Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Pohjoismaat => Topic started by: kirjoittelija on 09.10.2015, 20:58:33

Title: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: kirjoittelija on 09.10.2015, 20:58:33
QuoteUlkomaat 5.10.2015 klo 20:33
Tanska vaikeuttaa kansalaisuuden saamista
Oikeisto sai sosiaalidemokraattien tuen päätökselle, joka kiristää tuntuvasti muun muassa kielitaitovaatimusta ja aikaa, jonka hakijan on ollut elätettävä itsensä täysin ilman tukia.

Tanska tiukentaa kansalaisuuden saamiselle asettamiaan kielitaitoon, yhteiskunnalliseen tietämykseen ja taloudelliseen asemaan liittyviä vaatimuksia.

– Tanskan kansalaiseksi pääseminen on niin erityistä, että on kohtuullista nostaa rimaa, sanoo integraatioministeri Inger Støjberg.

Tanskan hallituspuolue, keskustaoikeistolaisen Venstren, on saanut hankkeelleen kansankäräjillä oikeiston ja myös sosiaalidemokraattien tuen. Uudet vaatimukset tulevat voimaan lokakuun puolivälissä.

Siitä lähtien hakijan on ollut oltava taloudellisesti riippumaton neljä ja puoli vuotta edeltäneiden viiden vuoden aikana. Nykyisin vaatimus on kaksi ja puoli  vuotta.

Kielitaitotesti kovenee huomattavasti

Uutistietämystä mittaavaa testiä pidennetään 30 kysymyksestä 40:een. Ennen riitti 22 oikeaa vastausta, uusi vaatimus on 32. Lisäksi pidennetään aikaa, jonka on pitänyt kulua mahdollisesta sakko- tai muusta tuomiosta.


Kielitaitotestissä hakijan on yllettävä kolmostasolle nykyisen kakkostason sijasta, ellei hän ole jo kahdeksan vuoden ajan ollut taloudellisesti riippumaton. Tanskan kolmostaso vastaa kansainvälistä B2-luokitusta, jolle yltävä pystyy sekä ymmärtämään että ilmaisemaan suullisesti ja kirjallisesti varsin monimutkaisiakin asioita.

Kansalaisuusvaatimusten kiristäminen noudattaa samaa linjaa kuin Tanskan heinäkuinen päätös turvapaikanhakijoiden tukien leikkaamisesta. Tässä kuussa voimaan tullut päätös lähes puolitti tuen hakijoilta, joilla ei ole mukanaan lapsia, ja muidenkin tuet laskivat selvästi.

Lähteet: AFP

http://yle.fi/uutiset/tanska_vaikeuttaa_kansalaisuuden_saamista/8356807

Voisiko Suomikin vaikeuttaa kansalaisuuden saamista?

Tällä hetkellähän suomi antaa suomen kansalaisuuksia koko suomessa olonsa ajan sossun asiakkaina oleville, kielitaitoa ei tarvita koska suomen kielen opettaja voi kirjoittaa todistuksen että osaa suomea vaikkei oikeasti osaakaan, tästäkin pilipali-kielitaitovaatimuksesta on poikkeuksia eli kotiin eristetyt sanaakaan suomea puhumattomat perheenäidit voivat saada suomen kansalaisuuden sekä oppimishäiriöiset (eli sellaiset joita ei kiinnosta oppia mitään kun rahaa saa sossusta) voivat saada suomen ansalaisuuden.

Pähkähulluuden huippuna suomi antaa suomen kansalaisuuksia raiskauksista ja väkivaltarikoksista tuomituille muutaman vuoden pidemmän odotusajan jälkeen.

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Hornsmith on 09.10.2015, 21:10:57
No huh, taitais jäädä meikäläisen kuluneella päällä tanskan kansalaisuus saamatta. Hengissä pysyis kun tuttujen kattofirman porukat on niin alkottuneita että paikkajalle olis duunia, mutta muuten saattais töksähtää. :o  On siellä nykyään niin hiton kallista että taidan jatkaa hermojen savustamista täällä Suomen selkosilla.

edit: Joo mä tiedän että EU kansalaiset jne... meinasin että jos nasahtas vaikka irakilaiseen muijjaan, kansalaistuis sinne ja sitten pyrkis danuihin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pennit ja markat on 09.10.2015, 21:12:35
Suomen pitää ottaa pikaisesti mallia Tanskasta meidän maahanmuuttopolitiikkaan. Tiukka linja perheenyhdistämisissä, kansalaisuuden saamisessa (vaativa kielikoe mun puolesta ehdoton kriteeri), jne.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Eisernes Kreuz on 09.10.2015, 21:18:59
Kyllä tämä on ikävää! Nyt Tanskakin asemoi itsensä Itä-Eurooppaan!

Onneksi Suomi sentään vielä kantaa vastuuta maailman sorretuista kansoista. Alas rasismi ja fasismi!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Shemeikka on 09.10.2015, 21:25:54
Ei mitään mätää Tanskanmaassa! Itselläni on Suomen ja Ruotsin kansalaisuudet ja niitä jaetaan kuin karkkia vaalikylässä; kansalaisuuden saaminen on kuin henkilökorttia hakisi. Täyttää lomakkeen ja maksaa maksun, vastaus tulee aikanaan. Suomen ja Ruotsin kansalaisuuden saaminen ei tunnu mitenkään erityiseltä tapahtumalta vaikka sen tulisi tuntua.

Olen joskus miettinyt että olisi nastaa muuttaa Tanskaan ja aikanaan hakea sen kansalaisuutta. Jos hakemus tulisi hylsynä takaisin, sekin olisi voitto; jossain sentään kansalaisuus on arvossaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Micke90 on 09.10.2015, 21:30:06
Tätähän ei tainnut olla Suomen hallituksen ohjelmassa?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 09.10.2015, 22:22:06
Tanskassa on pakko olla jotain tolkkua vielä jäljellä, kun jopa paikalliset sosiaalidemokraatit kannattavat tällaisia toimia. Suomessa taas itseään keskustalaisina ja oikeistolaisina mainostavat puolueet toteuttavat reippaasti vasemmistolaisempaa unelmahöttöä näiltä osin.

Tanskasta on viime aikoina tullut sellainen mielikuva, että se on niin sanotusti Ruotsin järjen löytänyt pikkuveli ja sitä on jossain määrin pakko kunnioittaa. Hemmetin nopeasti ovat laittaneet lainsäädäntöään parempaan suuntaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kela_Platinum on 09.10.2015, 22:45:21
Kohta Suomen ja Ruotsin kansalaisuuksilla voi pyyhkiä perseensä, kun kaikenmailman muslimeilla ja somaleilla on sellainen. Suomessakin voisi tiukentaa noita aivan tuntuvasti.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pollard on 09.10.2015, 23:05:47
Kuuntelin tänään Syrian Girl:in haastattelun. Puhuivat juuri tästä pakolaisrumbasta ja hän totesi siinä, että Syyriassa kansalaisuuden saa vain veren kautta. Eli mamut voivat saada kansalaisuuden vain lapsilleen, jos naivat syyrialaisen. Somalivähemmistö on kuulemma heilläkin ollut 90-luvulta asti, mutta kansalaisuuksia ei ole jaeltu vain sen takia, kun sattuvat olemaan maassa. Ihan fiksu käytäntö.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Skeptikko on 09.10.2015, 23:52:16
Quote from: Micke90 on 09.10.2015, 21:30:06
Tätähän ei tainnut olla Suomen hallituksen ohjelmassa?

Eipä tainnut olla osakkeiden hallintarekisteriäkään, mutta niin vain Stubb on täyttä häkää ajamassa sitä ja Soini lähinnä muodon vuoksi vastustelemassa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Micke90 on 11.10.2015, 19:22:38
Quote from: Skeptikko on 09.10.2015, 23:52:16
Eipä tainnut olla osakkeiden hallintarekisteriäkään, mutta niin vain Stubb on täyttä häkää ajamassa sitä ja Soini lähinnä muodon vuoksi vastustelemassa.

Persujen tärkein tavoite saavutettiin jo 29.05.2015. Näin helppoa oli Soinin saaminen mukaan hallitukseen.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Hjuu Hefnöö on 15.10.2015, 13:14:53
Quote
Tanska vaikeuttaa kansalaisuuden saamista – kielivaatimukset kiristyvät ja kansalaistestissä on pärjättävä


TUKHOLMA. Tanska vaikeuttaa kansalaisuutensa saamista. Uudet vaatimukset astuvat voimaan tänään torstaina. Uudistus on yksi sarjassa, joilla Tanska on viime aikoina pyrkinyt kiristämään maahanmuuttopolitiikkaansa.

Uudet vaatimukset edellyttävät muun muassa aiempaa parempaa kielitaitoa ja asettavat entistä pidemmän karenssin rikoksista. Lisäksi niin sanottu kansalaistesti testi laajenee kymmenellä kysymyksellä.

Testissä kansalaiseksi haluavalta tiedustellaan muun muassa historiaa ja yleisiä yhteiskunnan sääntöjä koskevia kysymyksiä. Oikein pitää saada 80 prosenttia vastauksista.

Tanskassa kansalaisuuden saaminen on jo nykyisellään verraten vaikeaa. Kansalaisuus edellyttää esimerkiksi useimmissa tapauksissa, että on asunut Tankassa yhtäjaksoisesti yhdeksän vuotta, mikä on huomattavasti pidempi aika kuin Ruotsissa tai Suomessa. Molemmissa kansalaisuuden voi useissa tapauksissa saada jo viiden asumisvuoden jälkeen.

...

Aiemmin riitti, että Tanskan kansalaiseksi haluava oli elättänyt itsensä edellisen vuoden ja kaksi ja puoli vuotta tätä edeltäneiden viiden vuoden aikana. Vastedes hänen tulee elättää itsensä edellinen vuosi ja neljä ja puoli vuotta edellisistä viidestä vuodesta.

...

Hallitus perusteli muutoksia muun muassa sillä, että nyt kansalaisuuden saavat ne, jotka ovat integroituneet Tanskaan.

"Ne, jotka saavat kansalaisuuden, ovat todella kansalaisia, niin voi sanoa. He ovat niitä, jotka hallitsevat kielen, elättävät itsensä ja pysyttelevät erossa rikollisuudesta", sanoi maahanmuutosta vastaava ministeri Inger Støjberg DR:lle tuolloin.

Punavihreät puolueet ovat arvostelleet kansalaisuussääntöjen kiristämistä muun muassa siitä, että se nimenomaan vaikeuttaa integroitumista, kun tietyt kansalaisoikeudet puuttuvat.

...

Tanskan uusi hallitus on tehnyt jo useita kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan sen jälkeen, kun se aloitti toimessaan kesällä. Hallitus on muun muassa leikannut turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten saamia tukia ja aloittanut ulkomaisissa lehdissä kampanjan, jolla kerrotaan, ettei Tanskaan kannata tulla. Molemmat toimet ovat herättäneet Tanskassa kiivasta arvostelua.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1444882831925
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 15.10.2015, 13:19:26
On kyllä mielenkiintoista miten Tanskassa pystytään näin lyhyessä ajassa tekemään näin mittavia muutoksia maahanmuutto- ja kansalaisuuspolitiikkaan ja täten vähentämään houkuttelevuutta erittäin paljon. Kai se vain vaatii hieman poliittista tahtoa, jota taas meiltä ei tunnu löytyvän oikeastaan mistään puolueesta.

Hyvä Tanska!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Eino P. Keravalta on 15.10.2015, 13:22:36
Quote from: Alaric on 15.10.2015, 13:19:26
On kyllä mielenkiintoista miten Tanskassa pystytään näin lyhyessä ajassa tekemään näin mittavia muutoksia maahanmuutto- ja kansalaisuuspolitiikkaan ja täten vähentämään houkuttelevuutta erittäin paljon. Kai se vain vaatii hieman poliittista tahtoa, jota taas meiltä ei tunnu löytyvän oikeastaan mistään puolueesta.

Hyvä Tanska!

Juuri tänään kuulin, että tanskalaiset kuulemma ovat erittäin rentoja ja ystävällisiä. Ehkä meillä ollaan turhan kireitä ja epäkohteliaita. Ainakin oman maan kansalaisia kohtaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Vaniljaihminen on 15.10.2015, 16:20:34
Quote from: Eino P. Keravalta on 15.10.2015, 13:22:36
Quote from: Alaric on 15.10.2015, 13:19:26
On kyllä mielenkiintoista miten Tanskassa pystytään näin lyhyessä ajassa tekemään näin mittavia muutoksia maahanmuutto- ja kansalaisuuspolitiikkaan ja täten vähentämään houkuttelevuutta erittäin paljon. Kai se vain vaatii hieman poliittista tahtoa, jota taas meiltä ei tunnu löytyvän oikeastaan mistään puolueesta.

Hyvä Tanska!

Juuri tänään kuulin, että tanskalaiset kuulemma ovat erittäin rentoja ja ystävällisiä. Ehkä meillä ollaan turhan kireitä ja epäkohteliaita. Ainakin oman maan kansalaisia kohtaan.

Oman kokemukseni valossa, tanskalaiset ovat sen laatuisia pellejä että ruotsalainenkin kavahtaa heitä. Se että onko se hyvä asia, jääköön kullekin itsekseen ratkaistavaksi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: ISO on 15.10.2015, 16:38:34

Suomi, tuo kotouttamisen tuleva menestyjä, nilkuttaa pahasti perässä. Meillä vasta käydään keskustelua, saako maahanmuuttajista ylipäänsä käydä keskustelua.

On meillä vielä matkaa utopiaan ensimmäiseksi kotouttamisessa onnistuneeksi maaksi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Gunnar Hymén on 27.10.2015, 13:01:26
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Tanska%20islamisti%20kansalaisuus-42534

QuoteBelal El-Khatib, 25, on sitä mieltä, että demokratian aika on ohi ja Tanskaa pitäisi hallita islamilaisen lain mukaan.

El-Khatib haki Tanskan kansalaisuutta virallisen prosessin mukaisesti. Parlamentin kansalaisuusasioista vastaavan valiokunnan (Indfødsretsudvalg) enemmistö äänesti kuitenkin hakemuksen hylkäämisen puolesta. Valiokunnan mukaan islamistien ei pidä saada Tanskan kansalaisuutta.

nyt sitten uhriutuu, kun ei kalifaatti tulekaan niksnaks. tällaisten kavereiden ehdotuksia kun tarpeeksi monta kertaa kumotaan, saattaa vaarana olla väkisin kalifaatin läpiajo ja demokratian suurtuho.

tämähän on varsinaista rasismiakin, kun ei heti oteta poikaparkojen suosimaa johtamismenetelmää käyttöön. nyyh nyyh.

loput urlista
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Micke90 on 27.10.2015, 13:10:32
QuoteParlamentin kansalaisuusasioista vastaavan valiokunnan (Indfødsretsudvalg) enemmistö äänesti kuitenkin hakemuksen hylkäämisen puolesta.

Tanskassa siis parlamentin valiokunta päättää kansalaisuuden myöntäisestä tai eväämisestä?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kela_Platinum on 27.10.2015, 13:10:51
Tanskassa sentään on vielä joku järki tuossa touhussa, esim nyt tarvitsee muistaakseni 7 vuotta oleskella maassa että voi edes hakea kansalaisuutta, ja ilmeisesti nousemassa 10 vuoteen huonosti integroituville henkilöille. Kielitestejä on tiukennettu, elatusvaatimuksia tiukennettu yms. Suomessa tarvii ollut asunut 4 vuotta ja voi laittaa paperit vetämään, ilmeisesti elatukseksi siittää sossu ja kielitesti on aika vitsi. Että semmosta perseilyä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Gunnar Hymén on 30.10.2015, 09:04:54
Tanskan fiksu meininki jatkuu @ https://www.rt.com/news/320069-refugees-sex-rape-denmark/

QuoteThere are calls in Denmark to introduce compulsory sex education programs for asylum seekers arriving in the country amid growing concerns that a disproportionate number of rapes are committed by immigrants and their descendants, local media reports.
Over the weekend, three Eritrean asylum seekers, aged between 21 and 27, were arrested in Hjørring for raping a 25-year-old woman from Eritrea, Eastern Africa. "I can confirm that all those arrested and injured, are asylum seekers from Eritrea," Police Commissioner Peter Skovbak told Metroxpress.

Between 2003 and 2014, over 34 percent of all individuals convicted of rape (212 out of 615) were immigrants or their descendants, according to the newspaper. At least five asylum seekers were reportedly charged with rape last year.

A parliamentary majority supports the idea for Danish language courses to include lessons on sexual morality, according to the paper. Several parties point to the success of a similar program in Norway, where asylum seekers are given a five-hour course designed to prevent sexual assaults. Among other things, the class, launched in 2011, reportedly teaches that a kiss is not an invitation to sex.

"We are ready to do everything to get fewer rapes," Trine Bramsen, member of the Social Democratic Party, was quoted as saying.

tämä on yhä nouseva huoli euroopan maissa, missä väistämättä raiskaustapaukset kasvavat - olkoonkin vaikka sitten "omiensa" keskuudessa pakolaisiin liittyen. milloin suomessa herätään tähän ja tartutaan toimeen? ei Tanskassakaan jatkuvasti mouhoteta rasismista
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kemolitor on 05.11.2015, 10:10:06
Lisää järkitoimenpiteitä suunnitteilla Tanskassa:

Quote
Tanska aikoo erotella ääriaatteita levittävät vangit muista

Tanskan vankiloissa aiotaan erotella ääriaatteita mahdollisesti levittävät vangit muista, kertoo maan hallitus.

Oikeusministeri Sören Pindin mielestä radikalisoituneet vangit muodostavat uhkan maan turvallisuudelle. Heidän pelätään rekrytoivan muita vankeja ääriliikkeiden kannattajiksi. Vankeja ei haluta kuitenkaan eristää, vaan pitää heidät omana ryhmänään erillään muista.

Hallitus aikoo esitellä parlamentille kaksi lakiesitystä joulukuussa. Ne mahdollistaisivat myös viranomaisten aiempaa vapaamman tiedonvaihdon ääriliikkeiden kannattajista.

Tanskan edellinen hallitus aloitti tutkinnan vankien radikalisoitumisesta sen jälkeen, kun 22-vuotias Omar el-Hussein surmasi kaksi ihmistä Kööpenhaminassa helmikuussa. Hän oli vapautunut vankilasta kaksi viikkoa ennen ampumista.

Vankilan johto oli viestittänyt Tanskan tiedustelupalvelulle, että mies oli ehkä radikalisoitunut, mutta tiedustelupalvelu sivuutti varoitukset.

KSML: Tanska aikoo erotella ääriaatteita levittävät vangit muista (http://www.ksml.fi/uutiset/ulkomaat/tanska-aikoo-erotella-aariaatteita-levittavat-vangit-muista/2165712)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: KTM on 12.08.2016, 11:22:06
Tämä on upeaa luettavaa:

http://yle.fi/uutiset/tanskan_hallitusta_painostetaan_rajuun_ulkomaalaispolitiikkaan__ihmisoikeussopimuksista_voitava_erota/9090004?origin=rss


Quote...

Kansanpuolue vaatii, että Tanska ottaa käyttöön pysyvät rajatarkastukset, turvapaikan hakijoiden turvapaikkahakemuksen pikakäsittelyn ulkorajoillaan sekä strategian pakolaisten palauttamiseksi takaisin kotimaihinsa. Puolue haluaa myös, että henkilöiltä, joilla on Tanskaan tilapäinen oleskelulupa, poistettaisiin oikeus päivärahaan.

Suurimman huomion on saanut puolueen viides vaatimus, jonka mukaan Tanska varaisi itselleen oikeuden erota kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista.

"Kyseessä Tanskan tulevaisuus"

Tanskan yleisradioyhtiön DR:n haastattelussa Kansanpuolueen puheenjohtaja Kristian Thulesen Dahl perusteli vaatimuksia. Hänen mukaansa Tanska seisoo tai kaatuu sen mukaan, saako se maahanmuuttopolitiikan hallintaan.

...

Kansanpuolueen tähtäimessä ovat erityisesti YK:n pakolaissopimus, ihmisoikeussopimus sekä sopimus valtiottomien henkilöiden asemasta.

Puolue haluaa, että Tanska saa oikeuden poiketa niiden säädöksistä. Jos muut maat eivät tähän suostu, Tanska eroaisi sopimuksista.

– Ne ovat vanhoja tekstejä, jotka eivät sovi tämän päivän vaatimuksiin, Thulesen Dahl perustelee.

Hallituspuolue ei torju täysin

Hallituspuolue Venstre ei täysin torju Kansanpuolueen vaatimuksia.

Pääministeri Lars Løkke Rasmussen sanoo suoraan, etteivät sopimukset täysin sovi moderniin, globaaliin maailmaan.

...

Tanskan kolmas oikeistopuolue, Liberaali allianssi on ehdottanut YK:N pakolaissopimuksen soveltamiseen kahden vuoden "aikalisää", jolloin yksikään ihminen ei voisi anoa Tanskasta turvapaikkaa.

Todella järkeviä ehdotuksia Tanskassa.

Saa nähdä, nähdäänkö ikinä sitä päivää että Suomen poliitikotkin tulisivat järkiinsä ja lausuisivat yhtä viisaita ehdotuksia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Gunnar Hymén on 12.08.2016, 11:24:02
jos nuo menee läpi, suvakit pöyristyy. tosin suvakki silti menee Tanskaan, jos Tanskaan on mentävä. esim. Legolandia
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Bienveillant on 12.08.2016, 11:41:05
Tanskalaiset ovat hyvin pragmaattinen kansa, joille ei #maailmanhalailu ja #unelma ole lainkaan niin merkittävässä asemassa kuin itäisissä naapurimaissaan Ruotsissa ja Suomessa, joissa taas kaikki suvaitaan, hyväksytään ja halitaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Rantasalmen Sulttaani on 12.08.2016, 11:53:56
Onhan Tanskassakin kokeiltu halaamista, suvaitsemista ja toisen posken kääntämistä pitkän aikaa, mutta onneksi merkittävä osa kansasta on tajunnut tämän olevan turhaa tietynlaisen populaation kohdalla. Tulee olemaan hauskaa seurata unelmaväen reagointia näihin ehdotuksiin ja etenkin miksi näitä ei voitaisi vaatia Suomessa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: ISO on 12.08.2016, 11:56:40
Tanskassa on opittu rankimman kautta mitä yrittää kotouttaa tunkeutujalaumaa, joka ei kotoutua halua.

Ne haluaa vaan saada kaiken valmiina, ja jatkaa kehitysmaakulttuurinsa harjoittamista.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: pateulkomaat on 12.08.2016, 11:59:39
Voisitteko kuvitella Soinin sanovan ääneen ja vaativan näitä asioita Suomeenkin?
No en minäkään.

Mutta totta puhuen: miksi Perussuomalaiset eivät tee vaikkapa näiden ehdottamista yhtenä ryhmänä? Nyt ehkä joku yksittäinen edustaja tykkää facebookissa tai kommentoi jotain nokkelaa. Ottaisivat oppia Tanskan kansanpuolueesta!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: internetsi on 12.08.2016, 12:02:49
Aikaisemmin myös Norja on väläytellyt mahdollisuutta poiketa joistakin kansainvälisistä sopimuksista.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: ISO on 12.08.2016, 12:06:22
Quote from: pateulkomaat on 12.08.2016, 11:59:39
Voisitteko kuvitella Soinin sanovan ääneen ja vaativan näitä asioita Suomeenkin?
No en minäkään.

Soini varmasti jo matkalla kohti tanskaa harjat hyvin pakattuina lentokoneen ruumassa valmiina harjaukseen.

Hölmö mies, miten voi munata noin pahasti kannatuksensa.

Ei yhtään ymmärtänyt mistä ne äänet oikein tuli, tai sitten ymmärsi muttei piittaa äänestäjistään.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Saturnalia on 12.08.2016, 12:16:08
Quote from: ISO on 12.08.2016, 12:06:22
Soini varmasti jo matkalla kohti tanskaa harjat hyvin pakattuina lentokoneen ruumassa valmiina harjaukseen.
Hölmö mies, miten voi munata noin pahasti kannatuksensa.
Ei yhtään ymmärtänyt mistä ne äänet oikein tuli, tai sitten ymmärsi muttei piittaa äänestäjistään.

Soini taitaa toimia noin ihan tarkoituksella. Sovittu juttu että ajetaan nuivien demokraattinen vaikutusvalta katiskaan ja pidetään se siellä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: guest1783 on 12.08.2016, 12:17:36
Siis kauheeta, eikö tanskalaiset ollenkaan mieti, että mitä niistä ajatellaan muualla? Entä Angela, entä EU? Nyt kyllä tulee huutia Tanskalle!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Mika on 12.08.2016, 12:30:27
Quote from: Saturnalia on 12.08.2016, 12:16:08
Soini taitaa toimia noin ihan tarkoituksella. Sovittu juttu että ajetaan nuivien demokraattinen vaikutusvalta katiskaan ja pidetään se siellä.

Tämä on tullut itsellekin mieleen.  Saapa nähdä millaisen palkinnon Soini tulee saamaan.  Puolue, ja sen menestyksen myötä saatu vaikutusvalta, katoaa joka tapauksessa alta.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pöllämystynyt on 12.08.2016, 12:30:45
Quote from: Saturnalia on 12.08.2016, 12:16:08
Quote from: ISO on 12.08.2016, 12:06:22
Soini varmasti jo matkalla kohti tanskaa harjat hyvin pakattuina lentokoneen ruumassa valmiina harjaukseen.
Hölmö mies, miten voi munata noin pahasti kannatuksensa.
Ei yhtään ymmärtänyt mistä ne äänet oikein tuli, tai sitten ymmärsi muttei piittaa äänestäjistään.

Soini taitaa toimia noin ihan tarkoituksella. Sovittu juttu että ajetaan nuivien demokraattinen vaikutusvalta katiskaan ja pidetään se siellä.

Siltä vaikuttaa. Se, joka paljastaa tämän mahdollisen sopimuksen ja Soinin siitä saamat edut ja lahjukset, ansaitsee ja tulee saamaan todella ison palkkion.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: von Manstein on 12.08.2016, 12:40:19
Quote from: KTM on 12.08.2016, 11:22:06
Tämä on upeaa luettavaa:

http://yle.fi/uutiset/tanskan_hallitusta_painostetaan_rajuun_ulkomaalaispolitiikkaan__ihmisoikeussopimuksista_voitava_erota/9090004?origin=rss

Parasta Tanskassa on, että järkevän maahanmuuttopolitiikan hakeminen ei enää rajoitu pelkkään "öyhöttävään populistimarginaaliin", vaan on levinnyt muihinkin puolueisiin. Muutama nosto jutusta:


Quote
Hallituspuolue Venstre ei täysin torju Kansanpuolueen vaatimuksia.
Pääministeri Lars Løkke Rasmussen sanoo suoraan, etteivät sopimukset täysin sovi moderniin, globaaliin maailmaan.

Quote
Tanskan kolmas oikeistopuolue, Liberaali allianssi on ehdottanut YK:N pakolaissopimuksen soveltamiseen kahden vuoden "aikalisää", jolloin yksikään ihminen ei voisi anoa Tanskasta turvapaikkaa.


Kaikille rationaaliseen ajatteluun suostuville on selvää, että iänikuiset 'kansainväliset sopimukset' ja varsinkin niiden tulkinnat ovat monin kohdin kellastunutta jätepaperia tämän päivän todellisuudessa. Uudelleenmäärittely on edessä, mutta nyt länsi on juuttunut laajaan tunnepitoiseen denial-vaiheeseen. Tanska toimii edistyksellisenä muurinmurtajana.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kulttuurirealisti on 12.08.2016, 12:51:51
Tanska, Sveitsi, Itävalta, Hollantikin silloin tällöin... Suomen "vertailuryhmässä" kansalta ja poliitikoilta löytyy järkeä enemmän kuin täällä. Harmi, mutta ehkä täältäkin tullaan sitten kaukana perässä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Java on 12.08.2016, 12:53:54
Hieno että joku uskaltaa avata latua, nyt suvakit saa paskahalvauksia, mutta ennemmin tai myöhemmin meidänkin pitää toi tehdä.Ruotsissa vissiin jo myöhäistä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Vaniljaihminen on 12.08.2016, 13:04:24
Meillä saisi olla Tanskalainen Kansan Puolue.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kim Evil-666 on 12.08.2016, 13:08:10
Suomi on hirttäytynyt Saksan ja Merkelin matupolitiikkaan. Suomi syö EU:n leivänmurusia hamaan tappiin. Toivon, että olen väärässä, mutta Suomen kannalta ainoa toimiva ratkaisu on €urostoliiton hajoaminen.

Täällä poliitikot ovat hampaattomia lampaita ja jos joku hieman uskaltaa hammasta näyttää, hänet harjataan median, sekä poliittisen eliitin toimesta hiljaiseksi, runsaan niskaan kaadettavan paskavyöryn saattelemana. Persut toimivat tästä enemmän kuin hyvänä esimerkkinä.

Tanskalta ja muilta mainituilta mailta löytyy uskallusta. Suomelta löytyy lähinnä herran pelkoa, ts. EU-saappaiden nuolemista.Ei ole omaa suunnitelmaa, olemme osana EU-suunnitelmaa.

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Outo olio on 12.08.2016, 13:59:55
Siitä vaan boikottilistaa laatimaan. :flowerhat: Tästä voi ottaa mallia:

QuoteBasic materials

    Cembrit, fibre cement manufacturer
    Haldor Topsoe, chemicals

Conglomerates

    Maersk, transportation, energy
    NKT Holding, conglomerate

Consumer goods

    Arla Foods, dairy
    Bang & Olufsen, audio, electronics
    Bestseller A/S, clothing
    Carlsberg, brewing
    Chr. Hansen, food, agriculture
    Co-Ro Food, food and beverage
    Daloon, food processing
    Danish Crown, food processing
    ECCO, shoes
    Gryphon Audio Designs, audio
    House of Amber, jewelry
    IC Group, clothing
    Kopenhagen Fur, fur
    Lego Group, toys
    Phase One, photography
    Royal Copenhagen, porcelain
    Royal Unibrew, brewery
    Select Sport, sporting goods
    Skandinavisk Tobakskompagni, tobacco
    Trollbeads, jewelry
    Tuborg, brewery

Financials

    Alm. Brand, financial services
    Danske Bank, bank
    Jyske Bank, bank
    Nordea Bank Danmark, bank
    Nykredit, financial services
    Sampension, financial services
    Saxo Bank, financial services

Health care

    ALK-Abelló, pharmaceuticals
    Ambu, health care
    Coloplast, medical devices
    Danisco, biopharma
    Falck, healthcare
    GN ReSound, hearing aids
    GN Store Nord, audiological diagnostics
    Leo Pharma, pharmaceuticals
    Lundbeck, pharmaceuticals
    Novo Nordisk, pharmaceuticals
    Novozymes, biotech
    Pharma Nord, pharmaceuticals
    Pharmacosmos, pharmaceuticals
    Widex, hearing aids
    William Demant, health care

Industrials

    Alectia, business consulting
    Arkitema, architecture
    Bjarke Ingels Group, architecture
    Brødrene Hartmann, packaging
    C. F. Møller Architects, architecture
    COBE Architects, architecture
    COWI, consulting
    Dantherm, climate control solutions
    Dampskibsselskabet Norden, shipping
    Dampskibsselskabet TORM, shipping
    Danfoss, industrial services
    Danish Agro, farm supply
    DFDS, shipping, logistics
    Dissing+Weitling, architecture
    DLF-Trifolium, seed producer
    DSB, railway
    DSV, industrial transport
    DT Group, building materials
    EAS, trading
    FLSmidth, engineering
    G4S, security
    Grundfos, pumps
    Hempel Group, coatings
    Henning Larsen Architects, architecture
    ISS, facility services
    Jorgensen Engineering, engineering
    Kemp & Lauritzen, engineering
    Københavns Lufthavne, airport
    LM Glasfiber, wind power equipment
    Lundgaard & Tranberg, architecture
    Louis Poulsen, lighting
    Martin Light, lighting
    Plesner, law firm
    Post Danmark, postal
    Ramboll, engineering
    Schmidt hammer lassen, architecture
    Terma A/S, defense, aerospace
    Thorco Shipping, shipping
    United Shipping & Trading Company, shipping
    VELUX, windows
    Vestas, wind turbines

Media

    Aller Media, media
    Egmont, media
    Nordisk Film, media
    North Media, media
    Zentropa, film

Retail

    BoConcept, furniture and design
    Dansk Supermarked Group, retail chain
    FDB, supermarkets
    Jysk, retail chain
    Matas, drug stores
    STYLEPIT, fashion retailer
    Tiger, stores

Software

    IO Interactive, video games
    NNIT
    SimCorp, software

Travel & leisure

    Arp-Hansen Hotel Group, hotels
    Jet Time, airline
    Parken Sport & Entertainment, sports
    Scandinavian Airlines System (Danish-Norwegian-Swedish), airline

Telecommunications

    TDC, telecommunications

Technology

    COWEX, technology
    Foss A/S, analytical solutions
    Netcompany
    PBS A/S, e-commerce
    Welltec, oil and gas wells

Utilities

    DONG Energy, power and natural gas
    Roskilde Forsyning, local utility company
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_companies_of_Denmark (https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_companies_of_Denmark)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Micke90 on 12.08.2016, 14:07:04
Timppaaaa! Tanskan ulkoministeri taitaa olla harjan tarpeessa. Käypä harjaamassa seuraavalla valtiovierailullasi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: td on 12.08.2016, 14:19:37
Soinille tekisi hyvää käydä juttelemassa pakolaisasioista Tanskan ja Unkarin ministereiden kanssa. Onko kenelläkään mitään kontakteja näihin maihin jotta saataisiin Soinille virallinen kutsu?

Soini pyörii tällä hetkellä aivan liikaa huonoissa piireissä ja helposti höynäytettävänä tästä kärsii koko Suomen kansa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Maailmanmies on 12.08.2016, 19:46:42
Quote from: KTM on 12.08.2016, 11:22:06


http://yle.fi/uutiset/tanskan_hallitusta_painostetaan_rajuun_ulkomaalaispolitiikkaan__ihmisoikeussopimuksista_voitava_erota/9090004?origin=rss


Quote...

Kansanpuolue vaatii, että Tanska ottaa käyttöön pysyvät rajatarkastukset, turvapaikan hakijoiden turvapaikkahakemuksen pikakäsittelyn ulkorajoillaan sekä strategian pakolaisten palauttamiseksi takaisin kotimaihinsa. Puolue haluaa myös, että henkilöiltä, joilla on Tanskaan tilapäinen oleskelulupa, poistettaisiin oikeus päivärahaan.

Miksi Tanskan Kansanpuolue menee voitosta voittoon, miksi heillä on europarlamentaarikko (Morten Messerschmitt) joka sai lähes puoli miljoonaa ääntä siinä missä meillä jo 100000 on tavattoman kova luku.

Miksi PS ei pysty samaan, vaan aina kansa palaa demareita ja kepua äänestämään.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Micke90 on 12.08.2016, 19:49:44
Quote from: Maailmanmies on 12.08.2016, 19:46:42
Miksi Tanskan Kansanpuolue menee voitosta voittoon, miksi heillä on europarlamentaarikko (Morten Messerschmitt) joka sai lähes puoli miljoonaa ääntä siinä missä meillä jo 100000 on tavattoman kova luku.

Hänen uransa sai muuten alkunsa BB-talosta...  :roll:
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Shemeikka on 12.08.2016, 19:51:40
QuoteHallituspuolue Venstre ei täysin torju Kansanpuolueen vaatimuksia.

Pääministeri Lars Løkke Rasmussen sanoo suoraan, etteivät sopimukset täysin sovi moderniin, globaaliin maailmaan.

Ja Suomessa vikistään pienemmissäkin muutoksissa "ihmisoikeuksista", "kansainvälisistä sopimuksista ja velvoitteista" yms.

Tanskassa asuu maailman onnellisin kansa jonka poliitikot todella ajavat tanskalaisten etua.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: siviilitarkkailija on 12.08.2016, 19:55:33
Quote from: Shemeikka on 12.08.2016, 19:51:40
QuoteHallituspuolue Venstre ei täysin torju Kansanpuolueen vaatimuksia.

Pääministeri Lars Løkke Rasmussen sanoo suoraan, etteivät sopimukset täysin sovi moderniin, globaaliin maailmaan.

Ja Suomessa vikistään pienemmissäkin muutoksissa "ihmisoikeuksista", "kansainvälisistä sopimuksista ja velvoitteista" yms.

Tanskassa asuu maailman onnellisin kansa jonka poliitikot todella ajavat tanskalaisten etua.

Suomessa valtaa pitää aidosti suomalaisvihamielinen eliitti jonka ainoa ilonaihe on suomalaisten halveksunta ja suomalaisiin kohdistuvan väkivallan määrän lisääminen samaan aikaan kun voivat vähentää suomalaisten kansalaisoikeuksia ja ihmisarvoa.

Tämä prosessi jatkunee niin kauan kunnes kansakuntamme herää!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ajattelija2008 on 12.08.2016, 20:11:18
Ei YK:n (Geneven) pakolaissopimuksessa ole mitään vikaa. Sitä vain sovelletaan väärin EU:ssa nykyään, koska "pakolaisuutta" käytetään kanavana laittoman halpatyövoiman ottamiseen unionin sisälle.

Geneven sopimus koskee vain ihmisiä, jotka tarvitsevat suojelua omaa kansallisuusvaltiotaan vastaan. Rajalta voidaan käännyttää VÄLITTÖMÄSTI ilman mitään käsittelyä kaikki Afganistanin, Irakin, Somalian, Venäjän ym. kansalaiset, koska mikään noista valtioista ei vainoa omia kansalaisiaan. Oikeita pakolaisia voisi tulla Pohjois-Koreasta tai muista diktatuurimaista. Heitä varten Geneven sopimus on olemassa.

Riittää siis, että EU-maat alkavat noudattaa Geneven sopimusta sen oikean tulkinnan mukaan eikä tarkoituksella tehdyn väärän tulkinnan mukaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: vihapuhegeneraattori on 12.08.2016, 20:33:55
Täältä Tanskasta käsin (hei, lentokentän lounge on vielä Tanskan maaperällä) voin sano että ei ole mikään ihme. Ihmiset on täällä todella nuivia, myös "etnot" ovat nuivia. Tanskassa on hyvä yhteiskunta josta haluavat nauttia sekä kantikset että kotoutuneet tulijat. Perseilyä ei hyväksytä.

Erona kuitenkin se että täällä debaattia käydään ihan avoimesti ja ketään nimittelemättä ja pilkkaamatta. Se voi olla myös syynä siihen että ihmiset eivät näe tarpeelliseksi syytää "vihapuhetta", koska heitä kuunnellaan jo vähemmästäkin, ei tarvitse huutaa.

Täällä on jo mestat tuttuja, reheväpalkkainen duuni ja järkevä kansa. Miksiköhän mä lentelen enää takas Suomeen maksaan veroina matujen kuluja samalla kun mua haukutaan natsiksi.

Jos haluan saman kokemuksen halvemmalla voin palkata täällä jonkun mamun huutaan mua natsiksi ja rasistiksi samalla kun mä poltan pinkan satasia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: MW on 12.08.2016, 20:44:20
YK:n pakolaissopimus yms. tehtiin kai lähinnä NL:ää ja DDR:ää vastaan.

Pientä ironiaa, että noiden sortokoneistojen henkiset jälkeläiset pitävät nyt koko Eurooppaa ikeessä noilla samoilla lapuilla, joiden olisi pitänyt kuolla itäblokin mukana.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Micke90 on 12.08.2016, 21:04:44
Quote from: vihapuhegeneraattori on 12.08.2016, 20:33:55
Erona kuitenkin se että täällä debaattia käydään ihan avoimesti ja ketään nimittelemättä ja pilkkaamatta.

Nimittely ja pilkkaaminen on osa suomalaista poliittista kulttuuria. Täällähän käytetään kovaa kieltä niin mamuista, muslimeista, yksinhuoltajista, rikollisista, homoista, suomenruotsalaisista kuin poliitikoistakin. 
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Maastamuuttaja on 12.08.2016, 21:59:45
Suomessa on kolme tai neljä ihmisoikeusprofessoria, jotka ovat juuttuneet Ranskan vallankumouksen teorioihin ymmärtämättä mihin niiden sokea kannattaminen johtaa.

Media mielellään markkinoi juuri näiden näkemyksiä, koska ne vaikuttavat jännittäviltä. Oman työpaikan säilymisenkin kannalta (viime kuun vuokra maksamatta) niiden näkyvyyttä ei voi supistaa. Eduskunnan ns. työmiehet, pienyrittäjät, maanviljelijät ja luonnonsuojelijat tukevat io-professoreiden totalitarismiin houkuttelevia näkemyksiä ymmärtämättä mitä ovat tukemassa. Nopea soitto puolueen johtohenkilöille ohjaa valitsemaan oikean äänestysnapin. Tai siis vasemman.

Giljotiini kehiteltiin Ranskassa tappamaan ensin loisiksi määriteltyjä silloisia ökyrikkaita tahoja, sittemmin laitteen suhinaa joutuivat kuulostelemaan niska kyyryssä myös ne tahot, jotka innokkaimmin uskoivat omaan hyvyyteensä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 30.08.2016, 12:12:08
QuoteTanskan hallitus haluaa tiukentaa pakolaispolitiikkaa entisestään

Tanskan hallitus aikoo entisestään kiristää maan pakolaispolitiikkaa.
Tänä vuonna ei oteta enää vastaan uusia kiintiöpakolaisia, ja tarkoitus on ottaa käyttöön "hätäjarru" jonka avulla turvapaikanhakijoita voidaan torjua jo rajalla.
Ilta-Sanomat/STT (http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001250474.html) 30.8.2016

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Blanc73 on 30.08.2016, 12:17:34
Hyvä Tanska!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: KTM on 30.08.2016, 12:21:28
Quote from: Roope on 30.08.2016, 12:12:08
QuoteTanskan hallitus haluaa tiukentaa pakolaispolitiikkaa entisestään

Tanskan hallitus aikoo entisestään kiristää maan pakolaispolitiikkaa.
Tänä vuonna ei oteta enää vastaan uusia kiintiöpakolaisia, ja tarkoitus on ottaa käyttöön "hätäjarru" jonka avulla turvapaikanhakijoita voidaan torjua jo rajalla.
Ilta-Sanomat/STT (http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001250474.html) 30.8.2016

ja se jatko:

QuotePääministeri Lars Lökke Rasmussenin hallituksen ehdotus on osa laajaa kestävyysvajeen korjaamiseen tähtäävää toimenpidepakettia, jolla Tanska haluaa kohentaa julkista taloutta vuoteen 2025 mennessä.

Mikä siinä on ettei Suomen hallitukselta kuulla yhtä järkeviä ehdotuksia kestävyysvajeen korjaamiseksi?

Järkevintähän olisi leikata ensiksi ne kaikkein turhimmat ja haitallisimmat kuluerät kuten matujen elätys.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Sakari on 30.08.2016, 12:33:17
Quote from: ISO on 12.08.2016, 12:06:22
Quote from: pateulkomaat on 12.08.2016, 11:59:39
Voisitteko kuvitella Soinin sanovan ääneen ja vaativan näitä asioita Suomeenkin?
No en minäkään.

Soini varmasti jo matkalla kohti tanskaa harjat hyvin pakattuina lentokoneen ruumassa valmiina harjaukseen.

Hölmö mies, miten voi munata noin pahasti kannatuksensa.

Ei yhtään ymmärtänyt mistä ne äänet oikein tuli, tai sitten ymmärsi muttei piittaa äänestäjistään.

Ja Matti Vanhanen voi pyytää muslimeilta anteeksi, niin kuin Muhammed pilakuvakohun aikaan...
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 30.08.2016, 12:34:32
Quote from: Blanc73 on 30.08.2016, 12:17:34
Hyvä Tanska!

Mutta tietää yhä lisääntyvää tunkua meille Hölmölään.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Sakari on 30.08.2016, 12:40:56
Ympäri eurooppaa tehdään hyviä lakialoitteita, ohjelmia, jne.  tpshoppailutilanteen korjaamiseksi, Norjassa, Hollannissa, Tanskassa, Unkarissa, Puolassa, jne. Samaan aikaan Suomessa poliitikot jatkavat nenän ja perseen kaivamista samalla sormella.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 30.08.2016, 12:50:02
Kyllä he käyttävät eri sormia, mutta vaihtavat välillä niiden paikkaa...
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: riposti on 30.08.2016, 13:17:53
Kestävyysvajeen paikkaustarvikkeet Tanska vs Suomi

Tanska:
QuoteEi oteta enää vastaan uusia kiintiöpakolaisia, ja tarkoitus on ottaa käyttöön "hätäjarru" jonka avulla turvapaikanhakijoita voidaan torjua jo rajalla.
hallituksen ehdotus on osa laajaa kestävyysvajeen korjaamiseen tähtäävää toimenpidepakettia.
Sillävälin Suomessa:
QuoteMaahanmuutosta "huomattava taloudellinen potentiaali" - julkisen talouden kestävyysvaje puolittuu?

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001250474.html (http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001250474.html)

http://www.talouselama.fi/uutiset/ilmarisen-kiander-maahanmuutosta-huomattava-taloudellinen-potentiaali-julkisen-talouden-kestavyysvaje-puolittuu-3485986 (http://www.talouselama.fi/uutiset/ilmarisen-kiander-maahanmuutosta-huomattava-taloudellinen-potentiaali-julkisen-talouden-kestavyysvaje-puolittuu-3485986)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: ilmarinen on 30.08.2016, 13:18:57
QuotePääministeri Lars Lökke Rasmussenin hallituksen ehdotus on osa laajaa kestävyysvajeen korjaamiseen tähtäävää toimenpidepakettia, jolla Tanska haluaa kohentaa julkista taloutta vuoteen 2025 mennessä.

Milloinkas Suomessa se hallitusohjelmassa luvattu selvitys maahanmuuton kustannuksista ja vaikutuksista saadaan? Kun vieläkin tässä maassa on tahoja, jotka saattavat jopa sanoa, että maahanmuuttoa tarvitaan kestävyysvajeen paikkaamiseen.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 30.08.2016, 13:54:24
Quote"Emme halua, että pakolaiset ja siirtolaiset harhailevat Tanskan moottoriteillä. Hätäjarru tekee mahdolliseksi käännyttää turvapaikanhakijat rajalta ja lähettää heidät takaisin, jos tulee samanlainen tilanne kuin minkä koimme syyskuussa 2015", sanotaan hallituksen suunnitelmassa.
...
Suunnitelmassa sanotaan, että hallitus ja Løkke Rasmussen noudattavat kyllä kansainvälisiä sopimuksia, mutta on myös tarve "tarkastella kriittisesti", kuinka sopimuksia käytännössä tulkitaan: "Hallitus työskentelee sen puolesta, että sopimukset palautetaan alkuperäisen suojelukäsityksen ytimeen"(käännös)
Hbl: Danska regeringen vill kunna avvisa asylsökande genast vid gränsen (https://www.hbl.fi/artikel/danska-regeringen-vill-kunna-avvisa-asylsokande-genast-vid-gransen/) 30.8.2016

Et stærkere Danmark - styr på flygtningestrømmen (http://www.stm.dk/publikationer/Et_staerkereDK_styr_paa_flygtningestroemmen/index.htm) (pdf)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Eisernes Kreuz on 30.08.2016, 17:13:10
Meillä on käynyt tosi huono tuuri kansainvälisten sopimusten kanssa.

Muita ne eivät nimittäin tunnu niin suuresti rajoittavan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 30.08.2016, 17:14:11
Quote from: Eisernes Kreuz on 30.08.2016, 17:13:10
Meillä on käynyt tosi huono tuuri kansainvälisten sopimusten kanssa.

Muita ne eivät nimittäin tunnu niin suuresti rajoittavan.

Ehkä meillä on ihan omat kansainväliset sopimukset!?   :o
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kapseli on 30.08.2016, 17:17:03
Mikäs tämä tällainen rasistinen Tanska on jossa ei kunnioiteta toisten ihmisoikeuksia tulla pysyvästi paikallisen sossun asiakkaaksi?

Muistakaa kansainväliset sopimukset ja ihmisoikeudet.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: -PPT- on 30.08.2016, 17:30:49
Minulla on jo pitemmän ajan ollut sellainen vaikutelma Tanskasta että siellä poliitikot eivät ole aivan yhtä paljon kulttuuri-marxilaisuuden aivopesun mädättämiä oman kansan vihaajia kuin Ruotsissa ja Suomessa.

Tuskin on sattumaa että Tanskassa vaalien äänestysprosentti on suorastaan kadehdittavalla tasolla verrattuna melkein mihin tahansa maahan jossa äänestäminen on vapaaehtoista.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 30.08.2016, 17:32:45
Siellä saattaa äänestämällä voida vaikuttaa harjoitettuun politiikkaan, toisin kuin meillä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Parzival on 30.08.2016, 17:46:50
Tanskan kansanpuolue ajaa juuri sitä linjaa mitä persujenkin pitäisi. Vaan kun ei.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Java on 30.08.2016, 20:42:06
Quote from: Roope on 30.08.2016, 12:12:08
QuoteTanskan hallitus haluaa tiukentaa pakolaispolitiikkaa entisestään

Tanskan hallitus aikoo entisestään kiristää maan pakolaispolitiikkaa.
Tänä vuonna ei oteta enää vastaan uusia kiintiöpakolaisia, ja tarkoitus on ottaa käyttöön "hätäjarru" jonka avulla turvapaikanhakijoita voidaan torjua jo rajalla.
Ilta-Sanomat/STT (http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001250474.html) 30.8.2016
Voitaisko vaihtaa hallitukset päittäin, vaikka vain vuodeksi!!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: B52 on 30.08.2016, 22:29:11
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1472532256819

Ruotsi ja Tanska kiristävät turvapaikkapolitiikkaansa, vaikka tulijoiden määrä on vähentynyt – "Paine saattaa jälleen kasvaa"

RUOTSI ja Tanska kiristävät turvapaikkapolitiikkaansa, vaikka maahantulijoiden määrä on vähentynyt selvästi viime vuodesta.

Yhä harvempi turvapaikanhakija on päätynyt Pohjoismaihin, koska ne ovat jo aiemmin tiukentaneet sääntöjään ja eteläisemmät läpikulkumaat ovat kiristäneet rajavalvontaansa.

SIITÄ huolimatta Tanskan hallitus ilmoitti tiistaina haluavansa käyttöön lain, joka antaa poliisille valtuudet käännyttää turvapaikanhakijoita jo maan rajalla kriisiaikana, kertoo uutistoimisto Reuters. Norja otti vastaavan lain käyttöönsä kesäkuussa.

"Turvapaikanhakijoiden virta on hallinnassa. Mutta emme voi rentoutua", maahanmuuttoministeriö sanoi tiedotteessaan.

"Eurooppaan ja Tanskaan kohdistuva paine saattaa jälleen kasvaa."

Tanskan hallitus haluaa lisäksi kiristää ehtoja sosiaalietuuksien saamiseen ja karkottaa kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat nykyistä nopeammin, kertoo Reuters.

TANSKA on myös soveltanut alkuvuodesta voimaan tullutta kiisteltyä lakia, joka mahdollistaa turvapaikanhakijoiden omaisuuden takavarikoimisen. Kesäkuussa poliisi otti kahdelta mieheltä ja kolmelta naiselta käteistä rahaa yhteensä yli 17 000 euron edestä. Lain nojalla tulijoilta voidaan takavarikoida sellainen ei-välttämätön omaisuus, jonka arvo on yli 10 000 Tanskan kruunua eli noin 1 340 euroa ja jolla ei ole omistajalleen välttämätöntä tunteellista merkitystä.

Viime viikkoina Tanskassa on harkittu myös, voisiko nuorille turvapaikanhakijoille asettaa ulkonaliikkumiskiellon, jos heidän pelätään syyllistyvän rikoksiin.

RUOTSIN hallitus ilmoitti tiistaina, että se leikkaa ensi vuoden heinäkuun alusta paikallishallinnoille osoitettavia määrärahoja, joita on tarkoitettu yksin maahan saapuneiden nuorten turvapaikanhakijoiden majoittamiseen.

Aiemmin hallitus aikoi saattaa leikkaukset voimaan jo vuodenvaihteesta, mutta se lykkäsi asiaa muun muassa kuntien vastustuksen takia, kertoi sanomalehti Dagens Nyheter.

"Viime vuonna Ruotsi otti 40 prosenttia kaikista ilman vanhempiaan EU:hun saapuvista alaikäisistä", integraatioasioista vastaava ministeri Ylva Johansson sanoi uutistoimisto TT:n mukaan.

TULEVAISUUDESSA valtio maksaa kunnille jokaisesta alaikäisestä, ilman vanhempiaan maahan saapuneesta turvapaikanhakijasta 1 900 kruunun sijaan 1 350 kruunua eli noin 142 euroa päivässä. Myös pienempiä korvauksia täysi-ikäisistä nuorista leikataan.

Leikkauksilla hallitus säästää vuodessa noin seitsemän miljardia kruunua eli noin 740 miljoonaa euroa.

TT:n mukaan kunnat olisivat halunneet päinvastoin aiempaa suuremmat korvaukset.

Ruotsi on aiemmin muun muassa hankaloittanut perheenyhdistämisiä ja kiristänyt rajavalvontaa.

TANSKAAN saapui kuluvan vuoden ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana noin 5 300 turvapaikanhakijaa, kun koko viime vuonna turvapaikanhakijoita saapui maahan 21 300.

Ruotsiin saapui tammi–heinäkuussa noin 17 700 turvapaikanhakijaa, kun koko viime vuonna heitä tuli lähes 163 000. Kuluneen vuoden aikana yli 4 500 ihmistä, ennätysmäärä, on perunut Ruotsissa tekemänsä turvapaikkahakemuksen.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Micke90 on 30.08.2016, 22:49:58
Eikös matujen pitänyt paikata kestävyysvajetta?  ;D
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Delaz on 30.08.2016, 22:59:13
Matuille pitäisi tarjota sama majoitus kuin suomen asunnottomille. En ymmärrä miksi näin ei tehdä. Omat kansalaiset ovat kakkosluokan kansalaisia.Matut menevät ohituskaistaa kuumiin huoneisiin joista sitten valittavat.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Micke90 on 30.08.2016, 23:02:00
Quote from: Delaz on 30.08.2016, 22:59:13
Matuille pitäisi tarjota sama majoitus kuin suomen asunnottomille.

Ai mikä majoitus?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kyklooppi on 30.08.2016, 23:05:36
Niiku tota asunnottomillahan ei ole majoitusta  :o
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: MW on 30.08.2016, 23:16:07
Quote from: Kyklooppi on 30.08.2016, 23:05:36
Niiku tota asunnottomillahan ei ole majoitusta  :o

...mutta kun sandaali heilahtaa rajan yli, ja taikasana "asylum" lausutaan, asunnottomuudesta ei ole puhettakaan. Mihin herra haluaa asettua, varusmiehet kyllä kantavat matkatavarat...
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: BarkAtTheMoon on 30.08.2016, 23:28:25
En tiedä mitä Suomen päättäjillä liikkuu mielessä, mutta arvelen että kyseinen munaton poppoo oikeasti haluaa tullaa heitetyksi merelle ainoana toivona päästä maihin maassa jossa samat valheet uppoavat ihmisiin eli vailla toivoa.
Nykyinen jatkuva valehtelu tulee jättämään jälkensä Suomen historiaan, yhteiskuntarauhaan ja erityisesti semmoiseen vanhaan käsitteeseen kuin luottamus ihmiseen.
Perkeleelliset tunarit tuhoavat ahneuksissaan maamme ja uskomastaan Karibian paratiisista poiketen löytävät itsensä läheisestä männystä. Ja  vaikka sinne pääsivätkin haetaan takaisin.

Miten helvetissä meillä on muka näin paljon tyhmempiä, idiootti-idealistisimpia, itsekkäämpiä ja ahneempia poliitikkoja kuin Tanskassa? Onko vika äänestäjissä?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Delaz on 30.08.2016, 23:28:57
Quote from: Micke90 on 30.08.2016, 23:02:00
Quote from: Delaz on 30.08.2016, 22:59:13
Matuille pitäisi tarjota sama majoitus kuin suomen asunnottomille.

Ai mikä majoitus?
kunnissa on eri käytännöt. Erilaisia hätämajoituksia ne ovat. Yleensä siellä ei haluta olla pitkään.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: niemi2 on 30.08.2016, 23:38:04
Quote from: Delaz on 30.08.2016, 23:28:57
Quote from: Micke90 on 30.08.2016, 23:02:00
Quote from: Delaz on 30.08.2016, 22:59:13
Matuille pitäisi tarjota sama majoitus kuin suomen asunnottomille.

Ai mikä majoitus?
kunnissa on eri käytännöt. Erilaisia hätämajoituksia ne ovat. Yleensä siellä ei haluta olla pitkään.

"TS: Mies päätyi jäteauton säiliöön Turussa – oli nukkumassa jäteastiassa"


http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ts-mies-paatyi-jateauton-sailioon-turussa-oli-nukkumassa-jateastiassa/5220170
(http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ts-mies-paatyi-jateauton-sailioon-turussa-oli-nukkumassa-jateastiassa/5220170)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: MW on 30.08.2016, 23:39:17
Quote from: Delaz on 30.08.2016, 23:28:57
Quote from: Micke90 on 30.08.2016, 23:02:00
Quote from: Delaz on 30.08.2016, 22:59:13
Matuille pitäisi tarjota sama majoitus kuin suomen asunnottomille.

Ai mikä majoitus?
kunnissa on eri käytännöt. Erilaisia hätämajoituksia ne ovat. Yleensä siellä ei haluta olla pitkään.

Eikä niitä matuille tarjota. On ihan omat hotellit.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Delaz on 30.08.2016, 23:48:16
Kun matu jää ilman asuntoa, pyydetään takaisin vokkiin. Mutta vokki on ainoastaan kunniakansalaisille, ei oikeille omille kansalaisille. Näin ymmärsin refugee hospitality-ketjussa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Micke90 on 30.08.2016, 23:53:52
Quote from: niemi2 on 30.08.2016, 23:38:04
"TS: Mies päätyi jäteauton säiliöön Turussa – oli nukkumassa jäteastiassa"

Eihän nyt iRakin kunniakansalaiselle tuollaista.  :'(
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: writer on 31.08.2016, 00:25:44
Quote from: Uuno Nuivanen on 30.08.2016, 17:14:11
Quote from: Eisernes Kreuz on 30.08.2016, 17:13:10
Meillä on käynyt tosi huono tuuri kansainvälisten sopimusten kanssa.

Muita ne eivät nimittäin tunnu niin suuresti rajoittavan.

Ehkä meillä on ihan omat kansainväliset sopimukset!?   :o

Suomen ongelma on se että suomessa poliitikot eivät lue kansainvälisiä sopimuksia vaan kansainvälisten sopimusten tulkinnat tekee Suomessa hesari jonka toimittajat päättävät keneltä vasemmistolaiselta proffalta haetaan lausunto, miten kysykset kysytään ja miten vastaukset kehystetään niin että poliitikot saadaan uskomaan valhe että kansainväliset sopimukset vaativat että rajavartijan on pakko ottaa turvapaikkahkemukset vastaan aina ja miten siitä johdatellaan poliitikot tekemään johtopäätös että rajatarkastuksista ei olisi mitään hyötyä jotta suomi ainoana pohjoismaana jättää rajatarkastukset tekemättä vaikka Norjallakin on rajatarkastukset vaikka sekin on "pussin perä".
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: snap on 31.08.2016, 00:42:39
Quote from: Uutisartikkeli/B52 on 30.08.2016, 22:29:11
"Viime vuonna Ruotsi otti 40 prosenttia kaikista ilman vanhempiaan EU:hun saapuvista alaikäisistä", integraatioasioista vastaava ministeri Ylva Johansson sanoi uutistoimisto TT:n mukaan.

Voisiko yllä oleva johtua kenties siitä, että Ruotsissa on ollut mahdollisesti EU:n kaikkein lepsuin politiikka iän kirjaamisessa? Kukaan ei ole epäillyt etteikö 50-vuotiaan näköinen partalapsi olisi todellisuudessa 17-vuotias kun kerran niin sanoo. Jopa Suomessa on kai edes jokin pienen pieni mahdollisuus joutua iän määritykseen jos valehtelee liian törkeästi.

Suorana seurauksena näitä "alaikäisiä" on sitten "valikoitunut" sinne Ruotsiin erityisen paljon.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: writer on 31.08.2016, 02:09:20
Samaan aikaan Timo Soini meinaa tukehtua itsekehuunsa kuinka hienosti ja paljon suomen turvapaikkapolitiikkaa on kiristetty:

Quote– Ja tietysti kansallinen pakolaispolitikkamme. Se on aivan uudessa kuosissa. Kun kohtasimme tämän ongelman, meillä oli vanha lainsäädäntö. Suomi on oikeusvaltio, jossa toimitaan lakien mukaan. Nyt meillä on lainsäädäntö muuttunut ja tulkintaohjeet selvät. Nyt huomaatte, miten paljon on kielteisiä päätöksiä. PS on vaikuttanut tähän. Jos ette meitä usko, uskokaa Anna-Maja Henrikkssonia. Hän on meitä arvostellut meitä todella rajusti.

https://www.suomenuutiset.fi/soinin-puhe-kokonaisuudessaan/

Eli jos täysin rajat auki Henrikksson arvostelee niin silloin on Timo Soinin aivan pihalla olevassa ja vain puolueen kannatusta katsovassa sekoilussa tiukinta ikinä vaikka samaan aikaan muut pohjoismaat pyyhältävät ohi.

Sampo Terho laulaa pomonsa lauluja:

QuoteOlemme lyhyessä ajassa jo muuttaneet esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Se on nyt järkevämpää ja tiukempaa kuin koskaan aikaisemmin. Oppositio jopa kutsuu hallituksen maahanmuuttolinjaa "nuivaksi".

https://www.suomenuutiset.fi/terho-suomen-maahanmuuttopolitiikkaa-muutettu-jarkevammaksi-tiukemmaksi/

Eli Sampo Terhokin hakee tietonsa siitä että suomen politiikka muka olisi tiukkaa siitä että vihreät ja rajat auki osa demareista kitisee.

Tällä sekoilulla EI kannatus nouse vaan pitkäaikainen uskottavuus menee jolloin persut muuttuu alle 5% pelle-puolueeksi.

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kemolitor on 01.09.2016, 15:13:46
Riikka Purra on kirjoittanut hyvän analyysin Tanskan tilanteesta:
Riikka Purra: Maahanmuuttoa, Kongeriget Danmark? (https://riikkapurra.net/2016/09/01/maahanmuuttoa-kongeriget-danmark/)

Kannattaa lukea kokonaan, tässä yksi hyytävä lainaus tekstistä:
Quote
Ja – samalla kun Tanska muuttuu vähemmän houkuttelevaksi, muut pohjoismaat, Suomi mukaan lukien, muuttuvat suhteellisesti houkuttelevammiksi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 06.09.2016, 01:16:17
New York Times on tehnyt jutun Tanskassa viime aikoina esiin nousseesta maahanmuuttovastaisuudesta.

Suomen pitäisi ottaa mallia Tanskasta. Sielläkin useilla ihmisillä on mennyt kuppi nurin näiden röyhkeiden maahantunkeutujien kanssa ja se myös näkyy selvästi maahanmuuttopolitiikassa, toisin kuin meillä.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/tanska%20rasismi%20times-54839 (http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/tanska%20rasismi%20times-54839)

QuoteNew York Times nostaa esiin Tanskan maahanmuuton: "Minusta tuli rasisti"

The New York Times käsittelee laajassa artikkelissaan Tanskan maahanmuuttoa. Havainto on, että liberaalista Tanskasta on kuoriutunut yhä muukalaisvastaisempi valtio. Esiin nostetaan viime vuosina kiihtynyt maahanmuutto.

– Minusta on tullut rasisti, tunnustaa eläköitynyt pankkivirkailija Johnny Christensen amerikkalaislehdessä.

Hän kertoo uskovansa, että maahanmuuttajat vievät hyvinvointivaltion palvelut ilman, että antavat panoksensa kustannuksiin.

– Lähettäkää heidät ulos, Christensen kertoo ja teroittaa epäluulonsa kohdistuvan muslimeihin, jotka pitävät omista säännöistään kiinni.

New York Times kuvailee tanskalaista mallia systeemiksi, jonka ylläpitäminen vaatii kovaa työntekoa, veronmaksua ja kohtuullisia palkkatuloja. Poliittinen kehitys on lehden mukaan kulkenut kohti epäluuloisempaa otetta maahanmuuttajia kohtaan. Tanskan kansanpuolue, oikeistopopulistinen puolue, on tällä hetkellä parlamentin toiseksi suurin.

Tanskassa myös EU-vastaisuus on kasvanut. Osa katsoo Britannian perään, joka päätti kansanäänestyksen jälkeen jättää EU:n.

New York Times haastattelee artikkelissaan useita Tanskassa asuvia maahanmuuttajia. Yksi heistä on Omar Mahmoud, irakilainen insinööri. Hän kertoo tekevänsä kaikkensa sopeutuakseen uuteen kotimaahansa. Hän ja vaimonsa opettelevat ahkerasti kieltä ja kolme lasta käy tanskalaista koulua. Mahmoud kertoo, kuinka he tutustuvat kristinuskoon, vaikka ovat muslimeja ja pojat saavat syödä possua, vaikka se on islamin uskonnossa kiellettyä. Mahmoud kertoo, että hänen perhettään ei ole uhkailtu, mutta kokee siirtolaisvastaisen retoriikan pelottavana.

– Silti olen omassa taivaassani nyt, Mahmoud sanoo.

Artikkelin mukaan tanskalaiset ovat huolissaan kulttuuristaan.
Lääkkeeksi tarjotaan rehellistä keskustelua maahanmuutosta ilman kiihkoilua. Entinen opettaja Karin Andersen auttaa maahanmuuttajia kotoutuksessa. Hän kuvaa tanskalaista ilmapiiriä New York Timesissa seuraavasti:

– Tanskalaiset ovat huolissaan siitä, että menettävät oman kulttuurinsa. Mutta kuinka moni on huolissaan niistä, jotka haluavat tulla osaksi sitä.

Alkuperäinen artikkeli: http://www.nytimes.com/2016/09/06/world/europe/denmark-migrants-refugees-racism.html (http://www.nytimes.com/2016/09/06/world/europe/denmark-migrants-refugees-racism.html)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Micke90 on 06.09.2016, 01:27:44
Timpan tavoitteena on siis olla Virheiden ja Vasureiden edellä?

Pääseehän silläkin toki hallitukseen... Takiaispuolueeksi.  :facepalm:
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: -PPT- on 06.09.2016, 01:46:06
Jonkin Viron, Latvian tai Unkarin ylistämisen sijaan joihin nämä läpsyttelijät eivät ylipäätään edes halua niin mielestäni Tanska on se maa joka on kiitoksen arvoinen.

Se on oikeasti rikas maa, jossa on laaja sosiaaliturva mutta vain EU-kansalaisille ja muutenkin koko poliittisesta keskustelusta puuttuu se rasittava kulttuuri-marxilainen perusolettamus mikä meillä ja varsinkin Ruotsissa on valtakauraa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 12.09.2016, 22:33:52
Tanskalaiset pakolaisaktivistit sanovat häpeävänsä tanskalaisuuttaan ja pyytelevät anteeksi maan tiukkaa turvapaikkapolitiikkaa, jota ollaan edelleen kiristämässä. Turvapaikanhakijat valittavat kotouttamispolitiikasta ja etuuksien leikkauksista.

Voivottelun ohessa jutussa mainitaan ohimennen, että Tanskaan ei tule enää juuri lainkaan turvapaikanhakijoita...

QuoteNiille pakolaisille, jotka saavat jäädä, uudet tiukemmat säännöt ovat konkreettinen ongelma. Eyad Dahbour saapui Syyriasta reilut kaksi vuotta sitten.

Äskettäin pakolaisten etuuksiin tehtiin jättileikkaus töihin menoon kannustamiseksi: 11 000 Tanskan kruunusta vain 6 000 kruunuun kuussa.

Dahbour tekee hanttihommia, joita saa, kuten lehtien jakamista ja töitä jalkapallotuomarina.

Hän on pettynyt Tanskaan, koska yhteiskuntaan sisään pääseminen on vaikeaa myös melko korkeasti koulutetulle ihmiselle.

Hän opiskelee tanskaa ja yrittää päästä teknisen alan jatkokoulutukseen. Mutta kun on koko ajan rahapula, on vaikea osallistua yhteiskuntaan – uusien nappulakenkien osto ei ole ajankohtaista, hän sanoo.

– Haluaisin mielelläni kotoutua, mutta minulla ei ole edes varaa ottaa olutta ravintolassa, kuten tanskalaiset tekevät. Koko minun tilanteeni on rehellisesti sanottuna ihan hullu, Dahbour sanoo.

- Tällainen kotouttamisstrategia ei toimi, hän sanoo.  (käännös)
Svenska Yle: Danmark - från värdeliberalt till striktast i Norden (https://svenska.yle.fi/artikel/2016/09/12/danmark-fran-vardeliberalt-till-striktast-i-norden) 12.9.2016
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: B52 on 14.09.2016, 22:39:27
http://yle.fi/uutiset/tanska_torjuu_kiintiopakolaiset__tanska_on_taynna/9168077

Tanska lopettaa toistaiseksi 500 vuosittaisen kiintiöpakolaisen vastaanottamisen. Samalla se torjuu vaikeasti sairaiden ja kehitysvammaisten pakolaisten pääsyn maahan.

Tanskan keskustaoikeistolainen vähemmistöhallitus on jälleen päättänyt tiukentaa maan pakolaispolitiikkaa. Tällä kertaa kiristys kohdistuu kiintiöpakolaisiin.

Tanska on ottanut vuodesta 1989 asti vastaan noin 500 kiintiöpakolaista vuodessa. Nyt se keskeyttää toiminnan "määrittelemättömäksi ajaksi".

– Tanska on jo yksinkertaisesti täynnä. Sen takia joudumme turvautumaan näin kovaan ratkaisuun, maahanmuuttoministeri Inger Stöjberg sanoi Politiken-lehdellle antamassaan haastattelussa.

Myös kehitysvammaiset torjutaan

Esitys menee läpi myös maan parlamentissa, sillä esimerkiksi sosialidemokraatit ovat antaneet tukensa päätökselle.

Kiistanalaisimpana kohtana päätöksessä pidetään sitä, että osa maahan otetuista pakolaisista on ollut vakavasti sairaita ihmisiä ja kehitysvammaisia.

Muut Pohjoismaat – Suomi, Ruotsi ja Norja – ovat viime vuosina kasvattaneet maahan otettavien kiintiöpakolaisten määrää.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Northblood on 14.09.2016, 22:41:32
500 kiintiöpakolaista per vuosi vähemmän. Mutta entäs ne laittomasti maahan marssivat läpsyttelijät, jatkavat saapumistaan tasaista tahtia kuten tähänkin asti?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: ISO on 14.09.2016, 22:42:36
Koska Suomi seuraa perässä, Suomi on jo täynnä tunkeutujia.

Yhtään ei enää mahdu, ja vanhoistakin pitää päästä eroon pikaisesti.

On aika lopettaa tämä pelleily.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Tavan on 14.09.2016, 22:44:53
Unkaria, Tsekkiä ja Puolaa meidän toimittelijamme kehtaavat solvata milloin miksikin fasismipesäkkeiksi. Onko niillä pokkaa alkaa puhua Tanskastakin samaan sävyyn? Yksi syy vastustaa mamupolitiikan kiristyksiä on ollut pitkään se, että niin tekemällä asemoisimme itsemme osaksi itäblokkia. Kireä mamupolitiikka olisi suomettumista ja russofiliaa ja siksi no no.

Mutta entä jos Tanska, Britannia, Hollanti ja Yhdysvallat laittavat rajat kiinni?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Titus on 14.09.2016, 22:45:35
Mitä minä nyt ajattelen Tanskalaisista ?

:-\
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Eisernes Kreuz on 14.09.2016, 22:49:29
Käsittääkseni koko kiintiöpakolaisjärjestelmä perustuukin valtioiden vapaaehtoisuuteen.

Suvakit voisivat muuten suuressa viisaudessaan miettiä, kuinka fiksua onkaan täyttää Eurooppa nuorilla arabi- ja afrikkalaismiehillä ja samalla romuttaa kiintiöpakolaisjärjestelmä, jonka kautta on ollut mahdollista auttaa ihmisiä, joista monet ovat varmasti ihan aidosti olleet avun tarpeessa, toisin kuin Mesopotamian käpykaartilaiset ja Saharan sandaalinläpsyttelijät.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kim Evil-666 on 14.09.2016, 22:50:25
Tanskan suunta on ehdottoman oikea. Koko maahantunkeutumistrendille on laitettava stoppi ympäri Eurooppaa. Se stoppi tulee ajan kanssa joka tapauksessa joko hyvällä, tai pahalla.

Matujen päästäminen Eurooppaan ei tuota mitään muuta, kuin kasapäin ongelmia. Eurooppa kuuluu eurooppalaisille, ei kehitysmaaneekereille, eikä muillekaan onnenonkijoille.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: elven archer on 14.09.2016, 22:54:24
Edittiä. Otan viestini pois, koska sen voisi tulkita halutessaan väärin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Skeptikko on 14.09.2016, 23:14:00
Quote from: Eisernes Kreuz on 14.09.2016, 22:49:29
Suvakit voisivat muuten suuressa viisaudessaan miettiä, kuinka fiksua onkaan täyttää Eurooppa nuorilla arabi- ja afrikkalaismiehillä ja samalla romuttaa kiintiöpakolaisjärjestelmä, jonka kautta on ollut mahdollista auttaa ihmisiä, joista monet ovat varmasti ihan aidosti olleet avun tarpeessa, toisin kuin Mesopotamian käpykaartilaiset ja Saharan sandaalinläpsyttelijät.

Kiintiöpakolaisjärjestelmän ollessa ilman turvapaikanhakijoiden tulvaakin minusta pitäisi olla valmis käyttämään esimerkiksi uskontoon tai kulttuuriin perustuvaa priorisointia ja ottaa tänne lähinnä vain maista, joista tulevat ihmiset ovat osoittautuneet kotoutumiskykyisiksi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Eisernes Kreuz on 14.09.2016, 23:26:50
Quote from: Skeptikko on 14.09.2016, 23:14:00
Kiintiöpakolaisjärjestelmän ollessa ilman turvapaikanhakijoiden tulvaakin minusta pitäisi olla valmis käyttämään esimerkiksi uskontoon tai kulttuuriin perustuvaa priorisointia ja ottaa tänne lähinnä vain maista, joista tulevat ihmiset ovat osoittautuneet kotoutumiskykyisiksi.

Juu. Ja määrien olisi oltava kohtuullisia. Suomessa voisi onnistua muutama sata sopivaa henkilöä vuodessa. Ei missään nimessä tuhansia.

Mutta nykyinen kansainvaellustilanne on aivan järjetön - ja ennen kaikkea hallitsematon - verrattuna melkeinpä mihin tahansa kuviteltavissa olevaan kiintiöpakolaisjärjestelmään.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: l'uomo normale on 14.09.2016, 23:36:20
Quote from: Tavan on 14.09.2016, 22:44:53
Unkaria, Tsekkiä ja Puolaa meidän toimittelijamme kehtaavat solvata milloin miksikin fasismipesäkkeiksi. Onko niillä pokkaa alkaa puhua Tanskastakin samaan sävyyn? Yksi syy vastustaa mamupolitiikan kiristyksiä on ollut pitkään se, että niin tekemällä asemoisimme itsemme osaksi itäblokkia. Kireä mamupolitiikka olisi suomettumista ja russofiliaa ja siksi no no.

Tanska ei ehkä ole (enää) Pohjoismaa vaan vast'edes Keski-Euroopan maa siinä ihan entisen DDR:n liepellä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Jääpää on 14.09.2016, 23:54:04
Tanskahan on jossain sen I t ä meren rannalla, eli idässä ja varmaan kaveeraa Putinin kanssa. Putini syö ainakin tanskalaisia voileipiä, tai ainakin leipää, joten selvä yhteys!

..Yle, jotain n i i n hyvää, mitä ei voi tarttua edes kadulta kengänpohjaan..
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Nuivake on 15.09.2016, 00:19:54
Onko "ihmisyydelle" alettu laskemaan hintaa ja onko "pelolle" ryhdytty antamaan sijaa?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ari-Lee on 15.09.2016, 00:55:15
Norja on täynnä. Ruotsi on täynnä. Britannia on täynnä. Italiasta ja Kreikasta puhumattakaan. Saksa ja Ranska ovat täynnä. Espanja on täynnä. Puola on täynnä puolalaisia. Viro on täynnä virolaisia. Afrikka on täynnä. Lähi-itä on täynnä. Vielä tulee lisää. Liikakansoitus etsii lebensraumia kaikkialta, missä ei sanota, että täynnä on, ei mahdu. Maailma on täynnä. Ei mahdu enää.

http://www.newsweek.com/topic/overpopulation

http://www.worldometers.info/world-population/
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: newspeak on 15.09.2016, 01:10:16
Jos julistettaisiin sota ISIS:tä vastaan?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: vihapuhegeneraattori on 15.09.2016, 01:16:21
Quote from: Aivopesemätön on 14.09.2016, 22:41:32
500 kiintiöpakolaista per vuosi vähemmän. Mutta entäs ne laittomasti maahan marssivat läpsyttelijät, jatkavat saapumistaan tasaista tahtia kuten tähänkin asti?

Ei niitä kiinnosta Tanska. Rasistinen poliisi ja puoleen leikattu "palkka". Kuka nyt siellä haluaisi olla hätää paossa kun on lihavampiakin maita ryöstettäväksi?

Niin että terveiset vaan täältä Tanskasta. Täällä ei matut hypi liian pahasti silmille ilman että saa one-way lipun kotimaahansa. Tosin vielä on poikkeuksia, suvakkeja on täällä vielä jokunen jäljellä. Mutta eiköhän nekin joku kaasu..siirrä sivuun politiikasta :)



Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ari-Lee on 15.09.2016, 01:23:33
Jos oikein muistan on Tanskan kuningatar, Margareeta II oikein miellyttävä ja järkevä tanskalaisystävällinen ihminen. Toisinkuin jotkut toiset kuninkaalliset.

Quote13.4.2015
Tanskassa kohu kuningattaren maahanmuuttajapuheista: "Vaatimuksia voidaan asettaa ja sopeuduttava on"

Tanskassa kuningatar Margareetan kommentit maahanmuuttajista ovat herättäneet kohua. Kuningattaren mukaan maahanmuuttajien on sopeuduttava ja kunnioitettava tanskalaisia perusarvoja. Tanskalaisesta ruuasta ei ole pakko pitää, kuningatar linjaa.

http://yle.fi/uutiset/tanskassa_kohu_kuningattaren_maahanmuuttajapuheista_vaatimuksia_voidaan_asettaa_ja_sopeuduttava_on/7926388
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: kenelek on 15.09.2016, 03:43:11
Quote from: newspeak on 15.09.2016, 01:10:16
Jos julistettaisiin sota ISIS:tä vastaan?
Voisihan niitä ISISläisiä etsiä ja poistaa kuvioista jos ovat tänne länsimaihin pesiytyneet. Mutta ei kiitos mitään sotimista Lähi-idässä tai Afrikassa, niistä on tuloksena vain lisää ja lisää matuja tänne.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Arvoton on 15.09.2016, 08:17:46
Kun aina tulee jossain raja vastaan, jolloin maa on täynnä. Tällä en tarkoita, että Suomessakin on paljon peltoa ja metsää Järvenpään ja Hakunilan takana (esimerkkeinä).
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 15.09.2016, 10:17:27
Quote from: Aivopesemätön on 14.09.2016, 22:41:32
500 kiintiöpakolaista per vuosi vähemmän. Mutta entäs ne laittomasti maahan marssivat läpsyttelijät, jatkavat saapumistaan tasaista tahtia kuten tähänkin asti?

Menevät Tanskan läpi Ruotsiin ja Suomeen.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: writer on 15.09.2016, 11:54:28
Quote from: B52 on 14.09.2016, 22:39:27
http://yle.fi/uutiset/tanska_torjuu_kiintiopakolaiset__tanska_on_taynna/9168077

Tanska lopettaa toistaiseksi 500 vuosittaisen kiintiöpakolaisen vastaanottamisen. Samalla se torjuu vaikeasti sairaiden ja kehitysvammaisten pakolaisten pääsyn maahan.

Tanskan keskustaoikeistolainen vähemmistöhallitus on jälleen päättänyt tiukentaa maan pakolaispolitiikkaa. Tällä kertaa kiristys kohdistuu kiintiöpakolaisiin.

Tanska on ottanut vuodesta 1989 asti vastaan noin 500 kiintiöpakolaista vuodessa. Nyt se keskeyttää toiminnan "määrittelemättömäksi ajaksi".

– Tanska on jo yksinkertaisesti täynnä. Sen takia joudumme turvautumaan näin kovaan ratkaisuun, maahanmuuttoministeri Inger Stöjberg sanoi Politiken-lehdellle antamassaan haastattelussa.

Myös kehitysvammaiset torjutaan

Esitys menee läpi myös maan parlamentissa, sillä esimerkiksi sosialidemokraatit ovat antaneet tukensa päätökselle.

Kiistanalaisimpana kohtana päätöksessä pidetään sitä, että osa maahan otetuista pakolaisista on ollut vakavasti sairaita ihmisiä ja kehitysvammaisia.

Muut Pohjoismaat – Suomi, Ruotsi ja Norja – ovat viime vuosina kasvattaneet maahan otettavien kiintiöpakolaisten määrää.

Milloin persut esittää että kiintiöpakolaisten otto Suomeen pitää lopettaa?

Vai vieläkö mennään Halla-ahon stetsonistaan vetämillä mutu-harhoilla ilman mitään faktoja että kiintiöpakolaiset ovat "skannatumpia" ja siksi todella, todella hyvä asia?


