdistuksen äärimmäisyydestä oli se, että pidemmän päälle homma meni niin överiksi, että vallanpitäjät ja kansa alkoivat saada tarpeekseen ja uskontoa alettiin raivata syrjään. Vasta tämän syrjäänraivaamisen seurauksena hänen tulkintansa mukaan alkoi muodostua yhteiskuntamalli, jota nykyään pidetään protestanttisuutena, missä esimerkiksi talous on päässyt kukoistamaan.
PS, tuon jutun tekemiseen oli haastateltu kahta teologian tohtoria Halle-Wittenbergin Martti
Luther yliopistosta. On hyvin vaikea uskoa, etteivätkö he muka olisi tienneet esimerkiksi tuosta Lutherin kuuluisasta Juutalaisista ja heidän valheistaan -teosta ja siinä esitetyistä ajatuksista. Kysymys siis herää, että ketkä ovat tätä juttua tehdessään valehdelleet ja miksi?
Otin eteerisen uuvattipilven kautta yhteyden Marttiin ja viesti oli tämä:
QuoteEläkäätten J**al'auta ottake muhammetteja maahanne! Ampukaatten jo portilla!
Muutenkin meno on siellä teillä rietasta ja Jumalan käskyjen wastaista. Parantakaatte tapanne, riettaat synnintekijät! Ja samalla waihtakaatte hallitus, joka maansa on myynyt!
(En ota vastuuta Lutherin vihapuheesta, mutta tämän hän minulle sanoi. Vannon ja vakuutan.)
Minullekin on aivan se ja sama mitä muslimi uskoo ja mitä tekee omassa maassaan.
Täällä Suomessa se ei kuitenkaan ole enää se ja sama, täällä pitää elää niinkuin tällä eletään eikä omien kummallisten ja suvaitsemattomien tapojen ja uskomusten mukaisesti.
PS, Hesarissa on myös maksumuurin takana joku Martti Luther -juttu. En tiedä onko siinäkin joku mokutuspropagandaosuus mukana:
Nykymeno Suomessa ei miellyttäisi Martti Lutheria – kyytiä saisivat rahan tekeminen vanhustenhoidolla, vaikenevat papit ja työnarkomaanit
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005426107.html
QuoteMaallistuneiksi syytettyjä kirkon rivijäseniä Luther sen sijaan arvostaisi, kirjoittaa Anna-Stina Nykänen.
Yhtä olennaista on, miten Eila Kännö, Urho Kekkonen ja vaikkapa C. G. E. Mannerheim näkisivät nykymenon.
Nämä turhaakin turhemmat spekulaatiot haittaväen aikaansaannosten valkopesemiseksi, ovat kerrassaan noloja ja alleviivaavat sitä, ettei näillä puhuvilla päillä ole mitään kunnioitusta maanosaansa ja siellä eläviä natikoita ja heidän kulttuuriaan kohtaan.
Moku-uskonto on uuden ajan inkvisitio.
Quote from: Kim Evil-666 on 29.10.2017, 12:51:43
Yhtä olennaista on, miten Eila Kännö, Urho Kekkonen ja vaikkapa C. G. E. Mannerheim näkisivät nykymenon.
Nämä turhaakin turhemmat spekulaatiot haittaväen aikaansaannosten valkopesemiseksi, ovat kerrassaan noloja ja alleviivaavat sitä, ettei näillä puhuvilla päillä ole mitään kunnioitusta maanosaansa ja siellä eläviä natikoita ja heidän kulttuuriaan kohtaan.
Moku-uskonto on uuden ajan inkvisitio.
Quote from: Urho Kaleva KekkonenSuomen ulkopolitiikka on löytänyt ja sen on vastedeskin löydettävä tiensä muuttuvassa maailmassa. Perustavoitteemme on Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa ja sen myötä huolenpito kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Tämä kulkee kaiken muun edellä.
En voinut vastustaa, sori siitä.
Tai ehkäpä Luther uunittaisi kaikki islamia lutkuttavat suvakkitoimittajat. Tätä emme saa koskaan tietää.
Eivät toimittajat voi keksiä mitä entisajan kuuluisat ihmiset nykyään tekisivät, koska he tekisivät kuitenkin jotain odottamatonta.
Luther kääntyisi haudassaan, jos eläisi.
Quote from: Frida Hotell on 29.10.2017, 13:00:39
Eivät toimittajat voi keksiä mitä entisajan kuuluisat ihmiset nykyään tekisivät, koska he tekisivät kuitenkin jotain odottamatonta.
Kummasti ne entisajan kuuluisat ihmiset joita pitäisi kunnioittaa ovat kuolleina innokkaita kiistatta tukemaan nimenomaan suomalaisten toimittajien aatepalettia. Tyhmempi voisi luulla että tässä enemmän on kyse toimittajien pakkomielteistä kuin vuosisatoja sitten eläneiden henkilöiden tuesta näille pakkomielteille.
(EDIT: typo.)
Quote from: Skeptikko on 29.10.2017, 12:10:54
PS, tuon jutun tekemiseen oli haastateltu kahta teologian tohtoria Halle-Wittenbergin Martti Luther yliopistosta. On hyvin vaikea uskoa, etteivätkö he muka olisi tienneet esimerkiksi tuosta Lutherin kuuluisasta Juutalaisista ja heidän valheistaan -teosta ja siinä esitetyistä ajatuksista. Kysymys siis herää, että ketkä ovat tätä juttua tehdessään valehdelleet ja miksi?
Täällä on aika paljon lisää tietoa Lutherin "suvaitsevaisista" ajatuksista. En viitsi kovin paljoa lainata, jottei menisi liian äärimmäisen vihapuheen puolelle ja johtaisi banneihin ja/tai rikossyytteisiin, mutta suosittelen tarkastamaan itse mitä täällä kerrotaan Lutherin kannoista, jos vielä YLEn propagandan tapaan kuvittelee Lutherin olleen joku suvaitsevainen vihapuheen vastustaja, eikä pikemminkin osaltaan ruokkimassa natsienkin juutalaisvastaisuutta. Ja korostettakoon nyt siis sitä, että en siis itse kannata näitä Lutherin kantoja, vaan ainoastaan esitän tämän aineiston vastatodisteena YLEssä esitetylle mokupropagandalle:
Martin Luther and antisemitism
https://en.wikipedia.org/wiki/Martin_Luther_and_antisemitism
QuoteJosel of Rosheim, who tried to help the Jews of Saxony, wrote in his memoir that their situation was "due to that priest whose name was Martin Luther — may his body and soul be bound up in hell!! — who wrote and issued many heretical books in which he said that whoever would help the Jews was doomed to perdition."[8] Robert Michael, Professor Emeritus of European History at the University of Massachusetts Dartmouth writes that Josel asked the city of Strasbourg to forbid the sale of Luther's anti-Jewish works; they refused initially, but relented when a Lutheran pastor in Hochfelden argued in a sermon that his parishioners should murder Jews.[9]
...
