Ihmeellistä, mihin ihminen pystyykään, kun vain ottaa päänsä pois sieltä, mihin aurinko ei paista:
QuoteTutkijat HS:lle: Maahanmuutto ei ratkaise Suomen huoltosuhteen ongelmaa
Maahanmuuttajat eivät ratkaise Suomen huoltosuhteen ongelmaa, arvioivat Helsingin Sanomien haastattelemat tutkijat. Maamme väestön ikääntymisen ja huoltosuhteen rapautumisen lääkkeeksi on tarjottu usein työperäisen maahanmuuton selvää lisäystä.
Helsingin yliopiston väestötieteen professorin Pekka Martikaisen mukaan tutkimukset eivät osoita, että maahanmuutolla voitaisiin ratkaista väestön ikääntymistä. Edes suurten maahanmuuttovirtojen maissa tulijat eivät ole vaikuttaneet oleellisesti huoltosuhteeseen.
Itä-Suomen yliopiston sosiologian ja hyvinvoinnin professori Juha Saari katsoo, että työllisyysasteen nostaminen on ratkaisevaa kestävyysvajeen korjaamisessa.
Työperäistä maahanmuuttoa tutkinut apulaisprofessori Lana Näre sanoo, että Suomen tilanne ei kohenisi, jos maahan houkuteltaisiin miljoona koulutettua maahanmuuttajaa esimerkiksi Syyriasta. Äkkirysäys tulisi Näreen mukaan päinvastoin Suomelle kalliiksi.
STT
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/02/25/tutkijat-hslle-maahanmuutto-ei-ratkaise-suomen-huoltosuhteen-ongelmaa (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/02/25/tutkijat-hslle-maahanmuutto-ei-ratkaise-suomen-huoltosuhteen-ongelmaa)
Boldaukset Minun.
Taisi mennä ne yliopistojen leikkaukset oikeaan osoitteeseen vai
onko ääni kellossa muuten vaan muuttunut ?
Ei kai matujen hyödyllisyydestä valehteleminen mene enää kenellekkään läpi.
:flowerhat:
Helsingin yliopiston väestötieteen professorit ovat vain alkaneet lukea Hommaforumia. Mikään muu ei selitä tätä 180°:een käännöstä. Ei mikään muu.
Siinäs kuulitte. Jopa tutkijat ovat samaa mieltä kuin Homman nettinatsit.
Quote from: Titus on 25.02.2016, 03:20:24
Ei kai matujen hyödyllisyydestä valehteleminen mene enää kenellekkään läpi.
Tosi Suvakin™ mielestä matuista ei koskaan pitänytkään olla mitään hyötyä vaan kyse on hädänalaisimpien auttamisesta. Tai vaikka kantasuomalaisille rasisteille vittuiluista.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1456292738644
QuoteTutkijat tyrmäävät: Maahanmuuttajat eivät ratkaise Suomen huoltosuhteen ongelmaa
Suomen väestö ikääntyy ja huoltosuhde rapistuu. Lääkkeeksi tarjotaan usein työperäisen maahanmuuton roimaa lisäystä. "Tutkimukset eivät osoita, että tällä voitaisiin ratkaista väestön ikääntymistä", sanoo professori Pekka Martikainen.
Suomella on ongelma. Väestö ikääntyy ja huoltosuhde rapistuu. Työssä käyviä suomalaisia on siis yhä vähemmän suhteessa työvoiman ulkopuolisiin, kun suuret ikäluokat lähivuosina jäävät rytinällä eläkkeelle.
Huoltosuhteen parantamiseksi tarjotaan usein työperäisen maahanmuuton roimaa lisäystä, jotta tekijöitä riittäisi esimerkiksi hoiva-alalle.
Olisiko maahanmuuttajista siis Suomen väestön ikääntymisongelman ratkaisijoiksi? Tuskinpa, sanovat HS:n haastattelemat asiantuntijat.
"Väestötieteelliset tutkimukset eivät osoita, että maahanmuutolla voitaisiin ratkaista väestön ikääntymistä", sanoo väestötieteen professori Pekka Martikainen Helsingin yliopiston sosiologian laitokselta.
Edes suurten maahanmuuttovirtojen maissa tulijat eivät ole ratkaisevasti vaikuttaneet huoltosuhteeseen. Väestön ikääntyminen ja huoltosuhteen hapertuminen johtuvat ennen kaikkea siitä, että perheisiin syntyy yhä vähemmän lapsia ja ihmiset elävät yhä vanhemmiksi, Martikainen korostaa.
Väestötieteilijä Martikainen lohduttaa, että esimerkiksi Saksassa ja Italiassa ikääntyminen on suurempi murhe. Näissä maissa syntyvien lasten määrä naista kohden on pitkään ollut olennaisesti pienempi kuin Suomessa.
Kun Suomessa syntyy 60 000 lasta vuodessa, pitkän ajan kuluessa maahanmuuttajat muuttavat Suomea monikulttuurisemmaksi.
Jos väestö halutaan pitää nykyisessä koossa, maahantulo on myös välttämätöntä. Suomen 1,8 lapsen hedelmällisyysluku johtaisi väestömäärän laskuun.
Huoltosuhteen heikkenemisestä koituvaa kestävyysvajetta pähkäilee myös pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus parhaillaan.
Itä-Suomen yliopiston sosiologian ja hyvinvoinnin professorin Juho Saaren mielestä työllisyysasteen nostaminen ratkaisee – ei yksittäisten ihmisten palkkataso, josta parhaillaan neuvotellaan.
"Ratkaisu olisi työurien pidentäminen alkupäästä, pitkäaikaistyöttömien välityömarkkinoiden parantaminen sekä irtisanomisen ehtojen uudistaminen."
Ikääntyneiden työntekijöiden irtisanomisehtojen uudistaminen taas auttaisi Saaren mukaan siihen, ettei niin moni joutuisi pitkäaikaistyöttömyyden putkeen.
Kohenisiko tilanne, jos Suomeen houkuteltaisiin miljoona koulutettua maahanmuuttajaa esimerkiksi Syyriasta?
Työperäistä maahanmuuttoa eri maissa tutkineen apulaisprofessori Lena Näreen vastaus on torjuva: äkkirysähdys tulisi Suomelle kalliiksi.
Näin siksi, että töihin tulevat maahanmuuttajat perustavat perheitä, sairastuvat ja ikääntyvät siinä missä muutkin. He tarvitsevat kouluja, päivähoitoa ja terveyspalveluita.
Maahanmuutossa täytyykin huomioida yhteiskunnan laajemmat rakenteet, Näre korostaa.
Esimerkkinä hän mainitsee hallituksen linjauksen laittaa EU:n ulkopuolisille opiskelijoille lukukausimaksut. Moni maahanmuuttaja on Suomessa opiskelijaviisumin turvin, koska sen saa helpommin kuin työluvan.
"Veikkaan, että päätös lukukausimaksuista tyrehdyttää opiskelijoiden tulon. Samalla se vaikeuttaa aamulehtijakelun ja siivoustyön työvoiman saatavuutta."