Kiintiöpakolaiset EIVÄT ole skannatumpia kuin turvapaikanhakijat sillä UNHCR:n leireille pääsee jokainen joka sinne menee eikä kiintiöpakolaisten tarinoita mitenkään todenneta eli UNHCR:n täti kirjoittaa sadun ylös eikä mitään muuta tehdä.
Edes Suomen Maahanmuuttoviraston tyylistä pintapuolista kyselyä ei tehdä puhumattakaan valehtelijoiden kiinniottamisesta.

Suomi on tämän liusäksi valikoinut juuri niitä hankalimpia ja onnettomimpia tapauksia kiintiöpakolaisiksi eli sellaisia jotka maksavat suomalaisille mahdollisimman paljon.

Suomeen afrikasta ja lähi-idästä otettujen kiintiöpakolaisten syrjäytyneisyys, kotoutumattomuus ja ongelmallisuus on yhtä surkeaa tasoa kuin somaleilla ja irakilaisilla.

Kiintiöpakolaisten ottaminen PITÄÄ LOPETTAA.

750 kiintiöpakolaista vuodessa HAASKAA Norjan elinkaarikulu-laskelmien perusteella 600 MILJOONAA euroa suomalaisten rahoja eli vie suomalaisilta köyhiltä viimeisetkin rippeet.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: writer on 15.09.2016, 13:17:05
Quote from: Roope on 15.09.2016, 10:17:27
Quote from: Aivopesemätön on 14.09.2016, 22:41:32
500 kiintiöpakolaista per vuosi vähemmän. Mutta entäs ne laittomasti maahan marssivat läpsyttelijät, jatkavat saapumistaan tasaista tahtia kuten tähänkin asti?

Menevät Tanskan läpi Ruotsiin ja Suomeen.

Tällä hetkellä Tanska estää rajatarkastuksillaan läpikulun mutta Tanskasta voi turvapaikkaa hakea.

Tanskan hyväksymislinja on kuitenkin tiukka eli suurin osa tp-hakemuksista hylätään ja vaikka saisi jäädä niin rahaa ei saa entiseen malliin ja Tanskan kansalaisuutta ei anneta sossupummeille IKINÄ.

Suomen kansalaisuutta voi samaan aikaan hakea 4 vuotta turvapaikkahakemuksen jättämisestä ja se myönnetään vaikka oko ajan sossupummeina olleille ja kielitaitovaatikuksistakin on porsaanreikinä mm. oppimishäiriöt tai lasten hoito eli suomea ei tarvitse edes opetella ja suomen kansalaisuuden saa vaikka olisi raiskannut tai pahoinpidellytkin.

Toivottavasti Tanska jatkaa rajatarkastuksia ja toivottavasti Ruotsi jatkaa rajatarkastuksia muuten suomelle käy taas köpelösti.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 15.09.2016, 14:06:49
Quote from: writer on 15.09.2016, 13:17:05
Tällä hetkellä Tanska estää rajatarkastuksillaan läpikulun mutta Tanskasta voi turvapaikkaa hakea.

Ainakin aikaisemmin Tanskan läpi pääsi passilla, mutta ilman henkilöllisyystodistusta piti hakea rajalla turvapaikkaa. Onko tämä muuttunut?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 15.09.2016, 14:09:45
Miksi jokainen maa, mukaanlukien Suomi, on saatava täyteen näitä varsinaisia?   ???
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Java on 15.09.2016, 18:22:08
Quote from: Uuno Nuivanen on 15.09.2016, 14:09:45
Miksi jokainen maa, mukaanlukien Suomi, on saatava täyteen näitä varsinaisia?   ???
No ei kaikkia maita kuitenkaan, esim Somalia, Eritrea ja Irak tyhjentyvät varsinaisista kokoajan!!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 15.09.2016, 18:48:49
Kyllä noissa maissa väestö silti kasvaa huimaa vauhtia. Mikä takaa meille massoittain lisää elätettäviä aina tulevaan romahdukseen asti.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Java on 15.09.2016, 20:12:58
Quote from: Uuno Nuivanen on 15.09.2016, 18:48:49
Kyllä noissa maissa väestö silti kasvaa huimaa vauhtia. Mikä takaa meille massoittain lisää elätettäviä aina tulevaan romahdukseen asti.
Valitettavasti näin on, ainoa keino on lopettaa kaikki kehitysapu, ja antaa luonnon hoitaa liikakasvu!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Saide on 23.09.2016, 22:07:04
Tänään Ylen aamun uutisissa tuli Tanskan maahamuuttopoliitikasta juttu. Ylen sivuilta ei löydy juttua kirjoitettuna eikä Areenasta löytynyt (tai ainakaan minä en löytänyt) tallennetta aamun uutisista. Jutussa mainittiin, että asiantuntijoiden mukaan Tanska on kiristänyt maahanmuuttopolitiikkaansa, koska Tanska haluaa säilyttää hyvinvointivaltion. Toki haastateltiin turvapaikanhakijaa, joka halusi vain töihin. Ja tietysti korostettiin, etteivät kaikki tanskalaiset ole maahanmuuton kiristyksen kannalla haastattelemalla jotain suvaitsevaista naista. Mutta pääpointti olikin tuo hyvinvointivaltion säilyttäminen. Saisikin vielä Sipilän ja Orpon kommentit tuohon, mutta sellaisia nyt on ihan turha odottaa..
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 26.09.2016, 21:56:13
Ei nyt ihan suoraan liity ketjun aiheeseen, mutta laitan silti tänne, koska Tanska ja turvapaikanhakijat.

Tanskalainen nationalistipuolue (Danskernes Parti (https://da.wikipedia.org/wiki/Danskernes_Parti), ei Dansk Folkeparti) on herättänyt pahennusta jakamalla kaduilla "pakolaissumutetta" eli jonkinlaista turvasuihketta, joka on nimetty osuvasti: Asyl-spray ;D (kts. liitekuva)

Uutisessa on video, jolla suvakki nyyhkyttää tällaisen kamalan rasismin vuoksi. Aivan loistavaa.

http://www.express.co.uk/news/world/714595/Outrage-Danish-nationalists-refugee-spray-migrants (http://www.express.co.uk/news/world/714595/Outrage-Danish-nationalists-refugee-spray-migrants) (26.9.2016)

Quote'It's disgusting' Outrage as nationalists hand out 'refugee spray to ward off migrants'

THE Danish Nationalist Party has sparked outrage after it took to the streets to hand out "refugee spray", claiming it is both "legal and effective".

The move from the party, which was founded by a former Neo-Nazi, was blasted by onlookers who were offered a can for their own "protection".

In one harrowing clip, Charlotte Bech was overcome by emotion when she saw what the nationalists, who want all non-Western immigrants kicked out of Denmark, had done.

Taking to tears, the clearly appealed woman said: "They've been through so much and then they're told that they are so undesirable that we had to make a spray to use on them.


"One thing is the opinion that we don't have the capacity [for refugees] or an opinion that some of them might not fit in to our culture.

"But to make a joke out of it is not okay."

While another local resident of Haderslev, in Southern Denmark, said she could not even find the words to describe how outraged she was about the spray.

Helle Byg told TV2: "I think it is disgusting. I'm simply so offended."

Despite the heavy criticism against the "refugee spray", the party's chairman, Daniel Carlsen, defended the creation.

The right-wing activist said the spray was a necessary legal alternative to pepper spray, which is illegal in Denmark.

Mr Carlsen said: "I don't think it is provocative. We are tackling an actual problem in our society, where many Danes feel unsafe.


"Partially because there are so many migrants in the country and partly because one isn't allowed to defend one's self."

The nationalist added that Haderslev was the "perfect" place to hand out the cans, as there have been reports of women being harassed by refugees and asylum seekers in the area.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Brandis on 26.09.2016, 22:09:17
Quote from: SaideTänään Ylen aamun uutisissa tuli Tanskan maahamuuttopoliitikasta juttu.

~

Jutussa mainittiin, että asiantuntijoiden mukaan Tanska on kiristänyt maahanmuuttopolitiikkaansa, koska Tanska haluaa säilyttää hyvinvointivaltion. ~ Saisikin vielä Sipilän ja Orpon kommentit tuohon, mutta sellaisia nyt on ihan turha odottaa..

Katsoin saman uutispätkän ja mietin ihan samaa asiaa kuin sinä; miksi ei kysytty kommenttia tuohon nimenomaiseen kohtaan johtavilta suomalaispoliitikoilta, sillä ainoa asia, mikä meitä Tanskan tilanteesta erottaa, on maiden koko ja Tanskan hieman eteläisempi sijainti. Nämä seikat tekevät muun muassa Sipilästä ja Orposta lähinnä hurskastelijoita, joita ei ole vielä laitettu todelliseen kokeeseen maahantulijavyöryn edessä. Jos Tanskassa ylläpidettäisiin näinä aikoina yhtä liberaalia linjaa, kun täällä, olisi maa jo hukkunut pakolaisiin ja hyvinvointivaltio (todella) olisi muisto vain.

Tanskassa ollaan äärimmäisen fiksuja, täällä voitaisiin ottaa jotakin opiksi heiltä, vaikka maan rajat ehkä enemmän väkeä vetäisivätkin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: pateulkomaat on 26.09.2016, 22:52:48
Quote from: Saide on 23.09.2016, 22:07:04
Tänään Ylen aamun uutisissa tuli Tanskan maahamuuttopoliitikasta juttu. Ylen sivuilta ei löydy juttua kirjoitettuna eikä Areenasta löytynyt (tai ainakaan minä en löytänyt) tallennetta aamun uutisista. Jutussa mainittiin, että asiantuntijoiden mukaan Tanska on kiristänyt maahanmuuttopolitiikkaansa, koska Tanska haluaa säilyttää hyvinvointivaltion. Toki haastateltiin turvapaikanhakijaa, joka halusi vain töihin. Ja tietysti korostettiin, etteivät kaikki tanskalaiset ole maahanmuuton kiristyksen kannalla haastattelemalla jotain suvaitsevaista naista. Mutta pääpointti olikin tuo hyvinvointivaltion säilyttäminen. Saisikin vielä Sipilän ja Orpon kommentit tuohon, mutta sellaisia nyt on ihan turha odottaa..

Tässä uutisessa juttua Tanskasta.

http://areena.yle.fi/1-3731725 (http://areena.yle.fi/1-3731725)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 04.10.2016, 07:36:41
Tanskalaiset haluavat laittaa kaksivuotiaat kieliohjelmaan, josta kieltäytyminen vaikuttaisi lapsilisiin.

Rasistiset juutit ovat selkeästi suunnanneet tämän uudistuksen hädänalaisia maahanmuuttajia vastaan. Ensin heiltä viedään arvoesineet ja nyt vielä heidän lapsensa pakotetaan oppimaan tanskaa. Pöyristyttävää.

http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/tanskalaisministeri-haluaa-kaksivuotiaat-kielitestiin-kieltaytyvia-vanhempia-uhataan-leikkauksilla-6587469 (http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/tanskalaisministeri-haluaa-kaksivuotiaat-kielitestiin-kieltaytyvia-vanhempia-uhataan-leikkauksilla-6587469) (4.10.2016)

QuoteTanskalaisministeri haluaa kaksivuotiaat kielitestiin – kieltäytyviä vanhempia uhataan leikkauksilla

Tanskalaiset kaksivuotiaat saattavat tulevaisuudessa joutua osallistuman lähes pakolliseen kieliohjelmaan.

Tanskan opetusministeri Ellen Trane Nørby on esittänyt suunnitelmia joiden nojalla vanhempien tulisi hyväksyä heidän lastensa osallistuminen kieliohjelmaan lapsilisäleikkausten uhalla.

Tanskassa on jo nykyisin kolmevuotiaille lapsille suunnattu pakollinen kieliohjelma, johon sisältyy opetusta 15–30 tuntina viikossa.

Nørbyn mukaan osa lapsista jää ohjelmasta huolimatta kuitenkin jälkeen, minkä johdosta hän haluaisi laajentaa nykyisen järjestelmän koskemaan kaikkia lapsia riippumatta siitä, käyvätkö heidän vanhempansa töissä vai eivät.

Nørby ilmaisi, että mikäli lapsi ei osallistuisi koulutukseen, saattaisi se vaikuttaa vanhempien saaman lapsilisän määrään.

Ministeri perusteli kantaansa sillä, että laajempi kielenopetus auttaisi lasten integraatiossa.

The Independentin mukaan Tanska vaikuttaa viime vuosien aikana muuttuneen yhä maahanmuuttovastaisemmaksi.

Viime kuussa yksi tanskalainen koulu herätti ihmisoikeusjärjestöjen kritiikkiä sen alettua erotella oppilaitaan heidän etnisyyden perusteella.

Tammikuussa Tanskassa taas otettiin käyttöön laki, jonka nojalla poliisit saivat luvan takavarikoida pakolaisilta arvotavaroita maahanmuutosta syntyvien kulujen kattamiseksi.

The Independentin uutinen: http://www.independent.co.uk/news/world/europe/denmark-compulsory-language-test-all-two-year-olds-a7342091.html (http://www.independent.co.uk/news/world/europe/denmark-compulsory-language-test-all-two-year-olds-a7342091.html)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: foobar on 04.10.2016, 07:43:52
Niinpä, miten maahanmuuttaja voisi menestyä Tanskassa jos hänet pakotetaan pieneltä iältä asti opettelemaan tanskaa. Sehän tekee heidän elämästään puhdasta helvettiä, saattavat joutua vielä enenevissä määrin tanskalaisten ihmisten ja arvojen kanssa tekemisiin!

Sillä ei ole väliä, että Tanskaa on pidetty monissa tutkimuksissa maailman parhaana tai ainakin kärkikaartimaana olla, elää ja asua. Kyllä kaulankatkonta- ja sapelinkalistelu-uskonto on monikulttuurin nimissä kuitenkin ylivoimainen. Sittenkin, että juuri sen seurausten pakenemisen vuoksi suuri osa nykyisistä "maahanmuuttajista" on esim. Tanskaan tullut.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kulttuurirealisti on 04.10.2016, 07:47:48
Juuri niin, kyllä tärkeämpää on säilyttää oma paskakulttuurinsa mahdollisimman puhtaana ja värähtelevänä Tanskassakin tukia nostellessa. Siitä huolimatta, että kielen osaaminen on yksi tärkeimpiä tekijöitä millä pääsee työelämään kiinni.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: elven archer on 04.10.2016, 08:06:28
Mikä muuten on Tanskan rikastumisprosentti nykyisin? Tanskan hallitusta syytetään "rajusta politiikasta", mutta unohdetaan täysin lähtötilanne. Jos tilanne on pitkälle, niin vaikuttavien toimenpiteidenkin pitää olla "rajumpia".
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 27.11.2016, 17:37:06
Tanskan hallitus vaihtuu, mutta se on edelleen riippuvainen "populistisen" Tanskan kansanpuolueen tuesta, joten matupolitiikka tuskin muuttuu kovin paljoa. Kansanpuolueen tuki hallitukselle ei kuitenkaan ole itsestään selvää, sillä julkisen sektorin suuruudesta ja verotuksesta on erimielisyyksiä.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/tanska_uusi_hallitus-58228 (27.11.2016)

QuoteTanska saa uuden hallituksen - Tarvitsee edelleen tukea populistipuolueelta

Kyseessä on edelleen niukka vähemmistöhallitus.

Tanska saa maanantaina uuden koalitiohallituksen, kirjoittaa Jyllands Posten.

Pääministeripuolue Venstre jakaa hallitusvastuun tästä eteenpäin Liberaalin allianssin ja Konservatiivipuolueen kanssa.


Pääministeri Lars Løkke Rasmussen totesi tiedotustilaisuudessa, että uusi hallitus tulee tekemään töitä kovasti etenkin sen eteen, että maassa luodaan pienemmät sosiaaliset ja taloudelliset erot ihmisten välille.

Puolueet pääsivät yhteisymmärrykseen hallituksen muodostamisesta koko viikonlopun jatkuneiden neuvotteluiden jälkeen. Alun perin pääministeri Rasmussen kutsui tukipuolueet neuvonpitoon jo 19. marraskuuta.

Uudet ministerit esitellään pääministerin mukaan huomenna maanantaina. Kyseessä on ensimmäinen kerta Liberaalille allianssille, kun se saa ministerin.

Lars Løkke Rasmussen lähestyi puolueita yhteistyön merkeissä välttääkseen uudet vaalit. Liberaalin allianssin puoluejohtaja Anders Samuelsen on jo useiden kuukausien ajan uhannut kaataa yksipuoluehallituksen, mikäli ylintä tuloveroa ei lasketa viidellä prosenttiyksiköllä.

Nyt puolueet ovat ilmoittaneet päässeensä sopuun, jonka mukaisesti yhä harvempi tanskalainen osuu suurimpaan veroluokkaan.

Vaikka hallituksessa on nyt yhden puolueen sijasta kolme puoluetta, on kyseessä edelleen vähemmistöhallitus. Populistista Tanskan kansanpuoluetta ei kutsuttu neuvotteluihin, vaikka hallitus on edelleen sen tuesta riippuvainen toimissaan.

Rasmussenin hallitus on tarvinnut tähän mennessä tukea kolmelta puolueelta saadakseen tavoitteitaan läpi. Nyt kun hallitukseen houkuteltiin niistä kaksi, tarvitaan oppositiosta enää Tanskan kansanpuolueen mandaatit. Jyllands Postenin mukaan ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että puolue suostuu yhteistyöhön hallituksen kanssa. Erityisen paljon erimielisyyksiä puolueella ja hallituksella on julkisen sektorin suuruudesta ja verotuksesta.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 27.11.2016, 17:45:44
Quote from: Alaric on 27.11.2016, 17:37:06
Rasmussenin hallitus on tarvinnut tähän mennessä tukea kolmelta puolueelta saadakseen tavoitteitaan läpi. Nyt kun hallitukseen houkuteltiin niistä kaksi, tarvitaan oppositiosta enää Tanskan kansanpuolueen mandaatit.

Tanskan kansanpuolue ei ole hallituksessa, mutta hallitus on silti saanut aikaan muun muassa rajatarkastukset, ympäri maailmaa paheksutun "korulain" ja kiintiöpakolaisten vastaanoton lopettamisen. Tanska ei myöskään ota vastaa EU:n jakelemia kiintiöturvapaikanhakijoita.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: internetsi on 27.11.2016, 17:49:14
Juutinrauman silta kyllä erottaa ajattelutavaltaan kaksi läheistä valtiota toisistaan. Tanskassa realistinen kansanpuolue on ollut apupuolueena hallitukselle ja siten saanut vaikutettua paljonkin siihen, miten kehitysmaahanmuuttoon suhtaudutaan. Sillan pohjoispäässä on myöskin vähemmistöhallitus, mutta siellä apupuolueet on sitä varten, että hullutuksia jatketaan niin ettei realistit pääse vaikuttamaan asioihin. Poliittinen järki pitää näemmä heittää Itämereen, kun kulkee pohjoiseen sillalla.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: ismolento on 27.11.2016, 18:13:41
Quote from: Kulttuurirealisti on 04.10.2016, 07:47:48
Juuri niin, kyllä tärkeämpää on säilyttää oma paskakulttuurinsa mahdollisimman puhtaana ja värähtelevänä Tanskassakin tukia nostellessa. Siitä huolimatta, että kielen osaaminen on yksi tärkeimpiä tekijöitä millä pääsee työelämään kiinni.

Tanskankielen oppiminen voi olla haasteellista varsinkin puhekielen. Vaikka kirjoitettua tekstiä vielä jotenkin ruotsin pohjalta ymmärtääkin, puheesta ei saa mitään tolkkua.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 30.11.2016, 20:06:51
Tämä rikkoo taatusti kansainvälisiä sopimuksia ja kerjäläisten ihmisoikeuksia :flowerhat: Pöyristyttävää.

Tanskalla taitaa tuo rajavalvontakin toimia nykyään siihen malliin, että tämä karkotettu ei pääse livahtamaan maahan uudestaan. Suomessa tällaisesta karkotuksesta ei olisi tällä hetkellä käytännössä mitään hyötyä.

http://yle.fi/uutiset/3-9326626 (30.11.2016)

QuoteEnsimmäinen tuomio Tanskassa: Slovakialainen nainen karkotetaan kerjäämisestä

Oikeudenkäynnin aikana ilmeni, että nainen oli tullut Tanskaan nimenomaan elättääkseen itsensä kerjäämällä.

Kööpenhaminalainen oikeus on ensimmäistä kertaa Tanskan oikeushistoriassa tuominnut kerjäläisen karkotettavaksi. Oikeus on langettanut slovakialaiselle naiselle 40 päivän vankilatuomion ja karkotuksen.

– Voi vaikuttaa tylyltä karkottaa henkilö rahan kerjäämisestä, mutta tosiasia on, että kerjääminen on laitonta Tanskassa, sanoo syyttäjä Anne Jacobsen lehdistötiedotteessa.

Oikeuden mukaan nainen on tuomittu kerjäämisestä useaan otteeseen aiemminkin. Tällä kertaa käsiteltävänä oli uutta kerjäämistapausta.

Oikeudenkäynnin aikana ilmeni, että nainen oli tullut Tanskaan nimenomaan elättääkseen itsensä kerjäämällä. Slovakialaisena nainen on EU-kansalainen, mikä antaa korkeamman suojan karkotusta vastaan. Oikeuden mielestä karkotus on kuitenkin perusteltua.

– Kun henkilö tulee Tanskaan toistuvasti elättääkseen itsensä rikollisesti, silloin on jossakin vaiheessa sanottava ei. Ja niin tuomioistuin on tehnyt, sanoo syyttäjä Anne Jacobsen.

Nainen ei ole vielä päättänyt, valittaako hän tuomiosta.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 04.12.2016, 11:25:41
Antifa-henkiset vajakit ottivat yhteen haittamaahanmuuttoa ja islamia vastustavien isänmaallisten tanskalaisten kanssa Kööpenhaminassa.

http://www.express.co.uk/news/world/739582/WATCH-Anti-immigration-Islam-protestors-clash-police-antifa-Denmark-Copenhagen (4.12.2016)

QuoteWAR ON DENMARK'S STREETS: Police and protestors in furious clashes over immigration chaos

VIOLENT clashes over immigration have erupted between police and opposing protest groups in Copenhagen, leading to the arrests of 11 people.

Police scrambled to contain confrontations between the "Patriotic Europeans Against the Islamisation of the West" group, PEGIDA, and pro-immigration counter-protestors.

A video of the dramatic encounter caputures the moment where riot police form ranks to stop pro-immigration protestors reaching the nationalist group, founded in 2014.

The open-borders hooligans – who held banners saying "make racists afraid again" – set bins and pieces of wood ablaze and lit a bonfire in the middle of the road before physically barging the police.

Bizarrely, one protestor dressed as Santa Claus held a sign saying "Santa says no to racists".

Police had to extinguish a fire and unblock the roads.

Officials confirmed 11 people were arrested but police refused to say what group they were from.


Riot squads prevented the two protest groups – held at different parts of the city – from meeting.

Police spokesman Rasmus Skovsgaard said arrests were made for vandalism and violations of public order, as well as one case of violence against a public official.

As many as 100 people attended the pro-immigration rally, the spokesman added, with no information an the number of people at the PEGIDA protest.

PEGIDA was founded in 2014 by German national Lutz Bachmann.

The movement aims to resist and oppose Islamic extremism and calls for stronger enforcement of laws to curb immigration.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Heikki Luoto on 05.12.2016, 22:17:27
The Localin (http://www.thelocal.dk/20161121/heres-what-denmarks-new-budget-means-for-foreigners) juttu suomeksi Kansalainen.fi (https://www.kansalainen.fi/tanskan-2017-budjetin-vaikutukset-ulkomaalaisiin/):ssä.

Quote

Tanskan 2017 budjetin vaikutukset ulkomaalaisiin

Perjantaina 19.11.2017 Tanskan hallitus sopi Tanskan kansanpuolueen, Liberal Alliancen ja Konservatiivisen kansanpuolueen kanssa Tanskan vuoden 2017 budjetista.



Osana sopimusta hallitus myöntyy pitkään listaan Tanskan kansanpuolueen vaatimia maahanmuuttorajoituksia.

Tanskassa asuviin EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisiin vaikuttavat seuraavat uudet maahanmuuttosäännöt:


Tiukemmat vaatimukset pysyvälle oleskeluluvalle

Budjettisopimuksessa lukee: "Tanska on oltava avoin vain niille, joilla on kykyä ja halua, mutta muilta suljetaan ovet"

Tämän lisäksi hallitus on päättänyt lisärajoituksista maahanmuuttajille, jotka haluavat saada pysyvän asuinpaikan.

Ulkomaalaiset voivat nyt hakea pysyvää asuinpaikkaa asuttuaan Tanskassa kahdeksan vuotta, kun aikaisemmin riitti kuusi vuotta, joka toteutettiin vuoden alussa osana laajaa maahanmuuttolainsäädäntöä.

Vielä tammikuussa ulkomaalaisten tarvitsi asua Tanskassa vain viisi vuotta ennen pysyvän asuinpaikan hakemista.

Budjettisopimuksessa ylistetään tällä "olevan kerrannaisvaikutuksia perheenyhdistämismahdollisuuteen". Uusien sääntöjen mukaan ulkomaalaisella on oltava pysyvä asuinpaikka kolme vuotta ennen kuin hän saa tuoda perheenjäseniään Tanskaan. Tämä tarkoittaa sitä, että juuri Tanskaan muuttanut ei nykysääntöjen mukaan voi tuoda 11 vuoteen perheenjäseniään Tanskaan.

Sen lisäksi, että kestää kauemmin edes saada oikeus hakea pysyvään asuinpaikkaa, niin myös vaatimukset sen saavuttamiseksi tiukentuivat. Nyt vaaditaan kokoaikatyö tai itsenäistä ammatinharjoittamista vähintään 3,5 vuotta viimeisen neljän vuoden aikana, kun aikaisemmin riitti 2,5 vuotta työllisyyttä viimeisten kolmen vuoden aikana.

Saavuttaakseen pysyvän oleskeluoikeuden ulkomaalaisten on myös pidättäydyttävä ottamasta vastaan julkisia tukia neljään vuoteen, kun aikaisemmin vaatimus oli vain kolme vuotta.

Uudet säännöt lisäävät myös seuraamuksia rikostuomiosta. Vähintään kuuden kuukauden tuomio vie mahdollisuuden pysyvään asuinpaikkaan.


Asylum "hätäjarru"

Lukuisia pysyvän oleskeluluvan hankkimisrajoituksia täydentää useita Tanskaan tulevien pakolaisten määrää vähentäviä aloitteita. Jo nyt maahanmuutto on alimmillaan viiteen vuoteen.

Vastaavaa on tehty myös Norjan lainsäädännössä. Tanskan hallitus on nyt sallinut niin sanotun hätäjarrun, jonka avulla viranomaiset voivat estää turvapaikanhakijoiden maahantulon rajoilla, "jos syntyy kriisitilanne".

Lisäksi sopimuksessa vaaditaan kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden karkottamisten "voimistamista" ja lisätään taloudellisia kannustimia edistämään maahanmuuttajien vapaaehtoista paluuta kotimaahansa.


"Rauha ja järjestys"

Sopimus sisältää myös pitkän luettelon aloitteita, joiden tarkoituksena on vakiinnuttaa "rauha ja järjestys" turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiin.
Näihin sisältyy pienten lasten vastaanottokeskusten perustaminen, "jotta ilman huoltajaa saapuneita alaikäisiä turvapaikanhakijoita kerääntyisi vähemmän samaan paikkaan". Alaikäistä turvapaikanhakijaa on mahdollisuus rangaista taloudellisesti "talon sääntöjen puutteellisesta noudattamisesta" ja vastaanottokeskuksia valvotaan valtakunnallisesti "tehostetulla" seurannalla.
Koko budjettisopimus luettavissa täältä (tanskaksi) (https://www.regeringen.dk/media/2630/aftaletekst-for-fl17-18-november-2016.pdf).

The Local
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Titus on 07.12.2016, 17:05:51

Ketjun aiheeseen tavallaan liittyen:

74% ikätestatuista "alaikäisistä" osottautui täysi-ikäisiksi:

According to a report in Jyllands-Posten, DIS suspected that roughly 800 asylum seekers were lying
about their age and thus asked the University of Copenhagen's Department of Forensic Medicine
(Retsmedicinsk Institut) to run tests to verify just how old the asylum seekers really are.

Using X-rays of their teeth and finger bones, the institute concluded that 74 percent
of those tested – or around 600 individuals – are actually adults.

http://www.thelocal.dk/20161207/600-underage-asylum-seekers-in-denmark-are-adults-report


üllatüs    :flowerhat:
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 07.12.2016, 17:30:02
Quote from: Titus on 07.12.2016, 17:05:51
74% ikätestatuista "alaikäisistä" osottautui täysi-ikäisiksi:

Tarkemmin sanottuna 74 prosenttia testatuista oli todennäköisesti vähintään 20-vuotiaita. Täysi-ikäisten määrä oli tuon perusteella 100 prosenttia tai hyvin lähellä sitä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: qwerty on 08.12.2016, 10:58:23
2016-12-08 The Local: Danish People's Party MP: 'Shoot migrants' (http://www.thelocal.dk/20161208/danish-peoples-party-mp-shoot-migrants)

QuoteKenneth Kristensen Berth, an MP for the anti-immigration Danish People's Party, was in hot water on Thursday morning for comments he made at a debate in Copenhagen. Berth, who is his party's EU spokesman, squared off with the Danish European Movement chairwoman Stine Bosse in a debate on Europe's external borders for Europa Magasinet.

In one exchange, Berth said that migrants who try to reach Europe by boat should be shot. "The only way you can do it effectively is simply to turn the boats away and say 'You can't sail into this territorial border, if you do you will either be shot or you will be turned around and sailed back'," he said.
QuoteHis debate opponent Bosse seemed to hardly be able to believe what she had just heard. "You cannot stand here and say that they be shot in the Mediterranean. I simply refuse to believe it," she said.
QuoteAs the clip of his comments began to circulate, Berth took to Facebook in an attempt to "address a coming press storm".

"I of course don't mean that a ship under the command of Nato or Frontex should shoot at migrants trying to cross the Mediterranean. What I mean is that warning shots should be fired at a vessel that is crossing into European territorial waters!" he said.

Tammikuussa mies oli CNN:n haastattelussa. YT: 'It is impossible to integrate these people" (https://www.youtube.com/watch?v=u931Y1zPVe8) (04:50)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 29.12.2016, 00:25:05
Tanskan hallitus aikoo perua sadan somalialaisen kiintiöpakolaisen oleskeluluvat ja palauttaa heidät Somaliaan.

Hbl: Danmark planerar att utvisa 100 kvotflyktingar – får hård kritik (https://www.hbl.fi/artikel/danmark-planerar-att-utvisa-100-kvotflyktingar-far-hard-kritik/) 28.12.2016
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ernst on 29.12.2016, 00:33:02
Quote from: Roope on 29.12.2016, 00:25:05
Tanskan hallitus aikoo perua sadan somalialaisen kiintiöpakolaisen oleskeluluvat ja palauttaa heidät Somaliaan.

Hbl: Danmark planerar att utvisa 100 kvotflyktingar – får hård kritik (https://www.hbl.fi/artikel/danmark-planerar-att-utvisa-100-kvotflyktingar-far-hard-kritik/) 28.12.2016

Tämä on ns. lupaava alku, joka toteutunee Suomessa siinä 2021?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ernst on 29.12.2016, 00:41:27
Quote from: internetsi on 27.11.2016, 17:49:14
Juutinrauman silta kyllä erottaa ajattelutavaltaan kaksi läheistä valtiota toisistaan. Tanskassa realistinen kansanpuolue on ollut apupuolueena hallitukselle ja siten saanut vaikutettua paljonkin siihen, miten kehitysmaahanmuuttoon suhtaudutaan. Sillan pohjoispäässä on myöskin vähemmistöhallitus, mutta siellä apupuolueet on sitä varten, että hullutuksia jatketaan niin ettei realistit pääse vaikuttamaan asioihin. Poliittinen järki pitää näemmä heittää Itämereen, kun kulkee pohjoiseen sillalla.

Suomessakin on hallituksen apupuolue, jonka suuren kannatuksen vaikutus hallituksen politiikkaan on nolla. Kiitos Timo Soini, kiitos valtaan äänestetyt edustajat, jotka pelkäävät johtajaansa. Historia tuomitsee... Poliittisen järjen sijaintia en viitsi nyt tässä siveellisyyssyistä mainita.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ernst on 29.12.2016, 00:46:02
Quote from: ismolento on 27.11.2016, 18:13:41
Quote from: Kulttuurirealisti on 04.10.2016, 07:47:48
Juuri niin, kyllä tärkeämpää on säilyttää oma paskakulttuurinsa mahdollisimman puhtaana ja värähtelevänä Tanskassakin tukia nostellessa. Siitä huolimatta, että kielen osaaminen on yksi tärkeimpiä tekijöitä millä pääsee työelämään kiinni.

Tanskankielen oppiminen voi olla haasteellista varsinkin puhekielen. Vaikka kirjoitettua tekstiä vielä jotenkin ruotsin pohjalta ymmärtääkin, puheesta ei saa mitään tolkkua.

Sitten ei liene se ihan kaikista viksuin liike afromusuarabilla asustella Tanskanmaalla. Tanska ei nimittäin näytä haluavan kadunnimikylttejään yksinomaan arabiaksi tällättyinä. Näkyy jopa poistavan taantumusklaanilaisia, eikä  Tanskan maine huonone muiden parissa kuin husiksen lukijoiden, sano.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 06.02.2017, 16:00:05
Daily Expressista löytyi mielenkiintoinen juttu tanskalaisesta Nye Borgerlige (Wikipediassa englanniksi The New Civic Party (https://en.wikipedia.org/wiki/New_Civic_Party_(Denmark))) -puolueesta, jonka perustivat kaksi entistä konservatiivipuolueen (https://en.wikipedia.org/wiki/Conservative_People's_Party_(Denmark)) poliitikkoa, Pernille Vermund ja Peter Seier Christensen, vuonna 2015. Heille tuli konservatiivipuolueen kanssa erimielisyyksiä mm. EU-linjasta ja heidän mielestään tällä hetkellä hallituksessa istuva puolue ei ole enää konservatiivinen.

Puolue haluaa tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, eron EU:sta, vahvemmat suhteet mm. Iso-Britanniaan ja Norjaan, kiellon muslimihuiveille julkisissa instituutioissa (esim. kouluissa), kansalaisuuksien myöntämiseen rajoituksia ja turvapaikkojen antamista ainoastaan YK:n pakolaisohjelman kautta.

Puolue on selvästi haastamassa Tanskan kansanpuoluetta (DPP) (https://en.wikipedia.org/wiki/Danish_People%27s_Party), joka on tähän asti ollut se maahanmuutto- ja EU-kriittinen vaihtoehto, mutta jutun mukaan on vesittänyt politiikkaansa myötäilemällä nykyistä hallitusta. Pernille Vermund sanoo, että yksikään tämän hetkisistä oikeistopuolueista ei ole EU-vastainen. Poliittisten kommentaattorien mukaan Nye Borgerligen olemassaolo saattaa pakottaa muita puolueita oikeistolaisempaan politiikkaan ja tiukempaan maahanmuuttolinjaan.

Nye Borgerlige on kerännyt riittävästi kannattajia ja pääsee osallistumaan vuoden 2019 parlamenttivaaleihin. Seuraavaksi puolue aikoo kuitenkin keskittyä marraskuussa järjestettäviin kuntavaaleihin. Wikipedia-artikkelin mukaan heillä on tälläkin hetkellä kunnanvaltuutettuja, sillä jotkut loikkasivat puolueeseen sen perustamisen jälkeen.

Mitäs mieltä? Järkevän kuuloinen vaihtoehto tanskalaisille vai valeoppositiopuolue, joka syö DPP:n ääniä?

http://www.express.co.uk/news/world/763614/denmark-eu-pernille-vermund-anti-migrant-party-muslim-headscarf-ban (6.2.2017)

QuoteMeet Pernille Vermund, new Danish anti-migrant leader who wants OUT of EU & strong UK ties

DENMARK should ban headscarves in schools, have stricter controls on migrants and leave the European Union, according to the leader of the country's newest far-right party.

Pernille Vermund plans to overhaul Danish politics and provide a new challenge to the government in local elections later this year.

The 41-year-old leader of Nye Borgerlige or 'The New Right' has called for stricter controls on migrants and refugees and wants a ban on headscarves in schools and public institutions.

Ms Vermund wants to limit Danish citizenship to people who "contribute positively" to society and have a job and only give asylum to refugees from the UN's refugee agency's resettlement scheme.

She said: "Those who don't have the ability to provide for themselves, we have to ask them to find another place to stay."

The former member of the Conservative People's Party plans to challenge the anti-immigrant Danish People's Party (DPP) with her party's strict migrant stance.

Denmark started imposing the emergency border controls from September 2015 as more than one million migrants arrived in the EU.

EU envoys agreed last week to extend emergency border controls inside the Schengen zone for another three months to mid-May.

Nye Borgerlige was founded in 2015 by Ms Vermund and Peter Seier Christensen after the pair clashed with the Conservative's over EU membership, Europol and Ms Vermund's failed attempt to become an MP.

Ms Vermund, a divorced mother-of-three, is a trained architect from Snekkersten, a suburb north of Copenhagen.

She entered politics in 2009 when she was elected to the Helsingor City Council for the Consevrative People's Party.

But in 2011, Ms Vermund stopped back form the political stage to get "the family back on its feet" following her divorce.

She has three sons between the ages of six and twelve and admits she "can no longer be neutral and private" when out in public.

Reflecting on the strain of creating a political party, she said: "It costs a lot, on different levels, to start a party from scratch.

"So far, I haven't experienced threats or harassment."

Ms Vermund told Politico: "We are conservative, Peter and I. The true conservatives.

"We think that the party that currently sits in the Danish parliament is not truly conservative anymore.

"I was told that, if I wanted to continue, I had to either be quiet about my opinion — or change it.


"None of the existing right-wing parties in Denmark are against the EU. Some of them are critical, but none of them are critical enough to want to leave."

The party plans to take Denmark out of the EU and the UN Refugee Convention and "safeguard free trade" with Britain and Norway while "getting rid of the EU".

It comes as leading Brexiteer Daniel Hannan warned Britain could tempt EU members who are unhappy at the prospect of ever-closer union to form a friendly club with neighbours on the outside.

Mr Hannan said Eurosceptic countries like Poland and Denmark could be tempted away to join an "outer tier" with nearby countries like Morocco, Israel, Ukraine and Iceland.

The arm's-length association would be loosely linked to the EU on trade, defence and political co-operation, the Tory MEP for the south east of England proposed.

Ms Vermund also wants to "completely remove corporation tax".

In an attempt to build stronger ties with the UK, it is thought Ms Vermund contacted former Ukip leader Nigel Farage after the Brexit referendum.

The party, which has around 3,000 members, has achieved the required support to run for parliament in the next election in 2019.

Political commentators say the party could push Danish politics to the right and force more centrist parties to support anti-immigration policies.

The DPP is preparing to take on Nye Borgerlige and bolster its anti-immigrant rhetoric and Euroscepticism after watering down its criticism as it supported the Danish coalition government.


Thomas Larsen, a political commentator with the Berlingske newspaper, said: "I definitely think that DPP can feel, to a certain degree, pressure from Nye Borgerlige.


"The DPP is trying to send a message to both the government and the public that they want to strengthen their refugee policies, even more."

For now Ms Vermund's party is focusing on November's local elections and plans to take seats across the country "make sure that everybody in Denmark knows who we are and what we stand for".

She said: "We're definitely planning to have a candidate in all local councils."
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 06.02.2017, 16:46:38
Tässä toinen tänään julkaistu artikkeli, jossa on osittain samoja juttuja, mutta myös uusia yksityiskohtia aloitusviestin artikkeliin verrattuna.

Politicon julkaisemassa artikkelissa mainitaan esimerkiksi se, että viime marraskuussa tehdyn tutkimuksen mukaan Nye Borgerligen kannattajat ovat entisiä DPP:n äänestäjiä, joista monet haluavat kireämpää maahanmuuttopolitiikkaa. Gallupien perusteella puolue olisi tällä hetkellä saamassa 2,6 - 4,5 prosenttia äänistä parlamenttivaaleissa eli pääsisi yli 2 prosentin äänikynnyksen. Nye Borgerlige menee talouspolitiikassaan DPP:stä oikealta ohi, koska puolue haluaa mm. poistaa yritys-/yhteisöverotuksen kokonaan. Jos vaalit pidettäisiin nyt, DPP:n edustajamäärä parlamentissa tippuisi 37:stä 24:ään.

http://www.politico.eu/article/meet-denmarks-new-anti-islam-anti-immigration-anti-tax-party-nye-borgerlige-new-right-pernille-vermund/ (6.2.2017)

QuoteMeet Denmark's new anti-Islam, anti-immigration, anti-tax party

For more than two decades, the Danish People's Party ran on an unapologetically anti-immigration, populist platform, pushing Danish politics to the right by rejecting multiculturalism and opposing the transfer of sovereignty to Brussels.

Today, the DPP faces its own challenge from the right.


Nye Borgerlige, or "The New Right," led by 41-year-old Pernille Vermund, pursues a libertarian economic agenda and wants even stricter controls on migrants in a country that already has some of the most stringent immigration laws in Western Europe.

Vermund, a trained architect, has called for a ban on headscarves in schools and public institutions. Her party wants asylum to be given only to refugees coming directly from the U.N. refugee agency's resettlement scheme and those with "a job in hand," and supports limiting Danish citizenship to people who "contribute positively" to society.

"Those who don't have the ability to provide for themselves, we have to ask them to find another place to stay," Vermund said.

Fawaz Taha Zatto, a teacher who came from the Syrian city of Ras al-Ayn two years ago, is "frustrated and disappointed" with Nye Borgerlige's anti-immigration rhetoric. "The positive contribution in a society depends on feeling welcomed by the community and the authorities," he said.

Vermund's party wants to withdraw not only from the European Union but also from the Refugee Convention and the U.N. convention on statelessness, and it wants to strengthen ties with countries such as Norway and the U.K. in order to "safeguard free trade" while "getting rid of the EU."

After the Brexit referendum, Vermund got in touch with then-UKIP leader Nigel Farage, but they "didn't continue the communication," she said.

In her office in the upscale Copenhagen neighborhood of Christianshavn, Vermund chose her words carefully. She didn't want to be misunderstood. "When you advance as powerfully as we do, there will always be people who are against you," she said, with a smile.

Northern conservative


Vermund, originally from Snekkersten, a southern suburb of Helsingør 45 kilometers north of Copenhagen, studied architecture at the Royal Danish Academy of Fine Arts. In 2009, she was elected to the Helsingør City Council for the Conservative People's Party but withdrew from politics in 2011 in order to get "the family back on its feet" after a divorce. She has three sons between the ages of 6 and 12.

Running her own business, going through a divorce and working in politics put a strain on her personal finances: It's only been four months since Vermund took a last part-time job as a waitress, according to a recent report in Danish media.

"It costs a lot, on different levels, to start a party from scratch," she said. For better or worse, she added, she "can no longer be neutral and private" walking down the street.

"So far," she said, "I haven't experienced threats or harassment."

Vermund founded Nye Borgerlige in October 2015 with Peter Seier Christensen, a chemical engineer. The pair left the Conservative People's Party following Vermund's unsuccessful bid to become an MP in the general election in June that year.

"We are conservative, Peter and I. The true conservatives," Vermund said. "We think that the party that currently sits in the Danish parliament is not truly conservative anymore."

Mostly, the pair clashed with the party over Denmark's EU membership. Things came to a head when the party supported participation in Europe's police agency, Europol, which Vermund vehemently opposed.

"I was told that, if I wanted to continue, I had to either be quiet about my opinion — or change it," Vermund said. "None of the existing right-wing parties in Denmark are against the EU. Some of them are critical, but none of them are critical enough to want to leave."

A few months later, the Danes voted to leave Europol.

Overtaking the far right

Nye Borgerlige, which counts roughly 3,000 members, has gathered the required minimum of 20,109 signatures to run for parliament in the next election, scheduled for 2019. Polls put the party between 2.6 percent and 4.5 percent — above the 2 percent threshold required to enter the Danish parliament.

Despite its relatively modest support, Nye Borgerlige has the potential to significantly influence Danish politics, given the country's system of proportional representation, which means the support of smaller parties is often essential to the formation of coalition governments.

And it's not uncommon in Denmark's political scene for new parties to quickly gain traction. Liberal Alliance, a member of the current government, was founded in 2007.

According to a Gallup analysis conducted last November, Nye Borgerlige voters are former supporters of the Danish People's Party.


The DPP, which supports Lars Løkke Rasmussen's minority government, has watered down its criticism of the EU and compromised with the government on the refugee issue.

"I definitely think that DPP can feel, to a certain degree, pressure from Nye Borgerlige," said Thomas Larsen, a political commentator with the Berlingske newspaper.

If elections were held today, the DPP parliamentary group would be cut down from 37 to 24 members. A recent scandal over misuse of EU funds has been partially responsible for the decline, but a portion of the Danish electorate has turned to Nye Borgerlige to take a tougher stance on immigration. "They are extremely frustrated by the flow of refugees," said Larsen.

Nye Borgerlige, which has a more libertarian economic outlook than the DPP, is determined to fill the gap. Vermund said she wants "to completely remove corporation tax" — an unconventional position in a welfare state like Denmark.

The party's future also depends on the Social Democrats, the party with the most MPs in the Danish parliament and which has also taken a stricter stance on immigration. In August, the party suggested immigrants should be given 200,000 DKK (€26,900) to "go home."

Vermund's party could shift the political debate even further to the right and force more mainstream parties to support anti-immigration policies. According to Larsen, the DPP is already trying to toughen its anti-immigration rhetoric in anticipation. "They are trying to send a message to both the government and the public that they want to strengthen their refugee policies, even more," he said.

Meanwhile, Nye Borgerlige's positions on other issues are still a mystery. In an interview with Danish television in September, Vermund appeared unprepared for questions regarding pensions, public transport and health care.

"She's not a very experienced politician," said Larsen. "I don't think that Pernille Vermund has been able to set a new agenda."

Vermund is unconcerned by the criticism, pointing out that her party quickly gathered the 20,000 signatures it needed. "Much faster than any other political party has done before," she said.

Nye Borgerlige's first real test will be local elections in November. The party is already represented in nine city councils and one regional council and counts branches in 51 cities around the country, according to Vermund.

"We're definitely planning to have a candidate in all local councils," she says. The party's biggest challenges, she said, will be to "make sure that everybody in Denmark knows who we are and what we stand for."
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Nikolas on 06.02.2017, 18:24:59
Jos poliitikolla on takanaan jo pitkä poliitikon ura, kannattaa tietenkin katsoa mitä hän on poliitikkona tehnyt aiemmin, eli ei ole pakko turvautua vaalipuheisiin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: MustaLeski on 20.02.2017, 11:36:28
QuoteMigrants in Denmark told to celebrate Christian holidays if they want to integrate

MIGRANTS must celebrate Christian holidays such as Christmas and Easter if they want to properly integrate, a Danish political party has demanded.

The anti-immigration Danish People's Party (DPP) also said going to church could put immigrants on the right track as they settle down in Denmark.

The DPP's demand comes after MPs earlier this month debated the question of what it means to be a Dane.

Martin Henriksen, the Eurosceptic party's immigration spokesman said celebrating Christian values could help new arrivals integrate and understand Danish culture.

He said: "To do that, you need to understand Christianity and its meaning for the Danish people.

"You have to participate in that part of our cultural package to experience the things that bind the majority of our population together through common rituals and traditions.

"One could imagine that you could pop into a church at Easter, if only just to see how it is done."

Despite the DPP arguing it would be good for migrants to observe Christian holidays in order to integrate, the Liberal Alliance's immigration spokesperson Laura Lindahl denounced it as "un-Danish" to link national identity to religion.

While the Social Democrats' immigration spokesman Dan Jørgensen added: "It is very dangerous to make Danishness a matter of religion.


Lisää linkistä: http://www.express.co.uk/news/world/769516/Danish-Christian-values-Denmark-Christmas-Church-DPP
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Skeptikko on 20.02.2017, 12:15:53
Quote from: Roope on 29.12.2016, 00:25:05
Tanskan hallitus aikoo perua sadan somalialaisen kiintiöpakolaisen oleskeluluvat ja palauttaa heidät Somaliaan.

Hbl: Danmark planerar att utvisa 100 kvotflyktingar – får hård kritik (https://www.hbl.fi/artikel/danmark-planerar-att-utvisa-100-kvotflyktingar-far-hard-kritik/) 28.12.2016

Mikäköhän tässä on taustalla? Onko turvapaikkatarve osoittautunut huijaukseksi, olosuhteet Somaliassa muuttuneet, henkilöt syyllistyneet johonkin rikoksiin vai mistä on kyse? Jos ei ole kyse tällaisista seikoista, niin luulisi olleen helpointa alunperinkin olla ottamatta näitä kiintiöpakolaisia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 20.02.2017, 13:31:39
Quote from: Skeptikko on 20.02.2017, 12:15:53
Jos ei ole kyse tällaisista seikoista, niin luulisi olleen helpointa alunperinkin olla ottamatta näitä kiintiöpakolaisia.

Niinhän se onkin, mutta maahanmuuttopolitiikan korjaamista ajava Tanskan kansanpuolue ei ole koskaan ollut hallituksessa. Hallitukselle taas on suuri kynnys ryhtyä ensimmäisenä ajamaan alas nykyistä kestämätöntä järjestelmää, vaikka se vertautuu moraalisesti anekauppaan, humanitaarisesti eurolottoon ja yhteiskunnallisesti autokastraatioon.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lady Deadpool on 10.03.2017, 10:47:51
The Local uutisoi Voxmeterin tutkimuksesta, joka on toteutettu Tanskan Punaisen Ristin puolesta.

The Local (https://www.thelocal.dk/20170310/danes-more-generous-than-ever-to-refugees) (10.3.2017)

QuoteDanes 'more generous than ever' to refugees

Danish people have become consistently mere generous over the last four year when it comes to donating money to refugees, a new survey shows.

Carried out by Voxmeter on behalf of the Danish Red Cross, the survey shows that 9.4 per cent of Danes state that they would give money to refugees today compared to 4.5 per cent in 2016 and 2.3 per cent in 2013.

The results reflect a significant change in the attitudes of Danes towards helping others, according to the secretary general of the Danish Red Cross (DRC).

Anders Ladekarl, DRC's general secretary, told news agency Ritzau that Danes have become better at talking about solutions to the refugee issue and the consequences of not helping refugees.

"There's been a significant change in people's attitudes towards helping people. It's related to an increased understanding of the fact that it's important to help refugees," Ladekarl told Ritzau.

"This also signals that even though many Danes are concerned that too many refugees are coming to Denmark, this does not necessarily mean they do not want to help," the NGO general secretary continued.

Ladekarl told Ritzau that more people now wished to support refugees than animal welfare, and that the conflict in Syria, now entering its seventh year, had been the main eye-opener for Danes on the need to help refugees.

"That brutal war has made its victims seem very close at hand for a lot of people," he said, adding that the massive focus on the issue by media and politicians had been a large factor in Danes' awareness of the seriousness of the issue.

The Danish arm of the Red Cross received 7.9 million kroner ($1.1 million) in donations to Syria in 2016 compared with 3.5 million ($0.5 million) kroner in 2013, reports Ritzau.

Ladekarl told the news agency that this increased income was proof that generous Danes were backing up their words with actions.

"It's not just something people are saying. We are also seeing the evidence through their donations," he said.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kyklooppi on 10.03.2017, 12:08:19
Voi että miten tyhmää porukkaa juutit, no me saadaan enemmän, hei me tienataan tällä!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: qwerty on 10.03.2017, 16:27:23
Miksei meilläkin ole tällaisia poliitikkoja :(

2017-03-09 EUobserver: Next Le Pen is Danish and should be taken seriously (https://euobserver.com/opinion/137178) :)

QuoteCivil war, treason, rape, persecution. Pernille Vermund, leader of the Danish far-right party "the New Conservatives", has no shortage of words to describe Denmark's dystopian future if immigrants have their way.
QuoteReferring to immigrants as lazy, disloyal, ungrateful and criminals, Vermund regularly lashes out at those who are sympathetic to immigrants because they "accept ... the subjugation of women, children, homosexuals and non-Muslims."
QuoteHer party polled at 4.8 percent in late February - impressive for one founded less than two years ago.
QuoteAppeals to individual freedoms, calls for Denmark to leave the EU and ultra-liberal economic policies draw in voters who traditionally would have avoided fringe groups such as Vermund's party. This helps to explain how seven out of 10 of her potential voters are not only male, white and middle-aged, but also reasonably wealthy and in possession of a university degree.
QuoteA regular participant in mainstream political TV talk shows, and with a column in one of the most widely read tabloid newspapers in Denmark, she is both well-known and a frequent object of derision from much of the liberal left and mainstream media.
QuoteVermund and her party appear to be succeeding with their unusually harsh language, for example comparing the 1951 Refugee Convention to "Sharia law" because it - like sharia law, Vermund contends - is "out of touch with reality" and "a remnant of the past".
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: -PPT- on 10.03.2017, 16:31:58
Ilmeisesti kaikki Tanskan persujen eli DFP:n kannattajatkaan eivät ole tyytyväisiä puolueen linjauksiin vaikka ovathan he ihan eri tasolla verrattuna suomalaisiin kollegoihinsa.

Tanskassa on 2% äänikynnys eli parlamenttiin pääsee varsin helposti.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: qwerty on 15.03.2017, 11:43:12
Nainen on 43v, joten jokin mättää...
[tweet]841924935731798017[/tweet]

The Local: Danish minister in controversial 'cake' Facebook post (https://www.thelocal.dk/20170315/danish-minister-in-controversial-cake-post)
QuoteDanish integration minister Inger Støjberg baked up a storm on social media by posting a photo in which she posed with a cake to celebrate her 50th law change restricting immigration.

The minister posted a picture of herself holding a birthday cake on Facebook, writing that she had decided to mark her 50th immigration curb since taking over as Minister for Integration in 2015.

"Today the 50th restriction was passed on immigration. This must be celebrated!" wrote Støjberg and linked to a ministry list.
Linkistä löytyy vasemmiston pöyristymisiä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lady Deadpool on 15.03.2017, 12:21:13
Express uutisoi Tanskan äääääääärioikeiston "noususta".

http://www.express.co.uk/news/world/778656/Denmark-s-far-right-leader-Pernille-Vermund-polls-well-anti-Muslim-Marine-Le-Pen (13.3.2017)

QuoteDenmark's right-wing anti-migrant leader Pernille Vermund 'polling well ahead of election'

DENMARK'S Pernille Vermund is polling well ahead of the country's crunch elections, according to one expert.

The 41-year-old leader of Nye Borgerlige or 'The New Right' party polled at 4.8 per cent in late February, an incredible feat as the party was only founded less than two years ago.

Her ideas are gaining so much popularity that it would be dangerous to ignore her, says Andreas Reventlow in an opinion piece for The EU Observer.

Mr Reventlow, a political commentator and an adviser at the Copenhagen based non-profit International Media Support, says the rise of the blonde politician comes amid the popularity of France's Marine Le Pen and the Netherlands' Geert Wilders.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Billy Hill on 15.03.2017, 12:23:14
Hienojakin uutisia tulee nyt joka puolelta eurooppaa. Ja aurinko paistaa, mukava lähteä klapitalkoisiin kun saa lukea muutakin kuin pelkkää monikulttuurivyörytystä päivästä toiseen.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lady Deadpool on 21.03.2017, 08:30:35
Sputnik News kirjoittaa matujen lisääntymisestä Tanskan maalla.

https://sputniknews.com/europe/201703201051768446-denmark-migrant-baby-boom/ (20.3.2017)

QuoteDenmark Bending Down Under Burden of Immigrant Baby Boom

The recent years' refugee influx is beginning to show on European birth rates. In Denmark, the proportion of babies born to immigrant parents has increased significantly, which is fraught with far-reaching economic and cultural consequences.

Of the 61,614 children born in Denmark in 2016, more than one fifth was born to immigrant parents. So far, Danish women are still in the lead as regards births in Denmark, yet the percentage of Syrian and Turkish mothers was found to be rising during the past decade. In 2007, the share of children born to immigrant families was only 13.5.

The rising proportion of children born to women with foreign backgrounds did not surprise Hans Oluf Hansen, professor emeritus of demography at Copenhagen University. He pointed out that the majority of the Syrian refugees who came to Denmark in recent years are just in fertile age. Also, the newcomers tend to be much more prolific than ethnic Danes, whose fertility rate hovers at around 1.7 births per woman despite the government's perennial efforts.

According to Poul Christian Matthiessen, population researcher and professor emeritus of demography at Copenhagen University, such developments will shape the Danish society in years to come. Matthiessen expects immigration to Europe to continue, not least from asylum seekers looking for better living conditions. Matthiessen called immigration from non-Western countries a particular challenge for Danish society, both economically and culturally.

Quote"The annual economic burden on society from non-Western immigrants and their descendants amounts to 15-20 billion DKK [$2.2 —2.9bln], which is equivalent to 1 percent of the GDP. There is a great difference between their contribution, and what they receive from society in the form of grants or teaching," Poul Christian Matthiessen told the Danish newspaper Kristeligt Dagblad.

According to Matthiessen, the immigrants' rising birth rates also imply cultural challenges.

Quote"The other problem is purely cultural, especially with part of the Muslim population who have a different view of relations between men and women, freedom of expression and how the society must be organized with the help from the Quran, whereas Denmark is a secular society, where parliament decides without referring to holy scriptures," Poul Christian Matthiessen said.

Historian and professor emeritus from Copenhagen University Henrik Jensen concurred about the challenges that immigration is posing.

Quote"It puts a strain on integration efforts, if you want to maintain certain continuity in the country. One must strive to make it work for all groups in society, especially for those coming from outside, and emphasize that they integrate themselves, build a relationship with the country and the language, get education and work. If instead the tendency for parallel societies continues, it affects the cohesion in society," Henrik Jensen said.

In 1980, there were 50,000 non-Western immigrants and their descendants, which accounted for one percent of Denmark's population. Today, the number exceeds 450,000 and thus constitutes eight percent. According to the latest projections from Statistics Denmark, in 2060 there will be at least 900,000 non-Western immigrants, who will represent more than 13 percent of the Danish population.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: -PPT- on 21.03.2017, 09:07:36
Sis tuollaisen arvion paljonko maassa on ei-länsimaalaisia matuja v2060 voi tehdä ainoastaan olettamalla että enää ei tule yhtäkään lisää ja nykyiseen lukuun lisätään maassa nyt olevien todennäköinen syntyvyys. Kuitenkin, en ihan usko, että Tanska tai mikään muukaan maa on sulkemassa oviansa uusilta matuilta joten pelkään pahoin että heidänkin arvionsa paljonko matujen lukumäärä ja osuus väestöstä v2060 on hyvin varovainen ja suorastaan epärealistinen.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kela_Platinum on 21.03.2017, 09:31:01
Tanskassa sentään tehdään JOTAIN. Kansalaisuuden saaminen on oikeasti aika vaikeaa nykyisin, varsinkin eatsleepfuck matuilla jolla nyt sitä motivaatiota ei juuri tunnu olevan yhtään mihinkään järkevään. Myöskin matupolitiikkaa on kiristetty ja lakiin lisätty kohdat, joilla tp-järjestelmä voidaan keskeyttää jos uusi vyöry tulee.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: -PPT- on 21.03.2017, 09:46:53
Tuo on siinä mielessä epärealistinen että jos nyt 450k on 8% niin se tarkoittaa että muita, siis lähinnä kantatanskalaisia on 5 miljoonaa. Jos lasketaan että 900k on 13% niin se merkitsisi että muita olisi n 6 miljoonaa. Ei ole uskottavaa.

Toisaalta jos matujen määrä vuodesta 1980 vuoteen 2016 on noussut 50k 450k siis 9-kertaistunut niin vastaavassa ajassa eteenpäin se vain kaksinkertaistuisi.

Samanlaisia laskelmia on myös Helsingin kaupungilla ja niistäkin huomaa heti että ne ovat täysin epärealistisia kukkahatusta vedettyjä optimistisia arvioita.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lady Deadpool on 25.03.2017, 15:26:52
Sputnik News jatkaa Tanskanmaasta uutisoimista. Tällä kertaa aiheena feikit turhapaikanhakijat aidoilla henkilöllisyyspapereilla.

https://sputniknews.com/europe/201703251051954398-denmark-asylum-seekers-ids/ (25.3.2017)

QuoteDanes Disturbed by Fake Asylum Seekers With Real IDs

Of late, Denmark, which has seen a dramatic toughening of its immigration laws, has been faced with another migration-related problem. The Danish authorities fear thousands of illegal immigrants will acquire asylum seeker's IDs amid deficient control and the lack of statistics.

In Denmark, all registered asylum seekers are issued plastic IDs for presenting to police officers and the authorities. When an ID is lost, the bearer is automatically issued a substitute, but there is no accounting for the missing card. This opens a plethora of opportunities for abuse, as IDs are repeatedly sold, change ownership and end up being used by illegal immigrants, Danish Radio reported.

Claus Birkelyng of the North Zealand Immigration Center admitted that "asylum cards" are issued automatically once the applicant claims to have lost it. Consequently, there are no statistics on the exact number of the lost cards. An asylum seeker's ID is not equipped with a unique serial number, and the Danish authorities admittedly have difficulties in establishing what happens to a card that "disappears."

Copenhagen Police constable Rud Ellegaard acknowledged numerous cases of people without legal residence trying to identify themselves with somebody else's "asylum cards." According to Ellegaard, dissolving identity suspicions is a long process involving fingerprinting. Another source related to the asylum process told Danish Radio that it was a "well-known fact" that asylum seekers can give their cards away at will or simply sell them. Surprisingly, Danish Immigration Service press officer Nils Bak himself was found to be well aware that asylum seekers may hold more than one ID card, as well as share them with unentitled people.

Quote"It shows very clearly that there is a hole in the system that is needed be plugged," Danish People's Party immigration spokesman Martin Henriksen, chair of the Immigration and Integration Committee, told Danish Radio. "This is not how the system should work. It sounds crazy that we spend a lot of resources on registering people, and then they simply trade their identity this way," he added.

Mattias Tesfaye, Social Democratic member of the Immigration and Integration Committee, demanded explanations from both Integration Minister Inger Støjberg and Justice Minister Søren Pape on how "asylum cards" have become a commodity. According to Tesfaye, this undermines Danes' confidence in the system.

Quote"Given Danes' willingness to help people on the run, they also expect us politicians to be able to figure how to separate the wheat from the chaff and not to help house people who are not entitled to reside in the country," Mattias Tesfaye told Danish Radio.

With another person's ID in their possession, illegal immigrants may obtain a legal basis for cheating and pretending to be asylum seekers. While "asylum cards" formally do not have the status of an official document, very often they are the only ID arriving refugees can produce. Incidentally, an asylum seeker's ID can yield other bonuses, as they are used, among other things, by the Red Cross in connection with accommodation and free meals at reception centers.

The concept of "illegal immigrants" includes foreigners from outside the EU who have arrived in Denmark without a valid visa, as well as asylum seekers who have been refused asylum, yet failed to leave the country. In 2016, at least 18,000 illegal immigrants were found to be living under the police's radar in Denmark, a nation of 5.6 million.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lady Deadpool on 29.03.2017, 15:57:49
The Local uutisoi Tanskanmaan kuulumisia vuoden 2016 turhapaikkahakemuksista.

https://www.thelocal.dk/20170329/half-of-rejected-denmark-asylum-applications-contained-falsehoods-report (29.3.2017)

QuoteHalf of rejected Denmark asylum applications 'contained falsehoods': report

A review of 500 rejected asylum applications from 2016 showed that 284 did not tell the complete truth, according to a review.

Asylum seekers commonly do not tell the truth about their situation when applying o be granted asylum in Denmark.

A newly-released review of 500 asylum applications rejected by the Danish Refugee Appeals Board (Flygningenævnet) shows that over half of these contained partial or complete falsehoods, reports broadcaster TV2.

"Some people have stories that do not have a basis in reality. The explanations just don't hold up," Danish Immigration Service (Udlændingeservice) vice director Anders Dorph told TV2.

Of 2,400 asylum applications received during the last three months of 2016, around half were rejected, according to news agency Ritzau. A 'fair amount' of these had issues with credibility, Dorph said.

"It's not unusual that we hear stories about their lives being in danger in the country they come from. That is what this is all about – whether or not someone is persecuted, so it is a very ordinary story," Dorph told TV2.

But when case officers ask for more detailed information on why the applicant's life is in danger, and who is endangering them, answers do not add up, he said.

The Danish Immigration Service carries out long interviews with thorough cross examination.

Dorph told TV2 that it was his impression that many asylum seekers follow what they see as as a formula for correct answers when claiming asylum.

"You can say that a pattern emerges," he said.


The immigration service vice director said that he could not be certain that all false stories had been exposed, and that asylum seekers were given the benefit of the doubt, should any exist.

The primary concern is to ascertain whether an individual is under threat, he said.

CPH Post taas uutisoi kahden veljeksen keksinnöstä, joka auttaa matuja löytämään perheenjäseniään ja ystäviään. Varmasti helpottaa myös perheenyhdistämisiä siinä samalla.

http://cphpost.dk/news/business/danish-brothers-awarded-for-popular-refugee-app.html (29.3.2017)

QuoteTwo Danish brothers have been given the prestigious 'Social Entrepreneur of the Year' award by the World Economic Forum and the Schwab Foundation.

Christopher and David Mikkelsen, founders of the company Refunite, have developed an app which helps refugees locate missing family members and friends.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Impi Waara on 29.03.2017, 16:13:39
 :flowerhat: Mikäpä ei olisi herttaisempaa kuin yhdistää perheet - kotimaissaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lady Deadpool on 20.04.2017, 10:16:12
Bloomberg uutisoi Tanskanmaalta.

https://www.bloomberg.com/news/articles/2017-04-20/scandinavia-s-most-closed-off-nation-is-now-yearning-for-immigrants (20.4.2017)

QuoteScandinavia's Most Closed-Off Nation Is Now Yearning for Immigrants

Danish data show the fiscal benefits of employing foreigners.

Under pressure from nationalists, successive Danish governments have been keeping a tight lid on immigration.

But now, faced with potential labor shortages, the Finance Ministry of the country that made global headlines by confiscating valuables from refugees is trying to make the case that more foreign workers are needed.

The ministry's number crunching, based on vast amounts of welfare data, seeks to provide hard facts to an often emotional debate that's been playing a key role in election campaigns across Europe, the U.S. and the Middle East.

Denmark's conclusion is pretty simple: Even the lowest paid of full-time jobs is enough to turn an unskilled refugee into a friend of the tax office. The break-even point in Denmark is reached when a migrant starts earning an annual salary of 200,000 kroner ($28,540) -- easily achieved by working for 40 hours a week on the minimum wage.

Ensimmäisen taulukon johtopäätökset:

QuoteThe blue bar of the first chart shows average individual contributions to the budget made in 2014 by "western" and "non-western" migrants (Denmark's statistics office defines "western" as any person originating from the European Union, North America or Australia).

Unlike economic migrants or asylum seekers fleeing conflict, foreigners from other advanced economies tend to be net contributors from the start since they generally move having already secured a job in Denmark.

But the ministry took the data one step further and made a series of projections based on a) what migrants would contribute if they were as integrated into the labor market as the natives; and b) what the contributions would look like assuming a similar set of skills. As the red and black bars show, the effects for non-westerners are dramatic.

"Roughly speaking, immigration from western countries helps government finances while immigration from non-westerners imposes costs," Finance Minister Kristian Jensen said in a recent interview in Copenhagen. "But it's not a question of preferring one group or another. What we should strive for is getting all immigrants a job."

According to ministry calculations, raising immigrants' labor participation rates and skill levels to be on par with Danes could add as much as 20 billion kroner ($3 billion) a year to the state coffers. To put that in perspective, that's almost equal to Denmark's net borrowing requirement this year.

Toisen taulukon johtopäätökset:

QuoteThe second chart provides a breakdown according to the nationality of non-EU citizens. What's important to note, the ministry says, is that the main factor determining how much a particular group adds or subtracts is how long they've been in the country. As foreigners gradually integrate into the labor market, they turn from beneficiaries to contributors. Asylum seekers tend to have a bigger impact on public finances since they require housing, job training and language classes. That helps explain why Syrians, whose numbers have increased dramatically since 2014, cost so much.

Kolmannen taulukon johtopäätökset:

QuoteThe third chart shows the proportion of asylum seekers in employment after having been in the country for one year or two years. In the first quarter of 2014, only 6.9 percent of refugees who had been in the country for 12 months had found a job. That percentage had risen to 14.2 percent by the end of 2016.

The Finance Ministry says it show its policies are working.

Since assuming office in June 2015, Prime Minister Lars Lokke Rasmussen's minority government, which relies on the parliamentary support of the anti-immigration Danish People's Party, has tightened its asylum policies. It has also cut benefits for new arrivals, pushing up employment numbers, and has made permanent residence permits dependent on applicants having a job and speaking Danish.

New arrivals have plummeted, much to the delight of the country's integration minister, Inger Stojberg, who caused a social media storm last month by celebrating the government's 50th immigration tightening measure by posting a photo of a sponge cake topped by a Danish flag.

However, with the economy now facing the prospect of full employment, the government is taking a hard-business approach by exploring ways of attracting more skilled workers.

"Immigration can be good business for government finances as long as people want to work," Jensen said. "If immigration doesn't involve the labor market, it's bad business."
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kulttuurirealisti on 20.04.2017, 10:26:56
Quote from: Lady Deadpool on 20.04.2017, 10:16:12
Ensimmäisen taulukon johtopäätökset:
Quote
But the ministry took the data one step further and made a series of projections based on a) what migrants would contribute if they were as integrated into the labor market as the natives; and b) what the contributions would look like assuming a similar set of skills. As the red and black bars show, the effects for non-westerners are dramatic.

Eli taas on oletettu vahvasti asioita jotka eivät non-westerneillä toteudu missään. Hyvinhän nämä toisaalta ovat uponneet poliitikkojen kautta kansaan, niin mokusektori jatkaa yrittämistään.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Juffe on 20.04.2017, 10:54:10
Quote from: Lady Deadpool on 20.04.2017, 10:16:12
Bloomberg uutisoi Tanskanmaalta.

Jutun yllättävä tieto: humanitaariset maahanmuutajatkin kustantaisivat oman oleskelunsa, vaikka työllistyisivät vain matalapalkka-aloille.
Jutun vähemmän yllättävä tieto:  humanitaariset maahanmuuttajat eivät työllisty.
Toinen ei-yllättävä mutta ei itsestään selvä, huomattava tieto: hyysäyksen vähentäminen näyttäisi parantavan maahanmuuttajien työllistymistä.

Lisähuomio: Tanskalaisten kannattaisi näköjään käydä Suomessa opiskelemassa, miten vastasaapuneista tutkijoista aiheutuvat kustannukset pidetään kurissa. Syyrialaisten sarake osoittaa, että Tanskassa  vastatulleet maksavat yli 30000 euroa (300000 kruunua) vuodessa. Meillähän vastaanottokustannukset kuulemma ovat vain 10000-14000 euroa. Jos täkäläisiä lukuja haluaa uskoa. Kymmenisen vuotta sitten meilläkin lukemat olivat Tanskan luokkaa, minkä jälkeen ollaan joko opittu toimimaan valtavan paljon tehokkaammin tai laskemaan luovemmin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lady Deadpool on 24.04.2017, 16:30:54
New Europe uutisoi Tanskanmaalta.

https://www.neweurope.eu/article/freedom-religious-regresses-denmark/ (24.4.2017)

Muuta luettavaa: Global Restrictions on Religion Rise Modestly in 2015, Reversing Downward Trend (http://www.pewforum.org/) (11.4.2017)

QuoteFreedom of religion regresses in Denmark

Denmark's record on religious freedom has been deteriorating over the years, according to a series of international reports. The latest, released by American research centre Pew, warns religious freedom regressed significantly between 2007 and 2015.

According to the Pew report, Denmark is now amongst Europe's 25% of countries in the area.

"Denmark experienced in 2015 several religion-related terror attacks, an escalation in relation to previous years," Katayoun Kishi, head researcher on the Pew report, told the Ritzau news agency.

"In August 2015 an assailant threw a Molotov cocktail at a mosque in Copenhagen, and in February that year Omar Abdel Hamid al-Hussein attacked a cultural centre that was hosting a debate on freedom of speech and synagogue during a bar mitzvah," she added.

As reported by The Local, harassment of Christians in asylum centres, social pressure against circumcision, intimidation of religious minorities and religion-related terror attacks were all cited as causes for concern in the Scandinavian country.

Denmark is also criticised for a 2014 law change forbidding ritual slaughter of animals without anaesthetic as well as increased pressure against the right to circumcise baby boys.

Last year, a United Nations report also criticised the Church of Denmark as well as the concept of 'Danishness' as being exclusive towards religious minorities.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pullervo on 02.05.2017, 14:59:01
Tanska jatkaa johdonmukaisella linjallaan ja ennaltaehkäisee ongelmien syntymistä.

Quote from: Helsingin Sanomat/Elina KervinenTanska julkaisi listan vihasaarnaajista, joiden maahantulo kielletään

Maahantulo kielletään kahdeksi vuodeksi vedoten yleiseen järjestykseen.

Tanskan maahanmuutto­viranomainen on julkaissut listan radikaaleista uskonnollisista saarnaajista, joiden maahantulon Tanska kieltää vedoten yleiseen järjestykseen.

[...]

Vihasaarnaajiksi kutsuttujen uskonnollisten johtajien tulo maahan estetään nyt kahdeksi vuodeksi. Ulkomaalainen saarnaaja voi joutua listalle, mikäli "hänen käytöksensä antaa syytä uskoa, että hän aiheuttaa uhkan yleiselle järjestykselle Tanskassa", maahanmuutto­viranomainen luonnehtii tiedotteessaan.

Kiellon voimassa pysymistä voidaan arvioida uudelleen. Mikäli listalle joutuneet rikkovat kieltoa, heidät voidaan käännyttää rajalla tai heitä voidaan rangaista.

Listalla on toistaiseksi kuusi nimeä, joista viisi on islamilaisia saarnaajia ja yksi on kristitty. He tulevat Yhdysvalloista, Kanadasta, Syyriasta ja Saudi-Arabiasta.

"Hallitus ei hyväksy sitä, että vihasaarnaajat tulevat Tanskaan saarnaamaan vihaa tanskalaista yhteiskuntaa kohtaan ja indoktrinoimaan ihmisiä muun muassa väkivaltaan naisia ja lapsia kohtaan, levittämään ajatuksiaan kalifaatista ja yleisesti ottaen vähättelemään perustavan­laatuisia arvojamme", kirjoittaa maahanmuutto­ministeri Inger Støjberg tiedotteessa.

Maahantulokielto on herättänyt Tanskassa keskustelua muun muassa siitä, puuttuuko se liikaa sananvapauden periaatteisiin.

"Tämä ei riko sananvapautta vastaan. Kyseessä on linjaus siitä, pitäisikö meidän olla niin hyväuskoisia, että annamme ihmisten tulla Tanskaan saarnaamaan vihaa", Støjberg sanoo DR:lle.

Koko juttu: http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005193461.html

Lista vihasaarnaajista kuvineen: https://www.nyidanmark.dk/da-dk/Ophold/religioese-forkyndere/den_nationale-sanktionsliste/religiose_forkyndere_med_indrejseforbud.htm


e: Ja ylläoleva sivu englanniksi: https://www.nyidanmark.dk/en-us/coming_to_dk/religious-workers/the_national_sanction_list/The+national+sanction+list+-+Religious_preachers_with_entry_ban.htm
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 02.05.2017, 16:24:26
^ Hienosti voivat myös välttää islamofobiasyytökset sillä, että yksi vihasaarnaajista on kristitty, heh.

Tuo Terry Dale Jones on siis se jenkkiläinen pastori, joka julisti polttavansa koraaneja ja lopulta sitten tekikin sen käsittääkseni useaan otteeseen. On ollut myös joidenkin anti-islamilaisten elokuvien teossa mukana yms. Eipä tuosta nyt läheskään samanlaista haittaa olisi kuin musulmaanisaarnaajista...
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ernst on 02.05.2017, 16:33:19
Quote from: Juffe on 20.04.2017, 10:54:10
Jos täkäläisiä lukuja haluaa uskoa. Kymmenisen vuotta sitten meilläkin lukemat olivat Tanskan luokkaa, minkä jälkeen ollaan joko opittu toimimaan valtavan paljon tehokkaammin tai laskemaan luovemmin.

"Parempi" kirjanpitäjä on hoksattu palkata ja antaa hänelle paljon vastuuta & valtaa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kulttuurirealisti on 02.05.2017, 16:54:28
Quote from: Lady Deadpool on 24.04.2017, 16:30:54
New Europe uutisoi Tanskanmaalta.
Quote
...Denmark is also criticised for a 2014 law change forbidding ritual slaughter of animals without anaesthetic as well as increased pressure against the right to circumcise baby boys.

Last year, a United Nations report also criticised the Church of Denmark as well as the concept of 'Danishness' as being exclusive towards religious minorities.

Eli Tanska tekee hyvää työtä, ja sehän ei näille herroille käy.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ernst on 02.05.2017, 17:03:43
Quote from: Impi Waara on 29.03.2017, 16:13:39
:flowerhat: Mikäpä ei olisi herttaisempaa kuin yhdistää perheet - kotimaissaan.

Voi sitä pikku pilttien riemua, kun Tanskanmaalle asti eksynyt isi palaa kotiin pikku Abdin ja pikku Fatiman luo. Vaimon ilme voipi olla paljon puhuva joskin sanaton, ilmeestä kun on kyse.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: kummastelija on 02.05.2017, 17:07:05
^^^^ Tanskalaisten listalla näyttää olevan Suomessakin käynyt Bilal Philips.

Meidän Teuvo oli samoilla linjoilla kuin mitä tanskalaiset ovat nyt:
http://teuvohakkarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162489-milloin-hulluuden-mitta-tulee-tayteen

Se mitä tanskalaisille on vaarallista islamophilista vihapuhetta, on fennosuvaitsevaisille sananvapautta.

Ehkäpä fennosuvaitsevien tulisi julistaa Tanskan hallitus rasistihallitukseksi, samaan tapaan kun ovat julistaneet Teuvon rasistiksi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Videotarkistus on 02.05.2017, 17:32:52
Myös Kamal El-Mekki on käynyt Suomessa: https://www.facebook.com/helsinginmuslimit/posts/1309873522372200
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ernst on 02.05.2017, 17:35:05
Quote from: kummastelija on 02.05.2017, 17:07:05


Se mitä tanskalaisille on vaarallista islamophilista vihapuhetta, on fennosuvaitsevaisille sananvapautta.



Me jotenkin ymmärrämme, tai ainakin jotkut meistä, sananvapauden väärin. Minä mielestäni en. En tykkää, että joku aavikkokaapuihin sonnustautunut tulee tontille huutelemaan, että kohta alkavat verikekkerit, senkin ali-ihminen!
Perustuslakiimme on kirjattu aika leegio kaikenlaisia oikeuksia, jotka pätevät kaikkiin.  Ja heidän valitsemassaan paikassa.

Niin emme voi elää. Katsokaas kun maailmalla on vaikka minkälaista kulkijaa ja sananjulistajaa, vapaus heille, mutta meillä kansallisvaltiona on täysi oikeus sanoa rajalla, että kiitti, mutta ei kiitti. Toteuta sananvapautesi ihan vapaasti muualla. Näkemiin. Tai siis hyvästi.

Tämä oman valtion alueelle tulemisen suvereenin hallinnan yhtälö, johon koko kansainvälinen yhteistyö nojaa, on ns. ihmisoikeususkonnon varjolla hämärtymässä. Se on suuri poliittinen kysymys.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: SatuSetä on 02.05.2017, 19:01:15
Quote from: Videotarkistus on 02.05.2017, 17:32:52
Myös Kamal El-Mekki on käynyt Suomessa: https://www.facebook.com/helsinginmuslimit/posts/1309873522372200

Mielelläni kyllä näkisin El-Mekin ja Philipsin YLEn pääuutisissa saarnaamassa sitä samaa, mitä saarnailevat silloin, kun ulkopuoliset eivät ole kuulemassa. Tekstitykset kummallakin kotimaisella ja varmuuden vuoksi vielä englanniksi.
Kivapuhetm
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: qwerty on 04.05.2017, 20:36:02
Torstai 4.5.2017 Suullinen kyselytunti

Quote17.00 Tom Packalén ps

Arvoisa puhemies! Tanskan maahanmuuttoasioista vastaava ministeriö on julkaissut sivuillaan listan niin sanotuista radikaalisaarnaajista, joilla ei ole pääsyä maahan. Listalla on myös Suomessa vuonna 2015 vieraillut Kamal El-Mekki. Radikaalisaarnaajien maahantulo kielletään vetoamalla yleiseen järjestykseen, ja maahantulokielto kestää kaksi vuotta. Tanskan maahanmuuttoministeri on todennut Helsingin Sanomien mukaan, että "hallitus ei hyväksy sitä, että adikaalisaarnaajat tulevat Tanskaan saarnaamaan vihaa tanskalaista yhteiskuntaa kohtaan ja aivopesemään ihmisiä muun muassa väkivaltaan naisia ja lapsia kohtaan, levittämään ajatuksiaan kalifaatista ja yleisesti ottaen vähättelemään perustavanlaatuisia arvojamme". Kysynkin sisäministeri Risikolta: harkitseeko Suomi vastaavanlaista maahantulokieltoa suomalaisen yhteiskunnan vastaisille radikaalisaarnaajille?
Quote17.01 Sisäministeri Paula Risikko (vastauspuheenvuoro)

Arvoisa puhemies! Mehän seuraamme meidän rajojen yli tulevia henkilöitä aivan varmasti, kuten tähänkin asti, ja erityisesti nyt, kun meillä on hyvin paljon tällaista radikalisoitumista ja meillä on myöskin vihapuheen levittäjiä ja meillä on myöskin rikollisuutta paljon rajojen yli, me seuraamme tätä. Tietenkin ongelmaksi on muodostumassa se, tai ongelma on se, että esimerkiksi jos ei ole tarvetta viisumille tässä rajojen yli liikkumisessa, niin ei ole käyty läpi sitä ihmisen taustaa — koska yleensä jos henkilö on rikokseen syyllistynyt, niin hän ei saa välttämättä sitä viisumia tullakseen tänne. Mutta sellaisten henkilöiden, jotka eivät tarvitse viisumia tullessaan Suomeen, seuranta on tietysti erilainen. Meillä Rajavartiosto seuraa kaikkia rajan yli tulevia henkilöitä, ja jos on pienikin epäilys siitä, että on rikokseen syyllistynyt, niin kyllä arvioidaan hänen liikkumisensa Suomeen. On tietysti ymmärrettävää, että jos ei ole mitään rekisterissä ja ei ole vielä rikokseen syyllistynyt [Puhemies koputtaa] vihapuheen näkökulmastakaan, niin on vaikea estää tänne tuloa.