In 1543 Luther published On the Jews and Their Lies in which he says that the Jews are a "base, whoring people, that is, no people of God, and their boast of lineage, circumcision, and law must be accounted as filth."[13] They are full of the "devil's feces ... which they wallow in like swine."[14] The synagogue was a "defiled bride, yes, an incorrigible whore and an evil slut ..."[15] He argues that their synagogues and schools be set on fire, their prayer books destroyed, rabbis forbidden to preach, homes razed, and property and money confiscated. They should be shown no mercy or kindness,[16] afforded no legal protection,[17] and these "poisonous envenomed worms" should be drafted into forced labor or expelled for all time.[18] He also seems to advocate their murder, writing "[w]e are at fault in not slaying them".[19]
...
Several months after publishing On the Jews and Their Lies, Luther wrote the 125-page Vom Schem Hamphoras und vom Geschlecht Christi (Of the Unknowable Name and the Generations of Christ)', in which he equated Jews with the Devil:
...
Shortly before his death on February 18, 1546 Luther preached four sermons in Eisleben.[23] He appended to the second to the last what he called his "final warning" against the Jews.[24] The main point of this short work is that authorities who could expel the Jews from their lands should do so if they would not convert to Christianity.
...
They are our public enemies. They do not stop blaspheming our Lord Christ, calling the Virgin Mary a whore, Christ, a bastard, and us changelings or abortions (Mahlkälber: "meal calves"o). If they could kill us all, they would gladly do it. They do it often, especially those who pose as physicians—though sometimes they help—for the devil helps to finish it in the end. They can also practice medicine as in French Switzerland. They administer poison to someone from which he could die in an hour, a month, a year, ten or twenty years.
...
Luther's followers sacked the synagogue of Berlin in 1572 and in the following year the Jews were driven out of the entire Margravate of Brandenburg.[29] In the 1580s riots led to expulsion of Jews from several German Lutheran states.[9]
...
The prevailing view[32] among historians is that Luther's anti-Jewish rhetoric contributed significantly to the development of antisemitism in Germany,[33] and in the 1930s and 1940s provided an ideal foundation for the Nazi Party's attacks on Jews.[34] Reinhold Lewin writes that "whoever wrote against the Jews for whatever reason believed he had the right to justify himself by triumphantly referring to Luther." According to Michael, just about every anti-Jewish book printed in the Third Reich contained references to and quotations from Luther.
...
Luther's writings against the Jews, he explains, are not "merely a set of cool, calm and collected theological judgments. His writings are full of rage, and indeed hatred, against an identifiable human group, not just against a religious point of view; it is against that group that his action proposals are directed." Sherman argues that Luther "cannot be distanced completely from modern antisemites". Regarding Luther's treatise, On the Jews and Their Lies, the German philosopher Karl Jaspers wrote: "There you already have the whole Nazi program".[43]
...
Four hundred years after it was written, the Nazi Party displayed On the Jews and Their Lies during Nuremberg rallies, and the city of Nuremberg presented a first edition to Julius Streicher, editor of the Nazi newspaper Der Stürmer, the newspaper describing it as the most radically antisemitic tract ever published.[48]
Minusta on aika cis-seksististä puhua Lutherista Marttina, vaikka hän voisi nykyään haluta olla Martta. En myöskään usko sen olleen vahinko, ettei jutussa mainittu Lutherin taistelevan väsymättä saamelaisten apartheidiä vastaan. YLE:n shitlord-toimittajan pitäisi tarkistaa suomalaisuusetuoikeutensa ja vähän äkkiä kanssa. Kyllä minä nyt mieleni pahoitin, ja vaadin sekä anteeksipyyntöä, että viikon sairaslomaa artikkelin aiheuttaman trauman käsittelyyn.
Quote from: foobar on 29.10.2017, 13:05:07
- -
Kummati ne entisajan kuuluisat ihmiset joita pitäisi kunnioittaa ovat kuolleina innokkaita kiistatta tukemaan nimenomaan suomalaisten toimittajien aatepalettia. Tyhmempi voisi luulla että tässä enemmän on kyse toimittajien pakkomielteistä kuin vuosisatoja sitten eläneiden henkilöiden tuesta näille pakkomielteille.
kursivointi minun
Sitä tämä nimenomaan on. Lutherkin yritetään väkisin saada kannattamaan mokutusta. Luther ei silitellyt kirjoituksissaan sen enempää juutalaisia, muslimeja kuin paavilaisia. Oikeiksi katolisiksi hän luki vain oman porukkansa.
Quote from: duc on 29.10.2017, 13:16:28
Sitä tämä nimenomaan on. Lutherkin yritetään väkisin saada kannattamaan mokutusta. Luther ei silitellyt kirjoituksissaan sen enempää juutalaisia, muslimeja kuin paavilaisia. Oikeiksi katolisiksi hän luki vain oman porukkansa.
Totuutta on siteeksi YLEn jutussa sen verran, että Luther ei vihannut yhtä syvästi ja murhanhimoisesti muslimeja kuin juutalaisia. Ehkä sen takia, että juutalaisia ei ollut vielä asettautunut asumaan samoille alueille ainakaan siinä määrin kuin juutalaisia. Lisäksi muslimit eivät harrastaneet koronperintää toisin kuin juutalaiset, mikä tuntui olevan yksi syy Lutherin vihaan juutalaisia kohtaan.
Jäin vakavissani pohtimaan että kauanko Luther olisi tämän päivän maailmassa vapaana yhteiskunnan jäsenenä koska vihapuhe ja huono käytös. 8)
Hassua että näissä ajatusleikeissä yleisesti peilataan jälkeenpäin suurmiehiksi tunnustettuja heppuja, eräänlaisia radikaaleja tienraivaajia. Näissä aksioomien korttitaloissa sensijaan ei niinkään käytetä keskushahmona omana aikanaan monenlaista aikaansaaneita valtio- tai yritysjohtajia.