Näitä töitä ovat tehneet monet opiskelijaviisumilla EU:n ulkopuolelta tulleet opiskelijat, jotka saavat työskennellä 25 tuntia viikossa.
Näre muistuttaa, että Suomen mahdollisuudet saada korkeasti koulutettua työvoimaa ovat niukat. Esimerkiksi Yhdysvallat ja Kanada pisteyttävät töihin haluavat ulkomaalaiset ja valitsevat sitten sopivimmat englantia puhuvat maahanmuuttajiksi.
Suomen tilannetta ei voi mitenkään verrata näihin maihin, tyrmää tutkija Näre.
"Ei meillä ole hirveästi työperäisiä maahanmuuttajia. Suomi ei ole niin vetovoimainen."
Suomeen työn perässä saapuvat maahanmuuttajat ovat suurelta osin Venäjältä tai Baltian maista, eivätkä he yleensä osaa suomea tai välttämättä edes englantia.
"Missä ovat valmiiksi suomenkieliset, korkeasti koulutetut maahantulijat?" Näre kysyy.
Sellaisia ei ole.
Väestörakenteen tervehdyttämiseen ei ole helppoja lääkkeitä.
Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch muistuttaa, että eliniän nouseminen on hyvä asia. Hän ei halua patistaa kansaa lapsentekotalkoisiin.
"Se on vanhanaikainen ja naiivi ajattelutapa."
Sen sijaan pitäisi keskittyä ei-toivotun lapsettomuuden syihin, ja siihen, miksi perheet eivät enää halua enempää kuin kaksi lasta. "Tiedetään, että lasten hankinta liittyy vahvasti tulotasoon. Lapsettomuus lisääntyy ja suurperheiden osuus pienenee nyt eniten pienituloisilla."
Rotkirchin mukaan varmemmat tulevaisuudennäkymät kasvattaisivat syntyvyyttä.
"10 000 pakolaista on suhteellisesti vähän"
Jotta suomalaista maahanmuuttokeskustelua voi ymmärtää, kannattaa palata vuoteen 1995. Näin kehottaa Suomen maahanmuuttotilanteen tarkasti tunteva Päivi Nerg.
Sisäministeriön kansliapäällikkönä vuodesta 2012 toiminut Nerg kertaa kehitystä, jonka aikana Suomi on pikku hiljaa muuttunut ja muuttumassa monikulttuuriseksi.
Ensimmäinen havainto on Nergin mukaan se, että ulkomaalaisten tulo on tapahtunut hitaasti.
Suomeen on tullut vuodesta 1995 lähtien yhteensä 300 000 ulkomaalaista. He ovat asettuneet enimmäkseen pääkaupunkiseudulle, jonka asukkaista 14–15 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia.
Muualla Suomessa ulkomaalaisia ei juuri ole Etelä-Suomen rannikkoalueita, Turkua ja joitakin opiskelukaupunkeja lukuun ottamatta.
Vuonna 2014 Suomeen tuli 3 400 turvapaikanhakijaa, ja maassa oli vain 20 vastaanottokeskusta, Nerg muistuttaa.
Samaan aikaan Ruotsiin tuli jo 80 000 turvapaikanhakijaa vuodessa. Sitten alkoi tapahtua.
Viime vuonna turvapaikanhakijoiden määrä nousi Ruotsissa 160 000:een, ja Suomeenkin tuli 32 000 turvapaikan hakijaa, lähinnä irakilaisia ja afgaaneja.
Nyt vastaanottokeskuksia on jo 144, ja alaikäisille 50.
Nergin arvion mukaan nykyisistä turvapaikanhakijoista noin 10 000 saa turvapaikan Suomesta. "Sehän on 'peanuts' tässä 300 000:n kokonaisuudessa", Nerg suhteuttaa.
Samaan hengenvetoon hän sanoo ymmärtävänsä voimakasta reagointia esimerkiksi viidentuhannen asukkaan kunnissa, joihin on yhtäkkiä saapunut 600 irakilaista.
"Nyt vasta monelle on valjennut, että olemme osa EU:n sääntelyä. On tajuttu, että emme voi itse päättää kaikesta."
Turvapaikanhakijoiden tulo tyrehtyi nopeasti sen jälkeen, kun Ruotsi otti marraskuussa käyttöön sisärajatarkastukset. "Hyvä jos tulee yksi turvapaikanhakija päivässä Haaparannasta", Nerg arvioi tämänhetkistä tilannetta.
Venäjältä Lappiin tulee sen sijaan noin 20–30 turvapaikanhakijaa päivässä.
Nerg haluaisi itse elää monikulttuurisessa Suomessa. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että sellaista Suomea ei voi rakentaa mahtikäskyillä.
Mutta Nerg on toiveikas.
"Kaikki hyvät kokemukset ovat lähteneet normaalista kahden ihmisen kanssakäymisestä. Ihmisten välinen kontakti on se, joka on avannut reittejä yhteiseen tekemiseen. Niin musiikissa, jalkapallossa kuin hiihdossakin."
Tossa lopussa Nerg siis tunnustaa, että tavoittelee omaa unelmaansa - monikulttuurista Suomea. Sellainen kansliapäällikkö.
"
Unelmat ovat kuin persereikiä. Jokaisella on omansa. Järkevä ja asiallinen ihminen pitää omansa piilossa, eikä vaadi väkipakolla toisia ihmisiä haistelemaan sitä."
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/01/itakeskuksen-tunnelmaa.html
Quote from: Kukko on 25.02.2016, 05:40:19
http://www.hs.fi/kotimaa/a1456292738644
Nergin arvion mukaan nykyisistä turvapaikanhakijoista noin 10 000 saa turvapaikan Suomesta. "Sehän on 'peanuts' tässä 300 000:n kokonaisuudessa", Nerg suhteuttaa.
Samaan hengenvetoon hän sanoo ymmärtävänsä voimakasta reagointia esimerkiksi viidentuhannen asukkaan kunnissa, joihin on yhtäkkiä saapunut 600 irakilaista.
"Nyt vasta monelle on valjennut, että olemme osa EU:n sääntelyä. On tajuttu, että emme voi itse päättää kaikesta."
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/01/itakeskuksen-tunnelmaa.html
Hetkinen, mitä helvettiä tällä on EU sääntelyn kanssa mitään tekemistä? Eikös koko ajan vedota kansainvälisiin sopimuksiin eikä EU direktiiveihin tässä maahanmuuttossa? Lipsahtiko Nergiltä nyt jotain mitä ei olisi pitänyt sanoa? Onko tässä ensimmäinen todiste että kyseessä EU tasolla sovittu asia että Ruotsista vuodetaan pakolaiset Suomeen?
QuoteTyö- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman arvioi, että viime vuoden lopun turvapaikanhakijaryntäyksen seurauksena tulijoiden määrä nousee vuodessa 25–30 prosenttia. Se on Stenmanin mielestä vielä hyvin hallittava määrä.