Kysymyksen käsittely päättyi.
Kyselytunti päättyi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Supernuiva on 05.05.2017, 00:44:52
^Ministerin vastauksesta saa kaiketi tehtyä seuraavanlaisen yhteenvedon:

-vihapuheen levittäjät, rikollisuus rajojen yli ja radikalisoituminen on seurannassa
-yhtään mihinkään voidaan käytännössä puuttua vain viisumin myöntämisten kautta, mutta monet eivät tarvitse viisumia
-Rajavartiosto seuraa, mutta sen on vaikeaa estää kenenkään tuloa
-ei me voida mitään Tanskan mallia ottaa käyttöön, ei hiiskahdeta tämän mallin olemassaolossakaan kysymykseen annettavassa vastauksessa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ernst on 05.05.2017, 00:49:57
Niin. Schengen-aluelle itsensä keplotellut vihapuhuja saa tulla Paula Risikon huomaamatta maahan.

Ministeri ei kyennyt keskittymään kysymyksen oleellisiin osiin.  Kunhan valitteli impotenssiaan. Tai siis hallintonsa impotenssia ja inkontinenssia. Erittäin heikko esitys.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 08.05.2017, 18:56:59
Quote from: qwerty on 04.05.2017, 20:36:02
Torstai 4.5.2017 Suullinen kyselytunti

Quote17.00 Tom Packalén ps

Arvoisa puhemies! Tanskan maahanmuuttoasioista vastaava ministeriö on julkaissut sivuillaan listan niin sanotuista radikaalisaarnaajista, joilla ei ole pääsyä maahan. Listalla on myös Suomessa vuonna 2015 vieraillut Kamal El-Mekki. Radikaalisaarnaajien maahantulo kielletään vetoamalla yleiseen järjestykseen, ja maahantulokielto kestää kaksi vuotta. Tanskan maahanmuuttoministeri on todennut Helsingin Sanomien mukaan, että "hallitus ei hyväksy sitä, että adikaalisaarnaajat tulevat Tanskaan saarnaamaan vihaa tanskalaista yhteiskuntaa kohtaan ja aivopesemään ihmisiä muun muassa väkivaltaan naisia ja lapsia kohtaan, levittämään ajatuksiaan kalifaatista ja yleisesti ottaen vähättelemään perustavanlaatuisia arvojamme". Kysynkin sisäministeri Risikolta: harkitseeko Suomi vastaavanlaista maahantulokieltoa suomalaisen yhteiskunnan vastaisille radikaalisaarnaajille?
Quote17.01 Sisäministeri Paula Risikko (vastauspuheenvuoro)

Arvoisa puhemies! Mehän seuraamme meidän rajojen yli tulevia henkilöitä aivan varmasti, kuten tähänkin asti, ja erityisesti nyt, kun meillä on hyvin paljon tällaista radikalisoitumista ja meillä on myöskin vihapuheen levittäjiä ja meillä on myöskin rikollisuutta paljon rajojen yli, me seuraamme tätä. Tietenkin ongelmaksi on muodostumassa se, tai ongelma on se, että esimerkiksi jos ei ole tarvetta viisumille tässä rajojen yli liikkumisessa, niin ei ole käyty läpi sitä ihmisen taustaa — koska yleensä jos henkilö on rikokseen syyllistynyt, niin hän ei saa välttämättä sitä viisumia tullakseen tänne. Mutta sellaisten henkilöiden, jotka eivät tarvitse viisumia tullessaan Suomeen, seuranta on tietysti erilainen. Meillä Rajavartiosto seuraa kaikkia rajan yli tulevia henkilöitä, ja jos on pienikin epäilys siitä, että on rikokseen syyllistynyt, niin kyllä arvioidaan hänen liikkumisensa Suomeen. On tietysti ymmärrettävää, että jos ei ole mitään rekisterissä ja ei ole vielä rikokseen syyllistynyt [Puhemies koputtaa] vihapuheen näkökulmastakaan, niin on vaikea estää tänne tuloa.

Kysymyksen käsittely päättyi.
Kyselytunti päättyi.

Tom Packalén kertoo olevansa pettynyt Risikon vastaukseen ja aikoo jatkaa aloitteensa edistämistä.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/220347-tom-packalen-jos-hollanti-voi-estaa-turkin-poliitikkojen-maahantulon-suomikin-voi (8.5.2017)

QuoteTom Packalén: Jos Hollanti voi estää Turkin poliitikkojen maahantulon, Suomikin voi estää radikaalisaarnaajat

Hallituspuolue perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén on pettynyt sisäministeri Paula Risikolta (kok.) saamaansa vastaukseen radikaalisaarnaaja-asiassa.

Packalén kysyi viime viikolla eduskunnassa Risikolta, harkitseeko Suomi tiettyjen radikaalisaarnaajien asettamista maahantulokieltoon Tanskan esimerkin mukaisesti. Ministerin vastaus jäi puolitiehen Risikon vedotessa siihen, että rikokseen syyllistyneitä, rekistereistä löytyviä tulijoita seurataan ja heidän liikkumisensa Suomessa arvioidaan tapauskohtaisesti.

–On tietysti ymmärrettävä, että jos [tulija] ei ole vielä rekisterissä eikä ole vielä rikokseen syyllistynyt vihapuheenkaan näkökulmasta, niin tänne tuleminen on vaikea estää, Risikko sanoi.

Packalénin mielestä vastaus oli tyhjänpäiväinen, sillä rajanveto sen suhteen, missä vaiheessa mahdollisesti terrorismiin yllyttävät puheet muuttuvat rikoksiksi, on hankalaa. Kansanedustajan arvion mukaan se, mitä jihadistisaarnaajat puhuvat tai tekevät julkisuudessa, ei välttämättä täytä rikoksen tunnusmerkistöä.


–Eiväthän he sano, että tehkää itsemurhaiskuja, vaan antavat oikeutuksen ilmiölle ja perustelevat sitä uskonnolla, Packalen sanoo.

Hänen mukaansa maahantulon estäminen ei tässä tapauksessa voi olla viranomaisten harkinnan varassa, vaan poliittinen ohjaus on välttämätöntä. Tanskassa poliitikot loivat "mustan listan" henkilöistä, joita ei saa päästää maahan.

–Jos viranomaisilla ei ole pykälää, mihin pystyvät vetoamaan, se on yhtä tyhjän kanssa, Packalen sanoo.

–Päätöksenteko ei saa jäädä yksittäisen viranomaisen kontolle, vaan tämä vaatii poliittista ohjausta.

Risikko antoi myös ymmärtää, että maahantulon estäminen on vaikeaa, jos rikoshistoriaa ei ole. Packalén on eri mieltä.

–Kansalliseen turvallisuuteen vedoten pystytään rajoittamaan EU-kansalaisten liikkumista – kuten Tanska teki.
Tämä on sellaista sanahelinää. EU:n perusperiaate on vapaa liikkuvuus, mutta ei-toivottujen henkilöiden osalta sitä voidaan rajoittaa, Packalén sanoo.

–Kyllähän Hollantikin juuri päätti, että turkkilaisia poliitikkoja ei päästetty maahan – mikä on vielä paljon radikaalimpi veto! Eikä tästäkään mitään älämölöä EU:n sisällä tullut. Jos on tahto, niin me pystymme tekemään tällaisia päätöksiä, hän jatkaa.

Packalén arvioi, että hallituksessa saattaa ministerin vastauksesta huolimatta hyvinkin olla haluja edistää yksilöityjen radikaalipuhujien maahantulo. Hän arvelee, ettei ministeri Risikkokaan välttämättä lopulta vastustaisi asiaa.

–Tämä on vaikea kysymys ja tulee yllättäen ministerille [kyselytunnilla], Packalén ymmärtää.

–Harva näitä [saarnaajia] nyt hirveästi suosii, kyllä kaikki ovat suhteellisen yhdessä rintamassa jihadismia ja sen leviämistä vastaan.

Packalén sanoo, että vaikka radikalismia levittäviä saarnaajia ei ole paljon, voi yhdelläkin puhujalla olla suuri merkitys yksittäisten ihmisten tekojen kannalta.

–Suurin osa [radikalisoitumisesta] tapahtuu netin välityksellä, mutta tällainen karismaattinen saarnaaja voi yhtäkkiä antaa jollekulle perustelun, että tämä on se hänen tehtävänsä tässä maailmassa.

Packalén aikoo jatkaa aloitteensa edistämistä.

–Täytyy yrittää saada asiaa eteenpäin hallituksen sisällä ja tarvittaessa tehdä oma lakialoite, jos hallitus ei sitä itse tee.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lady Deadpool on 16.05.2017, 18:11:29
Sputnik News uutisoi karkotettujen afgojen kohtaamasta poliisiväkivallasta mikä varmasti nostattaa pienoisen kohun ja sutinan "hyvien ihmisten" keskuudessa.

https://sputniknews.com/europe/201705161053657065-denmark-refugees-police-brutality/ (16.5.2017)

QuoteDenmark Laments Deported Refugees Beaten Up En Route to Home Country

In recent months, Denmark left no stone unturned in its attempts to tighten its migration laws and expel refused asylum seekers back to their home countries. However, an incident involving police brutality towards deported refugees has once again raised the issue of human rights violations.

Two deported asylum seekers were beaten up by an Afghan police officer aboard a flight to Afghanistan, which was chartered by the Danish National Police. Remarkably, the beating happened in the presence of Danish police officers, the Danish newspaper Politiken wrote citing a confidential report.

According to the report, the two victims refused to disembark the plane after the landing in Afghanistan's capital city Kabul and were subsequently hit in the head and body with fists by an Afghan police officer.

A total of 16 rejected asylum seekers from Afghanistan were expelled to their home country using the same flight. The deportation, which took place in February this year, triggered protests from pro-refugee activists, such as Refugees Welcome Denmark, who claimed to employ passive resistance techniques popularized by Mahatma Gandhi.

The deportation was assisted by 50 Danish officers, who apparently did nothing to prevent the abuse from Afghan colleagues. The extent of the Danish intervention in the incident was not described in the report, however two Danish police officers reportedly assisted their Afghan colleague by fastening the wrists of one of the men, who was claimed to have suffered "four to six" powerful blows to the head. There two men were also described as being hit by fists, a plastic bag containing an unidentified object and having their hair pulled in what was classified as "unjustifiable use of force."

Peter Vedel Kessing of the Danish Institute for Human Rights and Thomas Gammeltoft-Hansen of Sweden's Raoul Wallenberg Institute of Human Rights ventured that the incident constituted "torture" and "degrading treatment" and was a clear breach of the European Convention on Human Rights (ECHR). They also suggested that Denmark had the jurisdiction on deportation flights and was at least partly responsible for the incident, which was subsequently reported to the corresponding ombudsman.

Danish Immigration Minister Inger Støjberg wrote in an email to Politiken that proper conditions must be ensured on deportation flights, which should be carried out "in a proper and decent manner."

As a result of Denmark's stern immigration policy, only 714 people applied for asylum in Denmark during the first quarter of 2017, which is the lowest number in 6 years and a steep fall compared to the previous years.

In February, a review of 500 asylum applications rejected by the Danish Refugee Appeals Board showed that over half of these contained partial or complete falsehoods and discrepancies. According to Danish Immigration Service Vice Director Anders Dorph, a pattern of answers asylum seekers view as "correct" has emerged, which increased the number of refusals due to credibility issues.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: RP on 16.05.2017, 18:23:49
Quote from: Lady Deadpool on 16.05.2017, 18:11:29
QuoteThey also suggested that Denmark had the jurisdiction on deportation flights

"Suggested" suggestoi, että näin ei sentään ihan kehdata väittää tai sanoa. Hankala olisikaan uskoa, että Tanskan polisi olisi ollut toimivaltainen lentokoneen laskeuduttua Kabulin lentokentälle, missä välikohtaus tapahtui.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: qwerty on 22.05.2017, 11:05:25
2017-05-22 The Local: Danish People's Party wants barbed wire fence on Germany border (https://www.thelocal.dk/20170522/danish-peoples-party-wants-barbed-wire-fence-on-germany-border) :D

QuoteThe party recently visited the border between Hungary and Serbia in order to study border security methods, reports newspaper Politiken (http://politiken.dk/udland/art5960599/DF-vil-have-hegn-med-pigtr%C3%A5d-p%C3%A5-gr%C3%A6nsen-til-Tyskland).

In addition to the fence along its border, Hungary's model includes detainment of asylum seekers in camps for unlimited time periods while their applications are reviewed.

The model used by Hungary on its border with non-EU Serbia should be copied by Denmark, says Anders Vistisen, group chairperson with the Danish People's Party (DF) in the EU Parliament.
Quote"We in DF are very excited about what we experienced in Hungary. The model is identical to the one we propose be introduced between Denmark and Germany," said Vistisen to Politiken.

The fence would consist of a three-metre border fence with barbed wire, motion sensors and surveillance cameras.
QuoteVistisen told Politiken that he saw the system as having the potential to enable Denmark to return 95 percent of its asylum seekers to Germany, since Denmark would be able to prove that people detained on the border had already been in a country in which they could have applied for asylum.

"If the Germans have a problem with it – if they say that the refugees come from Greece or Austria – then the Germans will just have to get control of their own borders," Vistisen said.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope2 on 01.06.2017, 05:02:13
2017-05-31 Sydsvenskan

Tanskassa on paljon mätää toteasi suvakki, kun meinaavat pistää agressiivisen kerjäämisen kuriin. Eilen pääministeri Lars Løkke Rasmussen kertoi uudesta lakiesityksestä,  jonka mukaan agressiivisesta kerjäämisestä voisi rangaistuksena saada kaksi viikkoa ehdotonta nykyisen viikon ehdollisen sijaan. "Muutosehdotuksella halutaan vaikeuttaa tuontiromaanien toimintaa. Heidän toimintansa ei sovi tanskalaiseen elämäntapaan", perustelee asiaa pääministeri.

https://www.sydsvenskan.se/2017-05-31/danmark-skarper-straff-for-tiggeri


Huh, huh, minkälaista vihapuhetta ja kiihoitusta kansanryhmää kohtaan pääministeriltä. Tanska erotettava Pohjoimaisen Neuvostosta. Meillä sen sijaan pohditaan, onko tilapäismajoituksen tyynyt tarpeeksi pehmeitä sekä pääseekö potilas riittävän nopeasti ja jonottamatta hoitoon.

R2
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: qwerty on 28.06.2017, 17:00:19
2017-06-28 The Local: One in two failed Danish citizenship test (https://www.thelocal.dk/20170628/one-in-two-failed-latest-danish-citizenship-test)
QuoteThe figure is significantly lower than the pass rate for the previous exam cycle in December 2016, but better than in June 2016, when as many as two thirds failed to reach the pass score.

The new test replaced an earlier and easier citizenship test (statsborgerskabsprøven) that was introduced by the previous government in 2014.

When the new test was introduced, a number of Danish media outlets posted it on their websites, with even natural-born Danes having a hard time passing it, leading to political calls to revamp the exam.

"It is a somewhat lower pass rate this time, and that just shows how important it is to prepare thoroughly – which is also the point," immigration minister Inger Støjberg told news agency Ritzau on Wednesday.

"Danish citizenship is a great privilege, so we demand that applicants have knowledge of basic elements, as well as the culture and history, of the society they want to be a part of," the minister continued.

Applicants for Danish citizenship must also meet requirements for financial self-reliance and language and have clean police records.

Se että läpäisee testin ei siis tarkoita että kansalaisuus olisi sillä kuitattu. Hakemuksen voi laittaa vetämään jo 9 vuoden asumisen jälkeen. Toisin on jossain muualla :-\

Vertailun vuoksi hölmölän tilastot.migri.fi
Quote2016 / 11 315 hakemusta, joista myönteisiä 78.6%
2017 01-05 / 6 053 hakemusta, joista myönteisiä 84.0%

Somalit 2016, myönteisiä 59.9%
Somalit 2017 01-05, myönteisiä 68.9%

Afgaanit 2016, myönteisiä 65.1%
Afgaanit 2017 01-05, myönteisiä 65.4%

Irakit 2016, myönteisiä 45.5%
Irakit 2017 01-05, myönteisiä  55.6%
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Swen OF Sweden on 27.07.2017, 14:27:45
Joitakin vuosia sitten suunnittelin tanskaan muuttoa pysyvästi ja tarkoitus oli ostaa tanskan maaseudulta oma talo.
Haaveeksi jäi :'(

Oman kiinteistön voi ostaa, jos on asunut maassa vähintään 5 vuotta tai anoo erikoislupaa, jonka voi saada, jos on jokin erityinen kiinteä side tanskaan, kuten avioliitto jne..

Harmitti pahuksesti, koska olen ollut aina suuri tanskan ihailija ja pidän tanskalaisista, maa on erittäin kaunis ja ihmiset aitoja. Toisin kuin monet muut, pidän tanskan kielestä myös, vaikka en sitä täydellisesti vielä osaa, enkä varmaan koskaan ehdi oppia.

https://www.youtube.com/watch?v=45-cSEEseHI
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 09.09.2017, 21:19:22
Tanska ei ota tänä vuonna ainuttakaan YK:n kiintiöpakolaista. Maa ei myöskään aio sitoutua tulevaisuudessa kiintiöihin, vaan ottaa pakolaisia joustavammin tilanteen mukaan.

Pakolaiskiintiö on ollut 500 vuodesta -89 lähtien.

Järkevä uudistus.

https://www.bloomberg.com/news/articles/2017-09-09/denmark-suspends-refugee-resettlement-under-un-program (9.9.2017)

QuoteDenmark Suspends Refugee Resettlement Under UN Program

Denmark won't allow any refugees into the country this year under a United Nations program and will seek flexibility in determining how many may resettle in the future instead of a set quota, the Ministry of Immigration and Integration said.

Since 1989, Denmark has pledged to take 500 refugees a year selected by the UN for resettlement. The program is separate from European Union efforts to distribute migrants among member states, which has encountered fierce opposition from countries including Hungary.

"It's hard to predict how many refugees and migrants will show up at the border to seek asylum, and we know it may be hard to integrate those who arrive here," Danish Minister of Immigration and Integration Inger Stojberg said in a statement on the UN program on Saturday. "Hence, I would like to see a more flexible quota regime, so that we are prepared, but not obliged, to take a certain number of refugees for resettlement every year."
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 11.10.2017, 20:50:50
Rassistiset tanskalaiset tutkivat hieman tarkemmin 700:n turvapaikanhakijan taustoja. Nämä väittivät kuuluvansa Kuwaitissa sorrettuihin vähemmistöihin, mutta todellisuudessa 634 eli yli 90 % näistä oli irakilaisia.

http://www.breitbart.com/london/2017/10/11/634-700-asylum-seekers-denmark-caught-lying-origin/ (11.10.2017)

QuoteOver 90 Per Cent of Asylum Seekers Investigated in Denmark Caught Lying About Their Origin

Danish authorities have found that 634 out of 700 asylum seekers under investigation for lying about their identity were claiming to be persecuted minorities in Kuwait but almost all were really from Iraq.

Over the course of several months, Danish authorities investigated the identities of 700 asylum seekers who claimed to be fleeing persecution in Kuwait. The vast majority of them, according to authorities, were from elsewhere and have been given a rejection to their asylum applications and will be deported Jyllands-Posten reports.

Anders Dorph, Deputy Director of the Immigration Service, responsible for asylum called the investigation very important and said, "We have previously seen cases of fraud where they try to lie about having another nationality to gain an advantage, but not to this extent."

According to investigators almost half of the migrants, around 300 people, were from the same Iraqi family. The investigators say they found evidence through social media and international cooperation that showed the migrants to be from Iraq.


They even claimed to have found manuals detailing how migrants could scam the migration service and portray themselves as being stateless.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 19.10.2017, 18:59:57
Kansallismielinen Tanskan kansanpuolue sanoo "nej tak" taakanjaolle ja uhkaa Dublin-sopimuksen hylkäämisellä, mikäli maa pakotetaan ottamaan matuja.

Eikä tämä ole ihan tyhjää löpinää, kun puolue kuitenkin tukee Lars Løkke Rasmussenin hallitusta oppositiosta ja on vaa'ankieliasemassa.

https://www.thelocal.dk/20171019/no-to-eu-refugee-demands-danish-peoples-party (19.10.2017)

Quote'Denmark should not accept EU's 'mandatory' refugees': Danish People's Party

Denmark's anti-immigration Danish People's party says the country should cancel its cooperation with the European Union's Dublin asylum agreement if it is forced to accept relocated refugees.

The party's deputy chairperson Anders Vistisen said that he supported leaving the arrangement if it obliged Denmark to accept refugees.

"If the Dublin Regulation stipulates taking in quota refugees then there is no longer rationale for Denmark to take part," Vistisen said.

Mandatory quota refugees are included in a proposal to update the regulation accepted by the EU Parliament's citizens' rights committee, reports Ritzau.

Due to an opt-out clause between itself and the EU, Denmark is not currently covered by the union's quota for relocation of refugees.

But the Scandinavian country is a part of the Dublin Regulation, which states that refugees must be processed in the first EU country they reach.

The EU Commission has proposed that refugees are redistributed automatically between EU countries if some member states receive significantly more than their quota stipulates.

Having voted in favour of the proposal European Parliament must now agree on a compromise with the EU's council of ministers over an exact procedure to be adopted by member states.

"If the Dublin Regulation is to be changed, Denmark must decide whether we take the new Regulation or withdraw," Vistisen said.

"The Dublin system doesn't work anyway. We cannot return refugees to countries the treat them badly," he added.

"We can only deport 800-900 people under the Dublin system, according to new government figures. If we are also to take part in the EU's relocation circus then there is no reason to take part," Vistisen continued.

The Czech Republic, Slovakia, Hungary and Poland also want to opt out of accepting a mandatory minimum number of refugees.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 19.10.2017, 19:03:24
Ja meillä suorastaan hingutaan, että jossain muualla päätettäisiin miten paljon matuja meille työnnetään.  :facepalm:

Mätä on siirtynyt Tanskanmaalta koilliseen.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 03.11.2017, 22:00:28
Tanskan maahanmuuttoministeri Inger Støjberg vieraili Sjælsmarkin palautuskeskuksessa ja joutui uhkaavaan tilanteeseen, jossa matut alkoivat kerääntyä ministerin ympärille ja ilmapiiri oli aggressiivinen. Støjberg kiidätettiin nopeasti pois paikalta.

https://www.thelocal.dk/20171103/danish-immigration-minister-escorted-from-deportation-centre-as-tensions-boil-over (3.11.2017)

QuoteDanish immigration minister escorted from deportation centre as tensions boil over

Denmark's minister for Immigration and Integration Inger Støjberg was hastily evacuated from the Sjælsmark deportation centre for rejected asylum seekers after tensions escalated during a tense visit to the facility.

Støjberg was escorted from the centre by security guards after an incident while she was visiting the centre, reports broadcaster DR.

The minister was at the Sjælsmark deportation centre as part of filming for the broadcaster's 21 Søndag current affairs programme, according to the report.

Red-Green Alliance MP Johanne Schmidt-Nielsen was also at the centre in connection with the programme.

The group had visited a family accommodated at the facility to talk about conditions for children living there when the situation escalated to the extent that personal security guards and police officers decided to remove Støjberg from the site, according to DR's report.

North Zealand Police confirmed to newspaper Politiken that the minister was unhurt during the incident.

"When we came outside after the visit, the atmosphere started getting aggressive. Residents started gathering around Støjberg," journalist Martin Torpe, who was present during the visit, told DR.

Around 40 people gathered outside during the minister's meeting with the Iraqi Kurd family, writes Politiken.

"Some people were shouting and taking hold of her. Eventually she was escorted to the minister's car. Then a number of people gathered around the car and attempted to prevent it from driving away. A woman who was very upset threw herself on to the hood while the car was moving," Torpe continued, adding that the events unfolded rapidly.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Mehud on 03.11.2017, 22:03:59
^ Maahanmuuttoministerin sijaan, uhkaavat matut olisi pitänyt kiidättää pikaisesti pois paikalta, uhkaamasta Tanskalaisia. Lentoyhtiöt ovat rasismivapaita ja valmiita lennättämään kaikkia ihmisiä, kaikkialle.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Aksiooma on 03.11.2017, 22:34:32
Quote from: Alaric on 03.11.2017, 22:00:28
Tanskan maahanmuuttoministeri Inger Støjberg vieraili Sjælsmarkin palautuskeskuksessa ja joutui uhkaavaan tilanteeseen, jossa matut alkoivat kerääntyä ministerin ympärille ja ilmapiiri oli aggressiivinen. Støjberg kiidätettiin nopeasti pois paikalta.

Ministerin autokuski ajoi melkein matun yli. Oho. Täältä löytyy video.

https://www.dr.dk/nyheder/indland/inger-stoejberg-maatte-eskorteres-i-sikkerhed-fra-vrede-mennesker-i-asylcenter
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Aksiooma on 03.11.2017, 22:38:41
Maahanmuuttoministeri kommentoi tapausta Facebookissa ja kiittää henkivartijaansa sekä autokuskiaan.

Jeg var i dag inviteret til at besøge Udrejsecenter Sjælsmark sammen med Danmarks Radio og Johanne Schmidt-Nielsen fra Enhedslisten. Efter vi havde talt med en familie, der er afviste asylansøgere og som skal udsendes af Danmark, kom vi udenfor hvor omkring 40 mennesker havde samlet sig. Her udviklede situationen sig voldsomt, da gruppen blev meget ophidset. Det hele endte med, at jeg blev evakueret ud af centret.

Jeg vil gerne sige både livvagter og ministerchaufføren en meget stor tak for indsatsen. Uden jer kunne det være endt helt anderledes galt.


https://www.facebook.com/IngerStojberg/posts/1630571156982595

Hyvää mainosta taas "hädänalaisille".
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Totuus EPT on 03.11.2017, 22:48:00
Quote from: Aksiooma on 03.11.2017, 22:34:32
Quote from: Alaric on 03.11.2017, 22:00:28
Tanskan maahanmuuttoministeri Inger Støjberg vieraili Sjælsmarkin palautuskeskuksessa ja joutui uhkaavaan tilanteeseen, jossa matut alkoivat kerääntyä ministerin ympärille ja ilmapiiri oli aggressiivinen. Støjberg kiidätettiin nopeasti pois paikalta.

Ministerin autokuski ajoi melkein matun yli. Oho. Täältä löytyy video.

https://www.dr.dk/nyheder/indland/inger-stoejberg-maatte-eskorteres-i-sikkerhed-fra-vrede-mennesker-i-asylcenter

Helvetti mitä rääkymistä matuilta. Juttu kuuluisi ehkä muotoon matu yritti pysäyttää auton menemällä itse auton eteen.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: unikeko on 05.11.2017, 00:03:36
Quote from: Aksiooma on 03.11.2017, 22:34:32
Quote from: Alaric on 03.11.2017, 22:00:28
Tanskan maahanmuuttoministeri Inger Støjberg vieraili Sjælsmarkin palautuskeskuksessa ja joutui uhkaavaan tilanteeseen, jossa matut alkoivat kerääntyä ministerin ympärille ja ilmapiiri oli aggressiivinen. Støjberg kiidätettiin nopeasti pois paikalta.

Ministerin autokuski ajoi melkein matun yli. Oho. Täältä löytyy video.

https://www.dr.dk/nyheder/indland/inger-stoejberg-maatte-eskorteres-i-sikkerhed-fra-vrede-mennesker-i-asylcenter

Tuossa toinen vähän pidempi video.
Aika agressiivisia nämä hädänalaiset turvapaikanhakijat.

https://www.youtube.com/watch?v=x87XvhQtp8M
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Skeptikko on 10.12.2017, 01:25:54
Quote from: Alaric on 03.11.2017, 22:00:28
Tanskan maahanmuuttoministeri Inger Støjberg vieraili Sjælsmarkin palautuskeskuksessa ja joutui uhkaavaan tilanteeseen, jossa matut alkoivat kerääntyä ministerin ympärille ja ilmapiiri oli aggressiivinen. Støjberg kiidätettiin nopeasti pois paikalta.

Tämän sivuston (jonka luotettavuutta en tunne) mukaan samainen ministeri väläyttää nyt kielteisen turvapaikkapäätöksen sijoittamista autiolle saarelle:

Danish minister may intend to place people who are denied asylum on a deserted island - News Today
https://nyheteridag.se/dansk-minister-kan-tanka-sig-placera-manniskor-som-nekas-asyl-pa-en-ode-o/

QuoteDENMARK Denmark's Minister for Immigration and Integration, Inger Støjberg, stated in a newspaper that she would like to review the Danish People's Party's proposal to put people rejected for her asylum application on a deserted island. Støjberg admits that she is skeptical about the cost of realize the proposal.

The Danish People's Party, which is a supportive part of the Danish government, has proposed that persons denied asylum and waiting for expulsion should be placed in one of the country's 300 uninhabited islands. Denmark's Minister for Immigration and Integration, Inger Støjberg, said he could now imagine the proposal realized, according to the Danish newspaper Berglingske .

PS, tässä vielä tanskalaislähde asialle:

Støjberg åben for at sende afviste asylansøgere til øde øer
https://www.b.dk/politiko/stoejberg-aaben-for-at-sende-afviste-asylansoegere-til-oede-oeer

QuoteStøjberg open to send rejected asylum seekers to deserted islands
An old proposal from DF to send refugees to deserted Danish islands revives in negotiations on financial law.
...
The rejected asylum seekers, which Denmark has major problems with repatriating, has long been a political cause for the immigration and integration minister.

The number of rejected asylum seekers fluctuates, but according to a report from the beginning of September there were 921 in the broadcast position at that time.

Of them, almost half - 434 people - had no prospect of being sent home.

Some of them live at the outreach center Kærshovedgård, a former state prison outside Ikast, and recently several residents in the community complained that the rejected creates insecurity in the area, for example, by committing shop theft.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Supernuiva on 10.12.2017, 01:46:23
^Suomeen he sieltä joskus tulevat, vaikka Ruotsin kautta.

Suomeahan on sanottu Skandinaviassa saareksi, koska tänne pitää useimmiten tulla laivalla.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pentecost on 10.12.2017, 01:59:30
Täytyy vaan toivoa, että suomalaisetkin ministerit saisivat nauttia tuollaisista "kohtaamisista" värisevän toiseuden kanssa. Saattaisi mieli hieman muuttua...
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: qwerty on 12.12.2017, 14:57:45
Vihasaarnaaja lista kasvoi yhdellä.

The Local: Denmark adds Saudi cleric to list of banned 'hate preachers' (https://www.thelocal.dk/20171212/denmark-adds-saudi-priest-to-list-of-banned-hate-preachers)
QuoteThe Danish Immigration Authority has added Saudi preacher Abdullah bin Radi Almoaede Al-Shammary to a 'blacklist' of foreign clerics banned from entering the country.

The list, which now numbers 11 individuals, bans the preachers based on the accusation that they promote hate speech.

Two Saudis, a Canadian, a Syrian, and two Americans, including pastor Terry Jones who burned copies of the Quran in 2011, were named on the list when it was first published in May this year. With the exception of Jones, all the preachers listed were Muslims.

A further two names were added to the list in June and again in August.

Minister for immigration Inger Støjberg spoke in support of the announcement.

"Hate preachers have no business being in Denmark. They travel around spreading hateful messages to try to convince others to share their rabid views," Støjberg stated in a written comment.

"I am therefore happy to see that the Immigration Authority (Udlændingestyrelsen) is doing a good job by continually discovering these hate preachers,"
the minister added.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 19.12.2017, 21:02:57
Venäläislehti raportoi Tanskan tapahtumista. Kotouttamisen sijaan puhuvat siellä kotiuttamisesta.

QuoteTanskalainen poliitikko katsoo, että kaikki pakolaiset tulee palauttaa kotimaihinsa

Knuth: "Maahanmuuttajat ovat taakka maallemme"


Komsomolskaja Pravda 19.12.2017 juttu venäjäksi (https://www.kompravda.eu/daily/26771.5/3804539/)

Hallitsevan liberaalipuolueen (Venstre) maahanmuuttoasioiden tiedottaja Marcus Knuth katsoo, että kaikki Tanskasta turvapaikan saaneet pakolaiset tulee palauttaa takaisin kotimaihinsa heti kun siellä on taas turvallista.

Knuthin ilmoitus tuli sen jälkeen, kun oli annettu lausuntoja, että pakolaiset voisivat auttaa täyttämään Itä-Euroopasta Tanskaan tulevien työntekijöiden määrän laskusta johtuvia aukkoja työmarkkinoilla.

Tanskan teollisuusliitto on useita kertoja ilmoittanut vaikeuksista, joita Tanskan liike-elämä kohtaa nykyisin pyrkiessään täyttämään työpaikkoja. Ongelmat johtuvat osaltaan maahan töihin tulevien ulkomaan kansalaisten määrän laskusta.

Knuth katsoo kuitenkin, että tämä ei ole merkittävä tekijä keskusteltaessa turvapaikkojen myöntämistä koskevista uusista säännöistä.

"Pakolaisten määrä työmarkkinoilla onneksi kasvaa. He eivät kuitenkaan ole samaan aikaan merkittävä osa työmarkkinoita", - sanoi Knuth.

"Kokonaisuudessaan pakolaiset ovat taloudellinen taakka Tanskalle", - jatkoi poliitikko, kertoo The Local -lehti.

Lihavoinnit mun.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 19.12.2017, 21:23:49
Tanskalaislehti kertoo samasta aiheesta, mistä venäläislehti tuolla edellä. Tanskankieli on selvästi portti maailmalle ja järkevämpää ajatteluun. Tie pois ummehtuneista perunakuopista. Hallitus tanskankurssille?

QuoteVenstre haluaa lähettää pakolaiset kotiin vaikka heistä on hyötyä

Monet itä-eurooppalaiset jättävät tanskalaiset työpaikkansa. Pakolaiset korvaavat heitä enenevässä määrin, osoittaa tutkimus.


Berlingske 18.12.2017 juttu tanskaksi (https://www.b.dk/politiko/venstre-vil-sende-flygtninge-hjem-selv-om-de-bidrager)

Tanskalaiset yritykset tulevat kyllä selviämään, vaikka poliitikot sopisivat ulkomaalaispolitiikan ns. paradigmamuutoksesta, joka tarkoittaa sitä, että pakolainen lähetetään takaisin kotimaahansa, kun rauha palaa heidän maihinsa.

Näin arvioi tilannetta Venstren ulkomaalaisasioiden puheenjohtaja Marcus Knuth sen jälkeen kun Berlingske kertoi maanantaina, että pakolaiset enenevässä määrin korvaavat itä-eurooppalaisia Tanskan työmarkkinoilla.

"Jos pakolaiset voivat olla hyödyksi, niin se on vain positiivista. Se ei kuitenkaan muuta tilannetta, että heti kun pakolaisen kotimaassa vallitsee rauha, niin hänen on lähdettävä uudelleen takaisin", sanoo Marcus Knuth.

"Sen aikaa kun he ovat täällä - ennen paluutaan kotimaahan - me näemme mielellämme, että he tulevat mahdollisimman laajassa mittakaavassa toimeen omillaan", sanoo hän.

Berlingsken artikkeli perustui Nykreditin tutkimukseen.

Tutkimuksen mukaan tilanne on tällä hetkellä sellainen, että kolmansista maista tullut ulkomainen työvoima kasvaa ensimmäistä kertaa nopeammin kuin EU-maista tulleen työvoiman määrä.

Nykredit on tutkinut ulkomaan kansalaisten työllisyyskehitystä Tanskassa Jobinsatsin lukujen pohjalta.

Tutkimus julkaistiin samaan aikaan kun sinisen blokin poliitikot keskustelevat kuinka he voisivat muuttaa sääntöjä. Tavoitteena on, että tilapäisellä oleskeluluvalla olevat pakolaiset lähetetään takaisin, kun rauha palaa heidän kotimaihinsa.

Marcus Knuth ei kuitenkaan usko, että Tanskan yrityksille aiheutuisi ongelmia, jos poliitikot onnistuvat lähettämään kyseiset pakolaiset - etupäässä syyrialaiset - takaisin kotiinsa.

"Työmarkkinoilla olevien pakolaisten määrä on onneksi kasvussa. He eivät kuitenkaan muodosta kovin suurta osuutta työmarkkinoilla olevista", sanoi hän.

Lihavoinnit mun.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: diipadaapa on 19.12.2017, 22:02:06
Quote from: Pentecost on 10.12.2017, 01:59:30
Täytyy vaan toivoa, että suomalaisetkin ministerit saisivat nauttia tuollaisista "kohtaamisista" värisevän toiseuden kanssa. Saattaisi mieli hieman muuttua...

Ei tapahdu suomessa, täällä pääministeri nyökyttelee myötämielisesti kun aikuinen mies valehtelee päin naamaa "I'm 17 and i can prove it"

https://youtu.be/Ao_7rxdsYL4?t=21
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 20.12.2017, 21:24:43
Tänään hyväksytyn uuden lain myötä Tanska ei enää automaattisesti ota vastaan käytännöksi muodostunutta viittäsataa YK:n kiintiöpakolaista per vuosi, vaan määrittelee itse kuinka monta näitä ottaa.

https://uk.reuters.com/article/uk-denmark-refugees/denmark-no-longer-to-automatically-accept-u-n-refugee-resettlement-quota-idUKKBN1EE28X (20.12.2017)

QuoteDenmark no longer to automatically accept U.N. refugee resettlement quota

Denmark will no longer automatically accept a quota of refugees under a U.N. resettlement programme after passing a law on Wednesday that enables the government to determine how many can enter each year.

Since 1989, Denmark has agreed to take 500 refugees a year selected by the United Nations under a programme to ease the burden on countries that neighbour war zones.

But after the European migration crisis in 2015 brought almost 20,000 claims for asylum, Denmark has refused to take any U.N. quota refugees.

Under the new law, the immigration minister will decide how many refugees will be allowed under the U.N. programme, with 500 now the maximum except in an "exceptional situation".

"It's hard to predict how many refugees and migrants will show up at the border to seek asylum, and we know it may be hard to integrate those who arrive here," Immigration and Integration Minister Inger Stojberg said last month when her ministry proposed the law.

The opposition Social-Liberal Party said opting out of the U.N. programme would increase pressure on countries already accommodating large numbers of refugees, and the move could encourage other countries to follow suit.

Last year, more than 6,000 people claimed asylum in Denmark. Between January and November this year just over 3,000 people did.

(The story corrects throughout to show new law only applies to U.N. resettlement quota, not other refugee applications.)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: chacha2 on 02.01.2018, 09:26:04
Ruotsissa missä  tilanne aina vaan pahenee niin
Tanskassa  päinvastoin näin:

QuoteDenmark removes neighbourhoods from 'ghetto' list of deprived areas

Denmark's Ministry of Transport and Housing (Transport-, Bygnings- og Boligministeriet) has published a new list of so-called 'ghetto areas' highlighting deprived neighbourhoods.

The 22 areas included represent the lowest number since the list was introduced in 2010.

Two areas on the list are new while five have been removed from last year's version.

The updated list was announced via a ministry press release on Friday.

"It is obviously positive that there are fewer areas on the ghetto list this year. We should be happy about that. But there are still too many, and it is taking too long to bring the number down," said minister for transport and hosing Ole Birk Olesen.

"In particular, we have problems with physically isolated ghettos that are secluded from surrounding cities," the minister added.

According to Olesen's ministry, the fall in the number of areas included on the list stems primarily from a reduction in crime, as well as improved employment numbers in the deprived areas.

In order to be included on the list, housing areas must have over 1,000 inhabitants and fulfil three out of five criteria.

Those five criteria are related to residents' engagement with the labour market, the number of residents with non-Western heritage, crime rates, education levels and income.

The list has been criticised in the past for stigmatising areas, thereby making it more difficult for them to improve socioeconomic conditions.

The Danish Social Housing Sector (Boligselskabernes Landsforening) interest organisation is among those who have questioned the benefits of the list.

"It is not very sensible to stamp areas [in this way], because it overlooks all the normal people that live in the areas. That, in a way, sets the area back instead doing what it actually should – spur them forward," Bent Madsen, director of the organisation, told DR.

When the list was published last year, immigration minister Inger Støjberg said that no consideration was being given to scrapping it.

"I do not think in any way that we should scrap the list. We should speak openly about it. Otherwise the problems won't go away," she said.


Criteria for inclusion on Denmark's ghetto list for housing areas with populations of 1,000 or more:

    Over 40 percent of adults aged 18-64 not engaged in employment or education (average over two-year period)
    Over 50 percent of residents have non-Western nationality or heritage
    Over 2.70 percent of residents aged 18 or over convicted for criminal, weapons or narcotics crimes (average over two-year period)
    More than 50 percent of residents with basic school education or lower (includes undeclared education)
    Average pre-tax income for adults aged 18-64, not including unemployed, less than 55 percent of pre-tax income for administrative region.

The list of ghetto areas can be found on the Ministry of Transport and Housing website here.
https://www.thelocal.dk/20171201/denmark-ministry-removes-neighbourhoods-from-ghetto-list-of-deprived-areas omat alleviivaukset

Tanskassa siis yritetään aktiivisesti tehdä asioille oikeasti jotain.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: chacha2 on 02.01.2018, 09:28:34
Näin Tanskan pääministeri linjasi, uudenvuodenpuheessaan, näkemyksensä:
Ghetot tulee purkaa:

Quote2 januari 2018 07:41
Danmarks statsminister: "Ghettona" ska rivas

Danmarks statsminister Lars Løkke Rasmussen vill riva byggnader i flera utsatta områden och omplacera invånarna. – Ghettona ska avvecklas helt, sade han i ett sitt nyårstal.

Den danske statsministern säger att det behövs hårda tag mot det som kallas parallellsamhället. Det ska vara slut med att lappa och laga decennier av bristfällig politik för bostadsområden där danska regler, lagar och normer inte gäller, vad budskapet i det tv-sända nyårstalet på nyårsdagen.

...

Ett mer rent konkret förslag från regeringen kommer inom de närmaste månaderna, enligt Løkke. Det kan bland annat röra sig om särskilda regler som ska gälla för de särkskilt utsatta områdena.
– En mycket mer precis insats behövs. Där vi inte stör samtliga danskar i hela Danmark. Man sätter in insatserna där problemen är störst. Och bara där, sade statsministern.
– Vi måste bryta kedjan där generation efter generation lever i parallella samhällen. Ett barn har bara en barndom. Den får inte kastas bort.

Debatten om ghetton och parallellsamhällen är ofta återkommande i dansk politik, enligt Sveriges Radio.


Fakta

Områdena

22 områden kategoriseras som "ghetton", särskilt utsatta bostadsområden:

Mjølnerparken, Köpenhamn

Gadelandet/Husumgård, Köpenhamn

Tingbjerg/Utterslevhuse, Köpenhamn

Bispeparken, Köpenhamn

Tåstrupgård, Høje Taastrup

Gadehavegård, Høje Taastrup

Agervang, Holbæk

Ringparken, Slagelse

Motalavej, Slagelse

Lindholm, Guldborgsund

Solbakken, Odense

Vollsmose, Odense

Nørager/Søstjernevej, Sønderborg

Stengårdsvej, Esbjerg

Korskærparken, Fredericia

Sundparken, Horsens

Munkebo, Kolding

Skovvejen/Skovparken, Kolding

Finlandsparken, Vejle

Bispehaven, Aarhus

Skovgårdsparken, Aarhus

Gellerupparken/Toveshøj, Aarhus

Källa: Ritzau/Transport- og Bygningsministeriet
https://www.sydsvenskan.se/2018-01-02/danmarks-statsminister-ghettona-ska-rivas

Hän perusteli:

Ei voida näillä alueilla loputtumasti korjata  viime vuosikymmenten harjoitettua huonoa ja riittämätöntä politiikkaa , joissa enää tanskalaisia  sääntöjä, lakeja ja normeja ei sovelleta.
Vaan nyt tarvitaan rankkoja toimia näitä rinnakkkais-yhteiskuntia vastaan.

Tanskan politiikassa  keskustelu  ghetoista ja rinnakkais-yhteiskunnasta käydään jatkuvasti Sveriges Radio huomioi.



Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope2 on 02.01.2018, 09:37:24
Ei tarvitse rivien välistä tulkita herra pääministerin viestiä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: chacha2 on 03.01.2018, 18:38:52
Tanskassa valtapoliitikoilla on tämmöisiä tavotteita:

QuoteDenmark asylum applications lowest for ten years: ministry

Just under 3,500 people applied for asylum in Denmark in 2017, the lowest figure seen by the country since 2008.

The figures come from the country's Ministry of Immigration and Integration (Udlændinge- og Integrationsministeriet).

During 2015 and 2016, the years in which refugee flow is considered to have peaked, 14,792 and 21,316 people respectively sought asylum in Denmark.

Immigration minister Inger Støjberg said that immigration curbs imposed by the government since 2015 have contributed to the fall in asylum seeker numbers. 67 such restrictions have been implemented since 2015.

"I am in no doubt that our strict line on immigration has become known well outside of our borders, and that is exactly the effect I wanted," Støjberg said in the press statement that accompanied the figures.


"I have never been in doubt that refugees differentiate between what welfare goods they can get in different European countries, and the government has now put a stop to the Danish gift shop," the minister added.

Migration experts have previously cast doubts on the effectiveness of measures such as 2015's publication of details of Denmark's newly-tightened asylum rules in Lebanese newspapers.

Refugees in Denmark have also said in the past that strict asylum rules were not their primary consideration when fleeing to join relatives already in the country.

Nordic neighbour Sweden reported last year a drop in asylum applications after it tightened its own policies on the issue, including the introduction of border controls in the south of the country and temporary residence permits for those offered protection, instead of permanent permits as had previously been the case.

In addition to curbs introduced to Denmark's immigration laws, including 2016's controversial jewellery law, the EU's agreement with Turkey the same year, which effectively closed the Balkan migration route, is also responsible for the reduced asylum, Støjberg said.

In accordance with that agreement, migrants and refugees who arrived in Greece from Turkey after March 20th 2016 who are considered not to require protection are sent back to Turkey.

For every Syrian citizen sent back to Turkey, another must be relocated from a Turkish camp to an EU country, under the terms of the agreement.

"I hope that we will receive very few refugees in the coming years. The best thing is to help refugees in neighbouring countries, before they begin on often life-threatening journeys," Støjberg said.

In a report on durable solution for Syrian refugees published in October 2017, the United Nations High Commissioner for Refugees (UNHCR) wrote that the "key durable solutions for refugees from Syria are resettlement and complementary pathways of admission to a third country, voluntary return to Syria in safety and dignity, and protection and assistance in countries of asylum."

As of September 2017, there were 5.2 million Syria refugees hosted in Turkey, Lebanon, Jordan, Iraq and Egypt, according to that report. In Lebanon, one in five people is a refugee.

In total, 3,458 people applied for asylum in Denmark in 2017. 35 percent of asylum cases processed in 2017 resulted in asylum being granted, according to the most recent review dating from November, reports news agency Ritzau
.
https://www.thelocal.dk/20180103/denmark-asylum-applications-lowest-for-ten-years-ministry omat alleviivaukset

Täysjärkinen poliitikko ministerinä.
Miten virkistävää. :)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope2 on 05.02.2018, 02:00:07
Tanskan demarit per..le...

...haluavat kiristää turvapaikanhakusysteemiä. Tavoitteena olisi, että rajoilla tai vastaanottokeskuksissa ei reagoitaisi asylum-sanaan. Sen sijaan Tanska perustaisi leirejä ja konttoreita kolmansiin maihin, esim. Afrikkaan, missä voisi asioida ja oleskella asian käsittelyn ajan. Perusteena tehdä  turvapaikanhaku ihmisystävällisemmäksi. Tällaista on kertonut demareitten puheenjohtaja Mette Frederiksen DR Nyheterille.

Täytyisi tuoreeltaan ampua alas tuollainen höpinä. Välimeren laivurit jäisivät työttömiksi ja paikallisten luomien täytyisi keksiä uusia business-ideoita.

https://www.sydsvenskan.se/2018-02-04/danska-s-vill-skarpa-asylpolitiken
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 05.02.2018, 11:33:14
Quote from: Roope2 on 05.02.2018, 02:00:07
Tanskan demarit per..le...

...haluavat kiristää turvapaikanhakusysteemiä. Tavoitteena olisi, että rajoilla tai vastaanottokeskuksissa ei reagoitaisi asylum-sanaan. Sen sijaan Tanska perustaisi leirejä ja konttoreita kolmansiin maihin, esim. Afrikkaan, missä voisi asioida ja oleskella asian käsittelyn ajan. Perusteena tehdä  turvapaikanhaku ihmisystävällisemmäksi. Tällaista on kertonut demareitten puheenjohtaja Mette Frederiksen DR Nyheterille.

Eikä tuossa vielä kaikki, vaan myöskään myönteisen päätöksen saaneita ei suinkaan siirrettäisi Tanskaan vaan YK:n ylläpitämille pakolaisleireille (https://amp.svt.se/nyheter/utrikes/danska-s-vill-skarpa-asylpolitiken?).

Demarit tosin kompensoisivat turvapaikkamaahanmuuton lopettamista muun muassa kiintiöpakolaisten vastaanotolla (jonka nykyhallitus lopetti), mutta siitä ei tarvitse piitata. Tärkeintä on sen tunnustaminen, että turvapaikanhakijoita ei tarvitse ottaa vastaan.

[tweet]960402582119370753[/tweet]

Pakolaisjärjestöjen propagandan kyllästämän valtamedian kanssa eläneet voi yllättää, että kuten Frederiksen korostaa, Tanskan demareiden ehdotus on sopusoinnussa YK:n pakolaissopimuksen ja vastaavien kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Ne edellyttävät suojan tarjoamista, ei turvapaikanhakijan itse valitsemaan maahan asuttamista. Sama harvoin mainittu periaate kuin EU:n ja Turkin välisessä sopimuksessa, jonka perusteella Kreikkaan saapuneita on palautettu Turkkiin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 05.02.2018, 16:29:56
Tässä Suomen Uutisten juttua tuosta demarien ehdotuksesta.

https://www.suomenuutiset.fi/tanskan-demarit-turvapaikanhakijat-leirille-afrikkaan/ (5.2.2018)

QuoteTanskan demarit: Turvapaikanhakijat leirille Afrikkaan

Tanskan oppositiossa olevat sosialidemokraatit haluavat tiukentaa maan pakolaispolitiikkaa.

Puheenjohtaja Mette Frederiksenin ehdotuksen mukaan turvapaikanhakijat lähetettäisiin kolmanteen maahan, esimerkiksi leirille Pohjois-Afrikkaan odottamaan hakemuksensa käsittelyä.

Turvapaikan saaneet eivät hekään enää pääsisi suoraan Tanskaan vaan vasta pakolaiskiintön kautta.

Ei voisi ilmoittautua rajalla

Demareiden reipasotteinen puoluejohtaja Frederiksen perustelee ehdotustaan Tanskan yleisradioyhtiö DR:n mukaan nykyjärjestelmän epäkohdilla.

– On tärkeätä, että teemme nykyistä inhimillisempää pakolaispolitiikkaa.

Uuden mallin mukaan pakolaiseksi ei voisi enää ilmoittautua rajalla tai vastaanottokeskuksessa ja jäädä sitten maahan odottamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä. Sen sijaan turvapaikanhakijat lähetettäisiin muille maille, esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan. Sinne perustettaisiin vastaanottokeskus, jonka toiminnasta vastaisivat tanskalaiset. Siellä turvapaikanhakijat odottaisivat maahanmuuttoviranomaisten päätöstä.

Turvapaikan saaneet pakolaisleirin kautta

Turvapaikan saaneet eivät Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan pääsisi suoraan Tanskaan. Heidät lähetettäisiin YK:n hallitsemalle pakolaisleirille. Tanskaan he pääsisivät vasta sitten, kun kiintiöjärjestelmä sen sallii.

Vastavuoroisesti demarit olisivat valmiit palauttamaan pakolaiskiintiöt. Tanskan pakolaiskiintiö oli viime syksyyn asti 500 ihmistä vuodessa. Silloin järjestelmä lopetettiin toistaiseksi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kulttuurirealisti on 05.02.2018, 16:35:23
Erinomainen ehdotus, tätä perusajatusta kannattaa levittää.

Tulee vain mieleen, että miksi joku Pohjois-Afrikkalainen valtio antaisi Tanskan perustaa ja ylläpitää pakolaisleirin mailleen? Edes Libya?

Edit. Myös Tajukankaan sivustolla artikkeli asiasta.
https://pt-media.org/2018/02/05/tanskan-sosiaalidemokraatit-haluavat-evata-turvapaikan-hakemisen-tanskasta-kokonaan-uusi-reformi-esiteltiin-tanaan/

En tiedä tarkoittaako "lad os samle Danmark igen" "make denmark great again", mutta tuntuu että Tanskan demareilla on aika eri meininki kuin suomalaisilla.

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: ämpee on 05.02.2018, 16:48:39
Quote from: Kulttuurirealisti on 05.02.2018, 16:35:23
Erinomainen ehdotus, tätä perusajatusta kannattaa levittää.

Tulee vain mieleen, että miksi joku Pohjois-Afrikkalainen valtio antaisi Tanskan perustaa ja ylläpitää pakolaisleirin mailleen? Edes Libya?

Raha ?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: guest8096 on 05.02.2018, 18:00:49
Quote from: unikeko on 05.11.2017, 00:03:36
Tuossa toinen vähän pidempi video.
Aika agressiivisia nämä hädänalaiset turvapaikanhakijat.

https://www.youtube.com/watch?v=x87XvhQtp8M

Kun katsoin tuon, niin YouTuben suosituksissa oli video "Hej Vårdguiden, jag har spräckt f*ttan!"   :o

https://www.youtube.com/watch?v=52wVJArs07c
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 05.02.2018, 19:50:44
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ihmettelee huuli pyöreänä, miten homma oikein toimisi. Mainiosti, kunhan löydetään ulkomaiset yhteistyökumppanit. Eikä mikään estä perustamasta ensimmäisiä suljettuja leirejä väliaikaisesti Tanskaan. Silloin periaate olisi sama kuin EU:n ja Turkin sopimuksessa.

Tanskan demarijohtaja Mette Frederiksen perustelee turvapaikanhakijoiden vastaanotton lopettamista myös Tanskan väestörakenteen ennennäkemättömän nopealla muutoksella. Vuonna 1980 ei-länsimaista väestöä oli Tanskassa yksi prosentti, kun sitä on nyt jo kahdeksan prosenttia.

Tanskan Pakolaisapu tietysti vastustaa, kun taas Ruotsin pääministeri ilmoittaa maan ottavan jatkossa 5 000 kiintiöpakolaista, minkä pitäisi vähentää liikkeelle lähtevien turvapaikanhakijoiden määrää. Ei kylläkään sitä tee.

QuoteLöfven om danska asylutspelet: Hur skulle det gå till?

Danska Socialdemokraterna vill skicka asylsökande till mottagningscenter i Nordafrika, ett utspel som splittrar den danska vänstern. Statsminister Stefan Löfven (S) ställer sig frågande till det.

– Jag kan inte alla detaljer men det jag ser reser ett antal frågetecken. Kan man leva upp till asylrätten? Och hur man klarar det praktiska? Hur ska man få avtal med det och det landet, säger Löfven till TT under en paus vid den nordiska fackliga samorganisationens Samaks konferens på Arlanda.

[...]

Socialdemokraternas partiledare Mette Frederiksen säger att den danska befolkningen på kort tid förändrats.

– 1980 hade vi en procent med icke-västlig bakgrund. Nu är siffran lite över åtta procent. Så fort har befolkningen inte förändrats vid någon annan tidpunkt i modern tid, säger hon.

– Vi kommer med det här utspelet för att vi, liksom resten av det danska samhället, kan se att vi har stora utmaningar med integrationen. Det är enligt vår uppfattning den största utmaningen i det danska samhället i dag, säger hon.

[...]

Organisationen Danska Flyktinghjälpens generalsekreterare Christian Friis Bach är också kritisk.

– Det är orealistiskt att tänka sig att man kan upprätta de här lägren, att länderna accepterar dem, och att vi skulle kunna organisera dem utan att det är i strid med en lång rad principer för det internationella flyktingarbetet, säger han.

[...]

Den svenske statsministern har svårt att tänka sig att hans parti skulle följa det danska exemplet.

– Vi vill att färre ska behöva fly, vi ökar mottagningen av kvotflyktingar successivt till 5 000 per år och det är ju bättre om fler kommer som kvotflyktingar, det är säkrare för dem själva, säger Stefan Löfven.
Hbl (https://www.hbl.fi/artikel/lofven-om-danska-asylutspelet-hur-skulle-det-ga-till/) 5.2.2018
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Java on 05.02.2018, 22:09:01
^ Taitaa olla niin, että mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä tyhmemmät päättäjät!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Perttu Ahonen on 05.02.2018, 22:55:34
https://www.suomenuutiset.fi/tanskan-demarit-turvapaikanhakijat-leirille-afrikkaan/

Tanskan demarit ovat ymmärtäneet mitä tarkoittaa olla keskustavasemmistolainen työväenpuolue. 

Jos Suomen demarit tekisivät 2000-luvun demaripolitiikkaa, niin ottaisivat kopin Tanskan demarien oivalluksesta. Silloin SDP olisi Suomen suurin puolue.  Nyt Perussuomalaisella puolueella on mahdollisuus nousta Suomen suurimmaksi puolueeksi, kunhan vain ymmärtää paikkansa keskustavasemmistolaisena työväen, PK-yritysten ja pienen ihmisen puolueena ja pysyy mahdollisimman kaukana kokoomuksesta jolle ei pidä pikkusormea myydä Soinin tapaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Skeptikko on 06.02.2018, 11:35:24
Hesarikin uutisoi:

Tanskan sosiaalidemokraatit haluavat rajoittaa "ei-länsimaalaisten" pääsyä maahan – vastaanottokeskukset siirrettäisiin esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005554190.html

Quote"Tulevaisuudessa pakolaisten ei ole mahdollista saada turvapaikkaa Tanskasta YK:n kiintiöiden ulkopuolelta", sanoi sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Mette Frederiksen puolueen laatimassa dokumentissa..

Tässä muuten poiminta kommenteista. Onko kukaan tutustunut tähän?:

QuoteOttamatta kantaa suuntaan tai toiseen, tässä linkki tanskalaisten tekemään raporttiin maahanmuuton kustannuksista:

https://www.fm.dk/oekonomi-og-tal/oekonomisk-analyse/2017/indvandreres-nettobidrag-til-offentlige-finanser

Oma skandinaaviskani on sen verran heikkoa, etten uskalla sanoa sitä tai tätä itse raportista. Kuvittelisin kuitenkin, että tästä voisi olla hyötyä Suomen hallitukselle, heille kun maahanmuuton tulojen ja kulujen laskeminen osottautui mahdottomaksi; eiköhän tämä raportti anna ainakin hyvän arvauksen siitä millaisista summista puhutaan Suomen osalta. Ehkäpä raportti myös valaisee sitä, miksi Tanska on ehdottamassa näinkin rajuja muutoksia maahanmuuttopolitiikkaansa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kni on 06.02.2018, 15:13:52
Nyt myös usarissa:

QuoteTanskan demaripuolue: Rajat kiinni turvapaikanhakijoilta – vastaanottokeskukset Afrikkaan

Tanskan sosialidemokraattinen puolue ehdottaa turvapaikkajärjestelmän radikaalia muuttamista niin, että turvapaikkaa ei enää voisi hakea saapumalla Tanskan rajalle.

Sosialidemokraattinen puolue on Tanskan suurin, mutta tällä hetkellä oppositiossa. Jos puolue pääsee valtaan, se haluaa estää jäämisen Tanskaan turvapaikkahakemuksen perusteella. Puolueen suunnitelman mukaan Tanska siirtäisi jatkossa niin sanotut "spontaanit" turvapaikanhakijat tanskalaisten pyörittämään vastaanottokeskukseen, joka sijaitsisi jossakin kolmannessa maassa – todennäköisimmin pohjoisessa Afrikassa.
https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/241177-tanskan-demaripuolue-raja-kiinni-turvapaikanhakijoilta-vastaanottokeskukset

Toistaiseksi kaikki kommentit n.s. järkeviä.  :)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 06.02.2018, 15:52:59
Ylen tv-uutisissa Ruotsin pääministeri Löfvenin ja demareiden Antti Rinteen kommentit. Molemmat torjuivat Tanskan demareiden ehdotuksen antamalla ymmärtää, että se vaatisi pakolaissopimusten muuttamista, mikä ei pidä paikkaansa (vrt. EU:n ja Turkin välinen sopimus). Toimittaja Riikka Uosukainen kuittasi lopuksi ehdotuksen pelkäksi vaalitempuksi, jota ei tarvitse ottaa vakavasti.

Yle Uutiset klo 7.00 (https://areena.yle.fi/1-4354650) 6.2.1018 (6:05-8:40)

QuoteTanskan demaripuolue haluaa rajoittaa ei-länsimaalaisten pääsyä maahan
...
Tanska on viime aikoina kiristänyt selvästi turvapaikanhakusäädöksiään. Turvapaikkahakemusten määrä on laskenut tuhansia sitten Euroopan pakolaiskriisin. Viime vuonna Tanskaan jätettiin vain 3500 turvapaikkahakemusta. Tanska on myös sulkenut Saksan vastaisen rajansa.

Viime vuoden lopussa Tanska päätti rajoittavansa YK:n kiintiön kautta tulevien pakolaisten määrää niin, että heitä voisi tulla Tanskaan enintään 500 vuodessa.
Iltalehti (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201802062200722798_ul.shtml) 6.2.1018

Ei, vaan Tanskan pakolaiskiintiö oli vielä pari vuotta sitten 500, mutta hallitus on keskeyttänyt/lopettanut vastaanoton kokonaan (https://www.thelocal.dk/20171129/denmark-continues-block-on-un-quota-refugees).
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: guest12632 on 06.02.2018, 17:00:54
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201802062200724063_ul.shtml

QuoteTanska aikoo kieltää burkat

Tanskan hallitus on valmistellut lakiehdotuksen joidenkin musliminaisten käyttämän burkan sekä niqabin kieltämisestä lailla. Samalla hallitus tahtoo kieltää kaikki muutkin kasvot peittävät asut julkisessa tilassa.

Tanskan oikeusministeriö vahvisti tulevan lakiehdotuksen lehdistötiedotteessaan, jossa se perusteli, että ihmisten kasvot pitää olla näkyvissä.

- Se (burka) ei ole yhteensopiva tanskalaisen yhteiskunnan arvojen kanssa, oikeusministeri Søren Pape Poulsen toteaa tiedotteessa.

Burkakieltoa toistuvasti rikkova henkilö voisi uuden lain mukaan saada korkeimmillaan 10 000 kruunun eli noin 1 350 euron sakot, kertoi Tanskan TV2.

Mitä ihmettä Tanskassa oikein tapahtuu? Onko vesijohtoveteen livahtanut ns. tervettä järkeä? :flowerhat:

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Rauno Murju on 06.02.2018, 17:36:47
^ Tanska on niin pieni maa ettei monikulttuurilta eli islamilta pääse karkuun oikeastaan edes rahalla.

Kehityssuunta on täkäläisille suvakkiääliöille näemmä melkoisen happoista, koska Tanskassa nuivistuminen on tapahtunut läpi puoluekentän vasemmalta oikealle ja siksi siitä ei saa tuossa iltiksenkään pläjäyksessä edes keskustella.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Maastamuuttaja on 06.02.2018, 18:06:24
Valitettavasti Tanskan - kuten muidenkin Euroopan maiden - rajoitukset tekevät Suomesta yhä houkuttelevamman muuttokohteen. Tanska on helposti kierrettävissä ja Suomeen tulo ei vaadi sen enempää mielikuvitusta ja suunnittelua kuin ennenkään. Suomen papistolta ja muilta avuliailta aatuilta(aivan) saa lisäksi tarvittaessa arvokasta opastusta.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Tulevaisuus on 06.02.2018, 22:19:29
Tanskasta tulee hienoja uutisia ja kunnioitan tuota pientä, ylpeää kansaa joka on viimeinkin alkanut heräilemään.
Nämä on niitä pieniä sateen ensi pisaroita joista kasvaa myrsky. Ehkä eurooppalla on vielä toivoa. Tätä kehitystä vastustavat suvakit henkensä kaupalla kirjaimellisesti koska kun vaaka kääntyy toiseen suuntaan mitään ei ole unohdettu tai anteeksi annettu.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Micke90 on 07.02.2018, 08:43:54
Tanskan SDP passittaisi turvapaikanhakijat toisiin maihin odottamaan (https://www.verkkouutiset.fi/tanskan-sdp-lahettaisi-turvapaikanhakijat-leireille-odottamaan/)

QuoteSosiaalidemokraattien mukaan turvapaikkahakemusten käsittelyn voisi lopettaa kokonaan Tanskan rajojen sisällä.
Tanskan sosiaalidemokraattinen puolue ehdottaa maan turvapaikkaprosessin merkittävää uudistamista. Puolue lopettaisi hakemusten käsittelyn maan rajoilla ja vastaanottokeskuksissa.

– Meidän on kehitettävä nykyistä humaanimpi turvapaikkajärjestelmä, oppositiossa olevien sosialidemokraattien johtaja Mette Frederiksen toteaa Danmarks Radiolle.

Ehdotuksen mukaan kaikki hakemukset käytäisiin läpi kolmansissa maissa. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että esimerkiksi Pohjois-Afrikan pakolaisleireille lähetettäisiin tanskalaista henkilökuntaa.

Turvapaikanhakijat majoittuisivat leireille, kunnes hakemukset on käsitelty.

Myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneet eivät kuitenkaan pääsisi matkustamaan suoraan Tanskaan, vaan heidät siirrettäisiin ensin YK:n hallinnoimille pakolaisleireille.

Sieltä heitä otettaisiin Tanskaan kiintiöiden sallima määrä. Tanska otti aiemmin vastaan 500 kiintiöpakolaista vuodessa, mutta nykyhallitus lopetti käytännön viime syksynä.

Sosialidemokraatit olisivat valmiita katkaisemaan kehitysavun mailta, jotka kieltäytyvät ottamaan vastaan omia kansalaisiaan esimerkiksi palautuslentojen kautta. Puolue kehittäisi myös sosiaaliturvaa vastikkeelliseen suuntaan.

Oi, jospa tuollaisen SDP:n tännekin saada voisi...  :'(
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Oto Hascak on 07.02.2018, 10:04:53
Meillä on suuri ja mahtava itänaapuri, joka on nyt muutaman vuosikymmenen heräillyt kapitalismiin. Eiköhän siltä suunnalta löytyisi erinomaisia yhteistyötahoja, johon voitaisiin meikäläisten vastaanottotoiminta ulkoistaa. Tulisi taatusti halvemmaksi nykyjärjestelmään verrattuna ja koska Venäjä on mitä on, niin homma toimisi erinomaisena pelotteena. Kuka tänne tulisi, jos Kelagoldin sijaan käteen lätkäistäisiinkin matkalippu venäläiselle leirille?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Eino P. Keravalta on 07.02.2018, 10:23:19
QuoteTanska aikoo kieltää burkat

Tanskan hallitus on valmistellut lakiehdotuksen joidenkin musliminaisten käyttämän burkan sekä niqabin kieltämisestä lailla. Samalla hallitus tahtoo kieltää kaikki muutkin kasvot peittävät asut julkisessa tilassa.

Tanskan oikeusministeriö vahvisti tulevan lakiehdotuksen lehdistötiedotteessaan, jossa se perusteli, että ihmisten kasvot pitää olla näkyvissä.

Hyvä näin.

Minusta tosin kasvojen näkyvyyttäkin tärkeämpi peruste on se, että Suomessakin usein nähty naisten säkittäminen on naisten orjuuttamista, vapaudenriistoa ja alistamista eikä sellaisia ihmisoikeusrikoksia tule sivistysmaassa sallia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: valla_valla on 07.02.2018, 10:24:44
Tuo Tanskan uusi reformi on hieman käsitetty väärin sillä tavalla, että jos laki saadaan aikaan niin tietenkin ongelma tulee siinä, että mitään tanskalaisten tai edes YK:n ylläpitämää leiriä ei ole missään Afrikassa ja sehän tässä onkin ongelma. Afrikan maat ovat samalla tavalla itsenäisiä maita ja voivat päättä alueensa käytöstä. Miten tanskalaiset, tai edes YK voisi noin vain perustaa johonkin toiseen maahan leirejä. Siitä seuraisi luultavasti sotiaallinen yhteenotto.

On eri asia, jos Eurooppa tai tanskalaiset maksavat vaikkapa libyaaneille leirin ylläpidosta. Mutta vähän epäilen...

Ainoa, mitä laadittujen perusprinsiippien ideoita voidaan toteuttaa kirjaimellisesti on se, että maahan ei päästetä sisään enää ns. spontaaneita turvapaikanhakijoita, ja että otetaan käyttöön ne säilöt, jonne kaikki laittomat m.u.s.l.i.m.i.t teljetään odottamaan vaikka maailman tappiin asti, että niiden oma maa suostuu ottamaan ne vastaan, ja jos ei, silloin leirielämää loppuikä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: valla_valla on 07.02.2018, 10:27:17
Quote from: Skeptikko on 06.02.2018, 11:35:24
...Onko kukaan tutustunut tähän?:

QuoteOttamatta kantaa suuntaan tai toiseen, tässä linkki tanskalaisten tekemään raporttiin maahanmuuton kustannuksista:

https://www.fm.dk/oekonomi-og-tal/oekonomisk-analyse/2017/indvandreres-nettobidrag-til-offentlige-finanser

Oma skandinaaviskani on sen verran heikkoa, etten uskalla sanoa sitä tai tätä itse raportista. Kuvittelisin kuitenkin, että tästä voisi olla hyötyä Suomen hallitukselle, heille kun maahanmuuton tulojen ja kulujen laskeminen osottautui mahdottomaksi; eiköhän tämä raportti anna ainakin hyvän arvauksen siitä millaisista summista puhutaan Suomen osalta. Ehkäpä raportti myös valaisee sitä, miksi Tanska on ehdottamassa näinkin rajuja muutoksia maahanmuuttopolitiikkaansa.

Pitääpä tsekata ajan kanssa. Heti alkuun kuitenkin nousi esille, että sonalialaiset ja tsyyrialaiset ovat huonoja sopeutumaan...
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Konservatiivinen on 07.02.2018, 10:42:01
Quote from: Maastamuuttaja on 06.02.2018, 18:06:24
Valitettavasti Tanskan - kuten muidenkin Euroopan maiden - rajoitukset tekevät Suomesta yhä houkuttelevamman muuttokohteen. Tanska on helposti kierrettävissä ja Suomeen tulo ei vaadi sen enempää mielikuvitusta ja suunnittelua kuin ennenkään. Suomen papistolta ja muilta avuliailta aatuilta(aivan) saa lisäksi tarvittaessa arvokasta opastusta.

Niin no se on kyllä Hölmölän oma vika täysin. Norjassa tiukennetaa, Saksassa tiukennetaan, Puolassa, Unkarissa, Tanskassa, (ehkä?) Ruotsissa, Itävallassa, vaalien jälkeen Italiassa... Mutta täällä viisaat johtajat tietää että oikea ratkaisu on löysentää rajoja ja ottaa lisää mamuja! Selvästi eivät maat ole joka kerta katuneet tätä päätöstä, pitää meidänkin mennä tämä idioottimainen kierre läpi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Aallokko on 07.02.2018, 10:43:58
Suljettuja leirejä ei välttämättä tarvitsisi edes ulkoistaa Pohjois-Afrikkaan, vaikka se paras vaihtoehto onkin. Ajatellaan vaikka Suomen tilannetta: jos turvapaikanhakija tietäisi joutuvansa täällä visusti suljetulle internointileirille, jossa on apeat verhot ja työvelvollisuus kahdeksan tuntia päivässä kattamaan majoitus- ja ruokakulut, turvapaikanhakijamäärässä todennäköisesti tapahtuisi mystinen 99 prosentin pudotus. Silloin voitaisiin jopa viimeinkin nähdä joku aidosti hädänalainen tapaus, joka olisi kiitollinen mahdollisuudesta olla turvallisella leirillä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Skeptikko on 07.02.2018, 10:54:21
Vaatimus hallituksesta: "Turvapaikkahakemusten käsittely siirrettävä EU:n ulkopuolelle"
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/241268-vaatimus-hallituksesta-turvapaikkahakemusten-kasittely-siirrettava-eun-ulkopuolelle?ref=suosituimmat

QuoteHallituspuolue Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho toistaa puolueen vaatimuksen turvapaikkahakemusten käsittelyn siirtämisestä Euroopan ulkopuolelle.

Terho viittaa blogissaan Tanskan suuren oppositiopuolueen Sosiaalidemokraattien ehdotukseen. Tanskan demarit sulkisivat rajat "spontaaneilta" turvapaikanhakijoilta ja siirtäisivät kaiken turvapaikkahakemusten käsittelyn EU:n ulkopuolelle, esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan eräänlaisiin vastaanottokeskuksiin.

Sininen tulevaisuus on aiemmin esittänyt vastaavaa, ja Terhon mukaan samoilla linjoilla on myös Ruotsin kokoomus.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Konservatiivinen on 07.02.2018, 10:56:42
Quote from: Skeptikko on 07.02.2018, 10:54:21
Vaatimus hallituksesta: "Turvapaikkahakemusten käsittely siirrettävä EU:n ulkopuolelle"
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/241268-vaatimus-hallituksesta-turvapaikkahakemusten-kasittely-siirrettava-eun-ulkopuolelle?ref=suosituimmat

QuoteHallituspuolue Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho toistaa puolueen vaatimuksen turvapaikkahakemusten käsittelyn siirtämisestä Euroopan ulkopuolelle.

Terho viittaa blogissaan Tanskan suuren oppositiopuolueen Sosiaalidemokraattien ehdotukseen. Tanskan demarit sulkisivat rajat "spontaaneilta" turvapaikanhakijoilta ja siirtäisivät kaiken turvapaikkahakemusten käsittelyn EU:n ulkopuolelle, esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan eräänlaisiin vastaanottokeskuksiin.

Sininen tulevaisuus on aiemmin esittänyt vastaavaa, ja Terhon mukaan samoilla linjoilla on myös Ruotsin kokoomus.

Niin joopa joo, oisko kannattanut ajatella asiaa viime vuonna kun luovutitte kaiken valtanne omaa petturuuttanne? Hyvä se on nyt sanoa kun ei todellakaan pysty asiaa ajamaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: l'uomo normale on 07.02.2018, 10:59:43
EU:n ulkopuolella oleville leireille olisi lähimaitten väkeä jonoksi asti. Ja entä jos leireilijät eivät saakaan maahanmuuttolupaa tai ovat muuten tyytymättöämiä. Siellä ovat leirivirkailijat ongelmissa, ellei yhteistyö leirin sijaintimaan viranomaisten kanssa ole toimivaa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 07.02.2018, 11:31:00
Quote from: valla_valla on 07.02.2018, 10:24:44
Tuo Tanskan uusi reformi on hieman käsitetty väärin sillä tavalla, että jos laki saadaan aikaan niin tietenkin ongelma tulee siinä, että mitään tanskalaisten tai edes YK:n ylläpitämää leiriä ei ole missään Afrikassa ja sehän tässä onkin ongelma. Afrikan maat ovat samalla tavalla itsenäisiä maita ja voivat päättä alueensa käytöstä. Miten tanskalaiset, tai edes YK voisi noin vain perustaa johonkin toiseen maahan leirejä. Siitä seuraisi luultavasti sotiaallinen yhteenotto.

On eri asia, jos Eurooppa tai tanskalaiset maksavat vaikkapa libyaaneille leirin ylläpidosta. Mutta vähän epäilen...

Tanska maksaisi. Se kuului Tanskan demarien ehdotukseen. Tanska on muutenkin pumpannut Afrikkaan kehitysapuna miljardeja euroja, joten nyt on aika vaatia vastapalveluksia rahoille. Jos se ei käy, niin raha- ja viisumihanat kiinni.

Parasta olisi tietysti tehdä tämä EU-tasolla EU-muskeleilla, mutta se on nykytilanteessa aika mahdotonta, koska niin monet mokuttavat eturyhmät komissiosta lähtien haraisivat kaikin keinoin vastaan.

Quote from: Skeptikko on 07.02.2018, 10:54:21
Hallituspuolue Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho toistaa puolueen vaatimuksen turvapaikkahakemusten käsittelyn siirtämisestä Euroopan ulkopuolelle.

Terho viittaa blogissaan Tanskan suuren oppositiopuolueen Sosiaalidemokraattien ehdotukseen. Tanskan demarit sulkisivat rajat "spontaaneilta" turvapaikanhakijoilta ja siirtäisivät kaiken turvapaikkahakemusten käsittelyn EU:n ulkopuolelle, esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan eräänlaisiin vastaanottokeskuksiin.

Sininen tulevaisuus on aiemmin esittänyt vastaavaa, ja Terhon mukaan samoilla linjoilla on myös Ruotsin kokoomus.

Pelkkä hakemusten käsittely Euroopan ulkopuolella ei parantaisi tilannetta vaan pahentaisi sitä, sillä turvapaikkaan oikeutettuja on Euroopan lähialueilla miljoonittain. Tanskan demarien ehdotus on olennaisesti erilainen kuin Sinisten, koska siinä tehdään selväksi, että myöskään myönteisen päätöksen saaneilla ei olisi automaattista oikeutta päästä Tanskaan. He oleskelisivat miljoonien muiden kanssa Afrikan pakolaisleireillä, joilta Tanska valitsisi vuosittain Tanskaan siirrettäviä pakolaiskiintiön mukaan, joka muuten on tällä hetkellä 0.

Lisäksi Sinisten ohjelma viittaa vahvasti siihen, että turvapaikkahakemusten käsittelystä ja Euroopan ulkopuolelta jäsenmaihin siirrettävien määrästä päättäisi EU, ei enää jäsenmaat. Näin ei saa päästää tapahtumaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: N. O. Hääppönen on 07.02.2018, 11:46:03
Quote from: Konservatiivinen on 07.02.2018, 10:42:01
Quote from: Maastamuuttaja on 06.02.2018, 18:06:24
Valitettavasti Tanskan - kuten muidenkin Euroopan maiden - rajoitukset tekevät Suomesta yhä houkuttelevamman muuttokohteen. Tanska on helposti kierrettävissä ja Suomeen tulo ei vaadi sen enempää mielikuvitusta ja suunnittelua kuin ennenkään. Suomen papistolta ja muilta avuliailta aatuilta(aivan) saa lisäksi tarvittaessa arvokasta opastusta.

Niin no se on kyllä Hölmölän oma vika täysin. Norjassa tiukennetaa, Saksassa tiukennetaan, Puolassa, Unkarissa, Tanskassa, (ehkä?) Ruotsissa, Itävallassa, vaalien jälkeen Italiassa... Mutta täällä viisaat johtajat tietää että oikea ratkaisu on löysentää rajoja ja ottaa lisää mamuja! Selvästi eivät maat ole joka kerta katuneet tätä päätöstä, pitää meidänkin mennä tämä idioottimainen kierre läpi.
Tarkennuksena: Siitä kierteestä ei pääse läpi, vaan siihen jäädään ja siihen hukutaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 07.02.2018, 20:36:29
Tunisia ja Marokko ovat kieltäytyneet läpsyleireistä.

https://yle.fi/uutiset/3-10063512 (7.2.2018)

QuotePohjois-Afrikka ei halua tanskalaista pakolaisleiriä

Tanskassa demarit ovat ideoineet vastanottokeskusten perustamista ulkomaille, esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan.

Tanskan sosiaalidemokraatit ovat osana uutta turvapaikka-ohjelmaansa ehdottaneet turvapaikkahakemusten käsittelyä Tanskan rajojen ulkopuolelle.

Puoluejohtaja Mette Frederiksen on maininnut Tunisian ja Marokon esimerkkeinä maista, jonne Tanska voisi perustaa vastaanottokeskuksia.