Miten tämän päivän menosta tuumaisivat esimerkiksi;
- Josif Stalin
- Tsingis Khan
- Henry Ford
- Julius Caesar
- James Finlayson
- Moshe Dayan
- Abraham Lincoln
Väittäisin että kullakin näistä herroista (suomalaiseen nyky-yhteiskuntaan istutettuna) olisi äkkiä muutama sata hirveänkauheaa vihaviestiä hommafoorumilla ja joillakin heistä parikin kiihotustuomiota passiivisesti kaduttavina. :flowerhat:
Jeesus ainakin kävisi potkimassa toimittajien tietokoneet nurin.
Miksi ihmeessä Luther on valittu suvakkien sätkynykeksi ja projisoinnin kohteeksi? Paljon epäsopivampaa miestä ei ihan äkkiä keksi. Mies oli kiihkomielinen vihapuhuja ja esimerkiksi natsit fanittivat Lutheria tämän saarnaaman juutalaisvihan ansiosta. Paavilaisia hän piti helvetin omina ja niin ikään islam oli hänen mukaansa saatanasta.
Mitä mieltä on ruveta rakentamaan suvakkibrändiä tällaisen miehen varaan?
Juutalaisten tilalle islam niin se on siinä, mitä Luther sanoisi nyt.
Ja lopuksi Luther toteaisi, että tämän takana seison, enkä muuta voi.
YLENanti on perinteistä punaviiniä ja politiikkaa iltamien jälkeistä oksennusta.
Mutta mitä sanoisi Väinämöinen nyt?
No, sitä mitä ennenkin.
1.Tekemästä syytä syyttömälle eli vikaa viattomalle – tähän syyllistynyt saa erään tarinan mukaan kurjat olot Tuonelassa.
2. Vanhan ottamasta nuorta puolisoa.
3. Viemästä kukkaroa naimattomalta, eli elämistä ja vaurastumista vähäosaisten kustannuksella.
4. Kullalle kumartamasta, hopealle horjumasta. Älä palvele rahaa ja ahneutta.
5. Huutamasta tai riehumasta. Epäkohtelias käytös ärsyttää ympäristön haltijoita. Erityisesti pitää välttää keskiyöllä mölyämistä, sillä keskiyö on pyhää aikaa, kuten auringon lasku ja nousu.
6.Makailemasta, lonnimista, läpsyttelyä ja maleksimista muiden tiellä. Jos toiset tekevät työtä, pitää ainakin pysyä poissa tieltä.
Mitä Väinämöinen sanoisi matuille?
Paremp' ois omalla moalla
juuva vettä ropehesta, ennen kuin moalla vierahalla
juuva tuopista olutta.»
Testaa: Ajatteletko kuin luterilainen?
https://yle.fi/uutiset/3-9902541?origin=rss
Faidros on melko luterilainen. :-X
Quote from: Tavan on 29.10.2017, 14:01:37
Mitä mieltä on ruveta rakentamaan suvakkibrändiä tällaisen miehen varaan?
Historiantietämyksellä on valitettavasti nuivistava vaikutus.
Kovin paljon faktoja sisältävän artikkelin kirjoittaja on äkkiä työtön koska agenda ja arvopohja.
Jos Martti Luther eläisi tänäpäivänä, hän ei naulaisi kirkon oveen teesejään vaan jokusen arkkipiispan.
QuoteEhkä Luther piilottelisi paperittomia turvapaikanhakijoita. Häntä ajaisi usko ja vakaumus silloin, kun lähimmäistä ajaa kodistaan nälkä, sota, hätä ja kuolema.
Tälläinen sopisi paremmin Pahkasikaan kuin valtakunnan kanavan uutisiin. Ihan varmasti Luther alkaisi elättää omassa talossaan ja omin rahoin tuon ajan muhamettilaisia sekä tuskin tuohon aikaan azyyli-mölinä aukoi portteja Saksaan asti. Migri, vok ja taikaseinä odottivat vasta tulevaisuudessa.
Quote from: Tavan on 29.10.2017, 14:01:37
Miksi ihmeessä Luther on valittu suvakkien sätkynykeksi ja projisoinnin kohteeksi? Paljon epäsopivampaa miestä ei ihan äkkiä keksi. Mies oli kiihkomielinen vihapuhuja ja esimerkiksi natsit fanittivat Lutheria tämän saarnaaman juutalaisvihan ansiosta. Paavilaisia hän piti helvetin omina ja niin ikään islam oli hänen mukaansa saatanasta.
Mitä mieltä on ruveta rakentamaan suvakkibrändiä tällaisen miehen varaan?
Teesien naulaamisen 500-vuotispäivä on ylihuomenna, ja rummutus on aloitettu tänään, koska sunnuntaihesarilla on enemmän lukijoita. Hesarilla ja Ylellä on tapana vesittää jokaikinen juhlapäivä propagandallaan.
Mitä tulee Lutheriin ja juutalaisiin, vaikuttaa vahvasti siltä, että Luther tuli lukeneeksi (ns. Babylonian) Talmudin :D
Mieheks - ken juoppohulluuskohtauksessa meni hakkaamaan jonkun teesin kirkon oveen - sille kävi näin loppuviimein kumminkin aika hyvin.
Jos se jossain taivaassa on, se nauraa paskaisesti. Jos helvetissä - niin kaverin kanssahan se on kahta hauskempaa.
Jutun kirjoittaja Sampo Vaarakallio on Ylen uutis- ja ajankohtaistoimintojen senioreita.
Hän on, kuten muutkin Yleen jääneet kasarilaiset, persunkestävä SKDL - Hemanus - DDR - linjan edustaja.
Äidinmaidossa tullut mustavalkoisuus - toiseustotemismi. Kasarilla jo hoentaa "Sosialismi hyvä, USA paha, Palestiina hyvä, Israel paha"
"Islam on uskonto, jossa kaikki iljettävyydet, virheet ja sielunviholliset on kasattu yhteen läjään".
- Martti Luther, joka piti islamisteja Saatanan seuraajina ja työkaluina
Quote from: http://gatesofvienna.blogspot.fi/2007/02/martin-luther-on-jihad.htmlFrom this anyone can easily observe that Mohammed is a destroyer of our Lord Christ and His kingdom, and if anyone denies concerning Christ, that He is God's Son and has died for us, and still lives and reigns at the right hand of God, what has he left of Christ? Father, Son, Holy Ghost, Baptism, the Sacrament, Gospel, Faith and all Christian doctrine and life are gone, and there is left, instead of Christ, nothing more than Mohammed with his doctrine of works and especially of the sword.
That is the chief doctrine of the Turkish faith in which all abominations, all errors, all devils are piled up in one heap.
QuoteIn the second place, the Turk's Koran, or creed, teaches him to destroy not only the Christian faith, but also the whole temporal government. His Mohammed, as has been said, commands that ruling is to be done by the sword, and in his Koran the sword is the commonest and noblest work.
