Poll
Question:
Onnittelut Suomen vihatuimmalle medialle
Option 1: Yleisradio
votes: 295
Option 2: Helsingin Sanomat
votes: 176
Option 3: Ilta-Sanomat
votes: 9
Option 4: Iltalehti
votes: 2
Option 5: Hommaforum
votes: 22
Tunnetko mediaa kohtaan vihaa, vai vain lievää vastenmielisyyttä, ja joskus ehkä vähän ärtymystä, näiden tavasta käsitellä aiheita, muttei ne vielä kuitenkaan ole sentään niin inhottavia, kuin suuresti inhottu brittimedia.
Ylenanto, koska siitä ei pääse eroon ja siitä on pakko maksaa.
YLEnanto. >:(
Yleisradion budjetti on luokkaa 500 miljoonaa euroa vuodessa, jos budjetti leikattaisiin 100 miljoonaan euroon vuodessa. Kyllä 100 miljoonaa euroa saa piisata politrukille marxismin toitottamiseen.
Vähiten arvostan hesaria. Sitä tilasin vuosikausia vaan miksipä muuttui.
Viha on enempi noitten vihaajien juttuja, ne on niitä vihervassareita, hallituksessa olijoita ym. jotka siinä määrin vihaa jotta koko kansan päättäneet tuhota ja vastavoimien puuttuessa siinä onnistuvatkin.
Sanoma Oyj
YLE:llä on valtavin budjetti, mutta se on samalla epäluotettavin.
Kaikki valtamediat ovat itselle samaa paskaa. Vastasin kuitenkin Ylenanto, koska sen toiminta ylittää vastenmielisyydessään kaiken muun. Pakkomokutusta verorahoilla. Ei saatana >:( >:(
Kun miettii ketkä median taustalla häärii pitää asiaa hahmottaa sillä tavalla, että poistaa toimija kerrallaan medialta tukijat niin alkaa hahmottua ketkä mediassa linjaa kokonaisuuksia ja suuntia ja kansalaisia ahdistuneiksi uhkailevaa narratiivia.
Medialle on tyypillistä vaieta arassa vaiheessa oleva tulevan ajan suuntausten valmistelu, kansaa kuljetetaan side silmillä, piilottamalla koko käsite tulevaisuus ja korostamalla viimeisiä aikoja, kun ratkaisuja ei pysty enään salaamaan, alkaa psykologinen operaatio kansalaisten lannistaminen, media alistaa äänioikeutettuja kansalaisia pelottelemalla, tarkoitus on lietsoa ahdistusta ja alistumista ja lannistumista ylläpitämällä kovalla intensiteetillä uhkailua, ja kansan pitäisi vieläpä maksaa medialle alistavien psykologisten operaation kohteena olemisesta.
Kun media kovalla intensiteetillä yrittää alistaa äänioikeutetut kansalaiset niin media menetti äänioikeutettujen kansalaisten tuen, kun medialla ei enään ole äänioikeutettujen kansalaisten tukea, media menetti asemansa perusteet, media menetti moraalisen oikeutuksensa.
Edit: kappalejaon pähkäilyä
Yle on kroonisesti sairas, Hesari on myrkkyä ihmiskunnalle...
Pitäisi valita YLE koska sitä on pakko veroista rahoittaa vaikka mokuttavat turbovaihteella. Äänestin kuitenkin HS:ää koska kyseinen lehdykkä on kuitenkin aikanaan ollut ihan todellinen laatulehti. Sen romahtaminen Huffington Postin tasoiseksi vihervasemmistolaiseksi mielipideblogiksi aiheuttaa vihan tykytyksiä.
Informaatioministeriömme, tuo nykypäivän Tiedonantaja.
Sinäkin maksat siitä joka vuosi, vaihtoehtoja ei ole.
Hesari on kauhea, mutta se on kauhea tilaajiensa rahoilla. Tilaajista kiinni. Tilaajat ovat vastuussa. YLE on ylitse muiden, heittämällä. Volyymi ja vaikuttavuus, sekä pakkorahoitus meidän kaikkien kukkaroista.
Erkkojen Helsingin Sanomat suvun edustajien poliittisten, Suomelle itsetuhoisten, ambitioiden vuoksi.
Ilta-sanomilla on Ulla ja Ylellä Sanna. :-*
Uuu... Kyllä hesari on pahempi kuin yle. Ja miten IS on saanut enemmän ääniä kuin IL. ;D
Ylen mokutus ja valehtelu tunkee joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. Lähetetystä materiaalista vain Sir Davidin luontodokkarit on 100% luotettavaa.
Missä MV? Nythän siellä hyökätään rajusti Hommaforumia vastaan. Onko Hommaforum kansallisvaltiovastainen kirjoitusalusta?
Lisäys. Kaupunkisuunnittelija on MV:n toimittaja luulen ma. :roll:
Reporadio vie voiton.
Hyysärissä pahimmat mokutukset ja salailut. Yle kakkosena.
YLE on varmasti vihatuin, koska se on läpeensä mätä ja sillä on ylivertainen näkyvyys ja kuuluvuus asemansa takia. Täten se pystyy vaikuttamaan kansalaisten asenteisiin eniten. Vaarallisin valhemedioista on kuitenkin Ilta-Sanomat päivittäisen ryssävihalietsonnansa takia. Se on se juttu, joka nopeimmin voi viedä Suomen perikatoon.
Quote from: nollatoleranssi on 05.01.2017, 19:47:25
YLE:llä on valtavin budjetti, mutta se on samalla epäluotettavin.
YLE olisi OK ilman uutis- ja ajankohtaistoimituksia (varsinkin A- ynnä muut studiot). Viihdetoimituskin on valjastettu punavihreän propagandan julistukseen (pahimpina esimerkkeinä Pressiklubi ja Uutisvuoto), joten sekin voisi mennä. Neutraaleja uutisia voisi olla 15 minuutin pätkä kolmisen kertaa päivässä, jolloin luettaisiin tärkeimmät tapahtumat kotona ja maailmalla ilman mitään toimittajien omia kannanottoja ja mielipiteitä. Uutiset voisi ostaa esim. STT:ltä.
Valtava budjetti kohtuullistuisi kummasti.
YLE on ainut media Suomessa jota enää vaivaudun seuraamaan. Ensinnäkin, muilta televisiokanavilta tuleva tavara on 99-prosenttisesti täyttä roskaa, ja mainoksia saa katsella kymmenen minuutin välein. YLE:n kanavat (ja Areena) ovat ainoita, jotka lähettävät laatuelokuvia, hyviä draamasarjoja ja järkeviä dokumentteja. Muilta kanavilta tulee lähinnä amerikkalaisia komedioita, kaikenmaailman Putouksia ja X-Factoreita ja jotain White Trash Pawn Star Trucker Repo Man Single Moms -tosi-tv:ta.
Toisekseen YLE:n uutis- ja ajankohtaistarjonta on monipuolista ja kiinnostavaa. Tietenkin YLE:n uutisissa saattaa ajoittain olla tiettyä asenteellisuutta, mutta paljon vähemmän kuin vaikkapa Hesarilla ja asenteellisuus ilmenee pikemminkin juuri siten, että jätetään jotain kertomatta kuin että suoraan vääristellään uutista. Joo, onhan siellä YLE Kioski joka on ilmeisesti joku Tampereen YLE:n alajaosto jossa on Rakel Liekki ja jotain sellaista mutta en koskaan avaa ainuttakaan YLE Kioskin juttua. Muualle Rakel Liekit eivät tunnu kirjoittelevan.
Siinä missä Hesari kirjoittaa jostain internet-meemeistä ja helsinkiläisistä kissakahviloista ja käy Bruce Oreckin kanssa saunomassa Sompasaunalla niin YLE:n ajankohtaisjutut kertovat paljon monipuolisemmin "tavallisista suomalaisista" ympäri Suomea eivätkä vain Kallion ja Punavuoren hipstereistä. Hesarin katteeton elitismi pursuaa korvista hetkessä, jos erehtyy lukemaan sen kulttuuri- ja ajankohtaissivuja tai NYT-liitettä. YLE:llä on myös hyviä historia- ja tiedejuttuja, joissa asiallisen oloiset tutkijat ilman kiihkoa tai kohua kertovat omasta alastaan. Hesarissa on joku Saara Särmä ja All Male Panel.
Kaiken kukkuraksi YLE vaikuttaa olevan ainoa, joka vielä vaivautuu tekemään ns. tutkivaa journalismia tässä maassa. Moni viimeaikainen poliittinen skandaali Sipilän ketkuiluista Mossack Fonseca -vuotoon, Anne Bernerin puuhasteluista Guggenheim-kähmintään on nimenomaan ollut YLE:n hampaissa tai jopa lähtöisin YLE:ltä. Hesari sen sijaan tyytyi haukkumaan Guggenheim-huijauksen paljastaneita natseiksi. YLE:llä on myös sitä oikeaa moniäänisyyttä, vaikka ilmeisesti hommalaiset eivät sitä huomaakaan. Vasta pari päivää sitten Sanna Ukkola kirjoitti kolumnin, jota Hesari ei olisi kuuna päivänä julkaissut (http://yle.fi/uutiset/3-9392992).
En ole radioihmisiä mutta YLE kuitenkin edelleen lähettää sellaistakin huippuohjelmaa kuin Avaruusromua josta kaupallisella puolella voi vain haaveilla.
Iltapäivälehtien jutuista suurin osa on nykyään "Huh huh, Taylor Swift lähes alasti" -tasoa eikä sivuilta löydä enää mitään oikeaa journalismia.
Helppo, YLE tietenkin, kaikkia muita voi poikotoida, YLE veroa on pakko maksaa, ja sekös vituttaa!!!
Pakkodigitalisaation myötä v2008 moni periaatteellisesti lopetti television katselun kokonaan ja on pysynyt päätöksessään. TV:hän muutenkin on niin 1900-lukua. Jokin Springsteenin vanha biisi meni kutakuinkin että 57 channels and nothing on.
Kuvaa hyvin nykyistä TV-tarjontaa.
Yle ja samasta syystä, eli pakko maksaa, vaikka vastine paskaa :'(
Lähetin joulukuussa sähköpostia ylelle ja tiedustelin, miten voisin saada verotukseni kautta maksamani yleveron takaisin itselleni, koska Yleisen ja länsimaisen oikeustajun mukaan asiakkaan ei tarvitse maksaa sellaisesta palvelusta, joka ei vastaa asiakkaalle luvattua!
Viestissä kysyin myös, miten minun pitää toimia, jotta voin aloitta prosessin maksuni takaisin saamiseksi?
Viesti meni Jääskeläiselle, mutta vastausta ei ole kuulunut, eikä varmaan kuulu, vaikka ymmärtääkseni yle on velvollinen vastaamaan kyselyyni, oli se sitten heidän mielestään kuinka lapsellinen tahansa.
JJohanneksen kanssa samoilla linjoilla. Tosin sillä erotuksella, että itse olen suuri radion ystävä. Televisiota en tällä hetkellä edes omista. En halua kuulostaa elitistiseltä besserwisseriltä, koska en oikeasti ole sellainen. En vaan saatana pysty katsomaan mitään ihmissuhdehömppää, paskoja komedioita, tosi-tv:ta tai laulukisoja. En pysty kuuntelemaan Radio SuomiPOPin juontajien hölmöjä alapääjuttuja. En seuraa tällä hetkellä oikeastaan mitään printtimediaa. Kuuntelen radiota ja notkun netin uutissivustoilla.
Olen epäilemättä lähes kaikesta eri mieltä keskimääräisen YLE-toimittelijan kanssa, mutta se ei estä minua nauttimasta mielenkiintoisista keskusteluista. Politiikkaradio, Ykkösaamu, Mikä maksaa, Leikola & Lähde, Maailmanpolitiikan arkipäivää, Kalle Haatanen...näitä kaikkia tulee kuunneltua jatkuvasti. Aina kun keskustellaan yhteiskunnasta, taloudesta, politiikasta jne, niin kyllä meikäläistä pääsääntöisesti kiinnostaa.
Hesarin liuku laadusta paskaan on ollut niin järisyttävä että mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa ääneni sille.
Hesari on helppo valinta sillä siinä lehdykässä ei ole mitään positiivista. Tämän päivän Pravda on 100% paskaa.
Hesari.
Kukaan ei oleta Reporadion olevan objektiivinen, ja sen olemassaolosta voi syyttää ainoastaan poliitikkoja, ei niitä jotka Sauronin tornin alaisuudessa palvelevat.
Media paimentaa pelokkaita lampaita kuin vihaiset rakit, media iskostaa fobioita, media on agressori, media harjoittaa provokaatiota alistamalla. Äänestyksen kohteina olevien listalta puuttuu MV-lehti, MTV3, STT, paikalliset sanomalehdet, useat valtakunnalliset sanomalehdet, lehtijulkaisuja, useita valtakunnallisia televisiokanavia, nettiuutismedioita, radiokanavia.
edit: muutettu sana lietsoo sanaksi iskostaa
Paha valinta ,toki Yle vei voiton - aivopesua ja vihapuhetta omalla kustannuksella! Roskalehdistöön suhtautuminen on omakohtaisesti helppoa kun ei ole ostopakkoa. Lehdistön mätä on myös pahentanut tilannetta ,koska esim. Helsingissä todella monet lukevat hyysäriä yms paskaa ja toitottavat saamansa elämänohjeet tehokkaasti ympäristöönsä.
Elämä on erilaista hyysärin lehdillä verrattuna yöbussissa oleilua matkalla Lähi-itäkeskukseen!
Eilen kun oli Trumpin virkaanastujaiset niin ensimmäisen kerran moneen kuukauteen kotona katsoin telkkaria.
Äsken kun olin huoltsikalla kahvilla niin siellä oli telkkari auki ja sieltä tuli jokin Putous joka käsittääkseni on todella suosittu ohjelma. Makuasioista ei kuulemma voi kiistellä mutta herrajestas millaista paskaa se oli.