Tunisia kieltäytyi jo aiemmin ehdotuksesta ja Tanskan radion mukaan Marokon lähetystö Kööpenhaminassa ilmoitti keskiviikkona, että Marokko ei halua leirejä maaperälleen.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: kivimies on 07.02.2018, 20:46:33
No, leiriä voi tarjota jollekin muulle valtiolle. Ottajia löytyy varmasti.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: MW on 07.02.2018, 21:02:09
Kertoo porukasta, joka ei kelpaa omilleenkaan, edes perään heitetyn setelinipun kera.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Micke90 on 07.02.2018, 21:10:46
Miksi afrikkalaisten ja lähi-itäläisten pitäisi sitten kelvata meillekään? Emme mekään halua heitä tänne.  >:(
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Mok on 07.02.2018, 21:15:42
Quote from: Micke90 on 07.02.2018, 21:10:46
Miksi afrikkalaisten ja lähi-itäläisten pitäisi sitten kelvata meillekään? Emme mekään halua heitä tänne.  >:(

Mutta kun Helsingistä ei tule miljoonan asukkaan metropolia ilman maahanmuuttajia.  Turvapaikanhakijat ovat parasta A-ryhmää; he eivät jätä meitä niin kauan kuin taikaseinä ja muut palvelut toimivat.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Java on 07.02.2018, 21:58:10
Kunhan menisivät vain Helsinkiin, mutta kun levittäytyvät koko maahan, ja suurin osa tämän tilaajista löytyy kehä kolmosen sisäpuolelta!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Supernuiva on 08.02.2018, 03:27:19
Quote from: Micke90 on 07.02.2018, 22:02:39
Quote from: Java on 07.02.2018, 21:58:10
Kunhan menisivät vain Helsinkiin, mutta kun levittäytyvät koko maahan, ja suurin osa tämän tilaajista löytyy kehä kolmosen sisäpuolelta!

Eikös suurin osa hommalaisista ollut pääkaupunkiseudulta? Täällähän oli jokin kyselykin aiheesta.

Nuivistuminen vaatii usein omakohtaisia kokemuksia. Onneksi monet keskisuuret ja jopa pienet kaupunkiseudut seuraavat kiihkeästi pääkaupunkiseudun perässä, ja uusi tulijaerä tulee taas jossain vaiheessa Suomeen, odottakaa vain. Julkisuudessa ei ole puhuttu sadan tuhannen hengen majoitusjärjestelyistä lämpimikseen, tosissaan ne ovat.

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Puskistahuutelija on 08.02.2018, 11:15:15
Kuvituskuvan valinnassa ollaan taas tehty varsin erikoinen valinta  ???
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: qwerty on 08.02.2018, 19:01:38
Kun paikalliset demarit kopsaa ideologian ja ohjelman Tanskan Kansanpuoleelta, niin se ei enää olekaan rasististafasistaihmisyydenvastaista?

Quote from: Alaric on 07.02.2018, 20:36:29
https://yle.fi/uutiset/3-10063512 (7.2.2018)

Tanskassa demarit ovat ideoineet vastanottokeskusten perustamista ulkomaille

Demaritko tuon keksivät? ;D Tarvinneeko mennä ketjussa montaakaan postausta taaksepäin kun samat demarit olivat ideaa vastaan  :P
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Skeptikko on 10.02.2018, 01:43:39
Quote from: qwerty on 08.02.2018, 19:01:38
Kun paikalliset demarit kopsaa ideologian ja ohjelman Tanskan Kansanpuoleelta, niin se ei enää olekaan rasististafasistaihmisyydenvastaista?

Nyt Suomessa demari esittää samansuuntaista, joskin huonoa tuossa on vaatimus kiintiöpakolaisten määrän kasvattamisesta:

Humanitäärisestä maahanmuutosta ja turvapaikkajärjestelmästä — Valtteri Aaltonen
http://valtteriaaltonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250686-humanitaarisesta-maahanmuutosta-ja-turvapaikkajarjestelmasta

QuoteSamalla realistiseksi lähtökohdaksi on otettava, että myöskään jatkossa läheskään kaikki haluavat eivät tule Eurooppaan pääsemään.

Tämä tarkoittaa nähdäkseni sitä, että toimiva järjestelmä voi rakentua vain EU:n yhteisen pakolaispolitiikan varaan ja sen täytyy perustua Euroopan ulkopuolella oleviin pakolaisleireihin, tai mieluummin kaupunkeihin, yhdistettynä kiintiöpakolaisjärjestelmään.
...
Jotta tällainen leirijärjestelmä toimisi, sen rahoituksen pitäisi tulla EU:n yhteisten sopimusten kautta, ei yksittäisiltä jäsenvaltioilta.  Näin torjuttaisiin se ilmeinen mahdollisuus, että jäsenmaat ryhtyisivät poliittisen tuulen käänteiden mukaan kansallisilla päätöksillä leikkamaan rahoitusosuuttaan ja leirit jäisivät tyhjän päälle.

Leireiltä sitten otettaisiin kiintiöpakolaisjärjestelmän (ja selkeästi nykyistä suurempien kiintiöiden) kautta pakolaisia Eurooppaan kiireellisyysjärjestyksessä, eli niitä joiden edellytykset pärjätä leireillä ovat huonoimmat. Siis orpolapsia, yksinhuoltajia, sairaita, yksin jääneitä vanhuksia, kokonaisia perheitä jne. Fiksua olisi, että EU-maiden rahoitusosuus systeemissä kytkettäisiin pakolaiskiintiöiden kokoon. Eli jos otat vähemmän, maksat enemmän.

Tietenkin, jotta tällainen järjestelmä toimisi, ei jonon ohi pitäisi olla mahdollista päästä tulemalla länsimaihin turvapaikkaa hakemaan. Eli suoraan Euroopassa turvapaikkaa hakevat siirrettäisiin (ehkä rajattuja poikkeuksia lukuun ottamatta) automaattisesti leireille odottamaan omaa vuoroaan.

Tämän kaltainen järjestelmä olisi liki millä tahansa mittapuulla nykyistä parempi. Euroja käytettäisiin enemmän siellä, missä niillä saadaan aikaan eniten. Eurooppaan asti ei toki tässäkään järjestelmässä pääsisi kuin pienehkö osa pakolaisista, mutta ne pääsevät valikoituisivat paljon järkevämmin kuin tähän asti. Siis ensisijaisesti pääsisivät ne, jotka tarvitsevat eniten apua ja joille juuri länsimaihin asti pääseminen voi olla selviämisen edellytys. Kun turvapaikkaa voisi hakea jo leiriltä ja toisaalta Euroopaan asti tulemisesta ei saisi etua, vähenisivät myös motiivit lähteä yrittämään hengenvaarallista Välimeren ylitystä, mikä säästäisi ihmishenkiä. Euroopassa taas huomattavasti järjestelmän resursseja säästyisi, kun ei tarvitsisi järjestää kallista ensivaiheen vastaanottotoimintaa ja hakemusten käsittelyä.

Niin kuka? – VALTTERI AALTONEN
https://valtteriaaltonen.fi/about/

QuoteOlen oikeustieteen maisteri, aviomies ja 2-vuotiaan tytön isä ja Helsingin Herttoniemestä. Ihan mukava mies (siis lakimieheksi).

Työskentelen SDP:n eduskuntaryhmän lainopillisena asiantuntijana sekä laki- ja kansainvälisten asioiden yksikön päällikkönä. Helsingin kunnallispolitiikassa olen mukana Palmia Oy:n hallituksen jäsenenä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Juffe on 10.02.2018, 11:19:24
Quote from: Puskistahuutelija on 08.02.2018, 11:15:15
Kuvituskuvan valinnassa ollaan taas tehty varsin erikoinen valinta  ???
Arvatenkin kuvavalinnalla halutaan ääriesimerkin kautta korostaa ongelmamaahanmuuton aiheuttamaa asenteiden kiristymistä ja yhteiskunnallisen rauhattomuuden kasvua...
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 10.02.2018, 12:48:33
Quote from: Skeptikko on 10.02.2018, 01:43:39
Humanitäärisestä maahanmuutosta ja turvapaikkajärjestelmästä — Valtteri Aaltonen
http://valtteriaaltonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250686-humanitaarisesta-maahanmuutosta-ja-turvapaikkajarjestelmasta

Quote from: Valtteri Aaltonen, SDP
Yleensä hyvä keino testata jonkin vakiintuneen ratkaisun toimivuutta ajatuksen tasolla, on miettiä, että jos samaan ongelmaan pitäisi nyt tyhjästä kehittää ratkaisu, tulisiko siitä nykyisenkaltainen.

Kun tätä metodia soveltaa nykyiseen humanitäärisen maahanmuuton järjestelmään, on helppo havaita, kuinka huono tuo järjestelmä on. Jos kansainvälisen yhteisön pitäisi tänä päivänä tyhjästä kehittää malli miljoonien kotimaastaan pakenevien ihmisten auttamiseksi, tuskin kellekään tulisi mieleen ehdottaa mitään nykyistä humanitäärisen maahanmuuton järjestelmää muistuttavaa.
...
Millainen voisi sitten olla tehokkaampi, inhimillisempi ja kestävämpi järjestelmä? En väitä, että minulla olisi tähän patenttivastauksia, mutta joitain ajatuksia ajattelin tähän nostaa kansainvälisestä keskustelusta.

Ensinnäkin hyvän järjestelmän tarkoitus on auttaa kaikkia todella apua tarvitsevia. Ei vain niitä, jotka pääsevät ovellesi koputtamaan. Tarkoitus pitäisi olla, että taataan kaikille pakolaisille välttämättömät elämisen edellytykset. Siis toisin kuin nyt, ne resurssit mitä käytetään, tulisi käyttää mahdollisimman järkevästi ja tasaisesti.

Tämähän kuulostaa suht fiksulta. Mikä voisi mennä vikaan?

Quote from: Valtteri Aaltonen, SDP
Tämä tarkoittaa nähdäkseni sitä, että toimiva järjestelmä voi rakentua vain EU:n yhteisen pakolaispolitiikan varaan ja sen täytyy perustua Euroopan ulkopuolella oleviin pakolaisleireihin, tai mieluummin kaupunkeihin, yhdistettynä kiintiöpakolaisjärjestelmään.
...
Leireiltä sitten otettaisiin kiintiöpakolaisjärjestelmän (ja selkeästi nykyistä suurempien kiintiöiden) kautta pakolaisia Eurooppaan kiireellisyysjärjestyksessä, eli niitä joiden edellytykset pärjätä leireillä ovat huonoimmat. Siis orpolapsia, yksinhuoltajia, sairaita, yksin jääneitä vanhuksia, kokonaisia perheitä jne. Fiksua olisi, että EU-maiden rahoitusosuus systeemissä kytkettäisiin pakolaiskiintiöiden kokoon. Eli jos otat vähemmän, maksat enemmän.

Patenttiratkaisu kaikkeen on vallan siirtäminen EU:lle ja niskuroivien maiden pakottaminen ruotuun taloudellisilla sanktioilla. Euroopalle vahingollista maahanmuuttoa ei voi kyseenalaistaa, vaan hyvesignalointi hoidettaisiin muuttamalla maahanmuuton laatu suomalaisen kiintiöpakolaisperinteen mukaisesti (mm. Yhdysvallat valikoi kiintiöpakolaisiksi yhteiskuntaan parhaiten integroituvia, ei huonoiten integroituvia kuten Suomi) vielä huonommaksi ja kalliimmaksi. Näin luotaisiin entistäkin selvemmin muusta väestöstä eroava maahanmuuttajien alaluokka, jonka hoivaamiseen ja tukemiseen toisaalta tarvittaisiin kulttuuritulkkien ja sosiaalityöntekijöiden armeija. Se tehokkaasta auttamisesta. Jos EU-järjestelmä haluttaisiin saada aikaan aikaan, EU:n roolin olisi oltava auttava ja koordinoiva, ei määräävä ja saneleva.

Olennaista Aaltosen ehdotuksessa on kuitenkin sen myöntäminen, että rajat voitaisiin perustellusti sulkea turvapaikanhakijoita. Toivo Euroopan porttien avautumisesta hiipuisi silloin miljoonilta ihmisiltä pysyvästi, sillä Aaltosen valikointikriteereillä heillä ei olisi pakolaiskiintiöiden kymmenkertaistuessakaan mahdollisuutta päästä kiintiöpakolaisena Eurooppaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 13.02.2018, 12:53:01
QuoteAnalyysi: Kaikki melkein kuin tavallisesti

Tanskalainen turvapaikkakeskustelu osoittaa, kuinka pohjoismainen humanitaarinen ihanteemme rappeutuu.

Tanskalla on Pohjoismaiden tiukin turvapaikkapolitiikka. Viime vuonna maan turvapaikanhakijaluvut laskivat alimmilleen kymmeneen vuoteen. Tästä huolimatta tanskalaiset sosialidemokraatit haluavat tiukentaa turvapaikkaoikeutta entisestään. Puolueella on puheenjohdtaja Mette Frederiksenin johdolla 27 prosenttia Folktingetin paikoista, mutta se on oppositiossa.

Sosialidemokraattien (S) ehdotus on kuin scifi-romaanista. Tanska perustaisi turvapaikanhakijaleirejä Euroopan ulkopuolelle ja mieluiten maksaisi muille maille, jotta ne hoitaisivat turvapaikanhakijakiintiöistä, jotka hallinnollisesti ja moraalisesti kuuluisivat Tanskalle. Spontaani turvapaikanhakuoikeus halutaan peruuttaa ja vastoin vuoden 1951 kansainvälistä turvapaikkasopimusta voitaisiin Tanskan rajalta turvapaikkaa hakevat lähettää pois.

"Rajat kiinni" näkyy Suomessa edelleen äärinationalistien iskulauseena. Näin ei ole enää Tanskassa. "Rajapuomi alas. Meillä on oltava kontrolli omasta maastamme" kirjoittaa sosialidemokraattien eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Dan Jørgensen, 42.

Retoriikassa käytetään käsitettä "ei-länsimaiset" ihmiset itsestäänselvänä terminä ja ennen kaikkea Euroopan ulkopuolisista maista tulevat halutaan siirtää. Harva johtava poliitikko huomauttaa, että se on ihmisarvon luokittelevaa rasismia.

On myös selvää, kuinka argumentointi on uponnut muissa puolueissa, kuten pääministeri Lars Løkke Rasmussenin liberaalissa Venstressä. Sosialidemokraattien argumentteja ei pidetä epäinhimillisinä ja moraalittomina, vaan paremminkin epärealistisina ja toteuttamiskelvottomina. Eli ajatus on hyvä, mutta...

1900-luvulla Pohjola edusti korkeita globaaleja ja humanitaarisia tavoitteita, muun muassa nuoren YK:n johdossa. Sosialidemokraatit tukivat kansainvälistä solidaarisuutta. Nykyään tämä ihanteellisuus on rapistumassa.

Sekä EU:n että Pohjoismaiden passiunioni on käytännössä historiaa. Tanska vaatii passia Saksan rajalla ja Ruotsi teki samaa Öresundin sillalla 16 kuukautta. Nyt poliisilla on sillalla valvonta ja ruotsalaisille kylteille ominaisella iloisen leikkisällä sävyllä matkustajia tiedotetaan, että kaikki on "melkein kuin tavallisesti" ja että poliisi voi tehdä kielitestejä "varmuuden vuoksi".

Toisaalta ei tarvitse kallistua jonkinlaiseen "antaa kaikkien tulla"-fundamentalismiin maahanmuutossa ja turvapaikanhakijaliikenteessä. On tietenkin oikein miettiä aktiivisesti inhimillisiä ja rakentavia vaihtoehtoja, koska integraatiossamme on pullonkauloja. Perimmäisenä esteenä on kuitenkin usein meidän superpehmustettu järjestelmämme, ei se, etteivät uudet tulijat ymmärtäisi, että täällä maan päällä meidän on usein vedettävä hanskat käteen ja tehtävä töitä ruuan eteen.

Me voisimme olla tehokkaampia globaalissa diplomatiassa ja kansainvälisessä painostuksessa alueellisten konfliktien ratkaisemiseksi. Me voisimme myös vaatia rikkaita maita esimerkiksi Lähi-idässä avaamaan rajansa pakolaisille.

Kansallisen moraalimme vuoksi olisi tärkeää osoittaa, että vastavuoroisuus ja etiikan kultainen sääntö koskevat muitakin maita. Saadaksemme muilta apua jotain päivänä, meidän on itse autettava muita tänään.

Siinä mielessä Tanska voidaan kuvitella maaksi, joka jonain päivänä kärsii hallitsemattomista Itämeren ilmasto-olosuhteista, energiakriiseistä, kulkutaudeista tai sodista, voi olla syytä miettiä jo nyt, kuinka silloin muiden maiden "rajapuomit" on suljettu tanskalaisilta.

Me joskus uskomme, että maailma yhdistyy samalla tavalla kuin viime kerralla. Kun Hitler tuli valtaan vuonna 1933.

Toinen historiallinen tapaus, jossa ihmisarvo äkillisesti romahti Euroopassa, voisi olla rotuhygienian aalto, joka ylitti Pohjoismaat ja nuoren Baltian 1930-luvulla. Viiden vuoden ajan kaikki maat tekivät lakeja epätäydellisen aineksen pakkosterilisoinnista. Se aalto ei alkanut Kolmannesta valtakunnasta vaan meistä.

Ensimmäisenä toimi Tanskan hallitus vuonna 1929, jossa oli oikeusministerinä rotuhygieenikko Karl Kristian Steincke. Hallitusta johtivat sosialidemokraatit.  (käännös)

Jan-Erik Andelin on Hufvudstadsbladetin pääkirjoitustoimittaja
Hbl: Allt nästan som vanligt (https://www.hbl.fi/artikel/allt-nastan-som-vanligt/) 10.2.2018

Nautin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: chacha2 on 18.02.2018, 06:43:39
Tanskan Venstren Mads Fugelede kävi Ruotsissa SVTn haastattelussa kertomassa syyt Tanskan maahanmuuttopolitiikan kiristymiseen.
Emme halua samanlaiseksi maaksi kuin Ruotsi on sanoi hän.
Jos kehitys jatkuu samanlaisena ,
vuonna 2050 Ruotsi tulee olemaan aivan erilainen yhteiskunta kuin nyt.
Ruotsi on muuttumassa lähi-idän maaksi.
Me taas haluamme säilyttää Tanska Tanskana:


Quote"Vi vill inte att Danmark ska bli mer som Mellanöstern": Dansk liberal sågar svensk politik

SVERIGE "Målet är att Danmark inte ska bli som Sverige" säger den danska venstre-politikern Mads Fuglede i SVT Aktuellt och varnar för en utveckling där Sverige är på väg att bli som ett land i Mellanöstern.– Allt för många kommer från Mellanöstern till Danmark bara för att leva på bidrag i ett parallellsamhälle, förklarar han.

Det var minst sagt klarspråk och raka rör när SVT Aktuellt under torsdagen intervjuade den danska politikern Mads Fuglede från Liberalernas systerparti Venstre. Frågeställningarna handlade uteslutande om Danmarks hårdare linje i asylfrågor och Fuglede var tydlig med att Danmark vill minska invandringen från just Mellanöstern.

– Målet är att Danmark inte ska bli som Sverige. Vi vill se en åtstramning på en rad områden så att vi få ner antalet asylsökande till Danmark. Vi vet att åtstramningar hjälper och att antalet spelar in. Vi stramar in på bred front för att göra det oattraktivt att söka asyl i Danmark, säger Fuglede.

Och varför det är viktigt att just människor från Mellanöstern inte ska söka asyl i Danmark är ingen hemlighet.

– Allt för många kommer från Mellanöstern till Danmark bara för att leva på bidrag i ett parallellsamhälle.

Fuglede: Sverige är på väg att bli som Mellanöstern

Sedan nämnde den danska politikern en rad problem som han förknippar med invandring från Mellanöstern. Bland annat säger han att kvinnosynen skiljer sig mot Danmark, men även att kriminalitet följer i invandringens spår. När SVT Aktuellt invänder att sådana påståenden är generaliserande, fick de snabbt svar på tal.

– Statistisken ljuger inte. I Danmark för vi, i motsats till Sverige, statistik över vilka som begår brott och vi ser att det här inte är gripet ur luften. Det är ett allmänt och stort problem som måste tar på allvar för att Danmark inte ska bli ett annat samhälle än det är idag.

Den danske politikern jämförde även hur invandringen sett ut till Sverige och Danmark. Han berättar att Danmark tagit emot 170 000 invandrare sedan 1995 och att Sverige under samma period tagit emot en miljon människor. Samtidigt varnade Fuglede för att Sverige är på väg i fel riktning.

– Vi vill inte att Danmark ska bli mer som Mellanöstern. Vi vill att det ska förbli danskt. I Sverige är man på väg i motsatt riktning.
https://www.svtplay.se/video/16936210/aktuellt/aktuellt-15-feb-21-00-1?start=auto , näkyy valitettavasti ainoastaan Ruotsissa

Mutta on luettavissa täällä:
https://nyheteridag.se/vi-vill-inte-att-danmark-ska-bli-mer-som-mellanostern-dansk-liberal-sagar-svensk-politik/

Ja katseltavissa facebookin kautta täällä:
https://www.facebook.com/asyldepression/videos/2078661919013840/
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Maastamuuttaja on 18.02.2018, 21:01:20
Korostan sitä, että Suomen asema/maine keskeisenä maahanmuuttoystävällisenä maana korostuu sitä selkeämmin, mitä enemmän muut EU-maat rajoittavat mamupolitiikkaansa.

Jos vaikkapa Ruotsi ensi vuoden vaaleissaan tulisi järkiinsä, niin Pölhö-Kustaan asemaan yhä syvemmälle tipahtanut Suomi joutuisi pohtimaan, mitä tehdä Tukholmasta Helsinkiin räjähdysmaisesti lisääntyneen matkustajaliikenteen niille matkailijoille, jotka pitävätkin Helsinkiä loppuelämänsä määränpäänä? 

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 18.02.2018, 21:43:53
Tässä suomennettu versio tuosta chacha2:n postaamasta uutisesta.

https://www.kansalainen.fi/tanskan-venstre-puolue-emme-halua-etta-tanska-alkaa-muistuttamaan-lahi-itaa/ (18.2.2018)

QuoteTanskan Venstre-puolue: Emme halua, että Tanska alkaa muistuttamaan Lähi-itää

Tanskan Venstre-puolue kannattaa kireää maahanmuuttopolitiikkaa.

Tanskan hallituksessa olevan keskusta-oikeistolaisen Venstre-puolueen kansankäräjien (eduskunta) edustaja Mads Fuglede oli 15.2 ruotsalaisen SVT:n Aktuellt-ohjelmassa. Ohjelmassa käsiteltiin Tanskan kireämpää maahanmuuttopolitiikkaa, jossa on suuria eroja maahanmuuton suurvallan Ruotsin käytäntöihin verrattuna.

Mads Fuglede: Tavoitteena on, että Tanska ei päädy samaan tilanteeseen kuin Ruotsi. Me haluamme, että turvapaikanhakijoiden määrä laskee huomattavasti. Tarkoituksena on tiukentaa useita eri osa-alueita, jolloin Tanska ei ole houkutteleva maa hakea turvapaikkaa. Aivan liian moni tulee Lähi-idästä vain elääkseen sosiaalituilla rinnakkaisyhteiskunnassa. Ongelmia on muun muassa naiskäsityksessä ja rikollisuudessa sekä monissa muissa asioissa. Työllisyysaste on aivan liian alhainen, erityisesti naisten keskuudessa.

Haastattelija: Eikö tämä ole rankkaa yleistystä kokonaisesta lähi-itäläisestä väestöryhmästä?

Mads Fuglede: Tilastot eivät valehtele. Meillä Tanskassa tilastoidaan rikokset kansallisuuden mukaan toisin kuin Ruotsissa, joten tämä ei ole tuulesta temmattua. Tämä on suuri ja vakava ongelma, joka tulee ottaa tosissaan, ettei tanskalainen yhteiskunta muutu tulevaisuudessa aivan toiseksi.

Haastattelija: Eikö sosioekonomisilla tekijöillä ole tässä huomattava merkitys?

Mads Fuglede: Sosioekonomisilla tekijöillä on varmaankin osuutensa, mutta tämä on kulttuurinen ilmiö. Ne, jotka omaksuvat tanskalaiset arvot, integroituvat paremmin ja sopeutuvat yhteiskuntaamme. Tanskassa halutaan kieltää ongelmalähiöissä asuvilta perheenyhdistäminen tai aviopuolison noutaminen Lähi-idästä. Emme halua enää kustantaa heidän elämistään sosiaalituella rinnakkaisyhteiskunnassa.

Perheenyhdistämisellä emme edistä integraatiota vaan pahennamme ongelmia. Tätä emme halua enää kustantaa. Ruotsi on ottanut vuodesta 1995 alkaen miljoona maahanmuuttajaa. Tanska on samaan aikaan ottanut 170 000 maahanmuuttajaa. Me emme halua, että Tanska alkaa muistuttamaan enemmän Lähi-itää.

Haluamme Tanskan pysyvän tanskalaisena, näemme Ruotsissa toisenlaisen kehityksen ja sitä me emme halua meille.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Iku-routa on 18.02.2018, 21:49:33
Quote from: Roope on 13.02.2018, 12:53:01
QuoteAnalyysi: Kaikki melkein kuin tavallisesti
Jan-Erik Andelin on Hufvudstadsbladetin pääkirjoitustoimittaja
Hbl: Allt nästan som vanligt (https://www.hbl.fi/artikel/allt-nastan-som-vanligt/) 10.2.2018
Nautin.

Tuohan on kunnianosoitus. En ymmärrä missä vaiheessa alkoi mennä niin, että yritetään pitää yllä mahdollisimman naivia, hyväuskoista ja kyvytöntä kuvaa ja kuvitella, että se on jonkinlainen ylin hyve. Ei kukaan kunnioita sellaista muuten kuin muistopuheissa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Maastamuuttaja on 20.02.2018, 21:21:44
Muistopuheet tukahtuvat kurkkuun. Joko liikutuksesta tai teräaseen vaikutuksesta.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 25.02.2018, 16:42:35
Tanskan kansanpuolue ja demarit haluavat pistää Irakin seinää vasten: joko otatte kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet läpsyttelijänne takaisin tai taloudelliset avustukset loppuvat. Irak on kieltäytynyt ottamasta kansalaisiaan vastaan Tanskasta vuodesta 2011.

Tanskan vähemmistöhallitus on riippuvainen kansanpuolueen tuesta, joten saattaapa hyvinkin toteutua.

http://www.friatider.se/danska-hotet-till-irak-ta-hem-era-medborgare-eller-f-rlora-bist-nd (24.2.2018)

QuoteDanska hotet till Irak: Ta hem era medborgare – eller förlora bistånd

Dansk Folkeparti och Socialdemokraterna vill nu pressa Irak att ta tillbaka asylsökare som fått avslag på sin asylansökan i Danmark. Annars ska biståndet till landet dras in, anser partierna, rapporterar Berlingske.

Den irakiska staten måste ta tillbaka personer som fått avslag på sin asylansökan i Danmark.

Det anser Dansk Folkeparti och Socialdemokraterna.

De båda partierna vill att Irak ska pressas att ta tillbaka sin egna medborgare. Om inte så ska landet förlora sitt ekonomiska bistånd.

Enligt Berlingske börjar partierna bli otåliga eftersom Irak sagt nej till detta i sju år.

Ända sedan 2011 har Irak vägrat att ta tillbaka irakiska medborgare som är bosatta i Danmark, men som fått avslag på sin asylansökan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 26.02.2018, 19:10:23
Ei varsinaisesti maahanmuuttopolitiikkaa, mutta liippaa tarpeeksi läheltä.

Tanskassa hallitus aikoo esittää joidenkin ongelmallisten mamurikkaiden asuinalueiden muuttamista erityisrangaistusalueiksi. Niillä tehtävistä tietyistä rikoksista saisi jatkossa kaksinkertaisen rangaistuksen verrattuna muualla maassa tehtyihin vastaaviin rikoksiin. Demarit ja kansanpuolue tukevat eli läpi menee.

Tässä on jo vähän yritystä.

https://yle.fi/uutiset/3-10093193 (26.2.2018)

QuoteTanskan hallituksen linjaus ongelmalähiöiden rikollisuutta vastaan: rikoksista kaksinkertainen rangaistus

Tanskan keskusta-oikeistolainen vähemmistöhallitus saa linjaukselleen tukea maahanmuuttovastaisilta puolueilta.

Tanskassa on puhjennut kiivas keskustelu tietyille alueille keskittyvän rikollisuuden torjunnasta.

Maan keskusta-oikeistolainen hallitus aikoo esitellä linjauksensa rikollisuuden vastaisista toimista torstaina, mutta sanomalehti Berlingske on jo saanut tietoonsa sen keskeiset osat.

Yksi hallituksen esityksistä on lehden mukaan se, että tietyt ongelmalliset asuinalueet julistetaan erityisrangaistusalueiksi. Niillä tehtävistä rikoksista saisi jatkossa kaksinkertaisen rangaistuksen verrattuna muualla maassa tehtyihin vastaaviin rikoksiin.

Tanskassa on tällä hetkellä 22 tämänkaltaista ongelmalähiötä, ghettoa, kertoo Ruotsin radio. Ghettojen ominaispiirteitä ovat asukkaiden heikko työllisyys- ja koulutusaste, samoin kuin maahanmuuttajien suuri osuus väestöstä.

Hallitus ei ole vielä määritellyt, mitkä rikokset olisivat kaksinkertaisesti rangaistavien piirissä.

Oikeusministeri Søren Pape Poulsen kertoo, että kyseeseen voisivat tulla esimerkiksi ryöstöt, laittomat uhkaukset ja omaisuuden tuhoamiset.

Erityisrangaistusalueiden perustamisesta vastaisivat paikalliset poliisipäälliköt.

Julkisuuteen vuotanut hallituksen linjaus on jo saanut tukea suurimmalta oppositiopuolueelta sosiaalidemokraateilta, samoin kuin maahanmuuttovastaiselta Tanskan kansanpuolueelta.

Myös arvostelua satelee. Esityksen vastustajat toteavat hallituksen nyt ilmaisevan, etteivät kaikki Tanskan asukkaat ole yhdenvertaisia lain edessä, vaan että ihmiset jaetaan eri ryhmiin asuinpaikan mukaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lahti-Saloranta on 26.02.2018, 19:37:27
Quote from: Alaric on 25.02.2018, 16:42:35
Tanskan kansanpuolue ja demarit haluavat pistää Irakin seinää vasten: joko otatte kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet läpsyttelijänne takaisin tai taloudelliset avustukset loppuvat. Irak on kieltäytynyt ottamasta kansalaisiaan vastaan Tanskasta vuodesta 2011.

Tanskan vähemmistöhallitus on riippuvainen kansanpuolueen tuesta, joten saattaapa hyvinkin toteutua.

http://www.friatider.se/danska-hotet-till-irak-ta-hem-era-medborgare-eller-f-rlora-bist-nd (24.2.2018)
EU:n pitäisi antaa sama ukaasi Irakille.
Tanskassa on saatu tarkeeksi läpsyistä ja mamuista ylipäätään. Samoja ongelmia kaikkialla mutta jostain kumman syystä tänne halutaan aina vain lisää tulijoita kehitysmaista. Pariisin esikaupunkialueella on kahviloita joihin naiset ei pääse. Se ei kuitenkaan sureta feministejä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Skeptikko on 26.02.2018, 20:28:06
Quote from: Alaric on 26.02.2018, 19:10:23
Tanskassa hallitus aikoo esittää joidenkin ongelmallisten mamurikkaiden asuinalueiden muuttamista erityisrangaistusalueiksi. Niillä tehtävistä tietyistä rikoksista saisi jatkossa kaksinkertaisen rangaistuksen verrattuna muualla maassa tehtyihin vastaaviin rikoksiin. Demarit ja kansanpuolue tukevat eli läpi menee.

Vaikka pidänkin Suomessa vallitsevaa rangaistustasoa mm. väkivaltarikoksista liian löysänä, niin suhtaudun vähintään jossain määrin varauksella tähän Tanskan hankkeeseen. Jos rangaistustason kasvattaminen on hyvä asia, niin miksi ulottaa se vain erityisrangaistusalueille? Tällainen voi lisäksi johtaa myös siihen, että esimerkiksi ryöstelijät alkavat operoida entistä enemmän myös niillä paremmilla asuinalueilla.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lahti-Saloranta on 27.02.2018, 11:40:45
Suomessahan rangaistusta kovennetaan jos teolla on rasistinen motiivi. Minusta turvapaikan hakijan ja sen saanee tekemään rikoksesta annettua tuomiota voisi koventaa samoin perustei. Turvis on tullut tänne hakemaan turvaa ja suojelua ja rötöstelyllään on pettäny valtion luottamuksen. Tuomio tulisi tehdystä rikoksesta plus kovennus luottamuksen pettämisestä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: takalaiton on 28.02.2018, 21:33:45
Quote
Tanskan hallitus käy "maahanmuuttaja­ghettoja" vastaan: lapset pakolla päiväkotiin ja opettajalle vankeutta, jos hän ei puutu ongelmiin

Tanskan hallitus aikoo päästä eroon ghetoista vuoteen 2030 mennessä.

TANSKAN oikeistohallitus aikoo puuttua kovalla kädellä maahanmuuttajavaltaisten asuinalueiden ongelmiin. Hallitus esittelee torstaina laajan ohjelman, jota se kutsuu ghettopaketiksi.

Pääministeri Lars Løkke Rasmussenin mukaan tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä Tanskassa ei enää ole "maahanmuuttajaghettoja", joissa on mahdollista elää "rinnakkaisyhteiskunnassa".

Tanskan viranomaiset ovat listanneet niin sanottuja ghettoja vuodesta 2010 lähtien. Ne ovat keskimääräistä heikommin toimeen tulevia alueita, joissa asuu vähintään tuhat ihmistä.

Tuoreimmassa viime joulukuussa julkaistussa listassa tällaisia ghettoalueita oli 22.
...
Ghettoalueilla asuvien perheiden on laitettava lapsensa päiväkotiin, kun hän täyttää vuoden, kertoo Kristeligt Dagblad -lehti.

Päivähoito on maksutonta. Jos perhe kieltäytyy päivähoidosta, se saattaa menettää lapsilisänsä.

Nykyisin kolmannes 1–2-vuotiaista maahanmuuttajalapsista ei ole hoidossa kodin ulkopuolella. Etnisesti tanskalaisten vanhempien lapsista seitsemän prosenttia ei ole päivähoidossa.
...
Hallitus esittää, että asuntoyhtiöiden olisi nykyistä helpompaa häätää rikoksesta tuomitut ja heidän perheensä asunnoistaan, kertoo Politiken-lehti.

Häädön voisi toteuttaa välittömästi, jos asukas olisi saanut ehdottoman tuomion viiden vuoden sisällä ja jos rikos olisi tehty kilometrin säteellä asunnosta.
...
Esimerkiksi jos lapsella on paljon poissaoloja koulusta, viranomaisten pitäisi päästä katsomaan, onko lapsen perheestä ilmoituksia kotiväkivallasta tai ovatko vanhemmat jättäneet väliin tapaamisia työvoimatoimistossa, kertoo Tanskan TV2:n uutiset.

Hallitus esittää viranomaisille kuten opettajille ja sosiaalityöntekijöille jopa vuoden vankeusrangaistusta, jos he eivät puutu haavoittuvassa asemassa olevan lapsen tilanteeseen.
...
Hallitus esittää, että lukiot voisivat valita nykyistä suuremman osan opiskelijoistaan, kertoo Jyllands-Posten.

Kouluille tulisi oikeus vaatia opiskelijoiden tasaisempaa jakoa koulujen kesken, jos maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuus koulussa ylittäisi 20 prosentin rajan.
...
Kuntien tulisi hallituksen mukaan saada rahapalkkio, jos kunnassa asuvat maahanmuuttajat opiskelevat tai ovat töissä.

Koulutuspuolella palkkion voisi saada esimerkiksi silloin, jos oppilaat, joilla on "ei-länsimainen" tausta, saisivat parempia arvosanoja kuin edellisvuonna, kertoo Politiken.
...
Hallitus ei ole vielä päättänyt, millä alueilla rikoksesta voisi saada kaksi kertaa pidemmän rangaistuksen kuin muualla Tanskassa.

Sitäkään ei ole päätetty, mistä rikoksista kaksinkertaisen rangaistuksen voisi saada. Oikeusministeri Søren Pape Poulsen on sanonut, että se voisi koskea esimerkiksi vandalismia, varkauksia ja uhkauksia.
...
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005585958.html

Vähän lisää Tanskan ghettopaketista. Tanskan hallitus aikoo päästä eroon ghetoista vuoteen 2030 mennessä, Suomen valtio aikoo toimiensa perusteella synnyttää useita ghettoja samassa ajassa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: qwerty on 01.03.2018, 17:38:53
Kieltä osaaville koko ohjelma löytyy Tanskan hallituksen sivuilta.

Her er regeringens strategi "Ét Danmark uden parallelsamfund - Ingen ghettoer i 2030 (https://www.regeringen.dk/nyheder/ghettoudspil/)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Blanc73 on 04.03.2018, 15:53:10
Tanskalle on nostettava hattua. Tämän lisäski on huomioitava että Skandinaviaan suuntautuvan turvapaikkaturismin kannalta maa on erinomaisen tärkeässä paikassa maantieteelliseti katsottuna.

Tuo aiemmin tässä ketjussa linkitetty höblän suvakki-itkupotkuraivari on nautinnollista luettavaa. Siinäkin oikeastaan korostuu se että unelmoiva hörhö-osasto haaveilee kansainvaihdosta Pohjois-Euroopassa, joka on eri mieltä, on natsi. On muuten erinomaisen idioottimainen veto sanoa että "me itsekkin voimme joskus tarvita apua" ja sillä puffata muslimien kansainvaellusta Eurooppaan. :facepalm: Natsikortin käyttö höblän kolumnissa oli jo niin vajaaälyistä, ettei siitä sen enempää..
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 05.03.2018, 14:53:31
Saksalaislehden juttu Tanskan hallituksen rinnakkaisyhteiskunnan vastaisesta taistelusta. Ongelma on tunnettu jo kauan, kuten havaitaan seuraavasta ketjusta: 2010-10-01 Tanska: Ghettojen määrä kaksinkertaistunut (https://hommaforum.org/index.php/topic,35197.msg472563.html#msg472563).

QuoteRinnakkaisyhteiskunnat

Tanskan hallitus ryhtyy maahanmuuttajaghettojen vastaiseen taisteluun


2.3.2018 Junge Freiheit juttu saksaksi (https://jungefreiheit.de/politik/ausland/2018/daenemarks-regierung-sagt-einwanderer-ghettos-den-kampf-an/)

Tanskan hallitus on esitellyt rinnakkaisyhteiskuntien vastaisen toimenpidesuunnitelman. Pääministeri Lars Løkke Rasmussenin hallitus haluaa sen avulla torjua maahanmuuttajien rikollisuutta ja ghettojen syntyä. "Jos he asuvat ja kasvavat täällä, niin heillä tulee olemaan elämässä vähemmän mahdollisuuksia verrattuna siihen, että he varttuisivat jossakin muualla", sanoi Løkke Rasmussen ongelmien kohteeksi joutuneessa Kööpenhaminan kaupunginosassa järjestetyssä lehdistökonferenssissa. Hän vaati: "Ghettojen on kadottava".

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on mm. eräissä maahanmuuttajakaupunginosissa annettava ankarampia rangaistuksia kuin muualla maassa. Maahanmuuttajaperheet pakotetaan jatkossa antamaan lapsensa päivähoitoon. Koulut voivat vuorostaan jatkossa valita itse oppilaansa, jonka pitäisi vähentää maahanmuuttajien osuutta ongelmakouluissa.

74.000 henkeä rinnakkaisyhteiskunnissa

Lisäksi hallitus tulee säätelemään vahvemmin muuttoa ghettoutuneille alueille. Maahanmuuttajat, joille maksetaan integroitumistukia, eivät saa enää muuttaa näille alueille. Rakennusryhmittymien purkaminen on myös osa toimenpideohjelmaa.

Eräästä hallituksen teettämästä tutkimuksesta selviää, että 5,7 miljoonan asukkaan Skandinavian maassa elää 74.000 henkilöä rinnakkaisyhteiskunnissa. Løkke Rasmussen ilmoitti lakien tiukentamisesta jo uudenvuoden puheessaan. Äskettäin myös oppositiossa olevien sosiaalidemokraattien puoluejohtaja Mette Frederiksen asettui tiukemman turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan taakse.

Meillä taas uusi sisäministeri Mykkänen on Hölmölän perinteitä noudattaen aivan pihalla kaikesta.

2018-02-10 Sisäministeri Mykkänen: Suomi voisi ottaa jopa 10 000 kiintiöpakolaista (https://hommaforum.org/index.php/topic,124876.msg2828150.html#msg2828150)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: kriittinen_ajattelija on 05.03.2018, 14:58:38
QuoteGhettoalueilla asuvien perheiden on laitettava lapsensa päiväkotiin, kun hän täyttää vuoden, kertoo Kristeligt Dagblad -lehti.

Päivähoito on maksutonta. Jos perhe kieltäytyy päivähoidosta, se saattaa menettää lapsilisänsä.
Sosiaalidemokraattista hyysäystä pahimmillaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: ISO on 05.03.2018, 15:07:50
Mitä pitempään tätä kehitysmaalaisten hyysäystä harrastetaan sitä hullummaksi se menee.

Aina tulee uutta vielä sekopäisempää ideaa ja vaatimusta.

Jossain vaiheessa se sitten katkaisee kamelin selän ja seurauksena on hirvittävä verilöyly.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: pekka2409 on 05.03.2018, 15:34:31
https://pt-media.org/2018/02/22/maahanmuuttajat-jalkelaisineen-maksoivat-nettokuluina-tanskalle-33-miljardia-yli-4-miljardia-euroa-jo-vuonna-2015/

Tästä voi lukea mitä maksaa Tanskan mamut.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: RP on 15.03.2018, 16:22:13
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005604153.html
QuoteTanska on Pohjoismaiden maahanmuuttopolitiikan kovanaama. Sen linjaukset ovat tavallisesti kautta linjan ankarampia kuin pohjoisnaapuri Ruotsin. Suomeenkin verrattuna keskustelun sävy on tiukempi, vaikka tulijamäärät ovat nyt olleet pienempiä. Tanskasta haki turvapaikkaa vuosina 2015, 2016 ja 2017 yhteensä 31 000 ihmistä, saman verran kuin Suomesta pelkästään vuonna 2015.

Syy ja seuraussuhteet? Miltei kaikki Suomesta ja Ruotsista turvapaikkaa hakeneet tekivät niin kuljettuaan Tanskan läpi. Varsinkaan Suomen osalta todennäköisiä syitä tuskin olivat parempi ilmasto tai paremmat talous/työllisyysnäkymät.

QuoteDemarit ehdottivat, että turvapaikkaa ei enää ollenkaan voisi hakea Tanskan maaperällä ja että Tanskaan otettavien "ei-länsimaalaisten" määrälle asetettaisiin raja. Tällaisia etnisesti määriteltyjä kiintiöitä eivät ole ehdottaneet Ruotsissa edes ruotsidemokraatit tai Suomessa perussuomalaiset.

Siis paikalliset demarit

QuoteTanskan hallitusta johtaa liberaali Venstre-puolue. Sen nokitus tähän kilpaan on tuore "ghetto-suunnitelma".
(..l)
Laki antaisi poliisille mahdollisuuden päättää, että esimerkiksi Korsørin Motalavejenillä tehdyistä rikoksista saisi kaksinkertaisen rangaistuksen määrättynä aikana. Muutos koskisi tiettyjä rikoksia, esimerkiksi huumerikoksia ja vahingontekoja.
(...)
"Jos asut yhdellä näistä alueista, jotka me määrittelemme ghetoiksi, sinun on pakko panna lapsesi päiväkotiin. Se ei ole yleinen sääntö tanskalaisessa yhteiskunnassa."

Ghettojen lapset pantaisiin myös kielitestiin ennen koulun aloittamista, toisin kuin muut tanskalaislapset. "Sekin on vain kohtuullisesti syrjivää. Siksi päätimme avoimin mielin tehdä nämä ehdotukset", [pääministeri] Rasmussen toteaa.

Säännöistä lipsuvia vanhempia rangaistaisiin lapsilisien menetyksellä.
(...)
Tanskan ghetto-suunnitelmassa puretaan maahanmuuttajavaltaisten naapurustojen vuokrataloja. Tilalle rakennetaan omistusasumista ja kalliimpia vuokra-asuntoja.

QuoteTanska pitää yllä listaa ghetoiksi kutsumistaan alueista. Listaa päivitetään vuosittain, jolloin listalta on myös mahdollista päästä pois.

Listauksessa katsotaan alueen keskimääräistä tulotasoa, koulutustasoa, rikollisuutta, työttömyyttä ja ei-länsimaalaisten asukkaiden osuutta.

Uusimmalla ghetto-listalla on 22 asuinaluetta eri puolilta Tanskaa. Kaikilla niistä on yli tuhat asukasta ja "ei-länsimaalaisten" asukkaiden osuus on yli 50 prosenttia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 15.03.2018, 20:42:05
Onko arvon asiantunteilijaa huolestuttanut lainkaan tähän mennessä tapahtunut kehitys mamughetoissa? Ei sitä pullahalauksella saada käännettyä.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803152200814351_ul.shtml (15.3.2018)

QuoteTanskassa ehdotetaan "kohtuullisesti syrjivää" lakia maahanmuuttajalähiöille - suomalaisasiantuntijalta täystyrmäys: Vakavaa leimaamista

Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussenilla on suunnitelma. Hänen Vänstre-puolueensa - joka johtaa Tanskan hallitusta - tarkoituksena on, että Tanskassa ei olisi ghettoja vuonna 2030. Ghetolla tarkoitetaan tässä yhteydessä asuinaluetta, joka on eriytynyt tietyn etnisen tai kulttuurisen ryhmän alueeksi. Ghetot ovat usein kaupungin köyhimpiä alueita.

(...)

"Olen hyvin huolestunut"

Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara tyrmää lakiehdotuksen täysin. Hän suhtautuu kriittisesti tällaisten ongelmien ratkomiseen rankaisemalla.

- Ja vieläpä naapurustokohtaisesti. Kuulostaa varsin huolestuttavalta.

Ehdotus kuulostaa hyvin päinvastaiselta siihen nähden kuin Vaattovaara toivoisi tapahtuvan.

- Reaktiivista ja rankovaa sen sijaan, että se olisi tilannetta korjaavaa, hän sanoo.

Vaattovaaran mukaan ehdotus kuulostaa aika vakavalla tavalla syrjivältä ja syyllistävästä.


- Jos leimaamista voidaan tehdä, niin se tehdään vakavimmin tämän tyyppisellä tavalla. Jos asut väärässä paikassa, niin sinua rangaistaan siitä.

Pääministeri Rasmussen kommentoi HS:lle, että ehdotus ei ole lainkaan syrjivä, koska se koskee kaikkia tanskalaisia, jotka tekevät rikoksen kyseisellä alueella.

- Olen hyvin huolestunut, jos kehitys menee tämän suuntaiseksi.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 15.03.2018, 20:52:10
Quote from: Alaric on 15.03.2018, 20:42:05
Tanskassa ehdotetaan "kohtuullisesti syrjivää" lakia maahanmuuttajalähiöille - suomalaisasiantuntijalta täystyrmäys: Vakavaa leimaamista

Quote from: Seitsemän uutiset 15.3.2018
Bishir Kahzen
"Rikolliset vain ratkaisevat ongelmansa menemällä johonkin toiseen paikkkaan tekemään samoja rikoksia. Joten se ei ole ratkaisu."

Laura Nielsen
"Kaksoisrangaistuksella rohkaistaan ihmisiä menemään muualle tekemään rikoksia, koska tällä alueella on tapahtunut niin paljon kaikkea laitonta."

Eli pääministeriä ei voi syyttää ainakaan maahanmuuttajien syrjinnästä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: rooster on 15.03.2018, 21:34:28
^^ Jos Abdi, Muhis ja Hassan menevät polttamaan autoja juuttien asuinalueelle, niin saattaa nuivistuminen lähteä nousuun ihan uudella tavalla. Onkos Tanskassa huudeltu kv-soppareita, perustuslakia yms tuon lain tiimoilta?

Sinänsä tuo alueellinen ero rangaistuksen tasossa on mielestäni aika huono. Lain pitäisi olla valmiiksi riittävän ankara ja en nyt tarkoita enemmän linnaa tai korvauksia vaan automaattista monoa jos mahdollista ja jos kansalainen tms, niin sitten vaikka pakkotyötä, jos ei ole rahaa maksaa vahinkoja.

Voi siinä ainakin vituttaa kun muutaman vuoden teet 8/h päivä linnassa rekisterikilpiä tai muuta vastaavaa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: KTM on 15.03.2018, 21:44:07
Quote from: Roope on 15.03.2018, 20:52:10
Quote from: Seitsemän uutiset 15.3.2018
Bishir Kahzen
"Rikolliset vain ratkaisevat ongelmansa menemällä johonkin toiseen paikkkaan tekemään samoja rikoksia. Joten se ei ole ratkaisu."

Laura Nielsen
"Kaksoisrangaistuksella rohkaistaan ihmisiä menemään muualle tekemään rikoksia, koska tällä alueella on tapahtunut niin paljon kaikkea laitonta."

Eli sellaista vaihtoehtoa ei näköjään sitten ole olemassa että matut olisivat tekemättä rikoksia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: l'uomo normale on 15.03.2018, 23:15:08
Ihan kiinnostava idea tanskalaisilla. Tarkoitus lienee estää jengejä saamasta alueita hallintaansa. Yksittäiset rötökset muualla eivät luo tukialuetta omalle porukalle. Jos saavat tuollaisen lain voimaan, voidaanko se koeponnistaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: internetsi on 15.03.2018, 23:29:54
En ole lukenut tästä juuri mitään, mutta Tanskassa on käsittääkseni sellainen laki, jonka perusteella voidaan rajoittaa kriminaalien menemistä tiettyihin paikkoihin. Vähän samantapainen kuin Suomessa poliisin antama poistumiskielto, mutta pidempiaikainen. Tällä on tarkoituksena se, että jos joku huumediileri diilaa esim. tietyssä ostoskeskuksessa tai metroasemalla, niin hänen meneminen sinne voidaan kieltää ja jos hänet tavataan siellä, niin kyseessä on rikos ja koppiin lähtee. Tällä siis ei rajata mitään alueita millä kriminaali saa liikkua kuten esimerkiksi matkustuskiellolla, vaan määritellään joku paikka/paikat jonne hän ei saa mennä.

Samaa muistaakseni suunnittelivat moderaatit Sveigestaniassa, mutta ei varmaan sama systeemi ole tulossa sinne.

Tämä on varmaan jatkumoa tälle systeemille, siis tämä nyt kyseessä oleva ehdotus. Eihän tuo sinänsä äkkiseltään ajateltuna kuulosta järkevältä, koska kriminaali siirtyy muualle. Kuitenkin pitää muistaa, että jengiytyminen ja niiden huumekauppa ovat paljon pahempi ongelma Tanskassa kuin täällä, niin tässä valossa ei tuo tunnu niin kummalliselta. Vaikkei tämä menisi läpi tai kaatuisi johonkin perustuslaillisiin ongelmiin, niin silti hyvä että ehdottavat. Se kertoo siitä, että Tanskassa ollaan edelleen jatkamassa tiukemmalla linjalla, myös demareiden toimesta, joka tietenkin on hyvä asia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Parzival on 16.03.2018, 00:28:03
Miksi meillä Suomessa saadaan vain unelmoida Tanskan kaltaisesta läpikäyvästä nuivistumisesta? Tuollahan ovat demaritkin melkein Halla-Aholaisia. Vaikuttaako meillä Ruotsi niin voimakkaana "esikuvana"?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 24.03.2018, 14:07:41
https://www.verkkouutiset.fi/tuntuu-suomalaisesta-kasittamattomalta-tanskassa-ghetot-ovat-arkipaivaa/ (24.3.2018)

Quote"Tuntuu suomalaisesta käsittämättömältä" – Tanskassa ghetot ovat arkipäivää

Helsinkiläisvaltuutetun mielestä kaupunkisuunnittelulla ja asuntopolitiikalla voidaan välttää Tanskan virheet.

Helsingin kaupunginvaltuutettu Dani Niskasen (kok.) mukaan Suomessa ei saa toistaa Tanskan virheitä maahanmuutto- ja lähiöpolitiikassa.

Keskustelu Tanskan lähiöongelmasta on käynyt kiivaana siitä asti, kun Tanskan hallitus esitteli maaliskuun alussa poikkeuksellisen kovia toimia sisältävän ohjelmansa, jolla yritetään pureutua ghettojen ongelmiin. Dani Niskanen oli tällä viikolla Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan kanssa tutustumassa tilanteeseen Kööpenhaminassa.

– Lähes jokaisessa oppilaitoksessa, jossa vierailimme, keskustelua värittivät segregaatiokehityksestä johtuvat ongelmat. Tanskassa ghetoista puhuminen on arkipäivää ja myös virallista kielenkäyttöä, mikä tuntuu suomalaisesta näkökulmasta käsittämättömältä, helsinkiläisvaltuutettu sanoo tiedotteessaan.

Tanska on määritellyt ghetoiksi tietyt ongelmalähiönsä muun muassa ulkomaalaistaustaisten osuuteen, työttömyyteen ja rikollisuuteen perustuvien mittareiden perustella. Korkeimmillaan ulkomaalaisten osuus on Tanskassa tietyillä alueilla jopa noin 90 prosenttia.

– Segregaatiokehityksessä häviäjiä ovat kaikki, niin kantaväestö heikenneen taloudellisen ja turvallisuustilanteen myötä kuin maahanmuuttajatkin, joiden mahdollisuudet integroitua uuteen kotimaahan vaikeutuvat, Niskanen sanoo.

Vaikka Suomessa ollaan Tanskan luvuista vielä kaukana, Niskanen muistuttaa, että Helsingissäkin on jo alueita, joissa maahanmuuttajien osuus on noin 35-40 prosenttia väestöstä. Niskasen mukaan tästä on syytä olla huolissaan.

– Jos lumipalloefekti lähtee kerran käyntiin, sitä on kenties mahdotonta enää pysäyttää, Niskanen sanoo.

Helsinkiläisvaltuutetun mielestä ainoa tapa välttää Tanskan tie Suomessa on jatkaa nykyistä sosiaalisen sekoittamisen politiikkaa (:roll:), mikä tarkoittaa erityisesti järkevää kaupunkisuunnittelua ja asuntopolitiikkaa. Niskasen mukaan ongelma ei ole kuitenkaan ratkaistavissa vain kaupungin päätösvaltaan kuuluvin toimin, vaan myös valtion harjoittamalla maahanmuuttopolitiikalla on merkitystä.

– Hyvin olennaista on pitää maahanmuuton kokonaisvolyymi riittävän pienenä, jotta maahanmuuttajaväestön integroituminen Suomeen on käytännössä mahdollista. Tämä seikka unohtuu usein julkisessa keskustelussa, Niskanen sanoo.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lahti-Saloranta on 24.03.2018, 14:27:36
Quote from: Alaric on 24.03.2018, 14:07:41
https://www.verkkouutiset.fi/tuntuu-suomalaisesta-kasittamattomalta-tanskassa-ghetot-ovat-arkipaivaa/ (24.3.2018)

Quote"Tuntuu suomalaisesta käsittämättömältä" – Tanskassa ghetot ovat arkipäivää

Helsinkiläisvaltuutetun mielestä kaupunkisuunnittelulla ja asuntopolitiikalla voidaan välttää Tanskan virheet.

Helsingin kaupunginvaltuutettu Dani Niskasen (kok.) mukaan Suomessa ei saa toistaa Tanskan virheitä maahanmuutto- ja lähiöpolitiikassa................

– Hyvin olennaista on pitää maahanmuuton kokonaisvolyymi riittävän pienenä, jotta maahanmuuttajaväestön integroituminen Suomeen on käytännössä mahdollista. Tämä seikka unohtuu usein julkisessa keskustelussa, Niskanen sanoo.
Tuosta olen täysin samaa mieltä. Vielä kun ottaisivat sen laadunkin huomioon.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Tulevaisuus on 24.03.2018, 14:33:58
Minä en suostu asumaan alueella missä on näitä "kansallisuuksia" kummaa touhua kun väkisin sekoitetaan porukkaa kantisten sekaan ja kohteilta ei tietenkään kysytä onko homma ok. Ei tälläinen kysyminen kuulu tapoihin, hyväksy tai hyväksy pakolla. En muuten hyväksy! sorry siitä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: MiljonääriPlayboy on 25.03.2018, 20:51:52
Quote from: cuckoomus Dani Niskanen– Lähes jokaisessa oppilaitoksessa, jossa vierailimme, keskustelua värittivät segregaatiokehityksestä johtuvat ongelmat. Tanskassa ghetoista puhuminen on arkipäivää ja myös virallista kielenkäyttöä, mikä tuntuu suomalaisesta näkökulmasta käsittämättömältä, helsinkiläisvaltuutettu sanoo tiedotteessaan.

Hauskaa, miten nämä Kansainvälisen Cuckoomuksen aisurit ovat samaan aikaan niin lähellä, mutta sitten kuitenkin niin kaukana.

Puhuttaisiinko Suomessa muka ghetoista virallisesti tai arkipäiväisesti, vaikka meillä olisikin noita 90% pitoisuudella olevia ghettoja? EI IKIPÄIVÄNÄ. Täällä vaan jahdataan POLPON voimin väärinajattelijoita (väärinpuhujista nyt puhumattakaan) ja mutistaan työvoimapulasta, musujen potentiaalista ja kotouttamisesta. Ja rasismista. Kysy Dani Niskanen vaikka partiekamrad "tulijoiden motiivien arveleminenkin on rasismia"-Orpolta.

Tavallaan Niskanen on siis oikeassa, vaikka ei itse sitä ymmärräkään. Avoin, sensuroimaton ja rehellinen keskustelu monikultturismin eeppisestä epäonnistumisesta tosiaankin tuntuu suomalaisesta näkökulmasta hyvin oudolta, mutta aivan eri syistä, kuin Niskanen luulee.

PS: Ja vaikka Niskanen toisin antaa ymmärtää, niin kyllä Suomessa on jo matughettoja. Joku 30-40%:n Pikku-Mogadishu on jo aika päiviä sitten ohittanut ns. point of no returnin.

Tuntuuko Dani Niskanen hyvältä, kun tietää itse olevansa jäsenenä yhdessä pahimmista mokutuspuolueista? Turha taivastella ghettoja, Kansainvälinen Cuckoomus on niitä tänne halunnut ja tilannut.

e:muoks
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope2 on 01.04.2018, 07:45:02
Tanskan ulkomaalais- ja integraatioministeri Inger Støjberg on kyrpiintynyt somalialaisesta naisesta: Me palkitsemme laiskoja!

Hänen kirjoituksensa BT:ssä:


Opi kieltä tai maksa itse tulkkisi!

Maahanmuuttajien laiskuus, heidän suhtautuminen tanskalaiseen yhteiskuntaan sekä meidän munattomuus ja haluttomuus esittää maahanmuutajille vaatimuksia ovat luoneet rinnakkasiyhteisön. Yksi alue, missä vuosikymmenten virheet tulevat selkeästi esiin on käytäntö, että vuosia Tanskassa olleille tarjotaan edelleen tulkkausapua.

Jos et ole oppinut tanskaa, vaikka olet ollut maassa vuosikausia, niin ei hätää – valde maksaa tulkin käyttöösi.

Usein kysyn itseltäni, haluaisinko mukaani tulkin, jos menisin koulun vanhempainiltaan, viranomiaisen luo tai lääkärin, asuttuani toisessa maassa kolme vuotta? Tuskin.

Rehellisesti oletan, että kielen oppii kolmessa vuodessa ja sillä tulee toimeen. Ja jos tilanne viranomaisen kanssa olisi todella kinkkinen, niin tottakai toisin silloin oman tulkin mukanani.

Tanskassa tilanne on toistaiseksi ollut täysin päinvastainen. Naiviuttamme kustannamme maahanmuuttajille elinikäisen tulkkauksen ja näin toimiessamme he paskaakaan välittävät kieliopinnoista.

Esimerkkinä vaikkapa tuo TV2:n uutisissa ollut Vollsmosessa asuva nainen, joka huolimatta 19-vuoden oleskelusta oli aivan pihalla, kun haastattelu tapahtui tanskaksi. Hänellä on ollut lukemattomia mahdollisuuksia kieliopintoihin, ja uskoisin että vieläpä aivan  ilmaiseksi, mutta kovin paljoa ei ole vaivauduttu itse edistämään asiaa. Miksi ei ? Todennäköisesti, koska emme ole vaatineet häneltä mitään. Sen sijaan valden maksama tulkki on ollut hänellä apuna aina tarvittaessa.

Mielestäni on melko loogista, että kun me ikäänkuin kannustetaan laiskuuteen ja tuputetaan ilmaisia tulkkauspalveluja tuhansien dollareiden arvosta heti, kun ulkomaalainen pähkäilee juttujansa valden kanssa, niin toden totta metsässä ollaan.

Siksipä hallitus on nyt muuttamassa käytäntöä. Kolmen vuoden maassaolon jälkeen, kun menet lääkäriin ja jos tarvitset tulkin, niin maksat sen itse. Toivon, että samaa periaatetta ryhdyttäisiin soveltamaan myös kaikkialla muualla, missä se on järkevää.

Mutta hetipä jo kuulaan parahduksia: nyt ulkomaalaisia kohdellaan väärin, nyt kymmenvuotias poika menee tulkkina äidin kanssa kuulemaan syöpädiagnoosin ja nyt ulkomaalaisilta lääkäri on etäisempi mahdollisin seurauksin.

Keskustelu on tuttua, mutta rehellisyyden nimissä: Jospa vielä kerran ryhdistäytyisimme, niin että kukaan ei uskaltaisi esittää meille vaatimuksia emmekä alistuisi ulkopuoliseen painostukseen, niin emme joutuisi elämään rinnakkaisyhteisön kanssa. Yhteisön, missä ei tehdä työtä, ei puhuta tanskaa eikä eletä tanskalaisessa arvomaailmassa.

https://www.bt.dk/blogs/inger-stoejberg-forarget-over-somalisk-kvinde-vi-beloenner-dovenskab
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Parzival on 01.04.2018, 09:29:22
Tanska näyttää mallia kuinka mokutukselle voi laittaa vastaan. Mikään ei ole väistämätöntä ja suuntaa voi myös muuttaa jos vain uskaltaa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: guest14935 on 01.04.2018, 10:11:56
Quote from: Parzival on 01.04.2018, 09:29:22
Tanska näyttää mallia kuinka mokutukselle voi laittaa vastaan. Mikään ei ole väistämätöntä ja suuntaa voi myös muuttaa jos vain uskaltaa.
Harvassa maassa puhuminen on yhtä rajoitettua kuin Suomessa, ei nuo, ilmeisesti sitten aiempaa tiukemmat, puheet vielä tarkoita että suunta muuttuisi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: kivimies on 01.04.2018, 11:16:33
Quote from: Alaric on 24.03.2018, 14:07:41
https://www.verkkouutiset.fi/tuntuu-suomalaisesta-kasittamattomalta-tanskassa-ghetot-ovat-arkipaivaa/ (24.3.2018)
QuoteVaikka Suomessa ollaan Tanskan luvuista vielä kaukana, Niskanen muistuttaa, että Helsingissäkin on jo alueita, joissa maahanmuuttajien osuus on noin 35-40 prosenttia väestöstä. Niskasen mukaan tästä on syytä olla huolissaan.

– Jos lumipalloefekti lähtee kerran käyntiin, sitä on kenties mahdotonta enää pysäyttää, Niskanen sanoo.

Helsinkiläisvaltuutetun mielestä ainoa tapa välttää Tanskan tie Suomessa on jatkaa nykyistä sosiaalisen sekoittamisen politiikkaa (:roll:), mikä tarkoittaa erityisesti järkevää kaupunkisuunnittelua ja asuntopolitiikkaa. Niskasen mukaan ongelma ei ole kuitenkaan ratkaistavissa vain kaupungin päätösvaltaan kuuluvin toimin, vaan myös valtion harjoittamalla maahanmuuttopolitiikalla on merkitystä.

Hyvin olennaista on pitää maahanmuuton kokonaisvolyymi riittävän pienenä, jotta maahanmuuttajaväestön integroituminen Suomeen on käytännössä mahdollista. Tämä seikka unohtuu usein julkisessa keskustelussa, Niskanen sanoo.

Sosiaalinen sekoittaminen toimii ainoastaan yhdellä ehdolla: sekoitettavien lukumäärien suhde ei muutu.
Se ei ole ratkaisu, niin kauan, kun maahanmuuttajien määrä kasvaa. Hyvä, että Niskanen on tajunnut tämän tosiasian.

Hänen täytyisi kertoa tästä puoluekaverilleen, sisäministeri Kai Mykkäselle, joka haaveilee uusista EU-taakanjaoista ja vieraskielisten määrän kaksinkertaistumisesta Espoossa
ja myös EK:lle, EVA:lle, Kauppakamarille, jotka haaveilevat "työvoiman tarjonnan kasvattamisesta" maahanmuutolla.

Toivottavasti tämä myös otetaan esille joka kerta, kun sosiaalista sekoittamista esitetään ratkaisuksi yhtään mihinkään.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Blanc73 on 03.04.2018, 09:47:53
QuoteHelsingin kaupunginvaltuutettu Dani Niskasen (kok.) mukaan Suomessa ei saa toistaa Tanskan virheitä maahanmuutto- ja lähiöpolitiikassa.
Hieno juttu. Sitten voimmekin toistaa Ruotsin tekemät virheet mamupolitiikassa. Helsinki on "kehityksen" kärjessä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ernst on 03.04.2018, 10:53:02
Quote from: Blanc73 on 03.04.2018, 09:47:53
QuoteHelsingin kaupunginvaltuutettu Dani Niskasen (kok.) mukaan Suomessa ei saa toistaa Tanskan virheitä maahanmuutto- ja lähiöpolitiikassa.
Hieno juttu. Sitten voimmekin toistaa Ruotsin tekemät virheet mamupolitiikassa. Helsinki on "kehityksen" kärjessä.

Voisihan sitä ajatella itte, ihan itte, millaisia maahanmuuttajia otamme vastaan ja kenelle annamme oleskeluluvan.Siihen ei ole YK:lla eikä kenelläkään napisemista.

Minä luulen ja tiedän, että meistä olisi globaalia iloa huomattavan paljon maailmalle, kun voisimme hoitaa omat asiat kuntoon ilman typerän nöyrää solidaarisuutta muita Euroopan maita kohtaan, jotka ovat ennen meitä menneet sössimään maansa ruskeiksi ja huonosti toimiviksi.

Itse ajattelu tarkoittaa yksilöitymistä ja vastuuta valinnoistaan. Jos ei tähän ole koskaan ollut mahdollisuutta tai pakkoa, on seurauksena muiden seuraaminen niin hyvässä kuin pahassa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 14.05.2018, 20:08:24
Tanska tiukentaa taas kansalaisuuden saamisen kriteerejä.

QuoteTyöttömät ulkomaalaiset

Tanska aikoo tiukentaa kansalaisuuden saamista


Junge Freiheit 14.5.2018 juttu saksaksi (https://jungefreiheit.de/politik/ausland/2018/daenemark-will-einbuergerungsrecht-verschaerfen/)

Tanskan hallitus kaavailee tiukennuksia kansalaisuuden saamiseen. Työttömyystukien saajat eivät voi saada enää uusien sääntöjen mukaan Tanskan kansalaisuutta, kertoo Nordschleswig-lehti viitaten Berlingske-lehteen.

Lehden mukaan ulkomaalainen, joka on viimeisen 5 vuoden aikana saanut yli 4 kuukautta yhteiskunnan tukea ei voi enää anoa maan kansalaisuutta. Aiemmin tämä raja oli puoli vuotta. "On ratkaisevan tärkeää, että kansalaisuuden saava kykenee itse elättämään itsensä", perusteli hallituksessa mukana olevan liberaalin allianssin kansallistamispoliittinen tiedottaja Laura Lindahl toimenpidettä uutistoimisto Ritzaulle.

Myös sosiaalidemokraatit kannattavat tiukennuksia

Myös oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit ovat jo kertoneen periaatteellisesta hyväksynnästä. "Me tuemme sitä, että kansalaisuuden saamisen perustana tulee olla kyky elättää itsensä", sanoi puolueen kansallistamispoliittinen tiedottaja Astrid Krag.

Esityksen vastustajat valittavat, että lain tiukennuksella on negatiivista vaikutusta Tanskan työmarkkinoihin. "Työttömyystukijärjestelmä on osa Tanskan mallia. Siksi on erittäin tärkeää, että työnantakja pystyy helposti palkkaamaan ja erottamaan", painotti sosialistisen kansanpuolueen kansallistamispoliittinen tiedottaja Kirsten Normann Andersen. Tanskan malli olettaa, että henkilöllä on mahdollisuus "pitää taukoa tietyn ajan ja elää silloin työttömyystuella".

Lihavoinnit mun.

Täällä ei onneksi mitään tuollaista. Meidän Titanic on uppoamaton.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Dick Ursby on 14.05.2018, 20:10:54
Etnonationalistina hyväksyn sen ettei tanskalaisuus ole ilmoitusasia kaiken maailman kulkureille.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 14.05.2018, 20:17:32
Meillä taitaa sosiaalitoimen asiakkuus olla suorastaan edellytys kansalaisuuden saamiselle.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 14.05.2018, 20:20:45
Tanskan lakien tiukennukset ovat saaneet merkittäviä muutoksia aikaan. Muslimien määrä on vähentynyt merkittävästi kansalaisuuden saaneiden keskuudessa. Tanskan lait eivät suosi alisuorittajia.

QuoteMuslimimaista tulleet saavat huomattavasti vähemmän kansalaisuuksia

Muslimimaista tulleiden Tanskan kansalaisuuden saaneiden määrä on laskenut huomattavasti vuodesta 2014 lähtien.


Berlingske 13.5.2018 juttu tanskaksi (https://www.b.dk/politiko/markant-faerre-fra-muslimske-lande-faar-statsborgerskab)

Kun Tanskassa myönnettiin kansalaisuuksia ulkomaalaisille syksyllä 2014, niin noin 70% uusista kansalaisista tuli muslimimaista.

Tämän jälkeen muslimien osuus on laskenut huomattavasti.

Kansalaisuuksia myönnetään lain mukaan ja viimeisen vuoden 2018 kevään lakiesityksen aikaan muslimimaista tulleiden osuus oli enää vain 21%.

Asia ilmenee Politiken Researchin tekemästä tutkimuksesta, kirjoitti Politiken sunnuntaina.
(...)

Artikkelissa todetaan myös, että Iso-Britanniasta, USA:sta ja Saksasta lähtöisin olevien uusien tanskalaisten määrä on samalla kasvanut.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: MiljonääriPlayboy on 14.05.2018, 20:26:45
Ja mikä estääkään Suomea tekemästä samoja, tai jopa vieläkin rankempia tiukennuksia? Kansainväliset sopimukset? Ihmisoikeudet? EU? Jos meillä olisi Vastuullista JournalismiaTM-valemedian sijaan oikea vallan vahtikoira, niin joku olisi jo työntämässä mikrofonia Sipilän, Orpon, Mykkäsen ja Soinin suuhun ja kysymässä, että MITÄ kansainvälisiä sopimuksia Suomi on allekirjoittanut, joita mm. Tanska ja Sveitsi eivät ole. Ja eikös se Tanskakin ole EU:ssa? Mutta kun ei kysytä, niin ei kysytä.

Ai niin, unohdin: vtut EU:sta, kansainvälisistä sopimuksista ja ihmisoikeuksista: meillähän on se ARVOPOHJA...
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: qwerty on 14.05.2018, 22:30:45
Quote from: MiljonääriPlayboy on 14.05.2018, 20:26:45
Ja mikä estääkään Suomea tekemästä samoja, tai jopa vieläkin rankempia tiukennuksia? ... ARVOPOHJA...

Tiedän! Vastaan että nykyinen hallitus >:(

QuoteVs: Ville Tavio eduskunnassa (https://hommaforum.org/index.php/topic,104344.msg2866887.html#msg2866887)
Kysyin sisäministeriltä Suomen kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentamisesta. Video on kuvattu 12.4.2018
Quote16.28 Sisäministeri Kai Mykkänen (vastauspuheenvuoro)
...

Tästä kansalaisuuskysymyksestä: ...Mutta mitään merkittäviä muutoksia siihen [Puhemies koputtaa] kansalaisuuskysymykseen ei ole, ja se ei ole sinänsä meidän strateginen ongelma, kun puhutaan esimerkiksi maahanmuuton määristä, mistä kysymys lähti liikkeelle. Silloin puhutaan aivan muista kysymyksistä kuin kansalaisuuden hakemisesta.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 28.05.2018, 21:36:43
https://yle.fi/uutiset/3-10227145 (28.5.2018)

QuoteTanska pakottaa ongelmalähiöiden yksivuotiaat päivähoitoon oppimaan kieltä ja maan tapoja

Jos lapsi ei osallistu varhaiskasvatukseen, vanhemmat voivat menettää lapsilisät.

Tanskan ongelmalähiöissa asuvien yksivuotiaiden lasten on jatkossa osallistuttava varhaiskasvatukseen vähintään 25 tuntia viikossa. Ongelmallisiksi luokiteltuja alueita on kaikkiaan 55. Asiasta kertoo Tanskan radio DR verkkosivuillaan.

Tarkoituksena on opettaa lapsille tanskaa ja esitellä heille tanskalaisia tapoja, perinteitä ja arvoja. Jos vanhemmat kieltäytyvät viemästä lasta hoitoon, he saattavat menettää lapsilisät.

Lain perusteella 700 lasta pakotetaan päivähoitoon.

Tanskan keskustaoikeistolaisen Venstren vetämä vähemmistöhallitus sekä oppositiossa olevat populistinen maahanmuuttovastainen Tanskan kansanpuolue ja sosialidemokraatit sopivat asiasta tänään.

– Kun asuu haavoittuvalla alueella, lapsella ei ole samoja mahdollisuuksia kuin muualla maassa, perustelee lapsi- ja sosiaaliministeri Mai Mercado DR:lle.

– Jos kasvaa rinnakkaisessa yhteiskunnassa eikä tunne tanskalaisia arvoja, on tärkeää oppia ne.

Ministerin mielestä tanskalaisarvojen opettaminen yksivuotiaalle ei ole turhan aikaista.

– Voi olla korkeatasoiset ja demokraattiset arvot lapsen tasolta.

Tanskalaisten kielenkäytössä ongelmalähiöistä on alettu puhua ghettoina. Päivähoitoon pakottaminen on osa laajempaa suunnitelmaa, jolla Tanska aikoo kitkeä maasta ghetot vuoteen 2030 mennessä.

Alueilla asuu paljon maahanmuuttajia, on työttömyyttä, huono-osaisuutta ja rikollisuutta.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: -PPT- on 28.05.2018, 23:38:13
Suomessa edes persut eivät uskaltaisi ehdottaa tuollaista toimenpidettä puhumattakaan nyt jostain demareista.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: ikuturso on 29.05.2018, 11:27:20
^^ Tuo lapsilisien peruuttaminen tukien varassa eläviltä (mitä kuvittelen suuren osan ongelmalähiöissä olevan) on vähän kyseenalaista.

Tanskassakaan ei kai saa ihmisiä tappaa nälkään tai jättää kadulle, joten jollain harkinnanvaraisella tukimuodolla tuo lapsilisien puute varmaan kuitenkin korjataan.

Ainakin Suomessa tukien varassa elävältä tukien leikkaaminen on plus miinus nolla. Kaupunkien lähiöissä kun ei peruspäivärahalla eletä muutenkaan.

-i-
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: N. O. Hääppönen on 29.05.2018, 17:43:08
Quote from: ikuturso on 29.05.2018, 11:27:20
^^ Tuo lapsilisien peruuttaminen tukien varassa eläviltä (mitä kuvittelen suuren osan ongelmalähiöissä olevan) on vähän kyseenalaista.
Eihän sitä leikata, jos elää niin kuin yhteiskunnassa yleensä eletään.

Ymmärrän toki pointin, mutta yllä oleva sisältää (oikean) olettamuksen, että mamujen ei ole tarkoituskaan integroitua yhteiskuntaan, vaan pyrkiä integroida yhteiskunta palvelemaan mamuja.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kulttuurirealisti on 01.06.2018, 12:21:22
Tanskan parlamentti päätti eilen kieltää julkisen kasvohuivin käytön, eli käytännössä burka- ja niqab-mallit. Käyttäjä voi saada sakkoa. Henkilö joka uhkauksilla tai väkivallalla pakottaa toista käyttämään tuollaista huivia, voi saada lisäksi vankeutta, max 2 vuotta.

Edit. Breitbartin mukaan naamahuivit on Euroopassa kielletty osin tai kokonaan mm. Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa, Saksassa, osassa Sveitsiä, Itävallassa ja Bulgariassa.


http://www.breitbart.com/jerusalem/2018/05/31/denmark-passes-law-banning-islamic-niqab-and-burqa/
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: KTM on 01.06.2018, 22:21:42
Quote from: Kulttuurirealisti on 01.06.2018, 12:21:22
Tanskan parlamentti päätti eilen kieltää julkisen kasvohuivin käytön, eli käytännössä burka- ja niqab-mallit. Käyttäjä voi saada sakkoa. Henkilö joka uhkauksilla tai väkivallalla pakottaa toista käyttämään tuollaista huivia, voi saada lisäksi vankeutta, max 2 vuotta.

Hienoa että Tanskassa edistetään naisten oikeuksia.

Surkeaa sen sijaan on että Suomessa edelleen höpistän naisten oikeudesta pukeuta miten haluaa, vaikka jokainen täysjärkinen tietää että islaminuskoisten keskuudessa nainen ei itse päätä mitää pukeutumisestaan, vaan sukulaismiehet päättävät että naisen on pukeuduttava jätesäkkiin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 02.06.2018, 01:48:22
Haluaisin kuulla maamme, tai ainakin pääkaupunkiseutumme arvovaltaisimpien tahojen, janarin ja sulttaanin, mielipiteen tähän asiaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pullervo on 04.06.2018, 14:46:17
Tanska aitaa saksalaiset siat lättiinsä 70 km pitkällä aidalla, jotta afrikkalainen sikarutto ei leviä Tanskaan.

[tweet]1003573684752338944[/tweet]

e: Tjaah. On pieni mahdollisuus, ettei STT:n uutinen ollutkaan allegorinen, jolloin tämä saattaa olla väärässä ketjussa. Ehkä kyse onkin sioista ja sikarutosta...
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 04.06.2018, 15:52:57
Vähän matala tuo on afrikkalaisen torjumiseksi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 03.07.2018, 13:57:46
New York Times teki tästä ketjussa aiemmin mainitusta Tanskan uudesta "ghettolainsäädännöstä" pitkän jutun, jossa on myös haastateltu ulisevia musulmaaneja.

Jos ei kelpaa, niin ainahan sitä voi muuttaa vaikka johonkin muslimimaahan 8)

https://www.nytimes.com/2018/07/01/world/europe/denmark-immigrant-ghettos.html (1.7.2018)

QuoteIn Denmark, Harsh New Laws for Immigrant 'Ghettos'

When Rokhaia Naassan gives birth in the coming days, she and her baby boy will enter a new category in the eyes of Danish law. Because she lives in a low-income immigrant neighborhood described by the government as a "ghetto," Rokhaia will be what the Danish newspapers call a "ghetto parent" and he will be a "ghetto child."

Starting at the age of 1, "ghetto children" must be separated from their families for at least 25 hours a week, not including nap time, for mandatory instruction in "Danish values," including the traditions of Christmas and Easter, and Danish language. Noncompliance could result in a stoppage of welfare payments. Other Danish citizens are free to choose whether to enroll children in preschool up to the age of six.

Denmark's government is introducing a new set of laws to regulate life in 25 low-income and heavily Muslim enclaves, saying that if families there do not willingly merge into the country's mainstream, they should be compelled.

For decades, integrating immigrants has posed a thorny challenge to the Danish model, intended to serve a small, homogeneous population. Leaders are focusing their ire on urban neighborhoods where immigrants, some of them placed there by the government, live in dense concentrations with high rates of unemployment and gang violence.

(...)

Some proposals have been rejected as too radical, like one from the far-right Danish People's Party that would confine "ghetto children" to their homes after 8 p.m. (Challenged on how this would be enforced, Martin Henriksen, the chairman of Parliament's integration committee, suggested in earnest that young people in these areas could be fitted with electronic ankle bracelets.)

(...)

"We call them 'ghetto children, ghetto parents,' it's so crazy," Ms. Akdogan said. "It is becoming a mainstream word, which is so dangerous. People who know a little about history, our European not-so-nice period, we know what the word 'ghetto' is associated with."

She pulled out her phone to display a Facebook post from a right-wing politician, railing furiously at a Danish supermarket for selling a cake reading "Eid Mubarak," for the Muslim holiday of Eid. "Right now, facts don't matter so much, it's only feelings," she said. "This is the dangerous part of it."

(...)

The Naassan sisters wondered aloud why they were subject to these new measures. The children of Lebanese refugees, they speak Danish without an accent and converse with their children in Danish; their children, they complain, speak so little Arabic that they can barely communicate with their grandparents. Years ago, growing up in Jutland, in Denmark's west, they rarely encountered any anti-Muslim feeling, said Sara, 32.

"Maybe this is what they always thought, and now it's out in the open," she said. "Danish politics is just about Muslims now. They want us to get more assimilated or get out. I don't know when they will be satisfied with us."

Rokhaia, her due date fast approaching, flared with anger at the mandatory preschool program approved by the government last month: Already, she said, her daughter was being taught so much about Christmas in kindergarten that she came home begging for presents from Santa Claus.

"Nobody should tell me whether or how my daughter should go to preschool. Or when," she said. "I'd rather lose my benefits than submit to force."

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Syämmistynyt on 03.07.2018, 16:04:59
QuoteTanska haluaa kieltää rikollisjengin - Loyal to Familia on yksi Kööpenhaminan verisen jengisodan osapuolista

Tänään klo 0:01

Tanskan valtakunnansyyttäjän mukaan kyseessä on ennakkotapaus.

Tanska haluaa lakkauttaa Kööpenhaminassa majaansa pitävän Loyal to Familia -rikollisjengin.