QuoteAll fanatics, as a rule, when the spirit of lies has taken possession of them and led them away from the true faith, have been unable to stop there, but have followed the lie with murder and taken up the sword, as a sign that they were children of the father of all lies and murder...
QuoteThe third point is that Mohammed's Koran thinks nothing of marriage, but permits everyone to take wives as he will. Therefore, it is customary among the Turks for one man to have ten or twenty wives and to desert or sell any of them that he will, when he will, so that in Turkey women are held immeasurably cheap and are despised; they are bought and sold like cattle.
QuoteNow we have heard above what kind of man the Turk is, viz., a destroyer, enemy, and blasphemer of our Lord Jesus Christ, who instead of the Gospel and faith, sets up his shameful Mohammed and all kinds of lies, ruins all temporal government and home-life, or marriage, and, since his warfare is nothing but murder and bloodshed, is a tool of the devil himself.
Martti Lutherin teesit kritisoivat erityisesti kirkon harrastamaa anekauppaa, jossa rahalla saattoi muka ostaa vapautuksen synneistä. Tämän päivän anekauppaa on mm. erilaiset vihreät verot ja huijareiden auttaminen toisten rahoilla.
1500-luvun Euroopassa ei varsinaisesti haettu yhteistyötä islamilaisen maailman kanssa - ellei yhteistyöksi lasketa Ottomaanien valtakunnan jatkuvaa laajenemista lännen suuntaan ja siihen liittyneitä verisiä sotia. :roll:
Ylipäätään nämä anakronistiset "Mitä joku kuuluisa historian henkilö ajattelisi nyt" -ajatusleikit ovat typeriä, ja tässä tapauksessa erityisesti.
Quote from: Paawo on 29.10.2017, 13:50:11
Miten tämän päivän menosta tuumaisivat esimerkiksi;
...
- Henry Ford
Häntä on ainakin moni pitänyt antisemitistinä hänen juutalaiskirjasarjansa vuoksi:
Kansainvälinen juutalainen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4linen_juutalainen
QuoteKansainvälinen juutalainen (engl. The International Jew) on Henry Fordin kirjoittama neliosainen kirjanen, joka koostuu omistamassaan The Dearborn Independentissä vuonna 1920 ilmestyneistä itse kirjoittamistaan sanomalehtiartikkeleista. Artikkelit ilmestyivät sanomalehdessä 22. toukokuuta – 2. lokakuuta 1920 ja käsittelivät maailmantapahtumia ja kansainvälisiä juutalaisia, joita Ford piti aikansa suurimpana ongelmana.
...
Fordin kirjanen käännettiin 16 kielelle – myös suomeksi[1][2]. Suomenkielisen käännöksen nimi oli Kansainvälinen juutalainen: maailman tärkein kysymys ja kirja julkaistiin vuonna 1924. Fordin kirjaa myytiin Yhdysvalloissa puoli miljoonaa kappaletta. Fordin sanomalehtiartikkeleita ja niistä koostettua kirjasta on pidetty antisemitistisinä.
...
Osa kirjasen sisällöstä viittaa Siionin viisaiden pöytäkirjoihin, ja Ford ajatteli siihen astisten maailmantapahtumien sopivan hyvin pöytäkirjoissa esitettyyn juutalaisten suunnitelmaan maailmanvalloituksesta. Fordin avustaja Ernest G. Liebold tutustutti Fordin pöytäkirjoihin. Ford kirjoitti juutalaisuuden olevan ylikansallinen voima ja juutalaisilla olevan suunnattomasti valtaa suhteessa juutalaisten niukkuuteen maailman väestössä. Kirjasessa Ford muotoilee juutalaiskysymyksen ja pohtii ratkaisua juutalaiskysymykseen.
...
Adolf Hitler luki Kansainvälisen juutalaisen, kun se käännettiin saksan kielelle. Käännöksen teki Paul Lehmann ja vuonna 1922 Saksassa julkaistun käännöksen nimi oli Der internationale Jude[3]. Fordin kirjan käännös saattoi vaikuttaa Hitlerin kansainvälisiä juutalaisia vastustaneeseen ja yleisesti juutalaisvastaiseen ajatusmaailmaan. Ainoa Hitlerin teoksessaan Minun taisteluni, joka julkaistiin vuonna 1925, mainitsema yhdysvaltalainen oli Henry Ford. Hitlerin näkemys oli, että bolševismi on juutalaista, mikä oli sama näkemys kuin Fordin kirjasessaan esittämä. Kansallissosialistinen puolue levitti saksankielistä käännöstä ja sitä tehtiin 26 painosta[3]. Saksalaiset diplomaatit palkitsivat 30. heinäkuuta 1938 Fordin 75-vuotispäivänä Saksan kotkan suuri risti -ansiomerkillä ("Großkreuz des Deutschen Adlerordens"), joka oli korkein ulkomaalaiselle myönnettävä ansiomerkki.
Nürnbergin sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä Hitler-Jugendin johtaja Baldur von Schirach todisti, että Fordin kirja teki häneen vaikutuksen ja vahvisti juutalaisvastaisia näkemyksiä.[4]
The International Jew
https://en.wikipedia.org/wiki/The_International_Jew
QuoteIn Spring 1920, Ford made his personal newspaper, The Dearborn Independent, chronicle what he considered the "Jewish menace". Every week for 91 issues, the paper exposed some sort of Jewish-inspired evil major story in a headline. The most popular and aggressive stories were then chosen to be reprinted into four volumes called The International Jew.[1]
...
A libel lawsuit, brought by San Francisco lawyer and Jewish farm cooperative organizer Aaron Sapiro in response to antisemitic remarks, led Ford to close the Independent in December 1927. News reports at the time quoted him as being shocked by the content and having been unaware of its nature.
...
Investigative journalist Max Wallace doubted the veracity of this claim and wrote that James M. Miller, a former Dearborn Independent employee, swore under oath that Ford had told him he intended to expose Sapiro.[4] According to Michael Barkun, "That Cameron would have continued to publish such controversial material without Ford's explicit instructions seemed unthinkable to those who knew both men. Mrs. Stanley Ruddiman, a Ford family intimate, remarked that "I don't think Mr. Cameron ever wrote anything for publication without Mr. Ford's approval".[5]
Moshe Dayanin muistelen puolestaan kirjoittaneen/toimineen etnisten puhdistusten puolesta palestiinalaisia kohtaan. Toisaalta hän muistaakseni myös sanoi suunnilleen siihen tapaan, että olisi palestiinalaiseksi syntyneenä toiminut samaan tapaan kuin mitä he toimivat.
