Vanhat kunnon standardiargumentit. 8)
https://www.pohjalainen.fi/mielipide/kolumnit/kolumni-jihadismin-juurisyyt-piilev%C3%A4t-l%C3%A4nsimaissa-1.2315926
QuoteJulkaistu 15.06.2017 00:01 (Päivitetty 15.06.2017 03:05)
Kolumni: Jihadismin juurisyyt piilevät länsimaissa
Viime kuukausien terrori-iskuja Isossa-Britanniassa voi kutsua yksinäisten susien teoiksi tai kansainvälisemmin do-it-yourself -jihadismiksi. Terroritekoja EU-maissa tilastoiva Europol nosti vuoden 2016 raportissaan esille juuri yksittäisistä tekijöistä nousevan vaaran.
Yksittäisten tekijöiden iskut ovat usein vähemmän tuhoisia, mutta niiden onnistumisen mahdollisuudet ovat suurempia.
Suuri koordinoitu isku edellyttää laajaa valmistelua, jonka julkitulon vaara on suuri. Tämä selittää sen, että Ison-Britannian tiedustelupalvelut ovat kyenneet estämään menneen kolmen vuoden aikana yhteensä kaksitoista jihadistista terroritekoa.
Maan kansallinen lainsäädäntö ja tiedustelutoiminta soveltuvat siis varsin hyvin terrorismin torjuntaan.
Suurin osa viime vuosina EU:n alueella tunnistetuista jihadistisista terroristeista on EU-maiden kansalaisia. Lontoon toissalauantaisesta iskusta tähän asti saatujen tietojen valossa tämä tieto pätee myös kaikkiin Ison-Britannian viime aikaisiin iskuihin.
Tekijät olivat asuneet maassa jo pidempään ja olivat osa maan kolmemiljoonaista muslimiyhteisöä.
Ison-Britannian muslimineuvosto raportoi tilastotutkimuksessaan vuonna 2015, että etenkin musliminuoria koskevat huolenaiheet ovat alisuoriutuminen koulutuksessa ja työelämässä, opettajien heihin kohdistamat alhaiset odotukset, rasismi ja islaminvastaisuus.
46 prosenttia Ison-Britannian muslimeista elää maan köyhimpään kymmenykseen kuuluvilla asuinalueilla. Muslimien työttömyysluvut ovat valtaväestöä suuremmat.
Faith Matters -niminen radikalisaationvastainen organisaatio Isossa-Britanniassa on todennut haastattelututkimustensa pohjalta, että maassa on satoja aikuisiän kynnyksellä olevia nuoria musliminaisia ja -miehiä, jotka mahdollisuuksiensa salliessa olisivat valmiita lähtemään Syyriaan taistelemaan Isis-järjestön riveihin.
Olosuhteet eivät tee ihmisistä terroristeja eivätkä vähennä heidän syyllisyyttä tekoihinsa, mutta niiden tunteminen auttaa ymmärtämään radikalisoitumisprosessia. Jotta tyytymättömyys muuttuu terrorismiksi, tarvitaan kipinäksi poliittinen ideologia.
Radikalisoitumista tutkivan ICSR-tutkimusjärjestön mukaan Isis on kunnostautunut viime vuosina länsimaissa elävien muslimien tavoittamisessa kohdennetun verkkoviestinnän avulla.
Pitkien tekstien sijaan Isis levittää yksinkertaisia grafiikoita sekä lyhyitä videoita. Heikot aineelliset olosuhteet, huono koulutustaso ja alhaiset tulevaisuudenodotukset ovat otollista kasvualustaa väkivaltaa lietsovalle maailmaa yksinkertaistavalle propagandalle.
Samanlainen tausta on muuten usein myös oikeistoradikalismiin päätyneillä nuorilla.
Heikko koulutustausta tulee esille erikoisella tavalla. Syyriaan matkaavien jihadistikokelaiden laukuista löytyy uutistoimisto AP:n mukaan usein yleisteos "Islam for Dummies" täyttämään aukkoa taustatiedoissa.