Maan oikeusministeriö ja syyttäjänvirasto tiedottivat asiasta torstaina, uutisoi tanskalaislehti Politiken. Kyseessä on ensimmäinen kerta Tanskassa, kun tuomioistuin aikoo arvioida, voidaanko rikollisjengi kieltää.

- Jengiryhmittymä Loyal to Familia (LTF) on yhdistys, jolla on laiton tarkoitus. Näin valtakunnansyyttäjä arvioi kattavan tutkimustyön perusteella, oikeusministeriö perustelee tiedotteessaan oikeusjutun nostamista.

Syyttäjänlaitos ja poliisi kävivät läpi noin 10 000 asiakirjaa ja joukon jengijäsenten tuomioita vuodesta 2013 tähän päivään.

Suuri osa LTF:n jäsenistä istuu vankilassa tai tutkintavankeudessa väkivaltarikoksista. Tanskan yleisradioyhtiön DR:n mukaan jengissä on 225 jäsentä.

Taustalla viime vuoden jengisota

Loyal to Familia on vuonna 2012 perustettu jengi, joka on aiemmin toimineen Blågårds Plads -jengin seuraaja. Jengin ensisijaisena kotipaikkana on Nørrebron kaupunginosa Kööpenhaminassa, mutta sillä on osastoja myös muualla Tanskassa.

Jäsenet ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia, mutta joukossa on myös etnisiä tanskalaisia.

Viime vuonna jengiväkivalta Loyal to Familian ja Kööpenhaminan alueen muiden jengien välillä kiihtyi, kun LTF yritti laajentaa huumekauppareviiriään.

Politikenin mukaan kesäkuun puolivälin ja marraskuun puolivälin välisenä aikana neljä ihmistä kuoli ja 20 loukkaantui ampumavälikohtauksissa Kööpenhaminassa.

Tanskalaismediat kuvasivat tapahtumia Kööpenhaminaa riivanneeksi jengikonfliktiksi tai jengisodaksi.

Ennakkotapaus Tanskassa

Jotta Loyal to Familia voidaan kieltää, oikeuden on pystyttävä osoittamaan sen olevan ensinnäkin yhdistys ja toiseksi yhdistyksellä olevan laiton tarkoitus.

Tanskan perustuslain mukaan vain rikollisen tarkoituksen omaava yhdistys voidaan kieltää.

Politikenin haastatteleman valtakunnansyyttäjän Jan Reckendorffin mukaan kyseessä on ennakkotapaus.

- Meillä ei ole aikaisempia oikeustapauksia, joihin verrata, ja siinä mielessä tämä on ennakkotapaus, Reckendorff kertoo Politikenille.

Jyllands-Postenin mukaan valtakunnansyyttäjä ja poliisi harkitsivat jengien kieltämistä oikeusteitse jo moottoripyörä- ja rikollisjengien konflikteissa 1990-luvulla ja vuonna 2010. Kummallakin kerralla suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin.

HANNA SIPINEN
[email protected]

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201806292201045145_ul.shtml
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lalli IsoTalo on 24.07.2018, 15:08:13
Quote from: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201807242201092949_ul.shtmlTanskalaisimaami vaati tappamaan juutalaisia - ensimmäinen vihasaarnajuttu Pohjoismaissa
Kööpenhaminan Norrebron kaupunginosassa Masjud Al-Faruqin moskeijassa saarnaava imaami Mundhir Abdallah kehotti maaliskuussa perjantairukouksen yhteydessä pitämässään saarnassa tappamaan juutalaisia.
Imaami siteerasi saarnassaan profeetta Muhammedin hadithia.

- Hadith sanoo, että tuomiopäivä ei koita, elleivät muslimit taistele juutalaisia vastaan ja muslimit tapa heitä, imaami sanoi videoidussa saarnassaan.
Radikaaliin islamiin liitetyn imaamin saarna nostatti poliittisen myrskyn.

Loput linkistä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Nikolas on 03.08.2018, 21:18:26
Tämä vähän harmittaa kaikkia jotka haluavat naamio kasvoilla riehua.
Quote

Tanskan naamiointikielto voimaan keskiviikkona, odotettavissa mielenosoituksia

Tanskassa astuu keskiviikkona elokuun alusta voimaan ns. naamiointilaki, joka kieltää kasvojen peittävien maskien käytön yleisillä paikoilla. Tämä tarkoittaa äärivasemmistolaisten naamioitumisen loppumista, kuten myös musliminaisten burkan ja niqabin käytön loppumista.

Vai tarkoittaako? Nimittäin ainakin Kööpenhaminan maahanmuuttajalähiö Nørrebrossa muslimiyhteisöissä ollaan kerätty kolehtia sakkorahaa varten niille naisille, jotka eivät aio riisua huivia. Muslimiseurakunnat toisinsanoen antavat tukensa naisille, jotka jatkavat naamioituneena kulkemista. Kiellon rikkomisesta seuraa ensin 1 000 kruunun sakko, joka nousee jos rike uusiutuu.

Äärivasemmistolaiset ja muslimit tulevat pitämään keskiviikkona mielenosoituksia naamiointikieltoa vastaan. Musliminaisten kohdalla kieltoa on kuvattu rasistiseksi:

– Burka- ja niqabkielto on erittäin syrjivä ja perustuu islamfobiaan, on tavallinen argumentti.

Niin ikään sanotaan, että naisilla on oikeus pukeutua miten haluaa. Jos joku nainen pukeutuu vähiin vaatteisiin, toisilla pitää olla oikeus pukeutua peittävämpiin vaatteisiin. Pukeutumisen valinnanvapauden pitää kuulua perustuslakiin. Kuten myös argumentti, että burka- ja niqabi kuuluu uskonnonvapauteen. Naamiointikielto on siis suoraan ristiriidassa uskonnovapauden kanssa musliminaisten kohdalla.

• Tanskan naamiointikielto voimaan keskiviikkona, odotettavissa mielenosoituksia (https://pt-media.org/2018/07/30/tanskan-naamiointikielto-voimaan-keskiviikkona-odotettavissa-mielenosoituksia/) PT-media, 2018-07-30.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pullervo on 14.09.2018, 14:34:28
Tanskan poliisilta on kateissa 2.835 kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakija­a. Näistä osan arvioidaan olevan edelleen maassa, osan muualla Euroopassa ja osan palanneen kotimaihinsa.

Näiden lisäksi tp-päätöstä vielä odottavista on kateissa 2.729 elintasopakolaista.

https://www.thelocal.dk/20180914/thousands-of-rejected-asylum-seekers-in-denmark-unaccounted-for

Quote from: The Local/DKThousands of rejected Denmark asylum seekers unaccounted for (14.9.2018)

Danish police are uncertain as to the whereabouts of many as 2,835 rejected asylum seekers, some of whom may still be in the country, according to a report.

A National Police document detailing the figure was seen and reported by Radio24syv.

The unaccounted-for persons could either be in Denmark, a second country or have travelled home.

The National Police believes the majority of the unaccounted-for persons to have left Denmark during the three years over which the total has accumulated
, Helga Lund Laursen, who heads the Nationalt Udlændingecenter, the law enforcement's unit for foreign citizens, said to Ritzau.

(...)

MP Trine Bramsen, a spokesperson on justice with the opposition Social Democrats, called for a response over the report.

"They could easily be working illegally in Denmark and undermining the Danish labour market, or in the worst case be potential terrorists," Bramsen said to Radio24syv.

The Social Democrat MP called for police to step up efforts to locate the individuals and said she had requested an explanation of the situation from immigration minister Inger Støjberg.


(...)

"It's difficult to get by in Denmark without identification papers. So I think there's only a small number of these people still in the country," Khader said to Ritzau.

"But if there is knowledge of any of the missing and rejected asylum seekers being criminals or extremists, I absolutely think an effort should be made to track them down," he told Ritzau.

In addition to the 2,835 unaccounted for rejected asylum seekers, the whereabouts of a further 2,729 persons whose cases are unresolved are also unknown to police.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: guest15036 on 20.09.2018, 16:48:10
https://www.theguardian.com/world/2018/sep/20/danish-mayors-vow-to-ignore-citizenship-handshake-rule

QuoteDanish mayors vow to ignore citizenship handshake plan

Rightwing government wants to make handshake mandatory in naturalisation ceremonies

Opposition is growing in Denmark to plans by the ruling rightwing coalition to deny citizenship to any immigrant who declines to shake hands with their local mayor during a revamped naturalisation ceremony – a measure widely seen as targeting Muslims.

An opinion poll published on Thursday showed 52% of respondents opposed the proposal, part of tough new rules for obtaining Danish citizenship introduced by the minority conservative government in June. Several mayors have said they will ignore the requirement if the law is passed.

"It's absurd that the immigration minister thinks this is an important thing to spend time on," said Kasper Ejsing Olesen, the mayor of the central town of Kerteminde. "Shaking hands does not show if you are integrated or not. I think I will probably find an excuse and the deputy mayor will come to work that day."

Another mayor, Ole Bjørstorp of Ishøj, said the demand was unreasonable and unconstitutional. "I'm obliged to take into consideration the fact that we have freedom of religion in Denmark. That's the decisive factor for me," he said.

The proposal to include a mandatory handshake in the new citizenship ceremony was tabled by the Conservatives, a member of the three-party coalition, and the far-right Danish People's party (DPP), on whose parliamentary support the minority government depends.

It has the backing of several prominent government figures. "A handshake is how we greet each other in Denmark," the hardline immigration minister, Inger Støjberg, of the Venstre party, the senior coalition partner, said this month. "It's the way we show respect for each other in this country."

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: nutsy on 29.09.2018, 18:35:36
Verkkouutiset,

QuoteOngelmalähiöille omia lakeja? Tanskassa puhutaan "ghettopaketista"

Ranskalaisprofessorin mukaan lakiehdotukset toistaisivat Pariisissa tehtyjä virheitä.

Tanskassa hallituksen lakipaketti, jossa muun muassa halutaan tarjota poliisille mahdollisuus säätää tuplarangaistuksia ongelmalähiöissä tehtävistä rikoksista, on tuotu keskusteluun maan eduskuntaan. (...)

"Ghettopaketiksi" nimetty kokonaisuus on saanut myös kovaa kritiikkiä. Ehdotusta on kritisoitu muun muassa siitä, että se asettaisi maahanmuuttajavaltaisten ongelmalähiöiden asukkaat eriarvoiseen asemaan verrattuna muihin tanskalaisiin. Hallitus on puolustatunut syrjintäsyytöksiä vastaan muun muassa huomauttamalla, että kovennetut rikokset eivät koske tiettyä ihmisryhmää, vaan tietyillä alueilla tehtyjä rikoksia.

Tanskalaisen Politiken-lehden haastattelema Princetonin yliopiston professorin Didier Dassinin mukaan lakipaketti loisi lisää epäluottamusta ongelmalähöissä asuvien sekä viranomaisten välille. Ranskalaisen Dassinin mukaan Tanskan ei tulisi toistaa esimerkiksi Pariisin virheitä, joita hän on itse tutkinut muun muassa viettämällä yli vuoden poliisin rikostorjuntayksikön mukana ranskalaisissa ongelmalähiöissä.

– Näillä alueille asuvat ihmiset ovat jo maantieteellisesti eristettyjä, taloudellisesti marginalisoituja ja syrjittyjä esimerkiksi asunto- ja työmarkkinoilla.

Dassinin mukaan lakipaketti aiheuttaisi ongelmalähiöissä lisääntyvää turhautumista ja veisi niiden asukkaita kauemmas muusta yhteiskunnasta.

(...)

https://www.verkkouutiset.fi/ongelmalahioille-omia-lakeja-tanskassa-keskustellaan-ghettopaketista/


Korjataan uutista sen verran että proffan nimi on Didier Fassin, eipä tuo nyt iso virhe kokoomuksen sekoiluissa ole...

Wiki tietää kertoa proffasta seuraavaa,

Quote(...)

Apart from his academic career, Fassin has been involved in various solidarity non-governmental organizations in France. In 1996 he founded the Medico-social Unit Villermé at the Hospital Avicenne to provide health care to uninsured and undocumented patients. He was administrator and later Vice-president of MSF, Doctors Without Borders, from 1999 to 2003, and is currently President of Comede, the Medical Committee for the Exiles since 2006. A public intellectual, he frequently intervenes in the media on issues related to his research such as immigration, asylum, discrimination, social justice, law and order policies. (...)

https://en.wikipedia.org/wiki/Didier_Fassin

Kuulostaa kyllä juuri sellaiselta "asiantuntijalta" jonka Ylekin ylpeänä marssittaisi kommentoimaan elintasopakoilaisuutta ja islamisoituvien lähiöiden ongelmia omiin medioihinsa.

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 04.10.2018, 21:18:08
Tanska ei aio tänäkään vuonna ottaa ainuttakaan kiintiöpakolaista. Maahanmuuttoministeri Inger Støjbergin mukaan edellisiäkin tulijoita yritetään edelleen kotouttaa eivätkä nämä työllisty juurikaan, joten lisää ei kaivata.

Olisipa Suomessa munaa tehdä sama. Mutta meillä on Mykkänen...

http://cphpost.dk/news/denmark-still-refusing-to-accept-any-quota-refugees-in-2018.html (4.10.2018)

QuoteDenmark still refusing to accept any quota refugees in 2018

Denmark the only country in the world that has halted its intake of resettlement refugees

Denmark will not be accepting any quota refugees for 2018, according to the immigration and integration minister, Inger Støjberg.

The decision means Denmark hasn't accepted any quota refugees since 2015 and remains the only country to halt its intake of the so-called resettlement refugees.

"Even though we've seen better control on the flow of refugees, we are still in a situation when we are fighting to integrate the many refugees who have arrived to Denmark in recent years," Støjberg said.

"Despite more refugees finding work, there are still many who can't support themselves – particularly among women. So I've decided that Denmark won't be taking in any quota refugees in 2018."

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 25.11.2018, 12:40:10
Höblässä Tanskan maahanmuuttoministeri Inger Støjbergin pitkä haastattelu. Suosittelen.

QuoteKiistelty tanskalaisministeri Hbl:n haastattelussa: "Pakolaisten pitää palata kotimaahansa heti, kun tulee rauha."

Kun Tanska sulkee ovensa maailman pakolaisilta, avaimesta vääntää Inger Støjberg. – En ole kuuro enkä sokea. Tiedän, että politiikan tiukentamisen sanotaan tehneen Tanskasta kovan. Mutta kun olen jättänyt kaikkein huomiota herättäneimmät lakiesitykseni, kolme neljäsosaa parlamentista on äänestänyt puolesta. Joten kuinka moni oikeastaan on vastaan?  (käännös)
Hbl: Kontroversiell dansk minister i HBL-intervju: "Flyktingar ska återvända till sitt hemland så snart det råder fred i landet" (https://www.hbl.fi/artikel/danmarks-mest-lyskraftiga-politiker-tar-inte-order/) 25.11.2018

Quote from: Hbl– Det är stor skillnad på om jag rör mig i huvudstadsregionen eller på Jylland. Det händer att folk ropar efter mig i Köpenhamn. Det har till och med hänt att någon spottat i min korg när jag varit ute och handlat. På Jylland är det annorlunda. Där kommer människor fram för att skaka hand med mig och säger: "Tusind tak fordi du passer godt på Danmark."

Quote from: HblStøjberg tror inte att utlänningspolitiken blir den stora valfrågan utan slaget står om partiernas visioner för välfärdssamhället i stort. I det pusslet spelar utlänningspolitiken förvisso en betydande roll.

– Samhällsekonomiskt kostar den icke-västliga invandringen det danska samhället 36 miljarder kronor om året. Det är en mycket hög räkning att betala. Vid sidan om den räkningen ligger en annan räkning, priset på våra värderingar. Den räkningen kanske vi inte ens har råd med.

Danmark har nyligen bestämt att man inte heller nästa år ska ta emot flyktingar genom FN:s kvotflyktingsystem. Det var i fjol som regeringen skärpte de reglerna. Ända sedan flyktingvågen 2015 har Støjberg lagt fram lagförslag på lagförslag med syfte att strama åt politiken. I ett inlägg på sin Facebooksida i somras uppgav hon att hon står bakom 76 åtstramningar.

Det senaste utspelet är en vision som hon har tillsammans med Österrikes inrikesminister Herbert Kickl om att upprätta så kallade utresecenter utanför EU, dit migranter som fått avslag på sin asylansökan ska kunna skickas.

– Vi kan inte ta emot fler än vi klarar av. Jag vill inte se ett Danmark som förvandlats till oigenkännlighet om en generation eller två, säger hon.

Men fortsätter:

– Naturligtvis ska vi ta emot människor i nöd. Vi behöver också arbetskraftsinvandring. Men det är viktigt att de som kommer lär sig språket, förstår samhället, tar till sig värderingarna och är delaktiga. Jag vill inte se parallella samhällen där icke danska värderingar råder. Sådana finns det på flera håll i Danmark och så kan det inte fortsätta.

...ja meillä on Kai Mykkänen.

Mainittakoon, että Støjbergin puolue on oikeistolainen Venstre, ei maahanmuuttoteemaa esillä pitänyt Tanskan kansanpuolue (Dansk Folkparti), jolla ei oikeistohallituksien tukipuolueena ole ollut ministereitä. Artikkelin mukaan Tanskassa on vaalit ensi vuoden alkupuoliskolla, ja Tanskan kansanpuolue saattaa nousta ensimmäistä kertaa itsekin hallitukseen Venstren kanssa. Eikä siinä kaikki, vaan myös demarit ovat flirttailleet DF:n kanssa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Parzival on 25.11.2018, 13:30:13
Quote from: Roope on 25.11.2018, 12:40:10
Höblässä Tanskan maahanmuuttoministeri Inger Støjbergin pitkä haastattelu. Suosittelen.


Tanska (ja Itävalta) ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten ilmapiirin ja poliittisen mielipiteen muutos on läntisessä maassa mahdollinen. Nuiva on tuolla valtavirtaa. Ilmeisesti kokoomusta vastaavan puolueen ministeri puhuu "ei-läntisestä" maahamuutosta ja kertoo suoraan, että se on aiheuttanut Tanskalle lähinnä ison laskun. Meillä höpötetään edelleen voimavaraa ja peesataan  Saksaa ja Ruotsia.

Mikä estää tätä Suomessa? Mikä Suomessa on erilaista kuin Tanskassa tai Itävallassa?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: guest14935 on 25.11.2018, 13:45:44
Quote from: Parzival on 25.11.2018, 13:30:13
Mikä estää tätä Suomessa? Mikä suomessa on erilaista kuin Tanskassa tai Itävallassa?
Siltä varalta että kysymys ei olisikaan ollut retorinen:
Ne ovat omia maitaan, Suomi taasen alusmaa jossa eivät poliitikot itse päätä asioista vaan etsivät Herroiltaan johdatusta.
Niissä arvostavat omiaan, täällä taasen kaikkea muuta. Varsin irvokasta että itsenäisyyspäivää silti viettävät taas joulukuussa.
Tuosta eroon päästäkseen Suomi olisi tarvinnut demokratian, mutta Muutoskin putosi puolueitten joukosta.
Tanska ja Itävalta lienevät jossain määrin Saksan vaikutuspiirissä, Saksassa puhuminen on kohtuu sallittua, sodan häviämisestä johtuvasta pienestä tabuaiheesta huolimatta - poliitikot silti päättävät mitä päättävät. Täällä puhuminenkaan ei ole sallittua.

Quote from: Alaric on 04.10.2018, 21:18:08
Tanska ei aio tänäkään vuonna ottaa ainuttakaan kiintiöpakolaista. Maahanmuuttoministeri Inger Støjbergin mukaan edellisiäkin tulijoita yritetään edelleen kotouttaa eivätkä nämä työllisty juurikaan, joten lisää ei kaivata.

Olisipa Suomessa munaa tehdä sama. Mutta meillä on Mykkänen...
..ja työvoimapula, mistä poliitikot ovat jokseenkin yksimielisiä. Kannattaa siis tuoda ja kouluttaa koska työvoimaa ei vain ole, eikä suomalaiset osaa mitään vaikka kouluttaisikin. Lienee jokin rotukysymys tämä, ei ne vaan osaa eikä opi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: satasenlaina on 25.11.2018, 14:02:33
Quote from: Parzival on 25.11.2018, 13:30:13
Quote from: Roope on 25.11.2018, 12:40:10
Höblässä Tanskan maahanmuuttoministeri Inger Støjbergin pitkä haastattelu. Suosittelen.


Tanska (ja Itävalta) ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten ilmapiirin ja poliittisen mielipiteen muutos on läntisessä maassa mahdollinen. Nuiva on tuolla valtavirtaa. Ilmeisesti kokoomusta vastaavan puolueen ministeri puhuu "ei-läntisestä" maahamuutosta ja kertoo suoraan, että se on aiheuttanut Tanskalle lähinnä ison laskun. Meillä höpötetään edelleen voimavaraa ja peesataan  Saksaa ja Ruotsia.

Mikä estää tätä Suomessa? Mikä Suomessa on erilaista kuin Tanskassa tai Itävallassa?

Asiaan lienee vaikuttaa se, että Suomen ainoa maahanmuuttokriittinen puolue ei ole tehnyt selkeää kantaa suhteessa äärioikeistoon ja natseihin (esim. PVL) sekä roturealisteihin. Hidastaa maahanmuuttokriittisyyden valtavirtaistumista ja lopulta hallitukseen ei pääse vaikuttamaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kulttuurirealisti on 25.11.2018, 14:21:34
Voi olla että suomalaiset ovat sen verran enemmän vietävissä olevaa kansaa, että olkiukkoiset rasistihuutelut uppoavat moniin vähän pinnallisemmin politiikkaa seuraaviin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: mökkihöperö on 25.11.2018, 14:24:41
^Minä luulen asiaan vaikuttavan aika paljolti sen että Tanska ja Itävalta ovat historiallisista syistä paljon monietnisempiä maita kuin Suomi

Kun ongelmat ovat suurempia ja pahempia voi nuivuus valtavirtaistua Suomessakin. Tai sitten ei, niinkuin ei ole valtavirtaistunut Ruotsissa tai Hollannissakaan

Miten niin PS ei ole tehnyt selkeää kantaa PVL:stä? Onhan tehnyt

Vihjaatko että joku Itävallan vapauspuolue olisi "maltillisempi" kuin PS Suomessa? Voin sanoa että ei ole




Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: satasenlaina on 25.11.2018, 14:52:56
Quote from: mökkihöperö on 25.11.2018, 14:24:41
^Minä luulen asiaan vaikuttavan aika paljolti sen että Tanska ja Itävalta ovat historiallisista syistä paljon monietnisempiä maita kuin Suomi

Kun ongelmat ovat suurempia ja pahempia voi nuivuus valtavirtaistua Suomessakin. Tai sitten ei, niinkuin ei ole valtavirtaistunut Ruotsissa tai Hollannissakaan

Miten niin PS ei ole tehnyt selkeää kantaa PVL:stä? Onhan tehnyt

Vihjaatko että joku Itävallan vapauspuolue olisi "maltillisempi" kuin PS Suomessa? Voin sanoa että ei ole

En todellakaan vihjaa vapauspuolueen olevan "maltillisempi", vaan asiallisempi siinä suhteessa, ettei puolueessa hyväksytä kilipäitä rotuöyhöttäjiä tai natsilarppaajia.

Ja ei, PS:llä ei ole selkeää kantaa PVL:n ja muuhun äärioikeistoon. Samoissa tilaisuuksissa hengaillaan esim. 612, Awakening, kukkavirta. Ei tule yleistä hyväksyntää jos on natsien kaveri. Tämä on sääli.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 25.11.2018, 14:56:41
Kiitos riittää PS-ulinat tässä ketjussa. Tämä koskee Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: sancai on 26.11.2018, 21:33:16
Quote from: Parzival on 25.11.2018, 13:30:13

Tanska (ja Itävalta) ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten ilmapiirin ja poliittisen mielipiteen muutos on läntisessä maassa mahdollinen. Nuiva on tuolla valtavirtaa. Ilmeisesti kokoomusta vastaavan puolueen ministeri puhuu "ei-läntisestä" maahamuutosta ja kertoo suoraan, että se on aiheuttanut Tanskalle lähinnä ison laskun. Meillä höpötetään edelleen voimavaraa ja peesataan  Saksaa ja Ruotsia.

Mikä estää tätä Suomessa? Mikä Suomessa on erilaista kuin Tanskassa tai Itävallassa?
Suomella ja Tanskalla on se huomattava ero, että Tanska on oikeasti liberaali. Suomi liberaalia esittävä, eli liberalismin symboleita omaksunut autoritäärinen hierarkiayhteiskunta. Tanskassa avoin keskustelu on sallittua. Tanskassa on aivan selvää, että sananvapaus tarkoittaa sitä, että kaikkea mieltä saa olla, sitä, että vältetään kaksoisstandardeja. Tämän takia tanskalaiset, jotka ovat Euroopan liberaaleimpia arvoiltaan oikeasti, kykenevät kuitenkin arvioimaan politiikan seurauksia aivan avoimesti. Suomessa kansa äänestää voimakkaalta vaikuttavan tai oikeaan ryhmään identifioituvan johtajan päättämään puolestaan, Tanskassa kansa äänestää henkilöä, joka on samaa mieltä. Ei Tanska riko kansainvälisiä lakeja tai rotusyrji, Tanska harjoittaa vain järkipolitiikkaa. Itävallassa on samaa asennetta.

Huomattava tunneperäisyys ja sanoista loukkaantuminen poliittisessa keskustelussa ei muuten ole liberaalin yhteiskunnan merkki. "Vihapuheesta" vouhkaaminen on hierarkiayhteisöille ominaista. Esimerkiksi Etelä-Koreassa he saavat aina aikaan aivan järjettömiä kohuja pienimmistä loukkaavista vihjauksista, mitä joku julkisuuden henkilö on vahingossa sanonut. Tabut ja tabuista loukkaantuminen ovat autoritarismia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 30.11.2018, 21:40:21
Okei, tämä on aika mainio :D

Karkotus­päätöksen saaneet rikolliset ulkomaalaiset aiotaan tulevaisuudessa sijoittaa Lindholmin autiosaarelle n. 80 km etelään Kööpenhaminasta. Hallituspuolue Venstren valtiovarainministeri Kristian Jensen kertoi asiasta tänään. Kansallismielinen Tanskan kansanpuolue, joka tukee hallitusta oppositiosta, on tyytyväinen.

Päätöksen taustalla on se, että nämä matut aiheuttavat ongelmia nykyisessä sijoituspaikassaan Bordingissa.

http://www.friatider.se/klart-danmark-skickar-kriminella-invandrare-till-de (30.11.2018)

QuoteKlart: Danmark skickar kriminella invandrare till öde ö

Kriminella utlänningar i Danmark med utvisningsbeslut kommer nu placeras på en öde ö i Stege Bugt söder om huvudstaden, rapporterar danska BT på fredagen. Beslutet kommer efter budgetförhandlingar med Dansk Folkeparti, som välkomnar beskedet.

Det är Danmarks finansminister Kristian Jensen (Venstre) som på fredagen säger att kriminella utlänningar, som ska utvisas från Danmark, i framtiden kommer placeras på en obebodd ö där även personal från Kriminalvården kommer vara närvarande.

De ska skickas till en ö i Stege Bugt, som ligger i den sydöstra delen av landet, cirka 80 kilometer söder om Köpenhamn.

– De kommer inte vara i fängelse. Det kommer finnas färjetrafik fram och tillbaka till ön, men färjan kommer inte köra på dagen och man måste vara på utvisningscentret på natten. Då har vi mer kontroll över var de är, säger Kristian Jensen till BT.

Bakgrunden är att invandrarna ställer till så mycket problem där de idag är placerade, på Kærshovedgård i Bording.

Bordings biträdande borgmästare, Simon Vanggaard (Dansk Folkeparti), ville först stänga hela boendet. Men att de skickas iväg fungerar lika bra.

"Kriminella utlänningar som ska utvisas, men som Danmark inte kan skicka hem, ska framöver uppehålla sig på den öde ön Lindholm i Stege Bugt", skriver även Politiken idag.

(...)

https://twitter.com/DanskDf1995/status/1068528638834798593

[tweet]1068528638834798593[/tweet]
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Larry on 30.11.2018, 21:47:52
Tuohan on aivan loistava ratkaisu! Meilläkin olisi tuossa Saaristomeren lounaisosassa oikein kelvollinen saari näille palautusta odottaville.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: skyuu on 30.11.2018, 22:46:51
^^
Toi mesta on about 30km etelään Köpiksestä, ei 80km... Tantte Merkel tuskin tykkäis jos sille tuupattais lisää rikkautta ja voimavaraa josta on jo kerran joutunut hampaat irvessä luopumaan.

Googlettelin vähän lisää tosta paikasta ja saarella on ollut aikaisemmin DTU:n (Danmarks Tekniske Universitet) eläinlääketieteellinen laitos jonka piti siiryä jo aikaisemmin (2013?) pois ja saaresta tehdä vokki. Tulevana vuonna 2019 muutto on sitten lopullinen ja ilmeisesti ongelma-karkoitettavat siirretään vanhaan eläinlääkikseen. Oi ironiaa ;D.

Eikös meilläkin ole jotain noita linnakesaaria mitä voisi muutella vokeiksi? Mm. Somalit on kuulemma kunnostautuneet kalastajina ja onhan noilla muillakin läpsyillä passinupotuksesta kokemusta niin voisivat siellä kalastaa halal-sapuskaa itselleen. Tuotaisiin sitten aina lautalla riisiä ja vihanneksia pääluvun mukaan kerran viikossa niin kaikilla olisi mitä parhaimmat olot. Nojoo vitsi vitsinä mutta en tajua miksi esim. karkoituspäätöksen saaneita ei voida ottaa säilöön linnakesaarille pariksi viikoksi odottamaan sitä karkoitusta kun kerran siellä saattoi ennen pitää varusmiehiä sen 12kk.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kari Kinnunen on 30.11.2018, 22:47:09
Voileipääma kauneutensa lisäksi vieläpä fiksu.

Ymmärrettävää. Tasapäät haluavat pitää kauniin maansa kauniina.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Nikolas on 30.11.2018, 22:57:30
Quote from: skyuu on 30.11.2018, 22:46:51

Eikös meilläkin ole jotain noita linnakesaaria mitä voisi muutella vokeiksi? Mm. Somalit on kuulemma kunnostautuneet kalastajina ja onhan noilla muillakin läpsyillä passinupotuksesta kokemusta niin voisivat siellä kalastaa halal-sapuskaa itselleen. Tuotaisiin sitten aina lautalla riisiä ja vihanneksia pääluvun mukaan kerran viikossa niin kaikilla olisi mitä parhaimmat olot. Nojoo vitsi vitsinä mutta en tajua miksi esim. karkoituspäätöksen saaneita ei voida ottaa säilöön linnakesaarille pariksi viikoksi odottamaan sitä karkoitusta kun kerran siellä saattoi ennen pitää varusmiehiä sen 12kk.


Tätä saarelle sijoittamisen problematiikkaa on aiemminkin pohdiskeltu.

Quote from: Nikolas Ojala on 25.08.2017, 11:17:22

Aiemmin sanottua voidaan käsitellä vaatimusten luettelona:
Quote from: Nikolas Ojala on 22.08.2017, 17:47:00

Palautuskeskuksen perustaminen saareen ei ole ainoa vaihtoehto mutta kuitenkin selkeästi varteenotettava vaihtoehto. Joitain käytännön vaatimuksia sopivalle saarelle:

  • Saarella ei ole valmiiksi mökkejä eikä asutusta.
  • Saaren ei tarvitse olla erityisen suuri mutta kuitenkin sen verran kookas että jonkinlaiset riittävän suuret asuinrakennukset voidaan saarelle rakentaa.
  • Vesistö saaren ympärillä ei käytännössä koskaan talvisin jäädy kävelykelpoiseksi.
  • Saari sijaitsee riittävän kaukana muista saarista ja mantereesta. Saaresta ei käytännössä voi poistua uimalla.
  • Saarella ei kasva puita tai muita lautan tai veneen rakennukseen käyttökelpoisia kasveja.
  • Saarelle voidaan rakentaa satama yhteysalusta varten.

Kuten jo edellä annoin ymmärtää, leirin ei tarvitsisi olla saaressa, mutta saareen sijoitettu leiri on silti ainakin periaatteessa yksi vaihtoehto.

Utö:stä etelään on pienten kalliosaarten ryhmä, johon kuuluvat Alu, Gropskär, Gropskärs klapparna, Orren ja Lillharu. Näistä suurin, Alu (https://www.google.com/maps/@59.7352334,21.4150534,17z/data=!3m1!1e3), on sen verran suuri että sinne voisi rakentaa suurenkin kerrostalon. Tuollaiseen hankalaan paikkaan rakentaminen ja paikan jatkuva käyttö ei välttämättä olisi kustannustehokasta verrattuna aidattuun leiriin Lapissa (https://hommaforum.org/index.php/topic,108502.msg2106683.html#msg2106683), mutta periaatteessa tämäkin vaihtoehto on olemassa.

Leiri voi ratkaista monta ongelmaa kerralla (https://hommaforum.org/index.php/topic,114614.msg2346195.html#msg2346195), kunhan sitä käytetään oikein, eikä toteutuksessa rajoituta vanhanaikaisiin käsityksiin ja menetelmiin.


Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 30.11.2018, 23:07:22
@skyuu, kun Google Mapsista katsoo, niin välimatka on linnuntietä semmoiset 77 km ;) Saman nimisiä saaria voi olla muitakin lähempänä, hehe.

Myös Yle heräsi uutisoimaan.

Tuo "autiosaari"-nimitys tosiaan Fria Tiderin jutussa hieman hämäsi ja muutenkin tuli kuviteltua erilaiseksi eli aika lähellä muuta asutusta tuo on, kun tarkemmin tsekkaili. Varmaan ihan hyvä paikka silti.

https://yle.fi/uutiset/3-10534926 (30.11.2018)

QuoteTanskan hallitus haluaa lähettää rikoksiin syyllistyneet turvapaikan hakijat eristyksiin pienelle saarelle

Hallituksen myöntää venyttävänsä YK:n ihmisoikeussopimusta äärirajoille.

Tanskan hallitus on julkistanut ensi vuoden budjettiesityksensä. Esityksessä herättää huomiota hallituksen ehdottamat toimet, joilla turvapaikan hakijoiden määrää pyritään vähentämään.

Hallitus esittää, että rikoksiin syyllistyneet turvapaikan hakijat sijoitetaan Lindholmin saarelle, joka sijaitsee keskellä Själlandin ja Möenin saaria erottavaa Stegen lahtea.

Saarelle perustettaisiin asuntola, jolla turvapaikan hakijat odottaisivat, että heidät palautettaisiin takaisin lähtömaihinsa.

– Se tulisi olemaan karkotuskeskus, jossa he voisivat elää järjestetyissä oloissa, mutta samalla olisivat tiukasti erossa muusta yhteiskunnasta, koska siellä olisi vain rikollisia, karkotettavia turvapaikan hakijoita, kertoi talousministeri Kristian Jensen Politiken-lehdelle.

Lindholm on pieni saari. Se on pitkänomainen ja kapea, pituudeltaan noin puoli kilometriä.

Budjettiin sisältyy myös esitys, jonka mukaan turvapaikan saavat pakolaiset sitoutuisivat siihen, että he palaavat kotimaihinsa sen jälkeen, kun olot niissä ovat rauhoittuneet, eikä turvapaikan tarvetta enää ole.

Talousministeri tunnustaa, että säädökset veisivät Tanskan YK:n ihmisoikeussopimuksen rajoille. Hän uskoo kuitenkin, ettei sopimusrikkomusta syntyisi.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Luka Mokonesi on 30.11.2018, 23:25:35
Onhan Norjassakin vankilasaari, eikö siellä venytetä ihmisoikeuksia vai ovatko olosuhteet todellakin niin kuvaillun paraatisimaiset, että YK:n ihmisoikeudetkin kalpenevat vankilasaaren rinnalla. Järjestää tuonnekin asialliset oltavat, niin kenellekään ei liene valittamista. Olisivat ainakin tallessa sopivassa paikassa, ennen sitä vielä sopivampaa loppusijoituspaikkaa eli kullan kallista kotimaata siellä aavikolla.

https://www.ts.fi/uutiset/maailma/1074218350/Bastin+vankilasaarella+Norjassa+ei+esiinny+vakivaltaa+eika+paihteita (https://www.ts.fi/uutiset/maailma/1074218350/Bastin+vankilasaarella+Norjassa+ei+esiinny+vakivaltaa+eika+paihteita)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: snap on 30.11.2018, 23:30:36
Tässä linkki kyseiseen saareen Google Mapsissa niin kaikkien ei tarvitse erikseen etsiä: https://goo.gl/maps/w4Wajf1sG172

Näyttää ihan kätevältä paikalta. Saarelle on lyhyt suojaisa autolauttayhteys, joten sen ylläpito ja henkilökunnan työmatkat, asukkaiden kuljetukset jne. järjestyvät helposti. Tämä ei ole mikään ulkosaaristossa myrskyisällä merellä oleva paikka.

Wikipediasta löytyy saaresta tanskankielinen artikkeli (https://da.wikipedia.org/wiki/Lindholm_(Stege_Bugt)), joka vääntyy konekäännöksellä englanniksi:

QuoteToday there are approximately 13,000 m² of buildings consisting of laboratories , offices , stables and workshops . There are 80-100 people traveling to / from Kalvehave island , served by two ferries , one of which is called Virus with reference to the island's function, the other is M / F Ulvsund .

One is working on diagnosis and research into viral diseases that could potentially harm the production of domestic animals in Denmark . In addition to foot and mouth disease, rabies , swine fever , and alien animal diseases.

The research station was organized on this island specifically in order to prevent spread of infection. Thus, only one case of transmission of infection is known. In order to prevent infection in the future, strict safety precautions are being maintained by laboratories, special air filters for ventilation, burning of hazardous waste and heating of sewage to above boiling point. There is thus only access to the island with special prior permission as well as maintaining a security zone around the island that reaches 100 meters from the coast.

When an animal is first shipped with the ferry to Lindholm, it will not come alive from the island. After the experiments are completed, the animals are killed and burned in the island's crematorium. This is to minimize the risk of spread of infection.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: skyuu on 30.11.2018, 23:37:01
^^
Ihan oikea saari mulla oli mutta näemmä toi google mapsi antaa vähän eriävää, tai siltä näyttävää, etäisyyttä eri zoomeilla. Olis vaan kannattanut katsoa se reitti maantietä pitkin Kalvehave-Köpis välillä (112km). Mutta tosissaan mulla toi mapsi antoi tuolle 80km etäisyydelle Saksan rannikon ja tolle saarelle sen ~30km, silmämääräisesti.

Nyt mittanauhalla mitattuna Saksaan olisi se noin 110km linnunlentoa ja mamuparasiittiin sen 60km.

Silti ihmetyttää miksi on ihmisoikeusrikkomus laittaa mamuja tollaiseen paikkaan. Onko joku ihmisoikeus koikkelehtia vapaana disco-valojen välkkeessä vaikka olet saanut kielteisen päätöksen ja olet maassa de facto laittomasti. Varsinkin jos olet syylistynyt vielä rikokseen tms. Ihmisoikeudet on kuin nallekarkit, ei mee tasan ei.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Radio on 30.11.2018, 23:42:57
Ranskikset voisivat vuokrata pirunsaarta. Eivät ainakaan tunnusta sitä enää käyttävänsä.
Mutta, no hätä, onhan meillä Ahvenanmaa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: koojii on 01.12.2018, 00:32:07
Miksei tuollainen vastaava saari voisi toimia koko turvapaikkaprosessin ajan majoituspaikkana?

Eli asylumia huuteleva läpsyttelijä vietäisiin heti kättelyssä sinne. Siellä sitten olisi niin kauan aikaa kunnes tulee karkotetuksi kotimaahansa, palaa sinne vapaaehtoisesti tai kuolee vanhuuttaan saarelle. Eli saisi asua siellä saarella senkin ajan jos todetaan turvapaikkaan oikeutetuksi kunnes kotimaassaan tilanne helpottaa.

Australiassa em. menettely toimii erinomaisen hyvin ja ihmissalakuljetus veneillä on romahtanut olemattomaksi ja samoin hukkuneiden määrä.

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Nikolas on 01.12.2018, 02:17:00
Suomen tarpeita ajatellen tuossa voisi myös olla käyttökelpoinen pikku saari: Innerlandet (https://www.google.com/maps/@59.6913325,21.5026543,506m/data=!3m1!1e3)

On lujaa kalliota johon voi rakentaa, ja ylimääräiset aallokon pärskymiset voi torjua vaikka betonisella muurilla. Alimmat kerrokset kannattaa rakentaa riittävän korkealle ettei vesi loiski sisään huoneistoihin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kulttuurirealisti on 01.12.2018, 14:30:08
Quote from: skyuu on 30.11.2018, 23:37:01
Silti ihmetyttää miksi on ihmisoikeusrikkomus laittaa mamuja tollaiseen paikkaan. Onko joku ihmisoikeus koikkelehtia vapaana disco-valojen välkkeessä vaikka olet saanut kielteisen päätöksen ja olet maassa de facto laittomasti. Varsinkin jos olet syylistynyt vielä rikokseen tms.

Miten voi olla ihmisoikeusrikkomus, että ihmisiä pidetään säilössä karkotusta varten? Sama kai se on missä sitä pidetään. Voi olla nätit saaristonäkymät myös.  8)

Suomessakin Turun saaristosta varmaan löytyisi sopivia majoituspaikkoja lähtijöille.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Piia Aallonharja on 01.12.2018, 17:49:26
Kannatan tätä Tanskan mallia!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Skeptikko on 07.12.2018, 08:57:12
Kuvat ja video: Tänne Tanska aikoo lähettää rikoksiin syyllistyneet turvapaikanhakijat – syrjäistä saarta käytetty eläinlääketieteellisiin viruskokeisiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005924540.html

QuoteHallitus ja oikeistopopulistinen Tanskan kansanpuolue aikovat perustaa rikoksiin syyllistyneitä turvapaikanhakijoita varten karkotuskeskuksen Stegen lahdella sijaitsevalle Lindholmin saarelle.

Suunnitelmien mukaan pienellä ja syrjäisellä saarella rikoksiin syyllistyneitä turvapaikanhakijoita pystytään valvomaan paremmin. Saarelle suunnitellaan lähetettävän peräti 100 rikoksiin syyllistynyttä turvapaikanhakijaa.
...
Saarelle aiotaan lähettää rikoksen vuoksi käännytyspäätöksen saaneita ulkomaalaisia, joiden käännytystä ei voida toteuttaa kotimaassa odottavan mahdollisen kidutuksen tai kuolemanrangaistuksen vuoksi.

Saarelle pitäisi kyllä pistää vähintään kaikki laittomasti maassa olevat tai kielteisen päätöksen saaneet, eikä vain rikoksiin syyllistyneet tai niistä tuomitut. Ja saaren pitäisi olla aidosti suljettu poispääsyltä muualle kuin ulos maasta.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 05.01.2019, 19:47:56
https://twitter.com/HommaFI/status/1081528195415982080

[tweet]1081528195415982080[/tweet]

https://samnytt.se/islamist-domd-tva-ganger-for-uppmaning-till-terrorism-kastas-ut-fran-danmark/ (5.1.2019)

QuoteIslamist dömd två gånger för uppmaning till terrorism – kastas ut från Danmark

58-årige marockanen Said Mansour, även känd som "Bokhandlaren från Brønshøj", är dömd två gånger för hets till terrorism och 2016 fråntogs han sitt danska medborgarskap samt dömdes till utvisning. Efter att ha förklarats icke önskvärd i Danmark skickades han på fredagen tillbaka till Marocko. "Han har ingen plats i det danska samhället", säger den danske statsministern Lars Løkke Rasmussen.

Mansour dömdes även för att ha hyllat al-Qaida och 2014 fick han fyra års fängelse.

– Jag är mycket tillfreds med att vi genom utvisningen av Said Mansour skickar en klar signal till omvärlden, säger Lars Løkke Rasmussen.

– Djupt kriminella utlänningar som undergräver våra värderingar och till och med främjar terrorism har ingen plats i det danska samhället.

(...)

Även utlännings- och integrationsminister Inger Støjberg är nöjd med utvisningen.

– Han har använt sin tid i Danmark till att förråda oss och han har försökt att undergräva och destabilisera Danmark och därför hör han inte hemma här.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lahti-Saloranta on 05.01.2019, 20:02:14
Vanha autolautta merelle ankkuriin niin siinä olisi mainio vokki. Jokaiselle olisi oma hytti ja saisivat ukoilla laivan kannella. Perseilystä välitön karkotus. Siinä kun asyyliä tutkittaisiin puoli vuotta niin ehkä se vaino menisi ohi ja tekisi mieli palata kotikonnuille.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Supernuiva on 05.01.2019, 20:34:03
Quote from: Lahti-Saloranta on 05.01.2019, 20:02:14
Vanha autolautta merelle ankkuriin niin siinä olisi mainio vokki. Jokaiselle olisi oma hytti ja saisivat ukoilla laivan kannella. Perseilystä välitön karkotus. Siinä kun asyyliä tutkittaisiin puoli vuotta niin ehkä se vaino menisi ohi ja tekisi mieli palata kotikonnuille.
Laiturissa olleita autolauttoja on käytetty vokkeina Ruotsissa jo ainakin 1990-luvulla.

Ei tainnut vielä tuolloin 1990-luvun alkuvuosina kovinkaan moni "rasvamatkalainen" tietää sitä, että Vaasan liikenteen laivoja vuokrattiin Ruotsiin vokeiksi talvikaudeksi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 23.01.2019, 21:20:59
Tanska, jonka maahanmuutto­politiikan tiukkuudesta ulistaan nykyään joka paikassa, otti viime vuonna vastaan kuitenkin jopa 3 500 turvapaikanhakija­a eli saman verran kuin vuonna 2017.

Top-3 suurimmat ryhmät olivat eritrealaiset (656), syyrialaiset (598) ja georgialaiset (396). Tosin georgialaisten hakemuksia ei taideta kovin kauaa tutkia, kun Georgia on nykyään Tanskassa luokiteltu ns. turvalliseksi maaksi.

http://cphpost.dk/news/denmark-took-in-3500-asylum-seekers-last-year.html (23.1.2019)

QuoteDenmark took in 3,500 asylum seekers last year

Most hailed from Eritrea, while an influx from Georgia has been an unpleasant surprise

According to new figures from the Immigration Ministry, Denmark accepted 3,500 asylum seekers last year, a similar level compared to 2017.

Eritrea accounted for the most applicants with 656, followed by Syria (598) and, what must be considered a bit of a surprise, Georgia with 396.

(...)

Other nationalities that made up the lion's share of asylum numbers last year were Iran (196), Morocco (181), Stateless people (151), Iraq (117), Afghanistan (114), Somalia (101). People from other countries accounted for 451 applications.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: MW on 23.01.2019, 21:34:11
Quote from: Lahti-Saloranta on 05.01.2019, 20:02:14
Vanha autolautta merelle ankkuriin niin siinä olisi mainio vokki. Jokaiselle olisi oma hytti ja saisivat ukoilla laivan kannella. Perseilystä välitön karkotus. Siinä kun asyyliä tutkittaisiin puoli vuotta niin ehkä se vaino menisi ohi ja tekisi mieli palata kotikonnuille.

Finnjettiä olisi tarvittu taas. Ajettiin maihin lapsityövoiman purettavaksi Intiassa sen sijaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 27.01.2019, 17:57:56
https://twitter.com/HommaFI/status/1089514611647307776

[tweet]1089514611647307776[/tweet]

https://www.thelocal.dk/20190125/new-danish-asylum-curb-could-restrict-refugee-access-to-medicine-and-dental-care (25.1.2019)

QuoteNew Danish asylum curb could restrict refugee access to medicine and dental care

A proposed tightening of immigration rules could have a significant impact on refugees' ability to pay unforeseen costs of vital services like medicine and healthcare.

The Danish government's projected 'paradigm change' in asylum policy could reduce the access of refugees to vital economic support in paying for medicines and other necessary one-off costs.

Several organisations have advised against changing a current scheme which enables municipalities to provide subsidies for specific, often unforeseen costs incurred by hard-up refugees, newspaper Jyllands-Posten reports.

(...)

Current rules enable refugees, like other people living in Denmark, to apply for assistance in covering the costs of specific one-off costs that they cannot afford themselves. Half of the money provided by municipalities in such instances is directly refunded by the state.

But the proposed new legislation will change that by providing for a block subsidy only, paid by the state to municipalities for extra financial assistance to refugees.

That means that municipalities will no long be certain of receiving the same state subsidies for the payments as before and may thereby have to change their policies.

Meanwhile, another element of the bill, which cuts integration benefits paid to refugee families.

"Put succinctly, this is making things harder for the people who are already struggling the most," Danish Institute for Human Rights director Jonas Christoffersen told Jyllands-Posten.

Martin Henriksen, immigration spokesperson with the Danish People's Party, told the newspaper he hoped the result of the new legislation would be fewer subsidies for refugees.

"Since we have cut benefits to refugees [via previous reforms, ed.], we have got the impression that some municipalities have compensated for some of the reduction by giving these subsidies. We want that stopped," Henriksen said.

"We are not interested in letting municipalities, with 50 percent economic support from the state, conduct local politics that contradict national policy on foreigners," he added.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Skeptikko on 29.01.2019, 14:31:12
Tanskan demareilla raju linja Suomeen verrattuna: Turvapaikanhakijat Afrikkaan hakemusten käsittelyn ajaksi - "Olemme olleet liian liberaaleja"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/13e7156e-22fa-415f-ade0-bcf2b26de543

QuoteKun muiden maiden sosiaalidemokraatit pääsääntöisesti kehuivat maanantain kokouksessa eri maiden demaripuolueita ja arvoja, Frederiksen oli kriittisempi.

– Miestäni olemme olleet liian liberaaleja taloudessa ja maahanmuutossa, Frederiksen arvioi syytä sille, miksi sosiaalidemokraattisten puolueiden tuki on laskenut Euroopassa.

Frederiksenistä Tanskan pitää rajoittaa entisestään maahanmuuttoa.

– Jos emme ole tietoisia, montako maahanmuuttajaa Tanskaan tulee, silloin kotoutuminen ei toimi. Ja jos kotoutuminen ei toimi, tulee ongelmia.

"Järjestelmä ei toimi"
Tanskan sosiaalidemokraatit ovat esittäneet turvapaikkajärjestelmän muuttamista niin, että Tanskaan ei saisi jatkossa jäädä turvapaikkahakemuksen perusteella.

Uudistuksen myötä "spontaanisti" Tanskaan tulevat turvapaikanhakijat lähetettäisiin vastaanottokeskukseen Euroopan ulkopuoliseen maahan, todennäköisesti Pohjois-Afrikkaan. Turvapaikanhakijoiden tulisi odottaa hakemuksensa käsittelyä vastaanottokeskuksessa.

Turvapaikan saaneet eivät kuitenkaan saisi tulla Tanskaan, vaan ehdotuksen mukaan heidät lähetettäisiin YK:n pakolaisleirille. Vastineeksi Tanska voisi ottaa vastaan YK:lta kiintiöpakolaisia.

– Luulen, että meidän täytyy myöntää, että kansainvälinen turvapaikkajärjestelmä ei toimi tällä hetkellä, koska niin monet ovat pakotettuja ylittämään Välimeren päästäkseen Eurooppaan, mikä on hyvin vaarallista. Uskon, että voimme pelastaa enemmän henkiä ja auttaa enemmän ihmisiä, jos teemme sen alueilla, jotka ympäröivät näitä maita sen sijaan, että ihmiset tulevat koko matkan Eurooppaan, Frederiksen perustelee puolueen esitystä Iltalehdelle.
...
Tanskan sosiaalidemokraatit on myös esittänyt rajan asettamista Tanskaan otettavien "ei-länsimaalaisten" määrälle.

– Ei pitäisi toivottaa tervetulleeksi enempää ihmisiä kuin heitä pystytään integroimaan yhteiskuntaan. Kun puhun integraatiosta, puhun työllisyydestä, kielestä ja myös että kaukaa tulevien ihmisten täytyy tukea arvoja, joita olemme rakentaneet yhteiskuntaamme. Esimerkiksi miesten ja naisten välistä tasa-arvoa, Frederiksen sanoo.
...
SDP:n entinen puheenjohtaja ja ex-valtiovarainministeri, nykyinen kansanedustaja Jutta Urpilainen huomauttaa, etteivät Pohjoismaiden sosiaalidemokraatit ole tiiviistä yhteistyöstä huolimatta samaa mieltä kaikista asioista.
...
Hän ei tunnista Frederiksenin näkemystä siitä, että sosiaalidemokraattien suosio Euroopassa olisi laskenut siksi, että puolueiden politiikka olisi ollut liian liberaalia.

– En allekirjoita hänen näkemystään siitä ainakaan näin lyhyellä kuulemalla. Näen itse, että kyse on enemmän globalisaation negatiivisista vaikutuksista, että meillä vain yksinkertaisesti teknologisen kehityksen, mutta myöskin globalisaation kautta on kadonnut keskiluokan työpaikkoja ja se näkyy myös siinä, että ihmisten turvattomuus esimerkiksi työmarkkinoilla on lisääntynyt ja sitä kautta myöskin eriarvoisuus on kasvanut. Se on osa isoa globaalia megatrendiä kuin harjoitettua politiikkaa, Urpilainen katsoo.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Faidros. on 29.01.2019, 14:39:19
^Jutta taitaa vetää taas maassa maan tavalla-ässän hihastaan näin vaalien alla? Viimeksi sitä moitittiin, mutta nythän se on jo valtavirtaa.
Kumma miten jokaisesta puolueesta Suomessa on tullut yht'äkkiä natseja, fasisteja ja suvaitsemattomia?
Ei se ainakaan näistä ilmastovaaleista voi johtua? ;D
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 29.01.2019, 14:58:13
Quote from: Skeptikko on 29.01.2019, 14:31:12
Tanskan sosiaalidemokraatit ovat esittäneet turvapaikkajärjestelmän muuttamista niin, että Tanskaan ei saisi jatkossa jäädä turvapaikkahakemuksen perusteella.

Uudistuksen myötä "spontaanisti" Tanskaan tulevat turvapaikanhakijat lähetettäisiin vastaanottokeskukseen Euroopan ulkopuoliseen maahan, todennäköisesti Pohjois-Afrikkaan. Turvapaikanhakijoiden tulisi odottaa hakemuksensa käsittelyä vastaanottokeskuksessa.

Turvapaikan saaneet eivät kuitenkaan saisi tulla Tanskaan, vaan ehdotuksen mukaan heidät lähetettäisiin YK:n pakolaisleirille. Vastineeksi Tanska voisi ottaa vastaan YK:lta kiintiöpakolaisia.

Ei poikkea juurikaan sisäministeri Mykkäsen haaveilemasta EU-kuviosta. Molempiin koplattu "vastineeksi" kiintiöpakolaisten vastaanotto, vaikka se ei liity mitenkään turvapaikanhakijoiden vastaanottoa sääteleviin kansainvälisiin sopimuksiin.

Kun kerran turvapaikkaan oikeutetutkin voidaan siirtää Euroopasta pakolaisleireille (kansainväliset sopimukset edellyttävät vain suojan tarjoamista), ei ole mitään syytä korvata heitä lennättämällä toisia ihmisiä Eurooppaan pakolaisleireiltä. Samoin ei ole mitään mieltä ylipäätään tutkia pahimmillaan vuosikausia turvapaikkahakemuksia, kun kaikki hakijat voisi siirtää pakolaisleireille erottelematta ja tutkimatta. Kukin tehköön siellä itse johtopäätöksensä, jos tavoitteli turvapaikkahakemuksella vain eurooppalaista oleskelulupaa ja elintasoa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pekka Kemppainen on 29.01.2019, 21:04:32
Quote from: satasenlaina on 25.11.2018, 14:02:33

Asiaan lienee vaikuttaa se, että Suomen ainoa maahanmuuttokriittinen puolue ei ole tehnyt selkeää kantaa suhteessa äärioikeistoon ja natseihin (esim. PVL) sekä roturealisteihin. Hidastaa maahanmuuttokriittisyyden valtavirtaistumista ja lopulta hallitukseen ei pääse vaikuttamaan.

Ainoa maahanmuuttokriittinen puolue on se jolta aina kysytään kantaa natseihin, roturealisteihein, yms.. Yleensä kanta on löytynyt, jos kysymys on esitetty asiallisesti. Persujen lisäksi ainoastaan Lissu Anderssonilla on tunnettu kanta natseihin, -muista syistä johtuen. Muiden natsi-kannat ei ketään kiinnosta.

Maahanmuuttokriittisyyden valtavirtaistumisen hyväksi ei ole tehty juuri mitään. Natsit tai mitä niistä ajatellaan, ei todellakaan ketään kiinnosta. Äskettäin laiminlyötiin tilaisuus saada Oulu-ilmiön (Englannissa Rotherham-ilmiö) herättämiä ihmisiä aktivoitua, kun patsasteltiin taas samalla keskinäisen kehumisen kerholla.

Valtavirran ihmiset luottaa #valtapuolueisiin, ja lähtee kadulle kun näistä on tuttuja hahmoja mukana ja sanomassa, että "hei, nyt mennään!"  Tämän vastakohta on sekakuoro joka kiljuu "vaalipuhetta, älkää uskoko!!" jos joku mainstreem-hahmo sanoo jotain sellaista mikä minuakin miellyttää, siis puhuu totta.

Bai tö vei, käväisin stadissa mieltäosoittamassa. Huomasin ilokseni että tilaisuudessa puhui -maahanmuuttokriittisestä aiheesta- vanha tuttu kommari. Kiitin, kehuin ja halattiin. Crossover onnistuu jos siihen on tahtoa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 30.01.2019, 20:56:17
Huomioikaapa uusi Twitter-tilimme ;)

https://twitter.com/HommaMedia/status/1090682515621330944

[tweet]1090682515621330944[/tweet]

https://www.thelocal.dk/20190130/denmarks-government-changes-policy-on-un-quota-refugees-with-new-bill (30.1.2019)

QuoteDenmark's government changes policy on UN quota refugees with new bill

The UNHCR and the Danish Refugee Council have criticised the government for a new bill which seeks to ease the path to repatriation of UN quota refugees.

A new immigration bill seeks to apply the government's general change in approach to giving asylum status to UN quota refugees, newspaper Politiken reports.

The bill provides for quota refugees to be subject to the same rules regarding their asylum status as all other types of refugees taken in by Denmark.

That means the application of the government's view that the status of refugees should always be considered as temporary, and that their status should be revoked as soon as conditions in origin countries are deemed to enable this.

"We wish to send a very clear signal to refugees that, if you are given permission to stay in Denmark, this is temporary, and this also applies to quota refugees," immigration minister Inger Støjberg said to the newspaper.

United Nations refugee agency UNHCR considers the proposal by the Danish government to be a break with the historical spirit of international participation in its refugee programme, although there are no legal obstacles to withdrawing the status of refugees if conditions in their home countries are considered peaceful, Politiken writes.

(...)

The Danish Refugee Council's head of asylum Eva Singer said in comments given to the paper that other countries generally perceived quota refugees to belong to a specially protected group who could consider their resettlement in a new country to be permanent.

"There has always been a near-unspoken perception of resettlement of quota refugees as a permanent resolution. This will change that," Singer said.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 10.02.2019, 18:45:55
Daily Maililta pitkä ja semisti suvakkimainen, mutta ihan luettava ja mielenkiintoinen juttu Tanskan maahanmuuttopolitiikasta. Loput linkistä.

https://twitter.com/HommaMedia/status/1094602134887325697

[tweet]1094602134887325697[/tweet]

https://www.dailymail.co.uk/news/article-6687043/Why-Denmark-dump-unwanted-refugees-remote-17-acre-island.html (10.2.2019)

QuoteEurope's Alcatraz: Why the continent's most liberal nation of Denmark will dump unwanted refugees on a remote 17 acre island

(...)

Skaarup, one of Denmark's most prominent politicians, sounded like a man selling a dream holiday destination.

Yet he was greeted by hundreds of local protesters holding handmade banners.

'Lindholm is for free birds, not humans in cages,' read one, while children wore T-shirts asking in freshly scrawled ink: 'What about our safety?'

For Skaarup is parliamentary leader of the populist Danish People's Party (DPP). And the island he was visiting for the first time has split his nation over plans to turn it into 'Europe's Alcatraz' – an isolated fortress to dump dozens of rejected and criminal refugees who cannot be sent home.

This 17-acre scrap of land – home to a research station for animal diseases and a cemetery for infected carcasses – symbolises how a Scandinavian country once famed for liberalism and tolerance has become the toughest on refugees in Western Europe.

Denmark's immigration minister even posed with a cake on social media to celebrate passing her 50th law restricting migrants.

Recent measures include a ban on face veils, confiscating jewellery from refugees and designating 29 urban areas as 'ghettos' subject to special laws to control residents.

Other ideas debated by MPs include prohibiting ritual slaughter of animals for halal food and barring women teachers from wearing head-scarves.

One key politician has even proposed curfews and electronic bracelets for all children living in 'ghettos'.

Denmark is, like most Western nations, bitterly divided over migration. Many key voices argue there is urgent need for these harsh policies – driven by the DPP but embraced by mainstream parties on Left and Right – to defend Danish values.

'You can reduce this issue down to cries of racism and xenophobia but it is about complex issues of shared values going back generations,' said Mikael Jalving, a prominent political commentator.

'Denmark, Norway and Sweden were all very homogenous societies until recently.

We were people of one tribe with the same views on social justice and the welfare state. Once they were taken for granted but now we must be explicit.
'

Yet others believe their cherished tolerance has been betrayed.

'We used to be one of the best countries in the world,' said Carolina Maier, parliamentary leader of the Alternative, a new pro-business green party.

'Now we see a slow, dangerous shift that has similarities to the 1930s with different laws for different people.'

At the heart of this surprising Scandinavian crackdown is hygge, the celebrated Danish idea of creating a warm atmosphere to share the good things in life with friends and neighbours that some feel is under threat from globalisation and migration.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 21.02.2019, 22:37:22
Hallituksen ja sitä tukevan Tanskan kansanpuolueen lisäksi demarit äänestivät lakipaketin puolesta.

8)

https://twitter.com/HommaMedia/status/1098679250562048000

[tweet]1098679250562048000[/tweet]

http://www.friatider.se/danmark-inf-r-h-rdare-invandringspolitik-ska-b-rja-skicka-hem-invandrare-i-st-llet-f-r-att-integrera (21.2.2019)

QuoteNya politiska målet i Danmark: Skicka hem invandrare – i stället för att "integrera" dem

Det danska Folketinget har idag röstat igenom ett lagpaket som innebär ett "paradigmskifte" för dansk migrationspolitik, uppger Ekot. Fokus ska nämligen ligga på att få hem invandrarna till tredje världen igen – istället för att "integrera" dem.

Samtidigt som Sverige fortsätter sin massinvandring drar nu andra länder åt tumskruvarna rejält. Ett av länderna är Danmark.

Den invandringspolitik som nu införs där kallas rentav för ett "paradigmskifte", alltså ett helt nytt sätt att se på invandring.

Det lagpaket som under torsdagen röstades igenom i Folketinget är resultatet av en uppgörelse mellan den borgerliga regeringen och stödpartiet Dansk Folkeparti.

– Fokus ska flyttas från integration till att flyktingar ska återvända till sina hemländer när det är möjligt, sade Peter Skaarup , Dansk Folkepartis gruppledare i Folketinget när överenskommelsen presenterades i höstas.

Tillsammans har partierna majoritet i riksdagen. Dock kommer även Socialdemokraterna rösta för de förändrade reglerna.

Det nya lagpaketet innebär bland annat att fokus kommer att flyttas "från integration till att flyktingar ska återvända till sina hemländer", som SR Ekot skriver.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Juffe on 22.02.2019, 03:56:48
Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä että jossain Länsieuroopan maassa - peräti pohjoismaassa - oikeasti tapahtuu tällaisia asioita ja näin selvä suunnanmuutos maahanmuuttokäytännöissä. Se on perin rohkaisevaa.
Kellonaika huomioonottaen on toki mahdollista, että tämä kaikki osoittautuu vain hyväksi uneksi. Täytyy muistaa tsekata uudestaan päivällä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 22.02.2019, 15:23:51
Niin sanotut ihmisoikeus- ja pakolaisjärjestöt ulisevat Tanskan uusista maahanmuuttolinjauksista. Ei mikään yllätys sinänsä.

https://www.euronews.com/2019/02/22/a-european-race-to-the-bottom-human-rights-defenders-criticise-denmark-s-new-immigration-b (22.2.2019)

QuoteA 'European race to the bottom': human rights defenders criticise Denmark's new immigration bill

Denmark's parliament voted to pass a controversial immigration bill on Thursday, which will see the tightening of regulations on refugees and asylum seekers residing in the country.

The bill, which will come into force on March 1, places emphasis on the "temporary" status of residence permits handed to refugees, saying refugees should be sent home when possible.

Refugee permits should be "withdrawn or exempted when possible, unless it is in direct conflict with Denmark's international obligations," the bill read.

Among other amendments, was a potential limit on the number of family reunifications, and greater punishments for the breach of an entry ban.

Human rights and refugee groups have widely criticised the bill.

'European race to the bottom'

In a statement sent to Euronews, Christian Friis Bach, the secretary general of the Danish Refugee Council, said he was "saddened" to hear news of the parliamentary decision.

"We are saddened to see that Denmark takes part – and sometimes actually put itself at the front seat - in the European race to the bottom, when it comes to limiting rights for asylum seekers and refugees," he said.

"Refugees who have received asylum in Denmark should not live a life in constant uncertainty and worry about losing their residence permit. Their stay in Denmark must be safe and dignified in order for them to build the foundation for a bright future for themselves and their children, whether this future may be in Denmark or in their home country."

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Tomatoface on 22.02.2019, 15:55:55
Tanskahan alkaa vaikuttaa ihan mukavalta turvasatamalta oikeille osaajille. Tuonne voisi varmaan moni kuvitella vievänsä myös perheensä sikäli mikäli työpaikka järjestyy.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: nutsy on 23.02.2019, 10:03:06
Tänään voi käydä lukemassa HS näköislehdestä ilmaiseksi miten "nolottaa olla tanskalainen".

Pienen saaren kova viesti -> https://nakoislehti.hs.fi/9d512da6-11a7-4da2-8872-1414e8489f27/6

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 24.02.2019, 16:21:45
^ Eipä tuosta hyötyä ole enää tänään, joten tässä linkki varsinaiseen artikkeliin ja hieman lainausta hyvin pitkästä jutusta :)

Tämä on toki Hyysäri-näkökulmasta laadittu sopivia ihmisiä haastatellen, mutta ihan mielenkiintoinen silti.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006011404.html (23.2.2019)

QuotePienen saaren kova viesti

Lindholmin ulkomaalaissaari on uusin luku Tanskan kiristyvässä maahanmuuttopolitiikassa. HS vieraili lähikylissä, joissa ajatusta vastustavat lähes kaikki.

MAAILMANKUULUKSI noussutta saarenrääpälettä voi katsella Thomas Finken kotikadulta. Se häilyy pienenä ja yksinäisenä keskellä aavan Stegenlahden puuskia, runsaan parin kilometrin päässä rannasta: Lindholm.

(...)

Saarelle on päätetty rakentaa keskus, johon sijoitetaan noin 70 maahanmuuttajaa. "Kun kuulin siitä radiosta, luulin sitä vitsiksi", Finke sanoo. "Eihän siellä ole edes viemäröintiä."

Totta se kuitenkin on. Uutinen Tanskan eristyssaaresta levisi maailman medioihin.

Saarelle aiotaan panna maahanmuuttajia, jotka ovat tehneet riittävän vakavan rikoksen saadakseen karkotuspäätöksen.

Osan karkotusta ei voida toteuttaa, koska tuomioistuin on arvioinut, että heitä odottaa kotimaassa kuolemanvaara tai kidutus. Toisilla palautus on viivästynyt muista syistä.

He ovat eräänlaisessa limbossa, välitilassa. Vankilatuomionsa he ovat kärsineet, mutta mediassa heihin viitataan usein termillä "ulkomaalaiset rikolliset".

(...)

Syyt vaihtelevat: Osa painottaa sitä, että ketään rangaistuksensa kärsinyttä ihmistä ei saa kohdella niin julmasti. Mitään aktiviteetteja ei saarelle ole suunnitteilla.

Yleisin kritiikki on käytännöllinen. "Se maksaa järjettömän paljon, eikä ratkaise mitään", Finke tiivistää.

Samaa mieltä on sosiaalidemokraatteja edustava pormestari Mikael Smeds. Keskuksen hinnaksi on arvioitu lähes sata miljoonaa euroa. Desinfiointi on suuri urakka.

(...)

Kauppaan liittyy kolmas huoli, jonka vuoksi keskusta täällä vastustetaan. Sen kertoo kylänraitilla lastenvaunujen kanssa seisoskeleva Zescha Skov. Hän katselee, kun äiti Pia Skov maalaa rannan hotellin muuria.

"Kaupassa on illalla vain kaksi nuorta tyttöä töissä. Ja sitten lautalta tulee 70 miestä ostoksille", Zescha Skov sanoo.

Hän sanoo itsekin pelkäävänsä. "Hehän ovat rikollisia", Pia Skov täydentää. "Ja mitä siitä tulee, kun heillä ei ole siellä mitään tekemistä."

"SALAMIMETODI", sanoo Michala Bendixen. Hän on Tanskassa pakolaisten oikeuksia puolustavan järjestön Refugees Welcomen puheenjohtaja.

Bendixenin mukaan Tanskan maahanmuuttopolitiikka on muuttunut ankarammaksi ja ankarammaksi koko 2000-luvun ohut siivu kerrallaan.

"Tehdään pieniä muutoksia, mutta monta peräkkäin. Jokainen niistä vaikuttaa yleisön silmiin vain pieneltä säädöltä, eikä kukaan tajua, kuinka vakavaksi kokonaissumma muodostuu."

Metodin mestari on oikeistopopulistinen Tanskan kansanpuolue. Se on hyödyntänyt vaa'ankieliasemaansa oppositiosta käsin. Vähemmistöhallitukset ovat saaneet populistien tuen, kunhan ovat siirtyneet niiden linjoille maahanmuutossa.

Samalla liukuvat kielenkäytön rajat. Tanskassa sanotaan maahanmuuttajista jatkuvasti asioita, jotka synnyttäisivät Ruotsissa tai Suomessa kohun.

Hallitus kutsuu maahanmuuttajalähiöiden ongelmiin puuttuvaa ohjelmaansa muitta mutkitta "ghettolaeiksi".

Myös etniseltä kalskahtavat erottelut ovat ahkerassa käytössä. Sosiaalidemokraatit ehdottivat taannoin kiintiöitä "ei-länsimaalaisille" maahanmuuttajille. Tanskan tilastokeskuksen vuoden 2018 maahanmuuttoraportissa tämä sana, ikke-vestlig, esiintyy 739 kertaa.

"Siitä on tullut uusi paha sana, jota kaikki käyttävät. Olla ei-länsimaalainen on yhä kuin olla barbaarinen ihminen ei-sivistyneestä maasta", Bendixen sanoo.

(...)

Nyt puolue sai tahtonsa läpi tässäkin. Torstaina hyväksytyssä uudessa pakolaislaissa sana "integraatio-ohjelma" on joka kohdassa korvattu sanaparilla "ohjelma itsensä elättämisestä ja kotiinpaluusta".

Vapaaehtoisen kotiinpaluun tukea aletaan tarjota jopa niille, jotka ovat saaneet Tanskan kansalaisuuden. Perheenyhdistämisille voidaan asettaa kuukausittainen katto. Lisäksi reippaan kotoutumisen palkitseminen lopetetaan: oleskelulupaa ei jatketa, vaikka kuinka osaisi tanskaa, jos lähtömaahan voidaan palauttaa.

(...)

Skovgaard on elävä todiste siitä, että nykyään Tanskan maahanmuuttopolitiikan jakolinja kulkee keskellä sosiaalidemokraattista puoluetta. Hän vastustaa puoluejohdon tiukentuvaa linjaa.

Ennen keskikesää Tanskassa pidetään parlamenttivaalit. Pääministeri päättää ajankohdan. Vasemmisto on mielipidemittauksissa hienoisessa johdossa.

"Minä uskon, että hallitus vaihtuu. Ja että saarisuunnitelma unohtuu."

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 26.02.2019, 22:54:52
Diili on hierottu, mutta jutussa toki kerrotaan, että Tanskan byrokratia estää myös noita palautuksia Somaliaan.

https://twitter.com/HommaMedia/status/1100451427191681024

[tweet]1100451427191681024[/tweet]

http://www.friatider.se/danmark-vi-kan-tvinga-somalier-att-ka-hem (26.2.2019)

QuoteDanmark: Vi kan tvinga somalier att åka hem

Det finns ett avtal mellan Danmark och Somalia för att med tvång kunna skicka tillbaka somalier till hemlandet, konstaterar nu danske statsministern Lars Løkke Rasmussen efter ett möte med Somalias president, rapporterar Ritzau.

Det är få av de somaliska invandrare som befinner sig i Danmark utan rätt att vara där som frivilligt lämnar landet.

Men enligt ett avtal mellan Danmark och Somalia kan nu den danska staten skicka tillbaka somalier med tvång.

Det stora problemet för att genomföra detta är inte Somalia, utan Danmark, menar den danske statsministern Lars Løkke Rasmussen.

– Det är inte min bedömning att det är problem i Somalia som gör att vi inte ser fler tvångsutvisningar, säger han.

Problemet är i stället hastigheten i den egna danska byråkratin, förklarar statsministern.

Under mötet med Somalias president, Mohamed Abdullahi Mohamed, ska denne ha påpekat vikten av att somalier åker hem för att hjälpa till med att bygga upp sitt eget land. Kompetensen och erfarenheten som de fått i Danmark kan hjälpa till med detta, menar han.

Utvisningsavtalet mellan Danmark och Somalia uppges vara informellt, eftersom Somalia vill hålla det hemligt. Exakt vad det innehåller är därmed oklart. Avtalet är dock fullt verksamt, även om den danske statsministern helst ser att invandrarna återvänder frivilligt.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope2 on 27.02.2019, 03:26:40
Quote from: Alaric on 26.02.2019, 22:54:52

Under mötet med Somalias president, Mohamed Abdullahi Mohamed, ska denne ha påpekat vikten av att somalier åker hem för att hjälpa till med att bygga upp sitt eget land. Kompetensen och erfarenheten som de fått i Danmark kan hjälpa till med detta, menar han.


Tapaamisen aikana Somalian presidentti, Mohamed Abdullahi Mohamed, painotti, että on tärkeää, että somalit palaavat kotiin auttamaan ja jäälleenrakentamaan maataan. Tanskassa kertyneet taidot ja kokemus ovat suureksi avuksi, hän totesi.

Vastustan suomensomalien paluuta. Heidän taidoistaan ja kokemuksestaan tulee olemaan hyötyä Suomelle, sitten kun se työvoimapula jysähtää.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pullervo on 28.03.2019, 17:36:04
Tanska on päättänyt muuttaa kansalaisuuslakiaan ja jatkossa ulkomailla syntyvät ISIS-jihadisti­en lapset eivät enää saa Tanskan kansalaisuutta. Lisäksi vierastaistelijoiksi lähteneiltä kaksoiskansalaisilta voidaan ottaa Tanskan kansalaisuus pois hallinnollisesti ilman oikeuskäsittelyä näiden ollessa konfliktialueella ja siten estää kyseisiä islamisteja palaamasta Tanskaan.

https://www.verkkouutiset.fi/tanska-vie-isis-jihadistien-lapsilta-oikeuden-kansalaisuuteen/

Quote from: VerkkouutisetTanska vie ISIS-jihadistien lapsilta oikeuden kansalaisuuteen (28.3.2019)

Ulkomailla syntyneet tanskalaisten ISIS-taistelijoiden lapset eivät saa enää Tanskan kansalaisuutta.

Esimerkiksi ISIS-jihadistijärjestön riveissä taistelevan tanskalaisen ulkomaila syntyneeltä lapselta viedään oikeus Tanskan kansalaisuuten.
Päätökset  liittyy Tanskan hallituksen ja kansanpuolueen väliseen sopimukseen.

Heidän vanhempansa ovat kääntäneet selkänsä Tanskalle, eivätkä he siten kuulu Tanskaan, ulkoministeri Inger Støjberg totesi Tanskan yleisradion mukaan.

Tanskalaisen ISIS-terroristin ulkomailla syntynyt lapsi on voinut tähän asti saada kansalaisuuden hakemuksella.

Tanskan kansanpuolueen tiedottaja Christian Langballe kiittelee ratkaisua. Hänen mukaansa esimerkiksi ISIS-jihadistien lapsilla ei ole mitään yhteyttä Tanskaan.

(...)

Kiristykset linjassa eivät rajoitu vain lasten oikeuteen saada Tanskan kansalaisuus. Syyriaan vierastaistelijaksi lähteneiltä kaksoiskansalaisilta voidaan jatkossa viedä Tanskan kansalaisuus hallinnollisessa menettelyssä ilman tuomioistuinkäsittelyä henkilön ollessa yhä konfliktialuella.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Histon on 16.04.2019, 09:40:06
https://yle.fi/uutiset/3-10740601

Quote

Maahanmuuton vastustajat provosoivat mellakan Kööpenhaminassa – seurauksena kymmeniä tulipaloja

Islamia vastustava puoluejohtaja aikoo jatkaa puhetilaisuuksiaan, poliisijärjestö ärsyyntyi.

Kööpenhaminan kantakaupungissa oli eilen sunnuntaina suuria mellakoita. Väkijoukko sytytti tuleen autoja, roska-astioita, heitteli poliiseja katukivillä ja vandalisoi kaupunkia.

Kahakat alkoivat Nørrebron kaupunginosassa, missä islamia ja maahanmuuttoa vastustavan Stram Kurs -puolueen perustajan Rasmus Paludanin oli määrä puhua. Asiasta kertovat tanskalaiset tiedotusvälineet, muun muassa yleisradioyhtiö DR (siirryt toiseen palveluun).

Paludan provosoi tilannetta puhepaikalla heiluttelemalla koraania. Vastamielenosoitus syntyi välittömästi, ja väkivalta levisi.
[...]
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 16.04.2019, 09:47:20
^ Tuosta tapauksesta on myös erillinen eilen aloitettu keskusteluketjunsa (oli perustettu Ulkomaat-osioon, siirsin äsken tänne Pohjoismaihin): https://hommaforum.org/index.php/topic,128442.0.html

Ylellä oli tuossa kunnon fake news -meininkiä, kun aluksi väitettiin "maahanmuuton vastustajien mellakoivan" ja otsikkoa muutettiin useaan otteeseen ;D

Mutta jatkot tosiaan mainitsemassani ketjussa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Totti on 28.04.2019, 19:46:48
Tanskassa on keksitty uusi rikollisuuden käsite, ylivaltarikollisuus (minun käännös, "dominanskriminalitet"). Asiasta raportoi norjalainen nettilehti Document.no:

https://www.document.no/2019/04/28/et-nytt-ord-dominanskriminalitet/

Kyse on mamujen tekemästä provosoimattomasta väkivallasta, jossa hyökätään kantaväestöä vastaan. Idea on osoittaa ylivaltaa ja dominanssia hakkaamalla satunnaisia kantaväestön ihmisiä. Norjassakin ilmiö on tunnettu ja jutun mukaan tämän kaltaiseen pahoinpitelyyn liittyy ylikorostunut ja jopa silmitön väkivalta.

Document.no:n mukaan rikollisuuden dominanssinäkökulmasta puhuminen on tabu norjalaisissa tuomioistuimissa. Maahanmuuttajien perustelematonta väkivaltaa vähätellään vaikka etninen motiivi pitäisi johtaa rangaistusten koventamiseen. Tuomioistuinten perusteluna on oletettu ymmärtämättömyys, missä syytetty saa alennetun tuomion koska hän tulee toisesta kulttuurista.

Ohessa esimerkki ylivaltarikollisuudesta missä Kööpenhaminan Strögetillä kävelevä juopunut mies päätyy mamujen hakattavaksi:

https://www.youtube.com/watch?v=I7y1FcVswPA
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Leijona78 on 14.05.2019, 11:48:54
Käänsin lukemalla Socialdemokratietin tekstin maahanmuuttopolitiikasta kokonaan englanniksi (with a litte help from Google Translate)

Lukekaa. Jos jokainen sosiaalidemokraattinen puolue ajaisi tätä, olisi kenties vielä toivoa. Tästä muut vasurit ulisevat nyt, kun syyttävä tanskan demareita "oikeistolaisuudesta".

Meidän on myös hyvä käsittää miten Tanskassa, joka on kuitenkin lukkona sille massalle joka saapuu pohjoisen suuntaan, ajatellaan myös perinteisissä vasemmistopuolueissa.

Immigration policy

FAIR AND REALISTIC. Denmark needs a comprehensive immigration policy that is both fair and realistic and which can unite Denmark.

An immigration policy that brings Denmark together

For many years, the immigration policy has divided us Danes. There is hardly any other area where the different fronts are so hard against each other. Where different opinions are being attacked. Maybe that's understandable? An immigration policy defines what kind of a country we want to be, and there are strong feelings involved. And more and more people experience what happens, when integration fails.

We in the Social Democratic Party do not believe that there is so much disagreement among Danes about immigration policy. We would love to help people who are on the run and fleeing. That is a compassionate, human duty to do. At the same time we also agree that there exists a limit on how many refugees and foreigners can be integrated into our society. And (to agree on) this is crucial so that the integration can work better.

Immigration policy: Why is it so difficult?

Perhaps we Danes have been too quick to judge each other? You are not a bad person because you do not want to see your country being fundamentally changed. And you are not naive, because you want to help others to have a better life. The vast majority would like to do both: to help more people and to take care of Denmark.