Se ei ollut ainoastaan vaan huonoa johon ei kahvin ryystämisen ja kännykän näpräilyn lomassa kiinnittäisi mitään huomiota vaan se oli ihme kirkumista ja mölinää ja suoraan sanoen hermoja viiltävää ujellusta.
Jos tuo on nykyisin perus TV-tarjontaa niin eipä tule ikävä.
Vasemmistolainen media yrittää lietsoa ahdistunutta tuskaista arktista hysteriaa siksi, että vasemmisto on menettänyt valtansa, agenda on vain lietsoa hysteriaa, alistetun kansan on oltava hysteerisessä tilassa, kaikkien pitää olla hysteerisiä ilman, että useimmat edes tietävät todellista syytä sille miksi pitää olla hysteerisessä tilassa, vasemmiston edustajien itsensä hysterian näkee varsin hyvin heidän julkisilla paikoilla tapahtuvissa hysteerisesti kirkuvissa reaktioissaan.
Quote from: -PPT- on 21.01.2017, 22:22:03
Eilen kun oli Trumpin virkaanastujaiset niin ensimmäisen kerran moneen kuukauteen kotona katsoin telkkaria.
Äsken kun olin huoltsikalla kahvilla niin siellä oli telkkari auki ja sieltä tuli jokin Putous joka käsittääkseni on todella suosittu ohjelma. Makuasioista ei kuulemma voi kiistellä mutta herrajestas millaista paskaa se oli.
Se ei ollut ainoastaan vaan huonoa johon ei kahvin ryystämisen ja kännykän näpräilyn lomassa kiinnittäisi mitään huomiota vaan se oli ihme kirkumista ja mölinää ja suoraan sanoen hermoja viiltävää ujellusta.
Jos tuo on nykyisin perus TV-tarjontaa niin eipä tule ikävä.
Putous lienee tarkoitettu alle 10 vuotiaille. Itse totesin saman joskus 2-3 vuotta sitten. Ikinä en ole katsonut kokonaista jaksoa. Putous lienee lapsiperheissä suosittu.
Missä MV lehti listalta.
Todellisuudessa MV lehti veisi voiton jos enemmistön mielipidettä kysyttäisiin.
YLE+ isommat kaupalliset samaa paskaa.
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 26.01.2017, 12:10:28
Missä MV lehti listalta.
Todellisuudessa MV lehti veisi voiton jos enemmistön mielipidettä kysyttäisiin.
YLE+ isommat kaupalliset samaa paskaa.
MV:ssä on kieltämättä omat heikkoutensa, mutta lehteä tehdään ymmärtääkseni pitkälti vapaaehtoispohjalta ja toimittajat enemmän tai vähemmän amatöörejä. Lukijan ei myöskään tarvitse maksaa siitä mitään, niin Yleen verrattuna MV on suorastaan rehellinen ja taidokas media tuote.
Kysymys kuuluu! Kumpi valehtelee enemmän MV tai Yle????
Yle on alhaisin, vaarallisin ja saastaisin valhemedia kaikilla mittareilla luettuna, koska niin suuri osa kansta uskoo sen määrätietoiseen valehteluun ja Yle myös määrätietoisesti pimittää kansalta asioita, joista pitäisi tiedottaa.
Minulla olisi kyllä maksamalleni Yle verolle tärkeämpääkin käyttöä, kuin tukea sillä tuollaista halveksuttavaa valehtelua. >:(
Tuosta listasta puuttuu MV lehti siksi koska manipuloin heti kättelyssä äänestyksen rajoittamalla ehdolle asettuneet.
Otin henkilökohtaisesti tuon vihaamisen, ja vaikka en varsinaisesti vihaakaan niin kärkipaikan otti YLE, sillä kaikista muista voi kieltäytyä.
Varsinaisesti vihatuin media Suomessa on MV, sillä vajakit eivät jää inhoamisen asteelle jos vihatakin voi.
Puheet vihapuheista ovat pelkästään vajakkien projisointia.
Räkänokat eivät kerro informaatiota vaan he pyrkivät ainoastaan saamaan aikaan reaktioita, heillä on hieman väärin käsitetty median perusajatus harjoittaa tiedottamista, että se on asiallista tietoa. Jos median ainoa ajatus on tuottaa reaktioita niin siinä on sitten kyseessä mielialaterroristinen häirintä. Se ei ole informaation tuottamista vaan se on vain kiusallista rääkynää. Medioiden ilmaisun tyhmyys pysyy yllä niin, että opetuslaitoksista valmistuu politrukeiksi fanaattisia finninaamoja.
Vihapuhetta harjoittaa eniten valtamedia ja virallinen tiedoitus, he pyrkivät tuomaan sanottavansa mahdollisimman pysäyttävällä ammattimaisella raskaalla psykologisella arsenaalilla, niiden tapa sanoa asiat on alistavalla ja määräilevällä ja uhkailevalla tavalla omaa valta-aseman korostava. Tuo alistavan ilmaisun kulttuuri tulee luokkayhteiskunnista, joka on siirtynyt medioiden käyttöön provokaation välineeksi.
edit: lauseiden järjestyksen pähkäilyä ja yhden tahallisen kirjoitusvirheen taktinen sijoittaminen
Poika huusi, susi tulee, entäs jos, se joka tulee, olikin susi.
Toimitus seuraa sisäpiirin kautta kunnallishallinnon tapahtumia, mutta ne ei informoi kuntalaisia, sanomalehti tiedottaa kovin vaikeasti kunnallispoliittisesta valmistelusta.
Mediaformaatti on sellainen, että toimittaja tekee jutun rahvaan edustajan asiasta, teksti on neutraali, mutta juttuun laitettu kuva rahvaan edustajasta on häpäisy.
Media tekee kaiken tarkalla kaavalla, medialla on formaatti, jonka näkee, kun lukee lehden tai katselee televisiokanavaa tai selaa internetsivua.
Median kerronnassa on sellainen sivumaku, se on niin kuin äänioikeutetuille kansalaisille suunnattua tottelevaisuuskoulutusta, jotta tehdään selväksi, että tulevaisuuden päätöksentekoon liittyvä tiedotus ei kuulu äänioikeutettujen kansalaisten tietoon.
Media toistaa jatkuvasti käsitettä "viimeiset kaksi päivää" se sisältää viestin, että alistu ja tulevaisuuden tieto ei kuulu äänioikeutettujen kansalaisten tietoon.
Quote from: -PPT- on 21.01.2017, 22:22:03
Eilen kun oli Trumpin virkaanastujaiset niin ensimmäisen kerran moneen kuukauteen kotona katsoin telkkaria.
Äsken kun olin huoltsikalla kahvilla niin siellä oli telkkari auki ja sieltä tuli jokin Putous joka käsittääkseni on todella suosittu ohjelma. Makuasioista ei kuulemma voi kiistellä mutta herrajestas millaista paskaa se oli.
Se ei ollut ainoastaan vaan huonoa johon ei kahvin ryystämisen ja kännykän näpräilyn lomassa kiinnittäisi mitään huomiota vaan se oli ihme kirkumista ja mölinää ja suoraan sanoen hermoja viiltävää ujellusta.
Jos tuo on nykyisin perus TV-tarjontaa niin eipä tule ikävä.
Samaan aikaan kun saatavissamme on teknisesti huippuluokan tv-vastaanottimia, on ohjelmatarjonta vajonnut alle kaiken arvostelun. Mainosrahoitteiset kanavat esittävät pelkästään ns. tosi-tv -roskaa, kun taas YLEn uutiset ja ajankohtaislähetykset ovat pelkkää Trumpin, hallituksen ja maahanmuuttorealistien vastaista propagandaa. Muuten tekisi mieli vaihtaa vanha Philips uuteen ja ajanmukaiseen UHD-laitteeseen mutta kun pitäisi olla jotain katsomisen arvoista ohjelmaakin. Pelkkä uuden television näpräily ja ihailu ei oikein pitemmän päälle riitä.
Vihaan Yleä eniten. Joudun väkisin maksamaan minulle syötetyt asenteelliset valheet voimatta vaikuttaa asiaan. Ylen "toimitus" ei nykyään näe minkäänlaista vaivaa "uutistensa" tuottamiseen. Tänään aamulla vahingossa erehdyin katsomaan Ylen kanavilla pyörivää uutis-slideshowta. Naurettava kötöstys, missä jokainen "uutinen" oli peräti yhden tai kahden virkkeen pituinen. Liitteenä pari kuvaa siitä, mitä minä verorahoillani saan.
Peruskoulun ekaluokkalaisetkin pystyvät kirjoittamaan pidemmät ja paremmat "uutiset". (Ja rehellisemmät).
Media on täynnä fanaattisia politrukkeja. Politrukit käyttäytyvät käskevästi ja alistavasti. Media antaa ymmärtää, että media on lähellä vallanpitäjiä, jos media on lähellä vallanpitäjiä ja sitten media pimittää äänioikeutetuilta kansalaisilta tiedon ja sitten media alistaa äänioikeutetut kansalaiset niin miten tuollainen toiminta pitäisi tulkita, tukeeko media kansanvaltaa.
Media tietää, että mopotuksesta seuraa väkivaltainen purkaus, media lietsoo väkivaltaa, media kylvää riitaa, media vastakkainasettelee, media pilaa ilmapiirin, media yrittää poistaa tulevaisuudenuskoa, media pyrkii vähentämään kantaväestön syntyvyyttä, media on romahduskeinottelija, media kohdistaa sabotaasin kansalaisten mielialoihin, onko media meidän vai onko media vihamielisen vihollisen vallassa.
HS:a eniten vihaan. Oletteko muuten huomanneet, millaista porukkaa HS:n toimitukseen on kuroutunut Virkkusen aikana ja hänen jälkeensä? Siellä on Yrjö Rautio, joka on vanha KU:n politrukki, poika on lievempi versio kommarista. Aiemmin siellä oli vasemmistovirheä Elina Grundström, joka on tunnettu pahimpana kansalaisten sananvapauden rajoittajana maassamme, siksi sai duunin Julkisen sanan neuvostosta. Saarikoskien pariskunta, joka ei kykene republikaanivihaansa peittelemään, vastaa USA:n uutisista! Eiks jeh! Rosa Meriläinen, fanaattinen miesvihaajafeministi kirjoittaa jatkuvasti jotain paskaa miehistä.
Jotenkin minusta tuntuu, että Erkko vanhempi pyörii haudassaan, kun vanhasta porvarilehdestä on tullut tuollainen vihervasemmiston ja kommareiden ääliöilmaisu.
Juu, terveisiä vaan Virkkuselle. HS:n historian huonoimmalle päätoimittajalle. Hän sai paljolti aikaan tuon HS:n rappion.
Median piirteitä on, että media tiedottaa kaiken jälkeenpäin paitsi silloin, kun se sopii kilpailevan poliittisen tahon mustamaalaukseen, media kyllä saa tietoonsa tulevia tapahtumia, mediaa briiffataan tärkeistä kokouksista ja media seuraa sisäpiirin kautta valmistelua, mutta media ei tiedota niitä kansalaisille. Mediassa toimivat politrukit on diilissä sisäpiirin kanssa sillä tavalla, että politrukit suodattaa mitä julkaistaan ja miten kansalaisten huomiota käännetään muualle, tarvitsemme neutraalin kansalaisten median, joka tekee tutkivaa journalismia ja keskittyy tiedottamaan etenkin tulevia tapahtumia kansalaisille, valtamedia saisi edelleen tiedottaa jälkeenpäin tokikin.
Quote from: DuPont on 18.02.2017, 03:49:07
HS:a eniten vihaan. Oletteko muuten huomanneet, millaista porukkaa HS:n toimitukseen on kuroutunut Virkkusen aikana ja hänen jälkeensä? Siellä on Yrjö Rautio, joka on vanha KU:n politrukki, poika on lievempi versio kommarista. Aiemmin siellä oli vasemmistovirheä Elina Grundström, joka on tunnettu pahimpana kansalaisten sananvapauden rajoittajana maassamme, siksi sai duunin Julkisen sanan neuvostosta. Saarikoskien pariskunta, joka ei kykene republikaanivihaansa peittelemään, vastaa USA:n uutisista! Eiks jeh! Rosa Meriläinen, fanaattinen miesvihaajafeministi kirjoittaa jatkuvasti jotain paskaa miehistä.
Jotenkin minusta tuntuu, että Erkko vanhempi pyörii haudassaan, kun vanhasta porvarilehdestä on tullut tuollainen vihervasemmiston ja kommareiden ääliöilmaisu.
Juu, terveisiä vaan Virkkuselle. HS:n historian huonoimmalle päätoimittajalle. Hän sai paljolti aikaan tuon HS:n rappion.
Tilasin tuota lättyä taannoin, paikallislehden ohella, mutta se loppui siihen kansallismuseon somaliarvioon. Eli jo tuossa, oliko se 1996?
Helsingin Sanomat. Täyttä valheellista paskaa jo vuosikymmeniä! Toivottavasti menee konkurssiin mahdollisimman pian.
Eurooppalainen sivilisaatio, keksi antiikin filosofian, ja valistuksen. Valtamedia on kuin pimeintä taikauskoa, valtamedia levittää tietämättömyyttä, ilmiöiden syistä, joista media kertoo, kaikki, mistä media kertoo, on tyhjästä yllättäen täysin arvaamatta ilmestynyt pimeä mysteeri, media tekee jutut kohderyhmien henkisen jälkeenjääneisyyden perusteella. Median luoma maailmankuva on primitiivinen pimeä pelokas, jossa asiat vain tapahtuu, ei mitään selitystä, ja media, joka ei selitä, mitään asiaa, on tiedotusväline, jonka pitäisi, selittää, niitä asioita.