Suomen kärjistynyt keskusteluilmapiiri johtuu Stenmanin arvion mukaan paljolti siitä, että puheet ovat keskittyneet lähinnä turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun. Samalla kokonaiskuva uhkaa hämärtyä.
"Nyt olisi tärkeää löytää yksimielisyys siitä, että Suomeen jäävät saavat hyvät edellytykset kotoutua."
Stenman muistuttaa, että Suomen kestävyysvajetta ratkottaessa vanhojen ihmisten ja työssä käyvien välinen huoltosuhde paranee vain siinä tapauksessa, että nuoret maahanmuuttajat pääsevät työmarkkinoille.
"Mutta huoltosuhde ei korjaannu lähimainkaan näillä maahanmuuttomäärillä."
Tilastokeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen joulukuussa julkaisema ulkomaalaisten työ- ja hyvinvointitutkimus kertoo, että moni maahanmuuttaja on ollut työsuhteessa, vaikka vakituisia töitä ei olisikaan.
Tutkimuksen mukaan nuoret maahanmuuttajamiehet käyvät enemmän töissä kuin samanikäiset kantasuomalaiset miehet.
Myös koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien miesten tilanne paranee iän karttuessa, toisin kuin kantasuomalaisilla verrokeilla.
Stenman haluaisi nähdä Suomessa enemmän aidosti monikulttuurisia työyhteisöjä. Niiden myötä myös asenneilmapiiri voisi muuttua ja samalla maahanmuuttajien pääsy työmarkkinoille helpottua.
"Nyt on paljon viitteitä suoranaisesta rasismista", Stenman arvioi viime aikojen ilmapiirin muutosta.
"Syljetään naisten päälle ja huudellaan, lapsia uhkaillaan", hän sanoo.
Mitä v****a luin juuri? :facepalm:
Koko Stenmanin ulostulo on sellaista turbomokutusta, että ei rajaa, mutta boldasin älyttömimmät kohdat.
Millos HS käy tekee juttuja noista rasistisista työyhteisöistä, joissa syljetään naisten päälle ja huudellaan sekä lapsia uhkaillaan?
Hyysärin juttu päättyy luonnollisesti tavanomaiseen uskontunnustukseen:
Quote
"Nyt on paljon viitteitä suoranaisesta rasismista", Stenman arvioi viime aikojen ilmapiirin muutosta.
"Syljetään naisten päälle ja huudellaan, lapsia uhkaillaan", hän sanoo.
Ei päivää ilman päällesyljeskelyä!
Quote from: Mr.Reese on 25.02.2016, 06:28:58
Millos HS käy tekee juttuja noista rasistisista työyhteisöistä, joissa syljetään naisten päälle ja huudellaan sekä lapsia uhkaillaan?
Ja ilmeisesti sellainen löytyy työ- ja elinkeinoministeriöstä, niin vakuuttavasti Stenman todisti asian puolesta. En minä ainakaan ole missään tuollaiseen törmännyt mutta tällä
maahanmuuttojohtajalla oli tietenkin sopiva syy antaa tuollainen vilpitön lausunto pitkittääkseen omaa jonninjoutavaa virkasuhdettaa.
Paras lääke sopivan korkean syntyvyyden pitämiseksi yllä on pitää maa sellaisena, mihin ihmniset haluavat synnyttää lapsia. Maahanmuutto ei selvästikään edistä sitä, koska se tekee Suomesta jatkuvasti ikävämmän paikan elää.
Quote
Kaikki hyvät kokemukset ovat lähteneet normaalista kahden ihmisen kanssakäymisestä.
Kuten myös kaikki huonot kokemukset, joten mikä on pointtisi?
Quote
Ihmisten välinen kontakti on se, joka on avannut reittejä yhteiseen tekemiseen. Niin musiikissa, jalkapallossa kuin hiihdossakin.
Ihmisten välinen kontakti on myös se, joka on sulkenut reittejä yhteiseen tekemiseen, joten mikä on pointtisi?
Suomea rakennetaan kliseiden varaan.
Quote from: HS
Nergin arvion mukaan nykyisistä turvapaikanhakijoista noin 10 000 saa turvapaikan Suomesta. "Sehän on 'peanuts' tässä 300 000:n kokonaisuudessa", Nerg suhteuttaa.
Nerg unohti, että läheskään kaikkia hylsyn saaneita ei saada palautettua ja Migrin mukaan yksi oleskeluluvan saanut turvapaikanhakija yhdistää tänne keskimäärin noin kolme perheenjäsentä. Viime vuoden kokonaismäärä on luultavasti yli 30 000, kun nämä asiat otetaan huomioon.
Seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomen ulkomaalaisten määrä helposti kaksinkertaistuu ihan vain noilla Nergin 'peanuts'-luvuilla. Onko tämä varmasti järkevää, koska tapahtunutta ei voi peruuttaa jälkikäteen? Mikä on Suomen pidemmän aikavälin strategia maahanmuutossa? Pyydetään kehitysmaat kylään?
QuoteNerg haluaisi itse elää monikulttuurisessa Suomessa.
Silloinhan Päivi Nerg on oikein unelma-ammatissa kun voi itse virkamiehenä päättää maan väestön rakenteen.
Vakavasti puhuen
tuo ihminen ei ole oikea henkilö hoitamaan kyseistä virkaa. Hallitus, teillä on nyt tehtävänä vaihtaa uskottava henkilö tilalle. Toimikaa!
Quote from: uffomies on 25.02.2016, 06:14:33
Quote from: Kukko on 25.02.2016, 05:40:19
"Nyt vasta monelle on valjennut, että olemme osa EU:n sääntelyä. On tajuttu, että emme voi itse päättää kaikesta."...
Hetkinen, mitä helvettiä tällä on EU sääntelyn kanssa mitään tekemistä? Eikös koko ajan vedota kansainvälisiin sopimuksiin eikä EU direktiiveihin tässä maahanmuuttossa? Lipsahtiko Nergiltä nyt jotain mitä ei olisi pitänyt sanoa? Onko tässä ensimmäinen todiste että kyseessä EU tasolla sovittu asia että Ruotsista vuodetaan pakolaiset Suomeen?
Ja missä helvetissä ovat tutkivat toimittajat, jotka osaisivat kysyä tältä virkamieheltä oikeita kysymyksiä ja vaatia myös vastauksia niihin?
Ruotsista viime vuonna alkanut vyöry on ilman muuta sovittu juttu ja siitä todennäköisimmin sopi pääministeri Stubb jo kesällä 2014. Tuon sopimuksen pohjalta ELY-keskukset määrättiin kartoittamaan majoitustilat 100 000 matulle ja tämäkin tuli esille julkisissa dokumenteissa jo keväällä 2015 ennen muslimi-invaasion käynnistymistä. Minkäänlaista kritiikkiä Ruotsia kohtaan ei poliittisella tasolla ole esitetty, vaikka invaasio ohjattiin todistetusti Suomeen viranomaisvoimin. Tämä johtuu nimenomaan siitä, että kuvio oli alun alkaenkin sovittu. Venäjää kohtaan puolestaan esitetään vaikka minkämoisia syytöksiä, mikä sinänsä on hyvä asia, mutta se johtuu siitä, että sieltä alkanut vyöry tuli poliitikoille yllätyksenä.