Perhaps it is difficult, because the world, and also Denmark, are now in a really difficult situation. And it's a new situation. There are now more refugees on the move than there has ever been. At the same time, more and more people are not fleeing from wars and calamities, but for other reasons; because they understandably seek a better life from our part of the globe. Climate change will put more people in motion. And add to that equation the fact that Africa's population will be doubled by 2050.

The population living in Denmark has changed rapidly in a short time. In 1980, 1 per cent of the Danish population had a non-western origin. Today it is 8 per cent. It is a development that has happened over just one generation.

The Danish society benefits from the contribution of many of those who have come here over the years. Those who have learned Danish, who are working, who share our values and who -in short- are Danes now. But unfortunately, there are also too many who have come to Denmark without becoming a part of Denmark.

The challenge we face is not temporary. It has come to stay. It pushes our welfare model, our high equality and our way of life. It's a difficult challenge we face. But we have dealt with difficult challenges before. Throughout history we have disagreed - also on the big issues. But Denmark is best when we enter into compromises and take the steps forward together. Compulsory education. Old-age pension. Free and equal access to health. Neither of these decisions are made by a narrow majority and a split population. That is why they are still standing.

The same is needed when it comes to immigration policy. That we lift ourselves over the daily discussions. That we turn on the light for a long term plan. That we think more about what is both fair and realistic than what is in the parties' short-term interest.

In short: An immigration policy that brings Denmark together

So that after 30 years we can look back on our generation of citizens and decision-makers, and say about us that we solved our great challenge of today. That we found the right balances in difficult dilemmas. Bearing a responsibility for the world, and bearing a responsibility for Denmark.

Because it's just as a much a truth, that we cannot help everyone here in Europe and in Denmark. Just as much that it is a truth that people on the run must be helped. And that the conditions in the poorest countries in the world must be fundamentally improved so that people do not go seeking for happiness elsewhere (from their own countries). We can't -and we won't- turn our backs to the world.

Therefore, a comprehensive and long-term plan is needed. That is where we give our bid with this proposal. We present what we believe is the ideal solution. There are elements that cannot be implemented right away. But it all starts with an attitude and a will. And that is what we have.

Our immigration policy consists of three elements:

The numbers have a meaning

Denmark must reinforce its control. We will impose a limit on how many non-western foreigners can come to Denmark in one year. This is so that our residential areas, schools and jobs can follow. So that we get a real opportunity to integrate those who come here. So that they learn the Danish language, can get a job and acquire our basic values. And we have suggestions on how we can actually enforce such a limit while complying with international conventions. We will change our asylum system and create a reception center outside Europe. In the future, it will only be possible for refugees to obtain an asylum in Denmark as a quota refugee through the UN.

We will help more

Right now we abandon the weakest; those who can't or cannot afford to escape. Those who are the most in need of help. That is not fair. We must not accept that people drown in the Mediterranean or are subject to violence and abuse when they are fleeing. The goal must be that fewer people have to flee and that more people can create a future in their own country instead of seeking a life in Europe. Denmark cannot solve this alone, but we can lead the way. By doubling the Danish refugee assistance to neighboring areas and by putting us in the EU at the forefront of a historic uplift, of Africa in particular, through the process of development assistance.


The new fight for freedom

The Social Democracy is and has always been a freedom project. It's about giving more and more people the opportunity to shape their own lives. It has largely been successful through education, a free and an equal access to health and a high employment. Now we are facing a new chapter in the struggle for freedom: the new Danes. Gender equality must also apply to them. There are rights and there are duties. That religion is always subordinate to democracy. It requires to deal with -and to adjust- the norms that exists in parts of Denmark. It requires first and foremost that more people become a part of the Danish community, where we all share the same basic values and where we meet each other in residential areas and schools. A 10-year plan must ensure that there will be no residential areas, schools or other educational institutions in the future that have more than 30 percent of of non-western immigrants or their descendants. And more (of them) must contribute to the Danish society. For that reason we will introduce a duty for all immigrants to contribute a 37-hour duty, per week, for integration and cash benefits.

Are here now things that we, Social Democrats, have not previously meant?  Yes. But the world and the society has changed. And politics is luckily not etched in stone. We said to ourselves from the beginning: now we'll think things over again, and we will think anew, and we will think it as a whole. With that we have now found a solution that we are now putting forward.

We believe that Denmark needs a coherent and long-term immigration policy. Where the basic direction is fixed, and where individual elements are not constantly changed. Our entire proposal is a basis for a discussion. We like to listen to other people's good ideas. But we want to insist on one thing: there is a need for a broad and a binding cooperation on long-term solutions. Denmark does not need that block policy and that division that historically has characterized our immigration policy. On the contrary.

The Social Democrats stand for an immigration policy that is both fair and realistic. An immigration policy that unifies Denmark.

....

Alkuperäinen täältä
https://www.socialdemokratiet.dk/da/politik/udlaendingepolitik/

edit: yhden sanan muokkaus + typon korjaus
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 23.05.2019, 14:59:16
QuoteSAK selvitytti eri maiden maahanmuuttopolitiikkaa – Tanskassa kotouttamispolitiikan tiukennus lisäsi työvoimapulaa

SAK:n teettämä vertailututkimus Ruotsin, Tanskan ja Kanadan maahanmuuttopolitiikasta osoittaa, että maahanmuuttoa ja kotouttamista voidaan toteuttaa ideologian ja käytännön tasolla hyvin erilaisin tavoin.

SAK:n maahanmuuttopolitiikan asiantuntija Eve Kyntäjä kertoo, että tutkimukseen pyrittiin valitsemaan maat, joiden maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan lähtökohdat poikkeavat selvästi toisistaan.

– Ruotsissa on etsitty uusia keinoja parantaa maahanmuuttajien ja pitkäaikaistyöttömien integroitumista työmarkkinoille. Kanadassa potentiaalisia maahanmuuttajia arvioidaan sen mukaan, mikä on heidän oletettu hyötynsä kansantaloudelle. Tanskassa keskustelu on puolestaan keskittynyt maahanmuuton ongelmiin, mikä on johtanut kiristyneeseen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaan.

[...]

Tanska puolestaan on kiristänyt maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaansa lukuisilla tavoilla 2000-luvun alusta lähtien. Tiukennukset ovat koskeneet työperusteisia oleskelulupia, humanitaarista maahanmuuttoa ja kotouttamispolitiikkaa. Myös valtion maksamia tukia pakolaisille on laskettu.

– Tanskan ammatillisen keskusjärjestön FH:n mukaan tiukentunut kotouttamispolitiikka on vaikeuttanut maahanmuuttajien integroitumista Tanskaan ja maan työmarkkinoille. Politiikka on myös pahentanut työvoimapulaa ja aiheuttanut Tanskalle imagohaittaa, Eve Kyntäjä toteaa.
Kansan Uutiset (https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4087702-sak-selvitytti-eri-maiden-maahanmuuttopolitiikkaa-tanskassa-kotouttamispolitiikan-tiukennus-lisasi-tyovoimapulaa) 23.5.2019

Koska oikeusministeriön mukaan sarkasmi voi olla rikollista, en kommentoi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 26.05.2019, 13:35:24
QuoteMaahanmuuttovastaisuus jyrää Tanskan vaaleissa

Valta vaihtuu vasemmalle, mutta maahanmuuttajien tyly kohtelu jatkuu.

[...]

Hyvällä syyllä voidaan kysyä, mihin Rasmus Paludanin kaltaista populistipelleä oikein tarvitaan, kun Venstre-puolueen johtamat vähemmistöhallitukset ovat viime vuosina kiristäneet Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa rajusti ja turvapaikanhakijoiden määrä on alimmillaan yli kymmeneen vuoteen.

Venstre tarkoittaa vasemmistoa, mutta nimestään huolimatta kyseessä on konservatiivinen oikeistopuolue.

Maahanmuuttoministeri Inger Støjbergin johdolla Tanska on kieltänyt musliminaisilta kasvohunnut, vaatinut turvapaikanhakijoita luovuttamaan koruja ja rahaa viranomaisille, hankaloittanut perheenyhdistämistä, koventanut tuomioita maahanmuuttajalähiöissä tehdyistä rikoksista ja suunnitellut vankeusrangaistuksen kärsineiden maahanmuuttajien eristämistä Själlannin eteläpuolella sijaitsevaan saareen.

Maahanmuuttolain uudet pykälät on tosin kirjoitettu Tanskan kansanpuolueen eli paikallisten persujen puoluetoimistossa. Kansanpuolue sanoo puolustavansa perhearvoja, monarkiaa ja luterilaista kirkkoa. Puolueen kannatus on suurinta eteläisen Jyllannin maaseudulla, missä ei ole juuri lainkaan maahanmuuttajia.

[...]

Mielipidekyselyjen mukaan Tanskan sosiaalidemokraatit ovat saamassa lisäpaikkoja sekä eurovaaleissa että parlamenttivaaleissa. Kansanpuolueen suosio on sen sijaan romahtanut viime vaalien 21 prosentin jytkystä tuoreimpien mittausten lupaamaan 11 prosenttiin.

Sosiaalidemokraattien vaalivoitto ei silti tule kohentamaan ulkomaalaispolitiikkaa, sillä myös sosiaalidemokraatit ratsastavat maahanmuuttovastaisella retoriikalla. Puoluejohtaja Mette Frederiksen ehdottaa pakkotyötä kaikille sosiaalitukea saaville maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoiden siirtämistä YK:n leireille Pohjois-Afrikkaan.

Sosiaalidemokraatit tahtovat muodostaa yksinään vähemmistöhallituksen, osittain kansanpuolueen tuella. Kommunistien perintöä jatkava Yhtenäisyyslista, Sosialistinen kansanpuolue ja vihreä puolue Vaihtoehto vieroksuvat sosiaalidemokraattien maahanmuuttolinjauksia mutta antavat varmaankin tukensa demarihallitukselle hyvinvointipolitiikassa ja ilmastokysymyksissä.
Kansan Uutiset (https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4089367-maahanmuuttovastaisuus-jyraa-tanskan-vaaleissa) 26.5.2019

Samaan aikaan yksi Suomen johtavista oikeustieteilijöistä väittää Suomen suurimman päivälehden jutussa (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006114759.html), että Suomen turvapaikkapolitiikassa ei ole kansainvälisten sopimusten mukaan enää kiristämisen varaa, ja Suomen Pakolaisapu vaaliohjelmassaan (https://pakolaisapu.fi/wp-content/uploads/2019/03/SuomenPakolaisavunHallitusohjelmasuositukset2019-2023.pdf), että Suomen turvapaikkapolitiikka on Euroopan tiukimpia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Supernuiva on 26.05.2019, 18:51:57
^Suomen maahanmuuttopolitiikan väitetty Euroopan suurin tiukkuus muuttuu ihmisten mielessä todeksi, kun sitä vain toistetaan ja toistetaan.

Mietin joskus sitä, että miksi politiikan perussuomalaiset eivät vaadi korjauksia ja oikaisuja julkisuudessa esitettäviin virheellisiin väittämiin. Pienienkin tiukennuksien tekeminen on sitä vaikeampaa, mitä enemmän ihmiset luulevat Suomen olevan jo nyt Euroopan tiukin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 01.06.2019, 20:33:21
Lohjan kaupungin maahanmuuttajakoordinaattori:

[tweet]1134100593755250688[/tweet]

SAK:n selvityksen johtopäätökset perustuvat vain tutkija Rolle Alhon mielipiteisiin. Epäilemättä suurempi määrä maahanmuuttajia saadaan töihin anteliaalla kotouttamispolitiikalla (palkkatuki jne.), mutta Alho ei arvioi tai vertaile eri maiden ratkaisujen kustannuksia ja tuottoja lainkaan.

Suurin ja ratkaiseva puute on jättää huomioimatta maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan ratkaisujen vaikutus vetotekijänä maahanmuuttajien määrään ja laatuun. Tanska on saanut leikattua haittamaahanmuuton määrää ja osuutta ratkaisevasti verrattuna Ruotsiin, joten kireämpi politiikka näyttää toimivan, toisin kuin taloudellisesti kannattamattoman maahanmuuton lisäämistä tyrkyttävä Alho antaa ymmärtää.

Miksi mikään maa harjoittaisi tarkoituksella kustannuksia lisäävää maahanmuuttoa tuottavaa maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaa?

QuoteTanska puolestaan on kiristänyt maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaansa lukuisilla tavoilla 2000-luvun alusta lähtien. Tiukennukset ovat koskeneet työperusteisia oleskelulupia, humanitaarista maahanmuuttoa ja kotouttamispolitiikkaa. Myös valtion maksamia tukia pakolaisille on laskettu.

– Tanskan ammatillisen keskusjärjestön FH:n mukaan tiukentunut kotouttamispolitiikka on vaikeuttanut maahanmuuttajien integroitumista Tanskaan ja maan työmarkkinoille. Politiikka on myös pahentanut työvoimapulaa ja aiheuttanut Tanskalle imagohaittaa, Eve Kyntäjä toteaa.
SAK: SAK:n teettämä vertailu osoittaa: Maahanmuuttopolitiikkaa toteutetaan hyvin eri tavoin Ruotsissa, Tanskassa ja Kanadassa (https://www.sak.fi/ajankohtaista/uutiset/sakn-teettama-vertailu-osoittaa-maahanmuuttopolitiikkaa-toteutetaan-hyvin-eri-tavoin-ruotsissa-tanskassa-ja-kanadassa) 23.5.2019

Tutkija Alho ei vain jätä taloudellisia vaikutuksia käsittelemättä vaan torjuu kokonaan ajatuksen, että maahanmuuttopolitiikka ja siitä käytävä keskustelu saisi perustua maahanmuuton seurausten arviointiin.

Quote from: Rolle AlhoMyös olemassa olevan tutkimustiedon mukaan (ks. Rockwool Foundation 2019) Tanskan tiukentunut maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikka ovat yhteydessä koventuneeseen puhetapaan, jossa maahanmuuttajia arvioidaan ja arvotetaan entistä enemmän "hyödyn" ja "haitan" käsitteiden kautta. Tässä puhetavassa etenkin "ei-länsimaiset", rodullistetut vähemmistöt ja muslimit kuvataan ongelmallisiksi ryhmiksi. Haastattelemieni asiantuntijoiden mukaan koventunut puhetapa ja maahanmuuton rajoitukset ovat tehneet jossain määrin Tanskasta vähemmän houkuttelevan kohdemaan potentiaalisille maahanmuuttajille. On vaikea nähdä, mitä etua Suomelle voisi olla työperusteisen maahanmuuton tiukemmasta rajoittamisesta, sillä maan väestö ikääntyy ja tietyt alat kärsivät työvoimapulasta.

Alho puhuu muodon vuoksi työperäisestä maahanmuutosta, mutta oikeastihan Ruotsin etableringsjobbit on tarkoitettu etenkin turvapaikkamaahanmuuttajille, joille ne ovat vetotekijä.

Edit:
Tuossa yllä tutkija Alho ensin paheksuu maahanmuuttajien arvottamista "hyödyn" ja "haitan" kautta ja sitten heti perään puolustaa haluamaansa ajamaansa maahanmuuttopolitiikkaa Suomen edulla, väestön vanhentumisella ja työvoimapulalla. Eli huoli arvottavasta puhetavasta on vain tekosyy, jolla lakaistaan maton alle maahanmuuton kielteisten puolien käsittely.

Selvityksen otsikko on "Selvitys työperusteiseen maahanmuuttoon ja kotouttamiseen liittyvästä politiikasta Ruotsissa, Tanskassa ja Kanadassa", mutta lopulta siinä päädytään lobbaamaan nimenomaan ei-työperäisten maahanmuuttajien työllistämisratkaisuja kuten palkkatukea.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: JiM on 01.06.2019, 20:53:18
Kyllähän nyt jokainen ajatteleva ja järkevä ihminen haluaa omaan maahansa ihanaa monikulttuurisuutta.. alla olevassa Tanskassa kuvatussa videon alussa on jo niin äänekkään rikasta meininkiä että tästä ei voi muuta seurata kuin puhdasta hyvää.. koko Euroopalle..

https://www.youtube.com/watch?v=YFczm-oOsjI&feature=youtu.be

'Tanskassa taas uusia mellakoita Rasmus Paludanin ympärillä'
https://pt-media.org/2019/06/01/tanskassa-taas-uusia-mellakoita-rasmus-paludanin-ymparilla/
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Luka Mokonesi on 02.06.2019, 20:20:47
Olisi pitänyt jättää klikkaamatta tuotakin videota. Viikonloppu tuli vietettyä Tanskassa, pääosin maaseudulla jossa pienet pellavapääviikingit kirmasivat iloisina rannoilla ja lastenvaunuja riitti. Tavatut maahanmuuttajataustaiset olivat lähinnä integroituneita kaakkois-aasialaisia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: l'uomo normale on 04.06.2019, 04:58:20
Quote from: JiM on 01.06.2019, 20:53:18
'Tanskassa taas uusia mellakoita Rasmus Paludanin ympärillä'
https://pt-media.org/2019/06/01/tanskassa-taas-uusia-mellakoita-rasmus-paludanin-ymparilla/

Rasmus Paludan esiintyy kuvissa aina lippalakki päässään, samoin kuin muuan toinen katuaktiviteettien järjestäjä Marco de Wit Suomessa. Sattumaako? Paludan tosin välillä näyttää vaihtavan lippalakkinsa mallia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: newspeak on 04.06.2019, 05:32:31
Quote from: l'uomo normale on 04.06.2019, 04:58:20
Quote from: JiM on 01.06.2019, 20:53:18
'Tanskassa taas uusia mellakoita Rasmus Paludanin ympärillä'
https://pt-media.org/2019/06/01/tanskassa-taas-uusia-mellakoita-rasmus-paludanin-ymparilla/

Rasmus Paludan esiintyy kuvissa aina lippalakki päässään, samoin kuin muuan toinen katuaktiviteettien järjestäjä Marco de Wit Suomessa. Sattumaako? Paludan tosin välillä näyttää vaihtavan lippalakkinsa mallia.

Kertoo varmaan jotain islamisaation asteesta, että vaikka Marco piirtäisi Muhammedin Koraaniin, siitä ei todennäköisesti rotumellakkaa saisi aikaiseksi tässä maassa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kelpo Hääppönen on 05.06.2019, 08:38:17
"Tanskassa vasemmiston ja oikeiston pakolais­linja on yhtenäisen tiukka: kotouttamista ei enää edes yritetä"

Mitähän Helsingin Sanomat sekoilee ja laskee läpi tällaisia artikkeleita. Onko joku lukenut artikkelin, onko se todella nuivuuteen kiihottava kuten otsikkonsa?

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006131369.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=3&utm_source=tf-other&share=c9bf41e12402f8efdd69bacedfd49f62
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: diipadaapa on 05.06.2019, 09:46:00
Routa porsaan kotio ajaa.

Tanskassa on hiukan enemmän ihmisiä kuin suomessa, wikipedian mukaan 5,749 milj. Arviot muslimien määrästä vaihtelevat mutta virallisestikin luku on 300 000 eli 5,3 prosenttia väestöstä, ja luku on noussut selvästi viime vuosina. Vertailuna suomessa arvioidaan olevan n. 60 000 muslimia.

Kysymys kuuluu onko Tanska jo menetetty?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Shemeikka on 05.06.2019, 10:30:19
En pidä Tanskaa menetettynä, toisin kuin Ruotsia. Prosentit ja muslimien määrä eivät ole ratkaisevia vaan se, pistetäänkö islamisaatiolle hanttiin.

Tanskassa on tehty nuivaa mamupolitiikkaa, esim nostamalla kotimaasta tuotujen puolisoitten ikärajaa, hankaloittamalla kansalaisuuden saamista tms, eli Tanska ei ole menetetty.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 05.06.2019, 10:54:41
Ei ihme, että Riikka Uosukainen menee vaihtoon (https://yle.fi/uutiset/3-10815499) Pohjoismaiden-kirjeenvaihtajan paikalta:

QuoteMuuttuuko Tanskan tiukka maahanmuuttopolitiikka vaalien jälkeen? Nämä viisi asiaa kiinnostavat huomisessa vaalituloksessa

[...]

2. Muuttuuko muista Pohjoismaista poikkeava tiukka maahanmuuttopolitiikka?

Tanska on kiristänyt viime vuosina maahanmuuttopolitiikkaansa muita Pohjoismaita tiukemmaksi. Kiristyksistä on ollut laaja poliittinen yksimielisyys. Sosiaalidemokraatit ovat tukeneet oikeistopopulistisen Tanskan kansanpuolueen kanssa oppositiosta hallituksen esityksiä.

Hallitus julkaisi vuosi sitten ohjelman, joka muun muassa pakottaa maahanmuuttajien lapset yksivuotiaana päiväkotiin. Lähiöiden asuntoyhtiölle annetaan valtuudet häätää tai kieltäytyä vuokraamasta asuntoja rikoksista tuomituille maahanmuuttajille. Lisäksi valtio voi ottaa haltuunsa tai purkaa maahanmuuttajalähiöissä rakennuksia ja sulkea kouluja.

Sosiaalidemokraattien omassa maahanmuutto-ohjelmassa esitetään, että turvapaikka- tai oleskelulupapäätöstä ei saisi hakea enää Tanskasta, vaan YK:n tai EU:n valvomilta leireiltä kolmansista maista.

Ylen haastattelema sosiaalidemokraattien kansanedustaja ja ryhmän tiedotusvastaava Nicolai Wammen sanoo, että puolue haluaa muodostaa yksin vähemmistöhallituksen, joka hakee tukea asiasta riippuen vasemmalta tai oikealta. Maahanmuuttopolitiikassa sosiaalidemokraatit haluavat Wammen mukaan jatkaa yhteistyötä oikeiston ja Tanskan kansanpuolueen kanssa.

Sosiaalidemokraattien vasemmistolaiset tukipuolueet ovat äänestäneet tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa vastaan ja vaativat suunnanmuutosta.

Sosiaaliliberaali puolue Radikale Venstre on vaatinut sosiaalidemokraateilta jopa kirjallisia takuita maahanmuuttopolitiikan pehmentämisestä. Kiista maahanmuuttopolitiikasta saattaa johtaa ankaraan poliittiseen vääntöön vaalien jälkeen.

Pääministeri Lars Løkke Rasmussen sanoi ruotsalais-norjalaisen talk-show- isännän Fredrik Skavlanin haastattelussa huhtikuussa, että tanskalaiset ovat maahanmuuttopolitiikassaan realistisempia ja puhuvat maahanmuutosta avoimemmin kuin ruotsalaiset. Ruotsalaisissa vasemmistopuolueissa on puolestaan ihmetelty Tanskan tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ja puhuttu "maasta, jota emme enää tunne".

[...]

Hallituspuolueille ennustettua tappiota on selitetty osittain hallitusvastuulla ja se voi myös heikentää uskollisen tukipuolueen Tanskan kansanpuolueen kannatusta. Lisäksi sosiaalidemokraatit ovat saaneet tiukilla maahanmuuttokannoillaan osan populistien kannattajiksi siirtyneistä tukijoistaan palaamaan.

Yksi syy oikeistosiiven mahdolliselle vaalitappiolle ja vasemmistovihreiden nousulle voi olla sekin, että osa äänestäjistä on vain väsynyt jyrkkään maahanmuuttopolitiikkaan.
Yle (https://yle.fi/uutiset/3-10814649) 4.6.2019
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: alussaolisana on 05.06.2019, 12:20:05
Quote from: diipadaapa on 05.06.2019, 09:46:00
Routa porsaan kotio ajaa.

Tanskassa on hiukan enemmän ihmisiä kuin suomessa, wikipedian mukaan 5,749 milj. Arviot muslimien määrästä vaihtelevat mutta virallisestikin luku on 300 000 eli 5,3 prosenttia väestöstä, ja luku on noussut selvästi viime vuosina. Vertailuna suomessa arvioidaan olevan n. 60 000 muslimia.

Kysymys kuuluu onko Tanska jo menetetty?

Minä yritän hieman visioida Euroopan tulevaisuutta, jota Tanskan politiikka ennakoi.

Alkuperäisväestö Tanskassa on ymmärtänyt uhkan ja on alkanut yhtenäistyä. Näin tulee käymään laajalti. Tähän yhtenäistymiseen tulee liittymään myös monia ei-muslimitulokkaita, jotka hyväksytään osaksi liikehdintää.

Seuraa lakien uudelleen tulkintaa, lakien - myös perustuslakien - uusiksi kirjoittamista ja ennenkaikkea ihmisoikeususkonnon älämölöttäjien hiljeneminen ajan hengen muuttuessa.

Kansakunnille vahingolliset "kansainväliset sopimukset" siirtyvät paperijätteeksi.

Demokratiaa jouduttaneen väliaikaisesti purkamaan, koskapa ihmiset ymmärtävät laajalti, että nykyisen kaltainen demokratia tukee islamisaatiota ja lopulta poistuu kalifaatin nieluun. Sodankaltaisessa tilassahan demokratiaa aina puretaan ja sen tyyppisestä kriisiajasta tulee olemaan kysymys.

Kansalaisuuksien purkaminen ja massiiviset karkotukset tyyliin "juutalaiset ulos Isabellan Espanjasta" nousevat ensin keskusteluun, sitten lainsäädäntöön ja käytäntöön. Maailmahan ei oikeasti ole muuttunut miksikään, vaan ihmiskunta on vuosisadasta toiseen hyvin samanlainen. Tämä siis muslimeille, tuskin juutalaisille, joista suurin osa on jo tässä vaiheessa paennut Länsi-Euroopasta.

Oikeusistuimet eivät ota valituksia käsittelyyn seuraavista syistä: syyttäjät, tuomarit ym. ovat itsekin alkaneet ajatella; syyttäjät, tuomarit ym. ymmärtävät että heidän uransa joko jatkuu tai on jatkumatta; syyttäjät, tuomarit ym. otetaan pieneen puhutteluun; laki on muuttunut. Eli karkotukset tulevat olemaan tyyliin "ei valitusoikeutta".

Veikkaan, että Euroopassa tullaan näkemään niinkin rajua meininkiä, että islam kielletään laissa monin paikoin ja sen kaikkinaisesta harjoittamisesta seuraa karkotus.

En oikein näe mitään, mikä estäisi tämän kehityksen. Mahdolliset massiiviset kristinuskoon kääntymiset muslimien leirissä olisivat toki rauhaa rakentavia, mutta niiden kääntöpuoli lienee massiivinen jihadistinen liikehdintä asiasta suivaantuneiden musulmaanien taholta. Tämä sitten taas kiihdyttää ja vahvistaa veikkaamaani kehitystä. Massiivisia ateismiin tai humanismiin kääntymisiähän muslimien taholta emme tule näkemään - nämä ideologiat eivät yksinkertaisesti vastaa muslimin sisäiseen tarpeeseen.

Suurin ongelma kaikessa tässä ei tule olemaan itse projekti, vaan sen vaikutus maailmanpolitiikkaan. Valitettavasti se tulee ajamaan ihmiskunnan kulttuurivyöhykkeiden väliseen konfliktiin eikä sapelinkalisteluja voida välttää. Turkin ja Kreikan raja kuumenee kiehuvan metallin asteelle, kunhan saksalaiset heräävät tekemään arvattavan. Ranskan ja Italian johdolla tapahtuva pohjois-afrikkalaisten "kotiinlähtö" sitävastoin onnistunee ihan "vahvemman oikeudella". Joka tapauksessa monikulttuuri-ideologia ja sen väistämätön vastaliike tulee ajamaan maapallon vähintään suursodan partaalle. Kiitos vaan, monikulttuurihullut! Tähän vielä sisällissodan kaltaiset tilat monin paikoin, kiihtyvä kristittyjen vaino muslimimaissa ja terrorismi muualla sekä luultavasti myös muslimien kohtaamat julmuudet ja ylilyönnit länsimaissa.

Tämä siis vain oma, ajattelun pohjalta syntynyt ennustukseni Euroopan lähiajoista. Ei siis profetia eikä poliittinen ohjelmajulistus. Itse tietysti olisin toivonut, että näin ei käy ja rauha maassa, mutta valitettavasti se mahdollisuus on jo karannut reaalihorisontista, näkisin.

Kaiken tämän jälkeen EU on pelkkä muisto, Euroopassa on enemmän itsenäisiä valtioita kuin ennen EUta ja osa siirtolaisväestöstä on jäänyt Eurooppaan ja sulautuu pikku hiljaa väestöihin, mutta islam loistaa poissaolollaan joitakin mahdollisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Tosin luulen, että konflikti tulee olemaan niin raju, että sen seurauksena poliittinen ideologia ja uskonto nimeltä islam tulee jopa poistumaan samalle hautausmaalle Baalin palvonnan seuraksi. On nimittäin varmaa, että islamilla on synty, elo ja kuolema aivan kuten sen perustajallakin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 25.06.2019, 12:06:30
Viimeiset kymmenen vuotta suomalais- ja ruotsalaistoimittajien tarina on ollut, että tanskalaiset ovat muukalaisvihamielisiä, eikä heitä pidä matkia. Nyt kun jo tanskalaisdemaritkin ovat "rasisteja", täytyy narratiivia muuttaa niin, että viime vaalit olivat menestys Tanskan tiukan maahanmuuttopolitiikan purkamista vaativille ja että muut puolueet joutuvat seuraamaan perässä.

QuoteSjælsmarkin lapset hämmentävät Tanskassa

Tanskalaiset puolueet joutuvat nyt arvioimaan ulkomaalaispolitiikkaansa uudestaan.

SJÆLS­MARKIN lapset. Hieman yli sata alle 18-vuotiasta lasta on ollut alku­vuoden tanskalaisen politiikan keskiössä.

Lapset asuvat kielteisen turva­paikkapäätöksen saaneiden vanhempiensa kanssa Sjæls­markin vanhassa kasarmissa. He ovat keskuksessa, koska he eivät voi lähteä tai eivät suostu poistumaan maasta. Heidät on käytännössä eristetty muusta Tanskasta. He eivät saa itse laittaa ruokaa, jotta heidän ei tarvitsisi käydä ruoka­ostoksilla. Näin ei pääse syntymään sosiaalisia kontakteja.

Parlamentin oikeusasiamies on tehnyt keskuksen oloista selvityksen. Sen mukaan lasten elämää keskuksessa leimaavat rauhattomuus, yksinäisyys ja hämmennys, mutta olot eivät riko kansainvälisiä lasten oikeuksia eivätkä Euroopan ihmisoikeuskonventiota.

[...]

TANSKA oli Euroopan ensimmäisiä maita, joissa oikeistopopulistinen puolue nousi merkittävään valta-asemaan. Tanskan kansanpuolue (DF) nousi silloisen oikeistohallituksen vaa'ankieliasemassa olevaksi tukipuolueeksi vuonna 2001.

Alkoi ulkomaalais- ja maahanmuuttolakien kiristys. Yhteiskunnallinen keskustelu alkoi pyöriä yhä enemmän ulkomaalaisten ympärillä. Ei-läntisille maahanmuuttajille muodostui vähitellen samankaltainen rooli kuin EU:lle Britanniassa: ­oikeastaan kaikki ongelmat johtuivat heistä.

[...]

SJÆLSMARKIN unohdetut lapset. Niin keskuksen lapsia kutsui sosiaaliliberaalin Radikale Venstre (RV) -puolueen puheenjohtaja Morten Østergaard toukokuussa.

RV kampanjoi sillä, että lapsiperheiden pitää saada asua muualla kuin keskuksessa ja että lapsille pitää taata normaalimpi elämä. Puolue oli vaalien suurvoittaja yhdessä sosialistisen kansanpuolueen (SF) kanssa, joka myös haluaa kohentaa heikoimmassa asemassa olevien ulkomaalaisten oloja Tanskassa. Molemmat tuplasivat kannatuksensa.

Vaaleissa valta vaihtui Venstre-puolueen johtamalta oikeistolaiselta blokilta vasemmistolaiselle blokille. Punainen blokki sai 91 kansankäräjien 179 paikasta. Blokin suurin puolue on sosiaalidemokraatit 25,9 prosentin kannatuksella.

DF:n kannatus romahti edellisvaalien 21,1 prosentista 8,7 prosenttiin. Se on puolueelle katastrofi, mutta se ei ole katastrofi tiukalle ulkomaalaispolitiikalle. 70 prosenttia tanskalaisista äänesti puolueita, jotka ajavat nykyistä tai siitä vieläkin tiukempaa politiikkaa. Suuret keskipuo­lueet, keskustaoikeistolainen Venstre ja sosiaalidemokraatit kannattavat nykyistä tiukkaa linjaa.

RV:n kannatus nousi 8,8 prosenttiin. Vaikka RV on porvaripuolue, se on mukana punaisessa blokissa. Sille kehkeytynee samanlainen vaa'ankielen asema kuin DF:llä oli oikeistohallituksen tukijana. Tämä tarkoittaa, että ensimmäistä kertaa 2000-luvulla merkittävää poliittista valtaa käyttää puolue, joka kapinoi avoimesti vallitsevaa ulkomaalaispolitiikkaa vastaan, ja joka ratsasti tällä kapinalla vaalivoittoon.

Se tarkoittanee myös, että muissakin puolueissa arvioidaan uudestaan ulkomaalaispolitiikan avainasemaa strategiassa. Vaalit olivat 2000-luvulla ensimmäiset, joissa se ei ollut teema ylitse muiden.

JUHANNUSVIIKOLLA ulkomaalaispolitiikka jo kriisiytti hallitusneuvottelut, joita sosiaalidemokraattien johdolla käyvät RV, SF ja siitä vielä enemmän vasemmalla oleva Yhtenäisyyslista. RV:n Østergaard jäi pois tilaisuudesta, jossa muut neuvottelijat julistivat päässeensä sopuun kasvihuonepäästöjen 70 prosentin vähentämisestä vuoteen 2030 mennessä. Østergaard kannatti sopua, mutta perusteli poisjääntiään sillä, että samalla ei saatu sopua hyvinvointipolitiikasta, taloudesta ja – Sjælsmarkin lapsista.

Annukka Oksanen

Kirjoittaja on Kööpenhaminassa asuva, talouteen, politiikkaan ja Pohjoismaihin erikoistunut toimittaja.
Helsingin Sanomat (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006152873.html) 25.6.2019

Quote from: Annukka Oksanen, HSHe ovat keskuksessa, koska he eivät voi lähteä tai eivät suostu poistumaan maasta.

Tämä on sitä samaa kiertelyä, millä Suomessa puhutaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista "paperittomista", jotka eivät muka voi lähteä kotiinsa, mutta joille ei myöskään myönnetä oleskelulupaa.

Oikeasti Suomessa saa oleskeluvan, jos lähtemisen estyminen ei johdu turvapaikanhakijan vastahankaisuudesta. Kaikki "paperittomat" ovat Suomessa ja eiköhän myös Sjælsmarkissa täysin omasta syystään.

Quote from: Annukka Oksanen, HSTämä tarkoittaa, että ensimmäistä kertaa 2000-luvulla merkittävää poliittista valtaa käyttää puolue, joka kapinoi avoimesti vallitsevaa ulkomaalaispolitiikkaa vastaan, ja joka ratsasti tällä kapinalla vaalivoittoon.

Se tarkoittanee myös, että muissakin puolueissa arvioidaan uudestaan ulkomaalaispolitiikan avainasemaa strategiassa.

Radikale Venstren vaalivoitto (kannatus Vasemmistoliiton luokkaa) ei ollut niin merkittävä, että muut puolueet löysentäisivät maahanmuuttopolitiikkaansa. Samaa povattiin Suomen valtamediassa myös vuoden 2011 demarivoiton jälkeen, ja kuinkas kävikään. Tanskan demarit ovat tiukentaneet politiikkaansa niin, että Suomessa henkeään haukkovat muutkin kuin demarit.

Quote from: Annukka Oksanen, HSVaalit olivat 2000-luvulla ensimmäiset, joissa se ei ollut teema ylitse muiden.

Ei pidä paikkaansa. Viime vaalit eivät tosiaankaan olleet ensimmäiset 2000-luvulla, joissa maahanmuuttopolitiikka ei ollut tärkein teema. Vuoden 2011 vaaleissa demarit uskottelivat vaalikampanjassaan, että maahanmuuttopolitiikkaa ei löysennetä, jolloin tärkeimmäksi teemaksi nousi talous. Pääministeripuolueeksi päästyään demarit kansalaisten mielestä pettivät lupauksensa – ja hävisivät seuraavat vaalit.

Tein Hommaforumilta haun tutulta kuulostavan toimittajan nimellä, ja aiemmat jutut ennalta-arvattavia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: kivimies on 26.06.2019, 09:01:50
^
Tanskan uusi hallitus päätti hallitusohjelmassaan sulkea em. keskuksen, nostaa pakolaiskiintiötä nollasta, ryhtyä kotouttamaan turvapaikan saaneita kotiinpaluun sijasta ja peruuttaa suunnitelman karkotussaaresta. Myös työperäisen maahanmuuton sääntöjä löysennetään.

Sosiaalidemokraattien vaalilupaukset paljastuivat kusetukseksi.

QuoteTanskan maahanmuuttopolitiikassa suunnanmuutos – uusi hallitus pehmentää tiukkaa linjaa, suunnitelma karkotussaaresta roskakoriin

[...]

Uuden hallituksen myötä Tanska ryhtyy jälleen integroimaan maahanmuuttajia riippumatta siitä, kuinka kauan nämä ovat Tanskassa. Tanska ehti jo käytännössä lopettaa turvapaikanhakijoiden integroimisen toiveenaan näiden mahdollisimman nopea kotiuttaminen. Uusi hallitus lupaa palauttaa myös integraatiotuen, jota edellinen hallitus leikkasi.

Edellisen hallituksen kohua herättänyt suunnitelma karkotuspäätöksen saaneiden ihmisten siirtämisestä eristetylle saarelle heitetään roskakoriin ja hallitus aloittaa selvityksen korvaavasta suunnitelmasta.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden lapsiperheiden huonoilla asuinoloilla kohua herättänyt Sjælsmarkin keskus suljetaan.

Tanska ryhtyy tauon jälkeen taas vastaanottamaan kiintiöpakolaisia, mutta uusi hallitus ei kerro pakolaiskiintiön suuruutta. Kiintiöpakolaisten vastaanotossa aiotaan keskittyä naisiin ja lapsiin. Edellinen hallitus lopetti kiintiöpakolaisten vastaanoton kokonaan. Uusi hallitus myös helpottaa työperäistä maahanmuuttoa. [...]

Pääministeriksi nouseva sosiaalidemokraattien Mette Frederiksen ja hallituksen tukipuolueiden puheenjohtajat Sosialistisen kansanpuolueen Pia Olsen Dyhr, Yhtenäisyyslistan Pernille Skipper ja Radikaali Venstren Morten Østergaard kertoivat uuden hallituksen ohjelmasta hieman ennen puoltayötä tiistaina. [...]

Yle (28.6.2019) (https://yle.fi/uutiset/3-10848275)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Tavan on 26.06.2019, 11:17:35
Tämä vie pohjaa ajatukselta, että muihin puolueisiin voisi oikeasti vaikuttaa kasvattamalla persujen kannatusta.

Ilmeisesti se on 51% tai ei mitään.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: sattuma on 26.06.2019, 11:43:13

Koaliitiolla näyttäisi olevan juuri 91 paikka, eli miniimienemmistö.

     Socialdemokraterne (48)
     Radikale Venstre (16)
     Socialistisk Folkeparti (14)
     Enhedslisten (13)
   
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 26.06.2019, 11:48:02
Quote from: kivimies on 26.06.2019, 09:01:50
Tanskan uusi hallitus päätti hallitusohjelmassaan sulkea em. keskuksen, nostaa pakolaiskiintiötä nollasta, ryhtyä kotouttamaan turvapaikan saaneita kotiinpaluun sijasta ja peruuttaa suunnitelman karkotussaaresta. Myös työperäisen maahanmuuton sääntöjä löysennetään.

Sosiaalidemokraattien vaalilupaukset paljastuivat kusetukseksi.

Demarit väittävät edelleen pitävänsä kiinni tiukasta linjasta, mutta kuka heitä enää uskoo?

QuoteFREDERIKSEN linjasi Jyllands-Postenin haastattelussa yleisesti ottaen tiukkaa pakolaislinjaa, vaikka muutamia myönnytyksiä tehdäänkin.

"Keskitymme edelleen kotiuttamiseen ja tilapäiseen oleskeluun. Pakolaisena voit saada turvaa Tanskasta, mutta kun tilanne rauhoittuu, täytyy palata kotiin", hän sanoi lehdelle.
Helsingin Sanomat: Tanskaan tulee uusi vasemmistohallitus, joka lupaa jatkoa tiukalle maahanmuutto­politiikalle ja polttomoottori­autojen kieltoa (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006154144.html) 26.6.2019

Tämä siis toinen kerta (edellinen vuonna 2011), kun Tanskan demarit pääsivät valtaan pettämällä lupauksen tiukasta maahanmuuttopolitiikasta.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 26.06.2019, 12:06:59
Liian hyvältähän se kuulostikin ollakseen totta.  :(
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: risto on 26.06.2019, 12:11:47
Quote from: Tavan on 26.06.2019, 11:17:35
Tämä vie pohjaa ajatukselta, että muihin puolueisiin voisi oikeasti vaikuttaa kasvattamalla persujen kannatusta.

Ilmeisesti se on 51% tai ei mitään.

:facepalm:

Tanskan Kansanpuolue kärsi rökäletappion, koska sikäläiset demarit väittivät edustavansa suunnilleen samaa linjaa.

Ennen rökäletappiota Kansanpuolue on saanut sanella maahanmuuttopolitiikan lähes mielensä mukaan, eikä sillä ole ollut ikinä lähellekään 51% osuuksia.

Se ei siis selvästikään ole "51% tai ei mitään", vaan "21,1%:lla saat rutkasti valtaa, 8,7%:lla on tyytyminen tähteisiin".

Lisäys:

Kansanpuolueen notkahdukseen vaikutti myös uuden, tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ajavan Nye Borgerligen perustaminen ja heidän voittamansa 4 kansanedustajaa. Nollaan paikkaan jäänyt etnonationalistinen Stram Kurs söi sekin maahanmuuttokriittisen liikkeen ääniä.

Yhteensä Kansanpuolue, Nya Borgerlige ja Stram Kurs saivat 8,7 + 2,4 + 1,8 = 12,9% äänistä ja yhdessä puolueessa / vaaliliitossa edustajia olisi tullut n. 23, eikä vasemmiston allianssi olisi saanut muodostettua enemmistöhallitusta, vaan Tanskan tiukka maahanmuuttopolitiikka olisi saanut paitsi jatkoa, myös lisäkiristyksiä.

Jälleen nähdään miten ideologinen sokeus johtaa onnettomuuteen. Onnea siis vain Nya Borgerlige ja Stram Kurs onnistuneesta hyödyllisten idioottien operaatiosta!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: sancai on 26.06.2019, 12:19:16
Kyseessä on vain hallitusohjelma. Toivottavasti opposition paine torppaa suuremmat lievennykset.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Juffe on 26.06.2019, 12:32:18
Itse en suoraan hahmota, miten merkittävästi tämä tosiasiassa löysentää Tanskan maahanmuuttokäytantöjä, eli tuleeko tämä selvästi kasvattamaan muuttovolyymiä ja kustannuksia vai onko kyseessä pikemminkin viilaukset. Pahalta kuitenkin kuulostaa. Joka tapauksessa tämä on haitallista siltä kannalta, että tosiasioista riippumatta meikäläinen media pääsee nyt pitkän aikaa hehkuttamaan sitä kuinka "Tanska on myöntänyt virheensä ja on palaamassa inhimillisen maahanmuuttopolitiikan linjalle."

Periaatteessahan maahanmuuton järkeistämisen tulisikin mennä niin, että kiristysten jälkeen välillä taas hiotaan yksityiskohtia löysempään suuntaan kun jokin kiristystoimenpide osoittautui huonosti toimivaksi tai kohtuuttomaksi (koska ensimmäisellä yrittämällä ei varmasti saada kaikkea kohdalleen). Ja sitten taas kiristellään tarvittaessa ja toimivampia käytäntöjä keksittäessä. Mutta tässä ei varmaankaan ole kyse sellaisesta...?

En muista olivatko demarit luvanneet maahanmuuton kiristyksiä tai linjan pitämistä ennallaan. Silloinhan tämä on suoraa lupausten pettämistä.  Jos ovat vain luvanneet "tiukkaa linjaa", niin silloin löysennykset ovat lupausten valossa puolustettavissa jos voivat uskotella kokonaislinjan pysyvän kireänä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 30.07.2019, 19:06:08
Tanskan demarivetoinen hallitus haluaa ottaa jälleen kiintiöpakolaisia :facepalm: Tanskan kansanpuolue syyttää näitä vaalilupaustensa rikkomisesta.

Kiintiöpakolaisia ei ole otettu maahan sitten vuoden 2015. Sitä ennen määrä oli n. 500/vuosi.

Niin oli kovat puheet ennen vaaleja... tarinan opetus: älä koskaan luota sosialistiin.

http://cphpost.dk/news/denmark-asks-un-for-quota-refugees-again.html (30.7.2019)

QuoteDenmark asks UN for quota refugees again

New immigration minister Mattias Tesfaye ends Danish ban

Following a couple of years of not accepting quota refugees, Denmark is gearing up to once again permit the vulnerable group to enter the country.

Earlier this month, new immigration minister Mattias Tesfaye informed the UNHCR that Denmark would once again begin receiving quota refugees – starting already in 2019.

"It's too early to say when the first quota refugees can be welcomed and the precise number for 2019 has yet to be ascertained," Tesfaye told Politiken newspaper.

DF: Broken promise

The decision, which was among the points the new Socialdemokratiet-led government highlighted in its platform in the wake of its general election win in June, will take some time to implement due to a few practical steps that the authorities will need to take.

Before Denmark put a stop to its quota refugee intake a few years ago, the country took in about 500 quota refugees annually.

Dansk Folkeparti contends that reintroducing quota refugees is a bad idea and accused Socialdemokratiet of breaking its election promise that it would continue a stern policy on immigration if elected.

Denmark hasn't taken in quota refugees since 2015 and in late 2018 a number of mayors in Denmark said their municipalities were once again prepared to take in quota refugees.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: -PPT- on 10.10.2019, 22:15:56
Rasmus Paludan ei vielä viime vaaleissa lyönyt itseään ja puoluettaan läpi mutta he tulevat syrjäyttämään kansanpuolueen pääasiallisena maahanmuuttokriittisenä puolueena.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 23.10.2019, 00:55:18
Tuoreen tutkimuksen mukaan 28 % tanska­laisista haluaisi karkottaa kaikki muslimit maasta (45 % vastustaa). 39 % on yleisesti sitä mieltä, että mamut, jotka eivät tee töitä, pitää karkottaa (32 % vastustaa).

Huolestuttavan pieniä lukuja karkotusten kannatuksen osalta. Toivottavasti tuosta nousevat.

https://samnytt.se/ny-undersokning-fler-an-var-fjarde-dansk-vill-utvisa-muslimska-invandrare/ (22.10.2019)

QuoteNy undersökning: Fler än var fjärde dansk vill utvisa muslimska invandrare

I Danmark visar en ny opinionsundersökning att allt fler danskar anser att muslimska invandrare ska lämna landet. Hela 28 procent av de tillfrågade instämmer helt eller delvis i att "muslimska invandrare bör utvisas" och ännu fler, 39 procent, instämmer helt eller delvis i att "invandrare som saknar arbete ska utvisas".

Det är den danska tidningen Mandag Morgen tillsammans med professor Jørgen Goul Andersen vid Aalborgs universitet som har genomfört en undersökning av väljarnas åsikter i samband med Folketingsvalet tidigare i år.

Det framgår av undersökningen, i vilken över 5 900 personer deltog, att mer än var fjärde dansk – 28 procent – är anser att muslimska invandrare ska utvisas från landet. Mindre än hälften, 45 procent, av danskarna motsätter sig att utvisa muslimer från landet:

Tidningens undersökning visar även att 39 procent av de tillfrågade anser att invandrare som saknar arbete bör utvisas ur landet. Det är värt att poängtera att väsentligt färre – endast en av tre danskar eller 32 procent – motsätter sig detta.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 26.10.2019, 05:54:28
https://twitter.com/HommaMedia/status/1187618040034164738

[tweet]1187618040034164738[/tweet]

https://www.dw.com/en/denmark-approves-stripping-is-fighters-of-citizenship/a-50970297 (24.10.2019)

QuoteDenmark approves stripping IS fighters of citizenship

The bill was fast-tracked amid concerns imprisoned IS fighters may escape during a Turkish offensive against Syrian Kurdish forces.

Denmark's parliament approved legislation on Thursday that allows people with dual citizenship who fought for the "Islamic State" (IS) group in Syria and Iraq to be stripped of their Danish nationality.

Lawmakers fast-tracked the bill amid concerns that IS fighters imprisoned by Syrian Kurdish forces could escape amid fighting with the Turkish military and its proxy rebel force.

"There is a risk that the Kurdish-controlled IS camps in the border area will collapse, and that foreign fighters with Danish citizenship will seek to return to Denmark," Prime Minister Mette Frederiksen said last week. "These are people who have turned their backs on Denmark and fought with violence against our democracy and freedom. They pose a threat to our security."

The legislation allows the minister for immigration and integration to revoke the Danish citizenship of dual national IS fighters without a trial. Individuals stripped of their citizenship will have four weeks to appeal against the decision.

A majority of parties in parliament backed the bill after it was amended to include a "sunset clause," meaning it would expire in July 2021 unless parliament decided otherwise.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Luka Mokonesi on 26.10.2019, 10:28:45
Liittyy löyhästi Tanskan maahanmuuttopolitiikkaan, koska jengit ja pizzeriat ja pommit.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006286279.html (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006286279.html)

Quote from: HS 2019-10-26Kööpenhamina kipinöi jengisodan jäljiltä – kaupungissa 15 räjähdystä vuoden aikana

QuotePoliisin mukaan räjähdykset liittyvät kahden eri rikollisryhmän välisiin erimielisyyksiin. Räjähdysten kohteiksi ovat valikoituneet muun muassa pitseria, thairavintola, verotoimisto ja poliisiasema.

Räjähdyksissä kukaan ei ole kuollut tai vakavasti loukkaantunut. Yksi tuoreimmista tapauksista koettiin Amagerin kaupunginosassa lokakuun puolivälissä, kun käsikranaatti räjähti vesipiippuravintolan ulkopuolella ja aiheutti lieviä loukkaantumisia.

QuotePoliisi teki syyskuussa mittavan vastaiskun, kun Kööpenhaminan poliisi takavarikoi 20. syyskuuta tehdyissä ratsioissa 57 asetta ja suuren määrän ammuksia eri kohteista Fynin saarella.

QuoteAiemmat rikollisten yhteenotot on hoidettu ampuma-asein ja pahoinpitelyin. Räjähdykset ovat uusi taktiikka, joka on tuttu Juutinrauman vastarannalta Ruotsin Malmöstä.

QuoteKööpenhaminan yliopiston kriminologi ja antropologi David Sausdal pitää mahdollisena, että Tanskan rikollispiirit ovat omaksuneet vaikutteita Ruotsista.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Histon on 26.10.2019, 11:04:08
Quote from: HS 2019-10-26Kööpenhamina kipinöi jengisodan jäljiltä – kaupungissa 15 räjähdystä vuoden aikana

Tämän äärelle on hyvä pysähtyä hetkeksi. Olemme siis saavuttaneet pisteen, jossa kehitysmaalaiset  pommittavat pohjoismaista pääkaupunkia useammin kuin kerran kuukaudessa.

Tanska on vuosikymmeniä jatkuneella maailmanhalauksella ja moraaliposeerauksella ajanut itsensä sellaiseen kuseen, että nyt jopa uusi punavihreä hallitus painottaa humanitääristen mamujen kotiuttamista kotouttamisen sijaan (lainaus alla). Tämä on tietysti tyhjää sanahelinää, sillä niitä demografisia muutoksia mitä Tanskassa ja Ruotsissa on tapahtunut ei voi perua ilman sisällissotaa ja keskitysleirerejä. Suomi ja Islanti ovat ainoat Pohjoismaat, joilla on vielä toivoa.

https://yle.fi/uutiset/3-10848275
Quote
Tiukan maahanmuuttopolitiikan säilyttämisellä vaaleissa kampanjoineiden sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Mette Frederiksen painottaa useista lievennyksistä huolimatta Tanskan noudattavan edelleen tiukkaa linjaa.

– Painopiste on edelleen kotiuttamisessa ja tilapäisyydessä. Kun olet pakolainen ja tulet Tanskaan, voit saada meiltä suojelua, mutta kun rauha on tullut, sinun täytyy palata kotiin, Frederiksen totesi Jyllands-Postenin mukaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope2 on 30.10.2019, 06:40:08
Samassa gaalassa, missä Greta kieltäytyi palkinnosta, jaettiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto. Palkinnon sai tanskalainen Jonas Eika.

Eika kritisoi voittopuheessaan voimakkaasti kotimaansa ankaraa maahanmuuttopolitiikkaa.

"Tanskassa rasismi on sekä kulttuurista että oikeudellista. Meillä vallitsee Tanskassa valtionrasismi", hän sanoi.

Tanska on Pohjoismaista se, joka on politiikallaan kaikista voimakkaimmin pyrkinyt vähentämään turvapaikkamaahanmuuttoa.

Nykypolitiikan muukaan turvapaikanhakijoita ei pyritä kotouttamaan vaan palauttamaan lähtömaihinsa heti kun se on mahdollista. Myös pääministeripuolue sosiaalidemokraatit kannattaa tiukkaa linjaa, jota Tanskassa on ajanut etenkin Tanskan kansanpuolue.

Eika kritisoi tätä Tanskan demareiden linjavalintaa, mutta sanoi kohdistavansa sanansa myös muille Pohjoismaiden pääministereille. He kaikki istuivat yleisössä.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006289872.html



"Tuo ei-kotoutus, vaan palautus"-politiikka kuullosta ihan järkevältä.


Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 26.11.2019, 21:51:03
^^^^ Tästä uudesta laista olikin tuossa muutama viesti sitten juttua.

https://twitter.com/HommaMedia/status/1199364691438403584

[tweet]1199364691438403584[/tweet]

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/663526f2-aa70-4167-b2f8-b13dbfa74a77 (26.11.2019)

QuoteTanska perui kansalaisuuden kahdelta jihadistilta

Tanskan hallitus sovelsi ensimmäisen kerran uutta lakia ja perui kansalaisuuden kahdelta Isisiin liittyneeltä kaksoiskansalaiseltaan.

Uuden lain mukaan hallituksella on mahdollisuus perua Tanskan kansalaisuus ulkomaisilta taistelijoilta, joilla on kaksoiskansalaisuus. Päätös kansalaisuuden perumisesta voidaan tehdä ilman oikeuden päätöstä ja vaikka henkilöt oleskelisivat ulkomailla.

Uusi laki tuli Tanskassa voimaan lokakuun lopussa.

Maahanmuutto- ja integraatioministeri ei kertonut tarkempia tietoja kyseisistä henkilöistä. Tanskan median mukaan toinen on 25-vuotias mies ja toinen nuori nainen, joilla oli Turkin ja Tanskan kansalaisuus.

Berlinske-päivälehden mukaan oikeus oli määrännyt Kööpenhaminassa eläneen miehen pidätettäväksi poissa olleena vuonna 2016, koska mies oli liittynyt Isisiin. Miehen kerrotaan jättäneen Tanskan 2013 19-vuotiaana.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 04.12.2019, 04:37:28
Tanska­n maahanmuutto- ja kotouttamisministeri Mattias Tesfaye otti pois kansalaisuuden jo kolmannelta "kalifaattiin" lähteneeltä ISIS-jihadistilta. Tanskassa tämä onnistuu kaksoiskansalais-islam­istien kohdalla näin helposti.

https://www.friatider.se/tredje-terrorist-fr-ntas-danskt-medborgarskap (2.12.2019)

QuoteTredje IS-terrorist fråntas danskt medborgarskap

Danmark har nu fråntagit medborgarskapet från ännu en islamistisk terrorist. Totalt har tre personer på kort tid förlorat sina danska pass, uppger Berlingske.

Danmarks snabbehandlade lag som gör det möjligt att frånta terrorresenärer danskt medborgarskap fortsätter fungera.

På ett par veckor har redan tre islamister som rest utomlands för att strida förlorat sina pass.

(...)

Idag fråntas den tredje personen sitt danska medborgarskap. Den personens identitet är ännu inte känd.

Enligt den danska lagstiftningen krävs det inte domstolsbeslut för att återkalla medborgarskapen, utan invandringsminister Mattias Tesfaye (S) kan själv göra det. Men medborgarskapet kan bara dras in om terroristen i fråga har dubbla medborgarskap.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 20.12.2019, 20:05:06
Tanskassakin alkaa olla väestöllisesti varsin synkkä tilanne pitkään jatkuneen typerän maahanmuuttopolitiikan vuoksi.

Viime vuonna koko maassa jo joka viidennen vastasyntyneen äiti oli joko ensimmäisen tai toisen sukupolven maahanmuuttaja. Lisäksi on tiettyjä kaupunkeja, kuten Ishøj, Vallensbæk, Høje-Taastrup, Brøndby, Albertslund jne. joissa osuus on reippaasti korkeampi eli 40-60 %.

https://www.kansalainen.fi/tanskan-demografia-muutoksessa-jo-joka-viidennen-lapsen-aiti-on-maahanmuuttajataustainen/ (20.12.2019)

QuoteTanskan demografia muutoksessa – jo joka viidennen lapsen äiti on maahanmuuttajataustainen

Tanskan tilastokeskuksen julkaisema raportti osoittaa, että maahanmuuttajataustaisten osuus väestöstä kasvaa nopeasti. Maassa on jo alueita, joissa enemmistö lapsista syntyy maahanmuuttajaäidille.

Tanskalaisessa Ishøj'n kunnassa maahanmuuttajataustaisten osuus väestöstä on kasvanut 40 prosenttiin. Maasta löytyy myös kuntia, joissa maahanmuuttajien osuus on vieläkin suurempi, mutta Ishøj'ssä huomiota herättää lapset. Vastasyntyneistä kahdella kolmesta on maahanmuuttajataustainen äiti, ja äidin tausta on usein Euroopan ulkopuolisissa maissa. Viime vuonna koko maassa jo joka viidennen vastasyntyneen äiti oli joko ensimmäisen tai toisen sukupolven maahanmuuttaja.

Ishøj ei ole kuitenkaan erikoisuus Tanskassa. Tanskan tilastokeskuksen raportti paljastaa, että suuntaus on sama useilla muilla alueilla Tanskassa. Vallensbæk'ssa 58 prosentilla, Høje-Taastrup'ssa 53 prosentilla, Brøndby'ssä 51 prosentilla...

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: valla_valla on 21.12.2019, 15:28:15
Kannattaa yrittää ymmärtää sellainen asia, että Tanska ei poikkea Ruotsista oikeastaan mitenkään. No, on siellä tullut poliittisella tasolla jotain muutoksia, mutta mitä tällaisella näpertelyllä on mitään merkitystä kun esimerkiksi Kööpenhamina, Aalborg ja muut isot kylät ovat ihan samanlaisia ghettoja kuin Malmö. Sitäpaitsi Tanska on pieni maa pinta-alansa ja väkimääränsä nähden verrattuna Ruotsiin, joten tuo monikulttuurisuus näkyy paljon selvemmin kuin Ruotsissa. Ruotsissa voi ehkä löytää - ehkä - jotain Norrlandin kyliä, joissa ei ole ehkä ihan samaa tulijoiden paljoutta, mutta kun Tanska on käytännössä yhtä isoa kaupunkia niin ne keharit näkyvät kaikkialla.

Eli tarkoittaa sitä, että jos Suomi olisi vaikkapa vain Uudenmaan kokoinen niin kaikki uussuomalaiset olisivat paljon näkyvämmin populaatiossa kuin nyt, jolloin ne hajaantuvat isoon maahan Vaasaa, Ouluun jne.

Lisäksi Tanskan riesana on Saksa ja Hollanti. Oletteko koskaan matkustaneet Hampurista Tanskaan menevällä junalla? Kannattaa testata. Käytännössä lähes kaikki matkustajat ovat kehareita. Kehareilla on todella hyvät verkostot Saksaan ja Hollantiin ja se näkyy kyllä kaikkialla.

Joten Tanskaa ei pidä missään nimessä pitää jonain edelläkävijänä vaan se pitää listata ihan samaan katastrofialueeseen Ruotsin ja pohjoisen Keski-Euroopan maiden kanssa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: -PPT- on 21.12.2019, 15:45:14
Sama juttu Norjassa. Jostain syystä hommaltakin joskus kehutaan Norjaa kuinka se mukamas olisi jokin nuiva maa. Todellisuudessa Norjassa on jo miljoona ulkomaalaistaustaista.

Tietenkin paljon muista Pohjoismaista ja varsinkin Puolasta mutta sitten kymmeniä tuhansia Pakistanista, Irakista, Somaliasta yms.

Norjan väkilukuhan on viimeisen 20v aikana noussut rakettimaisesti. Aiemmin se oli n puoli miljoonaa asukasta pienempi maa kuin Suomi. Kohta se menee Suomen ohi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: valla_valla on 21.12.2019, 16:00:09
^ Totta. Tämä näkyy varsinkin Oslon seudulla todella konkreettisesti. Itse asuin vuosina 2004-2005 Oslon kupeessa Drammenissa eikä siellä silloin ollut mitään keharimäärää. En edes muista olisinko silloin nähnyt kehareita mitenkään erityisesti. Mutta kun reilu 10 vuoden jälkeen 2016 tammikuussa kävin samoilla nurkilla ja viimeksi viime talvena Oslossa niin voi vittu varsinkin Oslon keskusta on aivan täynnä niitä. Se on pahempi kuin Helsinki. Oikeasti Itäkeskus näyttää joltain impivaaralta verrattuna Osloon.

Kannattaa todellakin muistaa, että vaikka Pohjoismaiden välillä on joitakin poikkeuksia lain ja kulttuurin suhteen, niin silti meillä on sama "kulttuuripohja" Pohjoismaiden kesken, eli se loputon hyväntahtoisuus ja ymmärtäminen pakolaisraasuja kohtaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Alaric on 03.01.2020, 20:56:04
https://twitter.com/HommaMedia/status/1213168146171023362

[tweet]1213168146171023362[/tweet]

https://www.france24.com/en/europe/20200103-video-reporters-one-way-ticket-forced-repatriation-for-denmark-s-syrian-refugees-damascus-safe (3.1.2020)

QuoteOne-way ticket: Forced repatriation for Denmark's Syrian refugees?

In Denmark, several Syrian families are living in fear of being deported to Syria, where the civil war continues. The Danish government considers Damascus and its region "safe" places and says the refugees must return there. Daham Alasaad followed one such family for this report.

When we met the Salameh family in their flat in Slagelse, 80 kilometres north of the Danish capital Copenhagen, we asked them how they felt. The answer was a flood of tears.

"I'm thinking of committing suicide," said the 48-year-old Syrian father Zaher, while looking at his wife Lina, 45, and three daughters Raneem, 18, Haia, 12, and Celine, 6. He continued in a sad voice: "I escaped from Syria because of war and now I'm in psychological war in Denmark."

(...)

On March 27, Zaher and his family had individual interviews at the Sandholm refugee centre, lasting 12 hours in total. Most of the questions were about details of the family's life in Damascus. The interrogator told Zaher that Damascus was considered safe to return to. "Damascus is safe? Have you ever been to the detention centres, have you heard of the disappeared people?" Zaher retorted.

(...)

After this new interrogation, the family's residency permits in Denmark stopped. An official then visited them and offered them money to go back to Syria voluntarily. "He offered me 480,000 Danish kronor (€64,200) to return to Syria and said they would pay me even more for the children's private schools, medicine and furniture if we rented a flat in Damascus." But Zaher replied: "Even if you give me one billion Danish kronor, I will not return to Syria, I will not return to death."

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pullervo on 01.03.2020, 01:50:22
Tanskassa on kaikenlaisia hienouksia, kuten vaatimus siitä, että ulkomaalainen saa maan kansalaisuuden vain, jos osoittaa hallitsevansa maan tapakulttuuria ja hyväksyvänsä sen. Maan tapakulttuuriin kuuluu tervehtiminen kättelemällä, mikä pitää kansalaisuudenjakoseremoniassa käytännössä tehdä.

Mies kieltäytyi kättelemästä toista miestä Kööpenhaminan raatihuoneella eli kaupungintalolla pidetyssä juhlallisessa perustuslakiseremoniassa – ei saanut kansalaisuutta. Hyvin yksinkertaista, perin selvää. Ja jollei mies kahden vuoden sisällä hoida asiaa seremoniassa kuntoon, raukeaa myös kansalaisuushakemus. No, eipä maa yhtä (ulkomaalais)miestä kaipaa, harvoin useampaakaan.

https://www.kansalainen.fi/mies-kieltaytyi-kattelemasta-ei-saanut-tanskan-kansalaisuutta/
QuoteMies kieltäytyi kättelemästä – ei saanut Tanskan kansalaisuutta (29.2.2020)

Yli 500 henkilöä sai Tanskan kansalaisuuden tiistaina Kööpenhaminassa. Vain yksi mies kieltäytyi kättelemästä, millä oli seuraamuksia.

(...)

Mies sanoi selkeästi, että hän ei halua kätellä. Kyseessä oli hiljainen protesti. Hän ei huutanut tai kiljunut – eikä media ollut paikalla, Kööpenhaminan kaupunginvaltuutettu Badar Shah sanoo. Sukupuoli ei liity tapahtumaan, sillä molemmat osapuolet olivat miehiä.

Tanskassa joulukuussa 2018 voimaan astunut laki vaatii kättelemään ennenkuin kansalaisuuden voi myöntää. Lain taustalla on tuolloinen maahanmuutto- ja integraatioministeri Inger Støjberg.

Tanskassa tervehditään kättelemällä. Se on tässä maassa tapa osoittaa kunnioitusta. Siksi se on osa seremoniaa, Støjberg on sanonut.

(...)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope2 on 30.03.2020, 16:46:15
Poliisi pysäytti rutiinikontrollissa sunnuntainvastaisena yönä Tanskassa Århusissa auton, missä matkustajana oli 20-vuotias Jasser Yasser Ibrahim. Vastoin poliisin ohjeita tämä Jasser Yasser nousi autosta ja yski päin kahta poliisia lausuen "corona". Jasser Yasser pidätettiin siltä seisomalta poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta.

Sunnutaina aamupäivällä oikeudenistunnossa hänet tuomittiin neljäksi viikoksi häkkiin. Kun häntä oltiin kuljettamassa oikeudenistunnon jälkeen takaisin kammarille, hän pakeni poliiseilta. Herrasta on tehty etsintäkuulutus.



Uutinen ei sinänsä ole maailmaamullistava, vaan se, että tämä Jasser Yasserin etsintäkuulutus valokuvineen ja tarkkoine tuntomerkkeineen (lähi-idästä, tummahko iho) on julkaistu niin poliisin kuin tv2:n web-sivulla ja useassa sanomalehdessä.






Østjyllands Politi har valgt at efterlyse en 20-årig mand fra Aarhus-området, efter det søndag middag lykkedes ham at flygte, da han havde været i retten.

Manden, Jasser Ibrahim, blev anholdt natten til søndag, da en patrulje gennemførte en rutinekontrol af en bil i Aarhus. Ibrahim var passager i bilen, men blev uenig med betjentene, da han imod deres anvisning steg ud af bilen.


Har du set denne mand: Flygtede efter at have hostet politifolk i hovedet
Østjyllands Politi beder om hjælp til at finde 20-årige Jasser Yasser Ibrahim, der søndag formiddag flygtede fra politiet.

Østjyllands Politi har valgt at efterlyse en 20-årig mand fra Aarhus-området, efter det søndag middag lykkedes ham at flygte, da han havde været i retten.

Manden, Jasser Ibrahim, blev anholdt natten til søndag, da en patrulje gennemførte en rutinekontrol af en bil i Aarhus. Ibrahim var passager i bilen, men blev uenig med betjentene, da han imod deres anvisning steg ud af bilen.

Uenighedern førte til, »at han råbte "corona", hvorefter han på kort afstand først hostede mod den ene betjents hoved og derefter vendte sig rundt og hostede mod den anden betjent,« oplyser politiet i en pressemeddelelse.

Den 20-årige blev anholdt på stedet og sigtet for vold mod polititjenestemand.

Søndag formiddag blev han fremstillet for retten i Aarhus og varetægtsfængslet i fire uger.

Efterfølgende blev han transporteret til politigården i Aarhus, men ved indgangspartiet lykkedes det ham at flygte.

https://jyllands-posten.dk/aarhus/politiretsvaesen/ECE12044622/har-du-set-denne-mand-flygtede-efter-at-have-hostet-politifolk-i-hovedet/

https://ekstrabladet.dk/112/politijagt-mand-hostede-paa-betjente/8070662

https://nyheder.tv2.dk/krimi/2020-03-29-anholdt-for-at-hoste-betjente-i-ansigtet-paa-vej-fra-retten-stak-han-af

https://politi.dk/oestjyllands-politi/efterlyste-og-savnede-personer/20aarig-mand-flygtede-efter-han-blev-varetaegtsfaengslet-for-at-raabe-corona-og-hoste/2020/03/29



Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Huppupelikaani on 04.05.2020, 10:48:54
Tanska palauttaa enemmän tp-hakijoita kuin ottaa vastaan ensimmäisen kerran sitten vuoden 2011. Hieno maa, ties monennenko kerran. Jopa kaikkein hädänalaisimpia, eli somaleita, syyrialaisia ja irakilaisia häipyy enemmän kuin saapuu. Milloin hölmölässä? Alkaa pikku hiljaa argumentit loppua nykyisen politiikan jatkamiseksi.

Quote
Tanskasta poistui viime vuonna enemmän turvapaikanhakijoita kuin uusia tuli tilalle. Integraatiosta vastaavan ministeriön tekemän analyysin mukaan Tanskasta poistuneita oli viime vuonna noin 730 enemmän kuin Tanskaan saapuneita.

———

Ministeriön analyysissä käytiin läpi turvapaikanhakijoiden ja perheenyhdistämisen kautta Tanskaan saapuneiden tilannetta. Somalian, Syyrian, Irakin ja Bosnia-Hertsegovinan kansalaisia palaa nyt kotimaihinsa enemmän kuin heitä saapuu Tanskaan.

———

Tanskan tavoitteena on, että turvapaikanhakijat eivät jäisi maahan pysyvästi, vaan palaisivat kotimaahansa heti tilanteen salliessa. Tanskassa esimerkiksi maksetaan vapaaehtoisesti poistuville korvaus.

———
https://yle.fi/uutiset/3-11333900
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Faidros. on 04.05.2020, 11:09:38
^En usko, että ne kotimaihinsa ovat palanneet vaan sellaiseen maahan, jossa on parempi sosiaaliturva ja "perheen"yhdistämissäännökset.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Luka Mokonesi on 05.08.2020, 18:51:01
Jyllands-Posten 2020-08-03: Importen af muslimske migranter er en kronisk fiasko (https://jyllands-posten.dk/debat/blogs/mikaeljalving/ECE12319003/importen-af-muslimske-migranter-er-en-kronisk-fiasko/)

QuoteAnthropologists, atomic physicists, archaeologists, biomedicines, civil engineers, computer scientists, business economists, ethnologists, installers, IT geniuses, pharmacists, philosophers, doctors, literati, chemists, quantum mechanics, laboratory technicians, mathematicians, mechanical engineers, software, dentists, multimedia scientists, performance, theater studies, film studies, political science, etc.

So valuable and well-qualified were they allegedly, the 21,000 Syrians who trotted cheerfully up the E45 and E47 motorways five years ago, without the bourgeois government and Minister of Justice Søren Pind doing anything to stop them: a wandering intelligentsia.

...

Now, however, it turns out that almost 40 percent of the Syrians have received Danish lessons at the same level as those given to illiterates.

It also turns out that only every other man and fewer than every fifth woman is in work today, and that the rest live on public welfare in the royal Danish welfare state, which like the Swedish, Norwegian, German and Belgian is open to most from the outside, if only they could get the left and the media to shut them in.

...

I wish more people had listened to the warnings back then. The surprised can not claim that they were not warned. They deliberately chose to overhear them and demean them. As usual.

...

And then the Minister of Foreign Affairs and Integration Mattias Tesfaye comes today and calls the history of the Syrians in Denmark a failure. In that he is right, but he can thank all his predecessors, red and blue, for having made the importation of Muslim immigrants a chronic failure. A failure that we happily inflict on ourselves completely voluntarily year after year.

Understand who can. I can not.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: takalaiton on 06.09.2020, 13:13:06
Quote
Tanska otti käyttöön pakkosiirrot lähiöissä, koska haluaa päästä eroon "ghetoistaan" – "En usko, että missään muussa Pohjoismaassa toimittaisiin näin"
[...]
Tanskan hallitus pitää listaa alueista, jotka se määrittelee ghetoiksi. Listalle joutuu, jos alue täyttää muun muassa seuraavat kriteerit: Asukkaista yli puolet on maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään. Samoin esimerkiksi asukkaiden koulutus ja työllisyys sekä mahdolliset rikostuomiot vaikuttavat listalle päätymiseen.

Tällä hetkellä ghettolistalla on 28 aluetta. Hallitus haluaa päästä niistä eroon kymmenen vuoden kuluessa.

Ghetto-ohjelman tavoitteena on vähentää alueiden välisiä taloudellisia, sosiaalisia ja etnisiä eroja, mutta keinot ovat kovat.

Tanskan hallitus on kehottanut purkamaan kunnallisia vuokrataloja ja rakentamaan tilalle asumisoikeus- ja omistusasuntoja. Purettavien talojen asukkaat pakkosiirretään joko alueen sisällä tai kokonaan muille alueille.

Purkutalojen asukkaat saavat jäädä omalle asuinalueelleen, mikäli heillä on koulutus- tai työpaikka. Jos he ovat yhteiskunnan tukien varassa, heidät muutetaan toiselle alueelle.
[...]
Tanskan hallituksen tavoitteena on siirtää ainakin 11 000 ihmistä ghetoista vuoteen 2030 mennessä.
[...]

– Jos pelkästään remontoimme asuntoja ja teemme sosiaalisia satsauksia, asukkaiden yhteiskunnallinen asema ei muutu. Kaupunginvaltuusto haluaa alueesta kirjavamman, ja silloin meidän pitää tehdä enemmän, ohjelman vetäjä Per Frølund sanoo.

Se tarkoittaa myös asukkaiden pakkosiirtoja. Ensimmäisiä asukkaita on jo siirretty, ja lisää on luvassa. Tutkimuksia siirtojen vaikutuksista yksilöihin ei ole vielä tehty.
[...]
Tanskan ghettopolitiikka on pohjoismaisittain poikkeuksellista ja suomalaisesta näkökulmasta vierasta, toteavat suomalaiset lähiötutkijat. He oudoksuvat Tanskan politiikkaa ghetto-sanan käytöstä lähtien.

– Tuntuu vieraalta. En usko, että missään muussa Pohjoismaassa toimittaisiin näin, toteaa vanhempi tutkija Mats Stjernberg tutkimuslaitos Nordregiosta.

– Tulee sellainen olo, että peli on menetetty. Näilläkin alueilla suurin osa ihmisistä on aivan tavallista, arkisessa elämässään eteenpäin pyrkivää väestöä, sanoo puolestaan kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara Helsingin yliopistosta.

Kumpikaan ei vähättele sitä, että Tanskassa on alueita, joille on kasautunut huono-osaisuutta. Tutkijat pitävät kuitenkin keinoja tilanteen ratkaisemiseksi erittäin kovina.

Alueiden leimaaminen ghetoiksi vaikuttaa siihen, miten ihmiset itse mieltävät oman asuinalueensa ja miten ympäröivä yhteiskunta suhtautuu niihin.

Stjernberg pitää erikoisena myös sitä, että ghettoja määritellään ei-länsimaalaisten maahanmuuttajien ja rikoksesta tuomittujen asukkaiden perusteella.
[...]
Stjernberg arvoi, että Suomessa on parikymmentä aluetta, joissa maahanmuuttajien osuus on yli 20 prosenttia asukkaista. Tanskan ei-länsimaalaisten maahanmuuttajien luvuista ollaan hyvin kaukana.
[...]
https://yle.fi/uutiset/3-11508762

Tanska näyttää taas mallia. Lopuksi jälleen huvittavat ulinat suomalaisilta "asiantuntijoilta", kuinka täällä ongelmat eivät ole vielä lähelläkään Tanskan tasoa ja nämä ovat ikävän kovia keinoja. Jos Suomessakin ulkomaalaisille työttömille ja yhteiskunnan piikkiin asuville osoitettaisiin asunto jostain päin maata ilman vapaata muutto-oikeutta (paitsi omilla rahoilla ja ilman asumistukea), pelkästään tämä yksi toimenpide vähentäisi turvapaikkaturismia radikaalisti. Tyhjiä ja halpoja asuntoja on maa täynnä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: F1nka on 06.09.2020, 13:58:17
^Kiitos, kun löysit tämän ketjun. Laitoin omat kommenttini tästä No-go zone -ketjuun:
Quote from: F1nka on 06.09.2020, 11:07:50.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Juffe on 06.09.2020, 15:40:56
Tutkijoille tiedoksi, että kun tekin sanotte että "meidän ei pidä toistaa Ruotsin yms. tekemiä virheitä", niin joltain tuolta se sitten näyttää kun niitä virheitä yritetään välttää: täytyy yrittää jotain erilaista.

Tässä toki ollaan lääkitsemässä vain maahanmuuttopolitiikan jatkumon loppupäässä tehtyjä virheitä, merkittävimmät virheet tapahtuvat alkupäässä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pyhä Olavi on 06.09.2020, 17:20:37
Tanska hoitaa sairautta, ei oiretta. Me hoidamme oireita.  Toki helpompi olisi sairauskin palauttaa kehon (Tanskan) ulkopuolelle, mutta jostainhan on aloitettava.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Histon on 22.01.2021, 21:10:13
https://yle.fi/uutiset/3-11751633
Quote
Tanskan pääministeri: Tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa

Viime vuonna Tanskaan tuli vähiten turvapaikanhakijoita sitten vuoden 1998.

Tanskan sosiaalidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen sanoo, että hallituksen tulevaisuuden tavoitteena on nolla turvapaikkahakemusta.

– Emme voi luvata nollaa turvapaikanhakijaa, mutta voimme asettaa sen visioksi, pääministeri Frederiksen sanoi Tanskan parlamentille.

– Meidän pitää olla varovaisia, ettei maahamme tule liikaa ihmisiä, sillä muuten sosiaalinen yhteenkuuluvuutemme ei säily. Se on jo uhattuna, pääministeri perusteli.
[...]
Syyskuussa Tanskan hallitus nimesi erityisen maahanmuuttoon erikoistuneen suurlähettilään ajamaan ajatusta leirien perustamisesta Euroopan unionin ulkopuolelle Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään osana uutta eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää.
[...]
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Fiftari on 23.01.2021, 09:00:03
Rasmuksen puolella tästä uutisesta pöyristyttiin ja siellä jo vouhotetaan että tanskalaiset eivät sitten varmaan itse matkustele ulkomaille jos eivät halua ketään omaan maahansa. Tai solmi avioliittoja ulkomailta tulleiden kanssa. Suvakkien ajatusmallit ovat kyllä niin yksioikoiset. Joku sanoi jopa että olisi ollut muuttamassa Tanskaan (varmaan joo), mutta ei kai sitten b-luokan kansalaisena sinne kelpaisi.

En oikein tiedä että onko tuolla porukalla oikeasti ajattelu niin yksinkertaista ettei looginen ajattelu suju vai mikä saa ihmisen muuttumaan voivottelevaksi suvakiksi.

Selvästi Tanskan malli on toivottavaa ihan joka maassa koska on selvää että turvapaikanhakijat ovat vähemmistössä saapuneiden joukossa tai sitten heitä ei saavu ollenkaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Mietiskeliä on 23.01.2021, 09:55:26
Quote from: Histon on 22.01.2021, 21:10:13
https://yle.fi/uutiset/3-11751633
Quote
Tanskan pääministeri: Tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa

Viime vuonna Tanskaan tuli vähiten turvapaikanhakijoita sitten vuoden 1998.

Tanskan sosiaalidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen sanoo, että hallituksen tulevaisuuden tavoitteena on nolla turvapaikkahakemusta.

– Emme voi luvata nollaa turvapaikanhakijaa, mutta voimme asettaa sen visioksi, pääministeri Frederiksen sanoi Tanskan parlamentille.

– Meidän pitää olla varovaisia, ettei maahamme tule liikaa ihmisiä, sillä muuten sosiaalinen yhteenkuuluvuutemme ei säily. Se on jo uhattuna, pääministeri perusteli.
[...]
Syyskuussa Tanskan hallitus nimesi erityisen maahanmuuttoon erikoistuneen suurlähettilään ajamaan ajatusta leirien perustamisesta Euroopan unionin ulkopuolelle Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään osana uutta eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää.
[...]

Suomessa tämä ei ole kuulemma mahdollista, koska se on kansaenvälisten sopimusten vastaista. Onkohan kansaenvälisissä sopimuksissa joku erilispykälä, jossa lukee, nämä asiat koskevat vain Suomea?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Eisernes Kreuz on 23.01.2021, 14:26:13
Kuinkahan syvällä on maahanmuuton ongelmien kanssa käytävä, että Suomessa demariministeri voisi esittää tuollaisia ajatuksia?