Terrorismin vastaisen tiedustelutoiminnan rinnalla nousee esille kaksi muuta tekijää jihadismin kitkemiseksi.
Ensimmäinen on eriarvoisuuteen puuttuva sosiaalipolitiikka.
Toiseksi on huomioitava, että länsimaissa toteutettu jihadistinen terrorismi on levinnyt suureksi osaksi länsimaiden omien muslimiyhteisöjen keskuudessa. Siten ne ovat merkittävässä asemassa radikalisoitumisen estämiseksi.
TIMMY TRÜMPLER
Isokyröläislähtöinen opettaja, joka työskentelee Saksassa
Kovin oli pontevaa asiaa isokyröläispoitsulla. Nämä jutut vaan on kuultu ja kumottu jo niin monta kertaa. Ei ole länsimaiden syytä, jos taustalla on uskonto, jonka agenda on alistaa länsimaat. Kotoutuminen ei ole onnistunut missään ja rahan upottaminen tähän väkeen ei toimi.
Sama varmaan pätee myös islamilaisissa maissa? Rasismia ja islamvastaisuutta on niin, että jihadisteja löytyy ylivertaisesti enemmän kuin mistään muualta.
Ehkä opettajan kannattaisi pysyä itselleen tutuissa asioissa.
Parasta ennaltaehkäisevää sosiaalipolitiikkaa tässä suhteessa on haittamaahanmuuton minimointi.
Tiedän toki, että monissa maissa se on jo aivan liian myöhäistä.
Länsimaiden rakenteellinen rasismi (yms. grievances-koulukunnan selitykset) selittää kyllä muutenkin aika huonosti islamilaisissa maissa tapahtuvan paikallisen jihadismin, joka itse asiassa on vaatinut huomattavasti enemmän kuolonuhreja kuin terrori-iskut länsimaissa. Pari pillastunutta autoa Lontoon kaduilla on pientä verrattuna siihen, mitä ISIS tai Taliban on tehnyt hallitsemillaan alueilla. Länsimaat ovat tässä suhteessa pelkkä sivusotanäyttämö.
Että en kyllä pokkana väittäisi jihadismin juurisyiden piilevän länsimaissa. Ihan jossain muualla se ideologia on syntynyt.
Jihadismi muodostaa ongelman vain, koska länsimaissa jyllää kotikutoinen kulttuurimarxilaisuus. Sikäli on aivan totta, että jihadismin aiheuttamat ongelmat ovat oma vikamme.
Pohjalaisessa hännystellään Kalpeanaaman vanavedessä. 100 vuotinen Hula Hula Suomi, jossa ennen wanhaan piilivät jihadismin juurisyyt. Mutta no hätä, nyt annetaan Suomineidolle ns. jihadistista juurihoitoa - tai ainakin valmistaudutaan siihen.
Voisihan tuon tiivistää vähän informatiivisempaan muotoonkin. Vaikkapa näin.
Muslimit eivät pärjää Britanniassakaan. Eivät opi koulussa eivätkä tule edes toistensa kanssa toimeen ja jäävät siksi huonoille hankkeille. Oma tumpelous tietysti vituttaa, kun muut pärjäävät ja heillä on kivaa. Umpitolloja on helppo höynäyttää alkeellisella propagandalla. Siksi isis kiinnostaa.
Quote from: Tavan on 19.06.2017, 16:48:34
Jihadismi muodostaa ongelman vain, koska länsimaissa jyllää kotikutoinen kulttuurimarxilaisuus. Sikäli on aivan totta, että jihadismin aiheuttamat ongelmat ovat oma vikamme.
Ihan pieni kommentti tähän:
"jihadismin aiheuttamat ongelmat ovat oma vikamme."
En usko että nämä ongelmat ovat meidän vikamme. Siis meidän jotka olemme täällä hommalla kyllä ongelmat ovat muiden aiheuttamia.