Mitä, jos Adolf Hitler eläisi tänään?
Yle varmaan ajattelisi, että Hitler olisi kovin suvaitsevainen massamaahanmuuton kannattaja. Hän olisi huolissaan lihansyönnistä, ilmastonmuutoksesta ja koventuvista vihapuheista. Hitler haluaisi Saksasta koko maailman sosiaalitoimiston ja ilahtuisi lasten sukuelinten silvonnasta. Hän äänestäisi vihervasemmistoa, puoltaisi moniavioisia homoliittoja ja vihaisi Trumpia armottomasti!
Sillä eihän voi olla niin, että kukaan historian henkilö ei nykyaikaan astuttuaan tajuaisi, miten upeaa kulttuurimarksilaisuus onkaan!
^ Suvakeille olisi liian järkyttävää tajuta, että he ovat itse sitä mistä muita haukkuvat. Onneksi heidän henkinen kapasiteettinsa ei riitä sellaiseen.
Quote from: Lalli IsoTalo on 29.10.2017, 12:58:51
Tai ehkäpä Luther uunittaisi kaikki islamia lutkuttavat suvakkitoimittajat. Tätä emme saa koskaan tietää.
Mitähän Luther ajattelisi The Vallan lakeijoista Mäkisestä tai Askolasta?
Quote from: Punaniska on 29.10.2017, 17:24:24
Quote from: Lalli IsoTalo on 29.10.2017, 12:58:51
Tai ehkäpä Luther uunittaisi kaikki islamia lutkuttavat suvakkitoimittajat. Tätä emme saa koskaan tietää.
Mitähän Luther ajattelisi The Vallan lakeijoista Mäkisestä tai Askolasta?
Satanistilutkuttajia.
Quote from: Lalli IsoTalo on 29.10.2017, 17:50:32
Quote from: Punaniska on 29.10.2017, 17:24:24
Quote from: Lalli IsoTalo on 29.10.2017, 12:58:51
Tai ehkäpä Luther uunittaisi kaikki islamia lutkuttavat suvakkitoimittajat. Tätä emme saa koskaan tietää.
Mitähän Luther ajattelisi The Vallan lakeijoista Mäkisestä tai Askolasta?
Satanistilutkuttajia.
Luther taisi käyttää termiä antikristus. Paavista siis :)
"Suomi 100" viettää uskonpuhdistuksen, anteeksi, reformaation, 500-vuotisjuhlavuotta seuraavin juhlavin menoin:
1. Suvaitsevaisto muovaa historiallisesta merkkihenkilöstä näköisensä aikamme suurimman kulttuurimarxistisen mädättäjän. Tässä YLE:n annot mennenevät jopa valtiokirkon edelle.
2. Tunnustukselliset luterilaiset vaikenevat visusti Lutherin sammakoista, jotka ovat julkinen salaisuus. Luterilaista olisi kritisoida myös ja etenkin Lutheria luterilaisen periaatteen "Sola Scriptura" valossa menemällä lähteille, mutta ei väkisin.
Hallitusoppositio sopii erinomaisesti osaksi valtiokirkkoa, nehän ovat molemmat osa Eurostoliiton kaikkisuvaitsevaa ja -valistavaa Puoluetta. Olisiko otollinen aika veisauttaa juhlamenoissa Eurooppahymni?
Quote from: Eino P. Keravalta on 29.10.2017, 16:31:28
Mitä, jos Adolf Hitler eläisi tänään?
Aiheesta on olemassa mehevä video, jossa Hitler on kuvattu lanseeraamasi terminologian mukaan destruktiomokuttajaksi. Ideana siis, että nykypäivään tullut Hitler alkaa puuhata Israelille avoimia rajoja. Hän näkee, että moku olisi tehokkain keino hankkiutua eroon valitusta kansasta.
https://youtu.be/yiIAjI7W96Q
Quote from: Tavan on 29.10.2017, 14:01:37
Miksi ihmeessä Luther on valittu suvakkien sätkynykeksi ja projisoinnin kohteeksi? Paljon epäsopivampaa miestä ei ihan äkkiä keksi. Mies oli kiihkomielinen vihapuhuja ja esimerkiksi natsit fanittivat Lutheria tämän saarnaaman juutalaisvihan ansiosta. Paavilaisia hän piti helvetin omina ja niin ikään islam oli hänen mukaansa saatanasta.
Mitä mieltä on ruveta rakentamaan suvakkibrändiä tällaisen miehen varaan?
Aivan, Luther nimitti Muhammedia piruksi ja Saatanan esikoiseksi. Suomessa hän olisi käräjillä vihapuheesta.
Jos Antonio Gramsci (https://en.wikipedia.org/wiki/Antonio_Gramsci) eläisi, hän hyppisi riemuissaan volttia, taputtaisi villisti käsiään ja huutaisi:
"Aivan mahtavaa! Juuri näin tytöt ja pojat! Te lukuisat toverini Suomen Vihreissä, Vasureissa, yliopistoissa, mediassa ja erityisesti Helsingin Sanomissa: Teihin voin luottaa. Jatkakaa työtäni ja kyllähän te jatkattekin. Te olette myös kunniaksi Frankfurtin koulukunnalle jatkaen ylväästi ja innokkaasti sen arvokasta työtä. Kulttuurimarxilaisuus takaa meille lopullisen voiton!"
En nyt osaa kuukkeloida oikein. Satavarmasti vuoden 2015 tiimellyksissä hesarissa oli vastaava juttu, jossa pohdittiin mitä Jeesus tekisi läpsyttelijäkriisin tiimoilta. Nyt on vaan jutussa tuosta astuttu pari pykälää kirkollisessa hierarkiassa alaspäin.
Nyt juuri alkaa ja loppuu puolilta öin ...
Quote
21:30 TAIVAAN JA MAAN VÄLILTÄ
Numero suoraan lähetykseen 0800 - 411 011
Pasi Turunen isännöi
SUURI - Reformaatioilta
https://patmos.studio24.fi/
e: Tänään SUURI REFORMAATIOILTA - radiopaneelin keskustelijat: Pasi Turunen, Petri Mäkilä, Mikko Sivonen (Espoon kotikirkon pastori), dosentti Juha Ahvio, ja pastori Pauli Selkee Tampereelta.
Quote from: Emo on 29.10.2017, 21:32:28
Nyt juuri alkaa ja loppuu puolilta öin ...