Tuntuu kyllä täysin mahdottomalta ajatukselta tässä maassa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Puskistahuutelija on 24.01.2021, 02:33:44
Itse odotan ainakin kuumeisesti Sanna Marinin kannanottoa tähän. Lähteekö Suomen sosiaalidemokraattinen puolue ajamaan tanskalaisen sisarpuolueensa erottamista sosialistisesta internationaalista?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: pienivalkeapupu on 24.01.2021, 11:15:51
^ Tai että arvoisa pääministerimme kommentoisi julkeata kv sopimusten rikkomusta sekä niistä aiheutuvia oikeudellisia jälkiseuraamuksia, joista meillä Suomessa aina muistetaan varoitella? Anyone?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: foobar on 24.01.2021, 11:20:34
Jotenkin surkuhupaisan hilpeää tässä kokonaisuudessa on että jos kaksi kolmesta perinteisesti isosta ei-PS-puolueesta päättäisi alkaa kannattamaan Tanskan demarien tyyppistä linjaa turvapaikanhakijoiden osalta olisi seuraamuksena käytännössä PS:n kuolema. Sitä voisi kuvitella että tämä olisi houkutteleva vaihtoehto ja että olisi varsin helppoa järkeillä ettei tämä olisi mikään ihmisoikeusrikkomus vaan pelkästään väärinkäytösten ja veronmaksajille kalliiden huijausten pois parturointia.

Voikin siis epäillä että tietyillä puolueilla on aivan liikaa menetettävää siinä ettei maassa ole kansantalouden kannalta täysin hyödytöntä väkeä jonka maassaololle ei ole oikeastaan mitään lakiteknisiäkään perusteita. Kukin voi tietenkin valita tavan jolla oman laivansa upottaa, mutta on jotenkin typeryyden mitassa poikkeuksellista että juuri tuollaisista intressiryhmistä tulee puolueille pyhiä lehmiä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Saturnalia on 24.01.2021, 11:48:52
Quote from: foobar on 24.01.2021, 11:20:34
Jotenkin surkuhupaisan hilpeää tässä kokonaisuudessa on että jos kaksi kolmesta perinteisesti isosta ei-PS-puolueesta päättäisi alkaa kannattamaan Tanskan demarien tyyppistä linjaa turvapaikanhakijoiden osalta olisi seuraamuksena käytännössä PS:n kuolema.

Jossain määrin todennäköisesti kyllä, mutta vaikea olisi silti monen perussuomalaisen äänestää sitä demarien feminismi/seksuaali/jne-huttua, vaikka demarit maahanmuuttokriittisiksi ryhtyisivätkin Tanskan tapaan. Siinä olet täysin oikeassa että on hyvin mielenkiintoista, miten vanhat puolueet Suomessa ovat hirttäytyneet tuohon multikulttuuriihanteeseen. Tosin kuten sigustanikin käy ilmi, ovat sen juuret Suomessa pitkät. Enää ei kyllä uskalleta suoraan sanoa, että tavoitteena on kansan geneettinen parantaminen maahanmuutolla.

Kuten eräs jäsen täällä jo totesi, on feminismin viha työväenluokkaista miestä kohtaan syvää. Maahanmuutto on työväenluokkaisen miehen nöyryyttämistä monin tavoin, ja suomalaisen hirttäytymisen juuria saattaa löytyä osittain sieltä. Suomalainen vasemmisto ei pyri yhteiskunnan koheesioon, mikä tuntuu esimerkiksi Tanskassa olevan tärkeämpi päämäärä. Suomalaisen vasemmiston asenne on totaalinen sota, ei iso kuva ja sen mukana seuraavat kompromissit. Tanskan demarit haluavat kaikki omat mukaan yhteiskuntaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Aimo Räkä on 24.01.2021, 12:15:23
Quote from: Saturnalia on 24.01.2021, 11:48:52Enää ei kyllä uskalleta suoraan sanoa, että tavoitteena on kansan geneettinen parantaminen maahanmuutolla.
Geneettinen parantaminen voisi olla ok jos se olisi oikeasti sitä. Nykyään se ei ole geneettistä parantamista vaan sosiaaliturvalla houkutellaan maahan huonoa ainesta ja verotuksella pidetään ahkerat menestyjät poissa. Maahanmuutossa viranomaiset ei valikoi muuten kuin että tumma nahka ja muslimi menee aina edelle. Syksy 2015 osoitti että uskonsodassa kunnostautunut nuori muslimi mies on halutuin sälli.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: MiljonääriPlayboy on 24.01.2021, 13:04:38
Quote from: pienivalkeapupu on 24.01.2021, 11:15:51
^ Tai että arvoisa pääministerimme kommentoisi julkeata kv sopimusten rikkomusta sekä niistä aiheutuvia oikeudellisia jälkiseuraamuksia, joista meillä Suomessa aina muistetaan varoitella? Anyone?

Naulankantaan. Jos Suomessa olisi oikeaa mediaa tämän valta-moku-median sijaan, niin joku olisi jo tunkemassa karvamikkiä Ohisalon ja sen yhden androidin suuhun ja kysymässä, että MITÄ kansainvälisiä sopimuksia Hölmölä muka on allekirjoittanut, joita Tanska ilmeisesti ei ole? Ja jatkokysymyksenä: JOS Tanska nyt on mukamas rikkomassa jotain kansainvälisiä höpö-höpö-julistuksia, niin mitäpä kommunisti-androidi arvelee siitä Tanskalle seuraavan? Ehkäpä kaikki kauppakumppanit, Suomi mukaan lukien, pistävät nyt Tanskan kauppasaartoon? Ja erottavat EU:sta? Ja sen jälkeen Hornetit ilmaan, ja pommitetaan Köpis maan tasalle?

Näin ei tietenkään tule tapahtumaan. Valtamedia ei mitenkään voi paljastaa sitä, ettei moku-keisarilla oikeasti ole vaatteita. Tuollaisia kysymyksiä kysymällä paljastuisi totuus moku-propagandan takaa. Eli se, että mikään kansainvälinen sopimus ei vaadi jihadisti-karvaturrien imuroimista. Se on ihan omaa tyhmyyttä sellainen. VAIKKA joku kansainvälinen sopimus jotain (mukamas) vaatisikin, niin mitä sitten? Käytännössä sellaisten sopimusten vaateilla voi pyyhkiä perseensä, tai niistä sopimuksista voi irtisanoutua kokonaan -eikä sellaisesta todellisuudessa seuraa yhtikäs mitään. Kuten moku-Suomen olemattomasta reaktiosta Tanskan erittäin järkevään maahanmuuttopolitiikkaan voidaan huomata (rikkoo se järkevä maahanmuuttopolitiikka sitten jotain kansainvälisiä sopimuksia, tai/eli ei).

edit:typoja
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Mikke70 on 24.01.2021, 13:23:22
En ymmärrä mikä oikeutus on suomalaisilla moittia tanskan pääminitseriä, kun Suomeen tuli Tanskaakin vähemmän turvapaikanhakijoita.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Karjala on 24.01.2021, 21:22:51
Onkohan ihan aitoja perustanskalaisia vai rikastuttajia? Sitä ei MTVn tarina kerro.
En itse tiedä onko tanskalaisilla tapana polttaa politiikkojen kuvia vai ei.

Mitä nyt olen seurannut Tanskan SDPtä niin olis meidän SDPllä heistä jotain opittavaa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 04.03.2021, 20:58:47
Venäläislehti kertoo Tanskan maahanmuuttopolitiikasta. Artikkelissa painottuu turvapaikan tilapäisyys. Seikka, joka vaikuttaa monelle suomalaiselle valtapoliitikolle ja viskaalille olevan aivan outo asia. Tai sitten vain teeskentelevät, etteivät ymmärrä mitään. Samaa tapahtuu koko EU:ssa, sillä Tanska on ensimmäinen maa, joka on alkanut toteuttaa asyylin perimmäistä merkitystä ja tarkoitusta. Tämä muiden EU-maiden toimettomuus on varsin outo juttu, sillä syntyneet vahingot ja ongelmat ovat jo yleisesti kaikkien hallitusten tiedossa, aina kasvaneita turvallisuusuhkia myöten.

QuoteTanska ilmoitti syyrialaisille pakolaisille: "Palatkaa takaisin kotimaahanne!"

Pienestä Tanskasta tuli ensimmäinen EU-maa, joka päätti muistuttaa Lähi-idästä tulleille maahanmuuttajille, että he ovat olleet Euroopassa jo liian kauan vieraina.


Komsomolskaja Pravda (https://www.kp.ru/daily/27247/4376190/) 3.3.2021

Tanska myönsi viime vuonna turvapaikan noin 7.000 Aasiasta tulleelle. Pääosa näistä oli sotia paenneita syyrialaisia ja irakilaisia. Eurooppaan kohdistuneesta vuoden 2015 räjähdysmäisestä maahanmuuttajatulvasta lähtien Tanskaan on tullut yli 40.000 Lähi-idän pakolaista.

Monipäiset muslimiperheet saivat sosiaalitukia, heille järjestettiin asunnot ja terveyspalveluita, sekä koulunkäyntiä lapsille. Monet maahan tulleista valittivat silti, että tanskalaiset eivät ole riittävän avokätisiä ja he muuttivat siksi "lihavampien soppapatojen" ääreen - naapurimaihin Saksaan ja Ruotsiin. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui se, että pakolaisilla ei ollut mitään kiirettä assimiloitua, vaan he pitivät kiinni aiemmista elintavoistaan ja käyttäytymismalleistaan. Kaupunkeihin alkoi muodostua etnis-nationalistisia erillisalueita ja enklaaveja. Jos Britannia ja Saksa kykenivät vielä vaivoin kestämään moisia haasteita, niin pienelle Tanskalle tästä muodostui heti suuri ja vakava ongelma: Rikollisuus alkoi rehottaa ja ilmeni uusia ennennäkemättömiä rotujen välisiä jännitteitä ja ristiriitoja.

Niinpä tämän vuoden alussa sosiaalidemokraattihallitus ilmoitti, että se pyytää noin tuhatta syyrialaispakolaista valmistautumaan kotiinpaluuseen. Hallituksen perusteluna on, että sota Syyriassa on hellittämässä ja loppumassa, ja monissa maakunnissa eletään jo normaalia ja rauhallista elämää. Tämän  johdosta näiltä alueilta tulleet pakolaiset voivat jo kaikessa rauhassa palata kotimaahansa. Viranomaiset eivät voi kuitenkaan väkisin poistaa pakolaisia tavaroineen pois maasta, sillä yleiseurooppalainen ihmisoikeussopimus kieltää sen. Siksi heidät sijoitetaan toistaiseksi karkotusleireihin ja tavoitteena on, että turvapaikan saaneet ajanmittaan lähtevät itse vapaaehtoisesti pois maasta. Hallitus on valmis ottamaan yhteyttä myös Bashar al-Assadin hallitukseen, jotta heille voidaan antaa takeita hyvästä vastaanotosta kotimaassa.

Tanska maahanmuuttoministeri Mattias Tesfaye antoi ihmisoikeusjärjestöjen valituksiin selkeän vastauksen:

- Tanska on ollut rehti ja ystävällinen syyrialaisia pakolaisina kohtaa alusta lähtien. Heille tehtiin selväksi, että heidän oleskelulupansa on tilapäinen. Meillä on velvollisuus antaa ihmisille suojaa niin kauan kuin se on tarpeen. Sitten kun olosuhteet kotimaassa paranevat, niin maahan tulleiden pakolaisten täytyy palata kotimaahansa ja jatkaa elämänsä siellä.

Tanskaan tulleet syyrialaiset eivät ole kuitenkaan kiinnostuneita palaamaan kotimaahansa. Tiistaina useita kymmeniä heistä perusti Kööpenhaminassa telttaleirin Ruotsin lähetystön eteen ja he laittoivat esille kylttejä, joissa luki "ruotsalaiset, päästäkää meidät luoksenne!" Vaan mahtanevatko kuunnella heitä? Afrikasta tulleet ovat jo kauan sitten miehittäneet Etelä-Ruotsin kaupungit ja Göteborgia kutsutaan jo "Ruotsin Somaliaksi". Syyrialaiset heiltä enää vain puuttuivat ...

Lihavoinnit mun.

Samalla voi ihmetellä turvaa hakeneiden motiiveja, kun he eivät haluakaan tilanteen parannuttua palata enää takaisin kotimaahansa. Oliko pakolaisuuden pohjimmainen syy sittenkin vain elintaso ja paremmat soppapadat? Turvapaikkahakemus tarinoineenkin vain huijausta ja väline muiden päämäärien saavuttamiseksi? Kartasta noita pakolaismaita katsastaessa tämä tulee aina väistämättä heti mieleen.

Jutun mukaan yleiseurooppalainen ihmisoikeussopimus estää hallituksia lähettämästä "pakolaisia" takaisin sotien loputtua ja tilanteen parannuttua, elleivät he itse lähde vapaaehtoisesti. Silloin sellainen sopimus on täysin yksipuolinen ja yksisilmäinen, luoden samalla uusia rajattomia mahdollisuuksia epärehelliselle keinottelulle. Se ei huomioi toista osapuolta, eli maksajaa ja vahingonkärsijää. Se on samaa, kuin jos rosvojen ilmaantuessa näköpiiriin karavaanin kauppiailla on velvollisuus köyttää toistensa kädet selän taakse, jotta taskujen kopeloiminen ja omaisuuden siirtyminen parempiin käsiin onnistuu helpommin. Kukahan tuollaisenkin aikoinaan keksi?

EU-elvytyspaketin yhteydessä havaitsimme, että EU-komissio saa mielestään rikkoa EU-perustuslakia (l. EU-perussopimuksia), kunhan vain kysyy luoville tulkinnoilleen hyväksyntää omalta lakitoimistoltaan. Siten perustuslakia kevyempien sopimusten luova tulkinta on aina huomattavasti helpompaa. Huonot sopimukset voi myös purkaa tai irtisanoa. Miksi EU-komissio ei ole tehnyt aloitteita ja toimia tähän suuntaan? Se olisi kaiken lisäksi EU-maiden kansalaisten parhaimpien etujen mukaista. Onko EU-komissio siirtynyt jo väärälle puolelle, omia alamaisiaan vastaan?

EDIT typo
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 04.03.2021, 21:13:19
Tuskinpa nuo Syyriaan lähtevät, tai käyvät vain kääntymässä. Hölmölässä tahot varmaan jo levittelevät punaista mattoa näille - tervetuloa vaikka uudella nimellä. Ei pelkoa palautuksista.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 04.03.2021, 21:32:44
Quote from: Uuno Nuivanen on 04.03.2021, 21:13:19
Tuskinpa nuo Syyriaan lähtevät, tai käyvät vain kääntymässä. Hölmölässä tahot varmaan jo levittelevät punaista mattoa näille - tervetuloa vaikka uudella nimellä. Ei pelkoa palautuksista.

Se käy helposti. Paluu sitten Eurooppaan uudella henkilöllisyydellä. Sanoo vain olevansa joku toinen henkilö ja kadottaneensa paperinsa matkalla. Valtaosa tulee Eurooppaan muutenkin edelleen ilman papereita, eikä kenenkään resurssit riitä selvittämään näiden oikeita henkilöllisyyksiä. Tämän helpottamiseksi on vielä säädetty asylanttien Eurodac-sormenjälkirekisterin osalta, että asylantin tiedot on poistettava rekisteristä varsin nopeasti. Jo vuodessa tai parissa riippuen tapauksen luonteesta. Kun odottaa hetken, niin sormenjäljet katoavat rekisteristä ja samalla häviävät kaikki linkit henkilön edelliseen menneisyyteen. Sitten voi ilmaantua taas neitseellisenä tapauksen portteja kolkuttelemaan. Valituskierteineen voi helposti viivähtää joka kierroksella täällä 5-10 vuotta. Ennätys lienee Saksasta, jossa henkilö on estänyt karkottamisensa jo parinkymmenen vuoden ajan järkkäämällä itsensä yhä uudelleen vankilaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: JP73 on 04.03.2021, 22:09:31
Quote from: Uuno Nuivanen on 04.03.2021, 21:13:19
Tuskinpa nuo Syyriaan lähtevät, tai käyvät vain kääntymässä. Hölmölässä tahot varmaan jo levittelevät punaista mattoa näille - tervetuloa vaikka uudella nimellä. Ei pelkoa palautuksista.

Puolustusvoimain kenraalikunta pitää huolen siitä, että armeijakuntien laukunkantoprikaati on aina lähtövalmiina palvelemaan hädänalaisia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 05.03.2021, 14:55:21
Tässä lienee se tulppa, joka estää EU:ssa asyylin tilapäisyyden toteutumisen: Merkel ja Saksan hallitus panee hanttiin. EU-komissio vuorostaan näyttää tekevän juuri sen mitä nämä haluavat. Etenkin nyt kun Merkelin puoluetoveri nousi komission puheenjohtajaksi. Tosin ei Junckerkaan jäänyt Pekkaa paremmaksi.

Quote from: akez on 31.10.2018, 19:24:05
Liittohallituksen vastaus

AfD: Liittohallituksella ei ole syyrialaispakolaisten paluusuunnitelmia


Junge Freiheit 31.10.2018 juttu saksaksi (https://jungefreiheit.de/politik/deutschland/2018/afd-bundesregierung-bei-rueckkehr-syrischer-fluechtlinge-planlos/)

BERLIINI. AfD on syyttänyt liittohallitusta toimettomuudesta ja välinpitämättömyydestä syyrialaisten pakolaisten paluun suhteen. "Heillä ei ole mitään intressejä palauttaa syyrialaisia pakolaisia Saksasta takaisin Syyriaan", valitti AfD:n Bundestag-edustaja Markus Frohnmaier Junge Freiheitille.

Liittohallituksen AfD:n pieneen kysymykseen antaman vastauksen (JF:n käytössä) mukaan tällä hetkellä ei käydä mitään neuvotteluja Syyrian hallituksen kanssa syyrialaisten sotapakolaisten palauttamisesta. Turvallisuustilanne ei salli sitä.

AfD oli viitannut kysymyksessään Reutersin uutiseen, jonka mukaan 50.000 syyrialaista sotapakolaista on jo palannut Libanonista kotimaahansa. Vuoden loppuun mennessä tämä luku voi nousta aina 200.000 henkilöön asti. Parantunut turvallisuustilanne mahdollistaa nyt paluun, sanoi Libanonin sisäministeri Gebran Bassil.

Liittohallitus ei katso turvallisuuden olevan taattua

Samaan aikaan YK:n pakolaisapujärjestö on ilmoittanut "auttavansa palaamaan haluavia syyrialaisia". Myös Itävallan ulkoministeri Karin Kneissl vakuutti Libanonin vierailunsa aikana tukevansa syyrialaispakolaisten paluuta takaisin kotimaahansa.

Tämän johdosta AfD-ryhmä haluaa tietää, millaiseksi turvallisuustilanne arvioidaan nyt, mitä johtopäätöksiä liittohallitus tekee Itävallan ulkoministerin lausunnoista ja tullaanko Syyrian hallituksen kanssa aloittamaan neuvottelut.

"Liittohallitus jakaa kv. organisaatioiden kuten UNHCR:n ja IOM:n arvion, että tällä hetkellä ei ole olosuhteita pakolaisten turvallisuuden ja arvokkuuden säilyttävälle paluulle", sanotaan liittohallituksen taholta.

Investointi paluuseen olisi järkevää

Syyrian hallituksen kanssa ei tulla neuvottelemaan. "Liittohallitus ei tue mitään Saksan ja Syyrian välistä bilateraalista projektia. Vapaaehtoinen turvallinen ja arvokas paluu tulee kuitenkin mahdollistaa, kun tähän välttämättömät olosuhteet toteutuvat".

Frohmaierille vastaus ei kelpaa: "Juuri nyt Saksan on huolehdittava Damaskoksen kanssa tehtävien pitävien sopimusten avulla, että Saksaan tulleet syyrialaiset pakolaiset voisivat - ja heidän pitäisi - palata takaisin kotimaihinsa", sanoi hän.

Sen sijaan, että rahat investoidaan syyrialaispakolaisten ns. "integrointiin" Saksaan, olisi paljon järkevämpää, että nämä rahat sijoitettaisiin heidän Syyriaan palaamistaan varten - järkevän kehitysyhteistyön puitteissa maan uudelleenrakentamiseksi.

2018-10-31 Saksan hallitus ei halua ja aio neuvotella matujen paluusta Syyriaan (https://hommaforum.org/index.php/topic,126990.msg2958683.html#msg2958683)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lalli IsoTalo on 05.03.2021, 15:07:45
Quote from: takalaiton on 06.09.2020, 13:13:06
Quote
Tanska otti käyttöön pakkosiirrot lähiöissä, koska haluaa päästä eroon "ghetoistaan" – "En usko, että missään muussa Pohjoismaassa toimittaisiin näin"

Paskapökälettä tartutaan sen puhtaasta päästä, ja siirretään se ei-vielä-paskotuille alueille. Mikä voisikaan mennä vikaan?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: takalaiton on 17.03.2021, 23:59:23
Quote
Denmark plans to limit 'non-western' residents in disadvantaged areas

Denmark has announced plans to crack down further on disadvantaged neighbourhoods by reducing the number of "non-western" residents, scrapping the controversial term "ghetto" in its proposed legislation.

In the bill – a review of existing legislation on combatting "parallel societies" – the interior ministry proposed that the share of residents of "non-western" origin in each neighbourhood be limited to a maximum of 30% within 10 years.
[...]
Until now, the term ["ghetto"] was used legally to designate any neighbourhood of more than 1,000 people where more than half were of "non-western" origin, and which met at least two of four other criteria.

The four criteria are: more than 40% of residents unemployed; more than 60% of 39-50 year-olds with no upper secondary education; crime rates three times higher than the national average; residents having a gross income 55% lower than the regional average.

Fifteen Danish neighbourhoods currently fall into this category, and 25 others are considered "at risk". The list is updated each December.

In these neighbourhoods, misdemeanours carry double the legal penalties in place elsewhere, and daycare is mandatory for all children over the age of one, or family allowances are withdrawn.

The existing legislation also calls for council homes in these areas to be reduced to 40% of available housing by 2030.
[...]
https://www.theguardian.com/world/2021/mar/17/denmark-plans-to-limit-non-western-residents-in-disadvantaged-areas

Tanskassa ei-länkkäreiden määrälle aiotaan asettaa 30 % katto asuinalueilla ja siirtymäaikaa on 10 vuotta. Kummasti rasismi, ulina arvopohjasta tai kv-sopimukset ei siellä lainkaan estä näitä toimia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 18.03.2021, 11:58:41
Saksalaislehti kertoo Tanskan taistelusta rinnakkaisyhteiskuntia ja ghettoutumista vastaan.

QuoteUlkomaat Taistelu "rinnakkaisyhteiskuntia" vastaan

Tanska haluaa rajoittaa "ei-länsimaisten" määrää kaupunginosissa

Tanskan hallitus suhtautuu vakavasti taisteluun rinnakkaisyhteiskuntia vastaan. "Ei-länsimaisten" asukkaiden määrä tullaan rajoittamaan jatkossa korkeintaan 30%:iin jokaisessa kaupunginosassa.


Die Welt (https://www.welt.de/politik/ausland/article228550439/Kampf-gegen-Parallelgesellschaften-Daenemark-will-Anteil-nicht-westlicher-Personen-in-Stadtvierteln-begrenzen.html) 17.3.2021

Tanska tulee kiristämään kiisteltyä lakia "rinnakkaisyhteiskuntien" syntymisen estämiseksi heikko-osaisimmissa ja köyhimmissä kaupunginosissa. Taustaltaan "ei-länsimaisten" asukkaiden määrä tullaan jatkossa rajaamaan jokaisessa kaupunginosassa korkeintaan 30%:iin, todetaan sosialidemokraattihallituksen keskiviikkona antamassa lakiesityksessä.

Tähän asti on aiemman konservatiivihallituksen 3 vuotta sitten säätämä laki rajannut maahanmuuttajien osuuden 50%:iin.

Sisäministeri Kaare Dybvad Bek perusteli lain tiukennusta sillä, että liian suuri määrä muualta kuin länsimaista tulleita henkilöitä kasvattaa "uskonnollisten ja kulttuuristen rinnakkaisyhteiskuntien synnyn uhkaa". Kiistelty "ghetto-alue" -käsite tullaan sen sijaan poistamaan lakitekstistä. "Ghetto-alueen" määrittelyssä on tähän asti käytetty useita kriteereitä, mm. maahanmuuttajien suurta määrää, alhaista koulutus- ja tulotasoa, sekä korkeaa rikosastetta. Nykyisin 15 kaupunginosaa on määritelty "ghetto-alueiksi" ja 25 kaupunginosan on katsottu olevan "vaaravyöhykkeessä".

Tanska on noudattanut jo vuosikausien ajan Euroopan rajoittavinta maahanmuuttopolitiikkaa. Tämä linja ei muuttunut sosialidemokraattisen pääministeri Mette Fredriksenin hallituksen aloittaessa toimintansa kesäkuussa 2019.
Lihavoinnit mun.

Kateellinen saa olla, kun vertaa Suomeen, jossa kaistapäinen ulkoministeri noutaa lisää sakkia maahan vaikka Lähi-idän vankileirejä myöten. Pekkaa paremmaksi ei pääse sisäministerikään, joka on erikoistunut "alaikäisten" noutohommiin Kreikasta. Kumpikin pyrkii selvästi vahingoittamaan maata, sen yhteiskuntaa ja kansalaisia, sillä kyllä he ymmärtävät mitä tekevät.

Artikkeli vahvistaa samalla Englannissa, Ranskassa ja Saksassa jo saadut tutkimustulokset, joiden mukaan maahanmuutto ei-länsimaista vain lisää köyhyyttä yhteiskunnassa aiheuttaen sen ohella monenlaista uutta ongelmaa ja haittaa taloudellisten vahinkojen lisäksi.

Suomessa harjoitettu "sosiaalisen sekoittamisen" -ideologia asuinalueilla ei tietenkään tule toimimaan pitemmällä juoksulla, jos ei-länsimaisten määrät jatkavat lakkaamatonta kasvuaan. Sen tietää jokainen vähänkään laskutaitoinen. Ei-länsimaisen maahanmuuton ongelmaan on sinänsä helppo puuttua, sillä pääosa siitä on asyylimaahanmuuttoa ja nämä turvapaikat on tarkoitettu tilapäisiksi, ei pysyviksi. Näin päästään luontevalla tavalla vähentämään asyylisakin määrää, sillä tilanteen helpottaessa lähtömaassa nämä tulee jo voimassa olevan lainkin mukaan toimittaa takaisin kotiin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: -PPT- on 18.03.2021, 12:11:17
Kertoohan tuo kuitenkin jotain karua kieltänsä että tuo on edistystä että vain 30% jonkin alueen ihmisistä on läpsyjä joista juuri kenenkään ei oikeasti kuuluisi olla siellä ylipäätään.

Kaikki on suhteellista.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 18.03.2021, 12:22:39
Quote from: -PPT- on 18.03.2021, 12:11:17
Kertoohan tuo kuitenkin jotain karua kieltänsä että tuo on edistystä että vain 30% jonkin alueen ihmisistä on läpsyjä joista juuri kenenkään ei oikeasti kuuluisi olla siellä ylipäätään.

Kaikki on suhteellista.

Tämän sektorin purkuhommat tulee tehdä pieni askelin. Samoilla pienillä askelilla tähän tilanteeseen on myös pääosin päädytty. Pientä vaivihkaista viilausta tuolla ja pientä viilausta täällä, ja lopulta on rakennettu systeemi, joka maksimoi tänne jäävien määrää ja pitää kynsin hampain kiinni jokaisesta tänne perä-Pohjolaan asti päätyneestä ei-länsimaisesta. Tämän prinsiipin dominanssi - ainakin tähän asti - on helppo havaita vilkaisemalla paikallisia sanomalehtiä ja muuta mediaa.

Ei Baabelin tornia yhdessä yössä rakennettu, joten ei sitä yhdessä yössä puretakkaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: -PPT- on 20.03.2021, 02:24:15
Tiedän kyllä että ei-länsimaalaisilla tarkoitetaan afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä mutta yleinen käytössä oleva käsite länsimaalaisille on että he ovat EU-kansalaisia ja muutamat valtiot Euroopassa EUn ulkopuolella kuten Norja ja Sveitsi.

Euroopan ulkopuolella ainoat länsimaiksi laskettavat valtiot ovat USA, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti.

En kuitenkaan usko että kenelläkään on mitään sitä vastaan jos ei-länsimaalainen kuten japanilainen tai korealainen haluaa muuttaa minne tahansa Tanskaa mutta säännöt ovat säännöt.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Luka Mokonesi on 28.03.2021, 16:55:55
Lainaus Flashbackista (konekäännös SWE-ENG, boldaukset omia):

FB 2021-03-21: Danska finansministeriet avslöjar invandrarnas kostnad efter nationalitet (lista) (https://www.flashback.org/t3314246)

QuoteIn Sweden the heads had rolled, but in Denmark they dare to keep objective statistics. In first place as the absolute worst of immigrants comes, of course, Somalis. An average Somali costs an average of 136,000 Danish kroner per year. All Muslim countries are pure net losses

The best tax-paying immigrants are the Dutch. 109,000 DKK per year in net contributions to the Treasury. The Swede comes first in sixth place, after the Indians, with 67,000 DKK.

The Thai women do neither to nor from. They land at exactly zero in cost / contribution.

SOM -136
SYR -123
LBN -103
IRQ -99
AFG -94

MAR -52
YUG -50
TYR -41
PAK -40
BIH -35
IRN -34
LKA -11
BGR -9
PHL -2
VNM -1
THA 0
RUS 9
ROM 17
ISL 17
POL 24
LTU 28
UKR 30
NOR 36
DEU 38
CHN 39
SPA 44
ITA 59
SWE 67
IND 74
GBR 98
FRA 99
USA 102
NLD 109

...

Julkaisu (tanskaksi):

2020-06-25: Økonomisk Analyse: Indvandreres nettobidrag til de offentlige finanser i 2017  (https://fm.dk/udgivelser/2020/juni/oekonomisk-analyse-indvandreres-nettobidrag-til-de-offentlige-finanser-i-2017/)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Juffe on 28.03.2021, 20:38:58
Quote from: Luka Mokonesi on 28.03.2021, 16:55:55
Lainaus Flashbackista (konekäännös SWE-ENG, boldaukset omia):

FB 2021-03-21: Danska finansministeriet avslöjar invandrarnas kostnad efter nationalitet (lista) (https://www.flashback.org/t3314246)

QuoteIn Sweden the heads had rolled, but in Denmark they dare to keep objective statistics. In first place as the absolute worst of immigrants comes, of course, Somalis. An average Somali costs an average of 136,000 Danish kroner per year. All Muslim countries are pure net losses

The best tax-paying immigrants are the Dutch. 109,000 DKK per year in net contributions to the Treasury. The Swede comes first in sixth place, after the Indians, with 67,000 DKK.

The Thai women do neither to nor from. They land at exactly zero in cost / contribution.

SOM -136
SYR -123
LBN -103
IRQ -99
AFG -94

MAR -52
YUG -50
TYR -41
PAK -40
BIH -35
IRN -34
LKA -11
BGR -9
PHL -2
VNM -1
THA 0
RUS 9
ROM 17
ISL 17
POL 24
LTU 28
UKR 30
NOR 36
DEU 38
CHN 39
SPA 44
ITA 59
SWE 67
IND 74
GBR 98
FRA 99
USA 102
NLD 109

...

Julkaisu (tanskaksi):

2020-06-25: Økonomisk Analyse: Indvandreres nettobidrag til de offentlige finanser i 2017  (https://fm.dk/udgivelser/2020/juni/oekonomisk-analyse-indvandreres-nettobidrag-til-de-offentlige-finanser-i-2017/)

Voisivat Tanskan pojat antaa vähän konsulttiapua suomalaisille kollegoilleen - täällä kun on kuulemma niin kovin vaikeaa selvittää maahanmuuton kustannuksia edes yleisemmin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kela_Platinum on 28.03.2021, 21:52:13
Kaikille ihmiselle joilla on silmät auki ja päässä liikkuu jotain, niin nuo luvut ovat lähinnä itsestäänselvyys. Niille taas jotka eivät asiaa joko kykene ymmärtämään, tai eivät halua ymmärtää, niin valitettavasti erilaisilla luvuilla ja tilastoilla ei ole mitään merkitystä. Ongelma selviää vasta jos se osuu omalle kohdalle ja joskus ei edes silloin. Halla-aho jossain hiljattaisessa haastattelussa totesi että ihmisille on vaikea yhdistää äänestyspäätöksen vaikutuksia ruohonjuuritasolla ja sanoi että kuulee monelta kun maahanmuuttajat kiusaavat lapsia jne jne, mutta silti äänestävät valtapuolueita joidenka mielestä se on täysin oikein
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 12.04.2021, 23:49:56
Helsingin Sanomat: Pakolaispolitiikan lisäksi Tanskassa kiristyy myös pinna: Syyrialais­syntyinen kansanedustaja sairaslomalle syytösten saattelemana (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007915589.html) 12.4.2021

QuoteTANSKAN kireä pakolaispolitiikka kiristää tunnelmia maan syyrialaisyhteisössä. Sunnuntaina pitkäaikainen konservatiivisen kansanpuolueen syyrialaissyntyinen kansainedustaja Naser Khader, 57, ilmoitti jäävänsä "stressilomalle" sen jälkeen, kun lukuisat maanmiehet olivat syyttäneet häntä panettelusta ja vääristä ilmiannoista.

Tanskan demarijohtoinen hallitus päätti viime kesänä, että Syyrian pääkaupunki Damaskos ympäristöineen on riittävän turvallinen pakolaisten paluulle. Tanskassa on noin 35 000 Syyrian pakolaista, joista yli puolet tuli maahan Euroopan suurena pakolaisvuonna 2015.

Hienoa.

QuoteTuon vuoden luvut olivat Tanskan ennestään kireän pakolaispolitiikan ansiosta kuitenkin suhteellisen pienet, vain kahdeksasosa Ruotsiin tulleiden pakolaisten määrästä.

Mainiota toimittelua Pekka Hakalalta.

Tanskan turvapaikanhakijaluvut vuonna 2015 eivät olleet "suhteellisen pienet" vaan sekä absoluuttisesti että suhteellisesti suuremmat kuin suurimmalla osalla EU-maista. Ruotsi on lukujen suuruutta arvioitaessa lähes huonoin mahdollinen vertailukohta, kun se oli absoluuttisissa luvuissa EU:n kolmonen Saksan ja Unkarin jälkeen ja väkilukuun suhteutettuna kakkonen Unkarin jälkeen.

QuoteDemaripääministeri Mette Frederiksen on torjunut oikeistopopulistisen Kansanpuolueen kasvun ottamalla kovan maahanmuuttolinjan.

Frederiksen julisti tammi­kuussa parlamentissa tavoitteekseen, ettei Tanskaan tulisi yhtään ainoaa pakolaista.

Hienoa.

QuotePalautuksista Tanska ei ole päässyt Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinnon kanssa sopuun, joten ketään ei ole lennätetty takaisin sodan runtelemaan maahan. Osa oleskelulupansa menettäneistä on koottu kuitenkin leiriksi kutsuttuun pakolaiskeskukseen odottamaan paluulentoa.

"Palautuskeskuksessa saat kolme ateriaa päivässä mutta et voi tehdä töitä etkä opiskella", pakolaisasianajaja Niels-Erik Hansen kommentoi uutistoimisto AFP:lle. "Periaatteessa pakolaista pidetään siellä niin kauan, että hän allekirjoittaa paperin, jossa lupaa palata Syyriaan vapaaehtoisesti."

AFP:n mukaan 137 Tanskan syyrialaista on viime kesän jälkeen näin tehnytkin ja saanut valtion paluuavustuksen.

KOTIMAAHANSA palanneiden tai paluusta lupauksen antaneiden määrä ei siis suuri ole, mutta ilmapiirin operaatio on tulehduttanut.

Huhtikuun alussa televisiohaastattelun sujuvalla tanskalla antanut abiturientti Aya Abu-Daher, 19, järkytti yleisöä kysymällä kyynelsilmin, "mitä olen tehnyt väärin". Abu-Daher oli menettänyt oleskelulupansa ennen valmistumistaan.

Ilmapiiri pilalla, ja ihmiset järkyttyneitä hallituksen tiukasta politiikasta. Kateeksi käy.

QuoteYK:N pakolaisjärjestö UNHCR paheksui viime torstaina Tanskan päätöstä julistaa Damaskos ympäristöineen turvalliseksi alueeksi.

"UNHCR ei pidä viime aikaista turvallisuustilanteen paranemista joissakin Syyrian osissa riittävänä, vakaana eikä jatkuvana kansainvälisen suojelun lopettamisen oikeuttamiseksi", järjestö muotoili julkilausumassaan.

UNHCR ei onneksi ole asiassa juridinen auktoriteetti.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope2 on 13.04.2021, 01:15:50
Quote from: Roope on 12.04.2021, 23:49:56

Osa oleskelulupansa menettäneistä on koottu kuitenkin leiriksi kutsuttuun pakolaiskeskukseen odottamaan paluulentoa.

Palautuskeskuksessa saat kolme ateriaa päivässä mutta et voi tehdä töitä etkä opiskella, pakolaisasianajaja Niels-Erik Hansen kommentoi uutistoimisto AFP:lle. Periaatteessa pakolaista pidetään siellä niin kauan, että hän allekirjoittaa paperin, jossa lupaa palata Syyriaan vapaaehtoisesti.





Juha Vainio:  Aleks ja Jaan

..."kumma juttu, mutta näkyy silti tuttu, muistiaan kun hieman virkistää"...
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 15.04.2021, 12:37:12
Tanskanmaassa on vähiten mätää. Kauanko kestää, että hädänalaiset ovat Ruotsissa ja/tai aina auliissa Hölmölässä?  ???

QuoteTanska alkoi perua syyrialaisten pakolaisten oleskelulupia ensimmäisenä maana Euroopassa
Tänään klo 10:48
Tanskan viranomaiset arvioivat esimerkiksi Syyrian pääkaupungin Damaskoksen turvalliseksi paikaksi palata
.

Tanska on alkanut perua Syyrian sisällissotaa paenneiden pakolaisten oleskelulupia ensimmäisenä Euroopan maana.

Ainakin 189 syyrialaispakolaisen tilapäinen oleskelulupa on jätetty uusimatta viime kuukausina, koska Tanskan viranomaiset katsovat heidän lähtöalueensa olevan taas turvallinen. Viranomaiset arvioivat muun muassa pääkaupunki Damaskoksen sopivaksi kohteeksi palata.

– Olemme tehneet syyrialaisille pakolaisille selväksi, että heidän oleskelulupansa ovat väliaikaisia, ja että ne voidaan peruuttaa, jos suojelun tarve lakkaa olemasta, maahanmuuttoministeri Mattias Tesfaye totesi uutistoimisto AFP:lle.

Päätökset koskettavat erityisesti naisia ja iäkkäämpiä ihmisiä. Monien syyrialaismiesten katsotaan olevan kotimaassaan vaarassa joutua rangaistuiksi asevelvollisuuden välttelyn vuoksi.

Tanska on myöntänyt vuodesta 2013 lähtien pysyviä oleskelulupia pääsääntöisesti vain henkilökohtaista vainoa kohdanneille pakolaisille. Esimerkiksi sisällissota lähtömaassa ei täytä kyseistä kriteeriä.
...
Tanskalla ei ole diplomaattisia suhteita Syyrian kanssa, joten se ei voi karkottaa pakolaisia suoraan lähtömaahansa. Ainakin joitain oleskelulupansa menettäneitä pakolaisia onkin määrätty pakolaiskeskuksiin, kertoo Refugees Welcome Denmark -järjestö. Ilman oleskelulupaa ei voi myöskään tehdä töitä tai opiskella. ...

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/55fcdd13-3d08-414f-987e-613b89ab776c (https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/55fcdd13-3d08-414f-987e-613b89ab776c)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Eisernes Kreuz on 15.04.2021, 19:47:14
Jännää, kuinka Tanska on niiden samojen kansainvälisten sopimusten piirissä kuin Suomikin, mutta silti se kykenee harjoittamaan hyvin toisenlaista maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa kuin Pohjolan Hölmölä. Eikä ole vielä maa juutteja nielaissut, tai YK julistanut talouspakotteita, tai Bryssel lähettänyt belgialaisia miehittämään Kööpenhaminaa.

Kyse on pohjimmiltaan tulkinnoista. Suomi vain on päättänyt tulkita kaikkia sopimuksia omaksi vahingokseen.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Radio on 16.04.2021, 19:12:39
Ei Suomi ole mitään päättänyt, ei siis ainakaan Suomen kansa, vaan soluttautuneet sosialistit. Halla-ahoa mukaillen;  "On vaikea keksiä alhaisempaa matelijaa kuin suomalainen sosiaalidemokraatti".
Tanskan sosiaalidemokraatit vaikuttavat isänmaallisilta ja perinteitä kunnioittavilta. Suomalaiset demarit ovat epäisänmaallisia maansamyyjiä. Tekevät kulttuurivallankumousta yhdessä virheiden ja apupuolueiden kepun ja hurrien kanssa.
Tanskan malli vaikuttaa ihan utopialta verrattuna Suomen läpimädän hallinnon tunaroimaan hollitupaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 16.04.2021, 20:15:44
Quote from: Eisernes Kreuz on 15.04.2021, 19:47:14
Jännää, kuinka Tanska on niiden samojen kansainvälisten sopimusten piirissä kuin Suomikin, mutta silti se kykenee harjoittamaan hyvin toisenlaista maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa kuin Pohjolan Hölmölä.

Jos tarkkoja ollaan, niin Tanskahan neuvotteli itsensä ulos EU:n maahanmuuttodirektiiveistä, mutta eipä tule mieleen Tanskalta sellaisia kiristyksiä, jotka EU-direktiivikään olisi estänyt. Esimerkiksi tuo tilapäisen oleskeluluvan uusimatta jättäminen ja Damaskoksen ympäristön julistaminen turvalliseksi palautusalueeksi onnistuisi Suomeltakin. Tosin Suomi on suuressa viisaudessaan myöntänyt syyrialaisille automaattisesti pysyvät oleskeluluvat.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Radio on 16.04.2021, 20:59:09
Tavoitteeksi meilläkin rohkeasti nolla turvista! Tanskan mallista vaaliase! Pitää selvittää erot Suomen tuhoisaan malliin. Kohta kohdalta. Miksi Suomi omien kädettömien koulupudokkaittensa lisäksi tarvitsee lisää väkeä vieraista kulttuureista. Suuri heistä kun ei tule koskaan tekemään tuottavaa työtä osaamis- ja kielivaikeuksien takia. Kyllä meillä on omiakin työttömiä aivan tarpeeksi.
Quote
Tanskan sosiaalidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen sanoo, että hallituksen tulevaisuuden tavoitteena on nolla turvapaikkahakemusta.

– Emme voi luvata nollaa turvapaikanhakijaa, mutta voimme asettaa sen visioksi, pääministeri Frederiksen sanoi Tanskan parlamentille.

– Meidän pitää olla varovaisia, ettei maahamme tule liikaa ihmisiä, sillä muuten sosiaalinen yhteenkuuluvuutemme ei säily. Se on jo uhattuna, pääministeri perusteli.
https://yle.fi/uutiset/3-11751633
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: zupi on 16.04.2021, 21:41:58
Tanska on alkanut tulla järkiinsä ja tekee hyvää työtä vapaaseen, länsimaiseen kulttuuriin sopeutumattomien ihmisten häätämiseksi pois maasta (Tanska ei varmasti häädä sellaisia ihmisiä, jotka ovat sopeutuneet yhteiskuntaan ja antavat panoksensa sille). Mutta tuohan on vain kolikon toinen puoli. Toinen on se, että tuollaiset ihmiset eivät alkujaankaan hakeutuisi maahan. Tässä suhteessa vetovoimatekijöiden poistaminen on oleellinen juttu. Tanskassahan tämä hoidettiin, kun kaikkia ihmisiä pitää kohdella tasa-arvoisesti, maassaoloehdolla. En nyt muista tarkkaan (varmaan löytyy Hommalta), oliko se 7 vuotta, mitä pitää asua maassa, ennen kuin on oikeutettu tiettyihin etuihin. Sama kaikille... Mutta Suomen 90-luvun perustuslaki"uudistajat" (pitää nykyisin vetää vähän sukkasillaan), esim. Ritvan mies Viljanen ja Scheinin, näkivät tämänkin mahdollisuuden etukäteen, ja torppasivat sen tarvittavilla muotoiluilla. Niinpä Suomen Perustuslaki sanookin:

Quote19 § Oikeus sosiaaliturvaan

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.

"Julkisen vallan"...  :flowerhat: :flowerhat: Laki käytännössä siis sanoo, että normaalien ja hyvää tahtovien ihmisten ON PAKKO rahoittaa kaiken maailman joutilaiden elämää. Siis niiden oikeasti epäonnisten, elämän kolhimien ihmisten lisäksi, joita nämä normaalit ja hyvää tahtovat ihmiset auttaisivat muutenkin.

"Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa"...  :facepalm:  :silakka: Mitenköhän V-P ja Martin ajatteli määritellä sen, kuka kykenee ja kuka ei.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Riukulehto on 30.04.2021, 21:37:02
Inger Støjbergin avoin kirje syyrian pakolaisille (facebook-käännös).

Quote
Hyvät syyrialaiset pakolaiset

Nyt on taas aika lähteä kotiin.

Olin ulkoministeri kun tulit Tanskaan. Siksi tiedän tarkalleen, mikä oli teidän ja meidän tanskalaisten välinen sopimus tullessanne. Homman nimi oli se, että suojelimme sinua sodan riehuessa, mutta että sinun tulisi tietenkin matkustaa kotiin sinä päivänä, jolloin se sinulle taas mahdollistui.

Nyt on aika aloittaa kotimatkasi. Kotiin rakentamaan Syyriaa jälleen. Se oli homman nimi - ja sinulla on moraalinen velvollisuus täyttää. Ilman vastalauseita ja ilman kysymyksiä, mutta kiitollisena Tanskan kansalle.

Kun tulitte Tanskaan, kerroimme teille selvästi, että odotimme teidän asettuvan Tanskan sääntöjen mukaan ja elättäytyvän täällä ollessanne. Liian harva teistä on noudattanut sitä. Muuten olemme tehneet kaikkemme auttaaksemme sinua parhaamme mukaan. Olet saanut tanskan oppitunteja, saanut ohjausta ja opetusta. Olemme solmineet kolmikantasopimukset ja tehneet teille uudet järjestelyt. Toisin sanoen olemme auttaneet sinua kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti.

Kaikille teille nuorille annoimme hyvät mahdollisuudet aloittaa maksuton koulutus, joten Syyriassa on rakennettavaa. Annoimme sen mahdollisuuden, vaikka osa meistä tiesi, että nousu todennäköisesti syntyy, kun pääsimme tänään sinne, missä olemme: Olosuhteet ovat nyt näin, joten voit matkustaa takaisin kotiin.

Ei ollut vaikea ennustaa, että rehtorit, keskustelijat, punaiset poliitikot, yhteisöt, luokkatoverit, etujärjestöt ja päivälehti Politiken johtaisivat kampanjaa saadakseen v. Entiset nuoret opiskelijat pysymään Tanskassa, vaikka suojelumme tarve on lakannut.

Vaikka tiesimme mielenosoitusten tulevan, annoimme sinulle silti nämä mahdollisuudet opiskella, teimme sen antaaksemme sinulle parhaat edellytykset pärjätä tulevaisuudessa kotimaassasi. Koska juuri sinunlaisesi demokratian ymmärtäminen on vahvoja nuoria, jotka ovat juuri vahvoja nuoria. Syyria tarvitsee nyt. Eikä unohdu kaikkea mitä oppi lukiossa Nyborgissa, kun on tullut kotiin Damaskokseen. Vaikkei oppilashattua saisi päähänsä.

Näppärästi pääsen siihen, että täällä Tanskassa on monin tavoin parempi ja mukavampi olla kuin Damaskoksessa. Mutta Tanska ei ole isänmaanne. Tanska tarjosi sinulle väliaikaisen suojelun samalla kun sitä tarvitsit, ja siksi sinun tulee tietenkin noudattaa viranomaisten ohjeita lähteä Tanskasta, kun arvio on mahdollista. Meillä Tanskassa on oikeusturvaa erittäin vankka, hieno naamioitu ja hyvä järjestelmä, sekä kun päätetään, saako täältä maasta turvapaikan ja kun päätetään, peruutetaanko oleskelulupa uudelleen.
Noin 140.000 syyrialaista on jo vapaaehtoisesti palannut Syyriaan lähialueilta, ja kun he voivat, niin totta kai voi.

Tanskalaiset ovat avokätisten ihmisten elämää, ja olemme varautuneet lisäämään maa-ja hyvinvointiyhteisöjä silloin kun sitä tarvitsette. Mutta nyt tarvetta ei enää ole. Ja mielestäni kannattaa muistaa, että kunhan kieltäytyy noudattamasta viranomaisten päätöstä, jonka mukaan kotimatkalle tulisi matkustaa, niin tilaa otetaan jollekin toiselle sitä enemmän tarvitsevalle. Valitettavasti maailmassa on paljon pakolaisia. Ja siksi osa heistäkin, kun kieltäytyy viettämästä paikkaa Tanskassa. En usko että voit olla tuttu.

Hyvät syyrialaiset pakolaiset, nyt on tullut aika teidän oleskeluluvanne peruuttaa tavaranne, matkustaa kotiin ja aloittaa oman maanne jälleenrakentaminen. Ja matkan varrella, voitte vapaasti lähettää tanskalaisille ison kiitoksen kaikesta avusta, jota olette sitä tarvinneet. Tanskalaiset oikeasti ansaitsevat sen.

Ystävällisin terveisin
Inger Støjberg
https://www.facebook.com/IngerStojberg/posts/4102862116420141
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 30.04.2021, 21:44:56
Vieläköhän sitä vanhoilla päivillään oppisi tanskankielen. ??? Miksei, mulla on hyvä kielipää. Go Denmark!!1!
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: vihapuhegeneraattori on 30.04.2021, 22:00:03
Suomessa ei edes uskalleta unelmoida että joku silmäätekevä uskaltaisi sanoa asiat julkisesti noin suoraan.

Siinä on kyllä ihan ihka oikea Täti Tomera Tanskamaalta :)

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Tunkki on 06.05.2021, 08:51:36
Tanska on neuvotellut sopimuksen Ruandan kanssa ja tulevaisuudessa turvapaikka-asiansa käsittelyn ajan hakijat odottavat leirillä Ruandassa.

https://samnytt.se/danmark-vill-skicka-asylsokande-till-migrantlager-i-rwanda-avtal-paskrivet/ (https://samnytt.se/danmark-vill-skicka-asylsokande-till-migrantlager-i-rwanda-avtal-paskrivet/)

Avtalen roddes i land i vad som beskrivs som ett "mystiskt besök" i Rwanda från danska regeringsföreträdare. I delegationen ingick bland annat utlännings- och integrationsminister Mattias Tesfaye (S) och utvecklingsminister Flemming Møller Mortensen (S) som ansvarar för danskfinansierade biståndsprojekt i landet.

Mystiken lättade när den danska regeringen i ett pressmeddelande berättade att man ämnar utlokalisera förvar av asylsökare till Rwanda i stället för att som hittills inhysa dem i mottagningscenter i Danmark.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Aimo Räkä on 06.05.2021, 09:17:43
Quote from: Tunkki on 06.05.2021, 08:51:36
Tanska on neuvotellut sopimuksen Ruandan kanssa ja tulevaisuudessa turvapaikka-asiansa käsittelyn ajan hakijat odottavat leirillä Ruandassa.
Se on oikein. Jos meillä olisi parempi hallitus niin Suomi voisi hakea yhteistyökumppania ulkomailta Tanskan tapaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: AcastusKolya on 06.05.2021, 09:30:25
Kustannuksetkin tippuisivat reippaasti. Ja lieveilmiöt loppuisivat...
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lalli IsoTalo on 06.05.2021, 09:59:42
Quote from: Aimo Räkä on 06.05.2021, 09:17:43
Quote from: Tunkki on 06.05.2021, 08:51:36
Tanska on neuvotellut sopimuksen Ruandan kanssa ja tulevaisuudessa turvapaikka-asiansa käsittelyn ajan hakijat odottavat leirillä Ruandassa.
Se on oikein. Jos meillä olisi parempi hallitus niin Suomi voisi hakea yhteistyökumppania ulkomailta Tanskan tapaan.

Suomi voisi myös tehdä yhteistyötä Tanskan kanssa, kun omat hommat eivät onnistu missään asiassa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: zupi on 06.05.2021, 10:52:03
Quote from: Lalli IsoTalo on 06.05.2021, 09:59:42
(...)

Suomi voisi myös tehdä yhteistyötä Tanskan kanssa, kun omat hommat eivät onnistu missään asiassa.

Yhteistyökumppaneita haetaan...

QuoteDenmark: Plans to send asylum-seekers to Rwanda "unconscionable and potentially unlawful"

Denmark has struck a deal with Rwanda to cooperate over migration and asylum in what could be the first step towards the African country hosting a refugee reception centre for Denmark.


Denmark's Ministry of Foreign Affairs on Wednesday published the text of a 'Memorandum of Understanding regarding cooperation on asylum and migration issues' signed by immigration minister Mattias Tesfaye during a visit to Rwanda last week.

In the memorandum the two countries call for changes to the "unfair and unethical" current asylum system, which they agree is "incentivizing children, women and men to embark on dangerous journeys along migratory routes, while human traffickers earn fortunes."

"It is... the vision of the Danish Government that the processing of asylum applications should take place outside of the EU in order to break the negative incentive structure of the present asylum system," they say.

(...)

While the document does not mention Rwanda itself hosting a reception centre, it notes that Rwanda has already hosts an "Emergency Transit Mechanism (ETM) centre" under a deal between the Rwandan government, UNHCR, the UN Refugee Agency, and the African Union.

(...)

At a hearing on Tuesday, Tesfaye, refused to confirm that his trip had secured a deal that would see Rwanda host refugees to Denmark while their cases are being processed.

"We have presented our idea of ​​a new asylum policy to a large number of countries inside and outside Europe," he said. "And then we have identified a good handful of countries that we will try to have a discussion with. We are not going to name those countries."

A Memorandum of Understanding is not binding on either party and simply sets the framework for future negotiations.

(...)

https://www.thelocal.dk/20210505/denmark-strikes-deal-with-rwanda-on-refugees-and-migration/ (https://www.thelocal.dk/20210505/denmark-strikes-deal-with-rwanda-on-refugees-and-migration/)

Ja Amnestyn vihavasurit ja mätäglobalistit ulisee...

QuoteAny attempt to transfer asylum-seekers arriving in Denmark to Rwanda for their asylum claims to be processed would be not only unconscionable, but potentially unlawful. Denmark cannot deny the right of those arriving in Denmark to seek asylum and transfer them to a third country without the required guarantees.

QuoteThese proposals take responsibility-shifting of refugee protection by EU governments to a new low, and would set a dangerous precedent in Europe and globally.

https://www.amnesty.org/en/latest/news/2021/05/denmark-plans-to-send-asylum-seekers-to-rwanda-unconscionable-and-potentially-unlawful/ (https://www.amnesty.org/en/latest/news/2021/05/denmark-plans-to-send-asylum-seekers-to-rwanda-unconscionable-and-potentially-unlawful/)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 06.05.2021, 11:15:37
Quote from: zupi on 06.05.2021, 10:52:03
Denmark: Plans to send asylum-seekers to Rwanda "unconscionable and potentially unlawful"

Tämä siis Amnestyn otsikko, ei The Localin.

Quote from: Amnesty"Any attempt to transfer asylum-seekers arriving in Denmark to Rwanda for their asylum claims to be processed would be not only unconscionable, but potentially unlawful. Denmark cannot deny the right of those arriving in Denmark to seek asylum and transfer them to a third country without the required guarantees.

Mitkä takeet ja minkä lakien mukaan? En keksi, miksi väitetyt vainoajat uhkaisivat Ruandassa irakilaisia, afganistanilaisia tai vaikka syyrialaisiakaan turvapaikanhakijoita, etenkin jos heidät pidetään turvallisuutensa vuoksi suljetuilla leireillä.

Riittää, että sijoitusmaa todetaan tarpeeksi turvalliseksi. Ei siinä sen kummempaa. Kolmanteen maahan siirtäminen, vaikka pysyvästikin, on vahvistettu EU-lakien mukaiseksi toimenpiteeksi.

Quote from: Amnesty"These proposals take responsibility-shifting of refugee protection by EU governments to a new low, and would set a dangerous precedent in Europe and globally.

Eli vihjailuille laittomuudesta ei näytä löytyvän minkäänlaisia perusteluja.

Quote from: Amnesty"The idea that rich countries can pay their way out of their international obligations, stripping asylum-seekers of their right to even have their claims considered in Denmark, is deeply worrying."

Hakemukset käsitellään edelleen Tanskassa, mutta käsittelyn ajan turvapaikanhakijat ovat Ruandassa, eikä Amnesty pysty osoittamaan tästä mitään juridista ongelmaa.

Kansainvälisissä sopimuksissa ei vahvisteta oikeutta jäädä siihen maahan, jonne turvapaikkahakemus on tehty, eikä siihen oikeuta edes myönteinen päätös. Riittää, että turvapaikanhakijaa ei siirretä sellaiseen maahan, joka katsotaan hänelle vaaralliseksi.

Kyllä Amnesty nämä tietää, eikä siksi valituksessaan väitäkään, että Ruanda olisi liian vaarallinen maa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Aimo Räkä on 06.05.2021, 11:47:13
Damnestyn "potentially unlawful" tarkoittaa suomeksi sitä että ei ole löytynyt lakipykälää joka tuon kieltää. Vimmattu pykälän etsiminen jatkuu.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: IDA on 06.05.2021, 12:01:04
Quote from: Roope on 06.05.2021, 11:15:37
Kansainvälisissä sopimuksissa ei vahvisteta oikeutta jäädä siihen maahan, jonne turvapaikkahakemus on tehty, eikä siihen oikeuta edes myönteinen päätös. Riittää, että turvapaikanhakijaa ei siirretä sellaiseen maahan, joka katsotaan hänelle vaaralliseksi.

Kyllä Amnesty nämä tietää, eikä siksi valituksessaan väitäkään, että Ruanda olisi liian vaarallinen maa.

Amnesty antaa kuitenkin ymmärtää, että Ruanda olisi jotenkin ala-arvoinen maa, joka ei pysty majoittamaan turvapaikanhakijoita.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Aimo Räkä on 06.05.2021, 12:38:25
Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue. Jos Grönlantiin perustettaisiin iso keskitetty turvapaikanhakijoiden odotteluleiri niin sinne voisi laivata kaikki Eurooppaan saapuvat turvikset. Pakolaisbisnes on bisnes. Grönlantilaiset voisivat nähdä tämän piristävänä lisätienestinä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Melbac on 06.05.2021, 12:43:58
Ahvenanmaa ei sovi tollaiseen?.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: AcastusKolya on 06.05.2021, 17:11:23
Quote from: Melbac on 06.05.2021, 12:43:58
Ahvenanmaa ei sovi tollaiseen?.

Ei tietenkään. Sehän olisi verinen loukkaus Ahvenanmaan alkuperäistä väestöä kohtaan. Näen ainakin parkuisi RKP.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Urban Moving Systems on 17.05.2021, 19:39:55
Euroopaan islamisaatiota edistävä taho vastustaa syyrialaisten palauttamista.
QuoteFrom Nazis to Assad: Denmark Is Deporting Innocent People to Be Killed by a Barbaric Regime. Again

As Israel's national Holocaust memorial, Yad Vashem, bears witness, Denmark plays a special role in Jewish history, thanks to the Danish resistance's successful evacuation of most of the country's Jewish population to Sweden in 1943, during the German occupation.

But there is also a shameful side to the same story. That's because of how Danish officials, both before and during the Nazi occupation, collaborated in returning Jewish refugees back to Germany, and to their deaths.
...

Like most European countries, Denmark has been marked by the wave of immigration that has swept over Europe. In Denmark, 14 percent of a population of 5.9 million consists of immigrants and their descendants, almost two-thirds of whom come from non-Western countries.

The latter, primarily from Muslim countries, figure prominently in statistics relating to crime, unemployment, incomplete education and welfare. According to an estimate in 2017 by the Ministry of Immigration and Integration, the net cost of managing immigrant-related needs came to 33 billion kroner ($5.35 billion).
...

The UN Refugee Convention provides for the return of refugees to the country of origin when fundamental, stable and durable changes have taken place.

However, in 2015, when Mette Frederiksen was minister of justice, a new law was passed which made it possible for the return of refugees with temporary protected status, even when conditions in their countries of origin are still serious and can rightly be termed fragile and unpredictable.

Some 4,000 Syrian refugees were accorded this status, and now the Danish government plans to deport 505 Syrians to the Damascus area. Young people completing an education or vocational training face deportation or being torn from their families, in instances where other family members already hold more permanent residence permits.

For its alibi, the government uses two reports by the Danish Immigration Service which conclude that conditions in Damascus are "safe." The reports have been hammered by experts, but the government won't budge.

The Minister for Immigration and Integration, Mattias Tesfaye, himself the son of an Ethiopian refugee, is a zealous defender of the government's policy. Tesfaye talks of the forcible return of Syrian refugees and, like Israel, has concluded a deal with Rwanda which could provide for a center for asylum seekers to Denmark.

U.S. Secretary of State Antony Blinken has told the UN Security Council: "It's also not in the interest of the Syrian people to pressure Syrian refugees to return to Syria, including to regime-held areas, where many fear they will be arbitrarily detained, tortured, or even killed by Assad's security forces in retaliation for fleeing."
...

https://www.haaretz.com/world-news/.premium-denmark-is-deporting-innocent-people-to-be-killed-by-a-barbaric-regime-again-1.9789791
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: AcastusKolya on 18.05.2021, 19:22:47
VMP. Haaretziin ei pysty edes kommentoimaan suoraan, toisin kuin esimerkiksi Israel Hayomiin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Talvetar on 20.05.2021, 17:19:45
(...)

Monet Tanskassa asuneet syyrialaiset ovat saaneet tänä keväänä epämieluisia terveisiä maahanmuuttoviranomaisilta. Eräs heistä on Vejlessä asuva Sabriya al-Fayyad. Maaliskuun lopulla tulleen sähköpostiviestin mukaan hänen ja kahden tyttären oleskeluluvat on peruttu, koska Tanska pitää Damaskosta lähialueineen "turvallisina" palata.

(...)

Koskee vain osaa Tanskan syyrialaisista
Tanskan tiukka maahanmuutto- ja turvapaikkalinja ei ole aivan uusi keksintö, vaan sitä ovat ajaneet jo edelliset hallitukset. Maan parlamentissa linjalla on enemmistön tuki. Myös sosiaalidemokraattien pääministeri Mette Frederiksen on ollut tiukkana: hänen mukaansa Tanskan tavoitteena pitää olla se, että maahan saapuisi "nolla turvapaikanhakijaa".

–Meillä on ollut lisääntyviä integraatio-ongelmia, työttömyyttä, korkeita rikollisuuslukuja, kulttuurista vastakkainasettelua, emmekä haluaa näiden ongelmien kasvavan entisestään, perustelee sosiaalidemokraattisessa puolueessa maahanmuuttoasioista vastaava Rasmus Stoklund AFP:lle.

(...)

Tanska on toistaiseksi ainoa EU-maa, joka on tehnyt tällaisen johtopäätöksen Syyrian, tai tarkemmin ottaen Damaskoksen alueen osalta. Tanskassa on noin 32 000 turvapaikan saanutta syyrialaista, joista noin 5 000 on saanut jäädä maahan Syyrian yleisen turvattomuuden takia, eikä esimerkiksi henkilökohtaisen vainon takia.

Lukiosta tänä keväänä valmistuva Aya Abo Daher oli jo suunnitellut yhteisiä ylioppilasjuhlia kavereidensa kanssa, mutta saikin ilmoituksen, ettei hänen ja hänen vanhempiensa oleskelulupia enää uusittaisi.

Vuodesta 2015 Tanskassa asuneen ja tanskaa sujuvasti puhuvan Daherin puolesta ovat vedonneet niin omat koulukaverit kuin lukion rehtori. Daherin kaksi veljeä pakenivat Syyriasta Tanskaan jo ennen siskoaan, mutta heidän oleskelulupansa eivät ole katkolla armeijaan joutumisen uhkan takia.

– Karkottaminen repisi perheemme uudelleen hajalle sen jälkeen, kun olemme rakentaneet yhteisen elämän tänne, Daher sanoo Deutsche Wellen haastattelussa.

Paluu Damaskokseen olisi tuskin ongelmatonta, sillä Daherin perhe joutui siellä vaikeuksiin jo silloin, kun kaksi veljeä oli lähtenyt ulkomaille pakoon asepalvelusta. Sama voisi olla edessä myös nyt, sillä Amnestyn tietojen mukaan kaikki Syyriaan hallituksen valvomille alueille palaavat siviilit joutuvat turvallisuusviranomaisten kuulusteluihin.

(...)

Vapaaehtoinen palaaminen on toki mahdollista mutta epätodennäköistä. Tämän vuoksi oleskelulupansa menettäneet sijoitettaneen erityisiin palautuskeskuksiin odottamaan olosuhteiden muuttumista. Odotuksesta uhkaa tulla pitkä, sillä hallinnon vaihtumisesta ei ole Syyriassa merkkejä.

Vankeinhoitolaitoksen ylläpitämissä palautuskeskuksissa Tanskaan jo monella tapaan kotoutuneilla syyrialaisilla ei ole oikeutta tehdä työtä tai opiskella, myös tanskan kielen kurssit on kielletty. Karujen olojen tarkoituksena arvioidaan olevan pyrkimys taivuttaa oleskelulupansa menettäneet lähtemään Tanskasta vapaaehtoisesti ja toimia muille ennaltaehkäisevänä pelotteena ylipäänsä pyrkiä Tanskaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11937489

Boldaukset minun, loput linkin takaa.

Onhan se nyt selkeästi ylellä vaikeaa sovittaa haluamansa nyyhkyjuttu ja järkevät faktat toimivaksi kokonaisuudeksi.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Puntanen on 03.06.2021, 13:31:19
Tanskan parlamentti on hyväksynyt tänään esityksen siitä, että turvapaikanhakijat eivät vastedes saa tulla Tanskan kamaralle vaan heidät ohjataan kolmansissa maissa oleviin vastaanottokeskuksiin. Hurraa, Tanska!

Uutinen Expressenissä:

https://www.expressen.se/kvallsposten/danmark-rostar-igenom-asylbeslut-tar-emot-noll-flyktingar/
QuoteDanmarks beslut: Kan ta emot noll flyktingar

Danska folketinget har nu röstat igenom förslaget att kunna flytta asylprocessen utanför Danmarks gränser, rapporterar TV2.
I stället ska afrikanska länder ta emot flyktingarna – som därmed inte får stanna i Danmark, enligt beslutet.


Det nya förslaget som nu röstats igenom i folketinget, Danmarks motsvarighet till svenska riksdagen, innebär att flyktingar som beviljas asyl i Danmark inte ska få komma in i landet. I stället ska de kunna integreras i andra länder där det finns mottagningscenter – alternativt flyttas över till FN:s flyktingläger.

Några av länderna där det kan bli aktuellt med danska mottagningscenter är Tunisien, Etiopien, Egypten och Rwanda, enligt de diskussioner som förts.

(...)

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Viimeinen linja on 03.06.2021, 13:41:28
Quote from: Puntanen on 03.06.2021, 13:31:19
Tanskan parlamentti on hyväksynyt tänään esityksen siitä, että turvapaikanhakijat eivät vastedes saa tulla Tanskan kamaralle vaan heidät ohjataan kolmansissa maissa oleviin vastaanottokeskuksiin. Hurraa, Tanska!

Uutinen Expressenissä:

https://www.expressen.se/kvallsposten/danmark-rostar-igenom-asylbeslut-tar-emot-noll-flyktingar/
QuoteDanmarks beslut: Kan ta emot noll flyktingar

Danska folketinget har nu röstat igenom förslaget att kunna flytta asylprocessen utanför Danmarks gränser, rapporterar TV2.
I stället ska afrikanska länder ta emot flyktingarna – som därmed inte får stanna i Danmark, enligt beslutet.


Det nya förslaget som nu röstats igenom i folketinget, Danmarks motsvarighet till svenska riksdagen, innebär att flyktingar som beviljas asyl i Danmark inte ska få komma in i landet. I stället ska de kunna integreras i andra länder där det finns mottagningscenter – alternativt flyttas över till FN:s flyktingläger.

Några av länderna där det kan bli aktuellt med danska mottagningscenter är Tunisien, Etiopien, Egypten och Rwanda, enligt de diskussioner som förts.

(...)

Luin saman uutisen, eihän tuo huonolta vaikuta Tanskalta haetaan turvaa ja jos hakemus menee läpi niin sitä myös annetaan. Maa ei vaan ole Tanska mutta ei kait se ollutkaan pääasia vaan päästä turvaan...
Näin olen aina käsittänyt asian olevan.  no mutta, aletaanpas odottamaan rasismi ulinaa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 03.06.2021, 14:59:44
Quote from: Talvetar on 20.05.2021, 17:19:45
Quote from: author=YLETanskan tiukka maahanmuutto- ja turvapaikkalinja ei ole aivan uusi keksintö, vaan sitä ovat ajaneet jo edelliset hallitukset.

Tanskan linja ei ole tiukka, vaan realistinen ja rationaalinen samaan aikaan, kun monessa Euroopan maassa puuhat ovat irrationaalisia. Monessa maassa toimitaan ikään kuin ne eivät ollenkaan käsittäisi, että asyyli on tilapäinen ratkaisu. Asyyli ei voi olla pysyvän maahanmuuton väylä. On helppo ymmärtää, että seuraukset olisivat kamalia: Asyylillä saa nykyään mm. Suomessa lopulta aina jonkun oleskeluluvan ja kela-kortin.

Tilapäisyyden prinsiipin voi havaita jo itse sanasta turvapaikka. Se viittaa paikkaan, johon paetaan siksi aikaa, kunnes sieltä on turvallista poistua. Se hetki koittaa silloin, kun asyylintarvetta ei enää ole (tämä seikka kirjattu myös ulkomaalaislakiin, vaikkei kukaan siitä piittaa). Tällaisesta selvä viite on mm. se, että "pakolainen" lomailee maassa, josta on "paennut", tai lähettää sinne lapsiaan "koulutettavaksi". Tilanteen oleelliset muuttumiset voidaan havaita myös muista seikoista. On huomioitava myös, että yhdelläkään kaukomaista monen maan halki selkeästi vain parempien eurooppalaisten soppapatojen ääreen suunnistaneella (lähes kaikki tulijat), ei ole puhtaita jauhoja pusseissa. Jo matkan varrelta löytyi monta turvallista maata, joissa akuutti vaara taatusti hellitti. Ensimmäinen turvallinen maa saattoi löytyä jo ihan siitä naapurimaasta siellä Afrikassa ja Lähi-idässä.

QuoteTanska on toistaiseksi ainoa EU-maa, joka on tehnyt tällaisen johtopäätöksen Syyrian, tai tarkemmin ottaen Damaskoksen alueen osalta.

Tuo johtuu pitkälti siitä, että saksalaismedian mukaan Merkel ei halua edes kuulla puhuttavan syyrialaisten paluusta takaisin. Merkel torjuu joidenkin hyvin hämärien syiden takia heti vihamielisesti tuollaiset ajatukset ja puheet. Tuo seikka ja Merkelin muut toimet (mm. pakkojakohankkeet, ei kadu aiheuttamaansa vuoden 2015 matukriisiä) synnyttävät pahoja aavistuksia, jotka eivät lupaa mitään hyvää Euroopan kansoille ja yhteiskunnille. Pahinta on vielä, että EU-komission johdossa istuu parhaillaan diktaattorin valtuudet omaava (ainoa, joka voi tehdä EU:ssa lakiesityksiä) Merkelin puoluetoveri. Tämä duo viime kädessä määrää linjan EU:ssa, ainakin niissä maissa, joiden poliittinen johto on jo luopunut täysin itsenäisyydestä ja suvereniteetista tärkeistä pöydistä mahdollisesti varisevien murujen takia. Näille poliitikoille mikään pyydetty hinta ei ole liian suuri, sillä kansalaiset ja heidän jälkeläisensä ne laskut lopulta maksavat, jopa poliitikon ilmaisia "aamiaisia" myöten.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Viimeinen linja on 03.06.2021, 16:42:04
Tuli vaan sellainen ajatus tässä mieleen kun Tanska järkevästi kiristää linjaansa ja samalla muut (mm. suomi) ei sitä tee alkaa tulva kääntymään tännepäin entistä vahvempana. Voi kun toivon että meillä olisi päättäjiä jotka olisivat tuolla Tanskan tavalla tilanteen tasalla. Mutta kun ei niin ei.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Eino P. Keravalta on 03.06.2021, 17:35:35
Tanskan linja on hieno, sillä se hyödyttää kaikkia osapuolia:

1. Pakolainen ja turvapaikanhakija saavat turvaa, suojaa ja huolenpitoa.

2. Pakolaisia maaperällään hoitavat Afrikan maat saavat työpaikkoja ja tuloja.

3. Euroopan maa voi auttaa useampia ihmisiä huomattavasti edullisemmin samalla kun vaikkapa kotouttamiseen liittyvät vaikeudet eivät aiheuta sosiaalista ja taloudellista vahinkoa Euroopan maassa.

Kaikki voittavat!

Miksi Suomi on edelleen niin paha, ettei halua tätä win-win-win-tilannetta?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: M.K on 03.06.2021, 17:53:58
Tanska on Euroopan Australia.

Mutta ei Suomessa nähdä tällaista win-win-win-juttuna tietenkään. Mikään ei ole estänyt Suomea tähänkään asti lähettämästä läpsyttelijöitä esimerkiksi Ahvenanmaalle, Nauruun  tai vähintäänkin Tornio-Haaparanta-rajalle raksaparakkeihin minimiylläpidolla odottelemaan päätöstä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: sancai on 03.06.2021, 18:18:05
Quote from: M.K on 03.06.2021, 17:53:58
Tanska on Euroopan Australia.

Mutta ei Suomessa nähdä tällaista win-win-win-juttuna tietenkään. Mikään ei ole estänyt Suomea tähänkään asti lähettämästä läpsyttelijöitä esimerkiksi Ahvenanmaalle, Nauruun  tai vähintäänkin Tornio-Haaparanta-rajalle raksaparakkeihin minimiylläpidolla odottelemaan päätöstä.
Suomi voisi hyödyntää hyvähköjä Venäjän-suhteitaan ja ulkoistaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskustoiminnan Venäjälle. Tämä olisi myös win-win Putinille, koska monet Siperian kaupungit kärsivät työpaikkapulasta, väestön vähenemisestä ja autioituvista rakennuksista. Esimerkiksi Komin tasavallassa sijaitseva Vorkuta, Euroopan kylmin kaupunki, tunnetaan tyhjistä kerrostaloistaan ja nopeasti kutistuvasta väestöstään. Tanskan kanssa kun lähdettäisiin tekemään yhteistyötä, niin tästä voisi tulla laajempikin eurooppalainen käytäntö.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 04.06.2021, 11:53:55
Helsingin Sanomat: Tanska hyväksyi tiukan lain, joka mahdollistaa turva­paikan­hakijoiden sijoittamisen Euroopan ulkopuolelle (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008023566.html) 3.6.2021

Quote from: Pekka Mykkänen, HSEuroopan komission tiedottaja Adalbert Jahnz totesi Reutersin mukaan, että komissiolla on "perustavanlaatuisia huolia" tanskalaislakiin liittyen. Jahnzin mukaan laki on EU:n nykysääntöjen ja tekeillä olevien uudistusten vastainen.

Hänen mukaansa mahdollisuus hakea turvapaikkaa on unionin perusoikeuksia.

Tanskan uudistus ei puutu oikeuteen hakea turvapaikkaa tai saada suojelua. Jahnz ei täsmentänyt, mikä uudistuksessa olisi vastoin EU:n nykysääntöjä.

Komission kaavailemat uudet säännöt taas päinvastoin vahvistavat, että turvapaikanhakija voidaan lähettää sellaiseen maahan, josta hän ei ole hakenut turvapaikkaa, ja että turvapaikanhakijalla ei ole oikeutta jäädä siihen maahan, josta on hakenut turvapaikkaa, vaikka hänellä todettaisiinkin oikeus suojeluun.

Quote from: Pekka Mykkänen, HSTANSKAN uusi laki on vastoin kansainvälisiä pakolaisiin liittyviä sopimuksia, totesi UNHCR:n pohjoismaista vastaava edustaja Henrik Nordentoft uutistoimisto Ritzaulle.

Ei ole, eikä Nordentoftkaan osoita muuta.

Quote from: Pekka Mykkänen, HS"Uhkana on, että Tanska käynnistää dominoilmiön, jossa muut Euroopan ja lähialueen maat alkavat etsiä mahdollisuuksia rajoittaa pakolaisten oikeuksia maaperällään", Nordentoft sanoi.

Eli Nordentoft ei vain pidä siitä, että turvapaikkasiirtolaisuutta Eurooppaan hillittäisiin, mutta ainakaan YK:n pakolaissopimus ei ole siinä este.

Quote from: Pekka Mykkänen, HSUutistoimisto Reutersin mukaan Tanskan uusi laki sotkee entisestään Euroopan unionin tilannetta. EU:ssa on kiistelty vuosikausien ajan yhteisen turvapaikkapolitiikan remontista.

Euroopan komissio teki viime syksynä ehdotuksen siitä, miten unionin maahanmuuttosäädöksiä uudistettaisiin. Tarve uudistuksiin on ollut huutava vuoden 2015 maahanmuutto­kriisistä lähtien.

Lakipaketin tarkoituksena on yhtenäistää EU:n alueelle laittomasti saapuvien ihmisten vastaanottoa ja sijoittamista. Vastaava yritys tyssäsi jäsenmaiden riitoihin edellisen komission aikana.

Lakipaketin tarkoitus on päästää sisään ja pakottaa jäsenmaat vastaanottamaan kaikki EU:n ulkorajoille tulevat, vaikka kansainväliset sopimukset eivät siihen velvoita.

Komission esitys on mahdollisimman järjetön vastaus vuoden 2015 kriisiin, sillä se tekisi kriisistä jatkuvan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 04.06.2021, 11:59:46
Quote from: akez on 03.06.2021, 14:59:44
Tuo johtuu pitkälti siitä, että saksalaismedian mukaan Merkel ei halua edes kuulla puhuttavan syyrialaisten paluusta takaisin. Merkel torjuu joidenkin hyvin hämärien syiden takia heti vihamielisesti tuollaiset ajatukset ja puheet. ... Pahinta on vielä, että EU-komission johdossa istuu parhaillaan diktaattorin valtuudet omaava (ainoa, joka voi tehdä EU:ssa lakiesityksiä) Merkelin puoluetoveri. Tämä duo viime kädessä määrää linjan EU:ssa ...

Kauaa ei tarvinnut odottaa kunnes tuo edellä hahmottamani kuvio realisoitui. Tanskan päätöksen jälkeen EU-komentoketjusta pullahti välittömästi ulos se hyvin ennakoitavissa ollut ilmoitus: "Streng Verboten!" (ehdottomasti kielletty)

QuoteTanska tiukentaa turvapaikkalakeja

Junge Freiheit (https://jungefreiheit.de/politik/ausland/2021/daenemark-verschaerft-asylgesetz/) 3.6.2021

Tanska on tiukentanut edelleen maahanmuuttopolitiikkaansa. Uutistoimisto dpa:n mukaan parlamentti hyväksyi torstaina lain, jonka mukaan turvapaikanhakija voidaan ilman hakemuksen käsittelyä toimittaa EU:n ulkopuolelle. Henkilön asioista päätetään sitten tämän oleskellessa siellä.

Lakialoitteen tekijä on maan sosialidemokraattinen pääministeri Mette Fredriksen. Hänen puolueensa äänesti lakialoitteen hyväksymisen puolesta liberaalin hallituskumppaninsa Venstre-puolueen kanssa.

Nyt on mahdollista perustaa EU:n ulkopuolelle keskuksia, joihin turvapaikanhakijat voidaan majoittaa siksi aikaa kunnes heidän hakemuksiinsa tehdään päätös. Jyllands Posten -lehden mukaan hallituksen edustajat ovat käyneet jo Ruandassa neuvottelemassa tällaisen keskuksen perustamisesta. Tanskalla on samaan aikaan meneillään neuvotteluja myös muiden maiden kanssa.

Tanska karkottaa syyrialaisia

EU-komissio on kritisoinut Tanskaa sen toimien takia: Tanskan suunnitelmat eivät kelpaa voimassaolevien EU-sääntöjen, ja uuden Maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksen johdosta, ilmoitti komission tiedottaja.
(...)

Lihavoinnit mun.

Jutussa todetaan vielä, että jo viime kuussa useat tanskalaiset Vihreiden kansanedustajat vaativat pääministeriä luopumaan suunnitelmistaan. He vaativat Fredrikseniä pikaisesti harkitsemaan uudelleen suunnitelmiaan ja muuttamaan 180 astetta nykyistä turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaansa.

Tuo EU:ssa väsäilty kovasti kritiikkiä eräillä tahoilla nostattanut Maahanmuutto- ja turvapaikkasopimus on saksalaismedian mukaan kopioitu suoraan YK:n vastaavasta kohua herättäneestä sopimuksesta. YK-sopimusta markkinoitiin aikoinaan väittämällä, että kyse on vain ei-sitovista suosituksista. Nyt näemme konkreettisesti, miten tuollaiset prosessit etenevät, ja kuinka suosituksista ja vapaaehtoisista toimista tulee "kenenkään huomaamatta" pakko.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Augustus on 04.06.2021, 12:51:38
Hienoa Tanska!

Mulla kuitenkin hiipi mieleen seuraavanlainen skenaario:

Aikaisemman systeemin mukaan turviksen piti järjestää itsensä fyysisesti Tanskaan, jolloin tulee 1 000 hakemusta /vuosi (en tiedä oikeita lukuja). Uuden systeemin mukaan Afrikan maassa X sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa turvapaikkahakemuksen jättäneitä:

- vuonna 2022 hakijoita 1 000
- vuonna 2023 hakijoita 10 000
- vuonna 2024 hakijoita 100 000
- vuodesta 2025 alkaen paikalla silmänkantamattomiin ulottuva telttaleiri.
;D
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 04.06.2021, 13:46:44
Quote from: Augustus on 04.06.2021, 12:51:38
Hienoa Tanska!