Medioilla on jatkuvasti pyrkimystä luoda ahdistusta ja stressiä ja psykologista painetta, se on niin kuin yleisön vedättämistä vaatimaan jotakin asiaa, jota isot pojat haluaa tehdä niin kuin se olisi epätoivoisen lukijakunnan vaatimus, oikeasti vaatimus on median suorittamaa lukijakunnan painostusta, kyllä media voi painostusta harjoittaa, mutta painostetuksi tulemisesta ei pidä joutua maksamaan rahaa.
Quote from: Viimeinen suomalainen on 18.02.2017, 23:10:29
Helsingin Sanomat. Täyttä valheellista paskaa jo vuosikymmeniä! Toivottavasti menee konkurssiin mahdollisimman pian.
Ajatella että siellä joskus oli Kari, Seppo Heikinheimo, Origo (vasuri mutta hauska ja terävä) ja Jukka Kajavakin...
Multinyrkyttäjä-Yle on valtakunnan suurin media, Öllölän mummonmökkiä myöten. Mikään kivi ei jää siltä kääntämättä, kunnes kansa saa haluamansa unelman.
Quote from: VeePee on 16.02.2017, 15:05:18
Vihaan Yleä eniten. Joudun väkisin maksamaan minulle syötetyt asenteelliset valheet voimatta vaikuttaa asiaan. Ylen "toimitus" ei nykyään näe minkäänlaista vaivaa "uutistensa" tuottamiseen. Tänään aamulla vahingossa erehdyin katsomaan Ylen kanavilla pyörivää uutis-slideshowta. Naurettava kötöstys, missä jokainen "uutinen" oli peräti yhden tai kahden virkkeen pituinen. Liitteenä pari kuvaa siitä, mitä minä verorahoillani saan.
Peruskoulun ekaluokkalaisetkin pystyvät kirjoittamaan pidemmät ja paremmat "uutiset". (Ja rehellisemmät).
Täyttä paskaahan ne suoltavat. Tai ei edes sitä vaan valepaskaa spämmäävät. Toivottavasti YLE tekee konkurssin mahdollisimman pian.
Vähän ehkä vaikea äänestys, mutta Hesaria kuitenkin äänestin. Nääs oli vähän lukkarinrakauttakin mukana kun olin sentään Ylen palveluksessa vuosikymmeniä sitten jonkun aikaa.
Terveellistä repiä lehti kylmän rauhallisesti. >:(
Voi ihmetellä mihin Suomen media pyrkii, että Suomi olisi konkurssiin romahtanut sosialistivaltio, jossa vallitsisi alistunut apatia.
Joskus miettii onko se Suomen media todellakin saatanallista juonta toteuttava kantasuomalaisten vihollinen, joka tuhoaa toivon ja tulevaisuudenuskon, ja juhlii joka kerta, kun nuori päättää olla tekemättä lisää suomalaisia.
Kyllä A-lehdet ovat yhtä mokuttava ja kulttuuribolshevistinen kuin Sanomakin. Apu-lehti ja Image ovat kuin Kusarin aikakauslehtiversioita.
Median psykologinen toiminta pohjustaa maaperää sillä tavalla, että itsemurhapeli puree, sille on luotu psykologinen maaperä. Media pelottelee sodanuhkalla ja sitten media esittää idean itsemurhapelistä, se on kuin media yrittäisi tehdä itsemurhapommittajia, että varmaan puree lujaa ajatus itsemurhapelista, kun psykologia on pohjustettu.
Media luo maaperää itsemurhapeleille sillä tavalla, että media poistaa erittäin agressiivisesti tulevaisuudenuskoa, media kitkee sanaa tulevaisuus, media on korvannut tulevaisuuden viime aikoina käsitteellä. Media ei sano uusimmat uutiset, media sanoo viimeiset uutiset, media ei sano edelliset kaksi päivää, media sanoo viimeiset kaksi päivää, ja tämän psykologisen sodankäynnin kruunaa, että tiedotusvälineet alkaa mainostamaan itsemurhapeliä, että mitä helvettiä tiedotusvälineet tekee, että aivan hullun tavalla nuo yllyttää.
Kyllä tuon ymmärtää siksi, että media tuottaa sotilaita. Mieli on ensimmäinen ase ja tiedotusvälineet kohdistaa mieliin agressiivisesti. Median tavoite on luoda ihmismieliä muokkaamalla samalla tavalla ajattelevia robotteja, että kun tiedotusväline huomaa, että kaikki ei ajattele samalla tavalla niin ne säätää aivopesun agressiiviseen moodiin.
Nykyaikana tarvitaan enemmän älykkyyttä ja arvostelukykyä kuin koskaan ennen, media ja viihdeteollisuus suoltaa koko ajan älyttömiä malleja ja uhkia ja vaaroja, jotka voivat sekoittaa pään ja saada ihmisen todellisuuden ja arvostelukyvyn melkolailla sekaisin, että ihmiset alkavat kulkea kyyryssä varjoissa, ja sitten tiedotusväline nauttii vallassa olemisesta, kun se saa aikaan itkuista määkymistä, pitäisi varmaan potkaista tyyppi helvettiin, samalla potkitaan helvettiin mielialaterroristisessa tavoitteessa valittuja puolitotuuksia mahdollisimman ahdistavassa muodossa esittävä sabotaasi.
Tiedotusvälineistä näkee painostavalla tavalla, että tiedotusvälineet on vallannut helvetin ylimielinen vihaeliitti, teksteistä huokuva vihamielisyys on vain niin kertakaikkiaan ahdistavaa. Media sanoo, että tieto lisää tuskaa, se tarkoittaa, että media laatii tekstin sellaiseksi, että teksti tuottaa lukijalleen maksimaalisen määrän tuskaa, kun sanotaan, että tieto lisää tuskaa niin se tarkoittaa, että teksti pusertaa ahdistusta, että tieto on mahdollisimman tuskaa ja ahdistusta herättävässä muodossa, että se on puolitotuus, jossa on vain ahdistavat elementit maksimaalisen puristavan ahdistuksen tuottamiseksi ilman valonpilkahdusta mistään, se ahdistus imee ilmat. Ja sitten toimituksen diktaattori mulkoilee ruoska kädessä ja roimii ruoskalla selkään niitä toimittajia, jotka ei osaa tuottaa ahdistavaa tekstiä. Tavoite on käyttää systemaattisesti ahdistaviksi tehtyjä lauserakenteita, joiden tavoite on yllyttää itkuista määkymistä, että ahdistuksella alistettu kansa on äänioikeutettu vain sillä tavalla, että se saa määkyä tuskaansa.
Mediat kertoo kaiken jälkeenpäin siksi, että tulevaisuuden tiedossa olevat tapahtumat ovat salaisuus, jota ei saa vuotaa kilpailijoille, ja siksi rahvas saa tietää kaiken jälkeenpäin, jos silloinkaan, jos se ei ole riittävän itkuinen uhka tai ikävä uutinen. Oudoksuttaa kolea sävy, kun tiedotusväline nakkaa uutiset rahvaalle, vissiin siksi, kun tiedotusväline on menossa konkurssiin, tiedotusväline hakee tukea (https://www.lvm.fi/-/tyoryhma-ehdottaa-tukea-kaupallisen-television-uutistoiminnalle-923763) valtiolta, tätä kautta avautuu mahdollisuus laittaa tuelle kriteereitä.
STT, joka ei varsinaisesti ole media, vaan uutistoimisto puuttuu listasta. Alkaa olla jo Yleä ja HS:ää pahempi mokuttaja. Aina kun uutisen perässä lukee STT, käytän Googlea löytääkseni totuuden. STT on paskaa.
Ei Suomessa ole vihattua mediaa.
Tällä paikkakunnalla harjoitettiin katuvalojen sammuttelua ja tehtiin säästöjä niin tähän ajankohtaan paikallisen sanomalehden politrukit pyrkivät vaientamaan keskustelua valikoimalla julkaistavaksi tavallista enemmän kuolemia, jonka tehtävä oli kuolettavalla pelottelulla lannistaa keskustelua ja kapinointia. Tuo millaisia uutisia politrukit valikoivat ja miten ne kerrotaan ei ole sattumaa, se kerronta palvelee hallinnollisen alistamisen tavoitteita.
Kun toimittajat ovat puolueelle työskenteleviä politrukkeja niin politrukit eivät tee poliittiseen valmisteluun ja poliittisiin päätöksiin liittyvää journalismia. Demokratian kannalta toimittajien ja puolueiden likeisyys on haitallista siksi, että toimittajat eivät harjoita tutkivaa journalismia. Suomesta puuttuu tutkiva journalismi, joka selvittää veronmaksajien rahojen käyttämistä. Vaikutelma medioista on, että medioissa toimii niin sanottuina toimittajina puolueiden fanaattisimmat ja agressiivisimmat politrukit. Helsingin Sanomat, Yleisradio, Iltalehti, Ilta-Sanomat, radioasemat ja paikalliset sanomalehdet on kansoitettu puolueensa hulluimmilla politrukeilla.
Mediat eivät tue äänioikeutettujen kansalaisten tiedonsaantia, mediat eivät jaa oleellista tietoa, niin kuin, että miten asiat ovat oikeasti. Suomessa on pimitys - ja harhautusvälineitä, meillä ei ole tiedotusvälineitä.
Ja sitten miten ne tiedotusvälineet toimivat, tiedotusvälineet tavoittelevat agressiivisella tavalla ihmisten mielien dominanssia. Tiedotusvälineiden metodi on tappakaa kansalaiskeskustelu, aina kun tiedotusvälineet havaitsevat kansalaiskeskustelua mediat hyökkäävät paikalle kirkumalla tappakaa kansalaiskeskustelu, tiedotusvälineiden tavoite on kansalaisten säikyttely, kansa ymmärtää olla hiljaa, kyse on vallasta.
Ihmisillä on oikeus kontrolloida milloin he näkevät medioita. Ihmisillä on oikeus mielenrauhaan. Mediat on poistettava kaupoista ja kaduilta, mediat käyttävät häiriköiviä lööppejä. Ikävän ilmapiirin levittäjä on rasittava luuseri. Ihmiset suojelevat mieltään tarvittavin keinoin. Mediat eivät kontrolloi ihmisiä vaan ihmiset kontrolloivat medioita. Häiritsevästi ikävillä jutuilla huomiota hakevaan tiedotusvälineeseen pitää voida reagoida niin kuin häirikköön. Sananvapaus ei tarkoita kaikkea. Sananvapaus ei tarkoita, että mielet ovat vapaata riistaa.
Ei viha ole mitenkään olennaista mediakritiikissä. Sitä paitsi kysymys tarkoittaa, että vastaajan pitäisi arvioida, mitä mediaa vihataan Suomessa eniten. Kyse ei siis ole vastaajan omista näkemyksistä.
Tässä ei nyt auta mikään muu kuin, että valheita tunnetusti ja jatkuvasti suoltavan median uutisointi on otettava lähtökohtaisesti valheina. Media pyrkii systemaattisesti ohjailemaan kansalaiskeskustelua keskustelemaan valheiden pohjalta sillä tavalla, että keskustelulle ei anneta totuudenmukaisia aineksia. Kaikki uutisointi on kokonaisuuden pikkuruisia osia, josta puuttuu aina se oleellinen puoli. Ja toisen puolen kertomatta jättämisellä valehteleva media pyrkii vielä luomaan varoittavalla uhkailusanastolla pelottelemalla auktoriteetin valheellista uskottavuutta.
Harva taitaa mediaa vihata. Itse en ainakaan. Viha on ylipäätään tunne jota on syytä välttää viimeiseen asti ...
Vaihtaisin otsikon mielummin "Suomen vastenmielisin media äänestys" tai "Suomen epäluotettavin media äänestys"
Annoin ääneni IS:lle. En ole Hesarin tai yleisradionkaan suurin fani, mutta Timo Haapala ja IS, se pistää v...tuttamaan. Ja HS ja YLE on jossain määrin parantanut uutisointiaan ja tarjontaansa.
YLE ja HS lietsovat asioiden vääristävällä esittämistavalla kohuja. HS jakaa ohjeita miten lukijoiden on reagoitava jäsenäänestyksen tulokseen. YLE osallistuu agressiivisesti supervallan korkeimman johtajan lokaamiseen, joka ei liene olevan kovin viisasta maiden suhteiden kannalta. Yleisradiolta ja Helsingin Sanomilta voisi perätä neutraalimpaa otetta siksi, että heidän pitäisi olla vastuunsa tuntevia tiedotusvälineitä.
Quote from: Rautavaari on 17.06.2017, 00:55:00
Annoin ääneni IS:lle. En ole Hesarin tai yleisradionkaan suurin fani, mutta Timo Haapala ja IS, se pistää v...tuttamaan. Ja HS ja YLE on jossain määrin parantanut uutisointiaan ja tarjontaansa.
Paskaahan ne ovat kaikki. Eihän ulostetta kukaan vihaa. Uloste on luonnollista. Yle vain on ulostetta minkä sinä, minä ja hentun liisa maksavat.
Quote from: Ari-Lee on 17.06.2017, 04:04:15
Paskaahan ne ovat kaikki. Eihän ulostetta kukaan vihaa. Uloste on luonnollista. Yle vain on ulostetta minkä sinä, minä ja hentun liisa maksavat.
Enemmän ruokaan menee ja paskaksihan sekin muuttuu.
Paskaa nyt vaan on. Minkäs teet?
Yleisradio. Valtavan kallis, lähes läpikotaisin pravdoittunut. Kansan saama vastine ottaen huomioon jättimäisen budjetin lähes olematon. Rahoitetaan verorahoilla, joten kaikki maksavat siitä, mutta vain pienen kansanosan näkemykset pääsevät esille. Maakuntien aluetoimitukset täynnä idiootteja, isojen kaupunkien taas aivokuolleita propagandadroideja.