Quote
21:30 TAIVAAN JA MAAN VÄLILTÄ
Numero suoraan lähetykseen 0800 - 411 011
Pasi Turunen isännöi
SUURI - Reformaatioilta
https://patmos.studio24.fi/
Iik!
Miten mä meinasin myöhästyä..?
Quote from: Maija Poppanen on 29.10.2017, 21:35:06Iik!
Miten mä meinasin myöhästyä..?
En käsitä. Juha Ahvio äänessä nyt, Melleriä ei ole panelisteissa :(
Joskus tuntuu, että kuolleiden julkisuuden henkilöiden ajatteluun pyritään vetoamaan, kun muitakaan perusteita ei ole löydetty omien näkökulmien taakse. Lisäksi on hyvin vaikeaa arvioida, miten toisenlaisissa oloissa eläneet ihmiset ajatteleisivat nykymenosta.
Ensimmäiseksi esimerkiksi vaikka taloustieteen John Maynard Keynes, joka loi 1930-luvulla teorian valtion nostamisesta lamasta julkisen kulutuskysynnän lisäämisen avulla. Richard Nixon oli sanonut 1970-luvulla, että "kaikki" ovat nykyään keynesiläisiä. Lopulta osin vastareaktiona Keynesin teorioille tuli valtaan uusliberalistinen koulukunta, jonka "satoa niitämme" nyt.
Sitten tulee joku kolmas, joka sanoo mitä Keynes sanoisi nykymenosta. Miten sen voisi tietää? Eihän vain olisi niin, että oikeasti takaisin henkiin herätetty Keynes kritisoisi voimakkaasti hänen talouspolitiikkansa nimissä tehtävää kuplaelvytystä, joka ei oikein johda mihinkään. Keynesin yksi keskeisin ajatus oli se, että hyvien aikojen palattua julkisia menoja on vähennettävä. Missä ja milloin on toimittu näin?
Toinen esimerkki on Anders Chydenius, jonka ajattelua käytettiin voimakkaasti EU-jäsenyyden puolustamisessa 1990-luvun alkupuolella. Kuitenkin Chydeniuksen tuotantoa lukeneena en ole lainkaan varma siitä, että kannattaisiko Chydenius kaikkia EU:n ulottuvuuksia. Millä hänen ajatuksellaan voidaan perustella se, että hän kannattaisi liittovaltiota?
Sitten ketjun Lutheriin, joka asutti aikoinaan Eisenachissa Wartburgin linnaa. Ja kyllä, se itäsaksalainen automerkki sai nimensä tuosta linnasta. Edelleen DDR käytti vuonna 1983 Lutherin ajatuksia oman propagandansa edistämiseen. Lutherin avulla voitiin jopa perustella aukottomasti DDR:n olemassaolon perusteet!
Vähä katekismusta lukeneena en ole saanut sellaista käsitystä, että Luther olisi kannattanut nykyistä kulttuurimarksilaisuutta. Toki näin on helppoa väittää, sillä rippikoulun on läpäissyt moni sellainen, joka ei ole tuota Lutherin teosta kunnolla koskaan edes lukenut hyvä jos selannutkaan.
Ainakin 1980-luvulla oli ollut varmuudella sellainen rippikoulu, jonka läpikäyneet eivät olleet kuulleet edes sanaa Katekismus! Sen sijaan heille oli kerrottu kondomeista, jaettu kondomeja ja nuorisotyöntekijä oli täysi-ikäisenä ostanut kaikille kiinnostuneille alaikäisille kaupasta rahaa vastaan keskiolutta! Tsot, tsot. Millaisia ovat nykyiset Lutherin nimessä pidettävät rippikoulut: meno voi olla paikoin aika hurjaa, kun se oli sellaista jo Impiwaaran rauhallisina wuosina.
Quote from: Bwana on 29.10.2017, 21:22:57
En nyt osaa kuukkeloida oikein. Satavarmasti vuoden 2015 tiimellyksissä hesarissa oli vastaava juttu, jossa pohdittiin mitä Jeesus tekisi läpsyttelijäkriisin tiimoilta. Nyt on vaan jutussa tuosta astuttu pari pykälää kirkollisessa hierarkiassa alaspäin.
Muistaakseni jossain jutussa todettiin, että Jeesus olisi syrjään tuupattu, unohdettu pakolainen.
Mutta on se hienoa, että mokutoimittaja voi pohdiskellessaan "what would Jesus/Luther do?" aina olla varma siitä, että no samaa kuin toimittaja itse tietenkin! Me ollaan vapahtajia ja uskonpuhdistajia kaikki, kun oikein punaviinilasiin katsotaan.
Quote from: pulikka on 29.10.2017, 21:46:37
Quote from: Bwana on 29.10.2017, 21:22:57En nyt osaa kuukkeloida oikein. Satavarmasti vuoden 2015 tiimellyksissä hesarissa oli vastaava juttu, jossa pohdittiin mitä Jeesus tekisi läpsyttelijäkriisin tiimoilta. Nyt on vaan jutussa tuosta astuttu pari pykälää kirkollisessa hierarkiassa alaspäin.
Muistaakseni jossain jutussa todettiin, että Jeesus olisi syrjään tuupattu, unohdettu pakolainen.
Juttu löytyy edelleen, ja siinä väitetään Jeesus Nasaretilaisen olleen historian kuuluisin pakolainen ja pohditaan, saisiko Jeesus turvapaikkaa ... onneksi tämä HS-kakkeli on maksumuurin takana joten älkää vaivautuko, vain otsikko tulee näkyviin normaaleille tolkun ihmisille.
Quote from: Eino P. Keravalta on 29.10.2017, 16:31:28
Sillä eihän voi olla niin, että kukaan historian henkilö ei nykyaikaan astuttuaan tajuaisi, miten upeaa kulttuurimarksilaisuus onkaan!
Jos nyt kerran voidaan vapaasti ottaa kantaa historiallisten henkilöiden puolesta, niin itse olen varma että Karl Marxkin häpeäisi silmät päästään nykyvasemmistoa.
Eihän Luther loppusalla sietänyt juutalaisiakaan, kun ne mokomat eivät älynneet tulla mukaan hänen uskonpuhdistukseensa. Niin miten sitten muslimeja, jotka tuskin senkään vertaa olisivat korvaansa kallistaneet hänen opeilleen.
0/5p. Ei jatkoon.
Jeesushan eli tiettävästi aika paljon ennen taparikollinen-Muhamettia. Jäin tässä miettimään, muotoilisiko hän uudella tavalla klassisen ja paljon referoiden lausumansa siitä posken kääntämisestä?