Mulla kuitenkin hiipi mieleen seuraavanlainen skenaario:

Aikaisemman systeemin mukaan turviksen piti järjestää itsensä fyysisesti Tanskaan, jolloin tulee 1 000 hakemusta /vuosi (en tiedä oikeita lukuja). Uuden systeemin mukaan Afrikan maassa X sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa turvapaikkahakemuksen jättäneitä:

- vuonna 2022 hakijoita 1 000
- vuonna 2023 hakijoita 10 000
- vuonna 2024 hakijoita 100 000
- vuodesta 2025 alkaen paikalla silmänkantamattomiin ulottuva telttaleiri.
;D

Hakemuksia ei voisi jättää Afrikan maassa, eikä hyväksyttyjäkään rahdattaisi Tanskaan.

Turvapaikkahakemus jätettäisiin edelleen Tanskaan, mutta hakija lennätettäisiin Euroopan ulkopuolelle odottamaan hakemuksen käsittelyä. Jos päätös on myönteinen, saa jäädä siihen kolmanteen maahan.

Mikäli systeemi saadaan pystyyn esim. kehitysapurahat ehdollistamalla, Tanskan hakijamäärät ovat hyvin nopeasti nollassa (hallituksen lausuma tavoite), mikä taas on pahinta myrkkyä Euroopan tuhoavaa maahanmuuttokoneistoa puuhaaville federalisteille.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 04.06.2021, 13:55:51
Quote from: Augustus on 04.06.2021, 12:51:38
Mulla kuitenkin hiipi mieleen seuraavanlainen skenaario:

...

Enpä usko, että tanskalaiset ajaisivat sellaista systeemiä, että asyylihakemuksen Tanskaan voi tehdä mistä vaan, jolloin tuollainen skenaario olisi jo hyvinkin mahdollinen. Idea lienee pikemminkin tehdä kannattamattomaksi Tanskaan asti hankkiutuminen, kun tulija joutuu aina palaamaan takaisin sinne lähtöruudun tuntumaan, jossa henkilö on jo riittävän turvallisessa paikassa riippumatta siitä lähtikö konfliktia pakoon, vai vainosiko joku. Näin minimoidaan elintasoturismia, jota nykytrafiikki pääasiassa on. Ihmisten suojelun osalta tuo ei ole mikään heikennys ja tilapäiseksi ratkaisuksihan se turvapaikkakin on aina tarkoitettu. Ongelma Lännessä on lähinnä se, että tänne on syntynyt jo niin monia intressiryhmiä ja niiden verkostoja, jotka tavalla tai toisella katsovat hyötyvänsä nykyisestä yleisvahingollisesta ja epärationaalisesta toimintatavasta ja tilanteesta. Näitä on kuitenkin vain vähemmistö, joten tuon keplottelun lopettaminen pitäisi olla aivan mahdollista rippumatta siitä, että eräät poliitikot ovat jo myyneet sielunsa, moraalinsa ja läheisensä pimeyden valloille vain muutamasta hopeakolikosta. 
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Augustus on 04.06.2021, 15:07:12
Quote from: Roope on 04.06.2021, 13:46:44

...
Hakemuksia ei voisi jättää Afrikan maassa, eikä hyväksyttyjäkään rahdattaisi Tanskaan.

Turvapaikkahakemus jätettäisiin edelleen Tanskaan, mutta hakija lennätettäisiin Euroopan ulkopuolelle odottamaan hakemuksen käsittelyä. Jos päätös on myönteinen, saa jäädä siihen kolmanteen maahan.
...
Tuota noin, kun sanot tuossa, että myönteisen päätöksen jälkeen saa jäädä siihen kolmanteen maahan, niin en oikein ymmärrä. Jos Tanska myöntää turvapaikan, niin eikö sillöin tämä henkilö saa tulla Tanskaan vai miten tämä nyt on? Jos asia on niinkuin sanot, maksaako Tanska jotain kompensaatiota tälle kolmannelle maalle? Kysyn ihan siksi, että tuohan kuulostaa ihan liian herkulliselta ollakseen totta vai onko tässä joku mun tai sun väärinymmärrys?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Uuno Nuivanen on 04.06.2021, 15:11:16
Quote..maksaako Tanska jotain kompensaatiota tälle kolmannelle maalle?

Itse ymmärtäisin, että juuri näin on tarkoitus, pulittaa sijoitettavasta elintasokuukerista yhteistyöhaluiselle keharimaalle sopulihinta. Ongelmahan tietenkin poistuu varsin pian kokonaan Tanskan osalta, elintasopakolaisuuden Tanskaan lakatessa.  ???
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Econ101 on 04.06.2021, 15:12:14
Quote from: Augustus on 04.06.2021, 12:51:38
Hienoa Tanska!

Mulla kuitenkin hiipi mieleen seuraavanlainen skenaario:

Aikaisemman systeemin mukaan turviksen piti järjestää itsensä fyysisesti Tanskaan, jolloin tulee 1 000 hakemusta /vuosi (en tiedä oikeita lukuja). Uuden systeemin mukaan Afrikan maassa X sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa turvapaikkahakemuksen jättäneitä:

- vuonna 2022 hakijoita 1 000
- vuonna 2023 hakijoita 10 000
- vuonna 2024 hakijoita 100 000
- vuodesta 2025 alkaen paikalla silmänkantamattomiin ulottuva telttaleiri.
;D

Mieleen voi tietysti hiipiä mitä tahansa. Mutta kun aussit ulkoistivat asyyliprosessinsa samaan malliin, olikohan Naurusaarille (jokin Tyynenmeren saari anyway), homma oli menestys. Tulijavirta Australiaan tyrehtyi olemattomiin.

Tässä pitää muistaa, että elintasosiirtolaiset optimoivat ja ovat tietoisia todennäköisyyksistä. Ei ole mitään järkeä hakeutua Irakista Ruandaan asyylia vonkaamaan, jos todennäköisyys Tanskaan pääsylle on olematon. Hommasta koituu vain kustannuksia ja kärsimystä, mutta ei taikaseinää tai blondituheroa. Venailu pahemmassa perslävessä kuin omat kotikonnut ei ole kovin mukavaa sekään.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Augustus on 04.06.2021, 15:28:34
Quote from: Econ101 on 04.06.2021, 15:12:14
Quote from: Augustus on 04.06.2021, 12:51:38
Hienoa Tanska!

Mulla kuitenkin hiipi mieleen seuraavanlainen skenaario:

Aikaisemman systeemin mukaan turviksen piti järjestää itsensä fyysisesti Tanskaan, jolloin tulee 1 000 hakemusta /vuosi (en tiedä oikeita lukuja). Uuden systeemin mukaan Afrikan maassa X sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa turvapaikkahakemuksen jättäneitä:

- vuonna 2022 hakijoita 1 000
- vuonna 2023 hakijoita 10 000
- vuonna 2024 hakijoita 100 000
- vuodesta 2025 alkaen paikalla silmänkantamattomiin ulottuva telttaleiri.
;D

Mieleen voi tietysti hiipiä mitä tahansa. Mutta kun aussit ulkoistivat asyyliprosessinsa samaan malliin, olikohan Naurusaarille (jokin Tyynenmeren saari anyway), homma oli menestys. Tulijavirta Australiaan tyrehtyi olemattomiin.

Tässä pitää muistaa, että elintasosiirtolaiset optimoivat ja ovat tietoisia todennäköisyyksistä. Ei ole mitään järkeä hakeutua Irakista Ruandaan asyylia vonkaamaan, jos todennäköisyys Tanskaan pääsylle on olematon. Hommasta koituu vain kustannuksia ja kärsimystä, mutta ei taikaseinää tai blondituheroa. Venailu pahemmassa perslävessä kuin omat kotikonnut ei ole kovin mukavaa sekään.
Toisaalta sitä voi myös unelmoida mitä tahansa, että nyt loppuu se pakolaisvirta.

Mulle on nyt vähän epäselvää se, että miten tämä mahdollinen Tanskan malli oikeasti toimii, voiko sitä asyylia hakea sieltä jostain Afrikan turviscenteristä suoraan ja mitä siitä myönteisestä päätöksestä seuraa, saako henkilö muuttaa Tanskaan vai ei. Ehkä olen itse vaan ihan pihalla tästä uudesta Tanskan systeemistä ja länkytän tässä turhaan. Olen pahoillani jos nyt höpöttelen turhia, mutta mulle ei nyt ole oikein ollenkaan auennut tämä mahdollinen Tanskan malli ja miten se reaalisoituisi käytännössä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Econ101 on 04.06.2021, 15:49:46
Poisto.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 04.06.2021, 15:50:52
Quote from: Augustus on 04.06.2021, 15:07:12
Tuota noin, kun sanot tuossa, että myönteisen päätöksen jälkeen saa jäädä siihen kolmanteen maahan, niin en oikein ymmärrä. Jos Tanska myöntää turvapaikan, niin eikö sillöin tämä henkilö saa tulla Tanskaan vai miten tämä nyt on?

Ei saa tulla, vaan Tanska tarjoaa henkilölle tarvittaessa suojelua siellä kolmannessa maassa.

Vastoin yleistä väärinkäsitystä YK:n pakolaissopimus ei velvoita valtioita turvapaikanhakumaahan asuttamiseen vaan suojan tarjoamiseen. Suoja voi olla missä tahansa turvalliseksi katsotussa paikassa ympäri maailmaa.

QuoteJos asia on niinkuin sanot, maksaako Tanska jotain kompensaatiota tälle kolmannelle maalle?

Maksaa, mutta näistä ei ole vielä sopimuksia, ja EU:n komissio ja parlamentti tulevat tekemään parhaansa yhteistyösopimusten estämiseksi.

QuoteKysyn ihan siksi, että tuohan kuulostaa ihan liian herkulliselta ollakseen totta vai onko tässä joku mun tai sun väärinymmärrys?

Näinhän suojan tarjoamisen pitäisi toimia, mutta Euroopassa lienee jo satoja tuhansia ihmisiä, joiden tulot ovat sidoksissa turvapaikkamaahanmuuttoon, eivätkä he tykkää yhtään tällaisesta veneen keikuttamisesta. Sama juttu federalisteilla, joille massamaahanmuutto on keino murentaa kansallisvaltioiden perusta.

Edit:
Quote from: Augustus on 04.06.2021, 15:28:34
Mulle on nyt vähän epäselvää se, että miten tämä mahdollinen Tanskan malli oikeasti toimii, voiko sitä asyylia hakea sieltä jostain Afrikan turviscenteristä suoraan ja mitä siitä myönteisestä päätöksestä seuraa, saako henkilö muuttaa Tanskaan vai ei.

Ei ja ei.

Turvapaikkaa voisi hakea edelleen vain ilmaantumalla fyysisesti Tanskaan. Aiemmasta poiketen hakijat kuitenkin siirrettäisiin Tanskan kustannuksella esim. Ruandaan odottamaan turvapaikkapäätöstä. Myönteisen päätöksen saaneet saisivat jäädä Ruandaan Tanskan sponsoroimina. Kielteisen päätöksen saaneet poistettaisiin tarvittaessa Ruandasta kotimaahansa.

Edit2:
En näe periaatteellista estettä sillekään, että turvapaikkaa voisi Tanskan mallissa hakea myös Euroopan ulkopuolelta. Kuinka moni nykyisistä turvapaikkahuijareista muuttaisi vaikkapa Ruandaan?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Augustus on 04.06.2021, 16:02:59
Kiitoksia hyvistä vastauksista. :)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Talvetar on 05.06.2021, 01:35:49
Quote from: Econ101 on 04.06.2021, 15:12:14
Quote from: Augustus on 04.06.2021, 12:51:38
Hienoa Tanska!

Mulla kuitenkin hiipi mieleen seuraavanlainen skenaario:

Aikaisemman systeemin mukaan turviksen piti järjestää itsensä fyysisesti Tanskaan, jolloin tulee 1 000 hakemusta /vuosi (en tiedä oikeita lukuja). Uuden systeemin mukaan Afrikan maassa X sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa turvapaikkahakemuksen jättäneitä:

- vuonna 2022 hakijoita 1 000
- vuonna 2023 hakijoita 10 000
- vuonna 2024 hakijoita 100 000
- vuodesta 2025 alkaen paikalla silmänkantamattomiin ulottuva telttaleiri.
;D

Mieleen voi tietysti hiipiä mitä tahansa. Mutta kun aussit ulkoistivat asyyliprosessinsa samaan malliin, olikohan Naurusaarille (jokin Tyynenmeren saari anyway), homma oli menestys. Tulijavirta Australiaan tyrehtyi olemattomiin.

Tässä pitää muistaa, että elintasosiirtolaiset optimoivat ja ovat tietoisia todennäköisyyksistä. Ei ole mitään järkeä hakeutua Irakista Ruandaan asyylia vonkaamaan, jos todennäköisyys Tanskaan pääsylle on olematon. Hommasta koituu vain kustannuksia ja kärsimystä, mutta ei taikaseinää tai blondituheroa. Venailu pahemmassa perslävessä kuin omat kotikonnut ei ole kovin mukavaa sekään.

Australia laittaa turvapaikanhakijat odottamaan nauru-saarelle sekä papua-Uuteen-Guineaan.

Seuraava lehtijuttu kertoo homman toimivan erinomaisesti, vaikkakin suomen mediahan itkuvirttä siitä koittaa vääntää:

17.7.2019

(...)

Politiikka osoittautui niin suosituksi, että Australian molemmat pääpuolueet omaksuivat saman asenteen. Viisi vuotta sitten 42 prosenttia Australian äänestäjistä tuki tiukkaa linjaa, ja kaksi vuotta sitten tuki oli noussut jo 48 prosenttiin.

Yksikään saarille päätynyt ihminen ei ole saanut oikeutta turvapaikkaan.
Ihmisoikeuksia loukataan lakkaamatta
Laivojen pysäyttäminen merellä ja pakolaisten passittaminen etäisille saarille saavutti päämääränsä. Australiaan pyrkii yhä turvapaikanhakijoita, mutta paljon vähemmän kuin aiemmin, eikä yksikään saarille päätynyt ihminen ole saanut oikeutta turvapaikkaan.

(...)

YK:n erikoisraportoija Dainius Puras julkaisi jo keväällä raportin Nauruun ja Manusiin säilöttyjen oloista. Puras totesi, että keskusten asukkaat kärsivät ruumiillisista ja henkisistä vaivoista. Niitä kärjistää pitkittynyt vankeus, jonka loppumisesta ei ole mitään tietoa. Moni on yrittänyt itsemurhaa tai muuten vahingoittanut itseään, toisia on pahoinpidelty ja raiskattu.

Saarten vangit eivät saa edes säällistä perusterveydenhoitoa, saati kidutuksesta ja muista traumoista kärsivien tarvitsemaa terapiaa.

Unohtuneet miehet
– Australian hallituksen toiminta on toki palvellut maan kansallisia etuja paremmin kuin kansainvälinen turvapaikanhakijoiden suojelujärjestelmä, mutta silti se rikkoo Australiankin allekirjoittamaa YK:n pakolaissopimusta, australialainen ajatushautomo Lowy toteaa.


(...)

Suurin osa pidätyskeskusten naisista ja lapsista on siirretty mantereelle vastaaviin keskuksiin, ja tämäkin on vaimentanut paikallisia vaatimuksia keskusten olojen parantamiseksi.

Pakolaislaivojen tulo on tyrehtynyt, mutta saarille jääneet miehet ovat unohtuneet. Heidän vankeudelleen ei ole näkyvissä loppua.

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4112934-australia-rikkoo-turvapaikanhakijoiden-ihmisoikeuksia

Boldaukset minun, loput linkin takaa.

Joo, itkuvirttä suomen mediahan tuosta vääntää mutta australian kansa tukee toimintatapaa.

Myös maahan tulijoiden pyrkimykset päästä Australiaan ovat vähentyneet kummasti..

Suomessa meillä oisi esim ahvenanmaa, johon tulijat (jos niitä nyt on pakko ottaa) voitaisiin majoittaa välttämättömin perustarpein odottelemaan päätöstään.

Veikkaan, että muutama vuosi ja sanoma mm diskojen puutteesta ahvenanmaalla saisi tulija virran tyrehtymään....

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Radio on 05.06.2021, 02:25:10
Tanska taitaa pakolaisvastaisuudessaan olla nyt Euroopan hylkiövaltioa. Ei noudata mitään "kansainvälisiä" sopimuksia avoimista ovista ja ylläpidosta laittomille maahanmuuttajille ja pakkoloisille. Ovat ymmärtäneet käsitteen sosiaalinen koheesio aivan oikein, ilman sitä yhteiskunta hajoaa.
QuoteSosiaalinen koheesio tarkoittaa ihmisten muodostaman ryhmän tai ihmisjoukon yhteenkuuluvuutta. Koheesio mittaa tarkasteltavaan ryhmään kuuluvien ihmisten välisten suhteiden muotoa ja laatua, ja suhdetta ryhmään.
Koheesio on monitahoinen prosessi, ja se voidaan jakaa neljään osaan: sosiaaliset suhteet, tehtävälliset suhteet, koettu yhtenäisyys ja tunteet.
Laajan sosiaalisen koheesion omaavassa ryhmässä jäsenet ovat taipuvaisia osallistumaan ryhmän toimintaan, ja pysymään ryhmässä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_koheesio

Ei yhtään uutta turvapaikanhakijaa, sanoo Tanskan pääministeri tavoitteekseen. Mieleiseni NAINEN. Olisipa meilläkin tällaisia demareita. Ei nykyisiä vihertäviä punikkeja.
Mette pitää kansansa puolta:

QuoteTanska on pitänyt äärimmäisen tiukkaa maahanmuuttolinjaa jo pitkään. Edes avioliitto kantatanskalaisen kanssa ei avaa välttämättä juuttien kansankodin ovea. Monet tanskalaiset ovatkin joutuneet muuttamaan naapurimaa Ruotsin puolelle, jotta he voivat elää parisuhteessa ulkomaisen kanssa.

Quote– Meidän on pidettävä huolta, ettei liian moni tule maahamme, koska se estää sosiaalista koheesiota, Frederiksen tarkensi.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/dee5fec8-2ea7-493a-8ba0-d5b0e05bfd94


Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: KTM on 05.06.2021, 04:48:03
* Tanskassa on kyllä hämmästyttävästi viisastuttu näissä asioissa viime vuosina.

Mutta toivotaan jos EU:n marina, jota aamu-TVssä nähtiin että tämä viedään EU tuomioistuimee etc paskaa johtaisi siihn että Tanska ensimmäisenä maana uskaltaisi mitätöidä ja sanoutua irti pakolaissopimuksesta, niin se olisi tosi hieno uutinen.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: l'uomo normale on 05.06.2021, 07:11:25
Kai ne Tanskassa edes päästävät turvapaikanhakijat edelleen maansa läpi Ruotsiin ja edelleen Suomeen? Sitten kun on Suomen passi taskussa voi Pohjoismaan ja EU:n kansalaisena yrittää päästä serkun pizzeriaan duuniin Kööpenhaminaan, ehkä.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Radio on 05.06.2021, 07:38:01
Tanska olkoon esimerkkinä Euroopan kansallisvaltioiden puolustustahdosta!

QuoteTanskan kansankäräjät hyväksyi lain, joka mahdollistaa Tanskaan tulleiden turvapaikanhakijoiden lähettämisen esimerkiksi Afrikkaan. Toistaiseksi Tanska ei ole löytänyt maita, jonne se voisi perustaa käsittelykeskuksiaan.
QuoteTanskan maahanmuuttajataustaisen siirtolaisministerin Mattias Tesfayen mukaan Tanska on käynyt neuvotteluja ainakin viiden maan kanssa. Altinget-verkkosivuston (siirryt toiseen palveluun) mukaan Ruanda on ainoa maa, joka julkisesti on ollut valmis harkitsemaan Tanskan suunnitelmia.
https://yle.fi/uutiset/3-11964395
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: l'uomo normale on 05.06.2021, 07:59:46
Quote from: Radio on 05.06.2021, 07:38:01
Tanska olkoon esimerkkinä Euroopan kansallisvaltioiden puolustustahdosta!

QuoteTanskan maahanmuuttajataustaisen siirtolaisministerin Mattias Tesfayen mukaan Tanska on käynyt neuvotteluja ainakin viiden maan kanssa. Altinget-verkkosivuston (siirryt toiseen palveluun) mukaan Ruanda on ainoa maa, joka julkisesti on ollut valmis harkitsemaan Tanskan suunnitelmia.
https://yle.fi/uutiset/3-11964395

Mutta jos siellä Ruandassa tai vastaavassa syttyisikin jälleen sisällissota tai alkaa muu kriisi, Tanskalla olisi ainakin moraalinen velvollisuus evakuoida suojattinsa; ehkä vastaanottomaat edellyttäisivät vastaanottosopimusta tehdessään, että pääsevät eroon uusasukkaistaan, jos kyseiseen maahan tulee tilanne ettei maan hallinto pysty huolehtimaan edes omista kansalaisistaan.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Radio on 05.06.2021, 08:22:07
Outo ajatus on että Tanskaan läpsyttäneet turvikset ja muut laittomat matut saisivat vierailustaan jonkinlaisen Tanskan valtion suojatin aseman. Sellainen kuuluu yleensä vain kansalaisille.
Afrikka ja Lähi-Itä ovat jatkuvien sotiensa riivaamia. Parempi olisi antaa heidän olla ja sotia. Pieni apu väestöräjähdykseen?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 05.06.2021, 09:51:24
Quote from: Roope on 04.06.2021, 11:53:55
Helsingin Sanomat: Tanska hyväksyi tiukan lain, joka mahdollistaa turva­paikan­hakijoiden sijoittamisen Euroopan ulkopuolelle (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008023566.html) 3.6.2021
...
Quote from: Pekka Mykkänen, HSTANSKAN uusi laki on vastoin kansainvälisiä pakolaisiin liittyviä sopimuksia, totesi UNHCR:n pohjoismaista vastaava edustaja Henrik Nordentoft uutistoimisto Ritzaulle.

Ei ole, eikä Nordentoftkaan osoita muuta.

Tyypillistä maahanmuuttopoliittista viestintää ja journalismia, että syytetään lain tai sopimusten rikkomisesta, mutta ei perustella syytöstä.

Tarkistin, onko UNHCR:n Nordentoftilla jossain netin syövereissä ihan oikeitakin perusteluja tuosta väittämästään kansainvälisten sopimusten rikkomisesta. Eipä ole.

Nordentoft kommentoi asiaa laajemmin UNHCR:n puolesta toukokuussa, mutta argumentit olivat silloin luokkaa yhyy. Olisikin vaikea keksiä uskottavia perusteluja, miksi UNHCR kannattaa innokkaasti EU:n komission esitystä turvapaikanhakijasiirroista, mutta vastustaa Tanskan esittämiä siirtoja.

Henrik Nordentoft: UNHCR opfordrer Folketinget til ikke at vedtage regeringens lovforslag om overførsel af asylansøgere til et tredjeland (https://www.unhcr.org/neu/dk/56641-unhcr-opfordrer-folketinget-til-ikke-at-vedtage-regeringens-lovforslag-om-overforsel-af-asylansogere-til-et-tredjeland.html) 26.5.2021

Konekäännöksenä:

Quote
UNHCR calls on the Folketing not to adopt the government's bill on the transfer of asylum seekers to a third country

The Folketing is currently considering a bill from the government that will make it possible to transfer asylum seekers in Denmark to a third country in order to process their asylum application and provide protection in this country to those who are deemed to need it.

UNHCR, the United Nations High Commissioner for Refugees, urges the Folketing not to pass this bill.

In the UNHCR's view, a transfer of the asylum process and the protection of refugees to another country outside Europe is not a responsible or sustainable solution - and it would also be contrary to the principles on which international refugee cooperation is based.

By initiating such a drastic and restrictive change in the Danish refugee legislation, Denmark risks triggering a domino effect, where other countries in Europe and the surrounding areas will also explore the possibilities of limiting the protection of refugees in their own territory. This can lead to a frightening "race to the bottom", where the lives and welfare of refugees will be endangered and their protection significantly impaired.

UNHCR therefore looks with great concern at the current Danish bill, which risks undermining the foundation of the international protection system for the world's refugees. In the long run, this may lead to refugees finding it much more difficult to find the necessary protection they need and are entitled to, and we will see an increased and more uncontrolled movement of refugees away from the immediate areas.

These serious consequences are the reason why the UNHCR in its consultation response in March 2021 strongly urged the government not to proceed with the bill. Here, the UNHCR also pointed out that other similar transfer agreements have in practice proved impossible to implement without violating international obligations set out in both the Refugee and Human Rights Conventions.

Instead, UNHCR calls on Denmark to build on its active participation in global refugee cooperation and to help find common European solutions to the common challenges facing Europe in terms of both the reception and protection of refugees.

At European level, intense political work is currently under way to develop a common European asylum policy that aims to be both just and humane, based on European solidarity with the countries that receive a relatively large proportion of asylum seekers and refugees. coming to Europe.

UNHCR supports these EU efforts. In our view, it is important that all EU member states, including Denmark, work together to find a better and more effective European model for addressing the reception and protection of refugees - instead of going it alone and working against each other with individual measures that simply shifting responsibilities and challenges elsewhere.

In view of the serious consequences that the adoption of the Danish bill risks having; the lack of assurance that such a scheme can actually be implemented in accordance with Denmark's international obligations; as well as the ongoing efforts in the EU to reach agreement on a common, better and fairer European asylum system, the UNHCR urges members of Parliament not to support the proposed bill.

Eli Nordentoft ei kykene esittämään muuta kuin kaltevaa pintaa, mutta kutsuu sitä propagandassa sopimusten rikkomiseksi.

Quote from: Henrik Nordentoft, UNHCRIn the UNHCR's view, a transfer of the asylum process and the protection of refugees to another country outside Europe is not a responsible or sustainable solution - and it would also be contrary to the principles on which international refugee cooperation is based.

Tanskan uudistus nimenomaan olisi auttamisresurssit parhaalla tavalla hyödyntävä vastuuntuntoinen ja kestävä ratkaisu toisin kuin nykyinen tehottomuudessaan täysin kestämätön väärinkäyttöön kannustava eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä. Ihmisille tarjotaan suojaa ja vain sitä, ei elintasokuilun ylitystä.

Samoin uudistus olisi periaatteiltaan lähempänä YK:n pakolaissopimuksen alkuperäistä henkeä ja tarkoitusta. Nykyinen järjestelmä mahdollistaa ja houkuttelee mantereiden väliseen massamaahanmuuttoon, mikä ei tullut eurooppalaisille mieleenkään vuonna 1951, kun sopimus solmittiin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Golimar on 06.06.2021, 14:00:49
Quote
X

Tanskassa vallitsee laaja poliittinen yhteisymmärrys siitä, että nykymuotoisen turvapaikanhaun verukkeella tapahtuvan maahanmuuton on loputtava, Rydman tviittasi torstaina.

Rydmanille antamassaan vastauksessa RKP:n kansanedustajan Anders Adlercreutz väittää, että Tanska on ollut jo pitkään irtautumassa länsimaisesta ihmisoikeuskäsityksestä.

X

https://www.verkkouutiset.fi/rkpn-edustaja-tanska-irtautumassa-lansimaisesta-ihmisoikeuskasityksesta/#2a2ed954

[tweet]1401419841135915011[/tweet]

https://twitter.com/adleande/status/1401419841135915011
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 06.06.2021, 15:56:28
Die Weltin juttu Tanskan asyylireformihankkeista.

QuoteAsyyliprosessit

Tanskan sosiaalidemokraatit testaavat maahanmuuttopolitiikan rajoja

Tanskan maahanmuuttopolitiikka on jo valmiiksi eräs maailman tiukimmista. Hallitus haluaa nyt tiukentaa sitä edelleen ja ulkoistaa prosessit kolmansiin maihin. Kyse on toimintatavasta, josta ollaan riidelty EU:ssa jo vuosien ajan. Edessä on kuitenkin vielä iso este.


Die Welt (https://www.welt.de/politik/ausland/plus231588103/Asylverfahren-Daenemarks-Sozialdemokraten-testen-die-Grenzen-der-Migrationspolitik.html) 4.6.2021

Tanskan integraatioministeri Mattias Tesfaye lähti huhtikuun lopulla neljän päivän matkalle, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia Euroopan maahanmuuttopolitiikalle. Tanskalaisnaisen ja etiopialaismiehen poika Tesfaye lensi neljäksi päivää Ruandaan - aluksi salaperäisissä olosuhteissa.

Kööpenhaminassa ei tiedotettu julkisesti matkasta. Vasta Ruandan ulkoministeriön Twitterissä julkaiseman kuvan perusteella selvisi, että Tesfaye ja kehitysyhteistyöministeri Flemming Mortensen olivat sopineet Ruandan kanssa "maahanmuutto- ja asyyliasioista".

Tesfaye ei itse aluksi vastannut median tiedusteluihin sopimuksen yksityiskohdista. Vasta päivää myöhemmin Tanskan ulkoministeriö julkaisi muistion, joka vahvisti kyseisen yhteistyön.

Aiesopimusta tärkeämpää on kuitenkin se, että Tanskan hallitus teki vähän Tesfayen paluun jälkeen lakialoitteen, joka mahdollistaa turvapaikanhakijoiden siirtämisen kolmansiin maihin ja heidän hakemustensa käsittelyn siellä. Laki hyväksyttiin viime torstaina parlamentissa suurella enemmistöllä.

Vuodesta 2019 lähtien maata hallinneet sosiaalidemokraatit haluavat näin lunastaa keskeisen vaalilupauksensa jatkaen tiukkaa maahanmuuttolinjaansa, joka yhä uudelleen herättää kohua maailmalla. Vaikka kyse on kiivaasti keskustellusta sisäpoliittisesta aiheesta, niin laki voi vaikuttaa ratkaisevalla tavalla koko Euroopan maahanmuuttopolitiikkaan.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR tuomitsi Tanskan sooloilun ja varoitti sitä mahdollisesta dominoefektistä. Kovaa kritiikkiä tuli myös YK:lta ja EU-komissio otti etäisyyttä asiaan. Ajankohta voisi tuskin olla merkittävämpi ja tärkeämpi, sillä laittomien rajanylitysten määrä Pohjois-Afrikasta EU:hun on nyt korkeimmillaan sitten vuosiin.

Tanskan suunnitelmien mukaan turvapaikanhakija joutuu henkilökohtaisesti jättämään asyylihakemuksensa Tanskan rajalla ja sitten hänet lennätetään Euroopan ulkopuolella sijaitsevaan asyylikeskukseen siksi aikaa kun hänen hakemustaan käsitellään. Tanska maksaa syntyvät kustannukset, mutta turvapaikkahakemuksen tulee käsittelemään keskuksen isäntämaa.

Jos hakemukseen tulee kielteinen päätös, niin henkilöä vaaditaan poistumaan maasta. Jos hakemus hyväksytään ja henkilölle myönnetään pakolaisstatus, niin henkilö saa jäädä maahan. Paluu Tanskaan ei kuitenkaan olisi tässäkään tapauksessa mahdollista. Samaan aikaan maahanmuuttopaine Tanskaan on jo muutenkin hyvin vähäistä.

Vuonna 2020 turvapaikkaa haki Tanskasta vain 2 500 henkilöä, kun määrä oli 5 vuotta aiemmin 20 000. Hallituksen ilmoittama tavoite on "nolla turvapaikanhakijaa", kuten pääministeri Mette Frederiksen ja maahanmuuttoministeri Tesfaye ovat jo useaan kertaan korostaneet.
(...)

Lihavoinnit mun.

Referaattia loppujutusta:

- Tanskassa maahanmuutto nousi tapetille 20 vuotta sitten Tanskan kansanpuolueen nousun myötä. Sen jälkeen maahanmuuttopolitiikka on ollut keskeinen vaalikampanjateema. Tämä on johtanut politiikan tiukentumiseen.
- Vuonna 2019 sosiaalidemokraatit onnistuivat saamaan vaalivoiton maahanmuuttokriittisellä ohjelmalla. Puolue arvosteli islamin olevan integroitumiseste. Lisäksi päätettiin asyylinhakijoiden arvoesineiden takavarikoinnista kustannusten kattamiseksi ja jo tuolloin vaadittiin vastaanottoleirejä Afrikkaan Tanskaan asuttamisen sijaan.
- Tanska päätti myös äskettäin, toistaiseksi ainoana EU-maana, poistaa suojelustatuksen osalta maassa oleskelevista syyrialaisista ja lähettää heidät takaisin Syyriaan "turvallisiksi" kuvatuille alueille, joihin kuuluu myös Damaskos.

- Aarhusin yliopiston politiikantutkija Kristina Bakkær Simonsen sanoo WELT:ille syyrialaisten karkottamisen olevan vain "sosiaalidemokraattien unelma". Tarvitaan kuulemma valtioiden välinen sopimus, joka ei ole mahdollinen nykyolosuhteissa. Simonsenin mukaan kyse on ennen kaikkea "symbolipolitiikasta", jonka tarkoitus on pelotella maahanmuuttajia. Samaa on ajettu tutkijan mukaan myös asyylikeskusten perustamisella Afrikan maihin.

- Asyylikeskusten perustaminen kolmansiin maihin ei ole uusi asia Euroopassa. Brysselissa on puhuttu jo vuosia vastaavista esityksistä. 2018 EU-maiden päämiehet sopivat mahdollisuudesta perustaa vastaanottoleirejä Afrikkaan Välimerestä pelastetuille maahanmuuttajille.
- Idea oli jo toteutumassa käytännössä. Yhtään Pohjois-Afrikan hallitusta ei kuitenkaan saatu suostumaan tähän. Vieläkään ei ole tiedossa tekivätkö EU-komissio tai Saksa, tai muut tärkeät jäsenmaat houkuttelevaksi katsottavia tarjouksia kyseisille maille. Kärkipoliitikot EU:ssa ovat pysyneet täysin vaiti koko asiasta ja niin hanke putosi takaisin EU-agendan häntäpäähän.

- Saksan kärkipoliitikoista etenkin Bundestagin puheenjohtaja Wolfgang Schäuble (CDU) ajoi vastavia uusia sääntöjä. Hänen mukaansa EU:n tulisi sitten edelleen "suojella" keskuksia ja "varmistaa sinne humaanit elinolosuhteet".
- Juuri Schäublen esittämä vaade muodostaa uhkaavan esteen, josta Tanskan hallitus on kyllä nyt valmis menemään yli.

- Ruandan ja Tanskan välisessä aiesopimuksessa  ei mainita konkreettisista suunnitelmista asyylikeskuksen perustamiseksi, mutta dokumentti viittaa Ruandan Emergency-Transit-Mechanism -keskukseen, johon majoitetaan heikossa asemassa olevia pakolaisia, joita UNHCR evakuoi Libyasta. Tästä leiristä on jatkuvasti esitetty ihmisoikeusrikkomuksista kertovia raportteja [vasemmiston ammattivalittajat kenties soros-rahoilla?], etenkin koskien alaikäisten kohtelua.

- Tähän mennessä yksikään maa ei tee vielä projektissa yhteistyötä Tanskan kanssa. Tanskan hallituksen ilmoituksen mukaan se käy parhaillaan neuvotteluja 5-10 maan kanssa mahdollisista asyylikeskuksista. Toistaiseksi ei tiedetä, mitä nämä maat ovat.
- Tesfaye: "Turvapaikanhakijoiden siirtämisen kolmansiin maihin on tietenkin tapahduttava kv. sopimusten puitteissa". Hän on maininnut aiemmin, että nämä maat eivät välttämättä ole demokratioita "siinä mielessä kuin miten me näemme nämä asiat".
- Tanskalaismedian mukaan Egypti, Eritrea ja Etiopia voisivat olla mahdollisia yhteistyökumppaneita.
- Hanke voi hyvinkin toteutua Ruandan kanssa, sillä maan on jo tehnyt vastaavan sopimuksen Israelin kanssa. Ainoastaan Jerusalemin korkein oikeus kykenee enää estämään sopimuksen synnyn.

- Kv. tarkkailijat tuomitsevat Tanskan aikeet ja pelkäävät sen aiheuttavan dominoefektin eurooppalaisessa maahanmuuttopolitiikassa.
- UNHCR:n mielestä esitys on "kv. pakolaisyhteistyön periaatteiden vastainen".
- Tanskalaisen ei-valtiollisen Action Aid järjestön pääsihteerin Tim Wythen mukaan Tanska jättää eurooppalaiset partnerinsa pulaan. "Pakolaiset tulevat pyrkimään Saksaan, Ranskaan ja Ruotsiin", sanoo Wythe.
- Wythen mukaan tämä ei tule estämään Välimeren yli pyrkimistä. He eivät sitten vain enää tule Tanskaan, joka näin tavalla luistaa omasta vastuustaan.

---

Tuossahan tuo - jo muutenkin helposti havaittavissa oleva - asetelma EU:ssa ja sen nomenklatuuran piirissä on tuotu hyvin esiin. Tätä vasten on mielenkiintoista nähdä kuinka jossakin maassa on alettu asyyliasioissa ajattelemaan rationaalisesti ja järkevästi tunnistaen samalla reaalimaailman olosuhteet ja ilmiöt. Siten syntyy valtava kontrasti verrattuna niihin maihin, joiden hallitusten realismi, rationaalisuus ja todellisuudentaju on yhä kateissa - pahimmillaan rikollisen ja epähumaanin ovia kolkutellen. Samalla voi tavallinen kansalainen ihmetellä niitä syitä ja motiiveja, miksi kaikin puolin järkevä toiminta ei kelpaa eräille hallitukselle. Siitä voi tarvittava muutoskin jo lähteä liikkeelle.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Tavan on 06.06.2021, 16:39:43
Eikö pohjoismaisen sosialidemokraatin pitänyt olla maailman alhaisin olento? Miten he sitten pystyvät tekemään näin hurjan hienoa ja miehekästä politiikkaa?

Miksei Tanskan demareita ole ostettu bilderbergeillä ja WEF-kädenpuristuksilla? Mikseivät he taivu hillotolppien edessä?

Miten tällaiset anomaliat ovat mahdollisia?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 06.06.2021, 23:01:52
Quote from: akez on 06.06.2021, 15:56:28
- Asyylikeskusten perustaminen kolmansiin maihin ei ole uusi asia Euroopassa. Brysselissa on puhuttu jo vuosia vastaavista esityksistä. 2018 EU-maiden päämiehet sopivat mahdollisuudesta perustaa vastaanottoleirejä Afrikkaan Välimerestä pelastetuille maahanmuuttajille.

- Idea oli jo toteutumassa käytännössä. Yhtään Pohjois-Afrikan hallitusta ei kuitenkaan saatu suostumaan tähän. Vieläkään ei ole tiedossa tekivätkö EU-komissio tai Saksa, tai muut tärkeät jäsenmaat houkuttelevaksi katsottavia tarjouksia kyseisille maille. Kärkipoliitikot EU:ssa ovat pysyneet täysin vaiti koko asiasta ja niin hanke putosi takaisin EU-agendan häntäpäähän.

Ensinnäkään EU:n "vastaanottoleireissä" ei ollut Tanskan esityksen lailla kyse myönteisen päätöksen saaneiden Eurooppaan tulon torppaamisesta vaan käytännössä turvapaikanhakukeskuksista, joista muut kuin selvästi perusteettomat tapaukset (joita ei määritelty) olisi siirretty Eurooppaan. Mallit ovat paremminkin toistensa vastakohtia, sillä EU:n malli olisi imuroinut Eurooppaan moninkertaisesti lisää porukkaa, kun taas Tanskan malli tiputtaisi tulijamäärän nollaan.

Toiseksi, EU-ehdotus oli pelkkää teatteria Saksan sisäpoliittisiin tarpeisiin ja toisaalta sitä edeltäneen Tanskan ja Itävallan mallin upottamiseksi. Mallia ja sen toimintaperiaatetta ei koskaan määritelty tarkemmin, ja koko aihe katosi nopeasti julkisuudesta, kun Saksan tilanne selveni.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Radio on 07.06.2021, 01:01:00
On todella (ylisanoja...) juttu, että näin lähellä meitä on kansallisvaltio, jonka arvot ovat kunnossa. Heidän ratkaisunsa väestöräjähdysvaltioiden uskonnolliseen ja/tai ahneuden siivittämään kansainvaellukseen on oma kansa ensin ja perustellusti. Koheesiolla kansa pysyy kansana ja kansalaiset saavat elää elämäänsä hyvillä mielin.
Uuden rotuteorian mukaan valkoinen vauva on jo syntyessään syntinen ja iäkseen tuomittu maksamaan rotunsa velkaa ruskiksille. Ei käy, se nyt vaan ei käy.
Katson velkasaldoni silloin kauan sitten syntyesäni Mehiläisessä olleen nolla.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kela_Platinum on 07.06.2021, 01:52:15
Miten Tanskalaiset ovat olleet noin järkeviä ja pitkänäköisiä? Neuvottelivat aikoinaan ne tp-politiikan opt-outit, näkivätkö he oikeasti tämän tilanteen tulevan?

Suomen tilanne sen sijaan...  :facepalm:
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Radio on 07.06.2021, 03:36:02
Quote from: Tavan on 06.06.2021, 16:39:43
Eikö pohjoismaisen sosialidemokraatin pitänyt olla maailman alhaisin olento? Miten he sitten pystyvät tekemään näin hurjan hienoa ja miehekästä politiikkaa?
Miksei Tanskan demareita ole ostettu bilderbergeillä ja WEF-kädenpuristuksilla? Mikseivät he taivu hillotolppien edessä?
Miten tällaiset anomaliat ovat mahdollisia?
Anomalia on pikemminkin sääntö kuin poikkeus eli elämme sitä useimmiten tajuamatta anomalioiden maailmassa. Olemme "anomaallikkoja" ja uskomme mitä tahansa.
"Anomalia voi tarkoittaa seuraavia asioita: poikkeavuus, poikkeus, epäsäännöllisyys, säännöttömyys, epänormaalius, epänormaalisuus, epätavallisuus. ilmiö, jota yleinen sääntö ei ennusta."
Pohjoismaissa on monenlaista solisaliratiksi naamioitunutta kommunistipuoluetta, Taskassa on huomattu ja herätty.
Tanskan malli olisi jättiharppaus kohti toimivaa malllia yhteiskunnille. Tosin on monia valtioita, joissa peli on menetetty, lähellämme Ruotsi esimerrkkinä. Virossa taas ei ole tulijoita sosiaaliturvan ollessa vähemmän himoitulla tasolla.
Onhan se aivan päivänselvää, että aidosti turvapaikkaa tarvitseva ei lähde pitkälle ja kalliile matkalle kumiveneellä ja ihmissalakuljettajien matkaan.
Kyseessä EI ole tarve päästä joltain uhalta suojaan, vaan syömään.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Tunkki on 06.10.2021, 13:20:10
Tanskanmaalta kuuluu taas hyvää, entinen maahanmuuttoministeri Inger Støjberg (Venstre) on mennyt porukkaan Danske Folkparti:n kanssa esitellyt 6-kohtaisen ohjelman jolla saadaan ennen vuotta 2030 haitalliset maahantunkeutuneet poistettua. Karkoitetuksi tulisivat ehdotuksen mukaan seuraavat ryhmät:

-rikoksesta yli 3kk vankeustuomion saaneet
-ne joilla ei ole ollut vakituista työpaikkaa seitsemänä vuotena kuluneesta 10:sta vuodesta
-ollut tukien varassa viimeiset peräkkäiset 12kk
-ollut tukien varassa 8v kuluneesta kymmestä vuodesta
-jotka eivät ole osallistuneet integraatio-ohjelmaan josta määrätään integraatiolaissa
-jotka eivät ole hyväksytysti läpäisseet tanskankielen koetta

Ohjelma esitellään eduskunnalle joka sitten äänestää hyväksytäänkö ehdotus.

lähde:  https://www.friatider.se/dansk-plan-att-fa-hem-bidragsinvandrare (https://www.friatider.se/dansk-plan-att-fa-hem-bidragsinvandrare)


edit: rimpautetaan @Matias Turkkila :llekin, voihan tuosta vaikka pikku-uutisen sorvata.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Golimar on 18.10.2021, 15:08:38
Maahanmuutto on rikkaus ja voimavara ja me tienataan sillä :facepalm: x 1 000 000

Quote
X

The net cost of non-western immigration to Denmark, after tax contributions have been deducted, has been revealed to be nearly $5 billion a year.

Yes, really.

The Danish Ministry of Finance revealed in its annual report that the cost amounted to DKK 31 billion ($4.8 billion) in 2018, a figure that leader of the opposition Danish People's Party, Kristian Thulesen Dahl described as "astronomical."

"The figure is based on state spending for public services related to immigration and welfare benefits received by immigrants and included state expenditures on healthcare, child care, education, and culture," reports Sputnik. "By contrast, tax contributions were deducted from the total."

Apparently, diversity isn't a strength, it's actually a huge drain on public resources.

The majority of the money – DKK 24 billion ($3.7 billion) is spent on migrants from MENAPT nations (Middle East and North Africa plus Pakistan and Turkey), who comprise 55 percent of all non-western immigrants.

These migrants cost the state DKK 85,000 ($13,000) per person compared to just 4,000 per person from other non-western countries.

X

https://summit.news/2021/10/18/denmark-reveals-cost-of-non-western-immigration-5-billion-per-year/ (https://summit.news/2021/10/18/denmark-reveals-cost-of-non-western-immigration-5-billion-per-year/)

Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pakkanen on 18.10.2021, 15:28:16
^

Quote
As we previously highlighted, a study by academics at the University of Copenhagen found that ethnic diversity has a negative impact on communities because it erodes trust.

Massiivisen ja lopulta kestämättömän taloudellisen taakan lisäksi Tanskassa on tunnistettu ja tunnustettu myös haittamaahanmuuton kielteiset vaikutuksen kansakunnan yhtenäisyyteen.

Tanskassa on satutunti selvästi päättynyt ja kissa on nostettu pöydälle.

Kuvitelkaa oma nykyinen valtioneuvostomme ja vvm tekemään rehellinen tutkimus haittamaahanmuuton todellisista kustannuksista. Ei tule tapahtumaan. Rasismia  :flowerhat: Ei arvopohjalla ole hintalappua  :flowerhat:


Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Pakkanen on 18.10.2021, 15:31:32
OHO! saa poistaa
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Viimeinen suomalainen on 31.10.2021, 18:24:39
Lainaus Ylilaudalta, muoks. kyseessä on vasta esitys parlamentille:

" Tanska karkoittaa maasta 70% siellä asuvista arabeista

https://www.avisen.dk/ikkevestlige-indvandrere-og-efterkommere-koster-stat_665400.aspx


Heillä ei ole Tanskan kansalaisuutta. Kansalaisuuden saaneita on vaikea karkoittaa rikkomatta kansainvälisiä sopimuksia. Jos Tanska menee niitä rikkomaan, se kostautuu siten että muut maat ei noudata sopimuksia silloin kun toisena osapuolena on Tanska, joten siihen ei voida lähteä.

Jokatapauksessa Tanskassa on suuri määrä lähi-idän asukkaita joilla ei ole Tanskan kansalaisuutta. Tanska aikoo saada nämä pakolaiset pois maasta vuoteen 2030 mennessä.

Jäljelle jäävät ei-tanskalaiset sijoitetaan ympäri maata niin ettei missään ole yli 30% asukkaista ei-tanskalaista taustaa. Tanskan yliopisto on tuottanut tutkimuksen jossa sanotaan että monikulttuurisuus aiheuttaa epäluottamusta ihmisten välille. Monikulttuurisuuden tuhoja voidaan vähentää hieman varmistamalla että minnekään ei synny liian suurta keskittymää ulkopuolisesta kulttuurista tulleita, hyödyllisempää on sijoitella niitä joka paikkaan tasaisesti.."
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 31.10.2021, 20:04:42
Quote
Tanska - rajat kiinni!

    50 min
    ma 1.11.2021

Miksi Tanska purkaa taloja maahanmuuttajalähiöistä ja haluaa sijoittaa turvapaikanhakijat Euroopan ulkopuolella sijaitseviin käsittelykeskuksiin? Tanskan maahanmuuttopolitiikka on tiukentunut vuosi vuodelta. Ohjaus Minna Pye. (2021)
Yle Areena (https://areena.yle.fi/1-50926913)

Katsottavissa keskiyöstä alkaen.

QuoteUlkolinja; Tanska - rajat kiinni!

Miksi Tanska purkaa taloja maahanmuuttajalähiöistä ja haluaa sijoittaa turvapaikanhakijat Euroopan ulkopuolella sijaitseviin käsittelykeskuksiin? Näihin kysymyksiin etsii vastauksia Ylen UIkolinja: Tanska - rajat kiinni!

Tanskan sosiaalidemokraattinen hallitus vetää tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ja puhuu tavalla, jota on totuttu kuulemaan lähinnä oikeisto-populististen puolueiden johtajilta. Hallituksen tavoitteena on nolla turvapaikanhakijaa ja maahanmuuttajia vaaditaan tiukoin toimin hyväksymään tanskalaisen yhteiskunnan arvot.

"Aiemmin luulimme, että kulttuuriset arvot omaksutaan, kun maahanmuuttaja hankkii työpaikan ja oppii kielen. Nyt tiedämme, ettei se riitä ja joudumme purkamaan nämä lähiöt, joista on muodostunut rinnakaisyhteiskuntia", sanoo Tanskan maahanmuuttoministeri Mattias Tesfaye.

Ohjelmassa vieraillaan maahanmuuttajavaltaisessa Vollsmosen lähiössä Odensessa, josta aiotaan purkaa tuhat vuokra-asuntoa. Paikalliset kampanjoivat Tanskan ns ghetto-lakeja vastaan, koska niissä asuinalueita luokitellaan ihmisten etnisten alkuperän mukaan.

"Vollsmose määritellään ghettoksi, koska asukkaista yli puolet on "ei-länsimaalaisia". Vaikka olen syntynyt Tanskassa, minut luokitellaan ei-länsimaalaiseksi ja taustani takia tämä alue määritellään ghettoksi", kertoo tanskalais-palestiinalainen Ibrahim El-Hassan, joka on kerännyt yli 50 000 allekirjoitusta ghettolakien kumoamista vaativaan kansalaisaloitteeseen.

Tanskan tiukka linja näkyy myös syyrialaisten pakolaisten kohtalossa. Damaskoksesta kotoisin olevien syyrialaisten oleskelulupia on viime aikoina peruttu.

"Pelkään paluuta Syyriaan, koska minua uhkaa kuolema", kertoo hätääntynyt 18-vuotias lukiolainen Nadia Doumani. Enemmistö kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneista on naisia.

Ulkolinjassa tanskalaispoliitikot perustelevat maan tiukkaa maahamuuttopolitiikkaa ja kertovat, miksi jatkossa turvapaikanhakijoiden hakemukset pitäisi käsitellä Euroopan ulkopuolella sijaitsevissa käsittelykeskuksissa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Histon on 31.10.2021, 22:10:45
Joko Tanska on sitoutunut jotenkin ihan eri kansainvälisiin sopimuksiinTM tai sitten omat suvispoliitikkomme ja valtamediamme ovat virtsailleet täysin häpeilemättä kansalaisia silmiin viime vuosikymmenet.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ajatolloh on 04.11.2021, 20:43:16

Tanskan Yle-höpinällä "äärimmäisen tiukka", tavallisella suomella: "ihan normaali" maahanmuuttopolitiikka. Ulkolinjan dokkarissa tänään klo 22.00.

https://www.iltalehti.fi/telkku/ohjelmat/ulkolinja/161608/yle-tv1/11527500
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: RP on 13.12.2021, 23:47:45
Lapsimorsianten erottaminen erottaminen miehistään Tanskassa oli sitten laitonta.
QuoteA former Danish minister has been convicted of illegally separating asylum-seeking couples where one partner was under 18.

Inger Støjberg was found guilty in a rare impeachment trial and sentenced to 60 days in prison on Monday.

The court found that the former minister had neglected her ministerial duties "intentionally or through gross negligence".

Judges also found Støjberg guilty of providing parliament with "incorrect or misleading information" and agreed that the order had violated Danish law and the European Convention on Human Rights.

It was the first time the Court of Impeachment had been convened in Denmark in 26 years.

Støjberg has maintained her innocence and said she was "very surprised" at the verdict, which cannot be appealed.

MPs will now decide whether she can continue to serve as a member of the 179-seat Folketing.

QuoteIn 2016, she initiated the policy of separating minors from their partners over concerns that the relationships may have involved forced marriages.

Twenty-three couples -- mostly from Syria -- were split up and placed in separate centres before the policy was halted months later. Officials said some couples arrived in Denmark with children or while the woman was pregnant.

The women who were under 18 -- Denmark's legal age of marriage -- said they had consented to their marriages.
https://www.euronews.com/2021/12/13/inger-st-jberg-denmark-s-ex-immigration-minister-convicted-of-impeachment-over-asylum-poli
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lalli IsoTalo on 14.12.2021, 07:57:07
QuoteKansalaisuuden saaneita on vaikea karkoittaa rikkomatta kansainvälisiä sopimuksia.

Jos noin olisi, pitäisi peruuttaa kansalaisuuksia kaikin mahdollisin laillisin keinoin + pitäisi muuttaa lakeja. Näin Suomessakin.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Hiiden hirvi on 14.12.2021, 08:08:08
^Britannia lienee läntisen Euroopan maista se, missä kaikkein rutiininomaisimmin perutaan kansalaisuuksia. Sielläkin edellytys tälle toimenpiteelle on aina se että ko. henkilöllä on myos toinen kansalaisuus. (...as long as the person has a second citizenship "to fall back onto"). Sama pätee kaikkialla muuallakin; ihmisestä ei voi tehdä "maatonta".
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Histon on 14.12.2021, 08:35:39
https://yle.fi/uutiset/3-12227837

QuoteTanskan entinen maahanmuuttoministeri tuomittiin ehdottomaan vankeuteen – Støjberg Tanskan yleisradiolle: tanskalaiset arvot hävisivät

Ministeri on tuomion mukaan määrännyt turvapaikkaa hakeneita pariskuntia erotettaviksi toisistaan laittomalla tavalla. Støjbergin mukaan tarkoituksena oli estää lapsiavioliittoja.

Tanskassa maan entinen maahanmuuttoministeri Inger Støjberg on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen 60 päiväksi.

Korkein oikeus katsoi Støjbergin toimineen laittomasti, kun hän vuonna 2016 linjasi, että turvapaikkaa hakevien pariskuntien ei voida sallia majoittuvan yhdessä, jos toinen osapuoli on alaikäinen. Erotettuja pariskuntia oli reilut 20.

Myös alemmat oikeusasteet olivat todenneet ministerin menettelyn laittomaksi.

Støjbergin mukaan alaikäisten erottamispäätöksen tarkoituksena oli estää lapsiavioliittoja. Ongelmana pidettiin kuitenkin parien kategorista erottamista ilman tarkempia selvityksiä.

Osalla erotetuista pareista oli keskenään suuri ikäero. Valtaosa erotetuista oli kuitenkin lähes samanikäisiä.
[...]
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Torspo on 14.12.2021, 09:03:56
Quote from: Lalli IsoTalo on 14.12.2021, 07:57:07
QuoteKansalaisuuden saaneita on vaikea karkoittaa rikkomatta kansainvälisiä sopimuksia.

Jos noin olisi, pitäisi peruuttaa kansalaisuuksia kaikin mahdollisin laillisin keinoin + pitäisi muuttaa lakeja. Näin Suomessakin.
Turvapaikan tulisi olla tilapäinen status ja sen vuoksi tällä statuksella oleville ei tulisi myöntää muita kuin oleskelulupia ensisijaisesti. Paperittomille olisi mielestäni oikea paikka säilöönottokeskus siihen asti kunnes kansalaisuus löytyy ja vahvistetaan lähetystössä tai henkilö palaa vapaaehtoisesti lähtömaahansa.

Kansalaisuuksien myöntäminen identiteettiään piilotteleville on vihoviimeinen asia millä saadaan oma maa kustua. Ei tiedetä minkälainen sotaloordihistoria on taustalla tai mittava rikosrekisteri ja monestako maasta nostetaan eri identiteeteillä kaikkia mahdollisia sosiaalietuuksia.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Lucce on 14.12.2021, 09:49:06
Tanskan enstisen maahanmuuttoministerin päätösten tarkoituksena oli siis estää lapsiavioliittoja Tanskassa jotka ovat tietääkseni LAITTOMIA .
Korkein oikeus on kuitenkin linjannut tuomiollaan  että LAITTOMUUKSIEN estäminen on LAITONTA. Niinkö?

Vai että "kategoriat" oli huonosti määritelty? Että oliko "morsian" 9v. Vai peräti 12v. näissä tapauksissa ? Niinkö?
60 päivää ehdotonta !? Pitäisiköhän tätä asiaa kuitenkin vähän vielä käsitellä uudestaan.




Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: RP on 14.12.2021, 10:37:18
Quote from: Lucce on 14.12.2021, 09:49:06
Tanskan enstisen maahanmuuttoministerin päätösten tarkoituksena oli siis estää lapsiavioliittoja Tanskassa jotka ovat tietääkseni LAITTOMIA
(...)
Pitäisiköhän tätä asiaa kuitenkin vähän vielä käsitellä uudestaan.

Oikeuden päätös on ilmeisesit lopullinen
QuoteStøjberg has maintained her innocence and said she was "very surprised" at the verdict, which cannot be appealed.

MPs will now decide whether she can continue to serve as a member of the 179-seat Folketing.
https://www.euronews.com/2021/12/13/inger-st-jberg-denmark-s-ex-immigration-minister-convicted-of-impeachment-over-asylum-poli
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Ajattelija2008 on 14.12.2021, 11:50:30
Quote from: Lucce on 14.12.2021, 09:49:06
Tanskan enstisen maahanmuuttoministerin päätösten tarkoituksena oli siis estää lapsiavioliittoja Tanskassa jotka ovat tietääkseni LAITTOMIA .
Korkein oikeus on kuitenkin linjannut tuomiollaan  että LAITTOMUUKSIEN estäminen on LAITONTA. Niinkö?

Vai että "kategoriat" oli huonosti määritelty? Että oliko "morsian" 9v. Vai peräti 12v. näissä tapauksissa ? Niinkö?
60 päivää ehdotonta !? Pitäisiköhän tätä asiaa kuitenkin vähän vielä käsitellä uudestaan.
Tanskan korkein oikeus on ehkä miehitetty rikollisuuden suosijoilla?

Lukuisat Tanskan edellisten hallitusten ministerit ovat syyllistyneet laittoman maahanmuuton edistämiseen ja ovat siten osavastuussa laittomien siirtolaisten kuolemista mm. Välimerellä. En ole nähnyt uutisia, että Tanskan korkein oikeus olisi tuominnut näitä ministereitä ehdottomaan vankeuteen.

Laittomassa maahanmuutossa tuomioistuimet näyttävät useassa maassa olevan osa rikollisorganisaatiota. Niiden tehtävä on varmistaa, että rikollisuuteen ei puututa.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Bronx Zoo on 14.12.2021, 12:17:40
QuoteOsalla erotetuista pareista oli keskenään suuri ikäero. Valtaosa erotetuista oli kuitenkin lähes samanikäisiä.

Mitä nyt taas? Vastuumedia luo kuvaa siitä että samanikäisyys olisi puolusteltava asia. Päinvastoin siinä on sitten kaksi rikosta.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: akez on 14.12.2021, 14:40:18
Quote from: Histon on 14.12.2021, 08:35:39
https://yle.fi/uutiset/3-12227837

QuoteTanskan entinen maahanmuuttoministeri tuomittiin ehdottomaan vankeuteen – Støjberg Tanskan yleisradiolle: tanskalaiset arvot hävisivät

...
Korkein oikeus katsoi Støjbergin toimineen laittomasti, kun hän vuonna 2016 linjasi, että turvapaikkaa hakevien pariskuntien ei voida sallia majoittuvan yhdessä, jos toinen osapuoli on alaikäinen. Erotettuja pariskuntia oli reilut 20.

Myös alemmat oikeusasteet olivat todenneet ministerin menettelyn laittomaksi.
[...]

Tsekkasin wikipediasta mikä tämä tällainen Tanskan Riksret (https://da.wikipedia.org/wiki/Rigsret) oikein on. Osoittautui, että sen toiminta perustuu parlamentin poliittisiin voimasuhteisiin. Vastaava tapaus täällä nähtiin terroristeja maahan raijanneen "ulkoministeri" Pekka Haaviston temppujen yhteydessä. Silloin perustuslakivaliokunta katsoi Haaviston toimineen laittomasti, mutta Eduskunnan enemmistö - kiitos kepun - totesi, että Haavistolle ei tule seurauksia. Tanskassa samankaltainen prosessi päättyi tällä kertaa poliittisen prosessin jälkeen toisin. Kaikki mahdollinen propagandahyöty tullaan täällä kyllä puristamaan tapauksesta ulos "piirien" taholta. Voi varautua hämäävään ja harhauttavaan mediauutisointiin.

Kuvaus Riksretin (https://en.wikipedia.org/wiki/Impeachment#Denmark) toiminnasta:

Quote...
Denmark

In Denmark the possibility for current and former ministers being impeached was established with the Danish Constitution of 1849. Unlike many other countries Denmark does not have a Constitutional Court who would normally handle these types of cases. Instead Denmark has a special Court of Impeachment (In Danish: Rigsretten) which is called upon every time a current and former minister have been impeached. The role of the Impeachment Court is to process and deliver judgments against current and former ministers who are accused of unlawful conduct in office. The legal content of ministerial responsibility is laid down in the Ministerial Accountability Act which has its background in section 13 of the Danish Constitution, according to which the ministers' accountability is determined in more detail by law. In Denmark the normal practice in terms of impeachment cases is that it needs to be brought up in the Danish Parliament (Folketing) first for debate between the different members and parties in the parliament. After the debate the members of the Danish Parliament vote on whether a current or former minister needs to be impeached. If there is a majority in the Danish Parliament for an impeachment case against a current or former minister, an Impeachment Court is called into session. In Denmark the Impeachment Court consists of up to 15 Supreme Court judges and 15 parliament members appointed by the Danish Parliament. The members of the Impeachment Court in Denmark serve a six-year term in this position.[24]

In general not many impeachment cases have been raised in Denmark over the years. In fact there have only been raised six Impeachment cases by 2020. The most recent case that ended in a conviction was in 1995 where the former Minister of Justice Erik Ninn-Hansen from the Conservative People's Party was impeached in connection with the Tamil Case. Erik Ninn-Hansen was found guilty in the case of abusing his power when he against Danish law had tried to stall and stop the advance of family reunifications of Tamil refugees in Denmark. Erik Ninn-Hansen received a suspended sentence of four months imprisonment by the Impeachment Court.

In February 2021 the former Minister for Immigration and Integration Inger Støjberg from the Danish Liberal Party Venstre was impeached when it was discovered that she had possibly against both Danish and International law tried to separate couples in refugee centres in Denmark, as the wives of the couples were under legal age. According to a commission report Inger Støjberg had also lied in the Danish Parliament and failed to report relevant details to the Parliamentary Ombudsman. This case is still awaiting trial, at the Impeachment Court in the near future.
...

Viimeisimmät tapaukset Tanskassa koskevat siis asyylikuvioiden takia nostettuja syytteitä. Ne perustuvat kaiken lisäksi asyylimaahanmuuton suosimiseen ja edistämiseen. Länsimaissa yleisesti harjoitetun yleisvahingollisen ja kanta-asukkaiden elinolosuhteita järjestelmällisesti huonontavan pääosin humpuukin perustuvan asyyli-importtauksen takia voisi kuvitella, että nostetut syytteet olisivat aivan toisenlaisia. Jo joukkotuhontaa koskevista universaaleista laeista löytyisi riittävästi perusteita syytteiden nostamiseen. Jostakin syytä prosessit toimivat täällä päinvastoin. Syytteitä nostetaan vain silloin kun haittamaahanmuuton maksimointia yritetään häiritä.

Selkeästi voi havaita, että kyse on valtarakenteisiin ja poliittisiin voimasuhteisiin liittyvästä kysymyksestä. Siinä mielenkiintoinen tutkimusaihe jollekin reippaalle tutkijalle.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: repo on 17.12.2021, 19:53:09
Olin tähän asti kuvitelmassa, että Tanskassa on kaikki hyvin, tai ainakin menossa parempaan suuntaan kuin Ruotsissa ja Suomessa, huomattavasti. Heräsin kuvitelmastani vasta nyt nähtyäni tämän Suomen Uutisten jutun. Asiaa onkin käsitelty täällä jo alkuviikosta lähtien (ei yllättänyt).

QuoteTanskan entinen maahanmuuttoministeri Inger Støjberg puuttui lasten pakkoavioliittoihin – sai 60 päivää vankeutta

Tanskan entinen maahanmuuttoministeri Inger Støjberg sai 60 päivän vankeustuomion vuoden 2016 toimista, jolloin Støjberg määräsi 23 pariskuntaa erotettavaksi toisistaan. Pariskuntien osapuolista toinen tai molemmat olivat alle 18-vuotiaita. Støjberg kertoo tehneensä päätöksen päättääkseen lasten pakkoavioliitot.

[...]

HS ja Yle jättivät oleellisen kertomatta

Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta tiistaina 14. joulukuuta, että Støjberg olisi määrännyt kaikki turvapaikanhakijapariskunnat asumaan erilleen. Lehti oikaisi virheellisen uutisen 15. joulukuuta, jolloin se kertoi, että erottaminen koski vain avioliitossa olevia pareja, joissa oli alle 18-vuotiaita.

Asian uutisoi myös Yle päälähetyksessään 13.12. Yle ei maininnut, että ministeri yritti torjua alaikäisten avioliittoja.
Suomen Uutiset, 17.12.2021 (https://www.suomenuutiset.fi/tanskan-entinen-maahanmuuttoministeri-inger-stojberg-puuttui-lasten-pakkoavioliittoihin-sai-60-paivaa-vankeutta/)

SU:n uutinen ei juuri tarjonnut muuta kuin, miten Suomen valtamedian käsiteli asiaa SU:n toimituksen havaintojen mukaan.

Pienen tunnekuohun uutinen kyllä tarjosi. H*vetti miten sekaisin länsimaat voivat olla. Toisaalta toinen aivopuoliskon lohko sanoo tai kysyy, oliko poliitikolla asiaan mitään suoraa määräysvaltaa? Jos vaikka ei ollut, miten viranomaiset tottelivat poliitikon suoria määräyksiä? Tätä samaa on ihmetelty myös täällä Suomessa, miten suora määräysvalta on ollut sisäministerillä viranomaisiin mm. poliisiin?
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: l'uomo normale on 21.12.2021, 19:01:36
Quote
[email protected]
Tänään klo 18:47
Tanska on solminut Kosovon kanssa aiesopimuksen siitä, että Tanska saa käyttöönsä 300 vankiselliä Kosovossa. Uutistoimisto AFP:n mukaan Tanska maksaisi Kosovolle vuokraa vankiselleistä 15 miljoonaa euroa vuodessa.

Kosovoon on tarkoitus lähettää sellaisia ulkomaalaisia vankeja, jotka on määrä karkottaa Tanskasta rangaistuksen suorittamisen jälkeen. AFP kirjoittaa, että sopimuksen olisi määrä astua voimaan vuonna 2023.

[....]

Maiden hallitusten yhteisen lausunnon mukaan vangit lähetettäisiin Tanskasta Gjilanin kaupunkiin istumaan tuomioitaan. Gjilan sijaitsee noin 50 kilometriä pääkaupunki Pristinasta.

Tanskan hallitusta neuvotteluissa ovat edustaneet maan sosiaalidemokraattisen puolueen ministerit, oikeusministeri Nick Hækkerup sekä kehitysyhteistyön ja pohjoismaisen yhteistyön ministeri Flemming Møller Mortensen.

https://hommaforum.org/index.php?action=post;topic=106031.480;last_msg=3376022
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Econ101 on 21.12.2021, 19:02:55
Støjbergin ajojahti sai päätöksensä. Kansankäräjät äänesti ex-ministerin ulos parlamentista.

"Det er første gang i over 30 år, at Folketinget beslutter, at et medlem ikke længere kan sidde i Folketinget."

:facepalm:

https://www.berlingske.dk/politik/stort-flertal-stemmer-stoejberg-ud-af-folketinget-efter-dom
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: l'uomo normale on 21.12.2021, 19:19:06
Quote from: Econ101 on 21.12.2021, 19:02:55
Støjbergin ajojahti sai päätöksensä. Kansankäräjät äänesti ex-ministerin ulos parlamentista.

"Det er første gang i over 30 år, at Folketinget beslutter, at et medlem ikke længere kan sidde i Folketinget."

:facepalm:

https://www.berlingske.dk/politik/stort-flertal-stemmer-stoejberg-ud-af-folketinget-efter-dom

Yhtä inhokkia rangaistaan, jolloin muut voivat jatkaa tiukkaa ulkomaalaispolitiikkaa kasvojaan menettämättä. Ehkä se menee niin
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 03.05.2022, 11:16:46
Sijoita kehitysmaamamuja gettoon. Älä sijoita kehitysmaamamuja gettoon. Sijoita ukrainalaisia gettoon.

Mitä tahansa teet, kaikki on ei-valkoisiin kohdistuvaa rasismia.

QuoteTanska asuttaa ukrainalaisia ongelma­lähiöihin, vaikka "ei-länsi­maalaisia" se ei niihin asuta – kansalais­järjestö syyttää hallitusta rasismista

TANSKAN parlamentti päätti viime torstaina, että sotaa pakenevia ukrainalaisia voidaan asuttaa "haavoittuvaisille asuinalueille", jotka on määritelty viranomaisten kokoamalla listalla.

Käytännössä kyse on maahanmuuttajalähiöistä, ja aiemmin hallituskin käytti niistä termiä getto.

Päätöksestä kertoi tuoreeltaan muun muassa uutistoimisto Ritzau. Kiistanalaista tässä on se, että listan alueille tuettuun asumiseen on ollut kiellettyä asuttaa "kolmannen maailman kansalaisia" eli käytännössä muita kuin ihmisiä länsimaista.

Tarkoituksena on ollut estää "rinnakkaisyhteiskuntien" syntymistä Tanskan kaupunkeihin, ja samalla se on vaikeuttanut esimerkiksi Afrikan ja Lähi-idän maista tulevien pakolaisten muuttamista näille alueille. Lisäksi useita asukkaita on häädetty näiltä alueilta purettavaksi määrätyistä taloista.

UKRAINALAISETKIN olivat aiemmin tällä kiellettyjen kansalaisuuksien listalla. Erillispäätös ukrainalaisten asuttamisen mahdollistamiseksi on johtanut syytöksiin rasismista.

"Valtion täyskäännös asutusjyvitysten kaltaisissa toimissa pakolaisryhmille osoittaa, että 'gettopaketti' oli selvästi suunnattu ei-valkoisia yksilöitä vastaan", Justice Initiative -kansalaisjärjestön edustaja Susheela Math sanoi järjestön tiedotteessa.

"Jotkut näistä ihmisistä ovat itsekin pakolaisia, paenneet konfliktia ja vainoa – eivät siis poikkea nyt sotaa pakenevista ukrainalaisista. Heidän saamansa syrjivä kohtelu on vahvasti ristiriidassa sen oikeutetusti lämminhenkisen vieraanvaraisuuden kanssa, jonka ukrainalaiset pakolaiset ovat saaneet osakseen Tanskassa."
Helsingin Sanomat (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008789380.html) 3.5.2022
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Roope on 28.06.2022, 14:54:40
Quote from: Econ101 on 21.12.2021, 19:02:55
Støjbergin ajojahti sai päätöksensä. Kansankäräjät äänesti ex-ministerin ulos parlamentista.

"Det er første gang i over 30 år, at Folketinget beslutter, at et medlem ikke længere kan sidde i Folketinget."

Uskomaton tuomio ja päätös, kun Støjberg yritti ministerinä torjua alaikäisten pakkoavioliittoja.

Parlamentista ulos savustettu Støjberg on näköjään perustanut uuden tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa vaativan puolueen, Tanskademokraatit.

QuoteInger Støjberg starting new political party

Inger Støjberg is starting a new political party, Danmarksdemokraterne, less than one year after her conviction in December 2021

This last year has been a whirlwind for Inger Støjberg – previous minister of Venstre – and it seems that not even a 60-day prison sentence can stop her.

This morning, the right-wing politician confirmed the rumours that have been swirling ever since her name appeared on a list of new political parties released by the Danish government: she is starting her own party.

"It is me who has founded the new party, Danmarksdemokraterne," she said to DR. "Civic common sense will be the focal point of the new party. Danmarksdemokraterne is not a protest party. On the contrary, if we are elected to the Folketing, we will enter into negotiations and conciliation."

Hopping on the bandwagon
Støjberg has been surrounded by controversy ever since her 2021 impeachment trial and conviction on charges of unlawful misconduct and the separation of asylum couples at refugee centres.

Despite the controversy, Støjberg is quickly drumming up support. The first members of her new party will likely come from her own backyard in Nordjylland. Former Venstre member Svend Madsen, for example, is planning to join, reported DR.

In addition, many former members of Dansk Folkeparti are likely to be joining Støjberg, including members of parliament Liselott Blixt, Karina Adsbøll and Bent Bøgsted.
The Copenhagen Post (https://cphpost.dk/?p=135000) 23.6.2022
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Kemolitor on 25.08.2022, 12:09:39
Quote
Tanskassa ehdotus huivien käyttökiellosta kouluissa – maan komission mukaan huivin käyttö jakaa lapsia eri ryhmiin

Tanskan kouluissa tulisi kieltää päähuivien käyttö, ehdottaa Tanskan hallituksen aiemmin tänä vuonna asettama komissio.

Ehdotuksesta uutisoi torstaina Tanskan yleisradio DR.

Huivi jakaa komission mukaan lapsia eri ryhmiin.

Komission mielestä huivin käyttö kouluissa antaa ymmärtää, että muslimitytöt ovat etnisesti erilaisia ​​kuin tanskalaiset tytöt.

Komissio ei kuitenkaan ota kantaa siihen, miten kieltoa tulisi soveltaa kouluissa - hallituksen ja parlamentin olisi päätettävä siitä.

Komission tehtävänä on tutkia, miten voidaan välttää tyttöjen ja naisten sosiaalinen valvonta maahanmuuttajaympäristöissä.

Jos kansallista kieltoa ei voida ottaa käyttöön pelkästään huivien käytöstä, komissio ehdottaa, että kaikki uskonnolliset symbolit kielletään kouluissa.
-----
Koko juttu:
MTV: Tanskassa ehdotus huivien käyttökiellosta kouluissa – maan komission mukaan huivin käyttö jakaa lapsia eri ryhmiin
(https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tanskassa-ehdotus-huivien-kayttokiellosta-kouluissa-maan-komission-mukaan-huivin-kaytto-jakaa-lapsia-eri-ryhmiin/8495312)
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Atte Saarela on 13.09.2022, 15:45:20
https://www.zerohedge.com/markets/denmarks-left-wing-government-will-begin-sending-asylum-seekers-rwanda-after-groundbreaking
Quote
Denmark's Left-Wing Government Will Begin Sending Asylum Seekers To Rwanda After Groundbreaking Agreement

Instead of migrants waiting in Denmark for their asylum request to be processed, the country's left-wing government will now begin deporting them to Rwanda after the African country agreed to accept them in a bilateral agreement.

The plan, which has long been a goal of Denmark's right-wing parties, took more than a year of negotiations, but the policy goal is now closer than ever to being realized. The deal does not apply to only Rwandan migrants — instead all asylum seekers would be forced to wait in Africa until their asylum procedure is finished. The fact that the plan is being implemented by a left-leaning government points to the strange circumstances in Denmark in which the left has embraced many of the anti-immigration polices of the right.

In June 2021, the Danish Social Democratic government passed a law authorizing the outsourcing of the reception — or confinement — ​​of migrants in a third country for the time it took to assess their asylum. However, Denmark also needed to rely on the third countries to actually receive the migrants.

Denmark was in discussion with several African nations, dangling millions of euros in development aid, but so far, Rwanda is the only nation that has agreed, with the kingdom announcing a declaration of bilateral cooperation "envisaging the establishment of a program by which asylum seekers [...] could be transferred [there] for the study of their file, as well as the option of settling in Rwanda." The African country nevertheless has more than 127,000 refugees already on its soil, according to the United Nations High Commissioner for Refugees (UNHCR).
Title: 2024-05-23 Yle: Kosovon parlamentti hyväksyi vankisellien vuokraamisen Tanskalle
Post by: Luotsi on 23.05.2024, 16:49:39
QuoteKosovon parlamentti on hyväksynyt sopimuksen, jolla maa vuokraa 300 vankiselliä Tanskalle.

Tanska pyrkii helpottamaan vankiloidensa ahtautta viemällä Kosovoon EU-maiden ulkopuolelta tulevat vangit, jotka on määrä karkottaa Tanskasta tuomion kärsittyään.

Kosovo saa kymmenen vuoden aikana 210 miljoonaa euroa vuokraa.

Maat solmivat sopimuksen vankisellien vuokraamisesta jo vuonna 2021, mutta oppositio esti tähän asti sen läpimenon Kosovon parlamentissa.

Tanska vakuuttaa, että vankeja kohdellaan Kosovossa samoin kuin heitä kohdeltaisiin Tanskan vankiloissa.

Lähteet: AFP, Reuters
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-229476

Ei taitaisi onnistua Suomessa, koska meitähän sitovat niin omalaatuiset kansainväliset sopimukset.
Title: Vs: 2024-05-23 Yle: Kosovon parlamentti hyväksyi vankisellien vuokraamisen Tanskalle
Post by: Rauno Murju on 08.06.2024, 00:12:32
Kummasti kuitenkin unohtui kun nykyinen presidenttimme Cai-Göran Stubb tuolloin pääministerinä toimiessaan jyrähteli varsinkin energia-asioissa venäjävastaisuudesta sekä russofobiasta.

edit: Mites tämä vastaus on mennyt ihan väärään ketjuun? Piti mennä tuonne ruotsidemokraatti ja putin ketjuun.

Title: Vs: 2024-05-23 Yle: Kosovon parlamentti hyväksyi vankisellien vuokraamisen Tanskalle
Post by: Roope on 08.06.2024, 10:47:44
Quote from: Rauno Murju on 08.06.2024, 00:12:32
Kummasti kuitenkin unohtui kun nykyinen presidenttimme Cai-Göran Stubb tuolloin pääministerinä toimiessaan jyrähteli varsinkin energia-asioissa venäjävastaisuudesta sekä russofobiasta.

Eipä tuosta ole kovin kauan, kun Stubb vielä hihkui, kuinka turvapaikkamaahanmuutto pelastaa Suomen talouden.
Title: Vs: 2015-10-09 Tanskan maahanmuuttopolitiikka (yhdistetty)
Post by: Circus Hypno on 29.10.2024, 17:54:31
"Poistetaan kannustimet edes tulla maahan" – Näin Tanska kiristi maahan­muutto­politiik­kaansa ja neuvoo nyt koko EU:ta
HS-haastattelu|EU:n maahanmuuttopolitiikka on murroksessa. Siihen on vaikuttanut taustalla Tanska, jonka tiukkaa maahanmuuttolinjaa ennen kauhisteltiin.


https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010776585.html

Maksumuurin takana oleva juttu, mutta lukemisen arvoinen. Tanskan eurooppaministeri Bjerre toteaa osuvasti: "Uskon, että näemme ratkaisuja tällä alueella nykyisen komission aikana, koska tämä on kriisi. Meille Eurooppaan tulee aivan liian paljon laitonta muuttoliikettä. Tämä on suunnaton ongelma, ja niin monet maat ovat nyt tietoisia siitä, että kyse on ongelmasta"
Title: Tanska: Tuomitut ulkomaalaiset karkotetaan
Post by: Shemeikka on 09.12.2024, 12:42:35
Tanskassa aiotaan kiristää lakia, ja jokainen vankeuteen tuomittu karkotetaan maasta. Asialla Tanskan sosdemit. Sosiaalidemokraateissa on eroja, kuten viineissä...

QuoteTanska: Tuomitut ulkomaalaiset karkotetaan

Ehdolliseen tai ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut ulkomaitten kansalaiset karkotetaan Tanskasta, riippumatta siitä kauanko he ovat oleskelleet Tanskassa.
Lakimuutoksen arvioidaan astuvan voimaan 1.7.2025.

Tällä hetkellä Tanskassa asuttu aika vaikuttaa päätökseen karkottaa rikoksesta tuomittu ulkomaalainen. Lyhyemmän aikaa Tanskassa ollut karkotetaan helpommin kuin kauemmin maassa asunut. Rikoksen laatu vaikuttaa myös karkotuspäätökseen: Kauan Tanskassa olleen karkotukseen vaaditaan syyllistyminen vakavampiin rikoksiin, kuin vasta maahan tulleelta.

Nykyinen laki on asettanut rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset eriarvoiseen asemaan.

Tanskan hallitus perustelee lakimuutosta ulkomaalaisten yliedustuksella rikostilastoissa.

"Lekan täytyy lyödä lujempaa, ja siksi meidän täytyy tiukentaa sääntöjä, jotta yhä useampi rikollinen ulkomaalainen karkotetaan. Jokainen karkotettu rikollinen on voitto lainkuuliaiselle yhteiskunnalle ja voitto maallemme", sanoo sosiaalidemokraattinen maahanmuutto- ja kotoutusministeri Kaare Dybvad Bek.

Lähde SVT

https://www.kansalainen.fi/tanska-tuomitut-ulkomaalaiset-karkotetaan/
(https://www.kansalainen.fi/tanska-tuomitut-ulkomaalaiset-karkotetaan/)