Uskomatonta on myös se, että tälläkin foorumilla on käsitelty asiaa tuhannen monta kertaa, mutta yksikään foorumia seuraava PersS -edustaja ei kuviota ole ottanut esille eduskunnassa. Näillä nuiviksi itseään kutsuvilla edustajilla olisi kaikki välineet tutkia, mitä Ruotsissa sovittiin, mutta jostain syystä asia ei kiinnosta. Ettei vain asia olisi ollut esillä hallitusneuvotteluissa.
Tutkimuksen mukaan nuoret maahanmuuttajamiehet käyvät enemmän töissä kuin samanikäiset kantasuomalaiset miehet.
Niin, olisikohan asialla mitään tekemistä positiivisen syrjinnän kanssa. Ach niin positiivista kun kahden tutkinnon handlaavat suomalaiset jäävät toiseksi sellaiselle joka ei puhu edes työmaan kieltä. Toki palkkatasokin voi vaikuttaa. Suomalainen duunari kun on niin uskomattoman röyhkeä että haluaa elää palkallaan. Jotkut menevät jopa niin pitkälle että tahtovat elättää vaimonsa ja lapsensakin.
Olisiko nyt hyvä hetki jakaa vuoden Sherlock-palkinto?
QuoteTutkimuksen mukaan nuoret maahanmuuttajamiehet käyvät enemmän töissä kuin samanikäiset kantasuomalaiset miehet.
Mahtaisiko sillä olla mitään tekemistä asian kanssa että täällä pitää ammattiin kuin ammattiin opiskella vuosia. Kantasuomilaiset nuorukaiset ei voi kaikki ryhtyä viikossa kebabinvuolijoiksi.
Olipa tajunnan räjäyttävä juttu. Yht´äkkiä kaikki se, minkä me tällä foorumilla olemme tienneet jo vuosia paljastui nyt myös pelkästään Helsingin Sanomia lukeville. Erityisesti jo edellä hämmästelty kansliapäällikkö Nergin asenne on huolestuttava. On siis syytä pitää huoli, että kansalaisten näkyvä vastustus holtittomalle maahanmuutolle näkyy jatkossakin vaaliuurnilla ja erilaisissa mielipidekirjoituksissa blogeista yleisönosastoihin ja keskustelufoorumeille.
En malttanut olla kirjoittamatta jutun innoittamana pientä blogikirjoitusta: http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2016/02/monikulttuurisuus-ei-pelasta.html (http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2016/02/monikulttuurisuus-ei-pelasta.html)
Joko aletaan myöntämään että haittamaahanmuutto Lähi-idästä tuo lisää ongelmia?
QuoteMutta Nerg on toiveikas.
"Kaikki hyvät kokemukset ovat lähteneet normaalista kahden ihmisen kanssakäymisestä. Ihmisten välinen kontakti on se, joka on avannut reittejä yhteiseen tekemiseen. Niin musiikissa, jalkapallossa kuin hiihdossakin."
:facepalm:
Quote from: Blanc73 on 25.02.2016, 07:51:09
Joko aletaan myöntämään että haittamaahanmuutto Lähi-idästä tuo lisää ongelmia?
Tuskin nyt vielä tämän takia. Nyt on vasta myönnetty ettei maahanmuutosta ole huoltosuhteelle hyötyä. Siitä on vielä pitkä matka sen myöntämiseen että maahanmuutosta voisi olla huoltosuhteelle haittaakin. Ja sitten pitäisi vielä myöntää että nimenomaan pakoloisten maahanmuutosta olisi huoltosuhteelle(kin) haittaa.
Tikapuuhermostollisille realismia pitää annostella pipetillä hyvin hyvin hitaasti pienissä annoksissa.
Quote from: Tapza on 25.02.2016, 07:40:11
QuoteTutkimuksen mukaan nuoret maahanmuuttajamiehet käyvät enemmän töissä kuin samanikäiset kantasuomalaiset miehet.
Mahtaisiko sillä olla mitään tekemistä asian kanssa että täällä pitää ammattiin kuin ammattiin opiskella vuosia. Kantasuomilaiset nuorukaiset ei voi kaikki ryhtyä viikossa kebabinvuolijoiksi.
"Tutkimuksessa" eivät vielä varmasti näy viime vuoden tulijat. Itse asiassa siinä vielä peittoavat virolaiset ja venäläiset muut kansallisuudet, ja olisinpa varsin yllättynyt jos lainauksen väite pitäisi myös niihin maahanmuuttajamiehiin, joiden kotimaa on esimerkiksi Irak, Somalia tai Afganistan.
QuoteNerg haluaisi itse elää monikulttuurisessa Suomessa.
Missähän Nerg muuten asuu? Jotenkin nämä kantasuomalaiset monikulttuurisuuden ihannoijat tuntuvat valitsevan asuinpaikkansa jotenkin muuten kuin ympäristössään olevan maonikulttuurisuuden maksimoiden.
(Ylläpidolle: en minä tarkoita katuosoitetta, ihan vain kaupunkia ja sen osaa)
Nergille maahanmuuttajat ovat koristeita, mutta Suomessa ei ole tulevaisuutta kun ei ole töitäkään.
Työmarkkinat huolehtivat väestön määrästä, mutta tulevaisuudessa ihmisestä tulee hyödytön työnteon kannalta.
Quote
Tutkija Ylelle: Suomen pitäisi jo valmistautua työelämän robottien tuloon
....
Yle uutisten haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Suomen pitäisi valmistautua robottien aiheuttamaan työelämän muutokseen. Esimerkiksi Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa lähes puolet työpaikoista voidaan korvata roboteilla ja keinoälyllä seuraavan 20 vuoden aikana.
Tilanne Suomessa on samankaltainen.
Robottien myötä työn tehokkuus ja tuottavuus lisääntyvät, mutta samanaikaisesti suuri osa ihmisistä jää työttömäksi. Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Jari Kaivo-oja varoittaakin haastattelussa, että yhteiskunnan robotisoituminen murentaa työn verotulot, Uusia verotukseen liittyviä toimintamalleja pitäisi näin ollen myös kehittää.
...
http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2013102017626826_tb.shtml
(http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2013102017626826_tb.shtml)
Quote from: RP on 25.02.2016, 08:26:20
QuoteNerg haluaisi itse elää monikulttuurisessa Suomessa.
Koska virkamies Nergillä on lähtenyt mopo keulimaan nyt ihan tosissaan, niin muistutetaanpa häntä siitä, mistä Itävallassa puhutaan.
Quote from: Valli on 24.02.2016, 23:00:26QuoteEU's future 'at stake' in migrant crisis talks
Hommalla todettiin jo vuosia sitten, että humamujen ei ole tarkoituskaan tehdä työtä, vaan he ovat itse se työ.