Meinaan jos musu vetelee avokämmenellä konkreettisesti tahi vertauskuvainnollisesti muuta maailmaa mennen tullen, mielihalujensa mukaan siis, niin alkaahan se ennen pitkää käydä asetelmana sietämättömäksi. Etenkin kun JKr ei rajannut lausumaansa avokämmeneen.
Pohdin tätä unessa eli alitajunnassa.
Quote from: Supernuiva on 29.10.2017, 21:44:10
Joskus tuntuu, että kuolleiden julkisuuden henkilöiden ajatteluun pyritään vetoamaan, kun muitakaan perusteita ei ole löydetty omien näkökulmien taakse. Lisäksi on hyvin vaikeaa arvioida, miten toisenlaisissa oloissa eläneet ihmiset ajatteleisivat nykymenosta....
Sitten ketjun Lutheriin, joka asutti aikoinaan Eisenachissa Wartburgin linnaa. Ja kyllä, se itäsaksalainen automerkki sai nimensä tuosta linnasta. Edelleen DDR käytti vuonna 1983 Lutherin ajatuksia oman propagandansa edistämiseen. Lutherin avulla voitiin jopa perustella aukottomasti DDR:n olemassaolon perusteet!
Derkkulassa Luther muuttui lopulta "röyhkimyksestä" joka kukisti talonpoikaiskapinan Saksan kirjakielen kehittäjäksi; muutos tapahtui sen myötä kun DDRn johto ei enää jaksanut niin haaveilla vallankumouksesta lännessä, vaan keskittyi vahvistamaan oman olemassaolonsa oikeutusta.
Muutoin, sionismi on rasismia, tiesi jo YKn yleiskokous. Lutherin anti-s. oli siis edistyksellistä. Semitismi tai sionismi, lopulta sama asia.
Ylen jutun kuvitus on täysin linjassa tekstin vähämielisyyden kanssa.
Lisäys: nämä SVL/PVL-natsit julkaisivat Lutherin juutalaisvastaisia kirjoituksia suomeksi ja oli pohdintaa oliko kyseessä kiihotus kansanryhmää vastaan.
Tällaista tekstiä Lutherilta.
Quote from: http://www.christianitytoday.com/history/issues/issue-39/was-luther-anti-semitic.html
"Set fire to their synagogues or schools," Martin Luther recommended in On the Jews and Their Lies. Jewish houses should "be razed and destroyed," and Jewish "prayer books and Talmudic writings, in which such idolatry, lies, cursing, and blasphemy are taught, [should] be taken from them." In addition, "their rabbis [should] be forbidden to teach on pain of loss of life and limb." Still, this wasn't enough.
Luther also urged that "safe-conduct on the highways be abolished completely for the Jews," and that "all cash and treasure of silver and gold be taken from them." What Jews could do was to have "a flail, an ax, a hoe, a spade" put into their hands so "young, strong Jews and Jewesses" could "earn their bread in the sweat of their brow."
Kaikessa paradoksaaliudessaan luterilaisuudessa ollaan lähinnä juutalaisuutta kaikista kristinuskon suuntauksista. Eli kirjaimellisesti Luther puhdisti uskoa kaikista kirkkojen ja paavien hapatuksista alkukristillisyyden aikaan. Mutta eihän se siltikään muuttanut sitä seikkaa, että Jeesusta ei aikanaan pidetty Messiaana.
Lutherilla alkoi suoraan sanottuna ottamaan pattiin, kun ei pystynytkään ratkaisemaan saman tien ihan kaikkia Raamatun opetuksiin uskovien skismoja ja dilemmoja. Noista turhautuneen vanhan miehen kirouksista sitten natsit saivat nostetta Saksassa. Ja jotkut wannabe-pölvästit vielä tänäänkin... :facepalm:
Minä ajattelen siten, että jokaisessa suurmiehessä on pakko olla suuria vikoja, muutenhan heitä alettaisiin palvoa ja kuviteltaisiin heidän olevan enemmän kuin ihmisiä. Lutherissa ehkä suurin meille näkyvä vika oli hänen vihansa Jumalan valittua kansaa juutalaisia kohtaan. Vaikkakin se johtui käsittääkseni juuri tuosta mitä edellä Syämmistynyt kertoi, niin eihän syyllä ole väliä eikä se lievennä tekoa.
Luther oli aikanaan kova mies. Hän asettui kaikkia valtionkirkon virkamiehiä vastaan ja haastoi nämä keskustelemaan kristinuskon perusteista; hän oli aktiivinen täkyjen heittelijä. Hän myös kirjoitti paljon tulisia kirjoituksia, joissa syyttii niin juutalaisia kuin sen ajan katollisia kirkon virkamiehiäkin valehtelijoiksi ja evankeliumin väärentäjiksi; hän ei pelännyt vihapuhujan leimaa. Hänen tärkein apulaisensa Melanchon kirjoitti Augsburgin tunnustuksen (http://tunnustuskirjat.fi/augstunn.html), joka on yhä Suomen luterilaisten tärkein tunnustus, ja jossa hyvin selvästi tuomitaan Islam harhaoppina; näin Luther oli myös islamofobi.
Kaikki tämä on jo jossain muodossa aiemmin ketjussa sanottu ja kaikki se on totta. Silti kaikkein olennaisin ja tärkein Lutherin vaikutuksesta on jäänyt mainitsematta: Luther oli uuden median kuningas. Lutherin aikana Gutenberg oli saanut irtokirjasinpainonsa niin hyvään kuntoon, että nyt saatettiin painaa myös halpoja tavalliselle ihmiselle tarkoitettuja kirjoja. Vaikka sisältö tekikin Lutherin sanomasta iskevän, pohjautui tosiassa sen menestys lähes kokonaan uuden median muodon tuomiin suunnattomiin mahdollisuuksiin. Mutta se vaati vielä yhden osan: Irtokirjasimien ja halpojen kirjojen jälkeen tuli pian kansojen omat kielet -- mm. suomen kirjakieli --. Se oli ratkaiseva asia. Jos kirjapaino, irtokirjasimet ja halvat kirjat olivat sen ajan internet, olivat kansankielet sen ajan some. Martti Luther oli aikansa kovin somevihapuhuja.