Radiokanavat klassista lukuunottamatta täysin kuuntelukelvottomia, viihde- ja draamasarjat myötähäpeää aiheuttavaa kuraa. Suomi on ainoa pohjoismaa, josta ei säännöllisesti nouse englanninkieliseen maailmaan levitykseen paikallisten yleisradioiden tuottamia laatudraamoja -- Islanti mukaanlukien.
Yle ei selviydy edes kaikkein alkeellisimmista velvotteistaan, eli uutisten välittämisestä kansalle, vaan jaä jatkuvasti kiinni valehtelusta. Silloinkin kun uutisista ei löydy suoranaisia valheita, puolueettomuutta ei yritetä teeskennellä.
Quote from: Hankala Tapaus on 17.06.2017, 04:13:02
Quote from: Ari-Lee on 17.06.2017, 04:04:15
Paskaahan ne ovat kaikki. Eihän ulostetta kukaan vihaa. Uloste on luonnollista. Yle vain on ulostetta minkä sinä, minä ja hentun liisa maksavat.
Enemmän ruokaan menee ja paskaksihan sekin muuttuu.
Paskaa nyt vaan on. Minkäs teet?
Jos siitä olisi kysytty vastaisin että ylettää.
Nokitan kepulaisten kähmijöiden ja valehtelijoiden Suomenmaalla:
http://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/perussuomalaisiin-pesiytynyt-oikeistoradikalismi-eristettiin-viimeinkin-6.23.252536.2718bb742b
Yök mitä paskaa!
Quote from: jarno Alander on 17.06.2017, 04:23:50
Yleisradio. Valtavan kallis, lähes läpikotaisin pravdoittunut. Kansan saama vastine ottaen huomioon jättimäisen budjetin lähes olematon. Rahoitetaan verorahoilla, joten kaikki maksavat siitä, mutta vain pienen kansanosan näkemykset pääsevät esille. Maakuntien aluetoimitukset täynnä idiootteja, isojen kaupunkien taas aivokuolleita propagandadroideja.
Radiokanavat klassista lukuunottamatta täysin kuuntelukelvottomia, viihde- ja draamasarjat myötähäpeää aiheuttavaa kuraa. Suomi on ainoa pohjoismaa, josta ei säännöllisesti nouse englanninkieliseen maailmaan levitykseen paikallisten yleisradioiden tuottamia laatudraamoja -- Islanti mukaanlukien.
Yle ei selviydy edes kaikkein alkeellisimmista velvotteistaan, eli uutisten välittämisestä kansalle, vaan jaä jatkuvasti kiinni valehtelusta. Silloinkin kun uutisista ei löydy suoranaisia valheita, puolueettomuutta ei yritetä teeskennellä.
Ylen viihde- ja draamasarjat tulevat pääosin jenkeistä tai Britanniasta. Voitko hieman analysoida, mitkä niistä ovat myötähäpeää aiheuttavaa kuraa? Jokin saksalainen poliisisarja ja ruotsalaiset wallanderitkö niitä ovat?
Entä Ylen uutisten valehtelu, jääkö jatkuvasti kiinni valehtelusta? Kerro muutamia esimerkkejä esim. tältä kesäkuulta. Kenen puolella Ylen uutiset mielestäsi ovat?
Quote from: Takinravistaja on 17.06.2017, 13:49:42
Entä Ylen uutisten valehtelu, jääkö jatkuvasti kiinni valehtelusta? Kerro muutamia esimerkkejä esim. tältä kesäkuulta. Kenen puolella Ylen uutiset mielestäsi ovat?
Pitääkö sinun oikeasti tällainen kysymys esittää Hommalla?
Quote from: Takinravistaja on 17.06.2017, 13:49:42
Ylen viihde- ja draamasarjat tulevat pääosin jenkeistä tai Britanniasta. Voitko hieman analysoida, mitkä niistä ovat myötähäpeää aiheuttavaa kuraa? Jokin saksalainen poliisisarja ja ruotsalaiset wallanderitkö niitä ovat?
Entä Ylen uutisten valehtelu, jääkö jatkuvasti kiinni valehtelusta? Kerro muutamia esimerkkejä esim. tältä kesäkuulta. Kenen puolella Ylen uutiset mielestäsi ovat?
Hyvää päivää. Hän joka teeskentelee tyhmää ja kertoo itselleen olevansa sen vuoksi fiksu, ei ole fiksu vaan tyhmä. Ja tyhmien ihmisten kanssa ei kannata keskustella, koska tyhmien ihmisten ominaispiirteenä on, ettei heitä voi saada tajuamaan omaa tyhmyyttään. Kiitos ja hyvästi.
Korostan, että en vihaa poliittista eliittiä, enkä taloudellista eliittiä vaikka kuvaankin miten he medioita käyttävät. Toki poliittinen eliitti ja taloudellinen eliitti on hyvä voima, jos he toimivat tavalla, joka kestää päivänvaloa.
Taloudellinen eliitti ja poliittinen eliitti vihaavat perjantaita ja lauantaita ja sunnuntaita ja pidempiä lomakausia siksi, että lomalla oleva palkansaaja ei ole tuottava. Taloudellinen eliitti ja poliittinen eliitti käskee toimitukseen vartavasten terroristeiksi värvättyjä viherstalinisteja syyllistämään vapaa-aikaansa törkeästi viettäviä palkansaajia ja äänioikeutettuja kansalaisia.
Taloudellinen eliitti ja poliittinen eliitti värväävät toimituksiin ja tähän äänioikeutettujen kansalaisten mentaaliterrorin harjoittamiseen nimenomaan viherstalinisteja koska etenkin viherstalinistit terrorisoivat erittäin mielellään etenkin keskiluokkaa.
Taloudellisen eliitin ja poliittisen eliitin tavoite on tuhota veronmaksajat käyttämällä niin ankaraa vihapuhetta perjantaisin, että se aiheuttaa herkemmille sydämen toimintahäiriöitä. Palkansaajat rientävät perjantaina lomille ja tällöin viherstalinistiset toimittajat alkavat täyttämään mediaa katkeralla vihapuheella, tällöin mediat on yksinkertaisesti pakotettu joutumaan ignoreen.
Media ei tee tutkivaa journalismia juuri siksi, että median omistaa taloudellinen eliitti ja poliittinen eliitti. Taloudellinen eliitti ja poliittinen eliitti ei laita valkokaulusrikollisuutta julkisuuteen, he omistavat mediat taatakseen sensuurin olemassaolon. Omistajuus ja toimittajien palkan maksaja on se oleellinen juttu.
Mediasta puuttuu laadukas asiallinen ennakkotieto ja tarkkuus ja asioiden selittäminen siksi, että se on lehden tekijöiden valinta. Medioissa on lauseautomaatista otettuja valmiita lauseita suppeasta määrästä aihepiirejä, samanlaista tautologiaa päivästä toiseen.
Toimituksessa on moderaattorit, jotka laittavat banneja niille toimittajille, jotka eivät muista riittävällä tarkkuudella noudattaa sisällölle asetettuja määräyksiä. Taloudellisen eliitin ja poliittisen eliitin systeemi pitää jöötä palkansaajille ja äänioikeutetuille kansalaisille on manufactured uncertainty, keinotekoinen pelottelu ja epävarmuus, jota tulvii kaikkialta mediasta, se on harkittu sapluuna.
Tietoa avainsanoilla.
Keltainen media
Pelottavat otsikot, usein pienistä uutisista.
Valtavat värikuvat.
Väärennetyt haastattelut, harhaanjohtavat otsikot, pseudoscience ja väärää oppimista niin sanotuilta asiantuntijoilta.
Dramaattinen myötätunto alakynnessä oleville järjestelmää vastaan samalla, kun keltainen media on järjestelmän puolella pitämässä mekkalaa väärään suuntaan.
Sensationalismi
Tekijät ahdistus, kuolema, kärsimys, väkivalta, murhat, raiskaukset, seksuaalisuus, tuntemattoman pelko, muukalaisviha, nuorten pelottelu, sekä toivon ja myötätunnon tuhoaminen.
Mainonnasta johtuvat prosessit ja kaupallinen ja poliittinen propaganda.
Tiedon liiallinen yksinkertaistaminen, kriittisen analyysin puuttuminen, epätäydellinen esittäminen, puolitotuudet, vääristely, pimittämällä valehtelu.
Asiantuntijoiden vääristely, sanojen lyhentäminen, valikointi, yksinkertaistaminen.
Jos demokratiassa olisi vain yksi asia mikä pitäisi tehdä niin se on äänestäjän kuitti äänestämisestä, äänestäjän kuitti äänestämisestä olisi helpointa tehdä sillä tavalla, että äänestyslapun yhteyteen lisätään jäljentävä erikoispaperi, joka jäljentää numeron huolella talteen äänestäjälle itselleen. Äänestäjän kuitti on demokratiassa tärkeä tosite, jonka täytyisi olla arvokkaan näköinen ja ehkä sisältää numeron lisäksi joitakin tietoja äänestäjästäkin, jotka äänestäjä voisi lisätä vaikkapa vapaaehtoisesti. Puoluetoimisto voisi luvata ämpärin, että äänestäjä käy käyttämässä kuitin puoluetoimiston skannerissa.
Kun valtamediaa katsoo niin surullisena toteaa, että keskiaika tuli takaisin. Pyörremyrskyissä suurinta määrää kuolemaa ei aiheuta pyörremyrsky, vaan pyörremyrskyllä pelotteleva media, suurimman määrän pyörremyrskyyn liittyviä kuolemia aiheuttaa sydänkohtauksia aikaansaava erittäin agressiivinen uutismedia, joka levittää kauhua. Ihmisiä alkaa kuolla ennen kuin pyörremyrsky on ehtinyt paikallekaan, ambulanssit vain kiitää, että jotakin rajaa. Tarkoitus ei liene olevan tappaa mediaa seuraavia vanhuksia sydäninfarktiin. Katsoin yhdysvaltalaista suurta uutiskanavaa ja se uutisankkuri oli niin juonin näköinen pelotellessaan, että näki jo päältä, että sehän yrittää tappaa katsojat sydänkohtaukseen. Aivan selvä psykopaatti, joka käyttää murhaamisen välineenä mediaa ja metodina mentaalivaikutteista kuolettavaa sydänkohtausta. Luonnonkatastrofit ja ilmastonmuutos on suurien uutismedioiden konsti kylvää kuolemaa sydänvikaisten keskuudessa, josta uutismediat eivät joudu vastuuseen siksi, että se oli vain kirjaimellisesti kuolettavan tappavaksi tehty uutinen. Uutisankkuri voisi miettiä miltä kuulostaa sydänvikaisen kuolinkorina hänen uutislähetyksensä aikana.
Sosialidemokraatit ja vihreät menettivät poliittisen asemansa kilpailevien puolueiden varastettua näiden ideat ja tämän lisäksi vielä valtamedian valta-asema romahti siksi, että internet mahdollisti aivan kaikille vapaan tiedon levittämisen ja vapaan tiedon saamisen. Nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa siksi, että valtamedian alimman tason rivitoimittajista suurin osa on vihreitä ja sosialidemokraatteja.
Kun valtamedioiden valta-asema romahti internetin tultua niin valtamedioiden omistajilla ei ollut enään motivaatiota pitää vasemmistolaisia toimittajia kurissa, mentaliteetin terrorisoijat saavat vapaasti harjoittaa keskiluokkaan, veronmaksajiin ja nuorisoon ja vanhuksiin kohdistettua terroria. Valtamediat ja vihreät ja sosialidemokraatit käyttäytyvät kuin heidän kurjan alhon takia kaiken kansan pitäisi kulkea säkissä ja ripotella tuhkaa tukkaan. he eivät ole koko kansa vaan he ovat pieni marginaalinen vahingollinen sakki.
Uskon, että varsinkin journalistit itsekin lienevät tietävän parhaiten, että valtamedian laatu on surkea. Surkeuden havahtuu huomaamaan, kun asettaa vaatimuksia, vaatimuksia olisivat etenkin asioiden taustojen ja tavoitteiden ja syiden kertominen, oleellinen ennakkotieto, kunnollinen selittäminen, juttujen tarkkuus, jutun aiheen selventäminen kartoilla ja havainnekuvilla, etenkin tulevan ajan tarkka ja laadukas ennakkotieto tekisi esimerkiksi sanomalehdestä tilaamisen arvoisen.
Jotenkin tuntuu, että valtamediassa toimittajia on kielletty ajattelemasta omilla aivoilla, jos toimittajien sallittaisiin ajatella omilla aivoilla niin valtamedian kerronta olisi paljon moniulotteisempaa ja monipuolisempaa ja siinä näkyisi toimittajan kädenjälkeä nykyistä selvemmin. Jotenkin valtamedia tuntuu olevan erittäin kaavoihinsa kangistunut, sopulien kirjoittelussa ei juurikaan kaikki kukat kuki. Jos tuo media olisi niin kuin millaisen sivilisaation media haluaa niin olisihan lohduton totalitarismi, jossa kaikki saisivat julkaista vain mitä isoveli sallii.
Quote from: artti on 02.01.2017, 22:29:48
Tunnetko mediaa kohtaan vihaa, vai vain lievää vastenmielisyyttä, ja joskus ehkä vähän ärtymystä, näiden tavasta käsitellä aiheita, muttei ne vielä kuitenkaan ole sentään niin inhottavia, kuin suuresti inhottu brittimedia.
En tunne mediaa kohtaan mitään negatiivisia fiboja. Paitsi yhden agendan propagandamedioita, kuten MV-lehteä ja muita vastaavan sarjan hölynpölytuutteja, kohtaan.
Suomen media on yllättävänkin suopeaa, mitä ilmiöiden kokonaisvaltaiseen tarkasteluun tulee. Yle-vihassaan vellovilla hommalaisilla ei liene oikein kunnollista käsitystä kaikista Yle:n tehtävistä ja tarjonnasta. Näyttää myös siltä, että koska siellä ei käsitellä hommalaisen mielestä riittävästi mamujuttuja, ja varsinkaan Ainoasta Oikeasta Näkökulmasta, Yle:n täytyy olla muutenkin paskaa. Sellaista oikein kunnon yksisilmäisyyttä ja oman maailmankuvan nostamista muita paremmaksi.