Quote
Hetkinen, mitä helvettiä tällä on EU sääntelyn kanssa mitään tekemistä? Eikös koko ajan vedota kansainvälisiin sopimuksiin eikä EU direktiiveihin tässä maahanmuuttossa? Lipsahtiko Nergiltä nyt jotain mitä ei olisi pitänyt sanoa? Onko tässä ensimmäinen todiste että kyseessä EU tasolla sovittu asia että Ruotsista vuodetaan pakolaiset Suomeen?
Kyllä tällaisia merkkejä sopimuksesta on ollut luettavissa rivien välistä. Esim. otsikot jossa todetaan:
Quote
Sisäministeriö: Valtaosa Suomen turvapaikanhakijoista saa kielteisen päätöksen
Suomeen viime vuonna tulleista noin 32 000 turvapaikanhakijasta aiotaan käännyttää noin 20 000 sisäministeriöstä kerrotaan. Tämä tarkoittaa, että kielteisen päätöksen on saamassa noin 62 prosenttia hakijoista.
Noita juttuja kun lukee, ei todellakaan voi välttyä ajatukselta että Suomen osuus on ottaa x määrä pakolaisia tästä kakusta ja loput heivataan pois. On siis
päätetty että noista 32 000 hakijasta reilu 10 000 otetaan loisimaan, koska loput saavat kielteisen päätöksen. Ja näitä lausuntoja annetaan ennenkuin tapaukset on tutkittu.
Kuinkahan munta kertaa tämä huoltosuhteen korjaus otetaan argumentiksi suvisten puolelta.
Vähän samanlainen meemi kuin ikuisesti nurkan takana väijyvä työvoimapula.
IMF ei myöskään suosittele maahanmuuttoa ikääntymiseen (koska ikääntyminen ei sinänäsä ole mikään ongelma) vaan digitalisaatiota, eli tuotannon tehokkuuden nostamista esim. roboteilla.
Robotit voittavat ihmiset tehokkuudessa. Robotti tekee töitä 24/7 kun ihminen osan vuodesta muutaman tunnin kerralla.
Quote
Käytännössä kehittyneiden talousmaiden ongelma on se, että eläkkeelle jäävien määrä on isompi kuin työmarkkinoille tulevien määrä. IMF:n mukaan talouskasvun hidastumiselta voidaan välttyä jos tuottavuutta pystytään nopeuttamaan esimerkiksi uusilla teknisillä ratkaisuilla.
http://yle.fi/uutiset/imf_vaesto_ikaantyy_talouskasvu_hidastuu/7914153
(http://yle.fi/uutiset/imf_vaesto_ikaantyy_talouskasvu_hidastuu/7914153)
Suomen Tietotoimiston uutisia:
Tutkijat ovat nyt 26 vuotta kestäneiden havaintojen pohjalta tulleet käsitykseen, että viinaa ei saa lisää sitä rajattomasti vedellä lantraamalla. Sitten ulkomaille..
Quote"Nyt vasta monelle on valjennut, että olemme osa EU:n sääntelyä. On tajuttu, että emme voi itse päättää kaikesta."
Tämä Nergin lausunto herättää tosiaan monenmoisia ajatuksia!
QuoteNerg haluaisi itse elää monikulttuurisessa Suomessa. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että sellaista Suomea ei voi rakentaa mahtikäskyillä.
Tässä Nerg sitten paljastaakin yhden mokutuksen sylttytehtaista. Mahtikäskyt eivät toimi, joten pehmennetään kansakunnan päät kiimaisella toitotuksella ja jatkuvalla unelmahötön pakkosyötöllä.
e: Nergin kaltainen unelmaohjus on erittäin vaarallinen Suomen kannalta. Kysymys kuuluu, missä vaiheessa hänen ristiaallokkoon joutunut unelmatehtailunsa muuttuu kostoretkeksi, vai onko se jo alkanut?
Quote from: Faidros. on 25.02.2016, 08:43:17
Kuinkahan munta kertaa tämä huoltosuhteen korjaus otetaan argumentiksi suvisten puolelta.
Vähän samanlainen meemi kuin ikuisesti nurkan takana väijyvä työvoimapula.
Työvoimapula onkin ovela otus, se on vähän kuin pulun poikanen, kukaan ei ole sitä koskaan nähnyt. Ja kun rynnistät katsomaan nurkan taakse nähdäksesi tuon ihmeen edes kerran, se onkin jo pujahtanut seuraavan nurkan taakse.
Quote"Nyt vasta monelle on valjennut, että olemme osa EU:n sääntelyä. On tajuttu, että emme voi itse päättää kaikesta."
Nerg valehtelee.
Me voimme tehdä juuri, kuten haluamme.
Me voimme erota eurosta, me voimme erota EU:sta, me voimme erota YK:sta, me voimme erota kansainvälisistä sopimuksista, me voimme poistaa maastamme kenet haluamme, me voimme sulkea maamme valikoidusti keneltä haluamme.
Kyse on vain siitä, että kansa herää ja nousee tekemään tämän. Me olemme kansa, me olemme Suomi, mitään muuta Suomea ei ole olemassa. Suomi ei ole hallitus, ei Petteri Orpo, ei kansainväliset sopimukset, ei Päivi Nerg, ei hyödyllisten idioottien armeija.
Kun yhteinen tahtotila kansan keskuudesta löytyy, me voimme tehdä mitä tahansa. Ja me teemme. Sinä päivänä en haluaisi olla Suomen kansaa vastaan rikkonut virkamies.
QuoteMaahanmuuttajat eivät ratkaise Suomen huoltosuhteen ongelmaa
Mitähän mieltä mullistavaa sitä saa seuraavaksi kuulla? Vesi on märkää ja maa kiertää aurinkoa?
Quote from: Uuno Nuivanen on 25.02.2016, 07:56:52
QuoteMutta Nerg on toiveikas.
"Kaikki hyvät kokemukset ovat lähteneet normaalista kahden ihmisen kanssakäymisestä. Ihmisten välinen kontakti on se, joka on avannut reittejä yhteiseen tekemiseen. Niin musiikissa, jalkapallossa kuin hiihdossakin."
:facepalm:
Todellakin, yhteistä tekemistä noissa vientiteollisuutemme kivijaloissa.
Tule v..tun Negr katsomaan, edes k a t s o m a a n, o i k e a t a työntekoa! Siinä ei siltaa tai lentokonetta p u h u t a pystyyn tai ilmaan, siinä valitaan tekijät pätevyyden mukaan!
(noin pääsääntöisesti. Ahkeruuskin riittää joissain kohdin, mutta ohjaamaton laiskuus..)
Huoltosuhteen ongelma johtuu siitä, että maassa ei ole työpaikkoja.
Onkin ollut suurta 'neroutta' kuvitella, että tuo ongelma ratkeaisi tuomalla ulkomailta lisää työttömiä.