Kysymys kuuluukin miten tämä toinen puoli korjaa tekemänsä tuhot.
Jihadismin juurisyyt ovat islamissa, jonka juuret ovat Lähi-Idässä. Joten. Pientä tolkkua. Toimittelijat.
QuoteTIMMY TRÜMPLER
Isokyröläislähtöinen opettaja, joka työskentelee Saksassa
Jaa, että sieltä Saksasta asti on kaivettu joku Pohjanmaalla ilmestyvän lehden haastateltavaksi? Itsekin olen matkustellut ja tehnyt töitä vaikka missä ja voisin antaa ilmaiseksi täysin päinvastaisen sisältöisen haastattelun.
Timmy voi nyt ensin kokeilla
"sosiaalipolitiikkaa" Saksassa ja tulla sitten kertomaan tuloksista parin vuosikymmenen päästä. Katsotaan sitten.
Quote from: Ernst on 19.06.2017, 16:54:53
Voisihan tuon tiivistää vähän informatiivisempaan muotoonkin. Vaikkapa näin.
Muslimit eivät pärjää Britanniassakaan. Eivät opi koulussa eivätkä tule edes toistensa kanssa toimeen ja jäävät siksi huonoille hankkeille. Oma tumpelous tietysti vituttaa, kun muut pärjäävät ja heillä on kivaa. Umpitolloja on helppo höynäyttää alkeellisella propagandalla. Siksi isis kiinnostaa.
Hyvin tiivistetty, tähän kun lisätään se, että ovat kykenemättömiä löytämään virheitä itsestään ja syyttävät kaikesta fiksumpiaan, niin soppa on valmis.
Miksihän he eivät sitten pärjää oikein missään muuallakaan vaikka länsimaiden läsnäoloa ei edes ole? Miten heidän kotimaissaan? Miksi he eivät sielläkään pärjää? Tuntuu, että heitä vainotaan, he epäonnistuvat ja kokevat rasismia sekä syrjintää, eivätkä menesty koulussa, eikä työelämässä? Mihin tahansa jalallaan astuvat, edellä mainitut ongelmat vaan seuraavat heitä varjon lailla. Lisäksi he eivät oikein tule toimeen missään, eikä kenenkään kanssa. Ei edes toisten muslimien kanssa. Ehkä joku fiksu saattaisi tästä vetää jo jonkin perustavaa laatua olevan johtopäätöksen. :roll:
Simppelisti ei ole työpaikkoja ja vähienkin työpaikkojen palkat laskevat koska halpatyövoima. Tällä massiivisella halpatyövoimalla luodaan ghettoja. Mitä enemmän työttömiksi/työllään käytännössä elämää rakentamaan pystymättömiä on ja tulee, sitä enemmän ne jotka eivät pysty elämää rakentamaan ovat alttiita käyttämään radikaalimpia keinoja. Eli, massamaahanmuutto tuhoaa työelämän palkkatason ja aiheuttaa massatyöttömyyden jolla syntyy näitä radikaalialttiita + erilaiset näkemykset yhteiskunnasta jotka eivät ole sovitettavissa pakkosyötettyyn liberaaliroskaan.
Mikään määrä sosiaalipolitiikkaa ei auta kun yksinkertaisesti tuodaan monin verroin enemmän väkeä syrjäytymään kuin mitä työmarkkinat vetävät. Kun suomessa on puoli miljoonaa työtöntä, ei työllistymistä auta tuomalla toisen mokoman lisää tappelemaan niistä vähistä paikoista joista ei riitä kaikille. Palkkoja se toki polkee.