Quote from: Gleb on 09.10.2017, 08:28:59
Yle-vihassaan vellovilla hommalaisilla ei liene oikein kunnollista käsitystä kaikista Yle:n tehtävistä ja tarjonnasta. Näyttää myös siltä, että koska siellä ei käsitellä hommalaisen mielestä riittävästi mamujuttuja, ja varsinkaan Ainoasta Oikeasta Näkökulmasta, Yle:n täytyy olla muutenkin paskaa. Sellaista oikein kunnon yksisilmäisyyttä ja oman maailmankuvan nostamista muita paremmaksi.
Tällaiset hehtaaritaivastelut ovat varmasti ihan mukavaa itseterapiaa. Mutta jos sinua aidosti huolettaa kirjoitusten laatu, etkö voisi näyttää omassa yle-kritiikki-kritiikissäsi mallia, miten kritisoidaan asiallisesti ja rakentavasti?
Ai, että muita ihmisryhmiä voi karikatyrisoida, mutta ei hommalaista? Ei edes ketjussa, joka äänestykselläkin osoittaa yleistyksen olevan perusteltu.
QuoteYle-vihassaan vellovilla hommalaisilla ei liene oikein kunnollista käsitystä kaikista Yle:n tehtävistä ja tarjonnasta.
MV-vihassaan vellovalla Glebillä ei liene oikein kunnollista käsitystä kaiksta MV-lehden tehtävistä ja tarjonnasta...
Quote from: siviilitarkkailija on 09.10.2017, 09:13:39
QuoteYle-vihassaan vellovilla hommalaisilla ei liene oikein kunnollista käsitystä kaikista Yle:n tehtävistä ja tarjonnasta.
MV-vihassaan vellovalla Glebillä ei liene oikein kunnollista käsitystä kaiksta MV-lehden tehtävistä ja tarjonnasta...
Olen tutustunut ko. tyylilajin lehtiin siinä määrin, että vihapuhe ja rasismi pääagendana, faktojenkin kustannuksella, on tullut selväksi. Kiitos kysymästä.
Kuten minäkin ylen antiin, jossa monikulttuurisuusrikollisuuden, laittoman maahantulon sekä suomalaisvihan suojelu pääagendana faktojen kustannuksella. Ellei peräti eurostoliiton valhepropagandatehtailu....
Koska tuon ylisuuren ja täysin politisoituneen roskatuotannon katsojamäärillä ei moista huuhaata ikuna voisi rahoittaa, korporaatiokommunistien, vihervasemmiston ja kepulirikollisten yhteistyössä laitoksen rahoitus otettiin verovaroista.
Haistakaa kansalaiset yle paska, ja ette muuten voi edes päättää osallistuakko moisen makseluun vai ei. Ja kepulirikollisen liikenneministerin johdolla pumpataan vielä stt:lle ja maikkarin roskauutistuotannolle valtion tekohengitystä verovaroin.
MV -lehti ei ehkä ole sofistikoitunut mutta se ei ole julkisen sanan neuvostoliiton valhepropagandatehtailuun sitoutunut verovaroista kansaa kuppaava valehtelijapummi kuten yle.
Quote from: Gleb on 09.10.2017, 09:12:54
Ai, että muita ihmisryhmiä voi karikatyrisoida, mutta ei hommalaista? Ei edes ketjussa, joka äänestykselläkin osoittaa yleistyksen olevan perusteltu.
Ehdottomasti hommalaisia (= Hommafoorumille kirjoittavia) saa arvioida foorumilla. Tämähän koskee myös hommalaista, joka kirjoittaa nimimerkillä Gleb.
Minä suosin kohdistettua kritiikkiä. Mediakritiikkiä kannattaa mielestäni jakaa artikkeli- ja journalistikohtaisesti ja hommakritiikkiä viesti- ja nimimerkkikohtaisesti.
On täysin epäreilu ja sairas tilanne että julkaisu A:n toimittajan on pakko tehdä työnsä niin hyvin että asiakas B maksaa A:lle tämän työstä, jos julkaisu C:n toimittajan palkka maksetaan verovaroin ja on irrotettu tulosvastuusta ja julistettu julkiseksi palveluksi.
Missä vaiheessa mm suomalaisen veronmaksajien julkispalveluun alkoi kuulumaan esim venäläisen uutistoiminnan tuottaminen? Typerin esimerkki on Jyrki korp.komm.kok Käteinen joka itse pääministerinä ihmetteli missä muu media on kun pääministerin paskanjauhantaa oli saapunut kuulemaan vain ylelaumallinen valtion valhepropagandatuottajia.
Ei valtiomme valhepropagandatuottajan kohdalla todellakaan kannata keskittyä yksittäisen toimittelijan, edes amfetamiinitoimittajan, edesottamuksiin. Kyse on laajasta koko mediakentän vääristymästä. Toiset tienaa työllään, yle tuhlaa veroja ja valehtelee hallinnon psta.
Demokratiassa on tietyt vaatimukset kansalaisten tiedonsaannille, jota pitäisi muistaa noudattaa. Ja eduskunta on nimenomaan demokratiaa, että demokratian tiedottamisen pitäisi toteutua eduskunnassa, mutta eduskunta panttaa tietoa kansainvälisistä kokoontumisista.
Ohessa voi vertailla tiedottamisen päivämäärää ja kansainvälisen kokoontumisen päivämäärää.
https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/default.aspx (https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/default.aspx)
Ohessa muutamia.
Euroopan neuvosto kokoontui kokoukseen Strasbourgissa 9.10.2017 niin ennakkotieto eduskunnan sivulla tästä oli peräti päivää myöhemmin päivämäärällä 10.10.2017.
https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/OECD-EN-Strasbourg-10102017.aspx (https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/OECD-EN-Strasbourg-10102017.aspx)
Parlamenttien välinen liitto kokoontui Pietarissa 14.10.2017 niin eduskunta tiedotti 13.10.2017. Se on tietenkin kokouksen turvallisuudesta huolehtimista.
https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/IPU-Pietarissa-13102017.aspx (https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/IPU-Pietarissa-13102017.aspx)
Eduskunta tiedotti hyvissä ajoin 30.10.2017 eduskunnassa pidettävän Pohjoismaiden neuvoston istunto. Pohjoismaiden neuvoston istunto siis erinomaisen ennakkotiedon mukaan kokoaisi pohjoismaiden kansanedustajia ja ministereitä eduskuntataloon 31.10.2017 - 2.11.2017.
https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/PNistuntoviikon-ohjelmasta.aspx (https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/PNistuntoviikon-ohjelmasta.aspx)
Talossa odotus on malttamaton, mutta eduskunnan ulkopuolella kansalaiset eivät tienneet odottaa Pohjoismaiden neuvoston kokoontumista eduskunnan suureen saliin, jos tiesivät ollenkaan, että Suomi pitää Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuutta 2017.
Kansainvälisen kokouksen hyvissä ajoin ennakkoon tiedottamisella ilmaistaan tulevan odotetun kansainvälisen kokouksen arvostusta ja kansalaisten arvostusta. Jos kansainväliseen kokoontumiseen liittyvä ennakkoon tiedottaminen puuttuu tai tieto kerrotaan kansalle vain vuorokausi ennen kansainvälistä kokousta niin se ilmaisee kansalaisten ja kansainvälisen kokouksen heikkoa arvostusta.
Yle ilman muuta. :)
Se on ennakkotieto, ennakkotieto, ennakkotieto. Tärkein tieto on ennakkotieto, jota pimitetään ja jota pitää painottaa. Tieto kerrotaan sitten, kun tiedon arvo on nolla.
YLE; verovaroin suollettua mätähallinnon propagandaa.
Jotta edustajat muistavat ketä he edustaa ensisijaisesti niin tarvitaan äänestäjän kuitti, jossa on ehdokkaan ehdokasnumero jäljentynyt jäljentävälle jäljennyspaperille.
Kansalaisen kannalta medioiden ja hallitusten ja parlamenttien ja valtionpäämiesten internetsivujen seuraaminen on turhauttavaa siksi, että näissä ei ole ennakkotietoa saatikka kalenteria äänioikeutettujen kansalaisten edustajina toimivien henkilöiden kokousten sarjasta tulevana vuonna.
Ja sitten nuo esittää olevansa avoimia ja läpinäkyviä niin että. Kansalaiset on pidetty mukana päätöksenteon prosessissa ja hymy. Kansalaiset ei edes tiedä mitä maa tekee kansainvälisellä tasolla saatikka edes kotimaisella tasolla tai saatikka edes kunnallisella tasolla. Kansalaisen on turhauttavaa yrittää seurata mediaa, valtioneuvostoa, eduskuntaa, ja tasavallan presidenttiä, ja kuntaa asiallisen riittävän ajoissa annetun ennakkotiedon toivossa. Että keskeneräisistä asioista ei kerrota. Asiat kerrotaan sitten, kun hyvät veljet ovat asiat sopineet.
Sitten on sellainen juttu, että parlamentissa oppositio saa esittää hallitukselle epäluottamusta, josta parlamentti äänestää ja sitten enemmistöhallitus äänestää itselleen luottamuksen enemmistöhallituksen enemmistöllä. Ei se hallitus kaadu millään muulla tavalla kuin, että suuri hallituskumppani lähtee hallituksesta, tai eduskuntavaalit tulee inhottavasti vastaan, ja varma tappio tiedossa.
Jotta että sitten tuolla epäluottamuksen esittämisellä olisi jotakin vaikutusta niin sen pitäisi kulkea niin päin, että kansalaiset kerää nimilistan, jossa vaaditaan kansanäänestystä hallituksen luottamuksesta, ja jos hallitus sitten erotettiin kansanäänestyksellä kesken hallituskauden niin sitten uudet eduskuntavaalit pikaisella aikataululla.
Kansalaiset voisivat myös kerätä nimilistan, jossa vaaditaan kansanäänestystä tasavallan presidentin jatkamisesta, jos kansanäänestyksen tulos oli, että tasavallan presidentti on kansanäänestyksellä erotettu niin sitten pidetään uudet presidentinvaalit pikaisella aikataululla.
Ja, tietenkin puoluepoliittiset viholliset keräisi koko ajan nimilistoja, mutta niillä hallituksilla ja presidenteillä, joilla on vahva suosio, niin heidän ei tarvitse varmaan pelätä mitään, että tuohan on hyvä, kun puoluepoliittinen vihollinen ei saa presidenttiä, eikä valtioneuvostoa nurin tälläkään tavalla.
Suomessa on parhaimmat ja selkeimmät hallinnolliset sivut. Avoimia ne eivät kuitenkaan ole siksi, että avoimuus ei kuitenkaan välttämättä edistä asemaa. Se on kuri näillä. Että voi onnitella, että onnittelut.
YLE ei alpakkagatesta ottanut opikseen. Edelleen mainosti sitä, että 612- marssi on äärikansallismielisten mielenilmaus ja mukamas syrjäytti alpakkatapahtuman, vaikka tapaus lienee jo aika selvä. Miksi nuo toimivat noin?
YLE on valintani. Syy on verorahoilla kustannettu punavihreä politikointi ja kansalaisten ideologinen aivopesu.
HS, koska YLEssä sentään kuuluu sora-ääniä aika-ajoin. HS on tehnyt täydellisen siirtymän jälkitodelliseen uutisointiin. HS on kommunistien, suvaitsevaisten ja monikultturistien mielipidepalsta.
En katsonut linnan juhlia sekuntiakaan, mutta jos vaimo muumiintuu ja tupisee Ylen ruotsinkielisten haastattelujen tuputuksesta, jotain on pielessä todella pahasti.
Kartalla kunnista enemmistö on valkokaartien hallussa. Ääntään vuoden 2015 eduskuntavaaleissa käyttäneistä kansalaisista 65 prosenttia on valkokaarteja ja 32 prosenttia punakaarteja. Mutta se ei näy mediassa siksi, että enemmistö mediasta on punakaarteja.
Valkokaarti Keskusta puolue 21,1 %
Valkokaarti Kokoomus puolue 18,2 %
Valkokaarti Perussuomalainen puolue 17,7 %
Punakaarti Sosialidemokraattinen puolue 16,5
Punakaarti Vihreä puolue 8,5 %
Punakaarti Vasemmistoliitto puolue 7,1 %
Valkokaarti Suomenruotsalainen kansanpuolue 4,9 %
Valkokaarti Kristillisdemokraattinen puolue 3,5 %
Kohta muut puolueet on vaikea siksi, että alle prosentin kannatuksen eduskuntavaaleissa saavat pikkupuolueet eivät meinaa pysyä virallisten puolueiden kartalla kovin kauaa. Jos kartta aukesi liian suurena niin zoomaa laittamalla näppäimistöstä ctrl alas ja pyöritä hiiren rullaa.
Quote from: Blanc73 on 07.12.2017, 07:50:47
YLE on valintani. Syy on verorahoilla kustannettu punavihreä politikointi ja kansalaisten ideologinen aivopesu.
Yksi uudistuksista vuodelle 2018. Lähetysikkunat poistuvat, jotta keskusteluissa ei esiintyisi vääriä mielipiteitä.
https://yle.fi/radio/radiosuomi/ylen_radiokanavien_verkkosivut_uudistuvat/9979440
QuoteMaailma muuttuu. Kun shoutboxit otettiin käyttöön nykyisessä muodossaan 2010-luvun alussa, ei somessa käyty yhtä vilkkaita keskusteluja kuin nykypäivänä.