Quote from: Randy on 25.02.2016, 09:30:53
QuoteMaahanmuuttajat eivät ratkaise Suomen huoltosuhteen ongelmaa
Mitähän mieltä mullistavaa sitä saa seuraavaksi kuulla? Vesi on märkää ja maa kiertää aurinkoa?
Että kaikki maahanmuuttokritiikki ei olekaan irrationaalisista peloista kumpuavaa rasismifasismia?
QuoteEdes suurten maahanmuuttovirtojen maissa tulijat eivät ole vaikuttaneet oleellisesti huoltosuhteeseen.
Tulijat ovat vaikuttaneet huoltosuhteeseen
oleellisen heikentävästi suurten maahanmuuttovirtojen maissa, ainakin Euroopassa.
Kaikki ongelmamme ratkeavat jos jokainen afroarabi ryöstömurhaa suomalaisen työttömän muutaman killingin tähden ja joutuu karkotetuksi siitä hyvästä.
Nämä maahantulijatkin ikääntyvät. Kuka heidät sitten hoitaa?
Quote from: Frida Hotell on 25.02.2016, 09:51:09
Nämä maahantulijatkin ikääntyvät. Kuka heidät sitten hoitaa?
Uudet maahantunkeutujat, Afrikassa ja lähi-idässä on kasvattamo, siellä niitä riittää.
Ei huolta siis, aina löytyy uusia huoltovajeen paikkaajia.
Kannetaan vaan lisää valoa tupaan säkeissä.
Hölmöläiset.
No niin, mokutus on päässyt seuraavaan vaiheeseen. Ensin valehdeltiin kansalle että matut tulevat hoitamaan vanhuksia ja siihen moni uskoo edelleen. Seuraava vaihe on lähtenyt käyntiin: eutanasian laillistaminen. Se kun on ainoa tapa "ratkaista" olematon ongelma.
Kun laki on säädetty alkaa moraaliton murhaaminen armeliaisuuden nimikkeen alla. Turha kuvitellakaan että siinä pysyttäisiin tietyissä rajoissa, aivan kuten ei pysytty pakolaistenkaan suhteen. Välitän vakavia varoituksia Jenkeistä: Nyt kun on vielä aikaa niin tehkää hoitotestamenttiin säädös että teidät on pidettävä elossa.
HS väittää jo että 75 % suomalaisista kannattaa eutanasiaa, luku tulee nousemaan ja kohta saadaan nähdä samoja tosi-tv -sarjoja avustetuista itsemurhista kuin muissa maissa missä eutanasiaa on oltu laillistamassa väkisin. Jopa persut ovat eutanasian kannalla:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000506241.html
Vai kuvitteleeko joku täällä että kaikki sukulaiset ja lapset ovat moraalisia ja hyviä ihmisiä? Suurin osa olisi valmiita eutanasiaan päästäkseen eroon teistä ja kahmiakseen itselleen sen mitä omistatte - se kun olisi täysin laillista!
Sairaanhoitajat maista missä eutanasiaa ei olla laillistettu kertovat kuinka lekurit ja hoitsut käyttävät nimitystä "EXIT-ovi" päättäessään mielivaltaisesti kenen elämä viedään, jopa terveistä potilaista. Omaisille tulee suurena järkytyksenä kun kuulevat vanhempiensa 'äkillisestä' poismenosta ja kuinka se tapahtui 'luonnollisesti', eikä vanhuksella ole mitään sanomista siihen ei vaikka huutaisi "haluan elää" ...
Näin päästään näppärästi eroon harmillisista eläkeläisistä jotka kuormittavat yhteiskuntaa. Kuinka monessa perheessä on suvakkeja jotka painostavat vanhempansa 'haluamaan' avustetun itsemurhan? Ne ihmiset jotka ovat raataneet maamme puolesta heitetään pois tarpeettomina.
Punaista mattoa antikristukselle levitetään koko ajan, eutanasia on pelkästään yksi vaihe :(
Maahanmuutto ei ratkaise otsakkeessa mainitun huoltosuhteen lisäksi mitään muitakaan ongelmia, se ainoastaan lisää niitä. Maahanmuuton seurauksena yhteiskunta pirstaloituu ja tuo mukanaan kasan sen kaltaisia kulttuurillisia ongelmia, mitä suurin osa tavan kansalaisista ei tiennyt edes olevan olemassa.
Lisäksi kehitysmaaperäinen muutto on haitta yhteikunnille kaikella tavalla, eikä vähiten taloudellisella, minkä varjolla nämä maatamme pilaavat rahanhimoiset elinkeinoelämän saatanat koittavat kansalaisiamme manipuloida.
Huoltosuhde paranee ainoastaan, jos sille luodaan edelleytykset kotimaisille työntekijöille työn saatavuuden kautta. Haittamuutto paisuttaa julkista sektoria ja syventää kuoppaa entisestään, kaikkien muiden ongelmien lisäksi, jotka paisuessaan tulevat kaatamaan koko yhteiskunnan, niin Suomen, kuin Euroopan muutkin yhteiskunnat.
Quote from: Mr.Reese on 25.02.2016, 06:28:58
Quote
Stenman haluaisi nähdä Suomessa enemmän aidosti monikulttuurisia työyhteisöjä. Niiden myötä myös asenneilmapiiri voisi muuttua ja samalla maahanmuuttajien pääsy työmarkkinoille helpottua.
"Nyt on paljon viitteitä suoranaisesta rasismista", Stenman arvioi viime aikojen ilmapiirin muutosta.
"Syljetään naisten päälle ja huudellaan, lapsia uhkaillaan", hän sanoo.
Enpä ihmettele. Kun työssäkäyvät naiset ovat
yleensä poikkeuksetta kantasuomalaisia ja saattavat olla jopa esimiesasemassa miespuolisille mahaanmuuttajille.
Sikälimikäli Stenman tarkoittaa nimenomaan työyhteisössä syljeskelyä.
Maahanmuutto HEIKENTÄÄ suomalaisten huoltosuhdetta koska maahanmuuttajat työllistyvät suomalaisia huonommin, työllistyessään saavat keskimäärin huonompaa palkkaa kuin suomalaiset koska työllistyvät suurelta osin matalapalkkaisiin ammatteihin, tästä johtuen maksavat väehmmän veroja kuin suomalaiset keskimäärin ja kuluttavat enemmän yhteiskunnan tukia keskimäärin, tämä sama ilmiö jatkuu myös toiseen polveen koska maahanmuuttajanuorten syrjäytyminen on suurempaa kuin kantasuomalaisilla nuorilla.
Erityisen paljon huoltosuhdetta heikentävät turvapaikanhakujärjestelmää ja perheenyhdistämisiä maahanmuuttoonsa käyttävät ryhmät jotka Norjan tilastokeskuksen mukaan maksavat Norjalle - 800 000 eroa elinaikanaan per henkilö OLETUKSELLA että heidän lapsensa pärjäävät yhtä hyvin kuin kanta-norjalaiset. (eivät tietenkään pärjää tilastojen mukaan).