Quote from: Kivikova on 19.06.2017, 18:24:36
Miksihän he eivät sitten pärjää oikein missään muuallakaan vaikka länsimaiden läsnäoloa ei edes ole? Miten heidän kotimaissaan? Miksi he eivät sielläkään pärjää? Tuntuu, että heitä vainotaan, he epäonnistuvat ja kokevat rasismia sekä syrjintää, eivätkä menesty koulussa, eikä työelämässä? Mihin tahansa jalallaan astuvat, edellä mainitut ongelmat vaan seuraavat heitä varjon lailla. Lisäksi he eivät oikein tule toimeen missään, eikä kenenkään kanssa. Ei edes toisten muslimien kanssa. Ehkä joku fiksu saattaisi tästä vetää jo jonkin perustavaa laatua olevan johtopäätöksen. :roll:
Pärjääminen on jumalsta kiinni ja fatalismi islamissa näkyy/kuuluu sanonnassa: jos luoja suo. Aika vähän noin suuressa mittakaavassa on luoja suonut. Toki tämä on vain oma näkemykseni.
Terrorismin syyt piilevät länsimaissa. Raiskauksen syy piilee uhrin pukeutumisessa. Samalla logiikalla.
Poistamalla länsimaat, poistamme jihadismin, raiskaukset loppuvat, kun naisilla on burkha päällä. Loogista Watson.
Quote from: Impi Waara on 19.06.2017, 19:21:17
Pärjääminen on jumalsta kiinni ja fatalismi islamissa näkyy/kuuluu sanonnassa: jos luoja suo. Aika vähän noin suuressa mittakaavassa on luoja suonut. Toki tämä on vain oma näkemykseni.
Ja jos jokin menee pieleen, on varsinkin arabimaissa melko tavallista syyttää siitä joko länsimaita tai juutalaisia (tai molempia yhdessä). Tällä syyttelykulttuurilla on jo vuosisataiset perinteet, jotka juontuvat länsimaiden noususta ja samoihin aikoihin alkaneesta islamilaisen maailman rappiosta, joka on yhä edelleen käynnissä ja näkyy mm. kyvyttömyytenä tehdä varteenotettavaa luonnontieteellistä tutkimusta.
Nuo syytökset uppoavat nykyisessä itseään häpeävässä lännessä varsin hedelmälliseen maaperään, kuten hyvin tiedämme.
Olipa yllätys, että VHM on tähänkin syyllinen. :roll: Eikös nuo huono-osaisuusväitteet ole todistettu jo lukuisia kertoja paskapuheeksi?
Quote from: Eisernes Kreuz on 19.06.2017, 20:17:17
Quote from: Impi Waara on 19.06.2017, 19:21:17
Pärjääminen on jumalsta kiinni ja fatalismi islamissa näkyy/kuuluu sanonnassa: jos luoja suo. Aika vähän noin suuressa mittakaavassa on luoja suonut. Toki tämä on vain oma näkemykseni.
Ja jos jokin menee pieleen, on varsinkin arabimaissa melko tavallista syyttää siitä joko länsimaita tai juutalaisia (tai molempia yhdessä). Tällä syyttelykulttuurilla on jo vuosisataiset perinteet, jotka juontuvat länsimaiden noususta ja samoihin aikoihin alkaneesta islamilaisen maailman rappiosta, joka on yhä edelleen käynnissä ja näkyy mm. kyvyttömyytenä tehdä varteenotettavaa luonnontieteellistä tutkimusta.
Nuo syytökset uppoavat nykyisessä itseään häpeävässä lännessä varsin hedelmälliseen maaperään, kuten hyvin tiedämme.
Juu. Kyllä uhriutuminen lähtee ihan islamin synnystä alkaen. Ja, kun koko uskonto tähtää tämän elämän jälkeiseen aikaa, ei ole syytä panostaa kuin siihen tulevaan.
Ymmärrän jos ihminen varastaa nälkäänsä. Ymmärrän myös jos ihminen tappaa toisen oman henkensä pelastamiseksi itsepuolustuksena. En hyväksy yhtään, että annetaan edes 0.0001% ymmärrys viattomien tappamiseen sillä verukkeella, ettei saa piparia, ei pääse diskoilemaan tai saa duunia nokian insinöörinä.