Shoutbox-keskustelu vaatii kanavien toimituksilta paljon. Keskustelua tulee aktiivisesti seurata ja siihen on myös osallistuttava, jotta se olisi kaikille antoisa. Meiltä on usein toivottu aktiivisempaa läsnäoloa, jotta keskustelun aiheet pysyisivät radiolähetysten teemoissa. Toimituksissa ei ole jäänyt keskustelun seuraamiseen niin paljon aikaa kuin haluaisimme ja tämä on yksi syy, joka on saanut meidät tekemään päätöksen shoutboxien sulkemisesta.
Kiitämme kaikkia aktiivisia keskustelijoitamme näistä vuosista! Olemme toki yhä kiinnostuneita ajatuksistanne ja toivomme kuuntelijoiden löytävän uudet viestikanavamme.
Median metataso on oleellinen osa mediaa, se on median itsensä ja oman tekemisen pohdintaa. Median tekemisessä ensiksi otetaan miten demokratiassa pitäisi mediaa tehdä ja sitten aletaan tekemään mediaa niin kuin demokratiassa ei pidä tehdä. Tavoite on vääristely, jonka tavoite on totuuden hävittäminen. Median tekemisestä näkyy selvästi, että mediat ovat hylänneet demokratian ja siirtyneet agressiivisten lobbareiden palvelukseen, joiden menetelmä on kaivaa verta nenästään agressiivisella painostuksella.
Median hallinnassa keskeistä on ehdoton vaatimus kaavassa pysymisestä. Kaavan laatija käyttää valtaa laatimalla kaavan ja vahtimalla, että media tekee mediaa kaavan mukaisesti. Jos kaavaa ei olisi niin media olisi vapaa. Jos kuitenkin haluamme, että asiat kerrotaan jokseenkin todellisuuden mukaisesti etsimme logiikkaan perustuvan lähestymistavan. Juttujen todellisuutta heijastavan logiikan eteen pitää nähdä vaivaa.
Sumea logiikka <----------------------------------------> Selkeä logiikka
Eliitin saama tieto on selkeää logiikkaa. Kansalaisille suunnattu media on puolestaan sumeaa logiikkaa, joka pitää kansalaiset tietämättömyyden tilassa ja tästä seuraavassa alistetussa asemassa. Sumea logiikka on pimennossa pidettyjä sortavaa elitismiä. Se on kertakaikkiaan väärin, jos joku tietää miten jokin asia on ja sitten ei suostu sitä sanomaan. Siis täysin ärsyttävää.
Rahapiirit ja tiedon pimitys omistaa mediat ja siksi mediat viestittävät kansalaisille vain sumeaa logiikkaa. Se ilmenee sillä tavalla, että mediasta puuttuu täysin ennakkotietoa ja taustatietoa ja oleellisia asioita koska, jos niitä kerrottaisiin kansalaisille niin se kohentaisi kansalaisten asemaa, kun kansalaisilla olisi ennakkotieto ja tällä tavalla mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun jo peräti ennen kuin asiaa on päätetty.
Mediassa tieteelliset faktat on korvattu tunteisiin vetoavilla yksityiskohdilla, joka sekin on pyrkimystä pitää kansalaiset pimennossa ja alistetussa asemassa sivussa vaikuttamismahdollisuuksista. Medioiden sisältö on kansalaisten alhaalla pitämistä ja valehtelun peittämistä syyllistämisellä ja pelottelulla. Median huomionhakemisessa keskeistä on esittää provokatiivisia seikkoja varmuudella totena. Huijaamisen tunnistaa nenänpääkuvista. Suuren mittakaavan kokonaisuuksia vääristellään valitsemalla väärentämiseen sopiva yksityiskohta, että yksityiskohdalla luodaan väärä kuva. Se on törkeästi tehty tahallaan.
Kun katsoo medioiden toimintaa niin ilmeiseltä näyttää, että median omistavat rahapiirit käsittävät kansalaiset väärinajattelijoina. Medioiden toiminta on sitä itseään, narsistista öykkäröintiä. Ja sitten kansalaisten pitäisi vielä kustantaa lehtiä tilaamalla ja mainoksia katsomalla öykkäröinti.
Mediat ja jopa mainokset myrkyttävät ilmapiiriä. Käyttääkseen maksimaalista valtaa sosiaaliset rakenteet pitää rikkoa ja kansalaiset eristää toisistaan, se tapahtuu ihmisvihaa ja vainoharhaa lietsomalla ja väkivaltaisia ongelmanratkaisuja korostamalla, jotka kaikki ovat nimenomaan pyrkimystä luoda yksinäisten ja haavoittuvien ihmisten yhteiskunta, jossa pieni totalitaristien joukko hallitsee miljoonia pelokkaita eristyneitä kansalaisia. Kun kansalaiset on eristetty toisistaan niin kansalaisten ainoa ajankulu on jäytävää pelkoa kylvävä media, joka näin ylläpitää orwellilaista totalitarismia.
Ensiksi pitää luoda vastavoima, ensiksi tarvitaan psykologinen vastarokote viruksia vastaan. Ensiksi pitää olla yhteisyyden käsite. Suomalaisilla on historiassa valkokaarti, joka on voimaa tuova käsite. Valkokaarti on kuin elimistössä oleva valkosolu, joka hyökkää ja tuhoaa virukset. Valkokaarti on kansakunnan sieluissa oleva voimavara. Esi-isien esimerkki, että kyllä se on mahdollista, kun taistelemme vastaan. Valkokaartin psykologinen olemassaolo on voimaa kansakunnan sielussa. Historiallisesta muistista kumpuava esimerkin tuleville sukupolville luova valkokaarti.
Medioiden ismi on militarismi ja sodanlietsonta. Siinä tehdään plan B, joka on, että jos emme saa uusia jäsenmaita hyvällä, niin otamme uudet jäsenmaat Euroopan unioniin ja natoon pahalla, viestin osoite on Peking ja Kreml.
Plan A on rauhanlaajentuminen, joka muuttui vitsiksi, kun Kreml aloitti konfliktin valtaamalla Transnistrian, Etelä-Ossetian, Abhasian, Krimin ja Donbassin, joka oli rauhanlaajentajille yllätys. Rauhanlaajentajat onnistuivat yllättymään peräti viisi kertaa.
Median sodanlietsonta ja pelottelu pyrkii luomaan kuvaa, että Euroopan unionin aie kehittyä puolustusyhteisöksi olisi pahaenteistä. Euroopan unionin jäseninä olevien kansallisvaltioiden puolustusyhteisön luominen on tarpeen, että kansallisvaltioiden diplomatialla on hampaat.
Loistava tulevaisuus, kun fuusioenergia valmistuu ja sitten keitämme merivettä fuusioenergialla ja lauhdutamme vesihöyrystä suolatonta vettä ja sitten kastelemme aavikot ja perustamme kaivoksia asteroideille ja pudottelemme metallia avaruudesta laskuvarjoilla maanpinnalle ja sitten koko planeetta saavuttaa lännen elintason ja sitten rakennamme geosynkronihissin uudisraivaajien nostamiseksi avaruusaluksiin ja sitten ihminen ryhtyy rakentamaan asteroidin ainetta 3D-tulostamalla tähtienvälisiä avaruusaluksia.
Medioissa pystyy käyttämään valtaa sillä tavalla, että mediat ovat osakeyhtiö, jonka osakkeet ovat pörssissä.
Yleisradioon vaikuttaminen vaatinee enemmistön saavuttamista eduskunnassa, että eduskunta valitsee jäsenet yleisradion hallitukseen.
Tieto on mielenrauhaa
YLE
Hesarin sisältö on tietysti vähintään yhtä matalaa mutta YLEn kantomatka on ylivoimainen.
Totalitaristinen viestintä on mukavaa tuudittamista, se ei ole alistamista, se ei ole pelottelua, sitä on mukavaa ja viihdyttävää katsella, he pyrkivät tuudittamaan kohteen ennen hyökkäämistä, tuuditetun kohteen kimppuun hyökkääminen tuottaa tehokkaimman tuloksen, että yllätyitkö
Sadistista valtataistelua signaloidaan kansalaisille ilmennettynä
Viestintä on kaikkea muuta kuin tuudittamista, se on sähisevää aggressiota. Se varoittaa kuin kalkkarokäärmeen kalina. Se ei ole tuudittamista
Kansalaisia alamaiseen asemaan ajava tiedottaminen on sadismia. Siinä pyritään herättämään kansalaisiin kohdennettuna epämukava olotila
Sadismia kuvastava viestintä on tietyllä tavalla rehellistä, ei ole mitään harhaluuloja mitä valtataistelu perimmältään on
Onkohan tässä jäätävää vihapuhetta
Agressiivinen riehuminen julkisuudessa on merkki siitä, että valta on menetetty ja viha on suuri. Ne julkisuudessa riehujat ovat kategoriassa nobody, heillä ei ole enään mitään muuta kuin suoltaa tulehtuneisuutta
Ne joilla on valta niin heidän ei tarvitse riehua julkisuudessa, sellainen nimittäin johtaisi vallan piiristä pois sulkemiseen
Tiedotusvälineiden ja poliitikkojen ilmaston muutos kirkuna on antiikin filosofiassa tunnetulla käsitteellä polemiikkia, joka tarkoittaa vihamielistä, sotaisaa, vallanhimoista julkista kiistaa, jota nämä yrittävät jatkuvasti lietsoa niillä vihamielisillä ja ärsyttävillä hyökkäyksillään. Kyse on osaltaan tästä, että demokratia on poliittista kuohuntaa, jonka tykinruuaksi toimittajat ja poliitikot yrittävät harhauttaa nuoria ja tunteella ajattelevia ihmisiä
Polemiikkia lietsovaa tyylilajia ja sen levittelyä harjoitetaan vain siksi, että sillä saa helppoa näkyvyyttä ja ärsytettyä ihmisten mieliä. Sen sotaisan ja vihamielisen polemiikin tarkoitus on levittää vihamielistä ilmapiiriä, jonka perimmäinen motiivi voikin olla väkivaltaisen ilmapiirin lietsominen siksi, että toimittaja kuvittelee saavansa paremmin juttuja, kun hän lietsoo vihamielisyyttä ja väkivaltaa, joista toimittaja voi sitten tehdä juttuja
Poliitikkojen ja toimittajien varsin selkeästi näkyvissä oleva ominaisuus on myös ihmisviha, joka juontaa juurensa siitä, että nämä yrittävät hankkia kannatusta ihmisiltä, joita he itseasiassa vihaavat. Sen näkee selkeästi tästä, että he korostavat viime aikoja teksteissään, joita he kohdistavat kansalaisille, että tuo lopun aikojen korostaminen on juuri sitä polemiikin lietsomista
Se on kummallista, että ihmiset aina vain äänestävät eduskuntaan juuri näitä ihmisiä, jotka puheissaan jatkuvasti osoittavat, että heillä ei ole kompetenssia ja, että he ovat poliittisen tehtävänsä vaativuuteen nähden aivan liian isoissa saappaissa
Kuka jaksaa katsella toimittajia ja poliitikkoja, jotka eivät kykene minkäänlaiseen konkretiaan siinä vaiheessa, kun haasteet ovat selkeästi kasvussa. He suoltavat vain jotakin ulkoa opittua jargonia, joka paljastaa, ettei heillä ole kompetenssia, ja että he ovat älylliseen tasoonsa nähden liian isoissa saappaissa
Se on selvää, että nämä ovat poliittisina johtajina vain siksi, että rakenne suojelee heitä, tiedotusvälineet pimittävät julkisuudesta sellaiset tilanteet, että kompetenssi olisi laitettu todenteolla koetteelle, meillä on muka olevinaan niin agressiivinen media, mutta se agressiivisuus on vain simulaatio, jonka ainoa tarkoitus on sotaisan vihamielisyyden kylväminen kansaan, että aivan ilmeisen selvästi nämä yrittävät yllyttää kansaa sotaisaan raivoon ja sitten nämä syyttävät aivan muita vihapuheesta
Tiedotustilaisuudet medioille ovat sovittu näytelmä, kaikki käyttäytyvät hyvin ja toimittajat kyselevät kilttejä, toimittajat simuloivat toimittajia ja poliitikko simuloi poliitikkoa ja kummatkin toimivat käsikirjoituksen mukaan, poliitikot ja toimittajat uunottavat kansalaisia yhteisellä sopimuksella
Kun ihmiskunnan edessä on haasteellisia aikoja niin tarvitsemme johtajia, joita kiinnostaa muukin kuin julkisten varojen varastelu
Jos johtajaa ei selvästikään kiinnosta yleinen etu niin hänen paikkansa ei todellakaan ole johtajana. Jos johtaja myrkyttää joet ja maan ja ilman niin miksi ihmisten pitäisi sietää sellaista johtajaa. Jos johtaja ei ymmärrä sijoittaa öljytuloja koulutukseen ja infran rakentamiseen ja sillä tavalla luomaan perustaa uusia teknologioita kehittävällä innovatiiviselle yhteiskunnalle niin miksi ihmisten pitäisi sietää sellaista johtajaa
Tiedostavat tietävät edessä olevien haasteiden mittavuuden ja poliittisten johtajien rappion ja, että paineet näiden kyvyttömien johtajien poistamiseen vallasta ovat kasvussa
Tarvitsemme johtajia joiden laatu on parempi kuin maapalloa tällä hetkellä johtavien poliittisten johtajien laatu on. Nimittäin se on niin, että jos ihmiskunta ei pian ala saamaan parempia johtajia niin se tulee maksamaan miljardien ihmisten hengen sitten, kun ne haasteet alkavat konkretisoitua
Fossiilisten polttoaineiden vientiin erityisen voimakkaasti painottuneissa valtioissa on erityisen surkea poliittinen johto, joka ei ole kyennyt siirtämään niitä fossiilisten polttoaineiden tuloja uusia ideoita luovan sivilisaation rakentamiseen, jota tarvittaisiin siinä vaiheessa, kun fossiiliset polttoaineet loppuvat ja vientitulot loppuvat
Vihapuheella kyllästettyjen massamedioiden tulehtuneisuus on ilmiselvää tavoitetta ohjailla mielenterveydeltään heikkoja ja arvostelukyvyttömiä terroristiseen käyttäytymiseen.