Yliopistoihin ulkomailta "aamulehtien jakelijoita ja siivoustyön tekijöitä"?
Normaalijärkisellä kansalaisella pitäisi tässä kohtaa jo raksuttaa.
Voisiko seuraavaksi myöntää, ettei noista tulijoista ole hyötyä missään muussakaan asiassa, eikä se monikulttuurisuus mikään rikkaus ole, vaan keksittyä roskaa josta on vain haittaa? Maahantunkeutujia vain neuvottomina otetaan, kun kukaan ei uskalla estääkään. Lopulta joutuisi ampumaan kuten aikaisemmissakin sodissa, sillä sotaahan tämä jo on. Niinhän sitä kuitenkin on tehtävä, koska eihän rajoilla muuten ole mitään merkitystä. Ja mitä varten puolustusvoimille on sitä kalustoa hankittu, ellei sitä ole tarkoitus käyttää maanpuolustukseen? Kohta alkaisi olla aika käyttää sitä.
Ajattelin laittaa tämän uutisen ketjuun, koska se mielestäni luo pohjaa tälle keskustelulle:
http://yle.fi/uutiset/kieltaytyjat_kartalla_nama_maat_eivat_ota_vastaan_kaannytettyja_turvapaikanhakijoita/8692996
Pointti on siis se, että ne muutamat länsimaat, mukaanlukien Suomi, jotka ovat näitä turvapaikanhakijoita virallisesti halunneet, saavat nyt sitä, mitä ovat tilanneet. Useimmiten kansan enemmistön tahdon vastaisesti. Poikkeuksena Ruotsi, jossa sielläkin Unelman kannatus on sittemmin romahtanut.
On siis tavallaan flirttailtu kehitysmaiden massamaahanmuuton kanssa, mutta tilanne on pysynyt suht hallinnassa, koska maahanmuutto on ollut melko hankalaa sopivan, järjestelmällisen ja organisoidun "palvelun" puuttuessa.
Nyt tuo systeemi on kuitenkin polkaistu pystyyn ihmissalakuljettajien, islamistitaistelijoiden, rikollisten ja tiettyjen valtioiden toimesta. Ja tietysti naiivien länsimaisten hallitusten ja suvaitsevaiston suosiollisella avustuksella.
Juna on saatu siis liikkeelle, mutta sen pysäyttäminen, tai edes jarruttaminen onkin sitten jo vaikeampaa.
Sen voi enää pysäyttää länsimaiden totaalinen taloudellinen romahtaminen tai "raaka" ja itsekäs, oman kansan etua ajava politiikka, ála Unkari.
Uutisessa on mielestäni erittäin huomionarvoista tämä kohta:
Eräät maat kannustavat turvapaikan hakuun
Lehden tietojen mukaan eräät maat tietoisesti kannustavat kansalaisiaan lähtemään pois kotimaasta. Taustalla vaikuttavat köyhyys ja suuri väestömäärä.
Esimerkiksi 180 miljoonan asukkaan Pakistanissa ihmisten maastamuuttoa tuetaan systemaattisesti, Die Welt kertoo. Maa saa jopa seitsemän prosenttia bruttokansantuotteestaan ulkomailla asuvien pakistanilaisten rahalähetyksistä.
Eli kyseessä on siis täysin epäonnistuneiden kehitysmaiden liikaväestön oksentaminen "rikkaiden" länsimaiden syliin, mutta myös taloudellinen intressi haalia mahdollisimman paljon etuja, ennen kuin pajatso lopullisesti tyhjenee.
Samalla tietysti toteutuu se ideologinen ja uskonnollinen invaasio kaikessa hiljaisuudessa, kunnes kupattavien länsimaiden suvaitsevaistokin havahtuu, että heidän humaanina ja globaalina pitämänsä arvot olivatkin vain se keppihevonen, jonka tulijat paiskaavat heti tunkiolle, kunhan kriittinen massa saavutetaan ja länsimaihin tunkeutuneet vieraat tekevät entisistä isännistä renkejään.
Quote from: Frida Hotell on 25.02.2016, 09:51:09
Nämä maahantulijatkin ikääntyvät. Kuka heidät sitten hoitaa?
Jonkinlaiset hoitajarobotit. Aivan varmasti. Kuten myös meidät kantasuomalaiset.
Se on hyvä, sillä rovotit eivät väsy, eivätkä ole pahantuulisia. Eivät unohtele asioita, sairasta eivätkä käytä vanhuksia hyväksi. Edes vanha p*ska ei niitä häiritse.
QuoteMaahanmuutto ei yksin pelasta
http://www.ess.fi/Mielipide/paakirjoitukset/2016/03/06/maahanmuutto-ei-yksin-pelasta
Edellisellä vaalikaudella keskusteltiin paljon huoltosuhteesta, kun hallitus yritti luoda vahvoja peruskuntia. Tämä ongelma ei ole kadonnut mihinkään, päinvastoin. Väestö ikääntyy ja huoltosuhde rapistuu.
Vuonna 1989 sataa työllistä kohden oli 110 työvoiman ulkopuolella olevaa. Viime vuonna luvut olivat synkemmät: sataa työllistä kohden oli 141 työvoiman ulkopuolella olevaa.
Vaikka suurimmat ikäluokat ovat jo jääneet eläkkeelle, taloudelliseen huoltosuhteeseen ei ole tiedossa helpotusta lähivuosina, sillä suurten ikäluokkien jälkeenkin syntyneet ikäluokat ovat suuria. Siksi eläkeläisten joukko kasvaa ja työikäisten määrä supistuu noin 100 000 ihmisellä vuoteen 2030 mennessä.
...naps...
... jatk...Nykyisistä turvapaikanhakijoista noin 10 000 saa turvapaikan Suomesta. Syksyn tulijoista on kohistu paljon, mutta kannattaa muistaa, että he muodostavat varsin pienen siivun kaikkien ulkomaalaistaustaisten kokonaisuudesta.
Uudet tulijat kohentavat huoltosuhdetta, mutta väestön vanhenemisen aiheuttamat ongelmat eivät ratkea yksin maahanmuutolla. Asiantuntijat korostavat, että väestön ikääntyminen ja huoltosuhteen heikkeneminen johtuvat ennen kaikkea siitä, että perheisiin syntyy yhä vähemmän lapsia ja ihmiset elävät yhä vanhemmiksi, mikä on sinänsä hyvä asia.
Kestävä ratkaisu huoltosuhdeongelmaan on työurien pidentäminen alkupäästä ja lopusta sekä syntyvyyden kääntäminen nousuun. Maahanmuuttajat ovat keskimääräistä nuorempaa väkeä, joten he ovat omalta osaltaan kohentamassa syntyvyyslukuja.
Maahanmuuttajien kohdalla tärkeintä on nyt huolehtia kotouttamisesta hyvin, jotta heidät saadaan työelämään mahdollisimman nopeasti. Suomella on nyt mahdollisuudet kohentaa ikääntyvän väestön ikäpyramidia ja tarjota ihmisille parempaa elämää. Myönteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat ovat lähdössä kuntiin. Myös pienten ja heikkenevän huoltosuhteen kanssa kamppailevien kuntien kannattaa tarttua tähän mahdollisuuteen.