QuotePitkien tekstien sijaan Isis levittää yksinkertaisia grafiikoita sekä lyhyitä videoita. Heikot aineelliset olosuhteet, huono koulutustaso ja alhaiset tulevaisuudenodotukset ovat otollista kasvualustaa väkivaltaa lietsovalle maailmaa yksinkertaistavalle propagandalle.
Samanlainen tausta on muuten usein myös oikeistoradikalismiin päätyneillä nuorilla.
Onneksi tuo ärsytystaktiikka ei ole toiminut äärioikeistonkaan kanssa. Tietty jos sen vie niin pitkälle kuin Charlie Hebdo, niin sitten voi tulla palautetta, mutta ainakin se menee oikeaan osoitteeseen.
Jos "syrjäytyminen" ajaa ihmiset väkivaltaisiin tekoihin, niin miksi esim suomalaiset köyhyysloukussa elävät pitkäaikaistyöttömät eivät joukkoraiskaa, ajele rekoilla väkijoukkoon tai hyökkää sarjatuliaseilla yleisötilaisuuksiin Jeesuksen nimeä huutaen? Vai olisko sittenkin niin, että eri ihmisryhmissä on eroja reagoida asioihin? Voisiko sekin olla mahdollista että kaikki uskonnolliseen ekstremismiin ihastuvat eivät ole edes "syrjäytyneitä"? Näihin kysymyksiin tiedämme jo vastauksen. Joko unelma-osastolla syttyy lamppu?
Jihadismin syyt piilevät islamissa, Timmy.
Pieni vinkki Timmylle: historian kertaus 600-luvulta auttanee muistamaan että jihadismi on ollut olemassa kauan ennen länsimaiden nykyistä kukoistuskautta.
Quote from: Blanc73 on 20.06.2017, 14:14:12
Voisiko sekin olla mahdollista että kaikki uskonnolliseen ekstremismiin ihastuvat eivät ole edes "syrjäytyneitä"?
Esim. eräs melko tunnettu Osama-niminen saudijihadisti (nyt jo edesmennyt) ei varsinaisesti ollut köyhä eikä syrjäytynyt...
Quote from: Hevonen on 19.06.2017, 01:14:58
Vanhat kunnon standardiargumentit. 8)
https://www.pohjalainen.fi/mielipide/kolumnit/kolumni-jihadismin-juurisyyt-piilev%C3%A4t-l%C3%A4nsimaissa-1.2315926
Quote
....
Heikot aineelliset olosuhteet, huono koulutustaso ja alhaiset tulevaisuudenodotukset ovat otollista kasvualustaa väkivaltaa lietsovalle maailmaa yksinkertaistavalle propagandalle.
Samanlainen tausta on muuten usein myös oikeistoradikalismiin päätyneillä nuorilla.
...
Totta kai arvonsa tunteva journalisti iskee loppuun aina han-argumentin. Jännää kuitenkin, että pitää nimen omaan poimia esin nuo pahat oikeistoradikaalit, kun tuoreen Europolin tutkimuksen mukaan oikeistoterrorismi oli 2016 melkoisen marginaalista verrattuna muuhun terrorismiin
file:///C:/Users/Matti/Downloads/tesat2017%20(1).pdf
Tilastoja oli niin kaikista tapauksista (onnistuneet, epäonnistuneet, estetyt), pidätysmääristä (henkilöluku) ja tuomioiden määristä (henkilöluku). Vain tuomioiden määrissä oikeistolaisterroristit päihittivät vasemmistoterroristit, kun taas vasemmistoterroristit (ja separatistit) päihittivät jopa jihadistit tapausten määrissä.
Separatistit Jihadistit Vasemmisto Oikeisto
Tapaukset 99 13 27 1
Henkilöjä 84 718 31 12
pidätetty
Henkilöitä 125 358 3 9
tuomittu
Pidätys- ja tuomiotilastoissa jihadistit ovat selkeässä kärjessä.