Satojen miljoonien ihmisten massoihin kohdistava tiedotusväline etsii mielenterveysongelmista kärsiviä, joilla on jo valmiiksi harhainen maailmankuva.
Tiedotusväline rienaa normaaleja tunteita ja normaalia käyttäytymistä ja samalla tarjoilee epänormaaliin käyttäytymiseen ohjausta
Aivopesunomainen agressiivinen vyörytys oli pyrkimystä motivoida arvostelukyvyttömiä yksilöitä walmartin kaltaisiin hyökkäyksiin, jonka ilmiselvin todiste on, että walmartin jälkeen tulehtuneisuus katosi ja tilalle ilmestyi hetkessä kuin yhdellä sopimuksella se rauhoittava ote, ovatko tiedotusvälineet keskitysti ohjattu, ketkä niitä ohjailee
Sitten voi miettiä miksi tuota ilmenee lännen mediassa ja miksi ne ihmiset toimivat niin ja miksi he saavat harjoittaa tulehduksellista vyörytystä, ehkä se on kasvatuksellista, ihmisen mieli kehittyy, kun ihmisen mieli kohtaa ymmärryksen haasteita. Tiedotusvälineiden pitäisi olla ymmärrystä haastavia ja tietoisuutta korostavia. Tiedotusvälineiden tulkinta on pravdaa
media, politiikka ja suurpääoma vihaa perjantaita; kansa vihaa maanantaita
Politiikkaan sekaantuva puolueellinen kiihkoilu, johon maailman mediat ovat suunnattu; enteilee, että medioiden keskitetty omistus on purettava suuntaamalla mediat itsenäisiksi
YLE. Suomalaisvihaa, suomalaisten verorahoilla.
Tämän voi myös kääntää someen:
Vihapuheella kyllästettyjen somealustojen tulehtuneisuus on ilmiselvää tavoitetta ohjailla mielenterveydeltään heikkoja ja arvostelukyvyttömiä terroristiseen käyttäytymiseen.
Satojen miljoonien ihmisten massoihin kohdistavat somealustat etsivät mielenterveysongelmista kärsiviä, joilla on jo valmiiksi harhainen maailmankuva.
Somessa anonyymit tilit rienaavat normaaleja tunteita ja normaalia käyttäytymistä ja samalla tarjoilee epänormaaliin käyttäytymiseen ohjausta
Aivopesunomainen agressiivinen vyörytys oli pyrkimystä motivoida arvostelukyvyttömiä yksilöitä walmartin kaltaisiin hyökkäyksiin, jonka ilmiselvin todiste on, että walmartin jälkeen tulehtuneisuus katosi ja tilalle ilmestyi hetkessä kuin yhdellä sopimuksella se rauhoittava ote, ovatko somessa kirjoittavat anonyymit tilit keskitysti ohjattu, ketkä niitä ohjailee?
Sitten voi miettiä miksi tuota ilmenee somessa ja miksi ne ihmiset toimivat niin ja miksi he saavat harjoittaa tulehduksellista vyörytystä, ehkä se on kasvatuksellista, ihmisen mieli kehittyy, kun ihmisen mieli kohtaa ymmärryksen haasteita. Somessa kirjoittavien pitäisi olla ymmärrystä haastavia ja tietoisuutta korostavia. Somessa tulkinta on pravdaa
Quote from: artti on 18.09.2019, 18:00:47
Vihapuheella kyllästettyjen massamedioiden tulehtuneisuus on ilmiselvää tavoitetta ohjailla mielenterveydeltään heikkoja ja arvostelukyvyttömiä terroristiseen käyttäytymiseen.
Satojen miljoonien ihmisten massoihin kohdistava tiedotusväline etsii mielenterveysongelmista kärsiviä, joilla on jo valmiiksi harhainen maailmankuva.
Tiedotusväline rienaa normaaleja tunteita ja normaalia käyttäytymistä ja samalla tarjoilee epänormaaliin käyttäytymiseen ohjausta
Aivopesunomainen agressiivinen vyörytys oli pyrkimystä motivoida arvostelukyvyttömiä yksilöitä walmartin kaltaisiin hyökkäyksiin, jonka ilmiselvin todiste on, että walmartin jälkeen tulehtuneisuus katosi ja tilalle ilmestyi hetkessä kuin yhdellä sopimuksella se rauhoittava ote, ovatko tiedotusvälineet keskitysti ohjattu, ketkä niitä ohjailee
Sitten voi miettiä miksi tuota ilmenee lännen mediassa ja miksi ne ihmiset toimivat niin ja miksi he saavat harjoittaa tulehduksellista vyörytystä, ehkä se on kasvatuksellista, ihmisen mieli kehittyy, kun ihmisen mieli kohtaa ymmärryksen haasteita. Tiedotusvälineiden pitäisi olla ymmärrystä haastavia ja tietoisuutta korostavia. Tiedotusvälineiden tulkinta on pravdaa
Uutismedioiden pitää muistaa ahkerasti myrkyttää mieliä 24/7 niin, että mellakoitsijat yltyvät, josta voi tehdä uutisia. Kun uutismedioiden vuosikausia jatkuneen vihapuheen, joka on uutismedioiden agressiivista oman ansaintalogiikan tukemista, yhdistää vaalien väärentämiseen, niin vuosikausia jatkuneen ilmapiirin myrkyttämisen tulos on parlamentin kaappaus. Vuosikausia jatkunut ilmapiirin myrkyttäminen pohjusti sen
Uutismedioiden metodi ryhmitellä internetsivujensa otsikoita on mielenkiintoinen. Sivun oikealla puolella on kaikki kamaluudet ja vasemmalla puolella on ikään kuin uutismedian normaali uutisointi. Mitähän vaikutelmaa sillä tavoitellaan, että oikeisto on kamalaa ja vasemmisto on normaalia.
Kun toimittajien ja poliitikkojen kerronnasta erottuu viime sanan toistaminen niin kuin, että viimeinen tekoni, niin se kertoo, että toimittajat ja poliitikot pelkäävät tulevansa ammutuiksi mielipiteistään. Toimittajat ja poliitikot saavat paljon uhkailua ja pelottelua ja siksi heidän politiikkansa on uhoamista, että en alistu teidän edessänne
Quote from: artti on 16.01.2021, 21:25:58
Kun toimittajien ja poliitikkojen kerronnasta erottuu viime sanan toistaminen niin kuin, että viimeinen tekoni, niin se kertoo, että toimittajat ja poliitikot pelkäävät tulevansa ammutuiksi mielipiteistään. Toimittajat ja poliitikot saavat paljon uhkailua ja pelottelua ja siksi heidän politiikkansa on uhoamista, että en alistu teidän edessänne
Vähä niiku hiirulainen menee kuolleen kissan eteen pullistelemaan 8)
Tiedotusvälineiden pitäisi toimia demokratian puolesta, mutta useinkaan se ei onnistu siksi, että tiedotusvälineen omistaa autoritaarinen suurpääoma, joka kokee kansanvallan ja demokratian etujensa vastaiseksi voimaksi.
Tiedotusvälineet masinoivat omia juttujaan täysin moraalittomalla tavalla. Tiedotusvälineet ovat sodankäynnin väline, joilla ei ole mitään moraalia. Erityisesti useimmat massamediat ovat fanaattisesti puolueellinen ja räikeä propagandistinen sotakone.
Esimerkkinä paikallisia vahingoittavasta uutisoinnista on, että runsaslumisina talvina tiedoitusvälineet pelkäävät kattojen kestämisen puolesta ja näin yllyttävät ihmiset katoille pudottelemaan lunta, ja näin vahingoittaa veronmaksajia ja poistaa veronmaksajia maksamasta veroja ja rasittaa sairaaloiden kapasiteettia ja kuluttaa veronmaksajien rahaa, että sitten tiedotusvälineet kirjoittelevat juttuja katoilta pudonneista ihmisistä. Että joskus joutuu ihmettelemään tiedotusvälineiden perimmäisiä päämääriä.
Tiedotusvälineitä ohjaa huomiotalouteen perustuva ansaintalogiikka ja erityisesti omistajiensa, esimerkiksi melko usein ulkomaisen suurpääoman ja supervaltojen edut, joissa suurpääoma ja supervallat ostavat paikallisia tiedotusvälineitä käyttääkseen paikallisia tiedotusvälineitä paikallisen yhteisön sisäisten ristiriitojen lietsomisessa siksi, että kyseinen valtio toimii väärällä tavalla esimerkiksi häiritsemällä maailman hallitsemiseen pyrkivän suurpääoman dominanssia tai kyseinen valtio kuuluu väärään liittokuntaan, joka tarkoittaa harmillisen vahvaa neuvotteluvoimaa, tai muutoin on häiritsevä.
Quote from: artti on 09.02.2021, 10:09:13
Tiedotusvälineiden pitäisi toimia demokratian puolesta, mutta useinkaan se ei onnistu siksi, että tiedotusvälineen omistaa autoritaarinen suurpääoma, joka kokee kansanvallan ja demokratian etujensa vastaiseksi voimaksi.
Luulen, että syy on muualla kun omistuksessa.
Suurin ongelma on mielestäni medialle maksettavat valtiontuet. Jos saa rahaa valtiolta on suuri intressi julkaista juttuja, joka liehittelee niitä poliitikkoja jotka päättävät rahojen jakamisesta. Käytännössä siis istuva hallitus.
Tukikorruptio on itse asiassa hyvin laaja ja käytännössä ohjaa pitkälti sitä mitä media poliitikoista kirjoittaa. Kyse ei ole vain lehdistötuesta vaan esim. Ulkoministeriö makselee toimittajille korruptiomatkoja ulkomaille ( https://um.fi/uutiset/-/asset_publisher/GRSnUwaHDPv5/content/vuoden-2019-mediatuet-myonnetty ). Jokainen voi tykönään miettiä millä äänensävyllä esim. Haavistosta kirjoitetaan jos hän ostelee toimittajien suosion verovaroilla.
Media ei siis tosiasiassa ole riippumaton vaikka se olisi yksityisessä omistuksessa.
Nettiaikana mediatuet tuuppaavat vielä kasvaa koska mainostulot ovat siirtyneet yhä enemmän pois perinteisiltä lehdiltä ja TV-kanavilta nettiin, jolloin mediatalot lobbaavat itselleen yhä enemmän tukia. Veruke on, että maakuntalehdet eivät kannata ilman tukea ja tuet "takaisivat monipuolista uutisointia". Tosiasiassa kyse on koko media-alan pyrkimys päästä verovaroihin käsiksi.
Tämä trendi on erityisen vahva Ruotsissa, jossa mediatalojen tappioita on systemaattisesti paikattu korottamalla lehdistötukia. Edellytys tietenkin on, että mediatalot ymmärtävät kehua demarien politiikkaa ja jättävät esim. maahanmuuton kritisoimatta.
Toinen ongelma on public service media, Suomessa YLE, joka rahoitetaan de facto verottamisella. Joskin jonkinlaiselle public servicelle on tarvetta, YLEn budjetti on jättimäinen ja laitos on paisunut roimasti yli alkuperäisen tarkoituksensa. Suuri budjetti ja rönsyily on johtanut siihen, että myös poliittiselle aktivismille löytyy oma lokeronsa ja siitä on tullut YLEn vakiotoimintoja.
Public servicen osalta toimii kuitenkin sama mekanismi kun mediatukien kanssa: YLE:n poliittinen aktivismi voidaan rahoittaa vain niin kauan kun valtapoliitikot ovat valmiita ylläpitämään ja kasvattamaan YLEn budjettia veronmaksajien rahoilla.
Tukiproblematiikkaa korostaa se tosiasia, että mediassa operoi yhä enemmän vihervasemmistolaisia vaikuttajia. Suvakkitoimittajat eivät yksinkertaisesti ole objektiivisia vaan näkevät, että heidän rooli on kouluttaa kansalaisia ns. agendajournalistiikalla, jossa toimittaja luo uutiset ja julkaisevat niitä valikoidusti, jotta kansa "ymmärtäisi todellisuuden oikein". Tämä vuorostaan edistää vihervasemmiston poliittisia tavoitteita ja mahdollistaa heille sellaisen valta-aseman, jonka puitteissa he voivat myös ylläpitää tai kasvattaa medialle annettuja tukia.
Vallallaan on siis median ja poliitikkojen välinen epäpyhä ja epävirallinen liitto, jossa media on hiljaisesti valmis tinkimään politiikan vahtikoiran roolistaan ja julkaisemaan heidän itsensä ja poliitikkojen agendaa edistäviä juttuja, kunhan poliitikot suhtautuvat suopeasti sen rahoittamiseen.
Quote from: Totti on 09.02.2021, 10:53:03
Quote from: artti on 09.02.2021, 10:09:13
Tiedotusvälineiden pitäisi toimia demokratian puolesta, mutta useinkaan se ei onnistu siksi, että tiedotusvälineen omistaa autoritaarinen suurpääoma, joka kokee kansanvallan ja demokratian etujensa vastaiseksi voimaksi.
Luulen, että syy on muualla kun omistuksessa.
Suurin ongelma on mielestäni medialle maksettavat valtiontuet. Jos saa rahaa valtiolta on suuri intressi julkaista juttuja, joka liehittelee niitä poliitikkoja jotka päättävät rahojen jakamisesta. Käytännössä siis istuva hallitus.
Tukikorruptio on itse asiassa hyvin laaja ja käytännössä ohjaa pitkälti sitä mitä media poliitikoista kirjoittaa.