Kotouttamista, harmaantumista ja silleen, mutta uutta oli tuo käytännössä kymmenkakaraisten somalilaumojen hehkutus.
Joo. Suomalainen köyhä vanhempi on paska kun ei pysty tarjoamaan lapsilleen näiden tarvitsemia asioita. Samaan aikaan kehitysmaasynnytyskoneen suomalaisella mittapuulla kasvattamattomat pennut ovat jumaloinnin kohde.
Ongelma ihan mistä hyvänsä ryhmästä kirjoittaessa alkaa olla, että jokaisessa kohdassa löytyy kaksoistandarti jossa suomalaista kohdellaan omassa maassaan huonommin kuin turhaa paikkaturistia. Voi olla vaikea jauhaa propagandaa kun todellisuus huutaa toista.
Ja mikä äärimmäisen ruma sana on kun ikinä nämä tyhjäntoimittajat eivät muista että meillä on jo 100 000 työvoimapulanpaikkaajaa ennestään työttöminä maleksimassa. Siis on jo nyt sen verran mitä tarvitaan vuoteen 2030 mennessä olettaen että puoli miljoonaa työtöntä suomalaista saisi tyhjästä työtä.
Nyt riittää se paskapuhe. Puhukaa SUOMALAISTEN työllistymisen ongelmista. Ennen kuin kotimaan ongelmat on ratkaistu ei puhettakaan että olisi varaa ratkoa muita. Muttas joo. Propagandamylly jauhaa. Se jauhaa nimittäin poliitikkojen uskottavuuden kreikan tasolle.
Selvä. Jälkeläisille on paikat Kanada/USA. Jos siltä tuntuu, muuten ovat raivohulluja isänmaallisia. Ajolähtö, jos on pakkorako. Lähden kesällä Kongoon gontsoilemaann. matkakirjasta tulee ainakin erikoinen.
Yksi mikä on varma on se, että kymmenien tai satojen tuhansien pummiien maahantuonti tuhoaa tämän maan. Muutaman puoikieilisen erikoiskääkärin kanssa ei oikein sujunut, kun suomenkieli ei luistanut heiltä. Menkööt poppamiehet takaisin hoitamaan kotimaidensa sairaita.
QuoteKestävä ratkaisu huoltosuhdeongelmaan on työurien pidentäminen alkupäästä ja lopusta sekä syntyvyyden kääntäminen nousuun. Maahanmuuttajat ovat keskimääräistä nuorempaa väkeä, joten he ovat omalta osaltaan kohentamassa syntyvyyslukuja.
1) Työurien pidentäminen alkupäästä: porukka ei meinaa saada nykyisinkään töitä kiitos absurdien vaatimusten
2)Työurien pidentäminen lopusta: YT:ssä potkitaan 50 vuotta ja siitä vanhemmat ihmiset pihalle ja uutta työtä on hankala saada. Kyllä, hankala ettei peräti mahdoton.
3) Maahanmuuttaja on eri asia kuin tph ja wanna-be-pakolainen.
4) Kehitysmaiden korkea syntyvyys ON ongelma.
Parantamalla naisten asemaa miehiä paremmaksi saadaan eliminoitua hypergamia-efekti ja siihen päälle 'hyvinvointivaltio' sekä naisten oikeudet jolloin syntyvyys lähtee laskuun kun mies ei voi sanoa halkaistua sanaa jos nainen marssii aborttiklinikalle. Ai harmi, tää koskikin vain valkoisia.
5) Näitä ihmisiä tarvitaan kipeimmin omissa maissaan eikä täällä jossa teollisuutta on ajettu alas kovalla kädellä.
Uskomaton määrä valheita pariin lauseeseen liitettynä.
Quote from: Nuivanlinna on 06.03.2016, 03:58:17
QuoteMaahanmuutto ei yksin pelasta
http://www.ess.fi/Mielipide/paakirjoitukset/2016/03/06/maahanmuutto-ei-yksin-pelasta
Uudet tulijat kohentavat huoltosuhdetta, ....
ESS voidaankin sitten tästä lähtien laskea kuuluvan VALE-mediaan. Yksikään maahanmuuttajaryhmä ei ole käytännössä korjannut huoltosuhdetta, sillä heidän työllistymisensä on poikkeuksetta huonompaa kuin kantasuomalaisilla. Vaikka he korjaavat kyllä ikäpyramidia, niin huoltosuhde senkun heikkenee koska he eivät työllisty!
Tekisi mieli väittää että ESS mielipidekirjoittaja valehtelee, tieten tahtoen. Hän ei voi olla niin tietämätön etteikö tietäisi miten maahanmuuttajat työllistyvät.
QuoteMaahanmuutto ei yksin pelasta
http://www.ess.fi/Mielipide/paakirjoitukset/2016/03/06/maahanmuutto-ei-yksin-pelasta
Nykyisistä turvapaikanhakijoista noin 10 000 saa turvapaikan Suomesta. Syksyn tulijoista on kohistu paljon, mutta kannattaa muistaa, että he muodostavat varsin pienen siivun kaikkien ulkomaalaistaustaisten kokonaisuudesta.
Korjatkaa ihmeessä jos päässälaskutaitoni vippaa.
Maahan tuli 30.000 turvista ja jos heistä saa 10.0000 turvapaikan niin kuinka ihmeessä se huoltosuhde paranee sillä eihän heistä työllisty kuin aniharva. Työllistymisellä tarkoitan todellista työllistymistä eli sitä että tulee toimeen ilman yhteiskunnan tukea. Turvapaikanhakija ovat oikeutettuja perheenyhdistämiseen ( keskimäärin 2 perheenjäsentä/turvis ) jonka myötä maahan tulee 20.000 työvoiman ulkopuolella olevaa. Lisäksi nuo 20.000 hylsyn saanutta valittaa päätöksestä ja jäävät notkumaan tänne. Vaikka puolet turvapaikan saaneista työllistyisi niin silloin turvapaikkaboomin ansiosta 5.000 mamua työllistyisi ja 45.000 mamua olisi työvoiman ulkopuolella eli yhden mamun pitäisi elättää 9 muuta jotta oltaisi edes omillaan.
Oma lukunsa on tämä kotoutus mikä varmaankin syö sitä huoltosuhdetta kun näistä mamuista aiheutuu sitä huolta ja huolenpitoa huomattavasti enemmän kuin kantiksista
^^^Samoin kuin tämä:
QuoteVuonna 1989 sataa työllistä kohden oli 110 työvoiman ulkopuolella olevaa. Viime vuonna luvut olivat synkemmät: sataa työllistä kohden oli 141 työvoiman ulkopuolella olevaa.
Kuinka monta maahanmuuttoteollisuuden työllistä oli muun työvoiman elätettävänä?