Tästä on syytä huomioida nimenomaan some-ulottuvuus. Lutherin aikoihin oli monia muitakin katollisen kirkon korruptoituneisuutta vastustanutta lahkoa, kuten anabaptistit. Ne pääosin epäonnistuivat uskonnollisissa vapautuspyrkimyksissään. Minun nähdäkseni syy oli nimenomaan somen halveksunta; ne yrittivät vaikuttaa kansankielisten halpojen kirjojen sijaan valtaamalla kirkkojen virkoja ja saarnaamalla niissä katolilaisuuden vastaisuutta. Siinä he tekivät itsensä sekä katolilaisten maalitauluksi että siirsivät taistelun heidän hallitsemalleen alueelle. Luther kävi uskonsotaansa väleinein, joita katolilaiset eivät hallinneet. Hän oli erittäin viisas ja taitava, mutta ennenkaikkea hän oli ajan hermolla. Karl Marxin uskontokritiikki perustuu myös täysin tähän: Hän tiesi, ettei kannata hyökätä korruptoitunutta hallintoa vastaan suoraan, ja siksi käänsi taistonsa kisaksi sanomalehtien ja kirkon saarnatuolien välillä -- ja lopulta sanomalehdet voittivat, vaikka Karl Marx ei kaikkialla voittanutkaan --.
Vedän mielelläni historiallisista tapahtumista vertauksia tähän aikaan. En tiedä, ovatko vertaukseni hyviä, ja vaikeasti ymmärrettäviä ne ainakin ovat, mutta minusta olennaisinta kaikessa historian opiskelussa; historiaa on opiskeltava siksi, että historia toistaa itseään uudelleen ja uudelleen uuden ajan muodoissa samoin kaavoin. Tästä syystä kirjaan tähän jälleen pettymykseni Perussuomalaisiin -- ja erityisesti Jussi Halla-ahoon --: He ovat vallasta sokeutuneina lähteneet hakemaan huomiota Suomen sosialistisen lehdistön välineistä jättäen alhaisina pitämänsä somen vapaaksi muille. Olihan se Lutherin kannaltakin halpamaista kirjoitetella tavalliselle kansalle halpoja kirjoja kun voisi olla saarnaamassa mahtavissa temppeleissä ylimystölle -- ja joka olisi ollut muodollisesti hänen virkakuvaansakin kuuluvaa --. Hän todisti tinkimättömyydellään uskottavuutensa; hän ei antanut komprementoida itseään. Hän ei jättänyt surkeiden koria -- "basket of deplorables" -- omaan arvoonsa heti päästyään arvostettuun virkaan; hän kulki näiden surkeiden kanssa voitosta voittoon kohti lopullista voittoa. Uskonsodassa et voi olla sekä vastaan että puolella uskottavasti. Sinun on valittava puolesi ja pysyttävä sillä. Se vie voittoon. Tämän Luther ennenkaikkea meille opetti.
Quote from: Skeptikko on 29.10.2017, 12:10:54
Eräs historiaa opiskellut tuttavani puolestaan hiljattain korosti sitä, että uskonpuhdistus oli itse asiassa oman aikansa ISIS. Siinä missä katolilaisuus oli rappeutunut melkoisen kauas alkuperäisestä versiostaan, uskonpuhdistuksessa haluttiin palauttaa äärimmäinen puhdasoppineisuus. Seurauksena uskonpuhdistuksen äärimmäisyydestä oli se, että pidemmän päälle homma meni niin överiksi, että vallanpitäjät ja kansa alkoivat saada tarpeekseen ja uskontoa alettiin raivata syrjään. Vasta tämän syrjäänraivaamisen seurauksena hänen tulkintansa mukaan alkoi muodostua yhteiskuntamalli, jota nykyään pidetään protestanttisuutena, missä esimerkiksi talous on päässyt kukoistamaan.
PS, tuon jutun tekemiseen oli haastateltu kahta teologian tohtoria Halle-Wittenbergin Martti Luther yliopistosta. On hyvin vaikea uskoa, etteivätkö he muka olisi tienneet esimerkiksi tuosta Lutherin kuuluisasta Juutalaisista ja heidän valheistaan -teosta ja siinä esitetyistä ajatuksista. Kysymys siis herää, että ketkä ovat tätä juttua tehdessään valehdelleet ja miksi?
Jari Taponen & Keijo Kaarisade kaksikko taisi ottaa samaan ilmiöön kantaa eli historia pitäisi kirjoittaa uudelleen. Sitähän alkuperäinen juttukin käsittelee.
Quote from: Aapo on 29.10.2017, 22:00:36
Quote from: Eino P. Keravalta on 29.10.2017, 16:31:28
Sillä eihän voi olla niin, että kukaan historian henkilö ei nykyaikaan astuttuaan tajuaisi, miten upeaa kulttuurimarksilaisuus onkaan!
Jos nyt kerran voidaan vapaasti ottaa kantaa historiallisten henkilöiden puolesta, niin itse olen varma että Karl Marxkin häpeäisi silmät päästään nykyvasemmistoa.
Sillä olisi kokoomuksen puoluekirja...
Quote from: Eino P. Keravalta on 29.10.2017, 16:31:28
Sillä eihän voi olla niin, että kukaan historian henkilö ei nykyaikaan astuttuaan tajuaisi, miten upeaa kulttuurimarksilaisuus onkaan!
Kiintoisin ajatusleikki olisi varmasti "kulttuurimarxilaisuudesta" usein syytettyjen tahojen tuominen nykypäivään. Ajatelkaa, mitä Antonio Gramsci, Walther Benjamin, Theodor Adorno ja vaikkapa Guy Debord sanoisivat nykyajan Euroopasta? Oikeastaan ainoa nykydogmin mukainen "sosialistinen" ajattelija on edelleen elossa oleva frankfurtilainen Jürgen Habermas, jolla on ajoittain tarkkanäköisiä huomioita esimerkiksi teoksessa
Zur Verfassung Europas (2011) mutta jonka nykyään omaksuma ohjelma on käytännössä uusliberalistinen.
Mitä tähän nyt sanois. Kaikille meitä edeltäville sukupolville kaikkialla maailmassa olisi ollut täysin naurettavan utopistinen ajatuskin, että vihamielisesti suhtautuvasta uskonnosta ja kulttuurista tuleville taisteluikäisille miehille tulee tarjota elinikäinen ilmainen elatus. Ja nyt nämä kulttuurimarxistisaatanat projisoi omia mielenterveyssairauksiaan menneisyyden merkkihenkilöihin.
Olen usein huvittuneena ihmetellyt mormoonien tapaa kastaa kuolleita mormoneiksi. Reaktio tuntuu olevan kohtuu yleinen tavasta ensi kerran kuulevien kesken. Näillä henkilöillä, jotka usein olemassa olevien todisteiden vastaisesti 'uudelleen kastavat' historian merkkihenkilöitä suvakeiksi, ei ole enää varaa ottaa kriittisesti kantaa mormoonien käytäntöön.