Molemmat ovat oikeassa, ja koko kenttä on varsin sekava, eikä eroa paljoakaan - tai ollenkaan - yksityispuolen toiminnasta (jota olen seurannut
sivusta aika läheltä, siitä ei sen enempää). Mutta poliittisella puolella mediassa ostetaan ja myydään politiikkaa, tuotteiden ja hyödykkeiden sijaan. Siellä myydään isoa valtiota.
Median omistajat tykkäävät isosta valtiosta, koska he enemmän tai vähemmän kontrolloivat valtion kirstunvartijoita omilla keinoillaan (vaalikampanjatuet, lobbaus, lahjonta, kiristys, uhkaus, character assassination*). Omistajina määräävät sen mitä omistamansa media tuottaa.
Näin ollen kansallismielisyyden demonisointi ja globalismin glorifiointi on kansainvälisten yritysten omistajien tahto. Jos he jotenkin pystyisivät hyötymään kansallismielisyydestä, he tukisivat sitä. Erästä itävaltalaista maahanmuuttajaa kansanjohtajaa kansainvälinen raha tuki, mutta se hanke ei ihan onnistunut.
*
Quote from: https://en.wikipedia.org/wiki/Character_assassinationCharacter assassination is a deliberate and sustained effort to damage the reputation or credibility of an individual.
En tiedä mitä tosiasiallisia mahdollisuuksia poliitikoilla on vaikuttaa YLEn ohjelmiin, mutta ehkä kannattaisi pitää yllä keskustelua siitä kenelle YLEn ohjelmat on tehty. Vähän kärjistäen tuntuu että ne on tehty nuorille kaupunkilaisille toimittajille. Esimerkiksi YLEykkösen pakollinen musiikki on taatusti suuremmassa määrin lähellä ylikansallisten yhtiöiden soittolistoja kuin keskimääräisen kuuntelijan toiveita. Mutta suurin moka varsinkin televisiossa on siinä keitä kerätään haastateltaviksi tai ylipäätään osallistumaan ohjelmiin. Miettikääpä koska olette viimeksi nähneet jonkun tavallisen työntekijän kertovan mielipiteitään isoista asioista – en tarkoita työntekijäorganisaatioiden johtajia, pomoja tai tiedottajia, vaan aivan tavallisen veronmaksajan. Siis sen jonka työllä verovaroin ylläpidetty joukko todellisuudessa elää. Nyt sekä haastattaluissa että hupi- ym ohjelmissa esiintyvät (poliitikkojen ja virkamiesten lisäksi) erilaiset wannabe- tai oikeat taiteilijat. Onko kyse siitä, että toimitajat eivät yksinkertaisesti tunne muita kuin julkimoita? Vai korvataanko ohjelmiin mukaan pääsy jollain keinolla? Tämä mahdollisuus otettaisiin muualla esiin varsinkin jos haastateltavat useasti sattuvat mainitsemaan uuden kirjan tai äänitteen pikaisesta ilmestymisestä Eihän tämä ole mainostamista, eihän? Minkälaisen kuvan tämä antaa nuorisolle? Ketkä ovat yhteiskunnassa tärkeitä? Minkälaiseen ammattiin kannattaa tähdätä? Toki esiintymään tottuneet ovat helpompia haastateltavia, ja ennenkaikkea halukkaampia, mutta luulisi toimittajan ammattitaitoon kuuluvan myös puhekykyisten ns tavallisten tallaajien etsiminen ja löytäminen. Vielä kommentti uutisista – kuunnelkaapa radion uutisia viikonvaihteen aamuna. Ilmeisesti puolen miljardin budjetista ei riitä ylitöiden maksamisen – muuten on hankala ymmärtää miksi siellä ajetaan ulos katsauksia jotka olisi voitu tehdä koska vaan.
Manipuloiva ihminen on vastenmielinen tyyppi. Politiikassa ja tiedotusvälineissä on ihmisiä, jotka ovat erittäin vastenmielisiä, että he harjoittavat ammattimaista raskasta ja painostavaa manipulointia >:(
Kylmän sodan sukupolvi muistanee Neuvostoliittoon kytkeytyneet lännessä toimineet marxistiset rauhanliikkeet, joiden tehtävä oli kirvoittaa hyödyllisissä idiooteissa hätähuutoja ja rauhanmarsseja, joiden syytösten kohteena oli aina NATO, ei ikinä Neuvostoliitto, voi hö :(
Tänäpäivänä on erityisen agressiiviset lobbarit ja sotilaallis-teollinen ja Big Tech ja kilpailevat supervallat, joiden ilmapiirin myrkyttämistaidot on hiottu >:(
Massamedioissa ja politiikassa toimivat vaikuttaja-agentit harjoittavat painostavaa psykologiaa asettelemalla sanoja manipulointinupit kaakossa niin, että se kirvoittaa ihmisissä hätää ja huutoja ja hätähuutoja, joiden päämäärä on ylläpitää poliitikkoihin kohdistuvaa psykologista painetta :-[
Kohderyhmä on hätäännyttämiselle alttiit yksinkertaiset ja vähäistä elämänkokemusta omaavat ihmiset, joihin on helpointa vaikuttaa. Psykologia ja lauserakenteet toimivat niin, että paine on motivoida ihmiset toimimaan ja häiritsemään muita ihmisiä hätääntymisellään, joka on merkittävä osa vaikuttaja-agenttien pyrkimyksiä. Vaikuttaja-agentit toimivat varsinkin massamedioissa ja sosiaalisessa mediassa, joiden kautta he tavoittelevat haavoittuvaisia herkkiä mieliä :'(
Uutismedioiden ansaintalogiikan ja huomiotalouden kannalta sota on aivan parasta. Kun maailman tilanne on rauhallinen niin uutismediat ovat raivoissaan siksi, että rauhallinen maailmantilanne ajaa uutismediat konkurssiin siksi, että rauhallisessa tilanteessa ihmisiä ei kiinnosta seurata uutismedioita. Uutismediat pyrkivät lietsomaan sotia siksi, että se tuo leipää uutismedioiden pöytään. Kun armeijat ryhmittelevät niin se on uutismedioiden kannalta ihan parasta. Huomiotalous kukoistaa ja ansaintaa tulee, kun mainoksia katsotaan ;D
Se vain pitäisi muistaa, että vihollinen voi yllättäen kertoa, että propagandistinen sotakone on legitiimi kohde; siinä voi käydä niin, että ihmisiltä ei löydykään myötätuntoa toimittajien kärsimyksille siksi, että toimittajat ovat ohjanneet ihmiset vihaamaan toimittajia, eihän ihmiset muutoin osaisikaan vihata toimittajia, jos toimittajat eivät olisi ensin ohjanneet ihmiset vihaamaan toimittajia :o
Tämä vuosisata näkee vanhan maailman katoamisen ja uuden maailman tulemisen. Edellisellä vuosisadalla nykyinen vanha maailma oli uusi maailma. Moni uutisteksti alkaa aikamuodolla "viime aikoina" ikään kuin elettäisiin maailmanlopun aikoja, että anna heti kaikki rahasi, johon voi sanoa, että jos maailmanloppu tulee niin mitä te teette minun rahoillani. Yleisesti tiedotusvälineiden luoma ajankuva tästä huikeasta vuosisadasta on informaation laadulta aivan umpisurkea. Tiedotusvälineillä on sidonnaisuuksia, jotka haittaavat tärkeintä tehtävää, joka on luoda riippumatonta ajankuvaa
Medioiden narratiivi liittyy varjosotaan ja mellakoiden lietsomiseen, joka johtaa miettimään, että ketkä hallitsevatkaan meidän medioita. Mediat ovat tärkeä vallankäyttäjä, joiden suhteen se kenellä medioiden omistus ja hallinta on, ei ole lainkaan yhdentekevää
Tulehtunutta ja vihamielistä narratiivia käytetään kritiikin vaientamiseen. Näennäisesti mediat eivät pidä vallitsevien valtavirtapolitiikkojen kritisoimisesta, oikeasti mediat vastakkainasettelevat asioita. Mediat yllyttävät heikompia vahvempia vastaan, jotta saavat uutismateriaalia, joka on medioiden elanto
Media käyttää tulevaisuuteen kielteisesti suhtautuvaa narratiivia, jonka motiiveja voi pohtia. Mihin sillä pyritään. Toivottomuuden lietsomiseen. Alistamiseen. Pelotteluun. Uhkailuun. Narratiivia käytetään huomista ei ole asenteen levittämiseen, jonka ilmeinen tarkoitus on, että asiakkaalla olisi holtiton tuhlariasema
Politiikassa holtiton asenne näkyy valtiontalouden hoitamisena, joka heittelee rahasäkkejä entisistä voimapoliitikoista koostuville verkostoille, joilla on edelleen voimakkaita suhteita politiikkaan ja talouteen ja medioihin
Ihmisten aktiviteetti on hyödyllistä kauppiaalle. Kauppiaan liiketoiminta perustuu siihen, että ihmiset ovat reippaita ja sosiaalisia ja aktiivisia, jossa yhteydessä ihmiset usein havaitsevat tarvitsevansa kauppiaan myymiä tuotteita ja siksi ihmiset vierailevat kauppiaan kaupassa. Kauppiaan pyrkimys on edistää aktiviteettia.
Ihmisten apatia on hyödyllistä toimittajalle. Toimittajan huomiotalous perustuu siihen siksi, että apaattinen ihminen seuraa mediaa. Toimittaja tietää, että aktiivinen ihminen ei ehdi seurata toimittajan mediaa, ja siksi ihmisten aktiviteetti täytyy lamauttaa. Toimittaja valikoi uutisia ja otsikoi tavalla, jonka ilmiselvä pyrkimys on ihmisten lamauttaminen. Toimittajan pyrkimys on edistää apatiaa.
Huijarin tunnistaa siitä, että huijari vaatii päätöksen heti siksi, että huijarilla ei ole aikaa katsella miettimistä. Huijari vihaa miettimistä ja siksi kaikki media ja politiikka toitottaa viime aikoina narratiivia koska he ovat valehtelijoita ja huijareita. Julkisten varojen varastelua tukevat mediat levittävät viime aikoina narratiivia, jonka tarkoitus on iskostaa maailmanlopun millään ei ole mitään väliä ajattelua, joka on tyypillistä heti nyt huijareille. Mediat kirjoittavat juttuja päästäkseen kertomaan, että "viime viikkoina" "viime kuukausina" "viimeiset kaksi päivää" "viime" "viime" "viime" on joka ikisessä uutisjutussa toistuva tautologia. Viime aikoina tautologia ei rakentele mitään, se pyrkii varastelemaan heti nyt siksi, että millään ei ole mitään väliä, se on anarkismin ja mellakoinnin kannustamista, jonka taustalla on mediat ja poliitikot omistavat tahot. Se, että medioista on tullut julkisten varojen varastelijoiden kätyri johtunee siitä, että internet romautti medioiden ansaintalogiikan, ja medioiden oli pakko siirtyä entistäkin korruptoituneempaan kerrontaan
Ihmisten toimintaa pitää katsoa sivilisaatioiden historian mittakaavassa niin näkee, että se on aina samanlaisena pysyttelevä kuvio: kautta historian maailman maiden tiedotusvälineiden tehtävä on tukea väärinajattelusta rankaisevaa kostohenkistä kyykytystä ja hallitsevien yksilöiden valtapyyteitä ja poliittista rahastusta tukevaa narratiivia siksi, että eliitti määrää
Mediat harhaanjohtavat ihmisiä. Mediat manipuloivat ihmisiä. Mediat ovat propagandaa, joka ei kuitenkaan kykene väärentämään ilmeisiä. Propaganda on sitä aggressiivisempaa väärentämistä kuta enemmän ilmeiset seikat ovat propagandaa harjoittavaa osapuolta vastaan. Totuuden näkee seuraamalla maailmaa ilmeisten kautta.
Internet ja vapaa tiedon saanti maailman tapahtumista, ovat erittäin haitallisia vastuullisen median luotettavuudelle.Koska monesti muiden maiden uutisista löytyy videoita asioiden oikeasta kulusta, joissa yleensä selviää sellaisia asioita, joita vastuullinen media pyrkii parhaansa mukaan salaamaan kansaltaan.
Eiköhän tuohon vapauteen katsoa katsoa muita kuin Suomen valtion hyväksymiä medioita, puututa ennenpitkään Suomen valtion tai EUn tahoilta koska vaihtoehtoiset mediat eivät ole EUn ja Suomen hallinnassa.
Itseasiassa tässä on niin, että näitä kyselyyn otettuja medioita tarkastellessa on huomioitava, että tässä kyselyssä en anna lainkaan näkyvyyttä minun mielestäni vihatuimmille medioille. Ne ovat niin vihattuja, että ne eivät nauti mitään näkyvyyttä. Lukijat voivat vapaasti kertoa mitä mediaa vihaavat.
Tiedotusvälineet hyökkäilevät ihmisiä ärsyttävällä tavalla, jota tiedotusvälineet perustelevat sietokyvyn vahvistamisella. Se on kuin armeijassa, jossa varusmiehet herätetään yöllä, ja kysytään onko tyyny hyvin. Se on muka sietokyvyn vahvistamista.
Mitä ilmeimmin tämän päivän tiedotusvälineille levikki ja tilausmaksutulot ovat se mitä tiedotusvälineet välttelevät vihaisesti siksi, että tiedotusvälineiden omistajille levikki ja tilausmaksutulot ovat vastenmielisen rahvaan mielistelemistä, että hyi.
Mitä ilmeisimmin se seikka, että henkilö on raskas ihminen, on valintaperuste toimituksen valitessa toimittajia toimitukseen.
Mitä ilmeisimmin toimitus ohjeistaa toimittajia hankkimaan jutuilleen näkyvyyttä ärsyttävillä sanavalinnoilla, jolloin lukijat laittavat tiedotusvälineen ignoreen.
Mitä ilmeisimmin tämän päivän tiedotusvälineen tärkein tavoite on joutua ignoreen.